Luonnollista kemiaa -podcast alkukuva

Luonnollista kemiaa

Luonnollista kemiaa -podcasteissa keskustellaan siitä, miksi kasvien kemia on merkityksellistä meille kaikille ja koko maapallolle.

Luonnonyhdistekemian professori Juha-Pekka Salminen ja haastattelijana toimiva ex-luonnonyhdistekemisti, nykyisin lääkekehitysalalla johtajana toimiva Maria Lahtinen johdattelevat kuulijoita kiehtovaan kasvikemiaan erilaisista, ehkä uudenlaisistakin näkökulmista.

Kuuntele SoundCloudissa, Apple Podcastsissa tai Spotifyssa!

 

 

 

Jaksojen kuvaukset ja tekstivastineet

Puutarhan myrkylliset kasvit

Tässä podcastissa siirrytään myrkkyjen maailmassa Suomen luonnonvaraisista kasveista puutarhoissa kasvaviin myrkyllisiin kasvilajeihin. Monet puutarhan näyttävistä kasveista tuottavat omaksi puolustuksekseen voimakkaita aineita, joita on joko pitkään käytetty lääkeaineina tai joiden lääkeainekäytön mahdollisuutta ollaan parhaillaan tutkimassa. Esimerkkilajeina tässä podcastissa ihastellaan konnanmarjoja, sormustinkukkia, risiiniä, lakritsikasveja ja marunoita, sekä niiden tuottamia myrkyllisiä aineita.

>> Kuuntele jakso Puutarhan myrkylliset kasvit

 

Tekstivastine

[musiikkia]

Maria Lahtinen (ML): Tässä Luonnollista kemiaa -podcastissa on luvassa aika toksista puhetta vai mikä on tänään teema luonnonyhdistekemian professori Juha-Pekka Salminen?

Juha-Pekka Salminen (JPS): No joo, tänään siirrytään tuolta luonnonvaraisista myrkyllisistä kasveista puutarhassa kasvaviin myrkyllisiin kasvilajeihin. Eli semmoisiin lajeihin tosiaan, mistä löytyy jotain toksiineja. Eli myrkyllisiä aineita.

ML: Tuossa kun lähetit lajilistaa ja vähän tein taustaselvitystä, niin ajattelin, että toivottavasti kukaan ei hirveästi tarkkaile mun selainhistoriaa, koska tosiaan nyt tämän päivän lajit taitaa sitten olla oikeasti aika myrkyllisiä. Ainakin osa niistä. Niin, että ihan koko kasvi voi olla haitallinen jopa koskea. Mistäs lajista aloitetaan?

JPS: Tehdään semmoinen pieni muistikertaus ehkä viimekertaiseen, kun puhuttiin vielä tuolla - ne oli näitä luonnonvaraisia lajeja - ja lopetettiin siihen hevoskastanjaan, mikä tavallaan oli vähän niin kuin jo puutarhaan siirtymistä. Niin mä otan tähän ensin nyt konnanmarjoja. Ihan sen takia, että meillä on täällä kasvitieteellisellä puutarhalla - jossa me ollaan nyt tässä aika lähellä ensin näitten kasvihuoneiden takana, lähellä tätä aidattua lääkinnällisten ja hyödynnettävien kasvien puutarhaa - niin meillä on täällä eri konnanmarjalajeja ja lajikkeita. Ja Suomestakin löytyy luonnonvaraisena sitten yksi, tai taitaa kaksikin löytyä, mutta mustakonnanmarja nimenomaan on Suomessa tämmöinen luonnonvarainen konnanmarjalaji. Ja erittäin myrkyllinen.

ML: Joo ja nämä lajit nyt tällä kertaa, ainakin tässä ollaan tosiaan näitten konnanmarjojen äärellä. Tässä näkyy tuommoisia todella intensiivisen punaisia marjoja ja sitten tuollaisia oikein vitivalkoisia marjoja. Näistä jotenkin ihan näkeekin, että niissä on jotain myrkyllistä meneillään.

JPS: Kyllä. Aika usein tuommoinen mielikuva itselle on syntynyt, kun tuolla sisäpuutarhoilla ja luonnossa ylipäänsää liikkuu. Etenkin täällä kasvitieteellisellä (puutarhalla) tietenkin, niin kesälläkin ja näitä katselee näitä lajeja, niin kyllä tällainen – niin kuin nämä punaisetkin tässä näin - niin todella oikein hehkuu punaisena. Ja tuommoinen kiiltävän punainen, eikö vaan? Ei ole mikään mattapunainen vaan suorastaan hehkuu ja varoittaa väreillään, että noi melkein tuntuu siltä, että kyllähän noista lajeista se silmiin pistää. Että niissä täytyy olla jotain erikoista. Vähän niin kuin pullistelee siinä väreilläänkin ja tuolla kiiltävyydellään. Eikä näy juurikaan katso syömäjälkiäkään, että kyllä se siltäkin näyttää, että ei ne varmaan maistu hirveästi kasvinsyöjillekään.

ML: Ja konnanmarjassa taisi sitä myrkkyä olla kaikissa kasvinosissa, mutta varmaankin sitten noissa marjoissa kaikkein eniten?

JPS: Joo. Siltä se niin kuin näyttää, että merkillisellä tavalla, omalla tavallaan vähän epäloogisesti ehkä kun ajatellaan, että mitä järkeä sitä nyt marjoihin niin paljon myrkkyä pistää, kun marjoista tarvitsisi varmaan saada ne siemenetkin tuonne leviämään ja jatkettua sitten jälkeläisten kasvattamista muualla. Mutta siltä se vaikuttaa, että tosiaan marjoista löytyy konnanmarjalajeissa eniten myrkyllisiä aineita. Toki näitä lajeja on aika paljon ja yhdistekirjokin on suuri, mutta siltä se vaikuttaa.

ML: Minkälaisista myrkyllisistä yhdisteistä nyt puhutaan, kun puhutaan näistä konnanmarjamyrkyistä?

JPS: Joo. Toi, viimeksi katsottiin aika paljon noita triterpenoideja, puhuttiin saponiineista, puhuttiin sydänglykosideista, puhuttiin semmoisista tavallaan hyvin rasvaliukoisista keskusyksiköistä, joissa oli kiinni sokereita. Niin nyt on hyvin paljon samankaltaisista perusrakenteista kysymys. Eli triterpenoideista, eli tavallaan taas kerran on niin kuin tällainen hyvin rasvaliukoinen keskusyksikkö, missä sitten kuitenkaan tällä kertaa ei yleisesti ottaen ole kiinni kun yksi sokeriyksikkö. Sydänglykosideissa on tyypillisesti useampia, kahdesta kolmesta neljään viiteen. Sama niin kuin saponiineissa oli siten, että niitä oli useampia, jopa ympäri sitä molekyylia niin kuin koristeltuna. Joo. Erilaisia triterpenoideja - puhutaan tämmöisistä sykloartaani-tyyppisistä triterpeniglykosideista erityisesti näiden konnanmarjojen kohdalla. Ja niitä löytyy siis kaiken kaikkiaan yli 200 erilaista näistä lajeista. Eli aika iso kirjo sitten myöskin erityyppisiä yhdisteitä.

ML: Onkos konnanmarja sitten erityisesti panostanut näihin myrkyllisiin yhdisteisiin vai osaatko sanoa muusta kemiasta näiden konnanmarjojen osalta?

JPS: Joo, siis tämä on sillä tavalla, kun itsekin vajavaisilla laitteilla silloin aikoinaan, joskus 15 vuotta sitten lähdin enemmän katsomaan laajasti kasvikuntaa ja niiden kemiaa, niin tämä konnanmarja - nimenomaan tämä mustakonnanmarja mitä keräsin tuolta Turun metsistä, niin tuli semmoinen olo, että näiden lehdistä ei löydy käytännössä polyfenoleja juuri lainkaan. Eli näyttäisi siltä, että todella alhaisia pitoisuuksia tuottaa muita yhdisteitä. Että se on tosissaan panostanut sitten näihin myrkyllisiin. Niin kuin välillä nähdään siten tiedätkös, että sitten kun teet riittävän hyvin puolustusaineita, jotka tehoaa riittävän hyvin, niin ei sun tarvitse niitä muita välttämättä tehdä ollenkaan, vaan se riittää. Ja tässä olisi niin kuin vähän tämmöinen ilmiö, vaikuttaisi olevan. Että tämä pullistelee näillä triterpenoideilla sitten ehkä enemmän mitä muut lajit ja polyfenoleilla paljon vähemmän.

ML: Sanoit, et se mustakonnanmarja on se, mitä Suomessa löytyy luonnonvaraisena. Tyhmä kysymys, mutta onkos siinä ne marjat sitten mustia? Kun tässä nähdään näitä punaisia ja valkoisia marjoja.

JPS: Joo, ne on mustia, mutta nekin on tällä tavalla samanlaisia, että hyvin kirkkaan mustia. Että ei semmoisia - en mä tiedä tekisikö niitäkään mieli syödä. Että tämmöisiä samanlaisia. Että sekin tavallaan tuolla tuommoisella, vähän niin kuin joku olisi lakkapinnan vetänyt siihenkin päälle. Että hyvin kiiltävän mustia. Ja sitä kautta tulee sellainen olo, että ei ole tavallaan semmoinen mikään mustaherukka tai muu vastaava, mikä on sitten hiukan semmoinen mattapintaisempi. Mutta joo, ne on mustia. Mustia, mustakonnanmarjassa. Ja toi. Tämä on mun mielestä niin kuin tämä valkoinen, tässä on tämä valkomarjainen – katsos - en tiedä mikä sulle tästä tulee mieleen, mutta kun miettii vaan tätä ongelmallista tilannetta, että pistäisikö näitä nyt joku suuhunsa. Niin tämä on tämmöinen, mitä näitä nyt on, niin kuin jugurttirusinoita vai mitä niitä on?

ML: Totta.

JPS: Ihan jugurttirusina tuossa. Jos pistäisi vierekkäin niin ei yhtään tietäisi, onko vai eikö. Ihan sen näköinen, joita myydään kaupassa. Aivan samannäköinen loppupeleissä tämä marja. Että siten tosi harmillisen kiinnostava toi valkoinen. Mutta eipä nyt kannata sitten tietenkään liikaa kiinnostuu siitäkään.

ML: Olikos tämä konnanmarja nyt kaikille myrkyllinen? Onkos se – kun joskus puhuttiin - muutamassa jaksossa oli niitä, että jotkut hyönteislajit esimerkiksi on sitten kuitenkin erikoistunut näihin tosi myrkyllisiin kasveihin. Niin konnanmarja ihmiselle nyt nähtävästi on haitallinen, mutta onkos jotain lajeja, jotka sietäisivät konnanmarjaa?

JPS: No siten tämän täytyy olla, koska jos miettii tätä logiikkaa, että mitä ylipäänsä on järkeä siinä, että tehdään marjoista noin myrkyllisiä, niin on todennäköistä, tai siis ainakin mahdollista, että laji tekee sen sen takia, että se pystyisi estämään liiallisen noitten marjojen syömisen. Tavallaan, että se on todennäköisesti hakenut jotain semmoista strategiaa, että vaan jotkut tietyt eläinlajit - jotkut tietyt jyrsijät esimerkiksi - pystyy syömään jonkun verran ja sitä kautta levittämään noita siemeniä. Mutta sitten taas muut lajit ei välttämättä pystykään syömään, koska se on niille erittäin myrkyllinen. Ja sehän on optimaalinen tilanne, eikös olekin, jos ajattelee sitä, että joku pystyy nappaamaan tuosta noita siemeniä ja syö osittain, vie mukanaan ja sitten jättää loput syömättä. Niin siinä mielessä sellainen edes osittainen myrkyllisyys sitten myöskin niitä lajeja kohtaan, jotka sitä jonkun verran sietää. Niin toi on eduksi. Että vähän lajeista riippuen niin lähteet kertoo erilaista. Eri lajeista sitten tietenki niin näistä hyödyntävistä lajeista, mutta ainakin mitä itse olen lukenut, niin nimenomaan tietyt pienjyrsijät saattavat levittää noita ja pystyvät syömään osan, mutta eivät välttämättä syö sitten niin paljoa, että tulisi tavallaan se siemenkin sitten sieltä hyödynnettyä niin paljon, että se ei pystyisi sitten enää ulos tullessaan tavallaan lisääntymään. Sitten kun se tulee elimistöstä pois. Aika tymäkkää tavaraa.

ML: Niin ja taas palaan pohtimaan sitä, että miten se kasvi sen strategiansa luo, että mihin yhdisteisiin panostaa ja minkä verran. Että kuinka paljon se on vaan ympäristön seurausta ja sattuman sanelemaa, vai kuinka paljon siellä on tarkoituksenmukaista biosynteesipolkujen ohjailua meneillään.

JPS: Joo. Yleisesti ottaen voisi kuvitella, että se on kasvilta aika tyhmä strategia tehdä marjoista myrkyllisiä. Voisi ajatella, että se on vaan tavallaan sellaista kasvin kyvyttömyyttä. Että mieluummin noita lehtiä kun lehtiä enemmän yleensä syödään. Eikä niitä kannata syödä, kun pitää pystyä tekemään myöskin fotosynteesiä, kerätä valoa taivaalta, niin yleensä sitten se, että muut, nuo vihreät osat on myrkyllisiä on järkevämpi strategia. Niin joskus ajattelee siten, että sitten se kasvi vaan ei kykene estämään sen myrkyllisyyden leviämistä koko sen kasvin muihinkin osiin ja sitä kautta marjatkin on myrkyllisiä. Mutta yleensä sellaisessa tilanteessa marjat on vaan vähän myrkyllisiä, kun se on tavallaan sivutuote. Mutta tässä kohtaa kun marjat on tämän kasvin myrkyllisin osa, niin vaikuttasi siltä -jos nyt aina loogisuutta hakee -niin vaikuttasi siltä, että varmaan se on ihan tarkoituksella näin sitten ajateltu. Tämän lajin kohdalla.

ML: Tiedetäänkö me, onko eriväristen konnanmarjojen ne myrkylliset yhdisteet samoja? Että jotain eri yhdisteitäkin ehkä pitää olla, kun ne on erivärisiä, mutta onkos se myrkyllisyys samoista yhdisteistä lähtöisin näissä valkoisissa ja punaisissa ja mustissa marjoissa?

JPS: Spesifisti en osaa vastata sun kysymykseen, mutta samoja, samanluokkaisia yhdisteitä näistä löytyy. Mutta tosiaan se 200 erilaista näitä sykloartaani-tyyppisiä triterpeniglykosydejä on löydetty. Että kun on 200 yhdistettä, niin siellä on todennäköisesti lajien ja sitten värien välillä suhteellisia eroja niissä pitoisuuksissa. Mutta en pysty vastaamaan spesifisti siihen, että millaisia. Mutta nämä on näitä kiinnostavia tosiaan, niin kuin minkä takia me itsekin nyt tavallaan ollaan lähdetty tutkimaan näitä myrkkyjä, niin näitä on tosi kiinnostava lähteä just näistäkin lähtökohdista sitten itsekin katsomaan tarkemmin näitäkin eri myrkkyluokkia.

ML: Joo ja tosiaan silloin viimeksi kun puhuttiin niistä luonnonvaraisista myrkyllisistä kasveista, niin niistä ei ehkä mikään ollut sellainen supermyrkyllinen, mutta tämän päivän lajeissa ollaan sitten pahempien myrkkyjen kanssa tekemisissä ja siksi niistäkin on hyvä olla ihan tietoinen. Että tämmöisiä täältä luonnosta ja puutarhoista löytyy.

JPS: Kyllä, näin on. Ja tämäkin tämä konnanmarja-nimi, niin tämäkään ei välttämättä ehkä kuulosta kauhean pelottavalta tai sillai. Mutta tämä mitä löysin tietoa noista vanhoista kansanomaisista nimistä, jotka on kuolemanmarjapuu, mörönmarja ja surmanmarja.

ML: No noi kuulostaa jo vähän vaarallisemmalta.

JPS: Niin se kuulostaisi siltä, että se ehkä pelottaisi ehkä sitten mahdollisesti jotain marjoja himoavaa ihmistäkin enemmän. Mutta joo. Aika usein näistä nimistä kyllä pystyy päättelemään jotakin, mutta nyt ehkä ei niinkään paljon konnanmarjasta pysty päättelemään näitä myrkkyhommia.

ML: Selvä.

JPS: Kyllä. Sellainen se. Komea, mutta ei kannata koskea.

ML: Ok.

JPS: Joo. Sitten voidaan kävellä tästä tämän nurmikon halki tänne…

[askeleita]

JPS: Täällä on kasvitieteellisen puutarhan kulmassa tällainen aidattu alue, johon ei sitten saisi päästää peuroja tai kauriita syömään. Ensinnäkin sen takia, että ne saattaa itsekin kuolla kupsahtaa, mutta täällä on myöskin hyötykasveja, mitä sitten ei saa syödä. Ne ei ole myrkyllisiä. Me tullaan tästä kulmasta sisälle, niin meillä on täällä ensin lääkekasvien osasto ja ei se nyt varmaan ketään yllätä, jos me tästä lääkekasvien kohdalta lähdetään katsomaan näitä myrkyllisiä-

ML: Kunhan me ensin saadaan tämä portti suljettua.

JPS: No se portin sulkeminen onkin tuommoinen kinkkisempi homma. Kun tuo, tuossa noin [portti suljetaan].

JPS: No niin. Nyt ei tule metsäkauris tänne näin. Niitä on täällä ihan liikaa muutenkin. Mä ajattelin näistä lääkekasveista lähteä ihan todellisista ja tunnetuista, käytetyistäkin lääkkeistä liikkeelle. Ja viimeksihän sivuttiin noiden luonnonvaraisten lajien kohdalla noita sydänglykosideja. Olikos se nyt sitten kielossa? Kielossa, niin jatketaan hiukan samalla teemalla. Silloin jo vähän niin kuin sivuttiin noita sormustinkukkia, mainittiin silloin siinä. Ja niissähän ihan oikeasti sitten näistä digitalis-sukuisista sormustinkukista niin on 200 vuotta käytetty sydämen vajaatoimintaan ja sitten myöskin sydämen pulssin tavallaan rauhoittamiseen digoksiini-nimistä lääkeainetta. Joka siis käytännössä – sitä löydetään melkein 40 eri tuotemerkkiä – sitten tästä lääkeaineesta.

Mutta siis sormustinkukka. Ja nyt meillä tässä on Digitalis purpurea. Eli rohtosormustinkukka. Ja-

ML: Siitä jo nimestäkin kuulee, että siinä on jotain rohtoja sisällä.

JPS: Joo, rohtosormustinkukka. Nyt kun olisi kukkia näkyvissä - kun me ollaan täällä nyt sitten tässä kohtaa elo-syyskuun vaihteessa, niin meillä ei enää näistä sormustinkukista ole kukkia käytännössä näkyvillä - mutta sinänsä sormustinmainen se kukka on. Aika nätin näköisiä kaikissa näissä se kukka kaiken kaikkiaan. Että aika suosittu sikäli puutarhakasvina. Purpurea ei ole ehkä suosituin, mutta kyllä niitä muitakin löytyy aika paljon sitten erilaisia. Digitalis lanata, grandiflora, lutea. Että täältä puutarha-alueeltakin löytyy useampia eri lajeja näitä.

ML: Joo. Näyttää sen näköiseltä kasvilta, että se tosiaan on ihan puutarhan somistekin kun on tosiaan näyttävän näköisiä yksilöitä. Mutta sitten tosiaan, myrkyllisiä.

JPS: Kyllä. Kyllä, kyllä. Ja todella siis oikeasti, niin kuin viimeksikin puhuttiin, niin nämä on hankalia siinä mielessä, kun nämä on taas myöskin niin kuin aika rasvaliukoisia. Niin todella pitkäaikaisia myöskin sitten kehossa. Että se imeytymisaika voi olla pitkä. Plus sitten se puoliintumisaika on todella pitkä, jopa 100 - 200 tuntiin. Kun ajatellaan sitä, että kuinka ne poistuu kehosta, jos vahingossa tulee nauttineeksi. Ja päätyy sitten lopulta ilmeisesti virtsaan, jos maksa ja munuaiset toimii normaalisti. Mutta ei kaikki, vaan 60 %. Että sillä tavalla. Oikeasti vaarallinen tämäkin. Ja oikeasti yli 200 vuotta käytetty lääkeaineena. Mutta pikkuhiljaa on menettämässä sitä merkitystä sen takia, että se on kuitenkin niin hilkulla oikeasti myrkyllistä ainetta. Että niin kuin viimeksikin puhuttiin, että onko se siinä rajalla, että pystyykö tavallaan hoitamaan sydämen vajaatoimintaa vai meneekö se siihen riskiin, että tulee rytmihäiriöitä ja muuta. Että tästä ollaan selkeästi luopumassa. Että beta-salpaajien käyttö on nykypäivänä paljon yleisempää, se pikkusen rauhoittaa sydäntä ja tätä voidaan antaa siinä sivussa sitten. Ja sama niin kuin vajaatoiminnassakin, niin ymmärtääkseni siinäkin muut lääkkeet on menneet ohi ja tämä toimii vaan semmoisena lisänä tarvittaessa.

ML: Varmaan taas yksi semmoinen malliyhdiste siitä, että luonto on syntetisoinut jotakin hienoa, mistä sitten on havaittu, että sillä on vaikutuksia ihmiseen ja sitten taas mennään siihen annoskysymykseen, että missä menee sen hoidollisen ja sitten myrkyllisen raja.

JPS: Kyllä, näin se on. Näin se on tosiaan. Kannattaa näitä kuitenkin katsella puutarhamyymälöissä. Näitä on monia eri lajeja ja oikeasti tosi kauniita kaikki.

ML: Joo ja niitä tosiaan on myös kaiketi monenvärisiä.

JPS: Kyllä. Joka lähtöön löytyy, tai no joka lähtöön, mutta katsoo paikallisesta puutarhaliikkeestä niin siten se selviää.

ML: Jos vielä tarkemmin palataan näiden sormustinkukkien myrkkyjen kemiaan, niin minkälaisia yhdisteitä nämä nyt sitten olikaan nämä sormustinkukkien myrkylliset yhdisteet?

JPS: Joo. Samankaltainen triterpenoidi-perusrakenne, mitä äsken katsottiin noiden konnanmarjojen kohdalla, mutta nyt se on sellainen steroidirakenne. Ja siihen on sitten linkittynyt erilaisia sokeriyksiköitä, jotka on aika spesifisiä näille sydänglykosideille. Ja sitä kautta niin näistäkin yhdisteistä, vähän niin kuin ehkä konnanmarjankin yhdisteistä, niin tulee aikalailla sellainen, jopa niin kuin kemotaksonominen työkalu mahdollisesti kun ajatellaan sitä, että tämänkaltaiset yhdisteet, vaikka olisikin triterpenoidi keskusrunkona – niin kuin äskenkin oli - niin kuitenkin hyvin spesifisiä näille sormustinkukille nuo tuon tyyppiset triterpenoidit, jotka on glykosyloitu. Mutta toi, se lääkeaine, eli toi digoksiini, mikä siis on tämä, mitä käytetään paljon enemmän lääkeaineena, niin siitä löytyy vielä sitten sen sisaryhdiste, digitoksiini. Joka on selvästi rasvaliukoisempi ja selvästi pitkävaikutteisempi, mutta sitä ei sitten käytetä niin paljon lääkeaineena. Mitä digoksiinia käytetään. Joo.

ML: Sitä miettii, että onko se lajin sisällä aina se kemia samanlaista? Että just tuossa mainitsitkin tuon tavallaan kemotaksonomisen työkalun, että voidaan myöskin siihen käyttää. Että varmaan ensisijaisesti lajeja yhdistää muut asiat, mutta se kemiakin siellä sitten varmaan on samankaltaista lajin sisällä. Että ehkä ne on sitten ne erot enemmän määrällisiä - ei kun siis laadullisia kun määrällisiä.

JPS: Joo, kyllä se näin on. Jos puhutaan lajien välillä, lajin välillä nimenomaan, niin täälläkin niin näissä kaikissa, niin kuin tuo, melkein unohdin sanoa, mutta tuo, kun nyt ollaan tässä Digitalis purpurean äärellä, niin tämä digoksiini, tämä lääkeaine, on alun perin löydetty villasormustinkukasta, eli Digitalis lanatasta. Sieltä se on löydetty, mutta jostain syystä toi rohtosormustinkukka on se, mitä kaikki nykyään sormustinkukkana mieltää ja sitä lääkeainetta sitä kautta ajattelee. Mutta alun perin löydetty ihan toisesta lajista. Eli nämä kaikki lajit, nämä digitalikset, niin tuottaa jonkun verran erilaisen koostumuksen näitä sydänglykosideja. Siihen en pysty vastaamaan, et pystyykö siitä päättelemään siitä suhteellisesta, laadullisesta ja määrällisestä erosta sitten, että mikä laji milloinkin on kyseessä. Mutta näitäkin nyt koko ajan tutkitaan enemmän. Ja viimeksi puhuttiin näistä uusista menetelmistä, mitä voidaan kehittää. Niin näillä nimenomaan ollaan sitten myöskin uusia tällaisia entistä nopeampia ja entistä helpommin tavallaan näitä vastaavia yhdisteitä muualta löytäviä menetelmiä ollaan tässä kohtaa kehittämässä.

ML: Joo. Se on sitä, kun opitaan jotakin, niin sitten päästään aina syvemmälle ja syvemmälle, kun sitten jo tiedetään vähän mitä ollaan etsimässä ja sitten varmaan löydetään myöskin kaikenlaista uutta koko ajan.

JPS: Kyllä. Näin se menee. Ensin jotain tunnettua ja tunnetun avulla löydetään tuntematonta. Ja tuntemattomasta voidaan saada uusia asioita mitä aikaisemmin ei tunnettu. Joko hyödyllistä tai sitten haitallista. Ja tässä kohtaa ehkä hyödyllistä. Koska nämä jo sisaryhdisteetkin on hyödyllisiä. Mutta myrkyllisiä. Eli sillain. Näitten kanssa kannattaa olla varovainen.

ML: Meinasin juuri sanoa, et käsiteltävä varoen myöskin siellä labrassa sitten kun teette analyysejä.

JPS: Kyllä. Juuri tälläkin hetkellä meillä opiskelijat tekee tämmöisiä niin kuin bioetsintätöitä erilaisista myrkyllisistä lajeista. Ja toki ainemäärät on hirveen pieniä, mitä me käsitellään, mutta totta kai pitää olla äärimmäisen varovainen. Eli aineet on myrkyllisiä, mutta toki ne määrät mitä me käsitellään, on äärettömän pieniä. Mutta myrkyllehän on ominaista, että ne on pienissäkin määrin haitallisia. Että tottakai pitää olla varuillaan. Myös laboratoriossa.

ML: Joo. Tuossa konnanmarjassa puhuttiin sitä, että jotkut lajit, siis eläimetkin sietää sen myrkkyjä, mutta sellainen tieto oli olevinaan, että nämä sormustinkukat ne on ihan kaikille myrkyllisiä. Niin minkälainen strategia se nyt sitten on? Olla niin kuin kaikille myrkyllinen.

JPS: [naurua] Se varmaan, jos ajattelet sitä sitten, mitenkähän tämä mahtaa niin kuin, tämähän on kaksivuotinen. Kaksivuotinen laji, että ensimmäisenä vuonna tulee pelkästään nämä lehden ruusukkeet ja sitten toisena vuonna se vasta pukkaa sen kukan tuohon pystyyn. Ja sitten se leviää se siemen. Tämä siis tekee itse siemenet ja sitten se levittää siemenet. Nehän on aika semmoisia paksuja - ne varmaan tipahtelee tuohon, vähän ärsyttävästi puutarhassa toisaalta, kun sä et pysty hallitsemaan sitä, kun se ei kasva paikallaan. Koko ajan ne siemenet vähän liikkuu. Sitten se kasvaa tuonne kaksivuotisena ja taas siemenet liikkuu. Koko aika mennään, parin, kolmen neljän vuoden päästä ollaankin täällä jo kuuden metrin päässä. Se on vähän semmoinen, että sä et pysty hallitsemaan sitä. Niin ehkä sen ei tarvitse kelvata kenellekään. Kun sehän pystyy itse. Hän on tyytyväinen tähän pikkuhiljaa eteenpäin siirtymiseen, hän ei kaipaa siihen mitään Olli-oravaa sitten ehkä siementen siirtämiseen. Eikös vaan? Eikös se hyvä strategia ole?

ML: Joo.

JPS: Pirun myrkyllinen. Kukaan ei tykkää muuta kun katsoa. Eikös se ole silloin viimeisen päälle.

ML: Ehkä se on tällaisen itsenäisen kasvilajin strategia.

JPS: On. Hän on jotenkin ajatellut, että tehdääs oikein tymäkät tavarat ja katsotaan löytääkö ne. Hän on miljoona vuotta sitten kehittänyt tämmöiset hienot aineet, niin ihminenkin on pikkuhiljaa oppinut löytämään niitä sitten ja tajunnut, että toi on kaikille myrkyllinen. Joo. Mutta semmottis. Niinhän se varmaan olisi hei hienoa. Tämä ei varmaan tarvitse siis mihinkään noita siementen levittäjiä. Pölyttäjiä varmaan tarvitsee mahdollisesti. Ja niin kuin tarvitseekin. Kyllähän tuolla näkyy pölyttäjiä paljon. Sormustinkukassa. Niin sinnehän ne mönkii kimalaiset hyvin pitkälle, sehän on hyvin syväkin se sormustin se kukka, niin sinne uppoaa. Eli ei oo sillä tavalla haitallinen pölyttäjille kuitenkaan tämä laji. Siinä ei sitten mitään järkeä olisikaan, jos olisi pölyttäjille haitallinen. Pölyttäjät ei sitten taas syö sitä niin kaikki on tyytyväisiä.

ML: Hyvä. Ollaankos mekin sitten tyytyväisiä?

JPS: Joo, mennään eteenpäin.

ML: Tyytyväisiä sormustinkukkaan ja etsitään seuraavia puutarhan myrkyllisiä kasveja.

JPS: Joo. Mennään tästä näin, kun tämä oli tässä, niin kuin tultiin pois portista sisälle, niin tämä oli tässä vähän tyrkyllä tämä lääkekasvien osasto. Mutta otan tuolta perältä sellaisen, mikä mun mielestä - äsken puhuttiin vähän niin kuin  näyttävyydestä, ehkä tuossa että nuo sormustinkukat oli puutarhassa näyttäviä, mutta kyllä täällä on sitten omalla tavallaan vielä astetta näyttävämpi ja viimeisen päälle komeasti punainen. Punaista tuollaista hedelmää pukkaa ja niissä on siemeniä sisällä. Näetkös tässä? Mitä sanotaan, kaks metriä, kaks ja puoli metriä korkea. Lehdet isompia kuin mun pää. Valtavan kokoinen. Eikös ole komea?

ML: Siis tässä voi sanoo vau. Kun laitoit lajilistaa ja siinä luki ”risiini”, niin en olettanut ihan tämänkaltaista näkeväni.

JPS: Joo. Ricinus communis. Siis mäkin tuossa aidan takana sitä monta kertaa olen valokuvannut. On kyllä valtavan hieno. Todella hieno. Mutta siis valtavan kokonenkin. Hänessä on nyt sitä vähän sama niin kuin jos ajattelee sitä hevoskastanjaa, missä oli ne hedelmät sellaiset vihreät ja vähän piikikkäät ikään kuin. Uskaltaako tätä nyt ihan kevyesti kanssa vähän koskettaa, uskaltaa vain kun kevyesti koskettaa. Aika pehmeän oloset tavallaan nämä piikit, vähän niin kuin siinä hevoskastanjassakin oli kun ei ollut vielä kehittynyt. Mutta muuten hyvin samanlainen hedelmä ja valtavan punainen. Siellä on siemeniä sisällä. Ja sen takia tämä kasvi on maailmanlaajuisesti niin tunnettu, kun sieltä siemenistä saadaan… Saako kysyä. Tiedätkö mitä sieltä saadaan?

ML: No mitä tulee risiinistä mieleen on risiiniöljy, mutta mä en tiedä onko se nyt oikea vastaus.

JPS: No kyllä se kuule on hei. Se on ihan oikea vastaus. Mä mietin jossain kohtaa itse, että mistä mä risiiniöljyn tiedän. Onkos se mahdollista, että se on lapsuudesta jäänyt mieleen, joku risiiniöljy. Sehän toimii myöskin tämmöisenä jos sattuu olemaan tietynlaisia haasteita vatsan toimimisen kanssa. Se siis on erittäin voimakas laksatiivi muun muassa. Risiiniöljy sinällään.

ML: Mä en tiedä miksi mä linkitän risiiniöljyn Aku Ankkaan. Mun mielestä Aku Ankassa sitä käytettiin aina, että tämmöistä lähtee mun lapsuudesta…

JPS: Aku Ankalla oli ilmavaivoja, jotka täytyi hoitaa risiiniöljyllä pois nekin vaivat. Joo. Siis tämähän on semmoinen oikeasti tämä risiiniöljy, niin sehän on sellainen aine, että se on erittäin suosittu oikeasti teollisessa käytössä. Ja ilmeisen hyvä niin kuin myöskin ihon kosteuttamisessa. Eli erilaisissa kosmetiikkatuotteissa ja voiteissa käytetään. Hiustenhoitotuotteissa, jos katsoo niitä kuvauksia, mitä siellä on niin erittäin hyvä siinä. Ja ilmeisesti jopa maali- ja väriaineteollisuudessa, totta kai, nykyäänhän haetaan jopa. Jossain kirjallisuudessa oli vähän mainintaa jopa tämmöisestä niin kuin biodiesel-tavotteista, että voitaisiin jopa ajatella siitä öljystä sitten havitella polttoainetta. Polttoainetuotantoon. Mutta siis miljoonia miljoonia tonneja vuosittain tätä kasvia tavallaan sen takia käsitellään teollisesti, että saadaan risiiniöljyä.

ML: Mutta onko se risiiniöljy sitten juuri se myrkyllinen myöskin?

JPS: No ei toivottavasti. Eikös vaan, eikös tuntusikin, että ei toivottavasti? Mutta valitettavasti jossain kohti, kun ei joku onneton kemistikloppi ei ole tehnyt sitä ihan kuntoon, niin kyllähän se pitää pystyä puhdistamaan niistä toksiineista tietenkin se öljy. Ja tässä tämä päämyrkky sitten tässä on, tiedätkös mikä se on? Se on risiini. [naurua] Se on risiinistä niin päämyrkky on risiini.

ML: Onneksi et kysynyt multa tuota kysymystä, koska tähän olisi ollut liian noloa olla vastaamatta oikein, että risiinin päämyrkky on risiini.

JPS: Kyllä, se on jollain käynyt mielessä tämmöinen nimen antaminen. Mutta se on siis vesiliukoinen proteiini. Glykoproteiini. Ja tarkoittaa sitä, kun se on vesiliukoinen ja tästä tehdään pääosin sitä öljyä. Niin voisi kuvitella, että aika helppo puhdistaa pois siitä öljystä vesiliukoinen yhdiste. Kun vesi ei oikein öljystä tykkää. Niin siinä mielessä periaatteessa voisi ajatella, että aika helppo. Risiiniöljystä tehdä risiinivapaa.

ML: Heti tulee muutama uuttotapa mieleen, miten sen vois tehdä.

JPS: Kyllä. Se on ihan perushelppoa. Mutta siitä huolimatta kuulemma silloin tällöin saattaa jäämiä esiintyä sitten myöskin öljyssä. Mutta ei pitäisi tietenkään. Ja se risiini niin totta tosiaan, se on valtavan haitallinen. Että se on tämmöinen ribosomeja inaktivoiva proteiini. Saattaa estää solussa proteiinien synteesin. Ehkä jopa aiheuttaa kokonaan solukuoleman. Että siten todella haitallinen glykoproteiini.

ML: Ja missä päin tätä kasvia sitä risiiniä on? Onkos sitä sitten samassa paikassa kuin sitä risiiniöljyä, siellä siemenissä?

JPS: Kyllä, kyllä nimenomaan noissa siemenissä joo. Siemenistä tulee sekin sitten. Siinä se tavallaan huono puoli tietenkin tässä hommassa on se, että sille ei ihan hirveästi ole vielä löydetty hyödyntämiskohteita. Sille risiinille. Mutta sitäkin syntyy miljoonia tonneja vuosittain sivutuotteena. Ja toi, sehän on siten todella ikävä, kun sitä on testattu aikoinaan tuolla toisessa maailmansodassa biologisessa sodankäynnissa. Ja nykyään se on kielletty siis kemiallisten ja biologisten aineitten listoilla. Että sitä ei saa käyttää. Mutta erittäin tehokas myöskin sodankäynnin välineenä olisi. Kun sitä syntyy siis niin paljon niin helposti. Ja on niin tehokas sitten. Mutta onneksi se on sitten tuota proteiinia, et proteiiniahan pystyy toisaalta lämpökäsittelyllä ja erilaisilla liuotinkäsittelyillä inaktivoimaan. Ehkä helpommin kuin jotain toisia myrkkyjä. Mutta joo, onneksi on kielletty. Mutta siten tietenkin harmillista, että sitä sitten niin paljon syntyy. Eikä ole keksitty vielä varsinaisesti mitään semmoista hyötykäyttöä. Niin kuin tuossa sormustinkukassa oli.

ML: Pitää laittaa mietintämyssyyn, että mitä tälle sivutuotteelle voisi tehdä. Että jos useassa myrkyssä on kuitenkin niitä lääkkeiden aihioita, niin jos tätäkin voisi sitten hyödyntää. Mutta tätä on varmaan aika moni miettinyt, jos se on suuren mittakaavan tuotanto.

JPS: Monta asiaa on tutkittu tässäkin, mm. erilaisten syöpien hoitoa, mutta ei ole mitään läpimurtoa tullut tavallaan. Tai näitä juttuja. Niin kaikkia näitä aineita tutkitaan totta kai. Eli miten voitaisiin käyttää. Mutta asiat kestää kauan ja kaikkien yhdisteiden kanssa asiat ei etene koskaan maaliin asti. Ne on potentiaalisia, mutta ei kuitenkaan loppuun asti sitten. Joo. Tästä piti vielä mainita toi alkaloidi risiniini. Mikä tästä lajista myöskin löytyy. Ja sitä käytetään monesti risiinimyrkytyksen biomarkkerina. Se on helpompi analysoida - pienikokoinen alkaloidi kun tällainen proteiini. Niin sitten se löytyy helposti myrkytysaineitten elimistöstä se pieni alkaloidi. Ja se on ilmeisen hyvä tuommoinen insektisidi. Eli hyönteismyrkky. Mutta sitä tulee paljon vähemmän. Toki sekin on aika helppo puhdistaa sitten toisaalta sieltä sitten erilleen. Mutta toi ei ole myrkkynä niin tehokas. Mutta omalla tavallaan sitten kuitenkin käyttökelpoinen aine sekin. Ja haitallinen.

ML: Eli risiini tuottaa monenlaisia yhdisteitä: tulee risiiniöljyä ja tulee alkaloideja ja tulee kaikennäköistä. Hän on sitten taas päättänyt panostaa näihin yhdisteisiin.

JPS: Kyllä. Ja kaikki tosiaan nyt noista siemenistä, mitä teollisesti käytetään paljon hyväksi. Sitten sieltä jää kauhea määrä totta kai - voit kuvitella kun miljoona tonnia käytetään - niin jää kauhea määrä tavallaan puristekakkua jäljelle sitten tuosta materiaalista. Ja monesti niissä on se ongelma, kun nehän pitää käyttää, niin sitten yritetään käyttää niitä eteenpäin esimerkiksi pellolla lannoitteena tai sitten alhaisen arvon rehulisänä. Ja siinähän se ongelma sitten syntyy, että jos siinä siirtyy sinne lannoitteiden tai varsinkin sen rehulisän mukana näitä myrkyllisiä aineita niin... Näistä olisi myöskin hyvä yrittää kehittää semmoisia lajikkeita missä toisaalta olisi vähemmän näitä myrkyllisiä aineita. Jos niitä myrkyllisiä aineita ei pysty hyödyntämään, eikös vaan. Pitäisi yrittää kehittää tästä sitten semmoisia lajikkeita, että risiiniöljyä tulee pilvin pimein, mutta ei näit haitallisia myrkkyjä.

ML: Ehkä se onkin hänen strategiansa suojautua, ettei hänen kaikkia öljyjään vietäisi. Että hän vähän pistää sitten myrkkyä kehiin.

JPS: Joo.

ML: Ja hänkin ehkä, jos puhuttiin tuosta, että tänään nämä tosi myrkylliset kasvit on myös näyttänyt myrkylliseltä, ainakin jotenkin indikoinut värillään sitä, että siellä on jotain meneillään. Niin kyllä tämäkin näyttää aika sellaiselta varoitusmerkiltä tämä koko hieno ja upea kasvi.

JPS: Kyllä. On. Mutta on komeakin toisaalta sitten. Valtavan kokoset lehdet. En tiedä pistäisinkö puutarhaan. Ehkä voisin pistääkin. Ainakin se on punainen. Värin puolesta voisin helposti laittaa.

ML: Joo, on kyllä tosi näyttävä ja en olisi tosiaan arvannut, että risiini on tämän näköinen kasvi. Mutta koko ajan sitä oppii.

JPS: Kyllä. Kannattaa tulla tänne pyörimään. Täällä (kasvitieteellisellä puutarhalla) on vaikka mitä.

ML: No niinpä näyttää olevan.

JPS: Joo, täällä on vaikka mitä. Tuossa on tuommoinen, ohops, iso auringonkukka. Olipas. Onpas tosiaan iso auringonkukka, mutta sehän onkin sen laji - iso auringonkukka. Joo. Kolmemetrinen. Mutta ei katsota sitä, kun se ei ole varmaan myrkyllinen. Täällä on tietenkin myös paljon tämmöisiä ihan niin kuin rehukasveja. Ja sitten on ihan tavallisia ihmisten käyttämiä lajeja. Mutta jos ihminen paljon käyttää tai rehuun käytetään, niin voisi varmaan toivoa, ettei ne ole kauhean myrkyllisiä. Niin ei katsota niitä nyt vaan mennään eteenpäin.

[askeleita]

JPS: Nyt sitten. Sellainen aasinsilta, että nyt siirrytään sellaiseen sukuun, mitä ihmiset - siis tämän seuraavan suvun tuottamista yhdisteistä - niin, jos ei nyt päivittäin, mutta varmaan viikoittain saattaa nauttia. Vähän ehkä ihmisestä riippuen käytännössä. Niin täällä on pari tuommoista lakritsikasvien sukuun kuuluvaa lajia nyt tässä aika lähellä tätä lääkinnällisten kasvien osastoa. Glycyrrhiza-sukuisia lajeja.

ML: Lakritsi ei kuulosta yhtään myrkylliseltä, mutta silti on nostettu tänne myrkyllisten lajien valikkoon tänään. Miksi?

JPS: Tämä tuottaa, siis lakritsikasvit varsinkin lakritsijuuri, eli Glycyrrhiza uralensis niin tuottaa juuriinsa huomattavan määrän sellaista yhdistettä kun glykyrritsiini. Ja se on käytännössä tämä glykyrritsiini myöskin taas kerran triterpenoidi-perusrunko ja siinä on sitten pari sokeriyksikköä kiinni. Ja tämä on merkillinen siinä mielessä, että tämä on erittäin voimakas makeutusaine. Myöskin erittäin aromaattinen ja sitten kun lisätään, niin tulee semmoinen lakritsin aromi tuotteisiin siitä yhdisteestä. Mutta sitten myöskin jopa 50-kertaa makeampi mitä tavallinen sakkaroosi. Eli ihan pirun makea. Ja tarkoittaa käytännössä sitä, että tätä käytetään erittäin runsaasti elintarviketeollisuudessa. Ei ehkä niinkään pelkästään minkään makeutusaineena, mutta tämmöisenä aromaattisena aineena. Mikä sitten siinä sivussa myöskin makeuttaa tuotteita. Ja totta kai niin kuin lakritsi, salmiakki tulee mieleen tämmöisinä tuotteina. Ja jokuhan sanokin, että nuo lakritsiuutteet voi vaahdota. Ja me viimeksi katsottiin niitä saponiineja. Saponiinit oli nimenomaan tämmöisiä vähän saippuamaisia ominaisuuksiltaan, niin kuin tämä glykyrritsiini, joka kuuluu nimenomaan myöskin saponiineihin. Että samat - triterpenoidi-runko ja sokereita - kiinni siinä niin. Mutta ei ole kuitenkaan steroidirunko niin kuuluu saponiineihin. Semmoinen taas piirre sitten, saippuoiva piirre vesiliuoksessa. Joo. Tykkäätkös paljon salmiakista, lakritsista?

ML: Kyllä mä aika paljon tykkään.

JPS: Niin. Itselläni on sellainen - kun tämä nimittäin nostattaa verenpainetta tämä. Ja sen takia niin kuin lakritsia ja salmiakkia ei välttämättä kannata syödä pilvin pimein. Jos siltä tuntuu. Mutta sitten kun kumminkin vähän tykkää. Joskus tykkää vähän liikaakin. Niin sitten tulee semmoinen olo, että pikkaisen tulee sydämentykytyksiä. Sellainen olo kyllä tulee tästä aineesta nimenomaan, glykyrritsiinistä sitten. Myöskin nämä sitten nämä sydämentykytykset ja tavallaan verenpaineen nousu. Kannattaa siis sen verran hillitä, ettei liian usein tällaista sitten kuitenkaan nauttisi.

