​Tervetuloa seuraamaan Suomen ensimmäistä Falling Walls Lab -tutkijakilpailua 11.8.2014

05.08.2014

Yleisölle avoimessa Falling Walls Lab Turku -karsinnassa nuorilla tutkijoilla on kolme minuuttia aikaa kertoa omasta tutkimuksestaan lavalla. Kolme vakuuttavinta voittaa paikan Berliinissä marraskuussa järjestettävään kansainväliseen finaaliin. Ensimmäistä kertaa Suomeen ja samalla Pohjoismaihin saapuva Lab järjestetään kolmepäiväisen Aboagora-symposiumin yhteydessä.

 

Turun yliopiston tiedote 6.8.2014

Falling Walls Lab Turku järjestetään 11.8.2014 Sibelius-museossa (Piispankatu 17, 20500 Turku) kello 11 alkaen. Tilaisuus on yleisölle avoin. Median edustajat ovat lämpimästi tervetulleet seuraamaan karsintaa ja osallistumaan sen jälkeen järjestettävään cocktailtilaisuuteen tapaamaan osallistujia, tuomaristoa ja järjestäjiä.

Falling Walls Lab on korkeintaan 35-vuotiaille lahjakkaille tutkijoille, yrittäjille ja asiantuntijoille suunnattu kansainvälinen kilpailu, joka rakentaa ja edistää tieteidenvälistä keskustelua ja samalla esittelee eri alojen läpimurtoja suurelle yleisölle. Turun karsinnan tuomaristoon kuuluvat tilaisuuden puheenjohtaja Topi Lehtipuu, Turun musiikkijuhlien taiteellinen johtaja, Lea Sistonen, solu- ja molekyylibiologian professori, Turun biotekniikan keskus, Alf Rehn, Åbo Akademin liiketalouden (organisaatiot ja johtaminen) professori, Jean-Luc Lehners, astrofyysikko, Max Planck Institute for Gravitational Physics, Susanna Paasonen, Turun yliopiston mediatutkimuksen professori, Anne Kovalainen, akatemiaprofessori, Turun yliopiston työtieteiden keskuksen johtaja, Timo Soikkanen, Turun yliopiston poliittisen historian professori ja Mika Marjalaakso, Oak Ventures Oy, toimitusjohtaja.

Falling Walls Lab Turku -karsinnan järjestävät Turun yliopisto ja Åbo Akademi yhteistyössä Falling Walls Foundationin kanssa. Järjestelyistä vastaa Aboagora-symposiumin järjestelytoimikunta. Tutustu Falling Walls Lab -konseptiin ja vuoden 2013 Berliinin-finaalin parhaimmiston esityksiin: http://www.falling-walls.com/lab/winners.

Kaaos ja kosmos Aboagoran teemana 12.‒14.8.2014

Järjestyksessään neljännen, Turun musiikkijuhlien yhteydessä järjestettävän tieteiden ja taiteiden välisen Aboagora-symposiumin teemana on vuonna 2014 kaaos ja kosmos. Symposium järjestetään Sibelius-museossa Turussa 12.‒14.8.2014.

Eri alojen huippuasiatuntijat tarkastelevat symposiumissa, miten ihminen rakentaa ja hajottaa maailmankaikkeutensa kaaoksen ja kosmoksen ‒ epäjärjestyksen ja järjestyksen ‒ erilaisten tulkintojen avulla. Ehtymätöntä ja alati ihmismieltä kiehtovaa aihetta lähestytään fysiikan, uskonnon, kosmologian, mytologioiden, taiteen, elokuvan, talouden ja sosiologian näkökulmista.

Kolmepäiväisen symposiumin pääpuhujat, agoristit, ovat taiteilija, kirjailija Hannu Väisänen, elokuvaohjaaja Peter Greenaway ja teoreettisen astrofysiikan emeritusprofessori Bengt Gustafsson (Uppsalan yliopisto).
Agoristien luennot ovat avoimia myös yleisölle. Ne järjestetään Sibelius-museossa seuraavasti:

  • Bengt Gustafsson: From Cosmos to Chaos, ti 12.8. kello 9.30‒11.30
  • Hannu Väisänen: Creation Under a Curse. Useful or Useless? How to Demystify a Creative Process, ke 13.8. kello 10.30‒12.30
  • Peter Greenaway: The Cinema is Dead, Long Live the Cinema: Taming the Shrew of Chaos: Ordering the Frame & the Narrative, to 14.8. kello 15.30‒17.30

Aboagora edistää tieteen ja taiteen välistä vuoropuhelua sekä rikkoo raja-aitoja eri alojen välillä. Symposium on avoin yleisölle, kuulijoita kutsutaan yhteiskunnan kaikilta aloilta. Aboagoran järjestävät yhteistyössä Turun yliopiston kulttuurihistoria, Åbo Akademin Donner-instituutti ja Turun musiikkijuhlat.

www.aboagora.fi
www.falling-walls.com

Luotu 05.08.2014 | Muokattu 23.07.2021