Turun Tutkijoiden yö oli menestys

30.09.2016

Turun Tutkijoiden yö houkutteli noin 2 000 kävijää Yliopistonmäelle. Yleisön suosikiksi nousi Science Battle, jossa kaksi tutkijajoukkuetta ratkoi yleisön lähettämiä kysymyksiä. Yleisöä vieraili runsaasti myös eläinmuseossa, Aistilassa ja BioImaging-keskuksessa.

Turun yliopiston tiedote 30.9.2016

Turun yliopisto järjesti Tutkijoiden yön nyt ensimmäistä kertaa. Eurooppalaisen tapahtuman tavoitteena on tuoda esille tutkijoita ja tutkijan työtä.

Turun yliopiston viestintäjohtaja Anne Paasi iloitsi siitä, miten vilkkaasti yleisö oli lähtenyt liikkeelle.

– Yksi ilahduttavimmista yleisön kommenteista tuli eräältä kolmivuotiaalta. Hänen päiväkodistaan lähti vanhempia lapsia yliopistolle kuuntelemaan esitystä suomalaisista tutkimusmatkailijoista, ja tämä kolmevuotias vaati päästä mukaan sanoen: Haluan yliopistolle kuulemaan sitä tiedettä, Paasi kertoi.

Toinen ilon aihe oli tutkijoiden heittäytyminen. Se näyttäytyi erityisesti Turun yliopiston luomassa ensikertaa koetussa Science Battle -kilpailussa, jossa kaksi tutkijajoukkuetta kilpaili ratkaistessaan yleisön lähettämiä kysymyksiä.

Science Battlen rinnalla Tutkijoiden yössä oli 13 luennon maraton, useita esittelypisteitä sekä opastettuja kävelyjä.

Tutkijoiden yö järjestetään Euroopassa joka syyskuun viimeinen perjantai. Tänä vuonna Suomi oli ensimmäistä kertaa poikkeuksellisen laajasti mukana, tapahtuma järjestettiin 13:lla eri paikkakunnalla. Turun yliopisto järjestää Tutkijoiden yön myös ensi syyskuussa.

Tapahtumaa tuki Euroopan unionin Horisontti 2020 -ohjelma.

Kuvia tapahtumasta: valokuvaaja Hanna Oksanen
https://apps.utu.fi/media/tiedotteet/science%20battle%202%20(1).jpg

Sinisen joukkueen Ilari Sääksjärvi (vas.) ja Maija S. Peltola kumppaneineen vei tiukan voiton pistein 138-137.


https://apps.utu.fi/media/tiedotteet/science%20battle%202%20(2).jpg
Sininen joukkue riemuitseminen pelästyttää jopa juontaja Lassi Lähteenmäen.


Lisätietoja: viestintäjohtaja Anne Paasi, p. 040 735 4858

**

Kaikki Turun yliopiston tiedotteet: www.utu.fi/tiedotteet


Luotu 30.09.2016 | Muokattu 30.09.2016