ML: Mä olen ajatellut sen nimenomaan lääkkeeksi, kun on aika alhainen verenpaine. Niin on ehkä pakko syödä lakritsia, että pysyy tolpillaan.

JPS: Joo, nimenomaan lääkkeeksi, joo. Kyllä. Siten se on hyvä. Mutta ilmeisesti kuitenkin ainakin raskaana olevien naisten kannattaisi tätä välttää. Että tällä on ilmeisesti jonkin näköisiä vaikutuksia siihen, että se estää istukan vaikuttavien entsyymien toimintaa. Joittenkin entsyymien toimintaa, mitkä pystyy suojelemaan sikiötä suurilta kortisolipitoisuuksilta, joita äidin elimistössä syntyy. Että siinä mielessä voi siirtyä lapseen ja aiheuttaa myöskin muistiin, oppimiseen ja käyttäytymiseen liittyviä mahdollisia kehityshäiriöitä tai ongelmia, jos liikaa nauttii. Ja siinä mielessä olikin jännä - en itseasiassa tiennyt sitä - mutta kun vähän taas kattelin tarkemminkin näitä lakritsikasviasioita. Niin en ollut tiennyt sitä, että oikeasti nykyään myydään salmiakkituotteita, joissa lukee, että ne on glykyrritsiinivapaita. Sellaisia siis oikeasti myydään. Että lukee tuotteessa se. Ja niitä voi sitten -  jos säkin syöt liikaa ja sulla on verenpaine jo noussut. Niin sitten voi vetää toisen pussin sellaisia Niin en tiennyt, että semmoisiakin on.

ML: Niihin hetkiin, jolloin verenpaine on muuten koholla, niin kannattaa sitten valita noi.

JPS: Joo. Päivittäiseen käyttöön. [naurua] Aina kun käy piippu punaisena, niin voi heittää glykyrritsiinivapaata salmiakkia. Joo. Semmoinen.

ML: Nämä lakritsikasvit, mitä tässä nyt katsellaan, niin ne on aika vaatimattoman näköisiä. Että nämä ei kyllä hehku sitä myrkyllisyyttään mitenkään.

JPS: Joo ei. Ei oikein. Ja tosiaan tuolta juuresta sitten, juuresta sitä ainetta sitten alun perin on löytynyt. Nämä kuuluu noihin hernekasveihin, Fabaceae-kasviheimoon. Aika tuommoisia niin kuin hernekasvit muutenkin, niin ei ne nyt, ei ne yleensä mitenkään pullistele oikeastaan ulospäin oikein millänsäkään. Enemmänkin ovat tuommoisia, että voisi kuvitella, että joku eläin pistäisi poskeensa. Hennonoloinen. Kaikin puolin. Joo. Yskänlääkkeissä muuten kanssa limaa irrottavana on mukana samaa tätä ainetta. Että sitenkin käyttökelpoinen.

ML: Jotenkin tuntuu, että nyt aina kun näistä myrkyistä puhutaan, niin lääkkeinäkin niitä on. Niin kuin jo monta kertaa todettu niin ne ovat hyvin lähellä toisiaan. Ja niitä vaikutuksia haetaankin tarkoituksella välillä. Mutta sitten pitää vaan pitää kontrollissa se vaikutuksen määrä.

JPS: On. Mutta siten omalla tavallaan hassua, että sitten toisaalta Suomestakin ymmärtääkseni löytyy satoja elintarvikkeita, mihin tarkoituksella lisätään tätä. Mutta sieltähän se tulee, et määrät on pieniä. Mutta käytetään siis laajasti. Että onneksi makeutusaineenakin on noin vahva, et 50-kertaa sakkaroosin veroinen. Niin ei tarvitse paljoa käyttää. Ja se lakritsiaromi siellä sitten kaupan päälle niin. Siten sitten ilmeisen käyttökelpoinen kuitenkin.

ML: Se varmaan tuohon käyttöön kuitenkin syntetisoidaan, eikä haeta kasveista? Vai osaatko sanoa, mikä on alkuperä tuohon suuren mittakaavan käyttöön?

JPS: Jaa-a, kuule, nyt täytyy sanoa, että en pysty tässä varmuudella tietämään, että onkohan tuolle jo kehitetty, vai onkos se edelleen kasviperäinen. Haluaisin väittää, että on. Haluaisin väittää, että edelleen tuolta kasvista otetaan tämä yhdiste. Mutta en ole kyllä absoluuttisen varma.

ML: Eli suuret lakritsikasviviljelmät. Jossain.

JPS: Niin. Jos näin on. Toki se on vähän epäloogista, kun se juurista kerätään. Sitten se lähtee siitä sitten. Vähän hankalaa, että jos juuret tuottaa niin… Jos juuret kerätään ja sieltä tulee se lakritsiuute, niin kasvi ei varmaan sen jälkeen juurikaan ole käyttökelpoinen. Että voit olla oikeassakin. Hei, kuulijahan tarkistaa. Nyt lähdetään katsomaan glykyrritsiinin synteesiohjeita. Internetin syövereistä. Se on varmaan jonkun verran haastava kuitenkin valmistaa, että ei kannata kotona koittaa. Toi triterpenoidi-rakenne vaikuttaa haastavalta.

ML: Voidaan heittää sinne teidän kemianlaitoksen labraan haasteeksi tehdä.

JPS: Kyllä.

ML: Tämä olis aina kun niitä hyviä joululahjavinkkejä mietitään, niin yksi voisi olla tämä.

JPS: Joo. Tämä oli kiva lahja. [naurua] Joo, hyvä haaste. Hei, oliko siinä meidän lakritsikasvi? Se oli varmaan siinä.

ML: Selvä.

JPS: Mennäänkö sitten tuosta noin - tavalla tai kolmannella - niin tuohon penkin toiselle puolelle. Siellä on sitten taas tällainen suku, joka käytännössä ihan Nobel-voittajien sukua.

[askeleita]

ML: Okei.

JPS: Äsken oli tuollainen kaikille maistuva ja verenpainetta kasvattava, niin nyt sitten meillä on täällä Artemisia-sukusia kasveja. Ja siinä on esimerkiksi Artemisia absinthium. Koiruoho. Siinä. Tässä näin käytännössä erittäin perinteinen kasvisuku.

ML: Mun mielestä molemmissa nimen osissa kuulostaa jotain tuttua. Artemis viittaa johonkin muinaiseen jumalaan ja absintti sitten taas rapujuhliin tai johonkin sellaisiin.

JPS: Joo, absintti viittaa vähän tuommoisiin - varsinkin tästä koiruohosta, Artemis absinthiumista - niin tällähän maustetaan sitten noita viinoja. Ja saadaan sinne sitten sellainen tietynlainen katkeruus ja vermuttikin taidetaan maustaa tällä sitten. Tulee sitä absinttimaisuutta sitten sinne. Tässä on semmoinen monoterpeeni laktoni tämän lajin iso vaikuttava aine, hyvin aromaattinen tietty. Tämmöinen helposti haihtuva monoterpeeni. Mutta en mä sen takia ottanut Artemisiaa - siis tämän koiruohon takia. Vaan mä otin etenkin tuon kesämarunan takia, kun nämä Artemikset on marunoita. Ja kesämaruna on tuo Artemisia annua. Niin se on ehkä näistä kuitenkin kaikkein tunnetuin. Koska sieltä on löytynyt tälläinen erittäin runsaasti käytetty malarialääke. Ja arvaa mikä sen nimi on? Sen malarialääkkeen? Mä taas heittelen tämmöisiä helppoja kysymyksiä.

ML: No en tiedä!

JPS: Artemisiini.

ML: Okei.

JPS: Joo. Sekin taas tuosta lajin nimestä tullut. Kivasti. Vähän niin kuin risiini oli äsken risiini, mutta nyt on Artemisia niin kuin artemisiini. Tällä kertaa yhdiste ei ole triterpenoidi kuitenkaan sitten. Eli tässä on nyt sitten vähän vähemmän hiilirungossa hiiliä. Eli puhutaan semmoisesta seskviterpeenistä. Triterpeneissä on yleensä 30 tai vähän alle hiiliä ja seskviterpeeneissä on 15, eli se on noin puolet pienempi rakenteeltaan. Niin tuo on tämmöinen seskviterpeenilaktoni. 50 vuotta sitten eristetty käytännössä tämä yhdiste. Ja ansaitusti mun mielestä kiinalainen tutkija, Youyou Tu, sai tästä 2015 lääketieteen Nobelin palkinnon. Nimenomaan tästä yhdisteestä. Heidän ryhmänsä oli kanssa tuommoinen hiukan suuruudenhullu aikoinaan, 1960-luvul, niin-

ML: HeidänKIN ryhmänsä…

JPS: HeidänKIN ryhmänsä oli vähän tommoinen, että pää paisuu ja mikään ei tunnu riittävän, niin he olivat tutkineet yli 2000 lajia Kiinassa. Ja sitten tämä oli tullut, kun malarialääkkeitä etsittiin, niin tämä oli tullut vastaan siellä lajina, mikä näytti tehoavan parhaiten. Ja sitten lähdettiin sieltä hakemaan sitten niitä yhdisteitä. Niin nimenomaan tämä artemisiini sitten yksittäisenä aineena vaikutti kaikkein tehokkaimmalta. Ja erittäin käyttökelpoinen siis edelleen, kun ajatellaan sitä, et tuosta voidaan kuitenkin melko helposti tällainen yhdiste eristää. Niin jopa tuolla kehitysmaissakin voidaan ihan tästä itsestäänkin tavallaan tehdä sellainen, ei nyt lääke, mutta lääkkeenkaltainen tuote sitten. Tästä kesämarunasta siis. Tosi arvokas ja kun malaria on kehitysmaissa, erityisesti tuolla lämpimissä maissa, tosi haastava tauti. Niin tehoaa tosi hyvin malarialoisiin tämä aine. Ja ilmeisesti muihinkin loisiin. Että on semmoinen aika laajavaikutteinen. Siirtyy tuonne verenkiertoon ja punasoluihin pystyy myöskin sitten kertymään.

ML: Eli tässä mentiin toisinpäin. Että lähdettiin systemaattisesti etsimään tiettyjä malariaan toimivia yhdisteitä ja sitten tästä lajista löydettiin.

JPS: Joo.

ML: Eikä niin päin, että olisi etukäteen tiedetty, että tämä laji auttaa?

JPS: No, tavallaan heilläkin oli semmoinen tieto – niin kuin meilläkin on täällä Suomessa. Elias Lönnrotia voidaan muistella, että mitä hän on kertonut. Niin heilläkin oli se tieto, että jo 1600 vuotta oli tiedetty kiinalaisessa perinnelääketieteessä, että tämä kesämaruna tehoaa malariaan. Että kyllähän kiinalaisessa perinnelääketieteessä on paljon tällaisia. Että en tiedä sitten, että olivatko he valinneet nimenomaan perinnelääketieteen ohjaamana nämä noin 2000 lajia ja niistä sitten parhaimpana tämä laji tuli esiin. Eihän perinnelääketiede tietenkään sillä tavalla väärässä ole ollut, että jos on havaittu joku tietty vaikutus, niin varmaan se vaikutus siinä sitten tietenkin onkin. Mutta tietenkään silloin ei ole voitu tietää sitä, että miksi tai mikä yhdiste on se vaikuttava aine. Sen takia tällaisia moderneja tutkimuksia sitten tarvitaan tietenkin.

ML: Sehän tuntuu olevan näitten monien myrkyllisten yhdisteiden tarina juuri se, että ihminen on osannut pitkään käyttää niitä erilaisiin käyttötarkoituksiin ja sitten se vaan se tarina kehittyy, kun opitaan lisää ja opitaan tutkimaan tarkemmin ja analyysimenetelmät kehittyy ja muuta. Niin sitten aletaan ymmärtää myöskin sitä, että miksi joku kasvi toimii niin kuin se toimii.

JPS: Kyllä. Ja sitten kun opitaan tuottamaan - ehkä jopa synteettisesti näitä - tai sitten tuottamaan, puhdistamaan paljon kasveista, niin sen jälkeen kun sitä syntyy tavalla tai toisella enemmän sitä ainetta, niin ehkä opitaan myöskin muokkaamaan sitä sitten. Voidaan saada erilaisia johdannaisia. On helpompi tehdä johdannaisia, kun on jotain, mitä muokata. Ja sitten ne johdannaiset saattaa useasti olla johonkin toiseen tarkoitukseen parempia, mitä se alkuperäinen lähtöaine. Ja tässä kesämarunassakin on käytännössä sellainen tarina, että tämän artemisiinistä on tehty tämmöisiä kemiallisia johdannaisia, joita suositellaan käytettäväksi yhdessä tämän artemisiinin kanssa sen takia, että kun se on ongelma, jos loisiin yrittää pelkästään yhdellä lääkeaineella vaikuttaa. Ja valitettavan helposti nykypäivänä syntyy tällainen vastustuskyky näille loisille. Niin kuin on tämmöistä globaalia vastustuskykyä monille aineille syntymässä. Se on harmillista ja haitallista. Niin sen takia, jos käytetään semmoista kirjoa erilaisia yhdisteitä, niin on epätodennäköisempää, että se vastustuskyky syntyy niin helposti. Niin sen takia tästäkin on tehty sitten vielä tämmöisiä johdannaisia. Johdannaisia, että saataisiin sitä yhdistekirjoa vähän sinne sitten. Ja vähennetään sitä resistenssiongelmaa mahdollisesti. Se on se toinen, mitä aina kannattaa miettiä. Että lääkeaineet menettää tehonsa. Antibioottien kohdalla tiedetään hyvin tarkkaan tämmöinen. Ei niitä kannata popsia huvin päiten.

ML: Mutta onhan tämä ihan valtavan kiehtovaa. Se, et mitä kaikkea nämä erinäköiset kasvit pystyvät tuottamaan. Pystytkö sanomaan mitään yhdistävää tekijää, jos miettii nyt vaikka näitä tänään mietittyjä kasveja, että mikä näiden konnanmarjojen, sormustinkukan, risiinin, lakritsin ja näitten marunoitten yhdistävä tekijä on. Onko mitään sellaista, mikä niidenmyrkkykemiassa on samankaltaista vai ei?

JPS: Viisi lajia meillä tänään oli ja neljä viidestä oli käytännössä noita triterpenoidi-perusrunkoisia. Eli siten se on  - niin kuin viimeksi puhuttiin siitä, että on jotain yleisempiä luokitteluja: on triterpenoidi-luokkaiset myrkyt tai sitten alkaloidi-luokkaiset myrkyt. Ja nyt oli erityisen edustettuina triterpenoidi-luokka. Ja sitten tosiaan tässä oli tässä koiruohossa vielä ja sitten tässä kesämarunassa niin tämä puolta pienempi seskviterpeeni. Eli se oli se ehkä se yhdistävä tekijä. Et sitten toi risiini oli sillä tavalla eroava, et siellä oli se glykoproteiini tavallaan täysin eri luokkainen yhdiste. Muutenhan näissä ei nyt mitään ulkoista yhdistävää tekijää ole. Mutta kaikissa on tunnettuja lääkeaineita. Lääkeaineita tai erittäin myrkyllisiä aineita ainakin, jotka on potentiaalisia lääkeaineita, kun ihminen vaan ymmärtäisi paremmin miten niitä hyödyntää.

ML: Niin ja se, että ne kaikki nämäkin yhdisteet muodostuu, eikö vain, vain hiilestä, hapesta ja vedystä? Jotka on järjestäytynyt eri tavoin erikokoisiksi molekyyleiksi.

JPS: Joo. Hiilestä, hapesta ja vedystä. Sitten tosiaan noissa alkaloideissa ja sitten tuossa proteiinissa, niin pikkasen typpeä kaupan päälle niin. Aika yksinkertaset alkuaineet totta kai. Totta kai kaikki lähtee liikenteeseen ja pikkasen eri järjestykseen, enemmän tai vähemmän. Sitten vähän koristellaan sokereilla tai muilla vastaavilla. Ja vaikutetaan siihen aineen vesiliukoisuus-, rasvaliukoisuus-, imeytyvyys-, kaikkiin tämmöisiin ominaisuuksiin. Erilaisilla koristeluilla. Eikös vaan. Että kyllä kasvisolu on ihmeellinen, luonto on ihmeellinen ja kemisti voi sitä sitten hyödyntää. Edelleen yrittämällä olemaan itsekin ihmeellinen. Koristella niitä entisestään, saada vaikutusta entistä paremmaksi. Mutta niin kuin olen sanonut, niin aika harva ihminen kuitenkaan noin keskimäärin on kemistinä yhtä hyvä kun luontoäiti. Sen takia me löydetään edelleen joka vuosi vaikka kuinka pitkällä ollaan 2020-luvulla, niin joka vuosi löydetään luonnosta uusia yhdisteitä, semmoisia mitä ihminen ei ole koskaan ajatellutkaan pystyvänsä syntetisoimaan. Eikä välttämättä pystykään koskaan tekemään. Eli nämä meidän pitää kasveista poimia sitten. Ja nämäkin kaikki, mitä me tänään käytiin, niin tosiaan kasveista ne on löydetty. Alunperin.

ML: Joo. Ja tosiaan nämä kaikki myrkylliset kasvit, joita tänään ihasteltiin, niin oli täällä Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa nämäkin. Että täällä kyllä kannattaa käydä katsomassa ja kiertelemässä. Ja hyvin varovasti koskettelemassa.

JPS: Kyllä. Osassahan lukeekin, ettei saa koskea ja muuta. Eikä saa kerätä. Eli kannattaa katsoa ja pitää noudattaa. Eihän muutenkaan kasvitieteellisessä puutarhassa mihinkään – niin kuin aikaisemminkin on todettu -  lajiin kannata lähteä koskemaan. Ja näin se on. Ja toi risiinikin muuten, jäi sanomatta, niin kuuluu vielä tyräkkikasveihin, kun aikaisemminkin on puhuttu tyräkkikasveista - siitä miten haitallisia ne oikeasti voi olla. Eli ihan tämmöisiä yleissivistäviä juttuja kasviheimoistakin voi oppia sitten. Oppia lukemaan, että mitä heimo kertoo myöskin keskimäärin. Tyräkkikasvit on melkein kaikki enemmän tai vähemmän jotenkin haitallisia.

ML: Selvä. Siinä tämän kerran puutarhan myrkylliset kasvit ja nyt taitaa alkaa vähän satamaankin.

JPS: Joo. Ei mitään. Mennäänkö tuon risiinin alle suojaan? Siinä oli kunnon kokoiset lehdet.

ML: Joo ja sen ison auringonkukan viereen myöskin.

JPS: Niinpä näin. Näin teemme. Hei, ei mitään. Kiitos ja palataan asiaan.

ML: Näin tehdään.

Suomen luonnonvaraiset myrkylliset kasvit

Tässä Luonnollista kemiaa -podcastissa käsitellään Suomen luonnosta löytyviä myrkyllisiä kasveja. Kaikille tuttujen lajien lisäksi tutustutaan myös vähän harvinaisempiin lajeihin ja niiden myrkyllisiin aineisiin, ja yritetään löytää syitä miksi komealupiinia ei kuuluisi hävittää Suomen luonnosta.

>> Kuuntele jakso Suomen luonnonvaraiset myrkylliset kasvit

Tekstivastine

ML: Tämänkertaisessa Luonnollista kemiaa -podcastissa astutaan ihan uusiin maailmoihin. On tarkoitus tutustua Suomen luonnonvaraisiin myrkyllisiin kasveihin ja niiden kemiaan. Luonnonyhdistekemian professori Juha-Pekka Salminen, mitä myrkyt kasvien yhteydessä sulle tarkoittaa?

JPS: Myrkyt tarkoittaa mulle sellaisia aineita, jotka on jollain tavalla haitallisia eläville organismeille. Ja kaikki johtuu tietenkin määrästä eli pitoisuudesta, niinkuin aikasemminkin on puhuttu. Mutta tässä kohtaa mulle myrkky on joku sellainen, mikä on aika pienessä määrin, pienessä pitoisuudessa haitallinen tai myrkyllinen. Yleisesti ottaen melkein puhutaan myrkkyjen yhteydessä joko alkaloideista tai triterpenoideista, yhdisteluokkia kun katsotaan. Ne on tyypillisesti sellaisia, että jo pienet määrät kasveissa saa aikaan elävissä organismeissa joko myrkytysoireita tai jotain muita haitallisia sivuvaikutuksia.

ML: Aikaisemmissa jaksoissa me on puhuttu pääosin tanniineista ja niiden just siitä ”ominaisuudesta”, et niitä on runsaasti ja isossa määrin. Ja se, miten ne reagoi ihmisten tai hyönteisten tai muiden kanssa, perustuu ehkä paljon myös siihen määrään. Mutta tänään siis puhutaan yhdisteistä, joita ehkä on pienemmässä määrin, mutta silti vaikutus saattaa olla vahvempi.

JPS: Kyllä. Tanniineista nyt ei koskaan oikein voi sanoa, ei juuri koskaan, et ne ovat myrkyllisiä. Ne voi vähän olla haitallisia ja pahanmakuisia, mut enpä nyt tiedä, et niihin kukaan olisi kuollut. Mutta alkaloideihin ja triterpenoideihin voi oikeasti kuolla. Niitä käytetään ihan oikeasti lääkeaineena hyvin runsaasti just sen takia, että ne on niin vahvoja aineita pienissäkin pitoisuuksissa.

ML: Selvä. Ja me ollaan taas täällä Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa, koska täällä tämä lajien kirjo on niin hurmaava ja huumaava. Ensimmäinen kasvi, mikä me on tähän tänään valittu näiden myrkyllisten kasvien listalle on käärmeenpistonyrtti. Kerro käärmeenpistonyrtin kemiasta.

JPS: Joo, se on ensinnäkin mun mielestä hyvä laji tässä ensimmäisenä ehkä, jos ajatellaan, minkä takia suomalaisten ylipäänsä pitäisi olla mistään myrkyllisyydestä peloissaan tai varovaisia, niin kyykäärme on varmaan ainoa todellinen uhka, eikö olekin? Ei oikein mistään muusta varmaan tarvitse sillai peloissaan olla ja myrkyllisistä kasveistakaan, niin ei niillä kannata ketään pelotella. Mä veikkaan, että skuutit tuolla liikenteessä ja autot on paljon vaarallisempia kuin nämä myrkylliset kasvit. Käärmeenpistonyrtin mä otin siis tähän tämän kyykäärmeaspektin takia. Käärmeenpistonyrtti: nimi kertoo siitä, että on aikoinaan kuviteltu, että tätä on voinut käyttää käärmeenpiston vastamyrkkynä. Ja toi latinankielinen nimikin on vincetoxicum hirundinaria - niin vincetoxicum tarkottaa, vince siinä edessä tarkoittaa voittoa, ja toxicum myrkky, niin tämä on niinkuin myrkyn voittaja tavallaan tämä kasvisuku. Siitä lähdettiin liikkeelle.

Aika harvinainen tämä on Suomen luonnonvaraisena kasvina - löytyy LounaisSuomesta, täältä Turun seudulta ja sitten saaristosta; pohjoisemmasta ei juurikaan käytännössä löydy. Viihtyy aika tommoisella kivisellä ja kuivalla - kivisillä kallioilla ja rannoilla. Siten voi miettiä, että käärmeetkin aika paljon kallioille tulee lämmittelemään, niin siitä muistaa sitten ehkä sen käärmeaasinsillan kautta myöskin tästä jotakin. Ollaan tämän kemiaa aikoinaan yliopistobiologien kanssa paljon myöskin itsekin tutkittu, niin siinäkin mielessä halusin tämän ottaa. Ja kysyit, mitä tästä löytyy, niin löytyy alkaloideja, sellaisia indolitsidiinialkaloideja. Alkaloidithan yleisesti ottaen on tämmöisiä aika vahvasti keskushermostoon vaikuttavia aineita. Käytetään yleisesti nikotiinia ja kofeiinia. Jotkut käyttää päivittäin. Ja morfiini on kaikille tuttu tämmöinen vahva lääkeaine. Tästä löytyy sitten enemmän sellaisia antofiinipohjaisia indolitsidiinialkaloideja, tästä lajista.

ML: OK. Jotenkin kun on aina mietitty sitä, että miksi kasvit niitä tietynlaisia yhdisteitä kehittää, niin jotenkin se myrkkyjen kehittäminen tuntuu luonnolliselta. Että ne olisi sitä varten, että se kasvi puolustautuu jotakuta varten.

JPS: Kyllä.

ML: Mutta sitten myös nämä vaikutusmekanismit – että miten ne vaikuttaa sitten ihmisten tai varmaan muidenkin eliöiden elimistössä - on ne kiinnostavat. Että sieltä varmaan se seuraava steppi on se, että miten niitä pienemmässä mittakaavassa tai muuten voitaisiin hyödyntää esimerkiksi vaikka just lääkkeinä. Varmaan se on se maailma, missä tässä pyöritään. Että ollaan siinä rajalla, et onko myrkyksi vai hyödyksi.

JPS: Joo. Sitten tämä on siten myös jännä, että tämä on nisäkkäille myrkyllinen tämä kasvi ja ne alkaloidit, mutta sitten tällä lajilla elää myöskin sellaisia
spesialistiherbivoreja, kasvinsyöjiä, jotka on siis erilaisia kuin generalistit. Generalistihyönteiset on sellaisia, että ne syö vähän niinkuin monia lajeja, eli on
tottunut syömään yhtä ja toista ja kolmattakin lajia. Sitten kun ne generalistit tulee syömään tuota käärmeenpistonyrttiä, niin ne kuolee käytännössä tämän alkaloideihin. Mutta täältä siis löytyy pari spesialistilajia, jotka elää pelkästään tämän käärmeenpistonyrtin varassa. Ja ne on sitten taas evolutiivisesti tottuneet näitten myrkkyjen kanssa touhuamaan ja pystyy ne metaboloimaan siten, että niistä ei ole niille haittaa. Osa jopa näistä spesialisteista käyttää näitä alkaloideja omaan puolustukseensa, eli siirtää ne omaa kroppaansa ja sitä kautta tekee itsestänsäkin myrkyllisiä eteenpäin, ja ovat sitä kautta myöskin haitallisia heidän omille vihollisille sitten.

ML: Eli tämä laji toimii niiden tiettyjen spesialistien ”apteekkina”, että he saavat tästä niitä yhdisteitä omaksi suojakseen, joita tämä kasvi on kehittänyt itsensä suojaksi?

JPS: Kyllä, ja jos tämä laji esimerkiksi jostain syystä häviäisi, niin samalla sitten häviäisi myöskin nämä lajit, nämä spesialistit, kun ne tarvitsevat tämän lajin. Että siinä pitää huomioida koko aika tämä… kun luontokatoa mietitään, että mitä yhden lajin häviäminen tarkoittaa. Tässä kohtaa heti tämän kasvilajin häviäminen tarkoittaisi muutamien hyönteislajien absoluuttista häviämistä, koska ne vaatii tätä lajia käytännössä. Me ollaan noiden yliopiston biologien - Roosa Leimu, Anne Muola, Liisa Laukkanen ja Aino Kalske - kanssa muun muassa aika paljon tätä lajia tutkittu ja tätä tämän lajin kemiaa. Se on tosi jännä, että tuo harmosuomuyökkönen, mikä on tämä toinen spesialisti mikä syö tätä lajia, niin se syö sitä hanakammin mitä enemmän löytyy näitä alkaloideja. Ja mitä vähemmän löytyy alkaloideja niin ei tunnu maistuvan niin hyvin. Se suorastaan hakee niitä sitten; että se on viehättynyt selkeesti niihin sinällään. Että
tommonen aika mielenkiintoinen vuorovaikutus on syntynyt näiden lajien välille. Toinen tarvitsee toista, ja sitten kun tulee väärä laji, niin se väärä laji kuoleekin. Että siten tämä (kasvi)laji on pyhitetty ihan muutamalle hyönteislajille. Toinen on toi ritarilude, semmoinen punamusta, vähän niinkuin kovakuorinen. Kuuluukohan se nivelkärsäkkäisiin vai mihin se kuuluu, mutta sellanen, jonka väritys vaikka voisi vähän kertoakin siitä, että hänkin on myrkyllinen punamustana lajina.

Aika kiinnostavia aspekteja siis siten. Etenkin sitten se, että millaisia uusia alkaloidijohdannaisia nämä hyönteiset saattaa muodostaa näistä kasvista löytyvistä
myrkyllisistä alkaloideista. Just tällä hetkellä parhaillaan tutkitaankin tätä aspektia tämän lajin ja muiden lajien avulla. Sitä, että miten hyönteiset voivat muokata näitä yhdisteitä uusiksi yhdisteiksi, mitä sitten toisaalta ihminen välttämättä ei ole vielä löytänytkään luonnosta. Varsinkin noiden hyönteisten ja mikro-organismien kautta voidaan löytää paljon uutta mitä kasveista ei ole aikaisemmin löydetty.

ML: Joo. Tuollaiset biotransformaatiothan on ihan yksi tapa etsiä ja kehitellä myös uusia lääkkeitä ja tutkia sitä kautta, että minkälaisia yhdisteitä löytyy. Koska luonto on usein taitavampi synteetikko kuin sitten ehkä se kemisti siellä labrassa.

JPS: Kyllä. Ja monesti asiat tapahtuu helpommin ehkä luonnon kautta ensin, ja sitten ehkä kemisti löytää vastaavat tavat myöhemmin sitten tehdä. Riippuu toki yhdisteistä ja yhdisteluokista, että onnistuuko se koskaan kemistiltä.

ML: Tämä käärmeenpistonyrtti ei kasvina näytä kauhean myrkylliseltä. Ja sanoit, että niistä hyönteisistä saattaa jopa nähdä ulospäin - niitten värityksestä tai muusta - että ne on myrkyllisiä, mutta tämä on tämmöinen hennon vaalea ja viehkeän näköinen kasvi.

JPS: Kyllä. Ja tämä tosiaan mitä me täällä puutarhalla katsotaan, niin tämä on itseasiassa käärmeenpistonyrtin sukulainen, Vincetoxicum nigrum. Käytännössä samaa sukua ja hyvin paljon samankaltainen, samannäköinen. Mutta ei tätä mun mielestä, jos miettii sitä, että lapset vahingossa söisi, niin ei tätä kyllä vahingossa varmaan tule ketään syöneeksi, että siten kun aatellaan, niin ei tästä varmaan huolissaan tarvitse olla. Ei tuota mitään viehkeän näköisiä marjoja tai muuta, että siten varmaan… Antaa hänen olla myrkyllinen siinä. Siitä ei oo meille varmaan mitään haittaa.

ML: Miten alkaloidit aikanaan tuli teidän analyysien kohteeksi? Tai onko ne kemiallisesti sellaisia, että sopivat helposti sinne muiden yhdisteiden analyysijoukkoon. Vai miten se analytiikka on mennyt?

JPS: No, tavallaan pitää pikkuisen säätää olosuhteita. Kun mehän on alun perin lähdetty liikkeelle monimutkaisista polyfenoleista - tanniineista. Sitten kun pikku hiljaa nälkä kasvoi syödessä, niin on haluttu nähdä myöskin tämä alkaloidiryhmä ja samalla triterpenoidit ja muut tämmöset vakavasti otettavat lääkeaineyhisteet. Alkaloidit vaatii pikkuisen erilaisia olosuhteita siinä näytteenvalmistuksessa ja tavallaan sen liuoskemian suhteen. Analyysi voi olla hyvin pitkälti samanlainen, kun lähdetään analysoimaan niitä aineita. Toki massaspektrometrisesti pieniä erilaisia aspekteja pitää ottaa huomioon, versus
meidän ”normaalit yhdisteet”. Mutta sitten kun ne tavallaan tietää, niin sieltä ne pomppaa jopa helpommin, kun nämä on paljon pienikokoisempia nämä yhdisteet
kuitenkin. Eli tavallaan kun suurikokoisia tanniineja pystyy tutkimaan tarkkaan, niin on nämä vielä helpompia. Sitten kun vähän näihin tottuu ja tietää, niin helpomminhan nämä sieltä silmille pukkaa.

Sitten kun näistä tiedetään aika paljon, koska alkaloideja on tutkittu niin paljon niiden lääkeominaisuuksien vuoksi - niin sen takia se on vähän helpompaa sitä kautta. Tanniineja kun on tutkittu, niin se on enemmän menemistä pussi päässä. Täytyy itse löytää. Näitä voi enemmän katsoa siten, että vertaa mitä muut on löytäneet, ja löytää sitten samoja. Ja sen jälkeen voi löytää uusia, kun kehittää sellaisia menetelmiä, jotka löytää tällaisia, tämänkaltaisia yhdisteitä. Sen takia se mun mielestä on kiehtovaa, että lähdetään tutkimaan tämmöisiä tunnetusti ehkä potentiaalisia lääkeaineita, lääkeainekandidaatteja, ja kehitetään niille sellaisia menetelmiä, jotka löytää senkaltaisia yhdisteitä - ei pelkästään juuri niitä yhdisteitä, vaan sen kaltaisia. Niin me voidaan sitten toisaalta meidän omilla analyyttisillä työkaluilla löytää uusia vastaavia yhdisteitä mitä muut eivät ole löytäneet, kun ne on hakeneet pelkästään ehkä niitä pääyhdisteitä, mitä ne lajit tuottaa. Niin siinä mielessä, kun me koko aika mietitään analytiikan kautta tätä hommaa - että mitä uutta ja merkittävää vois löytää - niin se on
mulle se iso motivaatio kuitenkin. Että tunnetuista lajeistakin voidaan löytää vielä tuntemattomia ja uusia yhdisteitä, uusien analyyttisten työkalujen avulla.

Sitten ku sä kehität ne menetelmät itse, niin siinä on tietty löytämisen ilo, kun sä löydät aina jotain sellaista, mitä – jes! – kukaan muu ei ole koskaan löytänyt. Tai vaikka löydätkin jotain mitä muut on löytänyt, niin silti tulee sama fiilis. Se on hienoa, siistiä, kun löydät asioita mitä aikaisemmin et oo löytäny. Se on joka tapauksessa analytiikan rikkaus. Eli sen takia vähän niinkuin, tiedäksä, lisää repertuaaria: se on kiva opiskelijoillekin, kiva kaikille mun mielestä.

ML: Sitä oikeastaan halusin tuodakin esiin, että teillä on valtavat valmiudet päästä jyvälle siitä mitä kasveissa on meneillään jo olemassa olevien (analyysi)menetelmien kautta. Että siitä voidaan sitten aina syvemmälle mennä näiden erilaisten yhdisteiden maailmaan ja tulla tietoiseksi siitä, että mitä kaikkea täällä luonnossa on meneillään.

JPS: Kyllä. Sitten kun nämä lajit on kuitenkin meillä mukana tuolla meidän normaalissa analyysissä, jossa yhdistekirjasto koko ajan pyörii taustalla ja eri metodeilla niitä katsotaan, niin se antaa potentiaalia löytää uutta näistäkin lajeista jo löydettyjen yhdisteiden rinnalle.

ML: Se oli siis käärmeenpistonyrtti ja meidän ovi niihin alkaloideihin. Mikäs muu sellainen laji, jota Suomen luonnossa paljon kohdataan, olisi missä olisi paljon
alkaloideja?

JPS: On pakko tähän ottaa - vaikka tämä nyt on luonnonvaraisten lajien jakso - mutta kyllä tuo lupiini nyt tahtoo pikkuisen olla jo luonnonvarainen, vaikka se onkin vieraslaji käytännössä Suomessa. Mutta komealupiinin tähän otin sen takia, että siitä löytyy niin runsaasti alkaloideja. Siinä on enemmän alkaloideja mitä tuossa käärmeenpistonyrtissä kaiken kaikkiaan.

Komealupiini – mä aikoinaan olen koirien ja kissojen kanssa yrittänyt miettiä itsekseni sitä, että minkä takia komealupiini pitäisi säilyttää. Yrittänyt keksiä väkisin jotain syitä, kun sitä ei saisi säilyttää. Sehän on nykyään sellainen, että se on säädetty, että se on kansallisesti haitallinen vieraslaji. Että maahantuonti, kasvatus, myynti ja muu hallussapito ja ympäristöön päästäminen on kielletty.

ML: Kuulostaa rikolliselta [nauraa].

JPS: Kuulostaa rikolliselta, ja nykyään, aina kun mä tapaan komealupiinin, niin se on saman tien, se on… tapa tapaessasi. [nauraa]. Eikun miten tämä sanotaan?

ML: Tapaa tavattaessa, ehkä, tai jotain sellaista.

JPS: Joo, just näin. Sinulla tämä kieli paljon paremmin taipuu. Mutta siis oikeasti näin, että kyllä ne pitäisi kaikki vaan hävittää, ja niitä pyritäänkin hävittämään. Toki aika paljon hommaa siinä siis on; että se on ärsyttävä laji kaiken kaikkiaan. Monethan tykkää, kun se on tuolla tienvarsilla ja ojanvarsilla - ja kauniistihan se kukkii - että on se kauniinnäköinen ja muuta. Ja sitten ne ei ymmärrä ollenkaan sitä, kuinka paljon se vie Suomen luonnonvaraisilta niitty- ja ojanvarsikasveilta tilaa. Eli tavallaan tässä kohtaa yhden lajin - eli komealupiinin - tappaminen paikallisesti sukupuuttoon Suomesta olisi tosi hyvä asia, kun se tarkottaisi kymmenien muiden lajien eloonjäämismahdollisuuksia. Nyt se valtaa - se on niin invasiivinen laji, että se valtaa tilaa kaikilta muilta lajeilta. Että kyllä mä mieluummin näkisin tienvarsilla ja ojanvarsilla Suomen luonnonvaraisia niittykasveja, kukkivia kasveja, kymmenittäin erilaisia. Siitä seuraisi myös se, että siellä olisi kymmenittäin erilaisia perhosia, pörriäisiä, kimalaisia, pölyttäjiä ylipäänsä.

Lupiinin ongelma sitten taas on se, että kun siinä on niin paljon niitä alkaloideja, niin sillä ei tahdo olla vihollisia Suomen mittakaavassa. Eli tavallaan se kasvinsyöjien arsenaali on todella mitätön mikä vaivaa lupiinia. Sillä on ihan tämmönen ylivertainen asema. Se valtaa kasveilta tilan, eikä kukaan oikein sitä ravinnokseenkaan pysty käyttämään. Niin se on tällainen, että kukaan ei sitä tuhoa, jos ihminen ei pikku hiljaa auta itse tavallaan sen lajin hävittämisessä.
Se on hyvä esimerkki tästä näin, että miten yhdestä lajista eroon pääseminen auttaa monia muita. Jos puhuttiin silloin edellisellä kertaa tuolla, mikäs se nyt oli, se oli toi Rosa rugosa, eli –

ML: Kurttulehtiruusu.

JPS: Kurttulehtiruususta puhuttiin silloin, että siitäkin pitäisi eroon päästä ja pyritäänkin pääsemään, käytännössä.

ML: Eli taas palataan ehkä vähän siihen ulkoinen kauneus vrs. sisäinen kauneus - asiaankin. Että onhan lupiini tosiaan ihan kaunis katsella ja upean värisiä ja hienoja kukkia, mutta toi on se syy, miksi siitä pitäisi päästä eroon. Että kun se vie niin paljon elintilaa muilta kasveilta ja sitä monimuotoisuutta vähentää aika ratkaisevastikin.

JPS: Mutta se, mitä mä tossa äsken sanoin, että yritin hakee koirien ja kissojen kanssa syitä komealupiinista pitää kiinni, niin kyllä se syy olisi oikeestaan se, että kyllä se pystyy todella hienon alkaloidikoostumuksen kuitenkin tekemään ja tosi runsaasti. Että se tekee niin valtavan pitoisuuden, että oon itsekin yllättynyt oikeasti, kun me Luntamon Nikon kans sitä on analysoitu kemian laitoksella. Ja taas sitten myös yhteistyössä tehty Satu Ramulan ja Aino Kalskeen kanssa biologian laitoksella tätä tutkimusta, niin yllättävän suuret pitoisuudet. Että siinä ei täsmää yhtään se, mitä äsken puhuin, että alhainen pitoisuus riittää - lupiini
pistää ihan överiksi tavallaan ne pitoisuudet. Että ehkä ne yhdisteet ei ole sitten aivan niin tehokkaita sinällään. Mutta siellä on siis paljon niitä koko kasvissa. Silloinhan se on tosi hyvä kasvi muuten, kun se on hernekasvi ja näin, niin varmaankin nämä herneet, mitä se tuottaa - nämä siemenet - niin ovat varmaan hyvin proteiinipitoisia, että sillä tavalla nämä hernekasvit muuten olisi hyviä ravintokasveina. Mutta jos joku lehmä tai laiduneläin ylipäänsä erehtyy syömään - niinku välillä toki erehtyvätkin syömään, niin niille saattaa tulla maksavaurioita, ja jälkeläisille saattaa tulla jopa kehityshäiriöitä sitten sitä kautta, kun ne alkaloidit siirtyy niihin vasikoihin. Et siten kyllä tosi haitallinen myöskin sitä kautta.

ML: Alkaloiditkin taitaa olla aika moninainen yhdisteryhmä. Alkaloideja on hyvin monenlaisia, vai oonko väärässä?

JPS: On on. Tämäkin on nyt sitten – tässä (lupiinissa) on tällaisia kinolitsidiinialkaloideja, mitkä on vähän erilaisia, mitä nuo äskeiset indolitsidiinialkaloidit
oli. Ja muutama yhdiste-esimerkki, nii lupiniini löytyy lupiinista.

ML: Yllätys, yllätys!

JPS: Yksinkertaisin melkein näistä yhdisteistä. Sitten on lupaniini. Se on melkein tuplasti monimutkaisempi. Se on tommoinen biskinolitsidiinialkaloidi yhdessä sparteiinin kanssa. Ja ne on niitä yleisimpiä yhdisteitä tässä. Sitten se haittapuoli vielä on se, että siitepölystäkin löytyy sitten alkaloideja. Että periaatteessa on mahdollista se, että pölyttäjät - vaikka kimalaiset ja ampiaiset - saattavat viedä mukanaan sitten sitä alkaloidirikasta siitepölyä eteenpäin ja sitä kautta sitten voi vaikuttaa vaikka kimalaisten lisääntymiseen. Ja sitä en osaa sanoo, että käytetäänkö sitä, tai käyttääkö noi normaalisti hunajaa tekevät mehiläiset, niin miten ne käyttää lupiinia. Mahtaako ne - toivottavasti ei - käydä komealupiinilupiinilla. Se vielä tästä puuttuisikin tietenkin, että ne siirtäisi hunajaankin sitten niitä yhdisteistä, mutta todennäköisesti ja toivottavasti näin ei kuitenkaan käy.

ML: Selvä. Siinä tuli nyt aika paljon perusteita. Itsekin ehkä olen sitä miettinyt, et onko se lupiini nyt sitten niin haitallinen ja hankala, mutta nyt on perusteita sitten moneen suuntaan - että onhan se - mutta toisaalta kiinnostava alkaloiditehdas sitten kemistille.

JPS: Ja sitten vielä yks juttu… Me on löydetty noiden Satu Ramulan ja Aino Kalskeen kanssa - kun on analysoitu näitä lajeja paljon - niin tosi mielenkiintonen mun mielestä havainto, joka on vielä hyvä syy oikeasti myöskin päästä eroon tästä suomalaisesta komealupiinista. Ja se on se, että kun Satu ja Aino tutkimuksessaan, niin heillä oli mukana näitä alkuperäisiä pohjoisamerikkalaisia yksilöitä, kun sieltähän se on tullu alun perin Suomeen. Ja sitten verrattiin niitä näihin Suomessa kasvaviin komealupiineihin, niin havaittiin selkeästi se, että täällä Suomen oloissa, kun se on sata vuotta ollut täällä suurin piirtein. Ja täällähän ei ole niin paljon vihollisia – luontaisia - mitä PohjoisAmerikassa on ollut. Niin se on vähän niinkuin rentoutunut omalla tavallaan siinä puolustuksessa mitä käy kasveille, kun hyönteiset poistetaan kuvasta, niin ne tavallaan lähtee rentoutumaan… kun ei ole mitään syytä enää tehdä tiettyjä yhdisteitä.

Niin suomalaisella komealupiinilla myöskin alkaloidien monimuotosuus on alentunut, versus se pohjoisamerikkalainen kantamuoto. Mikä on siten - kun mietitään monesti tätä luonnon kemiallisen monimuotoisuuden aspektia - niin lupiini on lähteny itsekin jo sille tielle. Että kemiallinen monimuotosuus Suomessa on lähtenyt jo alenemaan. Mun mielestä me voidaan alentaa se sitten nollaan asti. Että eroon koko lajista vaan, kun hän on itse jo lähtenyt liikenteeseen siihen suuntaan.

ML: Joo, ei anneta lupiinin näyttää esimerkkiä nyt tässä kemiallisen monimuotoisuuden kohtalossa.

JPS: Ei. Tähän meidän muuten pitää palata sitten myöhemmin. Vaikka joku oma podcast-jakso tai muuta, mutta tämä on tosi merkittävä oikeasti, että kuinka paljon hyönteisten läsnäolo vaikuttaa kasvien kemialliseen monimuotosuuteen ylipäänsä. Se on ihan ihmiskunnankin kannalta merkittävä juttu. Siihen täytyy palata, erikseen.

ML: Eli palataan siihen taas, että ajattelevatko kasvit, vai mikä aiheuttaa sen, että erilaisia yhdisteitä muodostuu. Selvä. Mutta nyt on siis tutustuttu näistä suomalaisista myrkyllisistä kasveista käärmeenpistonyrttiin ja lupiiniin. Mikäs sitten olisi seuraava kiinnostava laji?

