Luonnollista kemiaa -podcast alkukuva

Luonnollista kemiaa

Luonnollista kemiaa -podcasteissa keskustellaan siitä, miksi kasvien kemia on merkityksellistä meille kaikille ja koko maapallolle.

Luonnonyhdistekemian professori Juha-Pekka Salminen ja haastattelijana toimiva ex-luonnonyhdistekemisti, nykyisin lääkekehitysalalla johtajana toimiva Maria Lahtinen johdattelevat kuulijoita kiehtovaan kasvikemiaan erilaisista, ehkä uudenlaisistakin näkökulmista.

Kuuntele SoundCloudissa, Apple Podcastsissa tai Spotifyssa!

 

Kuuntele uusin jakso: Kemistin urapolku

Tässä luonnollista kemiaa podcastjaksossa käydään läpi kemistin ja samalla professorin urapolkua. Miten professoriksi päädytään ja millaisia esteitä tai epävarmuuksia matkaan mahtuu. Entä mikä professorin työssä on parasta? Kuuntele, mitä kinkkistä kysyttävää entinen luonnonyhdistekemian opiskelija ja nykyinen lääkekehitysjohtaja Maria Lahtinen keksii esittää prof. JP Salmiselle ja mitä JP antaa omakohtaisina neuvoina kemistin tai luonnontieteilijän uraa parhaillaan pohtiville opiskelijoille.

 

 

 

Jaksojen kuvaukset ja tekstivastineet

Kemistin urapolku, prof. Juha-Pekka Salminen

Tässä luonnollista kemiaa podcastjaksossa käydään läpi kemistin ja samalla professorin urapolkua. Miten professoriksi päädytään ja millaisia esteitä tai epävarmuuksia matkaan mahtuu. Entä mikä professorin työssä on parasta? Kuuntele, mitä kinkkistä kysyttävää entinen luonnonyhdistekemian opiskelija ja nykyinen lääkekehitysjohtaja Maria Lahtinen keksii esittää prof. JP Salmiselle ja mitä JP antaa omakohtaisina neuvoina kemistin tai luonnontieteilijän uraa parhaillaan pohtiville opiskelijoille

 

>> kuuntele jakso

Kasvien merkittävimmät yhdisteet

Tässä luonnollista kemiaa podcastjaksossa keskustellaan siitä, miten ja kuka voi määrittää, mitä ovat kunkin kasvilajin merkittävimmät yhdisteet. Ovatko ne kyseisen lajin tuottamia tunnetuimpia lääkeaineita, sen omaan kemialliseen puolustukseen tarvittavia myrkkyjä vai kenties jopa sen evolutiivisesti kehittyneimpiä yhdisteitä? Vai onko kaikkien lajien merkittäviä aineita edes vielä löydetty eli kuinka paljon tällä hetkellä lajien kemiassa ja merkittävien aineiden listassa olisi korjaamisen varaa. Kuuntele, mitä Maria Lahtinen ja Juha-Pekka Salminen pohtivat näistä asioista ja niiden ratkaisutavoista.

>> Kuuntele jakso

 

Tekstivastine

Tulossa pian

Monimuotoisuuden monet kasvot

Tämä luonnollista kemiaa podcastjakso sai inspiraationsa kemian opiskelijoiden kurssityöstä kasvitieteellisen puutarhan kasvikirjon parissa. Luonnon monimuotoisuudessa näyttääkin edelleen olevan sellaisia tasoja, joita emme ole välttämättä koskaan tulleet edes ajatelleiksi. Mutta miten näitä tuntemattomia tasoja pitäisi lähestyä, jotta niistä voisi tulla osa meille tuttua luonnon monimuotoisuutta? Kuuntele Maria Lahtisen ja JP Salmisen mietteet asiasta ja siitä, miten tätä monimuotoista haastetta kannattaa lähteä jatkossa ratkomaan.

>> Kuuntele jakso

 

Tekstivastine

Maria Lahtinen: Tämän Luonnollista kemiaa -podcastjakson nimi olisi Monimuotoisuuden monet kasvot. Luonnonyhdistekemian professori Juha-Pekka Salminen, sä laitoit viestiä ja sanoit että nyt pitäisi päästä purkamaan kokemusta siitä, miten monimuotoisuus tuli ihan silmille. Kerro mitä tapahtui.

Juha-Pekka Salminen: Joo, tuli sellanen olo, että tarviinko pientä terapiaistuntoa tässä vaiheessa. Että ehkä en enää kestä näitä monimuotoisuuden monimuotoisia ulottuvaisuuksia, mihin me tavallaan nyt päästään pureutumaan koko ajan syvemmälle ja syvemmälle opiskelijoitten ja väitöskirjatutkijoiden kanssa.

Oltiin nyt kaksi ja puoli päivää tuolla kasvitieteellisellä puutarhalla maisterivaiheen opiskelijoitten kanssa tutkimassa 266 kasvilajia kahdessa päivässä. Siinä intensiivisesti opiskelijoitten kanssa touhuttiin niinkin monta lajia ja kerättiin niistä näytteitä ja tutkittiin niiden kemiaa nopeasti kahdessa päivässä. Ja vaikka tutkittiin hyvin karkeilla ja nopeilla menetelmillä, niin siitä huolimatta sekin monimuotoisuuden ilmentymä, mikä siinä sitten meille tuloksissa tuli kun mä näin opiskelijoitten tulokset 266 lajista, niin se tuntui, että onks tää kaikki vähän liikaa. Vaikka mitataan hyvin yksinkertaisilla tavoilla, että saadaan nopeasti mitattua, niin siitä huolimatta tulee aivan valtava valtava kirjo erilaista kemiaa sieltä esille. Sitten vielä siellä paikan päällä kun oli muutenkin aikaa vähän niitä lajeja ihastella ja miettiä, että mitä kaikkea onkaan.

Mekin on nyt tehty näitä noin sadan lajin tarinoita, ja mietin vähän niitäkin, että kuinka paljon oikeasti niissä - lähes kaikissa lajeissa - on se oma tarinansa, mikä kertoo siitä, että jokaisella lajilla on oikeasti se oma lokeronsa siinä lajien monimuotoisuuden labyrintissa. Sitten kun sä sinne itse sinne syövereihin uppoudut, niin pääseeks sieltä enää pois. Niin lähinnä sitä. Että tuli sellainen, että vähän täytyy nyt tästä ehkä keskustella, että onko tässä jopa avautumassa sellaisia uusia näkökulmia ehkä tähän asiaan, mitä itsekkään ei oo tullu ehkä - tai ehkä on - tullut ajatelleeksi, muttei ole tullu sisäistäneeksi sillai, että osaisi sen sitten ehkä purkaa sanoiksi tai muuta. Mutta tämmöiselllä taustalla.

Maria Lahtinen: No mitä te nyt sieltä sitten tutkitte? Sanoit, että teitte tämmöisiä nopeita kemiallisia analyysejä, niin mitä ominaisuuksia te katsoitte niistä 266 lajista?

Juha-Pekka Salminen:  Opiskelijat sai ensin itse päättää, että mitä niistä tuhansista lajeista he keräävät vapaaehtoisesti. Jokainen sai 14 lajia valita. Tehtiin niistä sitten nopeasti sellaiset uutteet, mitkä sisältää noita kasvien aktiivisia aineita. Eli tehtiin liuoksia, johon uutettiin sitten ne aktiiviset aineet. Ja sitten siitä uutteesta testattiin ensin se, että löytyykö sieltä paljon vai vähän antioksidantteja, jotka on sitten tämmöisiä hyviä aineita tietenkin. Aika usein polyfenoleita. Sitten me tutkittiin sitä, että kuinka paljon niistä näytteistä löytyy helposti hapettuvia aineita, jotka on vähän niinkuin rinnakkainen maailma antioksidanteille. Mutta helposti hapettuvat aineet sinällään sitten saattaa aiheuttaa jopa oksidatiivista stressiä. Että on niinkuin negatiivisia, kun antioksidantit taas on positiivisia aineita. Se saatiin sieltä tulokseksi. Sitten vielä kolmantena se, että kuinka paljon näytteistä löytyi sellaisia aineita, mitkä hyvin hanakasti sitoutuvat proteiineihin, tämmöisiin isoihin makromolekyyleihin, ja sitä kautta vaikka saavat sitten jonkin mikrobin tai bakteerin toiminnan estettyä. Eli se vähän niin kuin matki sitä antimikrobiaalista aktiivisuutta omalla tavallansa sitten. Että nämä kolme tulosta saatiin kahdessa päivässä 266 lajilla aikaiseksi.

Maria Lahtinen: Ja mikä oli ensivaikutelma tuloksista?

Juha-Pekka Salminen: No ensivaikutelma oli ensinnäkin se, että kun koko aika oli tavoitteena se, siis opiskelijat valitsi lajit ihan summanmutikassa, tai siis en mä nyt tiedä, miten he valitsi, mutta saivat valita. Ja tavoitteena oli löytää tietenkin noin puolet lajeista selliasia, että olisi aktiivisuuksia näillä mittareilla mitattuna. Antioksidantteja tietenkin löytyy kaikista lajeista, se oli vähän sellanen triviaali. Että se nyt oli päivänselvää, että se löytyy. Mutta löytyykö hapettuvia yhdisteitä tai sitten näitä isoja yhdisteitä, mitkä proteiineihin pystyy sitoutumaan. Kaikki pystyivät löytämään. Siis jokaisella tuli käytännössä yli puolet näytteistä sellaisia, että löyty joko molempia näitä kriittisiä aktiivisuuksia tai sitten vain toinen niistä. Eli tavallaan se, vaikka summanmutikassa valitaankin lajeja, niin siitä huolimatta näitä pystyttiin löytämään.

Sitten osa lajeista oli täysin tavallaan köyhiä. Eli ei ollut mitään muuta kuin vähäinen määrä antioksidanttiaktiivisuutta, mutta sitten nämä kaksi muuta mittaria näytti nollaa. Eli onnistumiset kaikille, mutta sitten myöskin laidasta laitaan tuloksia.

Maria Lahtinen: Eikös se oo just se tutkimisen mielenkiintoinen osa, että tuloksia tulee laidasta laitaan. Oliko nämä lajit sulle jo ennestään tuttuja vai oliko täällä jotain sellaisia lajeja, mistä ei ollut oikeastaan aavistustakaan, että mitä saadaan?

Juha-Pekka Salminen: Joo, meiläl oli semmoinen sääntö, että kun 14 näytettä oli per opiskelija, niin he saivat kaksi ottaa tällaisia, mistä meillä on olemassa kasvikemiakyltti. Ja sitten 12 piti olla täysin tuntematonta heille. Ja kun he niitä lajeja siellä keräsivät, niin en mä sillä tavalla muista ulkoa niitten lajien kemiaa, josta ei ole vielä tehty näitä kylttejä tai videoita. Eli sillä tavalla sieltä on tulossa myöskin sellaista informaatiota nyt näistä lajeista, kun opiskelijat menee vielä laboratorioon tulevina viikkoina ja käytännössä osoittavat sormella, mikä yhdiste, mikä aine näissä lajeissa oli se aktiivisuuden aiheuttaja. Eli ei pelkästään saada tietoa siitä, että joku laji oli aktiivinen, eli hyvä, ja joku laji oli huono aktiivisuudeltaan, vaan että saadaan selvyys vielä siitäkin, että mitkä aineet sen aiheutti sen aktiivisuuden. Se sitten vielä tuo sille tulokselle semmoista syvyyttä, mitä nyt ei vielä nähdä. Vaikka nytkin nähdään jo valtava kirjo erilaisia tuloksia.

Maria Lahtinen: Me otettiin inspiraatioksi tähän eteen näitä eppariputkia, joissa on näitä uutteita, mitä te olette tehneet. Täältä löytyy kaiken värisiä uutteita ja tosiaan erilaisia sakkamääriä niistä uutteista. Ja aikamoinen kirjo jo pelkästään silmällä katottuna. Näkee, että eroja on, ja jokainen putki on oma yksilönsä.

Juha-Pekka Salminen: Kyllä. Ja varsinkin kun otat noita putkipareja tosta. Ottaa ton värikkään putken, kun on korkeessa pH:ssa hapettuminen tapahtunut, tai sitten tuon saostuman, kun proteiini on saostunut. Tulee mielenkiintosia pareja, että tuskin yksikään pari on samanlainen. Kyllä.

Ja vaikka olisikin, niin mun mielestä tässä on se yksi taas uusi ulottuvuus syvemmälle siihen monimuotoisuuteen. Vaikka tällä karkealla tavalla lajit näyttäytyvät tosi erilaisilta, niin jos nyt ihan tarkkaan katotaan, niin täällä saattaa ehkä olla samankaltaisenkin näköisiä värisävyjä, mitä tänne on syntynyt. Mutta nyt kun me mennään sitten katsomaan seuraavaksi vaikka, tässä on kaksi melkein samanlaista värisävyä. Mennään kattomaan näitten kemiaa. Nythän ne näyttää tavallaan väriltään samanlaisilta, miten ne on reagoinut tuon reagenssin kans. Sitten me mennään katsomaan tarkemmin sitä kemiaa ihan oikealla kemiallisella analyysimenetelmällä, niin todennäkösesti se kemia on täysin erilainen. Eli tällä mittarilla saattaa olla samanlainen, mutta oikealla tarkalla mittarilla se sitten onkin erilainen.

Tästä tullaankin semmoiseen, kun me puhutaan mistä tahansa asiasta, mikä liittyy kemiaan, niin aika usein on varmaan tarve yksinkertaistaa vaikeaa asiaa. Että se olisi sillä tavalla helpommin vielä käsiteltävissä. Mutta tästä näkee ehkä sen vaarankin, mikä siinä piilee, mitä ite monesti mietin, kun ruskaakin nyt oon tässä pohtinut - just näitä väriaineita. Kuinka usein halutaan liikaa yksinkertaistaa sitä asiaa, mikä ei välttämättä ole aina yksinkertaistettavissa. Mutta se tuntuu olevan niin tärkeää. Mä ymmärrän sen kyllä sillä lailla, että jos sen yksinkertaistaa, niin se on tavallaan käsiteltävämpi. Joku ilmiö, niinkuin ruskakin. Mutta kaikki punaiset väriaineet kun ei oo antosyaaneja, niin se on tavallaan vähän harhaanjohtavaa sanoa ruskastakin, että ne punaiset väriaineet on aina antosyaaneja. Ne voi olla yhtä hyvin karoteeneja tai karoteenin hajoamistuotteita, esimerkiksi, niinkuin väriannatto-videossa me on kerrottu. Että siinä mielessä niin yksityiskohdat kertoo totuuden. Ja joskus täytyy yksinkertaistaa ne yksityiskohdat, jotta se on käsiteltävämpi se asia. Mutta tuli vaan mieleen se, että siinä on omia vaarojansakin sitten. Saatetaan menettää tavallaan sellanen ulottuvuus tästä monimuotoisuudesta, jos me liikaa yksinkertaistetaan.

Maria Lahtinen: Meinasin just kysyä, että osaisiksä antaa jonkun esimerkin vaikkapa että sama väri on voinut syntyä jostakin erilaisesta yhdisteryhmästä.

Juha-Pekka Salminen: Joo. Voi hyvin ottaa tämmöisiä, mikä on mielenkiintoinen aspekti muutenkin. Että kun sulla saattaa olla - me on puhuttu toiminnallisuuksista aika paljon - että saattaa olla vaikka niin, että joku laji, joku havupuu-uute saattaa tuottaa aivan saman tason helposti hapettuvia yhdisteitä, mitä joku lehtipuu tuottaa. Eli ne tuottaa tavallaan saman värin tällä meidän hapettuvien yhdisteiden -testillä. Tulee tommonen synkän ruskeahko liuos. Eli siellä on ikään kuin yhtä paljon helposti hapettuvia yhdisteitä. Mutta siinä havupuussa ne yhdisteet kuuluu aivan eri yhdisteluokkaan kuin siinä lehtipuussa. Eli tavallaan se toiminnallisuus on ikään kuin sama. Eli se aiheuttaa sen saman hapettavan stressin tason. Mutta mitä kautta se syntyy, mistä aineista se syntyy, niin se on täysin eri.

Ja sitten ku me otetaan joku toinen mittari siihen rinnalle tämän hapettumisen lisäksi, niin ne voi olla hapettumismittarilla aivan samanlaisia. Mutta kun ne on eri yhdisteitä, jotka hapettuvat samanlaisesti. Eli mitataankin samanaikaisesti sitä, miten ne sitoutuu proteiineihin, niin lopputulos saattaa olla kuin yö ja päivä. Ottaa eri toiminnallisuuden, niin tulos on täysin erilainen. Toisella toiminnallisuudella tulos on täysin samanlainen. Eli siinäkin just mennään harhaan, että ensin voidaan luulla, kun se näyttää samanlaiselta. Otetaankin se toinen siihen rinnalle, niin huomataankin että ne onkin erilaisia. Ja sitten katotaan siellä taustalla se kemia, mistä se tavallaan tuli. Että opiskelijallakin sitten se seuraava tehtävä on, että valitettavasti he joutuvat selittämään mulle, että minkä takia joku hapettui helposti ja joku hapettui vähemmän helposti. Mutta siellähän se piilee kemiassa se syy ja niissä lajien tekemissä aineissa.

Maria Lahtinen: Mä alan ymmärtää sitä sun tarvetta puhua tästä asiasta, koska niinkuin sanoit, niin tää räjähtää joka suuntaan.

Juha-Pekka Salminen: Niin.

Maria Lahtinen: Että tässä on niin monta ulottuvuutta tässä monimuotoisuudessa.

Juha-Pekka Salminen: Kyllä.

Maria Lahtinen: Että sitä ei pysty laittamaan tiettyyn raamiin, tai siinä on tosi monta aspektia.

Juha-Pekka Salminen: Sitten vielä sekin, että mietit sillä tavalla, että jotkut kaksi lajia - nyt oli äskön havupuu ja lehtipuu - jotka on evolutiivisesti kovasti kaukana toisistaan. No sulla voi olla jotkut kaksi kukkivaa kasvia vaikka samasta suvusta hyvin lähellä evolutiivisesti toisiaan. Kemia saattaa olla, siis tämä kemia, ne aineet, nämä vaikuttavat aineet, saattavat olla jopa melkeinpä täysin samoja. Mutta siitä huolimatta se toiminnallisuus saattaa olla täysin erilainen. Johtuen myöskin sitten siitä, kun siellä sitten on tai ei ole niitä entsyymeitä. Ne entsyymit ensinnäkin vastaa siitä, että tämä biosynteesi toimii, että kasvit pystyy tekemään näitä erilaisia aineita, hienoja aineita paljon helpommin, mitä kemisti pystyy. Kun kemistillä ei välttämättä ole niitä entsyymejä. Mutta sitten kun osa niistä entsyymeistä ei ole pelkästään biosynteettisesti tärkeitä, vaan ne on kasvin puolustukselle tärkeitä. Että kasvi pystyy niitten hapettavien entsyymien avulla tavallaan tuhoamaan nämä yhdisteet, mitä se just valmisti. Että se saa aikaseksi sen oksidatiivisen stressin, vaikka sille kasvinsyöjälle.

No entäpä jos sulla on se tilanne tosiaan, että sul on kaksi kasvilajia. Niissä on aivan nämä samat aineet, mitä me tutkitaan nyt. Toisessa on tosi paljon hapettavia entsyymejä, toisessa ei lainkaan. Eikö niin ole, että ne hapettavat entsyymit varmaankin silloin todennäköisesti joutuessaan kontaktiin näitten polyfenolien kanssa hapettaa ne polyfenolit. Eli esimerkiksi voidaan vihreä tee - esimerkki, mitä on ennenkin puhuttu. Camellia sinensis. Ottaa sieltä puutarhalta sen Camellia sinensiksen teepensaan, niin sieltähän löytyy tietynlaisia flavonoideja, tietynlaisia tanniiniaihioita, mut sitten myöskin ne entsyymit. Ja niitten entsyymien avulla saadaan tehtyä sitä mustaa teetä. Jos vihreessä teessä ei olisi niitä entsyymeitä, niin ei saatais tehtyä mustaa teetä. Ja sitten siellä on vieressä se Camellia japonica vaikka. Se Japanin kamelia, mistä kukaan ei tee sitten teetä sen takia, kun jostain luonnonoikusta se tekee pikkuisen vähemmän kofeiinia ja vähän enemmän tanniineja. Ja se on sitten taas sitä kautta huonompi sitten piristävänä juomana. Monta monessa, mutta noita entsyymeitä ei saa unohtaa. Samatkin aineet saattaa olla joko turvassa tai pulassa entsyymien kautta, kun ne lähtee hapettamaan niitä.

Maria Lahtinen: Viimeksi kun puhuttiin niistä erilaisista hotspoteista, niin silloin jotenkin yritettiin määritellä sitä monimuotoisuutta sen kautta, että se olisi erilaisten yhdisteiden lukumäärä. Ja sitten viel huomioiden sen, että ne yhdisteet olisi mahdollisimman erilaisista yhdisteryhmistä, niin se ehkä toisi sitä monimuotoisuutta.

Juha-Pekka Salminen: Joo.

Maria Lahtinen: Täähän tavallaan nyt - ei nyt kumoa sitä mutta tuo taas siihen ihan uuden näkökulman.

Juha-Pekka Salminen: Joo. Siinä tulee XYZÖ-koordinaatistoon. Että siihen tulee sellainen matriisi kyllä aika helposti sitten tästä hommasta. Huomaat vaan, että se menee helposti tosi mielenkiintoiseksi toisaalta. Mutta niinhän siinä aina käy, että mitä enemmän ymmärrät niin sitä enemmän sä toisaalta ymmärrät, että kuin vähän sä aikaisemmin ymmärsit. Tästä ehkä tästä nyt just puhutaan, että mitä syvemmälle tässä koko aika mennään niin sitä jotenkin huomaa oman haavoittuvuutensa tässä ymmärtämättömyyden maailmassa. Ja siinä, että kuinka vähän sit loppupeleissä kuitenkin näista lajeista oikeasti tunnetaan, mikä on hämmästyttävää.

Kasvitieteellisiltä puutarhoilta aika useasti, niin niistähän löytyy aika paljonkin samankaltaisia lajeja ihan kansainvälisestikin, kun tuolla kiertelee lomamatkoilla sun muilla työmatkoilla niitä katselemassa. Niin se on aika hämmentävää, että vaikka niitä löytyy ihan tunnetuista kansainvälistä ja kansallisista kasvitieteellisistä puutarhoista samoja lajeja, jopa uhanalaisii lajeja - ne on merkitty oikein, että ne on vaarantuneita ja uhanalaisia. Niin se on jotenkin hämmentävää, että sitten kun sä katot niitten kemiallista kirjallisuutta, niin miksei niistä mitään tiedetä kaikista lajeista. Tai sitten, että miksi niistä tiedetään niin vähän. Että kuin vähän, jotenkin hämmentävästi. Kuinka vähän voi olla ihmisten tiedossa tällaisistakin lajeista, jotka ovat kansallisesti tunnettuja ja vieläpä uhanalaisia. Että jos ei niistäkään tiedetä riittävästi.

Merkillistä millainen motivaation taso pitää sitten ihmisillä olla, että haluaisi oppia tuntemaan lajeja. Pitääkö niitten aina olla niitä kaupallisesti arvokkaita lajeja, että ne tunnetaan hyvin. Ehkä sitten niinkin on tietenkin. Mutta se on hiukan hämmentävää. En olisi tavallaan sitäkään tajunnu, että meidän on vieläkin mahdollista löytää tuolta jotakin sellaista uutta ja mielenkiintoista puutarhalta. Olisin kuvitellut, tai alussa kuvittelinkin, että ne tunnettaisiin paremmin.

Maria Lahtinen: Ja sitten jos miettii - en mä tiedä edes voiko sitä miettiä - mutta että mikä sitten on merkityksellistä. Just kun puhutaan paljon tästä, että luonnon monimuotoisuus on tärkeää ja nyt me puhutaan tästä kemiallisesta monimuotoisuudesta. Emmä tiedä voiko niitä pistää mihinkään arvojärjestykseen. Ehkä ei voi, että millä monimuotoisuuden muodolla on eniten merkitystä. Onko ne sitten ne asiat just, mitkä on vuorovaikutuksessa muiden kasvien ja muiden eliöiden kanssa vai mikä. En mä tiedä tarviiko niitä edes arvottaa. Mutta että jos tavallaan yrittää jotenkin saada jotain rakennetta saada tähän.

Juha-Pekka Salminen:  Niin. Ne on niin monimuotoisia nuo vuorovaikutusverkostotkin sitent toisaalta luonnossa kasveilla ja kasvinsyöjillä. Että on tosi vaikea lähtea - eettisestikin varmaan arveluttavaakin toisaalta - pistämään joitain tiettyjä vuorovaikutusverkostojen osasia toisten edelle. Että onko koalakarhun pärjääminen eukalyptusten kanssa, niin onko se tärkeempää kuin jonkun rääpälemittarin pärjääminen tuolla jollakin mitättömällä suomalaisella lehtipuulla. Kaikki sanoisi, että totta kai se koala on paljon tärkeämpi, eikös olekin. Se on niin sympaattinen ja hidas ja mukava ja kaikkea, pehmeä ja muuta. Ja sitten ne roikkuu puusta ja tulee sun silmille ku sä pyöräilet Ruissalossa ne rääpäletoukat. Mutta molempia yllättäen varmaankin tarvitaan. Molempien pärjäämiseen vaikuttaa sit niitten ravintokasvien, toisaalta myöskin se kemian monimuotoisuus.

Yks sellainen aspekti, mikä mulle tulee aika usein nyt mieleen myöskin on se, että vaikka lajit on hirvittävän monimuotoisia - tarkotttaa, että niissä on riittävästi eroavaisuuksia - että ne on riittävän monimuotoisia. Niin siitä huolimatta monissa lajeissa tulee vastaan semmoisia, tulee väliin semmonen déjà vu -ilmiö, että mä oon nähnyt tän ennenki. Sitten kuvittelee, että jotenkin mä tunnen tän lajin, kun mä oon tän ennenkin nähnyt [puhuu eläytyen]. Mut siinä käykin siten, että sä oot nähnyt jotain vastaavaa mutta et juuri sitä lajia. Ja vähän riippuu, että millaisia yhdisteitä nämä lajit tekee, niin ne tuppaa tekemään tiettyjä yhdisteluokkia sillä tavalla, että siita tietysta yhdisteluokasta tupataan tekemään tietynlainen cocktaili aika usein. Ja se tietynlainen cocktail saattaa olla vaikka kolmen tai neljän pääyhdisteen seos. Ja sitten ku sä näet sen tuolla meidän mittareilla, analyysilaitteella. Sä näet sen sormenjäljen. Nää 2 + 2 menee näin, ja sitten ne on aina noin. Sitten kun sä löydät ne jostain toisesta lajista, niin ne on taas sillä samalla tavalla ne 2 + 2 yhdistettä, noin. Ne ei oo millään muulla tavalla kuin niin. Eli siinä on joku entsymaattinen kontrolli, miten niitä sitten synnytetään. Mutta se kaikki siinä ympärillä oli erilaista. Että se pieni osa sormenjäljestä, minkä sä just bongaat sieltä, kun sulla on ne mittarit, automaattiset mittarit, mitä meillä on. Me saadaan se tietty osa kemiallisesta sormenjäljestä automaattisesti esiin. Kaikki muut siinä ympärillä on ihan mitä sattuu. Että sulle ei tulisi mieleenkään että ne on samanlaisia. Mutta sitten kun se laite kaivaa sieltä [ääntelee kuvaavasti] esiin sen tietyn osan sormenjälkeä, niin hupsista. Ne onkin samanlaisia. Ja joku tällainen osa saattaa olla just esimerkiksi sellainen, mitä joku koalakarhukin hakee sit ravinnosta. Ne hakee niitä tuttuja komponentteja, jotta ne pystyy kuvittelemaan, että se on turvallista ravintoa. Mutta sit kun siinä ympärillä onkin se toinen osa sitä cocktailia, mikä ei kuulukaan siihen, mihin ne on tottunu. Että on sitä monimuotoisuutta, mutta vääränlaista monimuotoisuutta. Niinkuin mä sanoin aikaisemmin, niin sitten ne mieluummin kuolee nälkään. Kuin syö sitä, jossa on sen vääränlainen koristelu sen hänelle tutun monimuotoisuuden ympärillä.

Monimuotoisuudessa on varmaan eläimille tuttuja piirteitä. Vähän rupeaa meille kemisteillekin olemaan jotkut monimuotoisuuden piirteet tuttuja piirteitä, ja osa on sitten täysin tuntemattomia. Ja näitä tuntemattomia varmaan sitten ne eläimetkin, kasvinsyöjät pyrkii välttämään. Ne ei oo niitä tuttuja ja turvallisia, vaan ne saattaa olla jopa heille sitten niitä haitallisia, joita ne sitten välttää.

Maria Lahtinen: En mä ehkä halunnutkaan laittaa koalaa tai toukkaa arvojärjestykseen, koska molemmilla on paikkansa, mutta ehkä just mietin sitä, että miten tätä monimuotoisuutta vois selittää niille, joille se kemia ei oo niin tuttua. Niin sitten just tollasten esimerkkien kautta ehkä, niin sieltä sitä pystyis avaamaan.

Juha-Pekka Salminen: Kyllä. Sekin on ihan hämmentävää tämmöisiä ihan perusasioita kun miettii, että kuinka joku laji on sellainen. Joku on niin myrkyllinen, että siihen ei saa ees koskee. Joku toinen laji on sitten taas periaatteessa niin hyödyllinen, että sitä pitäisi suorastaan syödä, että saa niitä saa niitä hyviä, vaikuttavia aineita sieltä. Toinen panostaa fyysiseen puolustukseen, että on piikikäs. Toinen on pehmeä kuin mikä. Toinen on kovakuorinen, toinen on pehmeäkuorinen. Tosi hämmentävää sinälläänkin tommoiset ihan perusmonimuotoisuuden ilmentymät. Että mistä se kaikki johtuu. Ja siinä rupeaa just miettimään näitten tuntemattomien lajikirjojen yhteydessä sitä, että kuinka paljon tässä oikeasti uskaltaa olla niin kuin tuntisi niitä lajeja. Esimerkkinä vaan se, että kun silloin kävin Australiassa tutustumassa näihin eukalyptuksiin, niin Bill Foley, joka mua siellä kierrätti ympäriinsä ja kateltiin paikkoja. Bill anto mulle aina maistiaisia, että ota J-P [naurahtaa], maista vähän. Onko tanniineja. Mä aattelin, että onkohan tämä nyt ihan turvallista. No ei mitään, oli turvallista. Maisteltiin kaikkia puunlehtiä, mitä sieltä tuli vastaan. Vähän aikaa tuli miettineeksi, etta kai tää ihan ok sitten varmaan on. Siellä me niitä sitten maisteltiin. Kai hän oli ennenkin –

Maria Lahtinen: Tanniinit on ihan ok, mut mitäköhän muuta niis lehdissä sitten on…

Juha-Pekka Salminen: Niin, no siellä on kaikenlaisia triterpenoideja ja sitten monoterpeenejä - tämmöisiä, mitkä vähän tuoksuu ja maistuu. Joo. Kokemuksen syvällä rintaäänellä hän toki uskalsi näin sitten menetellä. Mutta monesti, kun noitten myrkyllisten kasvien kanssa tuolla touhuu, niin sitä vähän tulee sellaisia fiboja itsellekin välillä, että ehkä sitten ois kuitenkin parempi, että ei leikkisi liikaa olevansa joku asiantuntija ja tuntevansa ja tietävänsä, että ne on turvallisia. Kun sitten kuitenkin - onkohan niitä kaikkia lajeja kuitenkaan niin paljon testattu kuitenkaan, että me nyt ihan varmoja oltaisiin niistä kaikista asioista. Vähän kannattaa mielummin olla varovainen kuin varomaton.

Maria Lahtinen: Ja onko niillä kasveista löydettävillä yhdisteillä - jos nyt ihan puhutaan niistä yhdisteistä mitä te pystytte tunnistamaan - niin jos se kemiallinen kuva on samanlainen, niin onko niitten ilmiasu, voiko siitä tehdä mitään johtopäätöksiä?

Juha-Pekka Salminen:  No ei voi. Ei voi tehdä. Toikin on hyvä pointti oikeastaan. Ei oikein. Tosi hämmentävää sekin. Jossain kohtaa silloin, kun 2007–2008 tutkittiin amerikkalaista sokerivaahteraa. Mä olin tosi hämmentynyt, kun samaan aikaan meillä tehtiin väitöskirjaa metsäkurjenpolvesta. Mä aattelin, että onko näytteet menny sekaisin [naurahtaa], kun suomalainen pikkuinen kukkanen, metsäkurjenpolvi on kemialtaan hyvin pitkälti samanlainen kuin Amerikassa oleva sokerivaahtera, mikä nyt kuitenkin on isokokoinen puu. Jännä juttu. Ja sitten vastaaviin toki, että on samasta suvustakin. Nuo nyt on ihan eri heimoista. Mutta samasta suvusta, joku verenpisarat vaikka puutarhalta, mitkä on niitä loistavampia lajeja, mitä sieltä voi melkein löytää. Joku verenpisara, fuchsia paniculatakin kun on niin valtavan suuri, ettei kukaan varmaan tavallinen ihminen tunnista sitä verenpisaraksi lainkaan. Kun sitten taas semmonen normaali kaunis pieni, verenpisaramaisia kukkia tuottava, jonka kaikki tunnistavat verenpisaraksi, ne on aivan eri maailmasta, vaikka ovat samasta kasvisuvusta. Näyttävät aivan erilaisilta. Sit viel fuchsia microphylla, mikä on se pienlehtinen rääpäle, rimpulan näköinen. Mutta se rimpula on kuitenkin kemialtaan kaikkein paras. Ja sitten ne hyvännäköiset on huonompia kuin se rimpula. Ne kaikki kuuluu samaan kasvisukuun. Niissä on hyvin samankaltainen kemia, mutta se rimpula vaan on sitten siinä samankaltaisuudessaan kaikkein paras. Tekee eniten ja suurimpia yhdisteitä, mistä me ollaan kiinnostuttu.

Maria Lahtinen: Ja se mitä silloin yhdessäkin aikanaan tutkittiin - aika ehkä alkeellisesti - mutta puhuttiin silloin siitä kemotaksonomiasta. Että juurikin se, että samaa sukua olevien koivulajien yhdisteet näyttikin yllättäen -  vaikka katsottiin vaan niitä pintaflavonoideja siitä lehden pinnalta - niin pystyttiinkin näkemään yhtäläisyyksiä, että mitkä lajit on sukua toisilleen.

Juha-Pekka Salminen: Kyllä. Näin on.

Maria Lahtinen: Se oli mielenkiintosta.

Juha-Pekka Salminen:  Se oli. Se oli just tavallaan tietyt yhdisteet, mitkä auttoivat siinä. Sitten oli muutama semmoinen mausteyhdistä siinä tavallaan rinnalla, mitkä vähän pisti hanttiin. Yritti vähän niikuin tehdä hommista vaikeita. Mutta sitten kun pisti ne piiloon, niin näytti selkeämmältä. Siinä oli vähän niinkuin kysymys just tosta, että mitkä siellä kulkee käsi kädessä ja mitkä kulkee eri reittiä. Joo. Ne on mielenkiintosia, miten näihinki evoluutio sattuman kautta tai sitten ihan tarkoituksella on sitten päätynyt. Kaikkiin tämmöisiin hienoihin seoksiin. Erilaisiin seoksiin.

Maria Lahtinen: Mitkä oli opiskelijoitten reaktiot, kun he teki tätä tämmöistä pikakartoitusta ja havaitsi heti, että siellä on merkittäviä eroja. Oliko tää heidän mielestä kiinnostava lähtökohta lähteä selvittämään lisää sitä, että mistä nää reaktiot johtuu?

Juha-Pekka Salminen: Niin. Hyvä kysymys. [Naurua.] Siis vastaan totta kai oli. Lähdimme siitä, että he olivat äärimmäisen kiinnostuneita ietenkin tästä kokonaisuudesta. Kyllähän tämä varmaan auttaa tällainen, että on ensin tämmöinen visuaalinen työkalu. Mä uskoisin ja lähtisin siitä. Ja sen takia tämmönen tehdäänkin, että me pystytään nopeasti kartoittaman paljon. Toi on toki vähän hämmentävä toi värikirjo, varsinkin toi pH:n muuttaminen varsinkin noissa antosyaaneissa. Niinkuin puhuttiin silloin ruskankin yhteydessä, että se totta kai hämmentää, että ensin sulla on sellanen violetti, voimakkaan violetti väri, ja sitten me pannaan toi pH tonne kympin paikkeille, eli hyvin emäksiselle. Niin se rakenne siinä antosyaanissa muuttuu sen pH:n funktiona. Liuoksesta tuleekin - violetista tai punertavasta tuleekin täysin sininen. Ja nämä tietenkin on sellaisia ensin tavallaan, silloin kun sen tuntee ja tietää, niin ei se mitään hämmennä. Mutta tottakai kivoja ilmiöitä.

Sitten kun ton heijastaa itse asiassa siihen, mitä me ruskan yhteydessä viimeksi puhuttiin. Puhuttiin siitä, että kuinka värillisiä aineita voidaan stabiloida värittömien aineiden avulla. Sillä vuorovaikutuksella, ko-pigmentaatio -efektillä, niin saadaan niitä ruskan väriaineita näkymään paremmin värillisinä. Ettei ne muuta siellä muotoaan värittömiksi. Niin näille sinisille aineille kävi nimenomaan myöskin niin, että sitten kun sieltä joukosta niitä sinisiä ja värillisiä aineita suojaavat aineet sen korkean pH:n vaikutuksesta hapettuivat pois. Eli ne otettiin pois sieltä suojaamasta niitä väriaineita ko-pigmentaation avulla, tämä on mun tulkintani. Voi olla toinenkin tulkinta, mutta näin mä itse sen tulkitsin. Niin sen jälkeen myöskin ne siniset väriaineet hajosivat, ja aamulla niitä ei ollu enää jäljellä ollenkaan. Oli jäljellä vaan toi keltanen tai ruskehtava liuos, mikä taas kertoi siitä, että siellä oli tapahtunut hapettumista. Niin siinä mielessä asia on näitten tämmöisten värireaktioitten avulla helpompi tulkita. Mutta toki sitten ne värisävyt hiukan silloin tällöin aiheuttaa sellasen tulkinnan vaikeutta, kun osa noista värisävystä on tommosia jopa ruskeasta pois päin vivahtavia. Tuommoisia vähän punertavia tai jopa harmaita. Silloin niistä ei oikeasti voi mitään päätellä. Että kun ne hapettumistuotteet, mitä me haetaan, niin on aina kellertäviä tai ruskeita. Ja sitten onneksi tämä on vaan ensimmäinen nopea kartoitus ja lopputulos sitten, että pitikö toi paikkaansa toi reaktio, mikä värillä nähdään, niin katsotaan sitten tarkan kemian avulla tarkkojen analyysilaitteiden avulla. Siinä uskoisin, että sitten parhaat semmoiset hoksaamisen elämykset toivottavasti tulee. Kun nähdään sitten, että oikeasti ne on oletettavasti ne yhdisteet, mistä on tavallaan puhuttukin. Ne yhdisteluokat, jotka aiheuttaa nämä havaitut aktiivisuudet. Toivoisi, että sitten siinä kohtaa se paras hoksaaminen sitten vasta tapahtuu. Nyt ollaan vasta siinä sitä kohti menossa.

Maria Lahtinen: Eli sekin on tärkeää millä hetkellä sen havainnon tekee. Juurikin koska ajan funktiona tapahtuu muutoksia, tietenkin koeputkessa ja pH:n vaikutuksesta. Mutta sitten taas voidaan myös miettiä sitä kasvukauden aikaista ja kasvukauden välistä ja kaikkea sitä vaihtelua, joka sitten taas on tähän monimuotoisuuteen yksi semmoinen lisä.

Juha-Pekka Salminen: Se sotkee sitä sitten vielä lisää kovasti. Kyllä kyllä. Näin on.

Maria Lahtinen: Siellä puutarhalla on noita - monta kertaa on puhuttu noista - kasvikylteistä, missä on noi tietyt luokittelut myöskin tehty. Että tää on vähän tavallaan samankaltaista työtä, mitä nyt ootte tehny isolle lajimäärälle, mistä sitten jokainen saa semmosen nopean käsityksen monimuotoisuudesta tietyillä mittareilla.

Juha-Pekka Salminen: Se on itse asiassa niin. Joo, se on vähän niinkuin sama asia. Se on just tämä sama asia oikeastaan, mitä me tehtiin. Että siel löytyy nämä antioksidantit mittareista ja hapettuvat yhdisteet ja sitten löytyy tanniinit. Siitä saa tavallaan semmoisen mielikuvan siitä, että kuinka noitten asioitten yhdistelmät ovat tyypillisesti lajeissa kuitenkin hieman erilaisia. Harvoin löytyy täsmälleen samanlaista aktiivisuuksien yhdistelmää. Mikä kertoo sitten siitä, että siellä täytyy olla monimuotoisuudessa joku ero sitten. Joko pitoisuuksissa eli määrissä tai sitten yhdisteitten lukumäärissä. Tai molemmissa yhtä aikaa.

Ja sitten vielä tuommoinenkin tuli mieleen, että kun opiskelijoitten kanssa me katsottiin nyt noita, yritettiin löytää tämmöisiä vaikuttavia aineita, millä me voitasiin hiukan viedä eteenpäin meidän antimikrobitutkimusta jopa sairaalabakteereita vastaan. Löytää uudenlaisia yhdisteitä noista trooppisista lajeista. Ja me saatiin paljon hyviä uusia lajeja tuolta puutarhalta meidän tutkimuksiin. Mutta sitten medinilla magnifica, sitä valitettavasti ei saatu. Ja menin ja yritin löytää sitä, mutta en löytänyt mistään. Mutta sitten Plantagenista saa medinilla dolce vita -lajiketta. Ja mä ajattelin, että mennään riskillä. Otetaan tämmöinen tosta noin ja katsotaan. Kaksi kandiopiskelijaa sitten puhdisti siitä lajikkeesta sellaisia isokokoisia ellagitanniineita, mitä ei näyttäsi löytyvän siitä medinilla magnificasta. Ne on samaa kasvisukua. Näyttää ihan samalta, siis toinen on vaan lajike. Niin siinäkin sitten kemia oli kuitenkin niin paljon erilainen, että sielt pystyi löytämään sitten tästä Plantagenin lajikkeesta ihan erilaisia yhdisteitä, mitä itse olin nähnyt tuolla puutarhan medinilla magnifica -lajissa. Siinä nimenomaan mä ajattelin, että se ois hyvä laji tavallaan opiskelijoille, kun se näytti siltä, että se on helppo puhdistaa sieltä ne pääyhdisteet. Se näytti mun silmään siltä, että toi nyt on helppoa [naurahtaa]. Sitten tietenkin se Plantagenin lajike oli ihan hiton vaikea. Siis oli oikein tosi vaikea. Siellä oli se monimuotoisuus siinä, näitten ellagitanniinien joukossa taas oli paljon suurempi, mitä mä olin tavoitellut. Eli se oli vähän vaikeampi tietenkin sitten sen monimuotoisuuden joukosta puhdistaa sitä yhtä ainetta. Se on paljon helpompi puhdistaa, kun ne monimuotoisuudet ei häiritse siinä ympärillä.

Maria Lahtinen: Siinä tuli dolce vita -elämä peliin ja sotki senkin ajatuksen.

Juha-Pekka Salminen:  Mutta siitä huolimatta he saivat puhdistettua sen, ja saatiin taas tavallaan uutta tietoa, mikä on tärkeää. Uutta tietoa, ja yhdisteillä oli erittäin hyvät ominaisuudet. Se oli jopa parempi, mitä meidän referenssiaineet oli proteiiniaffiniteetiltaan. Sillai noi hommat menee eteenpäin.

Maria Lahtinen: Sä sanoit, että te etsitte niitä antimikrobiaalisia yhdisteitä, niin miten niitä etsitään?

Juha-Pekka Salminen: No toi on vaan tommonen karkea yleistys. Jos nyt ajatellaan tätä, mitä me nyt tossa tehdään, niin karkea yleistys on sen kaltainen, että noi isokokoiset polyfenolit aika usein pystyy vaikuttamaan mikrobeihin proteiiniaffiniteetin kautta, eli vaikuttamalla siihen proteiinin pintarakenteeseen. Tai sitten tunkeutumalla vaikka siihen lipidikaksoiskerrokseen jonkun rasvaliukoisten tai taipuisien osiensa ansiosta, mikä aika usein sitten heijastuu nimenomaan kasvaneena proteiiniaffiniteettina. Niin silloin voidaan karkeasti yleistää tällainen proteiini–polyfenoli-vuorovaikutus, mikä johtaa liukenemattomien kompleksien syntymiseen liuoksessa. Antaa kuvan siitä, että erittäin suurella todennäkösyydellä, mitä parempi kompleksi saadaan aikaan, mitä suurempi saostuma, niin sitä suuremmalla todennäköisyydellä joko siellä on ihan pirun paljon jotakin, joka voi olla tosi hyvää, tai on pirun paljon, tosi paljon jotain, mikä on melko hyvää. Tai sitten siellä on vähän jotain tosi hyviä. Että sitähän et voi tietää siitä, että onko tosi hyviä vähän vai melko hyvin paljon. Ne voi antaa saman tuloksen. Ja sitten taas tarviisee katsoa sen rakenne. Meillä on kumminkin aika hyvä mielikuva tästä asiasta, että millaisia niitten tulisi olla.

Plus sitten, absoluuttinen vastaus kysymykseesi on se, että yhteistyökumppanin kanssa lähdetään katsomaan sitten ihan tarkalleen ottaen. Sairaalabakteereita me nyt jo lähdetään tutkimaan - useampaa eri kantaa vastaan näitä aineita ja näitä kasvilajeja - ja muita haitallisia bakteereita. Sieltä saadaan spesifinen tulos sitten, että miten nämä estävät niiden haitallisten bakteerien kasvua sitten. Joko nämä ihan seokset, eli se monimuotoisuus, tai sitten ne puhdasaineet, jotka on otettu tavallaan siitä monimuotoisuudesta eroon. Niin sekin on ihan kiintoisa aspekti monesti. Että kumpi on parempi. Yksin vai yhdessä.

Maria Lahtinen: Ainakin sitä, kun se on yksin, niin on ehkä helpompi hallita. Koska sit ne, jos on yhdessä ja monta yhdistettä, niin sitten aina se, että mikä vaikuttaa mihinkin on aina ehkä vähän kysymysmerkki.

Juha-Pekka Salminen: Juu. Tulosten tulkinta on helpompaa.

Maria Lahtinen: Sä sanoit että näistä, kun te tutkitte 266 lajia, niin jatkoon pääsi joku tietty määrä. Millä kriteereillä valittiin nyt jatkoon ja miksi?

Juha-Pekka Salminen: Joo. Jatkoon valittiin sillä kriteerillä - mä sanoin, että toi on tärkeintä, että saataisiin hyvä tuo proteiiniaffiniteetti. Eli saadaan se hyvä saostuma tonne proteiinien ja todennäköisesti polyfenolien vuorovaikutuksen seurauksena. Ja täällähän on osa näytteistä - niin on ihan – tossa esimerkiksi näet, että on melko hyvä. Että on tommonen vajaa puolikas koeputkesta nyt. Tossa näet, että on taas reilu puolikas koeputkesta on tullut saostumaa. Sama tossa. Ja täällä osa - tossa ei oo mitään. Aivan turha sillä mittarilla, etta saa heittää roskiin. Mutta sama näyte taas tossa hapettumistestissä pärjäsi tosi hyvin. Eli sillä kahdella mittarilla, että joko saadaan hyvä saakka proteiinien avulla tai sitten hapettuu, niinkuin tämä näyte, niin todella hyvin. Totta kai jos on molemmilla mittareilla hyvä, niin sehän on erinomainen näyte. Eli siinä on sitten yhdisteet, jotka pystyy sekä hapettumaan hyvin että hanakasti myöskin sitten tarttumaan proteiineihin. Ja monesti nämä molemmat on jopa semmonen hyvä yhdistelmä, mikä on ehkä sitten - aika näyttää, mikä on lopputulos - mutta ehkä arvaisin tai veikkaisin, että molempia aktiivisuuksia tarvitaan, jotta me saadaan paras mahdollinen lopputulema.

Aineitten ois hyvä päästä esimerkiksi sen kohteen, on se sitten bakteeri tai mikä tahansa, missä on proteiinipintaa, niin sen läheisyyteen, jotta se pystyy vaikuttamaan niitten proteiinien toiminnallisuuteen. Ja entä jos se pääseekin siihen läheisyyteen eikä pelkästään tavallaan sitoudu sillä tavalla höllästi siihen, vaan jopa hapettuu. Ja sen jälkeen sitoutuu pysyvästi, kun hapettumisen kautta aktivoidaan ne fenoliset ryhmät. Syntyy kinoneja ja sitten kovalenttinen linkitys sinne proteiinin pintaan aminohappojäänteisiin. Niin siinä mielessä, että proteiiniaffiniteetillä mennään tavallaan lähelle, ja sitten sen jälkeen olosuhteet edesauttaa sen hapettumisen kautta kovalenttista linkitystä eli pysyvää linkitystä. Niin jopa yksi yhdiste, yksi molekyyli pystyy muuttamaan silloin proteiinin ominaisuuksia. Että ei tarvita kymmeniä tai satoja molekyylejä, vaan yksi ainoa riittää.

Siinä mielessä lähdettiin metsästään näitä, missä olisi valtavan paljon - niinkuin tossakin - valtavan hyvät sakat. Ja niinkuin huomaat, siinä on valtavan hyvä värikin. Ja sitten jos kaikille ei tullut sellaisia, niin sitten pelkästään näitä, mitkä hapettuivat tosi hyvin. Otettiin sellasia, vaikkei olisikaan ollut mitään saakkaa. Tossa nyt oli. Tässä on nyt vaan parhaat jäljellä, niin sä et näe niitä huonompia, missä on ihan blänkki ja blänkki. Mut joo. Nyt on sitten se, mitä mä sanon, 76 jatkossa sitten. Kohta meille selviää sitten niistä osasta, puolesta näytteistä myöskin, että miten noissa lajeissa on niitä hapettavia entsyymejä. Eli me nähdään myöskin se, että onko tietyt yhdisteet entsyymien hapettamiselle alttiimpia kuin sitten tolle korkean pH:n aiheuttamalle hapettumiselle alttiita. Tai vaikka molemmille. Ja senkin näkee mukavasti siitä yhdisteen rakenteesta.

Maria Lahtinen: Aivan mahtavaa.

Juha-Pekka Salminen: Kyllä.

Maria Lahtinen: Ylittikö sun uteliaisuuskynnyksen jo joku näistä pareista? Voisitko sanoo jonkun lajin, mikä olisi ollut jo tämän skriinauksen perusteella silmään pistävästi hyvä kandidaatti molemmilla molemmilla mittareilla?

Juha-Pekka Salminen: Mulla oli muutamia tuommoisia kivoja pareja tuolla, mutta tämä oli vähän tämmöinen overwhelming, mitenkäs se suomeksi sanotaan, tämä meidän kurssi. Me tehtiin tosiaan kahdessa päivässä nämä 266 lajia. Luoja paratkoon, mä en tiedä yhtään, mitä ne näytteet on. Opiskelijoilla on niistä hyvät - totta kai -muistiinpanot sun muuta. Mutta yhdelläkin opiskelijalla käsittämättömästi joka ainoa näyte oli valtavan hyvä. Voitko kuvitella. Niin kyllä siinä nyt vähän mielenkiinto kasvaa. Pikkuisen pitää tarkistaa, että mitäs ihmettä siellä olikaan. Että kuinka kävikin niin, että joka ikinen näyte oli valtavan hyvä. Sitten taas jollakin kävi vähän huonompi tuuri, että oli joukossa iso osa sellaisia heikompia. Mutta joo, totta kai. Ilman muuta. Ja sen takia opiskelijat tekeekin näistä valtavan hienoja raportteja, jotta ne ovat minulle helppolukuisia. Ja se on sitten tietoa, jolla tutkimusta viedään eteenpäin. Niinkuin mä aikasemminkin puhuin, mun mielestä on kiva yhdistelmä, että opetus tukee tutkimusta. Ei mee aika haaskuun kellään. Että kaikki hyötyy, niin se on sillai kiva yhdistelmä.

Maria Lahtinen: Ehkä me palataan vielä sitten tähän aiheeseen, kun meillä on ne raportit, kun me sitten –

Juha-Pekka Salminen: Ilman muuta muuten.

Maria Lahtinen: - saadaan yhdistettyä nämä reaktiot niihin lajeihin. Ja voidaan sitten palata niihin mielenkiintosimpiin lajeihin sitten näitten tulosten pohjalta.

Juha-Pekka Salminen: Kyllä, näin pitää tehdä. Mä veikkaan, että sieltä nimittäin tulee uusia havaintoja. Yleensä tällä kurssilla on tullut aina jotakin sellaista, mitä en ole itse tullu ajatelleeksikaan. Se on se hauska puoli. Niinkuin sanoin, ei me tunneta näitä. Ei muutkaan tunne näitä lajeja täydellisesti. Että uutta on aina ja uusi lisää uutta.

Maria Lahtinen: Miten me nyt sitten pidettäisiin sut järjissässäsi tämän kaiken tiedonmäärän keskellä. Pystyykö - jos nyt tämä kaikki on tiedossa mikä on tiedossa - niin jotenkin sitä monimuotoisuutta lukitsemaan jonkun aspektin kautta? Tavallaan että jos kaikki muuttuu koko ajan ja on niin monta eri näkökulmaa tähän asiaan, niin mikä voisi olla se punainen lanka, jos jotenkin tätä pitää pistää järjestykseen?

Juha-Pekka Salminen: Se just onkin sillai, että jotenkin tarvitsisi vaan nähdä niin, että ei siellä - vaikka se vaikuttaakin ehkä siltä, et nämä kaikki on vähän erilaisia - niin muistaa vaan sen, että ei se oikeastaan ihan välttämättä noinkaan ole. Kyllä sieltä löytyy tämän monimuotoisuuden keskeltä myöskin niitä samankaltaisuuksia. Niin mun mielestä se on jotenkin kauhean lohdullista, niin mä itse sen aattelisin. Mulle on ainakin tän monimuotoisuuden tutkimuksen kannalta lohdullista, että sä pystyt löytämään täältä myöskin paljon samankaltaisuuksia. Ja niitten samankaltaisuuksien avulla sä pystyt tavallaan lokeroimaan näitä asioita. Löytämään sillä tavalla.

Mä kysyin tossa jopa opiskelijoiltakin, että mitä ne haluaisi kuulla tästä monimuotoisuudesta. Ja itse asiassa mä mietinkin, että me voitaisiin vähän eikä jalostaa sitä ajatusta, mikä opiskelijoilta tuli, tai käyttää sinällään. Vähän sitä, että heitä kiinnosti esimerkiksä semmoinen, että miten löydetään erilaisista kasvilajeista sellaisia pareja, jotka täydentää toinen toisiaan. Jos nyt ajatellaan vaikka ihmisiäkin, että pariutetaan, lähetään pariuttamaan kasvilajeja. Että niissä on riittävästi erilaisuuksia, että ne tavallaan kiinnostuu toinen toisistaan, mutta varmaan tarvii olla jotain samankaltaisuuttakin toisaalta. Eihän sitä muuten ehkä mitään tuu, jos on liian erilaista. Niin silloin sen samankaltaisuuden löytäminen tän erilaisuuden keskeltä todennäköisesti auttaa sua lukitsemaan sen monimuotoisuuden jotenkin. Että se ei hämää sua liian paljon.

Ehkä mä jotenkin ajattelisin sillä tavalla, että meidän nyt pitää yrittää löytää tästä monimuotoisuuden kirjosta tämmöisiä joitakin samankaltaisuusaspekteja, jotka voisi olla sitten sitä monimuotoisuutta. Sen ymmärtämistä ehkä helpottavia komponentteja, jos pääset kärryille mitä mä yritän selittää. Olisi semmoista jotakin tuttua, mihin voisi tarrautua, ja se vieras siinä ympärillä ei tuntuisi sitten ehkä niin oudolta. Jotenkin sitä kautta. Että semmoisia samankaltaisuusaspekteja mä ehkä lähtisin nyt hakemaan. Jopa niinkin, että ehkä niistä voitaisiin sitten puhua. Ja sitten kun puhutaan ensin niistä samankaltaisuuksista, niin yhtäkkiä me ehkä huomataankin, että osa siitä tuntemattomasta monimuotoisuudesta saattaakin itse asiassa mätsätä sen samankaltaisuuden kanssa, mikä meillä nyt on tavallaan tuttua. Me opitaan tavallaan yhdistämään se tuntematon monimuotoisuus osittain siihen tunnettuun samankaltaisuuteen, mikä me tällä hetkellä tiedetään. Mutta se on tällä hetkellä meille tuntematonta, kun me nähdään se vasta nyt ehkä ensimmäistä kertaa. Ja sen takia se tuntuu tämmöiseltä, uu [haastattelija naurahtaa], paljon. Tulipas nyt paljon erilaista uutta. Miten tämän käsittelen.

Pitää näitä terapiaistuntoja pitää vähän useammin sitten. Purkaa tätä hiukan erilaisilta kanteilta. Ja mä veikkaan, että jotkut niistä kanteista on semmoisia, että ei sen tarvitse olla pelkästään se kemia-kemia. Että näitä voi ihan tämmösillä tavallisillakin kemiaan linkitettävillä asioilla lähteä sitten lähestymään. On ne sitten lääkeaineita tai ruoan lisäaineita tai ruoan väriaineita tai mitä tahansa tämmöisiä tuttuja juttuja mitä lajeista löytyy.

Maria Lahtinen: Mun mielestä toi kuulostaa jotenkin hirveän loogiselta ja järkevältä, että tavallaan sitä monimuotoisuutta verrataan siihen samankaltaisuuteen. Koska johonkin sun pitää verratakin, että se ero tulee esiin. Mä luulen, että ehkä tuolta löytyy se rauhoittava aspekti.

Juha-Pekka Salminen: Kyllä.

Maria Lahtinen: Kuulostaa ihan, että olet oikealla tiellä. Että etsitään niitä samankaltaisuuksia ja siät sitä kautta varovasti aletaan lähestyä niitä.

Juha-Pekka Salminen: Tunnen, että eheytyminen on alkanut [naurua]. Ehkä. Emme ole aivan pulassa vielä. Joo.

Maria Lahtinen: Joo. Aluksi kun sä kerroit tästä aiheesta, niin mietin että mistä tästä saa kiinni. Mutta just tostahan siihen ehkä voi tarttua. Siitä, mikä jo tunnetaan ja sitten nähdään niitä samankaltaisuuksia. Varmaan tavallaan just ajallisesti ja paikallisesti ja kasvukaudellisesti hyvin erilaisissa lajeissa. Niin yhtäkkiä sieltä tunnistetaan niitä samankaltaisuuksia, mutta sitten ympärillä on myös sitä erilaista monimuotoisuutta.

Juha-Pekka Salminen: Kyllä.

Maria Lahtinen: Niin ehkä siitä saa sitten rakennettua jonkun sellaisen kokonaisuuden.

Juha-Pekka Salminen: Kyllä se mua on aikaisemminkin jo oikeastaan lohduttanut. Niinkuin me puhuttiin jostain - mikä se nyt oli - valkovuokko, sinivuokko, siinä kohtaa. Että miten on niin, että temppeliviikuna muistuttaa minusta valkovuokkoa kemialtaan. Temppeliviikunat puutarhalla, siellä tropiikissa, iso puu. Ja sitten valkovuokko keväällä. On se jotenkin tavallaan myöskin hauskaa toisaalta, että pystyy linkittämään tämmöisiä, kuten se sokerivaahtera ja metsäkurjenpolvi. Sen takia mä oonkin puhunu näistä kurjenpolvimaisista tanniineista. Vaahteramaisista tanniineista, että saatasiin näitä vaikeita asioita jotenkin lukittua johonkin konkreettiseen. Kaikki tietää, mikä on vaahtera, ja kaikki tietää, mikä on ehkä kurjenpolvi. Mutta kukaan ei tajua, kun mä puhun niistä tanniineista niitten oikeilla nimillä. Sitä kautta varmaan. Sitä kautta sitten pikkuhiljaa kaikki selkeytyy.

Maria Lahtinen: Ja kyllähän se taas kemistiä ja luonnontieteilijää niin ilahduttaa, että joku samanlainen pala löytyy sitten josatin ihan eri paikasta.

Juha-Pekka Salminen: On. Samanlainen. Ja sitten joskus vielä niin, että se on hyvin pitkälti samanlainen, mutta joku pikkuinen koristelu siellä kaupan päälle [puhuu eläytyen]. Pieni lisä siinä rakenteessa, että miksi tuo nyt tuolla on. Ja miten se nyt vaikuttaakaan tähän yhdisteeseen ja sen toiminnallisuuteen. Ne on just niitä hienoja juttuja, mitä näistäkin lajista todennäköisesti löydetään. Sellainen juttu, mikä me tavallaan tunnettiin, mutta pieni asia siihen päälle, joka teki siitä tuntemattoman. Mutta nyt me ehkä sitten ymmärretään se, kun me nähdään ensimmäistä kertaa. Ja opiskelijat selvittää, että oliko helposti hapettuva vai ei, niin me saadaan uutta tietoa, ja tuntemattomasta tuleekin yhtäkkiä tuttu. Tuttu juttu tavallaan. Saatiin ruusu, kun tunnettiin joku yhdiste ja sen aktiivisuus.

Maria Lahtinen: Oisko meillä nyt sitten tämän jälkeen rohkeutta jatkaa eteenpäin. Vaikka nyt nämä monimuotoisuuden monet kasvot tässä nyt tuli näin suoraan silmille. Mutta nyt me ehkä rohkeasti uskalletaan lähteä tarkastelemaan, että mitä sieltä takaa löytyy.

Juha-Pekka Salminen: Kyllä.

Maria Lahtinen: Tunnistamaan tuttuuksia ja sitten löytämään niitä kaikkia uusia kiinnostavia juttuja.

Juha-Pekka Salminen: Mennään niillä. Jotenkin kiinnostaisi tosiaan toi opiskelijoitten vinkki ottaa tosissaan. Että voitaisiin sitä myöskin jalostaa. Mä en oo kysyny sulta mitään. Ja kun sua aina ärsyttää, kun mä kysyn sult jotain [naurahtaa], niin kysyn sulta tähän loppuun tämmöisen, että jos miettii uusia jaksoja, niin mitäs jos hieskoivu ja metsäkurjenpolvi menisi naimisiin, niin mimmoisia lapsia niille tulisi? Hieskoivu ja metsäkurjenpolvi [naurahtaa]. Osaatko heittää?

Maria Lahtinen: En todellakaan.

Juha-Pekka Salminen: Tähänkään ei varmaan oo oikeaa vastausta. Muuta kuin pari.

Maria Lahtinen: No?

Juha-Pekka Salminen: No heitä nyt jotain.

Maria Lahtinen: En pysty heittämään yhtään mitään.

Juha-Pekka Salminen: Vai niin. Joo. No tuota. Jättilumme esimerkiksi tuolla puutarhalla olisi semmonen odottamaton [naurahtaa] lapsi hieskoivulle ja metsäkurjenpolvelle. Mutta kemiallisesti näyttää siltä, että jättilumme - tai toinen vaihtoehto, että mennään tonne suomalaisiin järviin, ja ei oteta jättilummetta, mitkä on vähän trooppisia Amazonin puolelta, mutta ottaa ihan tuon, onko se nyt valkolumme vai isolumme, niin ottaapa semmoisen. Kyllä sä lumpeen tiedät, niin siellä se on.

Maria Lahtinen: Kerros nyt vielä niitten yhdisteitten kautta, että miten näistä vanhemmista syntyi tämmöinen lapsi.

Juha-Pekka Salminen: No siten katsos kun hieskoivu on tanniinikemialtaan tietynkaltainen. Olen nimennyt hieskoivun yleisimmät tanniinit koivumaisiksi tanniineiksi. Kuuluvat monomeeristen ellagitanniinien perheeseen. Ja sitten taas metsäkurjenpolvi tekee niistä muuntuneita ellagitanniineita, myöskin monomeerisia, mitä sitten taas hieskoivusta ei löydy. Eli ne on tavallaan eri puusta, hieskoivu ja metsäkurjenpolvi. Mutta niissä on tiettyä samankaltaisuutta - monomeerisia ellagitanniineja – eli ne voi vähän viehättyä toisistaan. Mutta kuitenkin ne on täysin erilaisia ne rakenteet. Jopa sokeri on vääntynyt eri vinkkeliin. Että se ei ole samassa konformaatiossa. Vähän niinkuin samankaltaisia, mutta riittävän erilaisia. Eli ne voisi teoriassa vähän kiinnostua toisistaan, se hieskoivu ja metsäkurjenpolvi.

Maria Lahtinen: Ja siitä lumpeesta löytyy näitä molempia?

Juha-Pekka Salminen: Kyllä. Molempia löytyy lumpeesta. Eli sitten kun on käynyt naps [napsauttaa sormia], niin lumpeeseen totta kai periytyy isältä ja äidiltä yleensä joku osa perimää. Niin sieltä löytyy sitten mielenkiintoisella tavalla yllättävän runsaasti näitä koivumaisia ja samaan aikaan metsäkurjenpolvimaisia tanniineita. Että ne tulee semmoisena - mitä oon siinä jättilummevideolla vielä näyttänyt niitä rakenteita, jos joku haluaa katsoa sen tuolta puutarhalta tehdyn jättilummevideon. Niin siinä olen näitä rakenteita myöskin näyttänyt, mitä sieltä löytyy. Jännä juttu, eikös olekin. Että ruvettaisko tämmöistä kasvilajien parittamista harrastamaan tällalailla kemiallisesti [nauraa]. Oisko se hyvä?

Maria Lahtinen:  Mä olin jo jossain kohtaa vähän vähemmän huolissaan näistä sun mielenliikkeistä, mutta nyt mä ehkä palaan tähän hieman huolestuneeseen moodiin.

Juha-Pekka Salminen: Meni huonompaan suuntaan [naurahtaa].

Maria Lahtinen: Kiinnostava idea. Ja mun mielestä hyviä esimerkkejä ihmisille tutuista lajeista, joissa sitten se kemia yhdistyy tälla tavalla. Mä en olisi ikinä arvannut, että koivun ja metsäkurjenpuolen lapsi olisi lumme, mutta nyt mä ehkä muistan sen ikuisesti.

Juha-Pekka Salminen: Eikö. Nämä on kyllä hienoja tietoja. [Naurua.] Sä voit näitä käyttää jossain triviakisassa tai muussa. Kukaan ei varmaan tiedä, pärjäät varmaan ihan yksinäsi siinä kilpailussa todennäköisesti. Mutta joo hei. Ei tämä niin vakavaa ole. Kaikkea tommosta. Että löytyy tuttua ja turvallista ja sitten välillä niiden sekoituksia.

Maria Lahtinen: Mä luulen, että me palataan tämän aiheen näihin jatkumoihin vielä tässä sitten monta kertaa. Nyt saatiin vähän ajatuksia järjestykseen ja toivottavasti kerrottua muutamia kiinnostavia juttuja myös kuuntelijoille. Me palaamme sitten tarkempiin tuloksiin seuraavissa jaksoissa.

Juha-Pekka Salminen: Näin on. Ei mitään muuta hei. Mä jään odottelemaan opiskelijoitten raportteja. Sitten meillä on taas pureskeltavaa.

Maria Lahtinen: Hyvä. Tehdään näin. Kiitoksia.

Juha-Pekka Salminen: Kiitti.

Luonnon monimuotoisuuden hotspot

Tiedätkö, mistä löytyy oman lähimetsäsi monimuotoisuuden hotspot? Tässä luonnollista kemiaa podcastjaksossa keskustellaan luonnon monimuotoisuuden erilaisista tasoista ja annetaan kuulijoille uudenlaisia mahdollisuuksia tarkkailla monimuotoisuuden kehittymistä heille itselleen tärkeissä luontokohteissa. Jaksossa puhutaan yllättävän vähän kemiaa eli tällä podcastjaksolla voi aloittaa, jos ei ole aiempia jaksoja vielä ennättänyt kuunnella.

>> kuuntele jakso

 

Tekstivastine

Maria Lahtinen: Tänään Luonnollista kemiaa -podcastin otsikkona on Luonnon monimuotoisuuden hotspotit. Mikä on luonnonyhdistekemian professori Juha-Pekka Salmisen näkymä luonnon monimuotoisuuteen?

Juha-Pekka Salminen:  No oma näkymä on varmaan enemmän tuolta kemian kautta normiolosuhteissa se minkä mä olen muodostanut. Mutta ennen sitä - ennen kuin lähdetään katsomaan sitä kemiallista monimuotoisuutta - niin aika pitkälti mä itse puhun metsälajien monimuotoisuudesta kun metsässä aika paljon tulee liikkuneeksi. Eli voidaan lähteä vaikka ensin liikkeelle siitä, että kuinka paljon me löydetään vaikka metsästä erilaisia puulajeja ja sitten voidaan ruohovartisiakin lajeja toki katsoa. Mutta jos lähdetään vaikka puulajeista liikkeelle niin saadaan semmoinen niin kuin helppo tarttumapinta tähän monimuotoisuuteen.
Maria Lahtinen: Se sopiikin hyvin - mehän ollaan nyt taas täällä Ruissalossa ja ympärillä on erilaisia puita, joten alotetaan sitten puulajien monimuotoisuudesta.

Juha-Pekka Salminen:  Kyllä. Tota heitäpä joku luku mikä sulla tulisi mieleen - karkeasti arvioituna - että kuinka paljon Suomesta löytyy puita tai pensaita? Niin kuin lajeina.

Maria Lahtinen: Mä inhoan näitä kysymyksiä… Vastaan sata.

Juha-Pekka Salminen: Sata on riittävän lähellä - mä oisin itse arvannut noin 30. Mutta kirjallisuuden mukaan noin 60 löytyy. Mä rupesin niitä luettelemaan itsekseni ja pääsin kohtuullisen vaivattomasti kolmeenkymmeneen, mutta sitten tuli raja vastaan. Että ilmeisesti jopa 60 lajia on Suomessa sitten. Ja sitten raja kulkee tietenkin että mikä nykypäivänä on Suomen luonnolle luontainen laji ja niin edelleen. Mutta noin 60 lajia ja tietenkin sitten kun ollaan täällä vähän Pohjolan perukoilla niin Keski-Euroopassa on varmaan enemmän. Me ollaan nyt tässä tammimetsässä, mutta eihän Suomessa esimerkiksi ole kuin yksi metsätammi ja Keski-Euroopasta löytyy tammiakin paljon enemmän. Jos Suomessa on 60 lajia niin Keski-Euroopassa on tuplamäärä, joku 120 lajia suurinpiirtein. Eli sä olit tulevaisuuden Suomessa. Kun se pikkuhiljaa muuntuu tota kohti tietenkin kun Keski-Euroopasta pikkuhiljaa lajit leviää tänne kun ilmasto lämpenee. 

Maria Lahtinen: Joo.

Juha-Pekka Salminen: Tulevaisuudessa ollaan varmaan samoissa lukemissa jossain kohtaa.

Maria Lahtinen:  Mun ajattelu lähti ihan siitä, että silloin aikanaanhan mä itsekin tutkin viidentoista eri suomalaisen lehtipuun yhdisteitä. Niin sitten ajattelin, että puita on varmaan tullut sen jälkeen lisää - vaikka ei se ehkä ole näin nopeasti tapahtunut, mutta ajattelin kuitenkin, että niitä täytyy olla jonkun verran enemmän.

Juha-Pekka Salminen: Joo silloinkin katsottiin - se oli varmaan pro gradu työ, lopputyö - silloin 15 yleisintä lajia käytiin läpi, suurinpiirtein sillon mitä täältä Varsinais-Suomesta sitten löytyi. Se oli jo hyvä lähtökohta siihen kemiallisen monimuotoisuuden kasvattamiseen ja osaamisen kasvattamiseen. Mutta tosiaan Keski-Euroopasta lajeja löytyy noin 120. Mutta mitä sitten jos mennään trooppiselle alueelle? Jokainen varmaan pystyy ymmärtään, että enemmän, eikös vaan? Kasvuolosuhteet on paremmat, maaperä parempi, lämpö parempi. Sitten kasvievoluutio on lähtenyt enempi liikkelle myöskin siitä suunnasta ja sitten levinnyt muualle ja on lajeja enemmän. Siinä on yllättävän isoja eroja kuinka paljon jossakin Afrikan trooppisilla tai Amazonin tai Tyynenmeren trooppisilla alueilla lajeja löytyy. Löysin tämmöisen tiedon, että Afrikan trooppisilla alueilta voisi löytyä jopa viitisen tuhatta puulajia.

Maria Lahtinen: Oho.

Juha-Pekka Salminen: On se enemmän, jos Suomessa on 60. Siellä on viitisen tuhatta, mutta sitten Amazonian, Indonesian, Tyynenmeren tropiikista löytyy jopa 20 000 puulajia. Eli Suomessa on noin kolme promillea siitä määrästä. Huomaat kuinka valtava ero se on. Jos me puhutaan Suomessa monimuotoisuudesta niin tää on monimuotoisuuden coldspotti, ei hotspotti. Täällä ei todellakaan monimuotoisuudella pääse mässäilemään. Mutta ei nähdä sitä tässä kohtaa negatiivisena vaan keskitytään tänään ehkä enemmän positiivisiin puoliin.

Maria Lahtinen: Ja kaikkihan on aina suhteellista, että varmaan se täytyykin laittaa vähän kontekstiin. Kun mietitään Suomessa olevia monimuotoisia kohtia niin täytyykin olosuhdepohjaisesti ajatella sitä asiaa.

Juha-Pekka Salminen: Niin ja lajit on kuitenkin erilaisia. Mitä täällä kasvaa, ei välttämättä kasva tropiikissa. Mikä nyt milloinkin on monimuotoinen, on erilaista kuitenkin, tietenkin. Kysymys mikä on monimuotoista - se onkin iso kysymys sinällään. Joo. Mutta sitten on isoja eroja, jos ajatellaan täällä Suomessakin. Täällä nyt  - katsotaas - niin en osaa sanoa mikä joku tarkka tutkimustulos olisi, mutta jos katsotaan tästä hehtaari - sata metriä kertaa sata metriä - alue. Tämä on ehkä vähän epätyypillinen tämä Ruissalon metsä kyllä sinällään, mutta kuinka monta puulajia voisi löytyä keskimäärin? Mä väittäisin, että jos sä löydät joku 15 niistä kuudestakymmenestä tästä hehtaarilta niin se on aika hyvä tulos jo sinällään. Niinku normi. Ja hyvä kysymys seuraavaksi on, että mikä on normimetsä. Suomessahan luonnonvaraista metsää - onko se sitten normaali metsä se luonnonvarainen - eikös se vähän niin kuin ole? Nykypäivänä se ei kyllä ole normi enää. Luonnonvaraisia metsiä täällä Etelä-Suomessa on vain noin 3% kaikista metsistä. Normaalimetsähän nykyään on puupelto mitä ihminen on kasvattanut. Se on se missä me keskimäärin talsitaan. Ei me täältä Etelä-Suomesta enää löydetä entisajan ”luontaisia” metsiä. Mut joo, hyvä jos 15 lajia löydetään. Sit jos tropiikista on tehty kemian tutkimuksia niistä lajeista niin ihan helposti löytyy 100 tai 200 hehtaarilta. Papua-Uudesta Guineasta jopa 250 puulajia hehtaarilta jos Suomesta 15. Että on siinäkin iso ero paikallisessa monimuotoisuudessa lajien suhteen. Ja tiedätkös mikä sitten aika loogisesti seuraa, kun on aika vähän näitä lajeja niin hehtaariin mahtuu tietty määrä puita, eiks mahdukin?

Maria Lahtinen: Mmm.

Juha-Pekka Salminen: Se tarkoittaa, että täällä on aika paljon saman lajin yksilöitä niinkuin tästäkin metsästä löytyy. Tässä on pähkinäpensas ja tässä on vaahteraa ja sitten on tammea tietenkin ja koivua, hieskoivua. Täällä on aika monta saman lajin yksilöä hehtaarilla. Sitten taas tropiikissa kun sulla on 250 lajia siinä hehtaarilla niin ei välttämättä ole kuin muutama yksilö aina yhtä lajia. Että aika isoja eroja - että on iso monimuotoisuus, mutta tavallaan sitten monimuotoisuus lajin sisällä saattaa olla paljon pienempi. Ja täällä isompi, kun yksilöitä on enemmän - mikä sen siis sitten milloinkin mittaa tämän asian.

Maria Lahtinen: Puhutaan ehkä myöhemmin lisää siitä kemiallisesta monimuotoisuudesta erityisesti. Mutta jos siihen peilaa, niin meneekö se kemiallinen monimuotoisuus yksi yhteen lajien monimuotoisuuden kanssa, jos siinä on se biologinen määritelmä?

Juha-Pekka Salminen: No joo se on just kun me mennään vähän ajan päästä katsomaan sitä, että miten me määritellään tai miten me ajatellaan sitä kemiallista monimuotoisuutta. Se hiukan riippuu siitä, että miten me nähdään se mikä sen määritelmä on, sen monimuotoisuuden. Ja en mä voi tähän vielä vastata kun meillähän on tutkimukset vielä kesken sen suhteen – siis kemiallisen monimuotoisuuden mittaaminen. Me ei olla vielä edes 3500 lajin suhteen saatu valmiiksi niitä mittauksia. Niin mä en pysty vielä vastaamaankaan, mutta voidaan katsoa sitä sitten tarkemmin tossa vähän ajan päästä kun mietitään sitä. Ellet halua nyt jo miettiä sitä. Että mitä sä itse näkisit? Tuleeko mieleen, miten sä mieltäisit kemiallisen monimuotoisuuden? Mikä olis ilmiselvin mittari kemialliselle monimuotoisuudelle? Miten sen mittaisi?

Maria Lahtinen: No erilaiset yhdisteet mitä löytyy tietyn kasvin eri osista.

Juha-Pekka Salminen: Niin eli erilaisten yhdistelmien lukumäärä, eikö vaan?

Maria Lahtinen: Joo, totta. Kyllä mä ajattelen sen niin. Että ei määrä sinänsä vaan erilaisten yhdisteiden määrä.

Juha-Pekka Salminen: Juu, juu, kyllä, kyllä. Erilaisten yhdisteiden lukumäärä eli kuinka paljon yhdestä kasvilajista löytyy erilaisia yhdisteitä. Se on varmaan se ehkä helpoin, mieleentuleva. Se on se mitä me on mitattu, mitataan käytännössä muun muassa sitä mitä kasvitieteellisen puutarhan kasvikylteissäkin on se kemiallisen monimuotoisuuden mittari. Se on nimenomaan se, että yhdestä lajista jos me on löydetty 10 000 yhdistettä, toisesta lajista 12 000 tai 15 000  niin siitä ne pisteet sitten tulee. Se on yks tapa mitata sitä monimuotoisuutta niin kuin kemian puolesta. Mutta sitten on muitakin tapoja. Mä en välttämättä tiedä onko toi loppupeleissä edes sitten se paras tapa - ei välttämättä ole paras tapa. Se on yksi tapa. Mutta sitten kun mitataan monimuotoisuutta niin jos sulla on 15 000 yhdistettä tai 10 000 yhdistettä niin entäs jos on semmonen tilanne, että ne 15 000 yhdistettä kuuluu kaikki samaan yhdisteryhmään, eikös vaan? Niin onko se kauhean monimuotonen? Tai jos ne 10 000 yhdistettä kuuluukin viiteen eri yhdisteryhmään – on alkaloideja, terpenoideja, flavonoideja, tanniineja, tiedätkös? Toisessa on enemmän tanniineita, mutta on enemmän erilaisia yhdisteitä.

Maria Lahtinen: Joo mä mietin totakin kun mietin vastausta, että just jos ne on tavallaan  - kemistille on selvää mikä on eri yhdiste - mut ehkä se toiminnallisuus on yksi aspekti, että siellä on mahdollisimman paljon eri yhdisteryhmiin kuuluvia yhdisteitä.

Juha-Pekka Salminen: Kyllä.

Maria Lahtinen: Niin onhan se varmaan sen vuorovaikutuksen kannalta missä ne kasvit elää olennaisempaa kuin se, että siellä on samankaltaisia yhdisteitä, joissa vaan joku pieni rakenteellinen ero.

Juha-Pekka Salminen: On, kun se on varmaan kuitenkin se peruste, että maapallolta löytyy niin paljon erilaisia kasveja ja kasvinsyöjiä. Että niillä kaikilla kasveilla on pikkaisen erilainen kemia, eikös olekin? Ne pystyy eritavalla puolustautumaan erilaisia kasvinsyöjiä tai uhkia vastaan. Niin siinä mielessä voidaan ajatella myöskin se, että miten paljon löytyy erilaisia yhdisteryhmiä. Se on toinen tapa sen monimuotoisuuden miettimiseen. Mutta sitten voi miettiä kuinka paljon yhdisteryhmän sisällä on niitä yhdisteitä, tiedätkös? Että ne voi yhdistää ne kaksi ensimmäistä ehkä sitten myöskin. Eli siitä tulee tavallaan kolmas taso, jos nämä kaksi ensimmäistä yhdistää toisiinsa niin saadaan tavallaan se kolmas tapa miettiä sitä monimuotoisuutta. Ei kannata ehkä katsoa pelkästään yhdellä tavalla sitten sitä asiaa.

Maria Lahtinen: Kyllähän toi kuulostaa melkoiselta syvähypyltä tuohon monimuotoisuusasiaan, jos ajattelee, että yhdessä puulajissa on toi vaikka 10 000 erilaista kemiallista yhdistettä. Se tavallaan räjäyttää sen monimuotoisuuden kuvan ihan valtavaksi.

Juha-Pekka Salminen: Se räjäyttää sen tosi valtavaksi, mutta sitten toisaalta se on siten mielenkiintoisesti, että tropiikissakin vaikka jossain fiikunoissa - fiikus-sukuisissa lajeissa - niin samasta lajista saattaa löytyä alkaloideja, saattaa löytyä triterpenoideja, ihan helposti löytyy flavonoideja, löytyy eri luokkiin kuuluvia tanniineja – ja nämä kaikki yhdestä lajista. Sitten kun sä tuut tänne Suomeen niin ei meillä täällä puulajeista kovinkaan helposti alkaloideja löydy ollenkaan. Yhtään semmoista lajia, tiedätkös? Että olisi siten monimuotoinen - triterpenoideja, tanniineita, flavonoideja tottakai löytyy. Mutta että se helposti, kun yhden lajin monimuotoisuutta kun katsotaan niin on se tropiikissa todennäköisempää, että on tosi monipuolisia yksittäisiä lajeja. Tottakai kun lajeja on niin paljon, mutta voisin jopa väittää niin, että kyllä täältä pohjolasta löytyy tolla ekalla mittarilla - siis että on paljon erilaisia yhdisteitä - niin voisin jopa väittää, että saattaa aika hyvinkin pärjätä meidän lajit siinä monimuotoisuuskilpailussa. Mutta aika näyttää kun saadaan tulokset valmiiksi sitten, että miltä se kokonaisuus näyttää.

Maria Lahtinen: Mikä sun oma vastaus tohon kysymykseen olisi, että mikä sun mielestä olis oikea kemiallisen monimuotoisuuden määritelmä?

Juha-Pekka Salminen: Mä haluaisin yhdistää - siis että me yhdistetään noi molemmat. Katsotaan ensin yhdistemääriä ja sitten mitä yhdisteluokkia löytyy. Nyt me käydään lajit läpi tarkkaan - että mitä yhdisteluokkia sieltä löytyy, kuinka laajasti eri yhdisteryhmät on evolutiivisesti jakautuneet erilaisiin kasviheimoihin ja -sukuihin ja -lajeihin. Ja sen jälkeen ruvetaan katsomaan - kun se ei oikein vielä riitä mihinkään vaan - että jos puhutaan vaikka ellagitanniineista, joita me tutkitaan paljon. Puhutaan siitä, et Suomestakin löytyy helposti - kun sä katselet ympärillesi niin voit löytää tästäkin kymmenen ellagitanniinilajia. Mutta niissä kaikissa saattaa olla erilaisia ellagitanniineja. Se ei siis riitä, että katsotaan niitä yhdisteryhmiä vaan täytyy vielä katsoa yhdisteryhmän sisälle, että millainen evolutiivinen polku niiden sisällä on ollut. Miten ne siellä yhdisteryhmän sisällä on syntyneet ja miten ne erilaiset biosynteesipolut ja niiden varrella otetut ellagitanniinit ja monomeerit, isot, pienet, yksinkertaiset, monimutkaiset, erilaiset rakenteet ovat syntyneet. Se on monimutkainen, monipuolinen juttu. Suvi Vanhakylän väitöskirjatyön aikana me saadaan monimuotoisuuskuva valmiiksi näiden yhdisteryhmien suhteen. Että miten nämä yhdisteryhmät on jakaantuneet. Ja sitten Niko Luntamon väitöskirjatyöstä me saadaan selville se, miten yhdisteryhmien sisällä tämä monimuotoisuus on jakaantunut näiden kaikkien satojen ja tuhansien yhdisteryhminn sisällä olevien yksittäisten aineiden suhteen. Ja sitten se kokonaismäärä. Eli tämän kokonaisuuden mä haluan ottaa huomioon siinä määrityksessä. Se on sitten kohtuu hyvä kokonaiskuva. Ja sitten siihen pitää ynnätä vielä se, mitkä niistä jotka karkeasti jaotellaan rasvaliukoisiin ja vesiliukoisiin yhdisteisiin, niin saadaan vielä tämmöinen toiminnallinen piirre sitten näistä. Aika mielenkiintoisella tavalla eri lajit eroaa siinäkin - joissakin tosi paljon siitä monimuotoisuudesta on vesiliukosten yhdisteiden puolella. Jossain toisessa lajissa monimuotoisuudesta suurin osa on rasvaliukoisten yhdisteiden puolella. Ja tämänkaltaisia. Sitä on kiva heijastella tohon kasvievoluutioon ja kasvien biologiseen suhteisiin miten ne on toisiinsa sukulaisuussuhteessa, miten tämä on kehittynyt ja miksi se on kehittynyt. Nähdä miten tropiikki eroaa vaikka tästä Suomen kasvikunnasta. Se on se mitä tehdään ja mistä saadaan kokonaiskuva paremmin.

Maria Lahtinen: Ihan valtavan mielenkiintosta. Mä mietin sitä kun monimuotoisuudesta kaikki puhuu koko ajan niin miksi se on tärkeää? Mitä merkitystä sillä on, että niitä yhdisteitä ja lajeja sitten biologisessa mielessä olisi mahdollisimman paljon? Onko se tavoite, että niitä olisi mahdollisimman paljon?

Juha-Pekka Salminen: Se on varmaan tiedätkö se kaiken elämän lähtökohta, eikö olekin? Että täällä on nämä lajit mitä maapallolla on. Että jos sä lähdet täältä ottamaan yhden lajin pois ja sitten kysyt, että mitä merkitystä on yhdellä lajilla, eikö vaan? Se on vähän se kysymys, että mitä merkitystä on monimuotoisuudella. Sä poistat täältä yhden lajin - vaikka jonkun puulajin täältä. Mitä jo poistetaan Suomesta vaikka mänty ja kuusi ja rauduskoivu, eikös vaan?

Maria Lahtinen: Apua.

Juha-Pekka Salminen: Poistetaan vaikka ne. Ja sitten kysytään, että mitä merkitystä on puiden monimuotoisuudella. Sitten menet kysymään sellutehtaalta, että mitäs nyt tehdään. Suomessa ei olisi koskaan varmaan syntyny metsäteollisuutta siinä mittakaavassa mitä se on, jos oltais poistettu noi kolme keskeistä. 97% Suomen metsistä on mäntyä, kuusta ja koivua. Niin ei meidän tarvitse poistaa kuin kolme lajia niin ollaan jo pulassa siinä mielessä. Kaikkia tämmöisiä hyviä esimerkkejä. Aikoinaan seurasin hyvän yhteistyökumppanin Tomas Roslin väitöskirjaprojektia, kun hän tutki noita lantakuoriaisia aika paljon mikä oli yhtä hauska tutkimus kun mitä meilläkin joskus nää hyöteishommat on ollut, perhoset sun muuta. Sekin on jännä tosiasia, että jos lantakuoriaisia ei olisi ja ne häviäisi maapallolta niin tiedätkös mihin me hukuttaisiin täällä ihmiskunta? Ennemmin kun myöhemmin.

Maria Lahtinen: Ehkä siihen lantaan?

Juha-Pekka Salminen: Ehkä siihen itteensä. Me hukuttaisiin täällä, kun poistetaan vaan yks laji - lantakuoriaiset. Kyllä näitä kaikkia tarvitaan, kaikkia lajeja tarvitaan. Kaikki nämä vuorovaikutussuhteet mitä luonnossa on - ne on aika herkkiä ja jos sä täältä lähdet poistamaan yhden, niin se vaikuttaa niin moneen muuhunkin sitten negatiivisesti. Pölyttäjäesimerkki tietysti on hyvä, eikös olekin? Pölyttäjät mitkä on jo pulassa, niin jos lähdet nyt poistamaan niitä lisää monimuotoisuuden joukosta, niin meiltä loppuu ruoka jossain kohtaa kun ei ole pölyttäjiä. 

Maria Lahtinen: Tätä asiaa ehkä paristakin suunnasta peilaa myös vieraslajikeskustelu. Että tavallaan vieraslajitkin tolla määritelmällä - jos jokainen laji on tärkeä – on tärkeitä, mutta sitten kun ne sotkee sen paikallisen ekosysteemin, niin se on se niitten haitta.

Juha-Pekka Salminen: Jokanen laji on tavallaan paikallisesti tärkeä, mutta ei se tarkoita, että jokaisen lajin pitäisi elää joka paikassa. Että sitten kun me otetaan tuolta joku sellanen mikä ei tänne luontoon sovi. Otetaan vaikka komealupiini mistä paljon puhutaan, niin eihän se meidän luontoon millään tavalla sovellu. Kyllä se täytyy tappaa tavattaessa. Se on semmonien laji, vaikka tuolla se jonkun mielestä on kauhean kaunis. Mutta se on niin myrkyllinen kasvinsyöjille, kun sillä ei ole vihollisia ja sitten se taas saattaa olla vaarallinen pölyttäjille, kun siellä on paljon alkaloideja. Eli se laji tuottaa myrkyllisiä aineita eli ei siitä mitään tule. Sitten se hautaa alleen vielä kaikki perinnekasvit mitä meillä on - voidaan niityistä varmaan puhua erikseen. Ojanpientareella esimerkiksi, kumpi on kauniimpi pientareella katsoa. Siellä on kymmenittäin perinteisiä lajeja, sellaisia mitä totuttu näkemään 60 -luvulla, 70 -luvulla ennenkuin lupiini valtasi kaikki tienpientareet. Kumpi kivempi on, se että siellä on 50 erilaista lajia vai yks laji. Kumpi on kivempi kun sä meet Yyteriin. Onko se kivaa, että Yyteri on vallattu kurttulehtiruusulla vai onko se kivempi että siellä on normaaleita tämmöisiä kasveja mitä muillakin hiekkasilla alueilla kasvaa. Että kyllä se monimuotoisuus on tosi tärkeää - se ylläpitää monimuotoista elämää, hyönteisiä kymmenittäin. Vieraslajit on ehkä - en mä tiedä - no on se nyt varmaan yhtä suuri ongelma kun metsänhoito, metsätalous tänä päivänä. Se on semmoinen riesa, että siitä voisi pari sanaa tosta nykyisestä metsätaloudesta ehkä sanoa.

Maria Lahtinen: Anna palaa.

Juha-Pekka Salminen: Vaihtaa. Tosiaan äsken puhuttiin siitä, että 3% Etelä-Suomessa on luonnontilaisia metsiä. Täällä Ruissalossa on toki eri juttu - ei tämäkään kyllä täysin luonnonvarainen ole, luonnontilainen. Mutta jos menet tuonne metsiin liikkumaan niin ei ne ole sellaisia normaaleja metsiä mitä olet ehkä 50 vuotta sitten tottunut näkemään. Kovasti erilaisia. Ja varsinkin tämä avohakkuu-mentaliteetti niin se on käsittämättömän raivostuttavaa, että kuinka paljon viimeisten 20 vuoden aikana vaikka maisema on muuttunu niissäkin metsissä missä itse tykkään kesälomalla kuljeskella, tuolla Satakunnan syvissä metsissä. Niin sitten kun ne oikein kovasti ensin avohakataan ja sitten ne vielä isoilla koneilla muokataan - kun se kuuluu siihen asiaan, ett äse maaperä kuuluu muokata. Pahimmillaan sitä on kynnetty, tehty niitä ojia – tai ei ojia vaan tavallaan äestetty sitä pohjaa siellä rikki  - ettei vaan pääse mikä muu siellä kasvamaan, kun ne puut nimenomaan mitä sinne kylvetään. Että siitä tulee puupelto. Ja sitten pahimmillaan tehdään vielä sitä semmosta laikutusta tai mätästystä, vähän riippuu maaperästä kumpi on milloinkin, mikä rikkoo sitä maaperää. Mutta se on semmosta, että kaivetaan kuoppia ja sitten se kuoppa tällätään johonkin kohtaan toisinpäin ja se puu pannaan siihen kasvamaan. Että sillä on semmoset olosuhteet, että se on tosi mukavasti siinä sen tuoreen maaperän päällä. Mutta siinä ei ole niitä kilpailevia kasveja siinä ympärillä ollenkaan. Sitten siinä tilanteessa siihen jää mohkura ja sitten se kauhea kuoppa. Sitten viereen tehdään toinen kuoppa ja kauhee mohkura, sitten se kone on mennyt siitä vielä ja muokannu sen maaperän. Se on pahimmillaan semmoinen, että kun neljän vuoden päästä sinne menee vadelmia poimimaan - kun vadelmahan tulee siinä ensin  ja maitohorsmaa sun muuta – niin sitten taitat nilkkasi siellä kauheassa maaperässä mikä siihen jää. Ja jos nyt miettii luontoarvoja tai virkistysarvoja mitä mun mielestä olisi kauhean kiva kun voisi olla. Että ei ajateltaisi ihan pelkästään sitä taloudellista arvoa. Jos rahan ottaisi näistä kaikista yhtälöistä pois niin tuntuu, ettei meillä mitään ongelmaa olisi tässä monimuotoisuuskeskustelussakaan. Täähän käy aika kuumana välillä, varsinkin metsätalouden puolella kun ihmiset tottakai ketkä omistaa metsää niin haluaa keskimäärin rahansa pois sieltä ja niin edelleen. Nykyään toki yhä useampi ihminen on myös valmis oman metsänsä antamaan ihan suojeltavaksi. Mikä jatkuvalla syötöllä vie asioita parempaan suuntaan. Mutta se rahanahneus - se on ihan hirveetä metsäraiskausta aiheuttanut ja sillä ei voi mitään hyviä seurauksia tälle monimuotoisuudelle olla, kun muokataan maaperä semmoiseksi, että mikään muu ei siellä kovin hyvin pärjäisi kuin sitten ne kuuset ja männyt.

Maria Lahtinen: Pitäisi miettiä mikä on pitkällä jänteellä järkevää. Kun se mitä on oppinut tuolta maataloudesta niin siitä maaperästä huolehtiminen ja erilaisten lajien kasvattaminen ja jatkuvapeitteisyys muun muassa on hyödyllistä. Vaikka ne seuraavalle satokaudelle ei ehkä tuota parasta satoa, mutta sitten kokonaisvaltaisesti kun kaikki olosuhteet paranee, niin pitkässä juoksussa se on myös maatalouden etu, että tehdään tuota hoitotyötä.

Juha-Pekka Salminen: Joo, mainitsit jatkuvapeitteisyyden - jatkuva kasvatushan on nykyään semmoinen kasvava metsänhoitotapa mikä myöskin pikkuhiljaa saadaan varmaan ihmiset ymmärtämään, että se on järkevämpi tapa että kaadetaan metsästä vaan ne täyskasvuiset puut ja jätetään kaikki muut nuoremmat pystyyn. Antaa niitten pikkuhiljaa kasvaa siellä ja viedään sieltä vaan ne täyskasvuiset. Tarkoittaa sillon, että metsässä on koko ajan sekä nuoria että vanhoja että keski-ikäsiä, koko kirjo löytyy sieltä. Sitten sun ei tarvitse muokata sitä maaperää niin runsaasti, sun ei tarvitse istuttaa sinne mitään, koska istuttaminen tapahtuu luontaisesti, koska ne kasvit jää sinne. Sehän on huomattavan paljon yksinkertaisempaa plus sitten se, että virkistysarvo sillä metsällä on paljon suurempi ja monimuotoisuus säilyy paljon parempana. Plus sitten oot varmaan nähnyt niitä monia kantopinoja, oksapinoja mitä sitten viedään metsästä pois. Eikä siinä mitään järkeä tietenkään ole - siinä viedään samalla myös monimuotoisuudelta pohjaa pois. Hyönteisiltä - tavallaan kaikilta kovakuoriaisilta sun muilta, jotka elää siellä lahoavassa puuaineessa - viedään elämän eliksiirit pois. Sen takia vaan, että ihminen saa siitä energiaa niin joo. Vähän tyhmää, mutta ollaan me myös menossa parempaan suuntaan. Täytyy ajatella siten, kun vaan paremmin ihmiset ymmärtää tämän jatkuvan kasvatuksen oikeasti - sen hyvät puolet  - niin uskoisin, että parempaan suuntaan mennään. Toivottavasti.

Maria Lahtinen: Onko jotain muita luontotyyppejä, joista haluaisit puhua tämän monimuotoisuuden puitteissa kuin metsät?

Juha-Pekka Salminen: Niin no sellaisia varmaan kun itsellä tulee aina mieleen mistä itsellä on hyvia kokemuksia tai huonoja kokemuksia. Nehän on sellaisia mistä vallan kumpuaa tuollaiset tunteet, mistä kumpuaa mielipide. Ehkä joku tuommoinen - en mä tiedä onko niitty hyvä sana - mutta ojanpientare mistä äsken puhuttiin. Ja aikaisemmin mainittiin paahdeympäristöt - vähän niinkuin niittymäiset kuivat paikat. Sehän on myöskin semmonen yks syy sille miksi erilaiset hyönteiset, kuten perhoslajit on ollu isosti pulassa. Ja toki noi metsän muutokset vaikuttaa sitten lintuihin myös paljon. Vaikuttaa ne epäsuorasti lintujen kautta myöskin siihen mitä tapahtuu hyönteisille, perhosille. Niityt ja ojanpientareet esimerkiksi kun on - aika pienellä vaivallakin ihminen voi tehdä semmoisia ratkasuja, että jätät vaikka jonkun paikan niittämättä. Jotkut on sitä mieltä, että vaikka tienvarret  - jos sulla menee mökille tie - että se on pakko vetää ruohonleikkurilla sileeksi että se on kauniin näkönen. Älä vedäkään - anna sen vaan olla niin se rupeaa vuoden päästä, kahden vuoden päästä sieltä rupee tulemaan kaikki kasvit mitä siellä on kasvanut monta kymmentä vuotta. Ja itsekin on tehty tollalailla ja huomattu, että siellä ihan hirveä määrä pörriäisiä ja kasveja pyörimässä sitten sillä alueella missä ennen vaan leikattiin, oli tyhjät ojanpientareet.

Maria Lahtinen: Mä ajattelen tai ei se oo mikään ajatus vaan ihan faktaakin että toi tapa on myös näissä kiihtyvissä ääriolosuhteissa merkittävä. Kun siinä on kasvustoa paljon, niin se sietää paremmin vaikkapa eri vesimääriä ja sitten toisaalta auringonpaahdetta. Just kun kattoo niitä leikattuja nurmikoita kun on ollut kuivaa miten kauhean näköisiä ne ihan kuivat nurmikot on. Kun sitten taas tommoset niittytyyppiset kohdat näyttää vielä ihan reheviltä. Ja sitten just toisaalta kun tulee kaatosade niin se kuiva maa ei ime mitään, kun sitten taas tuommoinen rehevämpi maaperä ottaa senkin paremmin vastaan. Tämän monimuotoisuuden ylläpitämisellä on kaikenlaisia infrastruktuurillisia vaikutuksia.

Juha-Pekka Salminen: On ja tämän voi laajentaa myös puutarhaympäristöön. Eihän luonnossakaan ymmärtääkseni - eihän meidän tartte tulla kastelemaan näitä kasveja. Nehän kasvaa siellä niityllä ihan itteksensä. Puutarhaankin kun pistät sellaisia kasveja, joita näissä ympäristöissä missä eletään, tulisi kasvaa, niin ei sun tarvii niitä kesän aikana koko ajan lorotella sillä vedellä. Ei se ole tarpeellista. Jos tarvii koko ajan lorotella niin sillon se kertoo varmaan jostain sellasesta, että se ei välttämättä ole juuri kasvuympäristölle oikea laji tai sitten sä olet totuttanut ne siihen että sä lorotat vettä koko ajan. Kasvitkin tottuu siihen.

Maria Lahtinen: Mulla aina ollu oma agenda, että sammal on ihan hyvä pihanpeite. Jonkun mielestä pitäis olla nurmikkopiha, mutta mun mielestä sammal on ihan ok. Sitä ei tarvitse hoitaa ja se on siinä aina vihreänä ja kauniina.

Juha-Pekka Salminen: Se on tietyissä paikoissa ihan mukava sekin, mutta ainakin tuommoisia tulee mieleen.

Maria Lahtinen: Ja ehkä jotenkin kun tässä ihminen kun koetaan aina sinä pahantekijänä, niin täytyy muistuttaa, että monethan tällaset erilaiset ympäristöt on ihmisen aikaansaannoksia. Siis siinä, että on näitä monenlaisia, monimuotoisia luontotyyppejä, niin ihmisellä on myös ihan ansionsa siinä. En voi olla mainitsematta niitä Örön paahdeympäristöjä, jotka on syntyny sinne siksi että siellä on ollut ihmistoimintaa siellä saarella, mikä on tehnyt sinne poikkeukselliset olosuhteet. Ja nyt sitten siellä on sen ansiosta harvinaisia hyönteisiä ja perhosia ja kasvilajeja. Nyt sitä pitäisi pysytyä vaalimaan sellaisena, että senkaltainen monimuotoisuus pysyisi siellä yllä.

Juha-Pekka Salminen: Saaristossa muistaakseni joku tutkija oli löytänyt Suomen monimuotoisimman niityn. Ei puhuta puista tietenkään vaan ylipäänsä lajeista mitä niityllä kasvoi. Jopa 200 erilaista kasvilajia yhdeltä niityltä oli löydetty ja yhdeltä neliömetriltä he pystyivät löytämään 40-50 lajia. Eli metri kertaa metri niin voit kuvitella kuin pieni paikka - ja jopa 50 lajia siltä. Tästä ei varmaan ihan niin montaa löytämään, kaivamaan kun lähdetään, joitain vois löytää. Ei niin montaa. Siinä mielessä nämä niityt on hyvin monimuotoisia, pieniä trooppisia metsiä jos ajatellaan sillai sitten. Normaalisti niityillä 50-100 kasvilajia voi löytyä, mutta siellä jopa 200. Että siten poikkeuksellinen kokonaisuudessaan.

Maria Lahtinen: Jos vielä ajattelee, että saaristosta tulee ehkä mieleen että se on karua ja muuta sellasta. Että sieltä kuitenkin löytyy tällasia paikallisesti hyviä hotspotteja.

