Turun yliopisto etsii visionäärisiä ratkaisuja globaaleihin haasteisiin ‒ Pentti Malaska -tulevaisuuspalkinnon saajalle 30 000 euroa

20.04.2017

Pentti Malaska -tulevaisuuspalkinnon hakuaika on 19.4.‒19.5.2017. Haku on kohdistettu pohjoismaisille tutkijoille ‒ palkinnon saajaksi haetaan tutkimukseen perustuvaa visionääristä ja rajat rikkovaa ratkaisua, joka tukee kestävämmän globaalin tulevaisuuden rakentamista.

Turun yliopiston tiedote 20.4.2017

Ensimmäistä kertaa myönnettävä Turun yliopiston Pentti Malaska -tulevaisuuspalkinto jaetaan Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen 25-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Palkinto kunnioittaa professori Pentti Malaskan (1934‒2012) elämäntyötä tulevaisuudentutkimuksen alalla. Pentti Malaska oli Turun kauppakorkeakoulun talousmatematiikan ja tilastotieteen professori, joka perusti Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen vuonna 1992. Malaska oli radikaali ja visionäärinen ajattelija, jonka tutkimuskohteet ylittivät eri tieteenalojen väliset rajat laajasti matematiikasta ja sähkötekniikasta filosofiaan, ekologiaan ja strategiseen johtamiseen. Malaskan elämäntyö ylitti myös rajat akateemisen maailman, liike-elämän ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen välillä.

Turun yliopiston Pentti Malaska -palkinnon saajaksi etsitään tutkimukseen perustuvaa innovaatiota, konseptia, mallia tai metodia, joka voisi auttaa rakentamaan kestävämpää globaalia tulevaisuutta.

‒ Planeettamme kohtaa yhä kompleksisempia ekologisia, poliittis-ekonomisia ja sosiokulttuurisia muutoksia. Varmistaaksemme reilun ja oikeudenmukaisen tulevaisuuden tuleville sukupolville meidän on välttämätöntä kehittää uusia ratkaisuja palauttamaan tasapaino ihmiskunnan, teknologian ja luonnon välille, sanoo palkintoraadin puheenjohtaja, tulevaisuudentutkimuksen professori Markku Wilenius Turun yliopistosta.

Turun yliopiston Pentti Malaska -tulevaisuuspalkinto on 30 000 euroa. Kilpailuun osallistuvia ratkaisuja arvioidaan neljällä pääkriteerillä, jotka ovat:

  • kestävä kehitys = tasapainoisen kehityksen tukeminen ihmiskunnan, teknologian ja luonnon välillä
  • visionäärisyys =  kyky tuottaa uusia, radikaaleja ratkaisuja sekä katsoa huomista pidemmälle tulevaisuuteen
  • yliopisto-yritysyhteistyö = tieteellisen tutkimuksen innovaatiopotentiaalin lisääminen
  • rajat ylittävä lähestymistapa = yhteiskunnan sektorien sekä kulttuuristen ja maantieteellisten rajojen ylittäminen

Kilpailu on avoin pohjoismaisille tulevaisuudentutkijoille ja eri tieteenaloja yhdisteleville toimijoille, joilla on tulevaisuusorientoitunut lähestymistapa. Kilpailussa haetaan uusia ja innovatiivisia ratkaisuja, jotka perustuvat tieteelliseen tutkimukseen tai jotka jollain muulla tavalla ovat tiiviissä yhteydessä akateemiseen maailmaan. Esitetyn ratkaisun tulee olla vaiheessa, jossa sitä on jo kehitetty, siitä on luotu prototyyppi, sitä on testattu tai se on patentoitu, tai ratkaisun innovaatiopotentiaali on muuten todistettu. Kilpailuun ei oteta mukaan ideavaiheessa olevia ratkaisuja.

Palkintoraatiin kuuluvat Markku Wilenius (professori, Turun yliopisto), Sirkka Heinonen (professori, Turun yliopisto), Markus Granlund (dekaani, Turun yliopiston kauppakorkeakoulu), Sakari Alhopuro (lääkintöneuvos), Minna Arve (toimitusjohtaja, Turun kauppakamari) ja Olli Hietanen (eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan valiokuntaneuvos).

Kilpailun hakuilmoitus on julkaistu osoitteessa www.utu.fi/futures-award.

Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskus on yksi maailman ainoista tulevaisuudentutkimukseen keskittyvistä yliopistoyksiköistä. Tulevaisuudentutkimus on poikkitieteellinen ala, joka tarkastelee eri aiheita laajalti, ja joka tuo yhteen perinteisempien tieteenalojen lähestymistavat ja tutkimustulokset. Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen filosofian kulmakivi on edistää kestävää, eli ekologisesti tasapainoista, taloudellisesti tehokasta, sosiaalisesti tasa-arvoista ja monikulttuurista tulevaisuutta.  

Lisätietoja:
projektipäällikkö Laura Pouru, laura.pouru@utu.fi, p. 050 329 0711

Luotu 20.04.2017 | Muokattu 20.04.2017