JPS: No sitten sellainen - jos mennään vielä tolla samalla linjalla. Eli alkaloideista lähdettiin liikenteeseen, niin ehkä tuommoinen… No lupiinin nyt kaikki tietenkin tuntee, mutta keltamoa kaikki välttämättä ehkä ei tunne lajina. Halusin sen ottaa ihan sen takia, et siinä on tiettyjä tunnusmerkkejä, mistä sen ehkä voi oppia tuntemaankin, kun uusi laji on aina kiinnostava ehkä tunnistaa. Ensinnäkin keltamo kuuluu unikkokasveihin, eli Papaveraceae-kasviheimoon. Ja unikkokasvithan… Tai itselle nyt ainakin tulee mieleen kemistinä heti - tulee oopiumunikko mieleen - Papaver somniferum, mistä löydetään morfiinia ja kodeiinia,
jotka on tottakai voimakkaita lääkeaineita, kipulääkkeitä. Kodeiinistahan tulee morfiinia ihmisen kehossa, kun kodeiinissa yks metyyliryhmä lähtee irti. Sehän on mitä voimakkain kipulääkkeen, jota määrätään kotiinkin ihmiselle – kodeiinipillereitä - välillä. Unikostahan sitten saadaan tuosta morfiinista vielä, niinkuin tiedät niin Bayer aikoinaan onnistui tekemään morfiinista asetyloimalla heroiinia. Se on Bayerin keksintö käytännössä. Heroiinia tekivät, kun asetyloivat… Ajattelivat, niinkuin aspiriinista puhuttiin, edellisessä jaksossako se oli? Aspiriinista puhuttiin sillon aikoinaan. Sama mekanismi, asetylointi, niin ei tässä kohtaa sitten toiminutkaan, vaikka asetyylisalisyylihapolle se oli tavallaan hyvä mekanismi. Eli siinä, missä tosiaan asetylointi tohon salisyylihappoon teki semmosen vaikutuksen, että se ei niin paljon sitten ärsyttänykkään se aspiriini vatsaa, niin tosiaan morfiinista saatiinkin sitten samalla reaktiolla heroiinia. Eli siinä meni vähän niin kuin metsään tämä asetylointiyritys. Mutta siinä tulee mielikuva taas siitä, että miten nämä alkaloidit aika voimakkaita aineita tosiaan on - joko lääke- tai viihdekäytössä. Mutta siis tossa oopiumunikossakin, jos tietää sen, että siitähän viilletään sitä maitiaisnestettä siitä kotahedelmästä ulos - ja sitten kerätään sitä maitiaisnestettä talteen. Tässäkin tässä keltamossa, jos tämän varren nyt katkaisee - sulla on tuossa tuommoinen - tuossa noin, kato - jos tosta nyt varovasti katkasee… Oho - niin, tuli pikkuisen sormillekin, mitä tietenkään ei välttämättä paljon tarttis tulla. Niin sieltä lähtee vuotamaan ihan selkeesti tollanen oranssinkeltanen maitiaisneste.

ML: Oikein tuollainen intensiivisen värinen keltainen.

JPS: Tosi värjäävä. Tätä kyllä on aikoinaan tullu kerättyä aika paljon - niin ei nyt pitäisi sormin tietenkään sitä kerätä - mutta sitten vahingossa saattaa tullakin. Että ei oo nyt ihan akuutisti tappavaa – sen oon itse huomannut, kun oon vielä hengissä vaikka aika paljon olenkin altistunut tolle. Mutta kuitenkin tuossa maitiaisnesteessä erityisesti, niin siinä on erityisen runsaasti alkaloideja. Yleisesti ottaen täytyy sanoa, että jos et tiedä, että maitiaisneste on vaaratonta, niin
siihen kannattaa aina suhtautua siten, että se on harmillista. Että se on tyräkkienkin kanssa tuolla sisäpuutarhavideoiden yhteydessä monta kertaa sanottu, että oikeesti tyräkkienkin maitiaisneste, niin se on haitallista ja ärsyttävää. Niin kannattaa niin suhtautua. Tuossa on törkeen mukavat pitosuudet alkaloideija: toistakymmentä alkoloidia löytyy ihan helposti tuosta maitiaisnesteestä. Löytyy toki muualtakin kasvista, mutta erityisesti tuo maitiaisneste on tosi hyvä puolustuskeino tällä kasvilla. Isokinoliinialkaloideja - kun on alkaloidien tämmöisiä tiettyjä perusryhmiä - niin isokinoliinialkaloidit. Ja yksi esimerkki on kelidoniini. Kun tämä laji on Chelidonium majus. Niin yksi esimerkki on kelidoniini. Sitten on kelerytriini. Ja muunmuassa berberiiniäkin löytyy tästä lajista.
Tässä voidaankin ehkä sanoa, että vaikka monet alkaloidit on haitallisia, niin ei nämä välttämättä sitten kuitenkaan kaikki niin haitallisia ole - tämänkään lajin alkaloidit, koska osaa niistä myydään ihan kaupan luontaistuotehyllyllä. Siellä on yksi - en nyt lähde mainostamaan - yks tietty tohtori ja hänen tuotesarjansa, niin sisältää myöskin näitä mainittuja alkaloideja, tai alkaloidin. Ja ne pilleritkin on keltaisia, niinku toi maitiaisnestekin on keltainen. Ettei ne kaikki alkaloidit nyt sitten kuitenkaan niin vaarallisia ole mitä toiset. Eli niissäkin on eroa, niinkuin aineissa ylipäänsä. Eli taas kerran - niin kuin puhuttiin aikasemmin - että tanniinit ei sinällään kerro yhtään mitään terminä niin ei alkaloiditkaan kerro, että alkaloidien joukossa totta kai on toisia, jotka on myrkyllisempiä, haitallisempia, ja toiset on sitten vähemmän haitallisia. Ihan niinkuin tuo morfiini versus heroiini esimerkkinä, että pienet erot rakenteessa tekevät merkittävän eron kuitenkin sitten siihen vaikutukseen.

ML: Mikä sen intensiivisen keltasen värin aiheuttaa?

JPS: Se on sen yhdisteen väri. Että tämä on puhdistettunakin - me on puhdistettu näitä yhdisteitä - niin ne on väriltään keltaisia.

ML: Ne alkaloidit?

JPS: Kyllä. Ne on väriltään tuommoisia kellertäviä sitten osa näistä aineista. Että aika harvoinhan, jos nyt on tottunut polyfenoleitten kanssa paljon touhuumaan, niin nehän on monet aivan värittömiä, vaaleita. Jotkut flavonoidit saattaa olla vähän kellertäviä. Tottakai sitten antosyaanit on punertavia. Mut joo, nämä yhdisteet on kellertäviä.

ML: Joo, siks mä kysyinkin, koska jotenkin olin ehkä ajatellut, et alkaloiditkin ois myös värittömiä, mutta ne nimenomaan aiheuttaa sen voimakkaan keltasen värin tähän keltamoon?

JPS: Näin itse sen ymmärtäisin, että sieltä se tulee. Tuota keltasta väriainetta olen analysoinut, niin ei sieltä tullut siitä analyysista polyfenoleja silmiin. Eli mitään
normaalia, mitä voisi keltasena tavallaan pitää, tai sitten toinen vaihtoehto olisi, että karotenoideja olisi paljon. Eikä niitäkään näkynyt, et kyllä ne alkaloidit sieltä silmille hyökkäsi ihan kirkkaasti. Ei nyt yksinomaan, mutta kuitenkin ihan vallitsevana yhdisteryhmänä.

ML: Sanoitko, että niitä löytyy sekä kukista että lehdistä että… No toi maitiaisneste nyt olikin tuolla varressa.

JPS: No se on erityisen tottakai rikasta ja puhdasta sen aineen suhteen, mutta pitäsi niitä löytyä läpi koko kasvin. Ei niin tarkkaan vielä oo itse tutkittu, että voidaan tietää. Voi olla, että sitten tottakai pitoisuuseroja löytyy valtavan suuriakin, mutta läpi koko kasvin, kuitenkin tuota maitiaisnestettä on - kyllä nuo lehdetkin tuossa, jos lähtee rikkomaan sitä rakennetta, niin kyllä sieltä se keltanen tihkuu kuitenkin esille. Voi aiheuttaa ihottumaa, kosketusihottumaa, mikä on siten jännä, kun sitä on kumminkin ennen käytetty muunmuassa syylien ja känsien poistamiseen. No, syylät ja känsät toisaalta kuolee sit siihen varmaankin, näitten yhdisteiden ansiosta.

ML: Kai se taas palaa siihen annoskysymykseen vähän, et isoina annoksina myrkky ja sitten ehkä vähän pienempänä annoksena - jos vaikuttaa sinne samoihin kohteisiin - niin saattaa sitten olla jopa hyödyksi.

JPS: Kirjallisuuden mukaan antibakteerisia ominaisuuksia ja jopa ihan syöpätutkimuksiakin on pohdittu . Toki ei ole vielä mitään läpimurtoa tehty näidenkään
suhteen sillä rintamalla. Mutta aika paljon. Että vanha lääkekasvi se oikeasti on Muinaistulokas Suomen mittakaavalla - ajatellaan, että keltamo on tullut ehkä
keskiajalla tänne munkkien mukana. Luostarien ympäristöstä lähtenyt leviämään ja asutusten ympäristöstä enemmän löytynyt. Nythän sitä löytyy tuolta melkein
pyöräteitten varsilta ja Turustakin Aurajoen rannalta aika paljon. Että siten laajalle levinnyt, mutta asutusten ympäristöstä. Tulokaslaji aikoinaan ollut. Että tuotu
todennäkösesti munkkien mukana lääkekasvina sitten tänne. Nyt kun tunnetaan tavallaan paremmin, niin nyt me ollaan niinku, et voi voi, se on
myrkyllinen. Eiks vaan? Ennen pidettiin kivana sitä, kun sillä voi teoreettisesti ja käytännössäkin ehkä hoitaa jotain tiettyjä vaivoja. Nyt me tavallaan tunnetaan ja
tiedetään liian paljon, niin pidetään tottakai… Mikä hyvä tottakai onkin: ollaan vähän varovaisempia kuin ennen sitten näiden aineiden kanssa. Parempi katsoa kuin katua.

ML: Tunnustan, että mä en oo kiinnittäny huomiota koko keltamoon. Aika taas tämmöinen pieni ja vaatimaton kasvi, missä on kyllä ihan tämä keltainen kukka. Ja
tosiaan nyt ainakin tietää, et sen tunnistaa siitä maitiaisnesteestä, jos vähän katkoo tuota vartta. Että varmasti tavallaan helppo nyt löytää jatkossa, kun osaa kiinnittää huomiota.

JPS: Niin, ja katsos, kun nyt sä olet kellukoista kauhean kiinnostunut varmaankin, etkös olekin, kun puhuttiin –

ML: Valtavan kiinnostunut!

JPS: Kyllä. Puhuttiin silloin juhannuslajien yhteydessä kellukoista, niin aika paljon kun löytää tuota kyläkellukkaa, niin tuppaa aika paljon samoista ympäristöistä kyläkellukan kanssa löytämään keltamoa. Alkukesästä on helpompi löytää kun se kukkii toi keltanen kukka. Ihan niinkuin löytyy kyläkellukastakin se keltainen kukka, niin siinä vierekkäin kellertävät sitten. Toisessa on paljon tanniineja, toisessa on paljon alkaloideja.

ML: Siinäpä hyvä kombinaatio.

JPS: Joo.

ML: Hyvä. Jatketaankos me seuraavien lajien pariin?

JPS: Kyllä, mennään etiäpäin.

ML: Itselle ainakin, jos mietti etukäteen, että mitä olisi Suomen luonnonvaraisia myrkyllisiä kasveja, niin kielo tulee mieleen. Kieloja oli tarkoitus ehkä nyt seuraavaksi vähän katsella.

JPS: Joo, mä aina tämän rakennan vähän niinkuin omalla tavallani tämän tarinan. Että on tämmöisiä tavanomasia, mutta sitten on vähän niinkuin erikoisempiakin (lajeja) mukana. Tässä nyt ei kaikkia tietenkään ehdi. Kyllähän täällä Suomessa nyt löytyy monta kymmentä myrkyllistä lajia, mutta varsinkin täältä Ruissalon tammilehdoista - kun itse tykkään keväällä tammilehtojen pohjalta miettiä – niin tuossa nyt näkyy metsäkielo, se nyt on kaikille tuttu tietenkin, millainen on metsäkielo. Keväällä varsinkin, kun se kukkii alkukesästä tuossa sitten, niin tuntuu, että se jopa valtaa sen metsän pohjan tuolla lehdoissa. Mutta ei se nyt siten tietenkään valtaa, miten lupiini valtaa. Kyllä se antaa muillekkin tilaa. Sehän on Suomen kansalliskukka, eikös olekkin?

ML: Taitaa olla.

JPS: Siten taas jännä, kun se on Convallaria majalis -niminen laji, ja se on Convallariasuvun ainoa laji. Taas tämmönen esimerkki, että tätä lajia varten on perustettu oma suku. Se on siellä sitten tämä metsäkielo.

ML: Mikäs ne metsäkielon myrkylliset ominaisuudet sitten aiheuttaa? Onko siellä jotain tiettyjä yhdisteitä, jotka –

JPS: Joo, tästä ei pitäisi löytyä alkaloideja, joita äsken katsottiin edellisten lajien yhteydessä. Että mennään nyt siihen toiseen isoon myrkkyjen ryhmään. Eli tuonne triterpenoideihin. Eli tuommoinen iso rasvaliukonen terpeeniluokkaan kuuluva ydinrakenne. Niistä osa on steroideja. Ja tässäkin ne triterpenoidit, mitä tästä löytyy, on steroideja. Ja niihin steroideihin on liittynyt sokeriyksikköjä. Ja sitä kautta näistä yhdisteistä puhutaan sydänglykosidena. Nämä vaikuttavat siis sydänlihakseen, ihan jopa lääkkeenomasesti. Näitä on käytetty sydämen vajaatoiminnan hoitoon. Ja käytännön tasolla, niin täältä löytyy tuommoista kuin konvallatoksiini. Kuuluu kardenoliiniglykosideihin, mikä on vaikea. Kardenolidi on se perusyksikkö, mikä löytyy sieltä, missä on kiinni niitä sokeriyksiköitä sitten. Näissä sydänglykosideissa niin niissä on eroa joskus siinä keskusyksikössä millainen se on tarkalleen ottaen, plus sitten millaisia sokereita siinä on kiinni, niin sieltä tulee ne erot. Ja muutama sata erilaista sydänglykosidia sitten löytyy kasvikunnasta. Nämä sydänglykosidit on varmaan ihmisille tuttuja tuosta Digitaliksesta. Digitalis purpurea on sitten taas rohtosormustinkukka. Digitalis taitaa olla ihan sydämen vajaatoimintaan käytetty lääke. Ja se yhdiste, mikä siinä on vaikuttavana aineena, on digitoksiini. Mut sitä digitoksiinia sitten taas ei löydy metsäkielosta, mut tämä konvallatoksiini niin se on sen digitoksiinin tavallaan sisaryhdiste. Samankaltanen, muttei aivan samanlainen. Ja sitäkin on aikoinaan käytetty, ymmärtääkseni tuota digitoksiinia, eli tota Digitalista on käytetty yli 200 vuotta jo lääkeaineena. Ehkä silloin alun perin ei ihan lääkeainelääkeaineena, mutta kuitenkin sydämen vajaatoiminnan hoitoon. Yrttinähän sitä nykyään on vähän niinkuin vaarallista käyttää, yrttilähtösesti, mut sieltähän se kaikki varmaan on aikoinaan lähtenyt, niin tätä konvallatoksiiniakin on sitten käytetty samankaltasesti aikoinaan tähän tarkoitukseen.

ML: Onko kielo taas kokonaan myrkyllinen? Onko se myrkyllisyys sekä lehdissä että kukassa että juurissa, vai?

JPS: Täytyy sanoa niin, että vaikuttasi siltä, että tämä lehti, niin vanhemmiten se lähtee akkumuloimaan enemmän näitä sydänglykosideja. Eli keväällä ei välttämätä ole niitä niin helppo löytää mitä syksyllä. Sitten kun siinä tulee se marja, niin marjat, mitkä toki on sellaisia, mitkä ehkä houkuttelee sitten joitakin - tiedätkös pistämään suuhunsa. Jos nyt ajatellaan pikkulapsia tai muita, niin tuskin kukaan tuota lehteä pistää suuhunsa, mutta ehkä joku marja voi houkutella, niin marjoista sitten löytyy enemmän, että marjat on varmaan se potentiaalisin haitallinen osa tätä metsäkieloa käytännössä. Sieltä se sitten tulee se potentiaalinen myrkytys, jos on tullakseen.

Siitä on aika mielenkiintonen tämä, että kun miettii tätä, että kuin me nyt kesällä, kun on lämmin ja muuta, hikoillaan aika paljon ja menetetään tiettyjä kivennäisaineita, ja tulee tämmöisiä elektrolyyttitasapainohäiriöitä - kramppeja lihaksiin - sitä kautta. Tätä asiaa nyt en niin tarkkaan tavallaan tunne, mutta nämä sydänglykosidit, niin ne pystyy vaikuttamaan tohon sydänlihaksen solunsisäiseen natriumin ja kalsiumin ionipumppuihin. Eli miten natriumia ja kalsiumia kerääntyy siis sinne sydänlihaksen soluihin. Ja mitä enemmän ne tavallaan pakottaa sitä kalsiumia sinne sit kerääntymään, niin sitä voimakkaammaksi saadaan tavallaan se sydänlihaksen toiminta ja supistuminen. Sitä kautta saadaan sitten voimistettua sitä sydänlihaksen toimintaa, mutta myöskin rytmiin voidaan vaikuttaa. Mutta sitten siinä se haittapuoli ymmärtääkseni on se, että jos sitä kalsiumia siinä kertyy liikaa, niin se saattaa altistaa rytmihäiriöille. Ja täähän on aina tämmöinen veteen piirretty viiva: koska sulla on kaikki kunnossa tai se siirtyy rytmihäiriön puolelle. Niin silloin näitten lääkeaineittenkin kanssa, kun tätä on seurannut aika läheltä tuossa sukulaistenkin keskuudessa, niin kyllä se aika hienovaraista on tavallaan se lääkityksenkin annostelu, että koska se toimii. Aika yksilöllistä kuitenkin, että se löytyy sitten oikealla tavalla. Ei saa olla tavallaan liikaa sitä kalsiumia siellä, mutta pitää olla riittävän paljon, että saadan voimistettua sitä sydänlihaksen toimintaa. Et siinä mielessä tosi vaarallista se, että jos lähdetään yrttikäytössä käyttämään näitä, mistä löytyy sydänglykosideja. Kun tosiaan nämä aineet, niinkun ne riippuu niiden aineiden rakenteesta ja sokereitten rakenteesta, mitä siellä on kiinni, että miten ne sieltä irtoaa, ja miten ne imeytyy. Niin saattaa olla tosi pitkiä eroja sitten imeytymisajoissakin, niin sitä kautta voi tulla tavallaan myöhässä se vaikutus, jos lähtee erehdyksessä nauttimaan semmoista, mitä lääkäri ei ole määrännyt. Että aika varovainen saa olla näiden kanssa.

ML: Eli entistä enemmän syitä ehkä ihailla kieloja vain siellä metsässä. Toki tosi kauniita katseltavia. Vähän tossa kun perehdyin aiheeseen ja just näihin vanhoihin, mihin kaikkeen näitä lajeja on käytetty, niin yksi oli se, että kielon yhdisteet voisi vaikuttaa tohon maalaisjärjen kehittymiseen. Se kyllä vähän alkoi houkutella, että pitäisikö sitten pieni kielokimppu olla vaikka aina eteisessä, jos siitä tulisi jotain sellaista pientä maalaisjärkeä…

JPS: Riittääkö se, kun katsoo kerran päivässä, vai miten –

ML: Mä luulen, että se saattaa riittää. Kuulostaa maalaisjärkijutulta.

JPS: Se on muuten tosi tarpeellinen. Sitä ei oo koskaan liikaa. Et sitä tarvitaan, niinkuin, mulla on aina se ostoslistassakin mukana, kun mä meen kauppaan. Vaikka mä en koskaan löydä sitä sieltä [nauraa] kaupasta.

ML: Joo, mulla on vähän toi sama, kun mä oon toivonut joulupukilta kolmatta kättä, koska se ois kauheen kätevä, kun ois joskus niitä ylimääräisiä käsiä, mutta ei oo löytynyt. Ehkä nyt on sitten maalaisjärkevää kuitenkin jättää ne kielot keräämättä ja –

JPS: No joo, ei kannata lähtee leikkimään.

ML: Pitää suhtautua kunnioittaen.

JPS: Ei kannata lähteä leikkimään semmoisten asioiden kanssa, minkä nyt kuitenkin tietää. Sen takia näistä on hyvä tietää se, että ne on myrkyllisiä. Ja sitten se, että miten myrkyllisiä ne on. Ei varmaan kannata lähteä testaamaan. Kai se nyt riittää, että ne on myrkyllisiä. Että ei nyt varmaan tarvitse tietää, että onko viisi vai kuusi marjaa vai seitsemän marjaa. Ne on myrkyllisiä, kannattaa välttää. Ei me voida tässä kohtaa nyt sanoa, että mikä on se absoluuttinen raja sitten painokiloa kohti näitten suhteen. Mutta samankaltasia aineita muuten, kun kattoo Avaraa luontoakin, niin siellä on sellaisia kirkkaanvihreitä sammakoita välillä, tiedätkö, jotka hyppii tropiikissa. Jotkut niistä sammakoista erittää myöskin siihen ihon pintaan näitä sydänglykosideja. Joka sitten -voit kuvitella - et kuinka haitallinen se on sitten taas sen sammakon vihollisille. Jotkut sitten taas nämä ketkä metsästää siellä tropiikissa, käyttää nuolimyrkkyinä näitä samoja sammakon pinnan aineita. Pitää vaan olla tosi varovainen, että kun sitä pistää siihen nuoleen, tiedätkös, niin ei saa vahingossakaan nirhasta itseensä sitten, että jos se siirtyy verenkiertoon, niin se on sitten sitä myöten haitallinen. Se oli metsäkielo. Näistä on vähän löydetty myöskin noita saponiineja, mutta saponiinit toimii sitten tommoisena aasinsiltana tuohon seuraavaan lajiin. Saponiinit on semmonen… Ne on niinkuin samanlainen yhdisteryhmä vähän mitä nämä sydänglykosidit, että niissäkin on keskellä se triterpenoidirunko. Se erittäin rasvaliukoinen runko. Ja niissäkin on kiinni sokereita, niinkuin noissa sydänglykosideissakin on. Mutta saponiineissa, paitsi et se keskimmäinen, se triterpenoidirunko on jonkun verran erilainen rakenteeltaan, niin sitten saponiineissa siihen runkoon on kiinnittynyt useita sokeriyksiköitä ja jopa molemmille tai useille puolille sitä steroidirunkoa. Joka tavallaan saa niihin sellaisia amfifiilisia ominaisuuksia. Ne ei oikein osaa päättää, että onko ne rasvaliukoisia vai vesiliukoisia, kun tavallaan keskeltä rasvaliukosia ja sitten reunoilta vesiliukoisia, sokeriosiensa ansiosta. Sitä kautta ne tekee vesiliuoksesta semmoisen…

Ne käyttäytyy saippuamaisesti, ne tekee sellaisen… ne rupee tekemään - no, kyllä sä tiedät - semmoisen saippuamaisen kuplivan liuoksen tekee sitten. Siitä tulee se nimikin saponiinit. Niitä voidaan käyttää myöskin sitten pesuaineina, pesuaineitten tapaan.

ML: Eikös saippuayhdisteet oo just senkaltaisia, että niissä pystyy se lipofiilinen pää tunkeutumaan sinne rasvaan, ja sitten niissä on kuitenki se hydrofiilinen pää, joka sitten tavallaan just hajottaa sitä, ja sitten pystyy –

JPS: Niin, eikös olo kiva, että ne pystyy tavallaan poistamaan sekä vesiliukoisen että rasvaliukoisen lian, jos siten ajatellaan. Seuraava laji metsäkielon jälkeen mulla oli toi kalliokielo. Mä tykkäsin ite… Mä en tuntenut kalliokieloa siis vielä ihan muutamaakaan vuotta sitten, mutta löysin sen, tässä Ruissalossa tuli vastaan, tämä mikä nyt tuossa on. Jollain tavalla vielä ylevämmän näköinen mitä tuo metsäkielo.

ML: Joo, en… Taas, jos ois vaan sanottu, että on kielo, niin se ois ollut mulle toi metsäkielo. Nimenomaan jotenkin se perinteinen kielo. Että en ollut tiennyt, että tämmöstä kalliokieloa edes on olemassa, mutta hyvä tietää, koska hän on isompi ja komeampi kuin metsäkielo.

JPS: Se on vähän isompi ja komeampi, ja sitten tosiaan se menee hiukan, niinkuin, meillä on tässä nyt vaihtoehtoja täällä, että sitten kun tulee tänne näin puutarhaan kiertelemään, niin täältä löytyy kalliokieloa, ja sit löytyy… Tässä meillä on nyt edessämme todennäkösesti kalliokielon tavallaan vielä kookkaampi sukulainen eli lehtokielo. Lehtokielo on ilmeisesti paljon harvinaisempi luonnossa luonnonvarasena mitä kalliokielo. Muuten ne on samankaltasia mitä aikaisemmin puhuttiin tosta ahomansikka versus ukkomansikka: ukkomansikka oli paljon, paljon, paljon suurempi, muuten ihan samannäkönen. Tämäkin lehtokielo on valtavankokoinen, mutta kalliokielo on yleisempi. En mä tätä lehtokieloa mielestäni ole nähnyt täälllä Ruissalossa luonnonvaraisena muuten, mutta kalliokieloa kyllä. Tosi kauniisti tavallaan tohon varteen pistää nuo kukat roikkumaan sitten - nyt meillä ei enää kukkia tässä ole, mutta nähdään, että kukat tuossa on ollut, niin tosi hienosti sarjassa tulee kukkia tuohon noin roikkumaan alaspäin, että se on aika kauniin näköinen sinällään.

ML: Kuvista näin, että kukat on tavallaan just samanlaiset kun sen perinteisen (metsä)kielonkin, mut sitten ne on tässä just isommassa mittakaavassa, nii se tekee siit vielä näyttävämmän.

JPS: Niin, ja ne on tuolla tavalla, tiedätkös, eri tavalla, että ne on tollain niinkuin pum, pum, pum, pum, sarjassa, että kun tuossa tavallisessa kielossa ne on vähän niinkuin ryppäässä, mikä roikkuu joka puolelle. Tuossa ne on yhdellä puolella tuossa kukkavarressa ja alaspäin kaikki samalla puolella sarjassa. Sillä tavallä helppo erottaa tosta metsäkielosta. Siten aika merkillinen, kun äsken tuo metsäkielo, niin se oli tuon Convallaria-suvun ainoa laji. Eli tämä ei siis kuulu edes samaan sukuun. Tää on Polygonatum odoratum, kalliokielo, että sillä on sitten taas oma torvikielojen suku, mihin se kuuluu. Ja sama juttu vähän niinkuin tuossa metsäkieloillakin, niin marjat ilmeisesti, mitä täälläkin näkyy, niin marjat on ilmeisesti tässä sitten se myrkyllisin osa, mistä löytyy niitä saponiineja kaikkein eniten.

ML: Onks se sitten juuri se toiminnallisuus - se saippuamaisuus - niissä saponiineissa se myrkyllisyyden aiheuttaja? Reagoiko ne sitten niitten niitä hyväksi käyttävien eliöiden kanssa jotenkin saippuamaisesti? Vai mikä siinä on se reaktioreitti, jos sydänglykosidit vaikuttivat sinne sydämen toimintaan?

JPS: Herbivoreihin en osaa ehkä sanoa, mut ihmisellä, tai ylipäänsä, jos on tämmösiä normaaleja verta sisältävia organismeja, nisäkkäitä, niin nämä aiheuttaa käytännössä hemolyysin. Eli ne voi hajottaa veren punasoluja, nämä saponiinit. Eli sitä kautta ne on haitallisia. Eli hemoglobiini pääsee siirtymään ympäröivään liuokseen tuolta punasoluhiukkasista näiden saponiinien avulla. Sitä kautta ne on haitallisia. Eli ei kannattaisi päästää verenkiertoon, kun ne voi aiheuttaa siellä sen hemolyysin, verenkierrossa. Mutta se hyvä uutinen tavallaan ihmisen kannalta on ehkä se, että… Vaikkei sitä kannata lähtee kokeilemaan tietenkään, mutta se hyvä uutinen on se, että nämä saponiinit ei kovinkaan hyvin imeydy, jos niitä oraalisesti nauttii. Niin suolesta, niin ne ei kovinkaan hyvin imeydy. Todennäkösesti sielläkään ne ei oikeen osaa päättää, että onko vesiliukoinen vai rasvaliukoinen, että tavallaan todennäkösesti käyttäytyy siellä samalla tavalla, näin pesuaineenkaltasesti. Ellei sitten lähde pilkkoutumaan sieltä ne sokeriyksiköt irti, ja tulee pelkästään se steroidirunko, tai se triterpenoidirunko sieltä vapautuu, niin toki se sitten sitä kautta voi imeytyä. Mutta sinällään ne ei oraalisesti nautittuna imeydy kovin hyvin, niin ne ei oo sillä tavalla haitallisia. Mutta jos ne pääsee verenkiertoon erityisesti, niin sitten. Eli tavallaan joku nuolimyrkkykaltasesti ne voisi hyvin toimiakin, että kun, tiedätkö, pakotetaan ne tuonne verenkiertoon, niin sitä kautta ne on sitten haitallisia. Mutta muuten ne on niinku teoriassa haitallisia nämä yhdisteet.

ML: Eli nämä kasvien myrkyt toimii tosi monella tapaa. Alkaloidit versus sydänglykosidit versus saponiinit, niin se niitten haitallisuus tulee erilaisista toiminnallisuuksista?

JPS: Tulee, ja sitten kaikkihan aina riippuu siitä, että mihin se päätyy, ja mitä kautta se päätyy, ja päätyykö se vai eikö se päädy. Onko se pieni, onko se suuri, onko se vesiliukoinen, onko se rasvaliukoinen. Kaikki nämä vaikuttaa siihen, et onko se lopulta sitten niin haitallinen kuin ajatellaan. Joskushan se on haitallinen se hajoamistuote, mikä sieltä syntyy. Ja se alkuperänen yhdiste ei ole haitallinen. Mutta nämäkin on, niin kuin jo sanottu, teoriassa erittäin haitallisia. Eli sen kun tietää, niin ei kannata varmaan testaamaan lähteä. Mutta sellaisen tiedon tuossa löysin, kun tähän itsekin vähän paremmin tutustuin, että siten on pidetty tosi vaarattomana tätä kalliokieloakin, että tämän juurakkoa oikeasti on käytetty aikoinaan tärkkelyksen lähteenä. Että se on ollut tosi hyvä tuommoinen vähän niinkuin perunakorvike, että on käytetty tuommoista termiä aikoinaan kuin ”kallioperuna” kalliokielosta. Eli hyvin tärkkelyspitonen iso juurakko, jossa siis ei ole niitä saponiineja eli se juurakko pitäisi olla näistä saponiineista vapaa. Eli siten turvallinen.

ML: Tai sit sitä ei vaan sillon tiedetty, että siellä on niitä saponiineja…

JPS: Ainakin on testattu aika hyvin, että sekin on hyvä tämmöinen lähtökohta monesti näitten lajien kohdalla - että kun tietää sitä aikalaisten, tiedätkös, 200 vuotta sitten käytetty ja tietylla tavalla havaittu, että ei ole ollut haitallinen, niin vaikka siellä olisikin niitä aineita ollut, niin sitten ne ei ehkä oo imeytynytkään, eikös vaan, että käytännössä ei oo ollut haitallinen, että on ollu turvallista nauttia. Että semmoinen tieto tästä löytyi tosiaan. Kalliokielo, ja sitä kannattaa hakea tuota toistakin, jos sattuu löytämään tuon lehtokielon. Etelä-Suomesta voi löytää sitä paremmin, jos lajia lähtee metsästämään luonnosta

ML: Selvä. Olikos siinä sitten meidän tämän päivän kielot?

JPS: Siinä oli kielot. Me saatiin kielojen kautta aasinsilta ensin sydänglykosideihin ja sitten noihin saponiineihin. Ja nyt me saadaan sitten tuosta kalliokielon saponiineista hyvä viimeinen johdanto tuohon viimeiseen lajiin. Nyt täytyy pikkuisen tavallaan venyttää ehkä tätä käsitettä edelleen, että mikä nyt on tämmöinen suomalainen luonnonvarainen laji. Tämä nyt ei välttämättä todellakaan ole luonnonvarainen tämä viimeinen laji, mutta erittäin kuitenkin yleinen Suomessa. Me tehdään varmaan jossain kohtaa toinen myrkyllisten lajien podcast, ja siinä me keskitytään enemmän puutarhan myrkyllisiin lajeihin. Mutta nyt meillä on tässä siis hevoskastanja. Tämä on puutarhalaji, mutta jos sä [naurahtaa] tämän pistät puutarhaasi, niin se on varmaan siinä sitten. Tai riippuu kuin iso puutarha sulla on.

ML: Ainakin tämä hevoskastanja on aivan valtava, että tämä peittää kyllä yhden pienen puutarhan ihan kokonaan. On tosi komea.

JPS: Tämä on aika hieno. Sen takia mä oikeastaan tämän otinkin, että kun keväisin, kun on - niinkuin aikasemminkin on puhuttu - kiva kierrellä ja katsella, kuinka luonto herää. Ja sitten noita puulajeja, kun niitä on tosi vaikea välillä tunnistaa, kun ei ole vielä lehtiä. Sit jos sä katsot tätä silmua, niin siinäkin mielessä tosi epätyypillinen suomalaiseksi lajiksi, kun sä silmua katsot, niin tämä on niin valtava tämä silmu. Se on sellainen vähän niinkuin magnoliamainen, tosi turpea, iso silmu. Minkä voit hyvin kuvitella, kun näitä lehtiä katsot, niin onhan nämä lehdetkin aika valtavan kokoiset. Siten pistää silmään siinä vaiheessa jo keväälla silmujen kannalta. Tosi ainutlaatuinen, ja on tämä nyt aika hieno oikeastaan puunakin. Nyt ei enää ole noita kukkia, mutta kukatkin on ihan valtavat tuollaiset, miten sen nyt sanoisi, helposti 15–20 senttiä tuo kukkavarsi ja ihan hirvittävän leveäkin vielä. Niintavallaan valtavan näyttävä - tuntuu että se jollain tavalla haluaa pullistella keväällä ja kesällä. Ja nyt kun me siirrytään pikku hiljaa syksyä kohti, niin nyt se rupeaa pullistelemaan, näetkös, näillä tämmöisillä hedelmillä. Tähän näin kukkavarteen tulee tämmöisiä pallomaisia vihreitä hedelmiä, joiden pinnassa on aika paljon tämmöisiä piikkejä. Pikkupojille varmaan tuttuja, ehkä. En tiiä, tiedäksää?

ML: En ole pikkupoika.

JPS: [naurahtaa]. Mutta mää tiedän! Nämä on kauhean kivoja, sitten nämä tässä vielä kasvaa isommaksi, katso, ja vähän nämä piikit kovettuu, niin näitä on kiva sitten kerätä ja… Joo, ei mennä sitä sen enempää siitä eteenpäin. Mutta saattaa olla, että pikkupojat tykkää kerätä tämmöisiä jostain syystä. Vähän sama niinkuin ruusunmarja on siten kiva että ruusunmarjaa voi käyttää - se on myöskin semmonen kiva, siellä on sisällä niitä siemeniä, niin se on aika sellainen, vähän niinkuin kutituspulveri ikään kuin siellä. Joo, no ei mennä sitten siihenkään sen tarkemmin [nauraa]. Saponiinit oli siis aasinsilta tuolta kielojen kautta tähän näin. Täältäpä löytyy sitten, kun tosta antaa nyt ensin rauhassa tuon hedelmän tuosta kehittyä. Kasvaa isommaksi ja putoaa tuohon maahan, ja siitä niitä sitten, voit kuvitella miten monta tuhatta niitä tulee tästäkin. Niitä on siis ihan tolkuton määrä. Jos sä ne keräät siitä talteen, niin kukaan ei varmaan pahastu. Niitä tulee ihan sairaasti! Ja sen jälkeen toi vihreä hedelmä auki, niin siellä sisällä on ruskea, aika iso, tosi iso, oikeastaan yhtä iso, mitä tämä hedelmä on tässä kohtaa nyt, jopa isompi, niin sellainen siemen. Ja se ruskea siemen, niin se on tosi rikas saponiinien lähde käytännössä. Varmaan suomalaisesta kasvikunnassa, jos nyt voidaan puhuu suomalaisesta kasvikunnasta, kun tämä on tämmöinen puutarhakasvi, istutettava kuitenkin, niin ehkä paras saponiinien lähde tässä kohtaa käytännössä.

ML: Onko tässä samanlaisia saponiineja kuin tuolla kalliokielossa? Vai onko saponiinejakin taas monia erilaisia?

JPS: Joo, saponiineja löytyy monia erilaisia. Nyt en pysty muuten… No niin, orava tulee melkein [naurahtaa] mukaan tähän lähetykseen. Hivenen erilaisia saponiineja tässä lajissa. Mutta kuitenkin samaa kategoriaa. Ollaan todistetusti kuitenkin näittenkin suhteen sitä mieltä, että vaikka nämä on teoriassa myrkyllisiä, niin näitä voidaan ihan oikeasti käyttää jopa pesuainetarkoituksiin. Eli tämä nyt ei ehkä suju koko aika niinkö Strömsössä tässä näin, mutta siis Strömsössä käytännössä näytetty. Jos menee katsomaan Ylen Strömsö-sivuilta, niin siellä on ihan video, miten näitä hevoskastanjan siemeniä voidaan käyttää pesuaineen lähteenä, ja miten sitten sitä lientä, mikä näistä tulee, niin miten sitä voidaan käyttää ihan oikeasti pyykinpesuaineen korvikkeena. Että jos haluaa tällaisia luonnonmukasia pesukikkoja kokeilla, niin sieltä löytyy jopa video tähän lähtöön. Ja ilmeisesti jopa toimii tietyllä tapaa.

ML: Totahan on ihan pakko kokeilla. Arvaa, mitä saat joululahjaks ens jouluna.

JPS: En tiiä.

ML: Ehkä hevoskastanjasta tehtyä saponiinisaippuaa! Onkos niissä kasvukauden aikaisia vaihteluita siten, että jos nyt sieltä ottaisi tosta piikkipallukasta ulos sen
kemian, niin näyttääkö se samalta kuin sitten sen kypsän hedelmän kemia?

JPS: Mä en tiedä, mahtaako siellä vielä se siemen olla kehittynyt, kun se pitäisi se siemen kerätä sieltä sisältä. En oo itse katsonut kesken kaiken, että miltä mahtaisi näyttää. Mutta voisin ajatella, että se ei ole siinä vielä kehittynyt. Sitten kun se tuosta putoaa tuohon maahan, niin sehän aukeaa itsekseen ja kuivuu. Varmaan kannattaa nyt vaan odotella, että se siellä kaikessa rauhassa kasvaa ja kypsyy kuntoon. Siten mielestäni jännä juttu kanssa, kun siitä taksonomiasta on aikasemminkin vähän puhuttu - että mikä laji nyt kuuluu mihinkin sukuun ja mihin heimoon, ja tämmöisiä asioita. Merkillistä, jos nyt merkillisenä haluaa pitää, on se, että tämäkin on nyt siirretty noihin saippuamarjakasvien, Sapindaceae-heimoon. Tämä kuuluu saippuamarjakasveihin. Saippuamarjakasvit on sellaisia puuvartisia kasveja, joista iso osa tuottaa saponiineja. Ja siinä on sitten jonkinnäkönen logiikka nähty kuitenkin, että saponiineja tuottavat lajit on tälläisia, osa ainakin, pyritty luokittelemaan samaan heimoon. Varmaan taas tämä biologinen evoluutio, kemiallinen yhdisteiden kehittyminen ehkä noudattaa jotain tiettyy kaavaa myöskin siinä.

ML: Kauhean loogiselta se kuulostaa, että hän kuuluu saippuamarjakasveihin. Mutta että jos se on ollut se luokittelua ohjaava tekijä, niin se on aika hauskaa, koska välillä tuntuu, että ne ei ihan mene käsi kädessä se biologinen ja kemiallinen samankaltaisuus. Mutta tässä ne sitten yhtyvät.

JPS: Siinä ne yhtyy, mutta sitten kun ajattelee toisaalta, että jos hakisi Suomen luonnonvarasista kasveista, niin mun ymmärryksen mukaan, sellainen mistä eniten löytyisi saponiineja, niin mä hakisinkin tuon suopayrtin, eli rohtosuopayrtin. Niinkuin nimestäkin kuuluu – suopayrtti - sen latinankielinen nimi on Saponaria officinalis.

ML: Viralliset saponiinit.

JPS: Yllätytkö, että sieltä löytyy saponiineja? Niin. Mutta se taas kuuluukin kohokkikasveihin. Se ei kuulukaan saippuamarjakasveihin. Eli siinä meni sun logiikka,
niin kuulu vaan: flush! [nauraa]. Mutta tämä saippuamarjakasvit ilmeisesti on siis pelkästään puuvartisia varten. Ja sitten taas tuo suopayrtti, niin se on ruohovartinen. Niin semmonen logiikka.

ML: Niin, eikä edes kemisti voi niin itsekäs olla, että ajattelisi, että kaikki menisi se kemia edellä, mutta aika hauskaa, että –

JPS: Ei, ei. Ei missään nimessä.

ML: - jonkunlaista logiikkaa sitten kuitenkin välillä on –

JPS: Kyllähän näistä nyt sitäkin löytyy. Se vaan, että kun ne elää koko ajan tavallaan sitä omaa elämäänsä - ja lajit muuttaa suvusta toiseen ja välillä muuttuu heimostakin toiseen. Tuota mä tavallaan pidin hiukan erikoisena, että vaahterakin on nyt sitten siirretty tähän samaan saippuamarjakasvien heimoon, että se oli sellanen… Hyväksyn muutoksen [nauraa], ei mitään ongelmaa, nukun yöni aivan hyvin, mutta omalla tavallaan mielenkiintoinen siirto sekin.

ML: Onko saponiinit tässä hevoskastanjassa myös puolustusyhdisteinä tai no - minäpä muina?

JPS: Jos nyt ei olisi niitä missään muualla kuin tuolla siemenessä, tuolla hedelmän sisällä, mä en pysty siis vastaamaan, mahtaakohan näistä lehdistä löytyä myös saponiineja. Ymmärrykseni mukaan tuolta hedelmästä nimenomaan löytyy paljon. Jos sä ajattelet tuota hedelmää, sitä siementä, niin sitähän ei sinällään tarvitse välttämättä kauheasti puolustaa. Tai ainoastaan sitten tietenkin, kun se putoaa tuonne maahan, niin totta kai sitä pitää puolustaa kaikenlaista mikrobitoimintaa vastaan. Että se pääsee itämään ja muuta, että sen verran pitää sitä puolustaa. Mutta sitä varten mielestäni mitä tuolta siemenestä löytyy määrällisesti vielä enemmän kuin saponiineja. Se on se syy siis, miksi mä oon alun perin noita siemeniä olen lähtenyt tutkimaan ja keräämään - ei saponiinit sinällään - se on vaan tämmöinen kaupanpäällinen. Mutta se syy miksi mä oon itsekin kerännyt noita kauhean laatikollisen - siis paitsi se, että se on kauhean palkitsevaa, kun saat [nauraa] nopeasti ämpärin täyteen! Ei ole niinkuin mustikkametsään menisi, että monta tuntia saat hikoilla, että on kymmenen litraa, vaan näitä tulee puolessa tunnissa kymmenen litraa. Se ei ollut se syy, mutta siis näistä löytyy ihan hirvittävä määrä tanniineja tuolta siemenestä. Aika usein ne toimii näillä kasvien siemenillä sellaisena puolustusvaikutuksena, että ne pystyy estämään niitä maaperän erilaisia mikrobeja vastaan ennenkuin ne pääsee itämään, niin niille ei käy huonosti. Kaikkia mikro-organismeja vastaan ne toimii. Eli mä antaisin näille tanniineille sen roolin, että ne suojelee sitä siementä siellä, kunnes se on löytäny otollisen paikan, mihin se pääsee itämään. Mitä ne saponiinit sitten tekee kaupan päälle tuolla siemenessä, niin pitäisi varmaan selvittää!

ML: Ja noissa hedelmissä on tuommoinen vahva fyysinenkin suoja, kun tosiaan tuo on tuommoinen piikkinen, että jotain äärettömän arvokasta siellä sisällä on, ja ehkä ne on sitten ne saponiinit, jotta tässä suojataan.

