Toimitusjohtaja Panu Routila on Turun kauppakorkeakoulun vuoden alumni

10.10.2017

Turun kauppakorkeakoulun vuoden alumni on toimitusjohtaja Panu Routila (Konecranes Oyj). Routila on pitkään osoittanut poikkeuksellista sitoutuneisuutta Turun kauppakorkeakoulun toimintaan ja sen kehittämiseen.

​Turun yliopiston tiedote 10.10.2017

‒ Vuoden alumnin tunnustuksella haluamme kiittää Panu Routilaa hänen monipuolisesta tuestaan ja työstään Turun kauppakorkeakoulun hyväksi. Kansainvälisen neuvottelukuntamme jäsenenä Routila on ollut aktiivisesti sparraamassa ja kehittämässä koulun strategia- ja laatutyötä. Lisäksi hän on ollut vuosia pidetty ja arvostettu luennoitsija muun muassa liikkeenjohdon koulutusohjelmissamme, kauppakorkeakoulun dekaani Markus Granlund toteaa.

‒ Valinta vuoden alumniksi on minulle suuri kunnia, ja olen iloinen voidessani osallistua Turun kauppakorkeakoulun kehittämiseen ja lupaavien opiskelijoiden sparraamiseen. Yrityksenä korkeakouluyhteistyö on meille tärkeä keino pysyä mukana kehittyvässä maailmassa. Sitä kautta saamme töihin nuoria ihmisiä uusia ja raikkaita ajatuksia tuomaan, vuoden alumni Panu Routila sanoo.

Ennen nimitystään Konecranes Oyj:n toimitusjohtajaksi vuonna 2015 Routila toimi toimitusjohtajana Ahlström Capitalissa, Alteams Oy:ssä, sekä Kuusakoski Groupissa. Tätä ennen hän toimi johtajana ja Controllerina Outokumpu Groupissa, sekä erilaisissa taloushallinnon tehtävissä Partekissa Suomessa, Ranskassa ja Belgiassa. Hän on lisäksi arvostettu hallitusammattilainen sekä Ranskan kunniakonsuli.

Turun kauppakorkeakoulu myöntää vuosittain vuoden alumnin tunnustuksen ansioituneelle kasvatilleen, joka omalla työllään, ponnisteluillaan ja esimerkillään on ollut mukana kasvattamassa Turun kauppakorkeakoulun tunnettuutta ja koulutuksen arvostusta ja jolla on merkittäviä ansioita yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen saralla. Vuoden alumnin valinta julkistettiin Turun kauppakorkeakoulun vuotuisessa alumnipäivässä 7.10.2017.

Lisätietoja:
Markus Granlund, markus.granlund@utu.fi, p. 050 411 8588

Luotu 10.10.2017 | Muokattu 10.10.2017