Rehtori Väänänen lukuvuoden avajaisissa: Yliopistot selättämään henkistä lamaa

05.09.2016

Turun yliopiston 97. lukuvuoden avajaisia vietettiin 5.9.2016. Päivän aikana muun muassa palkittiin viime vuoden paras opettaja, opintojakso ja kieliteko sekä ansiokkaita väitöstutkimuksia.

​Turun yliopiston tiedote 5.9.2016

Rehtori Kalervo Väänänen korosti avajaispuheessaan yliopistojen merkitystä ekologisesti ja taloudellisesti heikon nykytilanteen parantamisessa.

– Urakka on aloitettava kiireesti Suomea vaivaavan henkisen laman, kutsuttakoon sitä vaikka ajan hengen mukaisesti FinDepikseksi, selättämisellä. 

Väänäsen mukaan yliopistot voivat vaikuttaa tilanteeseen osaamisen ja kokonaiskuvan hahmottamisen kautta.

– Tämän lisäksi meillä on runsaasti nuoria ihmisiä, joissa on uutta luovaa voimaa, ja joiden tulevaisuudesta on kysymys.

Uuden strategiansa mukaisesti Turun yliopisto hyödyntää aiempaa enemmän monialaisuuttaan ja soveltaa tieteidenvälistä lähestymistapaa tutkimuksen laadun ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden lisäämiseksi.

– Tämä edellyttää aikaisempaa tiiviimpää yhteistyötä eri yksiköidemme välillä ja myös entistä voimakkaampaa kotimaista ja kansainvälistä yhteistyötä erilaisten toimijoiden kuten yliopistojen, tutkimuslaitosten ja yritysten kanssa. Tähän työhön tarvitsemme jokaista yliopistoyhteisön jäsentä, Väänänen painotti.

Vuoden opettaja painotti kannustavuutta

Vuoden opettajaksi valittu logopedian yliopisto-opettaja Marjaana Raukola-Lindblom iloitsi erityisesti siitä, että palkitsemisperusteissa nousi esille asia, jota hän itse pitää tärkeänä: käytännön ammattitaidon yhdistämistä opetukseen ja tutkimukseen.

– Innostusta opettajan työhän pitää yllä toimiva ja kannustava työyhteisö. Meillä logopediassa on erityisen dynaaminen ja eteenpäinpyrkivä henkilökunta.  Olemme muokanneet opetusta uuteen uskoon ja nyt odotamme jännittyneenä, miten opiskelijat ottavat sen vastaan, Raukola-Lindblom totesi.

Moniammatillista lähestymistapaa painottavan Raukola-Lindblomin työ opetussuunnitelman laatimisessa huomioitiin myös palkintoperusteissa. Hän on ollut kehittämässä muun muassa moniammatillista Monelle-klinikkaa.

– Raukola-Lindblom on uudistanut logopedian opetussuunnitelmaa merkittävästi kliinisten opintojen osalta ja luonut jaksoille selkeät oppimistavoitteet, jotka tukevat opiskelijan kykyä oppimisensa reflektointiin, palkitsemisperusteluissa todetaan.

Vuoden opintojakso hyödynsi verkkoa

Vuoden opintojaksona palkittiin Online Mouse Histology Course for Nordic Biomedicine Network -kurssi, jonka vastuuopettajana on toiminut Leena Strauss. Hänen rinnallaan kurssia ovat kehittäneet Sari Mäkelä, Matti Poutanen, Harry Kujari ja Olli Carpén.  

Biolääketieteen maisteriopintoihin lukeutuva Online Mouse Histology järjestettiin verkko-opetuksena. Se oli myös osa pohjoismaisen biolääketieteen opetusverkoston opetusta, ja kurssille osallistui lähes 50 opiskelijaa yhteistyöyliopistoista eli Bergenin, Itä-Suomen ja Turun yliopistoista sekä Karoliinisesta Instituutista.

Hiirten histologian ymmärtäminen on keskeinen osa biolääketieteen opintoja, sillä hiiret ovat yleisesti käytetty koe-eläin tutkittaessa ihmisten sairauksia.

– Kurssi oli erinomainen esimerkki digitaalisen oppimisen kehittämisestä, kansainvälisestä ja kansallisesta yhteistyöstä ja onnistuneesti toteutetusta virtuaalisesta liikkuvuudesta, palkitsemisperusteissa todetaan.

Turvapaikanhakijoiden auttaminen äänestettiin Vuoden kieliteoksi

Vuoden kieliteoksi yliopistolaiset äänestivät RefugeeHelp-toiminnan, joka käynnistettiin turvapaikanhakijoiden tueksi syksyllä 2015. Tuolloin runsaat 350 yliopistolaista ilmoittautui vapaaehtoiseksi, kun mietittiin keinoja auttaa turvapaikanhakijoita.

Yhdeksi avun muodoista vakiintuivat lähes koko lukuvuoden toimineet kielipajat, joissa yliopistolaiset opettivat turvapaikanhakijoille suomea. Kielipajoissa opetus jakautui pienryhmiin, joissa yhdellä yliopistolaisella oli opetettavana 3–5 turvapaikanhakijaa. Yliopiston opetushenkilökunta rakensi opetuksen tueksi teemapaketit, joita täydennettiin kielipajoissa turvapaikanhakijoiden toivomilla teemoilla.

Väitöskirjapalkinto neljälle, muistomitali seitsemälle

Turun Suomalaisen Yliopistoseuran hallituksen puheenjohtaja Riitta Monto jakoi yliopiston lukuvuoden avajaisjuhlassa viisi väitöskirjapalkintoa. Palkinnon saivat lukuvuoden 2015–2016 aikana Turun yliopistossa hyväksytyt, ansiokkaat väitöskirjat:

  • FT Sini Haapala logopedian väitöksestä Central auditory processing and the acquisition of phonology in 2-year-old children with recurrent acute otitis media
  • FT Erkka Haapasalo teoreettisen fysiikan väitöksestä Extreme Observables and Optimal Measurements in Quantum Theory 
  • FT Mona Mannevuo sukupuolentutkimuksen väitöksestä Affektitehdas. Työn rationalisoinnin historiallisia jatkumoita (palkinnon myöntsi Stiftelsen för Åbo Akademi)
  • LT Jetro Tuulari neurobiologian väitöksestä Effects of obesity and weight loss following bariatric surgery on brain function, structural integrity and metabolism.

Avajaisjuhlassa luovutettiin Turun yliopiston muistomitali seuraaville professoreille: Risto-Pekka Happonen, Jaakko Hartiala, Lauri Oksanen, Keijo Haapakka, Harri Lönnberg, Hannu Oja ja Marjaana Soininen
 
Rehtori Väänäsen puhe: http://www.utu.fi/fi/Yliopisto/johto/rehtori/Sivut/puheita.aspx

Lisätietoja:

rehtori Kalervo Väänänen
p. 040 701 1303 
kalervo.vaananen@utu.fi
 

Luotu 05.09.2016 | Muokattu 05.09.2016