Yliopiston hallitus päätti uudisrakennushankkeen toteutuksesta Kupittaalle

11.12.2013

Yliopiston hallitus päätti uudisrakennushankkeen toteutuksesta Kupittaalle Turun yliopiston hallitus päätti hyväksyä Medisiina D -rakennuksen suunnittelun jatkamisen. Medisiina D tulee sijoittumaan nykyisen Medisiina -rakennuksen ja uuden moottoritien päälle suunnitellun U2-sairaalan väliin.

 

​Turun yliopiston tiedote 11.12.2013

Turun yliopiston lääketieteellisellä tiedekunnalla on tällä hetkellä käytössään yli 30 000 m2 kymmenessä eri rakennuksessa. Osa rakennuksista on täydellisen peruskorjauksen tarpeessa sekä taloteknisesti että toiminnallisesti.

Tilakustannusten kasvun hillitsemiseksi on tehty tarveselvitys nykyisen Medisiinarakennuksen viereen tulevasta uudisrakennuksesta Medisiina D:stä. Selvitys on toteutettu yhdessä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä Suomen Yliopistokiinteistöjen kanssa.

Yliopiston hallitus päätti selvityksen pohjalta, että uudisrakennushankkeen suunnittelua voidaan jatkaa ja toteutus voidaan aloittaa.

– On hienoa, että meillä on mahdollisuus käynnistää uudisrakennushanke tällaisena taloudellisesti haastavana aikana, jolloin useat rakennushankkeet ovat alueellamme odotustilassa. Uudisrakennuksen avulla voidaan sekä tehostaa lääketieteellisen tiedekunnan tilankäyttöä että parantaa synergiaa entisestään keskeisten yhteistyökumppaneiden kanssa, rehtori Kalervo Väänänen sanoo.

Lääketieteellinen tiedekunta pystyisi keskittämään Medisiinaan ja rakennettavaan uudisrakennukseen merkittävän osan toiminnoistaan. Medisiina-rakennusten ulkopuolelle jäisivät vain hammaslääketieteen laitoksen toiminnot, kliinisen laitoksen toiminnot sekä BioCityssä, Teutorissa ja PhamaCityssä olevia toimintoja.

Uudisrakennuksesta hieman yli 40 prosenttia tulisi yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan käyttöön. Tiloihin sijoittuisi lääketieteellisen tiedekunnan lisäksi sairaanhoitopiirin laboratoriotoimintoja, THL:n toimintoja ja mahdollisesti yritystoimintoja.

Luotu 11.12.2013 | Muokattu 09.07.2021