Suomalaisten norssien väki kokoontuu Raumalle

20.04.2015

Opettajien jaksaminen ja työhyvinvointi ovat teemana Rauman normaalikoulun järjestämässä eNorssi-kevätseminaarissa. Noin 100 harjoittelukoulujen rehtoria ja opettajaa miettii myös elokuussa 2016 voimaan tulevan uuden opetussuunnitelman vaatimuksia.

 

​Turun yliopiston tiedote 20.4.2015

– eNorssi tekee koulutusyhteistyötä Opetushallituksen ja aluehallintovirastojen kanssa. Kaikki Suomen normaalikoulut ovat sitoutuneet kouluttamaan lähialueellaan kuntien ja koulujen edustajia. Opetussuunnitelman perusteiden mukaiset kunta- ja koulukohtaiset opetussuunnitelmat on oltava valmiina 1.8.2016, Rauman normaalikoulun johtava rehtori Tapio Heino sanoo.

Rauman OPStuki2016 -työpajoissa on osallistujia pääosin Satakunnasta, mutta myös Varsinais-Suomesta.

​– Uudessa opetussuunnitelmassa on keskeistä koulun toimintakulttuurin muutos. Opetussuunnitelmassa korostuvat oppilaan osallisuus, vaikuttaminen sekä yhteistyö huoltajien ja koulun ulkopuolisten tahojen kanssa. Laaja-alainen osaaminen on keskeinen tavoite, Heino toteaa.

eNorssi on harjoittelukoulujen yhteistyömuoto. Opettajat ja rehtorit kokoontuvat eri puolille maata kahdesti vuodessa seminaariin pohtimaan ajankohtaisia asioita. Rauman tapahtumassa teemana korostuvat vaikuttaminen, jaksaminen ja työhyvinvointi. Toivotamme median tervetulleeksi seminaarimme.

eNorssin kevätseminaari 22. - 24.4.2015, Rauma

"Vaikuttaminen, jaksaminen ja työhyvinvointi muutoksen keskellä"
 
Keskiviikko 22.4. preseminaari, mm. klo 12.15 – 14.00 preseminaariryhmät mm. uusi opetussuunnitelma (normaalikoulun ylin kerros, B213 ) ja tutkimus, kokeilu ja kehittäminen normaalikoulun pohjakerros, BP09).

Torstai 23.4.2015

  • 9.30 – 9.50 Avaussanat ja tervehdykset, Marja Vauras, Tapio Heino, Mikko Ripatti (Toivo Laurilehto -sali)
  • 9.50 ​– 10.40 Luento 1. Marja Vauras, dekaani, Turun yliopisto
  • 10.40 ​– 11.40 Luento 2. EduCloud palvelukokonaisuus - standardoitu avoimeen lähdekoodiin perustuva ekosysteemi, Jarkko Moilanen, OKM
  • 11.40 ​– 12.00 tietoisku, Kuntaliiton EduStore ja Edison-ympäristö ja mitä muuta?, Ari Myllyviita, Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu
  • 12.00 ​– 13.00 Lounas
  • 13.00 – 17.00 eNorssin ryhmätyöskentelyt

Perjantai 24.4.2015

  • 9.10 ​– 9.55 Luento 3. Hyvinvointia työstä, Tiina Koivisto, TTL (Toivo Laurilehto -sali)
  • 9.55 ​– 10.40 Luento 4. Mihin suuntaan opettajankoulutus? Miten vastata nykyisiin, tuleviin ja pysyviin haasteisiin? Arja Virta, professori, Turun OKL
  • 10.40 ​– 13.00 eNorssin työryhmätyöskentelyä
  • 13.00 ​– 14.00 Työryhmätyöskentelyn koonti Mikko Horila (Toivo Laurilehto -sali)
    Tilaisuuden päätös, Mikko Ripatti
  • 14.00 ​– 15.30 Mahdollisuus tutustua Rauman normaalikouluun ja opettajankoulutusyksikköön
Luotu 20.04.2015 | Muokattu 02.08.2021