Tiedelinja tapahtumakuva

Turun yliopiston Tiedelinja

Turun yliopiston Tiedelinjalla tutkijat keskustelevat ajankohtaisista aiheista.

    Kuuntele Tiedelinja: Voiko ympäristökriisin ratkaista yksilön valinnoilla?

    Millainen suhde meillä tulisi olla tavaroihin, jotta kuluttaminen olisi kestävää? Entä voisiko rakentamisessa ottaa mallia Lego-palikoista?

    Kiertotalouden apulaisprofessori Oskar Karlström, biodiversiteettiyksikön kehityspäällikkö Leena Erälinna ja markkinoinnin professori Elina Jaakkola keskustelevat kiertotaloudesta

    Tiedelinja-podcastit ja niiden tekstivastineet

    Turun torit – valtaa, juhlia ja rangaistuksia

    Torit on perustettu valtaa tekevien toimesta. Ketä tai kenen valtaa toreilla on pönkitetty historian saatossa? Ketä on hiljennetty ja miten kontrolli sekä rangaistus on toreilla näkynyt?

    Torien tehtävien merkitys on vuosisatojen aikana muuttunut. Kuule, miten asiantuntijamme tarkastelevat torien muuttuneita merkityksiä ja tehtäviä historiasta nykypäivään.

    Keskustelemassa kaupunkitutkimuksen tutkimusjohtaja Sampo Ruoppila, suomen historian tutkija Veli-Pekka Toropainen ja maantieteen emeritusprofessori Harri Andersson.

    >> Kuuntele Tiedelinja

    Ohjelman tekstivastine:

    Puhuja 1: Eeva-Maria Soikkanen
    Puhuja 2: Sampo Ruoppila
    Puhuja 3: Harri Andersson
    Puhuja 4: Veli-Pekka Toropainen

    Puhuja 1 [00:00:03]: Tervetuloa jälleen Tiedelinjalle! Tällä kertaa aiheenaamme ovat torit ja aukiot kaupunkitutkimuksen näkökulmasta. Viime kesänä seisoin Turun vanhalla suurtorilla ja koitin kuvitella, millainen tori on ollut 500 vuotta sitten. Torille johti Hämeen Härkätie ja Aurajoki liplatti toisessa päässä. Nyt hiljainen tori toimi vuosisatojen ajan Turun vilkkaimpana kauppapaikkana ja maallisen vallan keskuksena. Heräsi kysymys siitä, millainen rooli torilla ja tämän tyyppisillä aukiolla on ollut sitä ympäröivään yhteiskuntaan. Tänään keskustelemme kolmen Turun yliopiston asiantuntijan kanssa torien roolista ja merkityksestä niitä ympäröiviin yhteisöihin menneisyydessä, nykypäivänä ja tulevaisuudessa. Mukana on kaupunkitutkimuksen tutkimusjohtaja Sampo Ruoppela, Suomen historiantutkija Veli-Pekka Toropainen ja maantieteen emeritusprofessori Harri Andersson. Minä olen koordinaattori Eeva-Maria Soikkanen ja apunani on kollegani Antti Tarponen, joka huolehtii tekniikasta. Lähdetään liikkeelle perinteiseen tapaan, eli kukin asiantuntija kertoo, mistä näkökulmasta he ovat torien merkitykseen kaupunkitutkimuksessa perehtyneet. Lähdetään liikkeelle vaikka sinusta Sampo.

    Puhuja 2 [00:01:19]: Kiitos ja kiitos kutsusta Tiedelinjalle. Oma näkökulmani toreihin on julkisen tilan näkökulma, kaupunkien käytön näkökulma, käyttäjien näkökulma ja sen näkökulma, miten erilaiset historiallisesti kaupunkeihin syntyneet tilalliset elementit muotoutuvat läpi vuosisatojen ja vuosikymmenten käyttökohteina. Tässä  keskustelussa edustan enemmän nykypäivän näkökulmaa näihin usein historiallisiin tiloihin. Erilaiset historialliset lähtökohdat kaupungeista ovat tietysti aina kaupungeissa läsnä. Kaupungit syntyvät yleensä kerrostuen vuosisatojen saatossa. Erilaiset rakennetut ympäristöt säilyvät, ehkä muuttuvat ja muokkautuvat, kuten tietysti myös suurtori esimerkiksi Turun pallon jälkeen käytännössä muuttui hyvin toisenlaiseksi, minkälainen se oli ennen sitä. Nykypäivän näkökulmasta se näyttäytyy sellaisena kruununjalkivenä, joka on kuitenkin tyhjä, koska siellä ei lainausmerkeissä tapahdu mitään. Tämä on tämä paradoksi, että pelkkä tila ei riitä, vaan jollain tavalla se pitää olla käyttäjille mielenkiintoinen, että se pysyy elävänä osana kaupunkiympäristöä. Muitakin näkökulmia on, mutta niihin varmaan palataan keskustelun tuoksennassa.

    Puhuja 1 [00:02:37]: Kiitos. Sitten Harri.

    Puhuja 3 [00:02:41]: Joo, kiitoksia. Minä olen maantieteen tutkijana, niin tietenkin tila on se, joka minua kiinnostaa kaikkein eniten. Ei ainoastaan fyysisenä tilana, eikä sitä, miten se on syntynyt fyysisenä tilana, vaan se, että miten siihen on vaikutettu. Eli miten se todellakin on osana sitä ympäröivää yhteiskuntaa ja millä tavalla se tila on ollut ennen kaikkea vallankäytön välineenä, koska minua kiinnostaa tavallaan valtakysymykset, että ketkä ovat tavallaan luoneet sen tilan, yleensä minkä tahansa julkisen tilan, ja millä tavalla se on muuttunut sitten, jotka ovat luoneet sen alun perin, ovat muuttuneet toisiksi vallankäyttäjiksi. Ja sen takia se tila on aina osa eräällä tavalla tätä valtakysymystä. Se on minulle se ydinkysymys siitä, mikä on tila. Ja siitä pyritään irti siitä, että se on tällainen arkkitehtoonisesti luotu tila, joka on ainoastaan fyysinen tila aika pitkälle, vaikka siihenkin luodaan erilaisia käsityksiä siitä. Ja arkkitehdit haluavat luoda sitä, mutta joka tapauksessa he luovat kuitenkin vain fyysisen tilan, joka on sitten syntynyt periaatteessa tietyllä tavalla suunnittelun tuloksena. Tässähän on, kuten puhuimme alun perin, näkyy olevan se, että puhutaan arkkitehtoonisesta ympäristöstä, niin sehän on tietyllä tavalla jakaantunut sekä siihen kaavalliseen ympäristöön, joka on se suunniteltu tila, ja sitten siihen arkkitehtooniseen sillä tavalla, miten sitä tilaa on haluttu korostaa, miten esimerkiksi aukiota on haluttu korostaa. Silloin tulee kysymyksen rakennusarkkitehtuurin ja ne arkkitehdit, jotka luovat ympäristöä siihen tilaan muuttamatta sitä tilaa kuitenkaan, että se tila pysyy samanlaisena, vaikka se ympäristö muuttuu. Sekin näyttää tulevan tuossa vähän myöhemmin keskustelun alle, niin siihen voidaan silloin palata.

    Puhuja 1 [00:04:40]: Veli-Pekka.

    Puhuja 4 [00:04:42]: Kiitos. Tästä onkin hyvä jatkaa tuohon Harrin sanomaan. Minä olen 35 vuotta tutkinut Turkua ja minä olen lähtenyt sieltä yksilöistä ja ryhmistä. Alun perin olen selvittänyt jotain ihmisiä Turussa ja sitten se on laajentunut siihen, että sieltä on tullut tämä tila ja oikeastaan sieltä on tullut sellaisia yksilöitä, nimenomaan ryhmiä, tavallisia kaupunkilaisia tai jossain tietyssä ammatissa toimivia, jotka on toimineet tässä toriympäristössä pääasiassa. Sieltä tulee hyvinkin tämä valta ja sen käyttö näkyviin. Siellä on esimerkiksi yksittäisiä porvareita, porvarisvaimoja, vartio, toisaalta sitten vaikka pyöveli tai raati tai kämnerinoikeus, miten nämä kaikki toimivat siinä toriympäristössä. Ja sitten se pitää ehdottomasti mainita, että mulla on suurtori reunalla Brinkkalaa vastapäätä asunut omat esivanhempani 1500–1600-luvulla.

    Puhuja 1 [00:05:45]:  Aika hieno löytö.

    Puhuja 4 [00:05:47]: Se on oikein mukava.

    Puhuja 1 [00:05:50]: Minä oletan, että toreja on ollut niin kauan, kun on ollut ihmisyhteisöjäkin. Miksi toreja on alettu aikanaan rakentamaan ja mikä niiden merkitys tai tehtävä on ollut niitä ympäröivälle yhteisölle? Veli-Pekka, aloitatko sinä?

    Puhuja 4 [00:06:05]: Jos miettii näitä meidän torejamme täällä, niin senhän näkee, että kauppakokoontuminen on tietysti sellainen tärkeä asia, joka vetää se tavaran vaihto. Ja sitten silloin yleensä tähän on liitetty kokouksen jotain muita aspekteja sen tähden, että silloin ihmiset on olleet paikalla, joten on hyvä pitää vaikka käräjät esimerkiksi tai ilmoittaa niitä yhteisössä hoidettavia velvollisuuksia, jotka kuuluu sille paikallisyhteisölle. Kai se lähtee sieltä ja samalla lailla se näyttää toimivan oikeastaan aika lailla läpi vuosatojen.

    Puhuja 3 [00:06:45]: Joo, tämä on varmasti tosiaankin näin, että tori on suhteellisen muuttumaton, jos me ajatellaan esimerkiksi jotain antiikin Kreikan agora toreja, jotka oli nimenomaan tarkoitettu kaupankäyntiin ja kokoontumiseen. Ja nämä kaksi tekijää näkyvät eri tavalla tämän päivän toreilla, mutta joka tapauksessa se kaupankäynti on varmaan. Jos me ajatelemmme sitä, että tori on aukio periaatteessa, mutta kaikki aukiot eivät ole toreja. Eli ne ovat voineet syntyä aika spontaanisti se kaupankäynti siihen, että sitä ei ole tarkoitettu. Ja silloin tietyllä tavalla se tori on elänyt sen ihmisten toiminnan kautta hyvin voimakkaasti. Ja kyllähän meilläkin kauppatori aikanaan, kun se on ollut tuossa kohtaa vanhoissakin suunnitelmissa suurin piirtein, tai mitä siellä oli. Mutta kuitenkin se tietyllä tavalla alkoi elämään sitten vasta 1800–1900-luvun vaihteessa hyvin voimakkaasti. Ja se näyttäytyy nyt itse asiassa sellaisena, kun se silloin on lähtenyt elämään.

    Puhuja 2 [00:08:04]: Joo, jos täydentää kollegoita, niin tavallaan se tori on keskeinen, symbolinen tori on juurikin se vallan näyttämö. Siellä on paljon ikään kuin näitä yhteiskuntaa kokoavia toimintoja, kuten käräjät, joka mainittu, mutta myös erilaisia symbolisia rituaaleja, joilla on näytetty vallanpitävien tahojen asemaa kaupungeissa, tai näytetty mikä ei ole sallittavaa. Että torihan on käytetty myös esimerkiksi mestauspaikkana, että sillä tavalla on tuotu valtaa esiin. Mutta tästä meillä edelleen on ikään kuin yksi tämmöinen muistumia jäänne, nimenomaan joulurahan julistus, joka on kaupungin tärkeimmältä torilta annettu kehotustoimia tietyllä tavalla joulupyhien aikaan.

    Puhuja 4 [00:08:55]: Joo, kun miettii, missä tuo Turun suurtori on ja uusitori, eli nykyinen kauppatori, niin jos ajattelee, että kauppapaikat ovat aikaisemmin olleet Liedossa ja Koroisissa. Ja sitten kun ei ole päästy purehtimaan, on tultu alaspäin, ja siinä vaiheessa, kun varsinainen kaupunkirakenne alkaa syntyä tänne joskus 1300-luvulla, niin sehän otetaan läntisestä Euroopasta. Tuolla Itämeren länsipuolella on samanlaista kaupunkirakennetta, ruvetaan rakentamaan kaupungin osia. Ja sitten on tämä kirkon ja sen torin merkitys ja niiden sijoittuminen sinne, että siitä tulee sellainen kokonaisuus, jossa näkyy nimenomaan nämä hallitsevat asiat. Ja sen lisäksi sitten siihen lomittuu ihan tavallinen kansa.

    Puhuja 1 [00:09:48]: Miten torien tehtävien merkitys on vuosisatojen aikana muuttunut teidän mielestänne ja millaisia tehtäviä toreilla on kaupunkitilana nykyyhteiskunnassamme? Olisi mielenkiintoista keskustella tässä, että mitä nämä muutokset kertovat samalla myös meidän ympäröivästä yhteiskunnastamme? Tässä voisi aloittaa vaikka Harri.

    Puhuja 3 [00:10:10]: Joo, tämä muutos, tuossa äsken vähän sitä tapailinkin, että se on ollut hyvin hidas, onneksi hidas. Se on tietyllä tavalla sellainen maanmerkki kaupungissa, joka on säilyttänyt oman identiteettinsä hyvin pitkään, eli juuri se kauppapaikkana ja nimenomaan tällaisten kokoontumisten, suurlakkojen ja erilaisten manifestien ja muiden suorituspaikkana. Se on määrätyllä tavalla se, joka on säilynyt. Seuraisin hyvin huolella sitä, että kun tuo tori lähti muuttumaan. Toriparkki  on tuonut Turun kauppatorin erilaiseen elämään. Se, mitä sitä ennen torin on ollut, se on aina sitä samaa. Siellä ovat säilyneet ne maalaisten penkit, jotka ovat minun mielestä ollut hyvin viehättäviä. Maalaisten penkki on ollut siellä varmasti vuosisadan ajan. Siellä on myyty vihanneksia ja juureksia ja muuta sellaista metri tai kaksimetri sitä penkkiä, ja sekasieniä, onneksi ei myydä enää. Se on ollut hyvin erikoinen juttu. Minä muistan itsekin nähneeni sekasieniä. Mutta joka tapauksessa se on ollut muuttumaton. Torin ympäristö on muuttunut huomattavasti. Mutta se ei ole tavallaan heijastunut siihen torikäyttöön. Ja sen takia ihmiset toivovat, nyt kun tämä toriparkki tuli ja kaikki uudistettiin, että se ei muuttuisi liian radikaalilla tavalla. Sehän on nyt hyvin paljon monipuolisempi, ja siihen on tuotu nyky-yhteiskunta. Ne ravintolat, ei torilla ennen ollut mitään ravintoloita, jotain pikaruokagrilliä lukuun ottamatta, mutta siellä on nyt tullut eritasoisia ravintoloita, jotka heijastavat tätä Turun erittäin voimakasta ravintolakulttuuria. Se näkyy nyt myös Turussa, tämä ravintolakolmio, joka Turussa on. Tori ei ihan siihen kuulu, mutta se on hyvin lähellä. Ja se on tuotu torille. Sitten on tuotu tämä nuoriso, skeittiradat ja tällaiset siihen. Mutta kuitenkin on säilytetty sitä vanhaa torikauppaa. En ole käynyt kuin pari kertaa tuossa uudella torilla. Toisen kerran kävin ostamassa yrittejä istutettavaksi ja siellä löytyi ne yrttimyyjät edelleen. Se on minusta mielenkiintoista, että me näemme sen vanhan torin kuitenkin, mutta me näemme nyt tällä hetkellä. Se muutos on ollut huomattavampi kuin se on ollut kymmeniä kymmeniä vuosia.

    Puhuja 2 [00:13:14]: Juuri tässä todettiin, että se torissa on paljon muuttamatonta, josta on kauppa ja kokoontuminen ja sitten nämä erilaiset rituaaliset tilan haltuunnot on piirteet. Ja jonkinlainen symboliikka sinne kokoontumisesta on ikään kuin läsnä halki vuosisatojen. Mutta se, mikä siellä näkyy, on tietysti kaupan alan muutoskohtia ja erilaisia suurempia ja teollisempia toimintatapoja, jonka takia se perinteinen kauppa on ehkä hieman vähentynyt. Tosin Turun tori on kyllä varsin elävä tori, varsinkin kesäaikaa, ja käytössä ympäri vuoden. Siinä mielessä on hienoa nähdä, että edelleen tuo toimii mainiosti, verrattuna aikoihin, jolloin supermarketteja ei ollut, niin kuitenkin skaala on hieman pienempi. Toreihin heijastuu sitten tämä ikään kuin kaupunkikeskustojen muutos, jossa nämä ovat välttämättömistä yhteentulemisen paikoista muuttuneet entistä enemmän valinnaisiksi yhteentulemisen paikoiksi, jonka takia korostetaan erilaisia viihtymiseen liittyviä, ajanviettoon liittyviä asioita. Tämä näkyy hyvin tässä Harrin mainitsemassa Turun kauppatorin uudistuksessa, jossa näitä erilaisia viihtymis- ja tapahtumallisuusasioita on enemmän suhteessa siihen vanhaan melko aakeaan ja laakeaan toriin. Toinen, mikä näkyy tässä kauppatorin uudistuksessaan hyvin, on se, että jos aiemmin toreissa oli keskeistä nimenomaan se, mitä niillä toreilla itsessään tapahtui, siis siellä keskellä toria, niin nyt pikemminkin se tapa ajatella katutilaa reunojen kautta. Näin ollen myös laakea tori, mikä Turun tori aiemmin oli, koetaan vähän vieraaksi skaalaltaan nykytoiminnalle, joka heijastuu siihen, että sinne on tuotu näitä ravintola-paviljongeilla, ikään kuin pyritään rajaamaan sitä tilaa vähän nykyperspektiivistä inhimillisemmän kokoiseksi ja siten kautta helpommin lähestyttäväksi, jolloin myös kauppa, joka ehkä skaalalta on vähän pienempää, niin paremmin sovittuu siihen kokonaisuuteen. Näin ollen tuomaan sitä toria tykö.

    Puhuja 4 [00:15:24]: Joo, yhdyn kyllä edellisiin siinä, että tuo suurtori oli oikeastaan sellainen paikka, jossa ei siis kyllä mikään huvittelu käynyt sinänsä päin. Mainitsit nuo mestaukset, että silloin kun sinne pakotettiin tulemaan, niin se oli sitä huvittelua sitten katsoa sitä, mutta se oli enemmän sitä vallan keskusta. Mutta tuossa 1640-luvulla ruvettiin jakamaan tontteja uuden torin, eli nykyisen kauppatorin, luota, ja asutus alkoi levitä sinne. Tämä kehitys johti siihen, että sillä torilla ei ollut sellaista seremoniallista funktioa missään muodossa. Mutta 1800-luvun puolivälissä Turussa kauhisteltiin sitä, että kun sinne uudelle torille meni yksi mummo myymään luutia ja pärekoreja, niin markkinat olivat valmiit, koska porukkaan virtasi, nuoria naimattomia ihmisiä maaseutopitäjistä ja kaupungista. Siellä sitten rypättiin ja harjoitettiin haureutta ja aiheutettiin pahennusta. Eli markkinat saatiin aikaiseksi siitä, että siellä oli hyvin vähäinen myyjäjoukko, ja se oli se karnevalistinen puoli siinä. Maaseudulla valitettiin, että piiat ja rengit ovat viikon reissussa ja krapulassa, että talon työt jää hoitamatta. Tavallaanhan siinä on palattu siihen, että siellä yritetään järjestää näitä karnevaaleja, mutta vähän siistimässä muodossa.

    Puhuja 1 [00:16:44]: Torit on perustettu valtaa tekevien toimesta. Keitä tai keiden valtaa toreilla on pönkitetty historian saatossa? Entä millaisia keinoja tämän tavoitteen aikaansaamiseksi on käytetty? Veli-Pekka voisi vaikka aloittaa.

    Puhuja 4 [00:17:01]: Turun suurtori oli varsinainen Suomen hallinnollinen keskus. Siinä oli tietysti aikanaan raati-istuin, siinä oli raastuvan oikeus ja sen alioikeus, kämnerinoikeus, siellä oli raatihuonevankila. Siinä oli 1600-luvun alkupuoliskolla Turun hovioikeus. Kaikki sellainen, mikä haluttiin kaupunkilaiselle tiedoksi tai joka haluttiin näkyväksi, niin se oikeastaan kaupungissa tapahtui hyvin pitkälle siinä torilla. Eli se oli kruunun valta, joka haluttiin näyttää ja kaupunki edusti sitä. Kaupungissa oli oma laki, kaupungin laki. Sitten kun Turkua ympäröi tulliaita, täällä ollaan Ryssänmäellä, niin se kulki tästä mäen poikki, sen ulkopuolella oli maanlaki, joka oli erilainen. Eli se oli hyvin vahvasti syntynyt sieltä keskiajalta se rakenne, millä kaupunkia hallitaan. Toisaalta sitten, kun kirkko nousi siinä vieressä, ja siihen 1600-luvulla puhkastiin 50-luvulla iso kirkkokatu, joka antoi suoran näkymän oikeastaan siihen raatihuoneen eteen, kaupunginvartion vierestä meni kirkolle, niin se yhdisti nämä kaksi. 1600-luku on se aika, jolloin oikeastaan luodaan se semmoinen ihminen, joka Suomessa elää tänäkin päivänä. Silloin luterilainen kirkko tukee vahvasti valtio ja valtio taas sitten kirkko, ettei saa olla muita uskontoja, rukoile ja tee työtä ja edelleen me noudatamme näitä sääntöjä. Jos sanotaan, että torilla tavataan, oli se mikä tahansa vaalipuhe tai vastaava, niin kyllä sinne mennään joukkolla katsomaan.

    Puhuja 3 [00:18:51]: Ja tässä voisin ihan kysyä sitä, että kun me olemme olleet Ruotsin vallan alaisia tuolloin, niin täällähän ilmeisesti nämä maanmittarit, jotka tulivat Ruotsista, niin Hansson ja Torstensson ja niin edelleen, niin onko heillä ollut tavallaan sellainen ruotsalainen ideologia, joka tuotiin Turkuun, jossa rakennettiin tätä kaupunkia ja näitä toreja ja yleensä tätä kaupunkikaavaa. Silloinhan tuli sellainen renessanssikaava, joka oli ruutukaava muistaakseni, sekin oli aika tiukka, tiukempi kuin mitä sitten Engelin kaava on ollut. Mutta joka tapauksessa nämä ruotsalaiset ovat olleet vaikuttamassa varmaan aika paljon tähän kaupungin layouttiin, jos niin voi sanoa?

    Puhuja 4 [00:19:35]: Joo, se tuli tuolta ylemmältä taholta, eli Tukholmasta tietysti tämä, kun elettiin suurvalta-aikaa, niin siinä oli tarkoitus nimenomaan tällä reguloinnilla, että saadaan sellaisia näyttäviä katuja ja julkinen tila sieltä esille varsin hyvin. Eli sillä pyrittiin korostamaan juuri sitä valtakunnan mahtavuutta, että kun tulee vieraita kauppiaita, niin he näkevät, että meillä on näin valtava ja upea kaupunki. Kaikki liittyy oikeastaan juuri siihen, ja nämä maanmittarityötä sieltä tuli Gangiuksesta lähtien, niin regulointi aloitettiin sitten heidän aikanaan. Näitähän suunnitelmia tehtiin, ja jos menee tuonne Herrainkulmalle, niin siinä sitä nyt pikkusen pystyttiin toteuttamaan. Mutta muutenhan se jäi siinä vaiheessa Turussa vielä sinne Engelille asti 1800-luvulla.

    Puhuja 2 [00:20:27]: Joo, mutta tietysti tässä on nyt kaksi tapaa lähestyä asiaa. Toinen on tämä, että mitä valtaa pitävät, jotka on tavallaan luoneet tai tehneet näistä paikoista tietynlaisia, mitä he yrittävät sillä sanoa tai saada aikaan. Ja sitten toinen on tämä, mitä kansa tekee, miten erilaiset ihmisryhmät ottavat haltuun paikat. Kaikenlaisissa kansanousuissa ja kapinoissa, niin tavallaan kansa tulee kaduille ja yleensä myös torille ja yleisesti johonkin symbollisesti tärkeään paikkaan, koska se on se, mikä ikään kuin alleviivaa sen toiminnan tärkeyden, jossa näytetään kansanliikkeen mahtia ja suuruutta. Tästä varmaan sellaiset oman aikansa voimakkaammat yleiskuvat on 1930-luvun yleislakosta ja sen täyttämästä Helsingin ääriään myöten täyttämästä Helsingin senaatintorista. Ja sitten tämä yleislakon voima ja koko ikään kuin valtakunnallinen merkitys näytetään sillä, että kokoonnutaan valtakunnan silloin keskeisimmällä torilla. Ja toisaalta sitten taas toisenlaiset kulttuuriset murrokset, esimerkiksi samaisella senaatintorilla total-balailaikka-show 1990-luvun alussa alleviivaamassa sitä, kuinka Suomi irtautuu tästä Neuvostoliiton kainalosta ja karnevalisoidaan se Suomen itäsuhde ikään kuin avauksena voimakkaana irtautumisena uuteen aikaan.

    Puhuja 4 [00:21:51]: Tuo on hyvä, koska juuri senaatintorilla kun paljastettiin Aleksanteri Toisen patsas, niin siinähän tori oli taas täysi. Ja siinä näytettiin se, että meillä oli hyvä hallitsija, joka antoi meille arvon ja antoi pitää meidän vanhat tapamme, lakimme, uskontomme ja niin poispäin. Älkää yrittäkö viedä niitä pois, että ne arvostomme tätä, mikä meillä on ollut. Sehän näkyi silloin..

    Puhuja 2 [00:22:14]: Ovelana kettuiluna silloin juuri toisenlaiselle hallitsijalle.

    Puhuja 1 [00:22:25]: Mitä ihmisryhmiä torit ovat nostaneet, eli ketkä saavat toimia siellä aktiivisesti nykypäivänä? Ja toisin sanoen, ketkä käyttävät siellä valtaansa ja ääntänsä? Sampo, voitko sinä aloittaa?

