Tulevaisuuden opettajuus puhuttaa Peda-forum 2018 -päivillä 15.-16.8. Turussa

13.08.2018

Miltä näyttää opettajuuden tulevaisuus? Millaisia eväitä korkeakoulutus tarjoaa työelämään? Millaisin digitaalisin työkaluin voidaan kehittää korkeakouluopetusta? Noin 560 osallistujaa eri puolilta Suomea saapuu tällä viikolla Turkuun Peda-forum 2018 päiville pohtimaan muun muassa näitä kysymyksiä.

Turun yliopiston tiedote 13.8.2018

Peda-forum 2018 -päivät järjestetään 15.–16.8.2018 Turun yliopistolla (yleisöluennot ja paneelikeskustelu Natura-rakennuksessa, luentosalit IX-X). 

Valtakunnallisten Peda-forum 2018 -päivien teemana on tänä vuonna Tulevaisuuden opettajuus – opettajuuden tulevaisuus. Tapahtuman järjestää Turun yliopisto tiiviissä yhteistyössä Åbo Akademin, Turun ammattikorkeakoulun ja Yrkeshögskola Novian kanssa. 

– Tapahtuman suuri suosio kertoo siitä, että korkeakouluopetuksen kehittäminen kiinnostaa. Opetuksen digitalisaatio, kasvava kansainvälisyys ja painopisteen siirtyminen opetuksesta oppimiseen muuttavat opettajan roolia. Korkeakoulujen on myös aiempaa vahvemmin tuettava jatkuvaa elinikäistä oppimista ja vastattava muuttuviin osaamistarpeisiin, sanoo vararehtori Riitta Pyykkö.

Tulevaisuuden opettajuus on teemana myös päivien keynote-puhujien puheenvuoroissa. Yliopistonlehtori ja Åbo Akademin vuoden opettajaksi 2017 valittu Anna-Greta Nyström pohtii mikä rooli opettajalla on valmistaa opiskelijoita alati muuttuvaan maailmaan ja esimerkiksi töihin, joita ei vielä ole. Tulevaisuuden tutkija, koulutuspäällikkö Leena Jokinen (Turun yliopisto) esittelee tulevaisuusohjauksen mallia ja työkaluja, joiden avulla oppilaat, opettajat ja ohjaajat voivat jäsentää koulutus- ja ammatinvalintatilanteita sekä työuran taitekohtiin liittyviä ratkaisuja. Korkeakoulupedagogiikan apulaisprofessori Liisa Postareff (Turun yliopisto) puhuu yliopisto-opettajien hyvinvoinnista ja kertoo miten opettajien innostusta ja jaksamista voidaan tukea, jotta he kykenevät parhaalla mahdollisella tavalla tukemaan opiskelijoidensa oppimista. 

Avajaistilaisuus ja keskiviikon keynote-esitykset järjestetään 15.8. klo 12.00 alkaen. Torstaina 16.8. klo 13 alkaen pidetään torstain keynote-esitys sekä ohjelman päättävä paneelikeskustelu. Keynote-luennot ja paneelikeskustelu järjestetään Turun yliopiston Natura-rakennuksessa, luentosalit IX-X. 

Media on tervetullut seuraamaan esityksiä.

Keynote-puhujien esittelyvideot: https://pedaforum2018.fi/keynote-puhujat 

Tarkempi ohjelma osoitteessa: https://pedaforum2018.fi/ohjelma 


Lisätiedot: 

Vararehtori Riitta Pyykkö, Turun yliopisto, 050 430 4845, rpyykko@utu.fi

Keynote-puhuja, yliopistonlehtori Anna-Greta Nyström, Åbo Akademi, internationell marknadsföring, anna-greta.nystrom@abo.fi, 0469216657

Keynote-puhuja, koulutuspäällikkö Leena Jokinen, Turun yliopisto, tulevaisuuden tutkimuskeskus, 040 707 7982, leena.jokinen@utu.fi

Keynote-puhuja, korkeakoulupedagogiikan apulaisprofessori Liisa Postareff, Turun yliopisto, opettajankoulutuslaitos, 050 371 9122, liisa.postareff@utu.fi

Kehittämisasiantuntija Erkki Härkönen, Turun yliopisto, 040 552 4710, erkhar@utu.fi (tapahtuman yleistiedot)

Luotu 13.08.2018 | Muokattu 13.08.2018