Turun yliopiston hammaslääketiede maailman 18. paras

04.08.2017

Turun yliopiston hammaslääketiede on arvioitu tieteenalansa maailman 18. parhaaksi yksiköksi tuoreessa Shanghain tieteenalakohtaisessa yliopistovertailussa. Maailman 20 kärkeen on päässyt vain kolmen muun eurooppalaisen yliopiston hammaslääketieteen alaa, muut sijoitukset ovat yhdysvaltalaisille yliopistoille.

​Turun yliopiston tiedote 4.8.2017

Hammaslääketieteen laitoksen johtaja, professori Pekka Vallittu arvioi, että rajua nousua maailman kärkeen on pohjustanut vahva panostus tieteelliseen tutkimukseen, sen esilletuomiseen sekä vahva kansainvälinen tutkimushistoria.

– Turun hammaslääketiede on vuosia ollut rankingsijoituksissa sadan paikkeilla, ja olen ihmetellyt, miksi olemme sinne jääneet vaikka olemme tehneet näkyvää työtä, kiertäneet kongresseja ja olleet esillä. Nyt kaikki tuo tehty työ on kumuloitunut sijoituksena 20 parhaan joukossa, Vallittu sanoo.

Vallitun mukaan tieteentekijät suhtautuvat kriittisesti rankingeihin, mutta niitä seurataan silti innokkaasti. Hän arveleekin, että kärkisijoille nousu näkyy kasvavana kiinnostuksena.

– Uskon, että saamme jatkossa entistä enemmän hakemuksia jatkokoulutettavilta ja erityisesti niistä maista, joissa on jo korkeatasoinen hammaslääketieteellinen koulutus. Saamme myös paremmin näkyvyyttä kansainvälisessä tutkimusympäristössä, Vallittu sanoo.

Turun yliopiston 16 tieteenalaa nousi listoille

Hammaslääketieteen ohella aivan maailman huipulle arvioitiin hoitotiede sijalle 51–75, ekologia sijalle 101–150 sekä sijoille 151–200 biotieteet ja biologia, lääketieteelliset laitteet, lääketieteellinen tekniikka ja rahoitus. Sijoille 151–200 sijoittuivat biotieteet ja biologia, lääketieteelliset laitteet, lääketieteellinen tekniikka ja rahoitus. Sijoille 201–300 arvioitiin agronomia, elintarviketiede ja -tekniikka, kansanterveystiede, kasvatustieteet, kliininen lääketiede, psykologia ja terveyden biotieteet. Sijoilla 401–500 ovat farmakologia, fysiikka sekä materiaalitiede ja -tekniikka.
 
– Hammaslääketiede ja hoitotiede ovat olleet jo pitkään hyvin esillä arvioinneissa. Se, että Turun yliopisto löytyy Shanghain tieteenalakohtaisilla listoilla näin monen alan kohdalla osoittaa, että laaja-alaisuutemme on hyvällä perustalla, tutkimuksesta vastaava vararehtori Kalle-Antti Suominen sanoo.
 
ShanghaiRanking’s Global Ranking of Academic Subjects -rankingissa verrattiin yli 1 400 yliopiston tutkimuksellista tuloksellisuutta 52 tieteenalalla luonnontieteistä tekniikkaan, ihmistieteisiin, lääketieteeseen ja yhteiskuntatieteisiin. Osassa tieteenalakohtaisissa vertailuissa pantiin järjestykseen 500 yliopiston tieteenalat, osassa pienempi määrä.
 
Maailmalla on useita ensisijaisesti tieteellisen tutkimuksen tuloksellisuutta mittaavia rankingeja, Shanghain vertailu on yksi maailman tunnustetuimmista.
 
Shanghain tieteenalakohtaisessa rankingissa verrattiin yliopistokohtaisesti tietyn tieteenalan tutkijoiden kirjoittamien artikkelien määriä, niihin tehtyjen viittausten määriä, sitä, kuinka suuri osa artikkeleista julkaistiin tieteenalan huippujulkaisuissa sekä sitä, kuinka monen kansainvälisessä yhteistyössä tehdyn artikkelin johtava kirjoittaja työskenteli kyseisessä yliopistossa. Shanghain vertailussa otetaan huomioon myös Nobel- ja Fields-palkintojen saajien määrä.
 
Elokuun 15. päivä julkistetaan Shanghain maailman yliopistojen vertailu.
 
Lisätiedot: professori Pekka Vallittu, puh. 040 574 8200
 
**
 
Kaikki Turun yliopiston tiedotteet: www.utu.fi/tiedotteet
 
Luotu 04.08.2017 | Muokattu 04.08.2017