    Puhuja 2 [00:22:39]: Nykypäivänä se joukko on varsin kirjava. Tori otetaan haltuun milloin minkälaisen porukan toimesta, mutta yleensä aika hetkellisesti juuri ikään kuin demonstroidaan jotain tiettyä asiaa. Mutta yleisesti ottaen jotain kansallisesti tai paikallisesti merkittäväksi koettua, mutta tosiaan nämä voi olla hyvin tavanomaisia, joku urheilujuhla tai kansanjuhla, milloin mistäkin aiheesta. Hieman, jos tämmöisiä oikein symbolisesti tärkeitä toreja, niin niissä pyritään rajoittamaan täysin kaupallisia käyttöjä, koska ajatellaan, että ne syövät näiden torjen symbolista arvokkuutta. Pomppulinnaa ei saa rahdata ihan minne tahansa, että siinä kaupungit harjoittaa regulaatiota, mutta erilaiset tällaiset ikään kuin yhteisöllisen tärkeyden osoitukset, niihin suhtaudutaan melko joviaalisti nykyään.

    Puhuja 3 [00:23:40]: Tuossa lähestytään tätä kontrollia. Minä en tiedä sitä, onko toreja aidattu sillä tavalla, että ne olisi kiellettyjä tiloja johonkin tiettyyn aikaan, mutta puistoja on jo, ei kai Suomessa sentään, mutta Euroopassa on puistoja, jotka suljetaan yöajaksi tavallaan. Sitten on tietysti nämä barokkiajan puistot sellaisia, että niissähän ei voi levittää piknikhuopaansa minnekään nurmikolle. Sellaiset julkiset tilat kuin puistot on hyvin eri tavalla käytettyjä. Niissä on suunnittelijatkin ottaneet sen lähtökohdan, että sitä sitä tilaa pitää käyttää ja luoda semmoinen ihmisten tila vastakohtana näille barokkiajan puistoille, jotka on olleet hyvin suljettuja. Kyllähän meilläkin puistoja on käytetty aika huonosti ja hyvin. Sitten tulee mieleen vähätori, jossa on ollut taideslummeja. Niitä ei kovasti ole katsottu hyvällä silmällä, koska ne tietyllä tavalla luovat sen julkisen tilan perinteisen kuvan tai imagon, mikä se on. Suurtorin laidalla on ollut siinä ihan sen taideteoksen vieressä tämmöisiä suurtorilaista, että tämän tyyppisiä ei mielellään päästetä, vaikka ne haluaisivat tulla. Minä uskon sen, että juuri tällaiset alakulttuurit haluaisivat tulla sellaiseen tilaan, joka on näkyvä tila. Ja näkyy sitten myöskin kansalaisille, että kauppatorilla se tapahtuu toisella tavalla, mutta tällaisia taideslummeja tai sen tyyppisiä ei ole päästetty juuri tällaisiin julkisiin tiloihin, joilla on tietty symbolinen arvo, mitä tuossa Sampokin totesi.

    Puhuja 2 [00:25:43]: Jo 1800-luvulla esimerkiksi jaettiin sitä, että kuka sai milläkin torilla tehdä ja mitäkin. Esimerkiksi Turussa suurtori on tietysti se, jossa oli se hallinto ja se on ehkä se symbolinen ja seremoniallinen. Kauppatorilla sai käydä kauppaa, mutta sitten esimerkiksi puutori oli varattu vaikkapa juutalaisille narikkatoriksi, että heillä ei ollut asiaa mennä kauppatorille taas tekemään sitä kauppaa. Kyllä sitä aika vahvasti on jaettu. Minun tuli mieleen ihan sellainen asia tuosta, että joitain vuosia sitten olin hyvin huonosti liikkuva keppien kanssa ja samaan aikaan minun äitini oli pyörätuolissa ja kaupunki esti meitä täysin menemästä sinne torille, koska se kivetys oli niin hirvittävä, että siellä ei voinut työntää kipeän ihmisen pyörätuolia ja minä en voinut itse kävellä sieltä, koska minä olisin kaatunut heti. Eli tässä nyt oikeastaan, kun kaikki haukkuu tuota kivätystä, että se pitäisi olla niin ja näin, nyt se vanha säilytetty, onhan niitä kiviä siellä, mutta minä olen sitä mieltä sataprosenttisesti, että se, että siitä on tehty nyt vähän esteettömämpi, niin se saattaa tuoda uusia käyttäjiä. Juuri tänne tullessa juttelin bussissa siitä, että ihminen, joka ei välttämättä pidä siitä, että kaikki tuodaan suoraan joku kaljaten Pyhä Aleksandran kirkon eteen, niin silti se saattaa tuoda myös torimyyjille uusia käyttäjiä. No minä olen itse sellainen, minä käyn melkein joka päivä torikahvilla ja torikahvilla tulee sitten yleensä, että minä haluankin mansikoita, mä haluan yrittejä, juureksia, jotain vastaavaa, niin kyllä minä sitten ostan, vaikka minä normaalisti ostaisin ne lähikaupasta.

    Puhuja 3 [00:27:32]: Joo ihan lyhyesti tästä esteettömyydestä, niin tässä minun luottamustoimessa tässä yliopistossa joudun aika monta kertaa juuri keskustelemaan ihmisten kanssa, jotka pyrkivät saamaan juuri näitä esteettömiä tiloja, muun muassa Akatemian talo ja sen edusta. Siinä oli Akatemian tori aikanaan ja sitten kauppatorin kohdalla on käyty tällaisia keskusteluja siitä, miten ihmisten pitää päästä, että juuri nämä asiamiehet, jotka ovat esteettömyyttä halunneet, niin ovat kovasti pyrkineet siihen. Ja tämähän on tietty, mitä Veli-Pekka sanoi äsken, niin tämä on ihan selvä juttu, että tähän täytyy mennä tietyllä tavalla, vaikka se sotii kyllä tiettyjä historisia arvoja vastaan. Se on ehdottomasti näin, että jotkut historiasta arvot, jotka on luotu tietyllä tavalla, että halutaan, että torin pinta on mukulakiveä tai tällaista samantyyppistä, niin se ei sitten vaan toimi enää nyky-yhteiskunnassa, jossa ihmiset liikkuvat eri tavoin. Ja se on hyväksyttävä asia ehdottomasti. Mutta kovin siitä on väännetty ja jouduttu vääntämään sekä Turun kaupungin kanssa että sitten näiden vammaisten järjestöjen kanssa nimenomaan siitä, että millainen pitää tämän esteettömyyden ja pääsyn olla.

    Puhuja 2 [00:28:58]: Sanoin tästä aikaisemmin, että kaupallista käyttöä saatetaan vierastaa, niin se on osittain totta, että tavallaan tietenkin kauppa kuuluu toreille ja kauppa kuuluu kaupunkiin ja kaupalliset käytöt ovat osa sitä kaupunkien ihmisvilinää tuovia toimintoja ehdottomasti, mutta tarkoitan siis lähinnä sitä, että tällaiset liian mahtipontisesti ikään kuin paikan haltuunottavat kaupalliset käytöt ovat sellaisia, mihin tupataan suhtautumaan pikkusen kriittisesti, jos katsotaan, että ne sotivat näitä historiallisia arvoja tai paikan symbolisista merkitystä vastaan liikaa. Esimerkiksi Helsingin senaatintorilta on blokattu joitain lumilautakisoja ja nyt tosiaan, kuten Veli-Pekka sanoi, niin tämä kaljatelta kauppatorilla aiheuttaa juuri joissain ihmisissä närää sen takia, että katsotaan, että se on nytkin vähän liian suurellinen ja vähän liian bulkki niin arvokkaalle paikalle.

    Puhuja 4 [00:29:59]: Voisiko siinä olla sekin, että koetaan, että se tila on minun oma tilani ja joku, joka käyttää sitä törkeän julkisesti hyväkseen, niin se silloin astuu minun varpaani jollain lailla?

    Puhuja 2 [00:30:12]: Voihan se olla, mutta toisaalta niitä näkemyksiä siitä, mikälainen on minun kauppatorini, niin jos ei nyt ihan yhtä paljon kuin turkulaisia, niin ainakin hyvin suuri määrä. Siitä kuulee päivittäin.

    Puhuja 1 [00:30:27]: Yksi varma, mistä keskustellaan Turussa jatkuvasti on Tuomiokirkon eteen tullut se terassi, niin usein kuulee, että se on sellainen tori, mitä ei ole käytetty pitkään aikaan, se on ollut aika tyhjillä ja siinä on kaivattu jotain, ja nyt kun siinä on jotain, niin huomaa, että monia se häiritsee ravintolateltat ja osa taas tykkää kovinkin.

    Puhuja 2 [00:30:46]: Niin, sitä on syytä korostaa, että moni tykkää sitä kovinkin ja itse kyllä ilmoittaudun tähän jälkimäiseen joukkoon, että minusta se puhaltaa hengen juuri paikkaan, joka on todella hieno, mutta todella alikäytetty. Ja minä pidän tällaisesta tavasta toimia, että tilapäisillä käytöillä, niin kuin sekin on muutama kuukausi kesäaikaan, ikään kuin muistutetaan ihmisille, että kuinka hienoja paikkoja ja aukioita teidän kaupungissa oikeastaan onkaan. Ja se on mun mielestä se torin puoli, jota on ehkä sellainen tavanomaisempi, mutta varsinkin se puiston puoli on minusta erittäin hienosti toteutettu ja hyvällä tavalla ehkä taas muistuttaa ja tutustuttaa kaupunkilaisia omaan kaupunkiin.

    Puhuja 3 [00:31:29]: Joo, tässäkin kannattaa muistaa, että Tuomiokirkkotorilla oli aikanaan aika vilkas liikennekatu läpi. Ja silloin kun se poistettiin siitä, niin taksinkuljettajat olivat kaikkein eniten sitä vastaan. En minä oikein ymmärrä. Linja-autot joutuvat nyt kiertämään sen sieltä aika ahtaan kulman kautta, kun ne tulee Hämeenkadulta kääntyvät Anikaisten kadulle. Se on sellainen paikka, mutta sitten siitä tehtiin, minulla on yksi sellainen dia yhdessä esityksessä, jossa minä oon käyttänyt tätä Kaupungit, torit ja aukiot, minä lähdin liikkeelle tästä Tuomiokirkkotorista. Se on, kun katsoo siitä Tuomiokirkosta sinne Aurajoelle päin, niin sehän on sellainen erittäin laaja, tyhjä kokonaisuus. Ja sitten minä seuraavassa kuvassa laitan siihen sen Gerbera-labyrintin, joka siinä on ollut, jolla on pehmenetty sitä toria huomattavasti. Sen huomaa, miten hyvin helpolla keinolla siitä saadaan pehmeämpi, kovasta tulee pehmeä nimenomaan sillä lailla. Ja se, että siinä nyt on tätä ravintolatoimintaa ja tällaista, niin minunkin mielestäni sen voi hyväksyä periaatteessa. Että se kovasta tehdään se pehmeää juuri tällä tavalla. Jos ei siinä mitään ole, tietenkin se sitten palvelee sitä Tuomiokirkkoa. Tämähän on se vanha Gamillo Sitten idea, että toria pitää rakentaa. Hän siellä Votiivikirkon toriaukiota rakentelee, se on melkein elämäntehtävä, että mitä siihen voidaan rakentaa. Se on typerää, että se on niin tyhjä. En soisi tietenkään tuohon, että mitään rakennetaan, mutta se, että se on tilapäissä käytössä, niin se on erittäin hyvä asia.

    Puhuja 4 [00:33:23]: Kyllä olen ihan samaa mieltä. Minä aina ajan niitä kauneusvarvoja, että pitäisi ottaa ehdottomasti huomioon se ympäristö niin hyvin kuin mahdollista. Ja se puiston puoli, jonka Sampo mainitsit, niin se on mun mielestä tosiaan onnistunut ja kaunis. Sen tyyppistä toivoo näille aukioille. Voi olla, että välillä ihmisen muisti on vähän valikoiva ja pitkä, että kun ne on tyhjiä, niin siihen on totuttu, mutta kyllähän torit ovat aina olleet aika lailla eläviä.

    Puhuja 1 [00:33:53]: Minä en malta olla kysymättä. Minä ajattelin, että minä en kysy tätä, mutta minun on pakko kysyä. Montako kertaa te olette sanoneet tänä aikana, että torilla tavataan? Ja me kaikki tiedämme, mitä tapahtuu jääkiekon ja Euroviisujen jälkeen, jos voitto tulee. Onko tämä suomalainen piirre, että mennään torille vai onko tämä joku yleismaailmallinen? Minä en tiedä.

    Puhuja 3 [00:34:17]: No se on nyt ainakin yleismaailmallinen, että kokoonnutaan johonkin. Ei se nyt välttämättä tarvitse olla tori, olihan siellä Latviassa Riikassa, niin olihan siellä aikamoiset juhlat nimenomaan tuon jääkiekko prossimitalin takia. Se voi olla kaduilla, mutta julkisessa tilassa kuitenkin se on totta, että silloin se on sellainen. Sehän on ihan hyvä idea. Tietenkin nyt se kontrolliasia tulee siinäkin, että nyt hänet kerrotti, että Turun kauppatorin ympäristössä on erittäin tehokkaat valvontakamerat, joilla kuvattiin. Haluttiin kertoa, että nyt ei kannata rikkoa mitään.

    Puhuja 2 [00:35:02]: On yleismaailmallinen ilmiö, että kokoonnutaan toreille ja Turuille. Tori on yleensä pääkallopaikka tai keskeinen aukio, mutta yleensä se ei riitä näille kansanjuhlille, koska laveasti juhlitaan, että alaltaan se laveasti tapahtuu keskeisillä kaduilla.

    Puhuja 1 [00:35:17]: Tuntuu, että se on jotenkin semmoinen torijuhla, mikä on kaikkien meidän yhteinen, vaikka sitä katsoo kuvista, se on semmoinen joku, mikä jollain tietyllä tavalla kokee olevansa osa sitä porukkaa.

    Puhuja 2 [00:35:30]: Se symboloi sen, ikään kuin nostaa sen sille jalustalla. Se tapaaminen torilla tavallaan merkkaa sitä, että se on niin tärkeä, että se aiheuttaa tämän torilla tapaamisen.

    Puhuja 3 [00:35:43]: Niin on yksi maa, jossa ei mennä toreille eikä torille, ja se on Yhdysvallat. Siellä ei ole kaupungeissa toreja. Asuin Lexingtonissa yhden vuoden, joka on Turun kokoinen kaupunki. Ei näytä siltä kyllä, koska kaikki on siellä esikaupungeissa, se väestömäärä. Kysyin, että missä sitten tori täällä on, ja he sanoivat, että ei täällä ole mitään toreja. Ei amerikkalaisten kaupungeissa tämä torikulttuuri, kuin se on täällä lähtenyt kehittymään, niin ei ole kehittynyt sinne ollenkaan. Se on heti lähtenyt niistä ostoskeskuksista niihin kauppakeskuksiin ja kaikki se, mitä tehdään. Siellä on pihamyyntiä tai sen tyyppistä, mutta sellaista kokoavaa torialuetta, että siellä ei voida mennä torille, jos amerikkaista sattuvat voittamaan jotain.

    Puhuja 4 [00:36:35]: Vanhastaan tuo suurtori ei ollut kokoontumisen paikka tällaisessa kansanjuhlana, eikä muutenkaan spontaanissa muodossa, vaan ainoat mahdollisuudet sinne kokoontua oli se, että raati oli käskenyt paikalle, tai oli rauhanjulistus tai markkinapäivä, eli käytiin kauppaa. 1900-luvun alussa esimerkiksi Turun kaupunki yritti tehdä spontaania kokoontumista, todella hillitä sillä, että kielsi yksinkertaisesti vaikkapa esimerkiksi työläisten kokoontumisen, joka ei ollut sinänsä mikään mielenosoitus, vaan he olisivat viettäneet vähän niin kuin kansanjuhlaa siinä samalla pitäen puheitaan ja lippujen kanssa. Turun kaupunki kielsi sen ja sitten esimerkiksi Kaarinan puolelta [?? 00:37:18] vihtori sanoi, että meille voitte tulla. Niinpä sitten marssittiin Turusta pois ja puheet pidettiin ihan [?? 00:37:24] kiven päällä. vihtoria kiitettiin myöhemmin sitten sanomalehdessä sitten kovasti.

    Puhuja 1 [00:37:30]: Mahtavaa. Tässä on jotenkin tullut tosi hyvin esille tämän keskustelun aikana se, että miten jotenkin sen torin rooli on muuttunut siinä ympäröivässä yhteisössä. Jos se ennen on ollut semmoinen käskyjen ja ohjeiden paikka, niin sitten on hiljalleen tullut markkinapaikka, joka on ehkä tietyllä tavalla jouduttu jopa luopumaan siitä, että nyt meillä on ostoskeskukset, ja tori hakee tavallaan sitä uutta rooliaan ollen jotenkin viihtyisä ja viihdyttävä paikka. Nimenomaan kun näitä skeittipaikkoja, ja kuulee usein sitä, että kaivataan vehreyttä ja tämän tyyppistä toimintaa. Tämä on kyllä mielenkiintoista seurata tätä Turun kehitystä, että mihin suuntaan me nyt lähdemme. Itsekin herää ajattelemaan sitä, että suurtori on ollut ennen Turun paloa ja Turun palo muutti kaiken ja rakennettiin uusi tori toiselle puolelle. Sen takia tuo suurtori on jäänyt jotenkin ehkä vähän syrjään eikä se ole välttämättä löytänyt tietyllä tavalla sitä omaa paikkaansa Turun kaupungissa.

    Puhuja 2 [00:38:36]: Suurtori on tietysti myös huomattavasti pienempi ennen Turun paloa. Julkinen veistos, joka siellä on, se ikään kuin merkkaa sitä torin silloista rajaa. Se oli hyvin pitkulainen ja aika kapea siinä mielessä paljon inhimillisempi mittasuhteeltaan kuin nykyinen tori, joka on melko laakea aukio, jonka halkaisee ja on aina halkaissut Uudenmaan katua, eli silloinen Viipurin tie tai Viipurin valtatie, mikä olikaan täsmänen nimi? Veli-Pekka nyt muistaa.

    Puhuja 4 [00:39:08]: Suuri Rantatie, Kuninkaantie, Viipurin tie.

    Puhuja 2 [00:39:14]: Viipurin tie. Se on myös paikkana ja tilana erilainen. Sanotaan, että ihmiselle kiinnostavinta on toiset ihmiset ja ikään kuin siitä tulee se jonkinlainen tarve saada ne ensimmäiset muutamat ihmiset sinne paikalleen, jotta heitä voi mennä pällistelemään tämän miljoonan lisäksi. Näin ollen ehkä tavallisin asia, mitä vanhoille suurtorille on ehdotettu, myös sille hiljaiselle puolelle, tai nyt, jos tavallaan tämä terassi on hoitanut sen suurkirkon edustan, niin sitten tämä raatihuoneen puolelle, niin sinne on monesti ehdotettu kahvilaa tai muuta vastaavaa, joka ikään kuin puhaltaisi sinne sen ensimmäisen jonkinlaisen käytön, joka näkyisi ulospäin ja joka sitä kautta voisi sitten imeä ihmisiä luokseen. Ja ei se välttämättä sen ihmeellisempää tarvitse. Ja sama homma, että nämä kuuluisat tilapäiset käytöt, joilla voi kokeilla erilaisia asioita, voisivat olla siellä varsinkin toimiva. Niitä on myös useat tahot ehdottaneet, muun muassa Turku-seura on ehdottanut tilapäisiä käyttöjä tällaisena keinona tuoda sinne porukkaan.

    Puhuja 3 [00:40:20]: Joo, keskusteltiin tästä uudesta kevyen liikenteen sillasta, joka oli sitten tämä kirjastosillan sijoittamisesta. Ja se on aika mielenkiintoista, että siinä vaihtoehdossa, jossa se olisi yhdistänyt vähätorin ja suurtorin, se olisi yhdistänyt kaksi toria. Tällä hetkellä se ei yhdistä mitään sellaista kiinteää, vaan kaksi kadunpätkää itse asiassa. Minä itse olin sitä mieltä, että se olisi pitänyt rakentaa tuohon. Se olisi suurtorille voinut merkitä myös elävämpää käyttöä, koska ihmiset on hyvin nuivia saavutettavuuden suhteen. Ja tuo, missä se nyt on, niin sitä perusteltiin ainoastaan liikennetekniikan olosuhteilla, ei muuten.

    Puhuja 1 [00:41:07]: Suurtorin päässä hän on aikanaan ollut Penninsilta. Ehkä Veli-Pekka on juuri sanomasi itse asiassa tästä nyt.

    Puhuja 4 [00:41:12]: Joo, 1414 mainitaan kaupungin ainoa silta ensimmäisen kerran. Ja se todella yhdisti silloin jo, kun Aninkaisten puolelta tuli asutus, niin siinä, missä nyt on vähätori, siinä oli niin sanottu hauenkuonan tori, se oli muodoltaan semmoinen [?? 00:41:33].

    Puhuja 3 [00:41:33]: Oliko se myös Trekantikatori?

    Puhuja 4 [00:41:34]: Se oli vähän sen näköinen, joo kyllä. Kaupungin ydin sijaitsi täällä puolen jokea, eli suurtori oli silloin se kaupankeskus. Mutta sitten 1600-luvulta lähtien Aninkaisten puoli rupesi kasvamaan voimakkaasti, siellä oli sellaista sopivaa maata, jonne oli hyvä levittäytyä. Ja kaupunginomistamia maatiloja, josta saatiin sitä maata, niin se kauppaki siirtyi vähitellen sille puolelle, jossa on sitten enemmän väkeä. Ja sinne oli suunniteltu tämä tori, niin se oli huomattavasti pienempi sen vanha Uusitori, joka sinne oli suunniteltu meidän nykyinen torimme, että se oli ehkä neljänneksen vain siitä. Mutta kun asutus keskittyy, niin kauppa siirtyi sinne, ja sitten ehkä palon jälkeen haluttiinkin tavallaan rauhoittaa se sitten niille toiminnoille se suurtori, jota siellä oli. Ja sitten pitää muistaa, että raati myös siirtyi jossain vaiheessa. Kaupunginhallinto siirtyi pois siitä, ja sinne jää sitten tietysti poliisi vaikka nyt esimerkiksi tämmöisenä keskeisenä tekijänä kaupungissa. Mutta nämä muuttavat paikkaansa Turussa, on kauheasti hautausmaata siellä ja täällä, ja toreja siellä ja täällä, joita on käytetty vaikkapa nyt esimerkiksi joku pieni samanlainen kolmion muotoinen torinpalainen luostarikorttelissa, joka on nyt sitten Aboa Vetus museon alueella. Kaikille näillä on ollut semmoinen merkitys, ja nimenomaan sen kaupan puolesta.

    Puhuja 3 [00:43:03]: Yksi semmoinen mielenkiintoinen seikkaa tulee tästä Turun palo onnettomuusmäestä kun puhutaan, niin Aninkaisten torin rakentaminen sinne nyt Engelin kaavan jälkeen, niin sitä kai perusteltiin osittain sillä, että raivataan tilaa sellaisella, että tätä tiivisrakenteista onnettomuuden mäkeä tietyllä tavalla oikeastaan turvataan tulipalolta rakentamalla tämmöinen laajempi toriaukio ja siihen, joka sitten on saanut puutorin nimen lähinnä sitten käyttötarkoituksen mukaan. Siinäkin on mielenkiintoista, että kun se on kuitenkin Aninkaisten tori, niin sitä nimitettiin puutoriksi ihan sen käyttötarkoituksen mukaan, mitä sitä alettiin laittaa. Minäkin olin ostanut sieltä joskus peltirännit.

    Puhuja 1 [00:43:51]: Mahtavaa ostopaikka. Seuraavaan kysymykseen. Koska torit ovat olleet valtaa tekevien perustamia, ne ovat historian aikana myös hiljentäneet monia ihmisryhmiä. Ne ovat olleet kontrollin ja rangaistuksen paikka, niin kuin tässä monta kertaa on itse asiassa tullut jo esillekin. Ketä ja mitä on hiljennetty? Ja miten tämä kontrolli ja rangaistus on näkynyt? Tässä on itse asiassa tullut muutama esimerkki, mutta voitaisiin puhua tästä laajemmin. Ketä ja mitä? Veli-Pekka, sinä voisit aloittaa.

    Puhuja 4 [00:44:26]: No niin kuin sanottu, niin siellä on ne vallan keskeiset elementit ja sitten nämä antavat ne rangaistukset. Toripäivinä oli sallittua ja kaupunkilasta muutenkin myydä. Tori on muuten tässä kohdassa mainio, että kun miettii, että ihminen, jonka ei ollut pakko mennä torille, vaan hän voisi voinut lähettää sinne palkollisensa myymään, mutta hän halusi itse mennä sen tähden, että se oli niin keskeinen paikka tavata maaseudulta tulevia ihmisiä ja tavata muita kaupunkilaisia ja nähdä sitä elämää ja seurata, mitä siinä tapahtuu. Eli sinne kyllä hyvin mielellään tultiin. Oikeastaan minä olen esimerkiksi kirjoittanut juuri näistä rikoksista ja rangaistuksista ja pyöväleistä. Ja oikeastaan kaikki, jotka aiheutti minkäänlaista häiriöä kaupungissa, niin niiden esiintyminen torilla ei ollut sallittua. Eli tämä on hyvä esimerkki, että Turun pyöveliraati oli kokoontunut ja tuli Raatihuoneelta ja pyöveli oli todella kännissä markkinapäivänä ja huuteli hävyttömyyksiä, niin hänet erotettiin ja karkoitettiin kaupungista saman tien. Eli siinä näkyy se, että valtaa pitävää ei saa vastustaa. Ja kaikki, sanotaan vaikka synti, mitä teet, niin sehän myöskin nousee Jumalalle ja aiheuttaa sen, että koko kaupunki kerähtää sitten, niin kuin kävikin monta kertaa. Ja kaikkein parhaiten se näkyy siinä, että Raatihuoneelta julistettiin tuomioita. Siellä oli vankila, jossa oli monta erilaista vankitilaa ihan surkeista kellareista velkakamareihin ja niin poispäin. Ja torille pystytettiin mestauslava ja siihen kaupunkilaisten oli tultava paikalle sakon uhalla katsomaan sitä toimitusta. Siinä oli piiskauspaalu, jossa ruoskittiin, pidettiin kaularaudassa jostain rikoksista, ja sitten vaikkapa esimerkiksi puuhevonen, 1600-luvun alkupuolella yksi kerjäläispoika, jolla oli puujalka, niin kävi kuseksimassa leipurin piian ja sen leipien päälle siinä torilla, ilmeisesti siinä tarkoituksessa, että hän heittäisi ne leivät pois ja tämä sai sinne ruuakseen. Mutta Raati sitten totesi, että koska on tällainen kuseksi siellä torilla, niin hänet voidaan sitten laittaa puuhevosen selkään kolmeksi tiimaksi kuivumaan. Eli tämmöinen teräväksi väistetty parru, joka oli terävä kulma ylöspäin ja painot jalkoihin ja siihen istumaan sitten. Ehkä se kuivatti tämän pojan aika tehokkaasti. Muuten tori on ollut ihan puhtaasti sellainen, että sieltä on julistettu kaikki se, mikä siellä Turussa rummutettiin torilla, ja sen jälkeen julistettiin ihmisille sitten vaikkapa joulurauha, tai sitten kielto tehdä sitä ja kielto tehdä tätä tai jotain vastaavaa.

