Tuore teos paljastaa, pitääkö naapuria tervehtiä ja voiko kättelystä kieltäytyä

05.10.2017

Kulttuurihistorioitsija Annakaisa Suominen on julkaissut yleistajuisen, suomenkielisen tietokirjan tavoista ja tervehtimisestä. Tervehtimisen ja tapojen historiaa käsittelevässä kirjassa kerrotaan, miten tavat ovat muodostuneet ja mitä mekanismeja niiden syntymisen taustalla on. Kirja valottaa sitä, miten monista erilaisista kerroksista ja aineksista jokapäiväiset tapamme kuten tervehtiminen koostuvat.

​Turun yliopiston tiedote 6.10.2017
 
– Tervehtiminen on tapahtuma, johon ei aina arkipäiväisyyden ja automaattisuuden vuoksi kiinnitetä edes huomiota. Tervehtimiseleissä kyse on kuitenkin merkityksellisistä, viestinnällisistä eleistä, jotka ovat olennaisia ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa, Turun yliopiston tutkija Annakaisa Suominen kertoo.
 
Suomisen kirjasta selviää, mitä neurofysiologisia vaikutuksia tervehtimisellä voi olla, miten sopivaisuus määritellään ja mikä vaikuttaa tervehtimistavan valintaan erilaisissa tilanteissa. Kirja nostaa esiin myös yhteisöllisyyden ja sosiaalisen pääoman käsitteet, jotka liittyvät tervehtimiseen ja ihmisten hyvinvointiin. Kirjassa pohditaan muun muassa sitä, voiko kättelystä kieltäytyä ja miten naapuria tulisi tervehtiä.
 
Vaikka kirjassa paneudutaan tapojen ja tervehtimisen historiaan, keskustelee teos myös nykytapakulttuurin sekä uusien tapojen ilmaantumisen kanssa.
 
– Tapojen tutkimus on hyvin ajankohtainen aihe, sillä maahanmuuton myötä tapojen yhteen hankautuminen lisääntyy. Mutta tapojen historia osoittaa, että han​kautumisia on ollut ennenkin. Tapakulttuuri onkin jatkuvasti muuttuva, Suominen kertoo.
 
Kirja on tarkoitettu kaikille tavoista ja tervehtimisestä kiinnostuneille. Lukija voikin peilata tapojen historiaa ja tutkijan tulkintoja omiin havaintoihinsa.
 
– Jokainen yksilö voi vaikuttaa omiin tapoihinsa. Kirjan tarkoitus ei kuitenkaan ole antaa ohjeita siitä, miten meidän tulisi käyttäytyä. Pikemminkin sen tarkoitus on avata yksilölle sitä, mitä tekijöitä tapojen taustalla voi olla, Suominen korostaa.
 
Miksi kättelemme? Tervehtimisen ja tapojen historiaa -niminen teos esittelee tervehtimisen näkökulmasta ihmisen lajinkehitykseen liittyviä evolutiivisia mekanismeja, länsimaisen tapakulttuurin muodostumista sekä yksilön psykologisia valintoja. Nämä kaikki kolme aspektia voivat olla läsnä tervehtimisen prosessissa.
 
Kirja on toteutettu pääasiassa Jenny ja Antti Wihurin rahaston apurahan turvin. Kirjan on julkaissut Areopagus-kustantamo.
 
Kirjan tiedot:
Annakaisa Suominen: Miksi kättelemme? Tervehtimisen ja tapojen historiaa. Areopagus, Turku 2017.
Lisätietoja: Annakaisa Suominen ankasu@utu.fi, 0400-962233
Luotu 05.10.2017 | Muokattu 06.10.2017