Juha-Pekka Salminen: Kyllä, löytyy sellaisia tosi monimuotoisia mikä on hyvä asia. Niin kuin sanoit niin ihminen pystyy vaikuttaan siihen että niitä voidaan kehittää, parantaa näitä paikkoja. Mikä mun mielestä - kun positiivisuuden kautta lähestytään  - niin itse taas olin tänä kesänä näkevinäni tietyillä alueilla enemmän pääskysiä mitä aikasemmin, haarapääsky, tervapääsky taisi olla räystäspääskykin. Kaikki mitä on uhanalasia  - taitaa olla jopa erittäin uhanalaisia tervapääsky ja räystäspääsky ja haarapääsky on vaan vaarantunu. Mutta just nämä maatalouden muutokset ja nämä kaikki elinympäristöjen muutokset ovat vaikuttaneet pääskyihin. Ja hömötiainen on uhanalainen, ei enää löydy metsistä niin helposti. Että vaikka posin kautta mennään, niin ei pelkkää posii tääkään homma oo. Melkein 900 tällä hetkellä lajia Suomen metsissä on uhanalasia, 900 erilaista lajia. Niin on siinä vielä petrattavaa sitten. Siinäkin kuitenkin, aika paljon.

Maria Lahtinen: Palataanko vielä siihen kemiallisen monimuotoisuuden ja biologisen monimuotoisuuden korrelaatioon. Eli jos ajattelee kuinka paljon Suomessa on lajeja ja kuinka paljon niistä on löydetty erilaisia yhdisteitä? Siis jos puhutaan nyt Suomessa. 

Juha-Pekka Salminen: Haluatko, että vastaan sulle?

Maria Lahtinen: Mielellään, siksi mä kysyn. [naurua]

Juha-Pekka Salminen: No tuota kyllä ne parhaat monimuotoisuuden lajit mitä me ollaan nyt tutkittu, niin kyllä ne on ollut ihan suomalaisia. Että mennään sinne yli 15 000 parhaimmillaan. Eli on löydetty suomalaisistakin lajeista, kokonaisuudesta ekalla mittarilla monimuotoisesti yhdisteitä.

Maria Lahtinen: Anna jotain esimerkkejä lajeista, joissa on paljon monimuotoisuutta.

Juha-Pekka Salminen: Nyt pistit pahan tässä kohtaa... En pysty pistämään nyt esimerkkiä noista suomalaisista lajeista, kun me ei olla niitä vielä julkaistu sun muuta. Noista voin sanoa helposti mitä tuolla puutarhalla on tehty. Eli jos nyt niistä ottaa esimerkkejä niin siellä on varmasti noi - ei nyt ihan suomalaisia lajeja - mutta pelargonia tulee mieleen. Erilaiset horsmakasvien heimoon kuuluvat, suomalaisia horsmia tai noita iltahelokkeja tai muita helokkisukuisia. Sieltä varmaan löytyy aika hyvää monimuotoisuutta. Me ei olla vielä - tai on katsottu paljon - mutta me ei olla vielä ynnätty tuloksia yhteen niin en pysty nyt vastaamaan tuohon. Meillä on tavoite tossa kahden vuoden sisällä saada se homma valmiiksi. Sitten kun on pureskeltu se niin pystyn vastaamaan.

Maria Lahtinen: Siitähän on puhuttu montakin kertaa, että on erilaisia yhdisteitä - jos on vaikka kasvi missä on kukka - niin kukassa, lehdissä, varressa ja juurissa on se monimuotoisuus myös siellä kasvin sisällä. Siitäkin on puhuttu, että se vaihtelee myös kasvukauden aikana kasveissa. Eli tavallaan on ihan loputon tämä monimuotoisuuden kenttä.

Juha-Pekka Salminen: Se on valtava, se pitää jollakin tavalla yksinkertaistaa niinkuin me pyritäänkin. Asia monimuotoisuudessaan niin monimutkainen että pitää pyrkiä myös yksinkertaistamaan, että siitä saa jotain irti. Täytyy sitten katsoa miten me se ratkaistaan, mutta kyllä me siihen joku hyvä tapa löydetään myöskin sen asian esittämiseen. Ei siinä mitään. Jos mennään eteenpäin nyt kun ollaan puhuttu paljon siitä, että löytyy erilaisia lajeja paljon ja sitten saattaa olla tämmöisiä että jotkut lajit tuottaa erilaisia yhdisteitä niin mä ajattelin pikkasen twistillä tätä monimuotoisuutta lähteä miettimään. Että mitä jos me yritettäisiin löytää täältä monimuotoisuutta, vaikka tää nyt onkin tämmöinen pohjolan coldspot. Eli kuka tahansa voi yrittää löytää metsästä tällaisen monimuotoisuuden hotspotin eli käytännössä tarkoittaa sitä, että sä olet jossain kohtaa - niin kuin sä tönötät nyt tässä - ja voit istua vaikka kivellä tai seisoa kannolla. Olet jossain kohtaa ja rupeat kattomaan ympärillesi, että kuinka paljon vaikka puulajeja löydät. Rupeat miettiin sitä. Ensinnäkin tuut ehkä vahingossa oppineeksi, että millasia nämä eri puulajit on, tunnistat ne. Ja sitten voit vaihtaa paikkaa - voit mennä sinne turmeltuun talousmetsään - katsomaan miltä siellä näyttää. Tai sitten voit mennä johonkin vähemmän turmeltuun talousmetsään, riippuu vähän kuka siellä sitä asiaa on hoitanut, ja katsomaan miltä siellä sitten näyttää. Jos pääset tommoiseen 15 lajiin niin ollaan mun mielestä jo ihan hyvällä mallilla puulajeissa. Vaikka talousmetsistä 97% on kuusta, mäntyä ja hieskoivua tai rauduskoivua niin toki siellä muitakin kasvaa, ei ne varmaan lähde sieltä kaikkea kitkemään. Jossain kohtaa vielä kauan sitten kaikki koivut tapettiin vesakkomyrkyllä, kun ne oli sellaisia mukamas kiusankappaleita. Mutta sellaista ei onneksi enää tehdä semmoista myrkytystouhua Suomen metsissä. Mutta tuommoinen harjoitus. 
Kuinka monta havupuuta pystyisit löytämään tai kuin monta havupuuta sä pystyisit nimeämään, niitä ei nimittäin ole paljoa. Niitä ei tosiaan ole Suomen metsissä montaa.

Maria Lahtinen: Mä just mietin ylipäätään tätä sun hotspot-harjoitusta, että ensimmäinen ongelma olisi se, että pitäis pystyy tunnistamaan ne lajit. Että ensin pitää lähtee ehkä siitä, että oppii ne lajit tunnistamaan.

Juha-Pekka Salminen: Mutta sitten kun sä näet jonkun semmoisen lajin, jota et tunne niin sitten vaan kasvikirja käteen tai joku appi - nykyään appeja löytyy moniakin - tai joku muu vastaava, joka pystyy sen tunnistamaan sulle. Sehän on vaan semmoista mukavaa luonnossa liikkumista. Mänty ja kuusi tuli tietenkin mainittua. Sitten yksi mikä on rauhoitettu, mistä pikkupoikana tehtiin paljon - vaikka se oli rauhotettu - niin jousipyssyjä.

Maria Lahtinen: Se oli varmaan se mitä me itseasiassa raivattiin sieltä Örössä Luontoliiton leirillä. Että se olikin jännittävä tehtävä, kun meidän käskettiin poistaa kaikki katajat. Itseasiassa osa talkoolaisista oli ihan että ollaanko me nyt tekemässä oikeaa hommaa. Se perusteltiin nimenomaan sillä, että niille paahdeympäristöille se laji ei kuulu ja se tuo sinne vääränlaisia ravinteita. Ja se homma mitä me siellä tehtiin niin oli tutkijoiden perustelemaa ja tiukasti ohjattua - sieltä ne katajat kuului poistaa.

Juha-Pekka Salminen: Kyllä kyllä, ne ei kuuluneet sinne.

Maria Lahtinen: Se ei kuulu sinne, mutta on opittu, että ehkä muissa paikoissa sitä haluaa suojella ja varjella, koska ne voi olla tosi vanhoja yksilöitä. Meilläkin mökkisaaressa on katajia, jotka ovat kasvaneet siellä tosi tosi kauan.

Juha-Pekka Salminen: Kyllä. Ja kauniita katajat on myös katsella. Vähän erilaisia. Mutta siinä on vasta kolme. Marjakuusia löytyy harvinaisena Ahvenanmaalta, ei varmaan paljon löydy marjakuusia luontaisesti muuten. Sitten lehtikuusia löytyy silloin tällön vähän, nekin on vähän sellaisia että onko ne luontaisia vai eikö. Siperianlehtikuusi tai muuta. Siinä vähän rupeaa olemaan havupuut - mänty, kuusi, kataja yleisimpiä. Ei paljon muuten. Että havupuut niinkuin aikasemminkin puhuttiin kasvievoluution yhteydessä niin havupuita kaikenkaikkiaan on maapallolla kauhean vähän. Verrattuna sitten noihin lehtipuihin. Mitäs lehtipuita - montako tulee helposti mieleen? Koivu tietenkin, eikös vaan? Koivuista tulee ensimmäisenä mieleen rauduskoivu ja hieskoivu.

Maria Lahtinen: Mietin taas, että kysytkö tuota tunnistusnäkökulmasta vai vaan, että pystynkö luettelemaan puiden nimiä. Kyllä mä pystyn puiden nimiä luettelemaan, mutta jos pitäisi niitä tunnistaa niin mennään ehkä vaikeampiin kysymyksiin.

Juha-Pekka Salminen: Mutta mitä pystyy yhdeltä alueelta löytämään niin vaivaiskoivua, et varmaan löydä täältä eikös vaan? Tarttis mennä suolle. Tunturikoivua et löydä, tarttis mennä Lappiin. Ja tämmöisiä. Varmaan haapa, harmaaleppä, raita, tuomi, kotipihlaja - aika helppoja - metsävaahtera, tervaleppä, metsälehmus, lehtosaarni, metsätammi, kaikkia tämmöisiä Pikkuhiljaa kun niitä oppii niin sitä kautta niitä löytyy. Mutta joo, itse tommoisen noin kolmisenkymmentä pystyn luettelemaan. Jos 15 löytää tai näkee kerralla niin aikalailla jo hyvä suoritus. Tässä yritän samalla ympärilleni katsoa - tässä ei välttämättä sitä 15 ehkä ihan tässäkään oo. Kymmenenkin on jo hyvä sinällään. Mutta sitä voi kokeilla, eikös vaan? Se on mun mielestä kiva - mä itse sitä sillon tällöin teen ja se kertoo sen paikan missä olet paikallisesta monimuotoisuudesta jotakin, eikös kerrokin? Tietenkin. Ja sitten jos alkaa tympimään, että sä tunnet kaikki puulajit jo niin sitten voit ottaa koko lajikirjon samalta kohtaa - koko lajirikkaushotspotin. Tai voit ensin miettiä pelkästään kasvien kautta, ruohovartiset kasvit mukaan ja sitten toki eläimetkin. Mutta ehkä eläimiä ei kuulu tähän ottaa - kyllä sä tiedät mikä perustavanlaatua oleva ero on kasveilla ja eläimillä. Sen takia eläimiä ei voi oikein ottaa tähän kisaan mukaan. Mä seison tässä paikalla niin eläimillä on tietty piirre mitä kasveilla ei ole.

Maria Lahtinen: Ne pystyvät liikkumaan toisiin paikkoihin.

Juha-Pekka Salminen: Kyllä, se on niin kuin epäreilua sillon, eikös olekin? Kasvit on tässä näin ja ne ei voi mihinkään siirtyä kuin lisääntymällä ja levittämällä siemeniä. Niin siinä mielessä ei eläimiä kannata tähän ottaa. Eläimiä löytyisi kymmenittäin kun menisi pöyhimään tuonne karikkeeseen. Mutta ruohovartisuudesta monimuotoisuus lisääntyy hurjasti. Jos Suomessa on puita 60 lajia niin kaikkinensa putkilokasveja joku 1200. Sitä kautta sieltä yhtäkkiä homma räjähtää käsiin sitten. Ja se olisi tämmöinen lajien, kasvilajien monimuotoisuuden hotspot. Ja se mikä siinä on hauskaa, niin voit ottaa vaikka jos sulla oma puutarha tai oma takapiha tai etupiha tai tämmöinen niin sä voit sinnekin viedä tän hotspottailun. Kuinka paljon näet jostain tietystä paikasta tiettyjä kasvilajeja - tunnetko omasta puutarhasta edes kaikkia. Istutat sinne ja unohdat seuraavana vuonna, että mikä se oli. Niin käy hyvin helposti. Tai sä et taida istuttaa kun sulla on se…

Maria Lahtinen: En harrasta puutarhatoimia, kun mulla on se sammal.

Juha-Pekka Salminen: Kyllä, sammal kasvaa hyvin nurmen joukossa. Mutta joo, puutarhaan pystyy monimuotoisuutta kasvattamaan paljon helpommin mitä metsään.

Maria Lahtinen: Mä ajattelisin, että mun versio tästä voisi olla just semmoinen että valitsisi jonkun paikan ja lähtisi pienemmällä pinta-alalla. Tutustuisi ensin niihin kasveihin mitä siinä on ja sitten alkaisi laajentamaan sädettä.

Juha-Pekka Salminen: Erinomainen! Tiedätkös mä hyppään yhteen mikä mulla on mielessä. Tiedätkös mihin toi sopisi tosi hyvin? Toi sopii siihen, kun mulla on tämmöinen valokuvaushotspot. Itse harrastan – niin kuin varmaan moni muukin harrastaa - luontokuvausta kun liikkuu metsässä niin kuvaa kaikenlaista mitä näkee. Ja itse olen huomannut sen, että aivan liikaa näen vaivaa siinä että mä hakemalla haen jotain kuvattavaa. Jossain kohtaa mä istun kivelle tuolla metsässä ja rupean kattelemaan mitä sieltä löytyy just tuossa jalkojen juuressa. Sähän löydät kuvattavaa, se on siinä. Vaikka kuinka paljon löytyy ja sitten kun laajennat vähän perspektiiviä - katsot viiden metrin, kymmenen metrin päähän niin valokuvaajat vois metsässä ottaa saman harrastuksen. Kuinka monta eri lajia pystyy kuvaamaan, kuinka monta eri lajia näkee siinä. Ei kannata hosua koko ajan. Nyt tässäkin ollaan oltu paikalla aika kauan niin tässä kun rupeaisi katselemaan niin löytyisi. Varsinkin näin illemmalla, kun on tuommoinen ilta-aurinko. Tulee kivasti nuo auringonsäteet tuolta tai sitten aamulla kun vastaavasti aurinko alhaalla niin saa paremmin valo-olosuhteet valokuvaamiselle. Ei tarvitse koko ajan hosua ja etsiä paikkoja, joskus joku paikka voi sinällään olla niin kuvauksellinen että siitä saa helposti 15-20 hyvää lajikuvaa jos niikseen haluaa. Ja varsinkin jos on zoom-kamera, pääsee vähän lähemmäs, eikä tarvitse mihinkään siirtyä siitä paikasta.

Maria Lahtinen: Niin ja mä ajattelin, että tosta voisi sitten tehdä  - jos se oma oli se isompi tai pienempi alue jota seuraa  - niin tehdä sitä vuodenaikojen ja kasvukauden aikasta seurantaa. Miten se muuttuu se lajisto ja mitä siinä tapahtuu niin siitähän saisi harrastuksen missä voi vaan istua lähes paikallaan ja nautiskella.

Juha-Pekka Salminen: Valitset itsellesi - tiedätkös - vaikka viisi kivaa paikkaa, jostain semmoisesta mikä rentouttaa sua muuten, missä tykkäät käydä kävelyllä tai mihin tykkäät mennä. Valitset viisi paikkaa ja käyt silloin tällöin siellä. Ja sitten se kato jos pystyt itse tekemään jotain tai joku toinen tekee jotakin vaikka siellä Örön paahdeympäristössä, niityllä tai muuten niin menet sinne niitylle. Menet ensi vuonna, menet kahden vuoden päästä. Tarkkailemaan, että miten se muuttuu - muuttuuko se parempaan suuntaan, katsot mikä on tilanne. Saat posin kautta sitäkin harrastusta sitten monimuotoisuuskasveista.

Maria Lahtinen: Pitää ehkä vähän ottaa negan kautta, koska mä kävin itseasiassa edellisviikonloppuna Öröllä uudestaan ja siihen oli tehty frisbeegolf-rata [voivottelua] siihen ainutlaatuiseen paahdeympäristöön mikä me oltiin raivattu.

Juha-Pekka Salminen: Voi voi.

Maria Lahtinen: Vähän kyllä meni pasmat sekaisin. Pitäisi ottaa yhteyttä metsähallitukseen, että mitä on tapahtunut…

Juha-Pekka Salminen: Nyt sä tiedät miltä musta tuntuu keskimäärin joka vuosi kun mä kuljen metsässä ja katson, että mitäs täällä seuraavaksi on raiskattu. Näin se menee, jaaha, vai niin. Yleensä käy siten, että sellainen paikka missä mä tykkään liikkua niin en mä tiedä, joku kattoo varmaan GPS-signaalista tai jostain mutta seuraavana vuonna se on vedetty nurin. Ja kynnetty, runnottu pilalle. Semmosta se on. [naurahdus] Ei sille mitään voi. Mä oon aina sanonut - mä en valita kun mä oon niin köyhä. Ei saisi olla näin köyhä, pitäisi omistaa kaikki Suomen metsät ja liikkua siellä omissa metsissä vaan ja päättää. Siitähän tämä kiinni on. Omistaisi kaikki metsät niin voisi kaikki suojella. Mutta kun ihmiset haluaa vaan ne rahat sieltä pois sun muut niin ei saisi olla näin köyhä ettei pysty ostaan koko Suomen metsää itselle.

Maria Lahtinen: Mutta toutakin pystyy tukemaan monin keinoin - riippuu aina mitkä on vallitsevat suojeluohjelmat ja muut sellaset. Itsekin olen asettanut pienen palan metsää suojeltavaksi, koska en olisi edes osannut hoitaa sitä metsää. Ja siitä sai jopa korvauksen siitä sillon, kun oli semmonien suojeluohjelma käynnissä. Sai korvauksen siitä, että antoi metsänsä suojeltavaksi niin se tuntu jopa vähän liioittelulta. Että sai rahaa siitä, että antoi suojeltavaksi.

Juha-Pekka Salminen: Kyllä, kyllä.

Maria Lahtinen: Mutta tavallaan kun oikealla tavalla tuettaisiin oikeita toimenpiteitä niin tuettaisiin tietenkin myös tätä järkevää.

Juha-Pekka Salminen: Se on tavallaan ihan oikein noin, että saat siitä jonkun pienen korvauksen. Koska sä menetät ne tulot tulevaisuudessa, mutta mun mielestä tolla tavalla kannattaisi edetä ja harkita vakavasti kun se luontoarvo säilyy, eikös vaan? Monimuotoisuus kasvaa ja se metsä olisi myös kivempi sitten meillekin. Plus kaikille muillekin eläimille ja kasveille.

Maria Lahtinen: Ja ymmärrän, että siihen on eri tahoilla erilaisia mahdollisuudet. Joillekin se metsä on se kaiken ansion lähde. Mutta ne, jotka pystyy sitä tekemään niin kannattaa miettiä.

Juha-Pekka Salminen: Tottakai, tää on aina tämmöinen. Tämä on ideologista keskustelua välillä tietenkin. Välillä se harmittaa, mutta turha sitä ruikuttaa on kun ei itse omista kaikkia metsiä. Jos toisten metsissä liikut ja ruikutat niin siinäpähän ruikutat sitten. [naurahdus] Ei sille mitään voi. Ennenkun lopetetaan niin tiedätkös mikä on viimeinen hotspot minkä mä haluaisin vielä ottaa tähän näin. Oli puuhotspot, sit kasvilajihotspot ja valokuvaushotspot mistä voidaan hakea monimuotoisuuksia. Niin viimeinen vielä mitä mä itse harrastan - muttä mä oon varmaan Suomen ainoa kun harrastan sitä. Mä yritin kerran myydä sitä tuolla instagramissa meidän tutkimusryhmälle mut aika hiljasta oli kylätiellä sunnuntaiaamuna. Ei paljon osallistujia siihen kilpailuun tullut. [naurahdus]

Maria Lahtinen: No, kerro nyt vaan.

Juha-Pekka Salminen: Se on ellagitanniini-hotspot. Että hae semmoinen paikka mistä tahansa - vaikka tämä paikka tässä - kuinka monta kasvilajia näet tältä seisomalta – siis sellaista kasvilajia, jotka tuottavat nimenomaan ellagitanniineja. Ja haepa semmoinen paikka, että saat kasaan kymmenen. Siinä hei sun tavoite tälle syksylle. Kymmenen on ihan mahdollinen, mä oon ite saanu sen kymmenen, olisinko kahteentoista parhaimmillaan päässyt. Mutta se vaatii pikkuisen hommaa katsos, kun et voi mennä sinne perinteiseen talousmetsään, jota ne omistajat on raiskanneet. Et voi mennä sinne vaan sun täytyy hakea vähän semmoista missä joku vähän laiskempi on jättänyt kasvamaan vaan. Vähän semmoinen, ehkä joku unohdettu tienpätkä metsässä, ojanpiennar on vähän rehevöitynyt - siellä kasvaa sekä kostean paikan kasveja ja kuivankin paikan kasveja siinä tiellä tai muuta. Sellainen tie, joka on mennyt umpeen.

Maria Lahtinen: Mä en tavallaan ihmettele, että sä olet jäänyt yksin tämän sun ellagitanniini-hotspotin kanssa - tosi helppo tehtävä meille kaikille taviksille. Että ensin pitäisi ehkä hieman perehtyä missä kasveissa on ellagitanniineja, mutta se on hyvä, että on haasteita aina eteenpäin. Saanko mä ottaa vaikka flavonoidi-hotspotin, olisi mulle helpompi kun ellagitanniinit?

Juha-Pekka Salminen: No flavonoidihotspot on - saanko sanoa - vähän tylsä.

Maria Lahtinen: No mä oon vähän tylsä.

Juha-Pekka Salminen: Ei mutta oikeasti, tiedätkö miksi se on tylsä?

Maria Lahtinen: Koska melkein kaikissa kasveissa on flavonoideja.

Juha-Pekka Salminen: Melkein kaikissa kasveissa on. Että sitten tarvitsisi ehkä ottaa semmoinen - ottaa flavonoideja sieltä yhdisteryhmän sisältä - joitain semmoisia tiettyjä flavonoideja, yksittäisiä flavonoideja tai tiettyjä flavonoidityyppejä. Mutta kaikki kasvilajit enemmän tai vähemmän sisältää flavonoideja. Että siten se on, se on sama kun katsoisi monimuotoisuutta ylipäänsä.

Maria Lahtinen: Mutta kauhean palkitsevaa, mä lähen tohon!

Juha-Pekka Salminen: Se on palkitsevaa, mutta ehkä mun täytyy ruveta pakkomyymään tota ellagitanniinihotspotia jollain tavalla - siinä on kuitenkin perinteisiä, hyviä kasvilajeja. Teen siitä varmaan jonkun pienen päivityksen jossain vaiheessa. Nyt me on kuitenkin aika paljon puhuttu semmoisista, jos ajattelet meidän koivut, tammi, lepät, mansikat, poimulehdet, kurjenjalka, lakka, vadelma, lillukka, mesimarjat, kellukat, mesiangervo, rantakukka, tyrni, kurjenpolvet, horsmat, ruusut. Ihan tämmöisiä perinteisiä kaikkien tuntemia lajeja, noista kun valitsee niin sieltä saa semmoisen.

Maria Lahtinen: Nyt alkaa kuulostaa mahdolliselta, kun annettiin vähän jonkunlaista vinkkiä, että mistä niitä voisi löytää.

Juha-Pekka Salminen: Niin kuin mä sanoin niin me tutkimusryhmän kesken tätä testailtiin ja kyllä mä lähden siitä oletuksesta, että he tietää jotakin näistä, tottakai. Tavalliset ihmiset ei vielä voi tietää, mutta vähän ajan kuluessa tieto kasvaa sitten. Joo mutta tämmösiä monimuotoisuuden erilaisia twistejä.

Maria Lahtinen: Ja meillähän tässä koko Luonnollista kemiaa -hankkeen tavoitteena on ollut tämän kemiallisen monimuotoisuuden käsitteen selittäminen ja siitä puhuminen ja sen ihmisille tietoiseksi tekeminen. Sano vielä vähän siitä, että miksi se kemiallinen monimuotoisuus on tärkeää - miksi siitä kannattaisi myös olla kiinnostunut sen ihan perinteisen luonnon monimuotoisuuden lisäksi?

Juha-Pekka Salminen: No se on tietenkin yksi sellanen ominaisuus kasvikuntaa mitä ei tunneta. Aika usein sellaiset ominaisuudet ylipäätänsä täällä maapallolla mitä ei tunneta niin niitä varmaan kannattaisi oppia tuntemaan ennen kuin ne menetetään. Se on vähän sama kasvilajienkin suhteen - jos kasvilaji kuolee sukupuuttoon ennenkuin ihmiset on löytäneet sen tai eläimet niin silloinhan me ei tiedetä siitä kasvilajista mitään. Me ei tiedetä sen roolista ympäristössä, kaikissa ravintoverkoissa ja näin. Nämä yhdisteet - jos me ajatellaan pelkkää vaikka sitä, että jollain tavalla ihminen haluaisi hyödyntää niitä yhdisteitä. Voi olla monenlaisia ihmisiä, tarvitaan tuotteita, kosmetiikkaan tai lääketeollisuuteen tai johonkin nahan parkitsemiseen tai muihin tällaisiin aplikaatioihin. Jos me ei tunneta näitä kaikkia luonnon tarjoamia mahdollisuuksia. Tai vaikka antibakteeriset yhdisteet. Niitä me tutkitaan - niin kuin viimekis puhuttiin - aktiivisesti näitä sairaalabakteerien hoitoaineita. Niitä aineita ei tällä hetkellä tietenkään ole riittävästi, muutenhan siitä aiheesta ei niin paljon puhuttaisi, eikös vaan? Kun tarpeeksi tehokkaita antibiootteja löytyisi tai semmoisia aineita mitkä tehoaisi sairaalabakteereihin niin se ongelma olisi varmaan pienempi. Tällä hetkellä niitä aineita ei riittävän hyvin tunneta. Ja nyt kun me opitaan pikkuhiljaa tuntemaan ne kasvikunnan sellaisista lajeista, mitä kukaan ei ole koskaan aikaisemmin tutkinut tai ei ainakaan ole pystynyt sanomaan mitä siellä on, kemiallisesti niissä lajeissa. Nyt kun niitä lajeja tutkitaan - niiden antimikrobista tehoa - me voidaan löytää kokonaan uusia aktiivisia yhdisteitä. Tai sitten semmoisia aktiivisuuscocktaileja, koska on myös kemiallisen monimuotoisuuden kannalta relevanttia se - ei ole ehkä niin kauhean tärkeää hakea yhtä ainoaa yhdistettä vaan no, joskus on aika tärkeää hakea sitä yhdistekokonaisuutta mikä tehoaa sitten johonkin tai toimii jossain tietyssä aplikaatiossa. Niin siinä mielessä tietynlainen monimuotoisuus on hirveän tärkeää luonnossa ylipäänsä. Se on vähän semmonen lähtökohta mun mielestä, kaikessa tieteenteossa. Meidän tarvitsisi ensin tietää mitä meillä on. Jos me ei tiedetä mitä meillä on, niin eihän me päästä eteenpäin. Ei suojelutoimenpiteissä, ei hyödyntämistoimenpiteissä, ei missään. Me ollaan niin kuin kivikaudella ja varmaan siitä haluttaisiin kuitenkin eteenpäin. Ja kun tämä on kuitenkin semmoinen monimuotoisuuden aspekti mitä tällä hetkellä ei tunneta perinpohjasesti juuri monenkaan lajin kohdalta. Niinkuin sanoin, en itsekään osannut vielä vastata sulle noista suomalaisista lajeista, kun meillä se omakin tutkimus on vielä kesken, ei ole jäänyt syvämuistiin. Ellagitanniinit mä pystyisin luettelemaan kaikista lajeista mitä nähdään, mutta en mä kokonaismonimuotosuutta pysty kun se on niin uusi juttu meillekin. Pikkuhiljaa saadaan sitäkin pakettia kasaan.

Maria Lahtinen: Selvä, voidaan palata sitten kahden vuoden päästä ehkä tsekkaamaan mikä on tilanne kun olette saaneet tulokset tehtyä.

Juha-Pekka Salminen: Toivottavasti aikasemminkin, uskoisin. Mutta viimestään silloin uskoisin, että ollaan valmiita.

Maria Lahtinen: Selvä, semmoista tänään luonnon ja kemian monimuotoisuudesta ja lähetäänkö me nyt etsimään jotain hotspotteja?

Juha-Pekka Salminen: Lähdetään etsimään hotspotteja ja vaikka sellaista, että syksylläkin voi katsoa sitten kun ruska tänne tulee, että löydät parhaan ruskan. Kuinka monta erilaista ruskaan osallistuvaa lajia löydät. Tätä voi laajentaa monella tavalla. Pääasia, että liikutaan luonnossa, nautitaan luonnosta ja löydetään näitä positiivisia komponentteja.

Maria Lahtinen: Selvä, kiitos tästä keskustelusta. Palataan uusiin aiheisiin.

Juha-Pekka Salminen: Näin tehdään, kiitos.

Maria Lahtinen: Kiitos.

Opiskelijoiden rooli tutkimuksen kehittämisessä

Opiskelijoilla on keskeinen rooli yliopistolla tehtävässä tutkimuksessa ja osittain myös sen kehittämisessä. Mutta miten eritasoisten opiskelijoiden kanssa - tutkimusryhmissä mukana vuosittain jopa seitsemän ikäluokkaa - tehtävän tutkimuksen kehittämiseen tulee panostaa? Onko tutkimuksen kehittäminen jopa tutkimusryhmien tärkein vuosittainen kehityskohde, olettaen että opetus ja yhteiskunnallinen vuorovaikutus ovat jo hyvällä tasolla? Tässä podcastjaksossa keskustellaan prof. JP Salmisen kanssa siitä, miten luonnonyhdistekemian tutkimusryhmässä on kehitetty yliopiston kolmea perustehtävää 15 viime vuoden aikana. Samalla paljastetaan ryhmän tämänhetkiset kehityskohteet ja kuullaan perustelut sille, miksi kehityskohteiden  jatkuva priorisointi ja resurssien rajallisuus kulkevat nyky-yliopistossa käsi kädessä.

>> Kuuntele jakso Soundcloudissa

 

 

 

Hyvät ja pahat hyönteiset kasvievoluution edistäjinä

Tiesitkö, että jopa tuhohyönteisistä on ollut merkittävää hyötyä kasvikunnan kehittymiselle evoluution saatossa. Tässä podcastjaksossa keskustellaan siitä, miten hyönteiset ovat pakottaneet kasvikuntaa tuottamaan muun muassa uusia lääkeaineita ja miten hyönteiset käyttävät näitä aineita myös omaan puolustukseensa. Lisäksi käydään läpi esimerkkien avulla sitä, miten kasvilajien mikroevoluution ensiaskeleita voi yrittää todentaa jopa omassa kotipuutarhassa.

>> Kuuntele jakso

Kasvien hyödyllisten aineiden hyödyntäminen

Miten punaviinin ja teen valmistuksen yhteydessä käy rypäleiden ja teepensaan hyödyllisille aineille? Entä mitä haittaa tammitynnyreissä kypsyttämisestä voi olla vahvoille alkoholijuomille? Muun muassa näistä aiheista keskustellaan tässä podcast-jaksossa, jossa pohditaan yleisesti kasvien hyödyllisten aineiden pysyvyyttä ja muuntumista jopa kokonaan uusiksi aineiksi. Ovatko ne sitten enää hyödyllisiä?

>> Kuuntele jakso

 

Tekstivastine 

(tulossa pian)

Kasvien ja kasvikemian evoluutio

Tiedätkö miten kasvien evoluutio on edennyt viimeisen vajaan 500 miljoonan vuoden aikana ja miten se on vaikuttanut kasvien kykyyn valmistaa mitä moninaisempia puolustusaineita? Tässä podcastissa liikutaan esihistoriallisissa kortemetsissä, joista siirrytään dinosaurusten ja araukarioiden kautta kohti nykypäivää, aina kasvikemian evoluution huipulle asti!

>> Kuuntele jakso

Tekstivastine

ML: Tällä kertaa Luonnollista kemiaa –podcastissa lähdetään aikamatkalle. Tarkoitus on mennä historiassa tosi paljon taaksepäin ja katsella vähän biologisen evoluution ja kasvikemian evoluution rinnakkainkulkua. Tai sitä, että onko se kulkenut rinnakkain. Luonnonyhdistekemian professori Juha-Pekka Salminen, mistäs kaukaa me lähdetään tänään matkalle?

JPS: Lähdetään sieltä vajaa 500 miljoonaa vuotta sitten, kun merestä maakasvien kehitys on lähtenyt liikenteeseen. Tavoitteena ehkä vähän hakea perspektiiviä myöskin asioille. Itse aika usein törmään siihen, että en välttämättä tule ajatelleeksi ihan riittävän laajalla perspektiivillä asioita. Ihminen aika usein jää arkeensa pyörimään ja elää vaan siinä hetkessä. Mun mielestä on todella kiinnostavaa mennä sinne, mistä kaikki kasvievoluutio on lähtenyt liikkeelle ja yrittää palata sieltä tähän päivään ja pohtia mitä siinä välissä on tapahtunut. Se on tosi kiinnostavaa. Että lähdetään katsomaan sitä kokonaisuutta, että miten kasvit on mereltä siirtyneet maalle, ja mitä sen jälkeen on tapahtunut. Mutta siihen perspektiiviin - että saadaan vähän lukuarvoja tai miten me liikutaan - aika usein sitä itsekin unohtaa tosiaan, että ei kemistit oikeastaan niitä näitä aineita kasveista ole pystynyt analysoimaan kunnolla kun vajaat 100 vuotta. Eli eikös ole aika lyhkänen aika. Sinulle ja minulle 100 vuotta tuntuu aika pitkältä ajalta, eikös tunnukin, henkilökohtaisesti ehkä. Mutta itse on tutkinut vaan sitten ehkä 20–25 vuotta näitä asioita. Toisaalta se on siitä 100 vuodesta aika paljon, kun ajattelee sillai, eikös vaan toisaalta siitä, milloin ylipäänsä näitä asioita on voitu jollain tarkkuudella tutkia. Sitten me tutkitaan tällaisia kasveja - itse oon hurahtanut vaikka johonkin tammeen. Tiedätkö, mikä on vanhin tammi, mitä tällä hetkellä on elossa, siis kuinka vanha? Vanhin tammiyksilö, ei välttämättä Suomessa vaan ylipäänsä?

ML: Mitäköhän nyt uskaltaisi veikata - joku 300 vuotta?

JPS: 2 000 vuotta, voitko kuvitella. 2 000 vuotta on aika pitkä aika, ajanlaskumme alusta alkaen siis. Että sillä tavalla vähän perspektiiviä. Tosi vanhoja asioita, mitä ei välttämättä aina tule ajatelleeksi. Suomessahan metsätalous, metsäteollisuus tai metsänomistajat - me hakataan metsämme silloin, kun metsät on ihan teini-ikäisiä. Ne on reilusti alle 100-vuotiaita ne puut ja ne on pakko hakata, kun on niin kauhea rahantarve. Ihan teini-ikäisiä yksilöitä. Ne on just päässeet elämässään alkuun ja saman tien tullaan ja vedetään nurin. Niillä ei todellakaan ole ollut aikaa kehittyä niin kuin näillä 1000-vuotisilla puilla.

ML: Onhan se usein, kun luonnossa liikkuu, niin just sitä miettii, että miten kaikki se ympärillä oleva on ollut siellä jo kauan ennen minua. Miettii kaikkia kiviä ja kasveja ja puita ja muita, niin kyllä se perspektiivi jo tulee siinäkin. Mutta nyt tänään on tarkoitus mennä siinä perspektiivissä tosi paljon taaksepäin ja miettiä ihan niitä ensimmäisiä, varmaan kuitenkin yhteyttäviä, kasveja. Ja sitä, että mitä niitten kemiasta on opittu nyt viimeisten vuosikymmenien aikana, jolloin sitä on vasta päästy tutkimaan.

JPS: Kyllä. Mutta ajattele sitä, kun maakasvit on lähteneet alun perin mereltä kehittymään, niin siitä on tosiaan 470 miljoonaa vuotta aikaa. Niin kuinka paljon kasveilla on etumatkaa myöskin kemistin toimimiseen, kun verrataan meihin tavallisiin kemisteihin. Aika pitkä etumatka. Ja nyt täytyy sekin vielä muistaa, että me ruvetaan puhumaan näitten kasvien evoluutiosta ja siinä rinnalla kasvikemian evoluutiosta, niin tällä hetkellä tämä perustuu käytännössä siihen, mitä me itse tehdään ja tutkitaan. Meillä valmistuu kohta parin väitöskirjan verran tutkimusmateriaalia ja meillä on 4 000 kasvilajia, mitä meillä on tutkittu. Jonkun mielestä ihan kauhean iso luku, eikö olekin, 4 000 kasvilajia. Jonkun mielestä hirvittävän suuri työmäärä. Mutta siinä on vain 1 % arvioiden siitä, mitä kasvilajeja ylipäänsä löytyy maapallolta. Että me arvioimme, että meillä on 400 000 kasvilajia. Ja meillä on siitä vain siis 1 %. Mutta minun mielestäni sekin jo todella paljon. Siis meillä on 1 % kaikista maailman lajeista tämän tutkimuksen piirissä. 

ML: Joo, taas tulee sitä perspektiiviä. Mutta jos se 1 % on tosiaan se 4 000, niin onhan se aika kattava kattaus. Kuitenkin varmaan saa jonkunlaisen yleiskäsityksen. Ja kun teidän kasvit ymmärtääkseni vielä on ympäri maapalloa, että ei vain tietyltä alueelta –

JPS: Ne on viideltä eri mantereelta ja vielä sillä tavalla kerätty - minulla on Suvi Vanhakylä, biologi, projektissani töissä, joka tekee myöskin väitöskirjaa, kemian väitöskirjaa muuten biologi tekee - niin Suvin kanssa nimenomaan lähdetty valitsemaan näitä lajeja, että on erilaiset evolutiiviset kasvilahkot saatu edustettua hyvin. Eri kasviheimot, kasvilahkot, tasaisesti pyritty keräämään koko (evolutiiviselta) janalta, että voidaan vetää johtopäätöksiä. Mutta siis taustana tämä, että vain 1 %. Mutta minun mielestäni se on paljon, vaikka vaikuttaa, että se on vain vähän.

ML: Jotkut ovat tehneet väitöskirjoja vain yhdestäkin kasvista, niin 4 000 on minusta kyllä aikamoinen lisäys.

JPS: Kyllä. Ja mikä siinä on todella hienoa, kun tosiaan on kerätty koko tältä evolutiiviselta janalta erilaisia kasvilajeja ja kasviheimoja, niin näemme, että kun kasvit kehittyvät, samalla niillä on myöskin mahdollisuus kehittää kasvien kemiaa. Mistä käymme kohta esimerkkejä läpi. Mutta aina kun kasvit kehittyvät, niin kasvikemia ei välttämättä mene kemistin mielestä ”oikeaan” suuntaan. Saattaa olla, että siellä syntyy kehittyneempiä kemiallisia rakenteita, mutta niihin linkittyvä bioaktiivisuus saattaakin jossain kohtaa mennä huonompaan suuntaan. Eli kun yhdisteet kehittyvät, bioaktiivisuus voi mennä eri suuntiin - toinen aktiivisuus saattaa nousta, mutta joku toinen aktiivisuus laskee, kun yhdisteet kehittyvät. Ja jossain kohtaa evoluutiota taas, kun tulee uusia lajeja, saattaa olla, että taas uudet yhdisteet, mitä syntyy, vievätkin sen äsken ylöspäin menneen aktiivisuuden alaspäin ja alas mennyt aktiivisuus nouseekin ylöspäin. Vaikka koko ajan kemia kehittyy eteenpäin, mutta siellä kemian mukana erilaiset bioaktiivisuudet kulkevat omaa polkuansa ylöspäin, alaspäin, välillä ehkä kokonaan kadoten. Ja taas 10 miljoonan vuoden päästä uudestaan ilmenevät jossain evoluutiovaiheessa. Kun kasvit tekevät semmoisia hassuja juttuja, että ne eivät systemaattisesti välttämättä pidä jotain ominaisuutta seuraavaan lajiin ja seuraavaan lajiin. Joku ominaisuus saattaa välillä hävitä. Ne periaatteessa osaavat tehdä asioita, mutta ne välillä jättävät sen taidon käyttämättä, kunnes taas tulee jokin syy, mikä pakottaa ne ottamaan sen taidon esiin.

ML: Tämä on mielestäni valtavan mielenkiintoista, että miten se kemia kehittyy – onneksi kohta kuullaan siitä tarkemmin. Ja kysymykset, että miksi se kehittyy ja mihin suuntaan kehittyy - siihen ei varmaankaan ole olemassa yhtä vastausta. Mutta juuri tuo, mitä jo kerroit, että nyt sitä on nähty, mihin suuntaan se on mennyt. Ja että se vaihtelee ja menee yllättäviin suuntiin ja muuta, niin siinä on varmaan aika monta tekijää, jotka siihen vaikuttavat sekä ehkä ympäristöolosuhteissa, että sitten ihan siellä kasvin omissa ominaisuuksissa.

JPS: Sitten kun lajiutumista miettii - että miten uudet lajit syntyvät - niin totta kai isot mullistukset, mitä maapallolla tapahtuu vaikuttaa. Mantereitten eriytyminen ja erilaisten kasvien populaatioitten isoloituminen. Ne eristäytyvät saman lajin toisista populaatioista ja sitä kautta se populaatio voi taas eriytyä siihen ilmastoon, siihen ympäristöön. Siellä voi olla täysin erilainen eläinkunta, mitä alun perin oli jostain, mistä se lähti liikkeelle. Aika usein lajiutuminen tapahtuu tällaisella mekanismilla, että joku populaatio joutuu eroon muusta populaatiosta ja sitä kautta se ympäristö on erilainen, mitä se aikaisemmin oli. Ja se ympäristö sitten muokkaa sitä kasvia. Riippuen siitä, mikä se ympäristön paine on. Se voi muokata sitä kemiallisesti parempaan suuntaan, jos tarve on. Mutta toisaalta kasvitieteellinen puutarha - täällähän ne rentoutuvat, kun täällä ei ole mitään uhkaa. Täällähän ne ovat isoloituneena. Jos täällä tapahtuisi evoluutio niin, että olisimme 10 miljoonaa vuotta täällä, niin todennäköisesti näiden kasvien kemia menisi huonompaan suuntaan, meidän mielestämme. Koska niillä ei ole tarvetta pörhistellä niillä hienoilla bioaktiivisilla aineilla, koska täällä ei ole käytännössä näillä kasveilla juurikaan mitään uhkatekijöitä.

ML: Eli kasveille tuotettu stressi on ehkä kemistin mielestä kiinnostava juuri siksi, että se saattaa aiheuttaa sinne kemiallista kehittymistä.

JPS: Kyllä, pieni stressi on kaikille ihan hyvä välillä.

ML: Ehkä joo, ja sitten lepotila laiskistaa. Oliko se nyt tästä se johtopäätös?

JPS: No niin, lähetään tuosta liikkeelle. Ja hei, olemme tässä nyt jättilummealtaan vierellä. Meillä ei välttämättä täällä eikä tietenkään olekaan esim. rakkolevää – vai rakkohauruko se nyt on nykyiseltä nimeltään on - mutta leväthän eivät kasveihin kuulukaan ja olemme kasvitieteellisellä puutarhalla. Mutta lähdetään levistä kuitenkin liikkeelle siten, kun maakasvit ovat lähteneet kuitenkin tuolta vedestä liikenteeseen. Niin haluaisin ehkä kuitenkin ottaa levän, esim. rakkolevän ensimmäiseen esimerkkiin. Ihan sen takia, että kun aiemmin puhuttiin tuossa joulun kemian yhteydessäkin, että haihtuvissa yhdisteissä oli - montako niissä oli - yhdeksän tai 10 hiiliatomia. Tai jos mennään vielä yksi askel taaksepäin, kun mietitään sitä, mitä fotosynteesi tekee. Lyhyesti vain, että kun kasvit pyrkivät tekemään fotosynteesin kautta glyseraldehydi-3-fosfaattia, joka on kolmen hiilen legopalikka ja sitten ne varastoivat sitä sokeriksi ja tärkkelykseksi, varastosokereiksi. Sitten ne rupeavat hajottamaan niitä sokereita, mitkä ovat kuuden hiilen palikoita. Niistä sitten tehdään rakennusaineita näitten aineiden tekemiseen, mistä me nyt puhumme, kasvien puolustusaineiden tekemiseen. Yksinkertaisimmillaan levistä löytyy ns. florotanniineja, jotka koostuvat kuuden hiilen paketeista. Käytännössä fenolisesta renkaasta, missä on kolme OH-ryhmää. Se on siis hyvin yksinkertainen kuuden hiilen yksikkö, perusyksikkö. Ja niitä perusyksiköitä on toisiinsa sitoutuneena 2, 3, 4, 5, 50, 60 100, eli valtavan suuria yhdisteitä, mutta hyvin yksinkertaisesta palikasta koostuneita. Eli hyvin yksinkertainen biosynteettinen kyky levillä. Mutta kyky tehdä hirvittävän suuria yhdisteitä, jotka toisaalta ovat sitä myöten tanniineja ja ne ovat myöskin aika herkästi hapettuvia. Eli siellä on sekä tanniinimaisuus että myöskin hapettumisherkkyys näitten levien yhdisteillä. Mutta siis hyvin yksinkertainen rakenne. Kuuden hiilen fenolinen rengas, joita vain on liittynyt toisiinsa lukuisa joukko.

ML: Mutta se yksinkertainen kemiallinen rakenne on sitten riittänyt, koska levät ovat kuitenkin päässeet aika pitkälle - ne on olleet niitä ensimmäisiä, mutta niitä on edelleenkin olemassa?

JPS: No joo, levistä emme kauhean montaa ole tutkineet, mutta tuo rakkolevä on sellainen, Turun yliopistossa on väitöskirjakin tehty aikoinaan rakkolevästä ja sen takia se tunnetaan vähän paremmin. Mutta jos sieltä siirrytään eteenpäin niin ensimmäiset maakasvit on käytännössä aika hyvä aasinsilta, kun vedestä lähdetään, niin sammaleet käytännössä. Sammaleethan ovat sellaisia, että nehän hyvin pärjäävät ilman kosteita olosuhteita. Niillä käytännössä ei ole juuria eikä johtosolukoita. Eli ne eivät pysty vettä ottamaan mistään kuivalta seudulta, vaan niiden pitää vesi saada suoraan sieltä, missä ne ovat. Sammaleissa löytyy myöskin hyvin yksinkertaisia yhdisteitä, hiilihydraatteja, lipidejä ja aika alhaisissa pitoisuuksissa. Mitä mekin olemme niitä analysoineet niin polyfenoleita esimerkiksi, niin todella vähän. Eli sammaleet eivät ole vielä meidän silmissä kovinkaan kiinnostavia kemiallisesti, mutta niiden evoluutio on lähtenyt 470 miljoonaa vuotta sitten liikkeelle. Niitä on hirveän monta lajia, melkein parikymmentätuhatta lajia löytyy sammalia. Mutta ei vielä vaikuttavien aineiden suhteen kovinkaan kiinnostavia. Niistä ei löydy sitten taas näitä florotanniineja toisaalta. Eli ei löydy näitä samoja, mitä löytyi levistä. 

ML: Onko sinulla jotain ajatusta siitä, että miksei löydy? Miksi sammaleet ovat lähteneet erilaisten yhdisteiden tuottamisen tielle?

JPS: No jaa, se on sitten vähän vaikeampi sanoa. Siinä on ympäristö täysin erilainen, mitä merellinen ympäristö. Ja siinä kohtaa silloin, kun ne ovat lähteneet evolutiivisesti eriytymään, silloin ei välttämättä vielä ollut kovinkaan suurta painetta myöskään maapallolla eläimistön kautta. Ilmakehä oli erilainen ja hyönteisiä ei esimerkiksi ollut vielä ollenkaan. Todennäköisesti ei ollut vielä sellaisia stressitekijöitä, mistä äsken puhuttiin, jotka olisivat saaneet tarpeen monimutkaisempien yhdisteiden valmistamiseen. Mutta ne ovat vähän yksinkertaisempia tavallaan kasvimaailman edustajana, mutta myöskin kemisteinä vähän köykäisempiä käytännön tasolla.

ML: Mutta heillekin on riittänyt nämä yksinkertaiset yhdisteet ja sammaleitakin me edelleen nähdään. Varmaan on paljon lajeja, jotka ovat tässä näiden satojentuhansien vuosien aikana kadonneet kokonaan, mistä meillä ei ole aavistustakaan, mutta sitten jotkut lajit ovat tulleet koko matkan?

JPS: On. Voimme vaikka mennä tästä uuden maailman tropiikista, missä nyt olemme, tuohon araukariakasvien huoneeseen. Täällähän meill tässä Janne Ahon hienojen orkideojen alla niin kuin huomaat, tässähän on sammalia, mutta ne ovat aika kuivia, kun ne ovat tässä. Niitä täytyy koko ajan kastella päivittäin. Eiväthän ne tässä muuten menestyisi kun alusta ei ole luonnollisesti märkä. Että siihen ne sitten kuolisivat siihen mahdottomuuteensa. Niiden täytyy käytännössä olla koko ajan kosteassa. Mutta sitten kun menemme siitä eteenpäin, niin käytännössä sanikkaiset on seuraava evolutiivinen askel eteenpäin. 425 miljoonaa vuotta sitten lähtenyt eriytymään tämmöinen linja. Itse sekoitan sen aina saniaisiin, mutta puhutaan sanikkaisista. Saniaiset kuuluvat sanikkaisiin. Sinne kuuluvat myöskin liekomaiset kasvit ja kortteet. Kortteet ovat ehkä tuttuja - metsäkorte ja mitä näitä on, peltokorte. Ne ovat ehkä sellaisia, mitä nähdään nykyäänkin paljon. Ja saniaiset tietenkin ovat varmaankin tuttuja. Täällä ensimmäistä kertaa kortteet, mitä näemme peltojen ja ojien reunoilla keväisin, niin aika hienoja kortemetsiä näkee, jos tietää, mitä etsii. Sitten kun menee sinne maan tasalle ja katsoo, ne näyttävät pieneltä metsältä. Voi kuvitella itsensä evolutiiviseen 400 miljoonaa vuotta vanhaan kortemetsään. Suomessa toki kortteet ovat aika pieniä, mutta jos olisivat vähän suurempia. Ne näyttävät aivan kuin puumetsältä, mutta ne ovat pieniä sanikkaisia.

ML: Eli jos ensi kesänä näette jonkun makaavan maassa, niin hänellä ei ole välttämättä mitään hätää, hän on vain ”matkalla” kortemetsässä.

JPS: Kyllä. Tai sitten hän on saniaismetsässä, koska saniaiset, sananjalat ja kotkansiivet, nehän ovat paljon isompia, niitten metsässä myöskin vastaavasti, kun löytää metsästä sellaisen paikan, niin voi kuvitella olevansa 400 miljoonaa vuotta sitten aikaa taaksepäin kasvievoluutiossa siinä kohtaa. Mutta tuossa tulee ensimmäinen, kun mennään tästä eteenpäin, tuosta kuuden hiilen paketista, mikä äsken oli tuolla florotanniineissa. Kortteista olemme löytäneet kahvihappojohdannaisia, mistä aikaisemminkin on puhuttu aika monessakin yhteydessä. Kahvihappohan on yhdeksän hiilen, eli 6 + 3, siinä on sama fenolinen rengas. Ei aivan sama, mutta samankaltainen, mitä florotanniineissa, plus kolme hiiltä lisäksi. Eli yhdeksän hiiltä kahvihappojohdannaisissa. Ja käytännössä mikä on nyt mielenkiintoista kemiallisen evoluution kannalta, on se, että kortteista löytyy myöskin flavonoideja. Flavonoidit ovat sitten taas biosynteesissä eri reitillä, kun nämä florotanniinien kuuden hiilen palikat - saanko puhua biosynteesipoluista niiden nimillä -siis nämä florotanniinien kuuden hiilen yksiköt tulivat ns. asetaattimalonaattipolun kautta. Ja kahvihappo tulee sitten taas sikkimaattipolun ja fenyylipropanoidipolun kautta, eli aivan eri reittiä. Ne ovat kilpailevat reitit. Ja nyt nämä kaksi kilpailevaa reittiä kohtaavat evolutiivisesti kortteitten kohdalla ja yhdistyvät. Eli sieltä tulee tämä kuusi hiiltä, mikä on florotanniini, sieltä asetaattimalonaattipolkua pitkin. Kahvihapon 6 + 3 hiiltä tulevat sieltä sikkimaattipolkua ja fenolipropanoidipolkua pitkin. Sen jälkeen ne yhdistyvät, eli tulee 6 + 9, eli 15 hiilen yhdiste, joita kaikki flavonoidit ovat. 6 + 3 + 6 on niitten rakenteen tunnusomainen piirre, jos miettii vain hiiliekonomiaa myöskin siinä samalla. Eli kohtuu pieni yhdiste, mutta kuitenkin kahden evolutiivisesti rinnakkaisen biosynteesipolun yhdistelmä. 

ML: Nyt minun päässäni pyörii vain karttakuva, missä on tienviittoja ja näitä polkuja nimetty ja nyt me olemme sen risteyksessä. 

JPS: Kyllä.

ML: Tähän podcastiin täytyy ehkä tehdä kuvituskuva, missä on nämä polut yksinkertaistettu.

JPS: Ehkä täytyy, koska se on hyvä. Kyllä, koska evoluutio etenee yhteen suuntaan, toinen evoluutio rinnakkaismaailmassa etenee toiseen suuntaan. Ne saattavat myöskin kohdata. Sama asia niin kuin kasveillakin saattaa tapahtua sillä tavalla, että jokin tietty evoluutiollinen linja saattaa edetä kymmeniä miljoonia vuosia yhteen suuntaan ja joku toinen linja aivan eri suuntaan. Mutta silti ne saattavat päätyä johonkin samaan kemialliseen ratkaisuun. Vaikka olisivat maantieteellisesti täysin eroavaisia toisesta. Että sekin on jännä tuo evoluutio, paikasta riippumaton, puhutaanko konvergenttinen evoluutio. Että tapahtuu asioita tuolla tavalla niin kuin, että toisistaan tietämättä kasvilajit päätyvät samaan ratkaisuun. Yleensähän luulemme, että kasvilajit seuraavat toinen toisiaan evolutiivisesti, että siinä on jatkumo. Tästä lajista kun tulee evoluutio, seuraava laji siellä on taas kehittyneempi ja tulee seuraava laji, on vielä kehittyneempi. Ihminen ajattelee sillä tavalla. Niinkin se voi mennä, mutta siellä voi tulla niitä (plänkkejä), kuten äsken kuvasin, että se ei etenekään mihinkään, tulee pieni relaksaatio. Kunnes taas seuraavassa evolutiivisessa vaiheessa lajiutuminen vie ne oikeaan suuntaan. Ja samaan aikaan muualla tapahtuu täsmälleen sama asia. Se on se jännä, mikä evoluutiossa on. Mutta toisaalta kaikki asiat ei tapahdu näin. Että nyt katsotaan tätä kokonaiskuvaa, niin täällä on joitain asioita, joissa tämä on totta, että samaan aikaan evoluutio etenee samaan suuntaan eri puolilla evoluutiopuuta, mutta toisaalta sitten aina se ei ole mahdollista. Ja tästä evoluutiopuusta pitää erottaa tämä, mistä äsken puhuin, biosynteesipuu, mikä sekin liittyy evoluutioon. Mutta anyway saatiin nyt tämä 15 hiilen flavonoidi aikaiseksi kortteissa, jotka kuuluvat näihin sanikkaisiin. Sanikkaisten hyvä piirre on se, että ne ovat putkilokasveja. Eli niillä on juuret ja sitten niillä on johtojänteet. Eli ne pystyvät imemään vettä ja niillä on ilmaraot, eli ne pystyvät haihduttamaan vettä. Ja sieltä tulee paine siihen runkoon. Kun ne imevät ja haihduttavat vettä, vesipaine saa kasvien korkeuden kasvamaan, koska paine pitää ne pystyssä paremmin. Sen lisäksi vielä ligniini on niissä rakenneosasena mukana. Ligniinihän on fenolinen polymeeri, 6–9 fenolisen hiiliyksikön muodostama iso polymeeri, mikä tukee kasvisolukon rakennetta. Kaikissa puumaisissa rakenteissa on ligniiniä, niin näissä sanikkaisissa on sekin vielä. Paitsi että ne pystyvät johtojänteiden avulla imemään vettä ja toisaalta haihduttamaan, eli ne kuuluvat putkilokasveihin. Minun täytyy nämä kaikki sanoa, kun itsekin tässä samalla muistelen tätä. Tämä ei välttämättä ole kemistillekään niin helppoa. Mutta nämä eivät vielä leviä siementen avulla nämä sanikkaiset. Saniaisissa olet varmaan huomannut, onkos tossa nyt, näkyykö tuolla, niitä tuolla lehden alapinnalla monesti näkyy itiöitä, ne leviävät itiöitten avulla nämä sanikkaiset.

ML: Ja jos tosiaan ei kesällä halua mennä maahan makaamaan, niin täällä kasvitieteellisellä puutarhalla on valtavan kokoisia –

JPS: No niin on, ihan hirvittävän kokoisia - katso tämäkin tässä, puusaniainen. Mitä tästä nyt sanotaan, sanotaan nyt vaikka, että on viisi metriä korkea tai jotain. Näitä löytyy vieläkin, vaikka tämäkin on tällainen, voidaan puhua evolutiivisesta tosi vanhasta linjasta, puusaniainen. Tällaisia aikoinaan jopa ennen dinosauruksia oli isoja saniaismetsiä, mitä edelleen löytyy. Australiassa kävin yhdessä sademetsässä ja sieltä tällaisia valtavan suuria puusaniaisia löytyy, mitkä ovat aika hienon näköisiä. Ja mikä hienointa mielestäni on se, että puusaniaisista olemme löytäneet näiden 15 hiilen flavonoidien monikertoja. Eli laitetaan niitä taas toisiinsa kiinni 15, 30, 45, 60, 100, 200, 300. Eli hiiliä tulee satoja siihen runkoon. Sitten ruvetaan puhumaan, ne eivät olekaan niitä florotanniineja, mitä oli meressä, vaan ne ovat sitten näistä niin kuin aikaisemmin on puhuttu mäntymaisista tanniineista ja herukkamaisista tanniineista. Eli käytännössä tästä löytyy mäntymaisia tanniineja. Eli se on kyennyt viemään sen biosynteesin niinkin pitkälle. Flavonoideja kiinni toisiinsa. Saadaan suurikokoisia mäntymaisia tanniineja. Vaikka hän ei siis ole mänty, kun hän ei ole havupuu ollenkaan. Silloin ei vielä havupuita ollut olemassakaan, kun tämä evolutiivinen linja lähti kehittymään.

ML: Mutta tämä tanniiniluokittelukin on tainnut tulla vasta viime vuosikymmeninä?

JPS: No tämä on minun oma kömpelö luokitteluni ihan vain sen takia, että yritän löytää suomalaisesta kasvikunnasta konkreettisia esimerkkejä. Mäntymaiset tanniinit, joiden kemiallinen nimi on prosyanidiinit, proantosyanidiinit, mikä on vähän kömpelömpi ilmaisu ehkä, niin niitä löytyy erityisesti männystä Suomessa. Sen takia puhun mäntymaisista tanniineista. Mutta joo, sanikkaisia tosiaan.

ML: Uskotko, että se jo kehittynyt kemia näissä johtuu myös osittain siitä, että niillä on ne juuret ja kyky ottaa kaikenlaisia yhdisteitä ympäristöstään?

JPS: Sitten pikkuhiljaa, kun lähti myöskin kehittymään useampia ulkopuolisia uhkia - mistä ei kyllä riittävästi tiedä, haluaisin tietää enemmänkin - mutta kaikenlaiset eliöryhmät maapallolla rikastuivat. Ja pikkuhiljaa kun alkoi tulla maan päälle enemmän kasveja, niin yllättäen oli kasvinsyöjilläkin syötävää. Eli oli elinolosuhteet sellaiset, että kasvinsyöjät pystyivät kukoistamaan. Ja voisin kuvitella, että nimenomaan nämä mäntymaiset tanniinit nisäkkäille tai muille ei-hyönteisedustajille varmasti olivat epämaukkaita, tanniinimaisia. Ne saattoivat toimia puolustusaineena silloin jo tässä vaiheessa. Että käsi kädessähän nämä aina kulkevat kasvien ja eläintenkin, siis eläinkunnan evoluutio. Että kannattaa sanikkaisia katsoa vähän sillä mielellä tai kortteita, että ne ovat tosi vanhoja, jopa 400 miljoonaa vuotta sitten eriytynyt se evolutiivinen linjasto. Toki nämä nykyiset lajit saattavat olla vasta 145 miljoonaa vuotta sitten kehittyneitä, mutta ne ovat aika nuoria. Ne ovat ihan jannuja vielä, ihan teini-ikäisiä, että ei voi ajatella kovin vanhoina, vain 145 miljoonaa vuotta sitten. Että sitenhän se tietenkin on, että kaikki vanhemmat kasvit, niin monet ovat jo kuolleet sukupuuttoon. Mutta onneksi on ollut miljoonia vuosia aikaa uusilla kasveilla kehittyä, lajien lajiutua. Mutta sitten mennään näistä, mitkä tuottavat itiöitä eteenpäin ja siirrytään siemenkasveihin. Eli kasveihin, jotka tuottavat siemeniä. Voidaan vaikka mennä täällä araukariahuoneessa tänne toiselle puolelle. Puhutaan edelleen tietenkin putkilokasveista. Eli kaikki jatkossa nämä linjat, mitä kasvievoluutiossa on tuotettu, ovat putkilokasveja edelleen. Eli edelleen ne pystyvät juurien avulla johtojänteitä pitkin kuljettamaan vettä jne. Ligniini löytyy ja tässä on meillä puita - eikös ole komea puu - ei ole enää mikään saniainen, vaan puhutaan puista pikkuhiljaa. 360 miljoonaa vuotta sitten lähteneet kehittymään nämä siemenkasvit. Näitten siemenkasvien ensimmäinen luokka on paljassiemeniset kasvit. Ihminen varmaan, kemisti ainakin, muistaa paremmin noista havupuista. Havupuissa se on kävyssä jokseenkin paljaana se siemen eli ne ovat paljassiemenisiä. Sen jälkeen, katsotaan se toinen luokka myöhemmin, mutta ensin tulivat nämä paljassiemeniset lajit. Niistä yksi vanhin on tuolla ulkona, mikä meidän täytyy jossain kohtaa katsoa tarkemmin, neidonhiuspuu. Se on todella vanha evolutiivinen jäänne.

ML: Klassikko.

JPS: Todella klassinen, löytyy kaikista kasvitieteellisistä puutarhoista. 270 miljoonaa vuotta sitten käytännössä se laji on tiettävästi kehittynyt ensimmäistä kertaa. Neidonhiuspuustakin löytyy noita samoja kahvihappojohdannaisia ja flavonoideja, mutta ei mäntymaisia tanniineja, vaan niitten rakennesukulaisia. Mutta kuitenkin melkein samankaltaisia. Melkein samankaltaisia, mutta ei aivan täysin. Että niistä tanniineistakin löytyy monenlaisia modifikaatioita, mistä kaikista ei olla vielä puhuttu lainkaan. Mutta se pystyy tekemää samoin mitä puusaniaiset, samankaltaisia yhdisteitä.

ML: Onko ajatus, että miljoona vuotta vanhassa neidonhiuspuuyksilössä on sama kemia kuin nyt olemassa olevassa neidonhiuspuuyksilössä?

JPS: Tämä onkin, osuit kyllä kysymykseen, mikä on tosi haastava. Miten minä tuohon nyt vastaisin, en minä mitään tiedä. On löydetty fossiileita tietenkin, mutta fossiilien kemiaa on vähän vaikea tutkia. Mutta tuo on todella relevantti ja mielenkiintoinen kysymys, että miten sen yksittäisen lajin kemia on koko ajan kuluessa muuntunut ja mikä sitä ajaa muuntumaan. Mehän tiedämme totta kai sen, että lajin sisällä on tiettyä variaatiota yksilöitten välillä. Mutta saman lajin yksilöt - nyt kun analysoidaan – niin kyllä kuitenkin se peruskuva on kaikissa aina se sama. Että lajin sisällä se tällä hetkellä analysoituna on sama. Täytyy varmaankin vain lähteä siitä, että jos ne kuitenkin geneettisesti analysoituna ovat vielä samaa lajia, eli lajin genetiikka ei ole lähtenyt muuttumaan eli ettei ole tullut uutta lajia, niin voidaan varmaankin lähteä siitä, että isossa kuvassa kemia on sama tai samankaltainen. Tuo on mielenkiintoinen, kun olemme tutkineet - kun makroevoluutio on lajiutumista, että tulee uusia lajeja niin me olemme tutkineet mikroevoluutiota. Mikroevoluutiossa tapahtuu pieniä hyppäyksiä lajin sisällä. On erilaisia genotyyppejä - joku voi puhua kemotyypeistä - eli se on erilaista kemiaa, mutta ne ovat kuitenkin samoja lajeja. Mutta lajin sisällä yksilöitten tai erilaisten kemotyyppien kemiallinen koostumus saattaa erota suhteellisesti ottaen merkittävästikin. Että eri yhdisteitä on suhteellisesti ottaen täydellisesti eri suhteissa, mutta yhdisteet ovat kuitenkin niitä samoja. Sitten tavallaan kun sitä katsotaan sitä mikroevoluutiota yhden lajin sisällä ja verrataan sisarlajeihin, jotka ovat siinä vieressä eri lajeja, niin sieltä löytyy taas samoja yhdisteitä, mutta taas eri suhteissa. Kun seurataan sitä kokonaisuutta, meidän täytyy tästä puhua ehkä myöhemmin lisää, ehkä en puhu siitä nyt liikaa, tämä liittyy nimittäin kokonaisuuteen, mistä haluaisin puhua enemmän eli miten hyönteiset ovat vaikuttaneet kasvien kemiaan ja tämä liittyy ehkä siihen evolutiivisen linjaan. Tosi mielenkiintoinen aihe, mutta ehkä nyt mennä siihen liikaa. Mutta voimme lajeja nykyään vertailemalla - lajin sisällä analyysiä tekemällä - löytää näihin epäsuoria vastauksia. Mutta ei kukaan voi tietenkään tietää sitä, että 10 miljoonaa vuotta sitten, mikä se kemia silloin oli.

ML: Ja se evoluutio kai on ylipäätään aika hidas prosessi, jos taas palautetaan tähän yhden ihmisiän mittakaavaan. Että juuri se, että yksi kemisti ei pysty seuraamaan, miten evoluutio etenee, kun se perspektiivi on niin iso. Että jonkun olisi pitänyt silloin kymmeniä miljoonia vuosia sitten perustaa kasvitieteellinen puutarha.

JPS: Kyllä, silloin olisi pitänyt. Puhutaan aika usein biologisissa mittauksissa aikasarjoista ja muuta, nyt eivät varmaankaan kemian aikasarjat mene ihan niin pitkälle. Että meidän täytyy ajassa mennä taaksepäin tutustumalla kasvien evoluutiopuuhun ja tehdä siitä johtopäätöksiä. Se on paras, mihin tässä kohtaa pystytään. Mutta neidonhiuspuista puhuin äsken ja rinnalla silloin aikoinaan kulki paitsi havupuut niin myöskin kävykit eli käpypalmut. Täällä on yksi muistaakseni, onko se tässä. Lukeeko tuossa (carrol) kävykki, vai mitä siinä lukee. Siellä lukee (carrol) kävykki. Siinä on käpypalmu, näetkö, onko se mielestäsi palmunlehtien näköinen vähän, mutta –

ML: On se kyllä vähän.

JPS: - se on erittäin kovalehtinen, erittäin terävät, kestävät lehdet

ML: Tekisi mieli koskea.

JPS: Näin on. Onneksi ei saa koskea. Mutta ne näyttävät tosi teräviltä ja aika paksuilta. Mutta tuo on käpypalmu. Eli käpypalmut, neidonhiuspuut ja sitten havupuista noi araukariat, mitä meillä tuossa oli - tuo on araukaria tässä tämä yksilö - niin nämä olivat ensimmäisiä paljassiemenisiä kasveja mitä löytyi. Ne ovat eläneet yhtä aikaa dinosaurusten kanssa jurakaudella nämä araukariat. Täällä on useampikin - tuossa, tuossa ja tuolla on araukarioita. Sitten tosiaan käpypalmu löytyy tuosta. Araukariahuone on ehkä hyvä täällä sisällä, kun mennään evoluutiossa taaksepäin. Täältä löytyy hyviä esimerkkejä siitä.

ML: Tämä Australian araukaria, mikä tässä nyt on silmiemme edessä, on kyllä mielenkiintoinen, kun tämä runko on kuin jonkun koivupuun runko sitten nämä, ovatko lehtiä vai mitä nämä ovat, mutta oksat ovat havupuun oksan näköisiä.

JPS: Näissä on vähän tiettyä neulasmaisuutta. Mutta kun katsotaan täältäkin näitä muita - täällä on Araucaria bidwillii esimerkiksi tässä, queenslandinaraukaria - niin huomaatko, enemmän lehtimäinen kuitenkin sitten, vaikka kuuluu havupuihin. Mutta ehkä ei siinä mielessä, mitä me tunnemme suomalaisittain kemistit tai ei-asiantuntijat biologisesti. Mehän miellämme tietenkin havupuut aina kuusi, mänty, lehtikuusi, kataja, marjakuusi, nämä.

ML: Niin, ei voi olla muita kuin ne suomalaisittain tutut.

JPS: Niin, ne ovat havupuita. Mutta havupuille siis tyypillisiä ja ylipäänsä paljassiemenisille on, että nämä tekevät samoja mäntymaisia tanniineja erittäin runsaasti, että se on ehkä kuvaava piirre. Flavonoidit, kahvihappojohdannaiset, mäntymaiset tanniinit. Että näistä kaikista löytyy käytännössä niitä. Kuten lajivideoistakin, jos haluaa katsoa, näkee. Mm. tuo kävykki on tanniineiltaan erittäin runsas, jopa sanoisin kaakaomainen. Kaakaopuu taas on erittäin rikas noissa mäntymaisissa tanniineissa. Mutta ei mennä siihen. Mutta tosiaan 360 miljoonaa vuotta sitten nämä paljassiemeniset lähtivät eriytymään. Niitä on tällä hetkellä joku tuhat lajia maapalloa jäljellä. Jos tästä lähdetään liikenteeseen. Tämä on tosi mielenkiintoinen mielestäni tämä paljassiemeniset ja havupuut ylipäänsä. Nämä nimittäin vaikuttavat edelleen olevan kyvyttömiä - ne eivät kykene tekemään käsittääkseni sitä siirtoa, mitä seuraava evolutiivinen linja kasveista pystyy tekemään. Vaikka nämä ovat 200 miljoonaa vuotta vanhempia evolutiivisesti nämä paljassiemeniset ja havupuut. Eikö ole jännä juttu.

ML: Minun mielestäni se ei ole, kun vanhemmat eivät ole aina välttämättä viisaampia.

JPS: Eivät olekaan, mutta siellä ei myöskään ole tapahtunut tätä, mitä äsken kuvasin, että joskus evoluutio tekee paikasta riippumattomia asioita. Ne eivät vaan kerta kaikkiaan kykene. Eli kohta rupean puhumaan, että siellä sikkimaattipolulla evoluutio pistää vilkun päälle. Ei lähdetäkään nyt sinne kahvihappojen suuntaan enää. Ei tehdä kahvihapoista flavonoideja, eikä tehdä flavonoideista mäntymaisia tanniineja. Vaan mennäänkin siellä aikaisemmin, vilkku päälle, ting ting ting ja viuuh, lähtee oikealle evoluutio kemiallisesti. Eli oikeaan suuntaan. Se lähtee oikealla minun silmissäni ja oikeaan suuntaan tekemään tietynlaisia yhdisteitä. Katsotaan siitä sitten, mikä siellä olisi ensimmäinen esimerkki. Kuljetaanpa takaisin tuonne (lumme)altaan viereen täältä kemiallisesti yksinkertaisempien kasvien luota. Otetaan ensimmäinen esimerkki sieltä, minkä siis tiedämme. Nämä ovat mielenkiintoisia, kun tutkii tuhansia lajeja, että koska kasvievoluutiossa ensimmäistä kertaa on havaittu joku tietty uusi yhdisteryhmä?

ML: Tadaa!

JPS: Niin, tadaa! Koska, missä, mistä lajista? Kun noista lähti eriytymään kasvievoluutio siemenkasveissa, paljassiemenisistä lähti kehittymään koppisiemeniset kasvit noin 160 miljoonaa vuotta sitten. Huomaatko, kohta lähestytään, ollaan melkein nykypäivässä jo. 160 miljoonaa, äsken oli 360 miljoonaa vuotta sitten. Siihen samaan aikaan käytännössä lähti myöskin hyönteisten evoluutio isosti liikkeelle. Eli nämä koppisiemeniset - puhutaan aika usein kukkivista kasveista tai kukkakasveista koppisiemenisten yhteydessä. Ne alkoivat jurakaudella pikkuhiljaa, eli tuossa missä äsken olimme dinosaurusten kanssa, siinä pikkuhiljaa kehittymään koppisiemeniset kukkakasvit. Sitten kun siirryttiin liitukaudelle, sen loppupuolella jopa 90 % kaikista kasveista oli lopulta näitä kukkakasveja, eli koppisiemenisiä. Että voit kuvitella, kuinka nopeasti kun evoluutio lähti tekemään koppisiemenisiä kasveja, kuinka nopeasti se tapahtui. Äsken niitä oli 0 %. Kun niitä ruvettiin tekemään, niin 100 miljoonan vuoden aikana 90 % kaikista kasveista olikin näitä evolutiivisesti kehittyneempiä. Eli tosi nopeasti lähti evoluutio eteenpäin. Ja samaan aikaan kehittyivät hyönteiset ja hyönteisiä alkoi olla enemmän ja enemmän. Eli sieltä tuli tämä kasvien ja hyönteisten kilpailu eli evolutiivinen selite, taas stressiselite, miksi tapahtui asioita. 

ML: Ja ehkä toisaalta ainakin oma ajatus siitä, että myös tarve toisille. Koska kukkivista kasveista tulee mieleen se, että niissä on värillisiä yhdisteitä, niin houkutusta ja muuta. Eli ne ehkä myös tarvitsivat hyönteisiä.

JPS: Kyllä, kyllä.

ML: Tai siis, että se yhteiselo aiheutti tätä kehittymistä moneen suuntaan.

JPS: Siellä on monenlaista kilpailua tosiaan. Kilpailu ei ole aina sellaista, että yritetään välttää. Joskus yritetään myöskin houkutella. Sekin on kilpailua tietenkin. Mutta sitten näiden koppisiemenisten, kun siemen on siellä kopissa vähän piilossa emilehden umpinaisessa tyviosassa, se on siis kopissa piilossa, siitä tulee nimi koppisiemeniset. Kun äsken oli paljas siemen, että siemen näkyy. Sieltäkin löytyy erilaisia jakolinjoja. Ensin tulevat kaksisirkkaiset, myöhemmin tulevat yksisirkkaiset. Eli näet kun kasvi kehittyy, tulee kaksi sirkkalehteä, puhutaan ensin kaksisirkkaisista koppisiemenisistä. Sieltä on varhaisin kehityslinja varhaiset koppisiemeniset, magnoliat, pippurikasvit ja lumpeet. Näetkö, tuossa on pippurikasvi ja täällä on muitakin pippurikasveja. Tuossa on rosepippuri, tuolla on varsinainen Piper nigrum ja nyt mainitsin lumpeet. Jos olette kurkanneet jättilumpeen lajivideon niin siinä puhuttiin ensimmäistä kertaa yhdisteryhmästä nimeltä ellagitanniinit, jotka kuuluvat hydrolysoituviin tanniineihin. Puhuin käytännössä silloin koivumaisista tanniineista ja kurjenpolvimaisista tanniineista. Koska molemmat kuuluvat tähän ryhmään, jossa se evolutiivinen vilkku lähti oikealle. Eli ei menty kahvihappojohdannaisiin ollenkaan, vaan lähdettiin ihan eri suuntaan. Ja se suunta on sellainen, että yksikään noista havupuista tai paljassiemenisistä ei tänä päivänä pysty menemään siihen suuntaan. Kunnes joku löytää ensimmäisen lajin, jossa osoitetaan, että se on mennyt. Mutta en ole tähän päivään mennessä - me emme ole löytäneet ja muut eivät ole löytäneet. Eli piti lähteä. Ja lumpeet tosiaan ovat meidän mittareillamme ensimmäinen koppisiemenisistä, jotka on pystyneet lähtemään valmistamaan tätä täysin uutta tanniiniryhmää. Jossa sitten taas voidaan mennä vaikka kuinka pitkälle, ei käydä tänään läpi sitä, mutta meillä on siellä 14 alaryhmää. Kun evoluutio lähti menemään siihen suuntaan, siellä on todella runsaasti vaihtoehtoja. Aiemmin on puhuttu paljon vaahteramaisista tanniineista, on puhuttu, mitä kaikkia meillä on ollut, meillä on ollut varmaan siellä erilaisia vaihtoehtoja aika paljon. Koivumaiset tuli mainittua, kurjenpolvimaiset, tammimaiset tanniinit, koivumaiset tanniinit, nämä kaikki. Ne tulevat sitä kautta, eli evoluutio lähti kemiallisesti uuteen suuntaan.

ML: Onko näissä lumpeissa sitten kuitenkin sen suunnan yhdisteistä kuitenkin yksinkertaisimpia?

JPS: Kyllä, nimenomaan niitä. Ne ovat pienikokoisia, plus sitten biosynteettisesti alkeellisimpia. Plus niistä alkeellisimmista on syntynyt seuraava evolutiivinen linja. Eli nämä eivät vielä saa kemiallisen evoluution mittaristolla kuin 2/5 pistettä. Eli jos joku haluaa näitä katsella, niin siellä lajivideoissa annetaan eri lajeille kemiallisia evoluutiopisteitä, niin nämä ovat vasta 2/5. Eli ei olla vielä lähelläkään evolutiivista huippua. Sitten kun mennään vaikka tammiin esimerkiksi, sieltä tulee 3/5, kun lähdetään tekemään kurjenpolvimaisista taas kehittyneempiä, monimutkaisempia rakenteita. Ja mikä siinä on tosiaan jännää, että samalla lähtee kehittymään taas näistä yhdisteistä johtuva biologinen aktiivisuus todella edulliseen suuntaan, jos puhutaan hapettumisherkkyydestä. Että kun lähdetään näitä yhdisteitä valmistamaan, näiden kasvien kyky hyönteisiä vasten toimia hapettavan stressin avulla on huomattavasti parantunut.

ML: Meidän täytyy varmaan siihen karttaan, mihin piirrämme nämä biosynteesipolut, ehkä vielä lisätä vyöhykkeet näistä kemiallisen evolutiivisuuden vaihtumakohdista. Että missä kohtaa saa 5/5 ja missä kohtaa saa 1/5. Jos siihen karttaan pystyy piirtämään sitä.

JPS: Voidaan hyvin pistää, sitten voidaan myöskin hyvin pistää se, mihin suuntaan joku hapettumisherkkyys tai proteiiniaffiniteetti, mikä myös antibakteeriseen ominaisuuteen voidaan linkittää esim., miten se kehittyy. Kehittyykö nämä ominaisuudet, jos rakenteet kehittyvät. Mutta lumpeet olivat tosiaan niitä varhaisia koppisiemenisiä. Sitten kun mennään eteenpäin, puhutaan ns. aitokaksisirkkaisista koppisiemenisistä. Siinä ollaankin sitten ihan asian ytimessä. Koska niistä on sitten syntynyt 75 % kaikista siemenkasveista, 190 000 lajia. Äsken puhuttiin havupuitten ja muiden paljassiemenisten yhteydessä, että niitä on 1 000 lajia. Nyt puhutaan, kun menee evoluutio tähän suuntaan hurjaa vauhtia, on 190 000 lajia. Huomaatko, ihan räjähtää käsiin. Ja samalla räjähtää myöskin tämä kemiallinen evoluutio. Se rikkaus, mikä löytyy tästä osasta kasvikuntaa, on myöskin kemistin mielestä tottakai kiinnostavaa, kun vaihtelua on älyttömästi ja haasteita on mahdottomasti. Ja katso, täällä aitokaksisirkkaisissa on käytännössä suurin osa meidän kukkivista kasveista ja lehtipuista, mitä tunnetaan. Suurin osa kuuluu tähän evoluutiolinjaan. Näiden jälkeen tulee vielä tuo yksisirkkaisten kasvien kehityslinja, mutta siellä on selkeästi vähemmän taas lajeja. Eivätkä ne ole sitten evolutiivisesti kemiallisesti aivan niin kehittyneitä, mitä nämä aitokaksisirkkaiset. Eli tänne on oikeasti kertynyt, rikastunut kemiallisen evoluution ja melkein kemiallisen monimuotoisuudenkin keskittymä. Samalla kun totta kai myöskin tämä biologinen evoluutio on täällä kaikkein rikkaimmillaan. Tässä aikoinaan vähän ajan päästä, kun saadaan ensin Suvin väitöskirja pakettiin, saadaan aika hyvä kuva tästä isosta kuvasta, missä mennään. Parin vuoden päästä sitten Luntamon Niko tekee vielä väitöskirjansa valmiiksi, niin saamme näiden kaikkien kasvien myöskin yksittäisten yhdisteitten kuva valmiiksi. Niin voidaan mennä vielä tarkempiin yksityiskohtiin tässä evoluutiossa. Mutta siihen ei nyt tässä kohtaa voi tietenkään paneutua.

ML: Onko se myös niin, että totaalinen fenolisten yhdisteiden määrä, voiko sitä verrata, kasvaako se näissä lajeissa, missä yhdisteitä on enemmän ja ne ovat monimutkaisempia? Vai onko se vaan, että vaikka havupuissa niitä on vain yksinkertaisempia ja vähemmän, mutta määrällisesti melkoisesti?

JPS: Joo, määrä on varmasti toinen kysymys. Minä ehkä lähestyn tätä - kun puhun koko ajan kemiaevoluutiosta - puhun ehkä niiden rakenteiden kautta, miten ne rakenteet ovat kehittyneet. Sitten taas toisaalta se, että kuinka paljon niitä on. Niin kuin äsken puhuttiin siitä, että sehän riippuu vähän siitä, että minkälainen uhkataso täällä on. Olemme selkeästi nähneet, että nämä lajit täällä puutarhalla niin niiden yhdistetasot ovat alempana kuin luonnossa. Eli ne määrät ovat sitten. Ja toisaalta jos puhutaan lukumääristä, se on sitten taas kokonaan toinen. Se ehkä liittyy enemmän siihen, että mitä yhdisteryhmää milloinkin valmistetaan. Tiettyjen yhdisteiden pitoisuudet ovat hyvin suuresti linkittyneet siihen, mistä yhdisteryhmästä puhutaan. Aikaisemmin puhuttiin alkaloideista, luonnon vahvimmista myrkyistä tai triterpenoideista, että ne ovat niin voimakkaita myrkkyjä, että niitä ei tarvitse tehdä paljoa, pienet määrät riittävät. Monet näistä isoista polyfenoleista eivät tietenkään ole myrkkyjä, ne eivät ole niin vahvoja aineita, niin kasvit joutuvat tekemään niitä määrällisesti aika paljon. Että ne ovat määrään perustuvia puolustusaineita. Riippuu sitten evoluutiosta tietenkin, jos yhtäkkiä onkin taas joku mennyt, evoluutio on tehnyt uuden lajin ja sillä lajilla ei olekaan sellaisia uhkia, mitä se edellinen laji tarvitsi, niin saattaa olla, että on vaan määrät laskeneet, mutta yhdisteitä olla vielä jäljellä edellisestä evoluutiovaiheesta. Se vähän riippuu, mihin suuntaan lähdetään. Evoluutio saattaa kehittyä, sekä rakentaa uusia yhdisteitä että myöskin vaikuttaa yhdisteiden pitoisuuksiin. Plus siihen vaikuttaa, mitä osaa katselet. Lehtiä vai juuria vai siemeniä vai kukkasia. Kaikissa on hiukan erilainen paitsi se kemia, mutta myöskin se kemian määrä. Sitten kun nämä kaikki mietit, miten nämä ovat lähteneet sieltä liikenteeseen 470 miljoonaa vuotta sitten ja ollaan päädytty tuohon viimeiseen linjaan, koppisiemenisiin kasveihin 160 miljoonaa vuotta ja niitä on se 190 000. Jos lajeja, tai koppisiemenisiä on 240 000, mutta noita, mitä äsken katsottiin noita aitokaksisirkkaisia, niin niitä oli 190 000 lajia, kun arvioidaan, niin kokonaisuudessaan ehkä joku 400 000 lajikirjo kasveissa. Erittäin merkittävä osuus on kukkivissa kasveissa. Sen kaikki ainakin muistavat evolutiivisesti uusimpana kasvilinjana. Ja toisaalta myöskin kemialtaan kehittyneempänä. Mutta joka ikinen kukkakasvi, mitä näet, ei välttämättä ole kemiallisesti kovinkaan kummoinen. Pitää muistaa sekin, et siellä on aivan täysiä mopoja joukossa valtatiellä. Kun ne ovat lähteneet vilkuttamaan oikealle, ne ovat menneet, vilkuttaa oikealle, lähtee valtatielle sinne, mitä äsken kuvattiin oikeaan suuntaan, mutta sitten jostain syystä eivät ole tarvinneetkaan enää niitä yhdisteitä. Ne ovat olleet jossain rauhallisessa paikassa isoloituneena ja eivät ole tarvinneetkaan niitä. On voitu pistää lepoon se biosynteesipolku, on tullut uusi laji, ne ovat tarvinneetkin uusia aineita vaikka houkutellakseen pölyttäjiä tai muuta. Ei ollutkaan mitään tarvetta tehdä noita hienoja yhdisteitä enää. On laitettu se kyky piiloon. Ja kun tämä tapahtuu välillä, sitä on mielenkiintoista seurata evoluutiossa taaksepäin. Löydetään erilaisia ominaisuuksia - voidaan sanoa, että joku ominaisuus on mennyt päälle, pois, päälle, pois, päälle, pois jopa 25 kertaa evoluution aikana. Kun puhutaan kumminkin kymmenistä ja sadoista miljoonista vuosista. Tämä tietenkin päätellään siitä, mitä nähdään nyt. Ei sitä voida päätellä, kun ei nähdä sinne, ei saada sitä kemiaa, vaikka haluaisit, sinne ei nähdä. Se päätelmä vain täytyy tehdä siitä kemiasta, mikä nähdään nyt ja luottaa siihen, että se kasvin geeniperimä on pysynyt vakiona, kun siitä ei ole tullut uutta lajia. Laji on pysynyt lajina, kunnes toisin osoitetaan.

ML: Ja sitten kuitenkin on kiinnostavaa, että mikä lajien selviämisen tai pärjäämisen kannalta on olennaista. Kuten jo todettu, että ne hyvin kemialtaan yksinkertaisetkin lajit, levät ja sammaleet, niin niitä edelleen on ja ne pärjäilevät. 

JPS: Kyllä.

ML: Että kun miettii tätä luonnon monimuotoisuutta ja toisaalta luontokatoa ja näitä asioita, että mitkä ominaisuudet vaikkapa täällä Suomessa ovat kasveille tärkeitä, jotta ne pärjäävät. Siihen ei varmaankaan ole yhtä vastausta.

JPS: No ei todellakaan. Ja sitten tosiaan, että mistä ne ovat tänne levinneet aikojen kuluessa. Mutta ehkä osuit tuossa kohtaa asian ytimeen. Kun nyt lähdettiin liikkeelle, että tämä asia on kestänyt satoja miljoonia vuosia ja on todella hidas prosessi. Evolutiiviset prosessit, ei uusia lajeja synny joka vuosi aina. Tuosta lajista ei tule vuoden päästä uutta lajia ja taas uutta lajia, vaan se saattaa viedä miljoonia vuosia. Ja kun mainitsit luontokadon vaikka, missä tällä hetkellä elämme, meillä on ihan liikaa nyt uhanalaisia lajeja. Eli lajien häviämisnopeus on tällä hetkellä hälyttävän nopea verrattuna siihen, mitä uusia lajeja voisi evoluution avulla syntyä. Ja ei näille lajeille anneta nyt sitä mahdollisuutta, mitä äsken kuvasin, että tulee uusi elinympäristö, mantereet eriytyy tai jotain muuta. Nehän ovat isoja prosesseja, mihin lajeilla on aikaa sopeutua. Nyt nämä muutokset, mitä meillä tapahtuu täällä, ovat niin valtavan nopeita. Ei lajeilla ole aikaa sopeutua siihen. Tai toisaalta jotkut liikkuvat lajit, kuten tuhohyönteiset, nehän tulevat nopeammin kun kasvilajit uusille alueille. Jolloin taas ne voivat aiheuttaa uuden uhan nykyisille kasvilajeille. Jolloin kasvit ovat totta kai paljon heikommassa asemassa kuin eläimet pärjäämisessään. Ottaen huomioon tietenkin sen, mitä ihminen tekee joka puolella Suomessa ja Brasiliassa ja Amazonilla - tuhoaa kasvuympäristöjä. Asiat tapahtuvat ehkä vähän liian nopeasti tällä hetkellä. Senkin takia pitäisi pystyä jotenkin ajattelemaan taaksepäin ja pitäisi pystyä arvostamaan sitä, mistä olemme tulleet tähän päivään. Ei se oikein niinkään voi olla, että me muutamassa kymmenessä vuodessa tuhoamme tämän kaiken, mitä kasvikunta ja maapallon eliökunta on saanut aikaan satojen miljoonien vuosien aikana. Niinhän siinä käy. Ihmisen ahneus johtaa siihen. Meidän metsissä mutta myöskin laajemmin. Että tämä kaikki, mikä on tapahtunut, tämä hieno evolutiivinen kehitys, mikä on mahdollistanut lajien, maalajien, hyönteisten, eläinten, lopulta ihmisen kehittymisen tänne, me olemme aika lyhyellä perspektiivillä vaarassa tuhota se. Ei tarvitse sataakaan vuotta miettiä, kun äsken mietittiin, että 100 vuotta vaikutti pitkältä. Tämä on tosi lyhyt aika, kun me pilaamme tämän, tällä hetkellä.

ML: Yksi laji.

JPS: Niin, yksi laji. Evolutiivisesti kehittynyt, mutta erittäin yksinkertainen toisaalta. Aika yksioikoinen, sanotaan sillä tavalla. Ahne paskiainen.

ML: Tuo on juuri todella tärkeä, kun jotkut perustelevat sitä, että ainahan muutosta tapahtuu ja ainahan tämä evoluutio on edennyt. Mutta juuri se, että miten sitä nyt on kiihdytetty tapahtumaan liian nopeasti, niin ettei siihen ehdi kasvit sopeutumaan, niin sehän nyt on se pointti.

JPS: Kyllä. Se on se harmillinen piirre. Mutta omalla tavallaan kuitenkin toisaalta se motivoi edelleen vielä tutkimaan entistä tarkemmin, tutkimaan entistä laajemmin. Voi olla, että jos mennään 100 vuotta eteenpäin, kun äsken puhuin, että 100 vuotta sitten kemistit ehkä pystyivät jotain tutkimaan, nyt pystytään tutkimaan paremmin. Ei kannata sataa vuotta varmaankaan taas odottaa, vaikka sadan vuoden päästä oltaisiinkin vielä paljon parempia kemistejä. Odotetaan 100 vuotta, niin ei meillä välttämättä ole enää tätäkään kirjoa, lähellekään tätä analysoitavaa kasvikuntaa. Olisi tietenkin kiva, että olisi. Olisi kiva, että olisi ja olisi kiva, että olisi vaikka enemmänkin. Mutta toivotaan, ettei tapahdu niin kuin tapahtui dinosaurusten aikaan, että asteroidi aiheutti joukkosukupuuton. Nythän puhutaan paljon, että tuleeko kuudes massasukupuutto vai eikö, että ollaan siinä kintaalla. Toivottavasti ei välttämättä nähtäisi sitä aikaa kuitenkaan. Mutta jos niin käy, niin välttämättä se vaikuttaa kasvikunnan kemialliseen monimuotoisuuteen. Se vaikuttaa välttämättä kasvikunnan suhteeseen, niihin kasveja syöviin hyönteisiin, koska ne kärsivät siinä samalla. Joka vaikuttaa välttämättä sitten kasveihin. Ja vaikuttaa välttämättä kasvien evoluutioon. Tämä koko paketti, ei nyt korttitalo välttämättä luhistu, mutta kyllä tämä koko kemiallinen kuva saattaa muokkautua.

ML: Ja tulee ehkä myös sen itsekkään ihmisen omille nilkoille sitten siinä kohtaa, kun –

JPS: No joo, ei se kyllä kenelläkään eduksi voi olla tämä kehitys. Muuta kuin niitten rahanahneitten paskiaisten, jos niin saa sanoa. Aika lyhytnäköistä toimintaa, mutta se nyt leimaa tätä ihmiskuntaa, oman edun tavoittelu ja muuta. Pitäisi vain nähdä näiden asioitten arvo. Minä näen sen itse niin, että sen arvon tuominen kemian avulla on yksi tapa tukea uhanalaisten lajien suojelutyötä. Ja sitä työtä, mitä monien tieteentekijöitten täytyy tällä hetkellä tehdä, että saisimme tämän mielipideilmaston muuttumaan oikeaan suuntaan ja päätöksentekijöitä tuettua siinä oikeaan suuntaan vietävässä poliittisessa toiminnassa. Mikä totta kai ratkaisee aina sen, mitä oikeasti tapahtuu maailmanlaajuisesti. Ja poliittisen toiminnan varmaankin veturi on talous. Talouden eteen kaikki ratkaisut ja yhteiskunnan kehittymisen eteen tehdään. Mutta anyway, mielestäni loistava tilanne. Kasvikunta on edelleen voimissaan. Loistavasti voidaan täällä kasvitieteellisellä puutarhalla tutustua näihin kaikkiin hienoihin lajeihin. Täällä on 5 000 yhteensä. Edelleen kuitenkin meillä on 400 000 lajia suurin piirtein kasvikunnassa, niin toivotaan, että se ei kauheasti lähtisi pienenemään. Toivotaan, että myöskin kemiallinen evoluutio menee eteenpäin. Toivotaan, että löydämme vielä jotain uusia lajeja, missä pannaan vilkku vielä, äsken laitettiin vilkku oikealle, niin sitten vilkku lähtee vielä semmoiseen suuntaan, että ei tiedetä oikein mihin se menee. Koko ajan kasvit antavat meille mahdollisuuden kehittyä. Ja ehkä löytää uusia aineita, jotka voivat olla ihmiskunnallekin hyödyllisiä. Sitä kautta, positiivisuuden kautta tämä pitää vain nähdä.

ML: Ja kun osaaminen ja analysointitaidot kehittyvät, niin nyt on mahdollista päästä näkemään aika paljon jo tässä kohtaa ja jatkossa sitten vielä ehkä jopa enemmän.

JPS: Kyllä, varmasti näin käy. Koska laitteet kehittyvät, ihmiset kehittyvät, taidot kehittyvät, taidot siirtyvät uusille sukupolville jne. Totta kai, näin se menee. Mutta tämä oli ehkä tällainen lyhyt oppimäärä kasvien evoluutioon, kasvien kemialliseen evoluutioon. Minun mielestäni voisimme ehkä palata noihin pikkuasioihin ehkä sitten erikseen myöhemmin.

ML: Tässä tuli minun mielestäni monta ideaa jo tulevaisuuden podcasteillekin, mutta tässä oli nyt aika hyvä pohjatarina siihen, miten se kemia kasveissa on kehittynyt sitä mukaa, kun kasvit ovat kehittyneet. Ihan valtavan mielenkiintoista ja pistetään podcast purkkiin ja aletaan piirtää karttaa siitä, että miltä tämä polusto näyttää.

JPS: Hyvä. Parempi, että sinä piirrät sen, niin tulee sellainen selvä, selkokielinen kartta.

ML: Yksinkertainen ja selkeä, kuten minä itse.

JPS: Ei, vaan helposti tulkittava, selkeäsanainen.

ML: Hyvä. Luulen, että näihin sanoihin on hyvä lopettaa tämänkertainen podcast ja palataan seuraaviin aiheisiin myöhemmin.

JPS: Näin tehdään, kiitoksia.

ML: Kiitoksia.
 

Jouluista kasvien kemiaa

Tässä podcast-jaksossa käydään läpi meille kaikille tuttuja jouluisia tuoksuja ja väriaineita ja linkitetään niitä Suomen luonnosta keväisin ja syksyisin löydettäviin aineisiin. Lisäksi annetaan vinkkejä jouluisen löylytuoksun valmistamiseen.

>> Kuuntele jakso

Tekstivastine

Maria Lahtinen: Tämän kertainen Luonnollista kemiaa -podcast on joulun tuoksujen parissa. Eli tänään otsikkona on Jouluista kasvien kemiaa. Luonnonyhdistekemian professori Juha-Pekka Salminen, onko joulu pelkkää kemiaa?

Juha-Pekka Salminen: Ei se ihan pelkkää kemiaa ole, mutta kyllä siihen kemiaa aika paljon kuuluu. Ja mun mielestä muistot mitä jouluista on aika paljon kuitenkin linkittyy varmaan kemiaan.
 
Maria Lahtinen: Joo, joulu on varmaan aika paljon just tuoksuja ja makuja ja sitä kaikille aisteille tulevaa kokemusta. Ja siinä varmaan kemialla on aika suuri rooli.

Juha-Pekka Salminen: Kyllä siinä on kemialla tärkeä rooli ja aika yllättäviäkin asioita sieltä sitten löytyy, kun taas itsekin vähän paneuduin tällaiseen ehkä meille vähän erilaiseenkin avaukseen. Ei olla vielä toistaiseksi kauhean paljon puhuttu tällaisista aika pienistä molekyyleistä, tuoksuvista molekyyleistä, jopa eteerisistä öljyistä, niin tämä on sillä tavalla aika mielenkiintoinen erilainen maailma verrattuna aikaisempiin myrkkyihin tai tanniineihin tai keväisiin kahvihappojohdannaisiin.
 
Maria Lahtinen: Joo. Sitä minäkin tuossa mietiskelin, että nämä tuoksuvat yhdisteet ovat nyt sekä rakenteellisesti hyvin erilaisia että sitten toiminnallisestikin hyvin erilaisia. Jotta se tuoksu voi päätyä sinne ihmisen nenään asti, niin sen täytyy tosiaan olla pieni molekyyli ja haihtuva molekyyli. Ja aikaisemmin on puhuttu paljon isokokoisemmista molekyyleistä ja eri funktioissa toimivista molekyyleistä. Eli minkäslaisista yhdisteistä me puhutaan, kun me puhutaan tuoksuvista yhdisteistä?

Juha-Pekka Salminen: No, melkein suurin yhdisteryhmä on käytännössä monoterpeenit. Eli tällaiset pienikokoiset rasvaliukoiset, veteen liukenemattomat yhdisteet. Terpeenithän oli sama yhdisteryhmä, mistä varmaan aikaisemmin puhuttiin syksyn kemiassa, kun katsottiin karotenoideja, eikös vaan. Karotenoidit oli isokokoisia terpeeneitä. Nyt me puhutaan paljon pienikokoisemmista terpeeneistä, mistä myöskin tavallaan rakennetaan karotenoidit. Mutta nämä on sitten todellakin jopa neljä kertaa pienempiä, eli paljon helpommin haihtuvia. Ja monoterpeenit muistaa siitä, että niissä on käytännössä 10 hiiliatomia siellä rungossa. Ja toki sitten monoterpeenien rinnalla muitakin pienikokoisia molekyylejä, jossa on sitten ehkä keskimäärin 6-10 hiiliatomia, mutta ne ei välttämättä sitten kuulukaan taas terpeenien luokkaan. Että tänään me varmaan katsotaan käytännössä joko näitä monoterpeeneitä tai sitten vastaavankokoisia vähän tuonne fenolisten yhdisteiden biosynteesin polulle linkittyviä yhdisteitä. Eli vähän niin kuin kahta pääluokkaa. Saadaan erilaisia ominaisuuksia ja saadaan erilaisia tuoksuja.

Maria Lahtinen: Ja tänään me ei ollakaan kasvitieteellisessä puutarhassa, vaan me ollaan ihan täällä kemian laitoksen labrassa ja täällä meillä on pyörimässä tässä edessä lämpölevyillä dekantterilaseissa erilaisia uutteita. Mitäs täältä meidän uuttoliuoksista löytyy?

Juha-Pekka Salminen: Joo. Mä heitin siihen tunnelmaa luomaan nyt erilaisia mausteita, mitä kaikki varmaan ollaan käytetty erilaisten leivonnaisten tai muitten jouluisten tekemisten tuottamiseen ja maustamiseen. Jos lähdetään liikkeelle sieltä yksi kerrallaan, niin otetaan tuosta noin ensin vähän pientä näytettä. Mitäs sanoisit, mikä tulee mieleen? Tuleeko joku tuttu tuoksu?

Maria Lahtinen: Tulee tuttu tuoksu ja ehkä tulee ensimmäisenä mieleen joulupuuro itselle. Mutta varmaankaan se puuro ei ole tuo, mikä tuoksuu, vaan se on varmaan sitten se kaneli.

Juha-Pekka Salminen: Kaneli, kanelikasvista, joo. Kanelikasvista kanelimauste ja totta kai siinäkin niin kuin kaikissa kasveissa on kymmeniä ja varmaan satojakin erilaisia aineita. Mutta se pääyhdiste, mikä sitten kanelikasvin eteeristen öljyjen seoksesta löytyy - eli sieltä tosiaan tulee se rasvaliukoisten eteeristen öljyjen seos - vähän niin kuin tavallaan samanlaisia yhdisteitä, mitä nyt vaikka tiedätkö saunan kiukaallekin heitellään - eteerisiä öljyjä. Niin siellä seoksessa se pääyhdiste on tällainen kanelialdehydi, jonka sanotaan olevan vastuussa päätuoksusta, mikä kanelista tulee. Ja se tosiaan on melko pienikokoinen yhdiste - yhdeksän hiiltä rakenteessa, kanelialdehydissä. Ja niin kuin nimestäkin kuulee, niin kanelialdehydin biosynteesi pohjautuu erilaisiin kanelihappojohdannaisiin. Mielestäni sillä tavalla mielenkiintoinen, kun muistatko kun keväällä puhuttiin paljon kahvihappojohdannaisista, niin kahvihappojohdannaisetkin syntyy näistä kanelihapon johdannaisista biosynteettisesti. Eli tämä kanelialdehydi on pikkuisen aikaisempi tuote sillä samalla biosynteesipolulla, mitä keväiset puut tekee Suomessa näitä kahvihappojohdannaisia. Se on vähän pienempi molekyyli siellä polulla ja nyt se sitten tässä tuoksuu tosiaan. Ja kanelipuitten kuoresta saadaan tätä tuotetta käytännössä.

Maria Lahtinen: Aika hauska onkin, koska silloin aikanaan itsekin tutkin kyseistä biosynteesipolkua aika paljon ja silloin toki kanelihappo siellä vilahteli, mutta sitä ei koskaan jotenkin ajatellut ”kanelin silmin”, vaan siitä eteenpäin. Mutta se on totta, että se on siellä samalla biosynteesipolulla kuin ne (suomalaisten kasvien) keväisetkin yhdisteet.