    Puhuja 3 [00:47:22]: Nykyiseltä kauppatorilta julistetaan vaan vaalisanoma aina neljän vuoden välein. Sehän on sellainen paikka, jossa ihmiset kokoontuvat, kuten tässä on todettu monta kertaa, kuuntelemaan myös näitä tai ainakin syömään niiden makkaroita ja mitä siellä nyt tarjotaan.

    Puhuja 2 [00:47:47]: Joo, ei se ehkä nykypäivänä tämä kysymys ole kovin merkittävä, mutta silloin, kun luokkakonflikti oli suurempi yhteiskunnassa, niin silloin tämä rajoittaminen näkyi ja nimenomaan alempien yhteiskuntaluokkien tai kerrostumien, Työväen liikkeen, kuten Veli-Pekka kertoi aikaisemmin sen esimerkin tästä kokoontumistilasta, että kenen joukkuvoiman on suotava näkyä, niin tällaisessa tilanteessa voi nähdä näitä rajoittamispiirteitä torilla. Nykyään ehkä Harrin mainitsema taideslummin, joita tavallaan ollaan oltu valmiimpia sietämään niin kauan, kun se on ollut selkeä ajallisesti rajallinen mielenosoitus, mutta jos se on pitkäaikainen toiminnan kyseenalaistava juttu, niin sitten ei. Siinä näkyy se, että mikä on sopiva mielenosoituksen tapa ja muoto, niin joku tällainen saattaa olla rajoitus, mutta nykyään ei ole niin kovin keskeinen kysymys.

    Puhuja 1 [00:48:57]: Eli toisin sanoen, oletteko yhtämielisiä siitä, että nykypäivänä torille on kaikille vapaa pääsy, ketään tiettyjä ihmisyhmiä ei rajoiteta torille saapumasta tai siellä olemasta?

    Puhuja 3 [00:49:17]: Tästä tullaan nyt siihen kontrollin kysymykseen, eli se, että torille on vapaa pääsy, kaikkien julkiseen tilaan on vapaa pääsy periaatteessa, on kaduille ja torille ja aukioille, mihin vaan, puistoihin. Mutta yksi erittäin voimakas kontrollimuoto on turvattomuus, ja se kyllä erittäin paljon kontrolloi ihmisten liikkumista julkisessa kaupunkitilassa riippumatta siitä, että on erilaisia valvontakameroita talojen nurkilla. Siitä huolimatta, niin meillä oli 90-luvun lopulla tehty tieteellinen posteriharjoitustyö, jossa kysyttiin kaupungin keskusta asukkailta nimenomaan ruutukaava-alueella, että mitä alueita he pelkäävät ruutukaava-alueella. Siellä annettiin kartatkin mukaan ja ihmiset pystyivät piirtämään niitä. Sitten toisaalta, kun nämä alueet saatiin, ne olivat selvästi näkyvissä, kaikki puistot, tori, ravintolakadut, Eerikinkatu, Yliopistonkatu, Humalistonkatu, kaikki ne Aurajokirannat, siis nämä kaikki viihtyiset paikat. Sitten kysyttiin poliisilta, että voiko he antaa väkivaltatietoja tältä ajalta, ihan lähtien tappeluista, jotka on ilmoitettu poliisilta aina tappoihin saakka. Ja he olivat erittäin tarkkoja, ne antoivat sellaisia ihan Eerikinkatu 15, Humalistonkatu 12, joku oli tapettu tai jotain muuta siinä kadulla nimenomaan. Nämä laittettiin sitten yksiin ja se, mikä kaikkein vahvimmin tuli näkyviin, meni päällekkäin niin sanottuna, oli nimenomaan kauppatori. Eli siellä tapahtui väkivaltarikoksia kaikkein eniten ja sitä ihmiset myös pelkäsivät, samaten kuin nämä ravintolakadut. Mutta mielenkiintoista oli se, että puistoissa, mitä ihmiset pelkäsivät, siellä ei tapahtunut minkäännäköisiä väkivaltatekoja. Ja totta kai tässä voi olla se ajatus, että ihmiset ei mene sinne puistoihin, koska ne pelkäävät, että ei siellä ole kuin rosvot keskenään. Mutta tämä oli sellainen, joka kiinnitti huomiota siihen, että kuinka tällaiset viihtyisät tilat, niin kuin Aurajokirannat nykypäivänä, on ja kuinka tori ajatellaan. Tässä ruvettiin keskustelemaan sellaisesta, kun aika riippuvat tilat. Ja tori on sellainen aikariippuva tila ollut ihan selvästi. Päivällä se on mitä sosiaalisin ympäristö, kun siellä ihmisiä, lapsia tai aikuisia kulkee ja siellä sitten syö joku mansikoita ja mitä kaikkea tekeekään siellä. Se on hyvin puoleensavetävä tila. Yöllä se on ihan jotain muuta. Siellä oli sellaisia vanhoja ihmisiä, jotka asuivat siellä Aurakadun Jugendtalossa lähellä taidemuseo. Ja sitten toisaalta tulivat täältä kirjaston suunnasta, niin he sanoivat, että he eivät koskaan kulje läpi torin, ei ikinä kulje siitä läpi, vaikka se oli lyhyin matka, vaan aina katuja pitkin, ja siellä on meluavia nuorisojoukkoja, humalaisia ihmisiä iltaisin. Tästä hän teki väitöskirjansa tämä Timo Kopomaa, joka kirjoitti sellaisen, kun torimarginaali ja kaupungin haasteet. Hän puhui siitä, että tori- ja puistoalueet, äidit ovat siellä lapsien kanssa ja se on miellyttävä. Sitten lähtee pois. Tilalle tulee se juoppasakki ja muuttaa kokonaan sen markkinaaliseksi tilaksi, mitä se ennen oli keskeinen tilanne, nyt se on markkinaalinen tilanne. Tämä on mielenkiinteistä tämä aikariippuvuus, joka säätelee näitä tiloja. Valitettavasti torit ovat nyt sellaisia tiloja, jotka ovat myös negatiivisesti esillä.

    Puhuja 1 [00:53:20]: Erittäin mielenkiintoista.

    Puhuja 2 [00:53:21]: Tai voivat olla, tuo tutkimus oli tehty 90-luvulla, ja myös mainittu Timo Kopomaa tuti Hakaniemen toria Helsingissä, Helsingissä 90-luvulla on eri asia kun Hakaniemen tori 2020-luvulla, ja varmasti sama pättee osittain näihin Turun paikkoihin. Vaikkapa kauppatorin valaistus uusimman uudistuksensa yhteydessä parani aika tavalla öiseen aikaan, ja todennäköisesti vaikuttaa siihen tilan kokemiseen. Totta on, että kaupunkitiojen kokemuksellisuus on aikasidottua ja myös niihin liittyvät ennakkoluulot ovat aikasidonnaisia. Mutta sellaistakin evidenssiä julkisen tilojen tutkimuksesta on, että tätä juoppoporukkaa myös toleroidaan julkisissa tiloissa. Esimerkiksi Aurajoki-rannasta on sellaista tutkimusta, jossa ihmiset ymmärtävät, että heilläkin on paikka kaupungissa ja jossain hekin kokoontuvat. Niin kauan kuin se ei kosketa omaa elämää vaan kuuluu vähän epämieltyvänä mölinänä, niin mikäs siinä, antaa olla. Tämä rinnakkaiselu on myös täysin mahdollinen ja se on yhtään semmoinen kaupunkilainen tapa suhtautua asiaan, että erilaisille porukoille on tilaa kaupungissa.

    Puhuja 41 [00:54:45]: Joo, varhaistaan toi oli hyvä tuoda aika sidonnaisia asioita. Tuli mieleen, että siis kauppatoria valvoi esimerkiksi toripoliisi. Siellä oli tiettyt sakit, joita varvottiin ja tiettyjä asioita tiettyyn aikaan. Sitten esimerkiksi yksi jo edesmennyt tuttavani kertoi, että kun hän oli koulu siinä lähellä, niin heitä kokoontui neljä-viisi tyttöä lauantaina kadun kulmaan koulun jälkeen, sitten käveltiin sitä katua ja käännyttiin ja tultiin takaisin torin kulmaan. Toripoliisi huusi, että ei saa tehdä läjiä kadun kulmiin. Elikkä valvottiin hyvin tarkkaan sitä, että ei hän ihan kunnialliset koulutyöt eivät saaneet tehdä mitään läjiä sinne. Mutta sitten tämä, miksi nämä torit on ehkä ollut, kun puhuttiin siitä, että suurtori vähän autioituu ja siltä menee paljon tehtäviä pois, kun kauppatori ottaa ne ja heinätori, puutori ja niin poispäin. Samalla lailla 1800-luvulla Turun varsinainen huvittelukeskus oli Kupittaa. Siinä oli kaiken tasoisia ravintoloita ja muita laitoksia ja siellä kävi hyvin paljon turkulaisia. Siellä järjestettiin paljon tapahtumia, ilotulituksia, bengalintulia ja näytelmiä, tivolia ja sitä sun tätä. Ja se veti tietysti sitten myös nämä remusaki pois kaupungin alueelta, koska siellä tapahtui ja he halusivat olla siellä myös. J1890-luvulla ja 1920-luvulla valitetaan sitä, että kunnialliset ihmiset eiväy voi mennä sinne, koska siellä saa pelätä henkeensä, näitä juoppoja ja lähinnä kai he tappoivat toisiansa siellä sitten niillä puukoilla. Mutta se rauhoitti näitä muita julkisia tiloja. Mutta samat ongelmat on kyllä ollut ainakin 200 vuotta, kun meistä, mistä Harri puhui.

    Puhuja 1 [00:56:33]: Joo, nyt olisi viimeisen kysymyksen hetki. Ja tämä on semmoinen lyhyt ja ytimekäs. Minä haluaisin kuulla teiltä kaikilta, että mikä teistä on tulevaisuudessa, hyvä, eläväinen tori, millainen se on? Tämä voi olla aika villikin visio, mutta löytyykö teiltä jonkunlaista visiota? Sampo vois vaikka aloittaa.

    Puhuja 2 [00:57:00]: Minun villi-visio on se, että tulevaisuuden tori on elävä tismalleen samasta syystä kuin nykypäivän tori ja entispäivän tori. Eli se edelleen on tämä kauppakokoontuminen jonkin yhteisen asian äärelle ja sitten erilaiset symboliset eleet ja rituaalit, jotka liittyvät tähän tärkeyden osoittamiseen. Ja jos esimerkiksi kysymys sisäistää sen piiloajatuksena, että tuoko digitaalisuus jotain uutta toreille, niin hyvin välillisesti uskoisin, että tavallaan aikoinaan oli kaikenlaisia ajatuksia siitä, miten julkiset ruudut muuttavat maailmaa, mutta kyllä se julkisen ruutu on se, mikä meillä on taskuissamme, se saattaa vaikuttaa käyttäytymiseen, mutta mä en usko, että se vaikuttaa toreihin sinällään, vaan kyllä näitä torien vanhat syyt kokoontua tulevat olemaan myös ne, mitkä on pysyvät ja voimakkaat tulevaisuudessa.

    Puhuja 3 [00:58:03]: Mitäs Harri sano?

    Puhuja 1 [00:58:04]: Joo, minä olen samaa mieltä siitä, että meillä tulee olemaan eläviä toreja, mutta se vaatii myöskin elävän kaupunkiympäristön ympärilleen. Tämä johtuu siitä, että minä olin sammoisessa liikemiesryhmässä taannoin kuuntelemassa tai keskustelemassa, jotka suunnittelivat satamaan tämmöistä kauppasatamahanketta. Siellä oli kauan sellainen kyltti, että se oli ihan tosissaan ajatettu, että sinne tulee. Nämä liikemiehet sanoivat niin, että Turun tuleva keskusta tulee olemaan siellä lähellä satamaa siellä jossakin Turun linnan lähellä. Ja sinne he rakentavat nyt linnakaupunkia ja siellä on suuria suunnitelmia myös, että sinne tulee tällaista elävää ympäristöä. Sitten samaan hengenvetoon sanoivat, että tämä Turun nykyinen keskusta, kauppatori ympäristöinen tulee jäämään tällaiseksi historialliseksi kaupungiksi ja tavallaan jäänteeksi ikään kuin. Minä en usko siihen vieläkään, sanoi sitten suunnittelijat ja liikemiehet, että mitä tahansa minun mielestäni kauppatori tulee säilyttämään sen arvonsa. Ja nyt jos tämä kaupunkikeskusta tulee pysymään elävänä, rakennettiin sitten linnakaupunkia tai ei.

    Puhuja 4 [00:59:26]: Tuo on aika hurja visio. Kyllä mulle turkulaisena olohuone on se jokiranta ja tori ennen kaikkea. Eli se on se paikka, jossa minä käyn melkein joka päivä torikaffeella, otan kuvan ja laitan Facebookiin torikaffel enkä selittele mitään. Käyn mielelläni syömässä erilaisia ruokia eri paikoissa, käyn ravitsemusliikkeessä siinä torin kulmalla, teen ostokset siellä, kuuntelen mielelläni musiikkia, käyn kuuntelemassa vappupuheita. Ja nimenomaan jotain tämmöistä seremoniallista, haluan mennä suurtorille kuulemaan. Eli kaikki on oikeastaan sellaista aika perinteistä loppujen lopuksi. Mutta sanoit tuossa aikaisemmin siitä, että tori on ehkä tänä päivänä vapaampi paikka kuin ennen. Ennen se oli määräysten ja sääntöjen tori. Niin nythän se on suorastaan sellainen, joka vetää sinut sinne. Ei sinulla tarvitse ilmoittaa kellekään, ei sinulla tarvitse olla mitään asiaa sinne. Sinä voit mennä vetelehtimään, istumaan penkille, kunhan et aiheuta sitä häiriötä.

    Puhuja 1 [01:00:22]: Tämä oli ihan hyvä kuvaus, tiivistys tästä jaksosta ja tästä Tiedelinjasta. Minä kiitän teitä todella hyvästä ja vilkkaasta keskustelusta. Ja tänään meillä oli tosiaan keskustelemassa Sampo Ruoppila, Veli-Pekka Toropainen ja Harri Andersson. Minä kiitän kaikkia kuulijoita ja toivotan jokaiselle lämmintä ja leppoisaa kesää. Kiitos.

    Puhuja 2 [01:00:46]: Kiitos.

    Puhuja 3 [01:00:46]: Kiitoksia.

    Puhuja 4 [01:00:46]: Kiitos.

    Ketokukista laatikkoviljelyyn - miten hyödymme kaupunkien vehreydestä?

    Mitä vehreys ja lähiluonto merkitsee kaupunkilaiselle uusimpien tutkimusten mukaan? Entä miten luonto tulisi nähdä kaupunkeja kehittäessä tai mitä siirtolapuutarhat ja laatikkoviljely kertovat suhteestamme luontoon?

    Keskustelemassa aiheesta ovat apulaisprofessori Nora Fagerholm maantieteestä, tohtorikoulutettava Laura Tuominen biologiasta ja aihetta pro gradussaan tutkinut Mona Siro etnologiasta.

    >> Kuuntele Tiedelinja

    Ohjelman tekstivastine:

    Puhuja 1: Eeva-Maria Soikkanen
    Puhuja 2: Nora Fagerholm
    Puhuja 3: Laura Tuominen
    Puhuja 4: Mona Siro

    Puhuja 1 [00:00:02]: Tervetuloa Tiedelinjalle! Tällä kertaa aiheenamme on vehreys kaupunkilaisten lähiluonnossa. Elämme juuri nyt sitä aikaa vuodesta, kun näemme luonnossa ensimmäisiä vihreitä merkkejä kevästä. Itse huomaan janoavani vehreyttä eniten tähän vuoden aikaan. Tänään aiheenamme onkin sopivasti se, mitä vehreys merkitsee kaupunkilaisille lähiympäristössämme. Aiheesta ovat keskustelemassa kolme asiantuntijamme. Apulaisprofessori Nora Fagerholm maantieteestä, tohtorikoulutettava Laura Tuominen biologiasta ja aihetta pro gradussa tutkinut Mona Siro etnologian oppiaineesta. Minä olen koordinaattori Eeva-Maria Soikkanen ja apunani on kollegani Antti Tarponen, joka huolehtii tekniikasta. Lähdetään liikkeelle perinteiseen tapaan, eli kukin asiantuntijamme kertoo, mistä näkökulmasta he ovat aiheeseen perehtyneet. Lähdetäänkö liikkeelle sinusta, Nora?

    Puhuja 2 [00:00:56]: Kiitos. Maantieteilijöille tilojen ja paikkojen suhde on aina mielenkiintoista. Kun ajatellaan kaupunkiympäristöä ja kaupunkiluontoa, niin arkiympäristöt ja niiden merkityksellisyys ovat tässä keskiössä. Voidaan vaikka miettiä sitä, mitkä arjen paikat tai reitit ovat tärkeimpiä meidän jokapäiväisessä toiminnassamme, mitkä tarjoavat positiivisia tai negatiivisia kokemuksia, tai mitkä voivat olla vaikka jotain erityisiä laatupaikkoja, jotka voivat tarjota vaikkapa virkistäviä kokemuksia. Paikkalähtöiset menetelmät ovat sellaisia, joita olen kehittänyt tutkimuksessani. Itse asiassa täällä maantieteen osastolla on kehitetty tällaista osallistavan paikkatiedon tutkimusta jo lähes 20 vuotta. Yksi menetelmä tässä tutkimuksessa ovat tällaiset karttopohjaiset kyselyt, joita voidaan tehdä verkkopohjaisesti. Voivat vaikka kaupunkilaiset kännykällä vastata tällaisiin kyselyihin. Nämä tuottavat sitten paikkatietoa, jota voidaan analysoida yhdessä muun fyysistä kaupunkiympäristöä kuvaavan tiedon kanssa. On sinänsä mielenkiintoista, että voimme yhdistää ihmisiltä kerättyä kokemusperäistä tietoa ja muuta kaupunkiympäristötietoa, ja ehkä paremmin ymmärtää kaupungin dynamiikkaa, vierailueiden merkityksiä ja tärkeyttä. Tämä on erilainen näkemys kaupunkiympäristöjen ja kaupunkilaisten liikkumisen tutkimukseen. Voimme ymmärtää sitä myös matkapuheliaineistojen tai Googlen paikannusaineistojen kautta. Nyt meidän kännykämme tuottavat muun muassa vartavasten tätä tietoa jatkuvasti. Tällaiset osallistavan paikkatiedon menetelmät pyrkivät vielä paremmin ja yksityiskohtaisemmin pureutumaan siihen, mitkä paikat ovat merkityksellisiä kaupunkilaisille, ja miten ihmisiltä kerätty tieto on tärkeää kaupunkisuunnittelun kannalta.

    Puhuja 1 [00:02:59]: Kiitos. Entäs Laura?

    Puhuja 3 [00:03:05]: Minä teen tosiaan väitöskirjaa biologialle, mutta tutkin monitieteisessä projektissa, mikä on Koneen säätiön rahoittamana, kestävää luonnonvarojen hallintaa. Olen tutkinut vähän eri luonnonvaroissa, mutta nyt meillä on muutamassa osatutkimuksessa Turun kaupunkiviljely ja laatikkoviljely. Sieltä se sosiaalinen ja ekologinen kestävyys, eli me ollaan tutkittu vähän, mitä siellä laatikoissa on, ja miten siinä onnistutaan ja tuotetaan sitä monimuotoisuutta kaupungissa. Ja sitten sosiaalista puolta, eli mitä ne viljelijät muuta saavat siitä, ja miten nämä sosiaalinen ja ekologinen on yhteydessä toisiinsa, ja mikä niitä edistää. Ja tavallaan, miten sitä voitaisiin edistää tulevaisuudessa. Ja nyt tämän hetkellä meillä on vielä tekemässä sitä toista, missä minä nyt tutkin, että miten tämä koronapandemia on vaikuttanut tähän kestävyyteen. Meillä on monelta vuodelta sitä aineistoa.

    Puhuja 4 [00:04:14]: Ja palaamme tähän vielä hetken kuluttua.

    Puhuja 1 [00:04:18]: Ja mites Mona?

    Puhuja 4 [00:04:19]: Hei, minä olen valmistunut viime syksynä etnologiasta ja minä tutkin Kupittaan siirtolapuutarhaa minun gradussani. Ja se kiinnostus siihen lähti siitä, että olen yleisesti kiinnostunut puutarhoista ja tämmöisestä pienimuotoisesta viljelystä. Se vaikutti mielenkiintoiselta aiheelta, koska se on ollut framilla koko minun elämäni ajan tuo siirtolapuutarha, varsinkin Kupittaan siirtolapuutarha, koska siinä on vähän ollut sellaista vääntöä kaupunkisuunnittelun ja sitten sen käyttäjien kesken. Jotta lähtisi jotenkin purkautumaan se tilanne, miten minä saisin siitä jotain tietoa, niin minä käytin kulttuurianalyysiä, mikä on tässä kansantieteessä, nykyisessä etnologiassa, yleisesti käytetty metodi. Eli yritetään saada käyttäjistä jotain sellaisia merkityksiä, mitkä eivät välttämättä ole niin selviä, että millä tavoin se puutarha on siinä ihmisten elämässä, mitä merkityksiä se saa. Ja sitten käytin myös tällaista 1900-luvulla eläneen Henri Lefebvren kolmijakoista tilojen teoriaa, missä on sekä koettu, eletty että hahmotettu tila. Ja ne kaikki on sellaisia erilaisia, katsotaan sitä tiettyä paikkaa eri suunnista, fyysisenä tilana tai käyttäjän käyttämänä tilana tai kartoissa ja hallinnossa olevana tilana, ja miten se niist eri suunnista ilmenee. Sen kautta yritin päästä siihen dilemmaan kiinni, että miksi se siirtolapuutarhan alue on väännön alaisena, ja saada siitä jotain tietoa. Ja sitten jotain tietoa sainkin, että miten sen näkee käyttäjät ja miten se nähdään maankäytön suunnittelussa.

    Puhuja 1 [00:06:07]: Mielenkiintoista. Pureudumme tähänkin pian. Hei, aloitetaan sellaisella nopealla kysymyksellä. Eli kertokaa jokainen teille yksi tärkeä vihreä paikka omasta lähiympäristöstänne, ja perustelkaa miksi juuri tämä paikka. Mona voi vaikka aloittaa.

    Puhuja 4 [00:06:22]: Oma puutarha. Aivan ehdottomasti.

    Puhuja 1 [00:06:25]: Se tuli nopeasti.

    Puhuja 4 [00:06:27]: Se on siinä heti kun oven avaa. Nyt varsinkin tähän aikaa vuodesta, sinne pääsee vihdoin mylläämään. Se on sellainen koekenttä ja vapaa ympäristö, missä saa kokeilla, olla ja olla myös olematta tietyn standardin mukainen.

    Puhuja 1 [00:06:47]: Ihana vastaus. Mites Laura?

    Puhuja 3 [00:06:50]: Minulla ei ole omaa puutarhaa, mikä on ihan kamalaa. Minä asun ihan keskustassa, niin ehkä se läheisin on Vartiovuori tällä hetkellä. Siellä on ihanat vanhat ja isot puut. Siellä ei voi valitettavasti viljellä, mutta siellä on kiva olla.

    Puhuja 1 [00:07:17]: Erittäin hyvä vastaus sekin. Nora?

    Puhuja 2 [00:07:21]: Minä sitten taas valitsen lähimetsän, joka tuntuu aika isoltakin. Se on ollut minulle henkireikä, että voi lähteä aika spontaanisti kävelylle. Siellä menee ulkoilureitti, mutta yleensä seuraan polkuja ja niitä risteää eri suuntiin. Jotenkin jännä juttu on se, että monesti löytyy jotain uusia polkuja. Vaikka minä tunnen läpikotaisin sen, mutta silti sieltä saattaa löytyä uusia polkuja. Siellä kulkiessa valo, metsän tuoksu ja tämmöiset ovat aika tärkeitä. Se vie pois siitä, jos joskus pyörii jotain liikaa mielessä, niin siellä pääsee rentoutumaan. Tykkään siitä kovasti. Olen nyt muuttamassa kaupunkiin keskustaan ja jo vähän huolettaa jo etukäteen, miten minä nyt selviän, mikä on se minun uusi tärkeä luontokohde.

    Puhuja 1 [00:08:33]: Eli uusi paikka haussa?

    Puhuja 2 [00:08:34]: Kyllä.

    Puhuja 1 [00:08:38]: Tästä vastauksesta on hyvä siirtyä seuraavaan kysymykseen. Koronavuosien aikana lähiympäristöstä on tullut meille monille entistä tärkeämpi paikka. Mitä vehreys merkitsee kaupunkilaisille ja miten kaupunkilaiset suhtautuvat lähiluontoonsa uusimpien tutkimusten mukaan? Nora voisi vaikka aloittaa.