JPS: On, että se on vähän niinkuin eri kasveilla eri logiikka. Että aika useinhan marjat ja hedelmät, niin niistähän tehdään houkuttelevan näköisiä, että linnut ja muut lähtisivät levittämään tätä näin. Mutta tämä on jostain syystä tätä mieltä, että ei tarvitse olla kauhean houkutteleva, mielummin vähän vastenmielinen. Että hän todennäköisesti haluaa, että nämä siemenet päätyy tähän lähistölle. Joskushan kasvi haluaa, että siemenet leviäisi, että saataisiin tätä lajia leviämään, mutta tässä ei varmaan ole sellaista tarkoitusta sitten ollenkaan, että linnut niitä sitten tästä lähtisi, tai oravat, viemään eteenpäin. Ainakaan tässä vaiheessa vielä, kun se ei ole tavallaan riittävän kypsä. Ehkä sitten se on just sitä varten, että niitä ei viedä liian aikaisin. Antaa kypsyä sen siemenen siellä sisällä, ja sitten kun se tipahtaa tuohon maahan, niin se napsahtaa auki sitten, kun ne kuivuu. Sen jälkeen Olli Orava tulee tuolta puusta käymään ja vie sen mukanaan.

ML: Niin, mua ainakin nyt ihan valtavasti houkuttelisi tarttua tuohon ja avata se, kun on kerrottu, että on saponiineja, on tanniineja, on kaikkea. Mutta nyt kun se on tuommoinen piikikäs, niin ehkä sen pitää nyt vaan sitten antaa olla 

JPS: Ehkä [naurahtaa] kuitenkin täytyy ottaa ja yrittää! Se on tässä hyvä, katsos, kun tämä ei ole vielä kunnolla kehittynyt niin nämä piikitkin on tällaisia pehmeitä. Nämä ei satu käteen, mutta on muuten tosi kovaa. Ei vaan lähdekään auki ihan niinkuin sillon, kuin se on kova ja kehittynyt. Silloin se on helppo aukaista. Nyt se on aika lailla… Käy niinkuin Tom Hanksilla autiolla saarella. Täytyy löytää lisää työkaluja, ennenkuin saa kaverin auki. No niin niinkuin huomaat, ihan valkoinen sisältä, eli ei ole vielä kehittynyt. Voidaan kuvitella varmaan, että ehkä tuo valkoinen on sitten se, mihin tosiaan tulee sitten se siemen. Se on valkoinen sisältä sitten kyllä se ruskeakin siemen. Se on valkonen sisältä sitten, mutta tässä ei nyt ole vielä sitä ruskeaa. Aika nopeasti lähti muuten hapettumaan. Tosi nopeasti lähtee tummumaan, eli siinä on hapettavat entsyymit välittömästi, huomaatko, puolustusvaikutus. Eli siellä sitten polyfenolit todennäkösesti toimii entsyymien kanssa tämän puolustuksena. Ainakin tässä nyt nähtiin, että jos tätä nyt lähtisi joku sitten välttämättä tässä syömään, niin se siinä ainakin on. Saponiinit kaupan päälle sitten vielä, mut toi ainakin.

ML: Täytyy varmaan ottaa toi nyt avattu versio mukaan ja kokeilla kotona, että miten pyykinpesu sujuisi ton kans, että lähteekö vaahtoamaan.

JPS: Ainakin aika tahmealta vaikuttaa tässä vaiheessa. Mutta tosiaan siis oikeasti näitä nyt on miljoona jo tässäkin näin, niin syksymmällä tuolla sitten kaupunkien puistoista niin tuskin kukaan siitä pahastuu, jos niitä muutaman mukaansa ottaa ja vähän lähtee kokeilemaan. Se on kivaa, kikkailevaa kemiaa. Katsotaan, miten niittä voi kotona hyötykäyttää.

ML: Selvä. Eli tänään tutustuttiin nyt näihin Suomen lähes luonnonvaraisiin myrkyllisiin kasveihin näitten tiettyjen esimerkkien kautta, mitkä musta ainakin oli valtavan kiinnostavia. Ei ehkä ne kaikkein tyypillisimmät lajit - mikä on meidän pyrkimyskin ollut: tuoda myös sellaisia uusia tuttavuuksia esiin. Ja tutustuttiin nyt monenlaisiin erilaisiin myrkyllisiin yhdisteryhmiin. Käärmeenpistonyrtin alkaloideihin ja kielojen sydänglykosideihin, ja sitten nyt lopuksi näihin saponiineihin tultiin sieltä kalliokielon kautta ja päädyttiin tänne hevoskastanjan alle. Kaikenlaista tämä luonto meidän päämme menoksi tuottaa!

JPS: Kyllä. Seuraavaksi voidaan mennäkin sitten ihastelemaan noita puutarhan myrkyllisiä kasveja, mutta ei enää tällä kertaa.

ML: Siitä sitten ensi kerralla.

JPS: Näin on. Palataan.

ML: Palataan.
 

Puutarhan kukkivat kemiakuninkaalliset

Tässä Luonnollista kemiaa -podcast-jaksossa kierretään Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa ihastelemassa puutarhan kukkivien kasvien ulkoista ja sisäistä kauneutta. Samalla etsitään myös puutarhan kemiakuningasta.

>> Kuuntele jakso Puutarhan kukkivat kemiakuninkaalliset

 

Tekstivastine

[musiikkia]

ML: Tämänkertaisessa luonnollista kemiaa -podcastissa olisi tarkoitus tutustua puutarhan kukkiviin kemiakuninkaallisiin. Me ollaan täällä luonnonyhdistekemian professori Juha-Pekka Salmisen kanssa jälleen Ruissalon kasvitieteellisellä puutarhalla ja sen Pionimäellä. Mikäs paikka tämmönen on?

JPS: Tää on tällainen tosi hieno ympyrämäinen mäki täällä tammien kupeessa. Ehkä vähän piilossakin osittain. En tiedä mahtaako kaikki täällä huomata poiketakaan. Pitää kiivetä tänne alppiruusujen ja tammien ohi, mutta todella loistava paikka oikeasti niin kuin rauhoittuakin. Tuossa on tuollanen pieni huvimajakin, mihin voi istahtaa ja ihastella sitten kun nämä pionit oikein loistavasti täällä kukkii. Aika mahtava paikka kaiken kaikkiaan. Kukkivien kasvien kohdalla yleisestikin nämä kaikki lajit täälläkin ja muut lajit kukkii eri aikaan, että pitää iskeä sit just pionien kukkimisen aikaan silloin tietenkin. Vähän niinkuin nyt ehkä. Osa on jo lähtenyt lakastumaan, mutta osa on vasta tulonpäällä. Eikö näytäkin aikaa näyttävältä just tällä hetkellä?

ML: On tosi kauniita. Näkyy valkoisia, vaaleanpunaisia, tummanpunaisia kaiken värisiä näitä pioneja tässä ympärillä. Mun oma huomio on se, että pionista on tullut myös semmoinen juhlien suosikkikasvi, jota ihmiset nykyisin ostaa paljon kukkakaupoista ja tuo juhliin tai ostaa kotiin koristeeksi. Eli pioni on ulkoisesti aika kaunis. Mites se pionin sisäinen kauneus?
 
JPS: No se pärjää omalla tavallaan tosi hyvin tuohon ulkoiseen kauneuteen. Jos taas lähetään kemian kautta purkamaan sitä sisäistä kauneutta, niin toki silläkin on omia puutteitakin - ettei se ihan täydellinen ole. Tästä löytyi nimittäin semmoisia yhdisteitä, mitä aikoinani itse yritin löytää, kun väitöskirjatyöni tavoitteena oli löytää tämmöisiä yhdisteitä, joita pioni tuottaa. Mutta mä en löytänyt niitä sen takia (koivusta) kun koivu ei tuota näitä samoja yhdisteitä vaan tästä löytyy vaahteramaisia tanniineja, jotka on nimetty vaahteramaisiksi tanniineiksi sen takia, että niitä erityisesti metsävaahterasta löytyy sitten suomalaisesta kasvikunnasta paljon. Ja jos pystyt kuvittelemaan - tossa tommonen kukka vaikka näkyy - niin jos pystyt kuvittelemaan paljonko on 10 %:a tuon kasvin kuivapainosta (kun poistat kaiken veden siitä mitä on tosi paljon tietenkin kaikissa kasveissa). Niin jos mietit sitä, että miten monta terälehteä tässäkin mahtaa olla - niitä on varmaan 50 - niin käytännössä viisi terälehteä voi tuosta ottaa irti ja se on aivan täyttä tanniinia suhteellisesti ottaen. Niitä on siis todella paljon näitä vaahteramaisia tanniineja. Puhutaan gallotanniineista käytännössä sitten näitten yhdisteiden kohdalla.
 
Ja mun on ehkä pakko tässä vaikka ollaankin podcastissa ehkä ruveta vähän näyttää sormimerkkejä, kun mä en osaa muuten olla tässä yhteydessä. Mutta kun katsotaan myöhemmin noitten muidenkin lajien kohdalla näitä tietynlaisia - tän pionien tanniinien sukulaistanniineja - niin nää vaahteramaiset tanniinit, niin ne rakentuu glukoosiyksiköiden ympärille. Voidaan ajatella, että se on tämä meijän nyrkki tässä kädessä ja siellä on sitten sormia kiinni tietty määrä ja sullahan on viisi sormea kädessä eli se on sitten pentagalloglukoosi, kun on viisi sormea - viisi galloyyliryhmää - kiinni siinä glukoosissa. Näissä on käytännössä kuusi, seitsemän, kahdeksan, jopa yhdeksän sormea kiinni siinä (glukoosi)nyrkissä. Eli hyvinkin pitkät sormet, joka tarkoittaa että se on aika tämmöinen joustava rakenne sen glukoosin ympärillä ja siten antaa nämä nimenomaiset tanniinit luonteensa (ne vaahteramaiset tanniinit) tälle lajille. Ja yksi parhaita - käytännössä melkein voi sanoa paras - näitten yhdisteiden osalta, mitä Suomen luonnosta löytyy. Voisi sanoa jopa vaahteramaisempi, mitä vaahtera itse käytännössä, kun vaahterasta ei löydy noin tujua annosta näitä yhdisteitä.

ML: Mikä oli syy, että alun perin lähdit metsästämään näitä gallotanniineja? Mikä niissä kiinnosti?

JPS: Se ajatus oli silloin, että koivusta löytyy niitä, kun ei silloin tiedetty vielä mitä koivusta löytyy. Se oli vaan se ajatus, että sieltä löytyy niitä, mutta sitten sieltä ei löytynyt niitä vaan tavallaan niiden sukulaisyhdisteitä, mitä nähdään sitten tuolla toisten lajien kohdalla kohta. Ja siitä sitten - kun laajennettiin tutkimusta aikoinaan sitten puuvartisiin - niin nimenomaan metsävaahterastasta niitä ekaa kertaa löydettiin Suomesta noita gallotanniineja ja sitten myöhemmin näistä pioneista. Ja aikaisemmin puhuttiin myöskin, että pelargoneista löytyy toisista myöskin näitä yhtä lailla. Mutta pioni on näistä kukkivista kasveista… ihan tota… voisi sanoa puutarhan kuningatar siten, että tämän tyyppisten tanniinien osalta ihan kuningatar kuitenkin. Ja vaikuttaisi tehoavan aika hyvin - että jos nyt kattelet näitäkin - niin lehdet on tosi puhtaita. Eikö olekin? Ei oo syömäjälkiä. Kukkien terälehdet sama homma. Että kun 10 %:ia painosta on näitä (tanniini)yhdisteitä, niin vaikuttaa siltä, että puolustusvaikutuskin on aika tehokas.

ML: No mun seuraava kysymys olisikin ollut, että mitä varten pionit nämä tanniinit kehittävät, mutta siinä taisikin sitten olla vastaus. Että suojatakseen omaa kauneuttaan kaikilta tuholaisilta.

JPS: Näin on. Kaikilta kasvitaudeilta ja muilta ikäviltä öttimöntiäisiltä, mitkä sitten yrittää syödä näitä muita kasveja tässä ympärillä. Nämä säilyy sitten paremmin ihan selkeästi. Ei missään näy mitään jälkiä kuitenkaan. Sama vähän kuin vaahteralehtikin, että siihen voi tulla vähän jotain sienitauteja - vähän sitä mustaa siihen pintaan - mutta muuten aika vähän kuitenkaan syödään. Kyllä ne aika tehokkaita yhdisteitä siis on.

Joo. Aika merkillisiä mun mielestä nämä pionit siten on, että jos ajatellaan sitä, että pionit kuuluu pionikasvien heimoon, niin mulle tuli itsellekin vähän yllätyksenä, että tässä pionikasvien heimossa niin siinä on vain yksi suku. Eli pionien suku. Omalla tavallaan siis aika yksinkertainen suku. Että pelkästään pionien suku.

Ja äsken puhuin, että kemiallisesti nämä ei ole ihan täydellisiä, niin mä sanoisin, että kun nämä on lähtenyt siitä pentagalloyyliglukoosista tekemään noita gallotanniineja, niin pioni on itse asiassa lähtenyt tiedätkö niinkuin kemialliseen umpikujaan. Eli ne on ajaneet itsensä ihan täysin umpikujaan. Että siinä mielessä se on - ei se nyt harmillista välttämättä ole, kun näyttää, että toimii tosi hyvin, että se ei välttämättä huono asia ole – mutta ne on umpikujassa. Ja näitähän on paljon eri lajikkeita. Noin 30 jotain lajia ja sitten eri lajikkeita löytyy vaikka kuinka paljon puutarhaliikkeistä. Suomessakin on niitä jalostettu tottakai meidän olosuhteisiin. Mutta jalostamallakaan sä et tahdo saada tätä kemiaa enää kauniimmaksi, kun niissä on kaikissa enemmän tai vähemmän tämä sama kemia. Ja se kemia on siten umpikujassa, että kun mekin elämässä joudutaan päättämään - kun mennään tiehaaraan - että mihin suuntaan lähdetään. Niin pionit ovat lähteneet pentagalloyyliglukoosista sinne vaahteramaisiin tanniineihin päin ja se tie ei johda mihinkään. Se päättyy siihen. Ne lyö niin sanotusti päänsä seinään. Ne ei pääse enää mihinkään vaan tuottaa vaan hirveän määrä näitä ”umpikujatanniineja”. Eikä auta vaikka kuinka jalostaisi, niin ei todennäköisesti tämä tilanne tule paranemaan.

ML: Mutta vaikuttaa ehkä evolutiivisesti aika hyvältä päätepisteeltä, kun on tuotettu näin menestyksekäs ja selviytyvä laji. Että ehkä se onkin ollut sitten ihan oikea valinta se gallotanniinien umpikujatie näille pioneille.

JPS: Se on varmaan näille hyvä ja täytyy sanoa, että luonnonvarakeskuksen kanssa me - kun heillä on siellä vaikka kuinka paljon Suomesta eri lajikkeita ja eri alkuperää eri puolelta Suomea tulleita - niin tehdään myöskin tutkimusyhteistyötä, niin ei ole ihan vielä kaikkia lajikkeita ehditty tutkia. Että voihan nekin vielä yllättää, että sieltä voi tulla vielä joku tämmöinen, tiedätkö, ettei ollakaan ihan umpikujassa. Mutta tämänhetkisen tiedon valossa se pionien kemiallinen kauneus ei tule tämän kauniimmaksi, vaikka mitä yrittäisi. Toki nämä tulee varmaan vielä kauniimmaksi näin katsoa, kun niitä jalostaa. Mutta se sisäinen kauneus, mitä kysyit, niin se on nyt tapissaan sanotaan niin. Paremmaksi ei paljon saa.

ML: Näkyykö ne tanniinit tässä pionien ilmiasussa jotenkin vai onko ne tanniinit enemmän sitten tuolla värien ja muotojen alla?

JPS: No välillä varmaan eri lajeissa pystyy - tai itse väittäisin että tavallaan pystyy -  näkemään. Nyt tässä ehkä kun tosiaan on vaan se yksi suku niin ei ole ehkä niin paljon vertailukohtia. Että nämähän on kaikki sitten enempi vähempi… tottakai pioneissa on samankaltaisuutta pionien kesken. Että sillä tavalla näet, mutta sitten kun me katsotaan tuossa vähän ajan päästä noita muita lajeja ja muita kasviheimoja, niin kyllä mä väittäisin, että myöskin siitä lehden muodosta pystyy tietyllä tavalla, tottakai, päättelemään, että mihin sukuun se ehkä kuulu tai mihin heimoon, mutta myöskin osittain sen, että millaista kemiaa se saattaa tuottaa. Totta kai kasvibiologia ja kasvikemia kulkee osittain käsi kädessä ja se tavallaan sitten päättää osittain tottakai sen, että miltä se kasvi näyttää ja mitä siellä sisällä on. Mutta nämä on kaikki - eikö olekin - mitä sä nyt tässä näet, niin tuollaisia enempi vähempi samankaltaisia tuo lehden muoto. Pikkuisen variaatiota tuossa -paksumpaa ja ohkaisempaa - mutta tuo perusmuoto samanlainen ainakin mitä tässä näkyy. Eli en pysty näkemään sillä tavalla, jos ajattelet sitä, että tässä on nyt näitä vaahteramaisia tanniineja, niin eihän ne nyt vaahteralta näytä tietenkään. Että sillä tavalla ei pysty päättelemään laajasti näistä lajeista yhtään.

ML: Okei. Eli meidän kukkivien puutarhakasvien kierros alkoi suoraan kuningattarella eli pionilla. Mihinkäs meidän aatelinen matkamme sitten jatkuu?

JPS: No voidaan kiertää tästä. Tässä on vieressä heti sopivasti - ei nyt enää tässä kohtaan parhaimmillaan - mutta tossa kesäkuun loppupuolella ja juhannuksen paikkeilla loistavassa kunnossa oli myöskin tässä Pionimäen vieressä nämä alppiruusut ja atsaleijat. Eli käytännössä Rhododendron-sukuiset lajit. Monet puhuu rhodoista. Eikö puhukin?

ML: Ymmärrän miksi, koska sen (koko nimen) lausuminen saattaa tuottaa tuskaa.

JPS:  Joo. Se on semmoinen. Tässä vielä muutamassa on vähän jäljellä kukkia. Nämä on aika valtavan suuria, pensasmaisia, osa jopa puumaisia - tuossakin on varmaan, mitä toi on, viisimetrinen korkeudeltaan. Varmaan semmoinen - pioni on tosi näyttävä monella puutarhassa, mutta toi alppiruusu vaatii pikkuisen enemmän tilaa. Mut eikö olekin kuitenkin aika näyttävä ja aika yleinenkin loppupeleissä ihmisten puutarhoissa myöskin se. En tiedä onko se sitten vähän, mitä ne nyt kukkii sitten, ei ne nyt kuki varmaan kuukauttakaan, onko se sitten kolme viikkoa vai mitä se on. Noikin on aika lailla noi pionit kun kukat painaaa niin paljon, niin monessa nuo varret ihan väärällään. Niitä täytyy tukea aika paljon ja sade sitten tottakai voi piiskata näistäkin kukat irti. Mut joo Rhododendron-sukuiset sitten seuraavaksi.

Ja näissä on nyt sitten ihan eri kemia. Täysin eri kemia mitä pioneissa eli aikaisemminkin olen maininnut rhododendroneista sen, että pääkemia on mäntymaisia tanniineja. Mistä pystyy päättelemään, että tavallaan se on vähän niinkuin evolutiivisesti vanhempaa polvea sitten tämä kemia, koska männythän kuuluu havupuihin ja nämä kuuluvat sitten taas kukkiviin kasveihin nämä rhodorendronit. Niin täältä tulee vähän tuolta vanhemman evolutiivisen polven kautta sitten nuo mäntymaiset tanniinit. Ja niitten rinnalla kulkee sitten herukkamaiset tanniinit. Herukkamaiset tanniinit sitten - jos mä äsken puhuin noista pionien tanniineista, että ne perustuu glukoosin ympärillä kiinni oleviin niihin sormiin eli galloyyliryhmiin - niin näissä mäntymaisissa ja herukkamaisissa tanniineissa ei ole sitä keskussokeria ollenkaan. Niissä se perusyksikkö on flavonoidiperusteinen - flavonoidithan on kasvien yksi yleisin yhdisteryhmä - niin näissä on flavonoideja kiinni toisissaan kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi, kaksikymmentä‚ kolmekymmentä, useita kymmeniä flavonoideja saattaa olla kiinni toisissaan. Niin siitä tulee näihin valtavan suuria tanniineja sitten. Ja siellä on sekaisin niitä mäntymaisiä ja herukkamaisia tanniineja sitten toisissaan mielivaltaisella tavalla.

ML: Otetaan tässä kohtaa pieni peruutus taaksepäin sen suhteen, että kun me puhutaan nyt koko ajan ja valtavasti näistä tanniineista ja nyt kerrot, että on tanniineja, joissa on se glukoosiyksikkö siinä keskellä ja sitten sellaisia, missä ei olekaan, vaan on flavonoidit keskellä. Niin mikä nyt on tanniini? Kun puhutaan näistä erilaisista tanniineista, niin mikä niitä yhdistää?

JPS: No tanniinien perusominaisuus on sellainen - miten ihminen tunnistaa tanniinin, kun me syödään tanniinirikasta ruokaa tai punaviiniä esimerkiksi - niin me tunnetaan se meidän suun limakalvolla sellaisena kuivuutta, supistavuutta aiheuttavana ainesosana, koska ne tanniinit käytännössä reagoi hyvin hanakasti ravinnon tai limakalvojen proteiinien kanssa. Ja sitä kautta ne saa ne proteiinit tavallaan liukenemattomaan muotoon, kun ne kompleksoituu niitten proteiinien kanssa. Se on yksi semmoinen tanniinien perusominaisuus, mikä tulee joko siitä suuresta rakenteesta tai sitten sellaisesta suuresta ja joustavasta rakenteesta. Että ne pystyy isokokoisten proteiinien pinnan tavallaan pinnoittamaan tai proteiinia joko ristiinsitomaan ja sitä kautta sitten vaikuttaa niiden proteiinien ominaisuuksiin tai myöskin siihen, että miten ne meijän limakalvot sitten tavallaan reagoi eli miten me aistitaan nämä tanniinit. Ja aika suuri osa tanniinien biologisista aktiivisuuksista - jopa nämä, mistä aikaisemmin puhuttiin‚ että ne pystyy haavoja parantamaan, jopa ihohuokosia supistamaan - perustuu nimenomaan tähän proteiinien ja tanniinien väliseen vuorovaikutukseen. Nämä erilaiset tuollaiset hyvät ominaisuudet ne on sitten pikkuisen erilaisia näiden erilaisten tanniinien kesken myöskin nämä spesifit ominaisuudet.

ML: Eli tanniinimaisuus onkin enemmän toiminnallisuus, kuin joku yhtenäinen rakenteellisuus?

JPS: No kyllä mä niin sanoisin. Että muuten se tanniini sanana, niin sehän on vain yksi sana. Se on yksi sana ja kun näitä yhdisteitä on - mitä mä nyt sanoisin - tuhansia, sanotaan yli 10 000, ja se on niin, että kun puhutaan tanniineista yleensä, niin voidaan sanoa, että se on sellainen ominaisuus näille kaikille yhdisteille. Ja on tavallaan vähän väärin puhua tanniineista liian yleisellä tasolla, kun näitä tosiaankin näissäkin alppiruusuissa on satoja ellei tuhansia erilaisia tanniineja, jos ymmärrät. Ja pioneissa oli sitten - tiedätkö  - vielä erilaisia. Toki siellä on sitten vaan ihan kymmeniä tai parikymmentä. Että kun miettii sitä kemiallista monimuotoisuutta, niin vaikka siellä olikin vaikka kuinka paljon niitä tavallaan umpikujatanniineja, jotka toimi tosi hyvin, niin täällä rhodoissa on sitten satoja tai tuhansia erilaisia ja nämä ei todellakaan ole biosynteesissä umpikujassa, vaikka nämä ovat biosynteettisesti paljon vanhempia evolutiivisesti. Niin nämä todellakin pystyy… Näitähän on myöskin Suomessa - kun nämä varmaan ei ihan luontaisesti pärjää Suomen olosuhteissa niin hyvin - niin näitä on paljon jalostettu yliopistotasollakin Helsingissä lajikkeita Suomen olosuhteisiin. Niin uusien lajikkeiden jalostamisen kautta voidaan myöskin saada uudenkaltaista kemiaa aikaan, koska se biosynteesikoneisto ei ole ajautunut umpikujaan. Vaan se voi jatkaa riemukulkua ja tuottaa sitä kemiallista kauneutta siellä kasvisolun sisällä vielä enemmän mitä aikaisemmin.

ML: Mutta tämä mun mielestä osittain selittää sitä, et miksi niitä tanniineja on kaikkialla, kun ne on niin monenlaisia ja niitä on tosiaan varmaan melkein kaikissa kasveissa.

JPS: Se on varmaan yleisin yhdisteryhmä yleisesti ottaen mitä kasvikunnasta löytyy. Toki sitten näissäkin on myöskin muitakin yhdisteitä, tottakai, niinkuin kaikissa muissakin lajeissa. Mutta sen takia mä nämä nyt nämä nostin esiin‚ kun näitäkin on vähän vajaa 10 % tuosta lehden tai kukan kuivapainosta ja mitään muita yhdisteitä ei ole niin paljon. Niin nämä silloin on ne pääyhdisteryhmät, joita tässä yritetään nostaa esille. Tämä on Rhododendron-suku ja muun muassa semmoista yhdistettä kuin rhododendriini on löydetty tästä lajista ensimmäistä kertaa, mutta se ei sitten taas ollenkaan kuulu tanniineihin. Että tottakai on paljon muitakin yhdisteitä, kuten vaikka kahvihappojohdannaisia, mistä puhuttiin kevään kemian yhteydessä paljon. Ja flavonoidiglykosideja. Kaikenlaisia. Kemiallinen monimuotoisuus on alppiruusuissa aivan loistavaa kaiken kaikkiaan. Viiden pisteen arvoinen viidestä, voidaan hyvin sanoa.

ML: Jos pioneista on tullut sellainen uusi juhlien suosikkikukka, niin jotenkin tuntuu myös, et näitä alppiruusuja on tosiaan nykyisin useammassa paikassa ja laajemmin. Ja on niitä alppiruusupuistojakin.

JPS: Joo, kyllä.

ML: Että nämä on jotenkin tulleet ihmisille myös tutummaksi. Siksikin on kiinnostavaa kuulla just siitä myöskin, että mitä siellä pinnan alla menee myös näissä rhodoissa.

JPS: Kyllä, kyllä, kyllä. Ja pakko nyt mainostaa, vaikka me ollaan nyt täällä tottakai loistavassa puutarhaympäristössä, mutta kun mennään tosta 10 km Raision suuntaan niin siellä on Raision alppiruusupuisto, joka on varmaan yksi Varsinais-Suomen hienoimpia alppiruusupuistoja kuitenkin. Puisto mihin satoja uusia lajeja koko aika istutetaan. Tänäkin vuonna uusia lajeja. Niin se on valtavan hieno paikka tosiaan käydä myöskin vierailulla. Ja siellä me ei ollakaan vielä muuten yhtään lajia tutkittu. Täällä (Ruissalossa) ja sitten tuolla Mustilan arboretumissa niin ollaan kymmeniä erilaisia lajeja ja lajikkeita käyty keräämässä ja analysoitu. Kaikki tuloksia ei olla vielä julkaistu, mutta saadaan sitten myöskin näiden kemiasta vielä vähän tarkempaa kuvaa. Ja joissain lajeissa on myöskin yhtä ylimääräistä tanniiniryhmää tuolla terälehdissä, mutta se on perin harvinainen. Että sitä ei sitten tuolla yleisellä tasolla tähän sukuun tavallaan voi mainostaa sinällään.

ML: Ja tuntuu, että pärjää vähän huonommankin viherpeukalon pihalla, koska jopa mun pihalla kasvaa iso ja menestyksekäs rhodo!

JPS: Joo.

ML: Ilman minkäänlaisia tukitoimia.

JPS:  Jos sä vaan muistat - niin ainoa mikä ehkä on tärkeää on - että kun keväällä sitten kun rupeaa aurinko paljon lämmittämään ja juuret on vielä jäässä, että ne haihduttaa sitten aika paljon lehdistä kosteutta pois, joten niitä tarttis vähän auttaa, kun ne ei saa kosteutta maasta. Eli pitää muistaa keväällä aikaisin kastella aika hyvin. Se on ehkä semmoinen yksi se kuivuus, mistä rhodo voi kärsiä, jos keväällä ei saa tarpeeksi vettä. Ja kun miettii, että mitä kotipihalle hankkisi – niin täällä kun esimerkiksi iso osa atsaleoista on varsinaisista alppiruusuista erilaisia niin huomaa jännästi sen, että atsaleat pudottaa lehdet talveksi ja varsinaiset alppiruusut ei pudota. Eli nämä vahapintaiset lehdet roikkuu alppiruusuissa mukana kesät talvet. Mä olenkin vähän leikkimielisesti sanonut, että se ei oikein osaa päättää, et onko se havupuu vai eikö se oo. Se pitää lehdistään kiinni, kun sillä on niitä mäntymaisia tanniineja siellä lehdissä, niin se ei osaa niitä pudottaa. Että pitäisi olla enemmän niitä herukkamaisia tanniineja, niin lehdetkin putoaisi paremmin. Mut atsalea tosiaan pudottaa lehdetkin talveksi. Jotenkin mä itse tykkään kyllä atsaleoista ehkä vähän enemmän…

ML: No niin. Ennen kun rhodot tulevat mustasukkaiseksi atsaleoille, niin jatketaanko matkaa?

JPS: Mennään eteenpäin. 

Joo. Täytyy vähän matkaa kävellä, joten katsotaan tästä matkan varrelta yksi tuollainen laji, mikä auttaa sua yhdistämään, kun äsken kyselit niitä, et näkeekö lehdestä jotain kemiaa tai muuta, niin meillä on tässä nyt tämmöinen kun Mitella pentandra, joka kuuluu Saxifragaceae-heimoon eli rikkokasveihin. Näetkös lehden muodot? Tai no näet tietenkin, eikös vaan? 

ML: Näen.

JPS: Kuulijat ehkä ei näe, mutta siis Mitella pentandraa tässä nyt katsotaan käytännössä, ja näet lehden muodon tuossa. Mitella-sukuinen tuossa on toinenkin ja eikö olekin aika lailla samannäköinen? Tommoinen hyvin pyöreähkö tämä on Mitella trifida. Pyöreälehtinen ja sitten tuollainen hyvin korkea ohkainen kukkavarsi ja kymmeniä pieniä kukkia siinä varressa. Halusin näyttää sen. On siis Mitella-sukuisia, mutta ei puhuta niistä nyt tässä kohtaa sen enempää. Mutta sitten sen vieressä on tuommonen keijunkukka. Se on sitten taas Heuchera-sukuinen ja näet, että sama Saxifragaceae-heimo. Mutta täysin erivärinen. Äsken oli vihreälehtinen ja tämä on tämmöinen vähän tumman viininpunainen. Mutta onko sun mielestä lehdissä samaa muotoa?

ML: Lehdet on tosiaan ihan samanmuotoset, kun noissa äsken katsotuissa mitelloissa.

JPS: On pyöreähköt ja sitten on samanlainen, toki vähän lyhkäisempi, kukkavarsi ja kukatkin vähän erimallisia. Mut eikö ole tiettyä semmoista samankaltaisuutta. Eli tämä oli Heuchera-sukua ja äsken oli Mitella-sukua.

ML: Ja vieläpä Heuchera Black Beauty, mikä kuulostaa hienolta.

JPS: Se on hieno. Mutta nämä ihan vaan aasinsiltana, kun mennään nyt seuraavaa puutarhan kukkivaa kuninkaallista lajia katsomaan, niin muistat miltä noi näyttää.

No niin nyt ruvetaan lähestymään tätä, mitä varsinaisesti halusin sulle näyttää. Ollaan vähän lähempänä tätä Ruissalon autotietäkin, joka kuuluu tuossa taustalla, mut tuo Tellima grandiflora. Siinä. Mitäs olet mieltä lehtien ulkomuodosta? Ja kukkavarren ja kukkien ulkomuodosta verrattuna siihen aikaisempaan mitellaan?

ML: Vaikuttaa samalta aasinsillalta, elikkä ihan samanmuotoiset lehdet ja toi rakenne nyt muutenkin aika on sukulaisen näköinen.

JPS: Eikö olekin? Mun mielestä taas näin kun kemisti katsoisi, niin mietityttäisi, jopa että onko sama laji vai eri laji. Hyvin paljon samanlainen, mutta kuuluu taas Saxifragaceae eli rikkokasvien heimoon. Sama heimo, mutta tietenkin eri suku. Tämä on Tellima-suku ja äskeinen oli Mitella-suku. Tämä on sillä tavalla tosi jännä suku, että kun äsken pionit oli siten jänniä, että oli heimossa vaan yksi suku, niin tässä on suvussa vaan yksi laji. Eli tätä lajia varten on perustettu oma suku ja suvun nimi on Tellima.

ML: Onko tellimakin ajautunut johonkin umpikujaan vai mikäs hänen tiensä on?

JPS: Ei todellakaan! Tellima on aivan ainutlaatuinen ja siksi tähän valittukin! Tämä ei ole todellakaan umpikujassa vaan tämä on elämässään tehnyt sellaisia päätöksiä, että on lähtenyt ihan oikeeseen suuntaan. Kun pionit oli äsken lähtenyt väärään suuntaan - kun puhuttiin siitä pentagalloyyliglukoosista - niin tämä on lähtenyt siihen oikeeseen suuntaan eli lähtenyt tekemään niin sanottuja koivumaisia tanniineja. Eli niitä mitä itsekin silloin aikanaan yllättäen löysin koivusta, kun yritin löytää niitä pionimaisia, vaahteramaisia tanniineja, mutta kun ei niitä ole siellä, niitä on vähän pirun vaikea löytää. Mut löysinkin sitten näitä koivumaisia tanniineja. 

Tästä (Tellima grandiflorasta) on löydetty siis ensimmäistä kertaa maailmassa ensimmäinen ellagitanniini mitä kasvit biosynteesissä valmistaa. Siitä pentagaloyyliglukoosista eli viisisormisesta nyrkistä pannaan kaksi sormea vaan kiinni toisiinsa, niin sitten sen jälkeen se ensimmäinen ellagitanniini on syntynyt. Ja kun tämä lajinimi on Tellima grandiflora, niin sen yhdisteeen nimi on tellimagrandiini II! Eikö se oo tietenkin kakkonen vaikka se on niinku ensimmäinen yhdiste, mitä syntyy?

ML: Luulit ehkä hämmentäväsi mua, mutta tälle vanhalle koivukemistille jostain syystä nämä tellimagrandiinit olikin tutunkuuloisia yhdisteitä.

JPS: Ei uponnut.

ML: Mutta siis kakkonen onkin ykkönen tässä tapauksessa.

JPS: Kakkonen oli tosiaan ykkönen ja tästä lajista löytyy kyllä myös tellimagrandiini I, mutta se onkin kakkonen. Kemistit on sillä tavalla hassuja, kun ne nimeää näitä sen mukaan, mikä ensimmäiseksi löytyy ja ne löytää ensimmäiseksi aina sen, mikä on helpompi löytää. Eikö vaan? Kuten elämässä yleensäkin. Ja se ensimmäiseksi löytynyt oli tellimagrandiini II, mikä on siis tellimagrandiini I:stä syntynyt biosynteettinen johdos. 

Mutta sillä lailla siis, kun mennään nyt tänne ellagitanniinien maailmaan koivumaisten tanniinien kautta, niin todellakin siis tässä voidaan oikeasti puhua, että tässä kohtaa lähtee niinkuin ”ihan käsistä” käytännössä tämä näiden yhdisteiden biosynteesi. Todellakaan ei olla umpikujassa, vaan ne tekee sitten tästä eteenpäin – siis kasvikunta - kymmeniä, satoja, jopa tuhansia erilaisia yhdisteitä sitten tätä biosynteesipolkua eteenpäin. Ja ensimmäinen tosiaan tästä Tellima grandifloorasta löydetty ensimmäinen näistä yhdisteistä sitten. Se yhdiste, josta sitten johtuu ne jopa tuhannet jatkoyhdisteet. Kun verrataan sitä, että jos lähtee toiseen suuntaan biosynteesipolkua niin kuin pioneissa lähdettiin, niin saadaan vain parikymmentä yhdistettä aikaan eli aika iso ero, eikö olekin, kemiallisessa monimuotoisuudessa, kun lähtee väärään suuntaan elämässään. Mutta tämä lähti oikeeseen suuntaan.

ML: Ja sitä ei kyllä ulospäin huomaa - kun tavallaan ulospäin ehkä se pioni on näyttävämpi kuin tämä Tellima grandifloora.

JPS: No niin, mutta niinkuin me tiedetään, niin sisäinen kauneus tässä on tärkeämpi sitten kumminkin. Että onhan tämä tämmönen, eikö olekin, vähän pienempi ja mitättömämpi, jos niin ajatellaan, mutta kun kemia ei ajattele sitä ulkonäköä sitten ollenkaan kuitenkaan.

ML: Ja laji on ilman suomenkielistä nimeä?

JPS:  Joo, niin onkin. Puutarhaliikkeissäkin tämä on ihan Tellima grandiflora. Ja hauska mun mielestä – eikö olekin - katsos tämä ruotsinkielinen nimi: Anagram bräcka. Eli se tarkoittaa anagrammirikko. Tiiätkö mistä se tulee toi nimi?

ML: En…

JPS: Tavallaan ihan harmittaa, että miksei se voi suomeksikin olla tuolla nimellä. Hienosti keksitty tuo ruotsinkielinen. Katsos kun äsken laji, mikä me katsottiin tuolla oli Mitella pentendra. Ja tämä on tellima; mitella - tellima. Se on anagrammi.

ML: Totta. Nyt kun sanot niin näin on.

JPS: Se on anagrammi ja nää on erittäin läheistä sukua nämä tellimat ja mitellat. Ne on ihan niinkuin tiedätkös kasvievoluutiossa ihan vierekkäin siellä evoluutiopuussa. Ne on ihan vierekkäisiä. Ja sitten ne keijunkukat, mitä me nähtiin äsken, ne heucherat, oli se Black Beauty‚ niin sekin kuuluu samaan kasviheimoon ja jopa samaan alaheimoon. Mutta on pikkuisen evolutiivisesti kauempana näistä tellimasta ja mitellasta. Mutta ”anagrammirikko”. Eikö se olisi hieno suomenkielisenäkin nimenä? Mun mielestä jotenkin olisi.

ML: Voisiko sen lisätä tuohon kylttiin vaivihkaa…

JPS: Onks sulla kynä?

ML: On mulla kynä.

JPS: Käy pistää.

ML: Ehkä mä pistän anomuksen tuonne ylipuutarhurille tästä.

JPS: Joo kyllä. Simo lämpenee varmaan ihan helposti, et pannaan ensi viikolla kyltti tilauksen. 

Joo, tämmöinen siis. Ja siinä mielessä mun mielestä - vielä täytyy sanoa - että tosi hyvä laji vaikka tekeekin vain vähän näitä koivumaisia tanniineja. Mut tästä lajista nämä tellimagrandiini-yhdisteet on paljon helpompi kemistin puhdistaa, kun jostain muusta lajista; vaikka koivusta tai muualta, koska tässä ei ole niin paljon muita yhdisteitä häiritsemässä. Että silläkin tavalla vielä todella todella fiksu laji. Ajattelee kemistinkin parasta. Ja voi sanoa pioneeri - mun mielestä aika tavallakin tämmöinen lajipioneeri siinä mielessä, että tekee näitä ellagitanniiniperheen ensimmäisiä yhdisteitä. Joista sitten räjähtää käsiin se biosynteesi sen jälkeen. Ja jos ei niitä syntysi, niin ei muitakaan syntyisi koskaan. Eli jonkun täytyy olla tavallaan uranuurtaja, jos ajatellaan niin tästä lajista. Toki tämä nyt ei ole evolutiivisesti uranuurtaja, mutta kemistin silmissä on, kun tästä on ensimmäistä kertaa löydetty ne yhdisteet, niin kemisti näkee sen niin tietenkin. Sitä kautta.

ML: Selvä. Hyväksyn hänet näihin puutarhan kuninkaallisin näillä perusteilla.

JPS: Kyllä. Hän kuuluu sinne ilman muuta. Vaikka hän nyt ei olekaan tuolla tavalla alppiruusujen ja pionien kaltainen kukkiva kauneus. 

Mutta kävelläänkö sitten seuraavia kukkivia kauneuksia katsomaan. Mä luulen, että  ne on kaikkien mielestä… no ehkä ei ihan kaikkien mielestä… katotaan mitä me löydetään. Saattaa joku olla eri mieltä kuin, että onko ne nyt sitten niin kivoja puutarhassa... Mutta kävellään sinne ensin.

ML: Ehkä ilmiselvin puutarhan kukkiva kasvi olisi ruusu ja Ruissalon puutarhassakin on näköjään ihan tällainen oma ruusutarha.

JPS: Joo. Aika lailla. Oho! Nyt ensimmäistä kertaa jo tuli suorastaan aistittavasti myöskin tuoksut mukaan sateen jälkeen hienosti. Hienosti ruusut tuoksuu.

Joo. Eli täällä siis on kymmeniä, tai varmaan muutama sata näitä erilaista lajia ja lajiketta ruusuja. Ja äsken vaan puhuin, että ruusuista varmaan kaikki tykkää. Varmaan todennäköisesti ehkä tykkääkin. Ainoa ehkä ärsyttävä piirre ruusuista… Tiedätkö mikä?

ML: Piikit!

JPS: Sekin joo. Mutta se ei ehkä ole niin ärsyttävä, se on vaan semmoinen ikävä.  Osa ruusuista on meinaan tosi ärsyttäviä, jos yrität niitä pitää tiedätkö niinkuin jollain tavalla aloillaan. Ne leviää tuolla maan alla niin vahvasti noitten juuriensa avulla. Ja kurttulehtiruusu esim. mikä on tämmöinen mikä pitäisi häätää kokonaan, kun se valtaa alaa liikaa. Niin tosi vaikea siitä on päästä eroon. Niin siten ehkä ärsyttävä, jos haluaa jollain tavalla rajoittaa näiden kasvua.

ML: Joo. Tästäkin (ruusutarhasta) huomaa, että ruusut alkavat peittää näitä polkuja täällä missä pitäisi kulkea. Mutta mitenkäs ruusujen kemia?

JPS: Aika paljon erilainen mitä pioneissa ja alppiruusuissa. Kohtalaisesti erilainen, mutta nyt voidaan ottaa tuosta äskeisestä Tellima grandifloorasta koppi. Siinä oli näitä koivumaisia tanniineja ja ruusut käytännössä käyttää nyt sitten niitä hyväkseen. Eli sitä biosynteesipolkua, kun on syntynyt ne tellimagrandiini I ja II. Ja ruusu tekee näitä koivumaisia tanniineja. Mutta sitten ruusun erikoisuutena Tellima grandiflooraan nähden on se, että ne pystyvät myöskin sitten liittämään näitä yksinkertasia ellagitanniineja, mitä äsken toi Tellima grandifloora teki - näitä, et on vaan nyrkki ja sormi ja sormet kiinni toisissaan, sellaisia yksinkertaisia tanniineja, yhden nyrkin tanniineja - niin se pystyy tekemään niistä kahden, kolmen, neljän nyrkin tanniineja. Pistämään niitä niin kuin sarjaan niitä samoja yhdisteitä, mitä sitten taas koivu tai Tellima grandifloora ei pysty tekemään. Niin ruusu pystyy tekemään näitä entistä suurempia, tavallaan sarjatanniineja noista koivumaisista tanniineista. Ja sitä kautta niistä tulee entistä tanniinimaisempia, entistä suurempia ja taas se proteiiniaffiniteetti eli proteiineihin sitoutuminen tehostuu sitä kautta. 

Ja mun on pakko mainostaa - tai ei se mikään mainostaminen ole - ehkä vaan sanoa se, et nämä on nimenomaan rugosiineiksi nimetty nämä isokokoiset koivumaisten tanniinien monikerrat, mitä näistä löytyy näistä ruusuista. Ja siten mielenkiintoista mun mielestä, että Rosa rugosa on se laji, mistä rugosiinit on alun perin löydetty ensimmäistä kertaa, niin kun nimestäkin pystyy päättelemään. Eli sieltä on ensimmäinen kerta löydetty nämä ruusujen tyypilliset isot koivumaisten tanniinien monikerrat. 

Ja tiedätkö mikä Rosa rugosa on suomenkieliseltä nimeltään? Kurttulehtiruusu. Hän on siis juuri tämä, mistä me nyt halutaan riemukkaasti eroon. Että, jos sillä tavalla miettii sitä linkitystä sitä kautta, niin sieltä kemistit on ensimmäistä kertaa tästä ”riesakasvista” löytäneet nämä ruusuille tyypilliset rugosiinit. Ja nyt tämä laji sitten, mistä kemistit on nämä löytäny, niin vaikka hän on kemiallisesti niinkin kaunis, että on tosiaan pioneeri siinä mielesssä, niin on sitten vaan niin ärsyttävä muilta biologisilta ominaisuuksiltaan, että se pitää häätää. Sehän taitaa olla - onko se joku beach rose vai mikä se on englanniksi - rantaruusu. Sehän valtaa kaikki hiekkarannat ja muuta. Niin siten tottakai ymmärrettävästi siitä pitää päästä eroon, mutta kemia mielessä kun ajattelee, niin vähän tavallaan surullinenkin tarina.  Tavoite päästä pioneerista sitten eroon.

ML: No mutta onneksi sitten nämä biologisesti ystävällisemmät ruusut ovat ottanut tämän työn jatkaakseen.