Juha-Pekka Salminen: Joo. Ja sitten vaan muistaa tosiaan, että tämä on sitten kanelialdehydi - siitä haposta muodostunut johdos. Joo. Mutta samankaltaisuuksia löytyy paljon ja erilaisiin toiminnallisuuksia sitten. Tästä on ehkä hyvä muistaa se, että tämä tosiaan valmistetaan tuosta kanelipuun kuoresta. Ja kaupastakin saat ostaa varmaan itsellesi sellaisia ”tikkuja”, eikö vaan. Siitä kuoresta on tehty kanelitankoja. Ja siitä näkeekin, että se on sellainen hyvin kova, kuoresta tehty tavallaan rulla se kanelitanko. Siinä voi vähän itseltään kysyä, että onkohan tämä kovin kestävällä pohjalla tämmöinen kanelintuotanto sitten siinä
mielessä. Että siinä se kasvi varmaan kuolee siihen tietenkin, kun tehdään niitä kanelitankoja kuoresta.

Maria Lahtinen: Joo. Näitä erilaisia mausteita tehdään tosiaan kasvien eri osista ja kaneli on varmaan kaikkein tuhoisinta tyyppiä just siinä mielessä, että se tehdään siis kuoresta ja se varmaan ei tee sille kasville hirveän hyvää, että se kuori irrotetaan tähän maustetuotantoon. 

Juha-Pekka Salminen: Joo, ei. Se on sitten tottakai niin, että se on sitä myöten selvä. Sitten vaan uutta kanelia pukkaamaan… Kestää aika kauan‚ että kasvi saa sen kanelikuoren taas uudestaan tuottamaan lisää tätä materiaalia. Että siten hiukan… Toinen syy ehkä kun miettii sitä - kun tuossa on noita muitakin syitä oikeastaan taustalla - mistä paljon ehkä ihmiset nykypäivänä on tietoisiakin, että miksi kanelia ehkä pitäisi pikkasen säännöstellä… käyttöäkin, että ei tämä ole pelkästään kivan tuoksuinen. Itse tykkään muun muassa korvapuusteista, mutta tämä ei välttämättä ole pelkästään niin hyväksi tämä kaneli. Että vähän riippuu, mistä kanelista me puhutaan. Vähän niin kuin kaikissa kasveissa, totta kai, eikö vaan. Kun siellä on tuhansia yhdisteitä, niin aika helposti voidaan kuvitella, että kaikissa kasveissa on varmaan hyviksiä ja pahiksia. Eikö vaan? On hyviä yhdisteitä, on pahoja yhdisteitä, ja kanelista ihmiset tuntee jo, varmaan tiedätkin, tunnistaa yhden yhdisteen, mistä ne aika paljon puhuu usein, mikä on haitallinen. Siellä on tällainen yhdiste kuin kumariini, joka on tunnistettu osittain haitalliseksi. Ehkä maksa-munuaishaittaa saattaa aiheuttaa ihmisille. Tietenkin jälleen kerran vain riittävän suurissa määrin käytettynä, kuten on puhuttu aikaisemminkin. Että määrä tekee myrkyn ja niin edelleen. Ja ei varmaan kannattaisi lähteä mitään aineita käyttää liikaa.

Maria Lahtinen: Ei. Se on mun mielestä varmaan aika hyvä elämänohje, että kohtuus kaikessa! Mutta tosiaan näissä mausteina käytettävissä kasveissakin aika monilla on myös lääkinnällistä käyttöä. Varmaan vähän samoista syistä. Ja taas jonkun rajan yli mentyään puhutaan jo myrkyistä, kun puhutaan näistäkin yhdisteistä. Mutta jos pysytään näissä joulun pitoisuuksissa, jotka tuo meille sitä tunnelmaa ja on meille käyttökelpoisia, niin se sopii tähän joulun tunnelmaan. Aika monista näistä luonnosta saatavista yhdisteistä on myös joku synteettinen versio olemassa, kun ihminen on yrittänyt varmaankin säästellä niitä kasveja ehkä tai jostain muusta syystä kehitellyt jonkun tämmöisen version, jota pystyy labrassa kehittelemään. Että on näitä luonnollisia mausteita ja sitten niitten näitä synteettisiä versiota.
 
Juha-Pekka Salminen: Kyllä. Kaikissa on omat hyvät ja huonot puolensa ja nyt kun luonnosta otetaan asioita ulos ja saadaan tuhansien yhdisteiden seoksia, niin sieltä tulee sitten mukana aina jotain sellaista, joka saattaa olla… saattaa olla jotakin sellaista, mitä ei joku sitten haluaisi. Mutta tosiaan hiukan kattelin noita raja-arvojakin, niin vaikka sitä kumariinia esimerkiksi siellä olisikin, niin ei se nyt kuitenkaan… 60 kiloa, jos painaa - mä haluaisin, et mä painaisin 60 kg - mutta jos mä painaisin sen verran, niin kuusi milligrammaa saisin joka päivä syödä kumariinia. Tarkoittaa käytännössä sitä, että saisin joka päivä vetää lautasellisen riisipuuroa ja tiedätkö vähän korvapuustia kaupan päälle, eikä siltikään tulisi mitään ongelmia noitten raja-arvojen suhteen. Ja mä veikkaan, että en kuitenkaan ihan joka päivä sitä puurolautasellista syö ja korvapuustia päälle ja niin edelleen. 

Siinä on se, että aika usein huolestutaan - niin kuin mekin tässä tavallaan taustalla näitten tuoksujen yhteydessä, kun ollaan kehitelty myöskin sitten tällaisesta jouluista löylyn tuoksua mitä voitas… ehkä tässä tarjota tunnelmaa tuomaan… Mehän tehtiin tämä jalkakylpykin. Eikö tehtykin? Se oli juhannussaunaan, niin me voitaisiin tarjota joulusaunaan tämmöistä löylytuoksua. Ja totta kai joku voisi olla huolissaan siitä, että mitäs nyt sitten tapahtuu, kun se kumariinikin on pieni yhdiste, eikö olekin ja jos sekin siellä sitten löylykiukaalta haihtuu ja muuta. Mutta kyllä ne ainemäärät on niin pieniä, mistä me siinä kohtaa puhutaan ja kun ne höyrystyy sinne etkä sä varmaan kuitenkaan joulusaunassa sitä kaikkea syntynyttä höyryä itse pysty hengittämään, mitä siellä saunassa on. Ei siis kannattaisi liian huolissaan toisaalta olla. Tai jos on liian huolissaan, niin kuin itse kävin ostamassa luontaistuotekaupasta Ceylonin kanelia. Ceylonin kanelissa on paljon paljon pienemmät pitoisuudet tätä kumariinia. Eikä se niin valtavan kallista ollut, kun ei sitä kuitenkaan tarvii varmaan käyttää määrättömiä määriä. Niin sitä kun ostaa, niin on huomattavan paljon pienempiä kumariini-pitoisuuksia, niin ei tarvii olla senkään vertaa huolissaan.

Maria Lahtinen: Maustoiko se kuitenkin tarkoituksenmukaisesti?

Juha-Pekka Salminen: Kyllä se ihan kanelista käy. Se on ihan kanelia kuitenkin. Se on vaan eri kanelilaji. Se on eri kanelilaji ja siinä on tätä samaa biosynteesipolkua. Että toi kumariini tulee kuitenkin myös sieltä kanelihaposta. Se on tommoinen - tulee ylimääräinen rengasrakenne tuohon rakenteeseen. Se on kilpaileva biosynteesituote sitten kanelialdehydin kanssa. Ja joku kasvi tekee sitä enemmän, joku tekee vähän vähemmän. Riippuu vähän mitä ne milloinkin tavoittelee. Mutta ehkä sitä Ceylonin kanelia kannattaisi siis käyttää. Olisi tavallaan turvallisempi vaihtoehto. Mutta en olisi kauhean huolissaan. Ottaen huomioon, että ei kai kanelia kukaan oikeasti käytä joka päivä kuitenkaan. Ellei mennä tiedätkö johonkin, mitä nyt oli, itse tykkäsin joskus jostain kaneli-omenamyslistä. Ja sitten oli jossain, eikö ollutkin, oliko ksylitolipurkkaakin kanelimaustettua. Eikö ollutkin? Kaikkea tällaista. Tietenkin jos menee överiksi tämä homma, niin sitten on hyvä varmaan kiinnittää asiaan huomioita… eli rajoitetusti kanelin jouluhomma. Älä vedä joka päivä.

Maria Lahtinen: Joo. Pyhitetään tietyt asiat sinne joululle ja varmaan se on ihan hyvä lisähuomio, että ihmiset, jotka on yliherkkiä jollekin, että nämä vahvat mausteet voi olla myös allergeeneja, jotka aiheuttaa sitten joillekin ihmisille voimakkaamman reaktion. Mutta meillä, joilla ei ole semmoista yliherkkyyttä, niin tämä tuoksu on kyllä aika mukava, mikä tässä nyt leijuu, kun me näitä mausteita keitellään.

Juha-Pekka Salminen: Kyllä.

Maria Lahtinen: Aikamoinen tietopaketti tässä jo pelkästä kanelista! En ole ainakaan itse tullut ajatelleeksi sitä, että viaton puuronpäällinen onkin vaikka mitä. Ja just nämä haihtuvat ominaisuudet ja vähemmän haihtuvat ominaisuudet, hyvät ja pahat ominaisuudet ja tuoksut ja pysyvämmät jutut.

Selvä. Jos kaneli oli nyt meidän ensimmäinen jouluntuoksu kasveista, jota tässä käsiteltiin, niin mikäs olisi sitten seuraava?

Juha-Pekka Salminen: Menin pulla-aasinsillalla eteenpäin. Kun tykkäsin siitä korvapuustista, joita mä sitten syön kyllä, kun mä syön, niin varmaan enemmän kuin yhden päivässä. Mutta mä suon sen itselleni. Oli siellä Ceylonin kanelia tai muuta. Ei oo sitten niin kauhean vaarallista kuitenkaan. 

Mutta pullasta tulee myös seuraava mauste. Tässä näin on lämmennyt toinen aika selkeästi kuitenkin erottuva aromi. Kardemumma. Heitetään tuota pullan päälle. Eikö heitetäkin? Ainakin jotkut tykkää. Otin sen senkin takia, että jouluunhan liittyy - tai itse miellän niin, että jouluun liittyy tämmöiset maustetut kahvit myöskin, mitä monet käyttää. Ja siellä on kardemumma muun muassa yhtenä tämmöisenä kahvimausteena. 

Ja taas tämmöisenä toimimattomana aasinsiltana - mistä sä varmaan tykkäät - eikö oo sen verran hyvä, kun nyt kardemummaa käytetään kahviin, mutta nämä kardemumman haihtuvat yhdisteet ei olekaan kahvihappojohdannaisille mitään sukua. Et sillä tavalla toimimaton aasinsilta.

Maria Lahtinen: Mun mielestä paras logiikka on tämmöinen niin kuin epälogiikka! Yleensä se jää paremmin mieleen kuin se logiikka. 

Juha-Pekka Salminen: Joo. Täällä on sitten niitä toisenlaisia yhdisteitä. Eli niitä monoterpeeneitä. Eli täällä on nyt nimenomaan tässä kardemumman eteerisissä öljyissä monoterpeeneitä ja tuommoinen 1,8-sineoli niminen yhdiste muun muassa mikä sitten tuoksuttelee tuossa. 10 hiiltä rakenteessa. Vähän suurempi mitä toi äskeinen kanelialdehydi, mutta ei juurikaan suurempi. Ihan vaan pikkuisen. Ja jos monoterpeeneistä yleensä puhutaan, niin niitä on löydetty kasveista yli 1500 erilaista. Ja tietenkin kardemummassakin niitä on kymmeniä erilaisia. Eikö vaan? Eli 1,8-sineoli on päätuoksuva yhdiste kardemummassa. Varmaan jakaa mielipiteitä onko se hyvä vai huono. Kaikki ei tykkää välttämättä.

Maria Lahtinen: Meinasin just sanoa, että löydettiin se meidän perheen kiistan aiheuttaja. Vaikka makuasioista ei sovikaan kiistellä, mutta mä en pidä siitä, että pullaan laitetaan kardemummaa ja sitten taas jotkut pitää. Eli sitten on kaksi leiriä tämän pullansyömisen suhteen ja juuri kardemumma ja tämä sineoli on nyt varmaan se, joka jakaa mielipiteet.

Juha-Pekka Salminen: Mun perustelut miksi kardemummasta voi pitää tulee tuolla myöhemmin. En kerro vielä. Mutta tulee tosiaan myöhemmin ehkä yksi aasinsilta, mikä saa sutkin tykkäämään kardemummasta.

Maria Lahtinen: Jään mielenkiinnolla odottelemaan…

Juha-Pekka Salminen: Katsotaan, miten se toimii. Joo. Mutta se oli pullahommia, eikö ollutkin. Pullahommia. Mulla pullat kuuluu jouluun omalla tavallaan äidin pullapelliltä tuoksuen. En tiedä, onko sopivaa puhua äidin ja isien töistä nykypäivänä, mutta meidän perheessä isien työ jouluna on ollut joku muu kuin se pullan leipominen. Mulla on ollut aika usein sellaisen lihaköntin laittaminen uuniin. Kun se on ollut sellainen homma minkä mä osaan - just pistää sinne uuniin ja ottaa pois, kun mittari näyttää sopivasti. Kinkkua siis.

Maria Lahtinen: Ymmärsin.

Juha-Pekka Salminen: Kinkun päälle… Kinkun päälle, vaikka saa toki pistää millaisen hunnun haluaa hunajaa tai sinappia, mutta aika usein ihmiset myöskin tökkii siihen sellaisia… kukkanuppuja. Kukkanuppuja, tuleeko mieleen millainen  kukkanuppu vois olla mauste, joka tulisi kinkun päälle kuivattuna?

Maria Lahtinen: No tähän vastaus on varmaankin neilikka. 

Juha-Pekka Salminen: Se on neilikka. Kyllä. Neilikkaa käytetään paljon piparkakuissakin, eikö vaan.

Maria Lahtinen: Pakko tuoksuttaa tästä uutteesta, että miltä neilikka tuoksuu.

Juha-Pekka Salminen: Koita sieltä. Se on varmaan ihan vielä hyvin tunnistettava, eikö vaan?

Maria Lahtinen: Mä en oikein nyt osaa sanoa tuleeko… että onko tämä tuttu tuoksu vai ei, mutta…

Juha-Pekka Salminen: Joo. Mulla on täällä valmiina myöskin tämmöisiä, mitä kuuntelijatkin voi itse tehdä. Mulla on neilikkaa tässä myöskin valmiina uutteena, jonka mä oon aikaisemmin tehnyt… valmiiksi ihan kylmänäkin. Voi tuoksutella lämpimänä ja tuoksuu paremmin, mutta ihan vaan sen takia - voitte käydä tämän podcastin jälkeen katsomassa tuolta (Luonnollista kemiaa -nettisivuilta) Marian blogikirjoituksen, missä me paljastettiin näitä löylytuoksu-reseptejäni. Niin voi kotona tehdä samoin… samoja liuoksia. Neilikka oli siellä sitten yks ainesosa mukana. 

Mutta tämä on paljon kestävämpi mauste hei. Vähän niin kuin toi kardemummakin. Kardemumma tehdään kardemumman siemenistä. Että se kasvi ei siihen kuole ja sama juttu tämä näin, että kukannupuista kuivaamalla saadaan maustetta. Eli aika kestävällä pohjalla tavallaan siinä mielessä, kun vertaa tuohon kaneliin sitten tämä neilikkakin. 

Ja tuoksu on eteerisissä öljyissä. Nyt mennään sitten taas askel taaksepäin ja mennään taas fenolisiin yhdisteisiin. Eli sinne enemmän kanelihappojohdannaisiin tämän neilikan kanssa ja siellä on tuommoinen yhdiste kuin eugenoli. Eugenoli ja siinä on sitten taas 6, 7, 8… siinä on 10. Näyttää olevan 10 hiiltä.

Maria Lahtinen: Siinäkin.

Juha-Pekka Salminen: Kymmenen hiiliatomia.

Maria Lahtinen: Tämä 10 tuntuu nyt olevan tämä suosittu hiilimäärä.

Juha-Pekka Salminen: Joo, siinä 10, että siinä on tullut… yksi metyyliryhmä tavallaan sen yhdeksän lisäksi. Siinä on 10. Että aika samankokoisia nämä yhdisteet nyt on ollut tässä. 

Maria Lahtinen: Tuota neilikan yhdistettä, tuota eugenoliakin, kun vähän tutkailin, niin siitäkin löytyy tietoa, että sitä on käytetty myös lääkinnällisiin tarkoituksiin ja myös kun mennään tietyn rajan yli, niin siitäkin tulee myrkky. Että just ne ominaisuudet mitkä yhdistää näitä kaikkia yhdisteitä sitten toisaalta, mutta eugenoli oli erityisesti mainittu. Ja että 3.8 g painokiloa kohden on sitten jo raja.

Juha-Pekka Salminen: No siinä saat syödä kuule. Siis 3.8 g painokiloa kohti. Se on jo, joo kyllä. Se on aika hurja määrä. Oliko se määrä eugenolia vai tätä neilikkaa? Se oli ihan eugonolia?

Maria Lahtinen: Se oli varmaan ihan tota eugenolia.

Juha-Pekka Salminen: Eugenolia puhtaana, joo. Kyllä. Mutta niinhän se on hei, niin se on. Niin kuin tuossa aikaisemminkin sanoin… ei me ketään varmaan yllätetä sillä tiedolla, että tuhansien yhdisteiden joukosta löytyy hyviksiä ja pahiksia. Kun ei vaan löydy liikaa. Jos sitä löytyy kauhean vähän, niin sillä ei tarvitse itseään kauheasti pelotella. Ja toi mitä nyt sanoit, niin sehän on jo ihan hirveän paljon.

Maria Lahtinen: On.

Juha-Pekka Salminen: Se on niin paljon, että jos niin paljon oikein neilikassa olisi, niin varmaan sitä ei saisi oikeasti käyttää. Se olisi kiellettyjen aineiden listalta tai kiellettyjen kasvien listalla. Se olisi myrkyllinen. Joo.

Kyllä. Mutta se on semmoinen hei, että sitä voi sitten neilikkaa käyttää, kun haluaa jouluisen tuoksun. Glögin joukkoonkin varmaan voi ripauttaa.
 
Maria Lahtinen: Selvä. Elikkä kaneli oli kuoresta, kardemumma oli siemenistä ja neilikka oli sieltä kukkien nupuista.

Juha-Pekka Salminen: Kyllä. Ja sitten kun puhutaan vähän siten, että sopii toi neilikka yhteen kanelin ja vaniljan kanssa - tulee tämmöisiä mielleyhtymiä mukaan - kuka mistäkin tykkää, kun näistähän kannattaa tehdä erilaisia seoksia tietenkin. Vähän niin kuin kaikki kokkaaminen keittiössä tämmöistä keittiökemiaa, niin kuin tiedätkö kemia ylipäänsä, seosten kemiaa. Vanilja tuli sieltä vastaan, niin ajattelin, vaikka en tiedä onko vanilja nyt kauhean tämmöinen… jouluinen tuoksu, mutta ehkä se jälkiruuissa saattaa ollakin ja otin sen nyt tähän sitten mukaan sen takia. Sekin on taas tämmöinen kestävän kehityksen tuote omalla tavallaan. Kun sitä taas tehdään noista… onkos ne noita vaniljatankoja vai mitä ne on nimeltään sitten ne… tulee se siemenkota sitten vaniljakasvista. Joka tapauksessa. Niin sekin on täysin uusiutuva luonnontuote. Eikä tapa sitä kasvia. 

Ja vaniljasta, millainen yhdiste vaniljasta löytyisi, joka olisi sellainen pienikokoinen ja haluaisimme, että siinä olisi… 6, 7, 8… nyt on vain kahdeksan hiiliatomia?

Maria Lahtinen: Olisiko sellainen 4-Hydroksi-3-metoksibentsaldehydi nimeltä vanilliini?

Juha-Pekka Salminen: Kyllä! No niin nyt tuli vaikeimmalla nimellä ja tutummalla nimellä. Kyllä!

Maria Lahtinen: Mua on niin monta kertaa nöyryytetty tästä näitten podcastien aikana, että nyt mä olin valmistautunut - 

Juha-Pekka Salminen: Sä olit valmistautunut!

Maria Lahtinen: - siihen, että tiedän oikean vastauksen.

Juha-Pekka Salminen: Kyllä. Joo. Hei, vanilliini. Se on kanssa aldehydi, niin kuin ensimmäinenkin oli kanelialdehydi. Jokseenkin samankokoinen, mut tosiaan sitten yksi hiili vähemmän. Mut senkaltainen yhdiste tosiaan. Siihen liittyy monia kivoja tarinoita, joita ihmiset on ehkä kuullut. Eikö ookin? Ehkä.

Maria Lahtinen: Sun täytyy kertoa, niin mä kerron olinko mä kuullut tämän aikaisemmin.

Juha-Pekka Salminen: Joku on kauhean huolissaan tämmöisistä… joskus lukee noissa, eikö luekin noin tuoteselostuksissa, että luontaisen kaltainen aromi. Onko semmoinen termi?

Maria Lahtinen: On joo-

Juha-Pekka Salminen: Luontaisen kaltainen aromi. Ja sitten kun sulla on semmoinen tuote, mikä tuoksuu vanilliinille tai vaniljalle, mutta siellä ei luekaan, että siellä on vaniljaa tai vanilliinia, vaan siellä lukee ”luontaisen kaltaisia aromeita”. Tiedätkö minkä takia ihmiset vähän järkyttyy ehkä osittain siitä tiedosta?

Maria Lahtinen: No se on epäaitoa, se on keinotekoista?

Juha-Pekka Salminen: Ei. No ei… Niin. Ei välttämättä ole keinotekosta. Se saattaa olla todellinen luontaistuote. Mutta kun on mainittu, että se on sitä vanilliinia, niin majavan anaalirauhasista tulee sellaista eritettä, mikä yllättäen tuoksuu miellyttävältä. Jopa vaniljamaiselta. Ja sitten kun tästä on paljon levitetty tietoa. Eli ihmiset on huolissaan, et jotain majavan anaalirauhastuotetta on käytetty näihin elintarvikkeisiin, kun siellä lukee se luontaisen kaltainen aromi.

Maria Lahtinen: Mä olen enemmän huolissaan siitä, että minkälaisissa piireissä sä liikut, jos siellä kerrotaan tollaisia tarinoita, koska mä en ollut koskaan kuullut tämmöistä tarinaa. Nyt ehkä pilasit mun kaikki vaniljanautinnot.

Juha-Pekka Salminen: Ei, mutta sitten toisaalta on semmoinen tarina, että mä päästän sut tuskasta tässä mielessä. Siis sehän on totta kai, siis kuvittele, aika hankala kerätä. Eikö olekin? Ja aika toisaalta myöskin kestämättömällä pohjalla ehkä sellainen toiminta. Ja myöskin aika kallista toimintaa. Eli käytännössä tämän majavan anaalirauhasten tuotteiden käyttö rajoittuu siihen, että sitä käytetään kalliiden parfyymien ainesosien tuottamiseen. Että sieltä saadaan näitä tämmöisiä kivan tuoksusia aineita, mutta niitä on vain niissä kalliissa pulloissa, kun sä heittelet tiedätkö päällesi.

Maria Lahtinen: Onneksi mä en käytä mitään hajuvesiä.

Juha-Pekka Salminen: Nonni. Joo. Mut ei tarvitse… ei tarvitse olla huolissaan jäätelöstä tai muusta, on epätodennäköistä, et niin kallista jäätelöä tehtäisiin, et pantaisiin sitä tavaraa sinne. 

Maria Lahtinen: Joo. Tämä vanilliini oli mulle tutuin esimerkki ehkä niistä synteettisistä mausteyhdisteistä, joita valmistetaan paljonkin varmaan tehtaassa, jotta saataisiin sitä vaniljan makua ja tuoksua elintarvikkeisiin ja muuallekin. Ja itseasiassa sanoit, että vanilja ei ole kasville tuhoisa, kun se otetaan sieltä siemenkodista, mutta lajina se taitaa olla uhanalainen. Ainakin semmoisen tiedon löysin, että kuitenkin se luontainen maustekin on niin suosittu, että se on tehnyt lajista uhanalaisen.

Juha-Pekka Salminen: Joo, toi on tottakai harmillista tietenkin tuollainen ylikäyttö. Että siinä mielessä tietenkin olisi aika perusteltua löytää, eikö vaan, synteettinen -halvempi ja käyttökelpoisempi tuotantotapa, että voitaisiin sitten vähentää tottakai sellaisten kasvien käyttöä, jotka on uhanalaisia. Tämä on tämä aikaisempikin keskustelu, mistä on puhuttu, eikö olekin, muistat sitä, että jotkut uhanalaiset lajit nykypäivänäkin olisi tavallaan hyvä, että löydettäisiin sieltä jotain arvokasta kemiaa, eikö vaan, että saataisiin niille arvoa. Mutta tässä on sen kolikon toinen puoli. Sitten kun niistä tulee liian arvokkaita, niin saattaa olla uhanalaisia, et se heittää se yhtälö. Mutta uhanalaisistakin voitaisiin saada tavallaan suojatumpia, kun löydettäisiin se arvo sieltä kemiallisesti, mitä voitaisiin sitten oppia hyödyntämään kestävällä pohjalla. 

Mulla on hei sulle tässä yksi vaniljahajuinen tuote. Haluatko haistella? En ole ihan varma, että mistä tämä on. Haiseeko se sun mielestä miltä?

Maria Lahtinen: Suhtaudun tähän nyt ennakkoluulottomasti, otan vastaan dekantterilasin ja tuoksutan.

Juha-Pekka Salminen: Kyllä. Onko sun mielestä miellyttävä?

Maria Lahtinen: Mun mielestä se vanilja on jotenkin tässä aika vaisuna.

Juha-Pekka Salminen: Joo. Se on nyt kylmä. Se voi olla siinä hiukan sen takia.

Maria Lahtinen: Ei paha tuoksu, mut aika ehkä vaimea se vaniljan tuoksu. 

Juha-Pekka Salminen: Tämä on ihan kaupan mausteista tehty. Ihan kaupan mausteista tehty ja tämä oli just, kun tätä reseptiä tähän jouluiseen löylytuoksuun kehittelin, niin tuosta ensin ajattelin, että ei toi vanilja miltään tuoksu. Se on kylmänä tuommoinen, mutta sitten kun heitin löylykiukaalle, niin aika kivasti, kiva efekti tuli sieltä. Sitten kun se lämpeni ja tosiaan se aromi levisi. Niin kyllä se toimikin tosi hyvin. Vaikka tossa kylmänä on vähän vaisunoloinen.

Maria Lahtinen: Onko näillä ihmisten nenään hyvältä tuoksuvilla yhdisteillä, niin mikä niitten funktio kasveissa on? Ensinnäkin kysymys voi olla vaikea, että se ei välttämättä ole sama eri kasveissa, mutta tavallaan miksi ne tuottaa näitä ihmisen nenään hyvältä tuoksuvia yhdisteitä? Ei varmaankaan ihmistä varten. 

Juha-Pekka Salminen: Ei varmaankaan, joo. Että jos me ajatellaan sitä tuoksuhommaa - että jos se on se juttu, minkä takia niitä tehdään - niin äsken neilikassa oli noita kukkanuppuja ja vaniljassa siemenkodissa, mitkä tavallaan linkittyy myöskin sitten toisaalta kukkiin ja siemeniin, ja kukathan toisaalta varmaan tavallaan samoin kuitenkin… samoin osiin kasvissa… vähän mistä me puhutaan kukista ylipäänsä, niin totta kai ne haluaa houkutella pölyttäjiä, siementen levittäjiä. Eli veikkaisin, että tämmöiset miellyttävät tuoksut on varmaan siihen toimintaan sitten tarkoitettuja. Toki sitten nuo muut aineet saattaa olla antibakteerisia tai sillä tavalla… suojella sitten kuorta tai muita kasvinosia kasvitaudeilta ja sillä tavalla. Mutta tuoksuvat aineet. Se on se pointti. Varmaan ne pyrkii houkuttelemaan. Ellei sitten ole joku sellainen epämiellyttävän… epämiellyttävän… hajuinen. 

Tuossa tulee vähän ajan päästä muutamia muita yhdisteitä, mistä nyt jo voi mainita, että… tietyt kasvinsyöjäthän käyttää näitä kasvien haihtuvia yhdisteitä… omina seksuaaliferomoneina esimerkiksi. Että ne voi erittää niitä kasvien yhdisteitä. Ne ensin muokkaa niistä vähän omiansa, oman tuoksuisiansa. Sitten jos ne haluavat vaikka houkutella paikalle samaa lajia olevaa, toista sukupuolta, paikalle, niin seksuaaliferomonit toimii siinä, tai jos niillä tulee joku paniikki. Kun menet vaikka johonkin tuonne muurahaispesään sotkemaan… niin ne saattaa erittää kokoontumisferomoneja esimerkiksi ja kutsua paikalle tiedätkö koko armeijan puolustamaan sitä pesää. Monet varsinkin havupuitten tuhohyönteiset, käyttää havupuitten herkästi haihtuvia aineita tämmöisinä merkkiaineina, millä ne viestii ympäristöön erilaisista asioista. Totta kai havupuut varmaan yrittää käyttää niitä samoja aineita tuoksuaineena hyönteisiä vastaan, mutta kun osa hyönteisistä on erikoistunut, että ne käyttää niitä samoja aineita itse hyödykseen. Siitä on aikaisemmin jossain podcastissa puhuttukin, että yksi aine toimii yhdelle hyönteislajille, muttei toiselle. Et niistä tulee tämmöisiä erikoistuneita lajien vuorovaikutuksia sitten. Myöskin näitten joulun tuoksujen ympärille liittyy tämmöisiä juttuja.

Maria Lahtinen: Varmaan just nämä haihtuvat yhdisteet nimenomaan liittyy siihen erilaisiin kommunikaation. Että kun osa tanniineista, mistä on puhuttu, niin on myös siellä rakenteellisena yhdisteinä plus sen kasvin puolustusyhdisteinä, niin nämä haihtuvat yhdisteet on varmaan ensisijaisesti kommunikointia varten ja meitäkin metsässä viehättää, kun me saadaan niitä tuoksutella. 

Juha-Pekka Salminen: Joo. Kaksi asiaa vielä vanilliinista voisi sanoa, että sekin kuuluu tosiaan sen biosynteesipolun varrelle, se on nyt kahvihapon jälkeen. Jos haluaa miettiä, niin se on kahvihapon jälkeinen biosynteettinen tuote sitten. Jos sitä keväisiin kasveihin haluaa linkittää, niin kahvihappo tehdään ensin ja sitten kahvihaposta ferulahapon kautta tule vanilliinia. Eli siten senkin voi kahviin linkittää, keväisiin kahvihappoja sisältäviin kasvilajeihin. 

Ja kun kahviin päästiin, niin mun täytyy se kahviaasinsilta käyttää - sitä mitä keväälläkin tuli, mutta ei sille mitään voi. Puhuttiin äsken näistä majavan anaalirauhasista, eikö puhuttukin. Jostain syystä, mitä mä en itse ehkä ymmärrä, mutta maailman yksi kallein kahvilaatu tehdään kissan avulla. Sivettikissan avulla.

Maria Lahtinen: Joo tästä mä olen jopa kuullut.

Juha-Pekka Salminen: Mikä sen nimi on onkos sen nimi Kopi Luwak vai mikä se on? Oliko se suurin piirtein sen niminen. Mutta kuitenkin. Eli kahvipavut menee kissan elimistön läpi. Sen jälkeen ne on entistä arvokkaampia ja niistä tehdään tällaista erittäin kuuluisaa kahvia. Sivettikissan kahvia. 

Ja jos sä tiedät, mikä on kofeiini rakenteeltaan ja jos sä tiedät, mikä on virtsahapon rakenne niin niissä on hirvittävän paljon samaa näköä. Voitte katsoa googlettamalla kofeiini ja virtsahappo. Käytännössä silleen, kun ei kemiasta mitään tiedä, niin ne näyttää ihan samalta. Samat rengasrakenteet, molemmissa neljä typpeä. Eli ei se kauhean ihmeellistä välttämättä ole, eikö vaan että samankaltainen yhdiste tuottaa samankaltaisia aromeita, mitä on tuossa kofeiinissakin. Jos se virtsahappo ei olisi nimetty virtsahapoksi, niin se ei välttämättä kuulostaisi niin pahalta.

Maria Lahtinen: Muistan joskus käyttäneeni aika paljon aikaa jonkun hienon tuntemattoman yhdisteen tunnistamiseksi, jossa oli typpeä ja kaikkea ja sitten kaiken sen työn jälkeen se oli nimenomaan virtsahappo. Me luultiin silloin, että me löydettiin jotain suurta ja uutta.

Juha-Pekka Salminen: Hei, se oli uutta, se oli uutta silloin, koska me löydettiin se silloin aikoinaan… Se oli hyönteisten puriinimetabolian tuote. Eli käytännössä me ei löydetty sitä sieltä hyönteisten kasviravinnosta, vaan ne tavallaan hajotti sitä metaboliassaan. Sieltä tuli iso määrä virtsahappoa. Jos olisin sen silloin tiennyt… olisit ehkä oppinut tekemään uusia entistä aromikkaampia kahvilaatuja, jalostamaan tätä tietoa jotenkin hyväksesi.
 
Maria Lahtinen: Tässä alkaa liiketoimintasuunnitelma kehittyä tässä samalla, kun näitä podcasteja tehdään. Katsotaan vaan‚ mitä seuraavan joulun markkinoille löytyy. Marian ureahappokahvi tai jotain sellaista. 

Ja tähän vaniljan tuotantoon tai siihen liittyy kaiketi se, että se maku kehittyy sen hedelmän käymiskäsittelyssä. Että tavallaan se just, et nämä tuoksut ja maut vaan vahvistuu erilaisten prosessien kautta. Tulee ne sitten kissojen läpi tai jostain muualta.

Juha-Pekka Salminen: Niin ja biosynteesissä tietty on se, että erilaisten aineiden suhteelliset osuudet vaihtelee. Siellä kymmenien aineitten suhteellinen osuus vaihtelee ja sitten sen tuoksukin vaihtuu. Kehittyy tai… laimenee tai mitä nyt sitten milloinkin tapahtuukaan. Varmaan tapauskohtaisesti. 

Jees. Hei, mä otin seuraavaksi tuommoisen, mikä mulle ei tullut yhtään mieleen, mutta mikä nyt lapsilta tuli silloin, kun käytiin lasten lauantaina puhumassa näistä jutuista, niin lapsilla tuli mieleen ja tuli mulle tuossa tutkimusryhmässäkin omille tutkimuslapsilleni mieleen. Eli piparminttu. Semmoisen joulun tuoksun tai kasvin, eihän se mikään tuoksu tietenkään ole se piparminttu. Se on mentoli mikä sieltä tulee. Ja mentoli taas kuuluu monoterpeeneihin. Näihin rasvaliukoisiin terpeeneihin ja siinä on sitten… No siinä on se 10 hiiltä. Kun se on kerran monoterpeeni. Se on monoterpeenin määritelmä, et siinä on 10 hiiltä. Ja toi…

Tästä mulle oikeastaan tulikin se mieleen miten mä ehkä yrittäisin saada sua suhtautumaan kardemummaan myönteisesti.

Maria Lahtinen: Voit yrittää.

Juha-Pekka Salminen: Joo. Eli tuleeko sulle mentoli mistä mieleen? Jostain tietyistä pastilleista, mitä kaupassa myydään? Tuleeko sulle mieleen joku sellainen… tietynlainen pastilli, jossa on paljon mentolia?

Maria Lahtinen: Nyt hirveästi johdatellaan. No mentoli tulee mieleen aika monistakin tämmöisistä kurkkupastillityyppisistä jutuista. Liittyykö mitenkään eukalyptuksiin?
 
Juha-Pekka Salminen: Meinasin antaa viiden pisteen vihjeen, että liittyy Australiaan, mutta ei tarvinnut antaa. Kyllä eukalyptus. Eukalyptuspastilleihin liittyy. Ja niissähän on ihan valtavan paljon mentolia. Eli tätä piparmintun tuoksuvaa monoterpeeniä. Se on vaan siten kömpelöä, koska eukalyptukset ei tuota sitä mentolia. Eikö vaan? Mutta kun syöt sitä mentolipastillia, luulet, että se on eukalyptuspastillia eikö vaan. Mutta ei. Se mentoli on siinä vaan lisätty, kun sitä saadaan halvalla tehtyä sitä mentolia ja se lisätään sinne. Eukalyptusten eteerisiin öljyihin…  Mutta eukalyptukseen päämonoterpeenit olisi esimerkiksi eukalyptoli ja alfa-pineeni. Ja tämä eukalyptoli - eikö ole aika semmoinen nimi, mikä viittaa eukalyptukseen?

Maria Lahtinen: Kyllä.

Juha-Pekka Salminen: Tiedätkö mikä sen hienompi nimi on?

Maria Lahtinen: En

Juha-Pekka Salminen: 1,8-sineoli. 

Maria Lahtinen: Ahaa.

Juha-Pekka Salminen: Sama mitä kardemummassa.

Maria Lahtinen: Okei.

Juha-Pekka Salminen: Nyt sä suhtaudut kardemummaan paljon kunnioittavammin.

Maria Lahtinen: Totta.

Juha-Pekka Salminen: Se on siis eukalyptuksen tuoksuinen osittain. Mutta siellä on varmaan mukana jotakin toista yhdistettä siinä kymmenen yhdisteen seoksessa, mikä tiedätkö pikkuisen sekoittaa sun mielleyhtymät. Joku varmaan ehkä vähän vääristää tai haittaa. Se ei välttämättä ole se pääyhdiste, mikä sua tavallaan tökkii. Se saattaa olla se muu siinä taustalla mikä tökkii. Kun eihän eukalyptus voi tökkiä. Eukalyptus on tällainen… Australian puukuningas. Se ei nyt voi millään tökkiä. Hieno maku, hieno tuoksu.

Maria Lahtinen: Ja kun tässä puhuttiin niistä joulumuistoista, mihin nämä tuoksut liittyy, niin mun eukalyptusmuisto on nimenomaan niihin isovanhemmilta saatuihin eukalyptuspastilleihin. Muisto eukalyptuksesta on siis hyvä, eli pitää nyt sitten harkita uudelleen suhtautumista kardemummaan.

Juha-Pekka Salminen: Kyllä. Ja tosiaan se alfa-pineeni tuli tässä kohtaa nyt myöskin tuolta, mikä on omalla tavalla jännää, jos miettii sitä, että eukalyptoli kertoo nimellä eukalyptuksesta ja alfa-pineeni puolestaan kertoo nimenä… pineeni, pinus.

Maria Lahtinen: Kuulostaa männyltä.

Juha-Pekka Salminen: Joo, se olisi havupuista ja alfa-pineeni on Suomessa tämä yleisimmin havupuumetsässä aistittava monoterpeeni. Siitä on olemassa miinus ja plus alfa-pineenit. Männyn ja kuusen päätuoksu käytännössä sitten on sitä luokkaa. Eli jännä, että sitä löytyy myöskin eukalyptuksesta pääyhdisteenä. Ja noita vääriä mielleyhtymiä, mitä ihmisille ehkä tulee, tiedätkö, että liikaa luokitellaan, että tuo yhdiste löytyy ainoastaan havupuista: ei pidä paikkaansa. Tai että toi löytyy ainoastaan eukalyptuksesta: ei pidä paikkaansa. Se löytyy myöskin kardemummasta. Ja alfa-pineeni löytyy myöskin eukalyptuksesta. Eli aika laajalle nämä on levinneet nämä yhdisteet, mutta nimi on tullut alun perin siitä ensimmäisestä kasvilajista, mistä se on löydetty.

Maria Lahtinen: Meinasin just sanoa, että se logiikkaa varmaan se, että sieltä se tulee, mistä ensin on löydetty ja vasta myöhemmin ne on opittu havaitsemaan sitä, että samaa yhdistettähän löytyy vaikka mistä.

Juha-Pekka Salminen: Kyllä, kyllä. Mutta jotenkin sitä, tai ehkä se on kemistin ongelma, että miettii liikaa nimien kautta ja esiintymistä. Ehkä. En tiedä miettiikö tavallinen ihminen, että alfa-pineeni, löytyykö sitä pelkästään männyistä. Ehkä ei mieti. Ehkä ei.

Maria Lahtinen: Mutta toivottavasti tämän podcastin kuuntelun jälkeen ainakin miettii sitä, että männystä löytyvää yhdistettä voikin löytyy myös australialaisista eukalyptuksesta, mikä on jännä.

Juha-Pekka Salminen: Kyllä kyllä. Mutta eukalyptuksessa on eri cocktail niitä muita yhdisteitä. Ei se tarkoita sitä, että eukalyptuksen tarttis tuoksua suomalaiselta männyltä. Ei se tarkoita. Se cocktail on erilainen. Niin kuin parfyymeitakin tehdään näistä aineista, niin ne on kymmenien aineitten seoksia. Samoista ainesta saadaan eri tuoksut.

Maria Lahtinen: Ja nyt on pakko, kun labrassa ollaan ja tuossa vieressäkin - onko uplc vai hplc - laitteet hurisevat kotoisasti, niin näitä yhdisteitä analysoidaan varmaan jollain kaasukromatografilla vai millä, jotta päästään kiinni noihin suhteisiin. Että millä perusteella tekin olette täällä labrassa nähnyt‚ että mitä niissä oikeasti on eri kasveissa näitä haihtuviakin yhdisteitä ja mitkä ne cocktailit on ja miten sen voi yhdistää tähän tuoksukokemukseen?

Juha-Pekka Salminen: Kyllä tosiaan haihtuvia yhdisteitä käytännössä kaasukromatografisesti analysoidaan, et se ei ole meidän mikään spesialiteetti. Että sitä jonkun verran on tehty, mutta aika vähän tehdään sitä puolta. Että voitas enemmänkin tehdä, kun joulupukki antaisi lisää tiedätkö aikaa ensi vuodelle. 

Mutta kiinnostavia yhdisteitä kaiken kaikkiaan, niin kuin nämä luonnon väriaineetkin, mitä me tutkitaan ja… muutkin aineet, jotka jollakin tavalla pystyy näkemään tai aistimaan tai tuntemaan. Osa aineista oli silloin keväällä tahmeita, muistat et lehdet oli pieninä tahmeita. Pystyit näkemään, tuntemaan sormin, pystyit tuoksuttelemaan ja väriaineet pystyy näkemään.

Maria Lahtinen: Ja vaikkei vesi ehkä ole näille kaikkein paras liuotin, niin kuitenkin tämä lämmin vesikin saa näistä aika voimakkaat tuoksut irti, mikä on -

Juha-Pekka Salminen: Joo kyllä. Ja siis puhtaasti sen takia mä tähän veden otinkin, kun tehtiin tämmöinen lapsille helppo tapa esimerkiksi tehdä äidille tai isälle tai mummulle tai papalle se joululahja, eikä lapset voi lähteä keittelemään öljyjä. Se on liian vaarallista. Mutta totta kai nämä rasvaliukoset yhdisteet sinne sitten uuttuisi paremmin, sinne öljyyn siirtyisi. Saisi paremmin ruoanlaitossakin… siihen rasvaliukoiseen ne paremmin sitten siirtyy nämä öljymäiset yhdisteet.

Hei rasvaliukoisuus. Saanko mennä eteenpäin seuraavaan aasinsillan kautta?

Maria Lahtinen: Saat mennä.

Juha-Pekka Salminen: Sulle myös osittain tuttu juttu toisaalta. Kaikille kuulijoillekin tuttu juttu, että kaupasta saa monenlaisia. Sitrushedelmiä. Appelsiinejä sun muuta. Ja yksi tuoksuista mitä käytetään piparkakuissa, niin tulee nimenomaan yhden sitrushedelmän kuoresta. Saanko mä taas sulta kysyä, tuleeko mieleen, mikä semmoinen kuori vois olla?
 
Maria Lahtinen: No toi kuori ehkä vie oikeille jäljille. Eli varmaan pomeranssinkuori on se, mitä käytetään näissä.

Juha-Pekka Salminen: Pomeranssinkuori on joo. Ihan vaan kuorena käytetään sitä hapanappelsiinista. Citrus aurantium -kasvilajista saadaan sitä ja jälleen kerran, niin vähän niin kuin kaupassakin voi katsoa sitrushedelmiä, niin se on aika semmoinen rasvaliukoinen se pinta, mikä suojaa sitä hedelmää. Niin siinä kuoressa, siinä rasvaliukoisessa pinnassa, niin sieltä löytyy näitä eteerisiä öljyjä ja niitten pääkomponentti, mikä tässä tuoksuu on limoneeni. Ja senkin voi ehkä muistaa, kun nämä on sitrushedelmiä, niin se on limoneeni. Ja monoterpeeni. eli 6,7, 8, 9, 10. Kymmenen hiiltä.

Maria Lahtinen: Olisin arvannut et 10, jos olisit kysynyt!

Juha-Pekka Salminen: Tarkistin vielä, kun sen tuossa pöydällä näin. 10 siinä on. Sehän on monoterpeeni. Kyllä ja tämänkin mä tavallaan linkitän kevään kemiaan siten, että kevään kemiasta muistat hyvin, että rasvaliukoiseen koivunlehden pintaan kertyi suuria määriä rasvaliukoisia flavonoideja. Eikö vaan? Ja rasvaliukoset flavonoidit, niin ne on nimenomaan hirveän tyypillisiä noiden sitrushedelmien kuoren pinnalle. Appelsiinit, sitrushedelmät, muut mitkä kaupasta voit löytää ja hakee. Niin jos joskus on kiinnostunut siitä, että mitä sieltä -joskushan sitä kuorta raastetaan muutenkin ruoanlaittoon ja muuta - niin… ne yhdisteet vaan on erityisen voimakkaasti metyloituneita. Et kun koivunlehdessakin niin siellä on paljon metyloituneita hydroksyyliryhmiä, niin jossain sitrushedelmissä noi flavonoidit menee ihan överiksi. Kaikki hydroksyyliryhmät on metyloituneita, joskus vielä hiileenkin liittyy metyyliryhmiä. Ne on siis todella rasvaliukoisia. Että semmoinen vielä tuommoisena ylimääräisenä kevään kemiaan linkittyvänä asiana sitten. 

Maria Lahtinen: Mua aina niissä resepteissä, mihin pyydetään raastamaan jotakin kuorta, niin mietityttää ne kaikki torjunta-aineet ja muut, mitä siinä kuoressa on.

Juha-Pekka Salminen: Joo. Aivan totta, joo, kyllä. Joo joo. Sitten kannattaa varmaan tehdä jotain ennen kuin lähtee raastamaan tietenkin joo. Kyllä. Vähintäänkin pestään huolellisesti, jos ei mitään muuta. Joo.

Maria Lahtinen: Noita pomeransseja ei kai hirveästi itseasiassa olekaan missään hedelmäosastolla kaupassa. Et se varmaan helpoiten löytyy sieltä maustehyllystä ihan valmiina.

Juha-Pekka Salminen: En ainakaan muista nähneeni. En muista nähneeni. Et se on semmoinen, eikö se oo…

Maria Lahtinen: Tässä on tätä pomeranssiuutetta. Tämä itse asiassa haisee semmoiselta appelsiiniselta, että kyllä tämän tunnistaa sitrukseksi.

Juha-Pekka Salminen: Annas kun määkin koitan. Eiks semmoinen… No tämä kyllä joo. Kyllä sellainen ihan sitruunainen, eikö olekin.

Maria Lahtinen: Joo.

Juha-Pekka Salminen: Ihan selkeä. Ja vähän semmoinen, että tulee kumminkin mieleen, että kyllä pitääkin kuuluu tuohon piparkakkutaikinaan tämäkin. Että noin juurikin sitä itseään jouluista tuoksua. Joo, näin on.

Sä toivoit hei, että otetaan yksi tämmöinen sulle tärkeä joululaji. Toivoit joulukaktusta.
 
Maria Lahtinen: Joo. Ja silloin, kun me sitten päädyttiinkin siihen, että pääosin tuoksutellaan näitä erilaisia joulun mausteita, niin mä asetin sulle haasteen, että miten joulukaktus nyt sitten linkitettäisiin näihin meidän mausteisiin, mitkä tässä kiehuu. Niin kerros nyt mitä keksit linkiksi?

Juha-Pekka Salminen: No siis aasinsiltahan vois olla, että se liittyy jouluun. Eikö liitykin?

Maria Lahtinen: Okei. Toi on ihan hyvä jo.

Juha-Pekka Salminen: Joo. Kyllä kyllä. Mutta siis aika jännä juttu oikeastaan löytyy joulukaktuksesta, mikä on ihan kiinnostavakin. Ensinnäkin jouluahan edeltää semmoinen synkkä aika kuin marraskuu. Eikö edelläkin? Ja toi -

Maria Lahtinen: Olen yrittänyt aktiivisesti unohtaa, mutta taisi olla semmoinen synkeä marraskuu.

Juha-Pekka Salminen: Mutta muistutin siitä sen takia, että joulukaktus on kahden lajin risteytymä. Se on tehty marraskuun kaktuksesta, joka on se toinen laji, mitä on käytetty. Marraskuun kaktuksesta on tehty risteytys ja on syntynyt joulukaktus. Eli sieltähän se joulukin tulee, eikö tulekin, synkän marraskuun kautta. Niin se on joulukaktuksen tavallaan syntytarina, jos sillä tavalla ajatellaan. Ja mikä joulukaktuksessa kemiallisesti eniten tavallaan kiehtoo… Pidin erittäin mielenkiintoisena sitä tietoa, että vaikka itse en kyllä pidä siitä mitenkään, mutta kerroin sen siitä huolimatta tai kysyn nyt sinulta, että tykkäätkö rosollista?

Maria Lahtinen: No olen ehkä oppinut tykkäämään siitä. Se ei ole ollut kautta aikojen mun suosikki, mutta se on kyllä aika raikas joulupöydän lisä.

Juha-Pekka Salminen: Joo ok. Ihan ookoo ja monethan tykkää. Täytyy tykätä, kun kaikki sitä tyrkyttää. Mutta mennäänpä eteenpäin. Sieltäpä löytyy sellainen kasvis kuin punajuuri, eikö löydykin - punajuuri ja oisitko uskonut, että punajuurella on hirvittävän läheiset sukulaisuussuhteet joulukaktukseen. Olisitko arvannut?

Maria Lahtinen: Tätä en olisi arvannut. Ja tähän on pakko kertoa se, että mä oon tehnyt punajuuresta kaakaon korviketta partioleirillä. Semmoisen ohjeen löysin joskus ja tehtiin partiolaisten kanssa kuivatusta punajuuresta kaakaon korviketta. Tämä oli se, mihin olisin osannut vastata, mutta linkki joulukaktukseen…

Juha-Pekka Salminen: Mutta toikin on ihan jännä. Oliko se jotenkin paahdettua vai miten sitten oli? Poltettua punajuurta -

Maria Lahtinen: Saattaa olla‚ et se oli kylmäkuivattua punajuurta…

Juha-Pekka Salminen: Joo. Ok. 

Mutta siis katsos kun kaktuksethan kuuluu tiettyyn kaktuskasvien kasviheimoon. Ja sen kasviheimon yläpuolella - niin kuin heimojen yläpuolella ylipäänsä - on kasvilahkot. Ja se lahko, mikä sen kaktuskasviheimon yläpuolella on, niin on caryophyllales-lahko. Ja siihen samaan lahkoon kuuluu myöskin nuo punajuuret, jotka taas kuuluu revonhäntäkasvien amaranthaceae-kasviheimoon. Tiedätkös. Ne tulee sieltä lahkopuolelta ja jakaantuu kasvievoluution myötä… punajuurta sisältävään ja joulukaktusta sisältävään heimoon, kun mennään alaspäin. Eli ylätasolla evoluutiossa on yhteisiä linkityksiä hyvin voimakkaasti. Ja mikä on jännittävää mun mielestä, on se, että tiedätkö millä tavalla tämä liittyy ruskan kemiaan?

Maria Lahtinen: Mä yritin jo nähdä tämän linkityksen tähän joulun kemiaan, mutta nyt mä putosin reestä. 

Juha-Pekka Salminen: Ei tarvii kato. Joulu on punainen, eikö olekin, joulu on punainen, punainen on muutenkin kauhean kiva väri. Joulu on punainen, punajuurikin on punainen, eikö olekin, ruskakin on punainen. Eikö olekin. Ruskasta puhuttiin, et siellä on antosyaaneja, eikö olekin. Eli eikö olekin aika jännää, et tämä caryophyllales-lahko, mistä tulee kaktukset ja punajuuret sisältävät kasviheimot, niin nämä pirulaiset eivät tee lainkaan antosyaaneja. Ei lainkaan.

Maria Lahtinen: Kaikesta punaisuudestaan huolimatta.

Juha-Pekka Salminen: Niin. Tyypit on aivan punaisia, mutta eivät tee punaisia väriaineita. Paitsi tekee tietenkin, mutta ei antosyaaneita. Ja todella merkillistä - ne on korvannut siis antosyaanit kokonaan näitten punajuurista tuttujen punaisten väriaineiden avulla. Ja ne on nyt noita… puhutaan betaiineista, kun punajuuren latinankielinen nimi on Beta vulgaris. Betaiineja. Ja sit betaiinien yks alaryhmä on betasyaanit, jos siitä muistaa, kun on antosyaanit, niin nyt on betasyaniit. 

Maria Lahtinen: Vau!

Juha-Pekka Salminen: Eikö olekin? Ja nämä on tavallaan sama asia kuin ruskan kemia, mutta ihan eri asia, kun on aivan eri yhdisteryhmä ja kasvin evoluutio on tehnyt tämmöisen tempun. Nämä pukkaa sitten ihan eri punaisia aineita. 

Ja mikä näitten punaisten aineiden mun mielestä kaikkein hienoin puoli on se, että näistä löytyy typpeä. Aikaisemmin noista punaisista väriaineista - antosyaaneista  - ei löytynyt typpeä, kun ne on polyfenoleja. Typpeä sisältävistä yhdisteistä me on puhuttu muun muassa alkaloideista, jotka on luonnon voimakkaita myrkkyjä. Mutta näistä nyt löytyy typpeä näistä betaiineista, betasyaaneista, sieltä löytyy. Ne on siis aminohapoista johdettu. Eli sen takia sieltä löytyy typpeä rakenteesta. Ne on vähän monimutkaisempia rakenteita. Saattaa olla sokereitakin kiinni siinä perusperusrakenteessa. Mutta sitä kautta mun mielestä toi… että tuommonen joululinkitys joulukaktuksesta.

Maria Lahtinen: Aika upea linkitys. Meiltä on pyydetty aina silloin tällöin näitten yhdisteiden rakenteita, mutta mä taidan nyt tehdä huoneentaulun, missä on tämä joulukaktuksen ja punajuuren linkitys näkyvillä - semmoinen vois tehdä mut iloiseksi. 

Juha-Pekka Salminen: Kyllä. Pannaan siihen vielä kasvilahkot ja kasviheimot näkyviin. Ja tehdään siihen evoluutiosta linkitys kasvikemian evoluutioon.

Maria Lahtinen: Näin jouluni alkaa olla pelastettu. Ja se miksi mä toivoin tätä lajia, kun tässä nyt on puhuttu koko ajan niistä muistoista, joita nämä kaikki tuo, niin tämä joulukaktus on meidän perheessä ollut semmoinen sukupolvelta toiselle periytynyt kasvi, joka on periytynyt mun isoäidiltä meidän sukupolvelle ja se oikeasti puhkeaa kukkaan aina jouluna. Se on jotenkin hämmästyttävää, että siitä oikeasti tietää, että missä vaiheessa vuotta ollaan menossa, kun se joulukaktus alkaa tuottaa kukkia. 

Ja mä yritin sitä vähän tutkiakin, että tänä vuoden synkkänä hetkenä ja kun päivä on lyhimmillään, on tosi pimeää, niin se kasvi kaipaa sitä. Sen hoito-ohjeeksikin annettiin‚ että vähän vettä ja pidä pimeässä tyyppisesti. Siksi se on varmaan kasvi, minkä mäkin saan jotenkin pärjäämään, kun siinä on tämmöiset helpot hoito-ohjeet: älä hoida.

Juha-Pekka Salminen: Ja hyvin pärjää.

Maria Lahtinen: Ja hyvin pärjää. Ja alkaa kukkia aina jouluisin kauniin punaisin kukin.

Juha-Pekka Salminen: No se on juuri näin, että jos me oltaisiin nyt oltu tuolla kasvitieteellisessä puutarhassa, mihin nyt ei tällä kertaa menty, niin sielläkin tosiaan tämä Uuden-Seelannin joulupuu, siis maorihehkupuu, Metrosideros excelsa, niin se on nimenomaan semmoinen, että Turussa se ei kuki punaisena jouluna, kun se ei tajua, että se ei oo Uudessa-Seelannissa. Mut Uudessa-Seelannissa, eli siellä missä kasvaa normaalisti, niin se nimenomaan kanssa kukkii punaisena nimenomaan jouluna. 

Maria Lahtinen: Muistanko väärin, että oliko joulukaktus siellä kasvitieteellisessä siellä jossain kylmimmissä osissa?

Juha-Pekka Salminen: No se on käytännössä siinä samassa araukaria-huoneessa. Niitä on useampia. Araukaria-huoneessa eli se on vähän viileämpi kuin ne trooppiset alueet. Että se ei ole se lämpimin alue siellä.

Ja aikoinaan kun itse kävin joskus Australiassa visiteeraamassa noita eukalyptuksia sun muita - joulun tienoilla - niin ihan hirveästi näitä tämmöisiä vastaavia maorihehkupuun kaltaisia punaisena kukkivia lajeja. Että se ei ole pelkkä Uuden-Seelannin homma, vaan se on Australiassakin aika voimakas. Hienonnäköisiä, tosi isokokoisia punaisia kukkia.

Maria Lahtinen: Joo. Silloin kun mietittiin tätä joulun kemian jaksoa, niin mietittiinkin sitä, et olisiko se punainen väri se‚ mikä yhdistää ne lajit, mitä valitaan, mutta päädyttiin sitten menemään tuoksut edellä. Mutta mielenkiintoista tietoa noista punaisina kukkivista lajeistakin.

Juha-Pekka Salminen: Kyllä. Ja nyt tuli tämmöinen alkaloidi väriaineeksi vaan. Sekin on mielenkiintoinen tieto, että omalla tavallaan kuitenkin aika erikoinen ryhmä. Että jos itse en arvostanut aikaisemmin punajuurta, kun en pidä sen mausta, niin kuitenkin yhtäkkiä löysin siitä aika mielenkiintoisen kemiallisesti kiinnostavan pointin, minkä takia punajuuren arvo nousi mun silmissä. Ei ehkä yhtä paljon mitä kardemumma sun silmissä tässä. Niin ne vaan ne kasvit nousee kemian avulla. Eikö vaan? Rankkauspisteissä.

Maria Lahtinen: Näin se on. Ja mä muistelisin, et olet sanonut jossain kohtaa, että olet kova kaakaonjuoja. Niin nyt tämä vinkki siitä, että punajuuresta voi tehdä tätä kaakaon korviketta saattaa ehkä vähän vielä lämmittää sun punajuurisuhdetta.

Juha-Pekka Salminen: Joo. Vähän se meni tuosta ohi ja tost sisään, vai kummin päin, mutta katsotaan, jos löytyisi jostain. Vois koittaa. Vois voittaa hei. Koskaan ei häviä, jos koittaa.

Maria Lahtinen: Se on totta. Ja ehkä tähän loppuun voisikin sitten palata siihen, että olet koittanut tehdä jouluntuoksuista jouluista löylyseosta, jota voisi käyttää, jotta joulusaunaan saataisiin myös nämä joulun tunnelmat. Miten toimi?

Juha-Pekka Salminen: Siis toimi erittäin hyvin. Mä ihan vaan lähdin labrassa ensin kokeilemaan näitä eri juttuja. Pikkasen noita tuommoisia, että kuinka paljon pannaan vettä, kuinka paljon pannaan mausteita, ja tosiaan toi resepti löytyy sieltä blogista, Instagramista ja Twitterissä ja joka puolelta. Mutta todella hyvin toimi. Ei tarvitse oikeastaan… 

Olen siihen reseptiin pistänyt kolme desiä vettä, kuusi ruokalusikallista mausteita ja puolisen tuntia vaan lämpimässä vedessä ja tuoksut siirtyy sinne veteen ja sen jälkeen voidaan pullottaa. Ja ei tarvitse mitään muuta, kuin yksi teelusikallinen heittää kiukaalle. Siis tosi vähän. Eli kuudesta ruokalusikallisesta saa heittää löylyä 50 kauhallista. Eli kun miettii sitä, niin ei se kolme ruokalusikallista niin paljon ole. Että jos vaikka viisi kertaa heittää löytyy‚ niin ei se kauhean haitallinen voi millään olla. Se on niin pieni se ainemäärä, jos kauhean huolissaan olet kanelista esimerkiksi. Eli ei siitä hirveän huolissaan varmaan tarvitse olla. Tai sitten käyttää Ceylonin kanelia tosiaan, niin ei tarvitse senkään vertaa huolehtia. Mutta joo, toimii mun mielestä mukavasti. Kannattaisi kaikkien kokeilla. Ottaa sitten ehkä se jalkakylpy siihen kaupan päälle.

Maria Lahtinen: Eli jos nyt näin korkean sähkön hinnan aikana kerran menee saunaan ja se on se joulusauna, niin siellä kannattaa nautiskella ihan tosissaan ja ottaa mukaan nämä joulun tuoksut, että saadaan tunnelmaa kaikille aisteille.

Juha-Pekka Salminen: Ja nimenomaan niin, että jos olet sen itse tehnyt ja annat vaikka äidille tai isälle tai mummulle tai papalle lahjaksi niin menette yhtä aikaa saunaan, tai kaverin kanssa tai mitä vaan, niin se on aika spesiaalikeissi kuitenkin. Eikö olekin? Kerran vuodessa näin tehdä.

Maria Lahtinen: Ehdottomasti ja se mikä tässä nyt tätä kaikkea tämän jakson kemiaa yhdisti, oli tosiaan nämä muistot ja tästä voidaan sitten luoda uusia joulumuistoja siitä jouluntuoksuisesta joulusaunasta. 

Juha-Pekka Salminen: Kyllä. Briljanteilla yksityiskohdilla. Kuinka monta hiiltä kymmenen, kahdeksan, yhdeksän. Eli kuka voittaa, mikä seos. Joo. Sitä ennen vedetty naamaan hiukan riisipuuroa. Eikö olekin? Pikkasen Ceylonin kanelia päällä. Sitten tullaan, vedetään kahvetta, siellä on vähän kardemummaa, kun säkin nyt tykkäät kardemummasta hiukan. Sitten otat korvapuustin ja pöydällä on joulukaktus, jota voit ihailla loppu illan. Eikö vaan. 

Joo, mutta siis erilaisia elämyksiä kemia tuottaa ja tämä on mukava, kun tämän pystyy aistimaan. On konkreettista. Sitten mistä lapset usein tykkää, niin kokata.  Eikö vaan. Saa kokata keittiöstä vapaasti. Ja haisee pipareilta. Sekin on kiva.

Maria Lahtinen: Joo, siinä mun mielestä tämän Luonnollista kemiaa -hankkeen tavoite on parhaimmillaan - että kaikille aisteille ja kaikille eri kohderyhmille ja jokaiselle omien kiinnostuksen kohteiden mukaan. Niin sitten kun sitä kemiaa tulee joka puolelta, ihan sieltä hengitysilmastakin, niin sitten ei voi enää välttää.

Juha-Pekka Salminen: Ei. Sitten saattaa jopa kiinnostua. Ei siinä sitten enää mitään voi. Se on menoa sitten.

Maria Lahtinen: Näin se on. Ja mekin varmaan nyt sitten jatketaan jouluvalmistelujen suuntaan ja kiitetään tämän podcastin osalta. Se oli jouluisten kasvien kemiasta ja seuraavalla kerralla sitten taas jotain uutta ja jännää.

Juha-Pekka Salminen: Kyllä. Mä rupean nyt pullottamaan näitä tuoksuja tästä näin. Ei kannata heittää menemään. 

Joo, ei mitään. Katsotaan, mitä joulu tuo tullessaan.
 
Maria Lahtinen: Näin tehdään. 

Juha-Pekka Salminen: Palataan.

Maria Lahtinen: Palataan, kiitos.

 

 

Uuden maailman tropiikin, araukarioiden ja tyräkkien kemiaa

Tässä Luonnollista kemiaa -podcast-jaksossa tutustutaan Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan ehkä kiinnostavimpiin sisäpuutarhakasveihin ja niiden kemiaan! Ihailemme etenkin Uuden maailman tropiikin ja araukariahuoneen eksoottisia lajeja, joista osa on evolutiivisesti todella vanhoja, koska ne ovat eläneet maapallolla yhtä aikaa jo dinosaurusten kanssa!

Luonnollista kemiaa -podcasteissa keskustellaan siitä, miksi kasvien kemia on merkityksellistä meille kaikille ja koko maapallolle.

>> Kuuntele jakso Soundcloudissa

Tekstivastine


Maria Lahtinen: Tänään Luonnollista kemiaa -podcast jatkaa matkaa täällä Ruissalon kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneissa ja seuraava kasvihuone, johon mennään ihmettelemään kemiallista monimuotoisuutta, on Uuden maailman tropiikki. 

Eli luonnonyhdistekemian professori Juha-Pekka Salminen, avaapa ovi uuden maailman tropiikkiin ja mennään katsomaan, mitä sieltä löytyy.

Juha-Pekka Salminen: No niin. Mennään peremmälle. Taas vähän lämpöiseen paikkaan. Täällä on ensimmäistä kertaa elämänkin ääniä, niin kuin kuulet, kun ei ole pelkkiä kasveja. Löytyy myöskin lapsille jotakin, kun on eläimiä - lintuja, kaloja. Mutta totta kai kaikkia varmaan kiinnostaa ensimmäiseksi tässä aina tämä jättilummeallas, mistä löytyy paitsi noita hienoja kaloja, mutta keskeltä löytyy valtavan suuri jättilumme, missä myöskin keskelläkin yksi kappale kukkia vielä aukeamatta. Valtavan hienoja.

Niinkin voi sanoa, että ei ole kasvitieteellinen puutarha – mielestäni - jos ei ole kolmea asiaa. Kolme asiaa pitää olla.

Maria Lahtinen: No mitkäs ne kolme on?

Juha-Pekka Salminen: Oman kokemukseni perusteella. Kaksi löytyy tästä heti. Ensimmäinen on jättilumme. Käytännössä niitä löytyy melkein kaikista (puutarhoista), mitä oon kiertänyt. Ja toinen on koikarppi, mitä löytyy tuolta, kun kohta nähdään tuolta perältä tarkemmin nuo isot kalat. Kirkkaat, värikkäät kalat. Se on toinen. Ja sitten tuolta ulkopuutarhasta löytyy kolmas, joka on neidonhiuspuu – Ginko biloba - mikä on tämmöinen esihistoriallinen jäänne. Niin neidonhiuspuu, jättilumme ja koikarppi.

Maria Lahtinen: Tässä on kyllä ihan kuin johonkin satumaailmaan tulisi. Tosiaan tässä tämä valtava allas, missä on näitä upeita lumpeita ja isoja kukkivia kasveja, ja sitten vesi solisee ja kuuluu tällaisia trooppisia ääniä.

Nuo jättilumpeet näyttävät tosi upeilta, onko niiden kemia kanssa yhtä upeaa?

Juha-Pekka Salminen: Olen ehkä vähän jäävi sanomaan tuohon upeuteen, mutta on se siis tosi upeaa. Sanotaan, että olin itse tosi yllättynyt silloin, kun noiden kemiaa katsottiin. Että on ne tosi upeita. Voidaan vähän pelargoneihin, mitä aikaisemmassa jaksossa katsottiin, osittain heijastaa. Että niissä löytyy hyvin monimuotoinen tanniinikemiaa. Muun muassa niitä kurjenpolvimaisia tanniineja mm. pääyhdisteinä, mitä löytyy totta kai suomalaismetsän kurjenpolvista myöskin, mutta myöskin pelargoneista löytyy niitä samoja yhdisteitä. Että siis tosi mielenkiintoisia. Ja siis jos näet tämän, miten paljon niillä on piikkejä tuossa lehden alapuolella, tosi teräviä. Näissä on tämä fyysinen puolustuskin melkolailla tehokas kemian lisäksi. 

Ja otetaan tästä heti lisää, kato tässä on Karibianjatropa - me ollaan tässä Karibianjatropan (Jathropa integerrima) juurella tässä näin. Todella näyttävät punaiset kukat tässäkin lajissa. Ja tosi mielenkiintoinen tämäkin, kun aikaisemmin puhuttiin, että mitä odottaa tästä lajista, niin mäkin ajattelin, kun jatropia tunnen, että tästä löytyy niitä samoja flavonoideja mitä jatropista yleensä löytyy - ja niin löytyikin. Mutta sitten löytyi kaupan päälle myöskin täysin uudenlaisia tanniineja, mitä en odottanut ollenkaan löytäväni. En voi kertoa, mitä ne on, kun ei niistä ole kerrottu vielä virallisesti kellekään. Täytyy vielä pitää salaisuutena, mutta se oli yllätys, että niitä nyt löytyi. Etenkin näistä kauniista punaisista kukista löytyi niitä.

Maria Lahtinen: Eli kun sitä pohdiskeltu, että yllättääkö kasvien kemia, kun sitä rupeaa analysoimaan, niin nähtävästi yllättää ja löytyy jopa ihan uudenlaisia yhdisteitä, mitä ei ehkä kukaan ole koskaan aikaisemmin nähnyt. Jäämme odottelemaan uutisia tästä Karibianjatropasta ja sen kemiasta sitten, kun se on julkista.

Juha-Pekka Salminen: Kyllä. Aika näyttää. Sitten aikanaan kaiken.
Täällä on tosiaan niin paljon tätä uutta. Paitsi tutkimiseen myöskin julkaisemiseen menee oma aikansa. 

Sitten täällä altaan reunalla on tällainen Kriinumi, Crinum firmifolium. Nämä kriinumit täytyy ehkä siten nostaa seuraavaksi. Niitä on täällä eri huoneissa pari kolme eri yksilöä. Näetkös lääkinnälliset yhdisteet 3/5 vaikka toi kemiallinen monimuotoisuus on vain 1/5. Näen ihan silmissä tämän lajin kemian, kun se on todella yksinkertainen. Se on vähän niin kuin aneeminen jopa. Tosi aneeminen, että siellä oikeastaan ei näyttäisi olevan yhtään mitään juurikaan. Näetkös? Tanniinit on 0, hapettuvat yhdisteet 0, antioksidantit 1, mutta silti lääkinnälliset yhdisteet on 3. Eli ne kaikki yhdisteet, mitä siellä on, vaikuttaisi olevan alkaloidiperheeseen kuuluvia yhdisteitä, ja sitten, kun niitä on niin paljon, niin siitä on sitten annettu noinkin hyvät pisteet. Vaikka muuten laji näyttäisi olevan todella heikoilla. Mutta ehkä se ei sitten tarvitse kemialliseen puolustuksen mitään muuta. Kun alkaloideja on niin paljon, niin se tavallaan riittää sillä. Mutta tosi yksipuolinen toisaalta.

Maria Lahtinen: Onko sulla tietoa siitä, onko tätä kasvia hyödynnetty lääkinnällisiin tarkoituksiin, jos silla on noin selkeä potentiaali?

Juha-Pekka Salminen: Tuosta ei ole vielä tietoa. En ole kerennyt näiden kaikkien kirjallisuutta vielä käymään läpi. Että sitten, kun tehdään lajivideot näistä niin palataan asiaan. Tästä ei ole vielä tehty lajivideota. Yleensä siinä kohtaa käyn kaiken kirjallisuuden läpi ja tavallaan saan sen taustan sitten paremmin vielä selville muun muassa sen, että miten muut ovat näitä hyödyntäneet näitä tai kuvitelleet, että voitaisiin hyödyntää niitä yhdisteitä. Tuosta en osaa nyt vielä sanoa sitä. 

Sitten on Medinilla. Mielestäni Medinilla on sellainen, mitä saa ihan ostaa suomalaisistakin kukkakaupoista tai viherkasvikaupoista. Medinilla magnifica. Nämä on vähän lerppuja nämä kukat, mitkä on parhaimmillaan tosi hienon näköisiä, mutta ei ehkä ihan niin parhaimmillaan kuitenkaan tässä kohtaa, mutta todella näyttävä sitten kun kukkii. Voisi olla ihan kotonakin viherkasvi. Ja tässä sitten taas - kun vertaa tuohon äskeiseen kriinumiin - näetkös? 5/5, 4/5, 5/5, 3/5. Tapissa ihan kaikki mittarit. Todella monipuolinen sitten taas niin kuin omalla kemiallaan ja tanniinit ihan dominoi sitten tuota monimuotoisuutta.

Maria Lahtinen: Eli tässä kun J-P viittaa noihin mittareihin, niin hän puhuu näissä kasveissa olevista näistä kasvikylteistä, johon on listattu näitä tiettyjen kasvien kemiallisia ominaisuuksia. Eli tosiaan antioksidantteja, hapettuvia yhdisteitä, tanniineja, lääkinnällisiä yhdisteitä ja sitten on sellainen summary siinä lopussa yleisesti kemiallisesti monimuotoisuudesta. 

Ja tässä tosiaan nyt kun taas altaan laidalla lajeja vertaa, niin äskeinen kriinumi on aika tuollainen vaatimattoman näköinen kasvi ja siinä olikin sitten vaan niitä lääkinnällisiä yhdisteitä, mutta ilman tuota kukkaa ei tämä medinillakaan ehkä olisi sen erikoisemman näköinen. Toki kukka tekee siitä ehkä tuon taianomaisen, mikä tuossa nimessäkin ehkä antoi sen magnifica-osan, mihin se viittaa. Mutta tosiaan se kemia on ihan erilainen.

Juha-Pekka Salminen: Joo, kyllä. Ja tosiaan näihin voi tutustua paremmin, jos kiinnostaa nuo mittarit sinällään. Meillä on tosiaan olemassa näistä kaikista kemiamittareita oma pieni selittävä videonsa, minkä voi katsoa, niin saa vähän paremmin tavallaan taustaa sitä kautta, että mitä nuo kaikki tarkoittaa. Nehän (yhdisteet) toimii kasveilla muun muassa puolustusaineina, plus sitten ihmisille potentiaalisina lääkeaineina, plus sitten kun me syödään näitä kasveja, niin myöskin tällaisina hyödyllisinä antioksidantteina tai muulla tavalla positiivisesti vaikuttavina kasvien ainesosina.

Joo. Kierretäänkö tämä?

Maria Lahtinen: Nyt mua alkoi kiinnostaa tässä oleva kääpiöbanaani, koska siinä on jotain tuttua. 

Juha-Pekka Salminen: Siinä on banaaneja.

Maria Lahtinen: Siinä on banaaneja.

Juha-Pekka Salminen: Ja valtava lehti. Katsos nyt. Tähän voisi mennä vaikka sateensuojaan. Kaksi metriä varmaan tämä lehti pitkä. Tästä kuule kun keräisi yhden lehden analyysiin, niin siinä olisi kuukaudeksi hommia. Aikamoinen.

Maria Lahtinen: Siitä voisi tehdä väitöskirjan tosta yhdestä lehdestä.

Juha-Pekka Salminen: No joo. Ei lähdetä kumminkaan tekemään. Täytyy sanoa, että mikä tämä nyt oli, tämä oli Musa jotakin…

Maria Lahtinen: Musa acuminata.

Juha-Pekka Salminen: On jäänyt mieleen. Tulee yksi jalkapallojoukkue mieleen, mutta ei puhuta siitä nyt sen enempää. 

Mutta siis ei millään tavalla mielenkiintoinen kemiallisesti. Eli niin kun huomaat, tästä ei ole edes laitettu kemiamittareita näkyviin. Eli on ollut varmaan mielenkiintoinen niin, että tänne voi mennä sateensuojaan ja on eväät kaupan päälle. Banaanit on vähän raakoja. Se on tämän mielenkiintoisin puoli sitten, mutta mulla ei ole tästä mitään nostoa kemiallisesti.

Maria Lahtinen: Eli kemiallisesti ei-kiinnostava ollenkaan. Jätetään siis kääpiöbanaani rauhaan ja edetään kemiallisesti kiinnostavimmilla poluilla.

Juha-Pekka Salminen: Hän keskittyy selkeästi ihan vaan tuollaisiin muihin asioihin. Banaanithan on muuten totta kai hirveän hyviä. Totta kai kesälläkin esimerkiksi nauttia, kun hikoilee paljon, niin saa magnesiumia sun muuta.

Siinä on muuten ne sinun koikarppisi. Tai ei ne sinun ole, mutta noista äsken puhuin. Eikö ole aika näyttävän näköisiä? Kirkas vesi ja muuta.

Maria Lehtinen: No on.

Juha-Pekka Salminen: Näitä löytyy kyllä ihan… Japanista varmaan alun perin lähtenyt, mutta tosissaan löytyy kasvitieteellisistä puutarhoista erittäin laajasti. Lomamatkoilla tuppaan vähän vierailemaan paikallisesti aina kasvitieteellisissä, niin sillä perusteella arvioin. Klassinen. Niiden kemiasta en tiedä mitään, ei saatu yhtään lupaa kerätä sieltä niitä vielä…

Maria Lahtinen: Pistetään onget piiloon ja jatketaan matkaa kasvien parissa.

Juha-Pekka Salminen: Kyllä. Seuraavaksi on kannukasveja, tuollaisia lihansyöjäkasveja, huomaatko. Sinne ne houkuttelee tuonne kannuun sitten hyönteisiä. 

Mutta mennään niiden ohi. Tässä niiden vieressä meillä on tällainen dungoni, niin tämä on sitten puu. Puu siis käytännössä. Heritiera solomonensis kertoo, että se on Salomonsaarilta alun perin. Nytkin taas, kun ylöspäin katsoo, niin just tällä hetkellä ei ole ihan parhaimmillaan. Kesemmällä sitten tekee paremmin lehtiä tonne, mutta sillä tavalla mielenkiintoinen tämä, että on kemialtaan hyvin paljon suomalaisen männyn kaltainen. Eli tästä löytyy mäntymäisiä tanniineja tuolta lehdistä, kun männystä niitä löytyy neulasista ja rungosta niitä samoja yhdisteitä.  Tällaisia linkityksiä, jos hakee Salomonsaarien ja Suomen välille. Niitä löytyy sitten mäntymaisten tanniinien kautta hänestä. 

Sitten kun allas kierrettiin ympäri, niin tästä löytyy tästä kävelyreitin varrelta myös Väriannatto, Bixa orellana. Onko nimi millään tavalla tuttu? Väriannatto, tai tuleeko mitään mielleyhtymiä?

Maria Lahtinen: No ei kyllä tule. Erikoinen nimi.

Juha-Pekka Salminen: Joo. Jotkut on tuollaisia, mistä voi miettiä. Väriannatto. Tässä nyt ei näy - ei tuota sellaisia hedelmiä mitä nämä normaalisti tuottavat tuolla villissä luonnossa. Tosi punaisia isoja hedelmiä, mistä tulee sitten punaista väriainetta. Se punainen väriaine, niin sille on annettu ihan oma e-koodinsa, mitä tästä saadaan ja se on annatto-väri, kun tämän kasvin nimi on väriannatto. Ja sitten se annattoväri tosiaan, se tulee. Ja niin kuin tiedät, osa kasvien punaisista väreistä tulee joko antosyaaniväriaineista tai karotenoideista, niin tämän punainen väri tulee karotenoidien hajoamistuotteista. Eli siinä on käytännössä lykopeeni, mikä on tämä karotenoidi - sama mitä nyt vaikka tomaatista. Varmaan kaikki ehkä tietää, että löytyy lykopeeniä, niin sen lykopeenin hajoamistuotteista sitten. Että molemmista päistä lähtee palanen pois ja tulee di-apo-karotenoideja. Niitä on ne kaksi väriyhdistettä, mitä tästä löytyy. Monet sanoo, että ne on karotenoideja, mutta ei ne ole. Ne on karotenoidien hajoamistuotteita ne väriaineet. Ja käytetään tosiaan leivonnaisten, jäätelön, pullien ja tällaisten värjäämiseen punaisella väriaineella ihan elintarvikkeissa. 

Eli osa kemiallisesta monimuotoisuudesta on silminnähtävää. Sen näkee silmillä. Paitsi että nyt ei näe, kun ei ole niitä hedelmiä. Mutta jos niitä olisi, niin sitten näkisi. Mutta osan vaan, kaikkea ei voi nähdä, mutta sen näkee. Väriaineen.

Maria Lahtinen: Jotkut näkee suoraan silmillään ja johonkin tarvitaan sitten jotain analyysilaitteita, että päästään näkemään sitä kemiaa.

Juha-Pekka Salminen: Niin on mielestäni kiva, kun näet kumminkin ne silloin, kun analysoit. Mutta omalla silmällä nämä on monet vaan vihreitä. Eikö vaan? Kaikissa on lehtivihreää. Se ei ole kauhean kiinnostavaa välttämättä sinällään. Että on kivempi nähdä enemmän. 

No niin. Jos mennään tästä ohi. Joo, kiitos. Mennään tästä näin. 

[linnun ääniä] 

Täällä on paljon sanottavaa asukkailla. Olemme heidän ruokintapaikkansa lähellä. Ei mennä häiritsemään.

Mansikkaguava, huomaatko Psidium cattleyanum, tässä kulmassa. Täällä oli toinenkin yksilö tuolla altaan vieressä, mutta tässä on vähän isompi. Ja tämäkin… teoriassa periaatteessa jossain kohtaa. Tuossa, näetkö? En ole aikaisemmin… Tuossa selkeästi, huomaatko? Siitä lähtee guavaa pukkaamaan. Hedelmää pukkaa nyt… sitten vähän pienempi ja vihreä, mutta tosiaan siinä on. Talvella ei näkynyt. Nyt olikin kiva, että nähtiin. 

Mutta siis guavan nyt totta kai kaikki tietää. Eikö vaan? Löytää ihan hedelmätiskiltä. Mansikkaguavaa ei välttämättä löydä, mutta tämä on tosi mielenkiintoinen, koska tästä on löydetty… ne oli meroterpeeneitä, ne yhdisteet, mitä tästä on löydetty ihan viime vuonna. Täysin uusia yhdisteitä, mitä kukaan muu ei koskaan ole mistään löytänyt. Tutkijat oli löytäneet meroterpeeneitä ja ne on myöskin tällaisia tosi potentiaalisia uusia lääkeaineita. Ne on terpeenien ja esimerkiksi fenolisten yhdisteiden hybridejä, yhdistelmiä. Eli näissä on tavallaan erilaisia funktionaalisia ominaisuuksia eri puolella molekyyliä, mikä saattaa aiheuttaa kiinnostavia ominaisuuksia. Plus sitten mielestäni se, että kun itse katsoin näitä lehtiä, niin paitsi että joku on löytänyt näistä potentiaalisia lääkeaineita, niin nämä lehdet, niin näyttääkö tämä mielestäsi tammelta?

Maria Lahtinen: Tässä on nyt nähty jo aika monia erilaisia tammia ja olen jo oppinut, että tammenlehdet voi näyttää hyvin monenlaisilta. Että en nyt tiedä, mikä on oikea vastaus. Joo ja ei.

Juha-Pekka Salminen: Olet taas ihan oikeassa siinäkin. Tammet on just tällaisia. Kun tuolla Amerikan maallakin kasvaa joku 50 eri lajia. Niin ei välttämättä näe lehdestä. Mutta jos suomalaista vertaa, niin tosiaan ei kuitenkaan ole ihan normaalin tammen näköinen, mutta lehdestä kun katsotaan, niin yhdisteet kuitenkin on hyvin paljon monien amerikkalaisten tammien kaltaisia. Eli vaikka onkin guavasta kysymys, niin taas kerran löytyy yhteneväisyyksiä toisiin kasvisukuihin. Eli quercus-sukuisten tammimaista kemiaa löytyy mansikkaguavan lehdistä. Vaikka ei välttämättä ajattelisi niin, että näin on mahdollista, mutta niin se vaan on.

Maria Lahtinen: Ja jotenkin on valtavan kiehtovaa se, että tuntuu, että te löydätte koko ajan kaikkea sellaista, mitä kukaan ei ole koskaan aikaisemmin löytänyt. Että aika paljon taitaa kasvimaailmassa vielä olla sellaista, mitä ihminen ei tiedä.

Juha-Pekka Salminen: On. Paljon on sellaista. Ja paljon on sellaista, mitä mekään ei tiedetä. Ja se on vaan niin ja se siitä tekeekin hauskaa. Koko ajan, kun asiat kehittyy. Tiede kehittyy, eikö vaan, ja sitten taas kemistit on niin vaivaisia, että me ollaan yhtä hyviä kuin mitä tavallaan meidän analyysimenetelmät, ja kun ne koko ajan kehittyy ja me kehitytään käyttämään niitä parempia menetelmiä, niin me nähdään taas uusia asioita. Että varmaan on satavarmaa, ettei mekään tiedetä tästä kaikkea. Se on ihan satavarma. Ja kuten tuossa puhuttiin edellisessä jaksossa, että reilu sata vuotta ylipäänsä kemistit on vasta pystyneet katsomaan näitä yhdisteitä tarkkaan, että mitä sieltä löytyy. Ja kasvit on tehneet näitä yhdisteitä evoluution kautta yli 100 miljoonaa vuotta. Niillä on jonkun verran etumatkaa tässä asiassa ihan selkeästi. Mutta joo, niin kuin täältäkin iso osa lajeista on tosiaan sellaisia, että kukaan ei ole koskaan tutkinut. Että siinä mielessä tosi kiinnostavaa, kun voi löytää tosiaan ihan uusiakin asioita. Tai sitten on tuollaisia, että löytyy yhteneväisyyksiä. 

Tuossa on varmaan sellainen, mikä nyt voisi kiinnostaa ketä tahansa. Lapsia tai aikuisia. Tykkäätkö kaakaosta? Mä tykkään.

Maria Lahtinen: Olen enemmän kahvinaisia, mutta kaakaokin menee.

Juha-Pekka Salminen: Kyllä kyllä. Enemmän tuli lapsen kaakaota juotua, mutta Theobroma cacao, kaakaopuu. Huomaatko, tuossa on tuollainen keltainen, kaksi kappaletta tuollaisia hedelmiä? Tuolla noin, tuossa roikkuu. Niin sieltä käytännössä   saisit sitä kaakaota sieltä sisältä. Ja taas jännä mielleyhtymä, mutta ne yhdisteet, mitä kaakaosta pääosin löytyy, nämä puolustusyhdisteet, niin ne on mäntymaisia tanniineja. Eli ne on näitä samoja yhdisteitä, mitä tosiaan mänty tuottaa Suomessa. Sitten taas tuo Salomonsaarien laji, mikä me äsken nähtiin, tuo iso puu, tuotti myöskin niitä samoja yhdisteitä. Kaakaosta me tosiaan saadaan sen juoman mukana paljon näitä. Tai paljon ja paljon, mutta kuitenkin saadaan. Toki se kaakaohan on erilaista - että kun ostat sitä kaakaota, mikä on enemmän tällaiseen ruoanlaittoon tarkoitettu, se tumma kaakao, siinä on enemmän erityisesti näitä yhdisteitä. Ja sitten normaali varmaan‚ mitä lapsetkin juo, niin siinä ei ole tietenkään niin paljon tanniineja. Mutta tuolta löytyy niitä varsin runsaasti tästä lajista. Se on sellainen silmiinpistävä ominaisuus, tuon kaakaopuun.

Täällä täytyy välillä kuikuilla tuonne ylöskin päin, että näkee taas metsän puilta, kun täälläkin on nähtävää… No niin. Sitten me ollaan tässä kuitukapokkipuun juurella.

Maria Lahtinen: Tässä on ainakin hyvä olla tarkkana, koska tässä rungossa olevat piikit näyttää aika teräviltä.

Juha-Pekka Salminen: Joo. Siinä tällaisia okia toki kasvaa, tällaisia kartiomaisia okia. Osa vähän teräviäkin. Nämä nyt onneksi ei ole sillä tavalla myrkyllisiä. Veikkaan, että näitä olisi kauhea houkutus koskea, vaikkei saisi koskaan. Mutta ne näyttää just siltä, että ihan pakko vähän koskea. Ja estää varmaan nisäkkäiden kiipeämisen tuonne latvustoon. Tämä on yksi tällainen kasvi, mikä on ihan tuolla katossa kiinni tuo lehvästö ja aika lailla - eikö olekin - tosi runsas lehvästö ja siellä on mielestäni kaikkein kiinnostavin tavallaan osuus tätä lajia taas tuolla ihan ylhäällä. 

Eli taas kerran tässä on alkaloideja, näetkö. Taas 3/5, eli tosi runsaasti kuitukapokkipuun lehdestä löytyy erilaisia alkaloidiyhdisteitä. Sellaisia, mille ei välttämättä ole vielä todistettu lääkinnällistä käyttöä, mutta kuitenkin potentiaalisesti näin voisi olla. Ja täältä kuitu tulee tuohon nimeen. Tämä oli ennen Amazonin kapokkipuu, mikä antoi vähän fiilistä, että missä tämä kasvaa luonnollisesti, mutta nyt tämä on kuitukapokkipuu, kun tätä käytetään paljon. Nuo hedelmät; niin ensinnäkin hedelmät tuottavat öljyä, mistä sitä voidaan jalostaa polttoaineeksi. Kun fossiilisista polttoaineista halutaan eroon niin kasvien tuottamat öljyt on toki potentiaalisia biopolttoainelähteitä. Tässä on yks sellainen esimerkki. Sitten kun niitä kerätään, siinä tulee paljon hedelmien ympärillä sellaista kuitumaista hahtuvaa. Siitä jää totta kai ylimääräiset käyttämättä, ja siitä tuo nimikin tulee. Ja sitä kuitua voi sitten käyttää moniin eri käyttötarkoituksiin. Aikoinaan jopa huonekalujen täytteenä. Plus sitten ollaan tutkittu mahdollisuutta, miten sitä voitaisiin käyttää noiden öljyvahinkojen torjumiseen. Eli se kuitu pystyy sitomaan itseensä todella tehokkaasti öljymäisiä aineita. Eikä päästä sitä pois. Eli sen pidätyskyky on loistava. Mutta veden se kyllä pystyy päästämään pois, mutta öljymäiset aineet pitää sisällään tosi hyvin. Eli siinä mielessä tosi tuollainen jännä tuplahyöty, että voitaisiin öljystä tehdä fossiilisten polttoaineiden korvikkeita ja sitä kuitua, mikä jää jälkeen, voitaisiin käyttää fossiilisten polttoaineiden korjaamiseen, jos niitä pääsee mereen. Tällaisiin öljyntorjuntatarkoituksiin. Niin kaikkia tällaisia jänniä…

Maria Lahtinen: Eli hänellä - siis tällä kuitukapokkipuulla - olisi paljon hyödyllisiä käyttötarkoituksia. Mites sitten, onko hän uhanalainen laji? Että sitten vertaa, jos alettaisiin tätä kaikkea hyödyntämään, niin miten se siitä näkökulmasta? Että pitääkö myös suojella?

Juha-Pekka Salminen: No tässä nyt kun katsoo tuota noin, niin tämä on täysin elinvoimainen. Eli kun meillä on… oliko se nyt viiteen eri luokkaan jaettuja kasveja. Eli elinvoimainen on tämä vihreä. Eli tällä ei ole mitään hätää. Ei ole tavallaan lähelläkään minkään tason uhanalaisluokitusta tämä laji, ja kuitenkin sitä paljonkin käytetään. Että todennäköisesti silloin kerätään vaan niitä siemeniä. Ongelmia tulee erityisesti, kun lähdetään keräämään niin, että laji syystä tai toisesta kuolee siihen. Että joku runko, totta kai, sehän kuolee, tai sitten joskus kerätään lehdet kaikki koko ajan, niin kasvi ei pysty fotosynteesistä enää keräämään energiaa ja sitä kautta kasvamaan. Silloin saattaa kuolla pystyyn. Mutta tässä ei ole sellaisia ongelmia, ainakaan vielä. Eikä toivottavasti tulekaan. 

Sehän on yksi tosi iso ongelma kasvikunnassa tänä päivänä korostuneesti. Totta kai trooppisilla alueilla. Iso osa lajeista on sellaisia, että kukaan ei koskaan ole vielä edes törmännyt niihin. Ei tiedetä, mitä lajeja on olemassa ja osa saattaa kuolla sukupuuttoon ennen kuin me koskaan edes tiedetään, että niitä oli olemassa. Ja se on sellainen ikävä piirre, mitä me ihmiset ollaan voimistettu. Vahingossa tai… no vahingossa tietenkin. Ei kukaan nyt tarkoituksella ehkä sitä tee, mutta nyt vois tarkoituksella yrittää estää sitä, ettei se voimistu ilmiönä. 

Ja itse asiassa, sama kun tästä päästiin puhumaan, niin näetkö, mitä tuossa lukee. Siinä on punainen, siinä on toinen ääripää. Kun äsken oli vihreä, elinvoimainen, nyt on toinen ääripää eli punainen. Se on vaarantunut laji ja sellainen on tämä huippuvuoripalmu. Todella uhanalainen laji ja yksi suosikkejani siinä mielessä tämä laji… totta kai tiesin, että se on uhanalainen ja ei mitään tietoa löydy tämän lajin kemiasta. Että kukaan ei ole tavallaan tutkinut.  Ja sitten lähdetään itse tutkimaan ja katsomaan. Tämäkin on tosi mielenkiintoinen, kun tästä löytyy näitä lehtiä ja löytyy näitä kukkavarsia ja hedelmiä. Ja aika kiinnostavia värisävyjä vihreästä oranssin kautta tuollaiseen tumman mustaan. Niin tästä kemiasta on taas löydetty sellaisia yhdisteitä, mitä me parhaillaan yritetään tunnistaa. Nekin saattaa olla sellaisia potentiaalisia lääkeaineita. Vaikuttaisi olevan, voi olla mahdollista, että niillä on ominaisuuksia. Ne kuuluvat sellaiseen yhdisteryhmään, missä on paljon potentiaalisia lääkeaineita. Taas paljastamatta sen enempää. Mutta olen tuohon nyt antanut pisteet 2/5. Ja sillä tavalla vaan hieno, kun kukaan ei ole aikaisemmin näitä yhdisteitä löytänyt. Löytämisen ilo, sitten kun löytää - kun näkee ne sieltä. Toinen kysymys olisi, että mitä ne on. Sitten ne pitää tunnistaakin, että mitä ne on.

Maria Lahtinen: Ja erityisesti just tällaisille uhanalaisille lajeille tämä kemiallinen monimuotoisuus on tosi kiinnostava asia. Toisaalta se voisi tehdä jonkun lajin vielä uhanalaisemmaksi, jos sieltä löytyisi jotain sellaista hyödynnettävää, jota ihminen haluaa isolla kädellä hyödyntää, mutta sitten taas toisaalta se voisi tuoda halua suojella sitä lajia, jos sieltä löytyy jotain arvokasta. 

Jotenkin rumaa ajatella sitä sen ihmisen arvostuksen kautta, mutta niin se maailma nyt ehkä vaan vähän menee.

Juha-Pekka Salminen: Kyllä. Ja tämä laji on hyvä esimerkki siitä ihmisen turhamaisuudesta kuitenkin. Kysymys kuuluu, että vai onko se huono kysymys, mutta että onko se parempi, että tämä on jo uhanalainen sen takia, että tästä on tehty lääkeaineita, vai onko se parempi, että tämä olisi uhanalainen sen takia, että ihminen kerää tätä kukkakauppaan. Kumpi on parempi syy uhanalaisuuteen? 

Mutta nämä lehdet tässä näin, näiden Chamaedora-sukuisten muidenkin vuoripalmujen ongelma on se, että nämä lehdet on tosi kestäviä. Kestää kymmeniä päiviä ilman että ne kuivuu ja niitä paikallisväestö kerää todella runsain määrin ja sitten lähetetään ulkomaille kukkakauppoihin. On totta kai sitten näyttävä tietenkin ja kun se on kestävä, niin se on hyvä kukka-asetelmiin. Ja sitä kautta, kun nämä ei kuitenkaan pysty tekemään kuin yhden tai puolitoista tällaista oksaa vuodessa yksi yksilö. Jos keräät sieltä kaksi, niin se ei tavallaan pysty uusiutumaan. Seuraavana vuonna keräät taas kaksi, niin se pikkuhiljaa kuolee siihen vaarattomuuteensa. Mahdottomuuteensa.

Että, jos me saataisiin täältä esim. sitten - kun nämä lehdet ei sisällä mitään mielenkiintoisia yhdisteitä toisaalta – siitä arvoa. Eli siinä mielessä, kun kerätään sitä osaa just, mitä ei tarvitsisi kerätä kukkakauppaan. Mutta nämä kukkavarret, nämä hedelmät, nämä sisältävät niitä potentiaalisia uusia yhdisteitä, mistä äsken puhuin. Niin jos täältä tavallaan saataisiin sitä kautta arvoa tälle lajille, niin teoreettisesti voisi olla mahdollista sitten käyttää sitä arvoa hyväksi tämän lajin suojelemiseksikin, jotta sitten vältyttäisiin siltä todelliselta katastrofilta. Eli tämän lajin kuolemiselta sukupuuttoon. 

Tämä on ehkä ideologista ajattelua, mutta…

Maria Lahtinen: Niin itselle ainakin nyt syntyy tarve olla kukkakauppatietoisempi. Ei tällaisiakaan asioita ole yhtään tullut ajatelleeksi, kun kukkakaupasta käy jotain hakemassa.

Juha-Pekka Salminen: Joo, enkä nyt kehota olemaan mitenkään - ei kannata kukkakauppoja boikotoida - mutta tällaisiakin ilmiöitä on, että kun tulee tuolta kaukaa tällaisia lajeja. Eli kannattaa ehkä taas muistaa lähikukat ja luonnonkukat ja muuta, niin on siinä oma arvonsa varmaan siinäkin tietoisuudessa kuitenkin sitten. 

Tässä on toinen kapokkipuu vielä. Kun äsken oli tuo kuitukapokkipuu, niin siinä on hänen sukulaislajinsa. Ei ole aivan niin alkaloidirikas kuitenkaan sitten. 

Joo, mennäänkö välillä vähän vilvoittelemaan? Täällä tropiikissa on lämmin.

Maria Lahtinen: Jatketaan vaan matkaa. Eli seuraava kasvihuone, joka täällä on, niin on Araucaria-huone. Minulle ainakin jotenkin ihan vieras koko tämä araucaria-sana. Mitäs se tarkoittaa?

Juha-Pekka Salminen: Joo, tämä tarkoittaa, täällä on paljon noita araucaria-sukuun kuuluvia lajeja. Tällaisia tosi - ehkä tällainen yleiskuva muutenkin tästä huoneesta - niin täällä on tosi vanhan kasvievoluution edustajia. Niin kuin auracariatkin on tosi… En muista, kuin monta kymmentä miljoonaa vuotta tavallaan sitten jo… 

Ne on syntyneet tosi kauan sitten, ja tämä nyt ei araucaria sinällään ole, mutta ensimmäinen, mikä täällä pistää silmään on tämä puusaniainen. Tällainen todella evolutiivinen tavallaan fossiili. Tiedätkö sieltä tosi kaukaa, niin kuin sanikkaiset muutenkin on niitä ensimmäisiä lajeja ennen kuin on ollut mitään puitakaan. Ja sitten osa näistä sanikkaista on tällaisia puumaisia. Tämä on puusaniainen. Eli käytännössä evolutiivisesti ollut olemassa jo ennen kuin araucariatkaan on olleet olemassa. En tiedä, huomaako tätäkään kukaan, kun siinä on lehdet tuolla ylhäällä.

Maria Lahtinen: Ja nimi aika kuvaava tosiaan, tämä varsi on tällainen ihan puumainen ja nuo lehdet on niin kuin saniaisista tutut lehdet.

Juha-Pekka Salminen: Kyllä se näyttää saniaiselta ja sen juurella on – paitsi että siinä on tuo orvokki, mikä häiritsee - niin juurella on pienlehtisiä kasveja, joiden kyltti on täällä vasemmalla puolella. Kääpiöverenpisara. Ja tämä on taas fuchsia, eli verenpisara. Tuossa edellisessä jaksossa katsottiin tuolta talvipuutarhasta noita verenpisaroita, niin tämä on kyllä kaikkien verenpisaroiden äiti. Jos voi niin sanoa, että tämä on ihan kuningas, jos äiti voi kuningas olla. Kuningatar sitten.

Maria Lahtinen: Voi, äiti voi olla kuningas.

Juha-Pekka Salminen: Kuitenkin, että tämä näin, kun noita erilaisia yhdisteitä ja yhdisteryhmiä on katsottu, niin tämä on evolutiivisesti aivan siellä kärjessä. Että evolutiivisesti kaikkein kehittyneimpiä tanniineja, mitä me tunnetaan löytyy nimenomaan tästä lajista. Me on puhuttu niin sanotuista helokkimaisista tanniineista, koska helokeista löytyy käytännössä pidemmälle kehittyneet tanniinirakenteet. 

Tämä on siinä mielessä jopa horsmamaisia kasveja parempi. Vaikka tämä toki kuuluu horsmakasvien heimoon, mutta menee siellä sitten vielä tavallaan tavallisia horsmia pidemmälle evolutiivisesti. Vaikka sinällään on sekin vähän tuollainen - ei sitä nyt rimpulaksi voi sanoa, mutta aika pieni. Eikö olekin? Pienen pieni.

Maria Lahtinen: Niin meinasin taas sanoa, että vaatimaton ulospäin, mutta sisäisesti niin kaunis ja rikas.

Juha-Pekka Salminen: Sisäinen kauneus, sisäinen kauneus, se on tärkeää. Ja tosiaan kääpiöverenpisara, niin sieltähän se tulee, pienikokoinen ja pienilehtinenkin. 

Ei aivan niin hyvät mittarit kuitenkaan, jos muistat tuolta talvipuutarhasta. Oli se  Fuchsia microphylla, eli se pienlehtinen verenpisara, niin sehän oli paljon parempi. Oli pienemmät lehdet, mutta oli mittaritkin paljon paremmat. Mutta siinä ei mennyt taas se evoluutio ihan niin pitkälle. Että ne tanniinit ei ole ihan niin kehittyneitä. Ne oli askeleen pikkuisen taaksepäin. Mutta niitä oli vaan paljon enemmän.

Maria Lahtinen: Niin eli tässä laatu korvaa määrän.

Juha-Pekka Salminen: Niin. Tässä juu. Kun molemmat asiat täytyy ottaa huomioon, laatu ja määrä aina. En tiedä kumpi nyt tärkeämpi on. Riippuu varmaan, mistä puhutaan.

Täällä on aika paljon myöskin sitten - kun nämä on enemmän tuolta eteläiseltä pallonpuoliskolta nämä lajit - niin täällä aika paljon Australia – Uusi-Seelanti -akselilta näitä lajeja. Ja tässä näin esimerkiksi on Uuden-Seelannin joulupuu, englanniksi nimeltään, ja Maorihehkupuu suomeksi. Metrosideros excelsa. Että jouluaikaan tuo Uuden-Seelannin seutu - nyt on ihan hahtuvat jäljellä tuosta punaisesta kukasta - mutta Uuden-Seelannin rannikolla tämä hehkuu tulipunaisena tämä laji joulun seudulla. Ja siinä taas huomataan, että tanniinit, antioksidantit taas aivan tapissa. 5/5. 

