Saimme eilen avata 106-vuotiaan Turun yliopiston lukuvuoden 2026–2027 koko yliopistoyhteisön voimin ystäviemme seurassa. Päivällä kokoonnuimme avajaiskarnevaaleille toivottamaan uudet opiskelijamme tervetulleiksi sekä tapaamaan toisiamme näin lukuvuoden alussa. Sain yhdessäolon lomassa puhua karnevaaliväelle yhteisöstämme. Sanoin, että yliopisto on kuin perhe, jossa tapahtuu monenlaista, mutta joka siitä huolimatta on erittäin vakaa yhteisö, johon kaikki mahtuvat omana itsenään.
Koko yhteisömme, koko yliopiston, olemassaolo perustuu tieteeseen. Emme voi olla ottamatta huomioon eri puolilla maailmaa jylläävää kehitystä: tutkittu tieto, tiede, tutkijat ja yliopistot kohtaavat merkittäviä haasteita. Yliopiston, yliopistoyhteisön sekä laajemmin sidosryhmiemme on pysähdyttävä tämä vakavan asian äärelle.
Vielä vajaa pari vuosikymmentä sitten kuvittelimme saavuttaneemme hyvinkin ideaalin yhteiskunnallisen tilanteen. Postmoderni, monesta meistä kohtuullisen hyvältä tuntunut maailmamme tuntui avautuvan ja ainakin pyrkivän yhdenvertaisuuteen. Meiltä taisi jäädä huomaamatta, että ehkä elimmekin kuplassa ja rakensimme maailmaa, jossa vain oman edun tavoittelu näyttäytyy minkään arvoiselta.
Tässä postmodernin jälkeisessä ajassamme päädytään helposti vastaiskuihin, vastakkainasetteluihin. Olen miettinyt paljon sitä, miksi tiede on taas kerran kohteena. Vastaus taitaa lopulta olla varsin yksinkertainen – tiede on riippumatonta ja sellaisenaan se ei ole kenenkään palveluksessa, ei vallanpitäjänkään.
Olemme jo tiellä, jossa käsitys tieteestä ja sen roolista hämärtyy. Tieteen vapaus on myös haluttu ymmärtää väärin, ja vapauden käsite on muuttamassa merkityksiään negatiiviseen suuntaan. Voisimme puhua enemmän tieteen riippumattomuudesta.
Riippumattomuus tarkoittaa sitä, että tiede on kriittistä, tiede on järjestelmällistä, tiede on itseään korjaavaa. Tiede ei taivu: tieteellä on jaetut periaatteet, jotka eivät muutu rahoittajan, tilaajan tai poliittisten tavoitteiden mukaan.
Tieteen tehtävä ei ole vahvistaa oppia tai maailmankuvaa tai mielivaltaisia näkemyksiä. Menneisyydestä tiedämme aivan liian hyvin, että diktaattoreiksi haluaville ja totalitaarisille järjestelmille tiede on uhka. Jos tiede ei taivu diktaattorin tahtoon, jos se ei taivu opin alttarille, se pyritään sivuuttamaan tai vähintään kahlehtimaan. Tässä historia tuntuu toistavan itseään kiusallisen usein. Kunpa meillä ihmisillä olisi parempi historiallinen muisti.
Sanoin eilen yliopistolaisille ja ystävillemme, että haasteiden äärellä meidän on tehtävä valinta – me valitsemme luottaa siihen, että suomalaiset uskovat tieteeseen edelleenkin. Varuillaan on kuitenkin oltava, sillä mentaalisia maisemia rakennetaan salakavalilla tavoilla.
Me valitsemme luottaa siihen, että suomalaiset uskovat tieteeseen edelleenkin.
Monitieteisessä yliopistossamme tehtävä tutkimus vaikuttaa ihmisten elämään monin tavoin ja usein niin tiiviisti osana arkea, ettei tieteen jokapäiväistä merkitystä tule välttämättä ajateltua. Tässä lähiviikkoina olemme esimerkiksi päässeet kertomaan uusista mahdollisista lääkekehityskohteista, lasten ja nuorten ahdistuneisuuden helpottamisesta ja siitä, että laserkeilaus Amazonilla on paljastanut muinaisen sivilisaation vaikutuksia, joita voidaan ottaa huomioon ilmastomalleissa. Esillä on ollut myös pehmeä robotiikka ja biopohjainen elektroniikka.
Tiede ei ole vihollinen, tiede on ystävä. Tiede on sen ystävä, joka haluaa synnyttää innovaatioita ja talouskasvua, sen ystävä, joka haluaa ymmärtää menneisyyttä tai tulevaa. Sen ystävä, joka haluaa käyttää puhdasta energiaa tai vaikka vaurastua siihen sijoittamalla, sen ystävä, jonka lapsi sairastuu.
Tieteellä on valtava merkitys myös Suomen tulevaisuudelle. Yliopistot tuottavat uutta tietoa, ymmärrystä ja osaamista, joiden varaan demokratia, turvallisuus, sivistys, kestävä talous ja yhteiskunnan uusiutuminen rakentuvat. Ilman tätä perustaa Suomi jää vain reagoimaan maailman muutokseen sen sijaan, että kykenemme rakentamaan haluamaamme parempaa tulevaisuutta.
Kirjoittaja on Turun yliopiston rehtori. Kirjoitus perustuu Kaartisen lukuvuoden 2026–2027 avajaisjuhlassa pitämään puheeseen.
