Suomen luonnon muisti esillä Turun yliopiston kasvimuseon näyttelyssä

08.05.2018

Tiesitkö, että ratakrassin levinneisyys paljastaa Suomen rataverkon tai että hietalituruohon levinneisyys kuvastaa hyvin saksalaisten joukkojen rintamavastuualueita, leiripaikkoja, tuolloin rakennettuja teitä ja sotasatamia?

​Turun yliopiston tiedote 8.5.2018

Turun yliopiston kasvimuseo on koonnut yhdessä Luonnontieteellisen Keskusmuseon kanssa Turun kaupunginkirjastoon näyttelyn ”Kekkonenkin keräsi kasveja”. Museonhoitaja Seppo Huhtinen kasvimuseosta kertoo, että esillä olevia näytteitä on kerätty aktiivisesti vuosien saatossa.

– Näytteitä on tallennettu tutkimusaineistosta, pelastettu ullakoilta ja jopa roskalavoilta. Näytteillä olevien kasvien kerääjien joukkoon kuuluvat sellaiset Suomen historian merkkihenkilöt kuin Sibelius, Paasikivi, Lönnrot, Cajander, Leino, Justus Montell sekä Otto Nordenskjöld. Esillä on myös kasvinäyte, jonka presidentti Svinhufvud keräsi Siperian karkotusvuosinaan. Näytteillä on toki paljon muutakin kasvien keräilyyn liittyvää, Huhtinen sanoo.

Osa näyttelyn vitriineistä on sijoitettu pääkirjaston aulaan, mutta suurin osa näyttelystä sijaitsee kirjaston toisessa kerroksessa tieto-osastolla. Näyttely on esillä 3.5.–30.5.2018.

Näyttelyn juliste löytyy osoitteesta: https://apps.utu.fi/media/kuvat/kasvimuseo_nayttely.jpg

Lisätietoa:
Seppo Huhtinen
sephuh@utu.fi
p. 050 401 1849

Luotu 08.05.2018 | Muokattu 08.05.2018