Ja tämä kärsii siellä Uudessa-Seelannissa noista vieraslajeista. Uuteen-Seelantiin, saarelle, on aikoinaan vahingossa tullut ihmisten mukana erilaisia eläimiä. Kettukusu esimerkkinä ja se on taas sellainen, että tämä ei ole koskaan voinut kehittää mahdollisuutta evolutiivisesti puolustautua kettukusua vastaan, niin tämä on helisemässä siellä sitten sitä vastaan. Tämä ei pysty ollenkaan… Tällä ei ole riittävää kemiallista arsenaalia sitä lajia vastaan. Pikkasen kettu- en viitsi sanoa, missä se on, mutta kettukusua vastaan hiukan pulassa. Sanotaan [naurahtaa] tämä laji. 

Mutta kemiallisesti tosi hyvä muuten. Että jos kettukusu olisi pysynyt pois Uudesta-Seelannista, niin kaikki olisi hänellä varmaan ihan hyvin.

Maria Lahtinen: Niin hän panosti niihin yhdisteisiin, joita hän ajatteli tarvitsevansa, ja sitten tuli vieraslaji pilaamaan suunnitelmat.

Juha-Pekka Salminen: Sitten tuli ihminen ja pilasi koko homman.

Maria Lahtinen:  Niin, no sekin vielä. Tässä jotenkin alkaa sitä vähän ajatella, että miten paljon nämä kasvit oikein mahtaa ajatella ja tosiaan kuunnella meidän hölmöjä juttuja.

Juha-Pekka Salminen: Niin, en tiedä. Huomaatko tässä on Tulilamppuharja tässä vieressä. Tulilamppuharja, näetkö - niin tuossa on aika lakastunut jo, tuolla on vielä yksi jäljellä. Nämä lamppuharjat, mikä nyt on vähän ehkä sellainen huono nimi, kun ei arvosta tarpeeksi paljon tätä kasvia muuten, mutta on toi vähän  lamppuharjan näköinen. Se on englanniksi pulloharja, mikä on ihan käsittämätön. Bottle brush, tämä on bottle brush englanniksi. En tiedä, miten joku on viitsinyt antaa sellaisen nimen. Pulloharja.

Maria Lahtinen: Mä taas mietin, että tiedän, mikä on pulloharja, mutta en tiedä mikä on lamppuharja. Että mielestäni se pulloharja on parempi nimi.

Juha-Pekka Salminen: No ei sun tarvitsekaan tietää, mutta se kuulostaa arvokkaammalta. Pulloharja kuulostaa just siltä… joo. En kerro, miltä se kuulostaa. Mutta ei ole kovinkaan arvostava nimi. 

Mutta tosi mielenkiintoinen laji sillä tavalla, että luonnossa tämä erittää tai varmaan täälläkin - mutta tämä ei ole sillä tavalla luonnollinen ympäristö, niin luonnossa erittää tuonne maaperään juuristaan niin sanottuja allelopaattisia yhdisteitä, mitkä taas vaikuttaa maaperää niin, että siinä ei juurikaan kasva kilpailevia kasveja. Eli ne tämän juuren erittämät yhdisteet toimii tällaisina rikkaruohomyrkkyinä. 

Ja ihminen on totta kai tajunnut tällaisen asian tässäkin yhteydessä, niin tämän tulilamppuharjan maaperään erittämät yhdisteet on otettu malliyhdisteiksi ja kemistit on lähteneet kehittämään niistä uusia vastaavia yhdisteitä. Kun ensin tutkittiin sitä, että ne ei ole riittävän tehokkaita normaaleja rikkaruohoja vastaan, mitä ihminen tarvitsee pellolla tai muualla maataloudessa, mutta sitten lähdettiin kehittämään vastaavia rakenteita. Satoja erilaisia yhdisteitä sitten kehitettiin. Ja kun laji erittää maaperään semmoista yhdistettä kuin leptospermoni, niin siitä sitten kemistit tosiaan pysty kehittämä yhdisteen nimeltään mesotrioni ja kaupallinen nimikin on tälle tuotteelle. Tätä ihan oikeasti käytetään sitten rikkaruohomyrkkynä. Se on tehokas. Ei ole luontainen enää, mutta on tavallaan luonnon inspiroima se yhdiste sitten, mikä tästä on saatu.

Maria Lahtinen: Niin se on totta, että kasveissa on nämä maanpäälliset osat, mitä me nähdään ja sitten vielä siellä maan allakin tapahtuu kaikennäköistä kommunikointia ja signalointia. Sen lisäksi sitten on tietenkin haihtuvat yhdisteet, joiden kautta kasvit puhuu keskenään myös ilmavälitteisesti. Et aikamoinen signaalien verkko tässä varmaan meidänkin ympärillä koko ajan meneillään, mitä me ei edes havainnoida.

Juha-Pekka Salminen: Tämä on just näin. Puoliakaan ei varmaan tiedetä, läheskään, näistä asioista. 

Jaaha. Sitten tuo tämmöinen vähän - voisiko sanoa pitkätukkainen kaveri - eikö vaan. Hirveät tällaiset vihreät, vähän neulasmaiset lehdet tosissaan tässä käytävän vieressä. Jokikasuariina. Casuarina cunninghamiana. En tiedä onko nämä nyt - ei tämä nyt välttämättä kovin kauniinnäköinen - mutta omanlaisensa. Erikoinen ja tosi erikoinen siinä mielessä, että ei välttämättä lehdistä pysty sanomaan mitään kemiasta. Mutta tästä löytyy samoja yhdisteitä kuin tammenlehdistä ja tyrninlehdistä. Eikö vaan? Ei pysty ulkonäöstä sanomaan. On niin erilainen, mutta tosiasia on juuri tämä, että tammi ja tyrni on tämänkaltainen jonkin verran kemialtaan. Jos semmoinen aspekti kiinnostaa. On niissä erojakin, mutta ehkä ei mennä siihen. Katsokaa sieltä lajivideoista ne tarkemmat erot. Olen ne siellä näyttänyt. Sen mikä on kasuariinan, tammen ja tyrnin ero ja miten ne on samanlaisia.

Maria Lahtinen: Miten lehti määritellään? Koska nyt jos tosiaan tätä kasuariinaa katsoo, niin nämä on mielestäni enemmänkin tällaisia neulasmaisia piikkejä, mutta sä kutsut niitä kuitenkin lehdiksi.

Juha-Pekka Salminen: Nimenomaan sitten, kun me mennään tuonne katsomaan noita havupuitakin, niin niissäkin puhutaan kuitenkin, et neulaset on lehtiä. Älä sitten kysy multa, miten ne määritellään [naurahtaa].

Maria Lahtinen: Selvä. 

Juha-Pekka Salminen: Olen kauhean väärä ihminen vastaamaan siihen kysymykseen. 

Mutta mitäs me sitten tässä näin nähdään? Nähdään tällaisia tuttuja. Näetkö tuolla keskellä - Eucalyptus cornuta - kun on Australia–Uusi-Seelanti lajeja, niin ei voi ohittaa Australiaa puhumatta eukalyptuksesta. Hän tuossa venkuloi itsensä tuonne ylös - tuossa käytännössä kasvaa muutama eukalyptus. Niin arvaas mikä tuon eukalyptuksen pääyhdiste on? Suomalaisen pitäisi tietää, jos vähän vääräleukaisesti taas ajattelee.

Maria Lahtinen: No?

Juha-Pekka Salminen: No, siellä on kuule sama pääyhdiste, mitä löytyy meidän maitohorsmasta. Sama horsmamainen tanniini löytyy eukalyptuksesta, mikä on omalla tavallaan taas evolutiivisesti ajateltuna ihan kiinnostavaa. Ja myöskin horsmakasvit ja niiden evoluutio aikoinaan voidaan ajatella, että on lähtenyt liikkeelle samalta Euraasian alueelta, mistä nämä yrttikasveihin kuuluvat eukalyptuksetkin. Eli tavallaan sieltä sitten on lähtenyt evoluutio myöskin näiden yhdisteiden suhteen ja mahdollisesti tätä perua on myös tämä Oenothin B mikä siis on sen yhdisteen nimi. Ei se nyt kenellekään mitään kerro, mutta riittää kun tietää, että horsmamaisia tanniineja löytyy myös tästä eukalyptuksesta. 

Mikä on jännä - eikö olekin - että suomalaisista perinteisistä lajeista löytyy samoja yhdisteitä mitä sitten taas Australian perinteisistä eukalyptuksista.

Maria Lahtinen: No just mietin tuota sun tanniini-luokittelua, kun on horsmamaiset tanniinit niin siinä tavallaan tullaan hyvin Suomi-lähtökohdista. Niin mitäköhän australialaiset sanoisi, että onko nämä heidän mielestään horsmamaisia, mutta me saadaan tietenkin luokitella ne ihan niin kuin me halutaan.

Juha-Pekka Salminen: Niin saadaankin ja sitten se voidaan kuitenkin sanoa, että eihän ne itse välttämättä tiedäkään. Me ollaan tutkittu heidän lajejaan yli 700 eukalyptusta ja ei niistäkään… ei niistä, en jaksa muistaa, kuinka monta, mutta hyvin monta oli sellaisia lajeja, ettei niiden tanniineista kukaan aikaisemmin mitään tiennyt. Että siinä mielessä otan yksinoikeudet. Mä saan sanoa, että ne on horsmamaisia tanniineja, kun kuitenkin ne tanniinit, mitä näistä eukalyptuksista löytyy, niin ne tanniinit on kuitenkin löydetty horsmakasveista ensin. Ne on oneothein-nimisiä ja oenothera on taas helokki ja helokit kuuluu horsmakasveihin. Ne nimetkin on tulleet – siis näiden yhdisteiden nimet - sieltä horsmakasveista. Niin kyllä ne nyt vaan on horsmamaisia tanniineja.

Maria Lahtinen: En väitä vastaan.

Juha-Pekka Salminen: Ei ne ole mitään muuta. Eukalyptuksella on myös omat tanniinit varmaan ehkä noissakin. Ei kyllä paljon mitään sellaisia natiivitanniineja ole löydetty, mitkä olisi nimen saanut. Mutta joo, eihän suomalainen tuota tietenkään oikeasti tiedä, mutta… Mikä sulle muuten tulee mieleen eukalyptuksesta? Tuleeko jotain mielleyhtymää, mikä olisi semmoinen tyypillinen ehkä joku yhdisteryhmä, tai tuleeko eukalyptuksesta jotain mieleen?

Maria Lahtinen: No varmaan just sellaiset tuoksut tai sellaiset eteeriset öljyt.

Juha-Pekka Salminen: Sellaiset, eikö tulekin. Se on varmaan semmoinen tunnetuin - taas kerran, kun pääsisi vähän hiplaamaan ja kokeilemaan tuota kasvia - mutta kun ei voi. Niin aika monista eukalyptuksista - kun mä oon Australiassa käynyt, niin paikallinen biologi tosiaan sitten kaikki lajit, kaikki piti jopa maistaa. ”Maista nyt J-P, että onko tanniineja. Onko terpeenejä?” Ja sitten maistettiin ja namnam. Että onneksi ei ole myrkyllisiä eukalyptukset yhtään sitten suurin piirtein kuitenkaan - mutta joo siis terpeeneitä. Terpeenit. Helposti haituvia terpeeneitä löytyy ja suomalainenhan syö näitä eukalyptuspastilleja. Eikö vaan? Ja niistä löytyy, eikö ole mentoli, mikä siellä on tavallaan sellainen hyvin aromaattinen ja hengitystä raikastava ja ehkä aukaisee nenää ja niin edelleen. Sitä ei muuten löydy eukalyptuksesta yhtään. Se on lisätty sinne jälkikäteen. Ja eukalyptuksesta löytyy taas eukalyptoli-nimistä tai alfa-pineeni nimistä terpeeniä. Ja ne on eukalyptukselle ominaisia, mutta eukalyptusöljyyn on lisätty sitten siinä makeisessa tai pastellissa mentolia.

Maria Lahtinen: Kyllä vähän aavistin, että tässä on joku tällainen juttu ja vältin tuon, että sanon, että se mentoli on sieltä. Hyvä. Viisaasti vältetty.

Juha-Pekka Salminen: Niin sä vältit karikon. Tämä on viisautta.

Nyt me ollaan tässä näin. Tässä on tällainen lähde, mihin saa… varmasti toivoa ja heittää kolikoita, mutta siinä vieressä meillä on säiläakaasia ja sitten hartsiakaasia. Ja nämä molemmat kuului, kuten nimestäkin voi päätellä, akaasioihin. Ne kuuluu edelleenkin, mutta ei kuulukaan acasia-sukuun, vaan ne on siirretty vachellia-sukuun sitten ja sillä tavoin tosi jänniä, että ne on kemiallisesti melkein samanlaisia, mutta hartsiakaasiassa on vaan selkeästi paremmat nuo yhdisteiden tasot. 

Ja täältä löytyy nyt tuona pääyhdisteryhmänä herukkamaisia tanniineja, jotka oli niitä tanniineja mitä me katsottiin niiden pelargonienkin yhteydessä. Yksi niitä ryhmiä, mitä löytyy vaikka mustaherukasta ja taikinamarjasta Suomessa - siten ne siis on herukkamaisia tanniineja. Ja nämä ovat erittäin tehokkaita myöskin savannilla sitten, kun nuo käyttää näitä kasveja savannilla eläimet muun muassa, kuten lampaat ja vuohet, niin nämä on tosi tehokkaita loislääkkeitä niillä eläimillä nämä herukkamaiset tanniinit. Tällaisia hyötyvaikutuksia voi olla sitten ihan luonnollisestikin näillä aineilla.

Joo. Kuuluu hernekasveihin, kuten ehkä silmälläkin ehkä pystyy näkemään. Että tuollainen tietyllä tavalla aika hernemäinen. Joo.

Maria Lahtinen: Jatketaan matkaa tämän virtaavan veden ohitse.

Juha-Pekka Salminen: Joo. Kurkataanko - äsken kysyit niitä araucarioita – niin nämä mun mielestä tosi näyttäviä, tosi hienoja. Ihan oikeasti. Niitä on tällä puolella muutama. Tässä vaikka esimerkiksi Australian araucaria. 

Ei tästä välttämättä heti rungosta uskoisi, että tämä ei ole - taas kun näin kemisti katselee, kun ei ymmärrä biologiasta kumminkaan niin paljoa - niin tämä ei ole lehtipuu. Vaikka runko on aivan niin kuin jollain, eikö olekin tällainen tuohimainen niin kuin tuo koivu?

Maria Lahtinen: Joo runko näyttää ihan kuin olisi koivunrunko ja sitten kun kääntää katseen ylöspäin, niin sitten onkin tavallaan havupuun yläosa.

Juha-Pekka Salminen: Kyllä kyllä. Nimenomaan näin. Ja tosi vanha evolutiivinen laji sitten sinällään. 

Ja taas kerran tässäkin niin oli - ei aivan niin monipuolisesti, mitä katsottiin jo tuolla aikaisemmin, kun katsottiin sitä, mikä se nyt oli temppeliviikunaa, jossa oli tosi monipuolinen näiden kahvihappojohdannaisten kirjo - niin tässä on myöskin kahvihappojohdannaisia, mutta todella paljon yksinkertaisemmin. Vähän ehkä enemmän sitä mitä tuossa kevään kemian yhteydessä katsottiin varmaankin tuolla tuomen yhteydessä, muistaakseni. Samankaltaisia yhdisteitä löytyy sitten taas tästä Australian araukariasta. Tuomi on kuitenkin lehtipuu ja tämä on sitten kuitenkin havupuu. Ja silloin katsottiin, että vastaavia peltokortteestakin löytyy eli tosi vanhasta evolutiivisesta lajista näitä kahvihappojohdannaisia. Sillai voidaan löytää yhteneväisyyksiä. 

Muuten aika - kuten näet - aika nihkeää on. Eli pitoisuudet tosi alhaisia. Antioksidantit, hapettuvat yhdisteteet, lääkinnälliset yhdisteet kaikki ykkösiä. Kemiallinen monimuotoisuus ainoastaan kakkonen. Mutta kaikkien ei tarvitse tiedätkö kemialla pröystäilläkään välttämättä. Eikö vaan? Tämä on muuten mun mielestä jollain tavalla kuitenkin niin, tai no kuka mistäkin tykkään, mutta mun mielestä tosi hieno tämä runko ja plus nämä neulaset. Niin ihan kiva.

Maria Lahtinen: Joo. Aika vaikuttavan näköinen kasvi. Ja kuten puhuttiin, että joku ei ehkä pröystäile sillä monipuolisuudellaan, mutta sillä onkin sitten jotain yhtä tiettyä valtavan kiinnostavaa yhdistettä. Eli on se laatu- ja määräakseli ja sitten on ehkä kokoakselia. Tässä on… eli just jokainen tavallaan.

Juha-Pekka Salminen: Kaikista löytyy jotakin, sanotaan niin. Ihan varmuudella.  Että kuten vaikka banaanikin, jota tuolla katsottiin, niin ei sitä nyt voi sanoa, että on millään tavalla turha laji. 

Maria Lahtinen: Ei, se on totta.

Juha-Pekka Salminen: Se oli vaan kemiallisesti vähän - no vähän mun mielestä ehkä aneeminen. Ei ollut niin kiinnostava‚ mutta…

Maria Lahtinen: Banaani ansaitsee mun kiinnostuksen.

Juha-Pekka Salminen: Kyllä, siis ilman muuta. Ei siinä siis. Se on taas eri syistä kiinnostava. Totta kai. Mutta se ei lisäkiinnostusta varmaan ehkä tarvitsekaan. Se on itsessään jo selkeä.

Sitten viimaeukalyptus. Pakko pysähtyä. Silmällä pidettävä laji. Itse asiassa tuolla toisessakin eukalyptuksessa oli sama haaste. Monessa eukalyptuksessa nyt nämä ongelmat korostuu myöskin. Niillä on haasteita selkeästi tuon suhteen, että miten ne pysyy elinkelpoisina tuolla Australian seudulla.

Maria Lahtinen: Eli tämä silmälläpidettävä oli sitä luokittelua, että onko uhanalainen tai hyvin pärjäävä, niin sitten nämä silmälläpidettävät on sellaisia -

Juha-Pekka Salminen: Ei ole vielä vaarantunut eli ei ole tavallaan vielä erittäin vaarantunut, mutta on kuitenkin siirtynyt jo sieltä elinvoimaisesta silmälläpidettäväksi. Et ollaan menossa huonompaan suuntaan. Ellei kehityskulkua saada katkaistua. Mutta Australiassakin on se ongelma nykypäivänä - totta kai se - kun mantereen lämpötila koko ajan nousee. Niin totta kai se on haastava. Kuivuus koko ajan lisääntyy. Eli onhan siellä valtavia tällaisia haasteita, mitä nämä eukalyptukset kohtaa. Ja plus totta kai, niin kuin Kaliforniassa puhuttiin noiden punapuiden yhteydessä, niin sama tässä. Nämä luontaiset metsäpalot. Kyllähän ne koko ajan lisääntyy. 

Ja näiden eukalyptusten se haaste, niin kuin tuo cornuta, mikä katottiin, niin sama tässäkin. Tässä on se, että täältä löytyy noita helposti haihtuvia yhdisteitä, terpeenejä, ja kun ne on helposti haihtuvia yhdisteitä, niin ne myöskin saattaa kiihdyttää sitten metsäpaloja ja toimii tällaisina vähän niin kuin -

Maria Lahtinen: Katalyytteina.

Juha-Pekka Salminen: Niin tavallaan itsessään helposti syttyviä aineita. Vähän niin kuin bensaa liekkeihin.

Mutta osittain sitten taas kuivuudesta johtuen ne on ruvennut pudottamaan - nämä eukalyptukset - lehtiä normaalia aikaisemmin. Eli sillä tavalla ne ei ole niin ehkä katalyyttisiä taas tulipaloja vastaan, mutta on se nyt aikamoinen noidankehä sitten toisaalta. Että kuivuus pudottaa lehdet ja sitten et muka kärsi niin paljon metsäpaloista, mutta aika lailla huono. Ei se oikein hyvä yhtälö ole kuitenkaan. 

Tästäkin huomattava määrä löydetty nimenomaan tästä Eucalyptus robustasta   täysin uusia yhdisteitä, jotka on nimetty tämän lajin mukaisesti. Kannattaa kattoa tämän lajin lajivideo. Siinä myöskin koalaa vähän käsitellään tämän lajin videossa. Koalahan on hyvin perinteinen eukalyptuksia nauttiva laji, mutta ihan pirun nirso. Ei tahdo kelvata, niin kuin tämäkään eukalyptus ei kelpaa. Eli hänellä on liian ärtsyy kemiaa tuolle koalalle. Ja se on yks haaste myöskin monien joukossa. Koala kärsii nykypäivänä monista ongelmista Australiassa. Ja rupeaa olemaan uhanalainen ihan itsessäänkin.

Joo. Kyllä. Täällä on paljon tällaisia vastaavia. Siinä on Acacia robusta, se ei ole araukaria, mutta kuuluu taas araucaria-kasveihin. Samaan kasviheimoon. Aika lailla vahvannäköinen lehti, eikö olekin. Pystyisitkö tosta päättelemään, että se kuuluu havupuihin?

Maria Lahtinen: No en todellakaan. Näyttää tosi perinteiseltä lehdeltä.

Juha-Pekka Salminen: Joo. Ja täällä on seuraava Queenslandin araukaria. Queensland on taas Australiassa. Niin tässä nähdään vähän tuollainen samanlainen, mitä äsken nähtiin tuo runko. Enemmän tulisi itselle mieleen koivumainen tästäkin rungosta. Mutta tästä – kun kysyit niitä neulasia ja lehtiä - niin onhan nämä, näyttävät enemmän tällaisilta lehdiltä, eikö näytäkin, mutta sitten kun sä kosket, niin kyllä ne on tosi teräviä, neulasmaisia.

Maria Lahtinen: Onneksi niihin ei saa koskea.

Juha-Pekka Salminen: Onneksi niihin ei saa koskee. Mä vaan mielikuvina tässä kerron. Et jos olisin koskenut, niin olisi tuntuneet teräviltä.

Kyllä. Täälläkin on valtavan paljon muutakin nähtävää, mutta ehkä me siirrytään eteenpäin.

Maria Lahtinen: Joo. Eli täällä on vielä yksi huone käymättä. Eli täältä perältä löytyy mehikasvihuone, johon sitten seuraavaksi.

Juha-Pekka Salminen: Kyllä. Sinne me mennään ja mehikasvihuone on ihan hyvä nimi tälle. Tämä toinen puoli kyllä mielestäni voisi olla vaikka tyräkkihuone nimeltään. Kun me katsotaan näitä lajeja, niin täällä on valtavan paljon noita tyräkkejä myöskin. 

Jos lähdetään katsomaan niin ”euphorbia” nimessä kertoo, että se on tyräkki. Ja euphorbia c kertoo usein sen, että se kuuluu tyräkkikasvien heimoon. Ja nämä tyräkithän oli tosissaan sellaisia, että ei kannata - no kun ei mitään saa koskea, niin ei ole ongelma - mut nämä tosissaan vuotaa maitiaisnestettä sitten, jos lähtee pitelemään ja se saattaa olla haitallista. 

Maria Lahtinen: Ne näyttääkin tuollaisilta piikikkäiltä. Vielä lisäkarkottaa -

Juha-Pekka Salminen: No joo, kyllä. Osa on tosi sellaisia, ettei tulisi mieleenkään koskea, vähän kaktusmaisia. Valtavan isot piikit ja nyt kun piikit mainittiin, niin tässä on piikkikruunu. 

Piikkikruunu, mikä tämä oli, englanniksi Christ Thorn. Eli jokainen varmaan pystyy päättelemään, mitä piikkiä siinä kuvataan. Sellainen piikkikruunu. Tosi jännittävä sillä tavalla, kun näitä tyräkkejä muuten katsoo, niin näissäkin on aika iso kirjo sitten toisaalta siinä, että mitä näistä löytyy. Ja tämäkin on – huomaatko - lääkinnällisten yhdisteiden kannalta kolmonen. Tosi rikas. Tästä on ihan löydetty uusia proteaasientsyymejäkin - ei me olla löydetty, mutta muut tutkijat. Ja ne proteaasientsyymit on yhdisteitä, joilla on havaittu käärmemyrkkyjen kaltaisia ominaisuuksia, joka sitten aina - tällainen myrkyllisyys tietenkin - ilmiantaa sellaista potentiaalista mahdollista lääkeaineen käyttöä. Ja muitakin lääkeaineita tästä on löydetty. 3/5 eli tosi hyvät pisteet. Mutta toisaalta tanniinitkin ihan tapissa. Aivan tapissa tuossa kohtaa. Että tosi monipuolinen siinä mielessä.

Maria Lahtinen: Tuntuu, että nämä tyräkit puolustautuu kovaa, kun niissä on nuo piikit ja sitten niissä on niitä maitiaisnesteitä ja muita. Onko se sitten tavallaan, että niillä on niin haastavat elinolosuhteet, että ne haluaa suojella itseään?

Juha-Pekka Salminen: Kyllä voisi ehkä niin sanoa – tai siis niin - tuostakin pitäisi tavallaan tietää paremmin ja vähän enemmän tavallaan siitä elinympäristöstä – tämä on Madagaskarilta tämä laji. Eli tavallaan‚ että mikä se luontainen on sitten se ympäristö ja muuta on tärkeää, mutta varmaankin aika kuiva ympäristö ja aika karu ympäristö, kuten tässäkin huoneessa kaiken kaikkiaan.

Mutta sanotaan sillä tavalla, että hän on aika paljon panostanut kyllä tähän omaan hyvinvointiinsa. Ja lehdetkin on tällaisia vahapintaisen näköisiä. Että varmaan pitää myöskin - niin kuin nuo mehikasvit kautta linjan tietty varsinkin - on sellaisia, että pystyy pidättämään kosteutta erinomaisen hyvin. 

Mutta toiselta puolelta käytävää näkyy tällainen korkea, ihan kattoon asti tällaisia vihreitä, roikottaa tällaisia vihreitä oksia. Tuleeko sulle näistä jotain mieleen?

Maria Lahtinen: Matoja.

Juha-Pekka Salminen: Matoja. Joo. Tuollaisia vihreitä matoja.

Englanniksi tämän toinen nimi on Pencil Tree, kynäpuu. Jollekin on tullut ehkä mieleen näistä ”madoista” kynä. Nämä on vähän tällaisia kynäpaketteja, eikö olekin tuollainen kynämainen. Pencil Tree. Tämä oli siis käärmetyräkki. Euphorbia tirucalli nimeltään ja tämäkin tekee taas potentiaalisia lääkeaineita. Sellaista myrkkyä, jota myöskin ollaan käytetty. Tämä on tuolta Etiopian, Etelä-Afrikan, Intian seuduilta alun perin ja siellä tätä lajia on käytetty kalastuksessa myrkkynä. Tämä laji tuotta etenkin noita terpeeneitä. Ne pystyy sitten kaloja tappamaan, ja mikä taas on tosi mielenkiintoista, että on sellaisia monnikaloja, jotka taas tekee myrkkyjä sinällään ja noiden monnikalojen kalastamiseen käytetään tämän lajin myrkkyjä. Eli on käytetty yhden eliön myrkkyjä, että saadaan kalastettua toisen lajin myrkkyjä, jotta voitaisiin saada uusia lääkeaineita. 

Kaikki käärmeenmyrkyt ja kaikkien eläinten myrkyt on hyvin suosittuja nykypäivänä, totta kai, lääkekehitykseen. Niin monnikala esimerkiksi on yksi sellainen, mistä myöskin myrkkyjä saadaan. Mutta niin saadaan tästäkin lajista ja tästäkin on monta sellaista ainetta löydetty, mitkä ovat ensimmäistä kertaa tästä lajista löydettyjä.

Maria Lahtinen: Eli se matomainen ulkovaikutelma - jos lajia käytetään nimenomaan kalastukseen - niin sehän sitten jo ulkomuodoltaan ehkä muistuttaa jotain, mikä kalaa kiinnostaa syödä ja se myrkky vielä ehkä tehoaa.

Juha-Pekka Salminen: Aivan. Sinä sen sanoit. Eli sillä tavalla jos ajatellaan, että tuo näyttäisi vaikka sellaiselta, että pistäisi kiinni tuon vieheeseen ja katsoisi, miten käy. On niin kuin tuplavaikutus tavallaan ehkä. No joo, ei lähdetä kokeilemaan kuitenkaan. 

Täällä on jonkun verran myöskin - pari tuollaista pelargoniaa tuossa noin, mitä aikaisemmin jo nähtiin tuolla toisessa huoneessa. Mutta jos näitä lajeja tässä nyt katselet, niin paitsi, että tuossa tulee aloe-kasveja vastaan jo, niitäkin on useampi. Hyvin perinteinen kasvi, ajatellaan ihoa, eikö vaan, ihonhoitotuotteita, aloe vera. Niin täältä löytyy paljon sellaisia tietenkin, mistä löytyisi sellaista geelimäistä, ihoa kosteuttavaa ja hoitavaa ainetta tuolta sisältä. 

Niitä on hiukan haastavampi - me ei olla kauheasti näitä lähdetty kemiallisesti tutkimaan. Tarvitsisi lähteä - no, hankalaa vahingoittamatta kovasti näistä kerätä näytettä. Kun tekisi mieli kerätä kokonainen lehti, kun sitten jos vahingoitat tuota kasvisolukkoa, niin voit samalla myöskin muuttaa sitä yhdistekoostumusta ja sitten et saakaan selville, mitä siinä lehdessä oli alun perin vaan saat selville, mitä siinä on sen jälkeen, kun menit pitelemään sitä. Sen takia pitäisi aina ottaa tuokin huomioon, kun kerää näytteen analyysiä varten. Ei tuosta oikein pysty ottamaan ilman, että tekee sille ylimääräistä vahinkoa. Niin yritetty sitäkin - kun täällä ei kuitenkaan ole kuin yksi yksilö, jokaista lajia - niin ei niitä viitsi lähteä kuitenkaan liikaa.

Maria Lahtinen: Lajien ehdoilla.

Juha-Pekka Salminen: Lajien ehdoilla joo.

Siinä on sarvityräkki. Lisää euphorbiaa. Siinä on hirvensarvityräkki. Sekin euphorbiaa. Paljon, mutta niin kuin tämäkin. Tämäkin näetkö? Tämäkin on taas tosi puumainen. Tämä näin, tämä tyräkki. Niin kuin käärmetyräkkikin. Joka lähtöön löytyy - osa on pensasmaisia, osa vähän sellaisia puumaisia. 

Maria Lahtinen: Joo. Osa näistäkin kasveista nousee ihan tuonne kattokorkeuksiin. 

Juha-Pekka Salminen: Joo. Kannattaa pikkasen nostaa päätä, vaikkei aina malttaisikaan, kun täällä on niin paljon nähtävää. Mutta kannattaa hiukan kumminkin leukaa ostaa. 

Tällä puolella sitten on näitä. Tuossa lukee kultasiilikaktus. Itse sanoisin varmaan anopin jakkara. Se näyttää isolta anopin jakkaralta. En toki tiedä, miten anoppi tykkäisi tuohon istahtaa. Piikikäs ainakin olisi. 

Tässä on tällaisia kaktuksia kokonaan tämä alue. Ja nämä on myöskin tällaisia - kerääpä tuosta sitten tiedätkö jostakin näyte ilman, että se kärsii - niin ei me näitä kaktuksiakaan olla juurikaan lähdetty tarkastelemaan sen tarkemmin. Tässäkin on tosi hieno. Tykkään. Mielikuvia näistäkin kaktuksista, mikä tämä nyt on Opuntia tomentosa ja Opuntia ficus indica. Näyttää mun mielestä ihan mikkihiireltä. Eikö vain?

Maria Lahtinen: Joo ja tulee ihan jotkut lännenelokuvat tai sarjakuvat mieleen, oikein tuollaisia klassisia kaktuksia.

Juha-Pekka Salminen: Kyllä, ja osa jopa kukkii. Osa tekee jo kukkia. Niitä nyt periaatteessa voisi kerätä, mutta ei tuostakaan viitsi lähteä kuitenkaan keräämään. Kun niitä on niin vähän. Sitten ihmiset ei pysty nauttimaan taas niistä kukista, niin antaa niiden olla. Mutta tuossa nyt tällä hetkellä voisi olla, jos… Tuossa ehkä olisi. Mutta täällä pitäisi käydä tosiaan aika taajaan, kun kohta kuivuu pois nuo kukat.

Ja sitten täällä ikkunalaudalla tosiaan, niin täällä on ehkä enemmän näitä paitsi kaktuksia, niin mehikasveja löytyy täältä näin. On maksaruohoa esimerkiksi monenlaista, mitä totta kai ihan suomalaisestakin luonnosta löytyy. Täytyy maksaruohosta sanoa, kun sä kysyt, että mitä me kuvitellaan, että mitä me kasveissa nähdään. Niin täytyy sanoa, että vähättelin maksaruohoa etukäteen. Jostain syystä. Olin tavallaan epäreilu heitä kohtaan. Olivat kemiallisesti paljon paljon mielenkiintoisempia, mitä ajattelin, että olisi mahdollista olla. En tiedä, mistä se tuli. Onko se, että kun se kasvaa vähän tällaisenä mitättömän näköisenä tuolla kalliolla kuivalla alueella. Näyttää vähän tuollaiselta sammalmaiselta ja sammaleet taas on tosi vanhoja evolutiivisesti. En tiedä, tuliko sitä kautta jotenkin tällainen mielleyhtymä. Mutta olinpa väärässä tietenkin siinä kohtaa. Niin kuin tässäkin nähdään, niin antioksidantit, hapettuvat yhdisteet ja tanniinit, niin tosi hyvällä tasolla tuossakin maksaruohossa. Ja aika näyttäviä, kun tässä katsoo. Näitä on muutama. 

Mun mielestä mehitähti - mehitähtiä monet tykkäävät aurinkoisille paikoille, kuiville paikoille kotonakin – niin ne on kyllä valtavan hienoja sitten erityisesti näistä mehikasveista

Joo. Siinä on pari aloea. Aloe ja rahapuu. Ja näkee, että tosi vahapintainen myöskin. Mutta täällä meillä on - ihan selkeästi huomaat - niin täällä meillä on paljon vähemmän näitä kemiakylttejä toistaiseksi. Johtuu just osittain tästä haastavuudesta, mikä tässä on, että saisi kerättyä näistä näytteen sillä tavalla, että nämä kasvit itsessään ei kärsisi. Kyllä meillä on tulossa täältäkin vielä lisää, mutta toistaiseksi vähän vähemmän tästä huoneesta löytyy esimerkkejä.

Maria Lahtinen: Selvä. Meidän kierros alkaa tulla päätökseen. Eli nyt on kierrettynä nämä kasvitieteellisen puutarhan sisäkasvihuoneet. Ja käyty läpi lajeja kemiasilmälasien kautta. 

Ainakin itselle tuntuu, että ihan uusi maailma avautuu, kun alkaa katsoa sitä, mitä se kemia kertoo sen lisäksi mitä se kasvin ulkoinen olemus kertoo. 

Tämä Ruissalon kasvitieteellinen puutarha on ollut tällä paikalla 50-luvulta. Alun perin perustettu jo niihin aikoihin, kun Turun yliopisto on perustettu, mutta on jo vuosikymmeniä ollut täällä ja on tämä kyllä valtavan hieno paikka. Ja mahdollisuus nauttia kasveista ympäri maailman.

Juha-Pekka Salminen: Täällä on kyllä oikeasti - kuten tuolla ulkonakin tuon neidonhiuspuun mainitsin - niin on tosi klassisia lajeja. Niihin kannattaisi vähän paremmin ehkä tutustua. Ja kemia antaa sellaista sisältöä‚ mitä muuten ei ehkä tavallaan saa. Sitä kautta sitten tällainen ylimääräinen vivahde näiden lajien monimuotoisuuteen on saatavissa.

Mutta palataan niihin myöhemmin.

Maria Lahtinen: Palataan niihin. Me sanomme kiitos luonnonyhdistekemian professori Juha-Pekka Salmiselle ja palataan lisäkasveihin seuraavissa jaksoissa.

Juha-Pekka Salminen: Näin tehdään. Kiitos.

Maria Lahtinen: Kiitos.
 

Vanhan maailman tropiikin, Välimeren ja talvipuutarhan kasvien kemiaa

Tässä podcastissa astutaan sisään Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan Vanhan maailman tropiikkiin! Trooppisten kasvien jälkeen käydään läpi Välimeren ilmastossa ja edelleen talvipuutarhassa viihtyviä kasveja ja niiden kiehtovaa kemiaa. Jakso on nauhoitettu keväällä 2022.

>> kuuntele jakso

 

Tekstivastine

ML: Tänään Luonnollista kemiaa -podcast astuu sisään Turun Ruissalon kasvitieteellisen
puutarhan ovista. Eli tarkoitus on mennä vähän katsomaan minkälaisia kasveja ja
niiden kemiaa täällä on nähtävissä. Sanotaan, että kasvihuoneet ovat näyteikkuna
kasvimaailman monimuotoisuuteen. Nyt minä ajattelen, että me menemme siis
katsomaan sitä kemiallista monimuotoisuutta, mitä sieltä löytyy. Elikkä
luonnonyhdistekemian professori Juha-Pekka Salminen: ole hyvä ja avaa ovi
ensimmäiseen kasvihuoneeseen, joka vie meidät vanhan maailman tropiikin kasvien
pariin.

JPS: No niin. Sinne mennään hei peremmälle.

ML: Kiitos.

JPS: Täällä sataa vettä. Tämä on tropiikki.

ML: Täällä onkin mukavan lämmintä ja kosteaa.

JPS: Joo. Täällä ei nyt sitten kannattaisi kauheasti lähteä heti hosumaan. Niin paljon
lajeja, että nopeasti, kun kävelee, niin jää puolet näkemättä. Mutta katsotaas täältä,
kun lähdetään kiertämään tänne vasemman suuntaan, niin mitäs täältä tulisi sellaisia
selkeästi hienoja lajeja vastaan. Täällä on tämmöinen - vähän niin kuin
ikkunalaudalla - saintpaulioita ja muita. Mutta tässä näin, onko tutunnäköinen
tämännäköinen kasvi? Ei välttämättä ihmisille kotona ole. Mutta punatalvio-niminen.

ML: Tuommoiset kauniit vaaleanpunaiset kukat.

JPS: Joo. Ja tosi semmoinen - kun täällä on kuitenkin jotain merkitystäkin näillä kasveilla
- niin tämä ihan tunnetusti tuottaa lääkinnällisiä aineita. Leukemian hoitoon
käytettäviä alkaloideja muun muassa tuosta löytyy, vaikka onkin vähän pieni. Ei se
nyt mitättömännäköinen ole. Aika kaunishan se on. Pienehkö kuitenkin.

ML: Hyödynnetäänkö niitä lääkkeenä ihan suoraan kasveista vai onko se vaan vastaava
yhdiste, jota tehdään synteettisesti lääkeainetarkoituksiin?

JPS: No, se vähän riippuu, mistä yhdisteestä milloinkin puhutaan. Aika monethan on
sellaisia, että kasvista saadaan tavallaan se aihio johonkin lääkeaineeseen. Se
saattaa se aihio olla liian monimutkainen tai hankala synteettisesti tehdä, ja sitten
siihen aihioon, mikä kasveista saadaan, kemisti lisää sitten erilaisia funktionaalisia
ryhmiä, että saadaan se lopullinen lääkeaine. Tai sitten, jos on vähän
yksinkertaisempi lääkeaine, niin kemisti voi tehdä sen kokonaan itsekin. Kaikki
riippuu siitä, että kumpi milloinkin on halvempi tehdä. Välillä se on halvempi antaa
kasvien tehdä se osa siitä molekyylistä ja kemisti viimeistelee sitten sen vaikuttavan
aineen. Tai sitten kasvi voi sen kokonaankin tehdä toki. Kaikkeahan kemisti ei edes
pystykään tekemään. Kaikkia kasvien yhdisteitä. Pikkuisen riippuu, mistä milloinkin
on kysymys.

ML: Eli punatalvio oli tämä ensimmäinen vanhan maailman tropiikin kasvi, jota tässä
ihasteltiin.

JPS: Kyllä. Tässäkin on 30 lajia varmaan. Ei voi nyt kaikkia käydä läpi. Mutta tuollainen
tuosta tuli tuosta ikkunalaudalta nyt vastaan. Sitten, kun mennään tänne näin, voi
nyt sanoa ehkä minun suosikkipaikkaani tässä kasvihuoneessa. Tänne näin kävellään
tämän sisälle, sisälle tänne sademetsään. Näetkö tuossa? Manteliketapani. Aika
tuommoinen erikoinen nimi kasvilajilla. Tässä kun ensin katselee, niin näkyy pelkkä
runko. Mutta kun vähän ylöspäin nosta katsetta, niin aika komeat isot lehdet. Voisi
vähän hevoskastanjaan verrata. Pistää sata kertaa isommaksi vaan lehdet, niin se
on siinä. Tuolla ylhäällä.

ML: Eli tässä on siis tämmöinen valtavan iso puumainen kasvi, jota nyt tässä katsotaan.
Nousee täältä sademetsän syvyyksistä ihan tuonne kasvihuoneen kattoon asti.
Manteliketapani. Erikoinen nimi.

JPS: Näin on. Nämä ovat nämä suomennokset välillä tämmöisiä. Se on ketapang sitten
alkuperäinen nimi. Tekee manteleita. Sieltä se se sitten on tullut tuo nimi. Tämä on
sillä lailla mielenkiintoinen, että tämä tekee samanlaisia tanniineja mitä löytyy
granaattiomenoista. Granaattiomenat ovat varmaan tanniinimaailman käytetyin
tuote, mitä suomalaisetkin käyttävät, mistä paljon tanniineja löytyy. Voi sanoa, että
tämän lajin tanniinit ovat granaattiomenamaisia tanniineja, mitä tästä sitten löytyy
tuolta lehdistä valtavan paljon. Vaikkei tätä lajia tietenkään Suomesta löydy, mutta
siis näitä tanniineja löytyy kaupasta.

ML: Tanniineja kaupasta?

JPS: Tanniineja kaupasta. Terveysvaikutteisia tanniineja kaupasta. Mennään vähän
syvemmälle tänne näin sademetsään. Pisarat tippuvat päähän samalla, kun
kävellään. Otetaan täältä näin toinen tämmöinen puumainen laji. Temppeliviikuna.
Tässä. Ficus religiosa. Sama juttu, että kun malttaisi katsoa tuonne ylös noita lehtiä.
Aika tuommoinen tyypillinen temppeliviikunalla tuo lehtien muoto. Kannattaa
noitakin aina välillä kuikuilla tuonne yläilmoihin. Se on sillä lailla jännä tämä
temppeliviikuna, että kun käytiin läpi tuota kevään kemiaa justiinsa hiljattain, ja
siinä teema oli tämä kahvi. Eikö ollutkin?

ML: Oli.

JPS: Ja kahvihappojohdannaiset. Tässä on täydellinen sitten, jos tykkäsit siitä, että
palataan näihin kahvilinkityksiin, niin temppeliviikuna on todellinen löytö. Siitä löytyy
niitä samoja kahvihappojohdannaisia, mutta kuusi erilaista. Ne ovat semmoisia
kolmen kimppoja. Kolme vähän yksinkertaisempaa ja kolme monimuotoisempaa,
monimutkaisempaa. Mutta käytännössä ihan samoja yhdisteitä kuitenkin, mitä
löytyy kaffesta, mitä me juodaan.

ML: Se on jännä se, mitä viimeksikin juuri puhuttiin, että ulkoisesti ihan ulkomuodoltaan
erilaisissa kasveissa se kemia voi olla samanlaista ja toisinpäinkin niin kuin silloin
todettiin. Mutta että tämmöisiä jännittäviä yhdistäviä tekijöitä löytyy sitten
kuitenkin. Tässä tosiaan sanoit jo muutaman kerran, että katso ylöspäin. Tämä
tosiaan on tosi monikerroksellinen kasvimaailma. Myös täällä ihan ruohonjuuritasolla
tapahtuu kaikkea mielenkiintoista. Sitten täällä on tosiaan noita korkeuksiin
kohoavia kasveja, jotka tekevät tämmöisen aidon sademetsätunnelman.

JPS: No, tämä on ihan normaalia sademetsässä, että täällä joka tasolla löytyy jotakin.
Näiden isompien puiden pitää tuonne ylös, totta kai, valoa kohti yrittää sitten
kohottaa tuo lehvästönsä. Kannattaa tosiaan vähän kuikuilla, vaikka tässä kastuu
tietenkin samalla, kun katselee tuonne sateeseen päin. Mutta temppeliviikuna on
nimenäkin sillä lailla jännä, että aikoinaan kasvanut tuolla Aasian seudulla ja kasvaa
varmaan edelleenkin temppelien ympärillä. Paljon sitä on kasvatettu ja kasvaa. Siitä
se nimi sitten johtaa juurensa.

ML: Eli sen suomalainen nimi on sitten taas ihan looginen.

JPS: Sillä lailla joo, kyllä. Kyllä osa on sillä lailla vähän niin kuin tämäkin tässä näin.
Mangopuu. Mangifera indica. Aika looginen, eikö olekin? Mangopuu. Tuottaa ihan
samoja hedelmiä, mitä kaupastakin haet hedelmätiskiltä. Mangoja tämäkin. Sillä
lailla kemialtaan tosi monipuolinen. Kemiallinen monimuotoisuus 4/5. Tämänkin
lajivideolla käytiin läpi sitä, että kun mangoa tuotetaan teollisesti, niin tästä jää aika
paljon sitten jälkeen sellaista teollisuuden sivuvirtaa, mille olisi hyvä löytää
käyttötarkoituksia. Tässä on todella paljon erilaisia potentiaalisia yhdisteitä, mitä
sinne sivuvirtoihin siirtyy. On pienempää fenolista yhdistettä, sitten on vähän
isompaa ja eri tavalla koristeltuja fenolisia yhdisteitä. Niihin on linkitetty erilaisia
funktionaalisia ryhmiä, joiden perusteella voisi ajatella, että on aika paljon
toiminnallisia yhdisteitä jopa sitten siinä jätevirrassa, joille vaan pitäisi löytää
käyttötarkoituksia ennemmin kuin poltetaan se jätteeksi vaan sitten. Tai poltetaan
energiaksi se jäte. Oikeasti tässä mangopuussa nimenomaan tämmöisiä
antimikrobisia aineita todennäköisesti löytyisi, mikä nykypäivänä on trendikästä ja
totta kai tavoiteltavaakin. Kaikki jätevirrat saataisiin käyttöön ja rahallinen arvo
sitten tietenkin sitä kautta niistä irti. Totta kai mangon tuotannossakin sitten taas
hintalappu laskee sitä kautta.

ML: Kuulostaa siltä, että kun mango on ehkä aika monille tuttu, niin sitten tämän kasvin
ympärillä on tehty tutkimustakin paljon enemmän. Tunnetaan juuri sivuvirtoja ja
mietitään sitä hyödyntämistä.

JPS: Juu.

ML: Sitten taas joku tuommoinen harvinaisempi kasvi, mistä ei ehkä kukaan ole koskaan
kuullutkaan, niin sen kemian tutkiminen on sitten aika paljon ehkä sitä, mitä te olette
tehneet ihan tämmöisinä pioneereina.

JPS: Kyllä.

ML: Kun sitä taas tämmöisistä tutkitummista lajeista, tutummista lajeista sitä tietoa
löytyy enemmän.

JPS: Kyllä, kyllä. Vähän niin kuin tuo temppeliviikunakin. Ei nuo kaikki yhdisteet löydy
kirjallisuudesta. Osa näistä lajeista on tosiaan semmoisia, että kukaan ei ole
aikaisemmin tutkinut. Sillä lailla täytyy käyttää sitten omia analyytikkotaitoja
tietenkin. Mennään tästä sitten tänne. Vasemman kautta koukataan tänne. Täällä on
minun mielestäni kaksi hyvää esimerkkiä, kun puhuttiin noista suomalaisista
nimistä. Näetkö? Toinen on nyppykahvikki ja toinen vain kahvikki. Se kuuluu
kahvikkeihin, mutta ei ole suomenkielistä virallista nimeä annettu. Molemmat ovat
psychotria-sukuisia. Toinen oli näistä aikaisemmin oksennusjuuri.

ML: Ahaa.

JPS: Minun mielestäni siitä nimestä saa hyvin kuvan, mitä mahtaisi tapahtua, kun
tämmöistä lajia pikkuisen menisi syömään. Täällä nyt ei tietenkään saa koskea eikä
syödäkään tietenkään. Oksennusjuuri. Siitä löytyy alkaloideja, mitkä on näitä, niin
kuin aikaisemminkin on puhuttu, tämmöisiä voimakkaita luonnon myrkyllisiä aineita,
mistä voidaan lääkeaineita tehdä. Minun mielestäni kahvikki ei kuvaa ihan yhtä hyvin
sitä potentiaalista myrkyllisyyttä kuin se oksennusjuuri.

ML: Ei. Minun mielestäni kahvikki kuulostaa herkulliselta.

JPS: Niin.

ML: Tekisi mieli maistaa.

JPS: Joo.

ML: Että minkähän takia se nimi on muutettu?

JPS: Jaa-a. Se on juuri näitä, kun nämä välillä muuttavat ihan oikeastikin suvusta toiseen,
kun ne on vahingossa pantu väärään kasvisukuun. Sitä kautta sitten voi olla, että
koetaan tarvetta (muuttaa). Aika harvoin niitten nimi muuttuu muuten kuin
latinankielinen nimi, jos ne muuttavat suvusta toiseen. Tämän tarinaa en tiedä, että
miksi nimi on muuttunut. Mutta tosiaan ne luokittelut elävät omaa elämäänsä koko
ajan, kun tietoisuus kasvienkin evoluutiosta ja sukulaisuussuhteista täsmentyy.
Mutta niin kuin näet, lääkinnälliset yhdisteet 2/5. Tällä hetkellä täällä on maksimi
3/5. Minä en ole tehnyt vielä noihin kylttejä, missä on noita, niin kuin äsken oli
punatalvio. Punatalvio varmasti saisi 4 tai 5 tähteä. Siinä on tunnettuja lääkeaineita,
joita oikeasti käytetään leukemian hoitoon. Totta kai sellainen laji saa paremmat
pisteet kuin tämmöiset, missä on potentiaalisia lääkeaineita, mitkä eivät välttämättä
vielä ole lyöneet läpi lääkeaineena. Ei niille voi antaa niin paljon pojoja kuin
tuommoiselle, mikä on todistetusti jo käytössä ja sitä kautta iso bisnes tietenkin
myöskin.

ML: Tulevatko ne lääkeainepisteet sitten juuri niille, jotka eivät vielä ole
lääkeainekäytössä, nimenomaan vaikka semmoisten rakenteellisten yhtäläisyyksien
perusteella? Mikä saa sinut antamaan heille pisteitä potentiaalisina lääkeaineiden
tuottajina?

JPS: Joo, no se on kaksi pääyhdisteryhmää, mitkä isoiten pistävät silmään. Että jos löytyy
alkaloideja. Alkaloidit ovat kuitenkin tunnetuin potentiaalisten lääkeaineiden ryhmä.
Alkaloideista aina tulee hyvin pisteitä. Toinen on terpeenien luokkaan kuuluvat
triterpenoidit, mitkä myöskin ovat hyvin tyypillisiä potentiaalisia lääkeaineita. Niiden
avulla pisteet nousevat kohtuullisen hyvin. Plus sitten nämä, mitä me olemme itse
tutkineet. Fenolisten yhdisteiden joukosta kuitenkin löytyy sellaisia aineita, jotka niin
kuin nytkin jo tiedetään, toimivat sairaalabakteeria vastaan tai voivat toimia eläimien
loislääkkeenä tai tällä tavalla. Sitten saadaan tiettyjen fenolisten yhdisteiden
kauttakin pisteitä kasvatettua.
Mutta se oli kahvikit siinä. Jos mennään pois täältä tropiikista, ettei vallan kastuta.
Katsotaas. Tuossa on kulmassa vielä tuo, kun näitä on nyt joka lähtöön tosiaan. Tätä
ei kyllä kukaan huomaa, jos ei ole kauhean nöyrällä päällä. Katso nyt. Tuossa noin.
Kääpiököynnösviikuna tässä oven juuressa, ennen kuin mennään tuonne Välimeren
huoneeseen kohta. Ficus pumila. Että kun noita viikunoita tuossa oli pari kappaletta.
Siinä se kiipeää pitkin seinää.

ML: Hän on siellä ihan piilossa tosiaan.

JPS: Hän on todella. Joo, vähän tuollainen ehkä tietenkin. No, en tiedä. Ei nyt viitsi sanoa
säälittävä, mutta on se vähän tuommoinen pieni.

ML: [naurua]

JPS: Vähän ehkä siinä sitten yrittää parhaansa. Mutta huomaatko sinä? Kemiallinen
monimuotoisuus kuitenkin 3/5. Lääkinnällisiä yhdisteitä kuitenkin 2/5. Eli ei se
mitättömyys tavallaan tuossa sillä lailla välttämättä tule esiin.

ML: Ei. Hän on pieni ja huomaamaton, mutta sitten sisäisesti kaunis ja kemialtaan rikas.

JPS: Kyllä. Mutta on vielä hei parempiakin rimpuloita tuolla. Kemiallisesti parempia.
Sisäisesti vieläkin kauniimpia. Mennään niitäkin katsomaan.

ML: Sitä odotellessa. Tässä oli nyt paljon näitä eri viikunalajeja. Voiko sanoa, että joku
yhdistää kemiallisesti viikunoita?

JPS: Voi sanoa sillä lailla, että niitä yhdistää ehkä kemiallinen monipuolisuus. Kun me
olemme nyt tutkineet, mitä me olemme tutkineet, yli kahtakymmentä viikunaa.
Lähinnä tuolta Papua Uudesta-Guineasta, sieltä tropiikin alueelta. Sitten täältä
tietenkin. Niin on aika moneen lähtöön. Moneen lähtöön löytyy. Tuossakin on
käytännössä melkein tanniiniköyhä ja toiset ovat sitten taas todella tanniinirikkaita.
Joissain on paljon alkaloideja, joissain ei ole ollenkaan alkaloideja. Että se on tosi
monipuolinen. Että ei ole mistään yhdestä puusta veistetty tosiaankaan. Ulkonäkökin
on kovin erilainen, mutta myöskin kemialtaan kovasti heterogeeninen. Mutta toki me
olemme vain parikymmentä lajia tutkineet. Näitä taisi muistaakseni olla, muistanko
nyt ihan väärin, mutta useampi sata. Jopa 700 näitä fiikuksia kuitenkin
lajimäärällisesti. En pysty tietenkään kokonaisuutta vielä kommentoimaan.

ML: Se jää nähtäväksi.

JPS: Kyllä.

ML: Tässä hidas kevät houkuttelee jäämään tähän lämpimään ja kosteaan vanhan
maailman tropiikkiin.

JPS: Sinä voit jäädä sinne. Minä menen tänne.

ML: Mutta ehkä me etenemme tuonne seuraavaan kasvihuoneeseen, joka on sitten
Välimeren ilmaston kasvihuone. Siihen ilmastoon sopeutuneet lajit ovat tässä
seuraavassa huoneessa.

JPS: Kyllä.

ML: Mitäs me täältä löydämme?

JPS: Täällä tuli paljon vilpoisempi, mukavampi. No, en nyt tiedä, onko tämä mukavampi.
Mutta ensimmäinen juttu. Mummun ikkunalauta tässä näin. Täällä on pelargoneja.
Pelargoneja kaikilta tietenkin löytyy kotoakin erilaisia. Tässä on useampi. Tämä on
varmaan tämä ensimmäinen, mikä tästä tulee silmään. Pelargoneissa jännä juttu
minun mielestäni on se, että ensinnäkin, niin kuin tässäkin nyt näkyy, lajikirjo on
tässäkin aika iso. Mutta nämä kaikki lajit voidaan luokitella kolmeen eri ryhmään
niiden kemian perusteella. Noissa pelargoni(laji)videoissa minä olen vähän
kertonutkin ja avannut sitä. Mutta siellä puhuttiin tämmöisistä vaahteramaisista
pelargoneista. Tarkoittaa sitä, että sieltä löytyy samoja tanniineja kuin
metsävaahterasta. Sitten puhuttiin kurjenpolvimaisista pelargoneista, mistä löytyy
samoja tanniineja, mitä kurjenpolvistakin. Sitten kolmosryhmä oli herukkamaiset
pelargonit, että löytyy samoja tanniineja, mitä herukoista. Eli vaikka joku
mustaherukka tai taikinamarja esimerkiksi. Sitä kautta voidaan näitä luokitella.

ML: Tuolta ainakin pistää silmään tuo kyltti, mikä näyttää, että valtavasti tanniineja
löytyy pelargonioista.

JPS: Joo. Siinä on tuo mårbacka, joka taisi olla, ellen väärin muista, nimenomaan
vaahteramainen. Samoja yhdisteitä, mitä metsävaahterassa. Toinen, mikä
pelargoneissa on. Tosin näitä ei nyt saa koskea tietenkään, mutta kotona voi koittaa.
Niin varsinkin tuo lääkepelargoni, minun ehdoton suosikkini, pelargonium radens,
niin tanniinithan eivät sillä lailla tuoksu, mutta tämä lehti tosiaan, jos sitä nyt vähän
kotona uskaltaisi koskettaa, niin erittäin miellyttävän tuoksuinen. Nämähän ovat
sitten tietenkin näitä tuoksuvia aineita. Eli helposti haihtuvia terpeeneitä.
Monoterpeeneitä yleensä kaikki nämä, mitkä tässä tuoksuvat. Sitten taas joku toinen
tässä, palsamipelargoni muistaakseni esimerkiksi. Ei viitsi edes pidellä. Eikä sitä
saisikaan pidellä. Mutta siinä on sitten taas semmoinen todella vahva tuoksu.
Jotkuthan sanovat, että pelargonit ovat ärsyttäviä. Ne tuoksuvat jopa liikaa. Niin tuo
on ehkä vähän semmoinen.

ML: Mutta itse jotenkin tunnistan vain sen pelargonin kukan tuoksun. Että tämä, että
nämä lehdet tuoksuvat tosi monipuolisesti erilaiselta on uusi tieto. Ja juuri
nimenomaan vaikka tämä lääkepelargoni tässä, niin tosi miellyttävä tuoksu noissa
lehdissä.

JPS: No, se on kyllä tosi miellyttävä. Näistähän tehdään näistä terpeeneistä nämä
parfyymit. Erilaiset parfyymisekoitukset niin nehän ovat erilaisten terpeenien
sekoituksia. Kasveissa on niitä satoja erilaisia, ja sitten niistä tehdään cocktaileja ja
saadaan kalliiseen pulloon kaunista liuosta. Sitten me ruikitaan sitä tuolla
hajuaineena itseemme. Mutta ne tulevat kaikki alun perin kasvien tekeminä nämä
monoterpeenit. Ihminen on toki jalostanut sitäkin teollisuutta, kemistit, eteenpäin.
Mutta siinä oli pelargoneja. Sitten niitä jatkuu toki tuolla muuallakin. Muuallakin
löytyy. Mutta mitäs tässä tulee vastaan? Toinen tämmöinen tosi arkinen, jos toikin
oli tuttu tuo pelargoni. Perunroseepippuri. Jos roseepippuria käyttää ruoanlaitossa,
niin sinä näetkin tuossa noin, etkö näekin?

ML: Joo. Siellä ihan näkyy pippureita.

JPS: Tuolla kasvaa pippureita. Selkeästi vähän vaisumpi kemiallisesti mitä sitten taas tuo
ryytipippuri. Piper nigrum. Se on sitten taas tämä normaali pippuri, mistä tehdään
musta-, viher- ja valkopippuria. Sen takia tämä ei ole aivan niin hyvä mausteena.
Kun ensinnäkin näiden vaikuttavien aineiden, jotka ovat sitten osittain noita samoja
terpeenejä, mitä äsken tuoksuteltiin tuossa pelargoneista, niin myöskin terpeeneihin
kuuluvia yhdisteitä sitten nämä aromaattiset aineet tässä pippurissa, mutta tästä ei
löydy alkaloideja lainkaan. Ryytipippurista löytyy sitten alkaloideja. Ne sitten saavat
sen maun vielä voimakkaammaksi myöskin sitä kautta. Plus sitten se, että näitä
terpeenejä on enemmän.

ML: Tässä täytyy taas kysyä se, että kun sinä puhut tämän pippurin kemiasta, niin
puhutko sinä nyt lehtien vai niiden pippureiden vai koko kasvin kemiasta?

JPS: No, joo. Taas kerran hyvä kysymys. Eri osissa on erilainen kemia. Lehdissä on
pikkuisen erilainen, mitä noissa pippureissa. Pippureista löytyy sitten vielä kaupan
päälle semmoista, mitä lehdistä ei löydy. Sellaisia pieniä tanniinien kaltaisia
yhdisteitä. Siellä on semmoisia, minä olen videoilla kuvannut, että semmoisia
joustavia galloyyli-ryhmiä löytyy noista, jotka teoriassa voivat vähän vaikuttaa siihen
makuun. Tuntuu semmoiselta vähän niin kuin tanniiniselta sitten sitä kautta. Niitä ei
löydy sitten taas noista lehdistä. Tässä on sillä lailla eroava sitten noiden eri
solukkojen kemia tässä kohtaa.
Mitäs tässä sitten on vieressä? Näetkö sinä? Onko tuo kivannäköinen?

ML: No, se on aika komeannäköinen. Eli seistään nyt tässä tämmöisen lavan vieressä
tässä Välimeren huoneessa. Tuo on jotain hämmentävää oranssikukkaista, mitä
tässä nyt katsellaan. Mikäs se on?

JPS: On. Eikö se ole ihan niin kuin linnun näköinen?

ML: No, totta. Onhan se.

JPS: Se on linnun näköinen helokolibrikukka. Ihan hyvin näyttää olevan runsaassa
kukassa tässä kohtaa. Ihan talvella ei löydy kukkivana, mutta sitten tuossa
kevättalvella alkaa tehdä todella näyttäviä kukkia yhden kerrallaan ja nyt on jo
toistakymmentä tässä. Eli tämän lajin mielenkiintoisin pointti oikeasti muutenkin
kemiallisesti on näiden kukkien kemia. Tekee erilaisia väriaineita. Karotenoideja ja
sitten noita antosyaaniväriaineita noihin kukkiin. Semmoisen noston otin tuossa
tämän lajin lajivideossa, että myöskin näitä väriaineita on tutkittu noiden
väriaineherkistettyjen aurinkokennojen kehittämisessä.

ML: Ahaa.

JPS: Puhuttiin niin sanotuista Grätzelin kennoista, mistä Grätzel on tutkija saanut myöskin
Millennium-palkinnon aikoinaan. Että luonnon väriaineita voi myöskin käyttää tällä
tavalla teknologisten kehitysaskelten eteenpäin viemiseen, mikä on minun
mielestäni tosi hienoa. Löytyy tosi iso kirjo luonnonyhdisteistä semmoista
hyödynnettävyyttä.

ML: Käyttääkö kasvi väriaineita houkutellakseen jotakin luokseen tai pelotellakseen
jotakuta pois?

JPS: Niin. Varmaan suurin osa on sellaista houkuttelua varten. Kukista löytyy paljon
väriaineita. Tietenkin pölyttäjiä ja siementen levittäjiä, niitä ne väreillä pystyy
houkuttelemaan. Se on varmaan se päätarkoitus. Totta kai sitten karotenoidit myös.
Syksystäkin, kun ruskasta puhutaan, niin karotenoidithan ovat koko ajan siellä
taustalla myöskin näissä vihreissä kasvin osissa. Ne toimivat myöskin
fotosynteesissä tuon lehtivihreän apupigmenttinä. Että sillä lailla ne ovat myöskin
ehkä vielä rakenteellisesti, jos ajatellaan, niin toiminnallisesti vielä tärkeämpiä ehkä
kaikilla kasveilla nuo karotenoidit väriaineina, mitä nuo antosyaanit.
Jaaha. Nyt ei pysty menemään ohi. On ihan pakko jäädä tähän vähän aikaa jumiin.

ML: Siksi, että tässä on tämmöinen lava vai siksi, että tässä on joku kiinnostava kasvi?

JPS: No, ei tämä lava nyt minua hirveästi kiinnosta. [naurua] Mutta näetkö sinä tässä
näin tämmöinen? Aika pehmeät lehdet.

ML: Minä meinasin juuri sanoa, että se näyttää aika piikikkäältä mutta.

JPS: No, joo. Nuo lehdet ovat tosi kovia. Kyseessä on rautatammi. Quercus ilex. Täällä
on kaksi eri tammea täällä sisäpuutarhalla. Sehän on Ruissalon saaren erikoisuus
oikeasti Suomen mittakaavassa, että tämä on yksi parhaita tammimetsiä. Totta kai
metsätammi taas sitten, Quercus robur, on erilajinen. Mutta siinä on rautatammi.
Tässä näin kasvaa. Kohtuu pieni, mutta ei tammea voi koskaan ohittaa, kun sen
näkee. Tosi klassinen myöskin kemialtaan. Koska tammessa on totta kai, niin kuin
tiedät, niin käytetty paljon tammitynnyrien tekemiseen ja sitä kautta erilaisten
alkoholijuomien vanhentamiseen tammitynnyreissä. Sieltä sitten siirtyy näitä samoja
yhdisteitä, mitä löytyy täältä rautatammesta, ja tuolla on korkkitammi tuolla toisessa
huoneessa, katsotaan sitäkin, niin sieltä siirtyy sitten näitä, puhutaan aika paljon
ellagitanniineista. Yksi tämmöinen ellagitanniinien ryhmä, josta minä olenkin
puhunut, että se on tammimaisia tanniineita, koska niitä löytyy tammista. Ihmiset
saa sitten sitä viinistä ja viskistä ja konjakista, mitä on tammitynnyreissä
ikäännytetty.

ML: Ja se miksi sinä viittasit, että ne ovat minulle tuttuja on siksi, että minäkin silloin
aikanaan vähän tutkin myös tammea. En siksi, että minä olisin erityisen kiinnostunut
näistä erilaisista alkoholijuomista.

JPS: Joo, se ei minulla tullut siinä kohtaa mieleen ollenkaan. Minä ajattelin vaan, että
tosiaankin muistin, että sinulla oli metsätammeen semmoinen suhde. Sinä kuitenkin
sitäkin tosiaan tutkit silloin. Kyllä.

ML: Kyllä. Onko rautatammen rauta-osalle joku selitys?

JPS: Tuokin on hyvä kysymys. Siis minä itse asiassa en osaa sinulle sanoa sitä
absoluuttista vastausta muuta kuin, että todennäköisesti puu on todella kovaa
rautatammessa niin kuin tammessa ylipäänsä. Plus sitten tässä on myöskin nämä
lehdet. Nämä ovat poikkeuksellisen kovia ja vahapintaisia. Että jos joku näitä lähtee
syömään, niin aika kova nälkä tarvitsee olla. Paitsi että on yhdisteetkin hyviä
puolustukseen, mutta kyllä tämä lehti myöskin on aikamoista näkkileipää. Joku
tuommoista vetää suuhunsa, niin paremman puutteessa varmaan jossain aavikolla
voisi käydä. Ehkä täällä ei kumminkaan. Eli tuosta kovuudesta lähtisin sitä nimeä
johtamaan. Absoluuttista totuutta en nyt tässä kohtaa kyllä tiedä.

ML: Hyvä selitys, hyvä selitys.

JPS: Joo. Sitten toinen hei. Minä luulen, että sinä varmaan tiedät. Muistatko sinä? Tosin
harvinaisia. Tai harvinaisia. Ei ne mitään harvinaisia varmaan ole. Mutta tämmöiselle
kemistille, kun ei mitään ymmärrä kasveista. Mitä nämä olivat? Orapaatsama ja
korpipaatsama. Eikö nämä ole tämmöisiä suomalaisia paatsamalajeja, mitä silloin
aikoinaan, kun itse metsästi, niin oli tosi vaikea löytää? Ei ne kuitenkaan niin yleisiä
olleet. Niin tässä on välimerenpaatsama. Ja huomaatko, taas on lääkinnälliset
yhdisteet 2/5. Tästä löytyy myöskin sitten taas alkaloideja tästä lajista, mitä minun
mielestäni sitten taas näistä suomalaisista paatsamista ei löydy. Että sillä lailla
erilainen paatsama. Mutta se onkin Välimeren alueella kasvava välimerenpaatsama,
koska olemme Välimeren huoneessa.

ML: Niin. Se kuulostaa aika loogiselta.

JPS: Kyllä. Muutama Välimerelle tosi tyypillinen vielä, kun mennään tänne näin. Tässä on
myrttejä pari kappaletta. Katsotaas nyt. Tuossa on morsiusmyrtti. Lukee tuossa
noin. Myrtus communis subspecies tarentina. Siinä on morsiusmyrtti. Missä se toinen
on? Tuolla. Vähän peremmällä. Välimerenmyrtti. Myrtus communis. Tuo
morsiusmyrtti on tämän välimerenmyrtin alalaji. Huomaatko? Lehdessä on selkeästi
(samankaltaisuuksia).

ML: Meinasin juuri sanoa, että heissä on jotain samaa.

JPS: Heissä on jotain samaa. Ihan samannäköinen ulkonäkö, mutta toisessa on vaan
paljon, paljon pienemmät lehdet. Tässä morsiusmyrtissä. Molempia on käytetty
Välimeren alueella tämmöisenä aika voimakkaan aromaattisena yrttikasvina. Taas
kerran, jos näitä saisi pidellä, niin sinä huomaisit sen tavallaan, että miksi. Täällä on
myöskin näitä helposti haihtuvia terpeenejä. Että sitten kun noita pitelisi tuossa noin,
niin tosi voimakkaat tuoksut lähtevät. Nehän jakavat ihmisiä tietenkin aika paljon,
että kuinka paljon tykkää semmoisista mausteista, kun on tosi ärtsyn makuisia.
Mutta jotkut mausteethan ovat tavallaan varmaan Välimeren alueella semmoisia tosi
ominaisia sitten taas niihin ruokiin, niin saa varmaan ollakin vähän enemmän
tämmöisiä aromaattisia sitten.
Nämä ovat myöskin sitten, varsinkin tuo. Täytyy vähän luntata noista kylteistä
samalla. Välimerenmyrtti on aivan selkeästi parempi. Näissä on ihan samoja
yhdisteitä molemmissa muuten, mutta tuo välimerenmyrtti ihan selkeästi
yhdisterikkaampi. Eli pitoisuudet ovat paljon korkeammalla sitten hänessä. Siinä on
isommat lehdet. Siitä ei voi päätellä, mutta näin se vain on, että tämä morsiusmyrtti
on varmaan sitten pikkuisen myöskin mausteena, tiedätkö, maltillisempi, jos näin
sitten ajateltaisiin. Antioksidantitkin, toinen 2, toinen 5. Että kyllä sieltä eroja löytyy,
vaikka periaatteessa sama kemia molemmissa.

ML: Niin. Ulkoinen olemus on aika samankaltainen ja samanlaisia yhdisteitä, mutta sitten
kuitenkin erilaisia.

JPS: Niin. On vaan enemmän. Toisessa on vaan enemmän, toisessa on vaan vähemmän.
Että sillä lailla ne erot sieltä sitten tulevat esiin. Joo. Täällä on vaikka kuinka paljon
kaikkea muutakin. Mutta mennäänkö vielä tuonne noin? Omalla tavallaan toinen
minun suosikkipaikkani tältä puolelta puutarhaa on tämä viimeinen täällä
vasemmalla. Eli talvipuutarha.

ML: Eli nyt edetään Välimeren ilmastosta tänne talvipuutarhaan ja sen kasvien pariin.
Minä ymmärsin, että täällä on juurikin semmoisia lajeja, jotka tarvitsevat sen viileän
olosuhteen, jottei vaikka pudottaisi silmujaan. Täällä on semmoisia, kun pärjää
jääkaappiolosuhteissa ja suorastaan tarvitsee ne pärjätäkseen. Eli se varmaan
tuottaa jotain tietynlaista kemiaa näihin kasveihin. Mistäs aloitetaan talvipuutarhan
kasvien ihastelu?

JPS: No, varmaan täytyy nostaa tässä nyt heti ensimmäiseksi on tämä Fuchsia paniculata.
Kuuluu verenpisaroihin eli Fuchsia. Siitä pystyy päättelemään. Se on verenpisara,
mutta tällä ei nyt sitten ole suomenkielistä nimeä vielä keksitty. Nämä verenpisarat
ovat ehkä tämän huoneen muutamia tämmöisiä nostoja, mitä me otamme. Mutta
verenpisarat ovat ihan kuninkaita tässä huoneessa kemialtaan.

ML: Okei.

JPS: Niitä pitää sen takia vähän nostaa esiin. Ja tämä paniculata tässä tämä
ensimmäinen, niin tämä on todella suurikokoinen. Vähän niin kuin pieni puu tai pieni
pensas. Nyt ei ehkä parhaimmillaan, mutta sitä pitää aina välillä vähän karsia, kun
se innostuu tekemään kukkaa ja lehteä niin paljon. Viihtyy tosiaan täällä
viileämmässä ja talvella täällä onkin ihan oikeasti aika vilpoinen. Sitä kautta näiden
myöskin nämä kukat, kun ne rupeavat kukkimaan, pysyvät kauemmin kukassa, kun
on niille otolliset olosuhteet.

ML: Tässä alkaa kyllä ihan erilaisin silmin katsomaan. Tavallaan, jos olisi pitänyt tästä
silmämääräisesti valita tämän talvipuutarhan kuningas, niin en ehkä olisi häntä
valinnut.

JPS: En minäkään häntä.

ML: Hän on aika tämmöinen vaatimaton ja tämmöinen.

JPS: Joo.

ML: Tällä hetkellä vaan pelkästään vihreänvärinen ja täällä on tämmöisiä kauniita
kukkivia ympärillä ja isoja palmun näköisiä huojuu myöskin. Mutta kemialtaan hän
on paras.

JPS: Joo. Itse asiassa täytyy sanoa, että parhaiden joukossa.

ML: Okei.

JPS: Mutta tuossa on vielä yksi semmoinen, näyttää paljon rimpulammalta, mutta minun
mielestäni hän on kaikkein paras.

ML: Okei.

JPS: Käydään katsomassa hänet sitten, kun kierretään tuosta ympäri. Mutta täällä on
muutama semmoinen. Tätähän nyt ei verenpisaraksi välttämättä tunnista, jos tuntee
verenpisaroita, mutta tuossa vieressä tuo punakukkainen. Tuo vähän tuommoinen
roikkuva. Näetkö?

ML: Joo. Tuommoisia punaisia.

JPS: Vähän niin kuin roikkuvia, selvästi verenpisaramaisia kukkia. Niin nuo isosti pystyy
verenpisaroiksi tunnistamaan. Mutta jos kierretään tästä näin eteenpäin, niin
chilenhappomarjaa ei pysty millään ohittamaan. Pakko sekin tuossa nostaa esiin.
Berberis darwinii -niminen laji. Arvaa, kuka sen on löytänyt.

ML: Minä meinasin juuri sanoa, että voiko olla niin suoraviivainen päätelmä, että se
menee ihan darwinilaisiin aikoihin.

JPS: Kyllä. Charles Darwin aikoinaan löytänyt tutkimusmatkoillaan 1835. Tosiaan tämä
on sillä lailla hauska, kun näistä pystyy näistä nimistä myöskin päättelemään
kaikenlaisia asioita. Tuo Berberis, se on johdettu myöskin noitten yhdisteitten nimiin.
Eli tämä yhdiste, mikä täältä löytyy, on berberiini.

ML: Ahaa. Okei.

JPS: Sekin löytyy kaupasta. Siellä on luontaistuotehyllyllä. En nyt sano, että menkää,
ostakaa ja käyttäkää, mutta sanon vain, että sitä sieltä löytyy. Berberiini-tuotetta
vaikka kuinka paljon erilaisia. Se on näistä Berberis-sukuisista lajeista sitten totta
kai alun perin löydetty. Näitä happomarjojahan on aika paljon suomalaisissa
puutarhaliikkeissäkin. Tätä ei löydy, chilenhappomarjaa. Tämä ei Suomessa sillä
lailla viihdy. Mutta muita, japaninhappomarjoja ja muita lajikkeita ja lajeja on paljon.
Me olemme tutkineet niitä nyt viime vuonna aika paljon. Niissä on tosi paljon eroa
myöskin sitten niiden alkaloidipitoisuudessa. Tuo berberiini on siis alkaloidi.

ML: Joo.

JPS: Eli sitä kautta voidaan taas ajatella, että paitsi mahdollinen lääkeaine mutta myöskin
mahdollinen tämmöinen myrkyllinen aine, jos haluttaisiin jotakin tämmöisiä
kasvinsyöjiä puutarhassa vaikka estää, etteivät ne söisikään ihan kaikkea, mikä niille
maistuu. Tätä ihmiset varmaan haluaisivat tietää puutarhakasveista ehkä enemmän,
että mitkä niistä oikeasti ovat hyviä ja mitkä huonoja. Toki sen näkee sitten
käytännössäkin. [naurua] Talven aikana - että mikä hävisi.

ML: Meinasin juuri sanoa, että tämmöisiä vastaavia kylttejä, ainakin tämmöisiä, että
”syödään paljon, syödään vähän” pitäisi olla ehkä niissä puutarhaliikkeissäkin.

JPS: Puutarhaliikkeisiin tarvitsisi tuommoiset saada ilman muuta! Tai ehkä sitten
kokemusperäiset kyltit tai muuta, että on viisi peuran kuvaa tai yksi peuran kuva.
Joku semmoinen pitäisi olla. Sitten kaksi pupujussin tai kolme pupujussin kuvaa. Se
olisi ihan hyvä idea.

ML: No niin. Tiedämme, miten tämä hanke jatkuu sitten näiden ensimmäisten vaiheiden
jälkeen.

JPS: Joo. Siinä on yksi verenpisara. Näetkö? Taas tuosta näkee, että ihan perinteinen.
Tosin nyt ei parhaimmillaan, mutta Moon glow. Tuommoinen tosi kuuhehkuinen
sitten parhaimmillaan. Ja tästä menemme ohitse, niin tässä on tällainen aika iso
kellertävän vihreä. Tyräkkejä on paljon puutarhassa ihmisillä. Tämän varmaan ehkä
sitten semmoinen ihminen tuntee tyräkiksi tästä ulkomuodosta. Kylttikin tuolla sitten
löytyy. Nämä tyräkit tosiaan melkein kaikki ovat sellaisia, että kannattaa varoa tuota
maitiaisnestettä. Sitten, kun sen menee rikkomaan tuosta solukon ja se rupeaa
vuotamaan maitiaisnestettä, niin iso osa siitä maitiaisnesteestä on haitallista,
ärsyttävää tai voi aiheuttaa ihovaurioita tai jopa vakavampia oireita. Sillä lailla
kannattaa sen kanssa olla varovainen.

ML: Joo. Myös juuri tässä on nyt jo monta kertaa todettu, että täällä kasvihuoneella
näihin kasveihin ei saa koskea eikä pidä mennä koskemaan.

JPS: Kyllä.

ML: Että tekin, kun olette sitten täältä näitä näytteitä saaneet ottaa analyysiin, niin se
on tehty ihan sovitusti ja systemaattisesti.

JPS: Se on tehty sillä lailla. Sitten kannattaa olla varovainen tosiaan, kun näitä kerää
itsekin täällä. Pitää olla oikeanlaiset suojavarusteet, jos haluaa itseään suojata sitten
näiltä aineilta. Että täälläkin on sitten noita terpeeneihin kuuluvia diterpeenejä ja
triterpeenejä. Vähän monimutkaisempia, mitä nuo haihtuvat terpeenit. Niitä voi
lajivideolta sitten vähän katsella, jos kiinnostaa. Noita tyräkkivideoita. Siellä on
nostettu esiin näitä muutamia tuommoisia potentiaalisia vaikuttavia aineita, mitä voi
siellä sitten kerrata.

ML: Minun mielestäni tyräkki on jotenkin kuvaava nimi. Minun mielestäni näyttääkin ihan
tyräkiltä.

JPS: Joo. Kyllä. Parhaimmillaan ihan näyttäviä nekin. Sitten jos tässä näin oltaisiin tuossa
helmi-maaliskuussa täällä, niin sinä ihastelisit tässä valtavan valtavan kauniita
ruusumaisia kameliankukkia. Mutta nyt näyttäisi siltä, että tämä Camellia japonica,
melkein kaikki kukat on jo kuihtuneet pois. Meillä on, onko tässä nyt ainoa yksilö,
missä on vähän vielä jäljellä. Täällä on useampi japonica. Tässä on vielä jäljellä
muutama. Mutta huomaatko sinä? Voiko paljon kauniimpi olla?

ML: No, aika täydellinen. Jos pitäisi olla, että minkälainen on täydellinen kukka, niin siinä
on kyllä.

JPS: No, siinä on aivan täydellinen. Eikä myöskään ole kemiallisesti välttämättä kovinkaan
huono. Kukista löytyy paljon tässäkin kohtaa enemmän ja parempaa kemiaa, mitä
noista lehdistä. Paitsi että ne ovat kauniita, mutta ne ovat myöskin kemiallisesti
pikkuisen parempia. En huomannutkaan tuolla aikaisemmin. Täytyy nyt pakittaa
taaksepäin tuonne, mistä me lähdimme liikkeelle. Siinä oli se manteliketapani. Se
isokokoinen puu, mitä me melkein ensin katsottiin siinä. Siinä juurella oli tuo
teepensas.

ML: Joo.

JPS: Se on aikaisemmin ollut tässä huoneessa. Minä aina muistan, että se oli täällä, mutta
nyt se on siellä huoneessa. Teepensas. Camellia sinensis. Siitähän tehdään kaikki
vihreä tee ja musta tee. Kun vihreä tee entsymaattisesti hapetetaan sen kasvien
omien entsyymien avulla, niin tulee mustaa teetä. Se on Camellia sinensis. Nämähän
ovat Camellia japonica. On sama teekasvien heimo ja sama Camellia-suku. Mutta
tätä japonicaa ja muita kamelioita tosiaan täällä, niin näistä ei tehdä teetä sitten
ollenkaan. Että näissä on jonkun verran enemmän tanniineja, ja ihmiset eivät
välttämättä sitä halua tietenkään sitten teehensä niin paljoa. Plus sitten että kofeiinia
löytyy todella paljon vähemmän. Eli Camellia sinensiksestä löytyy kofeiinia paljon,
mikä on sitten tietenkin aika tärkeä. Kahvi ja tee ylipäänsä, piristävä vaikutus sillä
varmaan saisi olla. Eikö vaan?

ML: Nyt tässä on todettu, että ulkoisesti täällä on eri vuodenaikoina erinäköistä. Mutta
miten kemia? Onko vähän laaja kysymys? Mutta miten kemia, pysyykö se paikallaan
kasvukauden aikana? Vai nyt kun tuolla on noita kylttejä, jotka sanovat tietyn
kemiallisen monimuotoisuuden tietylle kasville, niin onko se sama tammikuussa ja
syyskuussa?

JPS: Isossa kuvassa, kun sanotaan, niin ei ole. Mutta taas pitäisi mennä täsmällisemmin
ja kysyä ehkä, että mistä kasvinosasta puhutaan ja mistä kasvilajista puhutaan.
Mutta jos me nyt menemme ihan tuonne ulos suomalaiseen luontoon, kun ne ovat
varmaan ihmisille tutumpia. Siellä tapahtuu tämmöisiä normaalimpia (kasvukauden
aikaisia vaihteluita). Tämäkään ei pudota lehtiään kokonaan lainkaan. Tämähän
vaan tekee uusia lehtiä. Sitten vanhat jäävät tuonne. Että on tavallaan koko aika
sekä uusia että vanhoja. Taas jotkut lehtipuut, mitkä pudottavat kokonaan lehtensä
syksyllä ja sitten taas keväällä uudet, niin siellä lehtipuiden joukossa nähdään ehkä
dramaattisimpia muutoksia keväällä, kesällä versus syksyllä.
Että ei se nyt kokonaan se kemia tietenkään muutu. Mutta tavallaan ne pienet
yksityiskohdat siellä todellakin muuttuvat. Että keväällä kaikkein dramaattisimmin
niin kuin viimeksi puhuttiin tuolla kevään kemian yhteydessä. Keväällä pitää iskeä
tosissaan, jotta saadaan se puolustuskemia kuntoon. Sitten ne tekevätkin kaikkensa,
että sitä on siellä paljon. Sitten, kun mennään juhannusta kohti, niin pikkuisen tasot
lähtevät putoamaan. Sitten syksyä kohti sieltä saattaa nousta uusia aineita sitten
taas, koska kevään ja kesän ja syksyn aikanakin myöskin kasvinsyöjien lajit
vaihtuvat siellä, mitkä niitä kasveja syövät. Sitä kautta niihin pitää sitten ehkä
kehittää erilaisia vaikuttavia aineita. Se ei ole kaikilla lajeilla sama. Mutta lehtipuissa
on dramaattisimmillaan.

ML: Eli kasvukauden aikaisia vaihteluita on ja sitten juuri ehkä noiden toiminnallisten
asioitten perusteella osittain. Kiinnostavaa sekin.

JPS: Kyllä. Eli periaatteessa, kun yhteen aikaan katsoo. Paitsi että täälläkin tosiaan täytyy
nyt sanoa, että nämä ovat nyt vähän tämmöisiä. Onhan näitä kiva katsoa, muttei
niin kivoja kuin tuossa kevättalvella. Että kannattaa käydä (eri aikoihin). Ja
verenpisaratkin ovat vähän tuossa enemmän helmi-maaliskuussa parempia. Nyt kun
ruvetaan talvipuutarhassa menemään kohti kesää, niin ei olla enää sillä lailla
talvipuutarhassa. Myöskään nämä lajit eivät sitten ole ihan niin näyttävännäköisiä.
Mutta onneksi sitten taas noissa muissa kasvihuoneissa muut lajit ovat koko ajan
näyttävimpiä juuri kohta. Että aina täältä löytyy eri paikoista vähän erilaista
nähtävää.
Tuo hei. Sequoia sempervirens. Punapuu. Onko tuttu? Punapuu?

ML: Olen taitanut jossain Kaliforniassa törmätä valtaviin punapuihin. Tässä on vähän
pienempi, mutta näyttää vähän samalta.

JPS: Täällä ei riitä tuo katon korkeus ihan siihen, että pikkaisen on pakko karsia
tämmöistä näin. Mutta tämä kasvaa jopa satametriseksi Kaliforniassa. Tosiaankin
sieltä käytännössä vielä näitä löytyy. Mutta niin kuin näkyy, niin erittäin uhanalainen.
Eli on todella vaikeuksissa myöskin Kaliforniassa tämä laji sitten. Puuhan on erittäin
kova ja näyttävä. Sitten, kun sitä leikkaa tuosta auki, niin hapettuu ne yhdisteet,
tanniinit ja norlignaanit. Sitä kautta sitten puusta tulee entistä kovempi, mutta se
myöskin värjäytyy semmoiseksi kivaksi punertavanruskeeksi. Sitä kautta totta kai
hirveän suosittu rakentamisessa. Sitten kun se on niin valtavan iso ja
hidaskasvuinen, niin kasvaa hitaasti takaisin. Sitten kun me tiedetään, että
Amerikassa, ne ovat kauhean laiskoja haravoimaan sitä metsäkariketta, niin siellä
syttyy niitä tulipaloja paljon helpommin niin kuin olemme kuulleet. Suomessa me
olemme paljon parempia siinäkin. Niin sitten ne tulipalot totta kai Kalifornian
seudulla ovat myöskin tälle punapuulle semmoinen uhka. Mutta tosi klassinen. Olisi
kiva, jos tämä kasvaisi tuolla ulkona, mutta kun se ei kasva. Nähtäisiin tuommoinen
satametrinen jättiläinen. Että siinä mielessä todellinen puumaailman kuningas
omalla tavallaan.

ML: Niin ja vähän nyt sellainen aarre täällä kasvihuoneessa, jos se on hyvin uhanalainen
ja hän on ainoa yksilö, joka täällä nyt on.

JPS: Kyllä. Semmoista se on. Että tavallaan myöskin suojellaan sitten lajeja tätä kautta,
että kasvitieteelliset puutarhat ovat siinä mielessä tärkeitä. Löytyy myöskin
tämmöisiä lajeja paljon, joilla on muuten hankaluuksia sitten ehkä luonnossa. Joo.
Onko tämä sinun mielestäsi hienomman näköinen kuin tuo punapuu? Katsotaan
korkkitammea nyt.

ML: No, aika erinäköinen. Mutta niin kuin tuosta punapuusta todettiin, niin sen
runkomateriaali on haluttua rakennustarviketta, mutta tuo korkkitammikin näyttää
kyllä aika mielenkiintoiselta. Se näyttää korkilta.

JPS: Se näyttää, joo. Minulla on totta kai tämä, kun minä en pysty suhtautumaan
tammeen tunteettomasti.

ML: Rauhallisesti.

JPS: Niin se on aina tämmöistä näin. Mutta tämä korkkitammi, kuten nimikin kertoo, niin
totta kai käytetty korkkimattojen valmistukseen ja plus sitten myös viinikorkkien
valmistukseen. Edelleen käytetään. Se kasvaa luonnossa isommaksi. Totta kai tästä
nyt jo voi tehdä, kun tämä on niin pienirunkoinen, mutta sillä lailla hyvin
monikäyttöinen. Aika kova, että jos taas vertaa suomalaiseen metsätammeen, niin
aika kovat lehdet tässäkin. Mutta samoja yhdisteitä edelleenkin, mitä löytyy
suomalaisestakin metsätammesta. Eli näitä tammimaisia tanniineja sitten tästäkin
lajista.

ML: Ja kemiallinen monimuotoisuus näyttää olevan monipuolinen.

JPS: Melkein täydellinen. 4/5. Joo. Kannattaa tammia aina ihmetellä, kun on
mahdollisuus. Mutta hei. Tuossa noin. Tuota minun piti näyttää sinulle. Minä puhuin,
että vielä joku rimpulampi löydetään täältä. Onko tämä sinun mielestäsi
hienonnäköinen?

ML: No, minun mielestäni hän näyttää vähän jotenkin huonokuntoiselta ja vähän jotenkin
vaisulta. Puhutaan tuommoisesta pienestä polvenkorkuisesta, melkein voisi sanoa
ehkä varpumaisesta pikkupensaasta. Mutta odotan, mikä hänen salaisuutensa on.

JPS: Hän on Fuchsia microphylla eli verenpisara. Fuchiasta voi päätellä. Microphylla. Ei
silläkään ole suomenkielistä nimeä. Mutta microphylla, niin se on vähän niin kuin
pienilehtinen verenpisara. Niin kuin näkyy, aika pienilehtinen. Eikö olekin?

ML: Kyllä.

JPS: Minun mielestäni hän oli paljon tyytyväisempi, kun hän oli tuossa korkkitammen
juurella aikaisemmin. Ehkä hän on sen takia vähän tuollainen allapäin. Mutta siis
tämä näin, näetkö? Mittarit aivan tapissa. Näetkö?

ML: Joo. Näen. Joo. Kyllä. [naurua]

JPS: [naurua] Katotko sinä? Katotko sinä nyt? Katso tarkkaan! Katso nyt.

ML: Huimat antioksidantit.

JPS: Aivan täydet.

ML: Huimat tanniinit.

JPS: Kyllä.

ML: Kemiallinen monimuotoisuus 5/5.

JPS: Aivan tapissa. 5/5/5 kyllä koko aika. Sitten, kun miettii tuommoista, että tästäkin.
Tämä on minun mielestäni ihan käsittämätöntä tämä näin, että kun tämä lehti on
tämmöinen. Tämä on pienempi kuin minun pikkurillin kynsi tämä lehti. Puolikas ehkä
siitä. Niin pystytkö sinä kuvittelemaan, että tästä lehdestä löytyy yli 10 000 erilaista
ainetta ja erilaista yhdistettä? Tuosta noin. Tästä rimpulasta. Pienestä. Se on jotain
ihan käsittämätöntä minun mielestäni. Yli 10 000. Ja noin kauheat pitoisuudet vielä
noita ryhmiä. Minä olen ihan jotenkin ihan, että Hohhoijaa.

ML: Ihan hämmästynyt. Miten te olette valinneet ne lajit, mitä te olette tutkineet? Onko
tavoitteena tutkia kaikki? Vai miten esimerkiksi te olette juuri tämän pienen
vaatimattoman verenpisaran tästä löytäneet, että hän on kemiallisesti valtavan
lahjakas.

JPS: Minä en uskalla nyt sanoa, että tavoite on kaikkia tutkia, kun varmaan tuo
tutkimusryhmäkin kuuntelee näitä myöhemmin. Ne menettävät yöunensa. Mutta ei
ole tavoite. Täällä on parituhatta lajia täällä sisällä. Mihin me nyt mahdettaisiin
päästä. Vajaaseen tuhanteen täällä sisällä kaiken kaikkiaan. Sitten on pyritty
ottamaan tämmöisiä, ensinnäkin näitä näyttävämpiä totta kai. Niin kuin nämä
tammet ja punapuu. Pakkohan nämä ja kameliat kaikki ottaa. Että on näyttävämpiä
myöskin ihmisten mielestä. Plus sitten se, että siellä olisi myöskin jotain näyttävää
kemiaa sitten tavallaan, mistä pystyisi sitten sitä kemiallista arvoa myöskin ihmisille
aukaisemaan. Nythän näitä on vasta tavallaan sata esimerkkinä otettu. Toinen sata
on tavoitteena ajan kuluessa sitten.

ML: Osaatteko te arvata etukäteen, että miltä se kemia sitten siellä
massaspektrometrissä näyttää? Että onko siihen joku ennakko-oletus, että tämän
kasvin kemia näyttäisi tältä, vai onko se aina yllätys, mitä sieltä tulee?

JPS: Kyllä sitä aina arvataan. Totta kai yritetään olla niin fiksuja. Eihän tietenkään - se on
arvaamista. Tai se on tavallaan, akateeminen arvaus on varmaan se hyvä termi. Että
kuvitellaan, että sitten kun riittävän paljon samansukuisia vaikka tunnetaan, niin
voidaan kuvitella, että kun se on lähisukulainen, että siinä on varmaan
samankaltaisuutta. Se on kuvitelma tietenkin. Sitten me huomataan, että oltiin
oikeassa tai sitten se yllättikin. Ei hittolainen, että sieltä tulikin täysin uudenlaisia
yhdisteitä, mikä sitten on tavallaan paljon kiinnostavampaa, eikö olekin? Että sieltä
pukkaa jotain aivan uutta silmille. On se vanha mitä sinä arvasit, mutta sitten on
kaupan päälle jotain ylimäärästä. Se ylimääräinen saattaa olla taas tuttu jostain
toisesta kasvisuvusta, niin kuin lähisukulaisesta.
Se tekee siitä mielenkiintoisen, kun sitten voit lähteä miettimään, että mistäs tämä
nyt on tullut tämä uusi (kemia) tänne. Miksei tuolla ollut aikaisemmin ja se tuli tähän
näin? Tämmöisiä evolutiivisia kysymyksiä aina tulee mieleen. Kuka tämän
ensimmäistä kertaa keksi tämän homman? Ja sitten se on tosi jännää, kun saattaa
olla, että sinä olet ensimmäinen ihminen, kuka on nähnyt sen siinä lajissa. Kukaan
ei ole aikaisemmin tutkinut ja sinä ensimmäistä kertaa näet sen. Sillä lailla vähän
hullua ajatella, että sata vuotta ihminen pystynyt vasta katsomaan näin tarkkaan.
Kasvit ovat tehneet näitä satamiljoonaa vuotta enemmän. Se on vähän semmoista.
Tuntee itsensä pieneksi hiukan siinä kohtaa. Yrittää olla kauhean viisas, ja nuo
nauravat varmaan partaansa tuossa noin, että et sinä vieläkään tiedä puoliakaan.
10 000. Täällä on 20 000. Et sinä poika tiedä mitään. Ne varmaan miettivät tuossa,
kuuntelevat. Tai sitten ehkä ne eivät kuuntelekaan. Mistäs minä sen tiedän. [naurua]
Joo.

ML: Täällä kaksi kemistiä silmät kirkkaina voisi varmaan viettää tuntikausia täällä
kasvihuoneessa, mutta nyt ollaan käyty siis nämä kolme ensimmäistä huonetta. Eli
Vanhan maailman tropiikki, Välimeren ilmasto ja sitten tämä Talvipuutarha.

JPS: Kyllä. Eli nyt tuli tämä kasvihuoneiden vasen puoli katsottua. Kyllä täällä tosiaankin
katsottavaa löytyy. Eli jatketaanko matkaa?

ML: Joo. Jatketaan tuonne. Lisää kasvitarinoita tuolta toiselta puolelta kasvihuoneita.

JPS: Kyllä. Näin teemme.

 

 

Luonnollista kemiaa: Ruskan kemiaa

Tiesitkö miten talitiaisen väritys liittyy koivun ruskaan tai miten värittömät aineet voivat vahvistaa vaahteran syysloistoa? Muun muassa näihin kysymyksiin etsitään vastauksia tässä luonnollista kemiaa podcastissa, jossa paneudutaan ruskan kemian syvimpiin saloihin.

>> kuuntele Ruskan kemiaa

Tekstivastine

ML:

Tämänkertaisen Luonnollista kemiaa -podcastin jakson aiheena on ruskan kemiaa. Ollaan jälleen kerran luonnonyhdistekemian professori Juha-Pekka Salmisen kanssa täällä Ruissalossa. Nyt ollaan täällä keltaisten ja punaisten ja vähän ruskeidenkin lehtien ympäröimänä. Minä haluaisin ehkä aloittaa sillä, että silloin, kun me ruvettiin miettimään näiden podcastien tekemistä, niin heti ensimmäinen aihe, minkä sinä sanoit, oli että ruskasta pitää päästä puhumaan kunnolla.

JPS:

Joo. Näin taisi käydä. Onko siitä jo vuosi sitten aikaa? Mitä siitä on? Paljon, paljon. Nyt ollaan sitten tässä tilanteessa, että nyt voidaan siitä puhua. Ajankohtainen aihe. Tämähän on kaikille tuttu. Eikö olekin? Yllättää ihmiset niin kuin talvi autoilijan. Että renkaat pitää vaihtaa. Ruskasta pitää puhua, kun se on tämmöinen mukava silminnähden nähtävä kemiallinen ilmiö. Siihen liittyy paljon semmoisia totuuksia ja vähän taruakin. Lähinnä sitten niistä taruista voitaisiin vähän puhua ja miettiä, että onkohan ne totta vai tarua. Sen puolesta olisi kiva vähän jutella tästä asiasta tarkemmin.

ML:

Selvä. No, jutellaan. Kerrataan nyt ihan alkuun se, että mistä tässä ruskassa ihan alun perin on kyse. Ihan se perusprosessi. Se ihan tosiprosessi. Elikkä mitä tapahtuu? Miksi yhtäkkiä ympärillä on näin paljon upeita värejä kaikissa erilaisissa lajeissa?

JPS:
 

Eli tavallaan se, mitä tiedetään, mikä pitää varmuudella paikkansa, on se, että sellaiset kasvilajit, jotka haluavat säästää tuosta lehtivihreästä talteen typpeä sisältäviä ainesosia, niin haluavat sen lehtivihreän ottaa talteen, koska ne eivät välttämättä halua sitä typpeä haaskata. Aikaisemmin on puhuttu, että typpi on kallista ja sitä tarvitaan proteiinien ja aminohappojen synteesiin. Sitä on myöskin klorofylli a:ssa, b:ssä ja niin edelleen aika paljon. Eli kasvit lähtevät ottamaan talteen klorofylliä eli lehtivihreää. Sen jälkeen ne yhtäkkiä eivät näytäkään enää vihreältä, kun se klorofylli otetaan talteen.

Eli hajotetaan ensin ja pannaan sitten ne hajoamistuotteet talteen, että voidaan käyttää myöhemmin uudelleen.  Sieltä tulee alta sitten näkyviin muut värisävyt. Tuo vihreä on (kasvukaudella) vallitseva tietenkin, kun sitä tarvitaan yhteyttämiseen ja kloroplastissa tuota lehtivihreää. Niin sitten sieltä pukkaa näkyviin muut värit, mitkä ovat siellä alla piilossa. Keskimäärin varmaan, mitä ihmiset tietävät ja näkevät, ovat keltaisen ja punaisen eri sävyt, mitä sieltä tulee. Sitten kun ne värisävyt ovat monenlaisia ja kasvilajeissa kaikissa pikkuisen erilaisia, niin siitä se ruska sitten syntyy.

ML:

Onko se syy siihen lehtivihreän talteen ottamiseen valon määrässä vai lämpötilassa vai missä? Kun minusta tuntuu, että siitäkin aina keskustellaan, että mikä se oikeastaan aiheuttaa sen, että se otetaan.

JPS:
 

Minulle ovat biologit kertoneet, että se on erityisesti valosyklistä riippuvainen asia. Toki sitten tuo lämpötilakin siihen liittyy. Sitten kun tulee oikein pirun kylmä nopeasti, niin totta kai se varmaan jouduttaa sitä ruskaa tai lyhentää sitä aikaa. Mutta valosyklistä nimenomaan. Eli keskimäärin aina samoihin aikoihin vuoden sisällä sitten ruska ilmenee. Mutta pakkanen vaikuttaa toki siihen, että onko se lyhkäinen vai pitkä se ajanjakso, kuinka nopeasti nämä lehdet täältä putoavat. Mutta valosykli, joo.

Siitä valosyklistä oikeastaan päästäänkin siihen, jos miettii tätä syytä, että miksi täällä näitä värejä sitten esiintyy. Onko se yksi semmoinen, mitä useasti pohditaan? Puhuttiinko me keväällä kevään kemian yhteydessä väriaineista? Ei jaksa muistaa. Tämä nimittäin liittyy minun mielestäni aika paljon samankaltaisiin aspekteihin. Haastaisin ihmisiä - varmaan silloinkin haastoin - luonnossa liikkumaan ja tekemään havainnointia. Jos keväällä katselet sellaisia lajeja, jotka sinun mielestäsi syksyllä ovat hyviä ruskalajeja. Mitkä sinun mielestäsi muuten? Onko sinulla jotain suosikkeja? Jos ruskapuita mietit, mikä olisi? Minulla on kolme suosikkia itsellä.

ML:

No, kerro sinä, kun sinulla on noin vahvat suosikit.

JPS:

No, ei taaskaan tammi. Yleensä on, mutta tässä kohtaa tammi ei ole suosikki. Vaahtera on ihan ykkönen. Vaahterasta minä sanoisin, että löytyy kaikkea. Tuommoinen kirjavin ruska. Sieltä löytyy samaan aikaan, on vihreääkin vähän vielä jäljellä. Löytyy ihan keltaista. Sitten löytyy aivan oranssia. Tosi synkän punaistakin. Niin kuin tässäkin. Me olemme täällä Kasvitieteellisen puutarhan takaosissa. Täällä missä menee luontopolku, niin täällä on paljon vaahteroita ympärillä. [askeleita, lehdet kahisevat maassa] Tämä on aika kivan punertava, keltainen tämä maisema.

Vaahtera, joo. Jos sinä vaahteraakin vaikka seuraat keväällä, niin sinä ehkä huomaat, että sen uloin latvusto keväällä, kun lähtee pukkaamaan lehteä nuo puut, niin se keväälläkin eniten kerää tuota punaista väriainetta sinne lehtiin. Sama niin kuin haapa. Haapa on toinen hyvä esimerkki. Keväällä ei se koko latvusto, ei koko lehdistö, ei alaosat ollenkaan, vaan se, mikä on siellä taivasta lähinnä auringon valosäteille alttiimpana. Jos seuraat semmoisia asioita, niin haapa on toinen hyvä esimerkki vaahteran lisäksi. Se uloin latvusto värjäytyy ja nuorimmat lehdet siellä ylhäällä osittain voimakkaankin punaiseksi.

