Yli 200 ulkomaista opiskelijaa opiskelee kesällä Suomen kieltä, kulttuuria ja historiaa

08.07.2015

Yli kaksisataa opiskelijaa eri maiden yliopistoista tulee tänä kesänä Suomeen opiskelemaan Suomen kieltä, kulttuuria ja historiaa. Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO järjestää suomenkielisiä intensiivikursseja yhteistyössä suomalaisten yliopistojen kanssa.

 

​Turun yliopiston tiedote 8.7.2015

Turun yliopistossa ulkomaisille opiskelijoille suunnattuja kursseja järjestetään 14–31.7.2015. Kursseille saapuu niin ensimmäisen vuoden kuin maisteriopintojen loppuvaiheenkin opiskelijoita. Eniten kurssilaisia tulee Venäjältä, Saksasta, Puolasta, Virosta, Unkarista ja Tšekistä. Kursseja järjestävät Turun yliopiston lisäksi Oulun, Tampereen ja Vaasan yliopistot.

Pääpaino on opiskelijoiden suullisen kielitaidon kehittämisessä. Lisäksi kursseilla kerrataan kielioppia, luetaan, kirjoitetaan ja kuunnellaan. Tavoitteena on aktivoida jo opittua kielitaitoa ja kehittää sitä aidossa kieliympäristössä. Kaikilla kursseilla tutustutaan lisäksi Suomen kulttuuriin ja kirjallisuuteen.

Tänä vuonna pidetään ensimmäistä kertaa myös Suomen historian kurssi, joka järjestetään vain Turun yliopistossa. Kurssilla tutustutaan Suomen historian päälinjoihin ja erityisesti lähihistoriaan. Opetuskielenä on suomi. Kurssi sisältää luentojen ja pienryhmäopetuksen lisäksi paljon opintokäyntejä.

Intensiivisen opiskelun lisäksi kaikilla kursseilla järjestetään monipuolista vapaa-ajan ohjelmaa, kuten kulttuurivierailuja, luontoretkiä ja saunailtoja. Näin kurssilaiset voivat samalla elämyksellisesti tutustua suomalaiseen elämänmuotoon.

Suomen kieltä ja kulttuuria opiskellaan yliopistoissa ympäri maailmaa

Suomen kieltä voi opiskella noin 90 yliopistossa 30 maassa. Eniten suomen opetusta tarjoavia korkeakouluja on Venäjällä ja Saksassa, mutta suomen kielen yliopisto-opetuksella on pitkät perinteet myös useissa muissa Euroopan maissa ja Pohjois-Amerikassa. Aasiassa opetusta on Kiinassa ja Japanissa.

Suomen kieltä opiskelleet työskentelevät valmistuttuaan muun muassa opettajina ja kääntäjinä sekä kulttuurin, tutkimuksen, journalismin ja matkailun aloilla.

CIMO edistää Suomen kielen ja kulttuurin opintoja ulkomaisissa yliopistoissa lähettämällä vierailevia Suomen kielen ja kulttuurin opettajia Suomesta, tukemalla opetusta taloudellisesti, myöntämällä lyhyitä opetusvierailuja, lähettämällä suomalaisia harjoittelijoita, lahjoittamalla yliopistoille opetusmateriaalia ja järjestämällä opettajille opintopäiviä. Suomen opiskelijoita tuetaan kesäkurssien lisäksi tarjoamalla heille Suomea Suomessa -harjoitteluohjelma ja myöntämällä apurahoja opintoihin suomalaisissa yliopistoissa.

Lisätietoja Turun kursseista:

Suomen kieli ja kulttuuri I, 14.7.–4.8.2015 (I taso, 36 opiskelijaa)
Turun yliopisto, Kieli- ja käännöstieteiden laitos
Kurssinjohtaja: Rosa Salmela, salmelarosa (at) gmail.com
Kurssisihteeri: Maria Hokkanen, 044 5353 070, mahokk (at) utu.fi 

Suomen kieli ja kulttuuri IIA, 14.7.–4.8.2015 (II-taso, 36 opiskelijaa)
Turun yliopisto, Kieli- ja käännöstieteiden laitos
Kurssinjohtaja: Kristiina Kortelainen, kekort (at) utu.fi
Kurssisihteeri: Maria Hokkanen, 044 5353 070, mahokk (at) utu.fi

Turku, Suomen historian kurssi, 14.–31.7.2015 (24 opiskelijaa)
Turun yliopisto, Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos
Kurssinjohtaja: Timo Myllyntaus, 0400 798 409, timmyl (at) utu.fi
Kurssisihteeri: Suvianna Seppälä, 040 845 4643, suvsep (at) utu.fi

Luotu 08.07.2015 | Muokattu 05.08.2021