Tutkijat etsivät ekologisia keinoja haittaeläinten karkottamiseen

23.09.2013

Haittaeläimien karkottamiseen etsitään uusia keinoja Turussa järjestettävässä kansainvälisessä haittaeläinkokouksessa. Esillä ovat muun muassa ekologiset keinot, joissa haittaeläimet hävitetään joko muokkaamalla aluetta ympäristöltään niille epäsopivaksi tai alueelle houkutellaan niitä saalistavia petoja.

 

​Turun yliopiston tiedote 23.9.2013

Yhdeksäs European Vertebrate Pest Management –konferenssi kokoaa Turkuun noin 130 asiantuntijaa ympäri maailman. Konferenssin aiheena ovat haittaeläimiksi koetut nisäkkäät, linnut ja muut selkärankaiset, niiden aiheuttamat ongelmat sekä erilaiset ratkaisukeinot.

Haittaeläiminä pidetään lajeja, jotka voivat aiheuttaa suuria taloudellisia, terveydellisiä tai esteettisiä vahinkoja. Esimerkiksi myyrät saattavat syklisten kannanvaihteluidensa huipputiheyksissä aiheuttaa eurooppalaiselle maanviljelylle miljoonien eurojen tappiot, sillä pahimmillaan myyrien laidunnus voi tuhota koko sadon.

Jyrsijöiden lisäksi hirvi ja muut sorkkaeläimet voivat laidunnuksellaan vahingoittaa puuntaimia ja siten aiheuttaa tappioita metsätaloudelle. Haittaeläimet voivat myös kantaa erilaisia ihmiseen tarttuvia tauteja, kuten metsämuurien kantaman Puumala-viruksen aiheuttama myyräkuume.

Konferenssin aihepiiriin kuuluvat myös vieraslajit kuten esimerkiksi minkki sekä vahvasti kaupungistuneet lajit kuten rotat ja hiiret.

Perinteisesti eläinkantoja on pyritty rajoittamaan esimerkiksi kemiallisesti tai metsästämällä, mutta konferenssissa esitellään myös niin kutsuttuja ekologisia menetelmiä, jotka perustuvat esimerkiksi elinympäristön muokkaamiseen tai haittaeläimiä saalistavien petojen houkutteluun alueelle.

Viimeisenä päivänä pureudutaan ihmisten ja eläinten välisiin ristiriitoihin, jotka aiheuttavat taloudellisten vahinkojen lisäksi myös muita aspekteja. Tällaisia ns. sosiaalisia konflikteja liittyy erityisesti suurpetoihin, mutta myös esimerkiksi merimetsoihin ja hylkeisiin.

Perjantaihin 27.9. jatkuvan konferenssin järjestävät Turun yliopisto ja Metsäntutkimuslaitos.

Luotu 23.09.2013 | Muokattu 07.07.2021