Rehtori Väänänen lukuvuoden avajaisissa: Edessä kauaskantoisten uudistusten vuosi

05.09.2017

Turun yliopiston 98. lukuvuoden avajaisia vietettiin 5.9.2017. Päivän aikana palkittiin viime vuoden paras opettaja, opintojakso ja kieliteko sekä ansiokkaita väitöstutkimuksia.

Turun yliopiston tiedote
Julkaisuvapaa 5.9.2017 klo 17.00

​Rehtori Kalervo Väänänen sanoi avajaispuheessaan, että tulevan lukuvuoden tärkein kansallinen kehityskohde on yliopistojen valintajärjestelmän uudistaminen todistusvalinnan painottamisen ja valintakokeiden keventämisen suuntaan.

– Kuluvan vuoden aikana kukin tiedekuntamme tulee käymään läpi huolellisen valmistelun opiskelijavalinnan sujuvoittamiseksi yhteistyössä ylioppilaskunnan, muiden yliopistojen ja soveltuvin osin myös koululaitoksen kanssa.

Toinen valtakunnallinen tärkeä koulutuspoliittinen uudistus liittyy varhaiskasvatuksen aseman vahvistamiseen.

– Olemme Turun yliopistossa päättäneet lähteä tähän mukaan täydellä sydämellä, ja parin seuraavan vuoden aikana käytännössä kaksinkertaistamme sisäänoton lastentarhaopettajan koulutukseen Raumalla.

Väänänen korosti, että on koko maan etu, että Turun alueella vahvistetaan yritysten tarvitsemaa tutkimuksen ja tuotekehityksen tukea. Turun yliopisto tukee perustettua verkostoyliopistoa, mutta etsii myös samalla uusia keinoja alueen elinvoiman tukemiselle esimerkiksi panostamalla tietoteknisen osaamisen ja tiedonkäsittelyn tutkimuksen vahvistamiseen.

Lopuksi Väänänen käsitteli koulutusviennin merkittäviä mahdollisuuksia ja rohkeita uusia avauksia:

– Voisiko Turun yliopistolla olla tulevaisuudessa etäkampus Aasiassa, esimerkiksi Intiassa, tai Afrikassa?

Vuoden opettaja haluaa ohjata opiskelijoita oivaltamaan itse

Turun yliopiston ja Turun yliopiston ylioppilaskunnan järjestämien avajaiskarnevaalien yhteydessä valittiin vuoden opettajaksi folkloristiikan yliopistonlehtori Kaarina Koski.

– Parasta opettajana olemisessa on, kun näkee, että opiskelijat oppineet asian, nähneet vaivaa ja oivaltaneet itse. Niinä hetkinä opettajaa kutittaa sydämestä, Koski totesi puheenvuorossaan.

Koskea vuoden opettajaksi ehdottaneiden opiskelijoiden mukaan hän on opettajana avulias, huumorintajuinen, empaattinen, helposti lähestyttävä ja kannustava.

Vuoden opintojakso hyödyntää erilaisia oppimismenetelmiä

Vuoden opintojaksoksi valitun tautiopin opintojakson vastuuopettajana on toiminut professori Ilmo Leivo. Opintojakson tarjoaa lääketieteellisen tiedekunnan patologian ja oikeuslääketieteen oppiaine.

– Meillä opintojakson opettajilla on halu opettaa ja myös halua kehittää opintojaksoa. Inspiraation lähteenä toimii opiskelijoidemme innostus, sanoi palkinnon vastaanottanut opettaja Pauliina Kronqvist.

Palkintoperusteissa todetaan, että tautiopin opintojaksossa on käytetty monipuolisesti ja mielekkäällä tavalla erilaisia opetus- ja oppimismenetelmiä: luentoja, pienryhmäopetusta sekä verkko-opetusta. Lopputuloksena on syntynyt opintojakso, jossa on onnistuneesti luotu yhteys teoriaopintojen ja potilastyön ohessa tapahtuvien opintojen välille.

