Tervetuloa kuulemaan opettajankoulutuksen uudistamisesta 27.2.

13.02.2018

Opetus- ja kulttuuriministeriö järjestää Opettajankoulutusfoorumin paikallisen tilaisuuden Turun yliopistolla tiistaina 27.2.2018. Kaikille avoimessa tilaisuudessa esitellään opettajankoulutuksen kehittämistä, ja sen yhteydessä on hanketori, jossa ovat esillä ministeriön rahoittamat Turun yliopistossa toimivat opettajankoulutuksen kehittämishankkeet. Opetus- ja kulttuuriministeriön asettama Opettajankoulutusfoorumi uudistaa muun muassa luokan-, aineen- ja lastentarhanopettajien koulutusta.

​Turun yliopiston tiedote 13.2.2018

Median edustajat ovat tervetulleita tilaisuuteen.
Aika: tiistai 27.2.2018 klo 10.00–15.00
Paikka: Educarium-rakennus, EDU1-luentosali, Assistentinkatu 5, Turun yliopisto

Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opettajankoulutusfoorumi ovat linjanneet suunnan suomalaiselle opettajankoulutukselle ja opettajien uranaikaiselle osaamisen kehittämiselle. Työtä tehdään kehittämishankkeissa, joille ministeriö on myöntänyt rahoituksen vuonna 2017.

Kehittämistyön kunnianhimoisena visiona on luoda yhdessä parasta osaamista maailmaan. Vaikutukset näkyvät aina varhaiskasvatuksesta lukioon saakka lastentarhanopettajien, luokanopettajien ja aineenopettajien parempana ja ajantasaisena osaamisena. Uudistamisesta hyötyvät niin lapset kuin heidän vanhempansakin.

– On hienoa, että opettajankoulutuksen uudet tuulet tuovat opetus- ja kulttuuriministeriön Turkuun. Olemme kutsuneet tilaisuuteen muun muassa lähialueiden rehtoreita, päiväkodinjohtajia, kuntien sivistystoimenjohtajia sekä opiskelijoita, mutta tilaisuus on avoin aivan kaikille opetuksen ja kasvatuksen kehittämisestä kiinnostuneille, kertoo Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntapäällikkö Anu Warinowski.

Tilaisuudessa kuullaan muun muassa paneelikeskustelu, jossa nostetaan esiin keskeisiä teemoja opettajankoulutuksen kehittämishankkeista, minkä innoittamana myös yleisö pääsee osallistumaan keskusteluun. Panelisteina ovat opetus- ja kulttuuriministeriön opetusneuvos Armi Mikkola, Turun yliopiston luokanopettajaopiskelijat Opex ry:n puheenjohtaja Johanna Laurila, Luostarivuoren lukion rehtori Johanna Levola-Lyytinen ja Turun normaalikoulun lukio Marjut Kleemola.

– Opettajankoulutuksen kehittäminen on nyt käynnistynyt toden teolla, ja hanketorilla yleisö pääsee näkemään, mitä kaikkea uutta Turun yliopistossa toimivissa hankkeissa on kehitteillä. Yhteistä kaikissa Turun yliopistossa toimivissa hankkeissa on tutkimusperustaisuus. Tämä tarkoittaa, että kehittämistyötä ei tehdä mutu-tuntumalla, vaan uudet toimintamallit ja -tavat perustuvat tutkittuun tietoon. Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunta sai opetus- ja kulttuuriministeriön kehittämishankehaussa Suomen suurimman potin, lähes neljä miljoonaa euroa, Warinowski iloitsee.

>> Ohjelma ja ilmoittautuminen: http://www.utu.fi/fi/yksikot/edu/ajankohtaista/tapahtumat/sivut/home.aspx?itemId=3962&date=27.2.2018

Ilmoittautuminen on auki perjantaihin 16.2.2018 saakka. Tilaisuus on maksuton ja sisältää muun muassa lounaan.

Lisätietoja

Anu Warinowski, p. 050 338 0538, anu.warinowski@utu.fi

Lisätietoa Opettajankoulutusfoorumista: http://minedu.fi/opettajankoulutusfoorumi    

Lisätietoa Turun yliopistossa toimivista opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamista opettajankoulutuksen kehittämishankkeista: http://www.utu.fi/fi/yksikot/edu/tiedekunta/kehittamishankkeet/Sivut/home.aspx  

Luotu 13.02.2018 | Muokattu 13.02.2018