Yhteishaku yliopistoihin alkaa: Turun yliopiston uutuutena sosiaalitieteiden kandidaattitutkinto

14.03.2017

Haku yliopistoihin käynnistyy 15. maaliskuuta. Turun yliopistossa on tarjolla uutena kokonaisuutena sosiaalitieteiden kandidaattitutkinto, joka yhdistää sosiologian, sosiaalipolitiikan ja taloussosiologian oppiaineet. Maisterivaiheeseen opiskelijat valitsevat pääaineekseen mieluisimman kolmikosta. Humanistisessa tiedekunnassa on yhdistetty hakukohteita, ja viime vuonna käynnistynyt konetekniikan diplomi-insinöörikoulutus jatkuu uudella ryhmällä.

​Turun yliopiston tiedote 14.3.2017
 
Uudistuvaa sosiaalitieteiden kandidaattikoulutusta työstäneen ryhmän vetäjänä on toiminut sosiologian professori Hannu Ruonavaara. Kandidaattitutkinto on rakennettu niin, että sen voi suorittaa kolmessa vuodessa. Sen jälkeen opiskelija valitsee oman halunsa mukaisesti kolmikosta pääaineensa maisterivaiheen opintoihin.
 
– Kandidaattivaiheessa käymme läpi oppiaineille yhteisiä asioita kuten tutkimusmenetelmiä ja teoreettisia ideoita. Se tarkoittaa opetusryhmien kasvamista, mikä puolestaan on haastanut meidät etsimään uusia keinoja opettaa, Ruonavaara sanoo.
 
Jatkossa korostuu esimerkiksi ilmiöpohjaisuus, jossa asioita ei lähestytä teorioiden ja käsitteiden kautta vaan ne tulevat esille tutkittavien asioiden kautta.
Sosiaalipolitiikan yliopisto-opettajan Henna Isoniemen mukaan Turun sosiaalitieteissä vahvaa on erityisesti kvantitatiivinen eli määrällinen tutkimus, mutta myös kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus on mukana.
 
– Olemme painottaneet paljon harjoituksia ja kontaktiopetuksia, se on nähty Turun yliopiston sosiaalipolitiikan ja myös muiden oppiaineiden vahvuutena. Tämä vuorovaikutuksellisuuteen perustuva opetustapa säilyy jatkossakin, Isoniemi sanoo.

Sosiaalipolitiikan ja sosiologian painopisteenä on Turun yliopistossa ollut kansainvälinen vertaileva tutkimus, jossa keskeisinä aiheina ovat eriarvoisuus, köyhyys ja syrjäytyminen. Taloussosiologiassa on tehty kulutus-, markkina- ja verkostotutkimusta. Oppiaineissa on useita suuria tutkimushankkeita, joihin opiskelijoillakin on sosiologian professorin Mikko Niemelän mukaan mahdollisuus päästä varhaisessa vaiheessa mukaan.
 
– Jos opiskelija pääsee tutkimushankkeeseen mukaan esimerkiksi tekemään pro gradu -työtään, tukee tutkimusryhmässä mukana olo työn etenemistä ja se, että on ollut mukana tutkimushankkeessa, auttaa työllistymisessä valmistumisen jälkeen, Niemelä sanoo.

Humanisteille laajempia hakukohteita

Humanistisessa tiedekunnassa hakukohteita on yhdistetty suurempiin kokonaisuuksiin. Arkeologia, kulttuurihistoria, Suomen historia ja yleinen historia muodostavat jatkossa yhden yhteisen hakukohteen. Myös mediatutkimus, musiikkitiede ja taidehistoria näyttäytyvät hakijalle yhtenä hakukohteena.

– Oppiaineilla on alkuvaiheessa myös yhteisiä opintoja, mutta niiden jälkeen opiskelija valitsee pääaineekseen jonkin hakukohteen oppiaineista. Kandidaatintutkinnon opiskelija suorittaa jatkossakin pääaineeseensa, humanistisen tiedekunnan opintopäällikkö Sanna Mäkilä kertoo.

Syksyllä käynnistyy myös toista kertaa konetekniikan diplomi-insinöörin tutkintoon johtava kaksivuotinen koulutus.  Koulutuksen järjestävät yhteistyössä Turun yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto, Åbo Akademi, Turun ammattikorkeakoulu ja Satakunnan ammattikorkeakoulu. Koulutukseen hakeutuvalla pitää olla suoritettuna alempi korkeakoulututkinto.

Yhteishaku 15.3.–5.4. Lue lisää www.utu.fi/hae
 
Lisätietoja:
- sosiaalitieteiden kandidaattikoulutus: professori Hannu Ruonavaara, p. 050 440 8312, hanruona@utu.fi
- yhteishaku: opiskelija- ja hakijapalveluiden päällikkö Nea Särkikoski p. 040 142 7452, nea.sarkikoski@utu.fi
- konetekniikan DI-koulutus: Tampereen teknillinen yliopisto, Minna Puntila minna.puntila@tut.fi
 
**
 
Kaikki Turun yliopiston tiedotteet: www.utu.fi/tiedotteet
Luotu 14.03.2017 | Muokattu 14.03.2017