Alakouluyhteistyö toi vuoden kieliteko -palkinnon

Vuoden kieliteko -palkinnon saanut kieli- ja viestintäopintojen keskuksen yliopisto-opettaja Päivi Paukku on vuodesta 2014 alkaen tehnyt yhteistyötä Liedon Ilmaristen alakoulun kanssa. Osa hänen suomen kielen kurssien kansainvälisistä opiskelijoista on vieraillut alakoulussa ja alakoululaiset ovat puolestaan tutustuneet kielten opetukseen yliopistolla.

Vierailuja on kiitelty puolin ja toisin; lapsille vierailut ovat antaneet mahdollisuuden tutustua vieraaseen maahan ja kulttuuriin, ja suomea vieraana kielenä opiskelevat kansainväliset opiskelijat ovat puolestaan päässeet käyttämään suomea luonnollisessa tilanteessa.

– Tuntuu todella hyvältä, että asia, jonka itse koen tärkeäksi saa tunnustusta myös ulkopuolelta, kiitteli Paukku palkitsemistaan karnevaaleissa.

Neljä palkintoa ansiokkaille väitöskirjoille, muistomitali 15 professorille

Turun Suomalainen Yliopistoseura jakoi avajaisjuhlassa neljä 1 300 euron palkintoa viime lukuvuonna hyväksytyille ansiokkaille väitöskirjoille:

KT Anu Kajamies: Towards Optimal Scaffolding of Low-Achievers´ Learning: Combining Intertwined, Dynamic, and Multi-domain Perspectives (kasvatustiede)

VTT Olli Kleemola: Valokuva sodassa. Neuvostosotilaat, neuvostoväestö ja neuvostomaa suomalaisissa ja saksalaisissa sotavalokuvissa 1941–1945 (poliittinen historia, Stiftelsen för Åbo Akademin myöntämä pohjoismaista kulttuuria käsittelevä väitöskirjapalkinto)

KTT Sini Laari: Green Supply Chain Management Practices and Firm Performance: Evidence from Finland (toimitusketjujen johtaminen)

OTT Natalia Ollus: From Forced Flexibility to Forced Labour. The Exploitation of Migrant Workers in Finland (oikeussosiologia ja kriminologia).

Avajaisjuhlassa julkistettiin lisäksi Turun yliopiston muistomitalien saajat, professorit Reidar Grenman, Pirkko Härkönen, Altti Kuusamo, Erno Lehtinen, Ilkka Mononen, Kevät Nousiainen, Peter Roberts, Kirsti Siitonen, Eija Suomela-Salmi, Jussi-Pekka Taavitsainen, Matti Viitanen, Pekka Viljanen, Matti Viren, Arja Virta ja Matti Vuorinen.

Uusi opiskelijakeskus on nimeltään Disco

Avajaiskarnevaalien yhteydessä julkistettiin uuden opiskelijakeskuksen nimikilpailun voittaja. Yliopistonmäellä päärakennuksen ja Naturan välissä sijaitsevan opiskelijakeskuksen nimeksi tulee Disco.

Keskuksen uudesta nimestä järjestettiin koko yliopistoyhteisölle nimikilpailu, jonka perusteella nimityöryhmä teki valintansa. Ehdotuksia nimikilpailuun tuli noin sata.
Työryhmä päätyi Disco-nimeen useammastakin eri syystä. Latinankielisenä nimenä se sopii hyvin yhteen kampuksen muiden rakennusten nimien kanssa. Vapaasti suomennettuna Disco tarkoittaa minä opin.

Rehtorin puheeseen perustuva blogikirjoitus julkaistaan 5.9. illalla Turun yliopiston blogissa: https://blogit.utu.fi/utu/


Lisätietoja:
rehtori Kalervo Väänänen
p. 040 701 1303
kalervo.vaananen@utu.fi

Luotu 05.09.2017 | Muokattu 05.09.2017