    Puhuja 2 [00:08:58]: Me innostuimme silloin koronapandemian alkaessa sinä keväänä siitä ilmiöstä, että ihmiset hakeutuivat luontoon. Se oli monen omakohtainen kokemus, varmaan teillekin, mutta minulle, media raportoi tästä aika aktiivisesti. Me pistimme pystyyn lyhyellä varoitusajalla karttakyselyn, jossa oli tarkoituksena selvittää ulkoilukäyttäytymistä pandemiatilanteessa ja luonnon hyvinvointivaikutuksia. Me siinä huomasimme, että pandemiatilanne muutti meidän paikkasuhdettamme todella fundamentaalisesti. Ihmiset ankkuroituivat paikkoihin ihan eri tavoin kuin aiemmin, sekä lähiluontoon mutta jotenkin myös kotiympäristöön ja näin poispäin. Tähän meidän kyselyymme vastasi reilut 700 turkulaista. Me pyysimme merkitsemään kartalle ulkoilupaikkoja ja ulkoilureittejä ja niihin kytkeytyviä luontoarvoja. Yleisimpiä luontoarvoja, joita liittyy ulkoilupaikkoihin, oli kaunis paikka tai maisema, eli estetiikka, mahdollisuus rentoutua tai virkistäytyä, luonnonläheisyys, toimintoja, kuten kävely, urheilu, kuntoilu tai ulkona oleminen. Mielenkiintoisin tulos aineistostamme oli se, että eniten luontoarvoja liitettiin paikkoihin, joissa käytiin pandemia-tilanteessa useammin. Tämä tarkoittaa sitä, että ihmiset hakeutuivat ulkoilemaan sinne, missä on rikkaita luontokokemuksia tarjolla. Turussa näitä alueita laitettiin kartalle, jotta pystyttiin tilastollisesti merkittäviä klustereita tai hotspotteja tunnistamaan. Turussa on esimerkiksi Ruissalo, Uittamo ja Koroinen. Monet näistä eivät ole yllättäviä, ne ovat suosittuja virkistyskohteita ja luonnonsuojelualueita. Sinänsä biodiversiteetin arvo on tunnistettu. Keskustassa kyselymme nousi kouluspottina esiin. Se tarkoittaa, että siellä kun ulkoiltiin, luontoarvot olivat aika kapeita. Keskustaa-alueella on aika paljon urheiluympäristöjä ja puistoja. Se luonto on tietyn tyyppistä, mitä on tarjolla. Kysyimme, miten ihmiset kokivat, että luonto vaikuttaa heidän hyvinvointiinsa pandemiatilanteessa. Nämä olivat väittämämuotoisia kysymyksiä. Yleisesti vastattiin, että vaikutus on hyvin merkittävä omaan hyvinvointiin. Sieltä nousi esiin myös se, että ne, jotka ulkoilivat siinä pandemiatilanteessa enemmän, niin he myös kokivat voimakkaammin ne hyvinvointihyödyt. Kriisitilanne vahvisti luontoyhteyttä. Voidaan ajatella, että tällainen voi vaikka kytkeytyä ympäristötietoisuuden lisääntymiseen. Luontosuhteen vahvistuminen voi olla myös monia välillisiä hyötyjä. Tärkein viesti tutkimuksessamme on, että kaupunkivihreä oli todella olennaista ihmisille kriisitilanteessa. Se on avain kaupunkien resilienssiin, sopeutumiskykyyn ja selviytymiskykyyn. Tärkeää olisi varmistaa ulkoilumahdollisuudet tasapuolisesti kaikille. Tietynlaiset ihmisryhmät käyttäytyvät ja liikkuvat ja nauttivat kaupungista eri tavoin. Lapsiperhe versus nuori aikuinen tai juuri maahan muuttanut henkilö. Miten voisimme tarjota kaupunkiluonnon hyvinvointihyötyjä mahdollisimman laajalle yleisölle? Siinä on tärkeää kaupunkilaisten osallistuminen viherympäristöjen suunnitteluun. Tätä Turussakin tehdään aktiivisesti, mutta aina voidaan parantaa ja aktiivista kansalaisuutta edistää.

    Puhuja 1 [00:13:35]: Löytyisikö teidän tutkimuksessa yllättävän paikka Turussa? Tuliko joku sellainen, mikä ihmetytti teitä?

    Puhuja 2 [00:13:41]: Ei oikeastaan sellaista tullut. Ehkä yksi, mikä nousi esiin, mitä en ollut itse ajatellut, oli ruuhkaisuuden tunne. Tämä liittyy Ruissaloon, mutta myös kauniseen jokirantaan. Sinne pakkautui näihin kahteen alueeseen niin paljon ihmisiä, että se välittyi vastauksista läpi. Me teimme suosituksenakin siitä, että tämän kaltaisessa tilanteessa kuin pandemia, voisi esimerkiksi harkita sellaista, että jokirannan kadut voisi vaikka viikonloppuisin sulkea autoliikenteeltä, jotta olisi enemmän tilaa ihmisille.

    Puhuja 3 [00:14:29]: Joissain isoissa kaupungeissa suljettiin katuja. Se toi sitä väljyyttä. Se, mitä minä nyt vasta alustavasti analysoin, huomattiin, että ihmiset, esimerkiksi kaupunkiviljelijät, kokivat saavansa vähän vähemmän pandemian aikana kuin sitä ennen. Me mietimme, että yksi syy voisi olla se, että kun he ovat yleisessä tilassa, puistoissa, missä liikkuu paljon ihmisiä, pelättiin, että siellä on massoja ihmisiä. Vaikka koettiin, että se viljely oli tärkeämpää koronan ja pandemiatilanteen myötä, mutta siitä saatiin vähemmän kuin ennen pandemiaa. Me tässä nyt pohdimme kovasti, mistä tämä johtuisi.

    Puhuja 4 [00:15:31]: Kuulen tässä sellaisen, että etsikövätkö ihmiset sen vehreyden lisäksi myös omaa tilaa. Kun me elämme kaupungeissa, vaikka suomalaiset kaupungit ovat aika väljiä, mutta suomalaisessa mittakaavassa Turkukin on iso kaupungi. Lähtevätkö ihmiset sinne luontoon myös sen takia, että he etsivät väljyyttä, tilaa ja paikkaa poissa muiden ihmisten ulottuvilta, eikä vain liittyen koronaan, vaan yleisesti? Onko meissä kuitenkin vielä metsäläisyyttä sen verran, että jokainen haluaa asua kaupungissa järven rannalla yksin lähellä palveluita? Ehkä se on sellainen miniloma pois kaupungista.

    Puhuja 2 [00:16:11]: Tuossa on kyllä perää ja kollegat Aalto yliopistosta työskentelevät vähän samantyyppisten menetelmien kanssa kuin minä ja me täällä Turussa. He myös tutkivat Helsingin kontekstissa ulkoilukäyttäytymistä ja luonnon merkitystä silloin pandemia-aikana. He pääsivät kiinni sellaiseen ilmiöön, että ne, jotka ulkoilivat normaalisti arjessa paljon, niin heidän paikat täyttyivät niistä muista ihmisistä, jotka ei välttämättä ennen pandemiatilannetta ulkoilleet. Tämä tarkoittaa sitä, että ne aktiiviset ulkoilijat hakeutuvat vielä kauemmas jonnekin uusille alueille. He varmaan kokivat sen tilanteen liian ruuhkaiseksi, jos alkaa olla enemmän porukkaa kuin on tottunut.

    Puhuja 1 [00:17:03]: Tässä on muutaman kerran jo mainittu kaupunkiviljely. Se on aika mielenkiintoinen ja uusi ilmiö. Me voimme nauttia kaupunkisuunnittelun mahdollistamasta vehreydestä kaupungissa muutenkin, mutta kaupunkilaiset ovat tietyssä mittasuhteessa ottanut tämän lähiympäristön omiin käsiinsä kaupunkiviljelyn avulla. Alussa nämä viljelylaatikot nähtiin jopa radikaalina tuulahduksena tarkasti määritellyssä urbaanissa kaupunkiympäristössä, mutta nyt ne ovat jo aika vakiintuneet ja moni tunnistaa ne ja ne ovat löytäneet paikkansa tuottaa vehreyttä kaupunkiin. Laura, kertoisitko meille lyhyesti, mitä kaupunkiviljely on ja viljeletkö sinä itse?

    Puhuja 3 [00:17:47]: Kaupunkiviljely on paljon erilaista ja on niitä palstoja ja esimerkiksi näitä laatikoita, mitä minä tutkin, ja Turussa on molempia. Meillä on siis Turussa tosi hieno laatikko-ohjelma, että Turun kaupunki tarjoaa ilmaisia laatikoita viljelijöille ja multaa. Ne saa asettaa minne tahansa kaupungin alueelle, ja sitten kaupunki vielä kuljettaakin ne sinne, mihin itse kokee haluavansa ne laittaa. Niissä voi viljellä ihan laidasta laitaan, mitä haluaa. Siinä on myös kyse siitä, että saa ottaa sitä paikkaa haltuun ja vähän luoda sitä tilaa omaksi, mikä on kuitenkin yhteinen tila. Minä en itse viljelle nyt muualla kuin siellä parvekkeella. Olen kyllä viljellyt paljon ja odotan, että olisi joku sellainen tila, missä voisin viljellä taas, mutta nyt se pysyy siellä parvekkeella. Pitää näistä kaupunkiviljelälaatikoista vielä sanoa, että niitä on todella paljon. Me olemme 2021 viimeksi keränneet aineistoa ja niitä oli yli 700 ympäri Turkua melkein 300 paikassa.

    Puhuja 2 [00:19:14]: Se on yllättävän paljon.

    Puhuja 3 [00:19:15]: Joka vuosi ihmiset hakee niitä, muistaakseni maaliskuussa, niin se kysyntä ylittää tarjonnan, että kaikille halukkaille ei pystytä antamaan niitä. Se on super suosittu juttu. Siellä on myös paljon sitä monimuotoisuutta, mistä me olemme biologeina kiinnostuneita. Me aina yllätymme lajimäärästä, mitä me löydämme, kun me olemme käyneet ne laatikot aina joka vuosi läpi ja tunnistaneet lajit. Siellä on kyllä huimaa lajimäärä, mitä ihmiset saavat aikaan.

    Puhuja 2 [00:19:52]: Onko joku tietty ryhmä, joka on erityisen innostunut kaupunkiviljelystä tai näistä laatikoista? Keitä he ovat?

    Puhuja 3 [00:20:01]: Me olemme jonkin verran tätä selvittäneet. Muistaakseni siellä on naisia etenkin, ja sitten olisiko kolmenkympin molemmin puolin, ja sitten on vanhempia, eli eläkeläisiä jonkin verran. Laatikkoviljely toimii tämmöisenä porttina sinne, että otetaan sitten ehkä palsta ja mennään. Sekin on kanssa, että siitä on helppo aloittaa. Mutta aika laidasta laitaan ikähaitarilla.

    Puhuja 1 [00:20:41]: Kaupunkiviljelyn nähdään parantavan henkistä ja fyysistä hyvinvointia ja rikastuttavan paikallisen luonnon monimuotoisuutta. Turun yliopiston, Oulun yliopiston, ammattikorkeakoulun Novian ja Åbo Akademin yhteistyönä totetussa vuonna 2019 alkaneessa tutkimuksessa kuitenkin havaittiin, että viljelyjen oma käsitys viljelyn tuomista hyödyistä ei vastannut tutkijoiden mittaamia ekologisia hyötyjä. Voisiko Laura avata meille tämän, että mitä tämä teidän tutkimuksen näkökulma oli ja mistä tässä ristiriidassa puhutaan?

    Puhuja 3 [00:21:15]: Joo. Me tutkimme nimenomaan niitä kahta puolta, mitä olen sanonutkin tässä. Eli kun laatikkoviljelystä voi saada todella paljon kaikkea erilaista hyvinvointihyötyjä ja sosiaalisia hyötyjä ja sekä sitten tietysti laatikosta vihanneksia ja muuta. Ja sitten me tutkimme toisena tavallaan sellaista objektiivista ekologista tulosta eli lajimäärää ja laatua ja miten me arvioimme sen. Ja sitten me löysimme, että ne eivät ole ristiriidassa, mutta ne eivät ole yhteydessä toisiinsa ollenkaan. Eli viljelijä voi olla kesän lopulla tosi tyytyväinen, hän arvio meidän kyselytutkimuksessamme, että sain tosi paljon viljelystä, kaikkia erilaista paljon. Se ei ole sitten mitenkään yhteydessä siihen, että onnistuivatko ne viljelykset siellä. Ja tähän voi tietysti olla monia eri syitä, yksi voi esimerkiksi olla se, että ne viljelykset eivät ehkä ole se tärkein motivaatio, miksi se laatikko otetaan ja mitä siellä tehdään. Ja tietysti se on siitäkin, kun ne ovat niin pieniä ne laatikot, että ei myöskään se potentiaali ole niin paljon, että siinä varmasti on muuta. Myös tietysti voi olla sekin, että monet niistä viljelijöistä kuitenkin kertovat motivaatiokseen luonnon paikallisen monimuotoisuuden lisäämisen, että he haluavat vaikuttaa siihen. Mutta ehkä siinä sitten on joku, että sitä tietoa pitäisi olla enemmän tästä.

    Puhuja 2 [00:22:56]: Mitä tyypillisesti ihmisillä on näissä laatikoissa?

    Puhuja 3 [00:23:01]: Mitäköhän niitä oli niitä kaikista yleisimpiä? On perunaa, erilaisia salaatteja ja sitten on näitä peruskukkia, eli kehäkukkaa ja auringonkukkaa ja sellaista. Peruna on todella suosittu ja sitten erilaiset yrtit myös. Minä luulen, että jos esimerkiksi näillä viljelylaatikoilla, mitä mekin toimme esille paljon, että halutaan vaikuttaa siihen paikalliseen pienimuotoiseen monimuotoisuuteen, niin siihen pitäisi ehkä sitten keskittyä vähän lisää ja tuoda sitä tietoa, koska ihmiset selvästi haluaisivat tai että se on heille tärkeää.

    Puhuja 2 [00:23:43]: Niin, kyllä on paljon pinnalla juuri tämä, että voi ostaa vaikka tämmöisiä niittysiemenseoksia valmiiksi, että biodiversiteetin pörriäisten pelastamiseksi voi istuttaa niittyjä ja näin. Mutta niiden täytyy olla oikeanlaisia lajeja, jotta ne pelastavat ne meidän kontekstissa olevat pörriäiset eikä välttämättä sitten jotain ulkomaalaisia kasveja. Sinä olet tietty taas varmaan parempi asiantuntija kuin minä, mutta että ymmärrän sen pointin siitä, että ihmiset olisivat tietoisempia siitä, että mitä sinne laatikkoon laitetaan, jotta sen näin edistäisi sitä luonnon monimuotoisuutta.

    Puhuja 3 [00:24:25]: Nimenomaan, ja juuri, että sitä halua on. Siellä on niitä hyönteishotelleja usein kanssa saattaa löytyä laatikoista, että ihmiset selvästi haluavat tai se on tärkeää.

    Puhuja 4 [00:24:38]: Minun mielestä tuossa on vähän saman tyyppistä kuin mitä tässä minun siirtolapuutarhatutkimuksessani. En nyt tietenkään ihan näitä samoja asioita ole kysynyt ja tutkinut tuossa, mutta se mitä ne viljelijät sanovat, mitä he siitä saavat, että on juuri tätä vapautta, rentoutumista ja virkistymistä, niin en nyt usko, että sieltä jokainen saa ympäri vuoden sitten ne tuotteet itselleen, mutta se puuhastelu ja tekeminen ja siellä oleminen ja joku luontoyhteys, ne ovat niin isoja hyvinvointiia tuovia arvoja, että mielestäni pelkästään jo sen takia, että kaupunkiviljelijä oli se pieni laatikko tai siirtolapuutarha tai vaikka minulla piha, niin se on jo kannattavaa. En minäkään ole hirveän pettynyt, jos nyt ihan koko talveksi ei tullut perunoita kellari täyteen. Se tekeminen siinä ja se omaehtoisuus.

    Puhuja 2 [00:25:36]: Se on ehkä seuraaminen, kun sieltä jotain kasvaa, tai näkee sitä kehitystä.

    Puhuja 1 [00:25:47]: Yksi vehreyden muoto kaupunkitilassa on ollut pitkään siirtolapuutarhat, ja ne koostuvat muutamien satojen neliön suuruisista palstoista, joissa jokaisella on oma pieni mökki. Mona, sinä tutkit pro gradussasi Turun kupittaa siirtolapuutarhaa. Milloin ja miksi siirtolapuutarhat ovat aikoinaan syntyneet kaupungeihin?

    Puhuja 4 [00:26:09]: Suomessa on ensimmäinen siirtolapuutarha perustettu vasta 1915. Sanoin vasta sen takia, jos katsomme, mistä ne ovat lähteneet, niin katsotaan, että ne olisivat lähteneet jo Saksasta 1800-luvulta ja sitten ne olisivat tulleet Tanskaan ja Ruotsin kautta Suomeen vähän niin kuin suurin osa kulttuuriilmiöistä tulee Ruotsin kautta Suomeen ainakin siihen aikaan. Osa vetää yhtäläisyyksiä ja tämmöisiin köyhäin puutarhoihin, joita 1700-luvulla on ollut Euroopassa. Kaupungissa on vähävaraisia, joiden ravinnon saantia on haluttu lisätä sillä niin, että on annettu pieniä palstoja viljeltäväksi. Suomessakin on tämän tyyppistä jo itse asiassa tuossa samalla paikalla, missä tuo siirtolapuutarha ja Kupittaan puisto ovat tällä hetkellä, niin siellä on ollut sotien aikaan ihan perunapeltoa sen takia, että ihmiset saisivat oikeasti ruokaa. Mutta tämmöinen varsinainen siirtolapuutarhailmiö lähtee 1800-luvulta, saapuu Suomeen 1900-luvun alussa, ja niitä perustellaan sitten Tampereelle, Helsinkiin ja ensimmäinen Turkuun Kupittaalle silloin 1934.

    Puhuja 1 [00:27:15]: Onko nämä kuitenkin ollut työväenluokkainen ilmiö?

    Puhuja 4 [00:27:20]: Joo. Minun mielestäni, kun minä tutkin tätä. Jännittävä oli se, kun minä olen jotenkin aina ajatellut, että tämä liittyy puhtaasti ruoantuotantoon, että siitä ihmiset nyt saavat lisää ruokaa, mutta Suomessakin ne ovat olleet pitkään sosiaalihuollon alaisuudessa. Eli sillä tavalla se köyhäinhuoltoidea on siellä ollut semmosena pohjavireenä, että niitä on tarjottu työläistaustaisille ja haluttu, että työläisillä on joku hyödyllinen paikka, missä viettää aikaa. Ne ovat yleistyneet Suomessa kahdeksan tunnin työpäivän yhteydessä. Eli siinä on nähty vähän tämmöinen, että työläisillä kun sitä vapaa-aikaa nyt tuli, niin käyttäkööt sen hyödyllisesti. Mutta sitten toisaalta siinä on ollut myös tämä ravinto ja sitten myös se, että asunnot olivat ahtaita ja epähygieenisiä, joten semmoinen ulkotila, missä koko perhe saattoi yhdessä viettää aikaa, sen katsottiin myös voimistavan sitä perheyhteyttä ja saavan siitä merkitystä elämäänsä. Suomessa nyt sitten tietysti, jos katsoo koko tämän siirtolapuutarhan historiaa, niin se ei ole vain työläinen ilmiö, mutta se alku on selvästi siellä.

    Puhuja 1 [00:28:26]: Turussa on vuosien ajan puhuttu Kupittaan siirtolapuutarhan kohtalosta, ja tuo kyseinen puutarha on perustettu 1934, ja se sijaitsee ison kauppakeskuksen vieressä. Viime syksynä päätettiin, että puutarhan toiminta saa jatkoa. Mitä siirtolaputarha antaa kaupunkilaisille? Mona, sä voisit ehkä aloittaa.

    Puhuja 4 [00:28:47]: Joo, minä haluan heti sanoa tästä, että nyt sen kohtalo on turvattu, niin eiköhän Turussa viime viikolla sitten kirjoitettu heti, että huomio, valitukset ovat vielä menossa. Siitä merkinnästä on valitettu, että lähinnä kai siihen suuntaan, että haluttaisiin sille vahvempi merkintä. Nyt se siirtolaputarhan merkintä sisältää myös tämmöisen virkistysaluemerkinnän, mikä tarkoittaa, että osa siitä saatetaan uhrata jollekin muulle kuin viljelytoiminnalle. Sille haluttaisiin vielä vahvempi pelkkä siirtolaputarhan merkintä. Mitä se tarjoaa kaupunkilaisille? Varsinkin sellaisella sijainnilla kuin Kupittaa, niin se on semmoinen nopea pääsy vehreyteen. Vaikka siinä vieressä on tuo Kupittaan puisto, niin se on vähän erilainen viheralue. Meillä ehkä kaupungeissa ihaillaan vähän semmoista hygienistä otetta, mikä osaltaan on ymmärrettävää, mutta sitten, kun se ulotetaan myös viheralueisiin, niin siinä voi olla tuloksena vähän semmoista nurmikenttää, missä on sitten tiettyä yhtä lajia kauniisti riveihin istutettuna. Siirtolaputarha antaa ensinnäkin esteettisesti vähän erilaisen maiseman, ja sitten se antaa muillekin aisteellisella tuoksullisesti ja kokemuksellisesti, koska ihmiset saavat itse, nämä viljelijät, rakentavat niistä omista pienistä palstoistaan sellaisia kun he haluavat. Ja sitten sen kautta, kun siellä saa olla vähän enemmän vapaasti, niin siellä luo paikkoja myös kaupunkieliöstölle, eli luonto voi paremmin. On hirveän hauska ajatus, että meillä olisi vaikka siellä puistossa aina joku lintu laulamassa puussa, mutta jos ei meillä ole pieneliöitä, niin meillä ei ole myöskään lintuja. Ja sitten, jos meillä ei ole lintuja, niin meillä ei ole myöskään kettuja ja niin edelleen. Siirtolaputarha antaa kaupunkilaiselle semmoista monimuotoisuuden kokemusta, ainakin näin minä haluaisin uskoa itsekin. Ja sitä, mikä tässä aiemmin jo vähän sivuttiin, että juuri se vapaus, rentoutuminen ja virkistyminen, niin se oli semmoiset... Tein siis gradun perustuen arkistovastauksiin, koska en koronan takia päässyt kentälle, niin ne olivat 2016–2017 kerättyjä vastauksia, hiukan tavallaan jo vähän vanhempaa materiaalia, mutta sillä tavoin kuitenkin vielä ihan pätevää. Se, miten he itse kuvailevat sitä, mitä se heille antaa, on juuri se kokemus semmoisesta, että saan tehdä mitä vain.

    Puhuja 1 [00:31:08]: Pakko mainita, että olen kuullut, että jollaikin on ollut aika pitkiäkin suhteita niihin tiettyihin palstoihin siellä siirtolaputarhassa. Jotkut on saattanut olla vuosikymmeniä siinä samalla palstalla?

    Puhuja 4 [00:31:24]: Joo, tuossa aineistossa 70–80-luvuilta olleet vanhimmat, ja toki siellä sitten vaihtuvuuttakin on. Kupittaan tapauksessa on tietenkin se, että sen kohtalo on koko ajan ollut vähän vaakalaudalla. Jos sopimus on viideksi tai kymmeneksi vuodeksi, sitä mökkiä on voinut vaikea myydä. Se voi olla myös se, minkä takia se on saattanut jäädä sen tietyn henkilön haltuun, että sitä ei ole helppo siirtää eteenpäin. Mutta minusta tuntuu, että tämä tilanne on alkanut vaikuttaa siltä, että sillä on tulevaisuus, niin siellä on myös alkanut liikkua ne mökit eri tavalla. Mutta kyllä siellä on näitä pitkiä. Ja sitten oli myös haastateltu sellaisia, jonka vaikka äiti oli omistanut sen tai perhe, ja sitten he olivat jatkaneet sen jälkeen.

    Puhuja 3 [00:32:09]: Mitä sinä olet mieltä siitä sosiaalisesta puolesta siellä, noissa laatikoissa on jonkin verran, mutta sitten siellä monivuotisilla vuokrapalstoilla siirtolapuutarhassa, onko se sellainen yhteisö?

    Puhuja 4 [00:32:27]: Joo, sieltä tuli oikeastaan pelkkästään positiivista. Sanottiin, että se on sellainen paikka, missä voi pyytää keneltä vain apua, ja tuntee naapurit, ja aina joku on siinä ja voi jutella. Mutta sitten toisaalta myös sillä tavoin, että jos ei halua olla sosiaalinen, niin saa olla rauhassa, mutta se tuntuu turvalliselta. Eli kyllä aivan ehdottomasti se sosiaalinen puoli on siinä kanssa sellainen, mikä tukee sitä hyvinvointia. Ja sitten nämä haastattelut oli tehty huhtikuussa molempina vuosina ja päiväsaikaan, joten luultavasti, jos mietitään, keitä siellä on paikalla, niin on ollut vähän vanhempaa väestöä, että tästä ehkä puuttuu sellainen työssäkäyvän väestön ääni. Aika moni näistä sanoo, että kun he asuvat kerrostalossa ja ei ole mitään mökkiä, ei ole mitään pihaa tai ei ole enää pihaa, niin se oli myös tällainen syy lähteä sieltä omasta asunnosta johonkin pois ihmisten keskuuteen, niin siinä myös se sosiaalinen puoli korostui.