Keväällä varmaan jokainen on sitä mieltä, että se on aika loogistakin, että kasvisolukkoa pitää suojella. Eikö vaan? Taivaalta tulevaa voimakasta UV-säteilyä vastaan. Kun kasvisolukko on nuori, vähän niin kuin ihminenkin, niin nuorena sitä kannattaa suojella. Vanhana niin kauheasti enää väliä ole. Niin paljoa. Sitten taas, kun ajattelee syksyllä, niin mitä ne syksyllä sitten pitää solukkoa suojella, kun tuossa ne putoaa maahan kumminkin. Mutta keväällä se on päivän selvää.

Sillä lailla haastaisin, että jos tekee tätä kevät-syksy-vertailua, niin bongaa keväällä jonkun haavan tai vaahteran, mikä loistaa punaisena sieltä ulkolatvustosta. Väitän, että se sama vaahtera on syksylläkin loistavan punainen niistä samoista osista latvustoa. Eli se silloin keväällä haluaa niitä punaisia väriaineita, tavallaan käyttää tämmöisenä aurinkosuojana, aurinkovoiteena. Nyt ne sitten syksyllä pukkaa sieltä myöskin näkyviin, kun tuo lehtivihreä poistuu tieltä.

ML:

Mielenkiintoista. En ole osannut keväällä kyllä ehkä havainnoidakaan noita punaisen ja keltaisen värejä. Se varmaan perustuu juuri niiden yhdisteiden kykyyn, niiden rakenteet kun ovat sen kaltaisia, että ne pystyvät absorboimaan sitä auringonsäteilyä.

JPS:
 

Joo.

ML:

Sitten se johtaa siihen, että minkä värisenä me sitten taas toisaalta nähdään ne erilaiset lehdet.

JPS:

Kyllä. Se punainen aine yleisesti. Ihmiset ovat varmaan kuulleet antosyaaneista. Kuuluvat flavonoidien luokkaan. Hyvin erikoinen rakenne antosyaaneilla versus normaalit flavonoidit. Niissä se konjugoitunut kaksoissidosrakenne on hyvin voimakas läpi koko rakenteen. Myös siinä keskimmäisessä renkaassa, kun se on kolmirengasrakenne. Se saa niille sitten tämmöisen voimakkaan punertavan, sinertävän violetin värisävyn. Vähän riippuu myös siitä, miten ne rakenteet on muuten ”koristeltu” sieltä renkaista. Onko OH-ryhmiä tai metyyliryhmiä? Mitä siellä on kiinni? Se esimerkiksi saattaa vaikuttaa siihen värisävyn täsmälliseen sävyyn.

ML:

Joo. Vanhaa flavonoiditutkijaa minussa kyllä sydäntä sykähdyttää. Tosiaan eikö antosyaanit luokitellakin flavonoideiksi?

JPS:
 

Juu. Kyllä, kyllä. Ja niin kuin antosyaani-nimestä asiantuntija kuulee, niin se on glykosidi. Eli siinä on kiinni yksi tai useampia sokeriyksiköitä. Plus sitten niitä on koristeltu vähän muillakin ryhmillä. On asetyyli- ja/tai malonyyliryhmää. Saattaa olla myös galloyyli-ryhmää. Jopa sinulle tosi tärkeää kahvihapporyhmää, mistä me keväällä puhuttiin. Tällaisia siellä saattaa olla myöskin linkittyneenä sitten siihen perusflavonoidirunkoon. Sen takia niitä sanotaan antosyaneeksi, kun niissä on se sokeriosa. Jos ilman sokeriosaa esiintyy, niin ne ovat antosyanidiineja. Jos haluaa briljeerata tämmöisillä nimitiedoilla. Mutta suurin osa kasvien näistä punaisista antosyaaniväriainesta on nimenomaan antosyaaneja. Ei ole antosyanidiineja, koska ne eivät ole niin stabiileja. Ne vaativat sen sokerin ja muun yksikön siihen rakenteeseen stabiloimaan sitä väriä. Muuten ne saattavat menettää sen värinsä sitä kautta, kun ne ovat epästabiileja rakenteeltaan.

ML:

Tästä tuli nyt jo ihan valtavasti sitä kaikkea kemiaa, mitä tähän ruskaan liittyy. Eli on ensin vihreä lehti. Tai no näissä tietyissä lajeissa on ihan keväälläkin sitä punaista ja keltaista jo vähän havaittavissa. Mutta pääosan ehkä tätä kesäkautta ne ovat vihreitä. Sitten ne ottavat sen lehtivihreän talteen ja sitten sieltä alta paljastuvat nyt nämä erilaiset värilliset yhdisteet.

JPS:
 

Kyllä.

ML:

Ovatko ne värilliset yhdisteet koko ajan odottamassa siellä lehtivihreän alla vai tapahtuuko niissä yhdisteissä jotain muutosta sitten sen jälkeen, kun se lehtivihreä imaistaan päältä pois?

JPS:

Kyllä ja ei. Sekä että. Molempia löytyy. Toki on sitten varmaan lajikohtainen tilanne. Mutta se tiedetään. Nyt ei ole vielä karotenoideista puhuttu mitään. Mutta karotenoidit ovat käytännössä se kellertävämpi yhdisteryhmä, mitä siellä taustalla on sitten noitten punaisten antosyaanien lisäksi, niin jos sinulla on joku tosi vahvasti keltainen laji. Nyt vaikka koivuhan on aika lailla vahvasti keltainen. Se tulee karotenoideista se väri. Mitä hailakamman keltainen tavallaan eikä ole sillä lailla taittunut sinne oranssin tai punaisen suuntaan vielä, niin puhutaan semmoisista ksantofylli-tyyppisistä karotenoideista. Niissä on OH-ryhmiä. Ne ovat pikkaisen vesiliukoisempia ja kellertävämpiä. Sitten taas porkkanan beetakaroteeni - se ei ole sitten yhtään hydroksyloitu - niin se on pikkaisen rasvaliukoisempi ja taitaa pikkaisen sinne oranssin ja punaisen suuntaan. Lykopeeni taas, niin kuin tomaatin karotenoidi, ei ole hydroksyloitu. Se on sitten jo aika lailla hyvinkin punainen. Mutta mitä sinä mahdoit kysyä? Minä lähdin jaarittelemaan tuohon suuntaan tarinaa.

ML:

Niin minä kysyin sitä, että ovatko ne yhdisteet - nämä väriyhdisteet siis - siellä odottamassa jo vihreän alla vai tapahtuuko niissä muutoksia sitten, kun se vihreä katoaa siitä päältä?

JPS:

Joo, just näin. Kyllä, kyllä. Unohdin vastata sinun kysymykseesi. Lähdin karotenoideista liikkeelle, niin karotenoidit nimenomaan ovat siellä koko kasvukauden ajan. Se on sillä lailla helppo muistaa, että karotenoidit tämmöisinä hyvin värillisinä aineina toimivat lehtivihreän apupigmentteinä. Eli ne keräävät auringosta energiaa myöskin lehtivihreän käyttöön. Eli ne ovat siellä kloroplastissa siellä viherhiukkasessa sitten auttamassa lehtivihreää koko tämän kasvukauden ajan nämä karotenoidit. Toki siellä sitten saattaa tapahtua semmoisia pieniä muutoksia, että näistä lykopeenin beetakaroteenin tyyppisistä karoteeneista voidaan pikkuhiljaa kasvukauden aikana ehkä siirtyä enemmän sinne ksantofyllin suuntaan. Eli kellertävämpään suuntaan. Se voimistaa sitä keltaista värisävyä sitten siellä. Mutta karotenoidit ovat koko aika läsnä kaikissa kasvilajeissa käytännössä lehtivihreän apupigmentteinä.

Sitten se punainen värisävy, mikä tulee antosyaaneista, niin siinä voidaan sitten enemmän vängätä ja kinastella, että mikä tilanne siellä mahtaa olla. Tutkimustuloksia on julkaistu, joissa niiden pitoisuudet lähtevät nousemaan vähän ennen kuin lehtivihreä otetaan talteen. Se syy, miksi näin käy, niin se on just vähän semmoista totta vai tarua useasti, kun spekuloidaan sillä, että miksi nämä nyt ovat punaisia vaikka. Miksi nyt joku lehti haluaa olla punainen ja kohta se putoaa tuohon maahan? Kuolla kupsahtaa. Mitä hyötyä siitä nyt on? Häh? Miksi niitä tehdään nyt niin pilvin pimein noita väriaineita? Mikä taika siinä nyt on?

ML:

No, täytyy sanoa, että minä mietin sitä ihan samaa. Että miksi tuommoiset loistavat vähän niin kuin varoitusvärityyppiset väritkin? Mitä järkeä niitä on pistää täysillä näkyviin tässä juuri niin ennen lehtien pudottamista?

JPS:

Niin on. Joku on spekuloinut sillä lailla, että ne ovat tämmöisiä varoitusvärejä niin kuin itsekin sanoit.

ML:

Joo.

JPS:

Punainen oli myrkkyjenkin yhteydessä semmoinen. Varoitti vähän siitä myrkyllisestä lajista. Punainen aika usein yhdistetään sillä lailla, että ne pullistelevat punaisella värillä, niin varottavat jotain kasvinsyöjiä. Minun mielestä kasvisyöjiä on aika turha syksyllä enää kauheasti varoitella. Mitä sen nyt väliä on, jos ne vähän sitä syö? Eikä täällä nyt kasvinsyöjiä syksyllä juurikaan ole. Niitä varten antosyaaneilla on turha pullistella. Eikä ne antosyaanit millekään kasvissyöjille mitenkään tehokkaita ole. Eivät ne ole mitään puolustusaineita. Eli sillä tavalla en lähtisi sitä tällä lailla puolustus- tai pullistelumielessä miettimään antosyaanien roolia ollenkaan tässä syksyn värityksessä.

Mutta se, mikä siinä on järkevää, on se, että kun me lähdetään miettimään lehtivihreän talteen ottoa kasvien kannalta, niin se altistaa tavallaan itsensä sitten tälle syksyiselle auringon UV-säteilylle. Jos se lähtee hajottamaan sitä lehtivihreätä ja se prosessi on tavallaan altis ylimääräiselle UV-säteilylle, niin se välttämättä ei saakaan niitä lehtivihreän hajoamistuotteita talteen. Ne voivat hajota liian nopeasti. Siihen yhteyteen on minun mielestäni ihan järkevää ennen sitä kehittää sinne taustalle kohonnut antosyaanipitoisuus. Kohonnut punaisuus vaan sinne taustalle. Eli tavallaan saadaan se, mikä keväälläkin suojaa kasvisoluja - niitä nuoria soluja -ylimääräiseltä UV-säteilyltä. Niin nyt suojataan sitä kasvisolua ja tavallaan sen lehtivihreitä siltä hajoamisprosessin ylimitoitukselta. Se on minun mielestäni järkevä prosessina. Että saadaan sinne se suoja-aine taas tukemaan sitä lehtivihreän talteenottoa. Se kuulostaisi siltä, että siinä voisi olla tolkkua. Eikö vaan? Siltä kantilta.

ML:

Mikä niitten antosyaanien rooli on silloin siellä vihreän alla? Vai onko niillä siinä vaiheessa kasvukautta jotain?

JPS:

No, ei siinä lopussa varmaan muuta kuin tosiaan se suojavaikutus tuossa kohtaa. Mutta sitä ennen toki ne ovat voimakkaita antioksidantteja, jos jotakin oksidatiivista stressiä esiintyy tähän prosessiin liittyen, kun lehti rupeaa kuitenkin pikkuhiljaa myöskin hajoamaan. Että jos siellä on sellaisia, suojamekanismiin tarvitaan vaikka hapettumista vastaan esimerkiksi, niin toki ne siinä toimivat. Siinä missä moni muukin polyfenoli herkkänä tämmöisenä hapettuvana yhdisteenä sitten estää muitten yhdisteiden hapettumista, siinä ne varmaan ovat sitten myöskin paikallaan. Mutta varmaan punaisen väriaineen säteilysuoja voisi olla sellainen yksi hyvä syy niitten valmistamiseen syksyllä. Mutta totta kai ne voivat olla siellä taustalla jo koko kasvukauden ajan. Sinä et vaan näe niitä, kun tuo vihreä on niin voimakas pigmentti, että se peittää ne allensa.

Mutta onneksi ne pystyy mittaamaan. Meillähän on loistavia menetelmiä sitä varten. Me tarjotaan tuolla kemian laitoksella koululaisluokillekin sellaisia menetelmiä, mitä meidän Marjaana Manninen on kehittänyt. Väittelee muuten lokakuussa. Saa tulla kuuntelemaan, mitä Marjaana kertoo syksynkin väreistä ja kemiasta. Siihen liittyen pikkulapsikin sen jo osaa katsoa, onko lehdessä keltaista tai punaista väriä, kun ne ovat kivoja, kun se keltainen väri on rasvaliukoinen karotenoidi ja punainen väri on vesiliukoinen antosyaani. Toinen menee veteen ja toinen menee rasvaan. Sinä pystyt tekemään sitten sellaisen faasisysteemin ja näkemään, että onko siellä niitä keltaisia. Meneekö ne rasvafaasiin? Onko siellä punaisia? Meneekö ne vesifaasiin? Se on tosi semmoinen silmin nähden mielenkiintoinen. Voidaan joka lajista oikeasti oikeasti määrittää se, mitä siellä on näihin väreihin vaikuttavia aineita.

ML:

Kuulostaa havainnolliselta. Siinä yhdistyy sitten se, mitä tässä Luonnollista kemiaa -hankkeessa on paljon ollutkin tavoitteena. Se oikea kemia siellä taustalla yhdistyy johonkin sellaiseen arkipäiväiseen asiaan.

JPS:
 

Kyllä. Kyllä, kyllä.

ML:

Eli onko kaikkien ruskan väreissä olevien lajien ne yhdisteet sitten joko antosyaaneja tai karotenoideja? Eli yhdistääkö nämä yhdisteryhmät kaikkia ruskapuita?

JPS:

Joo, toki. Mutta ei asia sitten välttämättä ihan niin yksinkertainen kuitenkaan kokonaisuudessaan ole. Että toki siellä antosyaaneissakin ja karotenoideissakin on eroa niin kuin äsken kuvattiin. Mutta sitten pitää myöskin ymmärtää se, että sitten kun nämä kaikki väriaineet tästä lopulta peseytyvät pois - tuo keltainenkin - niin kyllä siihen jää jäljelle sellainen vähän ruskehtava tausta. Likaisen ruskea, mikä siihen jää jäljelle, sen kasvusolukon perusväri. Toisissa kasveissahan kasvukauden aikana siihen kasvisolukkoon sitoutuu pysyvästi tiettyjä yhdisteitä, jotka ovat sen kasvin puolustusaineita, mutta saattavat myöskin vahvistaa sitä kasvisolukkoa. Ne ovat useasti näitä suurikokoisia polymeerisia tanniineita, jotka myöskin sitten värjäävät sitä kasvisolukkoa vähän semmoiseen rusehtavaan suuntaan. Sieltä tulee periaatteessa se ruskea väri, mitä me myöskin nähdään tuon keltaisen lisäksi tässä kohtaa.

Yksi mielenkiintoinen tapaus tuolla kasvitieteellisen puutarhan sisäpuutarhalla on tuo väriannatto. Sellainen, mistä tehdään annattoväriainetta kaupalliseen käyttöön. Sen hedelmät ovat voimakkaan punaisia. Aika usein sanotaan, että karotenoideista tulee se väri, mutta se ei pidä paikkaansa, koska karotenoideissa on 40 hiiliatomia. Eli niissä on hyvin voimakkaasti konjugoitunut sen 40 hiiliatomin läpi se kaksoissidosrakenne. Väriannaton yhdisteet ovat apokarotenoideja, joka tarkoittaa, että ne ovat karotenoidien hajoamistuotteita. Sieltä on lähtenyt joko toinen pääty-yksikkö tai molemmat irti. Ne ovat vähän pienempiä kuin karotenoidit, mutta siitä huolimatta sen norbiksiini ja biksiini - mikä sinne syntyy lykopeenista - on voimakkaita väriaineita. Eli myöskin karotenoidien hajoamistuotteet saattavat olla voimakkaita väriaineita sinällään sitten.

ML:

Ja kerrataan vielä, että se, että ne kaksoissidokset on konjukoitunut tarkoittaa ihan sitä, että ne ovat lähellä toisiaan siinä rakenteessa. Että siihen ei väliin montaa yksinkertaista sidosta mahdu. Se juuri tekee sen kromoforirakenteen, joka sitten aiheuttaa sen, että me nähdään ne yhdisteet erivärisinä.

JPS:
 

Joo. Joka toinen sidos kaksoissidos. Mitä enemmän tämmöinen sarja jatkuu, niin sitä värikkäämmästä yhdisteestä voidaan puhua. Yksinkertaistettuna. Näin on. Mutta sitten tähän ilmiöön liittyy paljon semmoisiakin asioita, joista ei juuri koskaan puhuta, joita ei itsekään välttämättä riittävästi aina mieti. Aina haetaan tämmöisiä yksinkertaisia selityksiä. Muistatko - oliko se nyt sitten juhannuksena - kun kerättiin niitä taikakasveja seitsemää erilaista, mistä tehtiin jalkakylpyä sun muuta? Siellä me puhuttiin tuon kurjenpolven yhteydessä. Kurjenpolven terälehdet ovat sellaisia violetin sinertäviä tai sitten jopa valkoisia. Oli siinä yhteydessä puhetta siitä ko-pigmentaatiovaikutuksesta. Eli jopa värittömät yhdisteet saattavat voimistaa väriaineiden väriä. Nimenomaan niin Tuomisen Anun väitöskirjassa aikoinaan tuossa kurjenpolvessa osoitettiin käyvän. Eli värittömät aineet saivat kurjenpolven lehdet entistä värikkäämmiksi.

Erityisesti tämmöiset niin kuin kurjenpolvessakin niin tällaiset tietynlaiset ellagitanniinit tai galloyyli-johdannaiset, joissa on tämmöisiä taipuisia sormia, mistä puhuttiin silloin. Oliko se pionien yhteydessä? Muistatko? Puhuttiin niin sanotuista. Mitä ne olivat? Umpikujatanniineista. Jos jäi mieleen sellainen.

ML:

Meinasin juuri sanoa, että pionit yhdistyvät jo minun päässäni tällä hetkellä aina umpikujaan. Että kyllä.

JPS:

Joo. Umpikujatanniineista puhuttiin silloin. Kuunnelkaa se jakso. Ette ymmärrä muuten yhtään, mitä nämä tyypit täällä oikein höpöttävät. Mutta ne olivat näitä vaahteramaisia tanniineja. Nyt minä äsken mainostin, että tuo vaahtera on minun mielestäni kaikkein paras ruskalajeista. Vaahterassahan on ihan pilvin pimein näitä gallotanniineita. Näitä vaahteramaisia tanniineita. Niissä on nimenomaan näitä aromaattisia taipuisia galloyyli-ryhmiä, jotka voi siis siellä liuoksessa kasvisolun sisällä voimakkaasti vuorovaikuttaa näitten väriaineiden kanssa. Se on jopa välttämätöntä, jotta nämä väriaineet ylipäänsä voidaan aistia väriaineina, kun antosyaanit vaativat ensinnäkin sen niin kuin äsken sanottiin, että sinne pitää tulla niitä sokeriyksikköjä tai kahvihappoyksikköjä, jotta se rakenne stabiloituu. Mutta sitten esimerkiksi hortensioiden yhteydessä - ehkä ihmisille on tuttu se, että antosyaanien väri saattaa muuttua. Hortensioillahan se menee punaisesta sinertävään vähän riippuen maaperän pH:ta. Siitä nimenomaan niin. [Lentokoneen ääni]. No niin. Taisi rajavartiolaitoskin tuli ihailemaan ruskaa Ruissaloon. Katkaisivat samalla ajatuksen lentoni.

Niin siis nämä antosyaanit. Paitsi, että ne vaativat rakenteen stabiloimista niin, että siihen lisätään näitä yksiköitä, jotka sen tekee, niin ne ovat punertavia happamissa olosuhteissa. Niitten värisävy lähtee värittömämpää kohti sitten neutraaleissa olosuhteissa ja taittuu sinne siniseen sitten vähän jos mennään emäksen puolelle. En nyt kasvisolun kemiasta kaikkea tiedä, mutta se pH taitaa olla jossain 5,5:n paikkeilla. Joskus menee 4,5:een kasvisolun pH. Se pH on semmoinen, että ne antosyaanit ovat käytännössä siinä pH:ssa lähes värittömiä. Ne vaativat silloin näitä muita yhdisteitä sinne joukkoon stabiloimaan sitä rakennetta ja tavallaan stabiloimaan sitä väriä. Eli ilman stabilointiaineita antosyaanit ei välttämättä näyttäisi punaiselta. Ja sitten kun joku miettii, että minkä takia vaahtera on välillä keltainen, välillä oranssi, välillä punainen tai kaikkea siltä väliltä, niin pitäisin mahdollisena sitä, että nämä vaahteramaiset joustavat aromaattisia ryhmiä sisältävät gallotanniinit stabiloivat tavallaan, jos niitä on samaan aikaan siellä kasvisolussa, kun näitä antosyaaneita, niin stabiloivat sitä väriä. Sen takia se väri taittuu moniin eri sävyihin. Sitten sitä, että onko niitä gallotanniineja paljon vai vähän, onko niitä antosyaaneja paljon vai vähän, niin se tekee ne eri värisävyt sinne.

Eli ei pelkästään se väriaineiden määrä ole ratkaiseva. Totta kai sekin on tärkeä, kun ei muuten tule värejä. Mutta myöskin sitten muut ainesosat, mitä siellä on samaan aikaan, niin tuommoista ei varmaan tule kauhean paljon ajatelleeksi välttämättä. Tämmöinen ko-pigmentaatioefekti on tärkeä voimistamaan sitä värisävyä.

ML:

Eli vastaus siihen, että miksi jonkun lajin värit ovat kirkkaampia voi olla juuri se, että saattaakin olla niissä muissa yhdisteissä kuin niissä itse väriyhdisteissä.

JPS:

Kyllä. Niitten yhteisvaikutuksena tulee esiin se. Että välttämättä ei voi syyttää, etteikö siellä niitä väriaineita olisi. Mutta välttämättä ne muut olosuhteet siinä ympärillä eivät ole kohdillaan. Toki jos sitten käy niin, että pH muuttuu kasvisolussa jostain syystä, niin totta kai se voi myöskin sitten vaikuttaa siihen värisävyyn, että miten se näyttäytyy punertavampana tai taittuuko se vähän värittömämpään tai oranssiin suuntaan.

ML:

Kerrataas vielä sitä, että pystyttiinkö niitten tanniinien kasvukauden aikaisesta vaihtelusta sanomaan jotain? Pysyvätkö ne siellä odottamassa tätä mahdollisuutta ko-pigmentoida vai hajoaako ne sitten jo aikaisemmin pois?

JPS:

Joo. Vaahterassa niitä on niin paljon. Vähän niin kuin pionissakin oli ja sitten osassa noita pelargoneja terälehdissä. Mutta sitten totta kai vaahteranlehdissä se pitoisuus on niin hurja, että kyllä niitä syksylläkin on, mutta toki se pitoisuus on silloin pienempi mitä keväällä ja kesällä. Mutta edelleen sieltä löytyy niitä yhdisteitä. Ne antavat mahdollisuuden toimia ko-pigmentteinä. Tässä kohtaa pitää muistaa se, että nämä antosyaanit ovat hirvittävän voimakkaita väriaineita, voimakkaita pigmenttejä. Tarkoittaa, että niitä tarvitaan ihan hitunen vaan, niin tulee se voimakas värisävy. Silloin pienikin määrä tanniinia - jos on jäljellä oikeanlaisia tanniineja - tai sitten muita yhdisteitä joissa on näitä aromaattisia ryhmiä. Joskus toiset flavonoiditkin toimivat antosyaaneja stabiloivina ja väriä voimistavina aineina. Antosyaanit on vähän kuin kaikki pigmentit mitä maaleissakin käytetään - jos pieni riittää, niin se on hyvä. Eikö vaan? Ei tarvita paljoa, että saadaan se väri aikaseksi. Joo. Semmoinen mielenkiintoinen havainto niihin liittyen.

ML:

Meillä on ollut tapana tässä kruunata kaikenlaisia kuninkaallisia, niin nyt siis, jos vaahtera kruunattiin meidän ruskan kuninkaalliseksi, niin sinä sanoit, että on vielä pari muutakin suosikkilajia. Mitäs muita lajeja olisi?

JPS:

Joo. Minä mainitsin sen. Mikä se nyt oli? Haapa. Enkö minä haavasta puhunut.

ML:

Siitä lähdettiin ainakin puhumaan vähän.

JPS:

Haavasta puhuin. Minun mielestäni se on. Vähän riippuu yksilöstä. Toki vaahterallakin vähän riippuu yksilöstä, mutta haavassa se ulkolatvuston punertavuus on ehkä kaikkein kirkkain. Jopa kirkkaampi mitä vaahteralla, mutta vaahtera on muuten vaan kokonaisvärikkäämpi. Eli haapa on kyllä tosi loistava siinä. Mutta sitten taas jotkut haavat ovat täysin keltaisia. Kirkkaan keltaisia. Siellä on sitten todennäköisesti nämä koivulehdestäkin tunnetut ksantofyllityyppiset karotenoidit niitä sen kellertävyyden aiheuttajia. Siellähän saattaa olla näitä punaisia väriaineita, mutta sitten ei juuri ole näitä stabiloivia ko-pigmentaatioaineita samaan aikaan. Jolloin me ei nähdä sitä punaisena. Kun sitten taas siellä ylhäällä latvustossa - kun piti suojella keväälläkin ylintä latvustoa UV-säteilyltä - niin siellä se punaisuus yleensä. Et sinä koskaan näe sitä täällä alaosassa sitä punasuutta haavalla.

Että haapa on sillä lailla minun mielestäni tosi hyvä ja pihlaja on kolmas. Että jotkut pihlajat ovat aivan mahtavia värisävyiltään. Että siinä on kolme suosikkia varmaan Suomen mittakaavassa, ainakin täällä Etelä-Suomessa, ihan kuninkaita, jos seuraamaan lähtee kolmea lajia. Ja pihlajista kotipihlaja nimenomaan. Että ei suomenpihlaja tai ruotsinpihlaja. Ne eivät ole ihan niin kivoja.

ML:
 

Niin. Pihlajiakin on useampia lajeja. Ehkä sekin saattaa tulla jollekin yllätyksenä, kun on tuttu vain peruspihlaja. Mutta niitä on tosiaan montaa eri lajia. Mistäs tämän kotipihlajan nyt sitten tunnistaa?

JPS:

Kotipihlajaa on paljon käytetty - istutetaan aika paljon puistoihin ja puutarhoihin. Pihlajastahan sinä tunnet, että siinä ne lehtiparit ovat irti toisistaan. Ne ovat yksittäisiä lehtiä, kun sitten suomenpihlajassa se rakenne on muuten samanlainen, mutta ne ylimmät lehdykät ovat kasvaneet kiinni toisiinsa. Siis se on enemmän niin kuin lehti, mutta ne ovat tavallaan kasvaneet kiinni toisiinsa ne parit, semmoiset puikulalehdet niin kuin pihlajassa on. Ne ovat yhdestä lehdessä kiinni, mutta sitten alimmainen pari on irti. Alimmainen pari on sillä lailla irti niistä muista. Ruotsinpihlajassa sitten se alimmainenkin pari on kiinni niissä muissa. Että se on vähän niin kuin joku olisi liimannut pihlajassa nuo toiset lehdet kiinni toisiinsa, mutta jättänyt sen yhden roikkumaan siinä, niin se on suomenpihlaja. Sitten, kun kaikki on kiinni toisissaan, niin se on ruotsinpihlaja. Mutta ruotsinpihlaja on aika harvinainen. Sitä ei käytännöstä istutella niinkään. Täältä puutarhalta toki löytyy mutta ei muuten. Mutta suomenpihlaja on hirveän yleinen puistoissa ja puutarhoissa kuitenkin.

ML:

Eli kaikenlaisiin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota. Että miten ne lehdet on rakentuneet ja sitten niiden värisävyihin kasvukauden aikana ja vaikka mitä.

JPS:

Kyllä. Mikä muuten sinun suosikkilintusi on ruskaan liittyen? [naurua]

ML:

Suosikkilintuni ruskaan liittyen?

JPS:
 

Sinulla pitäisi nimittäin olla yksi suosikkilintu ruskaan liittyen omalla tavallaan, kun miettii sinun tuommoista akateemista historiaa. Miettii, että sinä teit väitöskirjaa tuommoisesta kasvilajista kuin koivu, eikä vaan?

ML:

Johdattele vielä hieman. [naurua]

JPS:

[naurua] Koivun päävärisävy ruskan aikaan on keltainen.

ML:

Keltainen. Kyllä.

JPS:

Voimakkaan keltainen. Mikä olisi semmoinen voimakkaan keltainen lintu, joka tulisi mieleen?

ML:

Ei tule mieleen.

JPS:

Ei tule mieleen.

ML:

Ei.

JPS:

Tali-

ML:

Tiainen. Joo.

JPS:

Tiainen.

ML:

Okei.

JPS:

Talitiainen on sellainen aikoinaan paljon Tapio Eevan kanssa tutkittu laji. Siis yliopistolla biologien kanssa. Talitiaisen keltainen värisävy, se on samaa väriä, mitä koivunlehden ruskassa. Eli kun koivun lehdessä on luteiini-niminen ksantofylli, niin talitiaisen höyhenpeitteessä on luteiini-niminen ksantofylli, mikä aiheuttaa sen värin. Se tulee osittain koivunlehdestä sille talitiaiselle. Mutta se raukka ei taida koivunlehteä syödä kumminkaan. Eihän? Se lintu. Se saa sen noista hyönteistoukista. Hyönteistoukat popsivat näitä vihreitä lehtiä tuolla kesällä. Hyönteistoukassa tapahtuu tämmöinen ruskailmiö. Sieltä häviää lehtivihreä. En minä tiedä, ottaako se hyönteinen sen talteen. Tunturimittari voisi ottaa, kun se on itse vihreä. Eikö voisikin? Voisi ottaa sen talteen. Mutta se on hänen ruskansa sitten. Eli kun me ollaan tutkittu sen pigmenttikoostumusta, niin se muuttuu. Sieltä lähtee beetakaroteeni käytännössä kokonaan pois ja jää jäljelle sitten luteiini ja zeaksantiini. Käytännössä kaksi ksantofylleihin kuuluvaa karotenoidia. Ne siirtyvät sinne veriplasmaan ja höyheneen eli siihen hyöhenpeitteeseen. Plus sitten sinne munanruskuaiseen, minkä se tavallaan jättää vararavinnoksi sitten sille kaverille, minkä se munii sinne kuoriutumaan. Siinä tulee jälkeläiseen sitten äidin syömistä hyönteisistä koivunlehdestä peräisin olevat väriaineet. Siitä tulee talitiainen. Jos se olisi syönyt antosyaaneja paljon, siitä tulisi punatiainen. [naurua] Mutta ei tule. Tulee talitiainen.

ML:

Totta. Näinhän se logiikka menee.

JPS:

Joo.

ML:

Joo. Muistan silloin kyllä, kun luki niitä vuorovaikutuksia ja mihin ne johtavat. Esimerkiksi jotain perhosten värejä ja muuta, mitkä ovat sitten linkissä siihen niiden toukkien ravintoon. Alkuperä on kasvien yhdisteistä ja sitten ne tulevat sinne perhosen siipiin tai juuri sinne lintujen höyhenpeitteeseen. Tutkimattomat ovat väriaineiden tiet.

JPS:

Se on minun mielestäni hienoa, kun nämä kaikki asiat liittyvät jollain tavalla toisiinsa kuitenkin. Tuokin sitten - liittyyhän se ruskaan. Lehtivihreä pois ja keltainen näkyviin. Se vaan tapahtuu sitten kesällä.

Toinen millä lailla minä ehkä haluaisin sinua haastaa tai ylipäänsä meitä kaikkia, on se, että kun sinä kysyit äsken, että tuleeko se punainen väriaine sieltä yhtäkkiä sitten syksyllä. Tuleeko se sillä lailla? Aika usein sanotaan, että punaisten väriaineiden eli antosyaanien synteesi kiihtyy syksyllä. Että tulee punaisempi. Sitten minä sanoisin sillä lailla, että ei tarvitse välttämättä kiihtyä. Voi jopa hidastua. Silti vaan tulee punaisempi. Kun sinä oikein sitä mietit, niin näin se on. Tiedätkö minkä takia? Kun kasvit tekevät vaikka. Mitä näitä nyt on? Me ollaan luokiteltu herukkamaisiksi tanniineiksi, mäntymäisiksi tanniineiksi näitä proantosyanidiineja. Ne ovat proantosyanidiineja nimeltään kemiallisesti.

ML:

Joo. Totta.

JPS:

Tarkoittaa, että mäntymäisistä ja herukkamaisista tanniineista, jos kuulijat vielä muistavat näistä yhdisteistä, niin niistä saadaan väriaineita, kun hajotetaan ne yhdisteet. Kemisti pystyy hajottamaan ne labrassa hapon katalysoimalla depolymerisaatiolla, mutta haastaisin ihmisiä miettimään - ainakin tutkijoita - sitä, että olisiko se jopa kasville mahdollista hajottaa näitä isoja mäntymäisiä tai herukkamaisia tanniineja entsymaattisesti. Kun niitähän on siellä pilvin pimein massakaupalla näitä tanniineja. Ei niistä tarvitsisi hajottaa kuin vähän takaisinpäin biosynteesipolulla, niin me saataisiin sieltä niitä punaisia väriaineita. Tämä liittyy siihen, että nämä mäntymäiset ja herukkamaiset tanniinit, kun niitä valmistetaan kasvissa, niin kasvin on pakko kulkea näitten punaisten antosyaanien kautta, kun ne ovat biosynteesin välituotteita. Sen on pakko kulkea niitten punaisten aineitten kautta, jotta se voi tehdä tanniineja. Mutta kasvukauden aikaan se tekee pirulliset määrät niitä tanniineja eikä se punainen väri tavallaan näy siellä, kun se menee biosynteesi ohi siitä punaisesta nopeasti. Eikö vaan?

ML:

Joo.

JPS:

Mutta sitten syksyä kohti, jos ei se tarvitsekaan niitä tanniineja enää, kun ei ole mitään hyönteisiä tai muita, niin jos se hidastaa sitä tanniinien synteesiä, niin se punainen väriainehan pääsee akkumuloitumaan sinne. Eikö pystykin? Kun ei se enää siirry sinne tanniineihin se punainen väri niin nopeasti. Tanniinien määrä tavallaan voi jopa pienentyä, eli se tavallaan hidastuu se synteesi. Jää jopa paikalleen. Jossain kohtaa mietin, että millä lailla minä tätä avaisin. Tuli funikulaari mieleen.

ML:

[naurua]

JPS:

Minä mietin sitä, että kaikki ovat varmaan käyneet kesällä kauheata vauhtia Kakolanmäellä funikulaarilla. Menee niin nopeasti, ettet sinä ehdi näkemään maisemisia siinä välissä ollenkaan. Mennään huipulle kauheata vauhtia. Kaikki näkevät Kakolanmäen vain kesällä. Mutta entäs jos käykin sillä lailla, että syksyllä yhtäkkiä semmoinen hypoteettinen tilanne, että funikulaari ei toimisikaan. Sitten se jäisikin siihen. Nytkähtäisi siihen alkumatkaan eli niihin väriaineisiin. Pysähtyisi väriaineiden kohtaan. Ei menisikään Kakolanmäelle. Eli täydellinen hidastuminen, jopa pysähtyminen sitten saisi näkemään ne punaiset väriaineet, jotka ovat siinä matkan varrelta. Mutta kun se menee niin kauheata vauhtia se funikulaari kesällä, niin sinä et ehdi katsomaan niitä. Tavallaan pysäytetään se biosynteesi siihen välivaiheeseen. Yhtäkkiä meillä on punaista tavaraa vaikka kuinka paljon, kun alun perin meillä olikin niitä tanniineja vaikka kuinka paljon.

ML:

Ymmärrän logiikan, mutta minä jäin vaan miettimään sitä, kun mietittiin toisaalta sitä, että mikä niitten punaisten väriaineitten hyöty sille kasville on. Että onko ne sitten hyödyllisempiä kuin ne tanniinit? Mutta ehkä ne sitten ovat hyödyllisempiä.

JPS:

Syksyllä tuossa kohtaa. Syksyllä ehkä tuossa kohtaa. Pois lukien se, että kun me tiedetään sekin, että koivussahan on pilvin pimein näitä mäntymäisiä tanniineja, mikä kuulosta epäloogiselta, mutta niin nyt vain sattuu olemaan. Koivuhan ei muuta niitä tietenkään punaiseksi, kun koivu näyttäsi olevan kellertävä ruskaltaan. Onhan se myöskin tärkeää sen puun kannalta, miten se puu muokkaa ympäristöänsä. Lehtikarike tänne tulee. Tässä nyt on jo pudonnut. Tässä on viimevuotisia tammenlehtiä. Tässä on vaahteraa. Tästä löytyy pähkinäpensasta jo jaloista. Niin käytännössä, jos sinä pidät sen tanniinin siellä lehdessä, niin se tanniinihan putoaa tänne karikkeeseen, että pääsee muokkaamaan maaperän mikrobistoa, mitä ikinä se tavallaan miettiikään se puulaji sitten. Moninaiset on tanniinien tiet. Moninaiset on väriaineiden tiet. Eli tätä aspektia myöskin kannattaa pohtia, että miksi puu pudottaa ne lehtensä ja miten lehdet pystyvät muokkaamaan tätä maaperää. Allelopatiasta puhutaan eli millä lailla kasvien omat yhdisteet vaikuttavat tässä ympärillä kasvaviin muihin lajeihin. Sitä ei pidä väheksyä myöskään ilmiönä.

ML:

Jotenkin se biosynteesipolulla peruuttaminen kuulostaa uudelta ajatukselta. Jotenkin itse ajatellut aina, että se kasvi menee sinne umpikujaan tai johonkin muuhun kujaan sen synteesinsä kanssa. Se ajatus, että se lähtisi sieltä entsymaattisesti tai jotenkin palautumaan hmm… mutta ehkä se on mahdollista.

JPS:

Siis sehän on täysin mahdollista. Mutta tapahtuuko sitä? En tiedä. En ainakaan ole nähnyt koskaan itse, mutta kannattaa pohtia tämmöisiä vaihtoehtoja kuitenkin. Ja niin kuin sanoin, niin kemistihän pystyy tekemään sen laboratoriossa. Joskus me puhuttiin, että kasvit ovat paljon parempia kemistejä kuin ihmiset. En väheksyisi sitä mahdollisuutena. Mutta ettei tämä ole liian yksinkertaista, niin tuommoinenkin mahdollisuus kannattaa pitää mielessä sitten. Sitten joku kysyy totta kai, että miksi tammenlehtiä roikkuu välillä kevääseen asti. Oletko huomannut? Tammihan välillä pitää lehtiään tuolla läpi talven ja vasta sitten keväällä pudottaa ne likaisen ruskeat lehtensä. Toisilla tammilla on tällainen taipumus. Mikä siinä on taustalla? Siinä on varmaan joku hormonihäiriö, että se hormoni ei ole kertonut sille, että pudota lehtesi. Tai sitten sillä on joku isompi ajatus siellä taustalla, että kannattaa odottaa vielä vähän aikaa, että tuo karike näyttää nyt just hyvältä. Säästetään kevääseen asti. Ei tarvitse lannoittaa vielä. En tiedä vastausta, mutta olen ihmetellyt sitä, että miksi tammi sitten tekee sillä lailla. Ei kaikki tammet, mutta jotkut yksilöt.

ML:

Itsekkäät tammiyksilöt!

JPS:

Niin. Joku tekijä siinäkin on. Mutta se ei sillä lailla liity ruskaan kumminkaan.

ML:

Ja jotkut lajithan sitten pudottavat ne lehdet ihan vihreinäkin. Että ne jotka eivät tarvitse sitä lehtivihreää talteen - joilla on varaa tuhlailla - niin ne pistävät lehdet sitten menemään jo vihreinä.

JPS:

Ne ovat tosi kovia kavereita, hei. Ei tarvitse pullistella, eikö vaan. Antaa palaa vaan. Rahaa on kuin roskaa. Lehtivihreä vaan menemään. Lepät siis käytännössä ovat tällaisia lajeja, lepät molemmat, niin siellä semmoisia juurinystyröitä ja ne pystyvät niitten bakteerien avulla nappaamaan typen ilmasta. We have nitrogen, you don’t have. Niillähän on typpeä vaikka kuinka paljon. Ne saavat sen suoraan ilmasta. Kuinka paljon täällä on. 78 % täällä nyttenkin on ilmassa typpeä tarjolla, jos pystyy sen ottamaan täältä. Lepät pystyvät. Ne voivat pullistella sillä, että ne kasvukauden aikanakin pudottaa osan lehdistään tavallaan turhanpäiväisinä. Kasvisyöjällekin ilmaista ruokaa voivat tarjota. Ei ole väliä vaikka puolet syötäisiin pois. Ei tunnu missään. Se on leppien tämmöinen erityispiirre. Niissä ei kyllä ruskaa näy. Ne ovat ihan vihreitä vieläkin. Että sillä lailla, kun ajattelet, niin omalla tavallaan loogista. Lehtivihreään sekin liittyy, ettei ruskaa näy.

ML:

Mutta meidän ihastelijoiden onneksi sitä näkyy aika paljon kuitenkin, koska onhan se, kuten lähdettiin puhumaan siitä, että ruska on kuitenkin ilmiönä kaikille tuttu. Onko se kaikkialla maapallolla tuttu vai onko ruska jotenkin tiettyjen vyöhykkeiden asia?

JPS:

Joo. Varmaan tuommoiset ikivihreät alueet, joissa sitten ei esiinny syksyä tai kevättä, niin siellä sitten varmaankaan ei ole niin yleinen. Mutta näillä osissa maapalloa, missä me ollaan ympäri nämä leveyspiirit, niin varmasti löytyy sitten ruskaa sinällään, kun vaan lehtipuita löytyy, jotka pudottaa lehtensä. Sitten sitä ilmenee. Aika useinhan sanotaan, että se on täällä Pohjolan perukoilla jotenkin erityinen. Suomihan on hyvin tunnettu tietenkin myöskin ruskaturismista. Että todennäköisesti on täällä Suomessa kumminkin voimakkaampi sitten, että saattaa hyvin liittyä tämmöiseen lyhyempää kasvukauteen ja siihen, että kasvien täytyy täällä vähän enemmän enkä tätä puolustustaan miettiä kuitenkin ihan sen UV-suojan mutta myöskin muitten asioitten takia.

Ihan sama kuin marjat, eikö vaan? Marjoistahan paljon puhutaan. Mustikat ja muut. Että on paljon paremmat antosyaanipitoisuudet. Ne ovat tummempia täällä, kun poimitaan. Kyllä se varmaan kuitenkin se UV-säteilymäärä ja valoisuus varsinkin Lapissa totta kai, kun on yöttömät yöt, niin kyllä sen täytyy vaikuttaa siellä siihen, että valolla on erityinen rooli. Sitä on yllin kyllin siellä. Voi olla, että kasvit siellä koko kasvukauden ajan miettii sitä, että mitä täällä oikein tapahtuu, kun aurinko ei laske ollenkaan. Voi olla, että niissä on koko aika vähän enemmän siellä taustalla tätä punaisuutta muutenkin, kun täytyy itseänsä suojella. Mutta siitä vaan hei keräämään, kun käy Lapissa, lehtiä ja tuo kotiin ja katsoo. Että ei se ole niin vaikeata. Minä voin antaa reseptejä, kuinka se tapahtuu, niin katsoo, onko siellä punaista siellä vihreän alla piilossa vai eikö siellä ole. Sen pystyy itsekin kyllä selvittämään ihan vaikka kotikonsteinkin.

ML:

Selvä. No, onko vielä joku ruskatarina, jonka haluat kertoa tai oikaista jonkun yleisenä pidetyn totuuden.

JPS:

[naurua] Niin. Puhuttiin aika paljon tämmöisistä hajoamisprosesseista, jotka liittyvät tähän. Lehtivihreän hajoamisesta puhuttiin jo, että se on yksi tässä taustalla oleva ilmiö. Puhuttiin myöskin siitä, että karotenoiditkin voivat hajota. Antosyaanitkin ovat epästabiileja. Puhuttiin, että sieltä tulee niitä apokarotenoideja. Minun mielestä on kiinnostavaa miettiä sitä, että kun nämä karotenoidit hajoavat apokarotenoideiksi, jos ne hajoavat edelleen, niin voi syntyä semmoisia todella lyhyitä rakenteita - kun lähdetään 40 hiilestä 25 hiileen, jopa 10 hiilen yhdisteisiin, jonka jälkeen ne on edelleen rasvaliukoisia, mutta ne ovat helposti haihtuvia. Eli karotenoidien hajoamistuotteet saattavat olla myös helposti aistittavia. Esimerkiksi oletko tehnyt koskaan porkkanasta porkkanamehua semmoisella puristimella?

ML:

En.

JPS:

Minä joskus olen tehnyt ja joskus olen sellaista maistanut. Porkkanat siinä prosessissa, kun puristetaan mehuksi, niin tulee aika makea tuoksu, joka on todennäköisesti peräisin niistä porkkanan karotenoidien hajoamistuotteista. Kun ei porkkana muuten siltä tuoksu, makealta. Mielenkiintoinen ajatus, eikö olekin, että ruskastakin voisi tulla näitten väriaineitten kautta myöskin tämmöistä aistittavaa, ihan tuoksumielessä yhdistekuormaa. Tuo on mainostanut paljon tuolla, oliko se pikkulehtikatsura vai mikä muun muassa tuolla Kaisaniemen puutarha Helsingissä. Voitaisiin ehkä mennä tuohon loppuun sen kautta. Täältäkin löytyy nimittäin sellaisia katsuroita. Niissä on ruskan aikaan myöskin tuoksuvia yhdisteitä. Eli ne muuttuvat paitsi keltaiseksi mutta myöskin sitten hyvin makean tuoksuiseksi. Eli sieltä tulee maltoli pääyhdisteenä, mitä käytetään paljon erilaisten leivonnaistenkin maustamiseen ja nykyään jopa näitten sähkötupakoitten makuaineena. Makeana tuoksuaineena.

Voitaisiin ehkä tuosta ohi mennessä tosiaan vielä kurkata, että millä lailla meidän käy. Nimittäin minä en haista sitä, koska siihen liittyy sellainen, että meidän hajureseptorit ovat erilaisia. Toisilta ihmisiltä on hävinnyt se kyky haistaa sen katsuran tuottamia tuoksuvia yhdisteitä. Voitaisiin testata se tähän loppuun. Tai sitten se ei tuoksukaan yhtään miltään. Jos haluaa sellaisen vielä kokeilla.

ML:

Eli ruskaa kaikille aisteille. Sehän on, että eri ihmisyksilöt näkevät väritkin erilaisena. Meidän silmissä tämä ruska voi näyttääkin vähän erisävyisiltä riippuen siitä, mikä on meidän yksilöllinen kyky havainnoida erilaisia värejä. Nyt sitten on vielä mahdollista, että ruska tuoksuukin erilaiselta eri yksilöille.

JPS:

On. Kyllä. Ja samalla, kun lähdetään tuonne kävelemään, niin minä mietin vielä tuota hyönteisten kannalta. Eihän kaikki hyönteisetkään ymmärtääkseni edes pysty näkemään punaista väriä. Jotkut pistiäiset, yöperhoset ja kovakuoriaiset ovat kuulemma semmoisia, että ne eivät pysty aistimaan punaista väriä. Päiväperhoset pystyvät. Jos mietit sitäkin aspektia, niin turha pullistella semmoisella värillä, mitä kaikki kasvinsyöjät eivät näe. Siinäkin vähän siltä hypoteesilta sitten ehkä osittain pohja pois.

ML:

[askelia, lehdet rapisevat] Näitten podcastien haaste on aina se, että kun ei voida näyttää kaikkea, mitä haluttaisiin, niin etukäteen vähän puhuttiin, että yritetään kertoa, miltä ruska kuulostaa. Minun ajatukseni siinä oli nimenomaan se, että me kerrotaan tästä kemiasta taustalla ja se on se, miltä ruska kuulostaa. Mutta kyllähän tämä metsä kuulostaa tämmöisiltä tippuneilta lehdiltä. Että ehkä sekin on sitä ruskan ääntä.

JPS:

Se on sitä. Ja ainakin kun värit näyttävät aika innostavilta tuolla. Että jos sen pystyy aistimaan tässä taustalla  - näitä kaikkia hienoja värisävyjä, mitä täältä löytyy. No niin. Nyt me ruvetaan lähestymään. Tässä on yksi katsura-yksilö. Hiukan sydämenmuotoisia lehtiä. Osa on jo keltaisia ja osa vielä vihreitä. Pikkulehtikatsura. Tosiaan Japanista, Keski-Kiinasta. Cercidiphyllum japonicum. No, millä lailla kävi?

ML:

[haistelua] Minkä tyyppinen tuoksu pitikään löytää?

JPS:

Pitäisi olla oikein makea. Sellainen hattaramaisen tuoksuinen. Ilmeisesti juuri nämä lehdet, jotka on lähdössä tuoksuu. Minä nimittäin en haista mitään.

ML:

Nämä keltaiset, vai?

JPS:

Niin. Minä en nyt kyllä ainakaan haista mitään. Minun on nokka niin tukossa sitten vissiin. Tai minulla ei ole sitten vaan niitä reseptoreja. Sitten tuolla Kaisaniemen puutarhassakin se kuulemma tuoksuu oikein voimakkaasti.

ML:

Ei tässä nyt ehkä mitään semmoista hattarapilven tuoksua tunne mutta ehkä jotain makeaa…

JPS:

Ei. Tai minä en tunne siis mitään. Sanotaan suoraan. Minä en tunne mitään. [naurua] Mutta tämän pitäisi tuoksua - nyt minä vain mietin, että onko se minussa vika vai tässä yksilössä.

ML:

Se on sinussa vika. Kyllä minun mielestäni tässä vähän tuoksuu, kun oikein syvään hengittää.

JPS:

Ok. No niin. Se on hienoa. Minä olen iloinen sinun puolestasi. Tuo kuulostaa hyvältä. Mutta hei. Nyt päästiin siihen, että ruska voi myös tuoksua. Uusi ulottuvuus tähän ilmiöön. Minun mielestäni ehkä sillä lailla kiva aasinsiltakin tulevaisuuteen, kun me voitaisiin oikeastaan puhua lähempänä joulua jutella hiukan noista joulun tuoksuista. Jouluun liittyy paljon semmoisia varmaan ihmisillä muistoja ja tuoksujen kautta ne ehkä jouluna etenkin tulevat sitten mieleen. Sielläkin yllättäen on kemia taustalla niissä tuoksuissakin. Minun mielestäni voitaisiin ehkä silloin joulun aikaan palata siihen.

ML:

Joo. Haihtuvista yhdisteistä ei ollakaan vielä puhuttu näissä podcasteissa.

JPS:

Ei olla.

ML:

Niin sitten ehkä joulun tuoksut ovat siihen hyvä ympäristö.

JPS:

Kyllä.

ML:

Nyt voidaan jatkaa vielä hetken aikaa ruskan tuoksuttelua.

JPS:

Joo. Ei mitään. Nyt vaan kaikki vielä liikkumaan. Nyt on ruska täällä vielä päällä. Pohjoisessa Suomessa se varmaan jo pikkuhiljaa loppuu. Mutta nyt vaan etsimään suosikkipuita. Katsomaan hiukan, että miltä pihlaja, haapa ja vaahtera näyttävät, ja miettimään niitä samoja puita, että miltä ne keväällä näyttävät. Löytyykö tämmöisiä linkityksiä, mitä vähän uhkasin, että saattaa löytyä? Saadaan tukea sille käsitykselle, että siellä ne suoja-aineet oikeasti hoitavat tiettyä tehtävää. Etenkin nämä punaiset antosyaanit.

ML:

Joo ja tosiaan, kuten on todettu aikaisemmin, niin täällä Ruissalossa luonto tulee vähän perässä. Että täällä on vielä hyvät mahdollisuudet nyt tulla nauttimaan ruskasta. Täällä on vielä ihan vihreitäkin puita.

JPS:

On.

ML:

Eli varmaan vielä ehkä muutaman viikonkin voi luvata, että täällä löytyy ruskaa ihailtavaksi.

JPS:

Turkulaisille, jotka ovat hitaita luonnossa liikkumaan, niin tämä on hyvä paikka - aina pari viikkoa myöhässä. Tuollakin tuo yksi metsikkö tuossa puutarhan keskellä oli ihan vielä vihreä. Siinä on paljon tuommoisia ulkolaisia lajeja. Se on kaikkein parhaimmillaan ruskan aikaan. Nyt se on vielä ihan vihreä. Eli se on vielä tulon päällä parhaat lajit tuossa. Se on ehkä vielä nätimmän näköinen mitä vaahterametsikkö sitten, mutta ne eivät ole näitä tavallisia suomalaisia lajeja, niin ei katsottu niitä nyt sitten tänään.

ML:

Selvä. Eli ruskan kemia tiivistyi nyt varmaan sitten antosyaaneihin ja karotenoideihin yhdisteryhminä ja sitten kaikenlaiseen kauniiseen katseltavaan ja hyvään tuoksuteltavaan ja mukavaan kuunneltavaan.

JPS:

Kyllä. Ja muistetaan, että ne muutkin yhdisteet siellä taustalla vaikuttavat siihen värivoimakkuuteen. Eli värittömät yhdisteet vaikuttavat kasvien väriin.

ML:

Kaikki vaikuttaa kaikkeen niin kuin aina.

JPS:

Näin on. Kyllä. Kiitos tästä. Palataan asiaan.

ML:

Näin tehdään. Kiitos.

Puutarhan myrkylliset kasvit

Tässä podcastissa siirrytään myrkkyjen maailmassa Suomen luonnonvaraisista kasveista puutarhoissa kasvaviin myrkyllisiin kasvilajeihin. Monet puutarhan näyttävistä kasveista tuottavat omaksi puolustuksekseen voimakkaita aineita, joita on joko pitkään käytetty lääkeaineina tai joiden lääkeainekäytön mahdollisuutta ollaan parhaillaan tutkimassa. Esimerkkilajeina tässä podcastissa ihastellaan konnanmarjoja, sormustinkukkia, risiiniä, lakritsikasveja ja marunoita, sekä niiden tuottamia myrkyllisiä aineita.

>> Kuuntele jakso Puutarhan myrkylliset kasvit

 

Tekstivastine

[musiikkia]

Maria Lahtinen (ML): Tässä Luonnollista kemiaa -podcastissa on luvassa aika toksista puhetta vai mikä on tänään teema luonnonyhdistekemian professori Juha-Pekka Salminen?

Juha-Pekka Salminen (JPS): No joo, tänään siirrytään tuolta luonnonvaraisista myrkyllisistä kasveista puutarhassa kasvaviin myrkyllisiin kasvilajeihin. Eli semmoisiin lajeihin tosiaan, mistä löytyy jotain toksiineja. Eli myrkyllisiä aineita.

ML: Tuossa kun lähetit lajilistaa ja vähän tein taustaselvitystä, niin ajattelin, että toivottavasti kukaan ei hirveästi tarkkaile mun selainhistoriaa, koska tosiaan nyt tämän päivän lajit taitaa sitten olla oikeasti aika myrkyllisiä. Ainakin osa niistä. Niin, että ihan koko kasvi voi olla haitallinen jopa koskea. Mistäs lajista aloitetaan?

JPS: Tehdään semmoinen pieni muistikertaus ehkä viimekertaiseen, kun puhuttiin vielä tuolla - ne oli näitä luonnonvaraisia lajeja - ja lopetettiin siihen hevoskastanjaan, mikä tavallaan oli vähän niin kuin jo puutarhaan siirtymistä. Niin mä otan tähän ensin nyt konnanmarjoja. Ihan sen takia, että meillä on täällä kasvitieteellisellä puutarhalla - jossa me ollaan nyt tässä aika lähellä ensin näitten kasvihuoneiden takana, lähellä tätä aidattua lääkinnällisten ja hyödynnettävien kasvien puutarhaa - niin meillä on täällä eri konnanmarjalajeja ja lajikkeita. Ja Suomestakin löytyy luonnonvaraisena sitten yksi, tai taitaa kaksikin löytyä, mutta mustakonnanmarja nimenomaan on Suomessa tämmöinen luonnonvarainen konnanmarjalaji. Ja erittäin myrkyllinen.

ML: Joo ja nämä lajit nyt tällä kertaa, ainakin tässä ollaan tosiaan näitten konnanmarjojen äärellä. Tässä näkyy tuommoisia todella intensiivisen punaisia marjoja ja sitten tuollaisia oikein vitivalkoisia marjoja. Näistä jotenkin ihan näkeekin, että niissä on jotain myrkyllistä meneillään.

JPS: Kyllä. Aika usein tuommoinen mielikuva itselle on syntynyt, kun tuolla sisäpuutarhoilla ja luonnossa ylipäänsää liikkuu. Etenkin täällä kasvitieteellisellä (puutarhalla) tietenkin, niin kesälläkin ja näitä katselee näitä lajeja, niin kyllä tällainen – niin kuin nämä punaisetkin tässä näin - niin todella oikein hehkuu punaisena. Ja tuommoinen kiiltävän punainen, eikö vaan? Ei ole mikään mattapunainen vaan suorastaan hehkuu ja varoittaa väreillään, että noi melkein tuntuu siltä, että kyllähän noista lajeista se silmiin pistää. Että niissä täytyy olla jotain erikoista. Vähän niin kuin pullistelee siinä väreilläänkin ja tuolla kiiltävyydellään. Eikä näy juurikaan katso syömäjälkiäkään, että kyllä se siltäkin näyttää, että ei ne varmaan maistu hirveästi kasvinsyöjillekään.

ML: Ja konnanmarjassa taisi sitä myrkkyä olla kaikissa kasvinosissa, mutta varmaankin sitten noissa marjoissa kaikkein eniten?

JPS: Joo. Siltä se niin kuin näyttää, että merkillisellä tavalla, omalla tavallaan vähän epäloogisesti ehkä kun ajatellaan, että mitä järkeä sitä nyt marjoihin niin paljon myrkkyä pistää, kun marjoista tarvitsisi varmaan saada ne siemenetkin tuonne leviämään ja jatkettua sitten jälkeläisten kasvattamista muualla. Mutta siltä se vaikuttaa, että tosiaan marjoista löytyy konnanmarjalajeissa eniten myrkyllisiä aineita. Toki näitä lajeja on aika paljon ja yhdistekirjokin on suuri, mutta siltä se vaikuttaa.

ML: Minkälaisista myrkyllisistä yhdisteistä nyt puhutaan, kun puhutaan näistä konnanmarjamyrkyistä?

JPS: Joo. Toi, viimeksi katsottiin aika paljon noita triterpenoideja, puhuttiin saponiineista, puhuttiin sydänglykosideista, puhuttiin semmoisista tavallaan hyvin rasvaliukoisista keskusyksiköistä, joissa oli kiinni sokereita. Niin nyt on hyvin paljon samankaltaisista perusrakenteista kysymys. Eli triterpenoideista, eli tavallaan taas kerran on niin kuin tällainen hyvin rasvaliukoinen keskusyksikkö, missä sitten kuitenkaan tällä kertaa ei yleisesti ottaen ole kiinni kun yksi sokeriyksikkö. Sydänglykosideissa on tyypillisesti useampia, kahdesta kolmesta neljään viiteen. Sama niin kuin saponiineissa oli siten, että niitä oli useampia, jopa ympäri sitä molekyylia niin kuin koristeltuna. Joo. Erilaisia triterpenoideja - puhutaan tämmöisistä sykloartaani-tyyppisistä triterpeniglykosideista erityisesti näiden konnanmarjojen kohdalla. Ja niitä löytyy siis kaiken kaikkiaan yli 200 erilaista näistä lajeista. Eli aika iso kirjo sitten myöskin erityyppisiä yhdisteitä.

ML: Onkos konnanmarja sitten erityisesti panostanut näihin myrkyllisiin yhdisteisiin vai osaatko sanoa muusta kemiasta näiden konnanmarjojen osalta?

JPS: Joo, siis tämä on sillä tavalla, kun itsekin vajavaisilla laitteilla silloin aikoinaan, joskus 15 vuotta sitten lähdin enemmän katsomaan laajasti kasvikuntaa ja niiden kemiaa, niin tämä konnanmarja - nimenomaan tämä mustakonnanmarja mitä keräsin tuolta Turun metsistä, niin tuli semmoinen olo, että näiden lehdistä ei löydy käytännössä polyfenoleja juuri lainkaan. Eli näyttäisi siltä, että todella alhaisia pitoisuuksia tuottaa muita yhdisteitä. Että se on tosissaan panostanut sitten näihin myrkyllisiin. Niin kuin välillä nähdään siten tiedätkös, että sitten kun teet riittävän hyvin puolustusaineita, jotka tehoaa riittävän hyvin, niin ei sun tarvitse niitä muita välttämättä tehdä ollenkaan, vaan se riittää. Ja tässä olisi niin kuin vähän tämmöinen ilmiö, vaikuttaisi olevan. Että tämä pullistelee näillä triterpenoideilla sitten ehkä enemmän mitä muut lajit ja polyfenoleilla paljon vähemmän.

ML: Sanoit, et se mustakonnanmarja on se, mitä Suomessa löytyy luonnonvaraisena. Tyhmä kysymys, mutta onkos siinä ne marjat sitten mustia? Kun tässä nähdään näitä punaisia ja valkoisia marjoja.

JPS: Joo, ne on mustia, mutta nekin on tällä tavalla samanlaisia, että hyvin kirkkaan mustia. Että ei semmoisia - en mä tiedä tekisikö niitäkään mieli syödä. Että tämmöisiä samanlaisia. Että sekin tavallaan tuolla tuommoisella, vähän niin kuin joku olisi lakkapinnan vetänyt siihenkin päälle. Että hyvin kiiltävän mustia. Ja sitä kautta tulee sellainen olo, että ei ole tavallaan semmoinen mikään mustaherukka tai muu vastaava, mikä on sitten hiukan semmoinen mattapintaisempi. Mutta joo, ne on mustia. Mustia, mustakonnanmarjassa. Ja toi. Tämä on mun mielestä niin kuin tämä valkoinen, tässä on tämä valkomarjainen – katsos - en tiedä mikä sulle tästä tulee mieleen, mutta kun miettii vaan tätä ongelmallista tilannetta, että pistäisikö näitä nyt joku suuhunsa. Niin tämä on tämmöinen, mitä näitä nyt on, niin kuin jugurttirusinoita vai mitä niitä on?

ML: Totta.

JPS: Ihan jugurttirusina tuossa. Jos pistäisi vierekkäin niin ei yhtään tietäisi, onko vai eikö. Ihan sen näköinen, joita myydään kaupassa. Aivan samannäköinen loppupeleissä tämä marja. Että siten tosi harmillisen kiinnostava toi valkoinen. Mutta eipä nyt kannata sitten tietenkään liikaa kiinnostuu siitäkään.

ML: Olikos tämä konnanmarja nyt kaikille myrkyllinen? Onkos se – kun joskus puhuttiin - muutamassa jaksossa oli niitä, että jotkut hyönteislajit esimerkiksi on sitten kuitenkin erikoistunut näihin tosi myrkyllisiin kasveihin. Niin konnanmarja ihmiselle nyt nähtävästi on haitallinen, mutta onkos jotain lajeja, jotka sietäisivät konnanmarjaa?

JPS: No siten tämän täytyy olla, koska jos miettii tätä logiikkaa, että mitä ylipäänsä on järkeä siinä, että tehdään marjoista noin myrkyllisiä, niin on todennäköistä, tai siis ainakin mahdollista, että laji tekee sen sen takia, että se pystyisi estämään liiallisen noitten marjojen syömisen. Tavallaan, että se on todennäköisesti hakenut jotain semmoista strategiaa, että vaan jotkut tietyt eläinlajit - jotkut tietyt jyrsijät esimerkiksi - pystyy syömään jonkun verran ja sitä kautta levittämään noita siemeniä. Mutta sitten taas muut lajit ei välttämättä pystykään syömään, koska se on niille erittäin myrkyllinen. Ja sehän on optimaalinen tilanne, eikös olekin, jos ajattelee sitä, että joku pystyy nappaamaan tuosta noita siemeniä ja syö osittain, vie mukanaan ja sitten jättää loput syömättä. Niin siinä mielessä sellainen edes osittainen myrkyllisyys sitten myöskin niitä lajeja kohtaan, jotka sitä jonkun verran sietää. Niin toi on eduksi. Että vähän lajeista riippuen niin lähteet kertoo erilaista. Eri lajeista sitten tietenki niin näistä hyödyntävistä lajeista, mutta ainakin mitä itse olen lukenut, niin nimenomaan tietyt pienjyrsijät saattavat levittää noita ja pystyvät syömään osan, mutta eivät välttämättä syö sitten niin paljoa, että tulisi tavallaan se siemenkin sitten sieltä hyödynnettyä niin paljon, että se ei pystyisi sitten enää ulos tullessaan tavallaan lisääntymään. Sitten kun se tulee elimistöstä pois. Aika tymäkkää tavaraa.

ML: Niin ja taas palaan pohtimaan sitä, että miten se kasvi sen strategiansa luo, että mihin yhdisteisiin panostaa ja minkä verran. Että kuinka paljon se on vaan ympäristön seurausta ja sattuman sanelemaa, vai kuinka paljon siellä on tarkoituksenmukaista biosynteesipolkujen ohjailua meneillään.

JPS: Joo. Yleisesti ottaen voisi kuvitella, että se on kasvilta aika tyhmä strategia tehdä marjoista myrkyllisiä. Voisi ajatella, että se on vaan tavallaan sellaista kasvin kyvyttömyyttä. Että mieluummin noita lehtiä kun lehtiä enemmän yleensä syödään. Eikä niitä kannata syödä, kun pitää pystyä tekemään myöskin fotosynteesiä, kerätä valoa taivaalta, niin yleensä sitten se, että muut, nuo vihreät osat on myrkyllisiä on järkevämpi strategia. Niin joskus ajattelee siten, että sitten se kasvi vaan ei kykene estämään sen myrkyllisyyden leviämistä koko sen kasvin muihinkin osiin ja sitä kautta marjatkin on myrkyllisiä. Mutta yleensä sellaisessa tilanteessa marjat on vaan vähän myrkyllisiä, kun se on tavallaan sivutuote. Mutta tässä kohtaa kun marjat on tämän kasvin myrkyllisin osa, niin vaikuttasi siltä -jos nyt aina loogisuutta hakee -niin vaikuttasi siltä, että varmaan se on ihan tarkoituksella näin sitten ajateltu. Tämän lajin kohdalla.

ML: Tiedetäänkö me, onko eriväristen konnanmarjojen ne myrkylliset yhdisteet samoja? Että jotain eri yhdisteitäkin ehkä pitää olla, kun ne on erivärisiä, mutta onkos se myrkyllisyys samoista yhdisteistä lähtöisin näissä valkoisissa ja punaisissa ja mustissa marjoissa?

JPS: Spesifisti en osaa vastata sun kysymykseen, mutta samoja, samanluokkaisia yhdisteitä näistä löytyy. Mutta tosiaan se 200 erilaista näitä sykloartaani-tyyppisiä triterpeniglykosydejä on löydetty. Että kun on 200 yhdistettä, niin siellä on todennäköisesti lajien ja sitten värien välillä suhteellisia eroja niissä pitoisuuksissa. Mutta en pysty vastaamaan spesifisti siihen, että millaisia. Mutta nämä on näitä kiinnostavia tosiaan, niin kuin minkä takia me itsekin nyt tavallaan ollaan lähdetty tutkimaan näitä myrkkyjä, niin näitä on tosi kiinnostava lähteä just näistäkin lähtökohdista sitten itsekin katsomaan tarkemmin näitäkin eri myrkkyluokkia.

ML: Joo ja tosiaan silloin viimeksi kun puhuttiin niistä luonnonvaraisista myrkyllisistä kasveista, niin niistä ei ehkä mikään ollut sellainen supermyrkyllinen, mutta tämän päivän lajeissa ollaan sitten pahempien myrkkyjen kanssa tekemisissä ja siksi niistäkin on hyvä olla ihan tietoinen. Että tämmöisiä täältä luonnosta ja puutarhoista löytyy.

JPS: Kyllä, näin on. Ja tämäkin tämä konnanmarja-nimi, niin tämäkään ei välttämättä ehkä kuulosta kauhean pelottavalta tai sillai. Mutta tämä mitä löysin tietoa noista vanhoista kansanomaisista nimistä, jotka on kuolemanmarjapuu, mörönmarja ja surmanmarja.

ML: No noi kuulostaa jo vähän vaarallisemmalta.

JPS: Niin se kuulostaisi siltä, että se ehkä pelottaisi ehkä sitten mahdollisesti jotain marjoja himoavaa ihmistäkin enemmän. Mutta joo. Aika usein näistä nimistä kyllä pystyy päättelemään jotakin, mutta nyt ehkä ei niinkään paljon konnanmarjasta pysty päättelemään näitä myrkkyhommia.

ML: Selvä.

JPS: Kyllä. Sellainen se. Komea, mutta ei kannata koskea.

ML: Ok.

JPS: Joo. Sitten voidaan kävellä tästä tämän nurmikon halki tänne…

[askeleita]

JPS: Täällä on kasvitieteellisen puutarhan kulmassa tällainen aidattu alue, johon ei sitten saisi päästää peuroja tai kauriita syömään. Ensinnäkin sen takia, että ne saattaa itsekin kuolla kupsahtaa, mutta täällä on myöskin hyötykasveja, mitä sitten ei saa syödä. Ne ei ole myrkyllisiä. Me tullaan tästä kulmasta sisälle, niin meillä on täällä ensin lääkekasvien osasto ja ei se nyt varmaan ketään yllätä, jos me tästä lääkekasvien kohdalta lähdetään katsomaan näitä myrkyllisiä-

ML: Kunhan me ensin saadaan tämä portti suljettua.

JPS: No se portin sulkeminen onkin tuommoinen kinkkisempi homma. Kun tuo, tuossa noin [portti suljetaan].

JPS: No niin. Nyt ei tule metsäkauris tänne näin. Niitä on täällä ihan liikaa muutenkin. Mä ajattelin näistä lääkekasveista lähteä ihan todellisista ja tunnetuista, käytetyistäkin lääkkeistä liikkeelle. Ja viimeksihän sivuttiin noiden luonnonvaraisten lajien kohdalla noita sydänglykosideja. Olikos se nyt sitten kielossa? Kielossa, niin jatketaan hiukan samalla teemalla. Silloin jo vähän niin kuin sivuttiin noita sormustinkukkia, mainittiin silloin siinä. Ja niissähän ihan oikeasti sitten näistä digitalis-sukuisista sormustinkukista niin on 200 vuotta käytetty sydämen vajaatoimintaan ja sitten myöskin sydämen pulssin tavallaan rauhoittamiseen digoksiini-nimistä lääkeainetta. Joka siis käytännössä – sitä löydetään melkein 40 eri tuotemerkkiä – sitten tästä lääkeaineesta.

Mutta siis sormustinkukka. Ja nyt meillä tässä on Digitalis purpurea. Eli rohtosormustinkukka. Ja-

ML: Siitä jo nimestäkin kuulee, että siinä on jotain rohtoja sisällä.

JPS: Joo, rohtosormustinkukka. Nyt kun olisi kukkia näkyvissä - kun me ollaan täällä nyt sitten tässä kohtaa elo-syyskuun vaihteessa, niin meillä ei enää näistä sormustinkukista ole kukkia käytännössä näkyvillä - mutta sinänsä sormustinmainen se kukka on. Aika nätin näköisiä kaikissa näissä se kukka kaiken kaikkiaan. Että aika suosittu sikäli puutarhakasvina. Purpurea ei ole ehkä suosituin, mutta kyllä niitä muitakin löytyy aika paljon sitten erilaisia. Digitalis lanata, grandiflora, lutea. Että täältä puutarha-alueeltakin löytyy useampia eri lajeja näitä.

ML: Joo. Näyttää sen näköiseltä kasvilta, että se tosiaan on ihan puutarhan somistekin kun on tosiaan näyttävän näköisiä yksilöitä. Mutta sitten tosiaan, myrkyllisiä.

JPS: Kyllä. Kyllä, kyllä. Ja todella siis oikeasti, niin kuin viimeksikin puhuttiin, niin nämä on hankalia siinä mielessä, kun nämä on taas myöskin niin kuin aika rasvaliukoisia. Niin todella pitkäaikaisia myöskin sitten kehossa. Että se imeytymisaika voi olla pitkä. Plus sitten se puoliintumisaika on todella pitkä, jopa 100 - 200 tuntiin. Kun ajatellaan sitä, että kuinka ne poistuu kehosta, jos vahingossa tulee nauttineeksi. Ja päätyy sitten lopulta ilmeisesti virtsaan, jos maksa ja munuaiset toimii normaalisti. Mutta ei kaikki, vaan 60 %. Että sillä tavalla. Oikeasti vaarallinen tämäkin. Ja oikeasti yli 200 vuotta käytetty lääkeaineena. Mutta pikkuhiljaa on menettämässä sitä merkitystä sen takia, että se on kuitenkin niin hilkulla oikeasti myrkyllistä ainetta. Että niin kuin viimeksikin puhuttiin, että onko se siinä rajalla, että pystyykö tavallaan hoitamaan sydämen vajaatoimintaa vai meneekö se siihen riskiin, että tulee rytmihäiriöitä ja muuta. Että tästä ollaan selkeästi luopumassa. Että beta-salpaajien käyttö on nykypäivänä paljon yleisempää, se pikkusen rauhoittaa sydäntä ja tätä voidaan antaa siinä sivussa sitten. Ja sama niin kuin vajaatoiminnassakin, niin ymmärtääkseni siinäkin muut lääkkeet on menneet ohi ja tämä toimii vaan semmoisena lisänä tarvittaessa.

ML: Varmaan taas yksi semmoinen malliyhdiste siitä, että luonto on syntetisoinut jotakin hienoa, mistä sitten on havaittu, että sillä on vaikutuksia ihmiseen ja sitten taas mennään siihen annoskysymykseen, että missä menee sen hoidollisen ja sitten myrkyllisen raja.

JPS: Kyllä, näin se on. Näin se on tosiaan. Kannattaa näitä kuitenkin katsella puutarhamyymälöissä. Näitä on monia eri lajeja ja oikeasti tosi kauniita kaikki.

ML: Joo ja niitä tosiaan on myös kaiketi monenvärisiä.

JPS: Kyllä. Joka lähtöön löytyy, tai no joka lähtöön, mutta katsoo paikallisesta puutarhaliikkeestä niin siten se selviää.

ML: Jos vielä tarkemmin palataan näiden sormustinkukkien myrkkyjen kemiaan, niin minkälaisia yhdisteitä nämä nyt sitten olikaan nämä sormustinkukkien myrkylliset yhdisteet?

JPS: Joo. Samankaltainen triterpenoidi-perusrakenne, mitä äsken katsottiin noiden konnanmarjojen kohdalla, mutta nyt se on sellainen steroidirakenne. Ja siihen on sitten linkittynyt erilaisia sokeriyksiköitä, jotka on aika spesifisiä näille sydänglykosideille. Ja sitä kautta niin näistäkin yhdisteistä, vähän niin kuin ehkä konnanmarjankin yhdisteistä, niin tulee aikalailla sellainen, jopa niin kuin kemotaksonominen työkalu mahdollisesti kun ajatellaan sitä, että tämänkaltaiset yhdisteet, vaikka olisikin triterpenoidi keskusrunkona – niin kuin äskenkin oli - niin kuitenkin hyvin spesifisiä näille sormustinkukille nuo tuon tyyppiset triterpenoidit, jotka on glykosyloitu. Mutta toi, se lääkeaine, eli toi digoksiini, mikä siis on tämä, mitä käytetään paljon enemmän lääkeaineena, niin siitä löytyy vielä sitten sen sisaryhdiste, digitoksiini. Joka on selvästi rasvaliukoisempi ja selvästi pitkävaikutteisempi, mutta sitä ei sitten käytetä niin paljon lääkeaineena. Mitä digoksiinia käytetään. Joo.

ML: Sitä miettii, että onko se lajin sisällä aina se kemia samanlaista? Että just tuossa mainitsitkin tuon tavallaan kemotaksonomisen työkalun, että voidaan myöskin siihen käyttää. Että varmaan ensisijaisesti lajeja yhdistää muut asiat, mutta se kemiakin siellä sitten varmaan on samankaltaista lajin sisällä. Että ehkä ne on sitten ne erot enemmän määrällisiä - ei kun siis laadullisia kun määrällisiä.

JPS: Joo, kyllä se näin on. Jos puhutaan lajien välillä, lajin välillä nimenomaan, niin täälläkin niin näissä kaikissa, niin kuin tuo, melkein unohdin sanoa, mutta tuo, kun nyt ollaan tässä Digitalis purpurean äärellä, niin tämä digoksiini, tämä lääkeaine, on alun perin löydetty villasormustinkukasta, eli Digitalis lanatasta. Sieltä se on löydetty, mutta jostain syystä toi rohtosormustinkukka on se, mitä kaikki nykyään sormustinkukkana mieltää ja sitä lääkeainetta sitä kautta ajattelee. Mutta alun perin löydetty ihan toisesta lajista. Eli nämä kaikki lajit, nämä digitalikset, niin tuottaa jonkun verran erilaisen koostumuksen näitä sydänglykosideja. Siihen en pysty vastaamaan, et pystyykö siitä päättelemään siitä suhteellisesta, laadullisesta ja määrällisestä erosta sitten, että mikä laji milloinkin on kyseessä. Mutta näitäkin nyt koko ajan tutkitaan enemmän. Ja viimeksi puhuttiin näistä uusista menetelmistä, mitä voidaan kehittää. Niin näillä nimenomaan ollaan sitten myöskin uusia tällaisia entistä nopeampia ja entistä helpommin tavallaan näitä vastaavia yhdisteitä muualta löytäviä menetelmiä ollaan tässä kohtaa kehittämässä.

ML: Joo. Se on sitä, kun opitaan jotakin, niin sitten päästään aina syvemmälle ja syvemmälle, kun sitten jo tiedetään vähän mitä ollaan etsimässä ja sitten varmaan löydetään myöskin kaikenlaista uutta koko ajan.

JPS: Kyllä. Näin se menee. Ensin jotain tunnettua ja tunnetun avulla löydetään tuntematonta. Ja tuntemattomasta voidaan saada uusia asioita mitä aikaisemmin ei tunnettu. Joko hyödyllistä tai sitten haitallista. Ja tässä kohtaa ehkä hyödyllistä. Koska nämä jo sisaryhdisteetkin on hyödyllisiä. Mutta myrkyllisiä. Eli sillain. Näitten kanssa kannattaa olla varovainen.

ML: Meinasin juuri sanoa, et käsiteltävä varoen myöskin siellä labrassa sitten kun teette analyysejä.

JPS: Kyllä. Juuri tälläkin hetkellä meillä opiskelijat tekee tämmöisiä niin kuin bioetsintätöitä erilaisista myrkyllisistä lajeista. Ja toki ainemäärät on hirveen pieniä, mitä me käsitellään, mutta totta kai pitää olla äärimmäisen varovainen. Eli aineet on myrkyllisiä, mutta toki ne määrät mitä me käsitellään, on äärettömän pieniä. Mutta myrkyllehän on ominaista, että ne on pienissäkin määrin haitallisia. Että tottakai pitää olla varuillaan. Myös laboratoriossa.

ML: Joo. Tuossa konnanmarjassa puhuttiin sitä, että jotkut lajit, siis eläimetkin sietää sen myrkkyjä, mutta sellainen tieto oli olevinaan, että nämä sormustinkukat ne on ihan kaikille myrkyllisiä. Niin minkälainen strategia se nyt sitten on? Olla niin kuin kaikille myrkyllinen.

JPS: [naurua] Se varmaan, jos ajattelet sitä sitten, mitenkähän tämä mahtaa niin kuin, tämähän on kaksivuotinen. Kaksivuotinen laji, että ensimmäisenä vuonna tulee pelkästään nämä lehden ruusukkeet ja sitten toisena vuonna se vasta pukkaa sen kukan tuohon pystyyn. Ja sitten se leviää se siemen. Tämä siis tekee itse siemenet ja sitten se levittää siemenet. Nehän on aika semmoisia paksuja - ne varmaan tipahtelee tuohon, vähän ärsyttävästi puutarhassa toisaalta, kun sä et pysty hallitsemaan sitä, kun se ei kasva paikallaan. Koko ajan ne siemenet vähän liikkuu. Sitten se kasvaa tuonne kaksivuotisena ja taas siemenet liikkuu. Koko aika mennään, parin, kolmen neljän vuoden päästä ollaankin täällä jo kuuden metrin päässä. Se on vähän semmoinen, että sä et pysty hallitsemaan sitä. Niin ehkä sen ei tarvitse kelvata kenellekään. Kun sehän pystyy itse. Hän on tyytyväinen tähän pikkuhiljaa eteenpäin siirtymiseen, hän ei kaipaa siihen mitään Olli-oravaa sitten ehkä siementen siirtämiseen. Eikös vaan? Eikös se hyvä strategia ole?

ML: Joo.

JPS: Pirun myrkyllinen. Kukaan ei tykkää muuta kun katsoa. Eikös se ole silloin viimeisen päälle.

ML: Ehkä se on tällaisen itsenäisen kasvilajin strategia.

JPS: On. Hän on jotenkin ajatellut, että tehdääs oikein tymäkät tavarat ja katsotaan löytääkö ne. Hän on miljoona vuotta sitten kehittänyt tämmöiset hienot aineet, niin ihminenkin on pikkuhiljaa oppinut löytämään niitä sitten ja tajunnut, että toi on kaikille myrkyllinen. Joo. Mutta semmottis. Niinhän se varmaan olisi hei hienoa. Tämä ei varmaan tarvitse siis mihinkään noita siementen levittäjiä. Pölyttäjiä varmaan tarvitsee mahdollisesti. Ja niin kuin tarvitseekin. Kyllähän tuolla näkyy pölyttäjiä paljon. Sormustinkukassa. Niin sinnehän ne mönkii kimalaiset hyvin pitkälle, sehän on hyvin syväkin se sormustin se kukka, niin sinne uppoaa. Eli ei oo sillä tavalla haitallinen pölyttäjille kuitenkaan tämä laji. Siinä ei sitten mitään järkeä olisikaan, jos olisi pölyttäjille haitallinen. Pölyttäjät ei sitten taas syö sitä niin kaikki on tyytyväisiä.

ML: Hyvä. Ollaankos mekin sitten tyytyväisiä?

JPS: Joo, mennään eteenpäin.

ML: Tyytyväisiä sormustinkukkaan ja etsitään seuraavia puutarhan myrkyllisiä kasveja.

JPS: Joo. Mennään tästä näin, kun tämä oli tässä, niin kuin tultiin pois portista sisälle, niin tämä oli tässä vähän tyrkyllä tämä lääkekasvien osasto. Mutta otan tuolta perältä sellaisen, mikä mun mielestä - äsken puhuttiin vähän niin kuin  näyttävyydestä, ehkä tuossa että nuo sormustinkukat oli puutarhassa näyttäviä, mutta kyllä täällä on sitten omalla tavallaan vielä astetta näyttävämpi ja viimeisen päälle komeasti punainen. Punaista tuollaista hedelmää pukkaa ja niissä on siemeniä sisällä. Näetkös tässä? Mitä sanotaan, kaks metriä, kaks ja puoli metriä korkea. Lehdet isompia kuin mun pää. Valtavan kokoinen. Eikös ole komea?

ML: Siis tässä voi sanoo vau. Kun laitoit lajilistaa ja siinä luki ”risiini”, niin en olettanut ihan tämänkaltaista näkeväni.

JPS: Joo. Ricinus communis. Siis mäkin tuossa aidan takana sitä monta kertaa olen valokuvannut. On kyllä valtavan hieno. Todella hieno. Mutta siis valtavan kokonenkin. Hänessä on nyt sitä vähän sama niin kuin jos ajattelee sitä hevoskastanjaa, missä oli ne hedelmät sellaiset vihreät ja vähän piikikkäät ikään kuin. Uskaltaako tätä nyt ihan kevyesti kanssa vähän koskettaa, uskaltaa vain kun kevyesti koskettaa. Aika pehmeän oloset tavallaan nämä piikit, vähän niin kuin siinä hevoskastanjassakin oli kun ei ollut vielä kehittynyt. Mutta muuten hyvin samanlainen hedelmä ja valtavan punainen. Siellä on siemeniä sisällä. Ja sen takia tämä kasvi on maailmanlaajuisesti niin tunnettu, kun sieltä siemenistä saadaan… Saako kysyä. Tiedätkö mitä sieltä saadaan?

ML: No mitä tulee risiinistä mieleen on risiiniöljy, mutta mä en tiedä onko se nyt oikea vastaus.

JPS: No kyllä se kuule on hei. Se on ihan oikea vastaus. Mä mietin jossain kohtaa itse, että mistä mä risiiniöljyn tiedän. Onkos se mahdollista, että se on lapsuudesta jäänyt mieleen, joku risiiniöljy. Sehän toimii myöskin tämmöisenä jos sattuu olemaan tietynlaisia haasteita vatsan toimimisen kanssa. Se siis on erittäin voimakas laksatiivi muun muassa. Risiiniöljy sinällään.

ML: Mä en tiedä miksi mä linkitän risiiniöljyn Aku Ankkaan. Mun mielestä Aku Ankassa sitä käytettiin aina, että tämmöistä lähtee mun lapsuudesta…

JPS: Aku Ankalla oli ilmavaivoja, jotka täytyi hoitaa risiiniöljyllä pois nekin vaivat. Joo. Siis tämähän on semmoinen oikeasti tämä risiiniöljy, niin sehän on sellainen aine, että se on erittäin suosittu oikeasti teollisessa käytössä. Ja ilmeisen hyvä niin kuin myöskin ihon kosteuttamisessa. Eli erilaisissa kosmetiikkatuotteissa ja voiteissa käytetään. Hiustenhoitotuotteissa, jos katsoo niitä kuvauksia, mitä siellä on niin erittäin hyvä siinä. Ja ilmeisesti jopa maali- ja väriaineteollisuudessa, totta kai, nykyäänhän haetaan jopa. Jossain kirjallisuudessa oli vähän mainintaa jopa tämmöisestä niin kuin biodiesel-tavotteista, että voitaisiin jopa ajatella siitä öljystä sitten havitella polttoainetta. Polttoainetuotantoon. Mutta siis miljoonia miljoonia tonneja vuosittain tätä kasvia tavallaan sen takia käsitellään teollisesti, että saadaan risiiniöljyä.

ML: Mutta onko se risiiniöljy sitten juuri se myrkyllinen myöskin?

JPS: No ei toivottavasti. Eikös vaan, eikös tuntusikin, että ei toivottavasti? Mutta valitettavasti jossain kohti, kun ei joku onneton kemistikloppi ei ole tehnyt sitä ihan kuntoon, niin kyllähän se pitää pystyä puhdistamaan niistä toksiineista tietenkin se öljy. Ja tässä tämä päämyrkky sitten tässä on, tiedätkös mikä se on? Se on risiini. [naurua] Se on risiinistä niin päämyrkky on risiini.

ML: Onneksi et kysynyt multa tuota kysymystä, koska tähän olisi ollut liian noloa olla vastaamatta oikein, että risiinin päämyrkky on risiini.

JPS: Kyllä, se on jollain käynyt mielessä tämmöinen nimen antaminen. Mutta se on siis vesiliukoinen proteiini. Glykoproteiini. Ja tarkoittaa sitä, kun se on vesiliukoinen ja tästä tehdään pääosin sitä öljyä. Niin voisi kuvitella, että aika helppo puhdistaa pois siitä öljystä vesiliukoinen yhdiste. Kun vesi ei oikein öljystä tykkää. Niin siinä mielessä periaatteessa voisi ajatella, että aika helppo. Risiiniöljystä tehdä risiinivapaa.

ML: Heti tulee muutama uuttotapa mieleen, miten sen vois tehdä.

JPS: Kyllä. Se on ihan perushelppoa. Mutta siitä huolimatta kuulemma silloin tällöin saattaa jäämiä esiintyä sitten myöskin öljyssä. Mutta ei pitäisi tietenkään. Ja se risiini niin totta tosiaan, se on valtavan haitallinen. Että se on tämmöinen ribosomeja inaktivoiva proteiini. Saattaa estää solussa proteiinien synteesin. Ehkä jopa aiheuttaa kokonaan solukuoleman. Että siten todella haitallinen glykoproteiini.

ML: Ja missä päin tätä kasvia sitä risiiniä on? Onkos sitä sitten samassa paikassa kuin sitä risiiniöljyä, siellä siemenissä?

JPS: Kyllä, kyllä nimenomaan noissa siemenissä joo. Siemenistä tulee sekin sitten. Siinä se tavallaan huono puoli tietenkin tässä hommassa on se, että sille ei ihan hirveästi ole vielä löydetty hyödyntämiskohteita. Sille risiinille. Mutta sitäkin syntyy miljoonia tonneja vuosittain sivutuotteena. Ja toi, sehän on siten todella ikävä, kun sitä on testattu aikoinaan tuolla toisessa maailmansodassa biologisessa sodankäynnissa. Ja nykyään se on kielletty siis kemiallisten ja biologisten aineitten listoilla. Että sitä ei saa käyttää. Mutta erittäin tehokas myöskin sodankäynnin välineenä olisi. Kun sitä syntyy siis niin paljon niin helposti. Ja on niin tehokas sitten. Mutta onneksi se on sitten tuota proteiinia, et proteiiniahan pystyy toisaalta lämpökäsittelyllä ja erilaisilla liuotinkäsittelyillä inaktivoimaan. Ehkä helpommin kuin jotain toisia myrkkyjä. Mutta joo, onneksi on kielletty. Mutta siten tietenkin harmillista, että sitä sitten niin paljon syntyy. Eikä ole keksitty vielä varsinaisesti mitään semmoista hyötykäyttöä. Niin kuin tuossa sormustinkukassa oli.

ML: Pitää laittaa mietintämyssyyn, että mitä tälle sivutuotteelle voisi tehdä. Että jos useassa myrkyssä on kuitenkin niitä lääkkeiden aihioita, niin jos tätäkin voisi sitten hyödyntää. Mutta tätä on varmaan aika moni miettinyt, jos se on suuren mittakaavan tuotanto.

JPS: Monta asiaa on tutkittu tässäkin, mm. erilaisten syöpien hoitoa, mutta ei ole mitään läpimurtoa tullut tavallaan. Tai näitä juttuja. Niin kaikkia näitä aineita tutkitaan totta kai. Eli miten voitaisiin käyttää. Mutta asiat kestää kauan ja kaikkien yhdisteiden kanssa asiat ei etene koskaan maaliin asti. Ne on potentiaalisia, mutta ei kuitenkaan loppuun asti sitten. Joo. Tästä piti vielä mainita toi alkaloidi risiniini. Mikä tästä lajista myöskin löytyy. Ja sitä käytetään monesti risiinimyrkytyksen biomarkkerina. Se on helpompi analysoida - pienikokoinen alkaloidi kun tällainen proteiini. Niin sitten se löytyy helposti myrkytysaineitten elimistöstä se pieni alkaloidi. Ja se on ilmeisen hyvä tuommoinen insektisidi. Eli hyönteismyrkky. Mutta sitä tulee paljon vähemmän. Toki sekin on aika helppo puhdistaa sitten toisaalta sieltä sitten erilleen. Mutta toi ei ole myrkkynä niin tehokas. Mutta omalla tavallaan sitten kuitenkin käyttökelpoinen aine sekin. Ja haitallinen.

ML: Eli risiini tuottaa monenlaisia yhdisteitä: tulee risiiniöljyä ja tulee alkaloideja ja tulee kaikennäköistä. Hän on sitten taas päättänyt panostaa näihin yhdisteisiin.

JPS: Kyllä. Ja kaikki tosiaan nyt noista siemenistä, mitä teollisesti käytetään paljon hyväksi. Sitten sieltä jää kauhea määrä totta kai - voit kuvitella kun miljoona tonnia käytetään - niin jää kauhea määrä tavallaan puristekakkua jäljelle sitten tuosta materiaalista. Ja monesti niissä on se ongelma, kun nehän pitää käyttää, niin sitten yritetään käyttää niitä eteenpäin esimerkiksi pellolla lannoitteena tai sitten alhaisen arvon rehulisänä. Ja siinähän se ongelma sitten syntyy, että jos siinä siirtyy sinne lannoitteiden tai varsinkin sen rehulisän mukana näitä myrkyllisiä aineita niin... Näistä olisi myöskin hyvä yrittää kehittää semmoisia lajikkeita missä toisaalta olisi vähemmän näitä myrkyllisiä aineita. Jos niitä myrkyllisiä aineita ei pysty hyödyntämään, eikös vaan. Pitäisi yrittää kehittää tästä sitten semmoisia lajikkeita, että risiiniöljyä tulee pilvin pimein, mutta ei näit haitallisia myrkkyjä.

ML: Ehkä se onkin hänen strategiansa suojautua, ettei hänen kaikkia öljyjään vietäisi. Että hän vähän pistää sitten myrkkyä kehiin.

JPS: Joo.

ML: Ja hänkin ehkä, jos puhuttiin tuosta, että tänään nämä tosi myrkylliset kasvit on myös näyttänyt myrkylliseltä, ainakin jotenkin indikoinut värillään sitä, että siellä on jotain meneillään. Niin kyllä tämäkin näyttää aika sellaiselta varoitusmerkiltä tämä koko hieno ja upea kasvi.

JPS: Kyllä. On. Mutta on komeakin toisaalta sitten. Valtavan kokoset lehdet. En tiedä pistäisinkö puutarhaan. Ehkä voisin pistääkin. Ainakin se on punainen. Värin puolesta voisin helposti laittaa.

ML: Joo, on kyllä tosi näyttävä ja en olisi tosiaan arvannut, että risiini on tämän näköinen kasvi. Mutta koko ajan sitä oppii.

JPS: Kyllä. Kannattaa tulla tänne pyörimään. Täällä (kasvitieteellisellä puutarhalla) on vaikka mitä.

ML: No niinpä näyttää olevan.

JPS: Joo, täällä on vaikka mitä. Tuossa on tuommoinen, ohops, iso auringonkukka. Olipas. Onpas tosiaan iso auringonkukka, mutta sehän onkin sen laji - iso auringonkukka. Joo. Kolmemetrinen. Mutta ei katsota sitä, kun se ei ole varmaan myrkyllinen. Täällä on tietenkin myös paljon tämmöisiä ihan niin kuin rehukasveja. Ja sitten on ihan tavallisia ihmisten käyttämiä lajeja. Mutta jos ihminen paljon käyttää tai rehuun käytetään, niin voisi varmaan toivoa, ettei ne ole kauhean myrkyllisiä. Niin ei katsota niitä nyt vaan mennään eteenpäin.

[askeleita]

JPS: Nyt sitten. Sellainen aasinsilta, että nyt siirrytään sellaiseen sukuun, mitä ihmiset - siis tämän seuraavan suvun tuottamista yhdisteistä - niin, jos ei nyt päivittäin, mutta varmaan viikoittain saattaa nauttia. Vähän ehkä ihmisestä riippuen käytännössä. Niin täällä on pari tuommoista lakritsikasvien sukuun kuuluvaa lajia nyt tässä aika lähellä tätä lääkinnällisten kasvien osastoa. Glycyrrhiza-sukuisia lajeja.

ML: Lakritsi ei kuulosta yhtään myrkylliseltä, mutta silti on nostettu tänne myrkyllisten lajien valikkoon tänään. Miksi?

JPS: Tämä tuottaa, siis lakritsikasvit varsinkin lakritsijuuri, eli Glycyrrhiza uralensis niin tuottaa juuriinsa huomattavan määrän sellaista yhdistettä kun glykyrritsiini. Ja se on käytännössä tämä glykyrritsiini myöskin taas kerran triterpenoidi-perusrunko ja siinä on sitten pari sokeriyksikköä kiinni. Ja tämä on merkillinen siinä mielessä, että tämä on erittäin voimakas makeutusaine. Myöskin erittäin aromaattinen ja sitten kun lisätään, niin tulee semmoinen lakritsin aromi tuotteisiin siitä yhdisteestä. Mutta sitten myöskin jopa 50-kertaa makeampi mitä tavallinen sakkaroosi. Eli ihan pirun makea. Ja tarkoittaa käytännössä sitä, että tätä käytetään erittäin runsaasti elintarviketeollisuudessa. Ei ehkä niinkään pelkästään minkään makeutusaineena, mutta tämmöisenä aromaattisena aineena. Mikä sitten siinä sivussa myöskin makeuttaa tuotteita. Ja totta kai niin kuin lakritsi, salmiakki tulee mieleen tämmöisinä tuotteina. Ja jokuhan sanokin, että nuo lakritsiuutteet voi vaahdota. Ja me viimeksi katsottiin niitä saponiineja. Saponiinit oli nimenomaan tämmöisiä vähän saippuamaisia ominaisuuksiltaan, niin kuin tämä glykyrritsiini, joka kuuluu nimenomaan myöskin saponiineihin. Että samat - triterpenoidi-runko ja sokereita - kiinni siinä niin. Mutta ei ole kuitenkaan steroidirunko niin kuuluu saponiineihin. Semmoinen taas piirre sitten, saippuoiva piirre vesiliuoksessa. Joo. Tykkäätkös paljon salmiakista, lakritsista?

ML: Kyllä mä aika paljon tykkään.

JPS: Niin. Itselläni on sellainen - kun tämä nimittäin nostattaa verenpainetta tämä. Ja sen takia niin kuin lakritsia ja salmiakkia ei välttämättä kannata syödä pilvin pimein. Jos siltä tuntuu. Mutta sitten kun kumminkin vähän tykkää. Joskus tykkää vähän liikaakin. Niin sitten tulee semmoinen olo, että pikkaisen tulee sydämentykytyksiä. Sellainen olo kyllä tulee tästä aineesta nimenomaan, glykyrritsiinistä sitten. Myöskin nämä sitten nämä sydämentykytykset ja tavallaan verenpaineen nousu. Kannattaa siis sen verran hillitä, ettei liian usein tällaista sitten kuitenkaan nauttisi.

ML: Mä olen ajatellut sen nimenomaan lääkkeeksi, kun on aika alhainen verenpaine. Niin on ehkä pakko syödä lakritsia, että pysyy tolpillaan.

JPS: Joo, nimenomaan lääkkeeksi, joo. Kyllä. Siten se on hyvä. Mutta ilmeisesti kuitenkin ainakin raskaana olevien naisten kannattaisi tätä välttää. Että tällä on ilmeisesti jonkin näköisiä vaikutuksia siihen, että se estää istukan vaikuttavien entsyymien toimintaa. Joittenkin entsyymien toimintaa, mitkä pystyy suojelemaan sikiötä suurilta kortisolipitoisuuksilta, joita äidin elimistössä syntyy. Että siinä mielessä voi siirtyä lapseen ja aiheuttaa myöskin muistiin, oppimiseen ja käyttäytymiseen liittyviä mahdollisia kehityshäiriöitä tai ongelmia, jos liikaa nauttii. Ja siinä mielessä olikin jännä - en itseasiassa tiennyt sitä - mutta kun vähän taas kattelin tarkemminkin näitä lakritsikasviasioita. Niin en ollut tiennyt sitä, että oikeasti nykyään myydään salmiakkituotteita, joissa lukee, että ne on glykyrritsiinivapaita. Sellaisia siis oikeasti myydään. Että lukee tuotteessa se. Ja niitä voi sitten -  jos säkin syöt liikaa ja sulla on verenpaine jo noussut. Niin sitten voi vetää toisen pussin sellaisia Niin en tiennyt, että semmoisiakin on.

ML: Niihin hetkiin, jolloin verenpaine on muuten koholla, niin kannattaa sitten valita noi.

JPS: Joo. Päivittäiseen käyttöön. [naurua] Aina kun käy piippu punaisena, niin voi heittää glykyrritsiinivapaata salmiakkia. Joo. Semmoinen.

ML: Nämä lakritsikasvit, mitä tässä nyt katsellaan, niin ne on aika vaatimattoman näköisiä. Että nämä ei kyllä hehku sitä myrkyllisyyttään mitenkään.

JPS: Joo ei. Ei oikein. Ja tosiaan tuolta juuresta sitten, juuresta sitä ainetta sitten alun perin on löytynyt. Nämä kuuluu noihin hernekasveihin, Fabaceae-kasviheimoon. Aika tuommoisia niin kuin hernekasvit muutenkin, niin ei ne nyt, ei ne yleensä mitenkään pullistele oikeastaan ulospäin oikein millänsäkään. Enemmänkin ovat tuommoisia, että voisi kuvitella, että joku eläin pistäisi poskeensa. Hennonoloinen. Kaikin puolin. Joo. Yskänlääkkeissä muuten kanssa limaa irrottavana on mukana samaa tätä ainetta. Että sitenkin käyttökelpoinen.

ML: Jotenkin tuntuu, että nyt aina kun näistä myrkyistä puhutaan, niin lääkkeinäkin niitä on. Niin kuin jo monta kertaa todettu niin ne ovat hyvin lähellä toisiaan. Ja niitä vaikutuksia haetaankin tarkoituksella välillä. Mutta sitten pitää vaan pitää kontrollissa se vaikutuksen määrä.

JPS: On. Mutta siten omalla tavallaan hassua, että sitten toisaalta Suomestakin ymmärtääkseni löytyy satoja elintarvikkeita, mihin tarkoituksella lisätään tätä. Mutta sieltähän se tulee, et määrät on pieniä. Mutta käytetään siis laajasti. Että onneksi makeutusaineenakin on noin vahva, et 50-kertaa sakkaroosin veroinen. Niin ei tarvitse paljoa käyttää. Ja se lakritsiaromi siellä sitten kaupan päälle niin. Siten sitten ilmeisen käyttökelpoinen kuitenkin.

ML: Se varmaan tuohon käyttöön kuitenkin syntetisoidaan, eikä haeta kasveista? Vai osaatko sanoa, mikä on alkuperä tuohon suuren mittakaavan käyttöön?

JPS: Jaa-a, kuule, nyt täytyy sanoa, että en pysty tässä varmuudella tietämään, että onkohan tuolle jo kehitetty, vai onkos se edelleen kasviperäinen. Haluaisin väittää, että on. Haluaisin väittää, että edelleen tuolta kasvista otetaan tämä yhdiste. Mutta en ole kyllä absoluuttisen varma.

ML: Eli suuret lakritsikasviviljelmät. Jossain.

JPS: Niin. Jos näin on. Toki se on vähän epäloogista, kun se juurista kerätään. Sitten se lähtee siitä sitten. Vähän hankalaa, että jos juuret tuottaa niin… Jos juuret kerätään ja sieltä tulee se lakritsiuute, niin kasvi ei varmaan sen jälkeen juurikaan ole käyttökelpoinen. Että voit olla oikeassakin. Hei, kuulijahan tarkistaa. Nyt lähdetään katsomaan glykyrritsiinin synteesiohjeita. Internetin syövereistä. Se on varmaan jonkun verran haastava kuitenkin valmistaa, että ei kannata kotona koittaa. Toi triterpenoidi-rakenne vaikuttaa haastavalta.

ML: Voidaan heittää sinne teidän kemianlaitoksen labraan haasteeksi tehdä.

JPS: Kyllä.

ML: Tämä olis aina kun niitä hyviä joululahjavinkkejä mietitään, niin yksi voisi olla tämä.

JPS: Joo. Tämä oli kiva lahja. [naurua] Joo, hyvä haaste. Hei, oliko siinä meidän lakritsikasvi? Se oli varmaan siinä.

ML: Selvä.

JPS: Mennäänkö sitten tuosta noin - tavalla tai kolmannella - niin tuohon penkin toiselle puolelle. Siellä on sitten taas tällainen suku, joka käytännössä ihan Nobel-voittajien sukua.