JPS: Kyllä! Joo siis se just on se niinkuin mä sanoin äskenkin, että se mitä evoluutio on tehnyt ja mitä kemisti on löytänyt, ei välttämättä ole sama asia. Että kemisti on löytänyt ne yhdisteet kurttulehtiruususta, mut onneksi niitä on löytynyt sen jälkeen muualtakin, kun ensin löydettiin siitä lajista. Että siinä mielessä me ei menetetä kemiallisesti mitään. Eli ei tartte olla huolissaan luonnon kemiallisen monimuotoisuuden köyhtymisestä sitä kautta, ja että kurttulehtiruusuista voidaan aivan hyvin luopua. Ei ole siis minkäännäköstä huolta siten, mutta ihan vaan tarinamielessä pikkuinen surullinen aasinsilta siinä sitten kumminkin oli.

Joo. Ja tosi ainutalaatuisia lajeja mutenkin, jos vaikka mietitään sitä, että näissä ei juurikaan ole noita mäntymaisia tanniineja muuten. Mutta sitten nämä tekee noita ruusun kiulukoita, jotka monet tuntee ruusunmarjana. Ja niitähän sitten tottakai pystyy tekemään vaikka mitä tuotteita. Sehän on C-vitamiinipommina parempi kuin tyrninmarja tai appelsiini. Sitäkin aikoinaan ollaan jonkun verran tutkittu ja oikeasti on parempi C-vitamiinin lähde. 

Eli sitä kannattaisi käyttää hyväkseen, mutta sitten kun sitä lähdettiin tutkimaan tätä ruusunkiulukkaa tarkemmin, niin huomattiinkin - kun meillä oli semmoinen kuvitelma, että me tunnetaan luontoa kemiallisesti ja me kuvitellaan, että me tiedetään, et toi laji tekee noin ja toinen tekee näin ja mikään muu ei ole mahdollista, kun minä tiedän, miten tää homma menee - niin ruusunkiulukka päättikin, että näytetään pikkasen, että ei tämä homma mene ihan niin kuin te aina kuvittelette. Eli ne tekeekin sitten niin, että siellä on mäntymäisiä tanniineja, jotka siis olivat niitä flavonoidien monikertoja. Eli flavonoidi, flavonoidi, flavonoidi päällekkäin. Kauhea määrä niitä‚ eikä yhtään niitä glukoosipohjaisia yhdisteitä, joita oli noissa pioneissa ja koivumaisissa tanniineissa. Niin tämä kiulukka tosiaan sitten onkin päättänyt pistää pirulainen niihin mäntymaisiin tanniineihin jokaiseen kiinni sokeriyksikön. Eli glukoosi, glukoosi‚ glukoosi‚ glukoosi kaikissa siellä sarjassa kiinni. Eli voidaan sanoa, että niissä on sokerikuorrutettuja mäntymäisiä tanniineja ikään kuin. Mikä on täysin ainutlaatuista. Kasvikunnassa todella harvinaista. Eli ei tavata normaalisti tällaista ilmiötä. Mutta ruusunkiulukoissa kyllä. 

Että siinä mielessä, kun ajatellaan, kun puhuttiin tuommoisesta kemiallisesta evoluutiosta, niin pionissakin voi olla, että löydetään vielä jotain tällaisia yhdisteitä, joita ei ajatella, että on edes mahdollista löytää. Eihän kemisti vielä ole kaikkea keksinyt, mitä luontoäiti on keksinyt. Toi oli esimerkki siitä, että yhtäkkiä mennäänkin sellaiseen suuntaan, että luullaan, että ollaan umpikujassa ja sitten toinen löytääkin oven ja mennäänkin sinne! Ihan uuteen suuntaan. Umpikuja on förbi, historiaa.

ML: Ennenkin on mietitty sitä, et vitsi kun kuulisi, mitä nämä kasvit ajattelisivat -jos ne ajattelisivat - kun onhan se ihan huikeeta se, että miten vaan syntyy erilaisia yhdisteitä. Kun sillä täytyy olla joku tarkoitus‚ että niitä yhdisteitä syntyy, ja se että niitä opitaan tuntemaan ja niistä tiedetään, niin onhan se kauhean kiehtovaa. 

JPS: Kyllä on ja monesti vaan kuvitellaan, et me tiedetään jotakin. Mutta ennen kuin me tutkitaan riittävän tarkkaan, niin se on aika paljon vaan sitä parhaaseen arvaukseen perustuvaa kuvittelua kunnes tiedetään taas entistä tarkemmin. Ja sen takia pitäisi kaikki lajit tutkia vielä tarkemmin. Jotta saadaan parempi kuva näistä asioista.

Ja me katsottiin silloin juhannuslajeissa - kun tehtiin sitä juhannusseppelettä - mitä voitiin jalkakylvyssäkin käyttää, niin siinä me katsottiin mesiangervoa muun muassa. Niin mesiangervo on sitten myös hyvin paljon ruusujen kaltanen. Siitä löytyy näitä tellimagrandiineja ja rugosiineja. Että siten voidaan ajatella, että se on aika ruusumainen, mitä siinä kohtaa ei taidettu tulla maininneeksi mesiangervosta. Et sillä tavalla samankaltainen sitten sekin. Joo.

ML: Tarina selkeästi kehittyy. Lähdettiin niistä pionien yksinkertaisista umpikujatanniineista ja nyt on päädytty ruusuihin, jossa oli ellagitanniini monikertoja.

JPS: Kyllä, kyllä. Ja tässä nyt, jos tästä jotain koppia pikkuhiljaa vaikka joku viisas  ottaa - aviomies tai poikaystävä. Katsos kun tyttöystävälle tai vaimolle silloin tällöin pitää viedä varmaan kukkia, eikö tarvitsekin, syystä tai kolmannesta mahdollisesti. Niin eikö olekin aika hienoa, kun nyt voi valita tässä näin, että kuinka evolutiivisesti kehittyneitä esim. kukkia kotiin vie. Ja sitten voi vaikka kertoa, että mä tuon tällä kertaa näitä kiulukoita, näitä ruusunmarjoja, kun näissä on näitä sokerikuorrutettuja mäntymäisiä tanniineja. Tosi erikoisia. En mä kyllä tiedä, että osaisko sitä kukaan arvostaa…

ML: Mun mielestäni toi houkuttelee kaikenlaiseen piiloviestintään. Et tässä on tämmöinen upea pioni, joka oikeasti onkin kemiallinen umpikuja.

JPS: Kyllä, kyllä. Sä voit antaa sen, etkä kerro mitään - tai kerrot ja katsot miten tarina uppoaa. Mutta siis pointti oikeasti vaan se, et näissä on niin paljon enemmän, kun mitä silmä näyttää. Ja monta kertaa, kun vie jonkun kukan‚ niin kyllähän tuosta kivan sivutarinan saa näistä ruusuistakin. Et joo. Monta monessa. Monta monessa. 

Hei, mennäänkö vielä eteen päin?

ML: Mennään vielä eteenpäin. 

JPS: Joo. Nyt tästä (kasvitieteellisen puutarhan) ruusutarhan ihan vierestä kun lähdetään kävelemään, niin tässä on tämmönen perennapenkki, missä myöskin itseasiassa kasvaa ne, mitä me aikaisemmin nähtiin ne mitellat. Niin täältä löytyy nyt sitten pienen matkan päästä aivan taas omanlaisensa  ainutlaatuinen kasvi, kasvisuku. Nyt jo näkyy. Siinä on muuten poimulehteä matkan varrella, mistä puhuttiin juhannuksena. Ja tässä näin ensimmäinen viimeinen laji - katotaas, ettei tuu valehdeltua - niin Kanadan luppio. Eli me katotaan luppioita. Luppio on Sanguisorba-sukuinen. Kuuluu ruusukasvien heimoon. Sanguisorba canadensis siis esimerkiksi tässä kohtaa. Jos katsot tätä lehden muotoa tässä luppiossa niin  huomaatko, että tää vois olla saman sukuinen tämä lehti?

ML: Jälleen on samankaltaisuutta lehden muodossa havaittavissa.

JPS: Kyllä. Sanguisorba hakusanensis siis komealuppio. Tässähän on tietty, jos muistat sieltä – tai no totta kai sä muistat tietenkin - niin toi juhannuksen viimeinen laji, kun tehtiin sitä juhannuskimppua se oli se -

ML: Kurjenpolvi!
 
JPS: Kurjenjalka.

ML: En siis muistanut.

JPS: [nauraa] Se oli aika lähellä kuitenkin. Ehkä se on vähän alempana tai oikeastaan olihan se oikeasti katsos kun se kurjenpolvi, kun se on tavallaan kurjenjalka on se omalla tavallaan ihan oikein.

ML: No niin palataan nyt näihin luppiohin…

JPS: Nii mut hei, siis kun muistat, miten [nauraa]. Noniin... 

ML: [nauraa].

JPS: Kerääs ittes ja sitten jatketaan. No niin. 

Hei, näetkö siis aika paljon niin mun mielestä samaa muotoa, mitä siinä kurjenjalan lehdessä oli sellaista, kun äsken puhuttiin vaan siis, mitä kuvitellaan näkevämme, niin joskus mä näen tämmöisiä asioita. Ja siellä me puhuttiin niistä mansikkamaisista tanniineista silloin siinä kohtaan ja tässä sitten näissä luppioissa niin toi punaluppio, mitä saa myöskin puutarhaliikkeistä omaan puutarhaan hankkia, niin punaluppio eli Sanguisorba officenalis, niin siitä on ensimmäistä kertaa löydetty semmoisia kuin sanguiini-nimisiä tanniineja. Noitten rugosiinien - mitä äsken nähtiin noista ruusuista - niin ne on muodostunut niistä samoista palikoista. Eli niistä nyrkeistä, missä on niitä sormia pystyssä, mutta ne on linkittynyt ne nyrkit ja sormet toisiinsa eri tavalla. Eli aivan samat rakenneyksiköt, mutta eri tavalla toisissaan kiinni näissä sanguiineissa. Ja sitä kautta taas saadaan sitä kemiallista monimuotoisuutta lisää. Vaikka tavallaan rakennuspalikat on ihan samoja mitä se Tellima grandiflora tuotti, niita koivumaisia tanniineja, mutta pannaankin niitä pikkuisen eri tavalla toisiinsa kiinni ja saadaan erilaisia tanniinisia ominaisuuksia niihin yhdisteisiin. Ja ne on sitten taas tyypillisiä näille luppioille.

Ja tiedätkö mille muulle sit myöskin? Rubus-sukuisille. Eli mitä me löydetään vatukoista. Vadelma, hilla, mesimarja ja lillukka esimerkiksi sisältää myöskin näitä  sanguiini H1, H2‚ H3, H4, H5, H6 tämäntyyppisiä erilaisia yhdisteitä.

ML: Luppiot oli ihan uusi laji mulle. Mut kauhean sympaattisen kuuloinen se luppio.

JPS: Vähän sympaattisen näköisiäkin, eikö olekin?

ML: No on aika tommosia, vähän semmosii vaatimattomia, mutta kuitenkin niin kuin -

JPS: Joo, nöyränoloisia. Vähän roikottavat hiukan lehtiä siinä. Ei ehkä ihan niin paljon, jos muistat ojakellukan. Ojakellukan kukka oli hyvinkin nöyränoloinen. 

Joo. Mut siis hei nämä samat yhdisteet, mitä nämä siis tekee, niin nämä oli niitä, mitkä tehosi jopa sairaalabakteereihin. Nämä isokokoiset ellagitanniinit mitä nämä lajit tuottaa. Ja samoja siis löytyy suomalaiset marjoista. Lakoista ja vadelmista. Mutta täältä ensimmäistä kertaa löydetty. Luppioista.
 
ML: Tän päivän iso otsikko oli puutarhan kukkivat kasvit. Tuleeko luppioihin kukkia?

JPS:  Ainakin niihin, mitä mä oon nähnyt, niin tulee. Että tuo punaluppio, mistä nämä yhdisteet ekan kerran löydettiin, niin siihen ainakin tulee sellainen punainen, miksikä nyt sanoisi, punainen tappi siihen, sellainen tappimainen kukka. Ei oo vielä näissä, kun kaikki tulee eri aikaan. Osaan niin kuin tuohon Tellima grandifloorankin niin vähän ajan päästä. Että kannattaa vierailla eri aikoihin täällä katselemassa. Löytää kaikki sitten kukkimassa eri aikaan.

ML: Pääsikö luppio kuninkaallisten joukkoihin sen takia, että hänkin on pioneeri näissä yhdisteessä vai miksi nostettiin luppiot kuninkaallisiin? Muutakin kuin sympaattisen nimen takia.

JPS: No joo, sen takia ja yleensäkin sen takia, ettei pelkästään taas ihan tyypillisiä lajeja esitellä vaan, että myöskin tavallaan tämmöisiä vähän vaatimattomamman näköisiä, kun täytyy korostaa sitä kemiallista sisäistä kauneutta myöskin. Mutta tottakai tämä pioneerimaisuus myöskin, että kun on ensimmäistä kertaa tästäkin löydetty tietynlaisia uudenlaisia yhdisteryhmiä, niin sitä kautta tietty sitten. Ja nyt kun näitä rupeaa kuitenkin saamaan myöskin puutarhaliikkeistä näitä erilaisia lajeja, niin mun mielestä on tosi kiinnostavaa se, että puutarhasta löytyy niin monenlaista kiinnostavaa kemiaa ja kaikille kasveille mitä puutarhassa on, niin on joku kemiallinen tarinakin ehkä. Niin silloin että jos joku haluaa kertoa vaikka punaluppion tarinan, niin nyt sen voi sitten vaan heittää puutarhaan kasvamaan ja se on siinä.

ML: Eli tässä tehtiin samalla vähän myös tämmöistä kemistiystävällistä ostoslistaa, kun lähtee puutarhakauppaan, ni voi tästä saada hyvän kokonaisuuden, kun ottaa pioneja ja ruusuja ja luppioita ja muita tänään tavattuja lajeja.

JPS: Kyllä, kyllä. Tota mitellaa en tiiä, sitäkin voi olla kaupassa - en osaa sanoa löytyykö sitä - mutta se tellima ja sitten myöskin ne Heuchera-sukuiset niin tosiaan niistäkin löytyy näitä sukulaistanniineja näistä lajeista. Melkein vastaavia, muttei aivan, mutta ei mennä nyt niihin yksityiskohtiin tällä kertaa.

ML: Joskus aikaisemminkin puhuttiin sitä, että olisi kiva, että siellä puutarhaliikkeessäkin olisi kasvien mukana niitä kemiamittareita, joiden perusteella ehkä voisi tehdä ostopäätöksiä. Mun mielestä tätä ajattelua kannattaa kehittää, koska sitä voisi just sitä kemiallista monimuotoisuutta miettia sitten sen biologisen monimuotoisuuden rinnalla, kun pistää puutarhaa pystyy.

JPS: Kyllä ja joitakin tällaisia aspekteja, et mihin niitä voisi käyttää ja mikä on  historia ja mistä ne tulee ja mitä tiedetään jne. Niin kyllä se joillekin varmaan toisi  lisäarvoa. Mitä ihan mun mielestä yhtä lailla kuin Alkossa voisi lukea punaviineissä pikkuisen paremmin, et mitä niissä oikeasti on - että ei vaan, et onko tanniineja vai ei. Vois olla enemmän tätä. Punaviinienkin tanniinikemiasta voitaisiin vähän enemmän kertoa asiakkaalle, niin mä uskon, että se antaisi myöskin asiakkaille paljon enemmän siitä punaviiniharrastuksestakin veikkaisin kuitenkin.

Joo, jostain pitää lähteä ja puutarhan kasveista on ihan kiva lähteä.
 
ML: Joo. Ja tämä Ruissalon kasvitieteellinen puutarha on aitiopaikka, koska täältä löytyy niin kuin valtavasti monenlaisia lajeja pieneltä etäisyydeltä. Et täältä kannattaa lähteä tutustumaan.

JPS: Kyllä. Mikäs sulla nyt siis - mitä me nyt katsottiin - meillä oli viisi lajia ja mitella vielä kuudenneksi. Niin mikä sulla nyt näistä itsellä tuli mielipiteeksi, tuliko näistä joku suosikki?

ML: No nopea suosikki olisi ollut luppiot nimen perusteella, mutta jotenkin nyt kun taas kuuli näitä tarinoita näistä erilaisista tanniineista, niin jotenkin mä viehätyin tohon Tellima grandiflooraan.

JPS: Joo. Aijai, sä veit multa mun suosikin. Mut ei se haittaa hei, ollaan samaa mieltä. Mä oon ihan samaa mieltä siis. Mä puhuin pioneerista, eikö vaan? Pioneerilaji vähän ehkä tollanen pieni mitättömän näköinen, mut todella kemiallisesti historiallisestikin merkittävä laji ja sisäisesti kaunis. 

Sitä mä en muuten muistanut sanoa, mutta siitä löytyy kukista tanniineja kaikkein suurimmat määrät - kun me puhuttiin pioneista 10 %:a kuivapainosta, niin siinä on melkein 20 % niitä harvinaisia koivumaisia tanniineita. Aivan törkeä määrä. 

Ja sit mistä mä tykkäsin, muistaks sä ruotsinkielinen nimi?

ML: Totta.

JPS: Anagrammirikko. Ja siitä mulle tulikin mieleen, että mä keksin anagrammin. Haluuks kuulla?

ML: Okei. Haluun tietenkin!

JPS: Joo. Me katsottiin nyt kukkivia kasvikemiakuninkaita eli kukkiva kasvikemiakuningas. Siitä voidaan löytää anagrammi niin kuin me katottiin tellimaa ja mitellaakin. Eli kukkivan kasvikemiakuninkaan anagrammi on suvinen kukkakasvimagiikkaa.

ML: Aika loistava. 

JPS: Eikö oo? Nyt on kesä ja tämä on kukkakasvien magiikkaa. Se sopii tähän Tellima grandifloran kylkiäisiksi valtavan hienosti. Tässä on taikaa.

ML: Ehdottomasti ja luonnollisesti. 

JPS: Kyllä. Palaamme asiaan. 

ML: Näin teemme.

