Turun kauppakorkeakoulun Porin yksikössä alkaa syksyllä 2014 uusi asiantuntijaorganisaatioiden liiketoimintaosaamisen maisteriohjelma

22.11.2013

Kauppatieteilijät ovat perinteisesti työllistyneet teollisuus-, kauppa-, finanssi- ja ICT-aloille, mutta Suomen Ekonomiliiton teettämän tutkimuksen mukaan liiketoimintaosaajia tarvitaan yksityissektorin ohella myös voimakkaassa muutoksessa olevilla julkisilla aloilla. Asiantuntijaorganisaatioiden johtamisessa kaivataan yhä vahvempaa liiketaloudellista näkemystä ja kykyä innovatiivisiin uudistuksiin, joilla voidaan saavuttaa vastuullisia ja kestäviä ratkaisuja.

 

​Turun yliopiston tiedote 22.11.2013

Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikkö käynnistää syksyllä 2014 uuden Asiantuntijaorganisaatioiden liiketoimintaosaamisen maisteriohjelman (KTM, 120 op), joka korvaa Hyvinvointialan liiketoimintaosaamisen sekä Luovan talouden ja johtamisen maisteriohjelmat.

– Aiemmissa maisteriohjelmissamme liiketaloustieteen oppeja tarkasteltiin vahvasti hyvinvointi- ja luovien alojen kontekstissa, mutta nyt toimialasidonnaisuudesta on luovuttu, kertoo johtamisen ja organisoinnin yliopisto-opettaja Päivikki Kuoppakangas.

Asiantuntijaorganisaatioiden liiketoimintaosaamisen maisteriohjelman ydin muodostuu yksikön vahvasta liiketoiminta- sekä yrittäjyysosaamisesta, ja opetussisällöt perustuvat yksikön pitkäjänteiseen ja monitieteiseen tutkimustyöhön. Opintojen kantavina ajatuksina ovat luovuus, vastuullisuus, tulevaisuussuuntautuneisuus ja yrittäjyys. Opiskelijat syventyvät pääainevalintansa mukaan joko asiantuntijaorganisaatioiden johtamiseen tai asiantuntijapalvelujen markkinointiin.

Porin yliopistokeskuksessa järjestettävään maisteriohjelmaan valitaan yliopistotutkinnon tai liiketalouden tradenomitutkinnon suorittaneita, joilla on aito kiinnostus ja motivaatio opiskella kauppatieteiden maisteriksi. Syksyllä 2014 alkaviin opintoihin valitaan 30 opiskelijaa ja niihin voi hakea erillisvalinnassa 7.1.–3.3.2014. Opiskelijavalinta tehdään aikaisempien opintojen, työkokemuksen ja haastattelujen perusteella.

Markkinoinnin erikoistutkija Arja Lemmetyinen korostaa, että yksikön monitieteinen tiivis yhteistyö sekä ajankohtainen työelämätietoisuus ovat maisteriohjelman toteuttamisen edellytys.

– Määrätietoinen ja jatkuva kehittämistyö takaa laadukkaan opetuksen, joka palvelee niin työnantajien kuin maisteriohjelmassa opiskelevienkin osaamistarpeita, Lemmetyinen toteaa.

Maisteriohjelma on 120 opintopisteen laajuinen ylempi korkeakoulututkinto, jonka voi suorittaa kokopäivätoimisesti opiskellen kahdessa vuodessa. Maisteriohjelmasta valmistuneet sijoittuvat omalle asiantuntija-alalleen vaativiin johto-, suunnittelu-, kehittämis- ja tutkimustehtäviin. 

www.utu.fi/alma

Luotu 22.11.2013 | Muokattu 08.07.2021