​Työelämän muutokset ja pysyvyydet tarkastelussa kansainvälisessä WORK 2013 -konferenssissa

16.08.2013

Turun yliopiston työtieteiden keskus TCLS järjestää 21.‒23.8. monitieteisen konferenssin Turun kauppakorkeakoululla (Rehtorinpellonkatu 3, 20500 Turku). Kolmen päivän aikana tarkastellaan muun muassa sitä, millaiseksi työelämän murrokset rakentavat työelämää ja miten ihmiset sopeutuvat muutoksiin.

 

Turun yliopiston tiedote 16.8.2013

Työ on jokaiselle arkipäiväisen tuttu ilmiö, ja sen merkitys sekä ihmiselle että yhteiskunnalle on suurempi kuin tullaan ajatelleeksi. Voimme esimerkiksi huomata lokeroivamme ja arvottavamme ihmisiä sen mukaan, minkälaisia mielikuvia eri ammateista olemme muodostaneet. Työ on osa identiteettiämme ‒ ja samalla elinehto ja tukipilari.

Työ on myös jatkuvassa murroksessa.  Kilpailun kovuus ja tavoitellut kustannussäästöt asettavat työn tekemiselle uudenlaiset reunaehdot. Työtä tekevät yksilöt reagoivat epävarmuuteen, kiristyvään työtahtiin ja vastaaviin ajankohtaisiin muutoksiin eri tavoin. Yritystalouden päättäjien, yksilön, valtion virkamiesten ja poliittisten päättäjien toiminta kietoutuvat toisiinsa työelämän murroksessa.

WORK 2013 -konferenssissa tarkastellaan eri näkökulmista, mikä työelämässä on pysyvää ja mikä muuttuvaa, millaiseksi työelämän eri osa-alueiden murrokset rakentavat työelämää ja miten ihmiset muutoksiin sopeutuvat. 

WORK 2013 -konferenssin pääpuhujat:

  • Kun vakaita työmarkkinoita ei enää ole, ihmiset brändäävät itseään työmielikuvien avulla. Professori Steve Vallas (Northeastern University, USA) näkee ihmisten oman itsensä brändäyksessä ja yritteliäisyydessä merkkejä selkeästä popularisoidusta kulttuurin ja arvojen muutoksesta.  Jos työorganisaatio aiemmin luotti siihen, että työntekijät tavoittelevat yhteistä päämäärää, millaiseen työn kulttuuriin johtaa enenevä opportunismi?
  • Kansainvälisesti tunnettu taloussosiologi Jill Rubery (Manchester Business School, UK, Member of British Academy) nostaa esille huolen hallitsemattomasta yhteiskunnan murroksesta. Ihmiset sopeutuvat muutoksiin, mutta minkälaisin keinoin ja miten yhteiskunnalliset päättäjät reagoivat pitääkseen yllä yhteiskunnallisesti kestävää kehitystä ja kansalaisten hyvinvointia?
  • Tutkimusprofessori Silvia Gherardi (Trento University, Italia) tarkastelee esityksessään työntekijän ja organisaation välistä suhdetta tilanteessa, jossa työvoima on liikkuvaa ja suhde työnantajaan tilapäinen. Miten ihmisten osaaminen pääsee hyödyttämään ja toisaalta kehittymään tilapäisissä työsuhteissa?
  • Professori Jussi Vahtera työterveyslaitokselta puhuu esitelmässään sosioekonomisten tekijöiden, työn ja kroonisten sairauksien välisestä yhteydestä.
 
Turun yliopiston työtieteiden keskuksen järjestämä WORK 2013 on ensimmäinen monitieteinen, kansainvälinen työntutkimuksen konferenssi Suomessa, joka kokoaa yhteen tutkijoita sosiologiasta kauppatieteisiin ja terveyden tutkimuksesta työoikeuteen.  Tavoitteena on tutustua uusimpiin tutkimustuloksiin työn ja työelämän murrokseen liittyen. Tapahtumaan on ilmoittautunut yli 200 tutkijaa eri puolilta maailmaa. Konferenssin puheenjohtajana toimii akatemiaprofessori Anne Kovalainen.
 
Luotu 16.08.2013 | Muokattu 06.07.2021