Unohtumattomat hetket -hankkeessa kerätään muistoja sukupuolen tai seksuaalisen moninaisuuden kokemuksista

19.10.2018

Unohtumattomat hetket -hankkeessa kerätään eri ikäisten ihmisten muistoja siitä, millaisia kokemuksia heillä on sukupuolen tai seksuaalisen moninaisuuden kanssa elämisestä tai sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöön kuuluvien henkilöiden tukena olemisesta. Muistoja kerätään nettikyselynä sekä unohtumattomista henkilökohtaisista kokemuksista että yleisemmistä merkityksellisistä tapahtumista ja kohtaamisista niin kasvokkain kuin virtuaalisestikin. Marraskuun lopussa päättyvän keruun järjestää Työväen Arkiston yhteydessä toimiva Työväen Muistitietotoimikunta.

Turun yliopiston tiedote 19.10.2018

Vuonna 2005 Työväen Muistitietotoimikunta järjesti ensimmäistä kertaa Näkymättömästä näkyväksi -keruun lesbojen, homojen, bi- ja transihmisten (LHBT) kokemuksista. Unohtumattomat hetket -keruussa tavoitellaan vielä laajempaa vastaajakirjoa. Tutumpien LHBT-vastaajien lisäksi muistoja unohtumattomista hetkistä kaivataan esimerkiksi queereiltä, ei-binaarisilta, sukupuolettomilta, muunsukupuolisilta, aseksuaaleilta, demiseksuaaleilta, panseksuaaleilta, polyamorisilta ja kinky-yhteisöön kuuluvilta kirjoittajilta. 

Keruussa tavoitellaan myös heteroseksuaalien kuvauksia unohtumattomista hetkistä vaikkapa seksuaalisen moninaisuuden kanssa elämisestä ja sen kohtaamisesta. 

– Julkisuudessa syntyy helposti käsitys siitä, että ”kaikki” heterot suhtautuvat nuivasti sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuteen. Kuitenkin tiedämme, että on olemassa myös suuri joukko sellaisia heteroseksuaalisia henkilöitä, jotka ovat perheenjäsentensä, ystäviensä, koulu- tai työtovereittensa tai idoliensa ansiosta havahtuneet sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuteen. Tällä keruulla halutaan tavoittaa ensimmäistä kertaa tarinoita myös näiden henkilöiden kokemuksista, motiiveista ja ajatuksista, kyselyn laatinut Turun yliopiston ihmisiteteiden Turku Institute for Advanced Sudies -tutkijakollegiumin tutkija, dosentti Tuula Juvonen kertoo. 

Mitä unohtumattomat hetket ovat ja miten niistä voi kertoa?

Keruu toteutetaan nettikyselynä. Keruussa voi muistella neljää yksittäistä, unohtumattomasti mieleen jäänyttä tapahtumaa. 

  Nämä merkittävät kokemukset voivat olla yhtä hyvin myönteisiä kuin kielteisiäkin, ja ne voivat koskea sekä henkilökohtaista elämää että yhteiskunnallisia tapahtumia, tai kumpaa vaan – muistoissa erilaiset toiseudet usein risteytyvät toisiinsa. Keruussa voi kertoa myös netin käyttöön liittyvistä unohtumattomista hetkistä, Juvonen kertoo.

Hankkeen verkkosivustolla on kyselylomake, johon voi vastata nimellä tai nimimerkillä. Vastaukset saavat olla hyvinkin vapaamuotoisia. 

– Se, että jaksaa vastata edes yhteen kysymyksistä omalla muistollaan on parempi kuin se, ettei vastaisi lainkaan, Juvonen kannustaa. 

Halutessaan keruuseen voi osallistua lomakkeen sijaan myös sähköpostilla tai kirjeitse. 

Mihin muistot päätyvät?

Arkistoon saapuneet muistot tallennetaan, ja ne ovat tämän jälkeen tutkijoiden käytettävissä. Niiden käyttöä rajoittavat niin arkistoa kuin tutkijoitakin sitovat eettiset säännöt, jotka kieltävät muun muassa vastaajien henkilöllisyyden paljastamisen ilman lupaa tai haitan aiheuttamisen vastaajille. 

– Vaikka sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta kirjoitetaan lehdissä ja erilaisilla verkkosivuilla nykyisin useammin kuin koskaan aikaisemmin, tällainen tieto on kuitenkin vaarassa unohtua nopeasti ja kadota ajan myötä bittiavaruuteen. Lisäksi julkisuuteen pääsevät vain tietynlaiset tarinat, eivätkä kaikki löydä sieltä vastakaikua omille kokemuksilleen. Jos me haluamme säilyttää myös tuleville polville tietoa siitä, millaista Suomessa on ollut elää sukupuolta ja seksuaalisuutta rajoittavien normien reunamilla, tieto siitä on talletettava pysyvästi arkistoon, Juvonen toteaa. 

Kysely on avoinna 30.11.2018 asti. Se ulottuu kattamaan myös sateenkaarihistoriakuukauden, jota vietetään Suomessa ensimmäistä kertaa 20.10.–20.11.2018. 

Keruuseen osallistuneiden kesken arvotaan kolme Tuula Juvosen kirjoittamaa kirjaa suomalaisesta lesbo- ja homohistoriasta: Kaapista kaapin päälle (Vastapaino 2015); Varjoelämää ja julkisia salaisuuksia (Vastapaino 2002); Sukupuoli ja halu Hilda Käkikosken kirjeissä ja päiväkirjoissa (Sosiaali- ja terveysministeriö 1995). 

>> Unohtumattomat hetket -hankkeen verkkosivusto: http://www.unohtumattomathetket.fi

>> Kyselylomake: https://www.unohtumattomathetket.fi/lomake.html?id=30507 

>> Hanke Facebookissa: https://www.facebook.com/Unohtumattomathetket/ 

Lisätietoja:

Työväen Muistitietotoimikunnan sihteeri Pete Pesonen, pete.pesonen@tyark.fi
Dos. Tuula Juvonen, tuula.juvonen@utu.fi 


Luotu 19.10.2018 | Muokattu 22.10.2018