    Puhuja 2 [00:33:27]: Jotenkin tekee mieli palata vielä tähän kysymykseen siitä, että kenellä on päässyt näihin siirtolapuutarhapalstoihin, vai miksi näitä kuuluu kutsua? Ajatuksena siitä, että kun tuo Kupittaa ehkä vakinnuttaa sen asemansa ja tulee vaihtuvuutta, eurooppalaisista kaupungeista, joista tiedetään ainakin, että on tullut sellaista vihreätä gentrifikaatiota, eli sellainen ilmiö, jossa näiden kaupunkikeskustassa olevien eksklusiivisten viherympäristöjen hintataso alkaa nousta todella korkealle, silloin näitä hankkivat sitten tietyt ne, joilla on mahdollisuus ja varallisuus siihen, että pystyy kaupunkikeskustasta saamaan käsiinsä oman vihreän tilansa, jossa voi sitten toteuttaa niitä omia tavallaan haaveitaan. Osaatko sanoa tähän jotain?

    Puhuja 4 [00:34:32]: Ehkä Kupittaan tilanne on kääntäen ollut positiivinen siinä mielessä, että koska se on ollut uhan alla, niin siellä on saanut sitten viljellä ne, jotka ovat halvalla sen halunneet ostaa. Turussa on kuitenkin myös Peltola ja Illoinen, ja välillä minä katson ihan vain mielenkiinnosta niitä hintoja, niin kyllähän se nyt on aika hurjaa, että sillä hinnalla kun ympäryskunnista voisi saada omakotitalon, niin pitää maksaa siirtolapuutarhamökistä. Kupittaalla on myös se, että siellä on aika paljon sitä korjausvelkaa, ja jos olette käyneet, niin ne mökit ovat hyvin pieniä, että nehän ovat lähes sellaisia puutarhan vajoja, niissä ei ole mukavuuksia. Sen puolesta niissä ei välttämättä hinnat eivät tule pomppaamaan ihan niin hillittömiin hintoihin kuin vaikka Helsingissä, missä ne tosiaan toimivat ihmisten mökkeinä. Ja kuitenkin on tämä, että jos siellä ei ole mitään lämmitystä ja siellä ei saa talviaikaa asua, niin voihan se olla, että ne hinnat pomppaa. Näkisin, että Kupittaassa on ehkä se, että ainakin vähän aikaa se korjausvelka ja niiden pienuus. Ja sitten osa ihmisistä, niin se keskustan läheisyys ajaa taas pois. Osa haluaa sieltä vaikka Peltolasta, mikä on vähän syrjempää.

    Puhuja 1 [00:35:41]: Tuo on ihan mielenkiintoinen kuvailu, koska ajattelen, että siirtolaputarhaan, missä olen käynyt, on Kupittaan siirtolapuutarha, niin en ole ajatellut tosiaan, että niitä on niin erilaisia. Tuo on ainoastaan yksi muoto, että ne ovat ei-talviasuttavia, mutta ne on siis monessa paikkaan myös, että ne voi olla talviasuttavia.

    Puhuja 4 [00:35:58]: No ei oikeastaan Suomessa. Peltolasta on jotain vanhempia tutkimuksia, joissa on haastateltu juuri sodan jälkeisistä ajoista, niin vaikka niissä ei saanut asua, niin niissä asuttiin, koska oli asuntopula, ja sitä vähän ehkä katsottiin läpi sormien. Mutta varsinaisesti Suomessa ei oikein ole sellaisia. Niissä on yleensä kesävesi, mikä menee päälle tässä keväällä ja katkaistaan syksyllä. Peltolassa on rakennettu huusseja ja jossain vaiheessa melkein jo saunojakin, mutta niitä sitten jossain vaiheessa purettiin. Mutta Kupittaallla ne palstat ovat pieniä, mökit ovat pieniä, niin se ehkä tulee pysymään enemmän sen muotoisena kuin se nyt on.

    Puhuja 1 [00:36:37]: Me olemme puhuneet laatikkoviljelystä ja siirtolapuutarhoista, mutta miten te kolme näette tulevaisuudessa vehreyden merkityksen kaupungissa laajemmin? Nora voisi ehkä aloittaa.

    Puhuja 2 [00:36:54]: No joo, kiitos. Kun me ajattelemme näitä haasteita, mitä meillä on globaalisti, ilmastonmuutos, biodiversiteettikriisi erityisesti, niin kaupunkivihreillä on kyllä yhä tärkeämpi rooli kestävyysmurrosten aikaansaamiseksi. Kaupungit ovat aktiivisia toimijoita, tai on oltava näiden haasteiden ratkaisemiseksi. Meillä on siis esimerkiksi globaali biodiversiteettikriisi, neljäsosaa lajeista täällä planeetalla uhkaa sukupuutto. Tavallaan nyt on havahduttu siihen, että kaupunkien vihreä infrastruktuuri, mikä tarkoittaa viher- ja vesialueita kaupungeissa, eli puistoa, vettä tai metsiä ja näin poispäin. Kaikki se kaupunkiluonto kokonaisuutena, niin sillä on iso merkitys luontokadon pysäyttämisessä. Meitä ohjaa muun muassa EU:n biodiversiteettistrategia, ja tässä strategiassa yhtenä tavoitteena on, että kaikki kaupungit, joissa on yli 20 000 asukasta, niin kaikki nämä kaupungit Euroopassa laativat tällaisen aika kunnianhimoisenkin vihreyttämissuunnitelman. No sitten me voimme ajatella näin, että miten relevanttia tämä on meidän kontekstissa, että Turku ja suomalaiset kaupungit, ja ylipäätään pohjoismaiset kaupungitkin, on aika vihreitä. Meillä on kaupungistuminen tapahtunut verrattaen myöhään. Jos vaikka nyt ajattelee jotain Keski- tai Etelä-Euroopan kaupunkeja, niin meillä on aika erityyppiset kaupunkien kehityskulut. Mutta sitten toisaalta jotkut eurooppalaiset tutkimukset osoittavat sen, että on myös näitä tällaisia hälyttäviä laskevia trendejä viheralueitten määrässä meidän kaupungeissamme Pohjoismaisessa kontekstissa. Samanaikaisesti kaupunkien väestö kasvaa jatkuvasti. Myös Turussa on mielestäni ennustettu, että seuraavan 20 vuoden aikana tulee 10 prosenttia enemmän asukkaita. Sitten tulee se kysymys siihen, että tiivistetäänkö vai laajennetaanko. Tätä ohjataan kaupunkisuunnittelun ja politiikan keinoin. Meillä kaupunkisuunnittelu ylipäätään on aika tehokasta sinänsä. Mutta ottaen huomioon nämä kaikki kuviot ja nämä paineet, mitkä EU-tasolta tulee biodiversiteettistrategian myötä, niin kyllä se viherinfrastruktuurin säilyttäminen ja kehittäminen on otettava vakavasti myös täällä meidän kontekstissamme. Myös tämä Euroopan Unionin ennallistamisasetus edellyttää sitä, että me jopa lisäämme viherinfraa täällä kaupungeissa. Tässä haluaisin nostaa esiin semmoisen tärkeän näkökulman siihen, että kaupunkivihreää voi olla määrällisesti enemmän, mutta meidän pitäisi kiinnittää myös huomiota siihen laatuun. Vähän niin kuin Mona nostit aikaisemmin esiinkin, että monesti kaupungeissa viherympäristöt voivat olla tämmöisiä puistoja, jotka voivat olla aika kliinisiä tai rakennettuja ja ne tukevat tietyntyyppisiä toimintoja, vaikka kiipeilyteelineitä tai jumppalaitteita tai muuta, nämä meidänkin tutkimustulokset osoittavat sen, että ne hyvinvointiin kytkeytyvät luonnosta saatavat hyödyt, niiden moninaisuus tulee parhaiten esiin rikkaammissa luontoympäristöissä. Meidän pitäisi kaupungeissakin olla sitä, voinko sanoa villiä luontoa, tai semmoista ei niin suunniteltua ja rakennettua viherympäristöä? Sitten on yksi ehkä toinen iso kysymys on, että me olemme tähän mennessä kehitäneet kaupunkeja ihmisen näkökulmasta. Ihminen on ollut kautta historian fokuksessa kaupunkien kehittämisessä, ja nyt me ikään kuin tarvitsisimme sellaisen muutoksen tähän ajatteluun, että miten me saisimme suunniteltua sellaisia kaupunkeja, jossa kaupunkivihrejä ja viherverkostoja kehitetään siten, että ne edistäisivät sekä ihmisen että luonnon hyvinvointia. Eli meidän pitää ottaa sen luontokato- ja biodiversiteetin kysymys vakavasti monilaisuuden näkökulmaan.

    Puhuja 1 [00:41:36]: Tuossa oli monesta näkökulmasta asiaa kyllä pohdittu. Mitä Laura ja Mona, mitä mietitte?

    Puhuja 4 [00:41:45]: Samaa mieltä, että se on kaupunkien elinehto on se vehreys ja juuri se monimuotoinen vehreys. Mielestäni aika hyvin noissa haastatteluissa, mitä minä tutkimuksessani käytin, tuli esiin se, että ei tämmöistä siirtolapuutarhaa saa poistaa, se ei ole vaihtoehto, ja niitä tarvitaan lisää. Se olisi se suunta. Ja jos sanotaan, että tämmöinen kaikki kaupunkien infra on kallista, vaikka puistokin, niin eikö siinä kaikki voittaisi, kun annettaisiin ihmisille enemmän sitä, että sitoutetaan ihmisiä paikkaan ja siihen tekemiseen, ja ihmiset saavat merkitystä ja saadaan monimuotoisempaa luontoa? Meidän lähellä on noita viljelylaatikoita, niin minä ainakin nautin enemmän siitä, että on semmoista jotain muuta kuin vaan tasaista nurmikkoa, että sitä soisi enemmän.

    Puhuja 3 [00:42:41]: Nimenomaan. Ja sitten se saatavuus, että tosiaan niitä ei tarvitse olla aina valtavia puistoja jossain, vaan että voi olla nyt pienempiä, ja sitten kun siihen pieneen, miksi sitä kutsutaan, taskupuistoon? Taskupuistoon laitetaan pari laatikkoa, niin se tuo jo hyvinvointia, se tuo semmoisen paikan, mihin voi mennä levähtämään ja nähdä muuta kuin betonia. Tämmöisten pienten viljelylaatikoiden ja puiston hyöty on nimenomaan kaikista tärkein niille, joilla ei ole niitä omia pihoja. Ja se tuli siinä meidänkin aineistossa, että nimenomaan tuoda niitä, mitä tästä on puhuttu, että tulee tiivimpiä kaupunkeja mahdollisesti, niin niiden omien pihojen määrä ehkä sitten vähenee. Ja silloin tarvitaan näitä, mitä voidaan jakaa, ja kaikki olla siellä entistä tärkeimpiä.

    Puhuja 1 [00:43:44]: Kyllä, ja saada sosiaalisia kontakteja samaan, kun jaetaan sitä tilaa. Nyt semmoinen kysymys, mihin kaipaisin villejä vastauksia. Miten Turun kaupunkia voisi kehittää, tai miten me voisimme kehittää kaupunkia vehreyden näkökulmasta? Voi olla ihan hyvinkin erilaisia pieniä, suuria toiveita, ajatuksia. Mitä teillä on semmosia, mitä toivoisitte? Onko Lauralla joku?

    Puhuja 3 [00:44:21]: Minä varmaan laittaisin niitä laatikoita vain joka paikkaan. Ja nimenomaan, kun puhuttiin siitä vähän kliinisestä ja siitä monilaisesta näkökulmasta, että tuotaisiin sitä monimuotoisuutta kaikkialle. Mun mielestä se on todella kurjan näköinen se ruohokenttä, ja niitä on todella paljon, ne ovat todella isoja, ja tietysti semmoisia tarvitaan harrastamiseen, että voitaisiin tuoda sinne ja ottaa hyötykäyttöön kaikki semmoiset alueet, jotka ovat ehkä jättömaata kaupungeissa ja sellaista. Ja niitä ihmiset ottavat myös omakseen ja käyttävät. Tavallaan sekin on kiva, että on sellaista alueita, joille ei ole mitään suurta tarkoitusta, vaan se jätetään ihmisille keksittäväksi. Ja myös on jotenkin kiva se ajatus, että muutettaisiin sitä kaupunkilaisuutta, että me olemme kuluttajia, mutta sitten meidät nähtäisiin myös enemmän semmoisena tuottajanakin, että me tuotettaisimme myös sitä ja otettaisiin niitä viherkattoja, missä voi kasvattaa ruokaa ja kaikki tämä tila, mitä on, niin siihen viljelyyn.

    Puhuja 1 [00:45:46]: Miten sinä näet, Mona, miten me voisimme kehittää Turkua?

    Puhuja 4 [00:45:49]: No, minä haluan ehkä puhua kaupungeista yleensä. Tässä siirtolapuutarhan yhteydessä tuntuu, että vastakkain karkeasti ottaen on raha ja luontoarvot. Niin ehkä ylipäätänsä kaupunkeja pitäisi enemmän ajatella semmoisena, että ne on asukkaita varten. Ei niinkään, että on hieno suunnitelma, minkä avulla sitten houkutellaan varakkaita veronmaksajia, koska se on aika hypoteettista, varsinkin, jos se alta sitten tuhotaan luontoarvoja. Niitä ei voi laittaa vastakkain, että ymmärrän, että kaupunkia pitää kehittää myös, että jotain vau-elementtejä on, ja niistä tulee sitten hienoa maamerkkejä. Ehkä ne houkuttelevat sitten tietynlaista porukkaa. Jotenkin lähettäisiin siitä, että kaupunki on asukkaita ei kuluttajia varten. Sinne se vehreys sopisi, koska se on sellainen paikka, johon luontoa voi mennä lepäämään siitä kaikesta muusta. Ei tarvitse aina olla tuottava, ei tarvitse aina olla kuluttaja, ei tarvitse olla yhtään mitään, että luonnossa voi sitten vaan olla ihminen.

    Puhuja 3 [00:47:02]: Laudata akkuja.

    Puhuja 2 [00:47:06]: Ihana. Minulla on tässä nyt kaksi ajatusta. Toinen on ei niin villi, mutta haluan tämän kuitenkin sanoa, kun tämä kumpus tuolta meidänkin tutkimustuloksista, että olisi todella tärkeää, että meillä olisi pyöräilyreittejä ja tehokkaat julkisen liikenteen yhteydet, jotka tekisivät sen, että kaupungista on helppo myös mennä sellaisille alueille kaupungin ihan välittömässä läheisyydessä, jotka tarjoavat niitä rikkaita luontokokemuksia. Eli se, että pääsee myös helposti ulos kaupungista jollain muulla kuin omalla autolla, niin tämmöinen luonnon saavutettavuus, se on todella tärkeä asia kehittää. Me huomasimme, että Turussakin on pullonkauloja tähän liittyen. Mutta sitten olen nyt tästä kaupunkiviljelyn teemasta ihan innostunut ja vähän tätä muutenkin pohtinut viime aikoina, mutta nyt vielä kun olemme tässä keskustelleet näistä laatikoista ja muusta, niin minun mielestäni olisi upeata saada aikaiseksi sellainen kaupunkiviljelyn vallankumous, että me Turussa kaupungin alueilla, mutta myös yksityisillä pihoilla, viljeltäisiimme huomattavasti enemmän. Otettaisiin käyttöön sitä viheraluetta, mikä on sinänsä tavallaan käyttämättömänä, viljelykäyttöön tai kukkien kasvatukseen, kukkaniitty-projekteihin ja muuhun. Ja mä näen, että tämä voisi olla myös semmoista, että olisi tehokkaampi tietoa tarjolla siitä, että miten, niin olisi helpompi innostua kuin olisi jonkinnäköistä ohjeistusta siitä, että tee näin, helpot ohjeet. Sitten voisi olla vaikka joku tämmöinen digitaalinen alusta, vaikka appi, niin ihmis voi jakaa onnistumisia tai kysyä joltain toiselta viljelijältä neuvoja, että tämmöistä yhteisöllisyyttä digitaalisessa ympäristössä, koska ei välttämättä aina ole oman takapihan tai jonkun pienen pläntin ympäristössä niitä muita viljelijöitä, ellei sitten ole kyse juuri tämmöisestä palsta-alueesta tai muuta. Ja sitten tavallaan tämä kaikki kytkeytyisi siihen luontoyhteyden vahvistamiseen, mikä on hirveän tärkeää näiden kestävyysmuodosten kanssa aikaansaamiseksi. Meidän pitää ymmärtää se arvo, mikä luonnollisilla biodiversiteetilla on, jotta ne ajatukset sen suojelemiseksi myös vahvistuvat. Ja jos viljelee jotain tuotteita ja näkee, mistä ne tulevat, niin se pistää ehkä myös pohtimaan, että kun kaupassa on muovissa pakattuna joku vihannes, että miten tämä on päätynyt tänne. Ja sitten toisaalta näitä tämmöisiä monenlaisia hyvinvointihyötyjä seuraa sitä kasvua tai muuta. Minulla on yksi väitöskirjatutkija, jota ohjaan, Johanna Jämsä, niin hän tekee tutkimusta hirvittävän mielenkiintoisesta teemasta, ja se kytkeytyy tämmöisiin vähemmän tutkittuihin hyvinvointihyötyihin, kun me tiedämme nämä fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin edistämisen, mutta Johannan työ pureutuu vielä tämmöisiin eudaimonisiin pitkän ajan hyvinvointihyötyihin, miten luonto tuo perspektiivejä elämään tai kasvattaa sinun sopeutumiskykyä ja muuta. Minä näkisin, että tämmöisessä kaupunkiviljelyn vallankumouksessa olisi ratkaisu moniin ongelmiin.

    Puhuja 4 [00:50:48]: Tuo on muuten mielenkiintoinen, kun minä osan itse tämmöisellä pientaloalueella, ja ajattelen, että siinä sitä ihmisillä on pihaa, ja useinhan niissä nyt on, kun tuo on vanha alue vielä, niin siellä on ne omenapuut ja marjapuskat ja muut, mutta hämmentävän paljon se on myös semmoista autiomaata, että siellä on tosiaan ne omenapuut ja puskat ja sitten on se nurmikko. Minä toivon, että minä voin viedä tätä viljelyn ilosanomaan, että joku naapuri aina välillä pysähtyy ja kysyy, että teillä on tuommoista tossa, että miten tuota kasvatetaan, ja täytyy sanoa, että minäkin laitoin kesäkurpitsan. Minä en nyt ihan koko kunniaa voi ottaa, mutta minusta on niin ihanaa, että sitten ihmiset pysähtyy jakamaan sitä tai kysymään, että mitä teillä on tuossa, kun meillä ei olekaan vain se nurmikko, että vaikka minä samaan aikaan pelkään, että meillä ei ole tarpeeksi siisti piha kaupunkiin, koska siellä on vähän sitä lehteä ja risua ja hevosenlantaa ja kaiken näköistä siellä on. Ja projektit ovat koko ajan kesken ja sekaisin, mutta myös se vehreys, mikä sieltä tulee, on aivan erilaista kuin se, että olisi vaan siinä se nurmikko siellä omenapuiden alla. Niin tämä olisi ehkä myös juuri, niin kuin sanoit, että olisi sitä matalan kynnyksen neuvontaa, että ihan tämmöisen oman pihan omistajalle, että on se sitten pieni rivitalo tai sitten vähän isompikin, että mitä voin tehdä, vaikka ei haluaisi itse koko ajan tehdä, mutta vaikka se niittysiemenseos sinne tai jotain tämmöistä, millä edistää sitä terveellisempää kaupunkiluontoa.

    Puhuja 3 [00:52:17]: Ja minä tiedän, että Ruotsissa on ollut tämmöinen tämäntyylinen ohjelma, että miten ihmiset voivat lisätä monimuotoisuutta omilla pihoillaan, ja se onnistui todella hyvin ja he saivat ihan mielettömiä tuloksia siitä, miten paljon ihmiset innostuivat ja tekivät, ja kuinka paljon siitä tuli hyötyä ja hyönteisiä. Ehkä sieltä Ruotsista tulee taas tämmöinen kulttuuri. Laatikkoviljelijöillä on oma Facebook-ryhmä, ja se on todella aktiivinen kesällä, ja meidän tutkimuksestammekin tuli esille se, että he pitivät sitä tosi tärkeänä. Se, mitä sanoit, että appi, niin joku tämmöinen, missä voi jakaa ja näyttää, laittaa kuvia ja saada vinkkejä. Se toi myös sitä iloa.

    Puhuja 2 [00:53:09]: Ja se semmoinen sosiaalisuus on varmaan yksi iso tärkeä osa sitä. Toisaalta ne avut ja vinkit, mutta sitten se yhteisö siinä, että joku muukin tekee samaa asiaa kuin minä. Me ihmiset ollaan kuitenkin lähtökohtaisesti sosiaalisia.

    Puhuja 3 [00:53:28]: Kyllä.

    Puhuja 1 [00:53:30]: Tässä on tullut nyt aika hyviä näkökulmia. Minä olen imenyt tätä vehreyttä koko ajan tässä keskustelussa. Minä luulen, että minä taidan lähteä kotiin vaihtamaan kukkiin multia ja hakemaan sitä vehreyttä kanssa. Kiitos teille kaikille todella paljon keskustelusta. Meillä oli tänään mukana apulaisprofessori Nora Fagerholm maantieteestä, tohtorikoulutettava Laura Tuominen biologiasta ja pro gradussaan Kupittaan siirtolaputarhoja tutkinut Mona Siro etnologian oppiaineista. Minä kiitän myös kuulijoita. Ja tervetuloa ensi kuussa taas uudelle Tiedelinjalle kuulolle. Kiitos.

    Puhuja 2 [00:54:05]: Kiitos.

    Puhuja 3 [00:54:05]: Kiitos

    Puhuja 4 [00:54:05]: Kiitos.

    Suuri tuntematon Kiina

    Kiina on sekä väkiluvultaan että bruttokansantuotteeltaan maailman suurin maa, maapinta-alaltaan maailman kolmanneksi suurin valtio ja sen historialliset juuret ovat syvällä: arkeologit ovat löytäneet merkkejä Keltaisenjoen laakson aluetta asuttaneita maanviljelijöistä 9000 vuoden takaa. Suuruudestaan huolimatta Kiina on meille yllättävän tuntematon. Kiinaa, sen historiaa, nykypäivää, kieltä ja kulttuuria, asemaa maailmassa ja tulevaisuuden haasteita avaavat Turun yliopiston Itä-Aasian tutkimus- ja koulutuskeskuksen johtaja, professori Lauri Paltemaa, valtio-opin erikoistutkija Liisa Kauppila sekä kieli- ja käännöstieteiden laitokselta kiinan kielen yliopisto-opettaja Hanna Holttinen.

    >>Kuuntele Tiedelinja
     

    Ohjelman tekstivastine:

    Juontaja Erja Hyytiäinen: Tervetuloa Tiedelinjalle. Tänään meillä on aiheena Kiina, tuo suuri, mutta yllättävänkin tuntematon maa meille. Aiheesta ovat keskustelemassa Turun yliopiston Itä-Aasian tutkimus- ja koulutuskeskuksen johtaja professori Lauri Paltemaa.

    Professori Lauri Paltemaa: Päivää.

    Juontaja Erja Hyytiäinen: Ja valtio-opin erikoistutkija Liisa Kauppila. Yhteiskuntatieteellisestä tiedekunnasta olette molemmat.

    Erikoistutkija Liisa Kauppila: Päivää.

    Juontaja Erja Hyytiäinen: Ja sitten humanistisesta tiedekunnasta kieli- ja käännöstieteiden laitokselta kiinan kielen yliopisto-opettaja Hanna Holttinen.

    Yliopisto-opettaja Hanna Holttinen: Päivää.

    Juontaja Erja Hyytiäinen: Ja tervetuloa kaikille. Alotetaan tiedelinjalle perinteisellä tavalla siitä, että mistä näkökulmasta teistä kukin Kiina katsoo. Ja alotetaanko vaikka sinusta Lauri?

    Professori Lauri Paltemaa: Niin. Mä luonnehtisin itseäni… historiantutkijana, mut myös valtio-oppineena. Et mulla on sekä historian tutkinto, että valtio-opin tutkinto ja mä… lähestyn Kiinaa nimenomaan Kiinan oman ajan historian ja nykyhetken politiikan tutkimisen kautta.

    Juontaja Erja Hyytiäinen: Ja siitä kuulemme hetken päästä lisää. Entäs Hanna?

    Yliopisto-opettaja Hanna Holttinen: No me tietysti tutkitaan tai tarkastellaan Kiinaan sieltä kielitieteen näkökulmasta. Etenki et miten se kieli toimii ja mitä sen kielen kautta voidaan sanoa siitä, että mitä vaikka siellä Kiinassa tapahtuu tai vaikka et mitkä on semmosia Kiinassa kuumia keskusteluaiheita ja miten niistä viestitään, millaista se vuorovaikutus on. Ja sitte tietysti myös ihan sellaisiakin asioita voidaan tutkia, että millaset vaikka mainoslauseet toimii sitten kiinalaiselle yleisölle.

    Juontaja Erja Hyytiäinen: Mielenkiintosta. Mutta Liisa, kerro sinä sinun näkökulmasi.

    Erikoistutkija Liisa Kauppila: Joo, elikkä mä oon omassa tutkimuksessa kiinnostunut Kiinan talouden ulkosuhteista, Kiinan taloustoiminnasta sen rajojen ulkopuolella ja oikeastaan vois sanoa, että mä oon kiinnostunut siitä, että mitä kiinalaiset yritykset tekee ulkomailla ja miten Kiinan hallitus pyrkii edistämään omia poliittisia intressejään talouden keinoin. Käsitteellisellä tasolla vois ehkä sanoo, että oon kiinnostunut poliittisesta taloudesta ja geoekonomiasta. Et mul on myös tausta Kiinan tutkimuksessa ja kansainvälisissä suhteissa ja sitten mulla on myös tulevaisuuden tutkimuksen tutkinto. Eli katson myös sit siitä näkökulmasta näitä ilmiöitä.

    Juontaja Erja Hyytiäinen: Eli hyvinkin monipuolinen kattaus meillä täällä tänään. Yksi kimmoke tälle ohjelmalle oli tossa viime syksynä. EU jako tommosta EU horizon rahoitusta ja tavoitteena siinä nimenomaan oli se, että Euroopassa tunnetaan nyky Kiina aika huonosti ja etsittiin hankkeita, jotka vastaisivat tai antaisivat vastauksia ja tutkisivat aihetta.