[askeleita]

ML: Okei.

JPS: Äsken oli tuollainen kaikille maistuva ja verenpainetta kasvattava, niin nyt sitten meillä on täällä Artemisia-sukusia kasveja. Ja siinä on esimerkiksi Artemisia absinthium. Koiruoho. Siinä. Tässä näin käytännössä erittäin perinteinen kasvisuku.

ML: Mun mielestä molemmissa nimen osissa kuulostaa jotain tuttua. Artemis viittaa johonkin muinaiseen jumalaan ja absintti sitten taas rapujuhliin tai johonkin sellaisiin.

JPS: Joo, absintti viittaa vähän tuommoisiin - varsinkin tästä koiruohosta, Artemis absinthiumista - niin tällähän maustetaan sitten noita viinoja. Ja saadaan sinne sitten sellainen tietynlainen katkeruus ja vermuttikin taidetaan maustaa tällä sitten. Tulee sitä absinttimaisuutta sitten sinne. Tässä on semmoinen monoterpeeni laktoni tämän lajin iso vaikuttava aine, hyvin aromaattinen tietty. Tämmöinen helposti haihtuva monoterpeeni. Mutta en mä sen takia ottanut Artemisiaa - siis tämän koiruohon takia. Vaan mä otin etenkin tuon kesämarunan takia, kun nämä Artemikset on marunoita. Ja kesämaruna on tuo Artemisia annua. Niin se on ehkä näistä kuitenkin kaikkein tunnetuin. Koska sieltä on löytynyt tälläinen erittäin runsaasti käytetty malarialääke. Ja arvaa mikä sen nimi on? Sen malarialääkkeen? Mä taas heittelen tämmöisiä helppoja kysymyksiä.

ML: No en tiedä!

JPS: Artemisiini.

ML: Okei.

JPS: Joo. Sekin taas tuosta lajin nimestä tullut. Kivasti. Vähän niin kuin risiini oli äsken risiini, mutta nyt on Artemisia niin kuin artemisiini. Tällä kertaa yhdiste ei ole triterpenoidi kuitenkaan sitten. Eli tässä on nyt sitten vähän vähemmän hiilirungossa hiiliä. Eli puhutaan semmoisesta seskviterpeenistä. Triterpeneissä on yleensä 30 tai vähän alle hiiliä ja seskviterpeeneissä on 15, eli se on noin puolet pienempi rakenteeltaan. Niin tuo on tämmöinen seskviterpeenilaktoni. 50 vuotta sitten eristetty käytännössä tämä yhdiste. Ja ansaitusti mun mielestä kiinalainen tutkija, Youyou Tu, sai tästä 2015 lääketieteen Nobelin palkinnon. Nimenomaan tästä yhdisteestä. Heidän ryhmänsä oli kanssa tuommoinen hiukan suuruudenhullu aikoinaan, 1960-luvul, niin-

ML: HeidänKIN ryhmänsä…

JPS: HeidänKIN ryhmänsä oli vähän tommoinen, että pää paisuu ja mikään ei tunnu riittävän, niin he olivat tutkineet yli 2000 lajia Kiinassa. Ja sitten tämä oli tullut, kun malarialääkkeitä etsittiin, niin tämä oli tullut vastaan siellä lajina, mikä näytti tehoavan parhaiten. Ja sitten lähdettiin sieltä hakemaan sitten niitä yhdisteitä. Niin nimenomaan tämä artemisiini sitten yksittäisenä aineena vaikutti kaikkein tehokkaimmalta. Ja erittäin käyttökelpoinen siis edelleen, kun ajatellaan sitä, et tuosta voidaan kuitenkin melko helposti tällainen yhdiste eristää. Niin jopa tuolla kehitysmaissakin voidaan ihan tästä itsestäänkin tavallaan tehdä sellainen, ei nyt lääke, mutta lääkkeenkaltainen tuote sitten. Tästä kesämarunasta siis. Tosi arvokas ja kun malaria on kehitysmaissa, erityisesti tuolla lämpimissä maissa, tosi haastava tauti. Niin tehoaa tosi hyvin malarialoisiin tämä aine. Ja ilmeisesti muihinkin loisiin. Että on semmoinen aika laajavaikutteinen. Siirtyy tuonne verenkiertoon ja punasoluihin pystyy myöskin sitten kertymään.

ML: Eli tässä mentiin toisinpäin. Että lähdettiin systemaattisesti etsimään tiettyjä malariaan toimivia yhdisteitä ja sitten tästä lajista löydettiin.

JPS: Joo.

ML: Eikä niin päin, että olisi etukäteen tiedetty, että tämä laji auttaa?

JPS: No, tavallaan heilläkin oli semmoinen tieto – niin kuin meilläkin on täällä Suomessa. Elias Lönnrotia voidaan muistella, että mitä hän on kertonut. Niin heilläkin oli se tieto, että jo 1600 vuotta oli tiedetty kiinalaisessa perinnelääketieteessä, että tämä kesämaruna tehoaa malariaan. Että kyllähän kiinalaisessa perinnelääketieteessä on paljon tällaisia. Että en tiedä sitten, että olivatko he valinneet nimenomaan perinnelääketieteen ohjaamana nämä noin 2000 lajia ja niistä sitten parhaimpana tämä laji tuli esiin. Eihän perinnelääketiede tietenkään sillä tavalla väärässä ole ollut, että jos on havaittu joku tietty vaikutus, niin varmaan se vaikutus siinä sitten tietenkin onkin. Mutta tietenkään silloin ei ole voitu tietää sitä, että miksi tai mikä yhdiste on se vaikuttava aine. Sen takia tällaisia moderneja tutkimuksia sitten tarvitaan tietenkin.

ML: Sehän tuntuu olevan näitten monien myrkyllisten yhdisteiden tarina juuri se, että ihminen on osannut pitkään käyttää niitä erilaisiin käyttötarkoituksiin ja sitten se vaan se tarina kehittyy, kun opitaan lisää ja opitaan tutkimaan tarkemmin ja analyysimenetelmät kehittyy ja muuta. Niin sitten aletaan ymmärtää myöskin sitä, että miksi joku kasvi toimii niin kuin se toimii.

JPS: Kyllä. Ja sitten kun opitaan tuottamaan - ehkä jopa synteettisesti näitä - tai sitten tuottamaan, puhdistamaan paljon kasveista, niin sen jälkeen kun sitä syntyy tavalla tai toisella enemmän sitä ainetta, niin ehkä opitaan myöskin muokkaamaan sitä sitten. Voidaan saada erilaisia johdannaisia. On helpompi tehdä johdannaisia, kun on jotain, mitä muokata. Ja sitten ne johdannaiset saattaa useasti olla johonkin toiseen tarkoitukseen parempia, mitä se alkuperäinen lähtöaine. Ja tässä kesämarunassakin on käytännössä sellainen tarina, että tämän artemisiinistä on tehty tämmöisiä kemiallisia johdannaisia, joita suositellaan käytettäväksi yhdessä tämän artemisiinin kanssa sen takia, että kun se on ongelma, jos loisiin yrittää pelkästään yhdellä lääkeaineella vaikuttaa. Ja valitettavan helposti nykypäivänä syntyy tällainen vastustuskyky näille loisille. Niin kuin on tämmöistä globaalia vastustuskykyä monille aineille syntymässä. Se on harmillista ja haitallista. Niin sen takia, jos käytetään semmoista kirjoa erilaisia yhdisteitä, niin on epätodennäköisempää, että se vastustuskyky syntyy niin helposti. Niin sen takia tästäkin on tehty sitten vielä tämmöisiä johdannaisia. Johdannaisia, että saataisiin sitä yhdistekirjoa vähän sinne sitten. Ja vähennetään sitä resistenssiongelmaa mahdollisesti. Se on se toinen, mitä aina kannattaa miettiä. Että lääkeaineet menettää tehonsa. Antibioottien kohdalla tiedetään hyvin tarkkaan tämmöinen. Ei niitä kannata popsia huvin päiten.

ML: Mutta onhan tämä ihan valtavan kiehtovaa. Se, et mitä kaikkea nämä erinäköiset kasvit pystyvät tuottamaan. Pystytkö sanomaan mitään yhdistävää tekijää, jos miettii nyt vaikka näitä tänään mietittyjä kasveja, että mikä näiden konnanmarjojen, sormustinkukan, risiinin, lakritsin ja näitten marunoitten yhdistävä tekijä on. Onko mitään sellaista, mikä niidenmyrkkykemiassa on samankaltaista vai ei?

JPS: Viisi lajia meillä tänään oli ja neljä viidestä oli käytännössä noita triterpenoidi-perusrunkoisia. Eli siten se on  - niin kuin viimeksi puhuttiin siitä, että on jotain yleisempiä luokitteluja: on triterpenoidi-luokkaiset myrkyt tai sitten alkaloidi-luokkaiset myrkyt. Ja nyt oli erityisen edustettuina triterpenoidi-luokka. Ja sitten tosiaan tässä oli tässä koiruohossa vielä ja sitten tässä kesämarunassa niin tämä puolta pienempi seskviterpeeni. Eli se oli se ehkä se yhdistävä tekijä. Et sitten toi risiini oli sillä tavalla eroava, et siellä oli se glykoproteiini tavallaan täysin eri luokkainen yhdiste. Muutenhan näissä ei nyt mitään ulkoista yhdistävää tekijää ole. Mutta kaikissa on tunnettuja lääkeaineita. Lääkeaineita tai erittäin myrkyllisiä aineita ainakin, jotka on potentiaalisia lääkeaineita, kun ihminen vaan ymmärtäisi paremmin miten niitä hyödyntää.

ML: Niin ja se, että ne kaikki nämäkin yhdisteet muodostuu, eikö vain, vain hiilestä, hapesta ja vedystä? Jotka on järjestäytynyt eri tavoin erikokoisiksi molekyyleiksi.

JPS: Joo. Hiilestä, hapesta ja vedystä. Sitten tosiaan noissa alkaloideissa ja sitten tuossa proteiinissa, niin pikkasen typpeä kaupan päälle niin. Aika yksinkertaset alkuaineet totta kai. Totta kai kaikki lähtee liikenteeseen ja pikkasen eri järjestykseen, enemmän tai vähemmän. Sitten vähän koristellaan sokereilla tai muilla vastaavilla. Ja vaikutetaan siihen aineen vesiliukoisuus-, rasvaliukoisuus-, imeytyvyys-, kaikkiin tämmöisiin ominaisuuksiin. Erilaisilla koristeluilla. Eikös vaan. Että kyllä kasvisolu on ihmeellinen, luonto on ihmeellinen ja kemisti voi sitä sitten hyödyntää. Edelleen yrittämällä olemaan itsekin ihmeellinen. Koristella niitä entisestään, saada vaikutusta entistä paremmaksi. Mutta niin kuin olen sanonut, niin aika harva ihminen kuitenkaan noin keskimäärin on kemistinä yhtä hyvä kun luontoäiti. Sen takia me löydetään edelleen joka vuosi vaikka kuinka pitkällä ollaan 2020-luvulla, niin joka vuosi löydetään luonnosta uusia yhdisteitä, semmoisia mitä ihminen ei ole koskaan ajatellutkaan pystyvänsä syntetisoimaan. Eikä välttämättä pystykään koskaan tekemään. Eli nämä meidän pitää kasveista poimia sitten. Ja nämäkin kaikki, mitä me tänään käytiin, niin tosiaan kasveista ne on löydetty. Alunperin.

ML: Joo. Ja tosiaan nämä kaikki myrkylliset kasvit, joita tänään ihasteltiin, niin oli täällä Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa nämäkin. Että täällä kyllä kannattaa käydä katsomassa ja kiertelemässä. Ja hyvin varovasti koskettelemassa.

JPS: Kyllä. Osassahan lukeekin, ettei saa koskea ja muuta. Eikä saa kerätä. Eli kannattaa katsoa ja pitää noudattaa. Eihän muutenkaan kasvitieteellisessä puutarhassa mihinkään – niin kuin aikaisemminkin on todettu -  lajiin kannata lähteä koskemaan. Ja näin se on. Ja toi risiinikin muuten, jäi sanomatta, niin kuuluu vielä tyräkkikasveihin, kun aikaisemminkin on puhuttu tyräkkikasveista - siitä miten haitallisia ne oikeasti voi olla. Eli ihan tämmöisiä yleissivistäviä juttuja kasviheimoistakin voi oppia sitten. Oppia lukemaan, että mitä heimo kertoo myöskin keskimäärin. Tyräkkikasvit on melkein kaikki enemmän tai vähemmän jotenkin haitallisia.

ML: Selvä. Siinä tämän kerran puutarhan myrkylliset kasvit ja nyt taitaa alkaa vähän satamaankin.

JPS: Joo. Ei mitään. Mennäänkö tuon risiinin alle suojaan? Siinä oli kunnon kokoiset lehdet.

ML: Joo ja sen ison auringonkukan viereen myöskin.

JPS: Niinpä näin. Näin teemme. Hei, ei mitään. Kiitos ja palataan asiaan.

ML: Näin tehdään.

Suomen luonnonvaraiset myrkylliset kasvit

Tässä Luonnollista kemiaa -podcastissa käsitellään Suomen luonnosta löytyviä myrkyllisiä kasveja. Kaikille tuttujen lajien lisäksi tutustutaan myös vähän harvinaisempiin lajeihin ja niiden myrkyllisiin aineisiin, ja yritetään löytää syitä miksi komealupiinia ei kuuluisi hävittää Suomen luonnosta.

>> Kuuntele jakso Suomen luonnonvaraiset myrkylliset kasvit

Tekstivastine

ML: Tämänkertaisessa Luonnollista kemiaa -podcastissa astutaan ihan uusiin maailmoihin. On tarkoitus tutustua Suomen luonnonvaraisiin myrkyllisiin kasveihin ja niiden kemiaan. Luonnonyhdistekemian professori Juha-Pekka Salminen, mitä myrkyt kasvien yhteydessä sulle tarkoittaa?

JPS: Myrkyt tarkoittaa mulle sellaisia aineita, jotka on jollain tavalla haitallisia eläville organismeille. Ja kaikki johtuu tietenkin määrästä eli pitoisuudesta, niinkuin aikasemminkin on puhuttu. Mutta tässä kohtaa mulle myrkky on joku sellainen, mikä on aika pienessä määrin, pienessä pitoisuudessa haitallinen tai myrkyllinen. Yleisesti ottaen melkein puhutaan myrkkyjen yhteydessä joko alkaloideista tai triterpenoideista, yhdisteluokkia kun katsotaan. Ne on tyypillisesti sellaisia, että jo pienet määrät kasveissa saa aikaan elävissä organismeissa joko myrkytysoireita tai jotain muita haitallisia sivuvaikutuksia.

ML: Aikaisemmissa jaksoissa me on puhuttu pääosin tanniineista ja niiden just siitä ”ominaisuudesta”, et niitä on runsaasti ja isossa määrin. Ja se, miten ne reagoi ihmisten tai hyönteisten tai muiden kanssa, perustuu ehkä paljon myös siihen määrään. Mutta tänään siis puhutaan yhdisteistä, joita ehkä on pienemmässä määrin, mutta silti vaikutus saattaa olla vahvempi.

JPS: Kyllä. Tanniineista nyt ei koskaan oikein voi sanoa, ei juuri koskaan, et ne ovat myrkyllisiä. Ne voi vähän olla haitallisia ja pahanmakuisia, mut enpä nyt tiedä, et niihin kukaan olisi kuollut. Mutta alkaloideihin ja triterpenoideihin voi oikeasti kuolla. Niitä käytetään ihan oikeasti lääkeaineena hyvin runsaasti just sen takia, että ne on niin vahvoja aineita pienissäkin pitoisuuksissa.

ML: Selvä. Ja me ollaan taas täällä Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa, koska täällä tämä lajien kirjo on niin hurmaava ja huumaava. Ensimmäinen kasvi, mikä me on tähän tänään valittu näiden myrkyllisten kasvien listalle on käärmeenpistonyrtti. Kerro käärmeenpistonyrtin kemiasta.

JPS: Joo, se on ensinnäkin mun mielestä hyvä laji tässä ensimmäisenä ehkä, jos ajatellaan, minkä takia suomalaisten ylipäänsä pitäisi olla mistään myrkyllisyydestä peloissaan tai varovaisia, niin kyykäärme on varmaan ainoa todellinen uhka, eikö olekin? Ei oikein mistään muusta varmaan tarvitse sillai peloissaan olla ja myrkyllisistä kasveistakaan, niin ei niillä kannata ketään pelotella. Mä veikkaan, että skuutit tuolla liikenteessä ja autot on paljon vaarallisempia kuin nämä myrkylliset kasvit. Käärmeenpistonyrtin mä otin siis tähän tämän kyykäärmeaspektin takia. Käärmeenpistonyrtti: nimi kertoo siitä, että on aikoinaan kuviteltu, että tätä on voinut käyttää käärmeenpiston vastamyrkkynä. Ja toi latinankielinen nimikin on vincetoxicum hirundinaria - niin vincetoxicum tarkottaa, vince siinä edessä tarkoittaa voittoa, ja toxicum myrkky, niin tämä on niinkuin myrkyn voittaja tavallaan tämä kasvisuku. Siitä lähdettiin liikkeelle.

Aika harvinainen tämä on Suomen luonnonvaraisena kasvina - löytyy LounaisSuomesta, täältä Turun seudulta ja sitten saaristosta; pohjoisemmasta ei juurikaan käytännössä löydy. Viihtyy aika tommoisella kivisellä ja kuivalla - kivisillä kallioilla ja rannoilla. Siten voi miettiä, että käärmeetkin aika paljon kallioille tulee lämmittelemään, niin siitä muistaa sitten ehkä sen käärmeaasinsillan kautta myöskin tästä jotakin. Ollaan tämän kemiaa aikoinaan yliopistobiologien kanssa paljon myöskin itsekin tutkittu, niin siinäkin mielessä halusin tämän ottaa. Ja kysyit, mitä tästä löytyy, niin löytyy alkaloideja, sellaisia indolitsidiinialkaloideja. Alkaloidithan yleisesti ottaen on tämmöisiä aika vahvasti keskushermostoon vaikuttavia aineita. Käytetään yleisesti nikotiinia ja kofeiinia. Jotkut käyttää päivittäin. Ja morfiini on kaikille tuttu tämmöinen vahva lääkeaine. Tästä löytyy sitten enemmän sellaisia antofiinipohjaisia indolitsidiinialkaloideja, tästä lajista.

ML: OK. Jotenkin kun on aina mietitty sitä, että miksi kasvit niitä tietynlaisia yhdisteitä kehittää, niin jotenkin se myrkkyjen kehittäminen tuntuu luonnolliselta. Että ne olisi sitä varten, että se kasvi puolustautuu jotakuta varten.

JPS: Kyllä.

ML: Mutta sitten myös nämä vaikutusmekanismit – että miten ne vaikuttaa sitten ihmisten tai varmaan muidenkin eliöiden elimistössä - on ne kiinnostavat. Että sieltä varmaan se seuraava steppi on se, että miten niitä pienemmässä mittakaavassa tai muuten voitaisiin hyödyntää esimerkiksi vaikka just lääkkeinä. Varmaan se on se maailma, missä tässä pyöritään. Että ollaan siinä rajalla, et onko myrkyksi vai hyödyksi.

JPS: Joo. Sitten tämä on siten myös jännä, että tämä on nisäkkäille myrkyllinen tämä kasvi ja ne alkaloidit, mutta sitten tällä lajilla elää myöskin sellaisia
spesialistiherbivoreja, kasvinsyöjiä, jotka on siis erilaisia kuin generalistit. Generalistihyönteiset on sellaisia, että ne syö vähän niinkuin monia lajeja, eli on
tottunut syömään yhtä ja toista ja kolmattakin lajia. Sitten kun ne generalistit tulee syömään tuota käärmeenpistonyrttiä, niin ne kuolee käytännössä tämän alkaloideihin. Mutta täältä siis löytyy pari spesialistilajia, jotka elää pelkästään tämän käärmeenpistonyrtin varassa. Ja ne on sitten taas evolutiivisesti tottuneet näitten myrkkyjen kanssa touhuamaan ja pystyy ne metaboloimaan siten, että niistä ei ole niille haittaa. Osa jopa näistä spesialisteista käyttää näitä alkaloideja omaan puolustukseensa, eli siirtää ne omaa kroppaansa ja sitä kautta tekee itsestänsäkin myrkyllisiä eteenpäin, ja ovat sitä kautta myöskin haitallisia heidän omille vihollisille sitten.

ML: Eli tämä laji toimii niiden tiettyjen spesialistien ”apteekkina”, että he saavat tästä niitä yhdisteitä omaksi suojakseen, joita tämä kasvi on kehittänyt itsensä suojaksi?

JPS: Kyllä, ja jos tämä laji esimerkiksi jostain syystä häviäisi, niin samalla sitten häviäisi myöskin nämä lajit, nämä spesialistit, kun ne tarvitsevat tämän lajin. Että siinä pitää huomioida koko aika tämä… kun luontokatoa mietitään, että mitä yhden lajin häviäminen tarkoittaa. Tässä kohtaa heti tämän kasvilajin häviäminen tarkoittaisi muutamien hyönteislajien absoluuttista häviämistä, koska ne vaatii tätä lajia käytännössä. Me ollaan noiden yliopiston biologien - Roosa Leimu, Anne Muola, Liisa Laukkanen ja Aino Kalske - kanssa muun muassa aika paljon tätä lajia tutkittu ja tätä tämän lajin kemiaa. Se on tosi jännä, että tuo harmosuomuyökkönen, mikä on tämä toinen spesialisti mikä syö tätä lajia, niin se syö sitä hanakammin mitä enemmän löytyy näitä alkaloideja. Ja mitä vähemmän löytyy alkaloideja niin ei tunnu maistuvan niin hyvin. Se suorastaan hakee niitä sitten; että se on viehättynyt selkeesti niihin sinällään. Että
tommonen aika mielenkiintoinen vuorovaikutus on syntynyt näiden lajien välille. Toinen tarvitsee toista, ja sitten kun tulee väärä laji, niin se väärä laji kuoleekin. Että siten tämä (kasvi)laji on pyhitetty ihan muutamalle hyönteislajille. Toinen on toi ritarilude, semmoinen punamusta, vähän niinkuin kovakuorinen. Kuuluukohan se nivelkärsäkkäisiin vai mihin se kuuluu, mutta sellanen, jonka väritys vaikka voisi vähän kertoakin siitä, että hänkin on myrkyllinen punamustana lajina.

Aika kiinnostavia aspekteja siis siten. Etenkin sitten se, että millaisia uusia alkaloidijohdannaisia nämä hyönteiset saattaa muodostaa näistä kasvista löytyvistä
myrkyllisistä alkaloideista. Just tällä hetkellä parhaillaan tutkitaankin tätä aspektia tämän lajin ja muiden lajien avulla. Sitä, että miten hyönteiset voivat muokata näitä yhdisteitä uusiksi yhdisteiksi, mitä sitten toisaalta ihminen välttämättä ei ole vielä löytänytkään luonnosta. Varsinkin noiden hyönteisten ja mikro-organismien kautta voidaan löytää paljon uutta mitä kasveista ei ole aikaisemmin löydetty.

ML: Joo. Tuollaiset biotransformaatiothan on ihan yksi tapa etsiä ja kehitellä myös uusia lääkkeitä ja tutkia sitä kautta, että minkälaisia yhdisteitä löytyy. Koska luonto on usein taitavampi synteetikko kuin sitten ehkä se kemisti siellä labrassa.

JPS: Kyllä. Ja monesti asiat tapahtuu helpommin ehkä luonnon kautta ensin, ja sitten ehkä kemisti löytää vastaavat tavat myöhemmin sitten tehdä. Riippuu toki yhdisteistä ja yhdisteluokista, että onnistuuko se koskaan kemistiltä.

ML: Tämä käärmeenpistonyrtti ei kasvina näytä kauhean myrkylliseltä. Ja sanoit, että niistä hyönteisistä saattaa jopa nähdä ulospäin - niitten värityksestä tai muusta - että ne on myrkyllisiä, mutta tämä on tämmöinen hennon vaalea ja viehkeän näköinen kasvi.

JPS: Kyllä. Ja tämä tosiaan mitä me täällä puutarhalla katsotaan, niin tämä on itseasiassa käärmeenpistonyrtin sukulainen, Vincetoxicum nigrum. Käytännössä samaa sukua ja hyvin paljon samankaltainen, samannäköinen. Mutta ei tätä mun mielestä, jos miettii sitä, että lapset vahingossa söisi, niin ei tätä kyllä vahingossa varmaan tule ketään syöneeksi, että siten kun aatellaan, niin ei tästä varmaan huolissaan tarvitse olla. Ei tuota mitään viehkeän näköisiä marjoja tai muuta, että siten varmaan… Antaa hänen olla myrkyllinen siinä. Siitä ei oo meille varmaan mitään haittaa.

ML: Miten alkaloidit aikanaan tuli teidän analyysien kohteeksi? Tai onko ne kemiallisesti sellaisia, että sopivat helposti sinne muiden yhdisteiden analyysijoukkoon. Vai miten se analytiikka on mennyt?

JPS: No, tavallaan pitää pikkuisen säätää olosuhteita. Kun mehän on alun perin lähdetty liikkeelle monimutkaisista polyfenoleista - tanniineista. Sitten kun pikku hiljaa nälkä kasvoi syödessä, niin on haluttu nähdä myöskin tämä alkaloidiryhmä ja samalla triterpenoidit ja muut tämmöset vakavasti otettavat lääkeaineyhisteet. Alkaloidit vaatii pikkuisen erilaisia olosuhteita siinä näytteenvalmistuksessa ja tavallaan sen liuoskemian suhteen. Analyysi voi olla hyvin pitkälti samanlainen, kun lähdetään analysoimaan niitä aineita. Toki massaspektrometrisesti pieniä erilaisia aspekteja pitää ottaa huomioon, versus
meidän ”normaalit yhdisteet”. Mutta sitten kun ne tavallaan tietää, niin sieltä ne pomppaa jopa helpommin, kun nämä on paljon pienikokoisempia nämä yhdisteet
kuitenkin. Eli tavallaan kun suurikokoisia tanniineja pystyy tutkimaan tarkkaan, niin on nämä vielä helpompia. Sitten kun vähän näihin tottuu ja tietää, niin helpomminhan nämä sieltä silmille pukkaa.

Sitten kun näistä tiedetään aika paljon, koska alkaloideja on tutkittu niin paljon niiden lääkeominaisuuksien vuoksi - niin sen takia se on vähän helpompaa sitä kautta. Tanniineja kun on tutkittu, niin se on enemmän menemistä pussi päässä. Täytyy itse löytää. Näitä voi enemmän katsoa siten, että vertaa mitä muut on löytäneet, ja löytää sitten samoja. Ja sen jälkeen voi löytää uusia, kun kehittää sellaisia menetelmiä, jotka löytää tällaisia, tämänkaltaisia yhdisteitä. Sen takia se mun mielestä on kiehtovaa, että lähdetään tutkimaan tämmöisiä tunnetusti ehkä potentiaalisia lääkeaineita, lääkeainekandidaatteja, ja kehitetään niille sellaisia menetelmiä, jotka löytää senkaltaisia yhdisteitä - ei pelkästään juuri niitä yhdisteitä, vaan sen kaltaisia. Niin me voidaan sitten toisaalta meidän omilla analyyttisillä työkaluilla löytää uusia vastaavia yhdisteitä mitä muut eivät ole löytäneet, kun ne on hakeneet pelkästään ehkä niitä pääyhdisteitä, mitä ne lajit tuottaa. Niin siinä mielessä, kun me koko aika mietitään analytiikan kautta tätä hommaa - että mitä uutta ja merkittävää vois löytää - niin se on
mulle se iso motivaatio kuitenkin. Että tunnetuista lajeistakin voidaan löytää vielä tuntemattomia ja uusia yhdisteitä, uusien analyyttisten työkalujen avulla.

Sitten ku sä kehität ne menetelmät itse, niin siinä on tietty löytämisen ilo, kun sä löydät aina jotain sellaista, mitä – jes! – kukaan muu ei ole koskaan löytänyt. Tai vaikka löydätkin jotain mitä muut on löytänyt, niin silti tulee sama fiilis. Se on hienoa, siistiä, kun löydät asioita mitä aikaisemmin et oo löytäny. Se on joka tapauksessa analytiikan rikkaus. Eli sen takia vähän niinkuin, tiedäksä, lisää repertuaaria: se on kiva opiskelijoillekin, kiva kaikille mun mielestä.

ML: Sitä oikeastaan halusin tuodakin esiin, että teillä on valtavat valmiudet päästä jyvälle siitä mitä kasveissa on meneillään jo olemassa olevien (analyysi)menetelmien kautta. Että siitä voidaan sitten aina syvemmälle mennä näiden erilaisten yhdisteiden maailmaan ja tulla tietoiseksi siitä, että mitä kaikkea täällä luonnossa on meneillään.

JPS: Kyllä. Sitten kun nämä lajit on kuitenkin meillä mukana tuolla meidän normaalissa analyysissä, jossa yhdistekirjasto koko ajan pyörii taustalla ja eri metodeilla niitä katsotaan, niin se antaa potentiaalia löytää uutta näistäkin lajeista jo löydettyjen yhdisteiden rinnalle.

ML: Se oli siis käärmeenpistonyrtti ja meidän ovi niihin alkaloideihin. Mikäs muu sellainen laji, jota Suomen luonnossa paljon kohdataan, olisi missä olisi paljon
alkaloideja?

JPS: On pakko tähän ottaa - vaikka tämä nyt on luonnonvaraisten lajien jakso - mutta kyllä tuo lupiini nyt tahtoo pikkuisen olla jo luonnonvarainen, vaikka se onkin vieraslaji käytännössä Suomessa. Mutta komealupiinin tähän otin sen takia, että siitä löytyy niin runsaasti alkaloideja. Siinä on enemmän alkaloideja mitä tuossa käärmeenpistonyrtissä kaiken kaikkiaan.

Komealupiini – mä aikoinaan olen koirien ja kissojen kanssa yrittänyt miettiä itsekseni sitä, että minkä takia komealupiini pitäisi säilyttää. Yrittänyt keksiä väkisin jotain syitä, kun sitä ei saisi säilyttää. Sehän on nykyään sellainen, että se on säädetty, että se on kansallisesti haitallinen vieraslaji. Että maahantuonti, kasvatus, myynti ja muu hallussapito ja ympäristöön päästäminen on kielletty.

ML: Kuulostaa rikolliselta [nauraa].

JPS: Kuulostaa rikolliselta, ja nykyään, aina kun mä tapaan komealupiinin, niin se on saman tien, se on… tapa tapaessasi. [nauraa]. Eikun miten tämä sanotaan?

ML: Tapaa tavattaessa, ehkä, tai jotain sellaista.

JPS: Joo, just näin. Sinulla tämä kieli paljon paremmin taipuu. Mutta siis oikeasti näin, että kyllä ne pitäisi kaikki vaan hävittää, ja niitä pyritäänkin hävittämään. Toki aika paljon hommaa siinä siis on; että se on ärsyttävä laji kaiken kaikkiaan. Monethan tykkää, kun se on tuolla tienvarsilla ja ojanvarsilla - ja kauniistihan se kukkii - että on se kauniinnäköinen ja muuta. Ja sitten ne ei ymmärrä ollenkaan sitä, kuinka paljon se vie Suomen luonnonvaraisilta niitty- ja ojanvarsikasveilta tilaa. Eli tavallaan tässä kohtaa yhden lajin - eli komealupiinin - tappaminen paikallisesti sukupuuttoon Suomesta olisi tosi hyvä asia, kun se tarkottaisi kymmenien muiden lajien eloonjäämismahdollisuuksia. Nyt se valtaa - se on niin invasiivinen laji, että se valtaa tilaa kaikilta muilta lajeilta. Että kyllä mä mieluummin näkisin tienvarsilla ja ojanvarsilla Suomen luonnonvaraisia niittykasveja, kukkivia kasveja, kymmenittäin erilaisia. Siitä seuraisi myös se, että siellä olisi kymmenittäin erilaisia perhosia, pörriäisiä, kimalaisia, pölyttäjiä ylipäänsä.

Lupiinin ongelma sitten taas on se, että kun siinä on niin paljon niitä alkaloideja, niin sillä ei tahdo olla vihollisia Suomen mittakaavassa. Eli tavallaan se kasvinsyöjien arsenaali on todella mitätön mikä vaivaa lupiinia. Sillä on ihan tämmönen ylivertainen asema. Se valtaa kasveilta tilan, eikä kukaan oikein sitä ravinnokseenkaan pysty käyttämään. Niin se on tällainen, että kukaan ei sitä tuhoa, jos ihminen ei pikku hiljaa auta itse tavallaan sen lajin hävittämisessä.
Se on hyvä esimerkki tästä näin, että miten yhdestä lajista eroon pääseminen auttaa monia muita. Jos puhuttiin silloin edellisellä kertaa tuolla, mikäs se nyt oli, se oli toi Rosa rugosa, eli –

ML: Kurttulehtiruusu.

JPS: Kurttulehtiruususta puhuttiin silloin, että siitäkin pitäisi eroon päästä ja pyritäänkin pääsemään, käytännössä.

ML: Eli taas palataan ehkä vähän siihen ulkoinen kauneus vrs. sisäinen kauneus - asiaankin. Että onhan lupiini tosiaan ihan kaunis katsella ja upean värisiä ja hienoja kukkia, mutta toi on se syy, miksi siitä pitäisi päästä eroon. Että kun se vie niin paljon elintilaa muilta kasveilta ja sitä monimuotoisuutta vähentää aika ratkaisevastikin.

JPS: Mutta se, mitä mä tossa äsken sanoin, että yritin hakee koirien ja kissojen kanssa syitä komealupiinista pitää kiinni, niin kyllä se syy olisi oikeestaan se, että kyllä se pystyy todella hienon alkaloidikoostumuksen kuitenkin tekemään ja tosi runsaasti. Että se tekee niin valtavan pitoisuuden, että oon itsekin yllättynyt oikeasti, kun me Luntamon Nikon kans sitä on analysoitu kemian laitoksella. Ja taas sitten myös yhteistyössä tehty Satu Ramulan ja Aino Kalskeen kanssa biologian laitoksella tätä tutkimusta, niin yllättävän suuret pitoisuudet. Että siinä ei täsmää yhtään se, mitä äsken puhuin, että alhainen pitoisuus riittää - lupiini
pistää ihan överiksi tavallaan ne pitoisuudet. Että ehkä ne yhdisteet ei ole sitten aivan niin tehokkaita sinällään. Mutta siellä on siis paljon niitä koko kasvissa. Silloinhan se on tosi hyvä kasvi muuten, kun se on hernekasvi ja näin, niin varmaankin nämä herneet, mitä se tuottaa - nämä siemenet - niin ovat varmaan hyvin proteiinipitoisia, että sillä tavalla nämä hernekasvit muuten olisi hyviä ravintokasveina. Mutta jos joku lehmä tai laiduneläin ylipäänsä erehtyy syömään - niinku välillä toki erehtyvätkin syömään, niin niille saattaa tulla maksavaurioita, ja jälkeläisille saattaa tulla jopa kehityshäiriöitä sitten sitä kautta, kun ne alkaloidit siirtyy niihin vasikoihin. Et siten kyllä tosi haitallinen myöskin sitä kautta.

ML: Alkaloiditkin taitaa olla aika moninainen yhdisteryhmä. Alkaloideja on hyvin monenlaisia, vai oonko väärässä?

JPS: On on. Tämäkin on nyt sitten – tässä (lupiinissa) on tällaisia kinolitsidiinialkaloideja, mitkä on vähän erilaisia, mitä nuo äskeiset indolitsidiinialkaloidit
oli. Ja muutama yhdiste-esimerkki, nii lupiniini löytyy lupiinista.

ML: Yllätys, yllätys!

JPS: Yksinkertaisin melkein näistä yhdisteistä. Sitten on lupaniini. Se on melkein tuplasti monimutkaisempi. Se on tommoinen biskinolitsidiinialkaloidi yhdessä sparteiinin kanssa. Ja ne on niitä yleisimpiä yhdisteitä tässä. Sitten se haittapuoli vielä on se, että siitepölystäkin löytyy sitten alkaloideja. Että periaatteessa on mahdollista se, että pölyttäjät - vaikka kimalaiset ja ampiaiset - saattavat viedä mukanaan sitten sitä alkaloidirikasta siitepölyä eteenpäin ja sitä kautta sitten voi vaikuttaa vaikka kimalaisten lisääntymiseen. Ja sitä en osaa sanoo, että käytetäänkö sitä, tai käyttääkö noi normaalisti hunajaa tekevät mehiläiset, niin miten ne käyttää lupiinia. Mahtaako ne - toivottavasti ei - käydä komealupiinilupiinilla. Se vielä tästä puuttuisikin tietenkin, että ne siirtäisi hunajaankin sitten niitä yhdisteistä, mutta todennäköisesti ja toivottavasti näin ei kuitenkaan käy.

ML: Selvä. Siinä tuli nyt aika paljon perusteita. Itsekin ehkä olen sitä miettinyt, et onko se lupiini nyt sitten niin haitallinen ja hankala, mutta nyt on perusteita sitten moneen suuntaan - että onhan se - mutta toisaalta kiinnostava alkaloiditehdas sitten kemistille.

JPS: Ja sitten vielä yks juttu… Me on löydetty noiden Satu Ramulan ja Aino Kalskeen kanssa - kun on analysoitu näitä lajeja paljon - niin tosi mielenkiintonen mun mielestä havainto, joka on vielä hyvä syy oikeasti myöskin päästä eroon tästä suomalaisesta komealupiinista. Ja se on se, että kun Satu ja Aino tutkimuksessaan, niin heillä oli mukana näitä alkuperäisiä pohjoisamerikkalaisia yksilöitä, kun sieltähän se on tullu alun perin Suomeen. Ja sitten verrattiin niitä näihin Suomessa kasvaviin komealupiineihin, niin havaittiin selkeästi se, että täällä Suomen oloissa, kun se on sata vuotta ollut täällä suurin piirtein. Ja täällähän ei ole niin paljon vihollisia – luontaisia - mitä PohjoisAmerikassa on ollut. Niin se on vähän niinkuin rentoutunut omalla tavallaan siinä puolustuksessa mitä käy kasveille, kun hyönteiset poistetaan kuvasta, niin ne tavallaan lähtee rentoutumaan… kun ei ole mitään syytä enää tehdä tiettyjä yhdisteitä.

Niin suomalaisella komealupiinilla myöskin alkaloidien monimuotosuus on alentunut, versus se pohjoisamerikkalainen kantamuoto. Mikä on siten - kun mietitään monesti tätä luonnon kemiallisen monimuotoisuuden aspektia - niin lupiini on lähteny itsekin jo sille tielle. Että kemiallinen monimuotosuus Suomessa on lähtenyt jo alenemaan. Mun mielestä me voidaan alentaa se sitten nollaan asti. Että eroon koko lajista vaan, kun hän on itse jo lähtenyt liikenteeseen siihen suuntaan.

ML: Joo, ei anneta lupiinin näyttää esimerkkiä nyt tässä kemiallisen monimuotoisuuden kohtalossa.

JPS: Ei. Tähän meidän muuten pitää palata sitten myöhemmin. Vaikka joku oma podcast-jakso tai muuta, mutta tämä on tosi merkittävä oikeasti, että kuinka paljon hyönteisten läsnäolo vaikuttaa kasvien kemialliseen monimuotosuuteen ylipäänsä. Se on ihan ihmiskunnankin kannalta merkittävä juttu. Siihen täytyy palata, erikseen.

ML: Eli palataan siihen taas, että ajattelevatko kasvit, vai mikä aiheuttaa sen, että erilaisia yhdisteitä muodostuu. Selvä. Mutta nyt on siis tutustuttu näistä suomalaisista myrkyllisistä kasveista käärmeenpistonyrttiin ja lupiiniin. Mikäs sitten olisi seuraava kiinnostava laji?

JPS: No sitten sellainen - jos mennään vielä tolla samalla linjalla. Eli alkaloideista lähdettiin liikenteeseen, niin ehkä tuommoinen… No lupiinin nyt kaikki tietenkin tuntee, mutta keltamoa kaikki välttämättä ehkä ei tunne lajina. Halusin sen ottaa ihan sen takia, et siinä on tiettyjä tunnusmerkkejä, mistä sen ehkä voi oppia tuntemaankin, kun uusi laji on aina kiinnostava ehkä tunnistaa. Ensinnäkin keltamo kuuluu unikkokasveihin, eli Papaveraceae-kasviheimoon. Ja unikkokasvithan… Tai itselle nyt ainakin tulee mieleen kemistinä heti - tulee oopiumunikko mieleen - Papaver somniferum, mistä löydetään morfiinia ja kodeiinia,
jotka on tottakai voimakkaita lääkeaineita, kipulääkkeitä. Kodeiinistahan tulee morfiinia ihmisen kehossa, kun kodeiinissa yks metyyliryhmä lähtee irti. Sehän on mitä voimakkain kipulääkkeen, jota määrätään kotiinkin ihmiselle – kodeiinipillereitä - välillä. Unikostahan sitten saadaan tuosta morfiinista vielä, niinkuin tiedät niin Bayer aikoinaan onnistui tekemään morfiinista asetyloimalla heroiinia. Se on Bayerin keksintö käytännössä. Heroiinia tekivät, kun asetyloivat… Ajattelivat, niinkuin aspiriinista puhuttiin, edellisessä jaksossako se oli? Aspiriinista puhuttiin sillon aikoinaan. Sama mekanismi, asetylointi, niin ei tässä kohtaa sitten toiminutkaan, vaikka asetyylisalisyylihapolle se oli tavallaan hyvä mekanismi. Eli siinä, missä tosiaan asetylointi tohon salisyylihappoon teki semmosen vaikutuksen, että se ei niin paljon sitten ärsyttänykkään se aspiriini vatsaa, niin tosiaan morfiinista saatiinkin sitten samalla reaktiolla heroiinia. Eli siinä meni vähän niin kuin metsään tämä asetylointiyritys. Mutta siinä tulee mielikuva taas siitä, että miten nämä alkaloidit aika voimakkaita aineita tosiaan on - joko lääke- tai viihdekäytössä. Mutta siis tossa oopiumunikossakin, jos tietää sen, että siitähän viilletään sitä maitiaisnestettä siitä kotahedelmästä ulos - ja sitten kerätään sitä maitiaisnestettä talteen. Tässäkin tässä keltamossa, jos tämän varren nyt katkaisee - sulla on tuossa tuommoinen - tuossa noin, kato - jos tosta nyt varovasti katkasee… Oho - niin, tuli pikkuisen sormillekin, mitä tietenkään ei välttämättä paljon tarttis tulla. Niin sieltä lähtee vuotamaan ihan selkeesti tollanen oranssinkeltanen maitiaisneste.

ML: Oikein tuollainen intensiivisen värinen keltainen.

JPS: Tosi värjäävä. Tätä kyllä on aikoinaan tullu kerättyä aika paljon - niin ei nyt pitäisi sormin tietenkään sitä kerätä - mutta sitten vahingossa saattaa tullakin. Että ei oo nyt ihan akuutisti tappavaa – sen oon itse huomannut, kun oon vielä hengissä vaikka aika paljon olenkin altistunut tolle. Mutta kuitenkin tuossa maitiaisnesteessä erityisesti, niin siinä on erityisen runsaasti alkaloideja. Yleisesti ottaen täytyy sanoa, että jos et tiedä, että maitiaisneste on vaaratonta, niin
siihen kannattaa aina suhtautua siten, että se on harmillista. Että se on tyräkkienkin kanssa tuolla sisäpuutarhavideoiden yhteydessä monta kertaa sanottu, että oikeesti tyräkkienkin maitiaisneste, niin se on haitallista ja ärsyttävää. Niin kannattaa niin suhtautua. Tuossa on törkeen mukavat pitosuudet alkaloideija: toistakymmentä alkoloidia löytyy ihan helposti tuosta maitiaisnesteestä. Löytyy toki muualtakin kasvista, mutta erityisesti tuo maitiaisneste on tosi hyvä puolustuskeino tällä kasvilla. Isokinoliinialkaloideja - kun on alkaloidien tämmöisiä tiettyjä perusryhmiä - niin isokinoliinialkaloidit. Ja yksi esimerkki on kelidoniini. Kun tämä laji on Chelidonium majus. Niin yksi esimerkki on kelidoniini. Sitten on kelerytriini. Ja muunmuassa berberiiniäkin löytyy tästä lajista.
Tässä voidaankin ehkä sanoa, että vaikka monet alkaloidit on haitallisia, niin ei nämä välttämättä sitten kuitenkaan kaikki niin haitallisia ole - tämänkään lajin alkaloidit, koska osaa niistä myydään ihan kaupan luontaistuotehyllyllä. Siellä on yksi - en nyt lähde mainostamaan - yks tietty tohtori ja hänen tuotesarjansa, niin sisältää myöskin näitä mainittuja alkaloideja, tai alkaloidin. Ja ne pilleritkin on keltaisia, niinku toi maitiaisnestekin on keltainen. Ettei ne kaikki alkaloidit nyt sitten kuitenkaan niin vaarallisia ole mitä toiset. Eli niissäkin on eroa, niinkuin aineissa ylipäänsä. Eli taas kerran - niin kuin puhuttiin aikasemmin - että tanniinit ei sinällään kerro yhtään mitään terminä niin ei alkaloiditkaan kerro, että alkaloidien joukossa totta kai on toisia, jotka on myrkyllisempiä, haitallisempia, ja toiset on sitten vähemmän haitallisia. Ihan niinkuin tuo morfiini versus heroiini esimerkkinä, että pienet erot rakenteessa tekevät merkittävän eron kuitenkin sitten siihen vaikutukseen.

ML: Mikä sen intensiivisen keltasen värin aiheuttaa?

JPS: Se on sen yhdisteen väri. Että tämä on puhdistettunakin - me on puhdistettu näitä yhdisteitä - niin ne on väriltään keltaisia.

ML: Ne alkaloidit?

JPS: Kyllä. Ne on väriltään tuommoisia kellertäviä sitten osa näistä aineista. Että aika harvoinhan, jos nyt on tottunut polyfenoleitten kanssa paljon touhuumaan, niin nehän on monet aivan värittömiä, vaaleita. Jotkut flavonoidit saattaa olla vähän kellertäviä. Tottakai sitten antosyaanit on punertavia. Mut joo, nämä yhdisteet on kellertäviä.

ML: Joo, siks mä kysyinkin, koska jotenkin olin ehkä ajatellut, et alkaloiditkin ois myös värittömiä, mutta ne nimenomaan aiheuttaa sen voimakkaan keltasen värin tähän keltamoon?

JPS: Näin itse sen ymmärtäisin, että sieltä se tulee. Tuota keltasta väriainetta olen analysoinut, niin ei sieltä tullut siitä analyysista polyfenoleja silmiin. Eli mitään
normaalia, mitä voisi keltasena tavallaan pitää, tai sitten toinen vaihtoehto olisi, että karotenoideja olisi paljon. Eikä niitäkään näkynyt, et kyllä ne alkaloidit sieltä silmille hyökkäsi ihan kirkkaasti. Ei nyt yksinomaan, mutta kuitenkin ihan vallitsevana yhdisteryhmänä.

ML: Sanoitko, että niitä löytyy sekä kukista että lehdistä että… No toi maitiaisneste nyt olikin tuolla varressa.

JPS: No se on erityisen tottakai rikasta ja puhdasta sen aineen suhteen, mutta pitäsi niitä löytyä läpi koko kasvin. Ei niin tarkkaan vielä oo itse tutkittu, että voidaan tietää. Voi olla, että sitten tottakai pitoisuuseroja löytyy valtavan suuriakin, mutta läpi koko kasvin, kuitenkin tuota maitiaisnestettä on - kyllä nuo lehdetkin tuossa, jos lähtee rikkomaan sitä rakennetta, niin kyllä sieltä se keltanen tihkuu kuitenkin esille. Voi aiheuttaa ihottumaa, kosketusihottumaa, mikä on siten jännä, kun sitä on kumminkin ennen käytetty muunmuassa syylien ja känsien poistamiseen. No, syylät ja känsät toisaalta kuolee sit siihen varmaankin, näitten yhdisteiden ansiosta.

ML: Kai se taas palaa siihen annoskysymykseen vähän, et isoina annoksina myrkky ja sitten ehkä vähän pienempänä annoksena - jos vaikuttaa sinne samoihin kohteisiin - niin saattaa sitten olla jopa hyödyksi.

JPS: Kirjallisuuden mukaan antibakteerisia ominaisuuksia ja jopa ihan syöpätutkimuksiakin on pohdittu . Toki ei ole vielä mitään läpimurtoa tehty näidenkään
suhteen sillä rintamalla. Mutta aika paljon. Että vanha lääkekasvi se oikeasti on Muinaistulokas Suomen mittakaavalla - ajatellaan, että keltamo on tullut ehkä
keskiajalla tänne munkkien mukana. Luostarien ympäristöstä lähtenyt leviämään ja asutusten ympäristöstä enemmän löytynyt. Nythän sitä löytyy tuolta melkein
pyöräteitten varsilta ja Turustakin Aurajoen rannalta aika paljon. Että siten laajalle levinnyt, mutta asutusten ympäristöstä. Tulokaslaji aikoinaan ollut. Että tuotu
todennäkösesti munkkien mukana lääkekasvina sitten tänne. Nyt kun tunnetaan tavallaan paremmin, niin nyt me ollaan niinku, et voi voi, se on
myrkyllinen. Eiks vaan? Ennen pidettiin kivana sitä, kun sillä voi teoreettisesti ja käytännössäkin ehkä hoitaa jotain tiettyjä vaivoja. Nyt me tavallaan tunnetaan ja
tiedetään liian paljon, niin pidetään tottakai… Mikä hyvä tottakai onkin: ollaan vähän varovaisempia kuin ennen sitten näiden aineiden kanssa. Parempi katsoa kuin katua.

ML: Tunnustan, että mä en oo kiinnittäny huomiota koko keltamoon. Aika taas tämmöinen pieni ja vaatimaton kasvi, missä on kyllä ihan tämä keltainen kukka. Ja
tosiaan nyt ainakin tietää, et sen tunnistaa siitä maitiaisnesteestä, jos vähän katkoo tuota vartta. Että varmasti tavallaan helppo nyt löytää jatkossa, kun osaa kiinnittää huomiota.

JPS: Niin, ja katsos, kun nyt sä olet kellukoista kauhean kiinnostunut varmaankin, etkös olekin, kun puhuttiin –

ML: Valtavan kiinnostunut!

JPS: Kyllä. Puhuttiin silloin juhannuslajien yhteydessä kellukoista, niin aika paljon kun löytää tuota kyläkellukkaa, niin tuppaa aika paljon samoista ympäristöistä kyläkellukan kanssa löytämään keltamoa. Alkukesästä on helpompi löytää kun se kukkii toi keltanen kukka. Ihan niinkuin löytyy kyläkellukastakin se keltainen kukka, niin siinä vierekkäin kellertävät sitten. Toisessa on paljon tanniineja, toisessa on paljon alkaloideja.

ML: Siinäpä hyvä kombinaatio.

JPS: Joo.

ML: Hyvä. Jatketaankos me seuraavien lajien pariin?

JPS: Kyllä, mennään etiäpäin.

ML: Itselle ainakin, jos mietti etukäteen, että mitä olisi Suomen luonnonvaraisia myrkyllisiä kasveja, niin kielo tulee mieleen. Kieloja oli tarkoitus ehkä nyt seuraavaksi vähän katsella.

JPS: Joo, mä aina tämän rakennan vähän niinkuin omalla tavallani tämän tarinan. Että on tämmöisiä tavanomasia, mutta sitten on vähän niinkuin erikoisempiakin (lajeja) mukana. Tässä nyt ei kaikkia tietenkään ehdi. Kyllähän täällä Suomessa nyt löytyy monta kymmentä myrkyllistä lajia, mutta varsinkin täältä Ruissalon tammilehdoista - kun itse tykkään keväällä tammilehtojen pohjalta miettiä – niin tuossa nyt näkyy metsäkielo, se nyt on kaikille tuttu tietenkin, millainen on metsäkielo. Keväällä varsinkin, kun se kukkii alkukesästä tuossa sitten, niin tuntuu, että se jopa valtaa sen metsän pohjan tuolla lehdoissa. Mutta ei se nyt siten tietenkään valtaa, miten lupiini valtaa. Kyllä se antaa muillekkin tilaa. Sehän on Suomen kansalliskukka, eikös olekkin?

ML: Taitaa olla.

JPS: Siten taas jännä, kun se on Convallaria majalis -niminen laji, ja se on Convallariasuvun ainoa laji. Taas tämmönen esimerkki, että tätä lajia varten on perustettu oma suku. Se on siellä sitten tämä metsäkielo.

ML: Mikäs ne metsäkielon myrkylliset ominaisuudet sitten aiheuttaa? Onko siellä jotain tiettyjä yhdisteitä, jotka –

JPS: Joo, tästä ei pitäisi löytyä alkaloideja, joita äsken katsottiin edellisten lajien yhteydessä. Että mennään nyt siihen toiseen isoon myrkkyjen ryhmään. Eli tuonne triterpenoideihin. Eli tuommoinen iso rasvaliukonen terpeeniluokkaan kuuluva ydinrakenne. Niistä osa on steroideja. Ja tässäkin ne triterpenoidit, mitä tästä löytyy, on steroideja. Ja niihin steroideihin on liittynyt sokeriyksikköjä. Ja sitä kautta näistä yhdisteistä puhutaan sydänglykosidena. Nämä vaikuttavat siis sydänlihakseen, ihan jopa lääkkeenomasesti. Näitä on käytetty sydämen vajaatoiminnan hoitoon. Ja käytännön tasolla, niin täältä löytyy tuommoista kuin konvallatoksiini. Kuuluu kardenoliiniglykosideihin, mikä on vaikea. Kardenolidi on se perusyksikkö, mikä löytyy sieltä, missä on kiinni niitä sokeriyksiköitä sitten. Näissä sydänglykosideissa niin niissä on eroa joskus siinä keskusyksikössä millainen se on tarkalleen ottaen, plus sitten millaisia sokereita siinä on kiinni, niin sieltä tulee ne erot. Ja muutama sata erilaista sydänglykosidia sitten löytyy kasvikunnasta. Nämä sydänglykosidit on varmaan ihmisille tuttuja tuosta Digitaliksesta. Digitalis purpurea on sitten taas rohtosormustinkukka. Digitalis taitaa olla ihan sydämen vajaatoimintaan käytetty lääke. Ja se yhdiste, mikä siinä on vaikuttavana aineena, on digitoksiini. Mut sitä digitoksiinia sitten taas ei löydy metsäkielosta, mut tämä konvallatoksiini niin se on sen digitoksiinin tavallaan sisaryhdiste. Samankaltanen, muttei aivan samanlainen. Ja sitäkin on aikoinaan käytetty, ymmärtääkseni tuota digitoksiinia, eli tota Digitalista on käytetty yli 200 vuotta jo lääkeaineena. Ehkä silloin alun perin ei ihan lääkeainelääkeaineena, mutta kuitenkin sydämen vajaatoiminnan hoitoon. Yrttinähän sitä nykyään on vähän niinkuin vaarallista käyttää, yrttilähtösesti, mut sieltähän se kaikki varmaan on aikoinaan lähtenyt, niin tätä konvallatoksiiniakin on sitten käytetty samankaltasesti aikoinaan tähän tarkoitukseen.

ML: Onko kielo taas kokonaan myrkyllinen? Onko se myrkyllisyys sekä lehdissä että kukassa että juurissa, vai?

JPS: Täytyy sanoa niin, että vaikuttasi siltä, että tämä lehti, niin vanhemmiten se lähtee akkumuloimaan enemmän näitä sydänglykosideja. Eli keväällä ei välttämätä ole niitä niin helppo löytää mitä syksyllä. Sitten kun siinä tulee se marja, niin marjat, mitkä toki on sellaisia, mitkä ehkä houkuttelee sitten joitakin - tiedätkös pistämään suuhunsa. Jos nyt ajatellaan pikkulapsia tai muita, niin tuskin kukaan tuota lehteä pistää suuhunsa, mutta ehkä joku marja voi houkutella, niin marjoista sitten löytyy enemmän, että marjat on varmaan se potentiaalisin haitallinen osa tätä metsäkieloa käytännössä. Sieltä se sitten tulee se potentiaalinen myrkytys, jos on tullakseen.

Siitä on aika mielenkiintonen tämä, että kun miettii tätä, että kuin me nyt kesällä, kun on lämmin ja muuta, hikoillaan aika paljon ja menetetään tiettyjä kivennäisaineita, ja tulee tämmöisiä elektrolyyttitasapainohäiriöitä - kramppeja lihaksiin - sitä kautta. Tätä asiaa nyt en niin tarkkaan tavallaan tunne, mutta nämä sydänglykosidit, niin ne pystyy vaikuttamaan tohon sydänlihaksen solunsisäiseen natriumin ja kalsiumin ionipumppuihin. Eli miten natriumia ja kalsiumia kerääntyy siis sinne sydänlihaksen soluihin. Ja mitä enemmän ne tavallaan pakottaa sitä kalsiumia sinne sit kerääntymään, niin sitä voimakkaammaksi saadaan tavallaan se sydänlihaksen toiminta ja supistuminen. Sitä kautta saadaan sitten voimistettua sitä sydänlihaksen toimintaa, mutta myöskin rytmiin voidaan vaikuttaa. Mutta sitten siinä se haittapuoli ymmärtääkseni on se, että jos sitä kalsiumia siinä kertyy liikaa, niin se saattaa altistaa rytmihäiriöille. Ja täähän on aina tämmöinen veteen piirretty viiva: koska sulla on kaikki kunnossa tai se siirtyy rytmihäiriön puolelle. Niin silloin näitten lääkeaineittenkin kanssa, kun tätä on seurannut aika läheltä tuossa sukulaistenkin keskuudessa, niin kyllä se aika hienovaraista on tavallaan se lääkityksenkin annostelu, että koska se toimii. Aika yksilöllistä kuitenkin, että se löytyy sitten oikealla tavalla. Ei saa olla tavallaan liikaa sitä kalsiumia siellä, mutta pitää olla riittävän paljon, että saadan voimistettua sitä sydänlihaksen toimintaa. Et siinä mielessä tosi vaarallista se, että jos lähdetään yrttikäytössä käyttämään näitä, mistä löytyy sydänglykosideja. Kun tosiaan nämä aineet, niinkun ne riippuu niiden aineiden rakenteesta ja sokereitten rakenteesta, mitä siellä on kiinni, että miten ne sieltä irtoaa, ja miten ne imeytyy. Niin saattaa olla tosi pitkiä eroja sitten imeytymisajoissakin, niin sitä kautta voi tulla tavallaan myöhässä se vaikutus, jos lähtee erehdyksessä nauttimaan semmoista, mitä lääkäri ei ole määrännyt. Että aika varovainen saa olla näiden kanssa.

ML: Eli entistä enemmän syitä ehkä ihailla kieloja vain siellä metsässä. Toki tosi kauniita katseltavia. Vähän tossa kun perehdyin aiheeseen ja just näihin vanhoihin, mihin kaikkeen näitä lajeja on käytetty, niin yksi oli se, että kielon yhdisteet voisi vaikuttaa tohon maalaisjärjen kehittymiseen. Se kyllä vähän alkoi houkutella, että pitäisikö sitten pieni kielokimppu olla vaikka aina eteisessä, jos siitä tulisi jotain sellaista pientä maalaisjärkeä…

JPS: Riittääkö se, kun katsoo kerran päivässä, vai miten –

ML: Mä luulen, että se saattaa riittää. Kuulostaa maalaisjärkijutulta.

JPS: Se on muuten tosi tarpeellinen. Sitä ei oo koskaan liikaa. Et sitä tarvitaan, niinkuin, mulla on aina se ostoslistassakin mukana, kun mä meen kauppaan. Vaikka mä en koskaan löydä sitä sieltä [nauraa] kaupasta.

ML: Joo, mulla on vähän toi sama, kun mä oon toivonut joulupukilta kolmatta kättä, koska se ois kauheen kätevä, kun ois joskus niitä ylimääräisiä käsiä, mutta ei oo löytynyt. Ehkä nyt on sitten maalaisjärkevää kuitenkin jättää ne kielot keräämättä ja –

JPS: No joo, ei kannata lähtee leikkimään.

ML: Pitää suhtautua kunnioittaen.

JPS: Ei kannata lähteä leikkimään semmoisten asioiden kanssa, minkä nyt kuitenkin tietää. Sen takia näistä on hyvä tietää se, että ne on myrkyllisiä. Ja sitten se, että miten myrkyllisiä ne on. Ei varmaan kannata lähteä testaamaan. Kai se nyt riittää, että ne on myrkyllisiä. Että ei nyt varmaan tarvitse tietää, että onko viisi vai kuusi marjaa vai seitsemän marjaa. Ne on myrkyllisiä, kannattaa välttää. Ei me voida tässä kohtaa nyt sanoa, että mikä on se absoluuttinen raja sitten painokiloa kohti näitten suhteen. Mutta samankaltasia aineita muuten, kun kattoo Avaraa luontoakin, niin siellä on sellaisia kirkkaanvihreitä sammakoita välillä, tiedätkö, jotka hyppii tropiikissa. Jotkut niistä sammakoista erittää myöskin siihen ihon pintaan näitä sydänglykosideja. Joka sitten -voit kuvitella - et kuinka haitallinen se on sitten taas sen sammakon vihollisille. Jotkut sitten taas nämä ketkä metsästää siellä tropiikissa, käyttää nuolimyrkkyinä näitä samoja sammakon pinnan aineita. Pitää vaan olla tosi varovainen, että kun sitä pistää siihen nuoleen, tiedätkös, niin ei saa vahingossakaan nirhasta itseensä sitten, että jos se siirtyy verenkiertoon, niin se on sitten sitä myöten haitallinen. Se oli metsäkielo. Näistä on vähän löydetty myöskin noita saponiineja, mutta saponiinit toimii sitten tommoisena aasinsiltana tuohon seuraavaan lajiin. Saponiinit on semmonen… Ne on niinkuin samanlainen yhdisteryhmä vähän mitä nämä sydänglykosidit, että niissäkin on keskellä se triterpenoidirunko. Se erittäin rasvaliukoinen runko. Ja niissäkin on kiinni sokereita, niinkuin noissa sydänglykosideissakin on. Mutta saponiineissa, paitsi et se keskimmäinen, se triterpenoidirunko on jonkun verran erilainen rakenteeltaan, niin sitten saponiineissa siihen runkoon on kiinnittynyt useita sokeriyksiköitä ja jopa molemmille tai useille puolille sitä steroidirunkoa. Joka tavallaan saa niihin sellaisia amfifiilisia ominaisuuksia. Ne ei oikein osaa päättää, että onko ne rasvaliukoisia vai vesiliukoisia, kun tavallaan keskeltä rasvaliukosia ja sitten reunoilta vesiliukoisia, sokeriosiensa ansiosta. Sitä kautta ne tekee vesiliuoksesta semmoisen…

Ne käyttäytyy saippuamaisesti, ne tekee sellaisen… ne rupee tekemään - no, kyllä sä tiedät - semmoisen saippuamaisen kuplivan liuoksen tekee sitten. Siitä tulee se nimikin saponiinit. Niitä voidaan käyttää myöskin sitten pesuaineina, pesuaineitten tapaan.

ML: Eikös saippuayhdisteet oo just senkaltaisia, että niissä pystyy se lipofiilinen pää tunkeutumaan sinne rasvaan, ja sitten niissä on kuitenki se hydrofiilinen pää, joka sitten tavallaan just hajottaa sitä, ja sitten pystyy –

JPS: Niin, eikös olo kiva, että ne pystyy tavallaan poistamaan sekä vesiliukoisen että rasvaliukoisen lian, jos siten ajatellaan. Seuraava laji metsäkielon jälkeen mulla oli toi kalliokielo. Mä tykkäsin ite… Mä en tuntenut kalliokieloa siis vielä ihan muutamaakaan vuotta sitten, mutta löysin sen, tässä Ruissalossa tuli vastaan, tämä mikä nyt tuossa on. Jollain tavalla vielä ylevämmän näköinen mitä tuo metsäkielo.

ML: Joo, en… Taas, jos ois vaan sanottu, että on kielo, niin se ois ollut mulle toi metsäkielo. Nimenomaan jotenkin se perinteinen kielo. Että en ollut tiennyt, että tämmöstä kalliokieloa edes on olemassa, mutta hyvä tietää, koska hän on isompi ja komeampi kuin metsäkielo.

JPS: Se on vähän isompi ja komeampi, ja sitten tosiaan se menee hiukan, niinkuin, meillä on tässä nyt vaihtoehtoja täällä, että sitten kun tulee tänne näin puutarhaan kiertelemään, niin täältä löytyy kalliokieloa, ja sit löytyy… Tässä meillä on nyt edessämme todennäkösesti kalliokielon tavallaan vielä kookkaampi sukulainen eli lehtokielo. Lehtokielo on ilmeisesti paljon harvinaisempi luonnossa luonnonvarasena mitä kalliokielo. Muuten ne on samankaltasia mitä aikaisemmin puhuttiin tosta ahomansikka versus ukkomansikka: ukkomansikka oli paljon, paljon, paljon suurempi, muuten ihan samannäkönen. Tämäkin lehtokielo on valtavankokoinen, mutta kalliokielo on yleisempi. En mä tätä lehtokieloa mielestäni ole nähnyt täälllä Ruissalossa luonnonvaraisena muuten, mutta kalliokieloa kyllä. Tosi kauniisti tavallaan tohon varteen pistää nuo kukat roikkumaan sitten - nyt meillä ei enää kukkia tässä ole, mutta nähdään, että kukat tuossa on ollut, niin tosi hienosti sarjassa tulee kukkia tuohon noin roikkumaan alaspäin, että se on aika kauniin näköinen sinällään.

ML: Kuvista näin, että kukat on tavallaan just samanlaiset kun sen perinteisen (metsä)kielonkin, mut sitten ne on tässä just isommassa mittakaavassa, nii se tekee siit vielä näyttävämmän.

JPS: Niin, ja ne on tuolla tavalla, tiedätkös, eri tavalla, että ne on tollain niinkuin pum, pum, pum, pum, sarjassa, että kun tuossa tavallisessa kielossa ne on vähän niinkuin ryppäässä, mikä roikkuu joka puolelle. Tuossa ne on yhdellä puolella tuossa kukkavarressa ja alaspäin kaikki samalla puolella sarjassa. Sillä tavallä helppo erottaa tosta metsäkielosta. Siten aika merkillinen, kun äsken tuo metsäkielo, niin se oli tuon Convallaria-suvun ainoa laji. Eli tämä ei siis kuulu edes samaan sukuun. Tää on Polygonatum odoratum, kalliokielo, että sillä on sitten taas oma torvikielojen suku, mihin se kuuluu. Ja sama juttu vähän niinkuin tuossa metsäkieloillakin, niin marjat ilmeisesti, mitä täälläkin näkyy, niin marjat on ilmeisesti tässä sitten se myrkyllisin osa, mistä löytyy niitä saponiineja kaikkein eniten.

ML: Onks se sitten juuri se toiminnallisuus - se saippuamaisuus - niissä saponiineissa se myrkyllisyyden aiheuttaja? Reagoiko ne sitten niitten niitä hyväksi käyttävien eliöiden kanssa jotenkin saippuamaisesti? Vai mikä siinä on se reaktioreitti, jos sydänglykosidit vaikuttivat sinne sydämen toimintaan?

JPS: Herbivoreihin en osaa ehkä sanoa, mut ihmisellä, tai ylipäänsä, jos on tämmösiä normaaleja verta sisältävia organismeja, nisäkkäitä, niin nämä aiheuttaa käytännössä hemolyysin. Eli ne voi hajottaa veren punasoluja, nämä saponiinit. Eli sitä kautta ne on haitallisia. Eli hemoglobiini pääsee siirtymään ympäröivään liuokseen tuolta punasoluhiukkasista näiden saponiinien avulla. Sitä kautta ne on haitallisia. Eli ei kannattaisi päästää verenkiertoon, kun ne voi aiheuttaa siellä sen hemolyysin, verenkierrossa. Mutta se hyvä uutinen tavallaan ihmisen kannalta on ehkä se, että… Vaikkei sitä kannata lähtee kokeilemaan tietenkään, mutta se hyvä uutinen on se, että nämä saponiinit ei kovinkaan hyvin imeydy, jos niitä oraalisesti nauttii. Niin suolesta, niin ne ei kovinkaan hyvin imeydy. Todennäkösesti sielläkään ne ei oikeen osaa päättää, että onko vesiliukoinen vai rasvaliukoinen, että tavallaan todennäkösesti käyttäytyy siellä samalla tavalla, näin pesuaineenkaltasesti. Ellei sitten lähde pilkkoutumaan sieltä ne sokeriyksiköt irti, ja tulee pelkästään se steroidirunko, tai se triterpenoidirunko sieltä vapautuu, niin toki se sitten sitä kautta voi imeytyä. Mutta sinällään ne ei oraalisesti nautittuna imeydy kovin hyvin, niin ne ei oo sillä tavalla haitallisia. Mutta jos ne pääsee verenkiertoon erityisesti, niin sitten. Eli tavallaan joku nuolimyrkkykaltasesti ne voisi hyvin toimiakin, että kun, tiedätkö, pakotetaan ne tuonne verenkiertoon, niin sitä kautta ne on sitten haitallisia. Mutta muuten ne on niinku teoriassa haitallisia nämä yhdisteet.

ML: Eli nämä kasvien myrkyt toimii tosi monella tapaa. Alkaloidit versus sydänglykosidit versus saponiinit, niin se niitten haitallisuus tulee erilaisista toiminnallisuuksista?

JPS: Tulee, ja sitten kaikkihan aina riippuu siitä, että mihin se päätyy, ja mitä kautta se päätyy, ja päätyykö se vai eikö se päädy. Onko se pieni, onko se suuri, onko se vesiliukoinen, onko se rasvaliukoinen. Kaikki nämä vaikuttaa siihen, et onko se lopulta sitten niin haitallinen kuin ajatellaan. Joskushan se on haitallinen se hajoamistuote, mikä sieltä syntyy. Ja se alkuperänen yhdiste ei ole haitallinen. Mutta nämäkin on, niin kuin jo sanottu, teoriassa erittäin haitallisia. Eli sen kun tietää, niin ei kannata varmaan testaamaan lähteä. Mutta sellaisen tiedon tuossa löysin, kun tähän itsekin vähän paremmin tutustuin, että siten on pidetty tosi vaarattomana tätä kalliokieloakin, että tämän juurakkoa oikeasti on käytetty aikoinaan tärkkelyksen lähteenä. Että se on ollut tosi hyvä tuommoinen vähän niinkuin perunakorvike, että on käytetty tuommoista termiä aikoinaan kuin ”kallioperuna” kalliokielosta. Eli hyvin tärkkelyspitonen iso juurakko, jossa siis ei ole niitä saponiineja eli se juurakko pitäisi olla näistä saponiineista vapaa. Eli siten turvallinen.

ML: Tai sit sitä ei vaan sillon tiedetty, että siellä on niitä saponiineja…

JPS: Ainakin on testattu aika hyvin, että sekin on hyvä tämmöinen lähtökohta monesti näitten lajien kohdalla - että kun tietää sitä aikalaisten, tiedätkös, 200 vuotta sitten käytetty ja tietylla tavalla havaittu, että ei ole ollut haitallinen, niin vaikka siellä olisikin niitä aineita ollut, niin sitten ne ei ehkä oo imeytynytkään, eikös vaan, että käytännössä ei oo ollut haitallinen, että on ollu turvallista nauttia. Että semmoinen tieto tästä löytyi tosiaan. Kalliokielo, ja sitä kannattaa hakea tuota toistakin, jos sattuu löytämään tuon lehtokielon. Etelä-Suomesta voi löytää sitä paremmin, jos lajia lähtee metsästämään luonnosta

ML: Selvä. Olikos siinä sitten meidän tämän päivän kielot?

JPS: Siinä oli kielot. Me saatiin kielojen kautta aasinsilta ensin sydänglykosideihin ja sitten noihin saponiineihin. Ja nyt me saadaan sitten tuosta kalliokielon saponiineista hyvä viimeinen johdanto tuohon viimeiseen lajiin. Nyt täytyy pikkuisen tavallaan venyttää ehkä tätä käsitettä edelleen, että mikä nyt on tämmöinen suomalainen luonnonvarainen laji. Tämä nyt ei välttämättä todellakaan ole luonnonvarainen tämä viimeinen laji, mutta erittäin kuitenkin yleinen Suomessa. Me tehdään varmaan jossain kohtaa toinen myrkyllisten lajien podcast, ja siinä me keskitytään enemmän puutarhan myrkyllisiin lajeihin. Mutta nyt meillä on tässä siis hevoskastanja. Tämä on puutarhalaji, mutta jos sä [naurahtaa] tämän pistät puutarhaasi, niin se on varmaan siinä sitten. Tai riippuu kuin iso puutarha sulla on.

ML: Ainakin tämä hevoskastanja on aivan valtava, että tämä peittää kyllä yhden pienen puutarhan ihan kokonaan. On tosi komea.

JPS: Tämä on aika hieno. Sen takia mä oikeastaan tämän otinkin, että kun keväisin, kun on - niinkuin aikasemminkin on puhuttu - kiva kierrellä ja katsella, kuinka luonto herää. Ja sitten noita puulajeja, kun niitä on tosi vaikea välillä tunnistaa, kun ei ole vielä lehtiä. Sit jos sä katsot tätä silmua, niin siinäkin mielessä tosi epätyypillinen suomalaiseksi lajiksi, kun sä silmua katsot, niin tämä on niin valtava tämä silmu. Se on sellainen vähän niinkuin magnoliamainen, tosi turpea, iso silmu. Minkä voit hyvin kuvitella, kun näitä lehtiä katsot, niin onhan nämä lehdetkin aika valtavan kokoiset. Siten pistää silmään siinä vaiheessa jo keväälla silmujen kannalta. Tosi ainutlaatuinen, ja on tämä nyt aika hieno oikeastaan puunakin. Nyt ei enää ole noita kukkia, mutta kukatkin on ihan valtavat tuollaiset, miten sen nyt sanoisi, helposti 15–20 senttiä tuo kukkavarsi ja ihan hirvittävän leveäkin vielä. Niintavallaan valtavan näyttävä - tuntuu että se jollain tavalla haluaa pullistella keväällä ja kesällä. Ja nyt kun me siirrytään pikku hiljaa syksyä kohti, niin nyt se rupeaa pullistelemaan, näetkös, näillä tämmöisillä hedelmillä. Tähän näin kukkavarteen tulee tämmöisiä pallomaisia vihreitä hedelmiä, joiden pinnassa on aika paljon tämmöisiä piikkejä. Pikkupojille varmaan tuttuja, ehkä. En tiiä, tiedäksää?

ML: En ole pikkupoika.

JPS: [naurahtaa]. Mutta mää tiedän! Nämä on kauhean kivoja, sitten nämä tässä vielä kasvaa isommaksi, katso, ja vähän nämä piikit kovettuu, niin näitä on kiva sitten kerätä ja… Joo, ei mennä sitä sen enempää siitä eteenpäin. Mutta saattaa olla, että pikkupojat tykkää kerätä tämmöisiä jostain syystä. Vähän sama niinkuin ruusunmarja on siten kiva että ruusunmarjaa voi käyttää - se on myöskin semmonen kiva, siellä on sisällä niitä siemeniä, niin se on aika sellainen, vähän niinkuin kutituspulveri ikään kuin siellä. Joo, no ei mennä sitten siihenkään sen tarkemmin [nauraa]. Saponiinit oli siis aasinsilta tuolta kielojen kautta tähän näin. Täältäpä löytyy sitten, kun tosta antaa nyt ensin rauhassa tuon hedelmän tuosta kehittyä. Kasvaa isommaksi ja putoaa tuohon maahan, ja siitä niitä sitten, voit kuvitella miten monta tuhatta niitä tulee tästäkin. Niitä on siis ihan tolkuton määrä. Jos sä ne keräät siitä talteen, niin kukaan ei varmaan pahastu. Niitä tulee ihan sairaasti! Ja sen jälkeen toi vihreä hedelmä auki, niin siellä sisällä on ruskea, aika iso, tosi iso, oikeastaan yhtä iso, mitä tämä hedelmä on tässä kohtaa nyt, jopa isompi, niin sellainen siemen. Ja se ruskea siemen, niin se on tosi rikas saponiinien lähde käytännössä. Varmaan suomalaisesta kasvikunnassa, jos nyt voidaan puhuu suomalaisesta kasvikunnasta, kun tämä on tämmöinen puutarhakasvi, istutettava kuitenkin, niin ehkä paras saponiinien lähde tässä kohtaa käytännössä.

ML: Onko tässä samanlaisia saponiineja kuin tuolla kalliokielossa? Vai onko saponiinejakin taas monia erilaisia?

JPS: Joo, saponiineja löytyy monia erilaisia. Nyt en pysty muuten… No niin, orava tulee melkein [naurahtaa] mukaan tähän lähetykseen. Hivenen erilaisia saponiineja tässä lajissa. Mutta kuitenkin samaa kategoriaa. Ollaan todistetusti kuitenkin näittenkin suhteen sitä mieltä, että vaikka nämä on teoriassa myrkyllisiä, niin näitä voidaan ihan oikeasti käyttää jopa pesuainetarkoituksiin. Eli tämä nyt ei ehkä suju koko aika niinkö Strömsössä tässä näin, mutta siis Strömsössä käytännössä näytetty. Jos menee katsomaan Ylen Strömsö-sivuilta, niin siellä on ihan video, miten näitä hevoskastanjan siemeniä voidaan käyttää pesuaineen lähteenä, ja miten sitten sitä lientä, mikä näistä tulee, niin miten sitä voidaan käyttää ihan oikeasti pyykinpesuaineen korvikkeena. Että jos haluaa tällaisia luonnonmukasia pesukikkoja kokeilla, niin sieltä löytyy jopa video tähän lähtöön. Ja ilmeisesti jopa toimii tietyllä tapaa.

ML: Totahan on ihan pakko kokeilla. Arvaa, mitä saat joululahjaks ens jouluna.

JPS: En tiiä.

ML: Ehkä hevoskastanjasta tehtyä saponiinisaippuaa! Onkos niissä kasvukauden aikaisia vaihteluita siten, että jos nyt sieltä ottaisi tosta piikkipallukasta ulos sen
kemian, niin näyttääkö se samalta kuin sitten sen kypsän hedelmän kemia?

JPS: Mä en tiedä, mahtaako siellä vielä se siemen olla kehittynyt, kun se pitäisi se siemen kerätä sieltä sisältä. En oo itse katsonut kesken kaiken, että miltä mahtaisi näyttää. Mutta voisin ajatella, että se ei ole siinä vielä kehittynyt. Sitten kun se tuosta putoaa tuohon maahan, niin sehän aukeaa itsekseen ja kuivuu. Varmaan kannattaa nyt vaan odotella, että se siellä kaikessa rauhassa kasvaa ja kypsyy kuntoon. Siten mielestäni jännä juttu kanssa, kun siitä taksonomiasta on aikasemminkin vähän puhuttu - että mikä laji nyt kuuluu mihinkin sukuun ja mihin heimoon, ja tämmöisiä asioita. Merkillistä, jos nyt merkillisenä haluaa pitää, on se, että tämäkin on nyt siirretty noihin saippuamarjakasvien, Sapindaceae-heimoon. Tämä kuuluu saippuamarjakasveihin. Saippuamarjakasvit on sellaisia puuvartisia kasveja, joista iso osa tuottaa saponiineja. Ja siinä on sitten jonkinnäkönen logiikka nähty kuitenkin, että saponiineja tuottavat lajit on tälläisia, osa ainakin, pyritty luokittelemaan samaan heimoon. Varmaan taas tämä biologinen evoluutio, kemiallinen yhdisteiden kehittyminen ehkä noudattaa jotain tiettyy kaavaa myöskin siinä.

ML: Kauhean loogiselta se kuulostaa, että hän kuuluu saippuamarjakasveihin. Mutta että jos se on ollut se luokittelua ohjaava tekijä, niin se on aika hauskaa, koska välillä tuntuu, että ne ei ihan mene käsi kädessä se biologinen ja kemiallinen samankaltaisuus. Mutta tässä ne sitten yhtyvät.

JPS: Siinä ne yhtyy, mutta sitten kun ajattelee toisaalta, että jos hakisi Suomen luonnonvarasista kasveista, niin mun ymmärryksen mukaan, sellainen mistä eniten löytyisi saponiineja, niin mä hakisinkin tuon suopayrtin, eli rohtosuopayrtin. Niinkuin nimestäkin kuuluu – suopayrtti - sen latinankielinen nimi on Saponaria officinalis.

ML: Viralliset saponiinit.

JPS: Yllätytkö, että sieltä löytyy saponiineja? Niin. Mutta se taas kuuluukin kohokkikasveihin. Se ei kuulukaan saippuamarjakasveihin. Eli siinä meni sun logiikka,
niin kuulu vaan: flush! [nauraa]. Mutta tämä saippuamarjakasvit ilmeisesti on siis pelkästään puuvartisia varten. Ja sitten taas tuo suopayrtti, niin se on ruohovartinen. Niin semmonen logiikka.

ML: Niin, eikä edes kemisti voi niin itsekäs olla, että ajattelisi, että kaikki menisi se kemia edellä, mutta aika hauskaa, että –

JPS: Ei, ei. Ei missään nimessä.

ML: - jonkunlaista logiikkaa sitten kuitenkin välillä on –

JPS: Kyllähän näistä nyt sitäkin löytyy. Se vaan, että kun ne elää koko ajan tavallaan sitä omaa elämäänsä - ja lajit muuttaa suvusta toiseen ja välillä muuttuu heimostakin toiseen. Tuota mä tavallaan pidin hiukan erikoisena, että vaahterakin on nyt sitten siirretty tähän samaan saippuamarjakasvien heimoon, että se oli sellanen… Hyväksyn muutoksen [nauraa], ei mitään ongelmaa, nukun yöni aivan hyvin, mutta omalla tavallaan mielenkiintoinen siirto sekin.

ML: Onko saponiinit tässä hevoskastanjassa myös puolustusyhdisteinä tai no - minäpä muina?

JPS: Jos nyt ei olisi niitä missään muualla kuin tuolla siemenessä, tuolla hedelmän sisällä, mä en pysty siis vastaamaan, mahtaakohan näistä lehdistä löytyä myös saponiineja. Ymmärrykseni mukaan tuolta hedelmästä nimenomaan löytyy paljon. Jos sä ajattelet tuota hedelmää, sitä siementä, niin sitähän ei sinällään tarvitse välttämättä kauheasti puolustaa. Tai ainoastaan sitten tietenkin, kun se putoaa tuonne maahan, niin totta kai sitä pitää puolustaa kaikenlaista mikrobitoimintaa vastaan. Että se pääsee itämään ja muuta, että sen verran pitää sitä puolustaa. Mutta sitä varten mielestäni mitä tuolta siemenestä löytyy määrällisesti vielä enemmän kuin saponiineja. Se on se syy siis, miksi mä oon alun perin noita siemeniä olen lähtenyt tutkimaan ja keräämään - ei saponiinit sinällään - se on vaan tämmöinen kaupanpäällinen. Mutta se syy miksi mä oon itsekin kerännyt noita kauhean laatikollisen - siis paitsi se, että se on kauhean palkitsevaa, kun saat [nauraa] nopeasti ämpärin täyteen! Ei ole niinkuin mustikkametsään menisi, että monta tuntia saat hikoilla, että on kymmenen litraa, vaan näitä tulee puolessa tunnissa kymmenen litraa. Se ei ollut se syy, mutta siis näistä löytyy ihan hirvittävä määrä tanniineja tuolta siemenestä. Aika usein ne toimii näillä kasvien siemenillä sellaisena puolustusvaikutuksena, että ne pystyy estämään niitä maaperän erilaisia mikrobeja vastaan ennenkuin ne pääsee itämään, niin niille ei käy huonosti. Kaikkia mikro-organismeja vastaan ne toimii. Eli mä antaisin näille tanniineille sen roolin, että ne suojelee sitä siementä siellä, kunnes se on löytäny otollisen paikan, mihin se pääsee itämään. Mitä ne saponiinit sitten tekee kaupan päälle tuolla siemenessä, niin pitäisi varmaan selvittää!

ML: Ja noissa hedelmissä on tuommoinen vahva fyysinenkin suoja, kun tosiaan tuo on tuommoinen piikkinen, että jotain äärettömän arvokasta siellä sisällä on, ja ehkä ne on sitten ne saponiinit, jotta tässä suojataan.

JPS: On, että se on vähän niinkuin eri kasveilla eri logiikka. Että aika useinhan marjat ja hedelmät, niin niistähän tehdään houkuttelevan näköisiä, että linnut ja muut lähtisivät levittämään tätä näin. Mutta tämä on jostain syystä tätä mieltä, että ei tarvitse olla kauhean houkutteleva, mielummin vähän vastenmielinen. Että hän todennäköisesti haluaa, että nämä siemenet päätyy tähän lähistölle. Joskushan kasvi haluaa, että siemenet leviäisi, että saataisiin tätä lajia leviämään, mutta tässä ei varmaan ole sellaista tarkoitusta sitten ollenkaan, että linnut niitä sitten tästä lähtisi, tai oravat, viemään eteenpäin. Ainakaan tässä vaiheessa vielä, kun se ei ole tavallaan riittävän kypsä. Ehkä sitten se on just sitä varten, että niitä ei viedä liian aikaisin. Antaa kypsyä sen siemenen siellä sisällä, ja sitten kun se tipahtaa tuohon maahan, niin se napsahtaa auki sitten, kun ne kuivuu. Sen jälkeen Olli Orava tulee tuolta puusta käymään ja vie sen mukanaan.

ML: Niin, mua ainakin nyt ihan valtavasti houkuttelisi tarttua tuohon ja avata se, kun on kerrottu, että on saponiineja, on tanniineja, on kaikkea. Mutta nyt kun se on tuommoinen piikikäs, niin ehkä sen pitää nyt vaan sitten antaa olla 

JPS: Ehkä [naurahtaa] kuitenkin täytyy ottaa ja yrittää! Se on tässä hyvä, katsos, kun tämä ei ole vielä kunnolla kehittynyt niin nämä piikitkin on tällaisia pehmeitä. Nämä ei satu käteen, mutta on muuten tosi kovaa. Ei vaan lähdekään auki ihan niinkuin sillon, kuin se on kova ja kehittynyt. Silloin se on helppo aukaista. Nyt se on aika lailla… Käy niinkuin Tom Hanksilla autiolla saarella. Täytyy löytää lisää työkaluja, ennenkuin saa kaverin auki. No niin niinkuin huomaat, ihan valkoinen sisältä, eli ei ole vielä kehittynyt. Voidaan kuvitella varmaan, että ehkä tuo valkoinen on sitten se, mihin tosiaan tulee sitten se siemen. Se on valkoinen sisältä sitten kyllä se ruskeakin siemen. Se on valkonen sisältä sitten, mutta tässä ei nyt ole vielä sitä ruskeaa. Aika nopeasti lähti muuten hapettumaan. Tosi nopeasti lähtee tummumaan, eli siinä on hapettavat entsyymit välittömästi, huomaatko, puolustusvaikutus. Eli siellä sitten polyfenolit todennäkösesti toimii entsyymien kanssa tämän puolustuksena. Ainakin tässä nyt nähtiin, että jos tätä nyt lähtisi joku sitten välttämättä tässä syömään, niin se siinä ainakin on. Saponiinit kaupan päälle sitten vielä, mut toi ainakin.

ML: Täytyy varmaan ottaa toi nyt avattu versio mukaan ja kokeilla kotona, että miten pyykinpesu sujuisi ton kans, että lähteekö vaahtoamaan.

JPS: Ainakin aika tahmealta vaikuttaa tässä vaiheessa. Mutta tosiaan siis oikeasti näitä nyt on miljoona jo tässäkin näin, niin syksymmällä tuolla sitten kaupunkien puistoista niin tuskin kukaan siitä pahastuu, jos niitä muutaman mukaansa ottaa ja vähän lähtee kokeilemaan. Se on kivaa, kikkailevaa kemiaa. Katsotaan, miten niittä voi kotona hyötykäyttää.

ML: Selvä. Eli tänään tutustuttiin nyt näihin Suomen lähes luonnonvaraisiin myrkyllisiin kasveihin näitten tiettyjen esimerkkien kautta, mitkä musta ainakin oli valtavan kiinnostavia. Ei ehkä ne kaikkein tyypillisimmät lajit - mikä on meidän pyrkimyskin ollut: tuoda myös sellaisia uusia tuttavuuksia esiin. Ja tutustuttiin nyt monenlaisiin erilaisiin myrkyllisiin yhdisteryhmiin. Käärmeenpistonyrtin alkaloideihin ja kielojen sydänglykosideihin, ja sitten nyt lopuksi näihin saponiineihin tultiin sieltä kalliokielon kautta ja päädyttiin tänne hevoskastanjan alle. Kaikenlaista tämä luonto meidän päämme menoksi tuottaa!

JPS: Kyllä. Seuraavaksi voidaan mennäkin sitten ihastelemaan noita puutarhan myrkyllisiä kasveja, mutta ei enää tällä kertaa.

ML: Siitä sitten ensi kerralla.

JPS: Näin on. Palataan.

ML: Palataan.
 

Puutarhan kukkivat kemiakuninkaalliset

Tässä Luonnollista kemiaa -podcast-jaksossa kierretään Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa ihastelemassa puutarhan kukkivien kasvien ulkoista ja sisäistä kauneutta. Samalla etsitään myös puutarhan kemiakuningasta.

>> Kuuntele jakso Puutarhan kukkivat kemiakuninkaalliset

 

Tekstivastine

[musiikkia]

ML: Tämänkertaisessa luonnollista kemiaa -podcastissa olisi tarkoitus tutustua puutarhan kukkiviin kemiakuninkaallisiin. Me ollaan täällä luonnonyhdistekemian professori Juha-Pekka Salmisen kanssa jälleen Ruissalon kasvitieteellisellä puutarhalla ja sen Pionimäellä. Mikäs paikka tämmönen on?

JPS: Tää on tällainen tosi hieno ympyrämäinen mäki täällä tammien kupeessa. Ehkä vähän piilossakin osittain. En tiedä mahtaako kaikki täällä huomata poiketakaan. Pitää kiivetä tänne alppiruusujen ja tammien ohi, mutta todella loistava paikka oikeasti niin kuin rauhoittuakin. Tuossa on tuollanen pieni huvimajakin, mihin voi istahtaa ja ihastella sitten kun nämä pionit oikein loistavasti täällä kukkii. Aika mahtava paikka kaiken kaikkiaan. Kukkivien kasvien kohdalla yleisestikin nämä kaikki lajit täälläkin ja muut lajit kukkii eri aikaan, että pitää iskeä sit just pionien kukkimisen aikaan silloin tietenkin. Vähän niinkuin nyt ehkä. Osa on jo lähtenyt lakastumaan, mutta osa on vasta tulonpäällä. Eikö näytäkin aikaa näyttävältä just tällä hetkellä?

ML: On tosi kauniita. Näkyy valkoisia, vaaleanpunaisia, tummanpunaisia kaiken värisiä näitä pioneja tässä ympärillä. Mun oma huomio on se, että pionista on tullut myös semmoinen juhlien suosikkikasvi, jota ihmiset nykyisin ostaa paljon kukkakaupoista ja tuo juhliin tai ostaa kotiin koristeeksi. Eli pioni on ulkoisesti aika kaunis. Mites se pionin sisäinen kauneus?
 
JPS: No se pärjää omalla tavallaan tosi hyvin tuohon ulkoiseen kauneuteen. Jos taas lähetään kemian kautta purkamaan sitä sisäistä kauneutta, niin toki silläkin on omia puutteitakin - ettei se ihan täydellinen ole. Tästä löytyi nimittäin semmoisia yhdisteitä, mitä aikoinani itse yritin löytää, kun väitöskirjatyöni tavoitteena oli löytää tämmöisiä yhdisteitä, joita pioni tuottaa. Mutta mä en löytänyt niitä sen takia (koivusta) kun koivu ei tuota näitä samoja yhdisteitä vaan tästä löytyy vaahteramaisia tanniineja, jotka on nimetty vaahteramaisiksi tanniineiksi sen takia, että niitä erityisesti metsävaahterasta löytyy sitten suomalaisesta kasvikunnasta paljon. Ja jos pystyt kuvittelemaan - tossa tommonen kukka vaikka näkyy - niin jos pystyt kuvittelemaan paljonko on 10 %:a tuon kasvin kuivapainosta (kun poistat kaiken veden siitä mitä on tosi paljon tietenkin kaikissa kasveissa). Niin jos mietit sitä, että miten monta terälehteä tässäkin mahtaa olla - niitä on varmaan 50 - niin käytännössä viisi terälehteä voi tuosta ottaa irti ja se on aivan täyttä tanniinia suhteellisesti ottaen. Niitä on siis todella paljon näitä vaahteramaisia tanniineja. Puhutaan gallotanniineista käytännössä sitten näitten yhdisteiden kohdalla.
 
Ja mun on ehkä pakko tässä vaikka ollaankin podcastissa ehkä ruveta vähän näyttää sormimerkkejä, kun mä en osaa muuten olla tässä yhteydessä. Mutta kun katsotaan myöhemmin noitten muidenkin lajien kohdalla näitä tietynlaisia - tän pionien tanniinien sukulaistanniineja - niin nää vaahteramaiset tanniinit, niin ne rakentuu glukoosiyksiköiden ympärille. Voidaan ajatella, että se on tämä meijän nyrkki tässä kädessä ja siellä on sitten sormia kiinni tietty määrä ja sullahan on viisi sormea kädessä eli se on sitten pentagalloglukoosi, kun on viisi sormea - viisi galloyyliryhmää - kiinni siinä glukoosissa. Näissä on käytännössä kuusi, seitsemän, kahdeksan, jopa yhdeksän sormea kiinni siinä (glukoosi)nyrkissä. Eli hyvinkin pitkät sormet, joka tarkoittaa että se on aika tämmöinen joustava rakenne sen glukoosin ympärillä ja siten antaa nämä nimenomaiset tanniinit luonteensa (ne vaahteramaiset tanniinit) tälle lajille. Ja yksi parhaita - käytännössä melkein voi sanoa paras - näitten yhdisteiden osalta, mitä Suomen luonnosta löytyy. Voisi sanoa jopa vaahteramaisempi, mitä vaahtera itse käytännössä, kun vaahterasta ei löydy noin tujua annosta näitä yhdisteitä.

ML: Mikä oli syy, että alun perin lähdit metsästämään näitä gallotanniineja? Mikä niissä kiinnosti?

JPS: Se ajatus oli silloin, että koivusta löytyy niitä, kun ei silloin tiedetty vielä mitä koivusta löytyy. Se oli vaan se ajatus, että sieltä löytyy niitä, mutta sitten sieltä ei löytynyt niitä vaan tavallaan niiden sukulaisyhdisteitä, mitä nähdään sitten tuolla toisten lajien kohdalla kohta. Ja siitä sitten - kun laajennettiin tutkimusta aikoinaan sitten puuvartisiin - niin nimenomaan metsävaahterastasta niitä ekaa kertaa löydettiin Suomesta noita gallotanniineja ja sitten myöhemmin näistä pioneista. Ja aikaisemmin puhuttiin myöskin, että pelargoneista löytyy toisista myöskin näitä yhtä lailla. Mutta pioni on näistä kukkivista kasveista… ihan tota… voisi sanoa puutarhan kuningatar siten, että tämän tyyppisten tanniinien osalta ihan kuningatar kuitenkin. Ja vaikuttaisi tehoavan aika hyvin - että jos nyt kattelet näitäkin - niin lehdet on tosi puhtaita. Eikö olekin? Ei oo syömäjälkiä. Kukkien terälehdet sama homma. Että kun 10 %:ia painosta on näitä (tanniini)yhdisteitä, niin vaikuttaa siltä, että puolustusvaikutuskin on aika tehokas.

ML: No mun seuraava kysymys olisikin ollut, että mitä varten pionit nämä tanniinit kehittävät, mutta siinä taisikin sitten olla vastaus. Että suojatakseen omaa kauneuttaan kaikilta tuholaisilta.

JPS: Näin on. Kaikilta kasvitaudeilta ja muilta ikäviltä öttimöntiäisiltä, mitkä sitten yrittää syödä näitä muita kasveja tässä ympärillä. Nämä säilyy sitten paremmin ihan selkeästi. Ei missään näy mitään jälkiä kuitenkaan. Sama vähän kuin vaahteralehtikin, että siihen voi tulla vähän jotain sienitauteja - vähän sitä mustaa siihen pintaan - mutta muuten aika vähän kuitenkaan syödään. Kyllä ne aika tehokkaita yhdisteitä siis on.

Joo. Aika merkillisiä mun mielestä nämä pionit siten on, että jos ajatellaan sitä, että pionit kuuluu pionikasvien heimoon, niin mulle tuli itsellekin vähän yllätyksenä, että tässä pionikasvien heimossa niin siinä on vain yksi suku. Eli pionien suku. Omalla tavallaan siis aika yksinkertainen suku. Että pelkästään pionien suku.

Ja äsken puhuin, että kemiallisesti nämä ei ole ihan täydellisiä, niin mä sanoisin, että kun nämä on lähtenyt siitä pentagalloyyliglukoosista tekemään noita gallotanniineja, niin pioni on itse asiassa lähtenyt tiedätkö niinkuin kemialliseen umpikujaan. Eli ne on ajaneet itsensä ihan täysin umpikujaan. Että siinä mielessä se on - ei se nyt harmillista välttämättä ole, kun näyttää, että toimii tosi hyvin, että se ei välttämättä huono asia ole – mutta ne on umpikujassa. Ja näitähän on paljon eri lajikkeita. Noin 30 jotain lajia ja sitten eri lajikkeita löytyy vaikka kuinka paljon puutarhaliikkeistä. Suomessakin on niitä jalostettu tottakai meidän olosuhteisiin. Mutta jalostamallakaan sä et tahdo saada tätä kemiaa enää kauniimmaksi, kun niissä on kaikissa enemmän tai vähemmän tämä sama kemia. Ja se kemia on siten umpikujassa, että kun mekin elämässä joudutaan päättämään - kun mennään tiehaaraan - että mihin suuntaan lähdetään. Niin pionit ovat lähteneet pentagalloyyliglukoosista sinne vaahteramaisiin tanniineihin päin ja se tie ei johda mihinkään. Se päättyy siihen. Ne lyö niin sanotusti päänsä seinään. Ne ei pääse enää mihinkään vaan tuottaa vaan hirveän määrä näitä ”umpikujatanniineja”. Eikä auta vaikka kuinka jalostaisi, niin ei todennäköisesti tämä tilanne tule paranemaan.

ML: Mutta vaikuttaa ehkä evolutiivisesti aika hyvältä päätepisteeltä, kun on tuotettu näin menestyksekäs ja selviytyvä laji. Että ehkä se onkin ollut sitten ihan oikea valinta se gallotanniinien umpikujatie näille pioneille.

JPS: Se on varmaan näille hyvä ja täytyy sanoa, että luonnonvarakeskuksen kanssa me - kun heillä on siellä vaikka kuinka paljon Suomesta eri lajikkeita ja eri alkuperää eri puolelta Suomea tulleita - niin tehdään myöskin tutkimusyhteistyötä, niin ei ole ihan vielä kaikkia lajikkeita ehditty tutkia. Että voihan nekin vielä yllättää, että sieltä voi tulla vielä joku tämmöinen, tiedätkö, ettei ollakaan ihan umpikujassa. Mutta tämänhetkisen tiedon valossa se pionien kemiallinen kauneus ei tule tämän kauniimmaksi, vaikka mitä yrittäisi. Toki nämä tulee varmaan vielä kauniimmaksi näin katsoa, kun niitä jalostaa. Mutta se sisäinen kauneus, mitä kysyit, niin se on nyt tapissaan sanotaan niin. Paremmaksi ei paljon saa.

ML: Näkyykö ne tanniinit tässä pionien ilmiasussa jotenkin vai onko ne tanniinit enemmän sitten tuolla värien ja muotojen alla?

JPS: No välillä varmaan eri lajeissa pystyy - tai itse väittäisin että tavallaan pystyy -  näkemään. Nyt tässä ehkä kun tosiaan on vaan se yksi suku niin ei ole ehkä niin paljon vertailukohtia. Että nämähän on kaikki sitten enempi vähempi… tottakai pioneissa on samankaltaisuutta pionien kesken. Että sillä tavalla näet, mutta sitten kun me katsotaan tuossa vähän ajan päästä noita muita lajeja ja muita kasviheimoja, niin kyllä mä väittäisin, että myöskin siitä lehden muodosta pystyy tietyllä tavalla, tottakai, päättelemään, että mihin sukuun se ehkä kuulu tai mihin heimoon, mutta myöskin osittain sen, että millaista kemiaa se saattaa tuottaa. Totta kai kasvibiologia ja kasvikemia kulkee osittain käsi kädessä ja se tavallaan sitten päättää osittain tottakai sen, että miltä se kasvi näyttää ja mitä siellä sisällä on. Mutta nämä on kaikki - eikö olekin - mitä sä nyt tässä näet, niin tuollaisia enempi vähempi samankaltaisia tuo lehden muoto. Pikkuisen variaatiota tuossa -paksumpaa ja ohkaisempaa - mutta tuo perusmuoto samanlainen ainakin mitä tässä näkyy. Eli en pysty näkemään sillä tavalla, jos ajattelet sitä, että tässä on nyt näitä vaahteramaisia tanniineja, niin eihän ne nyt vaahteralta näytä tietenkään. Että sillä tavalla ei pysty päättelemään laajasti näistä lajeista yhtään.

ML: Okei. Eli meidän kukkivien puutarhakasvien kierros alkoi suoraan kuningattarella eli pionilla. Mihinkäs meidän aatelinen matkamme sitten jatkuu?

JPS: No voidaan kiertää tästä. Tässä on vieressä heti sopivasti - ei nyt enää tässä kohtaan parhaimmillaan - mutta tossa kesäkuun loppupuolella ja juhannuksen paikkeilla loistavassa kunnossa oli myöskin tässä Pionimäen vieressä nämä alppiruusut ja atsaleijat. Eli käytännössä Rhododendron-sukuiset lajit. Monet puhuu rhodoista. Eikö puhukin?

ML: Ymmärrän miksi, koska sen (koko nimen) lausuminen saattaa tuottaa tuskaa.

JPS:  Joo. Se on semmoinen. Tässä vielä muutamassa on vähän jäljellä kukkia. Nämä on aika valtavan suuria, pensasmaisia, osa jopa puumaisia - tuossakin on varmaan, mitä toi on, viisimetrinen korkeudeltaan. Varmaan semmoinen - pioni on tosi näyttävä monella puutarhassa, mutta toi alppiruusu vaatii pikkuisen enemmän tilaa. Mut eikö olekin kuitenkin aika näyttävä ja aika yleinenkin loppupeleissä ihmisten puutarhoissa myöskin se. En tiedä onko se sitten vähän, mitä ne nyt kukkii sitten, ei ne nyt kuki varmaan kuukauttakaan, onko se sitten kolme viikkoa vai mitä se on. Noikin on aika lailla noi pionit kun kukat painaaa niin paljon, niin monessa nuo varret ihan väärällään. Niitä täytyy tukea aika paljon ja sade sitten tottakai voi piiskata näistäkin kukat irti. Mut joo Rhododendron-sukuiset sitten seuraavaksi.

