Turun yliopisto sai yli 2,3 miljoonaa infrastruktuurien rahoitukseen

17.02.2017

Seitsemän Turun yliopiston hanketta on saanut Suomen Akatemian infrastruktuurirahaa. Suurimman apurahan sai ESO-keskus, joka ohjaa valtaosan rahoituksesta Euroopan eteläisen observation instrumenttien suunnitteluun.

​Turun yliopiston tiedote 17.2.2017

Kaikkiaan Suomen Akatemia myönsi infrastruktuurirahoitusta 27 miljoonaa euroa, Turun yliopiston osuus oli reilut 8 prosenttia. Kaikki tuetut kohteet ovat useiden yliopistojen sekä tutkimuslaitosten yhteishankkeita.

– Ratkaisevaa FIRI-päätöksissä on se, että näiden laitteiden avulla on tarkoitus kehittää suomalaista tutkimusinfrastruktuuria niin, että kaikki tutkijat voivat käyttää laitteita. Esimerkiksi Turun Biotekniikan keskuksen saamalla rahoituksella hankitaan laitteita, joita tutkijat eri puolilta Suomea voivat tulla joko paikan päälle Turkuun käyttämään laitteita tai he voivat lähettää näytteet tänne tutkittavaksi, professori Jyrki Heino kuvaa.

Suurimman rahoituksen saanut Turun yliopiston erillinen laitos Suomen ESO-keskus vastaanottaa 640 000 euroa.

– Suurin osa rahoituksesta kuluu osallistumiseen Euroopan eteläisen observation instrumenttien suunnitteluun osana kansainvälisiä konsortioita sekä laitehankintoihin osana näitä havaintolaitteita. Neuvottelemme parhaillaan kyseiseen teknologiaan erikoistuneiden suomalaisten yritysten kanssa näistä hankinnoista, keskuksen johtaja Jari Kotilainen kertoo.

ESO-keskus keskittyy ekstragalaktiseen eli Linnunradan ulkopuolisen maailmankaikkauden tutkimukseen ESO:n suurilla teleskoopeilla, mutta osallistuu myös muun muassa yhteispohjoismaiseen, Kanarian saarilla olevan NOT-teleskoopin ja Euroopan avaruusjärjestön ESA:n suunnitteleman avaruusteleskooppi Euclidin toimintaan.

Biotekniikan keskuksen saamalla reilun 610 000 euron rahoituksella yliopisto hankkii massaspektorimetrilaitteiston, jollaista ei muualla Suomessa ole käytössä.

– Saamme Turkuun massaspektrometrilaitteen, jolla voidaan tehdä nopeasti ja tehokkaasti diagnostiikka- ja lääkekehitysprojektien vaatimia proteomiikka-analyysejä, Heino sanoo.

Materiaalitutkimuksen oppiaine sai 210 000 euroa, joka ohjataan Hampuriin rakennettavaan yhteiseurooppalaisen vapaaelektorinilaserin (EuXFEL) yhteyteen tulevaan mittauslaitteistoon.  Materiaalitutkimuksen laboratorio sai reilu 200 000 euroa yliopiston laskentakapasiteetin kasvattamiseen, Saaristomeren tutkimuslaitos lähes 110 000 euroa tutkimusalus Aurelian varustamiseen.
Paikkatiedon kehittämiseen yliopisto sai reilu 200 000 euroa.

– Tavoitteenamme on luoda paikkatiedon opettamiseen ja tutkimukseen infrastruktuuri, joka paitsi tuo valtavat tietoaineistot helposti saataville sisältää myös analyysimenetelmät ja on helppokäyttöinen, professori Risto Kalliola sanoo.

Vastaavaa infrastruktuuria ei ole muualla maailmassa, joten toimijajoukon on luotava malli alusta lähtien. Infrastruktuurin on määrä olla valmis vuoden 2019 lopussa. Kalliolan mukaan infrastruktuurin luomisen jälkeen toiminnot on helppo ottaa osaksi toimijoiden rutiineja.

Turku BioImaging sai rahoitusta muun muassa uuden 3D-superresoluutiomikroskoopin hankkimiseen. Laite on kuin jatkumoa Stefan Hellin korkean resoluution fluoresenssimikroskopialle, jonka kehittämisen hän aloitti Turun vuosinaan ja josta hän sai vuonna 2014 kemian Nobel-palkinnon. Nyt saatu rahoitus mahdollistaa sen, että Turussa tutkijat saavat jatkossa ennennäkemättömän tarkkaa kolmiulotteista kuvaa elävästä solusta.

 – Elävän solun kolmiulotteinen kuvantaminen tällaisella tarkkuudella on koko maailmankin mittakaavassa vielä harvinaista. Vaikka superresoluutiomikrokooppeja on jo monenlaisia, ne kykenevät yleensä korkean erottelukyvyn kuvantamiseen vain kaksiulotteisesti, ja kolmas ulottuvuus jää tavanomaiseen erottelukykyyn. Jatkossa pääsemme tutkimaan kolmiulotteisesti vaikkapa yksittäisiä viruksia tai solun molekyylejä, projektijohtaja Pasi Kankaanpää Turku BioImangingistä kertoo.

Lisätietoja:
biokemian professori Jyrki Heino, 050 523 8351, jyheino@utu.fi
ESO-keskuksen johtaja Jari Kotilainen. 02-333 8250, jarkot@utu.fi
maantieteen professori Risto Kalliola, p. 040 752 4669, riskall@utu.fi
BioImaging, projektijohtaja Pasi Kankaanpää, pkanka@utu.fi
Saaristomeren tutkimuslaitoksen asemanjohtaja Jari Hänninen, 050 401 7838, jarhan@utu.fi
materiaalitieteen professori Edwin Kukk, 050 591 2271, ekukk@utu.fi
materiaalitieteen professori Kalevi Kokko, 02 333 5738, kokko@utu.fi

**

Kaikki Turun yliopiston tiedotteet: www.utu.fi/tiedotteet

Luotu 17.02.2017 | Muokattu 17.02.2017