Vanhalinnan näyttely tutustuttaa Lapin tutkimuslaitos Kevoon

27.11.2017

Liedon Vanhalinnassa esillä oleva näyttely kertoo tarinan Lapin tutkimuslaitos Kevon kuudelta vuosikymmeneltä ja tutustuttaa kävijän arktiseen tutkimukseen. Kevo – arktista arkea -näyttely on esillä Vanhalinnan makasiinissa ja härkätallissa 2.12.2017–20.5.2018.

​Turun yliopiston tiedote 27.11.2017

Median edustajat ovat tervetulleita näyttelyn avajaisiin. Avajaisissa kuullaan Lapin tutkimuslaitos Kevon asemanjohtajan Otso Suomisen ja Turun yliopiston biodiversiteettiyksikön tutkimusjohtajan Ilari E. Sääksjärven puheenvuorot. Lisäksi ohjelmassa on tanssija Tamora Petittin performanssi.
Aika: 29.11.2017 klo 18
Paikka: Makasiini, Liedon Vanhalinna, Vanha Härkätie 111

Lapin tutkimuslaitos Kevo perustettiin vuonna 1956 ja vihittiin käyttöön 1958. Kevon tavaramerkkinä tunnetaan vuosikymmeniä jatkuneet subarktisen luonnon seurantatutkimukset.

– Kevo oli perustamisaikanaan suunnannäyttäjä pohjoisten alueiden tutkimuksessa. Tänä päivänä Kevolla kerättyjä aineistoja käytetään muun muassa ilmastonmuutoksen vaikutusten arviointiin. Kevo toimii kansallisessa ja kansainvälisessä tutkimusasemien verkostossa. Asema ja sitä ympäröivä luonto on huikean moniulotteinen ja erityinen kokonaisuus, kertoo Lapin tutkimuslaitos Kevon asemanjohtaja Otso Suominen.

Vanhalinnan näyttely on osa Kevon 60-vuotisjuhlan ohjelmaa. Näyttely yhdistelee ja esittelee Kevolla tehtyä tutkimusta, Kevolla vierailleiden kansainvälisten taiteilijoiden luomia nykytaideteoksia ja Kevon matkakuvauksia. Näyttelyn yhteydessä järjestetään Kevoa käsittelevä yleisöluentosarja ja museopuodista voi ostaa Kertomus Kevosta -teosta.

Näyttely on toteutettu yhdessä Vanhalinnan museon, Turun yliopiston biodiversiteettiyksikön ja Ilmatieteen laitoksen kanssa. Näyttelyssä on esillä Kevon tutkimuslaitoksen kokoelmia ja laajasti Kevoon liittyviä taideteoksia ja esineitä yksityiskokoelmista.

Luentosarjan ohjelma:

Yleisöluentoja järjestetään keskiviikkoisin klo 18 (vapaa pääsy) ja sitä ennen voi tutustua näyttelyyn klo 17 alkaen (pääsymaksu). Tarjolla on kahvibuffetin tuotteita (käteismaksu).

13.12. Asemanjohtaja Otso Suominen: Tutkimusaseman arkea, klo 17 – 18 näyttelyn avoimet ovet

10.1. Professori Pekka Niemelä: Kevon merkitys subarktisten ja arktisten ekosysteemien tutkimuksessa

17.1. Dosentti Lassi Saressalo: Kertomus Kevosta. Lapin tutkimuslaitos Kevon vuosikymmenet

24.1. Hyvän sään aikana -työryhmä: Kuvakertomus Lapin ilmastonmuutoksesta

31.1. Professori Heikki Kallio: Mikä Lapin marjoissa on niin erityistä? Totta, tarua ja innovaatioita

7.2. Dosentti Tero Klemola: Tunturi- ja hallamittarin jaksoittainen kannanvaihtelu Lapin tunturikoivikoissa

14.2. Professori Jukka Käyhkö: Onko poro hyvä vai paha? Porotalous muuttuvassa maailmassa

Luentosarjan ohjelma saattaa täydentyä myöhemmin. Tarkista ajankohtainen tieto Lapin tutkimuslaitos Kevon nettisivuilta: www.utu.fi/kevo

Lisätietoa

Niina Tanskanen, museoamanuenssi, Vanhalinna, p. 050 436 0601

Elina Vainio, amanuenssi, Lapin tutkimuslaitos Kevo, Turun yliopisto, p. 040 061 1818

Lisätietoa näyttelystä ja museon aukioloajoista: www.vanhalinna.fi

Lisätietoa Lapin tutkimuslaitos Kevosta: www.utu.fi/kevo

Luotu 27.11.2017 | Muokattu 27.11.2017