Kesäyön kemiaa

ML: Maria Lahtinen
JPS: Jukka-Pekka Salminen

[musiikkia]
ML:
Tämän kerran Luonnollista kemiaa -podcastissa lähdetään kohti kesäyötä ja kesäyön
kasvikemiaa. Luonnonyhdistekemian professori Juha-Pekka Salmisen kanssa ollaan
nyt täällä kukkaketojen äärellä, koska olisi tarkoitus tehdä vähän juhannustaikoja.
Taitaa olla semmoinen uskomus, että jos kerää seitsemän erilaista kukkaa ja sitten
laittaa ne tyynyn alle juhannusyönä, niin näkee tulevan sulhasensa tai morsiamensa.
Nyt olisi siis tarkoitus lähteä etsimään seitsemän hyvää juhannuskukkaa. Millä
perusteella lähdettäisiin niitä etsimään?
JPS:
Joo. Lähdetään sillä perusteella liikenteeseen, että itse en ole koskaan näitä ottanut
sillä lailla niin vakavissaan näitä juhannustaikoja. Niin nyt voisi tämmöisille
skeptikoillekin tarjota vaihtoehdon. Että voi tavallaan käyttää tämmöiseen
perinteiseen tapaan tai sitten joku uusiotapa löytää näille kukkaseppeleille.
Tarjoisin (ensin) sellaista vaihtoehtoa, että voi käyttää tällä lailla perinteisellä
tavalla. Haetaan nyt semmoisia lajeja, että joutuu pikkuisen näkemään vaivaakin
ehkä niitten tunnistamiseen. Osa toki tosi tuttujakin. Sitä kautta varmaan sitten
nämä paremmin toteutuu nämä mahdolliset toiveet.
Mutta sitten hei. Minä tarjoaisin semmoisen vaihtoehdon, että ne kenellä on
tavallaan tämä sulho jo tai morsian katsottuna, niin niillekin jotain vaihtoehtoja pitää
olla. Niin annetaan sitten sellainenkin, että minä tarjoan tämmöiseen
juhannuskylpyyn myöskin näitä kasveja. Voi ottaa tuonne noin saunaan mukaan. Ei
tarvitse vihtaveteen pistää, mutta saa pistää vihtaveteenkin, jos tykkää. Mutta
toisaalta voi tehdä itselleen jalkakylvyn. Jalkakylpy on tosi hyvä minun mielestä
ainakin kahdessa mielessä.
ML:
No?
JPS:
Jos sinä olet katso jo löytänyt sen sulhasesi tai morsiamesi ja se tuppaa olemaan
vähän semmoinen hidasliikkeinen eikä oikein asiat etene, niin sinä voit saada
jalkoihin pikkuisen vipinää, kun annat kunnon tanniiniyrttikylvyn sille jalkoihin
juhannusaattona siellä juhannussaunassa.
ML:
Okei…
JPS:
Sitä kautta voi tulla pikkuisen jalkoihin liikettä. Toinen vaihtoehto minulla on se, että
sitten, kun osa meistä on kumminkin tämmöisiä, että ollaan jo pitkään oltu yhdessä
ja ehkä sitä kautta pikkuisen tarvittaisiin lisää vipinää jalkoihin, niin toisaalta sekin
voi sitten tiedätkö tarjota vaihtoehdon sitten tämä yrttikylpy. Jalkakylpy näillä
kasveilla. Kolme käyttömahdollisuutta, jos tämä tarkkaan tehdään. Sen takia minä
olen yrittänyt valita nämä lajitkin sillä lailla, että tämä sitten toimisi näillä kolmella
tasolla.
ML:
Selvä. Elikkä lähdetään nyt etsimään seitsemää erilaista lajia, joita voi sitten käyttää
ihan mihin tahansa näihin käyttötarkoituksiin. Joku voi tehdä niistä seppeleen, joku
voi laittaa ne tyynyn alle ja joku voi sitten tehdä näitä mainittuja yrtti- ja
jalkakylpyjä.
Mikäs olisi ensimmäinen laji, mikä me poimitaan tähän meidän kokoonpanoon?
JPS:
Lähdetään ihan perinteisestä liikkeelle kumminkin. Ei kaikkia omituisia heti alkuun.
Metsäkurjenpolvi. Minun mielestäni varmaan olisi tällainen, sehän tunnetaankin
osittain juhannuskukkana. Ehkä enemmän Pohjois-Suomessa, kun etelässä
tavallaan tulee jo ennen juhannusta kukkaan. Mutta tosi perinteinen minun mielestä
tämmöinen keskikesän kukka. Sillä lähetään liikenteeseen.
Sehän on todella, kun mietitään sitten taas kemiaa ja tätä hyödynnettävyyttä, niin
kemiallisesti varmaan yksi monipuolisimpia, monimuotoisimpia kukkivia kasveja,
mitä Suomesta käytännössä löytyy. Eli sitä kautta me saadaan sitten sinne
yrttikylpyyn kunnon kemia mukaan.
ML:
Ja saadaan kimppuunkin ihan kauneutta. Eli metsäkurjenpolvi on tämmöinen hennon
violetin värinen kukka ja ihan tommoinen komean näköinen varsi. Niitä tässä nyt
meidän edessä onkin aikamoinen läjä.
JPS:
Joo. Ja tuo on minun mielestäni tosi, mikä mielenkiintoisinta tavallaan
kurjenpolvessa, kun me ollaan paljon sitä tutkittu Tuomisen Anun väitöskirjassa
muun muassa runsaasti. Niin jos sinä tässäkin nyt näet näitten pieniä värisävyeroja
näissä kukissa, niin niissä on paikoitellen aika paljonkin (värisävy)eroja. Mikä on
mielenkiintoista, on se, että se värisävyjen ero - se ei välttämättä johdu väriaineista
- vaikka voisi luulla. Eikö voisikin luulla?
ML:
Voisi luulla joo.
JPS:
Niin että se väriaineesta tulee. Mutta tuolla on tuollaisia (yhdisteitä), mitä Anu löysi
väitöskirjassaan. Tommoisia täysin uudenlaisia tanniiniyhdisteitä tuolla kukan
terälehdissä. Ne ovat värittömiä. Mutta ne vaikuttavat yhdessä noitten värillisten
väriaineitten kanssa ja saa tämmöisellä ko-pigmentaatio -efektillä sitten sen värin
voimistumaan.
Eli värittömät aineet voimistavat väriä. Aika jännä kemiallinen juttu. Sillä lailla
kannattaa kerätä sitten tommoisia eri värisävyä olevia metsäkurjenpolvia mukaan
tähän, niin saa tämmöistä kemiallista variaatiota myöskin. Osittain näkymätöntä
kemiaa, mikä kuitenkin tulee näkyviin sitten noitten väriaineiden kanssa.
Tommoinen mielenkiintoinen kemiallinen pointti.
Ja aika harvinainen muuten kaiken kaikkiaan tämä laji suomalaisessa
kasvikunnassa. Että geraniini on tämä pääyhdiste, mitä sitten tuonne kimppuun
tulee. Kuuluu ellagitanniineihin. Jos muistaa, että metsäkurjenpolvi on Geranium
sylvaticum latinaksi. Geranium eli kurjenpolvet ovat Geranium-sukuisia. Eli tämä
geraniini saa nimenomaan nimensä sitten siitä suvun nimestä. Sillä lailla voi muistaa.
Sitten taas nämä tanniinit, nämä värittömät tanniinit, mitkä vaikuttivat tuohon
kukan värisävyyn, niin ne ovat sylvatiineja. Kun tämä on Sylvaticum sit taas tämän
lajinimi. Sillä lailla voi niitä muistaa sitten.
Mutta ehdottomasti metsäkurjenpolvi, niin aivan selkeä keskikesän laji. Tosi tärkeä.
ML:
Selvä. Eli se olisi sitten ensimmäinen laji tähän meidän juhannuskimppuun.
JPS:
On. Ja sitten vielä sillä lailla - jos saa sanoa - tuossa kun tämä on vähän tämmöinen,
eikö olekin, myöskin että otetaan huomioon näitä aspekteja, mitä pitää tässä kohtaa
ottaa, että tällaisia haetaan sulhoa tai morsianta ja vähän tämmöistä suvun
jatkamisen meininkiäkin, niin jos lähtee katsomaan tätä sitten, kun se tästä lähtee
tämä kukka kehittymään niin se lähtee siemenheittimiä kehittämään tähän ja ne
näyttävät aivan kurjen polvelta. Osittain ne siemenheittimet. Sitten kun sinä menet
pitelemään niitä, kun ne on tarpeeksi kuivunut, niin sieltä tulee niin kuin
moukarinheittäjällä, siemenet lentää tosi pitkälle. Eli voidaan ajatella, että se on
suvunjatkamiskyvyn kannalta tosi tärkeä asia. Eikö vaan? Tämmöinenkin
ominaisuus kasvilla. Jos se sitten periytyy eteenpäin siellä tyynyn alla tulevalle
sulholle tai morsiamelle tämmöinen kyky, niin loistavaa, eikö olekin?
ML:
On. Tässä on minusta jo aika vahvat perustelut sille, että tämä laji on valittu näihin
meidän kaikkiin erilaisiin juhannustaikoihin.
JPS:
Joo. Mennään.
ML:
Mennään eteenpäin. Elikkä sitten tarvittaisiin seuraava laji. Otetaanko vielä joku
perinteinen?
JPS:
Otetaan tuommoinen ainakin, mitä pystyy paljon keräämään. Että sitten kun näitä
pitää harkiten vähän tietenkin luonnosta kerätä, ettei kannata lähteä riipimään
kaikkia varsinkaan muitten mailta. Mutta mesiangervo. Minä olen ottanut tuohon
seuraavaksi, että sitä nyt kasvaa kaikilla ojanpientareilla. Vähänkin tuommoinen
kosteampi paikka, ojanpientareet, niin sitä on ihan täynnä mesiangervoa. Sillä lailla
siitä varmaan voi kerätä aika paljonkin. Varsinkin meidän oman tutkimuksen
kannalta nämä mesiangervon lehdet erityisesti, niin ne ovat tosi täynnä sitten taas
toisenlaisia tanniineja, mitä löytyi tuosta kurjenpolvesta. Että voidaan sitä
kemiallista monimuotoisuutta sitten täydentää tämän mesiangervon lehdillä. Ne ovat
niin sanottuja koivumaisia tanniineja, jos seuraa noita meidän muita videoita, mitä
me julkaistaan. Koivutanniinien kaltaisia yhdisteitä löytyy noista lehdistä erityisesti
mesiangervosta.
Tässäkin on tämmöisiä, jos miettii noita englanninkielisiä nimiä, niin tämähän on
queen of the meadow. Niityn kuningatar. Tämä valtaa niityt tosi helposti. Vähän niin
kuin kaikki angervot. Jotkut ei tykkää angervoista sen takia, kun ne valtaavat alaa
aika paljon. Tämä on samanlainen tietenkin mutta kuningatar. Eikö vaan, kuningatar
kuulostaa hienolta tietenkin myös tässä kimpussa. Toinen on bride herb.
Morsiusyrtti. Sitä on käytetty tuolla kirkoissa ja häissä. Ihan siroteltu ennen vanhaan
tuonne lattialle tai sitten morsiusseppeleessä. Eli sillä laillakin tämä olisi tähän
teemaan ihan sopiva.
ML:
Jos joku ei tunnista mesiangervoa, niin miten sinä ohjeistaisit etsimään
mesiangervoa muuten kuin sen, että sitä löytyy laajasti joka paikasta?
JPS:
Joo, sitten tosiaan ensinnäkin, kun hakee tuommoisista ojanpientareelta ja ojat on
tätä täynnä, niin nyt ei välttämättä tunnista ehkä niin helposti vielä, kun siinä ei ole
kukkia. Mutta sitten kun se rupeaa kukkaa pukkaamaan, niin tuommoinen tosi
kullankeltainen. Tosi iso sellainen. Miksikä sitä nyt sitten sanoisi? Sellainen paksu
töyhtö tai semmoinen kimppu. Sellainen hahtuvakimppu siihen syntyy. Kerää todella
runsaasti pölyttäjiä, kaikenlaisia pörriäisiä. Sitten tuoksu on aika voimakas. Itse en
välttämättä pitäisi sitä semmoisena. Paljon en keräisi mukaan tyynyn alle tai muuta.
Se on aika voimakastuoksuinen, että sitä aikaisemmin jotkut käyttäneet muun
muassa sitten, jos henkilökohtainen hygienia on pikkaisen hukassa, niin voi käyttää
häntä sitten, varsinkin niitä kukkia, niitten aromaattisia aineita sitten omien
tuoksujen peittämiseen. Sitä voi pikkaisen - jos nyt ajattelee vaikka tuota
jalkakylpyä tai sitten vihtavettä - niin voi pikkaisen tuoda aromaattisuutta lisää
siihen. Semmoista pientä tuoksua. Mutta minä veikkaan, että niistä kukista
helpommin tuntee tietenkin sitten.
ML:
Minun mielestäni kesäyön kasveja kuuluukin aistia myös hajuaistilla, niin se on
jotenkin semmoinen kesäyön huumaan kuuluu kukkien ja kasvien tuoksu.
JPS:
Kyllä.
ML:
Elikkä mesiangervo puolustaa paikkaansa.
JPS:
Mutta sitten sen verran pitää sanoa, että jos nyt on joku aspiriiniallergikko. Joskus
astmaatikoilla saattaa olla sellaisia, ettei välttämättä aspiriini sovi niin hyvin. Että
kun itse sen tietää, niin tätä lajia ehkä kannattaa sillä lailla harkiten käyttää. Jos
tietää, mistä aspiriini on alunperin saanut nimensä. Jos tietää, niin tämähän on
nykyään Filipendula ulmaria tämä mesiangervo. Mutta tämä oli aikaisemmin
nimeltään Spiraea ulmaria. Aspiriini, spiraea. Aspiriini. Aspiriinin synteesi on lähtenyt
aikoinaan liikkeelle salisiinista. Salisiinia saadaan tästä mesiangervosta. Siitä tulee
aspiriinin nimikin ymmärtääkseni sitten.
Eli siinä mielessä tästä löytyy samankaltaisia lähtöaineita mitä sitten pajunkuoresta
tavallaan aspiriini, asetyylisalisyylihappoa eristetty aikoinaan. Niin jos on tavallaan
tämmöisiä haasteita itsellä, niin aspiriiniallergikkojen kannattaa pikkuisen
varovainen olla tämän kanssa.
ML:
Mutta niille, jotka ei ole allergisia, niin voi auttaa siihen juhannusaamun
päänsärkyyn.
JPS:
Niin. Voi ottaa jalkojen kautta päänsäryn jo etukäteen. Osa menee päähän ja osa
jalkoihin. Joo.
ML:
No niin. Takaamme siis kokovartalohoidon näillä kasveilla.
JPS:
Kokovartalohoidon. Kyllä. Joo. Mutta tämmöinen näin. Mutta etenkin noita lehtiä. Ei
niitä varmaan ennen juhannusta kukkia juuri tulekaan. Tähän juhannukseen nuo
lehdet ovat käyttökelpoisia. Kukat sitten myöhemmin. Tätähän voi jalostaa totta
kai. Ei tätä pakko pelkästään juhannuksena ole käyttää tätä taikaa. Sitä voi
myöhemminkin sitten sinne löylyveteen tai jalkakylpyyn näitä lajeja lisätä.
ML:
Tässä tuleekin joka yön taikaa eikä pelkästään juhannusyön taikaa.
JPS:
No hei, eikö vihtakin ole vähän semmoinen alun perin ollut, että se pitää
juhannuksena ottaa saunaan. Nythän niitä myydään tuolla kuivattuna joulunakin.
Eikö myydäkin kaupoissa? Niin kuka estää laajentamasta tätäkin aspektia. Ei sitä
pakko juhannuksena ole pelkästään käyttää.
ML:
Se on totta. Eli nyt tänä juhannuksena lanseerataan tämmöisiä koko vuoden
tuotteita näistä juhannuksen perinteisistä kasveista.
JPS:
Koko vartalo, koko vuosi -tuotteita. Näin on.
ML:
Hyvä. Olisiko sitten seuraava kimppuun kerättävä kasvi horsma?
JPS:
Jos sinä horsman haluat, niin se on tuommoinen rentunruusu kanssa nimeltänsä
toisaalta. Että halutaanko me? Siis mistäs sen tietää? Joku voi olla. Minä ajattelen,
että ei se rentunruusu välttämättä teemaan sovi, mutta voi se jollain sopiakin. Vähän
riippuu, mitä sitten milloinkin halutaan. Tässä nyt ei ole ihan niin helposti tässä
kasvuympäristössä. Nyt ihan muutamia löytyy siitä. Siitä sitten maitohorsmaa
esimerkiksi löytyy. Miksi tuommoista nyt sitten haluttaisiin ottaa?
ML:
Niin. Niin kuin laulukin sanoo, että se on se rikkaruoho elonyrttitarhassa. Mutta silti
kaikille aika tuttu kasvi. Sinä valitsisit sen kuitenkin mukaan myöskin tähän
juhannussettiin.
JPS:
Joo. Siinä on muutama aasinsilta taas, mikä sopii tähänkin. Ensinnäkin toinen on se,
että mesiangervon lisäksi tämä on tämmöinen - no, monet nyt sanoo rikkakasviksi
- että sitä voi huoletta kerätä tietenkin. Monethan kerää varsinkin näitä nuoria
versoja sitten keväällä. Käytetään ihan - voi keittää ja ihan syödä -vaikka johonkin
munakkaaseen lisätä tuoreenakin. Sitten kun ne rupeavat tässä. Totta kai
kasvupaikan suhteen hiukan, että ei kannata liikenteen läheltä kerätä tai muuta.
Mutta nuorena versona ihan voi syödä. Sehän on niin runsas, ettei siitä voi
kenellekään mitään haittaa olla, vaikka niitä vähän keräisikin. Siinä mielessä
myöskin tähän seppeleeseen tai jalkakylpyyn sopii tosi hyvin tavallaan tuomaan sen
perussetin sinne ja sitten ne mausteet siihen päälle.
Mutta sen lisäksi vielä tuossa, kun mesiangervo ja kurjenpolvi, niin tämä pannaan
tähän kaupanpäälle, niin tästä löytyy taas kasvimaailman suurimpia ellagitanniineja.
Tämä tuo semmoista kemiallista monimuotoisuutta sitten lisää noihin kahteen
aikaisempaan lajiin. Kun ajatellaan tosiaan vaikka jalkakylpyäkin, niin on aika
voimakkaita antibakteerisia ominaisuuksia sitten näissä yhdisteissä. Sitä kautta
myöskin voi olla ihan oikeatakin hyötyä tämmöisten tuotteitten käytöstä.
Sitten se aasinsilta, niin tässähän Lönnrot on mainostanut jo Flora Fennicassa
aikoinaan, kun on tiennyt tietenkin haastattelemalla aikalaisia silloin 1800-luvulla,
niin tästähän on semmoinen perinnetietous, että kun tätä lehmille syöttää, niin
lehmien maidontuotanto lisääntyy. Taas meidän omien tutkimusten mukaan tällä
pystyy myöskin lehmien metaanipäästöjä pienentämään plus niitten suolistoloisia
tappamaan mahdollisesti. Tässä on monta hyvää tämmöistä käyttökohdetta. Se
aasinsilta on siinä, että eikö se kuulostakin hyvältä, että tulee maitoa enemmän ja
ilmavaivoja ja muita suolistovaivoja vähemmän. Jos taas mietitään suvunjatkamista
ja tämmöistä, kaikkia hyviä ominaisuuksia, mikäli ne ihmisille sitten mahtaa siirtyä.
Mutta ainakin toimii tunnetusti eläimillä. Ihminenhän on eläin.
ML:
Niin ja minulle tuli tästä semmoinen kierrätysaspekti mieleen. Että sitten kun se
kimppu on loppuun asti käytetty, niin sitten sen voi syöttää eläimille ja sitten
myöskin auttaa heitä tämä kemiapaketti.
JPS:
Joo, ilman muuta. Ainoa varmaan toi mesiangervo on ehkä näistä tämmöinen, mikä
saattaa olla sellainen, että se ei sitten kyllä tunnetusti maistu vaikka märehtijöille.
Että sillä lailla kannattaa sitä sitten. Mutta joo. Tarjota voi. Jos maistuu, niin sitten
maistuu. Tässä olisi kukat pikkuisen parempia kuin lehdet, mutta minä veikkaan,
ettei oikein kukat ehdi juhannukseksi nyt maitohorsmaan. Se oli liikaa vaadittu.
Sitten kun niitä löytyy, niin niissä on pikkuisen ydympi tuo tanniinipitoisuus. Sieltä
löytyy pikkuisen enemmän sitten tavaraa.
ML:
Mutta minun mielestä tässä on se, mistä on aikaisemminkin puhuttu, että mikä
mielenkiintoista on myös se kasvukauden aikainen kehitys. Että just jos tämän
meidän kimpun kokoaisi nyt ja sitten vähän myöhemmin ja sitten ehkä vielä
myöhemmin syksyllä, niin se kimppu ehkä näyttäisi erilaiselta. Sitten tuon mukaan,
mitä sanoit, niin kemiallinen koostumuskin sitten vähän vaihtelisi, kun olisi
enemmän kukkia kuin lehtiä ja niin edelleen.
JPS:
Kyllä. Ja katso kun et sinä oikein voi tietää, mikä toimii sinulle. Eikö vaan? Sinä et
voi tietää kuin kokeilemalla. Tässä on varmaan tarkkaa se, mikä suhteellinen
osuuskin tulee, katso seitsemää erilaista (lajia).
ML:
Totta.
JPS:
Nyt tänä juhannuksena kokeilet tätä näin ja panet tarkkaan ylös. Jos ei se
onnistunutkaan, niin ensi vuonna uudelleen.
ML:
No niin.
JPS:
Ja sitten vuoden aikanakin tosiaan kesällä sitten. Ihan oman maun mukaan. Mutta
joo. Totta kai suomalaisten pitää horsma mukaan ottaa. Jos haluaa pistää vielä
vaikeusastetta pikkuisen lisää, niin nythän me löydettiin maitohorsmaa tällä lailla
vaan vähäsen, niin jos pistää vaikeusastetta lisää. se tavallaan varmaan tiedätkö
kasvattaa mahdollisuuksia onnistumiseen, kun nähdään vaivaa tämän asian eteen.
Eikö vaan? Vaivannäkö.
ML:
Minun mielestä aina kannattaa nähdä vaivaa.
JPS:
Vaivannäkö - kun se taikojen ohje oli, että pitää mennä seitsemältä kedolta jopa
seitsemän aidan yli ehkä jopa ilman vaatteita. Eikö vaan? Tämmöisiä kaikkia
uskomuksia. Niin pannaan tähän nyt kun meillä ei ole seitsemää aitaa tässä ja
vaatteetkin on päällä, mutta jos me nähtäisiin vähän vaivaa, niin horsmia on
Suomessa paljon muitakin kuin maitohorsma. Karvahorsmaa esimerkiksi voisi
kaupunkilaiset yrittää löytää. Se on hirveä tuommoinen jopa pari metriä korkea
kasvusto. Jotain uusia lajeja, ettei vaan aina sitä samaa. Karvahorsma. Hakekaa
sitä. Ei ole ihan niin yleinen.
ML:
Siinäpä kesälomatekeminen sitten, että etsi karvahorsma.
JPS:
Kyllä. Eikö ole kivaa?
ML:
On.
JPS:
Kasvien etsiminen on aina hauskaa. Joo.
ML:
Selvä. No niin, elikkä nyt me ollaan jo saatu aika paljon kaikenlaisia ominaisuuksia
kerättyä mukaan tähän meidän kimppuun jo näitten kolmen lajin myötä. Eli
metsäkurjenpolven, mesiangervon ja maitohorsman. Mikäs ois sit meidän laji
numero neljä?
JPS:
No, sitten mennään kuule ihan minun suosikkilajiini, jos puhutaan tämmöisistä
kukkivista kasveista, kukista mitä Suomen luonnosta löytyy. Tässä näin tämmöinen,
näetkö? Nuokkuvat tämmöiset viininpunaiset kukkaset. Vähän tuolla lailla roikkuu,
eikö vaan? Vähän niin kuin nuokkuu. Eli hän on ojakellukka. Jos saa kasvista sanoa
hän.
ML:
Saa.
JPS:
Joku voi pahoittaa mielensä siitäkin, mutta hän on nyt hän siinä. Ojakellukka.
Tällaiset aika omalla tavallaan hennot kukat ja jollain tavalla vähän vaatimattomat
ja nöyrätkin. Mutta Geum rivale. Toinen mitä sitten löytyy paljon kaupungista on tuo
kyläkellukka, Geum urbanum. Sitäkin oli tässä jossain. Nyt ei ole tässä ihan hollilla.
Mutta siitä sitten taas pikkuisen lisää monimuotoisuutta. Tanniinimaailmaan.
ML:
Eli mikäs on kellukoitten tanniinierikoisuus?
JPS:
Niitten pääyhdiste on nimeltään gemiini-A. Minä heitin tästä tämmöisen ajatuksen,
vaikka minä en usko itse horoskooppiin yhtään, mutta tämähän on. Mikä tuo nyt on?
Se on gemini. Eikö se ole kaksoset? Sun on ihan pakko ottaa näitä kellukoita, jos
sinä olet kaksoset tai vaaka. Kun kuulemma kaksoset ja vaaka sopivat kauhean
hyvin yhteen. Niin vähän riippuu, mitä sinä targetoit sitä morsmaikkua, kun haet.
Niin (gemiini-A) on tiedätkö siinä mielessä kaksosille tai vaaka-horoskoopit omaaville
ehdoton valinta.
Se on tuommoinen isokokoinen dimeerinen ellagitanniini. Vähän vastaa tuota
maitohorsman pääyhdistettä hivenen kemiallisesti sitten. Mutta kumminkin siis
sellainen, että sitä ei löydy juuri muista suomalaisista kasvisuvuista. Se on aika
tuommoinen spesifinen pääyhdiste nimenomaan näillä kellukoilla tuo. Tiedätkö sinä
muuten, mistä tuo tulee tuo kellukan nimi?
ML:
No, itse asiassa minä mietin sitä, kun tätä etukäteen mietittiin. Että minun mielestä
kellukan kuuluisi kellua jossakin, mutta tähän on joku muu selitys.
JPS:
Joo. Minä luulen, että tämä on totta. Minä olen tämän lukenut semmoisesta
lähteestä, mihin mä uskon. Mutta sanotaan sillä lailla, jos sinä katselet tässä näitä
kahta vierekkäin, näitä nuokkuvaa kukkaa siinä. Ne ovat kuulemma ihan semmoiset
kuin pässin killuttimet.
ML:
Aha. No joo.
JPS:
Siitä on tullut sitten kellukka. Eli siinäkin mielessä eikö vaan sopii tavallaan tähän
teemaan, jos ajatellaan taas tämmöistä pienellä aasinsillalla tätä
suvunjatkamisaspektia, mikä ehkä liittyy näitten morsiamien ja sulhasten
hakemiseenkin. Jos sallitaan.
ML:
Tieteen tarkoitus on etsiä selityksiä kaikkeen, niin niitä ainakin löytyy - hyviä
perusteluja.
JPS:
Joo. Mutta tosiaan.
ML:
Kellukat eivät olleet minulle tuttuja ollenkaan, mutta nähtävästi ne ovat yleisiä ja
niitä löytyy joka puolelta. Tosiaan tuo tätä tanniinirikkautta selkeästi lisää.
JPS:
Tämä ojakellukka niin tämä niin kuin nimikin kertoo, niin kosteissa olosuhteissa aika
hyvin viihtyy. Että enemmän sitten ihan kaupungin keskustoista tai kaupungeista
ylipäänsä, kaupunkialueilta, niin ehkä vähän vähemmän löytää. Että kyläkellukka on
sillä lailla yleisempi sitten kaupunkialueella. Viihtyy kuivemmissa olosuhteissa ja niin
kuin kyläkellukkakin nimi ehkä vähän kertoo siitä, Geum urbanum. Jos sillä lailla
haluaa muistaa, että se on vähän urbaanimpi lajina sitten. Nämä molemmat,
kyläkellukka ja ojakellukka, varmaan ehkä koiran omistajille osittain tuttuja, kun
sitten kun nämä tästä nämä kukat lähtevät tekemään siemeniä, niin ne ovat
semmoisia palloja. Siemenpalloja. Tosi semmoisia - siinä on semmoinen väkänen,
mikä ottaa koiran turkkiin kiinni. Aikoinaan niitä on saanut nyppiä miljoonia irti, kun
tulee kotiin koiran kanssa, kun näitä on sitten kumminkin tässäkin ja varsinkin
kyläkellukkaa sitten paikoitellen ulkoilureitit täynnänsä. Sitä kautta varmaan tulee
tutuksi tietämättäänkin kellukoitten siemenet sitten koiranomistajille. Eli sillä lailla
ne leviävät sitten myöskin eteenpäin. Joo.
Tuossa muuten vielä tulee mieleen. Ei nyt kannata näitä juurinen kerätä oikeastaan
mitään lajia kauhean paljon. Mutta jos nyt yhden tämmöisen ojakellukan tästä
ottaisi, niin siinä (juuressa) on pientä tuommoista neilikan tuoksua. Sanotaan
myöskin, että jos vedessä keittelee, niin siitä tulee vähän semmoinen suklaamainen
keitos siitä juurakosta. Että jos nyt yhden juurakon jostain omalta maalta ottaa, niin
ehkä se sitten sopii siihen jalkakylpyyn mukaan taas tuomaan omaa aromiansa.
ML:
Kuulostaa houkuttelevalta vaihtoehdolta.
JPS:
Kyllä. Se oli siinä. Kellukka.
ML:
No niin. Mikäs sitten olisi seuraava laji, joka pääsee tähän meidän juhannussettiin?
JPS:
No, mikäs sitten olisi? Katsotaan nyt tuo. Tuo on sitten vähän tuommoinen tuo
seuraava. Minä ajattelin, ettei ota ihan niitä helpompia. Ottaa yhden ja pari vähän
hankalampaa. Muuten voisi ottaa ahomansikan, niin kuin metsämansikkana
tunnettu, mutta ei oteta. Otetaan tässä näin, näetkö? Olisitko tiennyt, että on
mansikka tämännäköinen?
ML:
No, lehti näyttää ihan mansikan lehdeltä, mutta valtavan kokoiselta sellaiselta. Elikkä
ihan kuin ahomansikan lehti kertaa kymmenen.
JPS:
Joo. Valtavan suuri, eikö olekin? Ahomansikka saanut pikkuisen energiabuustin.
Kauhean kokoiseksi kasvanut. Mikä sille on tullut? Tämä on ukkomansikka. Ei ole
ahomansikka vaan ukkomansikka. Ihan samaa sukua mutta valtavan paljon vain
suurempi, että on helppo tunnistaa. Iso ahomansikka niin se on ukkomansikka. Taas
sillä lailla, kun ajatellaan ukkomansikka. Eikö vaan? Kyllä se nyt täytyy ottaa.
ML:
Pääsee mukaan minun puolesta.
JPS:
Jos on ukko haussa, niin tässä on semmoinen. Tämäkin on ehkä tämmöinen
viljelykarkulainen tämä laji ehkä osittain. Aikoinaan ollut puutarhojen ja kartanoiden,
pappiloiden liepeillä sitten kasvanut. Mutta jos täytyy kerätä, niin ehkä minä ottaisin
tuota ukkomansikkaa kumminkin, kun ahomansikka on pikkuisen harvinaistumaan
päin. Ehkä antaa niitten olla rauhassa. Ukkomansikassa on noin isot lehdet, niin siitä
riittää muutama lehti tähän tarkoitukseen vallan mainiosti.
ML:
Löytyykö tätä ukkomansikkaa laajalti? Mikä on sen esiintyvyys?
JPS:
Kyllä sitten, kun sitä vaan lähtee. Jos taas kuljet täällä luonnossa muutenkin kuin
sillä lailla, ettet mitään katsele. Niin katselet pikkuisen jalkoihisi nöyränä, niin kyllä
sitä yllättävän laajasti sitten löytyy kuitenkin. Kyllä minä olen sitä pystynyt
löytämään ihan tuolta kaupunkien urbaaneilta alueilta ja täältä metsästä ja joka
puolelta. Varsinais-Suomesta, Satakunnasta. Varmaan muualtakin.
ML:
Kun nyt kaikista lajeista tähän mennessä on ollut jotain tanniinierikoisuuksia, niin
onko ukkomansikassa jotain tanniineja?
JPS:
Joo. Mikäs tuo äskeinen oli? Äsken oli kellukat. Tästä voisi nyt sanoa. Ei ole vielä
lanseerattukaan tuommoista termiä kuin mansikkamaiset tanniinit. Nyt voisi
varmaan sanoa mansikkamaiset tanniinit, koska tästä löytyy agrimoniini-niminen
dimeerinen ellagitanniini, mikä on tuon (gemiini-A:n), tuosta äskeisestä kellukasta
löytyneen sisaryhdiste. Melkein samankaltainen mutta pikkuisen erilainen. Tätä
löytyy nimittäin tätä agrimoniinia myöskin ihan mansikasta, mitä me kaupasta
ostetaan. Se menee myöskin sinne mansikan hedelmään se yhdiste. Me syödään sitä
kautta aika aimo annos myöskin oikeasti sitten tätä agrimoniini-nimistä
ellagitanniinia, eli mansikkamaista tanniinia sitten sitä kautta. Eli täysin turvallinen
taas. Näistä lajeista yksikään ei ole sillä lailla paitsi tuo mesiangervo, että jos on se
aspiriiniallergia, niin kannatta varoa. Mutta muuten täysin turvallisia.
ML:
Onko näillä mansikkamaisilla tanniineilla jotain ominaisuuksia? Jotain terveyttä
edistäviä ominaisuuksia tai jotain muita vai onko ne vielä vähän tutkimattomia?
JPS:
No, varmaan yleisesti voidaan sanoa, että näissä kaikissa, mitä nyt tässä on
katsottu, näissä kaikissa lajeissa on kuitenkin ellagitanniinit se päätanniiniryhmä.
Näillä kaikilla on varmaan enempi, vähempi sitten näitä samankaltaisia terveyteen
vaikuttavia ominaisuuksia. Sitten vähän riippuu, että mitä me haetaan. Että tämä
jalkakylpy toki hakee, tiedätkö, ihonhoidollisia tai sitten haavanhoidollisia
antibakteerisia ominaisuuksia. Niitä voi käyttää oikeasti niin kuin käytetäänkin paljon
kosmetiikkatuotteissa. Että periaatteessa, jos ei nyt ensin mene jalkojansa
kylvettämään siihen kylpyyn, niin näitä voi käyttää ihan joka puolelle. Kasvoihin ja
muualle. Sillä lailla supistava vaikutus ihohuokosiin. Sillä lailla voisi ajatella, että on
hyvä sitten sen jälkeen ehkä jalat sinne kylpyyn sitten, kun on sen tehnyt.
Sitten, kun sisäisesti nautitaan, niin näissä on paljon sitten. Niin kuin sitä kautta
terveysvaikutukset tavallaan syntyy, kun nämä isokokoiset ellagitanniinit hajoavat
ihmisen elimistössä. Ne hajoamistuotteet sitten siirtyvät verenkiertoon ja siitä
eteenpäin. Taas ne modifioituvat. Niistä tulee entistä pienempiä tavallaan
hajoamistuotteita, metaboliatuotteita. Niillä on osoitettu sitten olevan, kun ne
kulkeutuvat sitten ihmisen elimistössä eteenpäin, niin niillä on osoitettu olevan
monenlaisia hyötyvaikutuksia. Jopa mahdollisesti johonkin erilaisiin syöpiin
estävästi. Rintasyövästä on tutkimuksia tehty. Muut eli puhutaan niin sanotuista
urolitiineistä, mitä syntyy ellagitanniinin hajoamistuotteista. Niillä saattaa olla
myöskin tällaisia ihan oikeastikin sairauksia estäviä vaikutuksia sitten. Mutta se on
jännä juttu sillä lailla, että se tulee sieltä metaboliittien kautta. Se alkuperäinen
yhdiste ei ole tavallaan se aktiivinen.
Kun taas sitten, kun me tässä jalkakylpyä mietitään, niin siinä on nimenomaan se
alkuperäinen yhdiste on se aktiivinen. Se isokoinen tanniini, mikä sitten taas
vaikuttaa ihon pinnalla sitten niitä haavoja hoitavasti tai muuta. Sitten taas sisällä,
organismin sisällä. ne hajoavat ja tulee se pieni mollukka, mikä sieltä irtoaa ja sen
metaboliitit on sitten niitä aktiivisia. Sillä lailla eri tavalla sama yhdiste voi vaikuttaa
sitten. Sitten taas eläimissä nämä voivat hapettua, niin kuin aiemmin on puhuttu.
Että nämä samat yhdisteet kasviensyöjissä, niin nämä voivat hapettua ja aiheuttaa
sitä hapettavaa stressiä. Joko entsymaattisesti tai korkean pH:n vaikutuksesta.
Monta monessa. Sanotaan sillä lailla. Samoilla yhdisteillä. Mutta joo.
ML:
No niin. Minä näen jo itseni juhannuksena istumassa kukkaseppele päässä, jalat
jalkakylpyvadissa mansikoita syöden.
JPS:
Hei.
ML:
Onneksi minä laitoin tämän kukkamekon päälle, koska tässähän alkaa olla ihan niin
kuin juhannustunnelma.
JPS:
Kyllä. Kyllä kyllä.
ML:
Nyt meillä on viisi lajia kasassa ja jotta me olisimme tämän taianomaisia loppuun
asti, me tarvitaan vielä kaksi lajia tähän meidän kokoonpanoon. Mihin suunnataan
seuraavaksi?
JPS:
Katso nyt. Kauhea tuuri. Tuossa on. Osaatko sanoa, mikä on? Mutta tuo. Eikö näytä
niin kuin piparkakulta? Vähän niin kuin piparkakku hiukan. Tuo on vähän niin kuin
tuosta on joku jo syönyt palasen pois, mutta aika usein vielä enemmän tuommoinen
symmetrinen piparkakkumainen lehti. Poimulehti. Niitä on Suomessa niin monta lajia
sitten. Mitä on pari-, kolmekymmentä eri lajia. En lähde edes arvaamaan. Ei mitään
järkeä lähteä arvaamaan. En voi millään tuntea. Niitä on niin monta erilaista. Mutta
sanotaan sillä lailla, että se on poimulehti.
ML:
Selvä. Se riittää.
JPS:
Poimulehti ja niitä on sitten useita. Kaikki on enempi, vähempi samannäköisiä. Niin
kuin lehdet. Minä veikkaan, että poimulehden aika moni tuntee. Jos sitä voisi ehkä
miettiä tässä muutenkin hyödynnettävyyden kannalta, niin aamukaste. Jos aamulla
liikut luonnossa, ehkä näet tuon aika usein. Se kerää tähän keskelle. Tähän niin kuin
vähän tämmöiseen suppiloon. Tuosta on nyt pala pois, mutta tuohon suppiloon,
katso. Sinä näet aika usein lehtien pinnalla vesipisaroita. Tällä on erittäin suuri
muutenkin pintajännitys tässä. Tässä lehden pinnassa on semmoisia pieniä karvoja
ja se on vähän semmoinen lipofiilinen. Tämä hylkii vettä tämä pinta. Sen takia se
vesipisara näkyy siinä semmoisena pisarana. Se ei leviä tähän pinnalle, vaan se
pysyy pisaramaisena. Hyvin usein, melkein aina kasvikirjoissakin, kun näkee
poimulehden kuvan, niin melkein aina on kuvattu sillä lailla, että se pisara on siinä
mukana.
ML:
Poimulehti ei ole ehkä tätä ominaisuutta kehittänyt sen takia, että ihmiset saisivat
kauniita valokuvia. Onko sen kasvin kannalta tärkeä ominaisuus, että siinä on
tuommoinen vahamainen pinta?
JPS:
Joo. Kyllä se varmaan se vahamainen pinta muuten suojaa sitä kasvia sitten.
Monestihan vahamainen pinta on sen takia, että estää haihtumista sillä lailla, että se
pystyy pitämään paremmin sen kosteuden siinä. Joku tuommoinen
vedenkeräämisominaisuus monilla kasveilla sitten sitä kautta, niin totta kai se pystyy
laajemmalta pinta-alalta keräämään sen veden sitten tavallaan itselleen, jos siinä on
isotkin lehdet ja muuta. Mutta tuossa minulle tuli mieleen tuommoinen, kun tuo on
Alchemilla on tuo suku. Tulee mieleen alkemisti. Kyllä sinä alkemistit tiedät. Eikö
vaan?
ML:
Tiedän.
JPS:
Yritti muuttaa kaiken, mitä löysi, niin kullaksi. Ehkä jopa yritti jotain ikuista elämää.
Elämän eliksiirejä metsästää. Eikö vaan? Tämä on Alchemilla. Voisi ajatella, kun
tuohon on kerääntynyt sitä vettä, vesipisaroita, niin voisiko se olla elämän eliksiiriä.
ML:
Kuulostaa ihan hyvältä selitykseltä.
JPS:
Se pitää nimittäin kerätä nyt sitten silloin, kun siinä on sitä elämän eliksiiriä. Ottaa
se sinne kimppuun mukaan plus sitten ehkä sinne jalkakylpyynkin. Ei silläkään voi
varmaan mitään haittavaikutusta olla.
ML:
Eli pitää odottaa siihen asti, että aamukaste kertyy lehdelle.
JPS:
Joo. Tai sitten tietenkin, kun juhannuksesta puhutaan ja suomen kesästä, niin
saattaa olla, että sade yllättää. Eikö vaan? Niin sitten voidaan ajatella, että sekin
riittää. Sekin riittää. Suomen juhannus.
ML:
Niin ja nythän se sai tämmöisellä positiivisella ajatuksella odottamaan, että voi kun
sataisi juhannuksena, niin sitten voisi kerätä poimulehtiä, jonka päälle on kertynyt
vettä. Sitten olisi jalkakylpy täydellinen.
JPS:
Eikö vaan? Posin kautta. Posin kautta kun mennään. Joo. Pitää muuten varottaa.
Tätä nimittäin jotkut käyttää myöskin lankojen värjäämiseen. Että tuo on ihan
tuommoinen luonnollisen väriaineen lähde. Eli semmoiseksi kellertävän vihreäksi
saattaa langat saada värjättyä tuolla. Että sillä lailla kun miettii niitä jalkoja tai sitten,
jos sinä teet urbaanissa saunassa, niin joku saattaa vähän tykätä kyttyrää, jos
jalkakylvyn tälläät siihen lauteille. Saattaa vähän värjäytyä, että sillä lailla kannattaa
totta kai varovainen olla niin kuin aina.
ML:
Juuri heräsi ajatuksia hiusten värjäämisestä juhannusyönä hieman vihreäksi.
JPS:
Joo. Ja itse muuten minä mietin koko aika, hyvä että tuli mieleen tuo urbaani sauna,
mutta minä lähestyn koko ajan tätä niin että on juhannusperinne tavallaan tuo
savusauna. Minä lähestyn koko ajan sitä kautta. Siellä nyt ei ole tosiaankaan väliä,
että tahriintuuko vai ei, kun sinä tahriinnut ihan varmaan. Se on ihan musta paikka
muutenkin. Että se on päivänselvää, sitten kun me pannaan nämä kuumaan veteen,
nämä on saanut olla tunti, puolitoista aika lämpöisessä vedessä, jos yritetään edes
saada sieltä noita isokokoisia tanniineja irti, niin kannattaa antaa jonkun aikaa
hautua hyvin sitten, jos jaloille haluaa jotain positiivista vaikutusta.
ML:
Minä olisinkin kysynyt sitä, että mitkä on näille ideaalit uutto-olosuhteet. Elikkä jos
me halutaan optimoida meidän jalkakylvyn vaikutukset, niin minkä lämpöistä vettä
me laitamme tähän jalkakylpyyn?
JPS:
No, tuo on tosi monipuolinen kysymys ja ehkä vähän hankalakin, kun vesi ei
välttämättä ole paras tapa näitten aineitten ulos saamiseen. Puhutaan näistä
isokokoisista tanniineista. Niin se ei välttämättä, ne ei tule vedellä. Että pikkuisen
lämpötilaa tarvitsisi kohottaa, mutta sitten, kun me pannaan lämpötila taas
pikkuisen korkeammalle, niin minä puhuin äsken, että nuo yhdisteet saattavat hajota
ihmisen elimistössä. Sama juttu liian kuumalla vedellä. Että ehkä ei ihan kiehuvaa
kannata pistää, mutta toki sitten jonkun verran semmoista ihan hyvin lämmintä,
joka sitten tunnin päästä vielä olisi semmoista jaloille sopivaa. Riippuu toki, missä
se on sitten, mutta saunassahan se pysyy vähän paremmin lämpöisenä. Mutta ei
tätä varmaan voi tehdä optimiolosuhteissa tätä hommaa. Hyvin sellaista lämmintä
vettä vaan ja tunti, puolitoista. Kyllä siitä hyvä tulee.
ML:
Kuulostaa helpolta reseptiltä.
JPS:
Joo. Lämpö ja yrtit tekevät joka tapauksessa hyvää ja ehkä pikkuisen kemiaa kaupan
päälle. Se on siinä.
ML:
Selvä. Eli laji numero kuusi meidän juhannusohjelmaan oli poimulehti. Seitsemäs
tarvittaisiin vielä.
JPS:
Tiedätkö muuten, mikä tuossa oli kemiaa? Se minulla jäi sanomatta.
ML:
No niin.
JPS:
Joo. Nyt me olemme sillä lailla tylsiä, kun mikä äskeinen oli. Mikä se nyt oli? Se oli
tuo.
ML:
Se oli se ukkomansikka.
JPS:
Joo. Se oli se mansikka tuossa noin. Tässä nimittäin, kun siinä oli ukkomansikassa
mansikkamaisia tanniineja, niin tässä on aivan sama. Aivan sama pääyhdiste
poimulehdessä. Eli sillä lailla ei tuo mitään enää sitä monimuotoisuutta lisää
kemiamielessä, mutta tuo monimuotoisuus ehkä muussa mielessä. Alkemisti,
elämän eliksiiri. Ukkomansikasta puuttui nämä ominaisuudet, niin sama kemia,
mutta pikkuisen eri tarina.
ML:
Ja nämä ovat siis nyt kun tarkkaan katsoo niin tosi kauniita nämä kasvit. Että
tavallaan tuommoista symmetriaa ja muuta löytyy noitten lehtien muodoistakin, että
siitä saa myös visuaalisuutta sinne jalkakylpyyn.
JPS:
Kyllä, kyllä. Ilman muuta, ilman muuta näin. Joo. Sitten sinä puhuit seitsemännestä.
ML:
Joo. Minä menin jo asioiden edelle.
JPS:
Ei se haittaa. Katso, nyt meidän täytyy nähdä sitten vähän vaivaa. Äsken me nähtiin
vähän jo vaivaa, kun otettiin ukkomansikka eikä ahomansikkaa ja puhuttiin
karvahorsmasta eikä välttämättä tuosta maitohorsmasta. Nyt meidän täytyy vähän
matkaa kävellä.
ML:
Niin ja minun mielestä muutenkin nyt sinä olet valinnut tähän tämmöisiä
mielenkiintoisia lajeja, ettei ehkä niitä kaikkein perinteisempiä kukkia. Minä luulen,
että tästä tulee oikein hyvä setti.
JPS:
Sillä lailla nimenomaan, että vähän uusien lajien tavallaan tuntemusta, niin ei se
mitään haittaa. Kaikki tuntee aina, että mikä on koivu ja mikä on metsäkurjenpolvi,
mutta kaikki uudet lajit aina tuo rikkautta kuitenkin tähän luonnossa liikkumiseen.
Kurjenpolvistakin aivan hyvin vois tuoksukurjenpolven omalta pihalta ottaa. Ihan
puutarhakasvi, niin sieltä tulee sitten taas sitä aromaattisuutta mukaan aika
mukavasti. Tuoksuu kivasti.
ML:
Ja kasveja, joitten nimessä on juhannus, niin tietenkin ekaksi tulee mieleen
juhannusruusu. Tässä kun katselin etukäteen näitä kasvien tietoja, niin aika monet
näistä nytkin meidän valitsemista kasveista kuuluu ruusukasveihin.
JPS:
Joo. Näin on. Se on semmoinen homma, että ruusukasvit - kun ollaan paljon tutkittu
kasvikuntaa - niin ruusukasvit heimona on kaikkein rikkaimpia näitten yhdisteitten
osalta, mitä minä nyt tähän nimenomaan olen ottanut tuohon jalkakylpyosastoon.
Se tulee se selitys sieltä. Mutta toisaalta sitten taas maitohorsma, kun se kuuluu
tuonne horsmakasveihin ja siinä oli kuitenkin näitä maailman suurimpia
ellagitanniineita. Ja mikäs se sitten oli? Tuo kurjenpolvi niin se oli
kurjenpolvikasveihin kuuluva. Että muut taisivat olla aika pitkälti ruusukasveja.
No niin. Nyt ruvetaan kauhean vaivannäön ja kävelyn jälkeen lähestymään kohdetta.
Näetkö? Tuossa on tuommoinen metsälampi tuossa. Yritetään löytää siitä sitten
tuosta lammen reunalta. Jos nähtäisiin edes. Ne kasvavat tuossa vähän keskellä nuo.
No, tuossa ihan reunassakin on. Minä nappaan tuosta. Napataan täältä näin. Aika
paljon tykkää kosteista oloista. Tämän näköinen.
ML:
Eli nyt tultiin tänne metsälammen reunaan ja löydettiin täältä meidän
juhannuskimpun viimeinen laji.
JPS:
Kyllä. Tämä on kurjenjalka. Jos taas yrittää muistisääntöjä jotain tähänkin kehittää,
niin niin kuin tässäkin näet, niin kasvaa hyvin useasti kosteissa paikoissa, vetisissä
paikoissa. Vähän niin kuin suomaisissa paikoissa. Järven rannoilla, erilaisten
vesistöjen rannoilla. Tässä on tämmöinen metsälampi. Aika usein tuossa rannalla.
Sitten se voi vähän kurkottaa tuonne. Nyt se kasvaa melkein tuolla keskellä
tuommoinen saareke. Muistisääntö sillä lailla, että jos keväällä kurkia seuraat.
Kurjethan tekee pesiä tuonne myöskin kosteikkoihin eli tykkää tavallaan kosteista
olosuhteista. Jos katselet tuota lehteä, niin se on vähän ehkä tuommoinen linnun
jalan näköinen hiukan tuo lehdykän muoto tuossa. Niin kurjenjalka on sitten
tämännäköinen. Eli pikkuisen joutuu näkemään vaivaa. Ei välttämättä ehkä löydy
ihan samoista paikoista, mitä nuo äskeiset lajit.
ML:
Mutta kurjenjalan sinä halusit nyt valita tähän meidän yrttikylpyseokseen. Minkä
takia?
JPS:
Nyt ei ole taaskaan kemian syy, hei. Tälläkään kertaa. Kun äskenkään ei ollut. Tuli
vähän se sama kemia, mitä oli tuolla mansikassa, niin tuli tuossa edellisessä lajissa
eli poimulehdessä. Niin kurjenjalassakin on samoja mansikkamaisia tanniineja, mitä
ukkomansikassa, ahomansikassa ja sitten mansikassa, mitä me syödään,
normaalissa kaupan mansikassa. Niin tässä on sama agrimoniini pääyhdisteenä. Sen
takia että nyt tulee taas sitä biologista monimuotoisuutta sinne kimppuun lisää. Ei
tule välttämättä enää kemiallista monimuotoisuutta niinkään. Mutta tämä
vaivannäkö, eikö vaan? Nähdään pikkuisen vaivaa. Taas löydetään uusia asioita ja
varmaan todennäköisesti tämä tuossa vedessä antaa olla ja tuottaa sieltä sitten
vähän tuoksua, niin näissä varmaan kaikissa on kuitenkin jonkinnäköinen erilainen
ominaistuoksu, niin sitä kautta. Mutta samoja vaikuttavia aineita. Eli sillä lailla tuo
sellaista monimuotoisuutta kumminkin tähän mukaan.
Ja jos nyt sattuisi olemaan - tässä ei nyt ole hanhikkeja - muuten. Tämä kuului
nimittäin ennen. Nykyään kuuluu kurjenjalkoihin, mutta kuului ennen hanhikkeihin.
Jos muistaa tai tietää - mimmoisia hanhikit on - niin monet hanhikit näyttää ihan
samannäköiseltä lehdistään. Hanhikitkin sitten taas, yllätys, yllätys, iso osa
hanhikeista on myöskin tämän saman yhdisteen sisältäviä. Eli mansikkamaisia
tanniineja. Eli tätä agrimoniinia löytyy niistäkin hirvittävän runsaasti. Esimerkiksi
ketohanhikki, mitä löytyy, semmoinen vähän niin kuin suikertava maanpeitekasvi.
Tai joku rönsyansikkakin, mitä sitten puutarhaliikkeistä saa. Niin jos ei löydä jotain
näistä, sanotaan nyt vaikka tätä kurjenjalkaakaan ei löydä tai muuta, niin voi hakea
ketohanhikkia tai rätvänää tai jotain muita vastaavia lajeja. Saa sitä kautta sitten
täydennettyä tämän seitsemän valikoiman. Kunhan näkee vaivaa, eikö vaan? Eli liian
helpolla ei saa päästä. Joo. Ja puutarhakasveja ei saa välttämättä pelkästään ottaa,
kun luonnonvaraiset on parempia.
ML:
Joo, kyllä ne minun mielestä ehdottomasti metsästä pitää hakea, että tämä taika
toimii. Lähdettiin metsäkurjenpolvesta ja päädyttiin kurjenjalkaan. Tässä
kurkitematiikassa taitaa olla myös jotain hyvin suomalaista.
JPS:
No joo. Sekin oli toisaalta se, joo. Näin on. Toinen aasinsilta, että pojasta polvi
paranee ja nyt päästiin kurjenjalkaan ja kyseessähän on jalkakylpy. Eikö ole tässä
näin? Tässä on taas näitä tämmöisiä aspekteja, mitkä sitten palvelevat siellä tyynyn
allakin mahdollisesti sitä kokonaisuutta.
ML:
No niin. Nyt meillä on siis juhannukselle selkeät suunnitelmat. Elikkä nämä
seitsemän lajia, mitä tässä nyt käytiin läpi, eli metsäkurjenpolvi, mesiangervo,
maitohorsma, ojakellukka, ukkomansikka, poimulehti ja kurjenjalka, oli meidän
valinnat tähän juhannuskimppuun, josta voi myös tehdä seppeleen, jalkakylvyn ja
sitten vähän sai maistellakin. Kaikenlaisia vaikutuksia luvattiin. Terveysvaikutuksia
ja ihoa silottavia vaikutuksia ja sitten tietenkin näitä taianomaisia vaikutuksia.
JPS:
Nimenomaan taikoja. Nimenomaan juhannustaikoja. Ja sitten kemia tekee niitä
taikoja siinä rinnalla, eikö vaan? Kemia tekee positiivisia taikoja niin kuin kemian
tapana on. Ja kasvien yleisestikin ottaen. Tässä oli yksi esimerkki. Näin tämän voi
kasata ja ei ole ihan perinteinen tapa, mutta toimii kuin tauti.
ML:
Selvä. Eli tässä oli meidän Luonnollista kemiaa – Kesäyön kemia -jakso juhannusta
varten ja tällä kohti sitten taianomaisia hetkiä.
JPS:
Näin on. Hyvää juhannusta.
ML:
Sitä samaa. 

Kevään kemiaa

Tässä Luonnollista kemiaa -podcast-jaksossa kierretään Ruissalon tammilehdossa kevääseen heräävien lajien kemiaa ja sen merkitystä ihastellen. Kuullaan mm. mitä yhteistä on kevään kukilla ja puilla: sini- ja valkovuokolla, leskenlehdellä, tuomella ja hieskoivulla.

>> Kuuntele jakso 3: Kevään kemiaa

 

Tekstivastine

ML: Tänään Luonnollista kemiaa -podcastsarja on tullut tänne Ruissalon tammilehtoon katselemaan kevään merkkejä. Luonnonyhdistekemian professori Juha-Pekka Salminen, mikä on sinulle se ensimmäinen kevään merkki, jos nyt puhutaan luonnosta?

JPS: Saako sanoa tammi? Ei saa.

ML: Saa sanoa ihan mitä vaan.

JPS: [naurua] Joo ei. Tammi on muuten aina hyvä vastaus joka kysymykseen, mutta ei kyllä keväällä. Se tulee niin myöhään. Melkein jos varmaan itse lähden täältä jotakin katsomaan, niin sinivuokko on todennäköisesti ensimmäinen, mitä keväällä täältä Tammilehdosta ja muualta haetaan. Sepä se ensimmäinen on, ja tuossa näyttäisi olevankin muutama yksilö sopivasti. Mutta hei, hyvä aasinsilta. Näetkö sinä, mikä siinä on vieressä? Siinä on hirveä määrä pudonneita tammenlehtiä. Eli täällä tavallaan syksy kohtaa kevään. Syksyllä on katso tammi pudottanut tähän karikekerrokseen kauhean määrän vanhoja lehtiä. Siinä ne nyt sitten tekevät multaa näille sinivuokoille pikkuhiljaa.

ML: Ja karikkeen keskeltä nousee kauniit siniset sinivuokot ja vieressä on kauniita valkoisia valkovuokkoja. Eli ollaan siinä vaiheessa kevättä, että nähdään sekä sinisiä että valkoisia vuokkoja. Maallikko erottaa niistä värieron. Mitäs kemisti erottaa, kun katsoo sinivuokkoa ja valkovuokkoa?

JPS: Joo. Siinä on muutama mielenkiintoinen pointti, mikä noihin liittyy. Sinivuokohan tulee pikkuisen aikaisemmin ja valkovuokko pikkuisen myöhemmin. Nyt ne ovat samaan aikaan. Samaan aikaankin löytyy. Ennen kuin mennään kemiaan, niin voisi ottaa semmoisen pointin vielä, että nehän ovat vuokkoja molemmat. Eli tavallinen ihminen varmaan ajattelee, että no vuokko ja vuokko, eikö vaan? Mutta ne kuuluvat kumminkin eri kasvisukuun. Niillä on kasvievoluutiossa eroa. Valkovuokko on Anemone-sukuinen ja sitten tuo sinivuokko on Hepatica-sukuinen. Eli ne eivät kuulu saman kasvisukuun, vaikka voisi luulla, kun ne ovat vuokkoja.

ML: Elikkä suomentaja on käyttänyt vapautta tässä, kun on antanut niille tällaiset vuokko-sukunimet molemmille.

JPS: Joo. Ne ovat varmasti vuokon näköisiä molemmat. Mutta sitten myöskin niin kuin sinä itsekin näet sen silmällä - jos sinä menet katsomaan tuota sinivuokkoa tähän näin – että tämä lehti kuitenkin, jos sinä vertaat rinnakkain, on aivan eri näköinen. Tällainen leveämpi, vahapintaisempi ja sitten taas tuo valkovuokon lehti hyvin paljon hennompi ja haaroittuneempi. Itse ihmettelen, kun kävelen myöhemmin tuolla metsässä kesällä, kun valkovuokkoja näkyy kauhean paljon, mutta sitten ei enää ole kukkaa näkyvissä. Pelkästään tuo lehti. Sitten ihmettelen, että mikä tuo on. Se on valkovuokko, mutta sinä et tajua sitä, kun näkyy pelkkä lehti. Mutta kemiaa sen verran. Ihan mielenkiintoinen pointti molempien kemiassa, vaikka ne kuuluvat eri kasvisukuihin, eli toisaalta kun kasvilajien yläpuolella on kasvisuku, kasvisukujen yläpuolella on kasviheimot, niin nämä kuuluvat kuitenkin samaan kasviheimoon vaikka eri sukuun. Sitä kautta niillä on evolutiivinen yhteys tavallaan kohtuu läheisesti toisiinsa. Sieltä molempiin on periytynyt osittain samaa kemiaa.

ML: Okei.

JPS: Eli niillä on yllättäen, minun mielestäni tavallaan yllättäen, sama pääyhdiste nimeltään sikurihappo.

ML: Tässä kohtaa kysyn sitä, että kun sinä puhut näiden kasvien yhdisteitä, niin puhutko sinä niiden kukkien yhdisteistä vai niiden lehtien vai varsien vai sen koko kasvimassan yhdisteistä?

JPS: Joo.

ML: Että mistä kasvin osasta puhutaan vai puhutaanko koko kasvista?

JPS: No, se vähän riippuu aina, mistä me puhutaan, mutta näiden (vuokkojen) yhdisteistä voidaan sanoa molempien osalta, niin sekä lehdet että kukat, niin pääyhdiste on sikurihappo.

ML: Okei.

JPS: Sinivuokossa vielä korostuneemmin. Eli sinivuokossa eivät kauhean paljon muut yhdisteet sillä lailla pistä sieltä silmään, mutta valkovuokossa on myöskin erilaisia flavonoidiglykosideja, mitkä pikkuisen sitä sikurihappoa siellä varjostavat niin sanotusti. Mutta pääyhdisteenä molemmissa. Tämä sikurihappo on sillä lailla aika jännä, me voidaan linkittää näitä asioita myöskin johonkin konkretiaan, mikä on meille tuttua. Sikurihapossa on päärunko sellainen hiilihydraatti nimeltä viinihappo. Siihen viinihappoon on esteröitynyt kaksi kahvihapporyhmää. Nämä kahvihapot ovat totta kai, niin kuin nimikin kertoo, ne ovat myöskin sellaisia fenolisia yhdisteitä, mitä löytyy ihan kahvistakin. Kahvissa ne eivät vaan ole tässä viinihapossa, vaan on kiinni kviinihapossa. Siinä on K edessä, mitä kahvista löytyy. Että sillä tavalla, jos haluaa muistaa jotakin, että melkein samanlainen yhdiste kuin kahvistakin, muttei kuitenkaan.

ML: Minunkaan mielestäni tuo muistisääntö ei nyt ollut kauhean hyvä mutta…

JPS: Hei, mutta sikurihappo. Tuo on helppo. Kahviin pannaan sokeria, jos tykkää, ja sikurihappo sillä lailla, jos miettii. Mutta se on sellainen yhdiste, mikä molemmista löytyy. Sitten kun miettii sitä, että miksi nämä nyt tarvitsevat näitä (yhdisteitä), niin jos nyt näitä seuraa kasvukauden aikana, niin itse en ainakaan ole kauhean paljon havainnut niillä ongelmia kasvinsyöjien suhteen. Tämä sikurihappo nimenomaan on hyvin herkästi hapettuva yhdiste, eli voi aiheuttaa sitten hapettavaa stressiä näille kasvinsyöjille. Meidän tutkimusten mukaan molemmista lajeista löytyy myöskin entsyymejä hyvin runsaasti, jotka sitten pystyvät kiihdyttämään tätä hapettumisprosessia sen jälkeen, kun joku kasvinsyöjä on syönyt tämän kasvin osan ja ne entsyymit ja sikurihappo pääsevät toistensa kanssa tekemisiin. Sitä kautta sitten hapettuu se sikurihapon kahvihappo-osa ja tulee se hapettava stressi sitten sille, kasvinsyöjälle oli se sitten hyönteinen tai joku muu. Mutta ei juurikaan näy syöntijälkiä näissä yleensä. Vaikuttaa siltä, että entsyymi ja sikurihappo toimivat hyvin yhteen näiden lajien puolustuksessa. Että se on tuommoinen selkeä piirre.

ML: Eli molemmat ovat kehittäneet tämän sikurihapon ja arvaus on, että ensisijaisesti nimenomaan omaksi suojakseen.

JPS: Joo. Tai siis ei.

ML: Okei.

JPS: Siis sillä tavalla, että molemmissa on tämä sikurihappo, mutta tämä on sillä lailla tosi jännä juttu, että sitten kun mietitään sitä, että mistä muualta sitä sikurihappoa löytyy, siis samaa yhdistettä. Nämä ovat kuitenkin kukkivia kasveja, eikö olekin, kun niissä näyttäisi olevan tuollainen kukka. Sitten oikeastaan se kysymys, että mistä nämä ovat tulleet. Jos on tuommoinen kasvi kuin peltokorte tai kortekasvit ylipäänsä tuttuja, niin ne kuuluvat sitten taas sanikkaisiin, joka on evolutiivisesti kauhean vanha kasviryhmä, joka on ollut olemassa maapallolla ennen kuin täällä on ollut yhtään puuta tai kukkivaa kasvia. Vasta sen jälkeen on kehittynyt puut ja kukkivat kasvit. Sieltä jo tästä peltokortteesta löytyy tämä sama yhdiste: sikurihappo. Eli silloin voidaan sanoa, että nämä lajit tavallaan eivät ole pystyneet kehittämään sitä, vaan se on periytynyt se kyky näille lajeille sieltä jo yli sadan miljoonan vuoden takaa käytännössä. Tosi vanha yhdiste, jos sillä lailla ajatellaan evolutiivisesti.

ML: Mutta varmaan myös aika tärkeä näille kasveille, kun se on tämän kehityksen mukana kulkenut.

JPS: Ilmeisesti, ilmeisesti. Voidaan näin sitten ajatella ainakin sen mukaan, mitä me olemme itse tutkineet, kuinka se tavallaan toimii näillä lajeilla. Semmoisen kysymyksen voisi ehkä vielä sinulta vielä kysyä. Liittyy tavallaan tähän. Mikä sinun mielestäsi on kesän ärsyttävin kasvi?

ML: Kesän ärsyttävin kasvi?

JPS: Niin. Kauhean aasinsillan kautta liittyy näihin vuokkoihin.

ML: No, sitten varmaan minun vastaukseni olisi väärä. Elikkä kerro, mikä sinun mielestäsi on se kesän ärsyttävin kasvi.

JPS: No, minun mielestäni voikukka on yksi ärsyttävimmistä.

ML: Aa. Joo, totta.

JPS: Jos ajattelee sitä, että yrittäisi pitää jotenkin nurmikon kunnossa tai muuta. Se on yksi ärsyttävimmistä. Mutta sitten toisaalta, kun miettii sitä, että voikukassakin pääyhdiste on sikurihappo. Jos miettii tällä tavalla, että miettii sitä sisäistä kauneutta, mikä kasveilla on, niin voikukka on sisäisesti aivan yhtä kaunis kuin tämä valkovuokko tai sinivuokko.

ML: Totta.

JPS: Siellä on sama kemia siellä kasvisolussa. Että siinä mielessä, vaikka se risookin se voikukan näkeminen siellä nurmikolla, niin sitä voi aina miettiä, kun sen nyppii pois sieltä juurineen, että tekisitkö sinä samalla tavalla sinivuokolle, mikä on ollut rauhoitettu, tai valkovuokolle. Et varmaan. Jos tommoisia haluaa miettiä, niin siinä on tuommoinen aasinsilta voikukkiin.

ML: Eli kukkien tasa-arvoinen kohtelu on myös tärkeää, että sisältä voivat olla kauniimpia kuin ulospäin näyttävätkään.

JPS: Niin. Jos tuolla lailla haluaa ajatella. Tuosta sikurihaposta ehkä vielä sen verran, että sen nimihän tulee siitä, että se on löydetty sikurinimisestä lajista 1950-luvulla. Sikuri on tämmöinen vanha viljelykasvi, niin sieltä se nimi sitten tulee, sikurihappo, käytännössä sitten tälle yhdisteelle. Joo. Semmoinen. Toki täällä on paljon muitakin sitten totta kai yhdisteitä. Helposti yli 10,000 erilaista. Molemmissa (vuokoissa) on samanlainen kemiallinen monimuotoisuus. Meidän mittareita, mitä voi tuolla Kasvitieteellisellä puutarhalla paremmin katsoa, niin molemmat saa kolme pistettä viidestä kemiallisen monimuotoisuuden mittareilla. Ihan kohtuullisen hyvin pärjäävät myöskin sillä mittarilla. Sikurihappo tietenkään ei ole ainoa yhdiste, mitä niistä löytyy.

ML: Joo. Eli siinä vertailussa valko- ja sinivuokko ovat samalla viivalla. Sen kemiallisen monimuotoisuuden näkökulmasta.

JPS: Kyllä. Siinä mielessä kyllä, mikä on minun mielestäni yllättävää, kun kumminkin kuuluvat tosiaankin eri kasviheimoon. Anteeksi. Kuuluvat samaan kasviheimoon mutta eri kasvisukuun. Näin piti sanomani.

ML: Sitä kun itse mietti näitä kevään ensimmäisiä kasveja, niin mietti sitä, että niiltä tarvitaan jotain erityistä sinnikkyyttä, että ne tuolta talven jälkeen nousevat. Jotenkin tuntuu, että sen kauniin kukan kehittäminen ei olisi se ensimmäinen sen kasvin elinkelpoisuuden mittari. Mitä sinä ajattelet siitä, että tähän talvenjälkiseen karikkeiseen maailmaan nousee tällaisia hentoja pieniä kukkia?

JPS: Niin. Siinä on taustalla varmaan näiden kaikkien lajien ominaispiirteet, mistä tietenkään en ymmärrä niin paljon kuin haluaisin. Mutta varmaan niillä on sitten taas oma pölyttäjäkuntansa, voisi ajatella, näillä lajeilla, mikä on sitten erilainen varmaankin, mitä sitten myöhemmillä lajeilla. Varmaan ne ovat sitten sopeutuneet tavallaan niiden pölyttäjiin, jotka täällä käyvät näissä kasveissa. Tavallaan niiden tuohon elinkiertoon tai ajoitukseen. Se on hirveän tärkeää ylipäänsä, että kasveilla ja eläimillä nämä elinkierron ajoitukset osuvat kohdilleen. Sitä kauttahan myöskin kasvit, jos ne kukkivat liian aikaisin tai kukkivat liian myöhään, niin sitten voi olla omia haittavaikutuksia tai hyötyvaikutuksia. Nehän voivat sillä tavalla jopa pystyä väistämään joittenkin kasvinsyöjien elinkierron haitalliset vaikka toukkavaiheet, jotka syövät paljon totta kai sitä kasvisolukkoa. Kukkia vähän myöhemmin, niin silloin kukista aika usein tulee siemeniä, eikö tulekin, niin silloin lajin ja yksilöitten jatkuvuus on sitä kautta paremmin turvattu. Sitten vielä tietenkin ihan päivänselvä tuo, että kun katsoo tätä lehtoympäristöä täällä, niin eihän täällä tammet vielä pukkaa yhtään lehtiä yläpuolelle. Tämä on optimaalinen tilanne tietenkin ottaa tästä tilanteesta kaikki irti, kun valomäärä on maksimaalinen. Ei tule mitään varjostavia tekijöitä, eikä karikekerroksessakaan näy tuossa vielä kilpailevia kasveja vieressä yhtään. Kyllä tässä kohtaa kannattaa varmaan vuokkojen tehdä parhaansa suvun jatkamisen eteen. Kun pölyttäjiäkin miettii, niin en minä näe tässä mitään kilpailevia kohteita ympärillä oikein. Varmaan ne saa pölyttäjienkin maksimaalisen huomion tässä kohtaa. Tommoinen vähän niin kuin monopoliasema sitten siinä mielessä. Selkeä kilpailuetu.

ML: Puhuttiin siitä, että ensimmäiseksi, kun näet kasvin, niin näet sen kasvin sellaisenaan. Sitten sinä sanoit, että sinulla on sellaiset kemiasilmälasit, että sitten sinä poraudut jo siihen seuraavaan kerrokseen, että mitä sieltä kasvin sisältä löytyy. Elikkä nyt jatkossa kaikki, jotka törmäävät sinivuokkoihin ja valkovuokkoihin näkevät silmissään myös sikurihapon (molekyylin).

JPS: Joo. Sillä lailla kannattaa ajatella, että sikurihappo tosiaan linkittyy tämmöisiin meidän ihan arkipäiväisiin asioihin. Toisaalta sen kautta, että siinä on se kahvihappoosa. Kaksi kappaletta niitä. Samankaltaisia yhdisteitä sitten kuitenkin löytyy myös kahvista, mutta siellä on vaan se perushiilihydraattiosa keskellä erilainen.

ML: Eli tässä voi sunnuntaina äitienpäivänä sitten osoittaa poikkeuksellista tietoisuuttaan, kun kahvin rinnalla onkin sitten valkovuokkoja tai sinivuokkoja ja sitten voi kertoa tämän yhteyden, että mikä löytyy.

JPS: Kyllä. Kahvikupin äärellä voi briljantteja yksityiskohtia sitten kertoa muillekin. Näin on. Kyllä. Hienon näköisiä kaiken kaikkiaan. Valkovuokkoja voi äidille kerätä. Sinivuokkoa välttämättä ei. Se olisi sitten hyvä jättää siihen rauhaan kasvamaan.

ML: Joo. Kyllä ne nyt erityisesti tässä karikkeen keskellä on semmoinen aikamoinen elinvoimaisuuden merkki, kun nuo kukat sieltä nousevat.