    Rahoitusta sai kaksi hanketta. Toinen niistä oli tämmöinen reconnect Chine, jossa oli mukana tutkijoita 12:sta eurooppalaisesta maasta. Ja Suomesta mukana on Itä-Aasian tutkimus- ja koulutuskeskuksen tutkijat. Elikkä Laurin… putiikin tutkijat.

    Lauri, emmekö me tunne Kiinaa?

    Professori Lauri Paltemaa: Niin. Pitäiskö lähteä ensinnäkin kysymään, et mikä se ”me” olemme tässäkin tapauksessa?

    Kiina on tällainen suuri tuntematon, ainakin suurelle yleisölle ja myös aika pitkälle poliitikoille ja jopa liike-elämälle Euroopassa ja lännessä yleensä. Mut Kiinan ei tarvitsisi olla niin, koska Kiina ei ole mitenkään erityisen mystinen valtio. Se on vaan jätetty sivuun länsimaissa, niin myös Suomessa, mut muuallakin yleensä kouluopetuksessa aika tehokkaasti. Ja sitä mystisoidaan mun mielestäni vähän liian paljon. Sen rakenteet ja toimijat on täysin selvitettäviä ja jopa järkiperäisiä useimmiten. Mutta kun meidän koulujärjestelmämme ja mediamme ja ylipäätänsä menee elämämme ei ole erityisen keskittynyt ulkomaihin yleensäkkään, niin Kiina kyllä jää niissä yleensä aika vähälle huomiolle. Ja nyt se nyt on sitte ottamassa sitä asemaansa myös meidän huomiokentässämme enemmän, koska se on nousemassa suurvallaksi.

    Juontaja Erja Hyytiäinen: Onko teillä… Minkälainen tuntuma Liisalla ja Hannalla on, onko Kiina tuntematon?
     

    Erikoistutkija Liisa Kauppila: Mä sanoisin, että ehkä talouden näkökulmasta sitä kiinnostusta ja ymmärrystä alkaa olla enemmän kuin mitä oli vielä sanotaan 10 v sitten. Että sen näkee ihan siinä, että esimerkiksi jo Hesarissa kirjotetaan harva se päivä ajankohtaisista aiheista, Kiina-riippuvuuksista, muusta. Poliittiseen keskusteluun on tullut Kiina-riippuvuus mukaan nyt Ukrainan sodan jälkeen. Et täs on tapahtumassa muutosta, mutta ehdottomasti on samaa mieltä kuin Lauri täst isosta kuvasta kyllä.

    Yliopisto-opettaja Hanna Holttinen: Ja mä myös siinä mielessä‚ et kielen kannalta tietysti se kiinan kieli on meillä aika tuntematon ja siihen liittyy myös sitä semmosta samaa ajattelua, että sitä ei voi mitenkään ymmärtää, koska se on niin vieras ja erilainen, vaikka kiinan kieli on kuitenkin samanlainen kieli, kun moni muukin. Et siinä mielessä‚ että se sen päätarkoitus on se vuorovaikutus ja viestintä. Et ei se oo mitenkään mahdoton oppia, eikä se oo ehkä sitte kuitenkaan sillä tavalla niin mystinen, ku mitä ihmisillä yleensä on siitä se käsitys etenkin sen kirjoitusjärjestelmän takia.

    Juontaja Erja Hyytiäinen: Niin ja yksi merkki tästä kiinnostuksesta on se, että täällä Turun yliopistossa aloitettiin… Oliko se syksyllä -21?

    Yliopisto-opettaja Hanna Holttinen: Joo.

    Juontaja Erja Hyytiäinen: Kiinan kielen opetus ja Hanna sinä olet siellä avainasemissa. Minkälaisen kiinnostuksen kiinan kielen opetus herätti?

    Yliopisto-opettaja Hanna Holttinen:  Kiinan kieli selkeesti kyllä kiinnostaa. Et meillä on ihan mukavasti hakijoita ja sitte on tietysti myös kiinnostusta osotettu muualtaki. Että ihmisiä kiinnostaa se kiinan kieli, mikä on tosi positiivista kyllä.

    Ja sit tietysti, että miks me halutaan opettaa sitä Kiinan kieltä, ni on just se, että päästään tähän, että se me tunnetaan vähän huonosti Kiinaa, että se ymmärtämys Kiinasta ja mitä Kiinassa tapahtuu ja mitä ehkä Kiinassa myös ajatellaan, ni se paranis, et meillä ois myös omasta takaa ihmisiä sitten, jotka osaa tulkita myös sitä kieltä ja sen kielenkäyttöä.

    Professori Lauri Paltemaa: Juuri näin. Mä voisin tähän lisätä, et on hyvin tärkeätä, että me täällä Suomessakin opiskelemme ja opetamme kiinan kieltä, koska aika pitkälle tää on ollu välitteistä. Eli se mitä me ymmärrämme, luulemme tietävämme Kiinasta, se tulee anglo-amerikkalaisesta keskustelusta. En sano, etteikö heidän Kiina-tuntemuksensa olis osittain hyvin syvällistäkin, mut siellä on omat lähtökohtansa. Ja meidän pitää myös oppia tunnistamaan se ja se liittyy tähän näin Kiinan nousuun. Tällä hetkellä siitä on tullut yhä enemmän tärkeätä ymmärtää, et mistä lähtökohdista esimerkiksi amerikkalainen keskustelu koskee Kiinaa, miten se käsittelee Kiinaa. Ja meillä pitää olla omaa kykyäkin myös ymmärtää, mitä kiinalaiset sanoa, mitä nyt kiinalaiset tekstit sisältää ja mistä siinä on kyse. Ja se ei tapahdu pelkästään englanninkielisen tai muiden käännöstekstien kautta, vaan se pitää itse oppia.

    Erikoistutkija Liisa Kauppila: Ja nythän on siis esimerkiks venäjän kielen asemaa, venäjän kielen opetuksen asemaa heikentämässä tosi vahvasti, niin täytyy vaan toivoo‚ et sama ei tapahdu täs nytten Kiinan kanssa, koska se on nimenomaan erittäin tärkeitä tän kokonaiskuvan ymmärtämisen kannalta.

    Juontaja Erja Hyytiäinen: Ja tässä vaiheessa varmaan myös hyvä sanoa, että vaikka tämä kiinan kielen opetus täällä Turun yliopistossa aloitettiin silloin syksyllä -21, niin kiinan kieltä on tuolla Itä-Aasian tutkimus- ja koulutuskeskuksessa opiskeltu jo sitä ennen. Eli tutkijat ovat kokeneet sen, opiskelijat ja tutkijat, tärkeänä kielen opiskeluna. Samoin ku teillä siellä, Lauri, opiskellaan koreaa ja japania.

    Professori Lauri Paltemaa:  Joo, pitää paikkansa. Tosin Turun yliopistossahan kiinaa on opetettu noin niinku aika alkeistason kursseilla ainakin 90-luvun puolivälistä saakka. Se oli kyl kielikeskus silloin, joka sitä teki ja me tosiaan tuolla Itä-Aasian tutkimus- ja koulutuskeskuksessa olemme opettaneet kiinan kielen kursseja ennen kun täällä avattiin tämä todellakin tämä tutkinto-ohjelma. Jatkotasolla, koska me nähtiin et me tarvitaan ihmisiä, jotka osaa sitä paremmin kuin vain pelkästään  perustasolla. Mut me ollaan myös, ihan niinku sanoit, niin opetetaan myös japania ja koreaa. Keski- ja jatkotasolla, koska se on sama argumentti pätee niihin. Ne on hyvin tärkeitä maita meille suomalaisille ja meidän pitää osata mennä sinne suoraan eikä välitteisesti.

    Juontaja Erja Hyytiäinen: Kieli on yksi olennainen tekijä, kun tutustutaan vieraaseen kulttuuriin, toinen on historiaa. Lauri kerrotko vähän, minkälainen maa, minkälaiset asiat Kiinan historiasta näkyvät yhä tänä päivänä siellä?

    Professori Lauri Paltemaa: No tää aika valtava kysymys. Kiinallahan on siis pisin yhtäjaksoinen kirjoitettu historia ja kiinalaiset on hyvin historia tietoisia myös. He ymmärtävät oman sivilisaationsa‚ kulttuurinsa historiansa kautta ja historian vertaukset ja historian tarinat elävät kiinalaisessa kielessä ja Kiinan kulttuurissa ja siinä politiikassa koko ajan mukana. Löytyy koko ajan kiinalaisia sanontoja, pitää ymmärtää kiinalaista historia ja tietää, mihin se viittaa esimerkiks. Ja ne on ihan elävää arkipäivää.

    Kiinassa on myös historian merkitys niinku politiikantutkijana, niin historian politiikka on hyvin tärkeää. Hallitseva puolue Kiinassa, kommunistinen puolue, pitää nimenomaan Kiinan historiaa sen oikeutuksen lähteenä. Siinä miten Kiina on aikoinaan ollut siirtomaavaltojen alistamaan ja miten kommunistinen puolue heidän narratiivissaan on yhtenäistänyt Kiinaa ja nostanut sen jaloilleen ja vie sitä sitten kohti suuruutta tällä hetkellä. Sen se historia on kiinteä osa heidän narratiivia.

    Et Kiinan historia pitää ymmärtää hieman, jos halua niin kuin ymmärtää yhtään mitään Kiinasta. Et nyt se on vain… se on niinku täällä näin länsimaissa nyt kiinalainen tulee tänne näin, niin hänen ois hyvä ymmärtää meidän historiallista taustaa, mistä lähtee tämä länsimaiset arvot ja ajatukset ja meidän kulttuurimme peruspiirteet. Se on aivan sama Kiinassa.

    Juontaja Erja Hyytiäinen: Sinä Hanna asuit pitkän jakson Kiinassa. Huomasitko sinä tämän, mistä Lauri puhui eli historiasta kumpuaa ihan tähän päivään?

    Yliopisto-opettaja Hanna Holttinen: Joo, se on ihan nykypäivää tai jokapäiväistä elämää sillä tavalla, että nää historian tapahtumat toistuu niissä arkipuheissa. Siellä on paljon sanontoja, mitkä kumpuaa jostain paljon kauempaa ja kaikki tietää, mihin niillä viitataan ja missä tilanteissa niitä voidaan käyttää. Ja tietysti myös sitte tälläset historialliset draamat tai televisio-ohjelmat ylipäätään, niin on tosi suosittuja ja siellä vielä toistetaan näitä samoja tarinoita ja vähän niinku tämmösissä modernimmalla tuotannolla. Et kyl se näkyy se historia ihan kaikkialla. Tietysti myös se, että siellä on paljon tälläsiä historiallisia nähtävyyksiä ym., ni sit ehkä tuo sen historian lähemmäks, koska niitä on aika paljon.

    Juontaja Erja Hyytiäinen: Palataan hieman tuohon EU horizon rahoitusta saaneeseen reconnect Chinaan, jonka tavoitteena on lisätä faktoihin perustuvaa tietoa oikeestaan neljällä tämmösellä keskeisellä politiikan alalla. Eli tiede ja teknologia, talous ja kauppa, sisäpolitiikka, ja Kiinan asema maailmassa. Mennään vähän niihin kaikkiin syvällisemmin.

    Eli aloitetaan vaikka tuosta taloudesta ja kaupasta. Liisa, tämä on vahvasti sinun alaasi ja nimenomaan sitä, että miten taloutta käytetään politiikan välineenä. Onko Kiinalla siinä jotain erityisiä piirteitä vai toimitaanko samalla periaatteella kuin kaikkialla muuallakin maailmassa?

    Erikoistutkija Liisa Kauppila: No… sanoisin näin, että on erityisiä välineitä, mutta et sit totta kai tämä kansainvälisen ilmapiirin muuttuminen laittaa Kiinan tekemään asioita, mitä Kiina ei ehkä tekisi muuten. Että totta kai suurvaltapolitiikka ja sen käänteet vaikuttaa tähän. Mut et jos nyt mietitään tätä talouden käyttämistä politiikan välineenä, niin esimerkiks semmosii klassisia esimerkkejä on se, että kun  Liu Xiaobolle annettiin Nobel-palkinto, niin siinä vaiheessa laitettiin norjalaiselle lohelle pakotteet, jota ei lausuttu ääneen, vaan lohen annettiin mädäntyä tullissa ja silllä vaan näpäytettiin Norjaa. Että tän vois esimerkiks antaa tämmösenä esimerkkinä, semmosena kiinalaisena erityispiirteenä tässä.

    Juontaja Erja Hyytiäinen: Ja tuolla itse asiassa, kun valmistauduin tähän, niin lueskelin johdatus Itä-Aasian yhteiskuntiin tämmöstä teosta, minkä meidän tutkijamme ovat tehneet. Lohikäärme, tiikeri ja krysanteemi, joka johdattaa paitsi Kiinaan myös Koreoihin ja Japaniin ja itse asiassa Laurin artikkelista paljastui se, että Kiina on ollut vahva talous. Eli vielä 1800-luvulla Kiina vastasi peräti viidesosasta maailman kokonaistuotannosta ja bruttokansantuote oli maailman suurin. Muut kiri sitten jossain vaiheessa ohitse, mutta -78 käynnistyi talouden modernisaatio ja sen sanotaan jatkuvan yhä. Mitä tapahtui -78 ja mihin siitä on tultu, Lauri?

    Professori Lauri Paltemaa: No lyhyesti silloin Mao oli juuri kuollut -76 ja Kiinan johdossa oli linjaerimielisyyksiä sen suhteen, et miten tästä jatketaan. Jatketaanko vanhalla linjalla, maolaisella linjalla, vai lähdetäänkö uudistamaan taloutta. Ja -78 nää uudistuslinjan johtajat voittivat puolueen sisäisen valtataistelun, jossa sitten lähdettiin tavoittelemaan niin sanottua neljä modernisaatiota, jotka oli teollisuus ja tiede ja maanpuolustus ja maatalous. Tarkoituksena oli saavuttaa länsimaiden taso ensin vuoteen 2000 mennessä, ku se ei onnistunu, ni sit sitä ollaan potkittu eteenpäin sitä tavoitetta. Mut on sitä myös saavutettu, et kukaan ei pysty kiistämään, etteikö Kiina on käynyt läpi eräänlaista talousihmettä ja noussut taloudelliseksi suurvallaksi. Nimenomaan tämän uudistuspolitiikan ansiosta.

    Juontaja Erja Hyytiäinen: Tällä hetkellä Kiina on jälleen maailman suurin kauppamaa. Liisa, mitä se tekee, minkälaisen aseman se antaa Kiinalle maailmanpolitiikassa?

    Erikoistutkija Liisa Kauppila: No siis, jos ajatellaan sitä, että Kiina hallitsee isoa osaa globaalivirroista, elikkä tavallaan‚ että miten tavara, teknologia, tieto ja data liikkuu maailmassa, niin kyllähän se tarkoittaa sitä, että sillä on valtavat  turvallisuuspoliittisetkin implikaatiot ja sit toisaalta se tarkoittaa sitä, että jos Kiina päättää esimerkiks, että vetää jotkut antibiootti hanat kiinni tai jotkut, niin se tarkoittaa käytännössä sitä, että meillä täällä Suomessa voi loppua kriittiset lääkeaineet esimerkiks. Et täs on tavallaan… Kiina voi tehdä paljon, Kiina voi aseellistaa nämä riippuvuudet, mutta se että onko Kiinalla siihen intressiä, niin se on sit toinen kysymys.

    Juontaja Erja Hyytiäinen: Ja Suomessahan on itse asiassa puhuttu paljon viime vuosina siitä, et miten Venäjä on maaostoilla pystynyt vaikuttamaan tai et se luo meille turvallisuusuhkaa. Onko samanlaista Kiinaan suhteen? Olet mukana tämmösessä Forax-tutkimushankkeessa, missä pohditaan juuri tätä.

    Erikoistutkija Liisa Kauppila: Joo, elikkä yritysostojen kautta siis Kiina on pyrkinyt saamaan, kohottamaan omaa korkeaa teknologiaosaamistaan ja näit on tehty paljon pohjoismaissa. Että esimerkiksi Suomessa on tehty paljon IT-alalle ja digitalisaatio-alalle noin niinku laajemminkin ja Ruotsissa on ostettu paljon koneita ja edistynyttä autoteknologiaa ja muuta. Tätä kautta sitten Kiina on saanut haltuunsa sellaista, tai saa edelleen, haltuunsa semmosta teknologiaa, millä Kiina  pystyy sit modernisoimaan omaa talouttaan, kasvattamaan omaa omavaraisuusastettaan näissä täs kaikkein korkeimmassa teknologiassa ja sit just nimenomaan, että sillä voi sit olla sitä kaksikäyttöpotentiaalia myös. Elikkä sillä voi  sitten olla myös implikaatioita Kiinan armeijan toimintakykyyn tulevaisuudessa. Et siin on tällasia.

    Mut sit jos ajatellaan tätä maakauppapuolta, niin sitäkin me ollaan jonkun verran katsottu. Vähemmän on siis kiinalaisiin kiinteistöomistuksia Suomessa, kun esimerkiksi venäläisiä ja niihin arvioidaan liittyvän pienempiä riskejä. Tosin vähän erilaisia riskejä, et siinä esimerkiks voi olla tätä, et Kiinan valtio voi vakoilla omia kansalaisiaan Suomessa. Siihen voi esimerkiks liittyy tämmösiä riskejä. Ja siis totta kai, siis pahimmassa skenaariossahan voi käydä niin, että Kiina esimerkiks hyödyntäis tämmöselle omalle kiinteistölleen rakentamaansa hotellia esimerkiksi joukkojen kouluttamiseen talvisodankäyntiä varten, mut nää on tämmösii aika kärkeviä uhkakuvia ja mä halusin ehkä korostaa, et mä en itse näe, että on nyt välttämättä ihan tässä nyt näköpiirissä. Mut ehkä ne on semmosia, mihin meidän pitää nyt tällä hetkellä varautuu ja ainakin tiedostaa tällasten mahdollisuus.

    Professori Lauri Paltemaa: Noista kiinalaisista investoinnista on hyvä sekin tiedostaa, että siinä on paljon enemmän melua, kun on villoja. Eli monta kiinalaista investointia on isosti täälläkin mainostettu‚ että tänne nyt tulee tehdas jonnekin ja sitä ei sitten loppujen lopuks tule. Et siinä on ollut paljon enemmän porua kuin villoja koko hommassa useimmiten. Mutta niinku Liisa sano, niin kyllähän niitä yrityksiä on ostettu, mut mut kiinalaiset ei… On niitä joitain, mutta ei paljon investoi sillä tavalla, et ne tulis tänne ja rakentais tehtaan ja rupesi tuottamaan täällä. Et enemmän ostetaan päällä olevaa jo tietotaitoa ja markkinoita ja se on tietysti myös mun mielestäni hieman hieman huolestuttava siinä mielessä, että tällainen näin niinku teollisen tuotannon nävertäminen sillä tavalla, että se tuotanto on siirtynyt Kiina ja siirtyy Kiinaan, niin se ei myöskään ole kansallisen turvallisuuden kannalta loppujen lopuks kauheen hyvä. Mehän ollaan nähty se täs koronapandemian aikana, ku täällä ei yhtäkkiä kukaan tuottanut suojavarusteita. Kaikki tehtiin Kiinassa. Monella muulla alalla voi käydä samalla tavalla. Tämä on tällainen skenaario tietysti, mut koronapandemia aika paljon osoitti sen, että näihin skenaarioihin, näitä pitää ottaa ihan tosissaan.

    Erikoistutkija Liisa Kauppila: Just nää Greenfield-investoinnit, mist Lauri puhuu, elikkä tavallaan tyhjästä tullaan tänne rakentamaan tehdasta ja pistetään tavallaan pystyyn uusi yritys, niin niitä on Suomessa ollu vähän ja niistä ollaan vouhkattu paljon ja sitte aika usein niistä ei oo sit loppujen lopuks seurannut yhtään mitään. Et esimerkiksi sellutehdas Kemijärvellä, niin näyttää siltä, et ei oo kyllä toteutumassa, vaik siin edelleen sitä vähän niinku pallotellaan. Mut sit jos näistä yritysostoista, mitä on tapahtunu aika kriittiselläkin sektoreilla, ei siis mittavaa määrää, mut kuitenkin kymmeniä, niin niistä sit itse asiassa puhutaan aika paljon vähemmän. Ja niistä ehkä soisi, että käytäis enemmän julkista keskustelua.

    Juontaja Erja Hyytiäinen: Talouteen helposti liitetään myös se kaupankäynti ja kielitaidon merkitys ja muuta. Niin onko Hanna, kun teillä nyt opiskellaan, ni onko se kaupankäynti vai mikä on kimmokkeena, miksi? Mikä innostaa kiinan opiskeluun?

    Yliopisto-opettaja Hanna Holttinen: Se on varmaa yks tietysti, mutta meidän opiskelijoilla on tosi moninaisia ne syyt, et miks se on päätynyt kiinaa opiskelemaan. Mutta kaupan käynnissä nyt on ihan selvää, että sielläkin tarvitaan niitä kiinan osaajia. Et usein ajatellaa, et okei, kun me osataan englantia ja ne kiinalaisetkin osaa englantia, ni sitte tässä ei oo mitää ongelmia, mutta sitte siellä tuleekin haasteita siinä vaiheessa‚ ku sitä viestiä, mikä on kummallekin ryhmälle tai taholle esitetty englannin kautta, niin aletaan tulkitsemaani. Niin siinä vaiheessa voi sit tulla hyvin erilaisia näkemyseroja tai sitten asiat vaan ymmärretään hyvin eri tavalla. Ja siinä ehkä sitte on apua sellasista kieliasiantuntijoista, jotka osaa ehkä ajatella sitte, että miten se toinen osapuoli tän asian on ymmärtäny ja vähän niinku ennakoida riskejä ja sen sellasta.

    Juontaja Erja Hyytiäinen: Mennään toiseen reconnect Chinan nimeämiin aihealueisiin, josta me tarvitsemme lisää tietoa eli sisäpolitiikkaan. Tämmöiselle maallikolle näyttäisi siltä, että Kiinassa yksi mies keksi, Xi Jinping, tuntuis käyttävän yksin valtaa. Mut onko se näin, Lauri?

    Professori Lauri Paltemaa: No on ja ei. Kiina on niin valtava valtio, että ei yksi mies pysty kaikkea tietenkään päättämään. Mut samalla pitää sanoa, et siin Xin (-) [0:23:02] hän ollut nyt vallassa nyt yli 10, v niin valta on keskitetty hänen käsiinsä hyvin tietoisesti ja hänestä on tullut tällainen uusi suuri johtaja. Monet vertaa häntä Maoon, mutta ei hän nyt vielä Maon veroinen vielä ole. Mutta hyvin vahva johtaja ja nimenomaan hän on tietoisesti, kuten sanoin, keskittänyt valtaa käsiinsä. Mutta koska Kiina on niin valtava maa ja niin monikerroksinen hallinto, niin kuin meillä sanotaan bysanttilainen systeemi, no bysantti nyt ei ole vaikuttanut Kiinan poliittiseen järjestelmään ja instituutioihin, mut sanotaan, että vertauskuvallisesti se on hyvin tällainen… hankalasti hahmotettava hallintojärjestelmä. Se on monitasoinen ja se on tuplajärjestelmä, koska se on puoluevaltio. Puolueella ja valtiolla on omat elimensä ja usein ne on samoja eläimiä, mutta ne kuitenkin toimii hieman eri tavalla.

    Kiinaa valtio-opillisesti lähestytään, yleisesti puhutaan tälläsestä fragmentoituneesta autoritarismista, mikä tarkoittaa sitä, että Kiinan hallintoa kuvastaa siiloutuminen, hallintokunnat ajaa omia etujaan ja kamppailee resursseista toisiaan vastaan. Hyvin samalla tavalla kuin missä tahansa byrokraattisessa päätöksenteossa myös täällä lännessä. Mut se tapahtuu sellasen kommunistisen puolueen yksinvallan alla, jossa Xin rooli on enemmänkin, useimmiten se viimeinen erotuomari. Et jos se päätös kulkee tarpeeksi pitkälle siellä ketjussa, niin lopulta se sitten pysähtyy häneen ja hänen on se päätös siinä tehtävä. Et kyllä hänellä on selvä tällaisen päätöksentekijän rooli. Mut samalla kaikki ei voi tulla hänen pöydälleen. Eli siellä on hyvin paljon alemman tason henkilöitä ja organisaatiota, jotka tekee jatkuvasti päätöksiä ja niiden yhteensovittaminen ja koordinaattio on se päänsärky, joka Kiinan kommunistisen puolueen johdolla on.

    Juontaja Erja Hyytiäinen: Mä hyppää pikkasen sisäpolitiikasta sivuun‚ koska nyt tuntuisi myös et Xin rooli maailman mittakaavassa tuntuisi olevan kasvussa. Onko se väärä tulkinta? Nyt kun puhuttiin esimerkiksi Ukrainan sotaan liittyvistä keskusteluista ja muista, niin onko hän nostamassa asemaansa ja sen myötä myös Kiinan asemaa maailmalla?

    Professori Lauri Paltemaa: Joo, tämä on ihan oikea havainto. Siis Kiina ja Xi henkilökohtaisesti on nyt nostamassa selvästi profiilia. Nyt viimeisen puolen aikana, niin Xi ensin valittiin kolmannelle kaudelleen puolueen pääsihteeriksi, sitten kansantasavallan presidentiksi. Ja hän valitsi itselleen tällasen oman hallituksen, jonka yksi kriteeri nimenomaan oli, että haalitut henkilöt ovat hyviä kamppailussa Yhdysvaltoja vastaan. Näin (sä sanoit) [0:25:47], että ne puhuu nykyään kamppailevasta diplomatiasta, jonka tarkoituksena on‚ et Kiina on aloitteellinen. Kiina ei oo ollu kauhea aloitteellinen aikasemmin‚ mut nyt selvästi Kiina on nostanut aloitteellisuustasoa. Se aikoo toimia suurvaltana, se aikoo tuoda omia esityksiään pöytään, se aikoo toimia niinku se itse haluaa, eikä niinku Eurooppa tai Yhdysvallat sen haluu. Niin kun täs Ukrainan sodassa, niin mitä siinä kävi, Kiina toi oman niin sanotun rauhanehdotuksensa pöytään ja nyt sitten pitää puhua Kiinan rauhanehdotuksesta. Et Eurooppalaiset toivoi, et he saisivat niinku Kiinan tukemaan heidän rauhanehdotustaan tai heidän politiikkaansa Ukrainassa, niin kävikin toisin päin. Kiina toi oman ehdotuksensa ja nyt puhutaan siitä, et Kiina yrittää saada eurooppalaiset johtajat tukemaan Kiinan esityksiä. Eli Kiina pyrkii tällä tavallani tulemaan tällaseks… ei agendan seuraajaks, vaan agendan asettajaksi kansainvälisessä politiikassa paljon aktiivisemmin kuin mitä se on ollu.

