Sademetsätutkija Ilari E. Sääksjärvi tutustuu Suomen luontoon 1300 kilometrin pyöräretkellä

09.08.2017

Amazonian hyönteislajistoa vuodesta 1998 lähtien tutkinut Ilari E. Sääksjärvi pyöräilee Suomen halki tutustuakseen suomalaisen luonnon monimuotoisuuteen. Sääksjärven matkaa voi seurata Instagramissa.

Turun yliopiston tiedote 9.8.2017

Sääksjärvi toimii tutkimusjohtajana Turun yliopiston biodiversiteettiyksikössä, joka aloitti toimintansa vuoden 2017 alussa. Innokkaana maantie- ja seikkailupyöräilyn harrastajana Sääksjärvi aikoo polkea biodiversiteettiyksikön pohjoisimmalta tutkimusasemalta Kevolta (Utsjoki) eteläisimmälle tutkimusasemalle Seilin saarelle (Parainen). Matka alkaa tiistaina 15.8.2017 ja reissua voi seurata Sääksjärven Instagram-tilillä @ilari_saaksjarvi ja Turun yliopiston some-kanavissa.

– Olen sademetsätutkija, joten suomalainen luonto on jäänyt tutkimuksissani vähäisemmälle huomiolle. Nyt on tullut aika tutustua Suomen luonnon monimuotoisuuteen. Tavoitteenani on polkea Utsjoen Kevon tutkimusasemalta Saaristomerelle Seilin saareen noin 6–7 vuorokauden aikana ja samalla ideoida biodiversiteettiyksikön tulevaa toimintaa uudesta näkövinkkelistä, Sääksjärvi sanoo.

Turun yliopiston biodiversiteettiyksikköön kuuluvat Kevon ja Seilin tutkimusasemien lisäksi kasvitieteellinen puutarha Turun Ruissalossa sekä eläinmuseo, kasvimuseo ja aerobiologian yksikkö Turun yliopiston pääkampuksella. Biodiversiteettiyksikön tavoitteena on tutkia luonnon monimuotoisuutta sekä kertoa siitä suurelle yleisölle. Yksikön tutkijat työskentelevät aina Amazoniasta Pohjois-Lappiin.

Sääksjärven matkaa tukevat turkulainen pyöräliike Raispo, ruotsalainen telttamerkki Hilleberg ja tamperelainen Voimapankki.

Medialla on mahdollisuus keskustella Sääksjärven kanssa luonnon monimuotoisuudesta matkan varrella ja/tai matkan jälkeen. Reitti kulkee Utsjoelta Rovaniemen kautta Ouluun ja edelleen Seinäjoen kautta kohti etelää.

Lisätietoja

Ilari E. Sääksjärvi
p. 040-5460976
ileesa@utu.fi
Instagram: @ilari_saaksjarvi

Luotu 09.08.2017 | Muokattu 09.08.2017