JPS: Kyllä. Siinä pölyttäjä parhaillaan juuri käykin. Vieraili molemmissa vuokoissa. Useampi eri laji. [kävelyä metsässä]

ML: No niin. Matka jatkuu täällä Ruissalossa. Seuraavaksi törmäämme näinä sinikeltaisina aikoina keltaiseen kukkaan, joka on tietenkin leskenlehti. Leskenlehti on minun mielestäni ehkä semmoinen kevään ensimmäinen kukka, joka tulee mieleen, jos pitää sanoa, että mikä tulee keväästä mieleen. Sinivuokon ja valkovuokon nimelle keksii helposti selityksen, mutta mistä tulee nimi leskenlehti?

JPS: Joo. Sinä olet ihan oikeassa. Tuo on tommoinen, mitä kaikki varmaan hakee tavallaan ensimmäiseksi tuota keltaista. Sitä myöskin löytyy vähän ehkä helpommin kuin noita vuokkoja. Itse en tykkää tuosta ihan niin paljon. Mutta minä kerron sinulle kaksi tarinaa (nimestä). Toinen on tosi ja toinen on vaihtoehtoinen.

ML: Selvä.

JPS: Saat itse päättää, kumpi on parempi. Ymmärtääkseni tuo leskenlehden nimi, tämä suomen kielen nimi, tulee siitä, että mehän kaikki nähdään niin kuin tuossakin niin noillahan on tuo kukka, mikä me nähdään. Mutta näetkö sinä lehteä missään tässä kohtaa?

ML: No, minun täytyy sanoa, että kun minä valmistauduin tähän, niin minä mietin, että onko leskenlehdellä lehdet.

JPS: Niin. Joo.

ML: Mutta nyt sinä voit kertoa ja näyttää.

JPS: No, joo. Voin kertoa mutten voi näyttää valitettavasti. Voin kertoa, että on lehti. Voin kertoa myöskin, että sitten, kun sen lehden näkee myöhemmin kesällä, niin sitten monet ihmettelevät, että mikäs tuo kasvi nyt taas on. Vähän niin kuin vuokoillakin. Miettii, että mikä tuo nyt on, kun ei näe tuota kukkaa. Eli siinä käy sillä lailla, että nimi tulee siitä, leski, että tuo lehti jää tavallaan leskeksi. Tuo kukka ehtii kuihtumaan ennen kuin lehti pukkaa tuolta maasta esiin.

ML: Ahaa.

JPS: Eli sillä tavalla, kun vuokoilla oli molemmat samaan aikaan. Tiedätkö? Avioparit olivat siinä onnellisena. Lehti ja kukka molemmat. Niin täällä tuo kukka ehtii kuihtumaan, ja lehti jää leskeksi, kun kukka kuolee pois. Ne ei ole samaan aikaan. Sen takia sinä et yleensä näe molempia samanaikaisesti, lehteä ja kukkaa leskenlehden. Se on se leskenlehti. Sillä lailla tarina. Virallisesti sitten kemistin vaihtoehtoinen totuus on sellainen, että nämähän ovat myöskin myrkyllisiä. Niistä löytyy alkaloideja, mitkä ovat tällaisia luonnon emäksiä. Emäsaineet perinteisesti aika tällaisia jopa keskushermostoon vaikuttavia. Tässä on pyrrolitsidiinialkaloideja tässä lajissa aika monia erilaisia. Osa niistä on semmoisia, että ne vaurioittavat maksaa, jos sitä liikaa tuollaista lajia nauttii. Sillä lailla myrkyllisiä. Jos ajatellaan sitä sitten myrkyllisyyden kautta, niin totta kai, jos tuosta nyt rouva tuota lajia syö, niin saattaa herra jäädä leskeksi tai toisinpäin. Että tällä lailla aika usein itse haen kemian kautta näitä selityksiä. Monesti se löytyy kyllä. Lajien nimistä löytyy joku rohto-sana tai sellainen käärmeenpistonyrtti tai joku muu saattaa kertoa siitä myrkyllisyydestä.

ML: Onko näitä leskenlehden myrkyllisyysominaisuuksia - tai voiko niitä joltain kantilta ajatella myös lääkinnällisinä ominaisuuksina - jotenkin hyödynnetty?

JPS: Joo no, paljon näistä puhutaan näistä lajeista ja niiden alkaloideista, että ne voisi olla tämmöisiä yskään, keuhkoputkentulehdukseen, tämmöisiin mahdollisiin ehkä käyttökelpoisia. En lähde niiden lääketieteellistä perustetta arvioimaan, kuinka paljon siinä on sitten totta ja tavallaan kansantarua. Mutta on käytetty tämmöisiin tarkoituksiin. Totta kai sitten se myrkyllisyys tulee määrästä tietenkin. Jos tätä kerran on käytetty aikoinaan ihan oikeasti tämmöisiin vaivoihin, niin varmaan se ei ole akuutisti toksinen. Mutta totta kai, jos sitten enemmän nauttii, niin määrästähän myrkky aina tunnetaan.

ML: Joo. Johan muinainen Paracelsuskin sen sanoi, että se on se määrä tosiaankin mikä ratkaisee.

JPS: Niin. Kyllä.

ML: Kaikki on myrkyllistä, kun sitä riittävästi nauttii.

JPS: Kyllä. Kaikkeen kuolee, kun riittävästi nauttii. Mutta ei kannata kokeilemaan välttämättä lähteä. Mutta jos tietää tuon lajin latinankielisen nimen, Tussilago farfara, niin aika usein näistä latinankielisistä nimistä pystyy jollain tavalla muistamaan myöskin pääyhdisteitten nimiä. Yksi näistä alkaloideista on tussilagiini, joka tulee Tussilago-nimestä tietenkin. Sitä kautta taas voi sitten ehkä muistaa kotiin viemisinä leskenlehden alkaloidin tussilagiini.

ML: Muistanko oikein, että alkaloidit ovat yhdisteitä, joissa on typpeä?

JPS: Kyllä.

ML: Muistanko edelleen oikein, että typpiyhdisteiden tuottaminen on aika kallista sille kasville? Että jostain syystä leskenlehti kokee, että tämä alkaloidin tuottaminen on tärkeää ja tarpeellista.

JPS: Niin. Sillä lailla se on, että kallista ja kallista, se on vähän millä lailla sen määrittää, että mitä mikäkin maksaa. Sillä lailla se varmaan ajatellaan kalliiksi, kun nämähän tulevat aminohapoista, joista sitten biosynteettisesti johdetaan nuo alkaloidit. Totta kai kasvi tarvitsee aminohappoja niin kuin mekin tarvitsemme aminohappoja ihan normaaliin kasvuun plus sitten proteiinien valmistamiseen. Sillä tavalla ehkä kalliimpaa, kun hiiltä saa suoraa taivaalta hiilidioksidin muodossa, mutta typpeä ei sitten saakaan. Sillä lailla ehkä se typpi on vähän kalliimpaa sitten kasveille. Siinä on se hyvä puoli toki, että sitten kun sitä investoidaan noihin alkaloideihin tuota typpeä, niin ne ovat tyypillisesti ne alkaloidit kuitenkin sitten tosiaan paljon myrkyllisempiä kuin semmoiset yhdisteet, missä typpeä ei ole. Eli ei tarvitse niin paljoa tavallaan sitten kuitenkaan investoida. Että se tulee pienemmistä määristä se potentiaalinen haittavaikutus sitten vaikka kasvinsyöjille. Ne ovat tehokkaampia nämä typpiä sisältävät yhdisteet sitä kautta. ML: Jos yritetään etsiä jotain yhteyttä näiden kevään ensimmäisten kukkien välille, elikkä noiden äsken nähtyjen sini- ja valkovuokkojen ja sitten tämän leskenlehden, niin onko jotakin, mikä kemiallisesti yhdistää näitä sinnikkäitä kevään pioneereja? JPS: Joo, on itse asiassa. Äsken oli sikurihappo tuolla. Näistä ei löydy sikurihappoa, mutta hyvin lähellä oleva yhdiste. Eli äsken tuossa sikurihapossa oli se viinihappo se hiilihydraatti, missä oli kaksi kertaa sitten kiinni kahvihappoja. Täältä löytyy tosiaan hiilihydraattirunkona kviinihappo, missä ovat ne samat kaksi kahvihapporyhmää kiinni. Eli periaatteessa hyvin samanlainen rakenteeltaan, mutta hiilihydraattirunko erilainen. Sillä lailla nyt voidaan, äsken puhuttiin kahvista pikkuisen, mutta nyt voidaan oikeasti puhua ”kahvikasvista”, koska täällä on tuo sama yhdiste. Se on siis dikahveoyylikviinihappo hankalalta nimeltään se yhdiste, mistä puhutaan. Mutta sitä löytyy kahvista oikeasti tätä yhdistettä, kun taas sikurihappoa ei löytynyt oikeasti. Se on sillä lailla myöskin kahviin linkitettävä yhdiste, mitä leskenlehdestäkin löytyy. Samalla tavalla itse asiassa, kun näitäkin lajeja on tutkittu, sekä lehteä että kukkaa, niin vähän niin kuin äsken tuossa oli tuo sikurihappo noilla vuokoilla, niin sama se on näillä. Näistäkin löytyy hyvä entsymaattinen aktiivisuus sekä kukista että lehdistä. Ne pystyvät hapettamaan sitten tätä vastaavaa kahvihappojohdannaista, jota kautta se toimii sitten tämän lajin puolustusyhdisteenä. Toki sitten sen niiden alkaloidien lisäksi, kun taas vuokoissa ei alkaloideja löytynyt. Niin tämä on sillä tavalla omalla tavallaan monipuolisempi, jos halutaan ajatella, yhdistekirjoltaan.

ML: Joo. Mutta näköjään nämä kevään ensimmäiset tulijat sitten ainakin osittain panostavat juuri näihin puolustusvoimiinsa, jotta ne sitten pärjäävät tässä kehittyvässä luonnossa ja alkukevään hetkissä.

JPS: Kyllä. Äsken kysyin yhden kysymyksen. Kysyn taas yhden kysymyksen. Arvaas, mikä on ärsyttävin kasvi, mistä löytyy tämä sama kahvihappojohdannainen, mitä tästä leskenlehdestä?

ML: Nämä ovat tosi helppoja nämä sinun ärsyttävät kysymykset.

JPS: Eikö olekin? On. [naurua]

ML: Minusta tuntuu, että minulla voi olla vain vääriä vastauksia.

JPS: Ei, mutta heitä nyt jotain.

ML: No, en pysty.

JPS: Ei sinulla ole mitään ärsyttäviä kasveja. Se on hyvä piirre, eikö olekin.

ML: Totta. Mä olen semmoinen luonnonlapsi.

JPS: Kaikki kasvit käyvät.

ML: Kaikki käy.

JPS: Kyllä. En minä tiedä. Mutta eikö pujo ole aika ärsyttävä? Jonkun mielestä se aiheuttaa aika paljon allergisia oireita. Pujo siis ehkä jonkun mielestä. Pujosta löytyy sama juttu, tätä dikahveoyylikviinihappoa. Mutta kukaan ei varmaan lähde pujosta tekemään kuitenkaan kahvia, kahvinkorviketta, vaikka siinä on samoja yhdisteitä. Itse asiassa nyt tuli mieleen tuo sikuri ja tuo voikukanjuuri. Nehän ovat olleet ennen kahvinkorvikkeita, eikö olekin?

ML: Joo.

JPS: Mitä äsken puhuttiin noiden vuokkojen yhteydessä, niin vaikkei sieltä löytynytkään tätä ihan samaa yhdistettä, mitä näistä löytyy, mikä oikeasti kahvistakin löytyy. Siitä huolimatta löydetään kauhean paljon tämmöisiä kahvilinkityksiä tänään näköjään. ML: No, kyllähän suomalaisen luonnon kevät pitääkin liittyä kahviin, koska se liittyy myös tähän suomalaiseen mentaliteettiin. Kuulostaa ihan loogiselta.

JPS: Kyllä. Kyllähän tämä piristää, eikö vaan.

ML: No, kyllä.

JPS: Se, että käydään täällä luonnossa ja katsellaan kauniita kukkasia. [kävelyä metsässä]

ML: Sinä nostit J-P tähän kevätlajien listalle seuraavaksi tuomen. Minun täytyy myöntää, että tuomi on minulle todella vieras laji. Kerro vähän jotain perusteita tuomesta. Miten tavis tunnistaa tuomen?

JPS: No niin. Jos sinä tulet tänne näin liikkumaan tänne metsään tällä lailla keväällä - mitä sinun kannattaisi tietenkin tehdä kerran pari viikossa, kun se on sinulle ihan hyväksi - niin tulet tällä lailla keväällä, kun mikään laji ei ole vielä täydessä vauhdissa. Täällä on valkovuokkoja, sinivuokkoja ja leskenlehtiä. Ja käytännössä ensimmäinen lehtipuu, mikä sitten puhkeaa vihreyteen melkeinpä aina, on tuomi. Se on niiden ensimmäisten joukossa. Totta kai sitten myöhemmin, kun se tekee niitä kauniita tuomen kukkia. Sittenhän se on valtavan hieno ja helppo sitä kautta tunnistaa. Käytännössä siis keväällä ensimmäinen, mikä lehteä pukkaa lehtipuista tyypillisesti, on tuomi. Eli sillä lailla kevään kasvi, kun mennään puitten maailmaan, ettei pelkästään kukkasia katella.

ML: Mitäs muita? Tässä, kun juteltiin vähän etukäteen, niin sanoit, että tuomella on myös sukulaisia, jotka tässä keväällä tulevat meille näkyviksi. Tuossa nyt varmaan nämä kirsikat ovat sellaisia, mitkä monet kokevat sellaisena kevätlajina myöskin. Tuomella ja kirsikalla onkin jotain sukulaisuutta olemassa.

JPS: Juu, kyllä. Aivan. Se on toinen, mitä totta kai kaupungilla sitten näkyy, jos ei jaksa tulla mihinkään metsään kävelemään. Nythän monista kaupungeista - no, Turusta ja Raisiosta ainakin - löytyy ja varmaan muistakin hyvin paljon istutettuja kirsikoita, mitkä ovat keväällä totta kai valtavan kauniita. Eikö olekin? Aika lyhkäinen kukintaaika toki, mutta kun tämä nyt on tuo Prunus padus, eli Prunus-sukuinen tämä tuomi, niin kirsikat kuuluvat samaan kasvisukuun. Eli sitä kautta sillä lailla loogista, että tämäkin on kevään aikaisia lajeja vähän niin kuin kirsikatkin. Että sillä lailla, jos haluaa taas linkittää niitä kauniita kukkivia kirsikoita kaupungeissa kauniisti kukkivaan tuomeen, niin se aasinsilta tulee kasvibiologiasta ja evoluutiosta. Kuuluvat samaan sukuun. ML: Yhdistääkö näitä aikaisia kevään puita nyt sitten myös kemia?

JPS: Joo, jollakin asteikolla kyllä. Että nyt äsken me näimme tuon leskenlehden, ja siinä oli tavallaan se kahvistakin tuttu yhdiste. Oli keskellä se kviinihappo ja kaksi kappaletta kahvihappoja siinä kiinni. Tässä on sama yhdiste, mutta yksi kahvihappo vain vähemmän. Eli puhutaan klorogeenihappo-nimisestä yhdisteestä. Sekin löytyy kahvista se sama yhdiste, mitä tästä tuomesta löytyy. Täytyy siitä yhdisteestä sanoa vielä sen verran, että me tiedämme siitä sellaisen jutun, että sitä löytyy noista kukista paljon enemmän. (Mitä nyt vaan näkee, että tuohon tulee kukkia, mutta ei vielä näy. Tuohon tulee kukkia myöhemmin.) Siten noissa kukissa on parempi entsymaattinen aktiivisuus mitä noissa lehdissä. Eli lehdet eivät pysty aivan yhtä hyvin tämän klorogeenihapon avulla puolustautumaan, mitä nuo kukat pystyvät. Eli se entsyymiapu tavallaan puuttuu tältä lajilta vähän. [tuulee] Nyt rupeaa oikein kunnolla tuulemaan, mikä kuuluu kevääseen. Niin sinä tiedät varmaan, että tuomi maistuu aika monille kasvinsyöjille. Tuomenkehrääjäkoi varmaan ehkä tutuin tällaisista. Siitä voidaan aasinsillan kautta kuvitella, että se johtuu osittain näiden lehtien entsymaattisen aktiivisuuden puutoksesta. Siellä on tavallaan se yhdiste kyllä, mikä olisi aktiivinen hapettaja näitä hyönteisiä vastaan, mutta sitten toisaalta se entsyymiaktiivisuus täytyisi olla korkeampi, että se aktivoituisi. Tämmöinen taustatarina taas tuomen kemiallisesta puolustuksesta. Niin se kysymys, mikä sinulla oli noista kirsikoista. Tässä oli nyt se klorogeenihappo, missä on kviinihappo plus kahvihappo. Kirsikoista löytyy nyt sitten glukoosipohjaisena sama. Että sinulla on glukoosinysä (siinä molekyylissä) keskellä. Ei olekaan kviinihappo tai viinihappo niin kuin oli tuolla vuokoissa. Nyt on glukoosi eli ihan tavallinen sokeri. Siinä on kiinni se kahvihappo. Joku älypää voisi sanoa, että kun on glukoosissa kiinni kahvihappo, niin eikö se ole vähän niin kuin sikurihappo, kun se on sokerihappo, mutta ei se ole. Se on sitten taas ihan eri yhdiste. Mutta sillä lailla kirsikassa on hyvin samanlainen sukulaisyhdiste, mutta ei täsmälleen samaa yhdistettä kuin tuomessa kuitenkaan. ML: Se on kyllä tässä nyt kun sielunsa silmin näkee näitä kaikkia erilaisia tässä nyt mainittuja sikurihappoa ja klorogeenihappoja ja näitä muita kahvi-, kviini- ja viinihappoja, niin jännittävää, että miten ne pienet erot niissä molekyyleissä sitten ilmenevät näissä kasveissa ja miksi ne siellä ovat. Siihen on varmaan jotain luonnollisia selityksiä. JPS: Todennäköisesti näin on ja kaikki sieltä evoluutiosta johtaa juonensa. Tosi hauska minun mielestäni se yhdistävä tekijä kuitenkin tavalliseen arkeen, kun miettii, niin kahviin liittyy kaikki nämä yhdisteet, mitä toistaiseksi on nähty, tavalla tai toisella kuitenkin. Joo. Tämännäköinen. Kohta paljon komeampi vielä, kun lähtee kukkimaan puu.

ML: Joo. Mutta ihan kauniisti jo vihertääkin tässä alkukeväässä. Tai eikö nyt pitäisi olla jo jotenkin myöhäisempi kevät? Onko kevät tänä vuonna myöhemmässä, kun sinä täällä luonnossa paljon liikut ja vertailet sitä, että milloin alkaa vihertää? Onko tämä vuosi nyt jotenkin poikkeuksellinen?

JPS: En pysty sanomaan mitään aikasarjojen perusteella semmoisia keskiarvoja, mutta totta kai tämä nyt keskimäärin on myöhässä, kun miettii, mitä viime aikoina on ollut. Eli ihan selkeästi vaikuttaa siltä, että kevät on totta kai jonkun verran aikaisempiin myöhässä. Monesti on tullut viikkotolkulla tavallaan aikaisemmin nämäkin (keväänlajit) sitten. Eihän täällä ole tammessa vielä edes silmut lähteneet. Katso, tässä on tammi. Näetkö? Eihän tässä ole yhtään vielä silmut edes lähteneet turpoamaan kunnolla. Ollaan vielä odottavalla kannalla.

ML: Mutta sanoit sitä, että pari kertaa viikossa olisi hyvä käydä ihastelemassa tätä, että miten kevät etenee. JPS: Vähintään. ML: No, vähintään. Niin nyt on viimeistään hyvä aika aloittaa. Nyt on jo nämä muutamat kukat nähty, ja tuomi tässä alkaa vihertää. Varmaan lähes joka päivä tapahtuu jotain edistystä tässä kevään tulossa.

JPS: Kyllä. Sitten jos tuntuu kaupungilla siltä, että on pikkuisen myöhässä, niin kannattaa tulla tänne merenrannalle. Johonkin saaristoon vaikka lähteä. Ruissalo on sillä lailla hyvä paikka, kun meri on lähellä, niin tämä kevät täällä on pikkuisen aina myöhässä. Meri pikkuisen viilentää. Tämä on sellainen viikko, puolitoista myöhässä, mitä kaupungin keskustassa ehkä mitä näkee. Jos keskustassa on vähän myöhäistä, että meni jo, niin tulee tänne. Täällä on pikkuisen enemmän aikaa sillä tavalla. Tai sitten lähtee saaristoon, niin ollaan vielä vähän myöhemmässä. Tai sitten lähtee PohjoisSuomeen tietenkin. Mutta ihan kymmenen kilometrin säteelläkin pääsee ajassa tavallaan hiukan taaksepäin siirtymään pari viikkoa.

ML: Tuo oli hyvä vinkki, että jos tässä hektisessä elämässä pelkää, että nyt minä missasin jotain, niin sitten ehkä, kun vähän siirtää sijaintia, niin pääseekin vielä nauttimaan tästä kevään puhkeamisesta.

JPS: Kyllä.

ML: Hyvä. Mutta jätetään me tuomi tähän kasvattelemaan lehtiään ja kukkiaan.

JPS: Joo, jätetään se odottamaan tuomenkehrääjäkoita.

ML: Totta.

JPS: Katsotaan, kuinka paljon tulee. [kävelyä metsässä]

ML: Seuraavaksi siirrytään tuomien luota tänne ihaniin koivikoihin. Silloin, kun minä tein aikanaan väitöskirjaa, keväänodotus oli yhtä kuin silmujen puhkeamisen odotus, koska silloin piti päästä käsiksi heti niihin ensimmäisiin yhdisteisiin, joita koivut tuottavat, kun silmut puhkeavat. Siinä näkyy jo vähän silmuja. Miksi ne silmujen yhdisteet ovat niin erityisiä?

JPS: Ne ovat tässä katso niin kuin koivullakin, se on ihan tuo ensimmäinen kemiallinen puolustus, mikä niillä on keväällä. Ensimmäinen kemiallinen puolustus, mitä niillä on niitä kasvinsuojia vastaan, tähän silmun pintaan eritetään. Jos sinä yhtään seuraat luontoa keväällä ja kesällä, niin alkukeväästä, alkukesästä kaikenlaiset hyönteiset, kasvinsyöjät ovat aivan maksimissaan, siis niiden esiintyminen. Eli kyllä keväällä pitää myöskin kasvien iskeä kemiallinen puolustus kehiin niin paljon kuin pystyy. Hieskoivu on siinä aivan täydellinen, koska se on aika poikkeuksellinenkin suomalaisena lehtipuulajina. Jos sinä kokeiletkin näitä silmun pintoja, niin kyllä sinä tietenkin tiedät, mutta kuka tahansa voi kokeilla näitä, niin nämähän ovat tämmöisiä. Nyt ei aivan, kun on vähän kylmä, mutta ne ovat sellaisia tahmeita. Rasvaliukoisia yhdisteitä tuossa tahmeassa kerroksessa. Ne itse asiassa löytyvät talvellakin tuolta sitten jo silmuista samat yhdisteet, mutta silloinhan niillä ei ole mitään merkitystä mihinkään puolustukseen. Ne vain odottavat siellä, että kevät tulee sitten käytännössä ja niitä tarvitaan. Totta kai myöskin tuo UV-säteily keväällä on voimakkaimmillaan. Kun nämä yhdisteet ovat kuitenkin flavonoideja, jotka pystyvät UV-B-säteilyä absorboimaan ylimäärin, niin sitä kautta suojaamaan myöskin kasvisolukkoa UV-B-säteilyltä. Ainakin kaksi tärkeää funktiota näillä yhdisteillä keväällä.

ML: Sehän on varmaan näiden monien fenolisten yhdisteitten yksi ominaisuus juuri se kyky suojata siltä UV-säteilyltä, kun se liittyy siihen niiden rakenteisiin. Tässä on tosiaan hieskoivun silmuja edessä. Mites rauduskoivun silmut?

JPS: No, kemiallisesti ei ollenkaan niin mielenkiintoisia. Sillä lailla voi heti suoraan sanoa. Mutta jos ei näitä koivuja tunne, kun ei välttämättä ole kauhean helppo niitä tunnistaa, niin rauduskoivustahan löytyy silmut paljon aikaisemmin keväällä. Rauduskoivut ovat tuolla vähän kauempana. Jos kotipihallakin vaikka on kaksi koivua ja toinen tulee paljon aikaisemmin silmuun kuin toinen lähtee pukkaamaan, niin yleensä se on rauduskoivu, mikä pukkaa aikaisemmin. Tämä tulee yleensä jonkun verran, päiviä tai viikon verran myöhempää tämä hieskoivu. Mutta samaan yhdisteperheeseen kuuluvia yhdisteitä, eli flavonoideja löytyy rauduskoivusta mutta paljon vähemmän. Yli viisi kertaa vähemmän mitä hieskoivusta ja pikkuisen kuitenkin erilaisia rakenteita. Eli ei ole aivan niin tehokas kemiallisessa puolustuksessa tai sitten UV-B-säteilysuojana rauduskoivun silmuille tai lehdille. Totta kai ne siis myöskin lehdissä sitten. Näiden lehtien pinnallahan sitten, jos näitä kauhean läheltä pääsisi katsomaan, niin siinä on semmoisia rauhasmaisia trikomeita, jotka erittävät tuohon pintaan näitä rasvaliukoisia yhdisteitä. Sitten nämä rauhaset sieltä tavallaan kesän mittaan niiden aktiivisuus heikkenee ja sitten ne kuolevat pois. Sitä kautta niitä yhdisteitä ei enää syksyllä juurikaan löydy näistä lehdistä. Eli sitten kun suomalainen menee saunaan tuossa juhannuksena, niin silloin vielä löylyveteen hyvin siirtyy näitä samoja flavonoideja plus sitten muitakin tuoksuvampia yhdisteitä, mitkä sitten antavat sen aromin, mitä savusaunassa tai muualla sitten tuoksutellaan. Mutta sen takia nimenomaan kannattaa hieskoivusta tehdä sitten ne osat, millä itseänsä hakkaa saunassa, niin saa paremman yhdistekylvyn. Rauduskoivu on paljon heikompi siinä mielessä.

ML: Sehän oli se, mitä minulta silloin aikanaan kysyttiin, kun väitöskirja julkaistiin. Lehdistö otti yhteyttä ja kysymys oli, kummasta tulee parempi vihta.

JPS: Se on tärkeä kysymys.

ML: Hies- vai rauduskoivusta.

JPS: Se on tärkeä.

ML: Se on nyt sitten tieteellisesti perusteltu, että kumpi on siihen tarkoitukseen parempi. Monet saattavat ehkä muistaa aikanaan tapahtuneita näitä Lapin tunturikoivujen tuhoja. Siellä ne tunturimittarin toukat käyvät koivuihin ahnaasti käsiksi. Onko täällä Etelä-Suomessa näille puolustusyhdisteillä tarve, mitä nuo silmut kehittävät? Onko täällä niitä hyönteisten toukkia, jotka himoitsevat Etelä-Suomalaisten koivujen silmuja?

JPS: On. On toki. Ihan samoja. Tunturimittari on ollut tämmöinen perinteinen. Nyt tulee näitä muita sitten pikkuhiljaa. Ehkä muuttuukin nämä hyönteiskannat, että hallamittari ja muita sitten tunturimittarin sukulaisia pikkuhiljaa rupeaa olevaan jopa häiritsevissä määrin enemmän mitä ehkä tunturimittaria. Mutta samoja lajeja löytyy täältäkin. Kyllä täällä ihan vuosien välillä on eroja, mutta välillä täällä on ihan Ruissalossakin ongelmia näillä koivuilla. Mutta täytyy sanoa sillä lailla, että niin kuin ehkä muistat omistakin tutkimuksistasi, niin se minun mielestäni, mikä meillä oli silloin se mielenkiintoinen havainto, oli se, että täällä etelässä nämä hieskoivut tekevät niin suuria määriä näitä yhdisteitä, että osoitettiin silloin, että niistä on oikeasti haittaa. Jopa tappava vaikutus hyönteistoukille kun taas sitten Lapissa tunturikoivut eivät pystyneet tekemään semmoisia määriä, jotka olisivat olleet niin tappavia vaikutukseltaan. Se oli sellainen selkeä havainto. Eli silloin hieskoivu eroaa tunturikoivusta kuitenkin siinä määrin näiden yhdisteiden tuotantokyvyssä, mikä on sillä lailla jännää, kun miettii sitten taas tunturikoivua, niin sehän on hieskoivun ja vaivaiskoivun risteymä. Se ei ole laji sinällään, vaan se on risteytys. Se on vaivaiskoivulta saanut vähän vaivaisemman kyvyn tuottaa flavonoideja tuohon pinnalle. Sitä kautta se varmaan kärsii pikkuisen enemmän pohjoisessa myöskin hyönteistuhoista. Yksi selitys muitten joukossa. Totta kai monia muitakin on taustalla.

ML: Niin. Jotenkin ajattelisi ehkä siellä myös ne kasvupaikat ovat haastavampia kuin täällä. Jos muistan oikein, niin se tunturikoivujen flavonoidikoostumus oli hyvin samanlainen kuin hieskoivun.

JPS: Kyllä.

ML: Että se, että kuinka paljon se on sukua vaivaiskoivulle ja kuinka paljon hieskoivulle, niin se oli enemmän ehkä sinne hieskoivun suuntaan, kun katsoi sitä yhdistekoostumusta. Silloin vähän sitä jo tutkittiinkin juuri tätä eri lajien erottamista näiden yhdisteitten perusteella. Siitä jo vähän mainitsitkin.

JPS: Joo.

ML: Mutta se on siis yksi, mihin voidaan kemiaa käyttää. Erottamaan erilaisia koivulajeja toisistaan.

JPS: On. Kemotaksonomia. Että kuinka kemian avulla lajit eroavat toisistaan, jos ei silmällä pysty näkemään, kun sehän on aika pirun vaikeata nähdä silmällä. Ainakin itse aikoinaan tein omaa väitöskirjaa, niin enhän minä tuntenut - hyvä kun tunsin, mikä on hieskoivu ja rauduskoivu. Sitten minulla oli vielä hyvä tarina, mikä on jäänyt mieleen, on tuo vaivaiskoivu. Minä en tajunnut siitäkään yhtään mitään. Silloin biologian laitokselta Nurmen Jorman – kenttämestarin - kanssa kävimme hakemassa sitten, kun täytyi kemistille näyttää, mimmoinen on vaivaiskoivu. Menimme tuonne johonkin Ruskon suolle kävelemään. Minä katselen ympärilleni ja minä näen vain että jotain vaivaisia mäntyjä kasvaa siellä. Jorma sanoi, että perillä olemme. Tässä on vaivaiskoivu. Ei ole, kun ne ovat mäntyjä. Etkö sinä nyt mäntyä tunne? Katso jalkoihisi poika. Minä olen, että mitä hittoa. Täällä on vaivaiskoivuja. Ne olivat tosi pieniä. Ne on semmoisia varpuja.

ML: Joo.

JPS: Minä hain jotain puuta. Mutta siellä ne menivät, luikertelivat pitkin poikin suon pintaa. Semmoista se on. Ei kaikkea voi tietää. Nyt minä tiedän.

ML: Joo. Kantapään kautta opittua.

JPS: Kyllä.

ML: Että koivujakin on hyvin monenlaisia, ja ne ilmentyvät erinäköisinä. Enemmän puumaisina ja enemmän varpumaisina.

JPS: Kyllä. Tiedätkö millä lailla saadaan tästä hieskoivusta aasinsilta noihin aikaisempiin lajeihin, mitä äsken katsottiin? Mikä voisi kemiassa olla semmoinen aasinsilta? Aika paljon puhuttiin niistä tietynlaisista yhdisteistä.

ML: Hyvää johdattelua. Nyt minä kerrankin ehkä tiedän vastauksen, eli minun vastaus tähän olisi ehkä se klorogeenihappo. Sen verran muistan sieltä myös siitä lehden sisäkemiasta, että sieltä taisi löytyä sitä klorogeenihappoa.

JPS: Kyllä, nimenomaan. Eli tuohon pinnalle sitä ei tuoteta. Sitä ei noista rauhasista erity, mutta lehden sisällä solukossa niin klorogeenihappo, kyllä. Eli taas se sama, mitä kahvistakin löytyy. Eli yksi kahvihappo kiinni viinihapporungossa. Sillä lailla kun ajatellaan niin sama yhdiste, mikä äsken löytyi tuomesta. Täsmälleen sama löytyy sitten tästä näin hieskoivustakin. Näin on.

ML: Joo. Kun tosiaan tuossa mietti sitä, että mikä yhdistää näitä kaikkia kevään lajeja, ja nyt sitten löydettiin linkki sieltä kukista puihin ja toisesta puusta seuraavaan puuhun. Elikkä tosiaan näillä kahvihappojohdannaisilla on aika keskeinen rooli tässä kevään kemiassa.

JPS: Joo. Se on jollakin tavalla hyvä konkretisoida ehkä näitäkin asioita. Tuosta ehkä tuommoinen asia saattaa jäädä mieleen. Sitten jää sekin ehkä mieleen, että osa lajeistahan oli, niin kuin nuo vuokotkin, keskimäärin keskenään samankaltaisia kemialtaan. Eikö ollutkin? Sitten taas toisaalta ne olivat kovasti erilaisiakin ja kahvihappojohdannaisetkin erilaisia. Että se kahvihappo-osa oli sama, mutta kuitenkin, missä se kahvihappo oli kiinni, oli erilainen, mitä sitten täällä leskenlehdellä, tuomella ja koivulla. Samankaltaisuuksia, mutta sitten ne ovat myöskin erilaisia. Sieltä tulee tavallaan se kemiallisen monimuotoisuuden ilmentymä sitten sitä kautta. Sen erilaisuuden kautta. Se on se mihin voi sitten paremmin tutustua tuolla Kasvitieteellisellä puutarhalla vaikka meidän noiden kemiamittarien kautta. Siihen kemialliseen monimuotoisuuteen. Plus sitten noiden lajivideoiden kautta, mitä muutenkin lajeista on tehty. Se on sellainen rikkaus, mitä nämä lajit tavallaan tuottavat. Tässäkin joutui yksinkertaistamaan. Puhutaan muutamasta yhdisteestä. Sieltä tosiaan löytyy se 10,000 per laji ja vähän kaupan päälle. Monimuotoisuus on aika hurja.

ML: Joo. Kyllähän tässä nyt alkaa ihan uusin silmin katselemaan näitä kaikkia. Tosiaan tähän tulee tämä kemiallinen kerros nyt päälle ja kahvikupit vaan vilisevät silmissä nyt, kun katselee ympärilleen näitä kaikkia kevään kasveja.

JPS: Joo. Se on juuri näin. Ehkä ei kuitenkaan kannata. No, ehkä. No, joo. Ehkä leskenlehti on ainoa näistä semmoinen, ettei kannata lähteä tekemään mitään omia keitoksia välttämättä. Mutta onhan nämä muuten kaikki sillä lailla turvallisia tietysti. Piristävät näin silmää ainakin. Sitten jos kiinnostaa kevään kemia ylipäänsä ja jos koululaisiakin sattuu kiinnostamaan tämmöinen aspekti, niin kannattaa myöskin tietää se, että me olemme kehittäneet tähän kevään kemiaan tämmöisiä yläkoululaisille ja lukiolaisille sopivia harjoitustyötä. Eli niiden avulla voidaan yhdistää tämmöistä luonnossa liikkumista ja biologiaa ja kemiaa ja kasvien tunnistamista ja ylipäätänsä luonnontieteellistä havainnointia. Voidaan viedä näitä silmuja sitten sinne koululuokkaan. Katsotaan meidän kehittämillä yksinkertaisilla menetelmillä sitä, että voidaanko arvioida, että onko hieskoivu vai mikä on kysymyksessä. Sitten voi tulla meidän labraan Turun yliopiston kemian laitokselle, niin oikeasti katsotaan sitten vähän hienommilla kemiallisilla mittausmenetelmillä, mitä lajeja ne sitten oikeasti olivat. Sitä kautta voi saada semmoisen kipinän myöskin sitten kemialliseen analytiikkaan kevään kasvien tai sitten myöskin syksyn kasvien kautta. Että sitten meiltä löytyy syksyn kasveilla sama homma. Syksyllähän kasvit ovat kiinnostavia sitten taas eri syystä, kun tulee väriloistoa, punaista sun muuta ruskan kautta. Semmoisia. Onhan tässä kaikenlaista, mitä kannattaa seurata. Me yritämme tarjota kaikenlaisia pieniä tämmöisiä luonnollisen kemian annoksia. Sanotaan sillä lailla. Meillä nyt rupeaa tulemaan näistä kevään kasveistakin noita kasvilajivideoita. Yritetään nostaa tämmöisiä esimerkkejä esiin. Saa katsoa, mutta ei ole pakko.

ML: Joo. Onhan nämä tämmöiset luonnolliset linkit siihen ympäristöön, mitä sinä voit havainnoida, niin niitä kynnyksiä madallettavaksi, että sitten ehkä ihmiset juuri kiinnostuvat tästä kokonaisuudesta. Sehän tässä on aika tärkeätä.

JPS: Kyllä. Jos ei mistään muusta kiinnostu, niin kyllä luonnossa liikkumisesta kuitenkin saa aina paljon energiaa ja hyvää irti. Se kannattaa aina.

ML: Kyllä! Kiitoksia tästä keväisestä kävelystä, jonka varrella nyt siis nähtiin tosiaan valkovuokkoja, sinivuokkoja, leskenlehtiä, tuomi ja koivu. Ne olivat nyt ne tämän päivän valinnat kevätlajeiksi. Sitten seuraavissa jaksoissa jatketaan toisenlaisten lajien parissa.

JPS: Niin. Tiedä vaikka tulisi kesän kemiaa. Katsellaan.

ML: Mahdollisesti.

JPS: Joo. Kiitoksia.

ML: Kiitos.

 

Miksi luonnollista kemiaa?

Tässä Luonnollista kemiaa -podcastissa keskustellaan siitä, miksi kasvien kemialla on merkitystä meille kaikille. Kuullaan mm. siitä, mitä erilaista hyötyä kasvien yhdisteistä voi olla ihmiselle, ja mitä kemia voi kertoa meille eri kasvilajien historiasta, nykytilasta ja ehkä jopa tulevaisuudesta.

>> Kuuntele jakso 2: Miksi luonnollista kemiaa?

 

Tekstivastine

[musiikkia]

ML:

Täällä ollaan taas Luonnollista kemiaa -podcastien parissa. Minä olen Maria Lahtinen ja minä olen näiden podcastien toimittaja. Täällä minun seuranani on luonnonyhdistekemian professori Juha-Pekka Salminen. Tänään olisi tarkoitus keskustella siitä, että miksi tämä Luonnollista kemiaa -hanke on tärkeä ja miksi se on olemassa.

Eli tämän Luonnollista kemiaa -hankkeen tavoitteena on tuoda kasvien kemiaa tutuksi kaikille ihmisille. Miksi se kasvien kemian tunteminen nyt sitten on niin tärkeää?

JPS:

Jaa. Enpä tiedä mahtaako se nyt niin kauhean tärkeää sinällään ehkä ollakaan, jos mietitään sitä kasvien kemian tuntemista sinällään. Se on varmaan ehkä sellainen vaatimus, mikä menee vähän liian pitkälle, jos ajatellaan, että oikeasti tuntee kasvien kemiaa.

Mutta ehkä sillä tavalla voisi ajatella, että kyllähän kuitenkin ihmiset ovat aika kiinnostuneita nykypäivänä jo tietämään esimerkiksi sen, että jotkut kasvit ovat vaikka myrkyllisiä, eikö vaan. Niin voisi kuvitella, että sen lisäksi kiinnostaisi ehkä tietää se, että miksi ne ovat myrkyllisiä. Voisiko niistä vaikka löytyä joitakin uusia lääkeaineita? Tai se, että joku maistuu jollekin tuhohyönteiselle vaikka puutarhassa ja toinen laji ei maistu, niin olisiko se kuitenkin kiinnostavaa tietää, mikä se kemia on siellä taustalla?

Joku tällainen kemialähtökohta voisi olla kiinnostavaa kaikille tavallaan tietää. Eli jotain käytännön hyötyä varmaan siitä voisi saada, kuka tietää.

ML:

Selvä. Toivottavasti hanke pääsee tavoitteeseensa ja saadaan ihmisille erilaisia tarttumapintoja tähän. Kasveihin ensin ja sitten sen jälkeen vähän syvemmälle kasvien kemiaan.

Kerro joku esimerkki jostain kemiallisesti kiehtovasta kasvista. Mitä se voisi opettaa meille tavallisille ihmisille?

JPS:

Joo, no muutama tulee aika helposti mieleen tuolta nyt, kun Kasvitieteellisellä puutarhalla on tehty näitä lajivideoita. Siellä tullut asiaa paljon pohdittua. Otan nyt esimerkiksi vaikka neidonkranssin. Aika mitättömän näköinen pieni kasvi, mikä tulee tuolta Chilen seudulta. Chilen mapuche-kansa on aikoinaan käyttänyt sitä haavojen tulehduksen estämiseen. Kukaan ei ole tutkinut sitä kemiallisesti. Eli tavallaan ei tiedetä tätä ennen, kun nyt on tutkittu, että mitä se on kemiallisesti syönyt.

Sitten kuitenkin samaan aikaan rinnalla me olemme tehneet tutkimuksia VTT:n ja Helsingin yliopiston keskussairaalan kanssa siitä, että yhdisteet, mitä me löydämme muista kasveista, muun muassa suomalaisesta hillasta, toimivat estävästi sairaalabakteereihin, ja antibioottien tarve vähenee. Aika kiinnostavaa, että sitten me löydämme tästä neidonkranssista, mitä kukaan ei ole koskaan tutkinut, hyvin pitkälti samanlaisia aineita, joita mapuche-kansa on käyttänyt aikoinaan haavojen tulehduksen estämiseen. Eli juuri samoja, mitä periaatteessa voisi sairaalassakin käyttää leikkaussalissa. Näitä luonnollisia aineita bakteerien estämiseen.

Minun mielestä tämä on kiinnostava lähtökohta, että ollaan pitkään käytetty aineita. Se on nyt sama, onko Chilessä vai Suomessa vai missä tahansa. On tajuttu, että tällaisia asioita tapahtuu, mutta kukaan ei ole ymmärtänyt miksi. Nyt voidaan päästä siihen kiinni ja oikeasti selittää miksi. Plus sitten löytää trooppisista kasveista täysin uusia, jopa ehkä tehokkaampia aineita, mitä me löydämme suomalaisesta kasvikunnasta. Tämä on yksi tämmöinen hyvin käytännönläheinen esimerkki.

ML:

Joo. Tässä oli jo monta kiinnostavaa aspektia. Esimerkiksi juuri tuo yksi esimerkki, että hilla ja tämä sinun mainitsema. Mikä se olikaan?

JPS:

Neidonkranssi.

ML:

Neidonkranssi. Ne ovat varmaan ulkoisesti hyvin erilaisia kasveja. Että jos näet ne tuolla luonnossa tai näkisit rinnakkain, niin et ehkä ajattelisi, että niillä voisi olla samanlaisia vaikuttavia aineita sisällään. Eli ulospäin hyvin erinäköiset kasvit yhtäkkiä sisältävätkin kemiallista samankaltaisuutta ja sitten tämmöistä samankaltaista toiminnallisuutta.

JPS:

Joo. Näinkin voi olla. Mutta sitten toisaalta myöskin niinkin päin, että mitä enemmän oppii kasvien kemiasta ja mitä enemmän ymmärtää myöskin sitä biologiaa siellä taustalla - eli mitkä ovat lajien sukulaisuussuhteet - niin kuitenkin on todennäköisempää, että jos lajit ovat lähisukulaisia, niin ne myöskin näyttävät ulospäin, morfologisesti, samankaltaisilta. Mistä saattaa seurata se, että ne ovat myöskin kemiallisesti samankaltaisia. Eli myöskin tavallaan sillä ulkomuodolla saattaa olla sellainen ominaisuus, että sitä kautta voi kuvitella ymmärtävänsä myöskin sitä kemiaa, vaikkei se tietenkään ihan niinkään ole. Mutta totta tuokin on, että täysin erinäköiset kasvit voivat olla kemialtaan täysin samanlaisia.

ML:

Joo. Eli siis Turun yliopiston kemian laitoksella - tai vielä tarkemmin teidän luonnonyhdistekemian labrassa, on tehty valtava työ siinä, että on jo skriinattu tuhansia kasveja ja tutkittu niiden kemiallista koostumusta. Ja sieltä on noussut esiin erilaisia yhdisteryhmiä ja on opittu niitten rooleista siellä kasveissa. Ja nyt tämä työ jatkuu eteenpäin: tutkitaan uusia ja uusia kasveja, jotta opittaisiin niitten kemiasta lisää. Eli siksikin Luonnollista kemiaa on tosi tärkeä hanke.

Tuleeko sinulle mieleen jotain kasvien kemiaan liittyviä käsityksiä, joita haluaisit korjata tai jos on jotain väärinymmärryksiä?

JPS:

Joo, kyllähän niitä valitettavasti tietenkin tulee mieleen. Ja totta kai tieteen tehtäväkin on kehittyä ja toisaalta korjata aikaisempia väärinkäsityksiä tai virheitä. Mutta otetaan nyt vaikka esimerkkinä se, mitä suomalainen tai kansainvälinen tuollainen ihan kirjakaupoista löytyvä kasvikirjallisuus pitää sisällään. Ehkä se räikein väärinymmärrys, mikä siellä yleensä löytyy, liittyy suurikokoisiin kasvien tekemiin puolustusyhdisteisiin. Puhutaan tanniineista. Niin tavallaan niihin liittyvät ”totuudet” ovat aika useasti valheita kasvikirjallisuudessa.

