Suomen parhaat logistiset toimintaedellytykset löytyvät Helsingistä ja Uudeltamaalta

19.11.2014

Turun yliopiston kauppakorkeakoulun logistiikan tutkimusryhmän laatima Logistiikkaselvitys 2014 kartoittaa logistiikan nykytilaa ja tulevaisuuden odotuksia suomalaisessa elinkeinoelämässä.

 

KORJAUS TIEDOTTEESSA: Logistiikkakustannusten osuus liikevaihdosta korjattu 13,4 prosentiksi.

​Turun yliopiston tiedote 19.11.2014

Turun yliopiston kauppakorkeakoulun logistiikan tutkimusryhmä teki logistiikkaselvityksen Liikenneviraston tilauksesta. Selvityksessä korostettiin tällä kertaa erityisesti logistisia toimintaedellytyksiä Suomen eri osissa.

Parhaiksi logistiset toimintaedellytykset omalla kotipaikkakunnallaan kokevat Etelä-Suomessa, erityisesti Helsingissä ja Uudellamaalla, sijaitsevat yritykset. Heikoimmiksi toimintaedellytykset arvioivat Itä- ja Pohjois-Suomen yritykset. Suurimmat erot toimintaedellytysten arvioinneissa liittyvät liikenneinfrastruktuuriin.

‒ Liikenneinfrastruktuurin osalta ongelmat näyttäisivät olevan erilaiset maan eri osissa. Etelä-Suomessa yritykset ovat tyytymättömimpiä olemassa olevan infrastruktuurin välityskykyyn, kun taas muualla Suomessa enemmän tyytymättömyyttä aiheuttaa liikenneinfrastruktuurin tekninen kunto, sanoo tutkijatohtori Tomi Solakivi.

Teollisuuden rakennemuutos nostanut logistiikkakustannuksia

Tutkimuksessa selvitettiin suomalaisyritysten logistiikkakustannuksia. Sen mukaan kustannukset ovat kohonneet noin prosenttiyksikön vuodesta 2011, jolloin aineistoa kerättiin edellisen kerran. Vuonna 2013 kustannukset olivat keskimäärin 13,4 prosenttia yritysten liikevaihdosta, kun ne vuonna 2011 olivat 12,1 prosenttia.

Tutkimusryhmän mukaan kustannusten kohoamista selittää pääosin Suomen teollisuuden voimakas rakennemuutos viime vuosina. Erityisesti elektroniikkateollisuuden osuus on vähentynyt, samalla kun kuljetusintensiivisempien toimialojen, kuten kemianteollisuuden ja metsäteollisuuden osuus Suomen teollisuudesta on korostunut. Samanaikaisesti yritysten Suomeen kohdistuvien kustannusten osuus on korostunut.

Suomessa yritysten logistiikkakustannukset olivat noin 22,9 miljardia euroa eli noin 11,4 prosenttia suhteutettuna bruttokansantuotteeseen.

‒ Valtaosa logistiikkakustannuksista on kuitenkin yritysten sisäisiä kustannuksia, kuten varastoon sitoutuneen pääoman kustannuksia. Kyselyn tulosten perusteella voidaan arvioida yritysten markkinoilta ostamien logistiikkapalveluiden arvon olevan Suomessa noin 9 miljardia euroa. 

Taloustilanne vaikuttaa ympäristön huomioimiseen

Tutkimuksessa selvitettiin myös sitä, miten logistiikkayritykset huomioivat ympäristöasiat toiminnassaan. Tulosten mukaan yritysten taloudellisella suorituskyvyllä näyttää olevan yhteys ympäristön huomioimiseen.

‒ Vastaajayrityksistä ne, jotka arvioivat taloudellisen suorituskykynsä kehittyneen suotuisasti yleinen taloustilanne huomioiden arvioivat muita useammin pystyneensä vähentämään myös toimintansa ympäristövaikutuksia.

Kyselytutkimukseen on vastannut 1 731 suomalaisyritystä.  Aiempien vuosien kyselyaineistojen kanssa Logistiikkaselvitys 2014 muodostaa aihepiirin kattavimman tietokannan maailmassa.

Selvitystä hyödynnetään poliittisen päätöksenteon valmistelussa kansallisesti ja alueellisesti. Selvityksen pitkät aikasarjat tarjoavat näkemystä siitä, mihin suuntaan Suomen logistinen asema on liikkumassa.

Selvityksen laatineeseen tutkijaryhmään kuuluvat Tomi Solakivi, Lauri Ojala, Sini Laari, Harri Lorentz, Juuso Töyli, Jarmo Malmsten ja Noora Viherlehto.

Logistiikkaselvitys 2014 julkistettiin meriteollisuualan Navigate-messujen yhteydessä järjestettävän Turun Liikennepäivän ohjelmassa Turun Messukeskuksessa 19.11.2014.

 

Tiedotetta muokattu 19.11.2014 kello 14.35.

Luotu 19.11.2014 | Muokattu 27.07.2021