Turun yliopisto ja Åbo Akademi tiivistävät yhteistyötään luonnontieteiden ja tekniikan alalla

23.11.2016

Turkulaisyliopistot suunnittelevat yhteistyön tiivistämistä luonnontieteiden ja tekniikan koulutuksessa. Yhteistyö näkyy myös yhteisissä tiloissa, joista viimeisin on geologien ja arkeologien uusi Geotalo.

​Turun yliopiston ja Åbo Akademin tiedote 23.11.2016

Turun yliopiston ja Åbo Akademin geologian oppiaineet ja Turun yliopiston arkeologia aloittivat uuden lukuvuoden yhteisessä rakennuksessa, Geotalossa, jonka avajaisia vietettiin keskiviikkona 23.11.2016. Yhteisten tilojen tavoitteena on mahdollistaa tutkimuksen ja koulutuksen synergiaetujen hyödyntäminen.

– Geotalon tärkein merkitys piilee siinä, että se lisää Turun yliopiston ja Åbo Akademin geologian yksiköiden mahdollisuuksia olla joutumatta sivuun tieteen valtavirrasta. Jotta tämä mahdollisuus käytettäisiin täysimääräisesti, vaatii se taloon sijoittuvan asiantuntemuksen käyttöä yli yliopistojen totuttujen hallinnollisten rajojen, sanoo geologian professori Matti Räsänen Turun yliopistosta.

Åbo Akademin säätiön hiljattain peruskorjaama Geotalo on Erik Bryggmanin suunnittelema, ja se otettiin käyttöön vuonna 1951 Chemicum-nimellä. Rakennus on nyt saanut Sigge arkkitehdit Oy:n suunnitteleman uuden ulkoasun ja tarkoituksenmukaiset opetustilat, jotka henkivät edelleen Bryggmanin arkkitehtuuria lattiasta kattoon.

– Yhteinen Geotalomme vahvistaa tutkimusympäristöä ja nostaa geologisen tutkimuksen Turussa aivan uudelle tasolle. Geotalon viidessä kerroksessa on kaikissa eri toiminnot, mutta täällä on myös tilaa, missä opiskelijat ja tutkijat voivat työskennellä yhdessä, tai vain viettää aikaa yhdessä. Iloitsen siitä, että yhdessäolo toimii sujuvasti kahdella kielellä, toteaa geologian ja mineralogian professori Olav Eklund Åbo Akademista.

Vaikka arkeologia on kysymyksenasettelultaan humanistinen tieteenala, sen menetelmät ovat osittain luonnontieteellisiä. Arkeologian sijoittuminen Geotaloon mahdollistaa yhteisten tutkimus-, opetus- ja laboratorioresurssien aiempaa tehokkaamman ja monipuolisemman käytön.

– Arkeologian tunnusomaisin ja keskeisin aineistonhankintamenetelmä, kaivaukset, on lainaa geologiasta. Kaivausten löytöaineiston käsittely vaatii laboratoriotiloja ja laitteistoa, joita humanistisen tiedekunnan tilat eivät tarjoa, sanoo arkeologian professori Jussi-Pekka Taavitsainen Turun yliopistosta.

Turkulaisyliopistot suunnittelevat luonnontieteisiin yhteisiä englanninkielisiä maisteriopintoja

Turun yliopiston ja Åbo Akademin luonnontieteiden opiskelijoille suunnitellaan suomen- ja ruotsinkielisten maisteriopintojen rinnalle yhteisiä englanninkielisiä opintoja, sekä tiiviimpää yhteistyötä tohtorikoulutuksessa.

Luonnontieteiden ja tekniikan koulutuksen laajenevan yhteistyön tarkoituksena on luoda kansainvälisesti houkuttelevia monikielisiä koulutuspolkuja laadukkaasti ja kustannustehokkaalla tavalla. Pyrkimyksenä on parantaa luonnontieteiden ja tekniikan alojen kiinnostavuutta sekä vauhdittaa opintojen etenemistä.

– Haluamme nostaa luonnontieteiden ja tekniikan koulutuksen ja tutkimuksen tasoa, ei pelkästään Varsinais-Suomessa vaan kansallisesti. Tarkoitus on lisätä tutkimuksen määrää, laatua ja näkyvyyttä, Turun yliopiston rehtori Kalervo Väänänen kertoo.

– Olen vakuuttunut siitä, että yhteistyö kohottaa luonnontieteiden koulutuksen profiilia, myös kansainvälisesti katsottuna. Esimerkiksi molempien yliopistojen geologian oppiaineilla on jo kokemusta tiiviistä ja sujuvasta yhteistyöstä maisteritasolla, Åbo Akademin rehtori Mikko Hupa sanoo.

Suunnittelussa otetaan huomioon luonnontieteisiin liittyvä monitieteisyys, joka tukee sekä molempien yliopistojen strategisia painopistealueita että alueellista kehitystä.
Suunnitelmissa on luoda maisteriopiskelijoille yliopistojen yhteiset englanninkieliset opinnot. Kandidaattitutkinto suoritettaisiin jatkossakin Turun yliopistossa suomeksi ja Åbo Akademissa ruotsiksi. Englanninkielisten maisteriopintojen rinnalla opinnot voisi suorittaa myös suomeksi tai ruotsiksi. Tohtoriopinnot olisivat englanniksi, joka mahdollistaisi tiiviin yhteistyön. 

Turkulaisyliopistoilla on pitkä historia yhteisen tutkimusinfrastruktuurin luomisesta muun muassa PET-keskuksen ja Biotekniikan keskuksen kautta, ja jatkossa yhteishankintojen määrää pyritään lisäämään. Ajatuksena on laajentaa hankintojen koordinointi ja laitteiden yhteiskäyttö kattamaan kaikki luonnontieteiden ja tekniikan toiminnot.

Lisätietoja:

rehtori Kalervo Väänänen
p. 040 701 1303
kalervo.vaananen@utu.fi

rehtori Mikko Hupa
p. 0400 63 0801
mikko.hupa@abo.fi

geologian professori Matti Räsänen
p. 050 562 7012
mrasanen@utu.fi

arkeologian professori Jussi-Pekka Taavitsainen
p. 050 560 9035
justaa@utu.fi

geologian ja mineralogian professori Olav Eklund
p. 044 295 6429
oleklund@abo.fi

Luotu 23.11.2016 | Muokattu 23.11.2016