Hankaluus on siinä, että myöskin tiedekirjallisuus, ihan tiede sinällään, sisältää myöskin virheitä niihin liittyen. Ja kun se on sitten kuitenkin se, mitä me ollaan tutkittu analyyttisen kemian keinoin yli 20 vuotta. Niin tavallaan haluaisi siihen kuitenkin tuoda semmoista täsmennystä. Koska tanniinit ovat kuitenkin kasvikunnasta laajimmin löytyvä aineitten luokka. Voidaan tällä lailla sanoa. Kaikki pystytään nyt jo linkittämään johonkin kasvien makuun tai laatuun tai siihen, että miten ne maistuvat tuhohyönteisille tai citykaneille tai vaikka peuroille.

Ja kun niiden avulla voidaan vielä vaikuttaa vaikka sairaalabakteereihin, niin tavallaan tarvitsisi sitä perustaa ehkä vähän täsmentää. Plus sitten oikeasti kertoa siitä, miten ne kaikki tanniinit saattavat olla erilaisia ja mihin se erilaisuus johtaa. Koska kaikki tanniinit eivät tehoa niihin citykaneihin. Kaikki eivät tehoa sairaalabakteereihin. Eli kaikki tanniinit eivät ole sillä tavalla samanlaisia tanniineja. Ihan samalla tavalla kuten kaikki lääkkeetkään eivät ole samanlaisia lääkkeitä, eikö vaan? Että tämä pitäisi sillä tavalla ymmärtää ja täsmentää. Sillä asialla osittain myöskin tässä hankkeessa ollaan.

ML:

Joo. Eli yleistäminen on vaarallista. Varmaan juuri se tässä, mihin viitataan, että halutaan, että tiede tämän hankkeen ulostulojen taustalla on syvää ja hyvää, jotta sitten pystytään sieltä tuomaan näitä oikeanlaisia nostoja suuren yleisön tietoisuuteen. Se on varmaan yksi tämän hankkeen tärkeimpiä asioita. Tavallaanhan tämä on viestinnällinen hanke, mutta ennenkaikkea hanke, joka ehdottomasti perustuu siihen tieteeseen siellä taustalla.

JPS:

Kyllä. Koska minun mielestäni ainakin tilanne on semmoinen, että kun ollaan kuitenkin yliopistossa, niin yliopistossa kaiken tiedottamisen pitäisi perustua tieteellisiin faktoihin. Kun vielä nykypäivänä väärä tietohan on hirvittävän yleistä. Niin kyllä meillä pitää kaiken perustua tutkittuun tietoon ja mielellään itse tutkittuun. Itse tutkittu tieto on sitä, mistä on myös luontevinta kertoa, koska sitten sinä voit olla sen asian asiantuntija, eikö vaan, kun sinä olet sitä itse tutkinut.

Eli kyllä me käytännössä teemme tämän hankkeen sillä lailla, että 95 % varmaan tästä totuudesta - mitä me kerrotaan - on itse tutkittua totuutta. Sitten se 5 % tulee tavallaan muiden hankkimana totuutena, jonka me kuitenkin olemme vielä tarkistaneet, että se todennäköisesti on totta, mitä muut kertovat. Ei pyritä löytämään mitään erityisen hienoa ja seksikästä näistä kasveista, jos se ei pidä paikkaansa. Sitäkin löytää kyllä paljon kirjallisuudesta. Tavallaan keksimällähän on kiva keksiä, kun se kuulostaa hyvältä, mutta tämä on valitettavasti vaan puhdasta faktaa. Meidän tehtävä on löytää siitä faktasta jotain kiinnostavaa.

ML:

Eikä se varmaan ole edes hirveän haastava tehtävä, jos nyt kuuntelee sinua ja mitä kaikkea kasveista on jo löydetty. Että varmaan ihan niissä faktoissakin on valtavasti kaikkea kiinnostava, ettei tarvitse edes keksiä mitään.

JPS:

Joo.

ML:

Jotenkin ehkä suurelle yleisölle luonnon tutkiminen - se tiede, joka siihen ensimmäiseksi liitetään - on biologia. Mikä sinun mielestäsi on nyt se kemian tuoma lisäarvo, että miksi Luonnollista kemiaa nimenomaan on tärkeä hanke?

JPS:

No, joo. Näin se juuri on. Että monethan on nykypäivänä valtavan kiinnostuneita luonnosta ja kasveista. Toisaalta kasveissa ja luonnossa ylipäänsä on sellaisia asioita, mitä me omin silmin emme näe. Monestihan nämä asiat, mitä me näemme, on helpompi ymmärtää. Ne ovat myöskin sellaisia, mitä ihmiset pystyvät tavallaan käyttämään sitten hyödyksi.

Mutta sitten tämä näkymätön osa, mikä useasti on tämä kemiallinen osa, niin sitä kun ei nähdä, niin siitä tavallaan ei päästä millään tasolla kiinni. Ei saada mitään hyödynnettävää siitä irti. Niin kyllä minun mielestäni se kemian tuoma mahdollisuus on kuitenkin jopa luoda uutta arvoa. Minä haluaisin nähdä sen sillä tavalla.

Koska ei nyt ehkä Suomessa vielä, mutta Suomessakin kuitenkin osittain, ja erityisesti trooppisilla alueilla, kun luontokato valitettavasti on tämä yksi iso teema, jonka alla me tässä eletään. Monimuotoisuuden ympärillä vellova negatiivisuus, mikä valitettavasti vaikuttaa tähän kaikkeen elämään maapallolla, kun lajit vähenevät. Niin se kysymys, että miksi ne vähenevät. Varmaan puhutaan siitä myöhemmin vielä lisääkin. Mutta tavallaan se lajien arvostus, jos näin sanotaan. Nykypäivänä on tärkeää, että monille asioille voidaan antaa jopa joku hintalappu. Minun mielestäni kemiassa on paljon sellaista potentiaalia sellaisille lajeille, jotka ovat tällä hetkellä uhanalaisia ja arvostamattomia sen takia ja saattavat sitten entistä helpommin uhanlaisiksi muodostuakin. Kemia saattaa tuoda sinne sen sisällön plus hintalapun, jota kautta tavallaan voidaan sitten nähdä, että ne ovat suojelemisen arvoisia.

Tässä on monta aspektia oikeastaan. Mitä paremmin näiden kasvien kemian ymmärtää ja erilaisten lajien ja sukujen kemian ymmärtää, niin sitä paremmin tulee myöskin niitä mahdollisuuksia mieleen, miten niitä voitaisiin hyödyntää. Ne ovat monesti jopa käyttämättömiä materiaaleja. Tällaisenkin ymmärryksen

kasvattaminen kemian kautta on mahdollisuus, mitä ei ole riittävän suuresti hyödynnetty.

ML:

Jokaisella yhdisteellähän kasvissa on joku tarkoitus. Sama kuin jokaisella yhdisteellä ihmisen elimistössä on tarkoitus - eihän ne ole siellä turhaan. Osa on ihan rakenneyhdisteitä tietenkin vaan, mutta sitten osa syntyy sinne jotain tiettyä (sekundääristä) tarkoitusta varten. Yhdisteitähän on siellä esimerkiksi suojaamaan kasveja vaikkapa UV-säteilyltä tai joiltakin kasvinsyöjiltä tai tuhohyönteisiltä. Varmaankin se yhdisteiden tuntemus niistä kasveista kertoo myös siitä, että miten ne kasvit ovat sopeutuneet ja miten ehkä ne tulevaisuudessa voivat sopeutua siihen, kun nimenomaan tulee tätä ilmastonmuutosta ja kaikkea muuta muutosta maapallolla.

JPS:

Kyllä. Näin se on. Nyt tämä tilanne on vaan sellainen, että kasvit ovat saaneet kymmeniä, jopa yli 100 miljoonaa vuotta rauhassa kehittää omaa evoluutiotaan ja päätyä johonkin tietynlaiseen kemialliseen ratkaisuun siinä sotakoneistossa, mitä ne vaativat vaikka tuota UV-säteilyä tai tuhohyönteisiä tai muita vastaan. Nyt taas tämä tilanne, missä me tällä hetkellä elämme, niin ihminen aiheuttaa tämän ilmastonmuutoksen kautta nämä muutokset sillä nopeudella, että tietenkään kasvit eivät millään pysty tähän tilanteeseen sopeutumaan. Sitä kautta tilanne on myöskin lajien kannalta hyvin epäreilu. Sitä kautta totta kai tämä luontokato voimistuu, koska kasvit eivät mitenkään pysty tässä pysymään kärryillä tässä muutoksessa, vaikka olisivatkin kovin hyvin evoluution kautta valmistuneita erilaisiin tällä hetkellä tai aikaisemmin lajeja kohtaaviin ja kohdanneisiin uhkiin. Eli tilanne on tällä hetkellä vähän epäreilu.

ML:

Joo. Tavallaan vain sekin pointti, että jos nyt edes päästäisiin selvittämään, että mikä se kaikkien lajien kemiallinen kirjo on, niin se on jo valtavan mielenkiintoista. Mahdollisuus oppia niistä erilaisista lajeista. Ja sitten sitä kautta ehkä miettiä sitä, että miksi se niiden kemia on sellainen kuin se on. Ja sitten, että mitä siitä voisi oppia tulevaisuutta varten. Kiinnostavaa.

Minä ajattelen tai juuri tästä puhuttiinkin, että se kasvien kemia kertoo siitä, että mistä ne kasvit ovat kotoisin, miten ne saattaisivat pärjätä ja mikä niiden rooli ehkä tulevaisuudessa on. Onko tämä lapsellista ajattelua? Tuossa jo vähän siitä puhuttiinkin, että nykytila on pitkän aikavälin kehityksen tulosta ja voi olla, että nyt muutos tapahtuu liian nopeasti. Mutta voimmeko me pitää kasveja tai niiden kemiaa indikaattorina siitä, että mistä on tultu ja mihin ollaan menossa?

JPS:

Joo. Kyllä tuo ainakin, mistä on tultu. Kyllä ne sitä heijastelevat hyvin vahvasti. Että mitä syvemmälle tavallaan tähän (kasvien tuntemukseen) pääsee ensinnäkin biologisesti - onneksi se on hyvin pitkälti tiedossakin jo se, että mitkä ovat eri lajien sukulaisuussuhteet: mitkä kasvit kuuluvat samaan kasvisukuun, siitä ylöspäin samaan kasviheimoon ja niin edelleen. Tämä on siis onneksi aika hyvin tiedossa. Ja sitä kautta voidaan ajatella se tausta, jota vasten voidaan heijastaa se kemia. Ja ymmärtää, mistä on tultu.

On äärimmäisen mielenkiintoista oikeasti miettiä sitä, että missä vaiheessa kasvien evoluutiota - 10, 70, 100 miljoonaa vuotta sitten - ensimmäistä kertaa kasvikunta päätti, että nyt pitääkin tehdä tämänlaisia yhdisteitä, tätä tiettyä yhdisteryhmää. Jossain kohtaa kasvien evoluutio on ajautunut siihen. Me tiedämme muun muassa, että havupuut ovat pystyneet tekemään tiettyjä yhdisteitä. Siitä eteenpäin sitten kukkivat kasvit pystyvät tekemään vielä monimutkaisempia yhdisteitä, mitä havupuut eivät pysty tekemään ollenkaan. Ja se edelleenkin pitää paikkansa. Havupuut eivät edelleenkään pysty tekemään niitä yhdisteitä, mitä kukkivat kasvit pystyvät tekemään.

Tavallaan sitten kun löytyy niitä yhdisteryhmiä, siis sellaisia, mistä kukaan ei koskaan ole aikaisemmin tiennyt mitään. Tai sitten niiden yhdisteryhmien sisällä sellaisia yhdisteitä, joista kukaan ei ole aikaisemmin tiennyt yhtään mitään. Eli tavallaan tämän tutkimuksen kautta me saamme myöskin kuvaa menneisyydestä tavalla, mitä ei ole aikaisemmin voitu nähdä. Voidaan linkittää se siihen kasvien biologisen evoluutioon. Tavallaan kemiallisen evoluution kuvaan, mikä täsmentyy. Sillä nähdään sinne miljoonien vuosien päähän, mikä on tosi kiinnostavaa. Plus sitten se, että sillä osittain voidaan, mitä varmaan kysyit, niin osittain voidaan myöskin nähdä tulevaisuuteen, jos sitä nyt kukaan pystyy näkemään.

Mutta me olemme myöskin nähneet sitä, miten tietyt kasvit, otetaan horsmakasvit vaikka esimerkkinä, joita on tutkittu aika paljon, voivat kertoa. Esimerkiksi on nähty horsmakasvien kemiallisen evoluution sisällä sellaisia kuvia - yhdisteryhmän sisällä - mitkä tukevat sitä käsitystä, johon kuvittelemme horsmakasvien olevan menossa. Siellä on tämmöisiä kuvioita niiden kemiassa nähtävissä, jota kukaan ei ole aikaisemmin pystynyt näkemään, koska niitä yhdisteitä ei ole koskaan tutkittu niin tarkasti. Tällä tavalla voidaan kyllä ajatella.

Sitten voidaan linkittää tämä kehityskulku siihen, että onko kasveilla esimerkiksi yhä korkeampi tuhohyönteispaine, kun ympäristön lämpötila on koko ajan kasvamassa. Niin tämä saattaa linkittyä juuri siihen, miten nämä kasvit on pakotettu viemään sitä evoluutiota eteenpäin tiettyyn suuntaan. Sitten, kun ne vievät tiettyyn suuntaan, niin se johtaa kemiassakin tiettyyn suuntaan. Sitten me kuvittelemme, että me tiedämme, mitä seuraavaksi tapahtuu. Mutta se on meidän kuvittelua tietenkin. Sehän on ennustamista. Se ei ole tietämistä, mutta se on tulevaisuuden

ennustamista, mikä on kiinnostavaa tietenkin, kun kuvitellaan, että osataan nähdä sitä.

ML:

Joo. Miksi Turun yliopiston kemian laitoksen luonnonyhdistelaboratorio on juuri paras paikka tutkia näitä kasvien yhdisteitä? Miksi tämän Luonnollista kemiaa -hankkeen pitää olla juuri täällä?

JPS:

Ei sen välttämättä täällä tarvitse ollakaan. Se voisi varmaan olla missä tahansa, mistä löytyisi riittävän sinnikästä ja hullua porukkaa, joka jaksaisi tuhansia lajeja näin tarkkaan tutkia. Mutta se on ollut se ongelma perinteisesti, että on ollut vaikea löytää tuhansista kasvilajeista sellaista tietokantaa, joka olisi yhdessä paikassa tuotettu ja rakennettu. Se on se, mitä me nyt haluamme tehdä ja nimenomaan analyyttisen kemian uusilla menetelmillä mahdollisimman tarkasti. Se on se, mikä on totta kai meidän erikoisuus. Puhuttiin tanniineista aikaisemmin, mikä totta kai tässä myöskin taustalla vaikuttaa. Että siinä kukaan muu ei ehkä pystyisikään tekemään sitä, mitä me teemme. Mutta niitä yksinkertaisimpia yhdisteitä totta kai muutkin varmasti pystyisivät analysoimaan. Että sitä taustaa vasten - olemme riittävän hyviä mutta myöskin riittävän hulluja. Kyllähän tuo kuitenkin aika pitkä työ on tuhansia kasveja, tuhansia lajeja tutkia noin tarkasti. Mutta kiinnostavaa toisaalta myöskin päästä sitten kertomaan tuloksista muillekin.

ML:

Joo. Eli täällä on pitkälle kehitetyt menetelmät. Siis sekä ajallisesti pitkältä ajalta kehitetty ja sitten hyvin tarkoiksi ja herkiksi kehitetyt menetelmät. Ja ihan viimeisen päälle analyyttiset laitteistot tehdä tuota analytiikkaa. Eli puitteet ovat kohdallaan ja sitten on pitkää osaamista tämän tekemiseen. Se on tässä ainakin yksi hyvin keskeinen asia, että juuri täältä halutaan tätä asiaa nyt ruveta kuuluttamaan kaikelle kansalle.

JPS:

Joo. Kyllä. Se on kemiassa hyvin keskeistä - vähän niin kuin luonnontieteissä aika pitkälti muutenkin - että tämä on hyvin tämmöinen infrastruktuuripainotteinen ala. Eli laitekanta pitää olla kunnossa, mikä on myöskin hyvä, koska sitä kautta myöskin opiskelijat pääsevät käyttämään näitä huippulaitteita. Tämä on aika vaativaa analytiikkaa, mitä me teemme. Että en minä nyt paljon vaativampaa analytiikkaa hirveän paljon keksi, kun ajatellaan, että meillä on kymmeniätuhansia erilaisia yhdisteitä näytteissä. Kun tätä analytiikkaa oppii hallitsemaan - jos on mahdollista ylipäänsä hallita tätä kokonaisuutta täydellisesti- niin se antaa myöskin näiden huippulaitteitten kautta opiskelijoille loistavan mahdollisuuden sitten työelämässä

päästä tekemään paljon helpompia asioita, kun on ensin oppinut tekemään näitä vaikeampia asioita täällä.

Eli totta kai tässä hankkeessa on myöskin se taustalla, että halutaan myös koko ajan korostaa tätä tarkan tieteen merkitystä ja tutkitun tiedon merkitystä nykypäivänä, ettei se hämärry, mikä on vaarana koko ajan taustalla. Tutkitun tiedon arvoa välttämättä ei enää, en tiedä arvostetaanko sitä, mutta tuntuu, että ei sitä oikein ymmärretä. Niin sitäkin tässä myöskin sitten yritetään rinnalla korostaa, kuinka tärkeä rooli sillä ylipäänsä on luonnonilmiöitä mutta myöskin näiden kaikkia meitä riivaavien viheliäisten ongelmien, kuten luonnon monimuotoisuuteen ja luontokatoon liittyvien ongelmien ratkaisussa. Tiedolla näihin pystyy vaikuttamaan.

ML:

Näin se on. Eli jos vielä lopuksi Luonnollista kemiaa -hankkeen johtajana pitäisi vastata lyhyesti kysymykseen, että miksi Luonnollista kemiaa -hanke on pystytetty, niin mikä on Juha-Pekka Salmisen vastaus tähän kysymykseen?

JPS:

No hei, jonkun pitää kertoa kasvien ilosanomaa kaikille ihmisille, eikö vaan? Ei tämäkään asia piilottelemalla parane. Kemisteillä aika pitkälti on ollut sellainen, että me emme halua kertoa tästä meidän osaamisesta, niin nyt kemistit ovat tulleet ulos labrasta ja ulos puskasta. Me haluamme kertoa tämän ilosanoman kaikille, mutta hei ihan luonnollisella tavalla tietenkin.

ML:

Luonnollisesti. Kiitos.

JPS:

Kiitos

Mikä on luonnollista kemiaa?

Ensimmäinen Luonnollista kemiaa -sarjan podcast antaa esimakua tulevasta. Jaksossa keskustellaan mm. siitä, miten voi aloittaa kasvien kemiaan tutustumisen ja minkälaisia tarttumapintoja se tarjoaa meille kaikille, joita luonto ja sen tulevaisuus kiinnostavat.

>> Kuuntele jakso 1: Mikä on luonnollista kemiaa?

 

Tekstivastine

[musiikkia]

Maria Lahtinen (ML): Tänään olisi tarkoitus käynnistää Luonnollista kemiaa –podcast-sarja. Ensimmäisessä jaksossa ollaan puhumassa siitä, että mikä Luonnollista kemiaa -hanke on. Minulla on täällä haastateltavana hankkeen isä, luonnonyhdisteiden kemian professori Juha-Pekka Salminen. Ja ensimmäinen luonnollinen kysymys varmaan on, että mikä tämä Luonnollista kemiaa -hanke nyt sitten oikein on?

Juha-Pekka Salminen (JPS): Lyhyesti varmaan hankalaa summata, mutta me on pitkään tehty, yli 10 vuotta, luonnon ja kasvien kemian parissa tutkimustyötä. Viideltä eri mantereelta tuhansia lajeja on analysoitu itse kehitettyjen menetelmien avulla. Pikkuhiljaa on ruvennut tulemaan sellainen tunne, että pitäisköhän näitä tuloksia jollekin muullekin kertoa. Tai olisiko jopa itsellä nyt pikkuhiljaa sellainen tausta tässä, että uskaltaisi kertoo näistä jotakin.

Eli tämä on käytännössä tutkittuun tietoon perustuva hanke. Varmaan yksi tavoite on myös se, että ihmisten tietoisuutta kasvien näkymättömästä monimuotoisuudesta me varmaan haluaisimme kasvattaa. Kun varmaan tällä hetkellä tuo luonnon monimuotoisuus sinällään on kaikkien huulilla. Ollaan oikeutetusti aika huolissaankin luonnon monimuotoisuudessa tapahtuvasta kehityksestä. Ja puhutaan luontokadosta kaiken kaikkiaan. Mutta mitä on kasvien ja luonnon kemiallinen monimuotoisuus sinällään - siitä ei juuri mitään tiedetä. Varsinkaan sitä, että mitä tekemistä sillä on luontokadon kanssa ja miten nämä asiat linkittyy toisiinsa.

Ja toisaalta siinä on aika monta sellaista - kasveissa ja kasvien kemiassa - tartuntapinnan tasoja, joilla tätä kasvien kiinnostavaa kemiaa voisi yrittää avata ihan lapsista varttuneempiin ihmisiinkin asti. Omalla tavallaan tämä aihe onkin siinä mielessä aika laaja, koska meidän tarvitsisi löytää useita rinnakkaistapoja, millä me voisimme pystyä tavottamaan kaikenikäseit ihmiset. Et sitä me nyt tässä varmaan yritetään.

ML: Vau, tuossahan oli jo valtavasti kaikkea mielenkiintosta. Eli täällä (yliopistolla) on kerätty tutkimustietoa monien monien vuosien ajan ja nyt haluttaisiin kertoa siitä muillekin kun vaan siellä labrassa olijoille. Ja niinkuin sanoit, niin maailmantila on varmaan siinä kohtaa, että luulisi, että vastaanottavaisuutta löytyy ja kiinnostusta. Itse ajattelen - vanhana luonnonyhdistekemistinä - että kaikkien pitäisi olla kiinnostuneita kasvien kemiasta. Oletko siitä samaa mieltä?

JPS: Varmaan kyllä ja ei. Että lähtökohtaisesti totta kai pitäisi olla, mutta sitten taas toisaalta, pitääkö kaikkien olla kiinnostuneita? Realistina pitää ajatella, että kaikki varmaan kuitenkaan ehkä eivät ole kiinnostuneita. Että siinä mielessä sanoisin ehkä sillä tavalla, että kaikkien pitäisi olla ensin kiinnostuneita jostakin sitä edeltävästä asiasta, kuten vaikka kasveista. Sen jälkeen voisi lähtea kiinnostumaan kasvien kemiasta. Että se vaatii kaikille varmaan sellaisen kynnyksen, mikä pitää ylittää, jotta ylipäänsä voi kemiasta kiinnostua ollenkaan. Sen kynnyksen löytäminen vaatii varmaan sen kasvin tai luonnon jonkun lähestymiskohdan.

Nykyäänhän vaikka luontoharrastus – veikkaisin - varsinkin koronan myötä ihmisillä on kasvanut aika paljon. Ihmiset liikkuu luonnossa ja pystyy havainnoimaan erilaisia asioita. Niistä aika moni tavallaan liittyy kemiaan, mutta ihmiset ei varmaan tiedä sitä. Ja tavallaan tätä haluaisi pystyä myöskin artikuloimaan ja kertomaan ihmisille näistä havainnoinnin kemiallisista taustoista. Se olisi tosi tärkeää.

Ja puutarhaharrastuksia, eikös vaan, ihmiset viljelee tosi paljon varmaan monenlaisia jopa syötäviä kasveja tai muita. Ja niitä harmittaa varmaan todella paljon, kun se tulee se kauris sinne ja syö kaiken. Tai sitten naapurista ei syödäkään mitään vaan jotkut jääkin sinne puutarhaan niistä kasveista. Niin mikä siinä on, mikä se kemia on siellä taustalla, mikä tämän kaiken aiheuttaa. Niin jotenkin sitä kautta se pitäisi varmaan konkretisoida, kuvittelisin. Sitä kautta ihmiset voisivat kiinnostaa, kun jokainen löytää jonkun konkreettisen esimerkin, mistä voivat löytää sen linkityksen siihen kemiaan.

Hortoilu, jos semmoista sanaa saa käyttää, paljon yrttien ympärillä, kasvien hyötykäyttöä, tiettyä terveydellisyyttä. Se on nykypäivänä kiinnostava ja kasvava harrastus. Veikkaan, että heitä kiinnostaisi äärimmäisen paljon se, mitä kasveista löytyy kemiallisesti. Plus sitten se mistä kaikki on aina kiinnostuneita, että kasvithan on perinteisesti toimineet lääkeaineiden lähteinä. Kymmeniä, satoja lääkeaineita sitä kautta saatu. Niin se on päivänselvää, että se on kiinnostavaa.

Ihan todella villitkin mahdollisuudet, että nykyäänhän kaikki pistää katoillensa mm. noita aurinkokennoja, kun haluavat säästää, kun sähkö on niin pirun kallista. Niin kukaan ei ole tullut varmaan ajatelleeksi sitä, että kasvien värillisiä yhdisteitä voisi käyttää jopa noiden aurinkokennomateriaalien kehittämisessä. Ja sitä varten me tarvitsemme tietoa näiden kasvien yhdisteistä. Tämmöisiä linkityksiä varmaan täytyy ensin löytää arkielämään. Sitä kautta voi kiinnostaa sitten siitä kemiasta. Mutta onnistuuko se toisinpäin, ei välttämättä niin helposti.

ML: Tässä kun kuuntelen sinua, niin kuulostaa just siltä, että pitäisi saada ihmiset ymmärtämään, et siellä on se kemia taustalla. Että kun tosiaan kuvailet, että kaikki meistä törmäävät kasveihin jollakin tapaa. Mut sitten se, että ihmiset kiinnostuisivat siitä seuraavasta askeleesta ja näkisivät sinne pintaa syvemmälle, niin se on nyt sitten näitä tämän hankkeen tavoitteita. Löytää niitä kynnyksiä, jotka mainitsit, joita pitäisi ylittää ja sitten ehkä koittaa madaltaa niitä. Että ihmisille heräisi luontainen kiinnostus. Ja ehkä ymmärrys siihen, että mikä sen kasvien kemian linkki on siihen, miten kasvit käyttäytyy tai miten niitä voidaan hyötykäyttää.

JPS: Kyllä. Kun kemiahan on periaatteessa pelottavaa. Kemia on pelottavaa, kaiken pahan alku ja juuri ja näin edelleen. Niin pitäisi myöskin sitten löytää kemiasta myöskin näitä hyviä puolia ja hyödyllisiä puolia ja ei-pelottavia lähtökohtia. Niin nimenomaan sillä asialla tässä myöskin ollaan, niinkuin kemian asialla toisaalta.

ML: Ymmärtääkseni tässä hankeessa on eri kohderyhmiä. Elikkä kohderyhmänä ihan lapsista ja sitten sinne vaareihin ja vanhuksiin asti. Ja tavoitteena juuri se, että pystyttäisiin erilaisille kohderyhmille tekemään tätä luontoa ja sitten siellä

takana olevaa kemiaa tutuksi. Olenko oikeassa. Onko ajatus, että heräteltäisiin sitä kiinnostusta aina kohderyhmää kiinnostavalla tavalla?

JPS: Joo, tavallaan. Se on myöskin tavallaan yksi haaste tietenkin. Että kun itse on tottunut kertomaan asioista yhdellä tavalla, että miten sen pystyy kertomaan niin, että esimerkiksi lapsetkin kiinnostuisivat. Mutta totta kai se on tavoite, että alakoululaisista lähtien. Uskon, että varmuudella pystytään herättämään sellainen pieni kemisti kaikissa koululaisissa. Ja kasvien kautta se on helppo herättää, kun ne on kuitenkin biologiassa mukana ne kasvit siellä alakoulussa ja kaikille tuttuja.

Ja totta kai sitä kautta kun se kipinä syntyy, niin sitten ne pikkuhiljaa rupeaa näkemään myöskin sen mahdollisen urapolun ehkäpä, mikä kemisteillä kuitenkin tällä hetkellä on aika kiinnostava myöskin. Ja sitten yläkoulun ja lukion kautta päästä yliopistoon. Siitä työelämään ja sitten taas sitten aikuisten, puutarhaharrastukset tai muut, nehän kaikki liittyy sitten tällaiseen kemiaa sisältäviin aspekteihin. Että se haaste vaan tulee siitä, että miten löytää kaikkia erilaisia kohderyhmiä kiinnostavasti tästä jotakin sanottavaa. Se on se henkilökohtainen haaste on siinä.

ML: Tuo on varmaan tärkeä havainto, että kemia on joillekin ”pelottavaa”. Monet ehkä linkkaa kemian juuri esimerkiksi öljyteollisuuteen ja sellaseen raskaaseen teollisuuteen. Että ensimmäinen asia, mikä tulee mieleen, kun menet luontoon, ei ehkä ole kemia. Jos et ole ajatellut sitä, että ne kaikki kasvitkin ovat täynnä sitä kemiaa, jonka takia ne kasvit ovat ylipäätään olemassa. Ja mikä vaikuttaa siihen, että miten ne kasvit pärjää ja muuta. Niin se on varmaan juurikin se, että aletaan edes ymmärtää sitä kemiaa siellä taustalla.

Tämän Luonnollista kemiaa -hankkeen yksi tosi keskeinen paikka ja toimija on Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha. Sinne on suunnitteilla kaikennäköstä. Kerro jotain niist jutuista.

JPS: No joo, siitä on nyt aika tarkkaan vuoden verran, kun hanke aloitettiin siellä. Siellä on nyt sisäpuutarhalla tällä hetkellä noin 100 uutta kasvikylttiä, johon me otettiin siis mukaan kemiamittareita. Niistä kemiamittareista jo saa tavallaan kuvan siitä, että kuinka hyvin ne kasvit esimerkiksi puolustaa itseänsä erilaisilla kemiallisilla aineilla. Tai kuinka hyvin ne voisivat toimia potentiaalisina uusien lääkeaineiden lähteinä tai niin edelleen. Eli kasvikyltit on siellä nyt jo olemassa.

Niihin me on nyt sitten viime aikoina linkitetty tällaisia tiedon jyväsiä sisällään pitäviä kasvivideoita; 3–4 minuutin lajivideoita, joita nyt joka viikko on tullu tiistaisin ”ulos”. Eli se on se toiminta, mitä on jo ollu ja mitä nyt tässä koko ajan jatketaan. Myös lasten-lauantai hyödynsi näitä kylttejä tämmöisessä kuin ”löydä kasvihuoneen kitkerin kasvi” -kilpailu

ML: Löytyikö?

JPS: No, eiköhän se sieltä nyt löytynyt, aika montakin. Heidän oli tarkoitus niistä kasvikylteistä nimenomaan katsoa sitä, että mistä löytyy pahimmat myrkyt. Oltiin myrkkyjen maailmassa siinä. Että siinäkin mielessä toimi mun mielestä aika hyvin lasten suuntaan ensimmäistä kertaa tämmöisenä kemiainnoittajana nämä kasvikyltit. Toivottavasti ainakin.

ML: Eli on päästy jo yliopiston labran ovista ulos sen verran, että on menty sinne kasvitieteelliselle puutarhalle, jossa on nyt näitä juttuja, joita kaikki siellä puutarhalla kävijät voi tutkia ja oppia niistä lisää kasveista.

JPS: Se on juuri näin. Aika harvahan niitä nyt tietenkään mitenkään huomioi, monet vaan menee ohi tietenkin, se on luonnollista. Kukaan niitä nyt sillä tavalla varmaan lähde hirvittävästi vielä tutkimaan. Kunnes ensimmäistä kertaa ehkä jossain kohtaa sitten, niinkuin puhuttiin, ylittää sen kynnyksen. Sitten kun kynnys on ylitetty ja päästy siitä yli, niin varmaan sitten sen jälkeen niistä voi innostuakin jollakin tasolla.

Hyvä puoli on siinä, että niissä (videoissa) toki on se QR-koodi, millä sitten kännykällä voi sen videon katsoa niihin lajeihin liittyen. Mutta eihän sitä kukaan siellä puutarhalla katso - eikä se ole ideakaan - vaan että kotisohvalta voi katsoa koska tahansa sitten niitä lajivideoita. Niitä on pyritty rakentamaan sillä tavalla, että on kaikille jotain kiinnostavaa. Eikä kaikkea tarvitse ymmärtääkään. Eikä kaikesta tarvikaan kiinnostua. Mutta että kaikille olisi jotakin myöskin niissä lajivideoissa, niin se on myöskin ajatus tässä kohtaa.

Ja nythän tässä on tarkoituksena myöskin laajentaa toimintaa siellä puutarhalla ihan tämän kevään kuluessa. Pyritään tekemään viikottaisia nostoja niistä lajeista. Myöskin sinne ulos tulee näyttöjä, mistä ihmiset voivat sitten katsoa, että kannattaako puutarhalla mennä käymään. Esimerkiksi, että ”tiesitkö, että tästä uhanalaisesta löytyy uusia potentiaalisia lääkeaineita?”. Viikottaisia mielenkiintoisia lajinostoja näihin videoihin liittyen.

Tai sitten niihin lajeihin liittyen, jotka sillä hetkellä kukkivat kauniisti sisällä puutarhalla tai muuta vastaavaa. Että aika paljon on nyt kevään kuluessa tulossa monenlaista uutta aktiviteettia kaiken kaikkiaan.

ML: Minkälainen Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan lajikirjo on verrattuna siihen, että mitä maapallolta yleisesti löytyy? Siellä on kai aika suuri joukko erilaisia lajeja pieneen tilaan saatu?

JPS: Kyllä, kyllä. Siis kokonaisuudessaan löytyy koko puutarha-alueelta muistaakseni noin 5 000 lajia. Että kyllä se kirjo on valtavan suuri. Me ei olla tutkittu niistä kuin vähän reilu 1 000. Mutta kumminkin me tunnetaan noin tuhannen lajin kemiasta jo jotakin. Me ollaan valittu tietenkin sitten sillä tavalla, että me voidaan niistä jotakin kertoa. Koska jos et ole tutkinut, niin et voi kertoa silloin tietenkään asiantuntijan roolissa siitä lajista mitään.

Mutta siis niitä lajeja (puutarhalla) on ympäri maapallon ja ne on aika mukavasti siellä kuuteen eri sisäpuutarhan kasvihuoneeseen ryhmitelty. On vanhan maailman tropiikkia, uuden maailman tropiikkia, talvipuutarhaa, on erilaisia Välimeren huoneita jne. Ne kertovat vähän sitä, että mistä päin maapalloa kasvit on tulleet ja tykkäävätkö lämpimästä vai kylmästä ja niin edelleen. Että sieltä löytyy joka lähtöön.

Oikeastaan pointti on sekin, että siellä pitäsi käydä aika useasti vuoden aikana. Kun siellä yhden huoneen kasvit on parhaimmillaan yhteen aikaan ja toisen huoneen kasvit toiseen aikaan. Että se on vähän sellainen niin kuin neljä kertaa

vuodessa vierailtava kohde – jos näin itse ajattelee - että siitä saisi kaiken visuaalisen hyödyn irti. Että se on vähän semmosta visuaalista tykitystä.

Ihmiset aika harvon varmaan näkee kaikkea, mitä siellä on. Siellä on vähän ehkä sillä tavalla jopa liikaa. Mut sehän on tämän luonnon monimuotoisuuden ilmentymä, mikä Suomen luonnossa on aika heikko (tämä monimuotoisuus). Tuolla se tykitys tulee vähän enemmän silmille. Että sitä on niin liikaa, ettei tahdo nähdä enää. Se on vähän sitä kautta ehkä, no se on lajirunsautta tietenkin, mitä siellä on enemmän kuin Suomen luonnossa.

ML: Joo, mut loistava mahdollisuus nopeasti nähdä paljon erilaisia kasveja ja paljon erilaista kemiaa. Ehkä yksinkertaistettu kysymys, mutta sanoit, että siellä on näitä vanhaa tropiikkia, uutta tropiikkia, eri tavalla luokiteltuja kasveja jne. Näkyykö kasvien kemiasta se niiden tausta?

JPS: Kyllä se, joo totta kai. Se näkyy monella tavalla, monella mielenkiintoisellakin tavalla. Että mitä enemmän tuosta lajikirjosta ja sen kemiasta pääsee sisälle, niin sitä paremmin sitä ymmärtää sen, mistä se kaikki tulee. Ja toisaalta kun puhutaan uudesta maailmasta, vanhasta maailmasta, ja siitä miten aikoinaan mantereet on lähteneet irtaantumaan, erkanemaan toisistaan ja miten kasvievoluutio linkittyy näihin isoihin geologisiin tapahtumiin. Ja sitten mietit sitä, että miten siinä - kun ne on lähteneet ne lajit eriytymään - kun mantereetkin eriytyy ja sitten on syntynyt uusia lajeja. Ja kemia kehittynyt siinä rinnalla evolutiivisesti. Niin se on aika hurja ajatuskulku, mikä itseä monesti - kun siellä näitä asioita pohtii - niin se on tosi hurja oikeasti miettiä sitä, että mennään sadan miljoonan vuoden päähän näiden asioitten kanssa.

Ja nyt me ollaan tässä. Ja missä maailma nyt tavallaan makaa ja kuinka nopeasti nykyään asiat tapahtuu. Ja puhutaan luontokadosta. Joka tapahtuu hämmästyttävän nopeasti tällä hetkellä. Ja peiliin saa kattoo, ketä syyttää. Ja sitten kun miettii sadan miljoonan vuoden päähän, niin mistä kaikki on lähteny ja kehittyny. Että kyllä ihmiskunta tällä hetkellä tekee aika nopeesti hallaa semmoisille asioille, jotka on kestäny miljoonia vuosia kehittyä. Niin tämmösiäkin siellä pystyy miettimään, jos pysähtyy niiden lajien eteen ja miettii, et mistä ne on tulleet ja mikä niiden kehityskaari on ollu.

ML: Ja mä ajattelen, että näistä aiheista me varmaan puhutaan tulevaisuudessa vielä paljon enemmän, koska nämä on valtavan kiinnostavia aiheita, mm. biodiversiteetti ja kemiallinen diversiteetti, miten ne menee yhteen. Ja juuri tämä, että miten se lajien kehittyminen ja muu näkyy sieltä kemiasta. Mutta jos vielä puhutaan yleisemmällä tasolla tästä Luonnollista kemiaa –hankkeesta, ni jos pitäisi nostaa yksi tämän hankkeen tärkein tavoite, niin mikä se olisi?

JPS: Jaa, varmaan se on sellasta - jos tavoitteita miettii - että jos nyt saisi ihmiset löytämään kasveista uuden ulottuvuuden, joka voisi tuoda heille myöskin enemmän sisältöa vaikka siihen omaan harrastukseen. On se luonto tai puutarha tai hortoilu tai mikä tahansa. Niin että jos ne saisi tästä lisäsisältöä siihen omaan ymmärrykseensä, jos nyt tälläkin hetkellä kasvit on heille tärkeitä. Niin ehkä se.

Mä en kuvittelekaan, et kellekkään tarttuu tämä tauti, mikä minulle on tarttunut, että kun liikun luonnossa, niin ongelma on se, että näen koko ajan niiden kasvien kemian silmissäni. Vaikka mun mielestä se ois kauhean kiva, jos se tarttuisi

muihinkin. Koska silloinhan sä keväällä pohdit yksiä asioita ja syksyllä toisia ja kesällä kolmansia riippuen siitä, mitä sä näet siellä luonnossa. Kasvien kemia on sillä tavalla kauhean kiinnostavaa, kun sä pystyt sen näkemään silmissässi siellä, että miten nämä lajit nyt voisi vaikka pärjätä, jos kävisi näin tai miten noi, jos kävisi noin. Tämmösiä asioita voisi siellä pohtia.

Niin et jos tämmöisestä kasvihulluudesta ja kemiahulluudesta edes osa tarttuisi ihmisiin ja saisivat siitä jotain omaan ajatteluunsa. Ei tarvitse tietenkään näitä briljantteja yksityiskohtia kenenkään oppia tai osata. Mutta että jokainen saisi jotakin kotiin viemistä tavallaan sitten jatkoa ajatellen. Että se kynnys - mistä alussa puhuttiin - että se kynnys edes vähän ylittyisi. Että kemia ei oliskaan enää se, mikä aiheuttaa pelkästään ilmaston lämpenemistä ja otsonikatoa. Vaan että kemia tuokin nyt uutta sisältöä. Niin se on yksi varmaan.

ML: Ja kemistinä ajattelee, että itse asiassa se kemia saattaa olla ratkaisu siihen, että näihin ongelmiin pystytään tarttumaan.

Tuossa sanoit aikasemmin sitä, että tässä on paljon tarttumapintoja eri asioista kiinnostuneille ihmisille. Se kuulostaa ehkä realistiselta tavotteelta, että jokaiselle edes vähän jotakin kiinnostavaa, mikä resonoi siihen omaan ajatusmaailmaa. Ja sehän olisi valtavan hieno tavoite.

Täällä (yliopistolla) on tehty valtava määrä tiedettä ja se on tässä tärkeää, että taustalla on vahvaa tutkimusta, pitkää tutkimusta, syvää tutkimusta. Ja sitten sieltä voidaan nostaa näitä kiinnostavia asioita suuren yleisön tietosuuteen.

JPS: Kyllä.

ML: Mitäs nyt sitten - miten tätä hanketta nyt ne, jotka nyt tästä kiinnostuvat lisää tai haluavat kuulla niitä itselle tärkeitä asioita, voivat tällä hetkellä seurata (puutarhan lisäksi)? Ja mitä on seuraavaksi vielä tulossa? Kuultiin jo valtavasti näistä puutarhan suunnitelmista, mutta mitäs muuta on tulossa?

JPS: No tällä hetkellä varmaan sanoisin sillä lailla, että se kätevin paikka, - jos Youtuben löytää - ja etsii sieltä ”luonnollista kemiaa” -hakusanalla niin löytää meidän soittolistan, jossa on tällä hetkellä 40 ja vähän päälle videoita. Sieltä voi lähtee katsomaan.

Meillä on siis siellä pienet introvideot ja sitten myöskin on videoita niistä kemiamittareista - jotka totta kai voi olla vähän haastavia - jos ei asiasta oo sillä tavalla perillä. Niin voi katsoa myöskin niitä. Siellä puhutaan mm. tanniineista, antioksidanteista, lääkinnällisistä yhdisteistä jne. - ne opetusvideot voi katsoa sieltä. Ja sitten niitä lajivideoita sen mukaan, mitä itse haluaa. Että sitä kaikkea voi tehdä kotisohvalta. Ja jos haluu Instasta seurata tai Twitteristä, niin sielläkin hashtagilla #luonnollistakemiaa löytyy kaikki nämä videot, mitä on.

Ja mitä muuta nyt tulon päällä on, niin kesällä jollakin aikataululla, kun on toivottu, niin me tehdään myöskin nyt sitten Luonnollista kemiaa Suomen luonnossa. Että se lähtee nyt myöskin sitten pyörimään. Että ei pelkästään puutarha-aspekteja, trooppisia tai muita kansainvälisiä kasveja, vaan ihan suomalaisia kasveja niin lähdetään myöskin purkamaan. Ja yritetään kertoo sieltä, koska monethan on tottakai niistä ehkä jopa kiinnostuneempia, kun trooppisista kasveista, mikä on

ihan ymmärrettävää. Yritetään löytää mm. hieskoivusta ja maitohorsmasta ja metsäkurjenpolvesta ja näin edelleen jotakin ihmisiä kiinnostavia lähtökohtia.

Ja sitten täytyy myöskin mainostaa se - koska ne aikaisemmat videot, mitä tähän mennessä on tehty - nehän on tämmösiä ehkä vähän, joku voi sanoa, kuivia tiedepohjaisia. Kun siellä on se tiedefakta taustalla, koska siihen se täytyy perustaa tämäkin projekti, tieteelliseen tutkittuun tietoon. Mutta niiden lisäksi meillä rupeaa nyt tulemaan myöskin sitten toukokuussa lyhyempiä, toivottavasti vähän hauskempia -katotaan, miten se nyt onnistuu - mutta alle minuutin pituisia myöskin lajivideoita, joissa sitten vähän napakammin kerrotaan jotakin joka lajista. Ja toivottavasti ne sitten voi sopia sellaisillekin, jotka ei jaksa tällaisia 3–4 minuutin videoita katsoa. Niitäkin rupee siellä sitten pyörimään. Että pyritään nyt jollain aikataululla oikeasti siihen, että jokaiselle olisi jotakin.

ML: Hyvä. Elikkä Luonnollista kemiaa -hanke on nyt sitten alkanut! Paljon on jo tehty ja paljon on tulossa. Näissä podcasteissa meillä on tarkoitus jatkossa syventyä tarkemmin tiettyihin - toivottavasti kiinnostaviin - aihepiireihin, jotka liittyy tähän hankkeeseen. Kiitos J-P tästä haastattelusta ja jatketaan seuraavien aiheiden parissa seuraavissa jaksoissa.

JPS: Kiitos