Tuomo Yli-Huttulan vierailuluento: Lobbaus on osa demokratiaa – siksi sen on oltava avointa ja säänneltyä

Aika

23.4.2025 klo 12.00 - 14.00
Vaikuttaminen ja vaikuttavuus ovat keskeinen osa yhteiskunnassa toimimista. 23.4. Turun yliopiston vieraaksi saapuu alan huippuasiantuntija, Finanssiala ry:n vaikuttamisesta vastaava johtaja Tuomo Yli-Huttula. Hän toimi vuodet 2016-2023 Suomen edunvalvonnan ammattilaisten perustaman Edunvalvontafoorumin puheenjohtajana.

Yli-Huttula oli keskeisessä roolissa vuoden 2024 alussa voimaan astuneen avoimuusrekisterilain valmistelussa. Tällä hetkellä hän toimii Valtiontalouden tarkastusviraston avoimuusrekisterin neuvottelukunnan puheenjohtajana. Edunvalvontatehtävien ohella hän on urallaan toiminut mm. journalistina, ministerin erityisavustajana ja tietokirjailijana.

Esityksessään Yli-Huttula kertoo mm. lobbaamisesta politiikan ilmiönä sekä lobbaajana ja lobattavana olemisesta. Miten tiedolla on mahdollista vaikuttaa päätöksentekoon? Millaisia eettisiä kysymyksiä vaikuttamistoimintaan liittyy? Miten eri suuntaisen vaikuttamisen ristipaineissa varmistetaan tietoperustaisen päätöksenteon toteutuminen?
Markku Jokisipilä