    Erikoistutkija Liisa Kauppila: Mua oikeestaan kiinnostais kysyin Laurilta, et yllättikö sut tää, että Kiina anto sen rauhanehdotuksen?

    Professori Lauri Paltemaa: No… Kun sitä luki, niin ei se sit loppujen lopuks yllättänyt, koska sehän… Kattoo mitä tässä nyt vuoden aikana on tapahtunut Ukrainan sodan suhteen ja nimenomaan, miten Kiina siiheen on suhtautunut, nmiin se on aika looginen. Se on hyvin linjassa siitä, miten Kiina on toiminu. Se vaan on tehnyt siitä nyt tällasen muodollisen esityksen, että tää onkin itse asiassa järkevä diplomatia, jolla tätä yritetään tätä konfliktia ratkaista. Täysin kiinnittämättä huomiota siihen, et kyseessä on täysi YK:n peruskirjan vastainen hyökkäys suvereenia valtiota vastaan ja sehän on laiton toimenpide. Eihän tää on tällanen riita kahden osapuolen välillä, joka pitää sovitella siinä mielessä ainakaan kansainvälisen lain näkökulmasta, koska se on aivan selkeästi laiton hyökkäys Ukrainaan. Mut Kiina lähtee niinku sovittelemaan riitaa sillä tavalla, et nyt kumpikin on oikeassa jollain tavalla tässä näin, kun meidän näkökulmasta Venäjä on vaan kategorisesti väärässä tässä toiminnassa.

    Et joo, en mä ollut kauhean yllättynyt sen sisällöstä, mutta tietysti se on ollut mielenkiintoista nähdä, miten Kiina on aktivoitunut tässä. Eikä tämä nyt ole ainoa, missä se on aktivoinut. Lähi-idässä se on aktivoitunut ja pyrkii (-) [0:28:08] välittämä Palestiina rauhaa. Siinä vois sanoa, et good luck heille, mutta se kertoo jotain heidän ambitiotasostaan myös.

    Juontaja Erja Hyytiäinen: Hyvin mielenkiintonen tuo, mutta sen verran mennään sisäpolitiikkaa, hypätään takaisin. Eli tuossa kirjassa itse asiassa, mitä lueskelin, niin oli hyvin mielenkiintoista se, että siel tuli ilmi, että Kiinassa on muita puolueita, siellä on kansalaisjärjestöjä ja ilmeisesti jopa niinkun vahvistumassa olevia. Ymmärsinkö oikein?

    Professori Lauri Paltemaa: No Kiinan muut puolueet nyt on lähinnä tätä heidän kansandemokratiansa. Kulissia. Et ei niiden suhteen, niitä ei nyt voi pitää… Siis kommunistinen puolue nimittää näiden puolueiden johtajat [naurahtaa], et se kertoo heidän puolueiden autonomian tasosta. Mut Kiinassa on kyllä miljoonia kansalaisjärjestöjä, ryhmiä ja tällasia, jotka toimii aktiivisesti tietyillä sektoreilla, oli ne sitten vaikka jalkapallo-faniklubeja tai vaikka ympäristöjärjestöjä. Ja tämä on tällainen uudistus ajaa uusi ilmiö Kiinan yhteiskunnassa ja… se on toisaalta, Kommunistinen puolue on sen sallinut, koska nämä järjestöt tuo paljon hyvää. Ne auttaa tuottamaan tiettyjä asioita ja auttaa hallintoa, mut toisaalta niissä on Kommunistisella puolueella aina se huoli, että ne kasvavat liian autonomiseksi ja alkavat haastaa sen valta-asemaa. Ja Xin siinä alaisuudessa näitä kansalaisjärjestöjä on myös. Niiden toimintaa on rajoitettu ja ruvettu kontrolloimaan enemmän. Et se on sellainen yleinen trendi ollut hänen alaisuudessaan, että lähes kaikkea on ruvettu kontrolloimaan enemmän kuin mitä aikaisemmin 2000-luvun alkuvuosikymmenellä oli.

    Erikoistutkija Liisa Kauppila: Mä voisin tähän talouteen liittyen sanoo sen, että mikä vähän liittyy tähän, mitä Lauri täs just sanoi, että Kiinan hallitus ei missään nimessä myöskään kontrolloi kaikkia kiinalaisii yksityisiä yrityksiä tai edes valtionyhtiöitä täysin. Et totta kai ne asettaa raamit tietyille asioille ja he pystyy ohjauskeinoin antama edullisia lainoja ja sitä kautta tavallaan rohkaisemaan menemään vaikka Arktikselle, mutta siel painaa kyllä näissä investointipäätöksissä myös tosi paljon ihan siis tämmöset voitontavoittelu ja tällaset ihan perinteiset kapitalistiset intressit. Et se on kans semmonen, mikä välillä tuntuu, että unohtuu, kun puhutaan kiinalaisista yrityksistä vaan hallituksen käsikassaroina. Niin sitä ne ei kyl puhtaasti ole.

    Juontaja Erja Hyytiäinen: Tossa oli muuten mielenkiintoinen, kun mainitsit arktiset alueet. Olet myös siihen perehtynyt ja siihen, et mikä on niiden… miten Kiinan niistä on kiinnostunut. Avaatko vähän sitä?

    Erikoistutkija Liisa Kauppila: No yleisesti oikeestaan muutamasta isosta syystä, että tietysti ilmastonmuutostutkimus, ilmastonmuutos on arktisella tai sen vaikutukset näkyvät arktisella alueella ja Antarktiksella muutama palloa paljon selkeämmin. Ja sitä kautta, jos haluaa tutkia ilmastonmuutoksen vaikutuksia, niin sitä pitää tehdä sillä alueella sitä tutkimusta. Et se on ihan aito kiinnostus Kiinalle ilmastonmuutoksen vaikutukset. Myös ihan ne Arktiksella tapahtumat ilmastonmuutoksen vaikutukset, niin vaikuttaa suoraan Kiinaan ja tätä usein ajatellaan, et tää on kiinalaisten tutkijoiden propagandaa, mut ei se ole, vaan ihan oikeasti esimerkiksi tulvat ja merenpinnan nousut, kuivuudet, kaikki on kytköksissä niihin arktisiin muutoksiin. Et toi on ihan aito huoli Kiinassa, et mitä siellä arktisella alueella tapahtuu. Mut sit tietysti arktiset luonnonvarat, siel on paljon hyödyntämättömiä maakaasuvaroja, öljyäkin ja on myös mineraaleja. Et Kiinalla on kuitenkin, jos aatellaan, että Kiinalla on 1,4 miljardin ihmisen väestö, ni on myös ihan valtava tarve luonnonvaroille ja arktinen on yksi rintama, mistä vielä ei oo kaikkea hevosteltu. Niin se on ehdottomasti pidettävä niinkun siinä tavallaan mukana.

    Sit toki nää merireitit on ollu myös semmonen teema. Tuhansia kilometrejä lyhentää Koillisväylä siis matkaa Aasiasta Eurooppaan. Mut tästä oltiin kauhean innoissaan vielä joitain vuosi sitten, kun itekki aloitti väitöskirjaa, niin tää oli semmonen teema, mist oltiin tosi innoissaan. Mut mun on pakko sanoa, et tällä hetkellä mä suhtaudun aika pessimistisesti Koillisväylän niinku lyhyen aikavälin, oikeestaan niinku keskipitkänkin aikavälin tulevaisuuden näkymiin. Et ne on niin tähtitieteelliset ne siellä seilaamisen kustannukset ja siihen liittyy myös paljon riskejä. Et se on ehkä semmonen, mikä… Kiinan pitää sitä huoltovarmuus tavallaan  yhtälössäkään ja laskelmissaan tavallaan mukana, mutta se ajatus, että siellä niinkun säännöllistä rahtiliikennettä yhtään laajemmin menis, niin on tällä hetkellä mun mielestä aika epätodennäköinen.

    Juontaja Erja Hyytiäinen: Hyvä. Palataan reconnect Chinan näihin heimoihin. Itse asiassa pikkusen etuilinki tossa ja otin tätä kolmatta teemaa esille, eli Kiinan asemaa maailmassa. Sivuttiin tota Venäjä ja Ukraina -kysymystä, mutta entäs Yhdysvaltoihin? Siitäkin pikkusen puhuttiin, mutta kuinka… miten mä sanosin, herkkä tai kiikkulauta asema se on Kiinan Yhdysvaltain suhde?

    Professori Lauri Paltemaa: No se on ensisijainen Kiinalle. Siis väittäisin, et Kiina… ei nyt ihan kaikkea ulkopolitiikkaansa, mut isoissa asioissa, kuten Ukrainan sodassa, niin Kiina heijastaa tai peilaa tätä politiikkansa nimenomaan Yhdysvaltain suhteeseen ja siihen, miten Kiina käy tätä kamppailua Yhdysvaltojen kanssa. Et Kiina näkee, että Yhdysvallat on päävastustaja. Ei vielä vihollinen, mut päävastustaja. Se on kapitalistisen maailman johtaja ja Kiina on kommunistinen valtio. Ja tätä niinku tupataan jotenkin unohtaa tai ymmärretää… ehkä väärin myös täällä lännessä, et Kiinaa todellakin johtaa kommunistinen puolue, jolla on marxilainen maailmankuva. Xi Jinping on marxilaisen taloustieteen tohtori koulutukseltaan. Ja he analysoivat maailmaa tällasen marxilaisen ulkopolitiikan teorian kautta ja se perustuu ristiriitoihin. On olemassa pääristiriitoja ja sivuristiriitoja, on olemassa antagonistisia ja ei antagonistisia ristiriitoja. Ja heidän analyysissaan niin se pääristiriita tällä hetkellä on kapitalistinen maailman ja Kiinan välillä. Ja kapitalistista maailmaa johtajaa Yhdysvallat ja Yhdysvallat heidän analyysissään pyrkii kumoamaan Kiinan kommunistisen puolueen ja valta-aseman. Ja tämä on se peruslähtökohta, josta Kiina tekee ulkopolitiikkaansa. Sen pitää pyrkiä vastaamaan Yhdysvaltain aloitteisiin, sen pitää olla itse aloitteellinen, sen pitää pyrkiä tietysti suojaamaan omaa olemassaoloa, se näkee tämän kamppailun niinku loppujen lopuks aika lailla tällaisena eksistentialistisena ja siinä mielessä  vaikka Kiina puhuu koko ajan retorisesti, että ei pitäisi mennä uuden kylmän sodan mentaliteettiin ja tällästä, mut oikeasti Kiinan johtajat näkevät, et nyt Kiina on tällä hetkellä uudessa kylmässä sodassa Yhdysvaltojen kanssa ja kaikki tällanen tärkeämpi ulkopoliittinen toiminta, ni se pelataan nimenomaan Yhdysvaltoja ja Yhdysvaltojen toimintaa vastaan.

    Juontaja Erja Hyytiäinen: Tuo kieltämättä varmaan on yks semmonen asia, mitä ainakin maallikon on vaikea ymmärtää, tää kommunistinen ajattelutapa, kun kuitenkin samaan aikaan puhutaan ulkomaankaupan avautumisesta ja suunnitelmatalous purettiin jo 30 v sitten.

    Professori Lauri Paltemaa: Niin -93, joo.

    Juontaja Erja Hyytiäinen: Niin. Siellä kuitenkin se on yhä se vahva.

    Professori Lauri Paltemaa: Siinäpä se, ku tää markkinatalous, niin tästä käydään tällä hetkellä ihan kiivasta keskustelukin Kiina tutkimuksenkin parissa tai tutkijoiden parissa, et mistä täs niinku on ollu näistä talousuudistuksessa kyse. Et  sitä on pitkälle tulkittu tällaisen transitioteorian kautta, et Kiina on siirtymässä markkinatalouteen. Mut nyt useimmat tutkijat on huomauttanut, et ei oikeasti oo  asettanut mihinkään markkinatalouteen siirtymistä tavoitteekseen. Se on de-maosoinut taloutensa. Tämä on huono termi. Tästä ei oo kunnollista suomalaista termiä. Mut se on purkanut sen maolaisen talousmallinsa. Se on tullut jostakin, mut se ei ole ollut menossa minnekään sillä tavalla tietoisesti. Et se on purkanut ne maolaiset rakenteet sieltä taloudestaan. Ei tietenkään kaikkia, mut suurimman osan niistä ja siihen se on pyrkiny, jotta se on saanut aikaan talouskasvua, jotta Kommunistinen puolue pysyis vallassa. Eli tää on niinku instrumentaalisesti käytetään näitä markkinatalouden keinoja talouden kehittämiseks, mut ne ei oo todellakaan itseisarvo‚ eikä ne oo todellakaan päämäärää, vaan ne on nimenomaan keinoja.

    Erikoistutkija Liisa Kauppila: Mä voisin vielä sanoa, et just nimenomaan valikoiden käytetään niitä keinoja. Et esim. just se, että pääomat, eli raha, ei edelleenkään virtaa Kiinasta rajojen yli niinku vapaasti. Että siis virtaa kyllä‚ mutta et siin on edelleen tarkkoja rajoituksia, että miten ulkomaalainen saa Kiinaan investoida ja toisaalta myös siihen, et mitä kiinalainen saa ulkomaille investoida. Et jos verrataan vaikka Suomen järjestelmään, ni tässä sen näkee kyllä edelleen.

    Juontaja Erja Hyytiäinen: Joo. Mennään reconnect Chinan neljänteen aihealueeseen, mistä kaivataan lisää tietoa. Tiede ja teknologia. Minkälainen maa Kiina on tästä näkökulmasta?

    Professori Lauri Paltemaa: Taas kerran Kiina on ollut ja on nouseva suurvalta myös tieteessä ja teknologiassa. Se on monella tekniikan alalla, niin sehän on johtava tällä hetkellä tai yksi johtavista. Niin kuin vihreässä teknologiassa, sähköisessä liikenteessä, tietoverkoissa. Se on myös tällaisissa niinku digisovelluksissa, se on ollu hyvin johtava, niinku TikTokissa, joka löytyy monen ihmisen puhelemista. Sehän on nimenomaan kiinalainen keksintö ja innovaatio. Eli Kiina on todellakin, niinku mainitsin tuossa joskus kauan sitten tämän haastattelun alussa näistä neljästä modernisaatiosta, se tiede ja teknologia oli yksi niistä, ja siinä on kyllä onnistuttu varsin hyvin. Mut ne keinot, jolla Kiina on sen tehnyt, niin on (taas kerran) [0:38:52] kiistanalaisia. Et Kiinalla on valtavia ongelmia tällasen IP:,n intellectual propertyn suhteen. Kiina ei ole noudattanut kansainvälisiä patenttilainsäädäntöjä ja paljon asioita, mitä Kiina on kehittänyt, niin se on itse asiassa vaan kopioinut niitä lännestä tai suorastaan varastanu ne teollisuusvakoilun kautta tai muun vakoilun kautta.

    Eli Kiinan innovatiivisuus, niin se on sellainen vähän kiistanalainen asiat, et kuinka paljon se on aitoa ja kuinka paljon se on lainaa. Mut kiistämättä niin saavutuksia on saatu aikaseksi ja Kiina, niinku sanoin, niin on johtava valtio ja se on nimenomaan taas kerran Kommunistinen puolue näkee, että se on tämä keino, jolla Kiina pystyy saavuttamaan johtavan aseman maailmassa nimenomaan teknologian kautta. Ja sen takia me nähdään tämä kiristynyt teknologiakilpailu ja  Yhdysvaltain teknologiasaarto käytännössä, joka nyt on käynnissä ainakin korkeimman teknologian suhteeseen, Kiinan suhteen. Että Yhdysvallat ei halua antaa sitä etua Kiinalle ja nää, mitä se on antanu sille viimeiset nelisenkymmentä vuotta.

    Erikoistutkija Liisa Kauppila: Mä voin sanoo ehkä jotain esimerkkejä, mitä täs meidän viimeaikaisissa tutkimuksessa on saatu oikeestaan tai ymmärretty. Niin siinä esimerkiksi terveysteknologia on semmonen osa-alue, missä Kiina on siis menny valtavasti eteenpäin. Et kiinalaisten terveysteknologiatuotteiden laatu on erittäin korkealla tasolla. Verrattuna siis esimerkiks, mitä sanotaan, viisi vuotta sitten. Et ollaan haastateltu alan toimijoita Suomessa ja he ovat viestittäneet, että ollu hämmästyttävää, että miten korkeaa se laatu alkaa jo olla ja että voidaan olettaa, että tos 2030-luvulla jo ihan elintoimintoja ylläpitävät laitteet, mitkä on tavallaan niit terveysteknologian kuningaslaitteita, niin voidaan ajatella, että ne tulee olemaan kiinalaisvalmisteisia ainakin osa niistä. Ja sitte toinen semmonen tämmönen teknologiaherruuslaji, kvanttiteknologia, niin siinä Kiina on erittäin edistynyt ja siinä on aika voimakas suurvaltakilpailu nimenomaan Kiinan ja Yhdysvaltojen välillä. Ja tämä on myös semmonen ala, missä Suomella on erityisosaamista. Elikkä tämä on ehkä semmonen, missä pitää nyt huomioida sitä, se aivovuodon riski, sekä Kiinaan että Amerikkaan näissä yrityksissä. Ja sit tästä arktisesta maailmasta voisi ehkä sanoo vielä, että toi meriteknologiahan on kanssa semmonen, missä Kiina on ottanut suuria harppauksia ja et Kiinassa esimerkiks nyt jo rakennetaan omaa ydinjäänmurtajaa, mikä on erittäin korkean tason teknologiaa tällä saralla. Osittain suomalaisopeilla rakennetaan näitä.

    Juontaja Erja Hyytiäinen: Tekevätkö suomalaiset yhteistyötä tutkimuksen puolella? Kuinka paljon tämmöstä yhteistyötä on kiinalaisten tutkijoiden kanssa? Onko tää tiedeyhteistyö läheistä?

    Professori Lauri Paltemaa: Nyt kysyt asiaa, josta mulla ei oo niinku laajempaa käsitystä. Kyllä sitä yhteistyötä on paljon myös meijänkin yliopistolla, mut en osaa sanoa niiku yksityiskohtaisesti, millä ja ketkä aloilla näitä tekee.

    Erikoistutkija Liisa Kauppila: Ainakin tuolla arktisen tutkimuksen puolella, niin oli tavoite siis perustaa Sodankylään sellanen yhteinen avaruus-Arktis-revontuli tutkimuskeskus ja siihen oli paljonki intoa, mut se vähän kuivu kokoon. Et siin oli enemmän semmost pienimuotosta tutkijayhteistyötä, mut sit siihen ihan raportoidusti vaikutti tämä maailmanpoliittisen tilanteen muutos ja tavallaan se, että ehkä se pelko siitä, että onko sillä sit kaksi käyttöä. Tavallaan, että hyödyntääkö Kiina tätä johonkin muuhun, niin se on nostanut päätään ehdottomasti. Mut et esimerkiks näis kvanttiteknologia kuvioissa Suomessa on paljon kiinalaisia mukana. Et ehdottomasti sitä on näil korkean osaamisen aloilla.  Kyllä on.

    Juontaja Erja Hyytiäinen: Liisa, sinä olet kirjoittanut myös siitä, että tavallaan tää ilmastovastuu saattaisi olla semmonen tekiä, joka toisi idän ja lännen yhteen. Tavallaan tuon Ukrainan sodan jälkeen. Mistä tämä ajatus syntyi tai miten se?

    Erikoistutkija Liisa Kauppila: No saatiin siis tähän iso rahoitus, tämmösen tutkimushankkeeseen ja ollaan tavallaan koitettu miettiä semmosia, et onko mitään sellaista, mitä me edelleen voitais täs kiristynees suurvaltakamppailun maailmassa tehdä, että saatais edes jonkunnäköinen dialogi ylläpidettyä. Ja tavallaan, koska toi arktinen alue‚ mikä on ehkä semmonen symboli sille ilmastonmuutokselle ja siellä arktisen hallinnan, tavallaan saleissa, käydään paljon näitä keskusteluja, niin me ollaan ehkä siellä nähty sellasta… erittäin positiivishenkistä yhteistyötä. Et esimerkiks on ollu mun mielestä ainut foorumi, mihin mä oon itse osallistunut, missä todella toivottais, et venäläisetkin saatais mukaan niinku tähän tavallaan dialogiin. Ei hinnalla millä hyvänsä, mutta et yritetään näitä keinoja niinkun ehdottomasti kartottaa. Et siel on semmoinen aika inklusiivinen se tunnelma ollut. Niin ollaan ehkä tultu siihen tulokseen, että koska ilmastovastuu on kuitenkin semmonen, että jos ei se toteudu, niin se tavallaan osuu kaikkien omaan nilkkaan, niin tavallaan sellasessakin maailmantilanteessa, että kaikki ajaa vaan puhtaasti itsekkäitä omia intressejään, niin tää vois olla sellainen kapea osa-alue, missä sitä dialogia voitais jatkaa. Ja sit sieltä se vois ehkä sitten levitä muillekin osa-alueille.

    Juontaja Erja Hyytiäinen: Me on puhuttu paljon Kiinastaan ja oikeastaan lähtökohtana tai ohjelmankin lähtökohtana yhtenä oli se, et me ei tunneta oikeestaan Kiinaa kauheen hyvin. Haluaako Kiina pitää joitain asioita itsellään vai onko Kiina avoin kertomaan näistä asioista?

    Tuli mieleen siitä, et onko se siitä kiinni, et me ei tunneta kieltä, me ei osata, kieltä me ei ymmärretä sitä? Vai miksi semmonen mieli- tai mä en tiiä onko teillä mielikuvaa, et miksi semmonen mielikuva pääsee syntymään, että Kiina on jollain tavalla salattu?

    Professori Lauri Paltemaa: Salattu. No siis Kiinahan kertoo itsestään vaikka kuinka paljon, jos me sen annamme tehdä niin. Kiinalla on… linja kertoo Kiinan tarinan hyvin tällä hetkellä ja Kiina pistää miljardeja vuosittain ulkomaan propagandaansa. Kyse on vaan siitä, että se tarina on sitten Kiinan hallituksen narratiivi, joka ei aina olekaan ihan totuudenmukainen ja usein on jopa valheellinen. Eli Kiina on tavallaan hankala siinä mielessä, et kauheesti on tietoa tai kauheesti on dataa, mut aina paljon sieltä sitten on tietoa oikeasti, mitä Kiinassa tapahtuu. Se on sitten se toinen kysymys, koska Kiina ei halua niinku sellaista välitöntä… meitä välittömästi ymmärtämään‚ mitä Kiinassa itsessä tapahtuu, vaan Kiina haluaa kertoa sen oman tarinansa. Kiinan hallitus haluaa kertoa sen omista lähtökohdistaan ja se on osa tätä Kommunistisen puolueen halua kontrolloida lähes kaikkea. Siihen siis liittyy se narratiivi, jota Kiinasta kerrotaan.

    Eli se tekee sen vaikeeks. Et kyllä me niinku saadaan paljon Kiinasta tietoa, mut et se pitäis osata myös jotenkin käsitellä, et mikä tästä on nyt sitten minkäkin arvoista tietoa, mikä on pelkkää propagandaa, mikä on suorastaan valeuutisia. Et Kiina ei tee sitä helpoksi itse asiassa.

    Juontaja Erja Hyytiäinen: Auttaako siinä kielen oppiminen vai vaatiiko se myös muuta?

    Yliopisto-opettaja Hanna Holttinen: No kyl se nyt varmasti auttaa ainakin siinä, et sä et ehkä osaat tulkita paremmin sitä, että mitä tässä nyt halutaan sanoa ja mitä halutaan, että ymmärretään ja sitten ehkä myös sekin vielä, että mitä tässä ei sanota. Niin totta kai siinä ehkä se niinku, et millasesta kielellisestä perinteestä ja kielenkäyttökulttuurista nää kirjoittajat, nää puheiden ja erilaisten julkilausumien laatiat tulee, niin varmasti se siinä auttaa.

    Erikoistutkija Liisa Kauppila: No mä en ehkä ite jotenkin ajattelen, että semmoset tietynlaiset arvot on aika erilaiset ja siihen voi mennä aika monta vuotta, ennen kuin pystyy ne omat länsilinssit tavallaan heittämään roskakoppaan. Et mä ainaki ite jotenkin ajattelen, et meni monta vuotta ja se vaati syviä ystävyyksiä kiinalaisten ihmisten kanssa, ennen ku mä aloin ymmärtää, et nää ihan oikeasti ajattelee näin. Ei niin, että: ”kyl meillekin demokratia ois parempi vaihtoehto.” Vaan se että täällä ihan oikeasti on paljon ihmisiä, ketkä ajattelee, et internetsensuuri on loistava asia. Et jotenkin se vaatisi paljon ihmisten välistä kanssakäymistä. Sitä tavallisen tavallaan tallaajan kanssa käytyä normaalia, jokapäivästä dialogia. Sitä mitä meillä on ehkä eurooppalaisten kanssa ollu niin paljon enemmän. Harvalla on ollut ehkä sitä mahdollisuutta kuitenkaan.

    Juontaja Erja Hyytiäinen: Ja tavallaan toinen lähtö- tai lähestymiskulma on sitten se, mitä tossa reconnect Chinassa on. Eli te otatte niinku tämmöset digitaaliset tietolähteet ja niiden hyödyntämistä ja tietokoneavusteista tiedonkeruuta ja analyysimenetelmää. Eikö näin, Lauri?

