Merenkulkijan työ nyt ja tulevaisuudessa

02.02.2021

Laivaliikenteen tavoitteet ovat entisensä, mutta työ- ja toimintaympäristö elää ja muuttuu. Kaiken aikaa etenevän automaation ja digitalisaation myötä muokkaantuvat myös merenkulun ammatit ja merenkulkijan osaamisvaatimukset.

Satakunnan ammattikorkeakoulun merenkulun lehtori Janne Lahtinen loi Studia Maritima -luennolla mukaansa tempaavan katsauksen merenkulkijan työhön ajan saatossa. Tarunhohtoisten mielikuvien kautta valtamerten tyrskyjä pelkäämättömistä urhoista siirryttiin rohkeasti luotsaamaan tulevaa.

Studia Maritima 2.2.2021

Mitä osaamisvaateita tekniikan edistyminen tuo tullessaan merenkulun ammatteihin, ja miten niihin voidaan valmistaa nykyisiä ja tulevia alan ammattilaisia? Mitä tiedämme tulevaisuudesta - vai tiedämmekö? Näiden pohdintojen äärelle pääset luentotallenteesta, jonka löydät täältä.

Studia Maritima -yleisöluennot on perinteisesti järjestetty samana päivänä saman sisältöisinä Raumalla Merikoulunmäellä ja Turussa Forum Marinumissa. Tämän kevään luennot järjestetään koronatilanteen takia ainoastaan etäyhteyden kautta. Tiistaina 2.3. aiheena ovat uusien laivojen ympäristöteknologiset ratkaisut, joista luennoi CSO Mika Laurilehto Rauma Marine Constructions Oy:stä. Huhtikuun tiistaina 6.4. puolestaan kansainvälisen liiketoiminnan & logistiikan tradenomi Amanda Guvenius pitää luennon otsikolla "Miksi konttialuksilla tapahtuu niin paljon onnettomuuksia? – onnettomuusriskit ja turvallisuuden kehittäminen". Vielä ehdit siis osallistua kevään luennoille suorana verkossakin. Linkki luennoille löytyy tapahtumasivuiltamme www.utu.fi/studiamaritima. Luennot ovat maksuttomia eikä niille tarvitse ilmoittautua.

Studia Maritima -yleisöluennot järjestetään yhteistyössä seuraavien organisaatioiden kesken: Turun yliopiston Brahea-keskuksen Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus, Merenkulkualan opetuksen ja tutkimuksen kannatusyhdistys ry, Aboa Mare, Forum Marinum, Satakunnan ammattikorkeakoulu sekä Länsirannikon Koulutus Oy WinNova/Merenkulku.

Luotu 02.02.2021 | Muokattu 09.02.2021