Sikiökautisia valkosoluja tarvitaan vielä aikuisiällä

17.10.2016

Ennen syntymää kehittyvät valkosolut säätelevät vielä aikuisellakin raudan aineenvaihduntaa ja rintarauhasen kehittymistä. Turun yliopiston tutkijat löysivät mekanismin, joka ohjaa sikiökautisten valkosolujen liikennettä.

​Turun yliopiston tiedote 17.10.2016

Elimistön puolustusjärjestelmään kuuluvia makrofaagi-tyypin valkosoluja tarvitaan torjumaan infektioita. Lisäksi ne osallistuvat monien kudosten normaaliin kehitykseen ja ylläpitoon sekä syöpäsolujen tuhoamiseen.

Aiemmin kudosmakrofaagien ajateltiin syntyvän luuytimessä tuotetuista esiasteista, jotka kulkevat verenkierron kautta kudoksiin. Viimeaikaiset tutkimukset ovat kuitenkin paljastaneet, että iso osa makrofaageista kulkee kudoksiin jo sikiökauden eri vaiheissa ennen luuytimen toiminnan käynnistymistä. Nämä sikiökautiset makrofaagit säilyvät kudoksissa aikuisuuteen asti kantasolutyyppisen uudistumisen avulla.

Turun yliopiston tutkijat löysivät ensimmäisinä molekyylitason säätelymekanismin, joka ohjaa varhaisten makrofaagien liikennettä.

– Muita asioita tutkiessamme huomasimme sattumalta, että tietyn, vain verisuonissa ilmenevän pintaproteiinin puutos aiheuttaa isoja poikkeamia elimistön kudosmakrofaageissa. Ilman tätä Plvap-nimistä proteiinia kaikkein varhaisimpien sikiökauden ruskuaispussiperäisten makrofaagien ja toisaalta syntymän jälkeen kehittyvien luuydinperäisten makrofaagien määrät olivat elimistössä täysin normaalit. Sen sijaan sikiökautinen maksassa tapahtuva makrofaagien tuotto oli lähes kokonaan lamaantunut ilman Plvap-proteiinia, kertoo erikoistutkija Pia Rantakari.

Hän ja tohtorikoulutettava Norma Jäppinen, joka oli tutkimuksen toinen päätekijä, havaitsivat, että Plvap-proteiinia tarvitaan sitomaan sellaisia houkutinmolekyylejä, jotka ohjaavat makrofaagien esiasteiden kulkua maksasta verenkiertoon ja sieltä edelleen eri puolelle elimistöä.

– Ilman Plvap-proteiinia nämä makrofaagien esiasteet jäävät tavallaan jumiin maksaan, Rantakari selittää.

– Oli jännittävää havaita, että tällaisen yhden pienen makrofaagisolujen alaryhmän kehityshäiriöllä on hyvin huomattavia seurauksia vielä aikuisiällä. Puutos nimittäin aiheuttaa muun muassa sen, että vanhoista punasoluista vapautuva rauta kerääntyy elimistöön eikä sitä pystytä normaalilla tavalla hyödyntämään uudelleen, Jäppinen sanoo.

Lisäksi Plvap-proteiinin puutos estää lähes täysin puberteetin aikaisen rintarauhasen kehittymisen. Tämä viittaa siihen, että kyseisiä makrofaageja tarvitaan rinnan maitoa tuottavan tiehytjärjestelmän kehityksessä.

– Nyt meillä on kädet täynnä työtä sen selvittämiseksi, mihin kaikkeen muuhun elimistön normaaliin toimintaan nämä sikiökaudella syntyneet valkosolut osallistuvat. Lisäksi on oleellista tutkia, miten nämä kyseiset makrofaagit vaikuttavat bakteeri-infektiolta suojautumiseen ja pahanlaatuisen solukasvun säätelyyn, koska makrofaagien toimintaan vaikuttavia lääkehoitoja kehitetään maailmalla hyvin aktiivisesti, Rantakari toteaa.

Tutkimus on vastikään julkaistu arvostetussa Nature-julkaisusarjassa.  Pääosin Suomen Akatemian, Sigrid Juseliuksen säätiön, Syöpäsäätiön ja Satakunnan Kultturirahaston rahoittama työ on tehty kokonaisuudessaan Turun yliopiston MediCity-tutkimuslaboratoriossa.

Tutkimusartikkeli Nature-julkaisussa: http://www.nature.com/nature/journal/vaop/ncurrent/full/nature19814.html

Lisätietoja

Pia Rantakari
0400426791
piaranta@utu.fi

Luotu 17.10.2016 | Muokattu 17.10.2016