Ja näissä on nyt sitten ihan eri kemia. Täysin eri kemia mitä pioneissa eli aikaisemminkin olen maininnut rhododendroneista sen, että pääkemia on mäntymaisia tanniineja. Mistä pystyy päättelemään, että tavallaan se on vähän niinkuin evolutiivisesti vanhempaa polvea sitten tämä kemia, koska männythän kuuluu havupuihin ja nämä kuuluvat sitten taas kukkiviin kasveihin nämä rhodorendronit. Niin täältä tulee vähän tuolta vanhemman evolutiivisen polven kautta sitten nuo mäntymaiset tanniinit. Ja niitten rinnalla kulkee sitten herukkamaiset tanniinit. Herukkamaiset tanniinit sitten - jos mä äsken puhuin noista pionien tanniineista, että ne perustuu glukoosin ympärillä kiinni oleviin niihin sormiin eli galloyyliryhmiin - niin näissä mäntymaisissa ja herukkamaisissa tanniineissa ei ole sitä keskussokeria ollenkaan. Niissä se perusyksikkö on flavonoidiperusteinen - flavonoidithan on kasvien yksi yleisin yhdisteryhmä - niin näissä on flavonoideja kiinni toisissaan kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi, kaksikymmentä‚ kolmekymmentä, useita kymmeniä flavonoideja saattaa olla kiinni toisissaan. Niin siitä tulee näihin valtavan suuria tanniineja sitten. Ja siellä on sekaisin niitä mäntymaisiä ja herukkamaisia tanniineja sitten toisissaan mielivaltaisella tavalla.

ML: Otetaan tässä kohtaa pieni peruutus taaksepäin sen suhteen, että kun me puhutaan nyt koko ajan ja valtavasti näistä tanniineista ja nyt kerrot, että on tanniineja, joissa on se glukoosiyksikkö siinä keskellä ja sitten sellaisia, missä ei olekaan, vaan on flavonoidit keskellä. Niin mikä nyt on tanniini? Kun puhutaan näistä erilaisista tanniineista, niin mikä niitä yhdistää?

JPS: No tanniinien perusominaisuus on sellainen - miten ihminen tunnistaa tanniinin, kun me syödään tanniinirikasta ruokaa tai punaviiniä esimerkiksi - niin me tunnetaan se meidän suun limakalvolla sellaisena kuivuutta, supistavuutta aiheuttavana ainesosana, koska ne tanniinit käytännössä reagoi hyvin hanakasti ravinnon tai limakalvojen proteiinien kanssa. Ja sitä kautta ne saa ne proteiinit tavallaan liukenemattomaan muotoon, kun ne kompleksoituu niitten proteiinien kanssa. Se on yksi semmoinen tanniinien perusominaisuus, mikä tulee joko siitä suuresta rakenteesta tai sitten sellaisesta suuresta ja joustavasta rakenteesta. Että ne pystyy isokokoisten proteiinien pinnan tavallaan pinnoittamaan tai proteiinia joko ristiinsitomaan ja sitä kautta sitten vaikuttaa niiden proteiinien ominaisuuksiin tai myöskin siihen, että miten ne meijän limakalvot sitten tavallaan reagoi eli miten me aistitaan nämä tanniinit. Ja aika suuri osa tanniinien biologisista aktiivisuuksista - jopa nämä, mistä aikaisemmin puhuttiin‚ että ne pystyy haavoja parantamaan, jopa ihohuokosia supistamaan - perustuu nimenomaan tähän proteiinien ja tanniinien väliseen vuorovaikutukseen. Nämä erilaiset tuollaiset hyvät ominaisuudet ne on sitten pikkuisen erilaisia näiden erilaisten tanniinien kesken myöskin nämä spesifit ominaisuudet.

ML: Eli tanniinimaisuus onkin enemmän toiminnallisuus, kuin joku yhtenäinen rakenteellisuus?

JPS: No kyllä mä niin sanoisin. Että muuten se tanniini sanana, niin sehän on vain yksi sana. Se on yksi sana ja kun näitä yhdisteitä on - mitä mä nyt sanoisin - tuhansia, sanotaan yli 10 000, ja se on niin, että kun puhutaan tanniineista yleensä, niin voidaan sanoa, että se on sellainen ominaisuus näille kaikille yhdisteille. Ja on tavallaan vähän väärin puhua tanniineista liian yleisellä tasolla, kun näitä tosiaankin näissäkin alppiruusuissa on satoja ellei tuhansia erilaisia tanniineja, jos ymmärrät. Ja pioneissa oli sitten - tiedätkö  - vielä erilaisia. Toki siellä on sitten vaan ihan kymmeniä tai parikymmentä. Että kun miettii sitä kemiallista monimuotoisuutta, niin vaikka siellä olikin vaikka kuinka paljon niitä tavallaan umpikujatanniineja, jotka toimi tosi hyvin, niin täällä rhodoissa on sitten satoja tai tuhansia erilaisia ja nämä ei todellakaan ole biosynteesissä umpikujassa, vaikka nämä ovat biosynteettisesti paljon vanhempia evolutiivisesti. Niin nämä todellakin pystyy… Näitähän on myöskin Suomessa - kun nämä varmaan ei ihan luontaisesti pärjää Suomen olosuhteissa niin hyvin - niin näitä on paljon jalostettu yliopistotasollakin Helsingissä lajikkeita Suomen olosuhteisiin. Niin uusien lajikkeiden jalostamisen kautta voidaan myöskin saada uudenkaltaista kemiaa aikaan, koska se biosynteesikoneisto ei ole ajautunut umpikujaan. Vaan se voi jatkaa riemukulkua ja tuottaa sitä kemiallista kauneutta siellä kasvisolun sisällä vielä enemmän mitä aikaisemmin.

ML: Mutta tämä mun mielestä osittain selittää sitä, et miksi niitä tanniineja on kaikkialla, kun ne on niin monenlaisia ja niitä on tosiaan varmaan melkein kaikissa kasveissa.

JPS: Se on varmaan yleisin yhdisteryhmä yleisesti ottaen mitä kasvikunnasta löytyy. Toki sitten näissäkin on myöskin muitakin yhdisteitä, tottakai, niinkuin kaikissa muissakin lajeissa. Mutta sen takia mä nämä nyt nämä nostin esiin‚ kun näitäkin on vähän vajaa 10 % tuosta lehden tai kukan kuivapainosta ja mitään muita yhdisteitä ei ole niin paljon. Niin nämä silloin on ne pääyhdisteryhmät, joita tässä yritetään nostaa esille. Tämä on Rhododendron-suku ja muun muassa semmoista yhdistettä kuin rhododendriini on löydetty tästä lajista ensimmäistä kertaa, mutta se ei sitten taas ollenkaan kuulu tanniineihin. Että tottakai on paljon muitakin yhdisteitä, kuten vaikka kahvihappojohdannaisia, mistä puhuttiin kevään kemian yhteydessä paljon. Ja flavonoidiglykosideja. Kaikenlaisia. Kemiallinen monimuotoisuus on alppiruusuissa aivan loistavaa kaiken kaikkiaan. Viiden pisteen arvoinen viidestä, voidaan hyvin sanoa.

ML: Jos pioneista on tullut sellainen uusi juhlien suosikkikukka, niin jotenkin tuntuu myös, et näitä alppiruusuja on tosiaan nykyisin useammassa paikassa ja laajemmin. Ja on niitä alppiruusupuistojakin.

JPS: Joo, kyllä.

ML: Että nämä on jotenkin tulleet ihmisille myös tutummaksi. Siksikin on kiinnostavaa kuulla just siitä myöskin, että mitä siellä pinnan alla menee myös näissä rhodoissa.

JPS: Kyllä, kyllä, kyllä. Ja pakko nyt mainostaa, vaikka me ollaan nyt täällä tottakai loistavassa puutarhaympäristössä, mutta kun mennään tosta 10 km Raision suuntaan niin siellä on Raision alppiruusupuisto, joka on varmaan yksi Varsinais-Suomen hienoimpia alppiruusupuistoja kuitenkin. Puisto mihin satoja uusia lajeja koko aika istutetaan. Tänäkin vuonna uusia lajeja. Niin se on valtavan hieno paikka tosiaan käydä myöskin vierailulla. Ja siellä me ei ollakaan vielä muuten yhtään lajia tutkittu. Täällä (Ruissalossa) ja sitten tuolla Mustilan arboretumissa niin ollaan kymmeniä erilaisia lajeja ja lajikkeita käyty keräämässä ja analysoitu. Kaikki tuloksia ei olla vielä julkaistu, mutta saadaan sitten myöskin näiden kemiasta vielä vähän tarkempaa kuvaa. Ja joissain lajeissa on myöskin yhtä ylimääräistä tanniiniryhmää tuolla terälehdissä, mutta se on perin harvinainen. Että sitä ei sitten tuolla yleisellä tasolla tähän sukuun tavallaan voi mainostaa sinällään.

ML: Ja tuntuu, että pärjää vähän huonommankin viherpeukalon pihalla, koska jopa mun pihalla kasvaa iso ja menestyksekäs rhodo!

JPS: Joo.

ML: Ilman minkäänlaisia tukitoimia.

JPS:  Jos sä vaan muistat - niin ainoa mikä ehkä on tärkeää on - että kun keväällä sitten kun rupeaa aurinko paljon lämmittämään ja juuret on vielä jäässä, että ne haihduttaa sitten aika paljon lehdistä kosteutta pois, joten niitä tarttis vähän auttaa, kun ne ei saa kosteutta maasta. Eli pitää muistaa keväällä aikaisin kastella aika hyvin. Se on ehkä semmoinen yksi se kuivuus, mistä rhodo voi kärsiä, jos keväällä ei saa tarpeeksi vettä. Ja kun miettii, että mitä kotipihalle hankkisi – niin täällä kun esimerkiksi iso osa atsaleoista on varsinaisista alppiruusuista erilaisia niin huomaa jännästi sen, että atsaleat pudottaa lehdet talveksi ja varsinaiset alppiruusut ei pudota. Eli nämä vahapintaiset lehdet roikkuu alppiruusuissa mukana kesät talvet. Mä olenkin vähän leikkimielisesti sanonut, että se ei oikein osaa päättää, et onko se havupuu vai eikö se oo. Se pitää lehdistään kiinni, kun sillä on niitä mäntymaisia tanniineja siellä lehdissä, niin se ei osaa niitä pudottaa. Että pitäisi olla enemmän niitä herukkamaisia tanniineja, niin lehdetkin putoaisi paremmin. Mut atsalea tosiaan pudottaa lehdetkin talveksi. Jotenkin mä itse tykkään kyllä atsaleoista ehkä vähän enemmän…

ML: No niin. Ennen kun rhodot tulevat mustasukkaiseksi atsaleoille, niin jatketaanko matkaa?

JPS: Mennään eteenpäin. 

Joo. Täytyy vähän matkaa kävellä, joten katsotaan tästä matkan varrelta yksi tuollainen laji, mikä auttaa sua yhdistämään, kun äsken kyselit niitä, et näkeekö lehdestä jotain kemiaa tai muuta, niin meillä on tässä nyt tämmöinen kun Mitella pentandra, joka kuuluu Saxifragaceae-heimoon eli rikkokasveihin. Näetkös lehden muodot? Tai no näet tietenkin, eikös vaan? 

ML: Näen.

JPS: Kuulijat ehkä ei näe, mutta siis Mitella pentandraa tässä nyt katsotaan käytännössä, ja näet lehden muodon tuossa. Mitella-sukuinen tuossa on toinenkin ja eikö olekin aika lailla samannäköinen? Tommoinen hyvin pyöreähkö tämä on Mitella trifida. Pyöreälehtinen ja sitten tuollainen hyvin korkea ohkainen kukkavarsi ja kymmeniä pieniä kukkia siinä varressa. Halusin näyttää sen. On siis Mitella-sukuisia, mutta ei puhuta niistä nyt tässä kohtaa sen enempää. Mutta sitten sen vieressä on tuommonen keijunkukka. Se on sitten taas Heuchera-sukuinen ja näet, että sama Saxifragaceae-heimo. Mutta täysin erivärinen. Äsken oli vihreälehtinen ja tämä on tämmöinen vähän tumman viininpunainen. Mutta onko sun mielestä lehdissä samaa muotoa?

ML: Lehdet on tosiaan ihan samanmuotoset, kun noissa äsken katsotuissa mitelloissa.

JPS: On pyöreähköt ja sitten on samanlainen, toki vähän lyhkäisempi, kukkavarsi ja kukatkin vähän erimallisia. Mut eikö ole tiettyä semmoista samankaltaisuutta. Eli tämä oli Heuchera-sukua ja äsken oli Mitella-sukua.

ML: Ja vieläpä Heuchera Black Beauty, mikä kuulostaa hienolta.

JPS: Se on hieno. Mutta nämä ihan vaan aasinsiltana, kun mennään nyt seuraavaa puutarhan kukkivaa kuninkaallista lajia katsomaan, niin muistat miltä noi näyttää.

No niin nyt ruvetaan lähestymään tätä, mitä varsinaisesti halusin sulle näyttää. Ollaan vähän lähempänä tätä Ruissalon autotietäkin, joka kuuluu tuossa taustalla, mut tuo Tellima grandiflora. Siinä. Mitäs olet mieltä lehtien ulkomuodosta? Ja kukkavarren ja kukkien ulkomuodosta verrattuna siihen aikaisempaan mitellaan?

ML: Vaikuttaa samalta aasinsillalta, elikkä ihan samanmuotoiset lehdet ja toi rakenne nyt muutenkin aika on sukulaisen näköinen.

JPS: Eikö olekin? Mun mielestä taas näin kun kemisti katsoisi, niin mietityttäisi, jopa että onko sama laji vai eri laji. Hyvin paljon samanlainen, mutta kuuluu taas Saxifragaceae eli rikkokasvien heimoon. Sama heimo, mutta tietenkin eri suku. Tämä on Tellima-suku ja äskeinen oli Mitella-suku. Tämä on sillä tavalla tosi jännä suku, että kun äsken pionit oli siten jänniä, että oli heimossa vaan yksi suku, niin tässä on suvussa vaan yksi laji. Eli tätä lajia varten on perustettu oma suku ja suvun nimi on Tellima.

ML: Onko tellimakin ajautunut johonkin umpikujaan vai mikäs hänen tiensä on?

JPS: Ei todellakaan! Tellima on aivan ainutlaatuinen ja siksi tähän valittukin! Tämä ei ole todellakaan umpikujassa vaan tämä on elämässään tehnyt sellaisia päätöksiä, että on lähtenyt ihan oikeeseen suuntaan. Kun pionit oli äsken lähtenyt väärään suuntaan - kun puhuttiin siitä pentagalloyyliglukoosista - niin tämä on lähtenyt siihen oikeeseen suuntaan eli lähtenyt tekemään niin sanottuja koivumaisia tanniineja. Eli niitä mitä itsekin silloin aikanaan yllättäen löysin koivusta, kun yritin löytää niitä pionimaisia, vaahteramaisia tanniineja, mutta kun ei niitä ole siellä, niitä on vähän pirun vaikea löytää. Mut löysinkin sitten näitä koivumaisia tanniineja. 

Tästä (Tellima grandiflorasta) on löydetty siis ensimmäistä kertaa maailmassa ensimmäinen ellagitanniini mitä kasvit biosynteesissä valmistaa. Siitä pentagaloyyliglukoosista eli viisisormisesta nyrkistä pannaan kaksi sormea vaan kiinni toisiinsa, niin sitten sen jälkeen se ensimmäinen ellagitanniini on syntynyt. Ja kun tämä lajinimi on Tellima grandiflora, niin sen yhdisteeen nimi on tellimagrandiini II! Eikö se oo tietenkin kakkonen vaikka se on niinku ensimmäinen yhdiste, mitä syntyy?

ML: Luulit ehkä hämmentäväsi mua, mutta tälle vanhalle koivukemistille jostain syystä nämä tellimagrandiinit olikin tutunkuuloisia yhdisteitä.

JPS: Ei uponnut.

ML: Mutta siis kakkonen onkin ykkönen tässä tapauksessa.

JPS: Kakkonen oli tosiaan ykkönen ja tästä lajista löytyy kyllä myös tellimagrandiini I, mutta se onkin kakkonen. Kemistit on sillä tavalla hassuja, kun ne nimeää näitä sen mukaan, mikä ensimmäiseksi löytyy ja ne löytää ensimmäiseksi aina sen, mikä on helpompi löytää. Eikö vaan? Kuten elämässä yleensäkin. Ja se ensimmäiseksi löytynyt oli tellimagrandiini II, mikä on siis tellimagrandiini I:stä syntynyt biosynteettinen johdos. 

Mutta sillä lailla siis, kun mennään nyt tänne ellagitanniinien maailmaan koivumaisten tanniinien kautta, niin todellakin siis tässä voidaan oikeasti puhua, että tässä kohtaa lähtee niinkuin ”ihan käsistä” käytännössä tämä näiden yhdisteiden biosynteesi. Todellakaan ei olla umpikujassa, vaan ne tekee sitten tästä eteenpäin – siis kasvikunta - kymmeniä, satoja, jopa tuhansia erilaisia yhdisteitä sitten tätä biosynteesipolkua eteenpäin. Ja ensimmäinen tosiaan tästä Tellima grandifloorasta löydetty ensimmäinen näistä yhdisteistä sitten. Se yhdiste, josta sitten johtuu ne jopa tuhannet jatkoyhdisteet. Kun verrataan sitä, että jos lähtee toiseen suuntaan biosynteesipolkua niin kuin pioneissa lähdettiin, niin saadaan vain parikymmentä yhdistettä aikaan eli aika iso ero, eikö olekin, kemiallisessa monimuotoisuudessa, kun lähtee väärään suuntaan elämässään. Mutta tämä lähti oikeeseen suuntaan.

ML: Ja sitä ei kyllä ulospäin huomaa - kun tavallaan ulospäin ehkä se pioni on näyttävämpi kuin tämä Tellima grandifloora.

JPS: No niin, mutta niinkuin me tiedetään, niin sisäinen kauneus tässä on tärkeämpi sitten kumminkin. Että onhan tämä tämmönen, eikö olekin, vähän pienempi ja mitättömämpi, jos niin ajatellaan, mutta kun kemia ei ajattele sitä ulkonäköä sitten ollenkaan kuitenkaan.

ML: Ja laji on ilman suomenkielistä nimeä?

JPS:  Joo, niin onkin. Puutarhaliikkeissäkin tämä on ihan Tellima grandiflora. Ja hauska mun mielestä – eikö olekin - katsos tämä ruotsinkielinen nimi: Anagram bräcka. Eli se tarkoittaa anagrammirikko. Tiiätkö mistä se tulee toi nimi?

ML: En…

JPS: Tavallaan ihan harmittaa, että miksei se voi suomeksikin olla tuolla nimellä. Hienosti keksitty tuo ruotsinkielinen. Katsos kun äsken laji, mikä me katsottiin tuolla oli Mitella pentendra. Ja tämä on tellima; mitella - tellima. Se on anagrammi.

ML: Totta. Nyt kun sanot niin näin on.

JPS: Se on anagrammi ja nää on erittäin läheistä sukua nämä tellimat ja mitellat. Ne on ihan niinkuin tiedätkös kasvievoluutiossa ihan vierekkäin siellä evoluutiopuussa. Ne on ihan vierekkäisiä. Ja sitten ne keijunkukat, mitä me nähtiin äsken, ne heucherat, oli se Black Beauty‚ niin sekin kuuluu samaan kasviheimoon ja jopa samaan alaheimoon. Mutta on pikkuisen evolutiivisesti kauempana näistä tellimasta ja mitellasta. Mutta ”anagrammirikko”. Eikö se olisi hieno suomenkielisenäkin nimenä? Mun mielestä jotenkin olisi.

ML: Voisiko sen lisätä tuohon kylttiin vaivihkaa…

JPS: Onks sulla kynä?

ML: On mulla kynä.

JPS: Käy pistää.

ML: Ehkä mä pistän anomuksen tuonne ylipuutarhurille tästä.

JPS: Joo kyllä. Simo lämpenee varmaan ihan helposti, et pannaan ensi viikolla kyltti tilauksen. 

Joo, tämmöinen siis. Ja siinä mielessä mun mielestä - vielä täytyy sanoa - että tosi hyvä laji vaikka tekeekin vain vähän näitä koivumaisia tanniineja. Mut tästä lajista nämä tellimagrandiini-yhdisteet on paljon helpompi kemistin puhdistaa, kun jostain muusta lajista; vaikka koivusta tai muualta, koska tässä ei ole niin paljon muita yhdisteitä häiritsemässä. Että silläkin tavalla vielä todella todella fiksu laji. Ajattelee kemistinkin parasta. Ja voi sanoa pioneeri - mun mielestä aika tavallakin tämmöinen lajipioneeri siinä mielessä, että tekee näitä ellagitanniiniperheen ensimmäisiä yhdisteitä. Joista sitten räjähtää käsiin se biosynteesi sen jälkeen. Ja jos ei niitä syntysi, niin ei muitakaan syntyisi koskaan. Eli jonkun täytyy olla tavallaan uranuurtaja, jos ajatellaan niin tästä lajista. Toki tämä nyt ei ole evolutiivisesti uranuurtaja, mutta kemistin silmissä on, kun tästä on ensimmäistä kertaa löydetty ne yhdisteet, niin kemisti näkee sen niin tietenkin. Sitä kautta.

ML: Selvä. Hyväksyn hänet näihin puutarhan kuninkaallisin näillä perusteilla.

JPS: Kyllä. Hän kuuluu sinne ilman muuta. Vaikka hän nyt ei olekaan tuolla tavalla alppiruusujen ja pionien kaltainen kukkiva kauneus. 

Mutta kävelläänkö sitten seuraavia kukkivia kauneuksia katsomaan. Mä luulen, että  ne on kaikkien mielestä… no ehkä ei ihan kaikkien mielestä… katotaan mitä me löydetään. Saattaa joku olla eri mieltä kuin, että onko ne nyt sitten niin kivoja puutarhassa... Mutta kävellään sinne ensin.

ML: Ehkä ilmiselvin puutarhan kukkiva kasvi olisi ruusu ja Ruissalon puutarhassakin on näköjään ihan tällainen oma ruusutarha.

JPS: Joo. Aika lailla. Oho! Nyt ensimmäistä kertaa jo tuli suorastaan aistittavasti myöskin tuoksut mukaan sateen jälkeen hienosti. Hienosti ruusut tuoksuu.

Joo. Eli täällä siis on kymmeniä, tai varmaan muutama sata näitä erilaista lajia ja lajiketta ruusuja. Ja äsken vaan puhuin, että ruusuista varmaan kaikki tykkää. Varmaan todennäköisesti ehkä tykkääkin. Ainoa ehkä ärsyttävä piirre ruusuista… Tiedätkö mikä?

ML: Piikit!

JPS: Sekin joo. Mutta se ei ehkä ole niin ärsyttävä, se on vaan semmoinen ikävä.  Osa ruusuista on meinaan tosi ärsyttäviä, jos yrität niitä pitää tiedätkö niinkuin jollain tavalla aloillaan. Ne leviää tuolla maan alla niin vahvasti noitten juuriensa avulla. Ja kurttulehtiruusu esim. mikä on tämmöinen mikä pitäisi häätää kokonaan, kun se valtaa alaa liikaa. Niin tosi vaikea siitä on päästä eroon. Niin siten ehkä ärsyttävä, jos haluaa jollain tavalla rajoittaa näiden kasvua.

ML: Joo. Tästäkin (ruusutarhasta) huomaa, että ruusut alkavat peittää näitä polkuja täällä missä pitäisi kulkea. Mutta mitenkäs ruusujen kemia?

JPS: Aika paljon erilainen mitä pioneissa ja alppiruusuissa. Kohtalaisesti erilainen, mutta nyt voidaan ottaa tuosta äskeisestä Tellima grandifloorasta koppi. Siinä oli näitä koivumaisia tanniineja ja ruusut käytännössä käyttää nyt sitten niitä hyväkseen. Eli sitä biosynteesipolkua, kun on syntynyt ne tellimagrandiini I ja II. Ja ruusu tekee näitä koivumaisia tanniineja. Mutta sitten ruusun erikoisuutena Tellima grandiflooraan nähden on se, että ne pystyvät myöskin sitten liittämään näitä yksinkertasia ellagitanniineja, mitä äsken toi Tellima grandifloora teki - näitä, et on vaan nyrkki ja sormi ja sormet kiinni toisissaan, sellaisia yksinkertaisia tanniineja, yhden nyrkin tanniineja - niin se pystyy tekemään niistä kahden, kolmen, neljän nyrkin tanniineja. Pistämään niitä niin kuin sarjaan niitä samoja yhdisteitä, mitä sitten taas koivu tai Tellima grandifloora ei pysty tekemään. Niin ruusu pystyy tekemään näitä entistä suurempia, tavallaan sarjatanniineja noista koivumaisista tanniineista. Ja sitä kautta niistä tulee entistä tanniinimaisempia, entistä suurempia ja taas se proteiiniaffiniteetti eli proteiineihin sitoutuminen tehostuu sitä kautta. 

Ja mun on pakko mainostaa - tai ei se mikään mainostaminen ole - ehkä vaan sanoa se, et nämä on nimenomaan rugosiineiksi nimetty nämä isokokoiset koivumaisten tanniinien monikerrat, mitä näistä löytyy näistä ruusuista. Ja siten mielenkiintoista mun mielestä, että Rosa rugosa on se laji, mistä rugosiinit on alun perin löydetty ensimmäistä kertaa, niin kun nimestäkin pystyy päättelemään. Eli sieltä on ensimmäinen kerta löydetty nämä ruusujen tyypilliset isot koivumaisten tanniinien monikerrat. 

Ja tiedätkö mikä Rosa rugosa on suomenkieliseltä nimeltään? Kurttulehtiruusu. Hän on siis juuri tämä, mistä me nyt halutaan riemukkaasti eroon. Että, jos sillä tavalla miettii sitä linkitystä sitä kautta, niin sieltä kemistit on ensimmäistä kertaa tästä ”riesakasvista” löytäneet nämä ruusuille tyypilliset rugosiinit. Ja nyt tämä laji sitten, mistä kemistit on nämä löytäny, niin vaikka hän on kemiallisesti niinkin kaunis, että on tosiaan pioneeri siinä mielesssä, niin on sitten vaan niin ärsyttävä muilta biologisilta ominaisuuksiltaan, että se pitää häätää. Sehän taitaa olla - onko se joku beach rose vai mikä se on englanniksi - rantaruusu. Sehän valtaa kaikki hiekkarannat ja muuta. Niin siten tottakai ymmärrettävästi siitä pitää päästä eroon, mutta kemia mielessä kun ajattelee, niin vähän tavallaan surullinenkin tarina.  Tavoite päästä pioneerista sitten eroon.

ML: No mutta onneksi sitten nämä biologisesti ystävällisemmät ruusut ovat ottanut tämän työn jatkaakseen.

JPS: Kyllä! Joo siis se just on se niinkuin mä sanoin äskenkin, että se mitä evoluutio on tehnyt ja mitä kemisti on löytänyt, ei välttämättä ole sama asia. Että kemisti on löytänyt ne yhdisteet kurttulehtiruususta, mut onneksi niitä on löytynyt sen jälkeen muualtakin, kun ensin löydettiin siitä lajista. Että siinä mielessä me ei menetetä kemiallisesti mitään. Eli ei tartte olla huolissaan luonnon kemiallisen monimuotoisuuden köyhtymisestä sitä kautta, ja että kurttulehtiruusuista voidaan aivan hyvin luopua. Ei ole siis minkäännäköstä huolta siten, mutta ihan vaan tarinamielessä pikkuinen surullinen aasinsilta siinä sitten kumminkin oli.

Joo. Ja tosi ainutalaatuisia lajeja mutenkin, jos vaikka mietitään sitä, että näissä ei juurikaan ole noita mäntymaisia tanniineja muuten. Mutta sitten nämä tekee noita ruusun kiulukoita, jotka monet tuntee ruusunmarjana. Ja niitähän sitten tottakai pystyy tekemään vaikka mitä tuotteita. Sehän on C-vitamiinipommina parempi kuin tyrninmarja tai appelsiini. Sitäkin aikoinaan ollaan jonkun verran tutkittu ja oikeasti on parempi C-vitamiinin lähde. 

Eli sitä kannattaisi käyttää hyväkseen, mutta sitten kun sitä lähdettiin tutkimaan tätä ruusunkiulukkaa tarkemmin, niin huomattiinkin - kun meillä oli semmoinen kuvitelma, että me tunnetaan luontoa kemiallisesti ja me kuvitellaan, että me tiedetään, et toi laji tekee noin ja toinen tekee näin ja mikään muu ei ole mahdollista, kun minä tiedän, miten tää homma menee - niin ruusunkiulukka päättikin, että näytetään pikkasen, että ei tämä homma mene ihan niin kuin te aina kuvittelette. Eli ne tekeekin sitten niin, että siellä on mäntymäisiä tanniineja, jotka siis olivat niitä flavonoidien monikertoja. Eli flavonoidi, flavonoidi, flavonoidi päällekkäin. Kauhea määrä niitä‚ eikä yhtään niitä glukoosipohjaisia yhdisteitä, joita oli noissa pioneissa ja koivumaisissa tanniineissa. Niin tämä kiulukka tosiaan sitten onkin päättänyt pistää pirulainen niihin mäntymaisiin tanniineihin jokaiseen kiinni sokeriyksikön. Eli glukoosi, glukoosi‚ glukoosi‚ glukoosi kaikissa siellä sarjassa kiinni. Eli voidaan sanoa, että niissä on sokerikuorrutettuja mäntymäisiä tanniineja ikään kuin. Mikä on täysin ainutlaatuista. Kasvikunnassa todella harvinaista. Eli ei tavata normaalisti tällaista ilmiötä. Mutta ruusunkiulukoissa kyllä. 

Että siinä mielessä, kun ajatellaan, kun puhuttiin tuommoisesta kemiallisesta evoluutiosta, niin pionissakin voi olla, että löydetään vielä jotain tällaisia yhdisteitä, joita ei ajatella, että on edes mahdollista löytää. Eihän kemisti vielä ole kaikkea keksinyt, mitä luontoäiti on keksinyt. Toi oli esimerkki siitä, että yhtäkkiä mennäänkin sellaiseen suuntaan, että luullaan, että ollaan umpikujassa ja sitten toinen löytääkin oven ja mennäänkin sinne! Ihan uuteen suuntaan. Umpikuja on förbi, historiaa.

ML: Ennenkin on mietitty sitä, et vitsi kun kuulisi, mitä nämä kasvit ajattelisivat -jos ne ajattelisivat - kun onhan se ihan huikeeta se, että miten vaan syntyy erilaisia yhdisteitä. Kun sillä täytyy olla joku tarkoitus‚ että niitä yhdisteitä syntyy, ja se että niitä opitaan tuntemaan ja niistä tiedetään, niin onhan se kauhean kiehtovaa. 

JPS: Kyllä on ja monesti vaan kuvitellaan, et me tiedetään jotakin. Mutta ennen kuin me tutkitaan riittävän tarkkaan, niin se on aika paljon vaan sitä parhaaseen arvaukseen perustuvaa kuvittelua kunnes tiedetään taas entistä tarkemmin. Ja sen takia pitäisi kaikki lajit tutkia vielä tarkemmin. Jotta saadaan parempi kuva näistä asioista.

Ja me katsottiin silloin juhannuslajeissa - kun tehtiin sitä juhannusseppelettä - mitä voitiin jalkakylvyssäkin käyttää, niin siinä me katsottiin mesiangervoa muun muassa. Niin mesiangervo on sitten myös hyvin paljon ruusujen kaltanen. Siitä löytyy näitä tellimagrandiineja ja rugosiineja. Että siten voidaan ajatella, että se on aika ruusumainen, mitä siinä kohtaa ei taidettu tulla maininneeksi mesiangervosta. Et sillä tavalla samankaltainen sitten sekin. Joo.

ML: Tarina selkeästi kehittyy. Lähdettiin niistä pionien yksinkertaisista umpikujatanniineista ja nyt on päädytty ruusuihin, jossa oli ellagitanniini monikertoja.

JPS: Kyllä, kyllä. Ja tässä nyt, jos tästä jotain koppia pikkuhiljaa vaikka joku viisas  ottaa - aviomies tai poikaystävä. Katsos kun tyttöystävälle tai vaimolle silloin tällöin pitää viedä varmaan kukkia, eikö tarvitsekin, syystä tai kolmannesta mahdollisesti. Niin eikö olekin aika hienoa, kun nyt voi valita tässä näin, että kuinka evolutiivisesti kehittyneitä esim. kukkia kotiin vie. Ja sitten voi vaikka kertoa, että mä tuon tällä kertaa näitä kiulukoita, näitä ruusunmarjoja, kun näissä on näitä sokerikuorrutettuja mäntymäisiä tanniineja. Tosi erikoisia. En mä kyllä tiedä, että osaisko sitä kukaan arvostaa…

ML: Mun mielestäni toi houkuttelee kaikenlaiseen piiloviestintään. Et tässä on tämmöinen upea pioni, joka oikeasti onkin kemiallinen umpikuja.

JPS: Kyllä, kyllä. Sä voit antaa sen, etkä kerro mitään - tai kerrot ja katsot miten tarina uppoaa. Mutta siis pointti oikeasti vaan se, et näissä on niin paljon enemmän, kun mitä silmä näyttää. Ja monta kertaa, kun vie jonkun kukan‚ niin kyllähän tuosta kivan sivutarinan saa näistä ruusuistakin. Et joo. Monta monessa. Monta monessa. 

Hei, mennäänkö vielä eteen päin?

ML: Mennään vielä eteenpäin. 

JPS: Joo. Nyt tästä (kasvitieteellisen puutarhan) ruusutarhan ihan vierestä kun lähdetään kävelemään, niin tässä on tämmönen perennapenkki, missä myöskin itseasiassa kasvaa ne, mitä me aikaisemmin nähtiin ne mitellat. Niin täältä löytyy nyt sitten pienen matkan päästä aivan taas omanlaisensa  ainutlaatuinen kasvi, kasvisuku. Nyt jo näkyy. Siinä on muuten poimulehteä matkan varrella, mistä puhuttiin juhannuksena. Ja tässä näin ensimmäinen viimeinen laji - katotaas, ettei tuu valehdeltua - niin Kanadan luppio. Eli me katotaan luppioita. Luppio on Sanguisorba-sukuinen. Kuuluu ruusukasvien heimoon. Sanguisorba canadensis siis esimerkiksi tässä kohtaa. Jos katsot tätä lehden muotoa tässä luppiossa niin  huomaatko, että tää vois olla saman sukuinen tämä lehti?

ML: Jälleen on samankaltaisuutta lehden muodossa havaittavissa.

JPS: Kyllä. Sanguisorba hakusanensis siis komealuppio. Tässähän on tietty, jos muistat sieltä – tai no totta kai sä muistat tietenkin - niin toi juhannuksen viimeinen laji, kun tehtiin sitä juhannuskimppua se oli se -

ML: Kurjenpolvi!
 
JPS: Kurjenjalka.

ML: En siis muistanut.

JPS: [nauraa] Se oli aika lähellä kuitenkin. Ehkä se on vähän alempana tai oikeastaan olihan se oikeasti katsos kun se kurjenpolvi, kun se on tavallaan kurjenjalka on se omalla tavallaan ihan oikein.

ML: No niin palataan nyt näihin luppiohin…

JPS: Nii mut hei, siis kun muistat, miten [nauraa]. Noniin... 

ML: [nauraa].

JPS: Kerääs ittes ja sitten jatketaan. No niin. 

Hei, näetkö siis aika paljon niin mun mielestä samaa muotoa, mitä siinä kurjenjalan lehdessä oli sellaista, kun äsken puhuttiin vaan siis, mitä kuvitellaan näkevämme, niin joskus mä näen tämmöisiä asioita. Ja siellä me puhuttiin niistä mansikkamaisista tanniineista silloin siinä kohtaan ja tässä sitten näissä luppioissa niin toi punaluppio, mitä saa myöskin puutarhaliikkeistä omaan puutarhaan hankkia, niin punaluppio eli Sanguisorba officenalis, niin siitä on ensimmäistä kertaa löydetty semmoisia kuin sanguiini-nimisiä tanniineja. Noitten rugosiinien - mitä äsken nähtiin noista ruusuista - niin ne on muodostunut niistä samoista palikoista. Eli niistä nyrkeistä, missä on niitä sormia pystyssä, mutta ne on linkittynyt ne nyrkit ja sormet toisiinsa eri tavalla. Eli aivan samat rakenneyksiköt, mutta eri tavalla toisissaan kiinni näissä sanguiineissa. Ja sitä kautta taas saadaan sitä kemiallista monimuotoisuutta lisää. Vaikka tavallaan rakennuspalikat on ihan samoja mitä se Tellima grandiflora tuotti, niita koivumaisia tanniineja, mutta pannaankin niitä pikkuisen eri tavalla toisiinsa kiinni ja saadaan erilaisia tanniinisia ominaisuuksia niihin yhdisteisiin. Ja ne on sitten taas tyypillisiä näille luppioille.

Ja tiedätkö mille muulle sit myöskin? Rubus-sukuisille. Eli mitä me löydetään vatukoista. Vadelma, hilla, mesimarja ja lillukka esimerkiksi sisältää myöskin näitä  sanguiini H1, H2‚ H3, H4, H5, H6 tämäntyyppisiä erilaisia yhdisteitä.

ML: Luppiot oli ihan uusi laji mulle. Mut kauhean sympaattisen kuuloinen se luppio.

JPS: Vähän sympaattisen näköisiäkin, eikö olekin?

ML: No on aika tommosia, vähän semmosii vaatimattomia, mutta kuitenkin niin kuin -

JPS: Joo, nöyränoloisia. Vähän roikottavat hiukan lehtiä siinä. Ei ehkä ihan niin paljon, jos muistat ojakellukan. Ojakellukan kukka oli hyvinkin nöyränoloinen. 

Joo. Mut siis hei nämä samat yhdisteet, mitä nämä siis tekee, niin nämä oli niitä, mitkä tehosi jopa sairaalabakteereihin. Nämä isokokoiset ellagitanniinit mitä nämä lajit tuottaa. Ja samoja siis löytyy suomalaiset marjoista. Lakoista ja vadelmista. Mutta täältä ensimmäistä kertaa löydetty. Luppioista.
 
ML: Tän päivän iso otsikko oli puutarhan kukkivat kasvit. Tuleeko luppioihin kukkia?

JPS:  Ainakin niihin, mitä mä oon nähnyt, niin tulee. Että tuo punaluppio, mistä nämä yhdisteet ekan kerran löydettiin, niin siihen ainakin tulee sellainen punainen, miksikä nyt sanoisi, punainen tappi siihen, sellainen tappimainen kukka. Ei oo vielä näissä, kun kaikki tulee eri aikaan. Osaan niin kuin tuohon Tellima grandifloorankin niin vähän ajan päästä. Että kannattaa vierailla eri aikoihin täällä katselemassa. Löytää kaikki sitten kukkimassa eri aikaan.

ML: Pääsikö luppio kuninkaallisten joukkoihin sen takia, että hänkin on pioneeri näissä yhdisteessä vai miksi nostettiin luppiot kuninkaallisiin? Muutakin kuin sympaattisen nimen takia.

JPS: No joo, sen takia ja yleensäkin sen takia, ettei pelkästään taas ihan tyypillisiä lajeja esitellä vaan, että myöskin tavallaan tämmöisiä vähän vaatimattomamman näköisiä, kun täytyy korostaa sitä kemiallista sisäistä kauneutta myöskin. Mutta tottakai tämä pioneerimaisuus myöskin, että kun on ensimmäistä kertaa tästäkin löydetty tietynlaisia uudenlaisia yhdisteryhmiä, niin sitä kautta tietty sitten. Ja nyt kun näitä rupeaa kuitenkin saamaan myöskin puutarhaliikkeistä näitä erilaisia lajeja, niin mun mielestä on tosi kiinnostavaa se, että puutarhasta löytyy niin monenlaista kiinnostavaa kemiaa ja kaikille kasveille mitä puutarhassa on, niin on joku kemiallinen tarinakin ehkä. Niin silloin että jos joku haluaa kertoa vaikka punaluppion tarinan, niin nyt sen voi sitten vaan heittää puutarhaan kasvamaan ja se on siinä.

ML: Eli tässä tehtiin samalla vähän myös tämmöistä kemistiystävällistä ostoslistaa, kun lähtee puutarhakauppaan, ni voi tästä saada hyvän kokonaisuuden, kun ottaa pioneja ja ruusuja ja luppioita ja muita tänään tavattuja lajeja.

JPS: Kyllä, kyllä. Tota mitellaa en tiiä, sitäkin voi olla kaupassa - en osaa sanoa löytyykö sitä - mutta se tellima ja sitten myöskin ne Heuchera-sukuiset niin tosiaan niistäkin löytyy näitä sukulaistanniineja näistä lajeista. Melkein vastaavia, muttei aivan, mutta ei mennä nyt niihin yksityiskohtiin tällä kertaa.

ML: Joskus aikaisemminkin puhuttiin sitä, että olisi kiva, että siellä puutarhaliikkeessäkin olisi kasvien mukana niitä kemiamittareita, joiden perusteella ehkä voisi tehdä ostopäätöksiä. Mun mielestä tätä ajattelua kannattaa kehittää, koska sitä voisi just sitä kemiallista monimuotoisuutta miettia sitten sen biologisen monimuotoisuuden rinnalla, kun pistää puutarhaa pystyy.

JPS: Kyllä ja joitakin tällaisia aspekteja, et mihin niitä voisi käyttää ja mikä on  historia ja mistä ne tulee ja mitä tiedetään jne. Niin kyllä se joillekin varmaan toisi  lisäarvoa. Mitä ihan mun mielestä yhtä lailla kuin Alkossa voisi lukea punaviineissä pikkuisen paremmin, et mitä niissä oikeasti on - että ei vaan, et onko tanniineja vai ei. Vois olla enemmän tätä. Punaviinienkin tanniinikemiasta voitaisiin vähän enemmän kertoa asiakkaalle, niin mä uskon, että se antaisi myöskin asiakkaille paljon enemmän siitä punaviiniharrastuksestakin veikkaisin kuitenkin.

Joo, jostain pitää lähteä ja puutarhan kasveista on ihan kiva lähteä.
 
ML: Joo. Ja tämä Ruissalon kasvitieteellinen puutarha on aitiopaikka, koska täältä löytyy niin kuin valtavasti monenlaisia lajeja pieneltä etäisyydeltä. Et täältä kannattaa lähteä tutustumaan.

JPS: Kyllä. Mikäs sulla nyt siis - mitä me nyt katsottiin - meillä oli viisi lajia ja mitella vielä kuudenneksi. Niin mikä sulla nyt näistä itsellä tuli mielipiteeksi, tuliko näistä joku suosikki?

ML: No nopea suosikki olisi ollut luppiot nimen perusteella, mutta jotenkin nyt kun taas kuuli näitä tarinoita näistä erilaisista tanniineista, niin jotenkin mä viehätyin tohon Tellima grandiflooraan.

JPS: Joo. Aijai, sä veit multa mun suosikin. Mut ei se haittaa hei, ollaan samaa mieltä. Mä oon ihan samaa mieltä siis. Mä puhuin pioneerista, eikö vaan? Pioneerilaji vähän ehkä tollanen pieni mitättömän näköinen, mut todella kemiallisesti historiallisestikin merkittävä laji ja sisäisesti kaunis. 

Sitä mä en muuten muistanut sanoa, mutta siitä löytyy kukista tanniineja kaikkein suurimmat määrät - kun me puhuttiin pioneista 10 %:a kuivapainosta, niin siinä on melkein 20 % niitä harvinaisia koivumaisia tanniineita. Aivan törkeä määrä. 

Ja sit mistä mä tykkäsin, muistaks sä ruotsinkielinen nimi?

ML: Totta.

JPS: Anagrammirikko. Ja siitä mulle tulikin mieleen, että mä keksin anagrammin. Haluuks kuulla?

ML: Okei. Haluun tietenkin!

JPS: Joo. Me katsottiin nyt kukkivia kasvikemiakuninkaita eli kukkiva kasvikemiakuningas. Siitä voidaan löytää anagrammi niin kuin me katottiin tellimaa ja mitellaakin. Eli kukkivan kasvikemiakuninkaan anagrammi on suvinen kukkakasvimagiikkaa.

ML: Aika loistava. 

JPS: Eikö oo? Nyt on kesä ja tämä on kukkakasvien magiikkaa. Se sopii tähän Tellima grandifloran kylkiäisiksi valtavan hienosti. Tässä on taikaa.

ML: Ehdottomasti ja luonnollisesti. 

JPS: Kyllä. Palaamme asiaan. 

ML: Näin teemme.

Kesäyön kemiaa

ML: Maria Lahtinen
JPS: Jukka-Pekka Salminen

[musiikkia]
ML:
Tämän kerran Luonnollista kemiaa -podcastissa lähdetään kohti kesäyötä ja kesäyön
kasvikemiaa. Luonnonyhdistekemian professori Juha-Pekka Salmisen kanssa ollaan
nyt täällä kukkaketojen äärellä, koska olisi tarkoitus tehdä vähän juhannustaikoja.
Taitaa olla semmoinen uskomus, että jos kerää seitsemän erilaista kukkaa ja sitten
laittaa ne tyynyn alle juhannusyönä, niin näkee tulevan sulhasensa tai morsiamensa.
Nyt olisi siis tarkoitus lähteä etsimään seitsemän hyvää juhannuskukkaa. Millä
perusteella lähdettäisiin niitä etsimään?
JPS:
Joo. Lähdetään sillä perusteella liikenteeseen, että itse en ole koskaan näitä ottanut
sillä lailla niin vakavissaan näitä juhannustaikoja. Niin nyt voisi tämmöisille
skeptikoillekin tarjota vaihtoehdon. Että voi tavallaan käyttää tämmöiseen
perinteiseen tapaan tai sitten joku uusiotapa löytää näille kukkaseppeleille.
Tarjoisin (ensin) sellaista vaihtoehtoa, että voi käyttää tällä lailla perinteisellä
tavalla. Haetaan nyt semmoisia lajeja, että joutuu pikkuisen näkemään vaivaakin
ehkä niitten tunnistamiseen. Osa toki tosi tuttujakin. Sitä kautta varmaan sitten
nämä paremmin toteutuu nämä mahdolliset toiveet.
Mutta sitten hei. Minä tarjoaisin semmoisen vaihtoehdon, että ne kenellä on
tavallaan tämä sulho jo tai morsian katsottuna, niin niillekin jotain vaihtoehtoja pitää
olla. Niin annetaan sitten sellainenkin, että minä tarjoan tämmöiseen
juhannuskylpyyn myöskin näitä kasveja. Voi ottaa tuonne noin saunaan mukaan. Ei
tarvitse vihtaveteen pistää, mutta saa pistää vihtaveteenkin, jos tykkää. Mutta
toisaalta voi tehdä itselleen jalkakylvyn. Jalkakylpy on tosi hyvä minun mielestä
ainakin kahdessa mielessä.
ML:
No?
JPS:
Jos sinä olet katso jo löytänyt sen sulhasesi tai morsiamesi ja se tuppaa olemaan
vähän semmoinen hidasliikkeinen eikä oikein asiat etene, niin sinä voit saada
jalkoihin pikkuisen vipinää, kun annat kunnon tanniiniyrttikylvyn sille jalkoihin
juhannusaattona siellä juhannussaunassa.
ML:
Okei…
JPS:
Sitä kautta voi tulla pikkuisen jalkoihin liikettä. Toinen vaihtoehto minulla on se, että
sitten, kun osa meistä on kumminkin tämmöisiä, että ollaan jo pitkään oltu yhdessä
ja ehkä sitä kautta pikkuisen tarvittaisiin lisää vipinää jalkoihin, niin toisaalta sekin
voi sitten tiedätkö tarjota vaihtoehdon sitten tämä yrttikylpy. Jalkakylpy näillä
kasveilla. Kolme käyttömahdollisuutta, jos tämä tarkkaan tehdään. Sen takia minä
olen yrittänyt valita nämä lajitkin sillä lailla, että tämä sitten toimisi näillä kolmella
tasolla.
ML:
Selvä. Elikkä lähdetään nyt etsimään seitsemää erilaista lajia, joita voi sitten käyttää
ihan mihin tahansa näihin käyttötarkoituksiin. Joku voi tehdä niistä seppeleen, joku
voi laittaa ne tyynyn alle ja joku voi sitten tehdä näitä mainittuja yrtti- ja
jalkakylpyjä.
Mikäs olisi ensimmäinen laji, mikä me poimitaan tähän meidän kokoonpanoon?
JPS:
Lähdetään ihan perinteisestä liikkeelle kumminkin. Ei kaikkia omituisia heti alkuun.
Metsäkurjenpolvi. Minun mielestäni varmaan olisi tällainen, sehän tunnetaankin
osittain juhannuskukkana. Ehkä enemmän Pohjois-Suomessa, kun etelässä
tavallaan tulee jo ennen juhannusta kukkaan. Mutta tosi perinteinen minun mielestä
tämmöinen keskikesän kukka. Sillä lähetään liikenteeseen.
Sehän on todella, kun mietitään sitten taas kemiaa ja tätä hyödynnettävyyttä, niin
kemiallisesti varmaan yksi monipuolisimpia, monimuotoisimpia kukkivia kasveja,
mitä Suomesta käytännössä löytyy. Eli sitä kautta me saadaan sitten sinne
yrttikylpyyn kunnon kemia mukaan.
ML:
Ja saadaan kimppuunkin ihan kauneutta. Eli metsäkurjenpolvi on tämmöinen hennon
violetin värinen kukka ja ihan tommoinen komean näköinen varsi. Niitä tässä nyt
meidän edessä onkin aikamoinen läjä.
JPS:
Joo. Ja tuo on minun mielestäni tosi, mikä mielenkiintoisinta tavallaan
kurjenpolvessa, kun me ollaan paljon sitä tutkittu Tuomisen Anun väitöskirjassa
muun muassa runsaasti. Niin jos sinä tässäkin nyt näet näitten pieniä värisävyeroja
näissä kukissa, niin niissä on paikoitellen aika paljonkin (värisävy)eroja. Mikä on
mielenkiintoista, on se, että se värisävyjen ero - se ei välttämättä johdu väriaineista
- vaikka voisi luulla. Eikö voisikin luulla?
ML:
Voisi luulla joo.
JPS:
Niin että se väriaineesta tulee. Mutta tuolla on tuollaisia (yhdisteitä), mitä Anu löysi
väitöskirjassaan. Tommoisia täysin uudenlaisia tanniiniyhdisteitä tuolla kukan
terälehdissä. Ne ovat värittömiä. Mutta ne vaikuttavat yhdessä noitten värillisten
väriaineitten kanssa ja saa tämmöisellä ko-pigmentaatio -efektillä sitten sen värin
voimistumaan.
Eli värittömät aineet voimistavat väriä. Aika jännä kemiallinen juttu. Sillä lailla
kannattaa kerätä sitten tommoisia eri värisävyä olevia metsäkurjenpolvia mukaan
tähän, niin saa tämmöistä kemiallista variaatiota myöskin. Osittain näkymätöntä
kemiaa, mikä kuitenkin tulee näkyviin sitten noitten väriaineiden kanssa.
Tommoinen mielenkiintoinen kemiallinen pointti.
Ja aika harvinainen muuten kaiken kaikkiaan tämä laji suomalaisessa
kasvikunnassa. Että geraniini on tämä pääyhdiste, mitä sitten tuonne kimppuun
tulee. Kuuluu ellagitanniineihin. Jos muistaa, että metsäkurjenpolvi on Geranium
sylvaticum latinaksi. Geranium eli kurjenpolvet ovat Geranium-sukuisia. Eli tämä
geraniini saa nimenomaan nimensä sitten siitä suvun nimestä. Sillä lailla voi muistaa.
Sitten taas nämä tanniinit, nämä värittömät tanniinit, mitkä vaikuttivat tuohon
kukan värisävyyn, niin ne ovat sylvatiineja. Kun tämä on Sylvaticum sit taas tämän
lajinimi. Sillä lailla voi niitä muistaa sitten.
Mutta ehdottomasti metsäkurjenpolvi, niin aivan selkeä keskikesän laji. Tosi tärkeä.
ML:
Selvä. Eli se olisi sitten ensimmäinen laji tähän meidän juhannuskimppuun.
JPS:
On. Ja sitten vielä sillä lailla - jos saa sanoa - tuossa kun tämä on vähän tämmöinen,
eikö olekin, myöskin että otetaan huomioon näitä aspekteja, mitä pitää tässä kohtaa
ottaa, että tällaisia haetaan sulhoa tai morsianta ja vähän tämmöistä suvun
jatkamisen meininkiäkin, niin jos lähtee katsomaan tätä sitten, kun se tästä lähtee
tämä kukka kehittymään niin se lähtee siemenheittimiä kehittämään tähän ja ne
näyttävät aivan kurjen polvelta. Osittain ne siemenheittimet. Sitten kun sinä menet
pitelemään niitä, kun ne on tarpeeksi kuivunut, niin sieltä tulee niin kuin
moukarinheittäjällä, siemenet lentää tosi pitkälle. Eli voidaan ajatella, että se on
suvunjatkamiskyvyn kannalta tosi tärkeä asia. Eikö vaan? Tämmöinenkin
ominaisuus kasvilla. Jos se sitten periytyy eteenpäin siellä tyynyn alla tulevalle
sulholle tai morsiamelle tämmöinen kyky, niin loistavaa, eikö olekin?
ML:
On. Tässä on minusta jo aika vahvat perustelut sille, että tämä laji on valittu näihin
meidän kaikkiin erilaisiin juhannustaikoihin.
JPS:
Joo. Mennään.
ML:
Mennään eteenpäin. Elikkä sitten tarvittaisiin seuraava laji. Otetaanko vielä joku
perinteinen?
JPS:
Otetaan tuommoinen ainakin, mitä pystyy paljon keräämään. Että sitten kun näitä
pitää harkiten vähän tietenkin luonnosta kerätä, ettei kannata lähteä riipimään
kaikkia varsinkaan muitten mailta. Mutta mesiangervo. Minä olen ottanut tuohon
seuraavaksi, että sitä nyt kasvaa kaikilla ojanpientareilla. Vähänkin tuommoinen
kosteampi paikka, ojanpientareet, niin sitä on ihan täynnä mesiangervoa. Sillä lailla
siitä varmaan voi kerätä aika paljonkin. Varsinkin meidän oman tutkimuksen
kannalta nämä mesiangervon lehdet erityisesti, niin ne ovat tosi täynnä sitten taas
toisenlaisia tanniineja, mitä löytyi tuosta kurjenpolvesta. Että voidaan sitä
kemiallista monimuotoisuutta sitten täydentää tämän mesiangervon lehdillä. Ne ovat
niin sanottuja koivumaisia tanniineja, jos seuraa noita meidän muita videoita, mitä
me julkaistaan. Koivutanniinien kaltaisia yhdisteitä löytyy noista lehdistä erityisesti
mesiangervosta.
Tässäkin on tämmöisiä, jos miettii noita englanninkielisiä nimiä, niin tämähän on
queen of the meadow. Niityn kuningatar. Tämä valtaa niityt tosi helposti. Vähän niin
kuin kaikki angervot. Jotkut ei tykkää angervoista sen takia, kun ne valtaavat alaa
aika paljon. Tämä on samanlainen tietenkin mutta kuningatar. Eikö vaan, kuningatar
kuulostaa hienolta tietenkin myös tässä kimpussa. Toinen on bride herb.
Morsiusyrtti. Sitä on käytetty tuolla kirkoissa ja häissä. Ihan siroteltu ennen vanhaan
tuonne lattialle tai sitten morsiusseppeleessä. Eli sillä laillakin tämä olisi tähän
teemaan ihan sopiva.
ML:
Jos joku ei tunnista mesiangervoa, niin miten sinä ohjeistaisit etsimään
mesiangervoa muuten kuin sen, että sitä löytyy laajasti joka paikasta?
JPS:
Joo, sitten tosiaan ensinnäkin, kun hakee tuommoisista ojanpientareelta ja ojat on
tätä täynnä, niin nyt ei välttämättä tunnista ehkä niin helposti vielä, kun siinä ei ole
kukkia. Mutta sitten kun se rupeaa kukkaa pukkaamaan, niin tuommoinen tosi
kullankeltainen. Tosi iso sellainen. Miksikä sitä nyt sitten sanoisi? Sellainen paksu
töyhtö tai semmoinen kimppu. Sellainen hahtuvakimppu siihen syntyy. Kerää todella
runsaasti pölyttäjiä, kaikenlaisia pörriäisiä. Sitten tuoksu on aika voimakas. Itse en
välttämättä pitäisi sitä semmoisena. Paljon en keräisi mukaan tyynyn alle tai muuta.
Se on aika voimakastuoksuinen, että sitä aikaisemmin jotkut käyttäneet muun
muassa sitten, jos henkilökohtainen hygienia on pikkaisen hukassa, niin voi käyttää
häntä sitten, varsinkin niitä kukkia, niitten aromaattisia aineita sitten omien
tuoksujen peittämiseen. Sitä voi pikkaisen - jos nyt ajattelee vaikka tuota
jalkakylpyä tai sitten vihtavettä - niin voi pikkaisen tuoda aromaattisuutta lisää
siihen. Semmoista pientä tuoksua. Mutta minä veikkaan, että niistä kukista
helpommin tuntee tietenkin sitten.
ML:
Minun mielestäni kesäyön kasveja kuuluukin aistia myös hajuaistilla, niin se on
jotenkin semmoinen kesäyön huumaan kuuluu kukkien ja kasvien tuoksu.
JPS:
Kyllä.
ML:
Elikkä mesiangervo puolustaa paikkaansa.
JPS:
Mutta sitten sen verran pitää sanoa, että jos nyt on joku aspiriiniallergikko. Joskus
astmaatikoilla saattaa olla sellaisia, ettei välttämättä aspiriini sovi niin hyvin. Että
kun itse sen tietää, niin tätä lajia ehkä kannattaa sillä lailla harkiten käyttää. Jos
tietää, mistä aspiriini on alunperin saanut nimensä. Jos tietää, niin tämähän on
nykyään Filipendula ulmaria tämä mesiangervo. Mutta tämä oli aikaisemmin
nimeltään Spiraea ulmaria. Aspiriini, spiraea. Aspiriini. Aspiriinin synteesi on lähtenyt
aikoinaan liikkeelle salisiinista. Salisiinia saadaan tästä mesiangervosta. Siitä tulee
aspiriinin nimikin ymmärtääkseni sitten.
Eli siinä mielessä tästä löytyy samankaltaisia lähtöaineita mitä sitten pajunkuoresta
tavallaan aspiriini, asetyylisalisyylihappoa eristetty aikoinaan. Niin jos on tavallaan
tämmöisiä haasteita itsellä, niin aspiriiniallergikkojen kannattaa pikkuisen
varovainen olla tämän kanssa.
ML:
Mutta niille, jotka ei ole allergisia, niin voi auttaa siihen juhannusaamun
päänsärkyyn.
JPS:
Niin. Voi ottaa jalkojen kautta päänsäryn jo etukäteen. Osa menee päähän ja osa
jalkoihin. Joo.
ML:
No niin. Takaamme siis kokovartalohoidon näillä kasveilla.
JPS:
Kokovartalohoidon. Kyllä. Joo. Mutta tämmöinen näin. Mutta etenkin noita lehtiä. Ei
niitä varmaan ennen juhannusta kukkia juuri tulekaan. Tähän juhannukseen nuo
lehdet ovat käyttökelpoisia. Kukat sitten myöhemmin. Tätähän voi jalostaa totta
kai. Ei tätä pakko pelkästään juhannuksena ole käyttää tätä taikaa. Sitä voi
myöhemminkin sitten sinne löylyveteen tai jalkakylpyyn näitä lajeja lisätä.
ML:
Tässä tuleekin joka yön taikaa eikä pelkästään juhannusyön taikaa.
JPS:
No hei, eikö vihtakin ole vähän semmoinen alun perin ollut, että se pitää
juhannuksena ottaa saunaan. Nythän niitä myydään tuolla kuivattuna joulunakin.
Eikö myydäkin kaupoissa? Niin kuka estää laajentamasta tätäkin aspektia. Ei sitä
pakko juhannuksena ole pelkästään käyttää.
ML:
Se on totta. Eli nyt tänä juhannuksena lanseerataan tämmöisiä koko vuoden
tuotteita näistä juhannuksen perinteisistä kasveista.
JPS:
Koko vartalo, koko vuosi -tuotteita. Näin on.
ML:
Hyvä. Olisiko sitten seuraava kimppuun kerättävä kasvi horsma?
JPS:
Jos sinä horsman haluat, niin se on tuommoinen rentunruusu kanssa nimeltänsä
toisaalta. Että halutaanko me? Siis mistäs sen tietää? Joku voi olla. Minä ajattelen,
että ei se rentunruusu välttämättä teemaan sovi, mutta voi se jollain sopiakin. Vähän
riippuu, mitä sitten milloinkin halutaan. Tässä nyt ei ole ihan niin helposti tässä
kasvuympäristössä. Nyt ihan muutamia löytyy siitä. Siitä sitten maitohorsmaa
esimerkiksi löytyy. Miksi tuommoista nyt sitten haluttaisiin ottaa?
ML:
Niin. Niin kuin laulukin sanoo, että se on se rikkaruoho elonyrttitarhassa. Mutta silti
kaikille aika tuttu kasvi. Sinä valitsisit sen kuitenkin mukaan myöskin tähän
juhannussettiin.
JPS:
Joo. Siinä on muutama aasinsilta taas, mikä sopii tähänkin. Ensinnäkin toinen on se,
että mesiangervon lisäksi tämä on tämmöinen - no, monet nyt sanoo rikkakasviksi
- että sitä voi huoletta kerätä tietenkin. Monethan kerää varsinkin näitä nuoria
versoja sitten keväällä. Käytetään ihan - voi keittää ja ihan syödä -vaikka johonkin
munakkaaseen lisätä tuoreenakin. Sitten kun ne rupeavat tässä. Totta kai
kasvupaikan suhteen hiukan, että ei kannata liikenteen läheltä kerätä tai muuta.
Mutta nuorena versona ihan voi syödä. Sehän on niin runsas, ettei siitä voi
kenellekään mitään haittaa olla, vaikka niitä vähän keräisikin. Siinä mielessä
myöskin tähän seppeleeseen tai jalkakylpyyn sopii tosi hyvin tavallaan tuomaan sen
perussetin sinne ja sitten ne mausteet siihen päälle.
Mutta sen lisäksi vielä tuossa, kun mesiangervo ja kurjenpolvi, niin tämä pannaan
tähän kaupanpäälle, niin tästä löytyy taas kasvimaailman suurimpia ellagitanniineja.
Tämä tuo semmoista kemiallista monimuotoisuutta sitten lisää noihin kahteen
aikaisempaan lajiin. Kun ajatellaan tosiaan vaikka jalkakylpyäkin, niin on aika
voimakkaita antibakteerisia ominaisuuksia sitten näissä yhdisteissä. Sitä kautta
myöskin voi olla ihan oikeatakin hyötyä tämmöisten tuotteitten käytöstä.
Sitten se aasinsilta, niin tässähän Lönnrot on mainostanut jo Flora Fennicassa
aikoinaan, kun on tiennyt tietenkin haastattelemalla aikalaisia silloin 1800-luvulla,
niin tästähän on semmoinen perinnetietous, että kun tätä lehmille syöttää, niin
lehmien maidontuotanto lisääntyy. Taas meidän omien tutkimusten mukaan tällä
pystyy myöskin lehmien metaanipäästöjä pienentämään plus niitten suolistoloisia
tappamaan mahdollisesti. Tässä on monta hyvää tämmöistä käyttökohdetta. Se
aasinsilta on siinä, että eikö se kuulostakin hyvältä, että tulee maitoa enemmän ja
ilmavaivoja ja muita suolistovaivoja vähemmän. Jos taas mietitään suvunjatkamista
ja tämmöistä, kaikkia hyviä ominaisuuksia, mikäli ne ihmisille sitten mahtaa siirtyä.
Mutta ainakin toimii tunnetusti eläimillä. Ihminenhän on eläin.
ML:
Niin ja minulle tuli tästä semmoinen kierrätysaspekti mieleen. Että sitten kun se
kimppu on loppuun asti käytetty, niin sitten sen voi syöttää eläimille ja sitten
myöskin auttaa heitä tämä kemiapaketti.
JPS:
Joo, ilman muuta. Ainoa varmaan toi mesiangervo on ehkä näistä tämmöinen, mikä
saattaa olla sellainen, että se ei sitten kyllä tunnetusti maistu vaikka märehtijöille.
Että sillä lailla kannattaa sitä sitten. Mutta joo. Tarjota voi. Jos maistuu, niin sitten
maistuu. Tässä olisi kukat pikkuisen parempia kuin lehdet, mutta minä veikkaan,
ettei oikein kukat ehdi juhannukseksi nyt maitohorsmaan. Se oli liikaa vaadittu.
Sitten kun niitä löytyy, niin niissä on pikkuisen ydympi tuo tanniinipitoisuus. Sieltä
löytyy pikkuisen enemmän sitten tavaraa.
ML:
Mutta minun mielestä tässä on se, mistä on aikaisemminkin puhuttu, että mikä
mielenkiintoista on myös se kasvukauden aikainen kehitys. Että just jos tämän
meidän kimpun kokoaisi nyt ja sitten vähän myöhemmin ja sitten ehkä vielä
myöhemmin syksyllä, niin se kimppu ehkä näyttäisi erilaiselta. Sitten tuon mukaan,
mitä sanoit, niin kemiallinen koostumuskin sitten vähän vaihtelisi, kun olisi
enemmän kukkia kuin lehtiä ja niin edelleen.
JPS:
Kyllä. Ja katso kun et sinä oikein voi tietää, mikä toimii sinulle. Eikö vaan? Sinä et
voi tietää kuin kokeilemalla. Tässä on varmaan tarkkaa se, mikä suhteellinen
osuuskin tulee, katso seitsemää erilaista (lajia).
ML:
Totta.
JPS:
Nyt tänä juhannuksena kokeilet tätä näin ja panet tarkkaan ylös. Jos ei se
onnistunutkaan, niin ensi vuonna uudelleen.
ML:
No niin.
JPS:
Ja sitten vuoden aikanakin tosiaan kesällä sitten. Ihan oman maun mukaan. Mutta
joo. Totta kai suomalaisten pitää horsma mukaan ottaa. Jos haluaa pistää vielä
vaikeusastetta pikkuisen lisää, niin nythän me löydettiin maitohorsmaa tällä lailla
vaan vähäsen, niin jos pistää vaikeusastetta lisää. se tavallaan varmaan tiedätkö
kasvattaa mahdollisuuksia onnistumiseen, kun nähdään vaivaa tämän asian eteen.
Eikö vaan? Vaivannäkö.
ML:
Minun mielestä aina kannattaa nähdä vaivaa.
JPS:
Vaivannäkö - kun se taikojen ohje oli, että pitää mennä seitsemältä kedolta jopa
seitsemän aidan yli ehkä jopa ilman vaatteita. Eikö vaan? Tämmöisiä kaikkia
uskomuksia. Niin pannaan tähän nyt kun meillä ei ole seitsemää aitaa tässä ja
vaatteetkin on päällä, mutta jos me nähtäisiin vähän vaivaa, niin horsmia on
Suomessa paljon muitakin kuin maitohorsma. Karvahorsmaa esimerkiksi voisi
kaupunkilaiset yrittää löytää. Se on hirveä tuommoinen jopa pari metriä korkea
kasvusto. Jotain uusia lajeja, ettei vaan aina sitä samaa. Karvahorsma. Hakekaa
sitä. Ei ole ihan niin yleinen.
ML:
Siinäpä kesälomatekeminen sitten, että etsi karvahorsma.
JPS:
Kyllä. Eikö ole kivaa?
ML:
On.
JPS:
Kasvien etsiminen on aina hauskaa. Joo.
ML:
Selvä. No niin, elikkä nyt me ollaan jo saatu aika paljon kaikenlaisia ominaisuuksia
kerättyä mukaan tähän meidän kimppuun jo näitten kolmen lajin myötä. Eli
metsäkurjenpolven, mesiangervon ja maitohorsman. Mikäs ois sit meidän laji
numero neljä?
JPS:
No, sitten mennään kuule ihan minun suosikkilajiini, jos puhutaan tämmöisistä
kukkivista kasveista, kukista mitä Suomen luonnosta löytyy. Tässä näin tämmöinen,
näetkö? Nuokkuvat tämmöiset viininpunaiset kukkaset. Vähän tuolla lailla roikkuu,
eikö vaan? Vähän niin kuin nuokkuu. Eli hän on ojakellukka. Jos saa kasvista sanoa
hän.
ML:
Saa.
JPS:
Joku voi pahoittaa mielensä siitäkin, mutta hän on nyt hän siinä. Ojakellukka.
Tällaiset aika omalla tavallaan hennot kukat ja jollain tavalla vähän vaatimattomat
ja nöyrätkin. Mutta Geum rivale. Toinen mitä sitten löytyy paljon kaupungista on tuo
kyläkellukka, Geum urbanum. Sitäkin oli tässä jossain. Nyt ei ole tässä ihan hollilla.
Mutta siitä sitten taas pikkuisen lisää monimuotoisuutta. Tanniinimaailmaan.
ML:
Eli mikäs on kellukoitten tanniinierikoisuus?
JPS:
Niitten pääyhdiste on nimeltään gemiini-A. Minä heitin tästä tämmöisen ajatuksen,
vaikka minä en usko itse horoskooppiin yhtään, mutta tämähän on. Mikä tuo nyt on?
Se on gemini. Eikö se ole kaksoset? Sun on ihan pakko ottaa näitä kellukoita, jos
sinä olet kaksoset tai vaaka. Kun kuulemma kaksoset ja vaaka sopivat kauhean
hyvin yhteen. Niin vähän riippuu, mitä sinä targetoit sitä morsmaikkua, kun haet.
Niin (gemiini-A) on tiedätkö siinä mielessä kaksosille tai vaaka-horoskoopit omaaville
ehdoton valinta.
Se on tuommoinen isokokoinen dimeerinen ellagitanniini. Vähän vastaa tuota
maitohorsman pääyhdistettä hivenen kemiallisesti sitten. Mutta kumminkin siis
sellainen, että sitä ei löydy juuri muista suomalaisista kasvisuvuista. Se on aika
tuommoinen spesifinen pääyhdiste nimenomaan näillä kellukoilla tuo. Tiedätkö sinä
muuten, mistä tuo tulee tuo kellukan nimi?
ML:
No, itse asiassa minä mietin sitä, kun tätä etukäteen mietittiin. Että minun mielestä
kellukan kuuluisi kellua jossakin, mutta tähän on joku muu selitys.
JPS:
Joo. Minä luulen, että tämä on totta. Minä olen tämän lukenut semmoisesta
lähteestä, mihin mä uskon. Mutta sanotaan sillä lailla, jos sinä katselet tässä näitä
kahta vierekkäin, näitä nuokkuvaa kukkaa siinä. Ne ovat kuulemma ihan semmoiset
kuin pässin killuttimet.
ML:
Aha. No joo.
JPS:
Siitä on tullut sitten kellukka. Eli siinäkin mielessä eikö vaan sopii tavallaan tähän
teemaan, jos ajatellaan taas tämmöistä pienellä aasinsillalla tätä
suvunjatkamisaspektia, mikä ehkä liittyy näitten morsiamien ja sulhasten
hakemiseenkin. Jos sallitaan.
ML:
Tieteen tarkoitus on etsiä selityksiä kaikkeen, niin niitä ainakin löytyy - hyviä
perusteluja.
JPS:
Joo. Mutta tosiaan.
ML:
Kellukat eivät olleet minulle tuttuja ollenkaan, mutta nähtävästi ne ovat yleisiä ja
niitä löytyy joka puolelta. Tosiaan tuo tätä tanniinirikkautta selkeästi lisää.
JPS:
Tämä ojakellukka niin tämä niin kuin nimikin kertoo, niin kosteissa olosuhteissa aika
hyvin viihtyy. Että enemmän sitten ihan kaupungin keskustoista tai kaupungeista
ylipäänsä, kaupunkialueilta, niin ehkä vähän vähemmän löytää. Että kyläkellukka on
sillä lailla yleisempi sitten kaupunkialueella. Viihtyy kuivemmissa olosuhteissa ja niin
kuin kyläkellukkakin nimi ehkä vähän kertoo siitä, Geum urbanum. Jos sillä lailla
haluaa muistaa, että se on vähän urbaanimpi lajina sitten. Nämä molemmat,
kyläkellukka ja ojakellukka, varmaan ehkä koiran omistajille osittain tuttuja, kun
sitten kun nämä tästä nämä kukat lähtevät tekemään siemeniä, niin ne ovat
semmoisia palloja. Siemenpalloja. Tosi semmoisia - siinä on semmoinen väkänen,
mikä ottaa koiran turkkiin kiinni. Aikoinaan niitä on saanut nyppiä miljoonia irti, kun
tulee kotiin koiran kanssa, kun näitä on sitten kumminkin tässäkin ja varsinkin
kyläkellukkaa sitten paikoitellen ulkoilureitit täynnänsä. Sitä kautta varmaan tulee
tutuksi tietämättäänkin kellukoitten siemenet sitten koiranomistajille. Eli sillä lailla
ne leviävät sitten myöskin eteenpäin. Joo.
Tuossa muuten vielä tulee mieleen. Ei nyt kannata näitä juurinen kerätä oikeastaan
mitään lajia kauhean paljon. Mutta jos nyt yhden tämmöisen ojakellukan tästä
ottaisi, niin siinä (juuressa) on pientä tuommoista neilikan tuoksua. Sanotaan
myöskin, että jos vedessä keittelee, niin siitä tulee vähän semmoinen suklaamainen
keitos siitä juurakosta. Että jos nyt yhden juurakon jostain omalta maalta ottaa, niin
ehkä se sitten sopii siihen jalkakylpyyn mukaan taas tuomaan omaa aromiansa.
ML:
Kuulostaa houkuttelevalta vaihtoehdolta.
JPS:
Kyllä. Se oli siinä. Kellukka.
ML:
No niin. Mikäs sitten olisi seuraava laji, joka pääsee tähän meidän juhannussettiin?
JPS:
No, mikäs sitten olisi? Katsotaan nyt tuo. Tuo on sitten vähän tuommoinen tuo
seuraava. Minä ajattelin, ettei ota ihan niitä helpompia. Ottaa yhden ja pari vähän
hankalampaa. Muuten voisi ottaa ahomansikan, niin kuin metsämansikkana
tunnettu, mutta ei oteta. Otetaan tässä näin, näetkö? Olisitko tiennyt, että on
mansikka tämännäköinen?
ML:
No, lehti näyttää ihan mansikan lehdeltä, mutta valtavan kokoiselta sellaiselta. Elikkä
ihan kuin ahomansikan lehti kertaa kymmenen.
JPS:
Joo. Valtavan suuri, eikö olekin? Ahomansikka saanut pikkuisen energiabuustin.
Kauhean kokoiseksi kasvanut. Mikä sille on tullut? Tämä on ukkomansikka. Ei ole
ahomansikka vaan ukkomansikka. Ihan samaa sukua mutta valtavan paljon vain
suurempi, että on helppo tunnistaa. Iso ahomansikka niin se on ukkomansikka. Taas
sillä lailla, kun ajatellaan ukkomansikka. Eikö vaan? Kyllä se nyt täytyy ottaa.
ML:
Pääsee mukaan minun puolesta.
JPS:
Jos on ukko haussa, niin tässä on semmoinen. Tämäkin on ehkä tämmöinen
viljelykarkulainen tämä laji ehkä osittain. Aikoinaan ollut puutarhojen ja kartanoiden,
pappiloiden liepeillä sitten kasvanut. Mutta jos täytyy kerätä, niin ehkä minä ottaisin
tuota ukkomansikkaa kumminkin, kun ahomansikka on pikkuisen harvinaistumaan
päin. Ehkä antaa niitten olla rauhassa. Ukkomansikassa on noin isot lehdet, niin siitä
riittää muutama lehti tähän tarkoitukseen vallan mainiosti.
ML:
Löytyykö tätä ukkomansikkaa laajalti? Mikä on sen esiintyvyys?
JPS:
Kyllä sitten, kun sitä vaan lähtee. Jos taas kuljet täällä luonnossa muutenkin kuin
sillä lailla, ettet mitään katsele. Niin katselet pikkuisen jalkoihisi nöyränä, niin kyllä
sitä yllättävän laajasti sitten löytyy kuitenkin. Kyllä minä olen sitä pystynyt
löytämään ihan tuolta kaupunkien urbaaneilta alueilta ja täältä metsästä ja joka
puolelta. Varsinais-Suomesta, Satakunnasta. Varmaan muualtakin.
ML:
Kun nyt kaikista lajeista tähän mennessä on ollut jotain tanniinierikoisuuksia, niin
onko ukkomansikassa jotain tanniineja?
JPS:
Joo. Mikäs tuo äskeinen oli? Äsken oli kellukat. Tästä voisi nyt sanoa. Ei ole vielä
lanseerattukaan tuommoista termiä kuin mansikkamaiset tanniinit. Nyt voisi
varmaan sanoa mansikkamaiset tanniinit, koska tästä löytyy agrimoniini-niminen
dimeerinen ellagitanniini, mikä on tuon (gemiini-A:n), tuosta äskeisestä kellukasta
löytyneen sisaryhdiste. Melkein samankaltainen mutta pikkuisen erilainen. Tätä
löytyy nimittäin tätä agrimoniinia myöskin ihan mansikasta, mitä me kaupasta
ostetaan. Se menee myöskin sinne mansikan hedelmään se yhdiste. Me syödään sitä
kautta aika aimo annos myöskin oikeasti sitten tätä agrimoniini-nimistä
ellagitanniinia, eli mansikkamaista tanniinia sitten sitä kautta. Eli täysin turvallinen
taas. Näistä lajeista yksikään ei ole sillä lailla paitsi tuo mesiangervo, että jos on se
aspiriiniallergia, niin kannatta varoa. Mutta muuten täysin turvallisia.
ML:
Onko näillä mansikkamaisilla tanniineilla jotain ominaisuuksia? Jotain terveyttä
edistäviä ominaisuuksia tai jotain muita vai onko ne vielä vähän tutkimattomia?
JPS:
No, varmaan yleisesti voidaan sanoa, että näissä kaikissa, mitä nyt tässä on
katsottu, näissä kaikissa lajeissa on kuitenkin ellagitanniinit se päätanniiniryhmä.
Näillä kaikilla on varmaan enempi, vähempi sitten näitä samankaltaisia terveyteen
vaikuttavia ominaisuuksia. Sitten vähän riippuu, että mitä me haetaan. Että tämä
jalkakylpy toki hakee, tiedätkö, ihonhoidollisia tai sitten haavanhoidollisia
antibakteerisia ominaisuuksia. Niitä voi käyttää oikeasti niin kuin käytetäänkin paljon
kosmetiikkatuotteissa. Että periaatteessa, jos ei nyt ensin mene jalkojansa
kylvettämään siihen kylpyyn, niin näitä voi käyttää ihan joka puolelle. Kasvoihin ja
muualle. Sillä lailla supistava vaikutus ihohuokosiin. Sillä lailla voisi ajatella, että on
hyvä sitten sen jälkeen ehkä jalat sinne kylpyyn sitten, kun on sen tehnyt.
Sitten, kun sisäisesti nautitaan, niin näissä on paljon sitten. Niin kuin sitä kautta
terveysvaikutukset tavallaan syntyy, kun nämä isokokoiset ellagitanniinit hajoavat
ihmisen elimistössä. Ne hajoamistuotteet sitten siirtyvät verenkiertoon ja siitä
eteenpäin. Taas ne modifioituvat. Niistä tulee entistä pienempiä tavallaan
hajoamistuotteita, metaboliatuotteita. Niillä on osoitettu sitten olevan, kun ne
kulkeutuvat sitten ihmisen elimistössä eteenpäin, niin niillä on osoitettu olevan
monenlaisia hyötyvaikutuksia. Jopa mahdollisesti johonkin erilaisiin syöpiin
estävästi. Rintasyövästä on tutkimuksia tehty. Muut eli puhutaan niin sanotuista
urolitiineistä, mitä syntyy ellagitanniinin hajoamistuotteista. Niillä saattaa olla
myöskin tällaisia ihan oikeastikin sairauksia estäviä vaikutuksia sitten. Mutta se on
jännä juttu sillä lailla, että se tulee sieltä metaboliittien kautta. Se alkuperäinen
yhdiste ei ole tavallaan se aktiivinen.
Kun taas sitten, kun me tässä jalkakylpyä mietitään, niin siinä on nimenomaan se
alkuperäinen yhdiste on se aktiivinen. Se isokoinen tanniini, mikä sitten taas
vaikuttaa ihon pinnalla sitten niitä haavoja hoitavasti tai muuta. Sitten taas sisällä,
organismin sisällä. ne hajoavat ja tulee se pieni mollukka, mikä sieltä irtoaa ja sen
metaboliitit on sitten niitä aktiivisia. Sillä lailla eri tavalla sama yhdiste voi vaikuttaa
sitten. Sitten taas eläimissä nämä voivat hapettua, niin kuin aiemmin on puhuttu.
Että nämä samat yhdisteet kasviensyöjissä, niin nämä voivat hapettua ja aiheuttaa
sitä hapettavaa stressiä. Joko entsymaattisesti tai korkean pH:n vaikutuksesta.
Monta monessa. Sanotaan sillä lailla. Samoilla yhdisteillä. Mutta joo.
ML:
No niin. Minä näen jo itseni juhannuksena istumassa kukkaseppele päässä, jalat
jalkakylpyvadissa mansikoita syöden.
JPS:
Hei.
ML:
Onneksi minä laitoin tämän kukkamekon päälle, koska tässähän alkaa olla ihan niin
kuin juhannustunnelma.
JPS:
Kyllä. Kyllä kyllä.
ML:
Nyt meillä on viisi lajia kasassa ja jotta me olisimme tämän taianomaisia loppuun
asti, me tarvitaan vielä kaksi lajia tähän meidän kokoonpanoon. Mihin suunnataan
seuraavaksi?
JPS:
Katso nyt. Kauhea tuuri. Tuossa on. Osaatko sanoa, mikä on? Mutta tuo. Eikö näytä
niin kuin piparkakulta? Vähän niin kuin piparkakku hiukan. Tuo on vähän niin kuin
tuosta on joku jo syönyt palasen pois, mutta aika usein vielä enemmän tuommoinen
symmetrinen piparkakkumainen lehti. Poimulehti. Niitä on Suomessa niin monta lajia
sitten. Mitä on pari-, kolmekymmentä eri lajia. En lähde edes arvaamaan. Ei mitään
järkeä lähteä arvaamaan. En voi millään tuntea. Niitä on niin monta erilaista. Mutta
sanotaan sillä lailla, että se on poimulehti.
ML:
Selvä. Se riittää.
JPS:
Poimulehti ja niitä on sitten useita. Kaikki on enempi, vähempi samannäköisiä. Niin
kuin lehdet. Minä veikkaan, että poimulehden aika moni tuntee. Jos sitä voisi ehkä
miettiä tässä muutenkin hyödynnettävyyden kannalta, niin aamukaste. Jos aamulla
liikut luonnossa, ehkä näet tuon aika usein. Se kerää tähän keskelle. Tähän niin kuin
vähän tämmöiseen suppiloon. Tuosta on nyt pala pois, mutta tuohon suppiloon,
katso. Sinä näet aika usein lehtien pinnalla vesipisaroita. Tällä on erittäin suuri
muutenkin pintajännitys tässä. Tässä lehden pinnassa on semmoisia pieniä karvoja
ja se on vähän semmoinen lipofiilinen. Tämä hylkii vettä tämä pinta. Sen takia se
vesipisara näkyy siinä semmoisena pisarana. Se ei leviä tähän pinnalle, vaan se
pysyy pisaramaisena. Hyvin usein, melkein aina kasvikirjoissakin, kun näkee
poimulehden kuvan, niin melkein aina on kuvattu sillä lailla, että se pisara on siinä
mukana.
ML:
Poimulehti ei ole ehkä tätä ominaisuutta kehittänyt sen takia, että ihmiset saisivat
kauniita valokuvia. Onko sen kasvin kannalta tärkeä ominaisuus, että siinä on
tuommoinen vahamainen pinta?
JPS:
Joo. Kyllä se varmaan se vahamainen pinta muuten suojaa sitä kasvia sitten.
Monestihan vahamainen pinta on sen takia, että estää haihtumista sillä lailla, että se
pystyy pitämään paremmin sen kosteuden siinä. Joku tuommoinen
vedenkeräämisominaisuus monilla kasveilla sitten sitä kautta, niin totta kai se pystyy
laajemmalta pinta-alalta keräämään sen veden sitten tavallaan itselleen, jos siinä on
isotkin lehdet ja muuta. Mutta tuossa minulle tuli mieleen tuommoinen, kun tuo on
Alchemilla on tuo suku. Tulee mieleen alkemisti. Kyllä sinä alkemistit tiedät. Eikö
vaan?
ML:
Tiedän.
JPS:
Yritti muuttaa kaiken, mitä löysi, niin kullaksi. Ehkä jopa yritti jotain ikuista elämää.
Elämän eliksiirejä metsästää. Eikö vaan? Tämä on Alchemilla. Voisi ajatella, kun
tuohon on kerääntynyt sitä vettä, vesipisaroita, niin voisiko se olla elämän eliksiiriä.
ML:
Kuulostaa ihan hyvältä selitykseltä.
JPS:
Se pitää nimittäin kerätä nyt sitten silloin, kun siinä on sitä elämän eliksiiriä. Ottaa
se sinne kimppuun mukaan plus sitten ehkä sinne jalkakylpyynkin. Ei silläkään voi
varmaan mitään haittavaikutusta olla.
ML:
Eli pitää odottaa siihen asti, että aamukaste kertyy lehdelle.
JPS:
Joo. Tai sitten tietenkin, kun juhannuksesta puhutaan ja suomen kesästä, niin
saattaa olla, että sade yllättää. Eikö vaan? Niin sitten voidaan ajatella, että sekin
riittää. Sekin riittää. Suomen juhannus.
ML:
Niin ja nythän se sai tämmöisellä positiivisella ajatuksella odottamaan, että voi kun
sataisi juhannuksena, niin sitten voisi kerätä poimulehtiä, jonka päälle on kertynyt
vettä. Sitten olisi jalkakylpy täydellinen.
JPS:
Eikö vaan? Posin kautta. Posin kautta kun mennään. Joo. Pitää muuten varottaa.
Tätä nimittäin jotkut käyttää myöskin lankojen värjäämiseen. Että tuo on ihan
tuommoinen luonnollisen väriaineen lähde. Eli semmoiseksi kellertävän vihreäksi
saattaa langat saada värjättyä tuolla. Että sillä lailla kun miettii niitä jalkoja tai sitten,
jos sinä teet urbaanissa saunassa, niin joku saattaa vähän tykätä kyttyrää, jos
jalkakylvyn tälläät siihen lauteille. Saattaa vähän värjäytyä, että sillä lailla kannattaa
totta kai varovainen olla niin kuin aina.
ML:
Juuri heräsi ajatuksia hiusten värjäämisestä juhannusyönä hieman vihreäksi.
JPS:
Joo. Ja itse muuten minä mietin koko aika, hyvä että tuli mieleen tuo urbaani sauna,
mutta minä lähestyn koko ajan tätä niin että on juhannusperinne tavallaan tuo
savusauna. Minä lähestyn koko ajan sitä kautta. Siellä nyt ei ole tosiaankaan väliä,
että tahriintuuko vai ei, kun sinä tahriinnut ihan varmaan. Se on ihan musta paikka
muutenkin. Että se on päivänselvää, sitten kun me pannaan nämä kuumaan veteen,
nämä on saanut olla tunti, puolitoista aika lämpöisessä vedessä, jos yritetään edes
saada sieltä noita isokokoisia tanniineja irti, niin kannattaa antaa jonkun aikaa
hautua hyvin sitten, jos jaloille haluaa jotain positiivista vaikutusta.
ML:
Minä olisinkin kysynyt sitä, että mitkä on näille ideaalit uutto-olosuhteet. Elikkä jos
me halutaan optimoida meidän jalkakylvyn vaikutukset, niin minkä lämpöistä vettä
me laitamme tähän jalkakylpyyn?
JPS:
No, tuo on tosi monipuolinen kysymys ja ehkä vähän hankalakin, kun vesi ei
välttämättä ole paras tapa näitten aineitten ulos saamiseen. Puhutaan näistä
isokokoisista tanniineista. Niin se ei välttämättä, ne ei tule vedellä. Että pikkuisen
lämpötilaa tarvitsisi kohottaa, mutta sitten, kun me pannaan lämpötila taas
pikkuisen korkeammalle, niin minä puhuin äsken, että nuo yhdisteet saattavat hajota
ihmisen elimistössä. Sama juttu liian kuumalla vedellä. Että ehkä ei ihan kiehuvaa
kannata pistää, mutta toki sitten jonkun verran semmoista ihan hyvin lämmintä,
joka sitten tunnin päästä vielä olisi semmoista jaloille sopivaa. Riippuu toki, missä
se on sitten, mutta saunassahan se pysyy vähän paremmin lämpöisenä. Mutta ei
tätä varmaan voi tehdä optimiolosuhteissa tätä hommaa. Hyvin sellaista lämmintä
vettä vaan ja tunti, puolitoista. Kyllä siitä hyvä tulee.
ML:
Kuulostaa helpolta reseptiltä.
JPS:
Joo. Lämpö ja yrtit tekevät joka tapauksessa hyvää ja ehkä pikkuisen kemiaa kaupan
päälle. Se on siinä.
ML:
Selvä. Eli laji numero kuusi meidän juhannusohjelmaan oli poimulehti. Seitsemäs
tarvittaisiin vielä.
JPS:
Tiedätkö muuten, mikä tuossa oli kemiaa? Se minulla jäi sanomatta.
ML:
No niin.
JPS:
Joo. Nyt me olemme sillä lailla tylsiä, kun mikä äskeinen oli. Mikä se nyt oli? Se oli
tuo.
ML:
Se oli se ukkomansikka.
JPS:
Joo. Se oli se mansikka tuossa noin. Tässä nimittäin, kun siinä oli ukkomansikassa
mansikkamaisia tanniineja, niin tässä on aivan sama. Aivan sama pääyhdiste
poimulehdessä. Eli sillä lailla ei tuo mitään enää sitä monimuotoisuutta lisää
kemiamielessä, mutta tuo monimuotoisuus ehkä muussa mielessä. Alkemisti,
elämän eliksiiri. Ukkomansikasta puuttui nämä ominaisuudet, niin sama kemia,
mutta pikkuisen eri tarina.
ML:
Ja nämä ovat siis nyt kun tarkkaan katsoo niin tosi kauniita nämä kasvit. Että
tavallaan tuommoista symmetriaa ja muuta löytyy noitten lehtien muodoistakin, että
siitä saa myös visuaalisuutta sinne jalkakylpyyn.
JPS:
Kyllä, kyllä. Ilman muuta, ilman muuta näin. Joo. Sitten sinä puhuit seitsemännestä.
ML:
Joo. Minä menin jo asioiden edelle.
JPS:
Ei se haittaa. Katso, nyt meidän täytyy nähdä sitten vähän vaivaa. Äsken me nähtiin
vähän jo vaivaa, kun otettiin ukkomansikka eikä ahomansikkaa ja puhuttiin
karvahorsmasta eikä välttämättä tuosta maitohorsmasta. Nyt meidän täytyy vähän
matkaa kävellä.
ML:
Niin ja minun mielestä muutenkin nyt sinä olet valinnut tähän tämmöisiä
mielenkiintoisia lajeja, ettei ehkä niitä kaikkein perinteisempiä kukkia. Minä luulen,
että tästä tulee oikein hyvä setti.
JPS:
Sillä lailla nimenomaan, että vähän uusien lajien tavallaan tuntemusta, niin ei se
mitään haittaa. Kaikki tuntee aina, että mikä on koivu ja mikä on metsäkurjenpolvi,
mutta kaikki uudet lajit aina tuo rikkautta kuitenkin tähän luonnossa liikkumiseen.
Kurjenpolvistakin aivan hyvin vois tuoksukurjenpolven omalta pihalta ottaa. Ihan
puutarhakasvi, niin sieltä tulee sitten taas sitä aromaattisuutta mukaan aika
mukavasti. Tuoksuu kivasti.
ML:
Ja kasveja, joitten nimessä on juhannus, niin tietenkin ekaksi tulee mieleen
juhannusruusu. Tässä kun katselin etukäteen näitä kasvien tietoja, niin aika monet
näistä nytkin meidän valitsemista kasveista kuuluu ruusukasveihin.
JPS:
Joo. Näin on. Se on semmoinen homma, että ruusukasvit - kun ollaan paljon tutkittu
kasvikuntaa - niin ruusukasvit heimona on kaikkein rikkaimpia näitten yhdisteitten
osalta, mitä minä nyt tähän nimenomaan olen ottanut tuohon jalkakylpyosastoon.
Se tulee se selitys sieltä. Mutta toisaalta sitten taas maitohorsma, kun se kuuluu
tuonne horsmakasveihin ja siinä oli kuitenkin näitä maailman suurimpia
ellagitanniineita. Ja mikäs se sitten oli? Tuo kurjenpolvi niin se oli
kurjenpolvikasveihin kuuluva. Että muut taisivat olla aika pitkälti ruusukasveja.
No niin. Nyt ruvetaan kauhean vaivannäön ja kävelyn jälkeen lähestymään kohdetta.
Näetkö? Tuossa on tuommoinen metsälampi tuossa. Yritetään löytää siitä sitten
tuosta lammen reunalta. Jos nähtäisiin edes. Ne kasvavat tuossa vähän keskellä nuo.
No, tuossa ihan reunassakin on. Minä nappaan tuosta. Napataan täältä näin. Aika
paljon tykkää kosteista oloista. Tämän näköinen.
ML:
Eli nyt tultiin tänne metsälammen reunaan ja löydettiin täältä meidän
juhannuskimpun viimeinen laji.
JPS:
Kyllä. Tämä on kurjenjalka. Jos taas yrittää muistisääntöjä jotain tähänkin kehittää,
niin niin kuin tässäkin näet, niin kasvaa hyvin useasti kosteissa paikoissa, vetisissä
paikoissa. Vähän niin kuin suomaisissa paikoissa. Järven rannoilla, erilaisten
vesistöjen rannoilla. Tässä on tämmöinen metsälampi. Aika usein tuossa rannalla.
Sitten se voi vähän kurkottaa tuonne. Nyt se kasvaa melkein tuolla keskellä
tuommoinen saareke. Muistisääntö sillä lailla, että jos keväällä kurkia seuraat.
Kurjethan tekee pesiä tuonne myöskin kosteikkoihin eli tykkää tavallaan kosteista
olosuhteista. Jos katselet tuota lehteä, niin se on vähän ehkä tuommoinen linnun
jalan näköinen hiukan tuo lehdykän muoto tuossa. Niin kurjenjalka on sitten
tämännäköinen. Eli pikkuisen joutuu näkemään vaivaa. Ei välttämättä ehkä löydy
ihan samoista paikoista, mitä nuo äskeiset lajit.
ML:
Mutta kurjenjalan sinä halusit nyt valita tähän meidän yrttikylpyseokseen. Minkä
takia?
JPS:
Nyt ei ole taaskaan kemian syy, hei. Tälläkään kertaa. Kun äskenkään ei ollut. Tuli
vähän se sama kemia, mitä oli tuolla mansikassa, niin tuli tuossa edellisessä lajissa
eli poimulehdessä. Niin kurjenjalassakin on samoja mansikkamaisia tanniineja, mitä
ukkomansikassa, ahomansikassa ja sitten mansikassa, mitä me syödään,
normaalissa kaupan mansikassa. Niin tässä on sama agrimoniini pääyhdisteenä. Sen
takia että nyt tulee taas sitä biologista monimuotoisuutta sinne kimppuun lisää. Ei
tule välttämättä enää kemiallista monimuotoisuutta niinkään. Mutta tämä
vaivannäkö, eikö vaan? Nähdään pikkuisen vaivaa. Taas löydetään uusia asioita ja
varmaan todennäköisesti tämä tuossa vedessä antaa olla ja tuottaa sieltä sitten
vähän tuoksua, niin näissä varmaan kaikissa on kuitenkin jonkinnäköinen erilainen
ominaistuoksu, niin sitä kautta. Mutta samoja vaikuttavia aineita. Eli sillä lailla tuo
sellaista monimuotoisuutta kumminkin tähän mukaan.
Ja jos nyt sattuisi olemaan - tässä ei nyt ole hanhikkeja - muuten. Tämä kuului
nimittäin ennen. Nykyään kuuluu kurjenjalkoihin, mutta kuului ennen hanhikkeihin.
Jos muistaa tai tietää - mimmoisia hanhikit on - niin monet hanhikit näyttää ihan
samannäköiseltä lehdistään. Hanhikitkin sitten taas, yllätys, yllätys, iso osa
hanhikeista on myöskin tämän saman yhdisteen sisältäviä. Eli mansikkamaisia
tanniineja. Eli tätä agrimoniinia löytyy niistäkin hirvittävän runsaasti. Esimerkiksi
ketohanhikki, mitä löytyy, semmoinen vähän niin kuin suikertava maanpeitekasvi.
Tai joku rönsyansikkakin, mitä sitten puutarhaliikkeistä saa. Niin jos ei löydä jotain
näistä, sanotaan nyt vaikka tätä kurjenjalkaakaan ei löydä tai muuta, niin voi hakea
ketohanhikkia tai rätvänää tai jotain muita vastaavia lajeja. Saa sitä kautta sitten
täydennettyä tämän seitsemän valikoiman. Kunhan näkee vaivaa, eikö vaan? Eli liian
helpolla ei saa päästä. Joo. Ja puutarhakasveja ei saa välttämättä pelkästään ottaa,
kun luonnonvaraiset on parempia.
ML:
Joo, kyllä ne minun mielestä ehdottomasti metsästä pitää hakea, että tämä taika
toimii. Lähdettiin metsäkurjenpolvesta ja päädyttiin kurjenjalkaan. Tässä
kurkitematiikassa taitaa olla myös jotain hyvin suomalaista.
JPS:
No joo. Sekin oli toisaalta se, joo. Näin on. Toinen aasinsilta, että pojasta polvi
paranee ja nyt päästiin kurjenjalkaan ja kyseessähän on jalkakylpy. Eikö ole tässä
näin? Tässä on taas näitä tämmöisiä aspekteja, mitkä sitten palvelevat siellä tyynyn
allakin mahdollisesti sitä kokonaisuutta.
ML:
No niin. Nyt meillä on siis juhannukselle selkeät suunnitelmat. Elikkä nämä
seitsemän lajia, mitä tässä nyt käytiin läpi, eli metsäkurjenpolvi, mesiangervo,
maitohorsma, ojakellukka, ukkomansikka, poimulehti ja kurjenjalka, oli meidän
valinnat tähän juhannuskimppuun, josta voi myös tehdä seppeleen, jalkakylvyn ja
sitten vähän sai maistellakin. Kaikenlaisia vaikutuksia luvattiin. Terveysvaikutuksia
ja ihoa silottavia vaikutuksia ja sitten tietenkin näitä taianomaisia vaikutuksia.
JPS:
Nimenomaan taikoja. Nimenomaan juhannustaikoja. Ja sitten kemia tekee niitä
taikoja siinä rinnalla, eikö vaan? Kemia tekee positiivisia taikoja niin kuin kemian
tapana on. Ja kasvien yleisestikin ottaen. Tässä oli yksi esimerkki. Näin tämän voi
kasata ja ei ole ihan perinteinen tapa, mutta toimii kuin tauti.
ML:
Selvä. Eli tässä oli meidän Luonnollista kemiaa – Kesäyön kemia -jakso juhannusta
varten ja tällä kohti sitten taianomaisia hetkiä.
JPS:
Näin on. Hyvää juhannusta.
ML:
Sitä samaa. 

Kevään kemiaa

Tässä Luonnollista kemiaa -podcast-jaksossa kierretään Ruissalon tammilehdossa kevääseen heräävien lajien kemiaa ja sen merkitystä ihastellen. Kuullaan mm. mitä yhteistä on kevään kukilla ja puilla: sini- ja valkovuokolla, leskenlehdellä, tuomella ja hieskoivulla.

>> Kuuntele jakso 3: Kevään kemiaa

 

Tekstivastine

ML: Tänään Luonnollista kemiaa -podcastsarja on tullut tänne Ruissalon tammilehtoon katselemaan kevään merkkejä. Luonnonyhdistekemian professori Juha-Pekka Salminen, mikä on sinulle se ensimmäinen kevään merkki, jos nyt puhutaan luonnosta?

JPS: Saako sanoa tammi? Ei saa.

ML: Saa sanoa ihan mitä vaan.

JPS: [naurua] Joo ei. Tammi on muuten aina hyvä vastaus joka kysymykseen, mutta ei kyllä keväällä. Se tulee niin myöhään. Melkein jos varmaan itse lähden täältä jotakin katsomaan, niin sinivuokko on todennäköisesti ensimmäinen, mitä keväällä täältä Tammilehdosta ja muualta haetaan. Sepä se ensimmäinen on, ja tuossa näyttäisi olevankin muutama yksilö sopivasti. Mutta hei, hyvä aasinsilta. Näetkö sinä, mikä siinä on vieressä? Siinä on hirveä määrä pudonneita tammenlehtiä. Eli täällä tavallaan syksy kohtaa kevään. Syksyllä on katso tammi pudottanut tähän karikekerrokseen kauhean määrän vanhoja lehtiä. Siinä ne nyt sitten tekevät multaa näille sinivuokoille pikkuhiljaa.

ML: Ja karikkeen keskeltä nousee kauniit siniset sinivuokot ja vieressä on kauniita valkoisia valkovuokkoja. Eli ollaan siinä vaiheessa kevättä, että nähdään sekä sinisiä että valkoisia vuokkoja. Maallikko erottaa niistä värieron. Mitäs kemisti erottaa, kun katsoo sinivuokkoa ja valkovuokkoa?

JPS: Joo. Siinä on muutama mielenkiintoinen pointti, mikä noihin liittyy. Sinivuokohan tulee pikkuisen aikaisemmin ja valkovuokko pikkuisen myöhemmin. Nyt ne ovat samaan aikaan. Samaan aikaankin löytyy. Ennen kuin mennään kemiaan, niin voisi ottaa semmoisen pointin vielä, että nehän ovat vuokkoja molemmat. Eli tavallinen ihminen varmaan ajattelee, että no vuokko ja vuokko, eikö vaan? Mutta ne kuuluvat kumminkin eri kasvisukuun. Niillä on kasvievoluutiossa eroa. Valkovuokko on Anemone-sukuinen ja sitten tuo sinivuokko on Hepatica-sukuinen. Eli ne eivät kuulu saman kasvisukuun, vaikka voisi luulla, kun ne ovat vuokkoja.

ML: Elikkä suomentaja on käyttänyt vapautta tässä, kun on antanut niille tällaiset vuokko-sukunimet molemmille.

JPS: Joo. Ne ovat varmasti vuokon näköisiä molemmat. Mutta sitten myöskin niin kuin sinä itsekin näet sen silmällä - jos sinä menet katsomaan tuota sinivuokkoa tähän näin – että tämä lehti kuitenkin, jos sinä vertaat rinnakkain, on aivan eri näköinen. Tällainen leveämpi, vahapintaisempi ja sitten taas tuo valkovuokon lehti hyvin paljon hennompi ja haaroittuneempi. Itse ihmettelen, kun kävelen myöhemmin tuolla metsässä kesällä, kun valkovuokkoja näkyy kauhean paljon, mutta sitten ei enää ole kukkaa näkyvissä. Pelkästään tuo lehti. Sitten ihmettelen, että mikä tuo on. Se on valkovuokko, mutta sinä et tajua sitä, kun näkyy pelkkä lehti. Mutta kemiaa sen verran. Ihan mielenkiintoinen pointti molempien kemiassa, vaikka ne kuuluvat eri kasvisukuihin, eli toisaalta kun kasvilajien yläpuolella on kasvisuku, kasvisukujen yläpuolella on kasviheimot, niin nämä kuuluvat kuitenkin samaan kasviheimoon vaikka eri sukuun. Sitä kautta niillä on evolutiivinen yhteys tavallaan kohtuu läheisesti toisiinsa. Sieltä molempiin on periytynyt osittain samaa kemiaa.

ML: Okei.

JPS: Eli niillä on yllättäen, minun mielestäni tavallaan yllättäen, sama pääyhdiste nimeltään sikurihappo.

ML: Tässä kohtaa kysyn sitä, että kun sinä puhut näiden kasvien yhdisteitä, niin puhutko sinä niiden kukkien yhdisteistä vai niiden lehtien vai varsien vai sen koko kasvimassan yhdisteistä?

JPS: Joo.

ML: Että mistä kasvin osasta puhutaan vai puhutaanko koko kasvista?

JPS: No, se vähän riippuu aina, mistä me puhutaan, mutta näiden (vuokkojen) yhdisteistä voidaan sanoa molempien osalta, niin sekä lehdet että kukat, niin pääyhdiste on sikurihappo.

ML: Okei.

JPS: Sinivuokossa vielä korostuneemmin. Eli sinivuokossa eivät kauhean paljon muut yhdisteet sillä lailla pistä sieltä silmään, mutta valkovuokossa on myöskin erilaisia flavonoidiglykosideja, mitkä pikkuisen sitä sikurihappoa siellä varjostavat niin sanotusti. Mutta pääyhdisteenä molemmissa. Tämä sikurihappo on sillä lailla aika jännä, me voidaan linkittää näitä asioita myöskin johonkin konkretiaan, mikä on meille tuttua. Sikurihapossa on päärunko sellainen hiilihydraatti nimeltä viinihappo. Siihen viinihappoon on esteröitynyt kaksi kahvihapporyhmää. Nämä kahvihapot ovat totta kai, niin kuin nimikin kertoo, ne ovat myöskin sellaisia fenolisia yhdisteitä, mitä löytyy ihan kahvistakin. Kahvissa ne eivät vaan ole tässä viinihapossa, vaan on kiinni kviinihapossa. Siinä on K edessä, mitä kahvista löytyy. Että sillä tavalla, jos haluaa muistaa jotakin, että melkein samanlainen yhdiste kuin kahvistakin, muttei kuitenkaan.

ML: Minunkaan mielestäni tuo muistisääntö ei nyt ollut kauhean hyvä mutta…

JPS: Hei, mutta sikurihappo. Tuo on helppo. Kahviin pannaan sokeria, jos tykkää, ja sikurihappo sillä lailla, jos miettii. Mutta se on sellainen yhdiste, mikä molemmista löytyy. Sitten kun miettii sitä, että miksi nämä nyt tarvitsevat näitä (yhdisteitä), niin jos nyt näitä seuraa kasvukauden aikana, niin itse en ainakaan ole kauhean paljon havainnut niillä ongelmia kasvinsyöjien suhteen. Tämä sikurihappo nimenomaan on hyvin herkästi hapettuva yhdiste, eli voi aiheuttaa sitten hapettavaa stressiä näille kasvinsyöjille. Meidän tutkimusten mukaan molemmista lajeista löytyy myöskin entsyymejä hyvin runsaasti, jotka sitten pystyvät kiihdyttämään tätä hapettumisprosessia sen jälkeen, kun joku kasvinsyöjä on syönyt tämän kasvin osan ja ne entsyymit ja sikurihappo pääsevät toistensa kanssa tekemisiin. Sitä kautta sitten hapettuu se sikurihapon kahvihappo-osa ja tulee se hapettava stressi sitten sille, kasvinsyöjälle oli se sitten hyönteinen tai joku muu. Mutta ei juurikaan näy syöntijälkiä näissä yleensä. Vaikuttaa siltä, että entsyymi ja sikurihappo toimivat hyvin yhteen näiden lajien puolustuksessa. Että se on tuommoinen selkeä piirre.

ML: Eli molemmat ovat kehittäneet tämän sikurihapon ja arvaus on, että ensisijaisesti nimenomaan omaksi suojakseen.

JPS: Joo. Tai siis ei.

ML: Okei.

JPS: Siis sillä tavalla, että molemmissa on tämä sikurihappo, mutta tämä on sillä lailla tosi jännä juttu, että sitten kun mietitään sitä, että mistä muualta sitä sikurihappoa löytyy, siis samaa yhdistettä. Nämä ovat kuitenkin kukkivia kasveja, eikö olekin, kun niissä näyttäisi olevan tuollainen kukka. Sitten oikeastaan se kysymys, että mistä nämä ovat tulleet. Jos on tuommoinen kasvi kuin peltokorte tai kortekasvit ylipäänsä tuttuja, niin ne kuuluvat sitten taas sanikkaisiin, joka on evolutiivisesti kauhean vanha kasviryhmä, joka on ollut olemassa maapallolla ennen kuin täällä on ollut yhtään puuta tai kukkivaa kasvia. Vasta sen jälkeen on kehittynyt puut ja kukkivat kasvit. Sieltä jo tästä peltokortteesta löytyy tämä sama yhdiste: sikurihappo. Eli silloin voidaan sanoa, että nämä lajit tavallaan eivät ole pystyneet kehittämään sitä, vaan se on periytynyt se kyky näille lajeille sieltä jo yli sadan miljoonan vuoden takaa käytännössä. Tosi vanha yhdiste, jos sillä lailla ajatellaan evolutiivisesti.

ML: Mutta varmaan myös aika tärkeä näille kasveille, kun se on tämän kehityksen mukana kulkenut.

JPS: Ilmeisesti, ilmeisesti. Voidaan näin sitten ajatella ainakin sen mukaan, mitä me olemme itse tutkineet, kuinka se tavallaan toimii näillä lajeilla. Semmoisen kysymyksen voisi ehkä vielä sinulta vielä kysyä. Liittyy tavallaan tähän. Mikä sinun mielestäsi on kesän ärsyttävin kasvi?

ML: Kesän ärsyttävin kasvi?

JPS: Niin. Kauhean aasinsillan kautta liittyy näihin vuokkoihin.

ML: No, sitten varmaan minun vastaukseni olisi väärä. Elikkä kerro, mikä sinun mielestäsi on se kesän ärsyttävin kasvi.

JPS: No, minun mielestäni voikukka on yksi ärsyttävimmistä.

ML: Aa. Joo, totta.

JPS: Jos ajattelee sitä, että yrittäisi pitää jotenkin nurmikon kunnossa tai muuta. Se on yksi ärsyttävimmistä. Mutta sitten toisaalta, kun miettii sitä, että voikukassakin pääyhdiste on sikurihappo. Jos miettii tällä tavalla, että miettii sitä sisäistä kauneutta, mikä kasveilla on, niin voikukka on sisäisesti aivan yhtä kaunis kuin tämä valkovuokko tai sinivuokko.

ML: Totta.

JPS: Siellä on sama kemia siellä kasvisolussa. Että siinä mielessä, vaikka se risookin se voikukan näkeminen siellä nurmikolla, niin sitä voi aina miettiä, kun sen nyppii pois sieltä juurineen, että tekisitkö sinä samalla tavalla sinivuokolle, mikä on ollut rauhoitettu, tai valkovuokolle. Et varmaan. Jos tommoisia haluaa miettiä, niin siinä on tuommoinen aasinsilta voikukkiin.

ML: Eli kukkien tasa-arvoinen kohtelu on myös tärkeää, että sisältä voivat olla kauniimpia kuin ulospäin näyttävätkään.

JPS: Niin. Jos tuolla lailla haluaa ajatella. Tuosta sikurihaposta ehkä vielä sen verran, että sen nimihän tulee siitä, että se on löydetty sikurinimisestä lajista 1950-luvulla. Sikuri on tämmöinen vanha viljelykasvi, niin sieltä se nimi sitten tulee, sikurihappo, käytännössä sitten tälle yhdisteelle. Joo. Semmoinen. Toki täällä on paljon muitakin sitten totta kai yhdisteitä. Helposti yli 10,000 erilaista. Molemmissa (vuokoissa) on samanlainen kemiallinen monimuotoisuus. Meidän mittareita, mitä voi tuolla Kasvitieteellisellä puutarhalla paremmin katsoa, niin molemmat saa kolme pistettä viidestä kemiallisen monimuotoisuuden mittareilla. Ihan kohtuullisen hyvin pärjäävät myöskin sillä mittarilla. Sikurihappo tietenkään ei ole ainoa yhdiste, mitä niistä löytyy.

ML: Joo. Eli siinä vertailussa valko- ja sinivuokko ovat samalla viivalla. Sen kemiallisen monimuotoisuuden näkökulmasta.

JPS: Kyllä. Siinä mielessä kyllä, mikä on minun mielestäni yllättävää, kun kumminkin kuuluvat tosiaankin eri kasviheimoon. Anteeksi. Kuuluvat samaan kasviheimoon mutta eri kasvisukuun. Näin piti sanomani.

ML: Sitä kun itse mietti näitä kevään ensimmäisiä kasveja, niin mietti sitä, että niiltä tarvitaan jotain erityistä sinnikkyyttä, että ne tuolta talven jälkeen nousevat. Jotenkin tuntuu, että sen kauniin kukan kehittäminen ei olisi se ensimmäinen sen kasvin elinkelpoisuuden mittari. Mitä sinä ajattelet siitä, että tähän talvenjälkiseen karikkeiseen maailmaan nousee tällaisia hentoja pieniä kukkia?

JPS: Niin. Siinä on taustalla varmaan näiden kaikkien lajien ominaispiirteet, mistä tietenkään en ymmärrä niin paljon kuin haluaisin. Mutta varmaan niillä on sitten taas oma pölyttäjäkuntansa, voisi ajatella, näillä lajeilla, mikä on sitten erilainen varmaankin, mitä sitten myöhemmillä lajeilla. Varmaan ne ovat sitten sopeutuneet tavallaan niiden pölyttäjiin, jotka täällä käyvät näissä kasveissa. Tavallaan niiden tuohon elinkiertoon tai ajoitukseen. Se on hirveän tärkeää ylipäänsä, että kasveilla ja eläimillä nämä elinkierron ajoitukset osuvat kohdilleen. Sitä kauttahan myöskin kasvit, jos ne kukkivat liian aikaisin tai kukkivat liian myöhään, niin sitten voi olla omia haittavaikutuksia tai hyötyvaikutuksia. Nehän voivat sillä tavalla jopa pystyä väistämään joittenkin kasvinsyöjien elinkierron haitalliset vaikka toukkavaiheet, jotka syövät paljon totta kai sitä kasvisolukkoa. Kukkia vähän myöhemmin, niin silloin kukista aika usein tulee siemeniä, eikö tulekin, niin silloin lajin ja yksilöitten jatkuvuus on sitä kautta paremmin turvattu. Sitten vielä tietenkin ihan päivänselvä tuo, että kun katsoo tätä lehtoympäristöä täällä, niin eihän täällä tammet vielä pukkaa yhtään lehtiä yläpuolelle. Tämä on optimaalinen tilanne tietenkin ottaa tästä tilanteesta kaikki irti, kun valomäärä on maksimaalinen. Ei tule mitään varjostavia tekijöitä, eikä karikekerroksessakaan näy tuossa vielä kilpailevia kasveja vieressä yhtään. Kyllä tässä kohtaa kannattaa varmaan vuokkojen tehdä parhaansa suvun jatkamisen eteen. Kun pölyttäjiäkin miettii, niin en minä näe tässä mitään kilpailevia kohteita ympärillä oikein. Varmaan ne saa pölyttäjienkin maksimaalisen huomion tässä kohtaa. Tommoinen vähän niin kuin monopoliasema sitten siinä mielessä. Selkeä kilpailuetu.

ML: Puhuttiin siitä, että ensimmäiseksi, kun näet kasvin, niin näet sen kasvin sellaisenaan. Sitten sinä sanoit, että sinulla on sellaiset kemiasilmälasit, että sitten sinä poraudut jo siihen seuraavaan kerrokseen, että mitä sieltä kasvin sisältä löytyy. Elikkä nyt jatkossa kaikki, jotka törmäävät sinivuokkoihin ja valkovuokkoihin näkevät silmissään myös sikurihapon (molekyylin).

JPS: Joo. Sillä lailla kannattaa ajatella, että sikurihappo tosiaan linkittyy tämmöisiin meidän ihan arkipäiväisiin asioihin. Toisaalta sen kautta, että siinä on se kahvihappoosa. Kaksi kappaletta niitä. Samankaltaisia yhdisteitä sitten kuitenkin löytyy myös kahvista, mutta siellä on vaan se perushiilihydraattiosa keskellä erilainen.

ML: Eli tässä voi sunnuntaina äitienpäivänä sitten osoittaa poikkeuksellista tietoisuuttaan, kun kahvin rinnalla onkin sitten valkovuokkoja tai sinivuokkoja ja sitten voi kertoa tämän yhteyden, että mikä löytyy.

JPS: Kyllä. Kahvikupin äärellä voi briljantteja yksityiskohtia sitten kertoa muillekin. Näin on. Kyllä. Hienon näköisiä kaiken kaikkiaan. Valkovuokkoja voi äidille kerätä. Sinivuokkoa välttämättä ei. Se olisi sitten hyvä jättää siihen rauhaan kasvamaan.

ML: Joo. Kyllä ne nyt erityisesti tässä karikkeen keskellä on semmoinen aikamoinen elinvoimaisuuden merkki, kun nuo kukat sieltä nousevat.

JPS: Kyllä. Siinä pölyttäjä parhaillaan juuri käykin. Vieraili molemmissa vuokoissa. Useampi eri laji. [kävelyä metsässä]

ML: No niin. Matka jatkuu täällä Ruissalossa. Seuraavaksi törmäämme näinä sinikeltaisina aikoina keltaiseen kukkaan, joka on tietenkin leskenlehti. Leskenlehti on minun mielestäni ehkä semmoinen kevään ensimmäinen kukka, joka tulee mieleen, jos pitää sanoa, että mikä tulee keväästä mieleen. Sinivuokon ja valkovuokon nimelle keksii helposti selityksen, mutta mistä tulee nimi leskenlehti?

JPS: Joo. Sinä olet ihan oikeassa. Tuo on tommoinen, mitä kaikki varmaan hakee tavallaan ensimmäiseksi tuota keltaista. Sitä myöskin löytyy vähän ehkä helpommin kuin noita vuokkoja. Itse en tykkää tuosta ihan niin paljon. Mutta minä kerron sinulle kaksi tarinaa (nimestä). Toinen on tosi ja toinen on vaihtoehtoinen.

ML: Selvä.

JPS: Saat itse päättää, kumpi on parempi. Ymmärtääkseni tuo leskenlehden nimi, tämä suomen kielen nimi, tulee siitä, että mehän kaikki nähdään niin kuin tuossakin niin noillahan on tuo kukka, mikä me nähdään. Mutta näetkö sinä lehteä missään tässä kohtaa?

ML: No, minun täytyy sanoa, että kun minä valmistauduin tähän, niin minä mietin, että onko leskenlehdellä lehdet.

JPS: Niin. Joo.

ML: Mutta nyt sinä voit kertoa ja näyttää.

JPS: No, joo. Voin kertoa mutten voi näyttää valitettavasti. Voin kertoa, että on lehti. Voin kertoa myöskin, että sitten, kun sen lehden näkee myöhemmin kesällä, niin sitten monet ihmettelevät, että mikäs tuo kasvi nyt taas on. Vähän niin kuin vuokoillakin. Miettii, että mikä tuo nyt on, kun ei näe tuota kukkaa. Eli siinä käy sillä lailla, että nimi tulee siitä, leski, että tuo lehti jää tavallaan leskeksi. Tuo kukka ehtii kuihtumaan ennen kuin lehti pukkaa tuolta maasta esiin.

ML: Ahaa.

JPS: Eli sillä tavalla, kun vuokoilla oli molemmat samaan aikaan. Tiedätkö? Avioparit olivat siinä onnellisena. Lehti ja kukka molemmat. Niin täällä tuo kukka ehtii kuihtumaan, ja lehti jää leskeksi, kun kukka kuolee pois. Ne ei ole samaan aikaan. Sen takia sinä et yleensä näe molempia samanaikaisesti, lehteä ja kukkaa leskenlehden. Se on se leskenlehti. Sillä lailla tarina. Virallisesti sitten kemistin vaihtoehtoinen totuus on sellainen, että nämähän ovat myöskin myrkyllisiä. Niistä löytyy alkaloideja, mitkä ovat tällaisia luonnon emäksiä. Emäsaineet perinteisesti aika tällaisia jopa keskushermostoon vaikuttavia. Tässä on pyrrolitsidiinialkaloideja tässä lajissa aika monia erilaisia. Osa niistä on semmoisia, että ne vaurioittavat maksaa, jos sitä liikaa tuollaista lajia nauttii. Sillä lailla myrkyllisiä. Jos ajatellaan sitä sitten myrkyllisyyden kautta, niin totta kai, jos tuosta nyt rouva tuota lajia syö, niin saattaa herra jäädä leskeksi tai toisinpäin. Että tällä lailla aika usein itse haen kemian kautta näitä selityksiä. Monesti se löytyy kyllä. Lajien nimistä löytyy joku rohto-sana tai sellainen käärmeenpistonyrtti tai joku muu saattaa kertoa siitä myrkyllisyydestä.

ML: Onko näitä leskenlehden myrkyllisyysominaisuuksia - tai voiko niitä joltain kantilta ajatella myös lääkinnällisinä ominaisuuksina - jotenkin hyödynnetty?

JPS: Joo no, paljon näistä puhutaan näistä lajeista ja niiden alkaloideista, että ne voisi olla tämmöisiä yskään, keuhkoputkentulehdukseen, tämmöisiin mahdollisiin ehkä käyttökelpoisia. En lähde niiden lääketieteellistä perustetta arvioimaan, kuinka paljon siinä on sitten totta ja tavallaan kansantarua. Mutta on käytetty tämmöisiin tarkoituksiin. Totta kai sitten se myrkyllisyys tulee määrästä tietenkin. Jos tätä kerran on käytetty aikoinaan ihan oikeasti tämmöisiin vaivoihin, niin varmaan se ei ole akuutisti toksinen. Mutta totta kai, jos sitten enemmän nauttii, niin määrästähän myrkky aina tunnetaan.

ML: Joo. Johan muinainen Paracelsuskin sen sanoi, että se on se määrä tosiaankin mikä ratkaisee.

JPS: Niin. Kyllä.

ML: Kaikki on myrkyllistä, kun sitä riittävästi nauttii.

JPS: Kyllä. Kaikkeen kuolee, kun riittävästi nauttii. Mutta ei kannata kokeilemaan välttämättä lähteä. Mutta jos tietää tuon lajin latinankielisen nimen, Tussilago farfara, niin aika usein näistä latinankielisistä nimistä pystyy jollain tavalla muistamaan myöskin pääyhdisteitten nimiä. Yksi näistä alkaloideista on tussilagiini, joka tulee Tussilago-nimestä tietenkin. Sitä kautta taas voi sitten ehkä muistaa kotiin viemisinä leskenlehden alkaloidin tussilagiini.

ML: Muistanko oikein, että alkaloidit ovat yhdisteitä, joissa on typpeä?

JPS: Kyllä.

ML: Muistanko edelleen oikein, että typpiyhdisteiden tuottaminen on aika kallista sille kasville? Että jostain syystä leskenlehti kokee, että tämä alkaloidin tuottaminen on tärkeää ja tarpeellista.

JPS: Niin. Sillä lailla se on, että kallista ja kallista, se on vähän millä lailla sen määrittää, että mitä mikäkin maksaa. Sillä lailla se varmaan ajatellaan kalliiksi, kun nämähän tulevat aminohapoista, joista sitten biosynteettisesti johdetaan nuo alkaloidit. Totta kai kasvi tarvitsee aminohappoja niin kuin mekin tarvitsemme aminohappoja ihan normaaliin kasvuun plus sitten proteiinien valmistamiseen. Sillä tavalla ehkä kalliimpaa, kun hiiltä saa suoraa taivaalta hiilidioksidin muodossa, mutta typpeä ei sitten saakaan. Sillä lailla ehkä se typpi on vähän kalliimpaa sitten kasveille. Siinä on se hyvä puoli toki, että sitten kun sitä investoidaan noihin alkaloideihin tuota typpeä, niin ne ovat tyypillisesti ne alkaloidit kuitenkin sitten tosiaan paljon myrkyllisempiä kuin semmoiset yhdisteet, missä typpeä ei ole. Eli ei tarvitse niin paljoa tavallaan sitten kuitenkaan investoida. Että se tulee pienemmistä määristä se potentiaalinen haittavaikutus sitten vaikka kasvinsyöjille. Ne ovat tehokkaampia nämä typpiä sisältävät yhdisteet sitä kautta. ML: Jos yritetään etsiä jotain yhteyttä näiden kevään ensimmäisten kukkien välille, elikkä noiden äsken nähtyjen sini- ja valkovuokkojen ja sitten tämän leskenlehden, niin onko jotakin, mikä kemiallisesti yhdistää näitä sinnikkäitä kevään pioneereja? JPS: Joo, on itse asiassa. Äsken oli sikurihappo tuolla. Näistä ei löydy sikurihappoa, mutta hyvin lähellä oleva yhdiste. Eli äsken tuossa sikurihapossa oli se viinihappo se hiilihydraatti, missä oli kaksi kertaa sitten kiinni kahvihappoja. Täältä löytyy tosiaan hiilihydraattirunkona kviinihappo, missä ovat ne samat kaksi kahvihapporyhmää kiinni. Eli periaatteessa hyvin samanlainen rakenteeltaan, mutta hiilihydraattirunko erilainen. Sillä lailla nyt voidaan, äsken puhuttiin kahvista pikkuisen, mutta nyt voidaan oikeasti puhua ”kahvikasvista”, koska täällä on tuo sama yhdiste. Se on siis dikahveoyylikviinihappo hankalalta nimeltään se yhdiste, mistä puhutaan. Mutta sitä löytyy kahvista oikeasti tätä yhdistettä, kun taas sikurihappoa ei löytynyt oikeasti. Se on sillä lailla myöskin kahviin linkitettävä yhdiste, mitä leskenlehdestäkin löytyy. Samalla tavalla itse asiassa, kun näitäkin lajeja on tutkittu, sekä lehteä että kukkaa, niin vähän niin kuin äsken tuossa oli tuo sikurihappo noilla vuokoilla, niin sama se on näillä. Näistäkin löytyy hyvä entsymaattinen aktiivisuus sekä kukista että lehdistä. Ne pystyvät hapettamaan sitten tätä vastaavaa kahvihappojohdannaista, jota kautta se toimii sitten tämän lajin puolustusyhdisteenä. Toki sitten sen niiden alkaloidien lisäksi, kun taas vuokoissa ei alkaloideja löytynyt. Niin tämä on sillä tavalla omalla tavallaan monipuolisempi, jos halutaan ajatella, yhdistekirjoltaan.

ML: Joo. Mutta näköjään nämä kevään ensimmäiset tulijat sitten ainakin osittain panostavat juuri näihin puolustusvoimiinsa, jotta ne sitten pärjäävät tässä kehittyvässä luonnossa ja alkukevään hetkissä.

JPS: Kyllä. Äsken kysyin yhden kysymyksen. Kysyn taas yhden kysymyksen. Arvaas, mikä on ärsyttävin kasvi, mistä löytyy tämä sama kahvihappojohdannainen, mitä tästä leskenlehdestä?

ML: Nämä ovat tosi helppoja nämä sinun ärsyttävät kysymykset.

JPS: Eikö olekin? On. [naurua]

ML: Minusta tuntuu, että minulla voi olla vain vääriä vastauksia.

JPS: Ei, mutta heitä nyt jotain.

ML: No, en pysty.

JPS: Ei sinulla ole mitään ärsyttäviä kasveja. Se on hyvä piirre, eikö olekin.

ML: Totta. Mä olen semmoinen luonnonlapsi.

JPS: Kaikki kasvit käyvät.

ML: Kaikki käy.

JPS: Kyllä. En minä tiedä. Mutta eikö pujo ole aika ärsyttävä? Jonkun mielestä se aiheuttaa aika paljon allergisia oireita. Pujo siis ehkä jonkun mielestä. Pujosta löytyy sama juttu, tätä dikahveoyylikviinihappoa. Mutta kukaan ei varmaan lähde pujosta tekemään kuitenkaan kahvia, kahvinkorviketta, vaikka siinä on samoja yhdisteitä. Itse asiassa nyt tuli mieleen tuo sikuri ja tuo voikukanjuuri. Nehän ovat olleet ennen kahvinkorvikkeita, eikö olekin?

ML: Joo.

JPS: Mitä äsken puhuttiin noiden vuokkojen yhteydessä, niin vaikkei sieltä löytynytkään tätä ihan samaa yhdistettä, mitä näistä löytyy, mikä oikeasti kahvistakin löytyy. Siitä huolimatta löydetään kauhean paljon tämmöisiä kahvilinkityksiä tänään näköjään. ML: No, kyllähän suomalaisen luonnon kevät pitääkin liittyä kahviin, koska se liittyy myös tähän suomalaiseen mentaliteettiin. Kuulostaa ihan loogiselta.

JPS: Kyllä. Kyllähän tämä piristää, eikö vaan.

ML: No, kyllä.

JPS: Se, että käydään täällä luonnossa ja katsellaan kauniita kukkasia. [kävelyä metsässä]

ML: Sinä nostit J-P tähän kevätlajien listalle seuraavaksi tuomen. Minun täytyy myöntää, että tuomi on minulle todella vieras laji. Kerro vähän jotain perusteita tuomesta. Miten tavis tunnistaa tuomen?

JPS: No niin. Jos sinä tulet tänne näin liikkumaan tänne metsään tällä lailla keväällä - mitä sinun kannattaisi tietenkin tehdä kerran pari viikossa, kun se on sinulle ihan hyväksi - niin tulet tällä lailla keväällä, kun mikään laji ei ole vielä täydessä vauhdissa. Täällä on valkovuokkoja, sinivuokkoja ja leskenlehtiä. Ja käytännössä ensimmäinen lehtipuu, mikä sitten puhkeaa vihreyteen melkeinpä aina, on tuomi. Se on niiden ensimmäisten joukossa. Totta kai sitten myöhemmin, kun se tekee niitä kauniita tuomen kukkia. Sittenhän se on valtavan hieno ja helppo sitä kautta tunnistaa. Käytännössä siis keväällä ensimmäinen, mikä lehteä pukkaa lehtipuista tyypillisesti, on tuomi. Eli sillä lailla kevään kasvi, kun mennään puitten maailmaan, ettei pelkästään kukkasia katella.

ML: Mitäs muita? Tässä, kun juteltiin vähän etukäteen, niin sanoit, että tuomella on myös sukulaisia, jotka tässä keväällä tulevat meille näkyviksi. Tuossa nyt varmaan nämä kirsikat ovat sellaisia, mitkä monet kokevat sellaisena kevätlajina myöskin. Tuomella ja kirsikalla onkin jotain sukulaisuutta olemassa.

JPS: Juu, kyllä. Aivan. Se on toinen, mitä totta kai kaupungilla sitten näkyy, jos ei jaksa tulla mihinkään metsään kävelemään. Nythän monista kaupungeista - no, Turusta ja Raisiosta ainakin - löytyy ja varmaan muistakin hyvin paljon istutettuja kirsikoita, mitkä ovat keväällä totta kai valtavan kauniita. Eikö olekin? Aika lyhkäinen kukintaaika toki, mutta kun tämä nyt on tuo Prunus padus, eli Prunus-sukuinen tämä tuomi, niin kirsikat kuuluvat samaan kasvisukuun. Eli sitä kautta sillä lailla loogista, että tämäkin on kevään aikaisia lajeja vähän niin kuin kirsikatkin. Että sillä lailla, jos haluaa taas linkittää niitä kauniita kukkivia kirsikoita kaupungeissa kauniisti kukkivaan tuomeen, niin se aasinsilta tulee kasvibiologiasta ja evoluutiosta. Kuuluvat samaan sukuun. ML: Yhdistääkö näitä aikaisia kevään puita nyt sitten myös kemia?

JPS: Joo, jollakin asteikolla kyllä. Että nyt äsken me näimme tuon leskenlehden, ja siinä oli tavallaan se kahvistakin tuttu yhdiste. Oli keskellä se kviinihappo ja kaksi kappaletta kahvihappoja siinä kiinni. Tässä on sama yhdiste, mutta yksi kahvihappo vain vähemmän. Eli puhutaan klorogeenihappo-nimisestä yhdisteestä. Sekin löytyy kahvista se sama yhdiste, mitä tästä tuomesta löytyy. Täytyy siitä yhdisteestä sanoa vielä sen verran, että me tiedämme siitä sellaisen jutun, että sitä löytyy noista kukista paljon enemmän. (Mitä nyt vaan näkee, että tuohon tulee kukkia, mutta ei vielä näy. Tuohon tulee kukkia myöhemmin.) Siten noissa kukissa on parempi entsymaattinen aktiivisuus mitä noissa lehdissä. Eli lehdet eivät pysty aivan yhtä hyvin tämän klorogeenihapon avulla puolustautumaan, mitä nuo kukat pystyvät. Eli se entsyymiapu tavallaan puuttuu tältä lajilta vähän. [tuulee] Nyt rupeaa oikein kunnolla tuulemaan, mikä kuuluu kevääseen. Niin sinä tiedät varmaan, että tuomi maistuu aika monille kasvinsyöjille. Tuomenkehrääjäkoi varmaan ehkä tutuin tällaisista. Siitä voidaan aasinsillan kautta kuvitella, että se johtuu osittain näiden lehtien entsymaattisen aktiivisuuden puutoksesta. Siellä on tavallaan se yhdiste kyllä, mikä olisi aktiivinen hapettaja näitä hyönteisiä vastaan, mutta sitten toisaalta se entsyymiaktiivisuus täytyisi olla korkeampi, että se aktivoituisi. Tämmöinen taustatarina taas tuomen kemiallisesta puolustuksesta. Niin se kysymys, mikä sinulla oli noista kirsikoista. Tässä oli nyt se klorogeenihappo, missä on kviinihappo plus kahvihappo. Kirsikoista löytyy nyt sitten glukoosipohjaisena sama. Että sinulla on glukoosinysä (siinä molekyylissä) keskellä. Ei olekaan kviinihappo tai viinihappo niin kuin oli tuolla vuokoissa. Nyt on glukoosi eli ihan tavallinen sokeri. Siinä on kiinni se kahvihappo. Joku älypää voisi sanoa, että kun on glukoosissa kiinni kahvihappo, niin eikö se ole vähän niin kuin sikurihappo, kun se on sokerihappo, mutta ei se ole. Se on sitten taas ihan eri yhdiste. Mutta sillä lailla kirsikassa on hyvin samanlainen sukulaisyhdiste, mutta ei täsmälleen samaa yhdistettä kuin tuomessa kuitenkaan. ML: Se on kyllä tässä nyt kun sielunsa silmin näkee näitä kaikkia erilaisia tässä nyt mainittuja sikurihappoa ja klorogeenihappoja ja näitä muita kahvi-, kviini- ja viinihappoja, niin jännittävää, että miten ne pienet erot niissä molekyyleissä sitten ilmenevät näissä kasveissa ja miksi ne siellä ovat. Siihen on varmaan jotain luonnollisia selityksiä. JPS: Todennäköisesti näin on ja kaikki sieltä evoluutiosta johtaa juonensa. Tosi hauska minun mielestäni se yhdistävä tekijä kuitenkin tavalliseen arkeen, kun miettii, niin kahviin liittyy kaikki nämä yhdisteet, mitä toistaiseksi on nähty, tavalla tai toisella kuitenkin. Joo. Tämännäköinen. Kohta paljon komeampi vielä, kun lähtee kukkimaan puu.

ML: Joo. Mutta ihan kauniisti jo vihertääkin tässä alkukeväässä. Tai eikö nyt pitäisi olla jo jotenkin myöhäisempi kevät? Onko kevät tänä vuonna myöhemmässä, kun sinä täällä luonnossa paljon liikut ja vertailet sitä, että milloin alkaa vihertää? Onko tämä vuosi nyt jotenkin poikkeuksellinen?

JPS: En pysty sanomaan mitään aikasarjojen perusteella semmoisia keskiarvoja, mutta totta kai tämä nyt keskimäärin on myöhässä, kun miettii, mitä viime aikoina on ollut. Eli ihan selkeästi vaikuttaa siltä, että kevät on totta kai jonkun verran aikaisempiin myöhässä. Monesti on tullut viikkotolkulla tavallaan aikaisemmin nämäkin (keväänlajit) sitten. Eihän täällä ole tammessa vielä edes silmut lähteneet. Katso, tässä on tammi. Näetkö? Eihän tässä ole yhtään vielä silmut edes lähteneet turpoamaan kunnolla. Ollaan vielä odottavalla kannalla.

ML: Mutta sanoit sitä, että pari kertaa viikossa olisi hyvä käydä ihastelemassa tätä, että miten kevät etenee. JPS: Vähintään. ML: No, vähintään. Niin nyt on viimeistään hyvä aika aloittaa. Nyt on jo nämä muutamat kukat nähty, ja tuomi tässä alkaa vihertää. Varmaan lähes joka päivä tapahtuu jotain edistystä tässä kevään tulossa.

JPS: Kyllä. Sitten jos tuntuu kaupungilla siltä, että on pikkuisen myöhässä, niin kannattaa tulla tänne merenrannalle. Johonkin saaristoon vaikka lähteä. Ruissalo on sillä lailla hyvä paikka, kun meri on lähellä, niin tämä kevät täällä on pikkuisen aina myöhässä. Meri pikkuisen viilentää. Tämä on sellainen viikko, puolitoista myöhässä, mitä kaupungin keskustassa ehkä mitä näkee. Jos keskustassa on vähän myöhäistä, että meni jo, niin tulee tänne. Täällä on pikkuisen enemmän aikaa sillä tavalla. Tai sitten lähtee saaristoon, niin ollaan vielä vähän myöhemmässä. Tai sitten lähtee PohjoisSuomeen tietenkin. Mutta ihan kymmenen kilometrin säteelläkin pääsee ajassa tavallaan hiukan taaksepäin siirtymään pari viikkoa.

ML: Tuo oli hyvä vinkki, että jos tässä hektisessä elämässä pelkää, että nyt minä missasin jotain, niin sitten ehkä, kun vähän siirtää sijaintia, niin pääseekin vielä nauttimaan tästä kevään puhkeamisesta.

JPS: Kyllä.

ML: Hyvä. Mutta jätetään me tuomi tähän kasvattelemaan lehtiään ja kukkiaan.

JPS: Joo, jätetään se odottamaan tuomenkehrääjäkoita.

ML: Totta.

JPS: Katsotaan, kuinka paljon tulee. [kävelyä metsässä]

ML: Seuraavaksi siirrytään tuomien luota tänne ihaniin koivikoihin. Silloin, kun minä tein aikanaan väitöskirjaa, keväänodotus oli yhtä kuin silmujen puhkeamisen odotus, koska silloin piti päästä käsiksi heti niihin ensimmäisiin yhdisteisiin, joita koivut tuottavat, kun silmut puhkeavat. Siinä näkyy jo vähän silmuja. Miksi ne silmujen yhdisteet ovat niin erityisiä?

JPS: Ne ovat tässä katso niin kuin koivullakin, se on ihan tuo ensimmäinen kemiallinen puolustus, mikä niillä on keväällä. Ensimmäinen kemiallinen puolustus, mitä niillä on niitä kasvinsuojia vastaan, tähän silmun pintaan eritetään. Jos sinä yhtään seuraat luontoa keväällä ja kesällä, niin alkukeväästä, alkukesästä kaikenlaiset hyönteiset, kasvinsyöjät ovat aivan maksimissaan, siis niiden esiintyminen. Eli kyllä keväällä pitää myöskin kasvien iskeä kemiallinen puolustus kehiin niin paljon kuin pystyy. Hieskoivu on siinä aivan täydellinen, koska se on aika poikkeuksellinenkin suomalaisena lehtipuulajina. Jos sinä kokeiletkin näitä silmun pintoja, niin kyllä sinä tietenkin tiedät, mutta kuka tahansa voi kokeilla näitä, niin nämähän ovat tämmöisiä. Nyt ei aivan, kun on vähän kylmä, mutta ne ovat sellaisia tahmeita. Rasvaliukoisia yhdisteitä tuossa tahmeassa kerroksessa. Ne itse asiassa löytyvät talvellakin tuolta sitten jo silmuista samat yhdisteet, mutta silloinhan niillä ei ole mitään merkitystä mihinkään puolustukseen. Ne vain odottavat siellä, että kevät tulee sitten käytännössä ja niitä tarvitaan. Totta kai myöskin tuo UV-säteily keväällä on voimakkaimmillaan. Kun nämä yhdisteet ovat kuitenkin flavonoideja, jotka pystyvät UV-B-säteilyä absorboimaan ylimäärin, niin sitä kautta suojaamaan myöskin kasvisolukkoa UV-B-säteilyltä. Ainakin kaksi tärkeää funktiota näillä yhdisteillä keväällä.

ML: Sehän on varmaan näiden monien fenolisten yhdisteitten yksi ominaisuus juuri se kyky suojata siltä UV-säteilyltä, kun se liittyy siihen niiden rakenteisiin. Tässä on tosiaan hieskoivun silmuja edessä. Mites rauduskoivun silmut?

JPS: No, kemiallisesti ei ollenkaan niin mielenkiintoisia. Sillä lailla voi heti suoraan sanoa. Mutta jos ei näitä koivuja tunne, kun ei välttämättä ole kauhean helppo niitä tunnistaa, niin rauduskoivustahan löytyy silmut paljon aikaisemmin keväällä. Rauduskoivut ovat tuolla vähän kauempana. Jos kotipihallakin vaikka on kaksi koivua ja toinen tulee paljon aikaisemmin silmuun kuin toinen lähtee pukkaamaan, niin yleensä se on rauduskoivu, mikä pukkaa aikaisemmin. Tämä tulee yleensä jonkun verran, päiviä tai viikon verran myöhempää tämä hieskoivu. Mutta samaan yhdisteperheeseen kuuluvia yhdisteitä, eli flavonoideja löytyy rauduskoivusta mutta paljon vähemmän. Yli viisi kertaa vähemmän mitä hieskoivusta ja pikkuisen kuitenkin erilaisia rakenteita. Eli ei ole aivan niin tehokas kemiallisessa puolustuksessa tai sitten UV-B-säteilysuojana rauduskoivun silmuille tai lehdille. Totta kai ne siis myöskin lehdissä sitten. Näiden lehtien pinnallahan sitten, jos näitä kauhean läheltä pääsisi katsomaan, niin siinä on semmoisia rauhasmaisia trikomeita, jotka erittävät tuohon pintaan näitä rasvaliukoisia yhdisteitä. Sitten nämä rauhaset sieltä tavallaan kesän mittaan niiden aktiivisuus heikkenee ja sitten ne kuolevat pois. Sitä kautta niitä yhdisteitä ei enää syksyllä juurikaan löydy näistä lehdistä. Eli sitten kun suomalainen menee saunaan tuossa juhannuksena, niin silloin vielä löylyveteen hyvin siirtyy näitä samoja flavonoideja plus sitten muitakin tuoksuvampia yhdisteitä, mitkä sitten antavat sen aromin, mitä savusaunassa tai muualla sitten tuoksutellaan. Mutta sen takia nimenomaan kannattaa hieskoivusta tehdä sitten ne osat, millä itseänsä hakkaa saunassa, niin saa paremman yhdistekylvyn. Rauduskoivu on paljon heikompi siinä mielessä.

ML: Sehän oli se, mitä minulta silloin aikanaan kysyttiin, kun väitöskirja julkaistiin. Lehdistö otti yhteyttä ja kysymys oli, kummasta tulee parempi vihta.

JPS: Se on tärkeä kysymys.

ML: Hies- vai rauduskoivusta.

JPS: Se on tärkeä.

ML: Se on nyt sitten tieteellisesti perusteltu, että kumpi on siihen tarkoitukseen parempi. Monet saattavat ehkä muistaa aikanaan tapahtuneita näitä Lapin tunturikoivujen tuhoja. Siellä ne tunturimittarin toukat käyvät koivuihin ahnaasti käsiksi. Onko täällä Etelä-Suomessa näille puolustusyhdisteillä tarve, mitä nuo silmut kehittävät? Onko täällä niitä hyönteisten toukkia, jotka himoitsevat Etelä-Suomalaisten koivujen silmuja?

JPS: On. On toki. Ihan samoja. Tunturimittari on ollut tämmöinen perinteinen. Nyt tulee näitä muita sitten pikkuhiljaa. Ehkä muuttuukin nämä hyönteiskannat, että hallamittari ja muita sitten tunturimittarin sukulaisia pikkuhiljaa rupeaa olevaan jopa häiritsevissä määrin enemmän mitä ehkä tunturimittaria. Mutta samoja lajeja löytyy täältäkin. Kyllä täällä ihan vuosien välillä on eroja, mutta välillä täällä on ihan Ruissalossakin ongelmia näillä koivuilla. Mutta täytyy sanoa sillä lailla, että niin kuin ehkä muistat omistakin tutkimuksistasi, niin se minun mielestäni, mikä meillä oli silloin se mielenkiintoinen havainto, oli se, että täällä etelässä nämä hieskoivut tekevät niin suuria määriä näitä yhdisteitä, että osoitettiin silloin, että niistä on oikeasti haittaa. Jopa tappava vaikutus hyönteistoukille kun taas sitten Lapissa tunturikoivut eivät pystyneet tekemään semmoisia määriä, jotka olisivat olleet niin tappavia vaikutukseltaan. Se oli sellainen selkeä havainto. Eli silloin hieskoivu eroaa tunturikoivusta kuitenkin siinä määrin näiden yhdisteiden tuotantokyvyssä, mikä on sillä lailla jännää, kun miettii sitten taas tunturikoivua, niin sehän on hieskoivun ja vaivaiskoivun risteymä. Se ei ole laji sinällään, vaan se on risteytys. Se on vaivaiskoivulta saanut vähän vaivaisemman kyvyn tuottaa flavonoideja tuohon pinnalle. Sitä kautta se varmaan kärsii pikkuisen enemmän pohjoisessa myöskin hyönteistuhoista. Yksi selitys muitten joukossa. Totta kai monia muitakin on taustalla.

ML: Niin. Jotenkin ajattelisi ehkä siellä myös ne kasvupaikat ovat haastavampia kuin täällä. Jos muistan oikein, niin se tunturikoivujen flavonoidikoostumus oli hyvin samanlainen kuin hieskoivun.

JPS: Kyllä.

ML: Että se, että kuinka paljon se on sukua vaivaiskoivulle ja kuinka paljon hieskoivulle, niin se oli enemmän ehkä sinne hieskoivun suuntaan, kun katsoi sitä yhdistekoostumusta. Silloin vähän sitä jo tutkittiinkin juuri tätä eri lajien erottamista näiden yhdisteitten perusteella. Siitä jo vähän mainitsitkin.

JPS: Joo.

ML: Mutta se on siis yksi, mihin voidaan kemiaa käyttää. Erottamaan erilaisia koivulajeja toisistaan.

JPS: On. Kemotaksonomia. Että kuinka kemian avulla lajit eroavat toisistaan, jos ei silmällä pysty näkemään, kun sehän on aika pirun vaikeata nähdä silmällä. Ainakin itse aikoinaan tein omaa väitöskirjaa, niin enhän minä tuntenut - hyvä kun tunsin, mikä on hieskoivu ja rauduskoivu. Sitten minulla oli vielä hyvä tarina, mikä on jäänyt mieleen, on tuo vaivaiskoivu. Minä en tajunnut siitäkään yhtään mitään. Silloin biologian laitokselta Nurmen Jorman – kenttämestarin - kanssa kävimme hakemassa sitten, kun täytyi kemistille näyttää, mimmoinen on vaivaiskoivu. Menimme tuonne johonkin Ruskon suolle kävelemään. Minä katselen ympärilleni ja minä näen vain että jotain vaivaisia mäntyjä kasvaa siellä. Jorma sanoi, että perillä olemme. Tässä on vaivaiskoivu. Ei ole, kun ne ovat mäntyjä. Etkö sinä nyt mäntyä tunne? Katso jalkoihisi poika. Minä olen, että mitä hittoa. Täällä on vaivaiskoivuja. Ne olivat tosi pieniä. Ne on semmoisia varpuja.

ML: Joo.

JPS: Minä hain jotain puuta. Mutta siellä ne menivät, luikertelivat pitkin poikin suon pintaa. Semmoista se on. Ei kaikkea voi tietää. Nyt minä tiedän.

ML: Joo. Kantapään kautta opittua.

JPS: Kyllä.

ML: Että koivujakin on hyvin monenlaisia, ja ne ilmentyvät erinäköisinä. Enemmän puumaisina ja enemmän varpumaisina.

JPS: Kyllä. Tiedätkö millä lailla saadaan tästä hieskoivusta aasinsilta noihin aikaisempiin lajeihin, mitä äsken katsottiin? Mikä voisi kemiassa olla semmoinen aasinsilta? Aika paljon puhuttiin niistä tietynlaisista yhdisteistä.

ML: Hyvää johdattelua. Nyt minä kerrankin ehkä tiedän vastauksen, eli minun vastaus tähän olisi ehkä se klorogeenihappo. Sen verran muistan sieltä myös siitä lehden sisäkemiasta, että sieltä taisi löytyä sitä klorogeenihappoa.

JPS: Kyllä, nimenomaan. Eli tuohon pinnalle sitä ei tuoteta. Sitä ei noista rauhasista erity, mutta lehden sisällä solukossa niin klorogeenihappo, kyllä. Eli taas se sama, mitä kahvistakin löytyy. Eli yksi kahvihappo kiinni viinihapporungossa. Sillä lailla kun ajatellaan niin sama yhdiste, mikä äsken löytyi tuomesta. Täsmälleen sama löytyy sitten tästä näin hieskoivustakin. Näin on.

ML: Joo. Kun tosiaan tuossa mietti sitä, että mikä yhdistää näitä kaikkia kevään lajeja, ja nyt sitten löydettiin linkki sieltä kukista puihin ja toisesta puusta seuraavaan puuhun. Elikkä tosiaan näillä kahvihappojohdannaisilla on aika keskeinen rooli tässä kevään kemiassa.

JPS: Joo. Se on jollakin tavalla hyvä konkretisoida ehkä näitäkin asioita. Tuosta ehkä tuommoinen asia saattaa jäädä mieleen. Sitten jää sekin ehkä mieleen, että osa lajeistahan oli, niin kuin nuo vuokotkin, keskimäärin keskenään samankaltaisia kemialtaan. Eikö ollutkin? Sitten taas toisaalta ne olivat kovasti erilaisiakin ja kahvihappojohdannaisetkin erilaisia. Että se kahvihappo-osa oli sama, mutta kuitenkin, missä se kahvihappo oli kiinni, oli erilainen, mitä sitten täällä leskenlehdellä, tuomella ja koivulla. Samankaltaisuuksia, mutta sitten ne ovat myöskin erilaisia. Sieltä tulee tavallaan se kemiallisen monimuotoisuuden ilmentymä sitten sitä kautta. Sen erilaisuuden kautta. Se on se mihin voi sitten paremmin tutustua tuolla Kasvitieteellisellä puutarhalla vaikka meidän noiden kemiamittarien kautta. Siihen kemialliseen monimuotoisuuteen. Plus sitten noiden lajivideoiden kautta, mitä muutenkin lajeista on tehty. Se on sellainen rikkaus, mitä nämä lajit tavallaan tuottavat. Tässäkin joutui yksinkertaistamaan. Puhutaan muutamasta yhdisteestä. Sieltä tosiaan löytyy se 10,000 per laji ja vähän kaupan päälle. Monimuotoisuus on aika hurja.

ML: Joo. Kyllähän tässä nyt alkaa ihan uusin silmin katselemaan näitä kaikkia. Tosiaan tähän tulee tämä kemiallinen kerros nyt päälle ja kahvikupit vaan vilisevät silmissä nyt, kun katselee ympärilleen näitä kaikkia kevään kasveja.

JPS: Joo. Se on juuri näin. Ehkä ei kuitenkaan kannata. No, ehkä. No, joo. Ehkä leskenlehti on ainoa näistä semmoinen, ettei kannata lähteä tekemään mitään omia keitoksia välttämättä. Mutta onhan nämä muuten kaikki sillä lailla turvallisia tietysti. Piristävät näin silmää ainakin. Sitten jos kiinnostaa kevään kemia ylipäänsä ja jos koululaisiakin sattuu kiinnostamaan tämmöinen aspekti, niin kannattaa myöskin tietää se, että me olemme kehittäneet tähän kevään kemiaan tämmöisiä yläkoululaisille ja lukiolaisille sopivia harjoitustyötä. Eli niiden avulla voidaan yhdistää tämmöistä luonnossa liikkumista ja biologiaa ja kemiaa ja kasvien tunnistamista ja ylipäätänsä luonnontieteellistä havainnointia. Voidaan viedä näitä silmuja sitten sinne koululuokkaan. Katsotaan meidän kehittämillä yksinkertaisilla menetelmillä sitä, että voidaanko arvioida, että onko hieskoivu vai mikä on kysymyksessä. Sitten voi tulla meidän labraan Turun yliopiston kemian laitokselle, niin oikeasti katsotaan sitten vähän hienommilla kemiallisilla mittausmenetelmillä, mitä lajeja ne sitten oikeasti olivat. Sitä kautta voi saada semmoisen kipinän myöskin sitten kemialliseen analytiikkaan kevään kasvien tai sitten myöskin syksyn kasvien kautta. Että sitten meiltä löytyy syksyn kasveilla sama homma. Syksyllähän kasvit ovat kiinnostavia sitten taas eri syystä, kun tulee väriloistoa, punaista sun muuta ruskan kautta. Semmoisia. Onhan tässä kaikenlaista, mitä kannattaa seurata. Me yritämme tarjota kaikenlaisia pieniä tämmöisiä luonnollisen kemian annoksia. Sanotaan sillä lailla. Meillä nyt rupeaa tulemaan näistä kevään kasveistakin noita kasvilajivideoita. Yritetään nostaa tämmöisiä esimerkkejä esiin. Saa katsoa, mutta ei ole pakko.

ML: Joo. Onhan nämä tämmöiset luonnolliset linkit siihen ympäristöön, mitä sinä voit havainnoida, niin niitä kynnyksiä madallettavaksi, että sitten ehkä ihmiset juuri kiinnostuvat tästä kokonaisuudesta. Sehän tässä on aika tärkeätä.

JPS: Kyllä. Jos ei mistään muusta kiinnostu, niin kyllä luonnossa liikkumisesta kuitenkin saa aina paljon energiaa ja hyvää irti. Se kannattaa aina.

ML: Kyllä! Kiitoksia tästä keväisestä kävelystä, jonka varrella nyt siis nähtiin tosiaan valkovuokkoja, sinivuokkoja, leskenlehtiä, tuomi ja koivu. Ne olivat nyt ne tämän päivän valinnat kevätlajeiksi. Sitten seuraavissa jaksoissa jatketaan toisenlaisten lajien parissa.

JPS: Niin. Tiedä vaikka tulisi kesän kemiaa. Katsellaan.

ML: Mahdollisesti.

JPS: Joo. Kiitoksia.

ML: Kiitos.

 

Miksi luonnollista kemiaa?

Tässä Luonnollista kemiaa -podcastissa keskustellaan siitä, miksi kasvien kemialla on merkitystä meille kaikille. Kuullaan mm. siitä, mitä erilaista hyötyä kasvien yhdisteistä voi olla ihmiselle, ja mitä kemia voi kertoa meille eri kasvilajien historiasta, nykytilasta ja ehkä jopa tulevaisuudesta.

>> Kuuntele jakso 2: Miksi luonnollista kemiaa?

 

Tekstivastine

[musiikkia]

ML:

Täällä ollaan taas Luonnollista kemiaa -podcastien parissa. Minä olen Maria Lahtinen ja minä olen näiden podcastien toimittaja. Täällä minun seuranani on luonnonyhdistekemian professori Juha-Pekka Salminen. Tänään olisi tarkoitus keskustella siitä, että miksi tämä Luonnollista kemiaa -hanke on tärkeä ja miksi se on olemassa.

Eli tämän Luonnollista kemiaa -hankkeen tavoitteena on tuoda kasvien kemiaa tutuksi kaikille ihmisille. Miksi se kasvien kemian tunteminen nyt sitten on niin tärkeää?

JPS:

Jaa. Enpä tiedä mahtaako se nyt niin kauhean tärkeää sinällään ehkä ollakaan, jos mietitään sitä kasvien kemian tuntemista sinällään. Se on varmaan ehkä sellainen vaatimus, mikä menee vähän liian pitkälle, jos ajatellaan, että oikeasti tuntee kasvien kemiaa.

Mutta ehkä sillä tavalla voisi ajatella, että kyllähän kuitenkin ihmiset ovat aika kiinnostuneita nykypäivänä jo tietämään esimerkiksi sen, että jotkut kasvit ovat vaikka myrkyllisiä, eikö vaan. Niin voisi kuvitella, että sen lisäksi kiinnostaisi ehkä tietää se, että miksi ne ovat myrkyllisiä. Voisiko niistä vaikka löytyä joitakin uusia lääkeaineita? Tai se, että joku maistuu jollekin tuhohyönteiselle vaikka puutarhassa ja toinen laji ei maistu, niin olisiko se kuitenkin kiinnostavaa tietää, mikä se kemia on siellä taustalla?

Joku tällainen kemialähtökohta voisi olla kiinnostavaa kaikille tavallaan tietää. Eli jotain käytännön hyötyä varmaan siitä voisi saada, kuka tietää.

ML:

Selvä. Toivottavasti hanke pääsee tavoitteeseensa ja saadaan ihmisille erilaisia tarttumapintoja tähän. Kasveihin ensin ja sitten sen jälkeen vähän syvemmälle kasvien kemiaan.

Kerro joku esimerkki jostain kemiallisesti kiehtovasta kasvista. Mitä se voisi opettaa meille tavallisille ihmisille?

JPS:

Joo, no muutama tulee aika helposti mieleen tuolta nyt, kun Kasvitieteellisellä puutarhalla on tehty näitä lajivideoita. Siellä tullut asiaa paljon pohdittua. Otan nyt esimerkiksi vaikka neidonkranssin. Aika mitättömän näköinen pieni kasvi, mikä tulee tuolta Chilen seudulta. Chilen mapuche-kansa on aikoinaan käyttänyt sitä haavojen tulehduksen estämiseen. Kukaan ei ole tutkinut sitä kemiallisesti. Eli tavallaan ei tiedetä tätä ennen, kun nyt on tutkittu, että mitä se on kemiallisesti syönyt.

Sitten kuitenkin samaan aikaan rinnalla me olemme tehneet tutkimuksia VTT:n ja Helsingin yliopiston keskussairaalan kanssa siitä, että yhdisteet, mitä me löydämme muista kasveista, muun muassa suomalaisesta hillasta, toimivat estävästi sairaalabakteereihin, ja antibioottien tarve vähenee. Aika kiinnostavaa, että sitten me löydämme tästä neidonkranssista, mitä kukaan ei ole koskaan tutkinut, hyvin pitkälti samanlaisia aineita, joita mapuche-kansa on käyttänyt aikoinaan haavojen tulehduksen estämiseen. Eli juuri samoja, mitä periaatteessa voisi sairaalassakin käyttää leikkaussalissa. Näitä luonnollisia aineita bakteerien estämiseen.

Minun mielestä tämä on kiinnostava lähtökohta, että ollaan pitkään käytetty aineita. Se on nyt sama, onko Chilessä vai Suomessa vai missä tahansa. On tajuttu, että tällaisia asioita tapahtuu, mutta kukaan ei ole ymmärtänyt miksi. Nyt voidaan päästä siihen kiinni ja oikeasti selittää miksi. Plus sitten löytää trooppisista kasveista täysin uusia, jopa ehkä tehokkaampia aineita, mitä me löydämme suomalaisesta kasvikunnasta. Tämä on yksi tämmöinen hyvin käytännönläheinen esimerkki.

ML:

Joo. Tässä oli jo monta kiinnostavaa aspektia. Esimerkiksi juuri tuo yksi esimerkki, että hilla ja tämä sinun mainitsema. Mikä se olikaan?

JPS:

Neidonkranssi.

ML:

Neidonkranssi. Ne ovat varmaan ulkoisesti hyvin erilaisia kasveja. Että jos näet ne tuolla luonnossa tai näkisit rinnakkain, niin et ehkä ajattelisi, että niillä voisi olla samanlaisia vaikuttavia aineita sisällään. Eli ulospäin hyvin erinäköiset kasvit yhtäkkiä sisältävätkin kemiallista samankaltaisuutta ja sitten tämmöistä samankaltaista toiminnallisuutta.

JPS:

Joo. Näinkin voi olla. Mutta sitten toisaalta myöskin niinkin päin, että mitä enemmän oppii kasvien kemiasta ja mitä enemmän ymmärtää myöskin sitä biologiaa siellä taustalla - eli mitkä ovat lajien sukulaisuussuhteet - niin kuitenkin on todennäköisempää, että jos lajit ovat lähisukulaisia, niin ne myöskin näyttävät ulospäin, morfologisesti, samankaltaisilta. Mistä saattaa seurata se, että ne ovat myöskin kemiallisesti samankaltaisia. Eli myöskin tavallaan sillä ulkomuodolla saattaa olla sellainen ominaisuus, että sitä kautta voi kuvitella ymmärtävänsä myöskin sitä kemiaa, vaikkei se tietenkään ihan niinkään ole. Mutta totta tuokin on, että täysin erinäköiset kasvit voivat olla kemialtaan täysin samanlaisia.

ML:

Joo. Eli siis Turun yliopiston kemian laitoksella - tai vielä tarkemmin teidän luonnonyhdistekemian labrassa, on tehty valtava työ siinä, että on jo skriinattu tuhansia kasveja ja tutkittu niiden kemiallista koostumusta. Ja sieltä on noussut esiin erilaisia yhdisteryhmiä ja on opittu niitten rooleista siellä kasveissa. Ja nyt tämä työ jatkuu eteenpäin: tutkitaan uusia ja uusia kasveja, jotta opittaisiin niitten kemiasta lisää. Eli siksikin Luonnollista kemiaa on tosi tärkeä hanke.

Tuleeko sinulle mieleen jotain kasvien kemiaan liittyviä käsityksiä, joita haluaisit korjata tai jos on jotain väärinymmärryksiä?

JPS:

Joo, kyllähän niitä valitettavasti tietenkin tulee mieleen. Ja totta kai tieteen tehtäväkin on kehittyä ja toisaalta korjata aikaisempia väärinkäsityksiä tai virheitä. Mutta otetaan nyt vaikka esimerkkinä se, mitä suomalainen tai kansainvälinen tuollainen ihan kirjakaupoista löytyvä kasvikirjallisuus pitää sisällään. Ehkä se räikein väärinymmärrys, mikä siellä yleensä löytyy, liittyy suurikokoisiin kasvien tekemiin puolustusyhdisteisiin. Puhutaan tanniineista. Niin tavallaan niihin liittyvät ”totuudet” ovat aika useasti valheita kasvikirjallisuudessa.

Hankaluus on siinä, että myöskin tiedekirjallisuus, ihan tiede sinällään, sisältää myöskin virheitä niihin liittyen. Ja kun se on sitten kuitenkin se, mitä me ollaan tutkittu analyyttisen kemian keinoin yli 20 vuotta. Niin tavallaan haluaisi siihen kuitenkin tuoda semmoista täsmennystä. Koska tanniinit ovat kuitenkin kasvikunnasta laajimmin löytyvä aineitten luokka. Voidaan tällä lailla sanoa. Kaikki pystytään nyt jo linkittämään johonkin kasvien makuun tai laatuun tai siihen, että miten ne maistuvat tuhohyönteisille tai citykaneille tai vaikka peuroille.

Ja kun niiden avulla voidaan vielä vaikuttaa vaikka sairaalabakteereihin, niin tavallaan tarvitsisi sitä perustaa ehkä vähän täsmentää. Plus sitten oikeasti kertoa siitä, miten ne kaikki tanniinit saattavat olla erilaisia ja mihin se erilaisuus johtaa. Koska kaikki tanniinit eivät tehoa niihin citykaneihin. Kaikki eivät tehoa sairaalabakteereihin. Eli kaikki tanniinit eivät ole sillä tavalla samanlaisia tanniineja. Ihan samalla tavalla kuten kaikki lääkkeetkään eivät ole samanlaisia lääkkeitä, eikö vaan? Että tämä pitäisi sillä tavalla ymmärtää ja täsmentää. Sillä asialla osittain myöskin tässä hankkeessa ollaan.

ML:

Joo. Eli yleistäminen on vaarallista. Varmaan juuri se tässä, mihin viitataan, että halutaan, että tiede tämän hankkeen ulostulojen taustalla on syvää ja hyvää, jotta sitten pystytään sieltä tuomaan näitä oikeanlaisia nostoja suuren yleisön tietoisuuteen. Se on varmaan yksi tämän hankkeen tärkeimpiä asioita. Tavallaanhan tämä on viestinnällinen hanke, mutta ennenkaikkea hanke, joka ehdottomasti perustuu siihen tieteeseen siellä taustalla.

JPS:

Kyllä. Koska minun mielestäni ainakin tilanne on semmoinen, että kun ollaan kuitenkin yliopistossa, niin yliopistossa kaiken tiedottamisen pitäisi perustua tieteellisiin faktoihin. Kun vielä nykypäivänä väärä tietohan on hirvittävän yleistä. Niin kyllä meillä pitää kaiken perustua tutkittuun tietoon ja mielellään itse tutkittuun. Itse tutkittu tieto on sitä, mistä on myös luontevinta kertoa, koska sitten sinä voit olla sen asian asiantuntija, eikö vaan, kun sinä olet sitä itse tutkinut.

Eli kyllä me käytännössä teemme tämän hankkeen sillä lailla, että 95 % varmaan tästä totuudesta - mitä me kerrotaan - on itse tutkittua totuutta. Sitten se 5 % tulee tavallaan muiden hankkimana totuutena, jonka me kuitenkin olemme vielä tarkistaneet, että se todennäköisesti on totta, mitä muut kertovat. Ei pyritä löytämään mitään erityisen hienoa ja seksikästä näistä kasveista, jos se ei pidä paikkaansa. Sitäkin löytää kyllä paljon kirjallisuudesta. Tavallaan keksimällähän on kiva keksiä, kun se kuulostaa hyvältä, mutta tämä on valitettavasti vaan puhdasta faktaa. Meidän tehtävä on löytää siitä faktasta jotain kiinnostavaa.

ML:

Eikä se varmaan ole edes hirveän haastava tehtävä, jos nyt kuuntelee sinua ja mitä kaikkea kasveista on jo löydetty. Että varmaan ihan niissä faktoissakin on valtavasti kaikkea kiinnostava, ettei tarvitse edes keksiä mitään.

JPS:

Joo.

ML:

Jotenkin ehkä suurelle yleisölle luonnon tutkiminen - se tiede, joka siihen ensimmäiseksi liitetään - on biologia. Mikä sinun mielestäsi on nyt se kemian tuoma lisäarvo, että miksi Luonnollista kemiaa nimenomaan on tärkeä hanke?

JPS:

No, joo. Näin se juuri on. Että monethan on nykypäivänä valtavan kiinnostuneita luonnosta ja kasveista. Toisaalta kasveissa ja luonnossa ylipäänsä on sellaisia asioita, mitä me omin silmin emme näe. Monestihan nämä asiat, mitä me näemme, on helpompi ymmärtää. Ne ovat myöskin sellaisia, mitä ihmiset pystyvät tavallaan käyttämään sitten hyödyksi.

Mutta sitten tämä näkymätön osa, mikä useasti on tämä kemiallinen osa, niin sitä kun ei nähdä, niin siitä tavallaan ei päästä millään tasolla kiinni. Ei saada mitään hyödynnettävää siitä irti. Niin kyllä minun mielestäni se kemian tuoma mahdollisuus on kuitenkin jopa luoda uutta arvoa. Minä haluaisin nähdä sen sillä tavalla.

Koska ei nyt ehkä Suomessa vielä, mutta Suomessakin kuitenkin osittain, ja erityisesti trooppisilla alueilla, kun luontokato valitettavasti on tämä yksi iso teema, jonka alla me tässä eletään. Monimuotoisuuden ympärillä vellova negatiivisuus, mikä valitettavasti vaikuttaa tähän kaikkeen elämään maapallolla, kun lajit vähenevät. Niin se kysymys, että miksi ne vähenevät. Varmaan puhutaan siitä myöhemmin vielä lisääkin. Mutta tavallaan se lajien arvostus, jos näin sanotaan. Nykypäivänä on tärkeää, että monille asioille voidaan antaa jopa joku hintalappu. Minun mielestäni kemiassa on paljon sellaista potentiaalia sellaisille lajeille, jotka ovat tällä hetkellä uhanalaisia ja arvostamattomia sen takia ja saattavat sitten entistä helpommin uhanlaisiksi muodostuakin. Kemia saattaa tuoda sinne sen sisällön plus hintalapun, jota kautta tavallaan voidaan sitten nähdä, että ne ovat suojelemisen arvoisia.

Tässä on monta aspektia oikeastaan. Mitä paremmin näiden kasvien kemian ymmärtää ja erilaisten lajien ja sukujen kemian ymmärtää, niin sitä paremmin tulee myöskin niitä mahdollisuuksia mieleen, miten niitä voitaisiin hyödyntää. Ne ovat monesti jopa käyttämättömiä materiaaleja. Tällaisenkin ymmärryksen

kasvattaminen kemian kautta on mahdollisuus, mitä ei ole riittävän suuresti hyödynnetty.

ML:

Jokaisella yhdisteellähän kasvissa on joku tarkoitus. Sama kuin jokaisella yhdisteellä ihmisen elimistössä on tarkoitus - eihän ne ole siellä turhaan. Osa on ihan rakenneyhdisteitä tietenkin vaan, mutta sitten osa syntyy sinne jotain tiettyä (sekundääristä) tarkoitusta varten. Yhdisteitähän on siellä esimerkiksi suojaamaan kasveja vaikkapa UV-säteilyltä tai joiltakin kasvinsyöjiltä tai tuhohyönteisiltä. Varmaankin se yhdisteiden tuntemus niistä kasveista kertoo myös siitä, että miten ne kasvit ovat sopeutuneet ja miten ehkä ne tulevaisuudessa voivat sopeutua siihen, kun nimenomaan tulee tätä ilmastonmuutosta ja kaikkea muuta muutosta maapallolla.

JPS:

Kyllä. Näin se on. Nyt tämä tilanne on vaan sellainen, että kasvit ovat saaneet kymmeniä, jopa yli 100 miljoonaa vuotta rauhassa kehittää omaa evoluutiotaan ja päätyä johonkin tietynlaiseen kemialliseen ratkaisuun siinä sotakoneistossa, mitä ne vaativat vaikka tuota UV-säteilyä tai tuhohyönteisiä tai muita vastaan. Nyt taas tämä tilanne, missä me tällä hetkellä elämme, niin ihminen aiheuttaa tämän ilmastonmuutoksen kautta nämä muutokset sillä nopeudella, että tietenkään kasvit eivät millään pysty tähän tilanteeseen sopeutumaan. Sitä kautta tilanne on myöskin lajien kannalta hyvin epäreilu. Sitä kautta totta kai tämä luontokato voimistuu, koska kasvit eivät mitenkään pysty tässä pysymään kärryillä tässä muutoksessa, vaikka olisivatkin kovin hyvin evoluution kautta valmistuneita erilaisiin tällä hetkellä tai aikaisemmin lajeja kohtaaviin ja kohdanneisiin uhkiin. Eli tilanne on tällä hetkellä vähän epäreilu.

ML:

Joo. Tavallaan vain sekin pointti, että jos nyt edes päästäisiin selvittämään, että mikä se kaikkien lajien kemiallinen kirjo on, niin se on jo valtavan mielenkiintoista. Mahdollisuus oppia niistä erilaisista lajeista. Ja sitten sitä kautta ehkä miettiä sitä, että miksi se niiden kemia on sellainen kuin se on. Ja sitten, että mitä siitä voisi oppia tulevaisuutta varten. Kiinnostavaa.

Minä ajattelen tai juuri tästä puhuttiinkin, että se kasvien kemia kertoo siitä, että mistä ne kasvit ovat kotoisin, miten ne saattaisivat pärjätä ja mikä niiden rooli ehkä tulevaisuudessa on. Onko tämä lapsellista ajattelua? Tuossa jo vähän siitä puhuttiinkin, että nykytila on pitkän aikavälin kehityksen tulosta ja voi olla, että nyt muutos tapahtuu liian nopeasti. Mutta voimmeko me pitää kasveja tai niiden kemiaa indikaattorina siitä, että mistä on tultu ja mihin ollaan menossa?

JPS:

Joo. Kyllä tuo ainakin, mistä on tultu. Kyllä ne sitä heijastelevat hyvin vahvasti. Että mitä syvemmälle tavallaan tähän (kasvien tuntemukseen) pääsee ensinnäkin biologisesti - onneksi se on hyvin pitkälti tiedossakin jo se, että mitkä ovat eri lajien sukulaisuussuhteet: mitkä kasvit kuuluvat samaan kasvisukuun, siitä ylöspäin samaan kasviheimoon ja niin edelleen. Tämä on siis onneksi aika hyvin tiedossa. Ja sitä kautta voidaan ajatella se tausta, jota vasten voidaan heijastaa se kemia. Ja ymmärtää, mistä on tultu.

On äärimmäisen mielenkiintoista oikeasti miettiä sitä, että missä vaiheessa kasvien evoluutiota - 10, 70, 100 miljoonaa vuotta sitten - ensimmäistä kertaa kasvikunta päätti, että nyt pitääkin tehdä tämänlaisia yhdisteitä, tätä tiettyä yhdisteryhmää. Jossain kohtaa kasvien evoluutio on ajautunut siihen. Me tiedämme muun muassa, että havupuut ovat pystyneet tekemään tiettyjä yhdisteitä. Siitä eteenpäin sitten kukkivat kasvit pystyvät tekemään vielä monimutkaisempia yhdisteitä, mitä havupuut eivät pysty tekemään ollenkaan. Ja se edelleenkin pitää paikkansa. Havupuut eivät edelleenkään pysty tekemään niitä yhdisteitä, mitä kukkivat kasvit pystyvät tekemään.

Tavallaan sitten kun löytyy niitä yhdisteryhmiä, siis sellaisia, mistä kukaan ei koskaan ole aikaisemmin tiennyt mitään. Tai sitten niiden yhdisteryhmien sisällä sellaisia yhdisteitä, joista kukaan ei ole aikaisemmin tiennyt yhtään mitään. Eli tavallaan tämän tutkimuksen kautta me saamme myöskin kuvaa menneisyydestä tavalla, mitä ei ole aikaisemmin voitu nähdä. Voidaan linkittää se siihen kasvien biologisen evoluutioon. Tavallaan kemiallisen evoluution kuvaan, mikä täsmentyy. Sillä nähdään sinne miljoonien vuosien päähän, mikä on tosi kiinnostavaa. Plus sitten se, että sillä osittain voidaan, mitä varmaan kysyit, niin osittain voidaan myöskin nähdä tulevaisuuteen, jos sitä nyt kukaan pystyy näkemään.

Mutta me olemme myöskin nähneet sitä, miten tietyt kasvit, otetaan horsmakasvit vaikka esimerkkinä, joita on tutkittu aika paljon, voivat kertoa. Esimerkiksi on nähty horsmakasvien kemiallisen evoluution sisällä sellaisia kuvia - yhdisteryhmän sisällä - mitkä tukevat sitä käsitystä, johon kuvittelemme horsmakasvien olevan menossa. Siellä on tämmöisiä kuvioita niiden kemiassa nähtävissä, jota kukaan ei ole aikaisemmin pystynyt näkemään, koska niitä yhdisteitä ei ole koskaan tutkittu niin tarkasti. Tällä tavalla voidaan kyllä ajatella.

Sitten voidaan linkittää tämä kehityskulku siihen, että onko kasveilla esimerkiksi yhä korkeampi tuhohyönteispaine, kun ympäristön lämpötila on koko ajan kasvamassa. Niin tämä saattaa linkittyä juuri siihen, miten nämä kasvit on pakotettu viemään sitä evoluutiota eteenpäin tiettyyn suuntaan. Sitten, kun ne vievät tiettyyn suuntaan, niin se johtaa kemiassakin tiettyyn suuntaan. Sitten me kuvittelemme, että me tiedämme, mitä seuraavaksi tapahtuu. Mutta se on meidän kuvittelua tietenkin. Sehän on ennustamista. Se ei ole tietämistä, mutta se on tulevaisuuden

ennustamista, mikä on kiinnostavaa tietenkin, kun kuvitellaan, että osataan nähdä sitä.

ML:

Joo. Miksi Turun yliopiston kemian laitoksen luonnonyhdistelaboratorio on juuri paras paikka tutkia näitä kasvien yhdisteitä? Miksi tämän Luonnollista kemiaa -hankkeen pitää olla juuri täällä?

JPS:

Ei sen välttämättä täällä tarvitse ollakaan. Se voisi varmaan olla missä tahansa, mistä löytyisi riittävän sinnikästä ja hullua porukkaa, joka jaksaisi tuhansia lajeja näin tarkkaan tutkia. Mutta se on ollut se ongelma perinteisesti, että on ollut vaikea löytää tuhansista kasvilajeista sellaista tietokantaa, joka olisi yhdessä paikassa tuotettu ja rakennettu. Se on se, mitä me nyt haluamme tehdä ja nimenomaan analyyttisen kemian uusilla menetelmillä mahdollisimman tarkasti. Se on se, mikä on totta kai meidän erikoisuus. Puhuttiin tanniineista aikaisemmin, mikä totta kai tässä myöskin taustalla vaikuttaa. Että siinä kukaan muu ei ehkä pystyisikään tekemään sitä, mitä me teemme. Mutta niitä yksinkertaisimpia yhdisteitä totta kai muutkin varmasti pystyisivät analysoimaan. Että sitä taustaa vasten - olemme riittävän hyviä mutta myöskin riittävän hulluja. Kyllähän tuo kuitenkin aika pitkä työ on tuhansia kasveja, tuhansia lajeja tutkia noin tarkasti. Mutta kiinnostavaa toisaalta myöskin päästä sitten kertomaan tuloksista muillekin.

ML:

Joo. Eli täällä on pitkälle kehitetyt menetelmät. Siis sekä ajallisesti pitkältä ajalta kehitetty ja sitten hyvin tarkoiksi ja herkiksi kehitetyt menetelmät. Ja ihan viimeisen päälle analyyttiset laitteistot tehdä tuota analytiikkaa. Eli puitteet ovat kohdallaan ja sitten on pitkää osaamista tämän tekemiseen. Se on tässä ainakin yksi hyvin keskeinen asia, että juuri täältä halutaan tätä asiaa nyt ruveta kuuluttamaan kaikelle kansalle.

JPS:

Joo. Kyllä. Se on kemiassa hyvin keskeistä - vähän niin kuin luonnontieteissä aika pitkälti muutenkin - että tämä on hyvin tämmöinen infrastruktuuripainotteinen ala. Eli laitekanta pitää olla kunnossa, mikä on myöskin hyvä, koska sitä kautta myöskin opiskelijat pääsevät käyttämään näitä huippulaitteita. Tämä on aika vaativaa analytiikkaa, mitä me teemme. Että en minä nyt paljon vaativampaa analytiikkaa hirveän paljon keksi, kun ajatellaan, että meillä on kymmeniätuhansia erilaisia yhdisteitä näytteissä. Kun tätä analytiikkaa oppii hallitsemaan - jos on mahdollista ylipäänsä hallita tätä kokonaisuutta täydellisesti- niin se antaa myöskin näiden huippulaitteitten kautta opiskelijoille loistavan mahdollisuuden sitten työelämässä

päästä tekemään paljon helpompia asioita, kun on ensin oppinut tekemään näitä vaikeampia asioita täällä.

Eli totta kai tässä hankkeessa on myöskin se taustalla, että halutaan myös koko ajan korostaa tätä tarkan tieteen merkitystä ja tutkitun tiedon merkitystä nykypäivänä, ettei se hämärry, mikä on vaarana koko ajan taustalla. Tutkitun tiedon arvoa välttämättä ei enää, en tiedä arvostetaanko sitä, mutta tuntuu, että ei sitä oikein ymmärretä. Niin sitäkin tässä myöskin sitten yritetään rinnalla korostaa, kuinka tärkeä rooli sillä ylipäänsä on luonnonilmiöitä mutta myöskin näiden kaikkia meitä riivaavien viheliäisten ongelmien, kuten luonnon monimuotoisuuteen ja luontokatoon liittyvien ongelmien ratkaisussa. Tiedolla näihin pystyy vaikuttamaan.

ML:

Näin se on. Eli jos vielä lopuksi Luonnollista kemiaa -hankkeen johtajana pitäisi vastata lyhyesti kysymykseen, että miksi Luonnollista kemiaa -hanke on pystytetty, niin mikä on Juha-Pekka Salmisen vastaus tähän kysymykseen?

JPS:

No hei, jonkun pitää kertoa kasvien ilosanomaa kaikille ihmisille, eikö vaan? Ei tämäkään asia piilottelemalla parane. Kemisteillä aika pitkälti on ollut sellainen, että me emme halua kertoa tästä meidän osaamisesta, niin nyt kemistit ovat tulleet ulos labrasta ja ulos puskasta. Me haluamme kertoa tämän ilosanoman kaikille, mutta hei ihan luonnollisella tavalla tietenkin.

ML:

Luonnollisesti. Kiitos.

JPS:

Kiitos

Mikä on luonnollista kemiaa?

Ensimmäinen Luonnollista kemiaa -sarjan podcast antaa esimakua tulevasta. Jaksossa keskustellaan mm. siitä, miten voi aloittaa kasvien kemiaan tutustumisen ja minkälaisia tarttumapintoja se tarjoaa meille kaikille, joita luonto ja sen tulevaisuus kiinnostavat.

>> Kuuntele jakso 1: Mikä on luonnollista kemiaa?

 

Tekstivastine

[musiikkia]

Maria Lahtinen (ML): Tänään olisi tarkoitus käynnistää Luonnollista kemiaa –podcast-sarja. Ensimmäisessä jaksossa ollaan puhumassa siitä, että mikä Luonnollista kemiaa -hanke on. Minulla on täällä haastateltavana hankkeen isä, luonnonyhdisteiden kemian professori Juha-Pekka Salminen. Ja ensimmäinen luonnollinen kysymys varmaan on, että mikä tämä Luonnollista kemiaa -hanke nyt sitten oikein on?

Juha-Pekka Salminen (JPS): Lyhyesti varmaan hankalaa summata, mutta me on pitkään tehty, yli 10 vuotta, luonnon ja kasvien kemian parissa tutkimustyötä. Viideltä eri mantereelta tuhansia lajeja on analysoitu itse kehitettyjen menetelmien avulla. Pikkuhiljaa on ruvennut tulemaan sellainen tunne, että pitäisköhän näitä tuloksia jollekin muullekin kertoa. Tai olisiko jopa itsellä nyt pikkuhiljaa sellainen tausta tässä, että uskaltaisi kertoo näistä jotakin.

Eli tämä on käytännössä tutkittuun tietoon perustuva hanke. Varmaan yksi tavoite on myös se, että ihmisten tietoisuutta kasvien näkymättömästä monimuotoisuudesta me varmaan haluaisimme kasvattaa. Kun varmaan tällä hetkellä tuo luonnon monimuotoisuus sinällään on kaikkien huulilla. Ollaan oikeutetusti aika huolissaankin luonnon monimuotoisuudessa tapahtuvasta kehityksestä. Ja puhutaan luontokadosta kaiken kaikkiaan. Mutta mitä on kasvien ja luonnon kemiallinen monimuotoisuus sinällään - siitä ei juuri mitään tiedetä. Varsinkaan sitä, että mitä tekemistä sillä on luontokadon kanssa ja miten nämä asiat linkittyy toisiinsa.

Ja toisaalta siinä on aika monta sellaista - kasveissa ja kasvien kemiassa - tartuntapinnan tasoja, joilla tätä kasvien kiinnostavaa kemiaa voisi yrittää avata ihan lapsista varttuneempiin ihmisiinkin asti. Omalla tavallaan tämä aihe onkin siinä mielessä aika laaja, koska meidän tarvitsisi löytää useita rinnakkaistapoja, millä me voisimme pystyä tavottamaan kaikenikäseit ihmiset. Et sitä me nyt tässä varmaan yritetään.

ML: Vau, tuossahan oli jo valtavasti kaikkea mielenkiintosta. Eli täällä (yliopistolla) on kerätty tutkimustietoa monien monien vuosien ajan ja nyt haluttaisiin kertoa siitä muillekin kun vaan siellä labrassa olijoille. Ja niinkuin sanoit, niin maailmantila on varmaan siinä kohtaa, että luulisi, että vastaanottavaisuutta löytyy ja kiinnostusta. Itse ajattelen - vanhana luonnonyhdistekemistinä - että kaikkien pitäisi olla kiinnostuneita kasvien kemiasta. Oletko siitä samaa mieltä?

JPS: Varmaan kyllä ja ei. Että lähtökohtaisesti totta kai pitäisi olla, mutta sitten taas toisaalta, pitääkö kaikkien olla kiinnostuneita? Realistina pitää ajatella, että kaikki varmaan kuitenkaan ehkä eivät ole kiinnostuneita. Että siinä mielessä sanoisin ehkä sillä tavalla, että kaikkien pitäisi olla ensin kiinnostuneita jostakin sitä edeltävästä asiasta, kuten vaikka kasveista. Sen jälkeen voisi lähtea kiinnostumaan kasvien kemiasta. Että se vaatii kaikille varmaan sellaisen kynnyksen, mikä pitää ylittää, jotta ylipäänsä voi kemiasta kiinnostua ollenkaan. Sen kynnyksen löytäminen vaatii varmaan sen kasvin tai luonnon jonkun lähestymiskohdan.

Nykyäänhän vaikka luontoharrastus – veikkaisin - varsinkin koronan myötä ihmisillä on kasvanut aika paljon. Ihmiset liikkuu luonnossa ja pystyy havainnoimaan erilaisia asioita. Niistä aika moni tavallaan liittyy kemiaan, mutta ihmiset ei varmaan tiedä sitä. Ja tavallaan tätä haluaisi pystyä myöskin artikuloimaan ja kertomaan ihmisille näistä havainnoinnin kemiallisista taustoista. Se olisi tosi tärkeää.

Ja puutarhaharrastuksia, eikös vaan, ihmiset viljelee tosi paljon varmaan monenlaisia jopa syötäviä kasveja tai muita. Ja niitä harmittaa varmaan todella paljon, kun se tulee se kauris sinne ja syö kaiken. Tai sitten naapurista ei syödäkään mitään vaan jotkut jääkin sinne puutarhaan niistä kasveista. Niin mikä siinä on, mikä se kemia on siellä taustalla, mikä tämän kaiken aiheuttaa. Niin jotenkin sitä kautta se pitäisi varmaan konkretisoida, kuvittelisin. Sitä kautta ihmiset voisivat kiinnostaa, kun jokainen löytää jonkun konkreettisen esimerkin, mistä voivat löytää sen linkityksen siihen kemiaan.

Hortoilu, jos semmoista sanaa saa käyttää, paljon yrttien ympärillä, kasvien hyötykäyttöä, tiettyä terveydellisyyttä. Se on nykypäivänä kiinnostava ja kasvava harrastus. Veikkaan, että heitä kiinnostaisi äärimmäisen paljon se, mitä kasveista löytyy kemiallisesti. Plus sitten se mistä kaikki on aina kiinnostuneita, että kasvithan on perinteisesti toimineet lääkeaineiden lähteinä. Kymmeniä, satoja lääkeaineita sitä kautta saatu. Niin se on päivänselvää, että se on kiinnostavaa.

Ihan todella villitkin mahdollisuudet, että nykyäänhän kaikki pistää katoillensa mm. noita aurinkokennoja, kun haluavat säästää, kun sähkö on niin pirun kallista. Niin kukaan ei ole tullut varmaan ajatelleeksi sitä, että kasvien värillisiä yhdisteitä voisi käyttää jopa noiden aurinkokennomateriaalien kehittämisessä. Ja sitä varten me tarvitsemme tietoa näiden kasvien yhdisteistä. Tämmöisiä linkityksiä varmaan täytyy ensin löytää arkielämään. Sitä kautta voi kiinnostaa sitten siitä kemiasta. Mutta onnistuuko se toisinpäin, ei välttämättä niin helposti.

ML: Tässä kun kuuntelen sinua, niin kuulostaa just siltä, että pitäisi saada ihmiset ymmärtämään, et siellä on se kemia taustalla. Että kun tosiaan kuvailet, että kaikki meistä törmäävät kasveihin jollakin tapaa. Mut sitten se, että ihmiset kiinnostuisivat siitä seuraavasta askeleesta ja näkisivät sinne pintaa syvemmälle, niin se on nyt sitten näitä tämän hankkeen tavoitteita. Löytää niitä kynnyksiä, jotka mainitsit, joita pitäisi ylittää ja sitten ehkä koittaa madaltaa niitä. Että ihmisille heräisi luontainen kiinnostus. Ja ehkä ymmärrys siihen, että mikä sen kasvien kemian linkki on siihen, miten kasvit käyttäytyy tai miten niitä voidaan hyötykäyttää.

JPS: Kyllä. Kun kemiahan on periaatteessa pelottavaa. Kemia on pelottavaa, kaiken pahan alku ja juuri ja näin edelleen. Niin pitäisi myöskin sitten löytää kemiasta myöskin näitä hyviä puolia ja hyödyllisiä puolia ja ei-pelottavia lähtökohtia. Niin nimenomaan sillä asialla tässä myöskin ollaan, niinkuin kemian asialla toisaalta.

ML: Ymmärtääkseni tässä hankeessa on eri kohderyhmiä. Elikkä kohderyhmänä ihan lapsista ja sitten sinne vaareihin ja vanhuksiin asti. Ja tavoitteena juuri se, että pystyttäisiin erilaisille kohderyhmille tekemään tätä luontoa ja sitten siellä

takana olevaa kemiaa tutuksi. Olenko oikeassa. Onko ajatus, että heräteltäisiin sitä kiinnostusta aina kohderyhmää kiinnostavalla tavalla?

JPS: Joo, tavallaan. Se on myöskin tavallaan yksi haaste tietenkin. Että kun itse on tottunut kertomaan asioista yhdellä tavalla, että miten sen pystyy kertomaan niin, että esimerkiksi lapsetkin kiinnostuisivat. Mutta totta kai se on tavoite, että alakoululaisista lähtien. Uskon, että varmuudella pystytään herättämään sellainen pieni kemisti kaikissa koululaisissa. Ja kasvien kautta se on helppo herättää, kun ne on kuitenkin biologiassa mukana ne kasvit siellä alakoulussa ja kaikille tuttuja.

Ja totta kai sitä kautta kun se kipinä syntyy, niin sitten ne pikkuhiljaa rupeaa näkemään myöskin sen mahdollisen urapolun ehkäpä, mikä kemisteillä kuitenkin tällä hetkellä on aika kiinnostava myöskin. Ja sitten yläkoulun ja lukion kautta päästä yliopistoon. Siitä työelämään ja sitten taas sitten aikuisten, puutarhaharrastukset tai muut, nehän kaikki liittyy sitten tällaiseen kemiaa sisältäviin aspekteihin. Että se haaste vaan tulee siitä, että miten löytää kaikkia erilaisia kohderyhmiä kiinnostavasti tästä jotakin sanottavaa. Se on se henkilökohtainen haaste on siinä.

ML: Tuo on varmaan tärkeä havainto, että kemia on joillekin ”pelottavaa”. Monet ehkä linkkaa kemian juuri esimerkiksi öljyteollisuuteen ja sellaseen raskaaseen teollisuuteen. Että ensimmäinen asia, mikä tulee mieleen, kun menet luontoon, ei ehkä ole kemia. Jos et ole ajatellut sitä, että ne kaikki kasvitkin ovat täynnä sitä kemiaa, jonka takia ne kasvit ovat ylipäätään olemassa. Ja mikä vaikuttaa siihen, että miten ne kasvit pärjää ja muuta. Niin se on varmaan juurikin se, että aletaan edes ymmärtää sitä kemiaa siellä taustalla.

Tämän Luonnollista kemiaa -hankkeen yksi tosi keskeinen paikka ja toimija on Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha. Sinne on suunnitteilla kaikennäköstä. Kerro jotain niist jutuista.

JPS: No joo, siitä on nyt aika tarkkaan vuoden verran, kun hanke aloitettiin siellä. Siellä on nyt sisäpuutarhalla tällä hetkellä noin 100 uutta kasvikylttiä, johon me otettiin siis mukaan kemiamittareita. Niistä kemiamittareista jo saa tavallaan kuvan siitä, että kuinka hyvin ne kasvit esimerkiksi puolustaa itseänsä erilaisilla kemiallisilla aineilla. Tai kuinka hyvin ne voisivat toimia potentiaalisina uusien lääkeaineiden lähteinä tai niin edelleen. Eli kasvikyltit on siellä nyt jo olemassa.

Niihin me on nyt sitten viime aikoina linkitetty tällaisia tiedon jyväsiä sisällään pitäviä kasvivideoita; 3–4 minuutin lajivideoita, joita nyt joka viikko on tullu tiistaisin ”ulos”. Eli se on se toiminta, mitä on jo ollu ja mitä nyt tässä koko ajan jatketaan. Myös lasten-lauantai hyödynsi näitä kylttejä tämmöisessä kuin ”löydä kasvihuoneen kitkerin kasvi” -kilpailu

ML: Löytyikö?

JPS: No, eiköhän se sieltä nyt löytynyt, aika montakin. Heidän oli tarkoitus niistä kasvikylteistä nimenomaan katsoa sitä, että mistä löytyy pahimmat myrkyt. Oltiin myrkkyjen maailmassa siinä. Että siinäkin mielessä toimi mun mielestä aika hyvin lasten suuntaan ensimmäistä kertaa tämmöisenä kemiainnoittajana nämä kasvikyltit. Toivottavasti ainakin.

ML: Eli on päästy jo yliopiston labran ovista ulos sen verran, että on menty sinne kasvitieteelliselle puutarhalle, jossa on nyt näitä juttuja, joita kaikki siellä puutarhalla kävijät voi tutkia ja oppia niistä lisää kasveista.

JPS: Se on juuri näin. Aika harvahan niitä nyt tietenkään mitenkään huomioi, monet vaan menee ohi tietenkin, se on luonnollista. Kukaan niitä nyt sillä tavalla varmaan lähde hirvittävästi vielä tutkimaan. Kunnes ensimmäistä kertaa ehkä jossain kohtaa sitten, niinkuin puhuttiin, ylittää sen kynnyksen. Sitten kun kynnys on ylitetty ja päästy siitä yli, niin varmaan sitten sen jälkeen niistä voi innostuakin jollakin tasolla.

Hyvä puoli on siinä, että niissä (videoissa) toki on se QR-koodi, millä sitten kännykällä voi sen videon katsoa niihin lajeihin liittyen. Mutta eihän sitä kukaan siellä puutarhalla katso - eikä se ole ideakaan - vaan että kotisohvalta voi katsoa koska tahansa sitten niitä lajivideoita. Niitä on pyritty rakentamaan sillä tavalla, että on kaikille jotain kiinnostavaa. Eikä kaikkea tarvitse ymmärtääkään. Eikä kaikesta tarvikaan kiinnostua. Mutta että kaikille olisi jotakin myöskin niissä lajivideoissa, niin se on myöskin ajatus tässä kohtaa.

Ja nythän tässä on tarkoituksena myöskin laajentaa toimintaa siellä puutarhalla ihan tämän kevään kuluessa. Pyritään tekemään viikottaisia nostoja niistä lajeista. Myöskin sinne ulos tulee näyttöjä, mistä ihmiset voivat sitten katsoa, että kannattaako puutarhalla mennä käymään. Esimerkiksi, että ”tiesitkö, että tästä uhanalaisesta löytyy uusia potentiaalisia lääkeaineita?”. Viikottaisia mielenkiintoisia lajinostoja näihin videoihin liittyen.

Tai sitten niihin lajeihin liittyen, jotka sillä hetkellä kukkivat kauniisti sisällä puutarhalla tai muuta vastaavaa. Että aika paljon on nyt kevään kuluessa tulossa monenlaista uutta aktiviteettia kaiken kaikkiaan.

ML: Minkälainen Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan lajikirjo on verrattuna siihen, että mitä maapallolta yleisesti löytyy? Siellä on kai aika suuri joukko erilaisia lajeja pieneen tilaan saatu?

JPS: Kyllä, kyllä. Siis kokonaisuudessaan löytyy koko puutarha-alueelta muistaakseni noin 5 000 lajia. Että kyllä se kirjo on valtavan suuri. Me ei olla tutkittu niistä kuin vähän reilu 1 000. Mutta kumminkin me tunnetaan noin tuhannen lajin kemiasta jo jotakin. Me ollaan valittu tietenkin sitten sillä tavalla, että me voidaan niistä jotakin kertoa. Koska jos et ole tutkinut, niin et voi kertoa silloin tietenkään asiantuntijan roolissa siitä lajista mitään.

Mutta siis niitä lajeja (puutarhalla) on ympäri maapallon ja ne on aika mukavasti siellä kuuteen eri sisäpuutarhan kasvihuoneeseen ryhmitelty. On vanhan maailman tropiikkia, uuden maailman tropiikkia, talvipuutarhaa, on erilaisia Välimeren huoneita jne. Ne kertovat vähän sitä, että mistä päin maapalloa kasvit on tulleet ja tykkäävätkö lämpimästä vai kylmästä ja niin edelleen. Että sieltä löytyy joka lähtöön.

Oikeastaan pointti on sekin, että siellä pitäsi käydä aika useasti vuoden aikana. Kun siellä yhden huoneen kasvit on parhaimmillaan yhteen aikaan ja toisen huoneen kasvit toiseen aikaan. Että se on vähän sellainen niin kuin neljä kertaa

vuodessa vierailtava kohde – jos näin itse ajattelee - että siitä saisi kaiken visuaalisen hyödyn irti. Että se on vähän semmosta visuaalista tykitystä.

Ihmiset aika harvon varmaan näkee kaikkea, mitä siellä on. Siellä on vähän ehkä sillä tavalla jopa liikaa. Mut sehän on tämän luonnon monimuotoisuuden ilmentymä, mikä Suomen luonnossa on aika heikko (tämä monimuotoisuus). Tuolla se tykitys tulee vähän enemmän silmille. Että sitä on niin liikaa, ettei tahdo nähdä enää. Se on vähän sitä kautta ehkä, no se on lajirunsautta tietenkin, mitä siellä on enemmän kuin Suomen luonnossa.

ML: Joo, mut loistava mahdollisuus nopeasti nähdä paljon erilaisia kasveja ja paljon erilaista kemiaa. Ehkä yksinkertaistettu kysymys, mutta sanoit, että siellä on näitä vanhaa tropiikkia, uutta tropiikkia, eri tavalla luokiteltuja kasveja jne. Näkyykö kasvien kemiasta se niiden tausta?

JPS: Kyllä se, joo totta kai. Se näkyy monella tavalla, monella mielenkiintoisellakin tavalla. Että mitä enemmän tuosta lajikirjosta ja sen kemiasta pääsee sisälle, niin sitä paremmin sitä ymmärtää sen, mistä se kaikki tulee. Ja toisaalta kun puhutaan uudesta maailmasta, vanhasta maailmasta, ja siitä miten aikoinaan mantereet on lähteneet irtaantumaan, erkanemaan toisistaan ja miten kasvievoluutio linkittyy näihin isoihin geologisiin tapahtumiin. Ja sitten mietit sitä, että miten siinä - kun ne on lähteneet ne lajit eriytymään - kun mantereetkin eriytyy ja sitten on syntynyt uusia lajeja. Ja kemia kehittynyt siinä rinnalla evolutiivisesti. Niin se on aika hurja ajatuskulku, mikä itseä monesti - kun siellä näitä asioita pohtii - niin se on tosi hurja oikeasti miettiä sitä, että mennään sadan miljoonan vuoden päähän näiden asioitten kanssa.

Ja nyt me ollaan tässä. Ja missä maailma nyt tavallaan makaa ja kuinka nopeasti nykyään asiat tapahtuu. Ja puhutaan luontokadosta. Joka tapahtuu hämmästyttävän nopeasti tällä hetkellä. Ja peiliin saa kattoo, ketä syyttää. Ja sitten kun miettii sadan miljoonan vuoden päähän, niin mistä kaikki on lähteny ja kehittyny. Että kyllä ihmiskunta tällä hetkellä tekee aika nopeesti hallaa semmoisille asioille, jotka on kestäny miljoonia vuosia kehittyä. Niin tämmösiäkin siellä pystyy miettimään, jos pysähtyy niiden lajien eteen ja miettii, et mistä ne on tulleet ja mikä niiden kehityskaari on ollu.

ML: Ja mä ajattelen, että näistä aiheista me varmaan puhutaan tulevaisuudessa vielä paljon enemmän, koska nämä on valtavan kiinnostavia aiheita, mm. biodiversiteetti ja kemiallinen diversiteetti, miten ne menee yhteen. Ja juuri tämä, että miten se lajien kehittyminen ja muu näkyy sieltä kemiasta. Mutta jos vielä puhutaan yleisemmällä tasolla tästä Luonnollista kemiaa –hankkeesta, ni jos pitäisi nostaa yksi tämän hankkeen tärkein tavoite, niin mikä se olisi?

JPS: Jaa, varmaan se on sellasta - jos tavoitteita miettii - että jos nyt saisi ihmiset löytämään kasveista uuden ulottuvuuden, joka voisi tuoda heille myöskin enemmän sisältöa vaikka siihen omaan harrastukseen. On se luonto tai puutarha tai hortoilu tai mikä tahansa. Niin että jos ne saisi tästä lisäsisältöä siihen omaan ymmärrykseensä, jos nyt tälläkin hetkellä kasvit on heille tärkeitä. Niin ehkä se.

Mä en kuvittelekaan, et kellekkään tarttuu tämä tauti, mikä minulle on tarttunut, että kun liikun luonnossa, niin ongelma on se, että näen koko ajan niiden kasvien kemian silmissäni. Vaikka mun mielestä se ois kauhean kiva, jos se tarttuisi

muihinkin. Koska silloinhan sä keväällä pohdit yksiä asioita ja syksyllä toisia ja kesällä kolmansia riippuen siitä, mitä sä näet siellä luonnossa. Kasvien kemia on sillä tavalla kauhean kiinnostavaa, kun sä pystyt sen näkemään silmissässi siellä, että miten nämä lajit nyt voisi vaikka pärjätä, jos kävisi näin tai miten noi, jos kävisi noin. Tämmösiä asioita voisi siellä pohtia.

Niin et jos tämmöisestä kasvihulluudesta ja kemiahulluudesta edes osa tarttuisi ihmisiin ja saisivat siitä jotain omaan ajatteluunsa. Ei tarvitse tietenkään näitä briljantteja yksityiskohtia kenenkään oppia tai osata. Mutta että jokainen saisi jotakin kotiin viemistä tavallaan sitten jatkoa ajatellen. Että se kynnys - mistä alussa puhuttiin - että se kynnys edes vähän ylittyisi. Että kemia ei oliskaan enää se, mikä aiheuttaa pelkästään ilmaston lämpenemistä ja otsonikatoa. Vaan että kemia tuokin nyt uutta sisältöä. Niin se on yksi varmaan.

ML: Ja kemistinä ajattelee, että itse asiassa se kemia saattaa olla ratkaisu siihen, että näihin ongelmiin pystytään tarttumaan.

Tuossa sanoit aikasemmin sitä, että tässä on paljon tarttumapintoja eri asioista kiinnostuneille ihmisille. Se kuulostaa ehkä realistiselta tavotteelta, että jokaiselle edes vähän jotakin kiinnostavaa, mikä resonoi siihen omaan ajatusmaailmaa. Ja sehän olisi valtavan hieno tavoite.

Täällä (yliopistolla) on tehty valtava määrä tiedettä ja se on tässä tärkeää, että taustalla on vahvaa tutkimusta, pitkää tutkimusta, syvää tutkimusta. Ja sitten sieltä voidaan nostaa näitä kiinnostavia asioita suuren yleisön tietosuuteen.

JPS: Kyllä.

ML: Mitäs nyt sitten - miten tätä hanketta nyt ne, jotka nyt tästä kiinnostuvat lisää tai haluavat kuulla niitä itselle tärkeitä asioita, voivat tällä hetkellä seurata (puutarhan lisäksi)? Ja mitä on seuraavaksi vielä tulossa? Kuultiin jo valtavasti näistä puutarhan suunnitelmista, mutta mitäs muuta on tulossa?

JPS: No tällä hetkellä varmaan sanoisin sillä lailla, että se kätevin paikka, - jos Youtuben löytää - ja etsii sieltä ”luonnollista kemiaa” -hakusanalla niin löytää meidän soittolistan, jossa on tällä hetkellä 40 ja vähän päälle videoita. Sieltä voi lähtee katsomaan.

Meillä on siis siellä pienet introvideot ja sitten myöskin on videoita niistä kemiamittareista - jotka totta kai voi olla vähän haastavia - jos ei asiasta oo sillä tavalla perillä. Niin voi katsoa myöskin niitä. Siellä puhutaan mm. tanniineista, antioksidanteista, lääkinnällisistä yhdisteistä jne. - ne opetusvideot voi katsoa sieltä. Ja sitten niitä lajivideoita sen mukaan, mitä itse haluaa. Että sitä kaikkea voi tehdä kotisohvalta. Ja jos haluu Instasta seurata tai Twitteristä, niin sielläkin hashtagilla #luonnollistakemiaa löytyy kaikki nämä videot, mitä on.

Ja mitä muuta nyt tulon päällä on, niin kesällä jollakin aikataululla, kun on toivottu, niin me tehdään myöskin nyt sitten Luonnollista kemiaa Suomen luonnossa. Että se lähtee nyt myöskin sitten pyörimään. Että ei pelkästään puutarha-aspekteja, trooppisia tai muita kansainvälisiä kasveja, vaan ihan suomalaisia kasveja niin lähdetään myöskin purkamaan. Ja yritetään kertoo sieltä, koska monethan on tottakai niistä ehkä jopa kiinnostuneempia, kun trooppisista kasveista, mikä on

ihan ymmärrettävää. Yritetään löytää mm. hieskoivusta ja maitohorsmasta ja metsäkurjenpolvesta ja näin edelleen jotakin ihmisiä kiinnostavia lähtökohtia.

Ja sitten täytyy myöskin mainostaa se - koska ne aikaisemmat videot, mitä tähän mennessä on tehty - nehän on tämmösiä ehkä vähän, joku voi sanoa, kuivia tiedepohjaisia. Kun siellä on se tiedefakta taustalla, koska siihen se täytyy perustaa tämäkin projekti, tieteelliseen tutkittuun tietoon. Mutta niiden lisäksi meillä rupeaa nyt tulemaan myöskin sitten toukokuussa lyhyempiä, toivottavasti vähän hauskempia -katotaan, miten se nyt onnistuu - mutta alle minuutin pituisia myöskin lajivideoita, joissa sitten vähän napakammin kerrotaan jotakin joka lajista. Ja toivottavasti ne sitten voi sopia sellaisillekin, jotka ei jaksa tällaisia 3–4 minuutin videoita katsoa. Niitäkin rupee siellä sitten pyörimään. Että pyritään nyt jollain aikataululla oikeasti siihen, että jokaiselle olisi jotakin.

ML: Hyvä. Elikkä Luonnollista kemiaa -hanke on nyt sitten alkanut! Paljon on jo tehty ja paljon on tulossa. Näissä podcasteissa meillä on tarkoitus jatkossa syventyä tarkemmin tiettyihin - toivottavasti kiinnostaviin - aihepiireihin, jotka liittyy tähän hankkeeseen. Kiitos J-P tästä haastattelusta ja jatketaan seuraavien aiheiden parissa seuraavissa jaksoissa.

JPS: Kiitos