    Professori Lauri Paltemaa: Niin joo, osa konsortion jäsenistä ni rakentaa tällaista tietokantaa ja tietysti sitten välineitä sen käyttämiseen. Se lähtökohta on se, et Kiinassahan on maailman suurin sosiaalinen media ja Kiinan hallinto, julkishallinto tuottaa valtavasti materiaalia myös nettiin kansalaistensa saatavaksi ja sen käyttäminen tutkimuksessa, niin on tämän hetken trendi, totta kai, mut et se pitää myös pystyä hyödyntämään. Pitää olla välineitä, joilla sitä pystytään hyödyntämään, et pystytään katsomaan, mitä siellä tapahtuu. Ja se tosiaan on tämän hankkeen yksi tavoitteista, et luodaan tällaisia välineitä ja tietokantoja, joita sitten käyttämällä me pystytään näkemään, mitä tapahtuu Kiinan lainsäädännössä esimerkiksi tai mitkä asiat trendaa Kiinan sosiaalisessa mediassa.

    Juontaja Erja Hyytiäinen: Mä on puhuttu paljon Kiinasta, mutta onko Kiina kiinnostunut meistä? Pohjoismaista, Suomesta? Onko meillä mitään annettavaa? Onko jostain tietystä osa-alueesta meijän seudulla kiinnostunut?

    Erikoistutkija Liisa Kauppila: No siit korkeasta teknologiasta. Et kyl mä niinku sanoisin, että kyllä meidän ainakin pitäisi olla enemmän kiinnostuneita Kiinasta, kun ehkä Kiinan meistä, jos ajatellaan ihan sitä, että me ei voida elää ilman tiettyjä kiinalaisia tuotteita. Ne ehkä voi elää ilman sitä, mitä meiltä saa. Mutta ehdottomasti se korkea teknologia on semmonen ja se on tosiaan näkyny sit näis yritysostoissakin, et sitä täältä on haettu. Ja totta kai se, et meil on tääl korkeakoulutus, meil on paljon kiinalaisia opiskelijoita, ketkä tulee tänne hankkimaan myös sitä korkean teknologian osaamista, esimerkiksi suomalaisista… Vaik nyt Otaniemestä, tämmösistä luonnontiede orientoituneista yliopistoista. Mut sit jos ajatellaan tuota arktista ulottuvuutta, niin me sijaitaan lähellä Pohjoisnapaa ja jos Kiina haluaa perustaa arktisen tutkimusaseman, niin paras tapa siihen on yleensä tehdä yhteistyötä pohjoismaisten toimijoitten kanssa. Elikkä tavallaan et ihan jo se, että jos haluaa jalansijaa lähelle Pohjoisnapaa, niin me ollaan yleensä se paras veto.

    Juontaja Erja Hyytiäinen: Tossa oon viitannut tuohon yhteen kirjaan, mutta kerron myös sen, että Itä-Aasian tutkimus- ja koulutuskeskuksen nettisivuilta löytyy tietoa, jos on aihepiiristä enemmänkin kiinnostunu, niin siellä muun muassa tämmöstä suomalaisten yliopistojen ja aasianetin mooc-kursseja tarjolla. Eli kun menee ihan tuonne keskuksen sivuille, joka on siis Utu.FI/ceas, elikkä Celsius, Eemeli, Aatami, Sakari tai ihan vaan googlettamalla Itä-Aasian tutkimus- ja koulutuskeskuksen, niin sieltä pääsee lisätietoa ammentamaan.

    Mutta mennään kuitenkin vielä semmonen kierros tähän päätteeksi. Eli kysyn teiltä jokaiselta semmosen mielenkiintoisen tiedon yksityiskohdan, minkä haluaisitte meidän jokaisen tietävän Kiinasta. Se voi olla jotain, mitä olemme nyt puhuneet tai joku ihan jännä yksityiskohta, mikä meidän on hyvä tai hauska ainakin Kiinasta tietää. Alotetaanko vaikka Liisasta?

    Erikoistutkija Liisa Kauppila: No mä taas mietin, ku sitä puhuttiin, että onko Kiina kiinnostunu muustakin kuin taloudesta tai ylipäätään tämä kiinnostus pohjoismaihin liittyen. Ni tos neljä vuotta sitten, kun oli viimeks pitkällä kenttätyömatkalla Kiinassa, ni silloin jotenki iski tosi voimakkaasti silmille se Kiinassa edelleen vallalla oleva termi pohjoismainen tuulahdus (- -) [0:52:28 kiinaa]. Elikkä tavallaan semmonen, että ollaan tosi kiinnostuneita pohjoismaisesta sisustuksesta ja pohjoismaisesta elämäntyylistä ja tällasesta. Se oli mun mielestä hirveän huvittavaa, että aika monessa sanghailaisessa kahvilassa mä sain aina kahvin semmoses kupissa, missä suli revontulien kuvia tai sit luki northern spirit tai jotain. Et se oli jotenki semmonen aika kiinnostava. Kiinalainen kaveri lähettelee viestejä sisustuksesta ja kysyy, et onko tämä oikeaa pohjoismaista tuulahdusta, et arvioi ja näin. Et siihen liittyy tämmönen niinku kulttuurillinenkin kiinnostus tavallaan meitä kohtaan. Et se on aika hauska.

    Juontaja Erja Hyytiäinen: Ja Hanna.

    Yliopisto-opettaja Hanna Holttinen: Komppaan tätä edellistä ja sit mä ehkä vedän kotiinpäin sanomalla samalla vähän ehkä tylsästi vaan sen, että toisin kuin luullaan, kiinan kieli ei ole mahdotonta oppia.

    Juontaja Erja Hyytiäinen: Sanotko jotain meille kiinaksi? Nyt tämä tuli vähän yllättäen sulle, mutta -

    Yliopisto-opettaja Hanna Holttinen: Tuli vähän yllättäen, mut ei se mitään. Mitä mä nyt sanoisin vaikka? (- -) [0:53:31 kiinaa]. Miten tänään voit? Voitko tänään hyvin?

    Juontaja Erja Hyytiäinen: Ja miten siihen vastattaisiin?

    Yliopisto-opettaja Hanna Holttinen: No yleensä vastataan aina tietysti, et no tosi hyvin. (- -) [kiinaa].

    Juontaja Erja Hyytiäinen: Ihana, kiitos. Entä Lauri?

    Professori Lauri Paltemaa:  Ja loppukevennys. No kiinalainen propaganda voi olla joskus todellakin niinku jopa piristävää. Et jos vaikka haluatte nähdä Marxin elämänkerran animena, niin menkää YouTubeen ja googlettakaa (Young) Marx anime. Hyvätasoinen, hyvätasoista piirrettyä.

    Juontaja Erja Hyytiäinen: No niin. Taas opimme uutta. Mut kiitoksia oikein paljon tästä kerrasta. Eli Kiinaa meille oli avaamassa professori Lauri Paltemaa, erikoistutkija Liisa Kauppila ja yliopisto-opettaja Hanna Holttinen.

    Muutaman viikon päästä kevät varmaankin koittaa ja seuraavassa Tiedelinjassa meillä onkin aiheena vehreä kaupunkia ja kaupunkiviljely. Eli hypätään ihan toisenlaiseen maailmaan.

    Kiitoksia tältä kerralta.

    Professori Lauri Paltemaa: Kiitos.

    Yliopisto-opettaja Hanna Holttinen: Kiitos.

    Erikoistutkija Liisa Kauppila: Kiitos.

    Sota ja sodankäynti, ennen ja nyt

    Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan alkoi 2022. Millaista sotaa Ukrainassa käydään, mitä edeltäjiä sillä on Euroopassa ollut ja mitä meillä on edessämme?

    Sodasta ja sodankäynnistä ovat Tiedelinjalla keskustelemassa filosofian oppiaineessa väitöstutkimustaan sodan etiikasta tekevä väitöskirjatutkija Laura Puumala, teknologian merkitystä nykyaikasessa sodankäynnissä tunteva data-analytiikan professori Jukka Heikkonen sekä eurooppalaisten konfliktien ja sotien historiaan sekä  tämän päivän kansainvälistä politiikkaa tunteva valtio-opin yliopisto-opettaja, dosentti Heino Nyyssönen.

    * Saateteksti muutettu 4.3., aiemmin luki "Ukrainan sota syttyi". Terminologian käytöstä ei ole maailmanlaajuisesti - ei edes tutkijoiden keskuudessa - selkeää yksimielisyyttä, mutta yleisin tapa määritellä asiaa on, että Ukrainan sota alkoi viimeistään 2014, ja sota eskaloitui Venäjän hyökkäyssodaksi helmikuussa 2022.

    Ohjelman tekstivastine:

    Erja Hyytiäinen: Tervetuloa Turun yliopiston uudistuneelle Tiedelinjalle. Me olemme siirtyneet Tiedelinjalla Zoom-videoista podcast-muotoon ja samalla uuteen aikatauluun, jatkossa Tiedelinja lähetetään kerran kuukaudessa. Nyt me nauhotetaan tätä lähetystä yhteisen pöydän äärellä täällä Turun yliopiston päärakennuksessa. Aiheena meillä on sota ja sodankäynti nyt ja tulevaisuudessa. Toki katsomme vähän menneeseenkin. Aiheesta ovat keskustelemassa filosofiassa väitöskirjaa tekevä Laura Puumala, data-analytiikan professori Jukka Heikkonen ja valtio-opin yliopistonlehtori dosentti Heino Nyyssönen. Minä olen Turun yliopiston tiedottaja Erja Hyytiäinen ja kaverinani tätä ohjelmaa on tekemässä kollegani Antti Tarponen.

    Mut lähdetään liikkeelle perinteiseen tapaan. Eli jos meidän jokainen asiantuntija vuorollaan kertois lyhyesti, että mistä näkökulmasta hän sotaa ja sodankäyntiä katsoo. Alotetaanko sinusta, Laura.

    Laura Puumala: Joo, kiitos paljon, Erja ja Antti. Mä katson sodankäyntiä etiikan ja moraalin näkökulmasta, eli katson sitä, että millä perustein sota voisi joskus olla eettisesti oikeutettua tai voiko se olla. Ja sit vielä tarkemmin oikeestaan tutkin sitä moraalitragediateorian kautta. Eli tälläsis moraalitragedioissa nähdään täs yhteydessä nyt esimerkiks sota tai muut konfliktit eettisen valinnan tilanteina. Niissä jokaiseen toimintavaihtoehtoon liittyy todella huomattavia eettisiä riskejä ja jokainen vaihtoehto saattaa jopa näyttäytyä moraalisesti pahana tai vääränä, niin mitä silloin pitäisi tehdä, kun ei oikeastaan enää voi tehdä niin kuin pitäisi tehdä.

    Erja Hyytiäinen: Erittäin mielenkiintosta. Palataan näihin teemoihin kohta, mutta Jukka, mikä on sinun näkökulmasi?

    Jukka Heikkonen: Itse kun olen tekniikan edustaja, niin tietysti katson sitä tekniseltä kannalta. Omaa alaani kun on data-analytiikka ja tekoäly laajassa mielessä, niin tietenki just katselen sotaa siltä näkökulmalta, että miten näitä datoja hyödynnetään nykypäivänä. Mitä kaikkea kerätään sotarintamalla ja miten siitä jalostetaan informaatioiltoja ja miten itse asiassa aseet ja muut kehittyvät ja miten tekoälyä siellä hyödynnetään. Se näyttää nyt, et sodankäynti teknistyy kovaa vauhtia. Kaikki oikeestaan nää mun alan kehitykset, mitä nyt viime aikoina on tapahtunu, sensoriikka, data-analytiikka ja tekoälyn suhteen, ne on tullu sinne ihan selvästi käyttöön. Eli tää on, milleen mä katselen tätä sodankäyntiä.

    Erja Hyytiäinen: Kiitoksia. Tämäkin mielenkiintoista ja palataan siihen, mutta sitä ennen Heino.

    Heino Nyyssönen: Kiitos. Mä aattelin nostaa kaksi näkökulmaa, henkilökohtaisemman ja työnäkökulman. Tietysti henkilökohtainen nyt liittyy paitsi omaan väitöskirjatyöhön aikanaan, joka käsitteli Unkarin kansannousua. Ikävä kyllä jotkut samat asiat näyttää toistuvan tuolla Ukrainassa ja Venäjällä ja miksei muuallakin. Mut henkilökohtainen taso ehkä se lisäksi, et mä oon opettanu niin Venäjällä, Valko-Venäjällä kuin Ukrainassakin, et tätäkin asiaa tulee katsottua siltä kantilta. Mutta se, mitä mä teen työkseni, siis minä opetan valtio-oppia ja kansainvälistä politiikkaa, niin epäilemättä tämmöset asiat tulee hyvinkin useasti siellä vastaan. Voisko ajatella jopa niin, että ei tarvitse mennä kun erääseen klassikkoon eli Clausewitziin, eli sota on politiikan jatkamista muilla keinoin. Tällä hetkellä Ukrainassa tehdään politiikkaa aseiden voimin. Ehkä se riittää tässä.

    Erja Hyytiäinen: Olemme tätä nauhoittamassa kolme päivää sen jälkeen, kun vuosi tuli täyteen tuosta Ukrainan sodan syttymisen päivästä. Eli emme voi oikein sitä sivuuttaa. Viime viikon aikana pelättiin aika paljon, että minkälaisia sotatoimia Venäjä siellä käynnistää. Ei valtavan suuria näytä olevan, vai mitä, Heino?

    Heino Nyyssönen: Nää vuosipäivät on sinänsä hyvin mielenkiintosia, itse siinä väitöskirjassa niitä myöskin tutkin. Eli tavallaan vuosipäiviin liittyy monenlaisia odotuksia. Siellä käydään myöskin, ajatellaan vaikka nyt meidänkin omia vuosipäiviä, niin käydään sekä historiaa että tulevaisuuden odotuksia. Mut jos ajatellaan nyt nimenomaan tätä meneillään olevaa tapausta, niin tietysti sodankäyntiin, sodan kulkuunhan liittyy myös yllätyksellisyys. Eli ehkä tässä tällä kertaa ne odotukset olivat huomattavasti korkeammalla, kuin mitä sitten toteutuikaan.

    Jukka Heikkonen: Mä oon samaa mieltä, että sodankäynnin yksi perusperiaate on yllättäminen. Nyt jos etukäteen jo rummutettiin sitä, että Venäjä saattaa tehdä jonkinlaisen massiivisen hyökkäyksen, ni eihän se tietenkään sitä tee, koska silloinhan se ei ois mitenkään yllättävä ollut. Että tässä samaa mieltä kyllä asiasta.

    Laura Puumala: Niin, se mikä täs ehkä on yllättävää, on se, et tää on oikeasti kestänyt yli vuoden nyt. Ja sit tavallaan sitä ku katselee, et pitäskö tämä nyt tulkita onnistumisena vai epäonnistumisena, et toisaalta tää on jotenkin valtavan hienokin ponnistus Ukrainalta. Mut sit toisaalta, et miten me ei olla onnistuttu vieläkään lopettamaan tätä. Ja et tavallaan täs jo heti näkyy tietynlainen ehkä eettinen, moraalinen asian hähmäisyys, et onko tämä nyt hyvä vai paha.

    Heino Nyyssönen: Tietysti meillä on olemassa myöski semmosia ku viiden päivän sota ja kuuden päivän sota. Mut kyl mä yleensä sanoisin jotenkin niin, että aika usein sotaan lähtijät tekee semmosen odotuksen, että ne luulevat, että se operaatio on hyvin nopeasti ohi. Ilmeisesti Putin teki tämän ihan saman kuvionkin. Mietitään nyt myöskin omia odotuksia ehkä tuossa vuosi sitten, niin kuinka moni osas arvata, että tässä vielä vuosipäivää vietetään. Ja nyt tällä hetkellä se hurjin skenaario, minkä olen kuullut, että sota kestäisi vuoteen 2030. Että yleensä tämmöset tuppaavat ikävä kyllä venymään.

    Jukka Heikkonen: Huolestuttavaahan tässä on se, että tää näyttää selkeesti venyvän, ei tässä loppua oo missään näkyvissä. Et yks, mikä tässä koko sodassa minusta on selkeä signaali, et autoritaariset yhteiskunnat pyrkii muuttamaan maailmanjärjestystä. Eli niil on niitä omia tavoitteita, mitä pyrkivät ajamaan ja tietenkin länsimaat pyrkivät tähän reagoimaan. Nyt kun länsimaat tukee Ukrainaa, niin kyl se näyttää selkeästi sille, et ei tässä ihan heti tule minkäänlaist loppua. Eihän tässä voi tässä sodassa olla kun yksi vaihtoehto, niinku kaikki poliitikot ja muutki sanoo, että Venäjän ei voi antaa voittaa tätä.

    Heino Nyyssönen: Tuohon kyllä replaan sen verran, et tietysti politiikan tutkijana joutuu kysymään, että onko meillä yleensä olemassa mitään maailmanjärjestystä. Tai onko meillä oikeastaan kilpailevia maailmanjärjestyksiä. No tietysti pienen valtion edustajana on hyvä mainita tämä nykyisin Bidenilla ja tietysti Yhdysvaltain demokraateilla jossakin määrin George Bushin voimapolitiikan kritiikissä syntynyt sopimuspohjainen järjestelmä. Mut jos katsotaan vähänkään historiasta, niin kyllähän maailmanjärjestys on muuttunut jo monta kertaa. Eli silloin joudutaan kysymään, että kenen maailmanjärjestystä tässä tuetaan. Ja tällä hetkellä se palvelee epäilemättä Yhdysvaltain hegemoniaa, jota sit jossakin määrin Kiina ja Venäjä ovat pyrkineet kyseenalaistamaan.

    Erja Hyytiäinen: Laura, palataan pikkasen tuohon sinun väitöskirjaasi. Eli sen aihe on Heroic Action in an Ethical Emergency, eli vapaasti suomennettuna Sankarillinen toiminta eettisessä hätätilanteessa. Mikä sinut innosti tähän aihepiiriin?

    Laura Puumala: Tää on itse asiassa ihan hauska tarina. Mä siis perustutkinto-opintojen loppuvaiheessa hain harjottelupaikkaa ja löysin sitten Maanpuolustuskorkeakoulusta ilmoituksen, että hakevat ihmistä, jolla ois ehkä osaamista kasvatustieteen ja etiikan alalta. Mulla sattui olemaan molempia, joten mä ajattelin ihan puoliläpällä hakea. Ja kuinka ollakaan sitten valinta kohdistui minuun. Silloin mä vähän kauhulla odotin ja ajattelin, et mitä tällainen pasifistinainen voi sinne mennä tekemään tai sanomaan. Mutta sitte omat ennakkoluulot siinä karisi ja huomasin, et siel kun sitte paneuduin sotilaseettiseen tutkimushankkeeseen siellä, niin huomasin näistä lähteistä, raporteista ja mitä muuta siel sit mihin tutustuin, niin sen, että siel sodan ja sen sotilaan tosimaailmassa ja elämässä ne filosofian joskus varsin teoreettiset ja siin teoreettisuudessaan jopa aika absurdit ajatuskokeet aidosti heräsi eloon. Eli siel oli just tällasii vaikean valinnan aitoja tilanteita, joissa mä näin, et nyt mun koulutus filosofian tutkijana itse asiassa antaa mulle välineitä tähän nyt sanoa jotain, mist näköjään saattais olla oikeaa sovelluspinta-alaa maailmaan. Jotenki se oli niin vetoava huomio, että sille tielle sitten jäin niitä tutkimaan.

    Jukka Heikkonen: Tässä ois mulla oikeestaan yksi mielenkiinnon kysymys siitä, kun mä oon joskus miettiny, että eihän normaali ihminen normaalielämässä halua koskaan tappaa ketään, sitä pidetään hyvin vääränä tekona. Niin mikä sitten se ihmisen mieli muuttuu siinä sodassa. Että siinä se ei katsotakaan enää vääräksi.

    Laura Puumala: Niinpä, joo. Tää on itse asiassa se, mistä tää oikeutetun sodan traditio ikään kun lähtee. Että näköjään meillä on sotia ja erilaisia tarpeita sotia ja jotenkin meidän pitää nyt päästä kiertämään tää hyvin syvälle iskostunut älä tapa -käsky tai sen eri muodot ja miten me nyt sitte aletaan tehdä sitä.

    Heino Nyyssönen: Politiikassahan tätä on tietysti mietitty hyvinkin pitkään, niinku filosofiassaki. Että nää on hyvin voisko sanoo klassisia kysymyksiä. Mietitään myöskin esim. nationalismia tai muuta tai jotakin symbolista politiikkaa, miten yksinkertasesti saadaan ihmiset esimerkiksi rintamalle. Tää on ollu hyvin ajankohtainen kysymys sanotaan nyt Venäjällä. Että me ei oikeastaan tarkkaan tiedetä, että minkälaisia keskusteluja, minkälaista karkuruutta tai muuta on esiintyny. Sit tietysti tässä mennään myöskin vähän siihen suuntaan, että voidaan tietysti erottaa eri tapauksia. Puhutaan Venäjän hyökkäyssodasta, sit puhutaan puolustussodasta. Eli juuri tämä tämmönen voisko sanoo patriotismi tai nationalismi, joka tavallaan asettaa velvoitteen. Voisi ajatella, jos filosofian suuntaan mennään, niin jonku kantilaisen velvoitteen, et pitää lähteä myöskin taisteluun vastoin tahtoaankin. Et ne on hyvin laajoja ja hyvin hankalia kysymyksiä.

    Laura Puumala: Kyllä. Et yleensä se on juuri näin, et ajatellaan, et se itsepuolustus, se kun on siellä se syy ja tarkoitusperä ni sillon tappamisesta voi tulla moraalisesti oikea teko. Mut se, mikä tässä edelleen sitte on hankalaa ja haasteellista, on se, että niinku sanoit, niin se kuitenki on jotenkin hyvin perustaval tavalla samalla väärin ja pahaa. Ja itse asiassa sotilaatkin, siitä on empiiristä tutkimusta, et on aika lailla sitä vastaan. Et on varsin vaikea edes itsepuolustustarkoituksessa saada välttämättä, toki saadaan käyttämään voimaa ja järjestäytyneeseen väkivaltaan, mut et siihen tappamiseen tuntuu olevan varsin suuri estot päällä. Mikä ehkä on ihan toivottavaa. Mut just et silloinkin ku se on oikein, niin se tuntuu varsin pahalta ja väärältä.

    Heino Nyyssönen: Mut eiks tässä myöskin puhuta joskus siihen, että ihmisen hyvyys ois vaan aika ohut kulttuurinen kerrostuma. Et itse asiassa oikeestaan sodassa vasta ihmisluonto punnitaan. Eli tän tyyppisiäkin näkemyksiä on esitetty. En lähde itse sanomaan, et asia välttämättä olis näin, vaan pikemminkin esitän tässä erilaisia argumentteja, koska tää yleensä on se vasta-argumentti juuri sille, mitä sä tässä nyt esität.

    Laura Puumala: Just näin ja itse asiassa tätä tutkin myös siinä mun väitöskirjassa. Et jännästi sodan kontekstissa ja muissa vastaavis tragedioissa tuntuu, et sielt sekä nousee niitä hirmutekoja, mitä kukaan ei oo ees käskenyt ja silti jotkut pystyvät joissain tilanteissa hirvittäviin tekoihin. Ja sit toisaalta niis myös nousee niitä sankaritarinoita. Eli siel on ikään kuin molemmat ääripäät varsin läsnä. Ja se on tietysti kiinnostavaa sitten, ku yleensä sankariteot on tällasia jopa moraalivaatimukset ylittäviä, itsessään varsin hyviä tekoja. Mut nyt jos meillä on tällainen tilanne, missä ei voida muuta kuin valita pahoista pienin, niin miten tää oikeasti nyt menee. Missä kohtaa se kani hyppää sinne hattuun ja sit vedetään sieltä se sankari ulos.

    Erja Hyytiäinen: Puhutaan, että toisen maailmansodan jälkeen nyt sota on tullut Eurooppaan. Mut itse asias, Heino, sotahan on ollut täällä 1900-luvulla, 2000-luvun alussa läsnä aika tavalla?

    Heino Nyyssönen: On ollu ja mä oon oikeestaan vähän ihmetellyt voisko sanoo median tai ihmisten poliittista muistia, kuinka lyhyt se on. No siitähän tietysti viisastellaan, et ois vaan pari viikkoa tai jotain muuta. Mut ehkä nyt meidän ei tarvitse mennä tässä nyt maailmansotien aikoihin. Joskin on hyvin kiinnostavaa ollu, et erilaisia toiseen maailmansotaan liittyviä analogioita meillä on hyvin paljon. Eli esim. Putinin vertaaminen Hitleriin tai jotain muuta vastaavia, näitähän on ollu. Mut jos tosiaan katsotaan, niin mikä minusta on ehkä eniten tässä nyt unohtunu, on Jugoslavian hajoamissodat. Et näistä ei oo juurikaan puhuttu ja ne tuntu jotenkin ja omille opiskelijoille kun on myös kertonu, et tää tuntuu jäävän aika tuntemattomaksi. Mut näit on muitakin ja ehkä muutaman voisin mainita. Tosiaan mä aikanaan itse tein Unkarin kansannoususta väitöskirjan. No sit siinä tietysti menee se kysymys, että mikä yleensä on sotaa, kun sotaahan ei edes nykyään julisteta. Jotkut tutkijat on pyrkiny jopa laskemaan, et kuinka paljon täytyy tulla kuolonuhreja tietyssä ajassa, että voidaan puhua sodasta. Putin ei julistanu sotaa. Nyt semmosia oletuksia oli tähän vuosipäivään, et josko hän julistaa sen sodan nytten. Siinä Unkarin tapauksessa on mielenkiintosta se, että jotkut väittivät, että kysymys oli sodasta, niin jotkut vastas heti, että no kuka sitten solmi rauhan. Eli vaatiiko sodan tunteminen sitten jo rauhan solmimista. No siitä käytiin loppujen lopuks ihan siis korkeimman oikeuden päätös vasta 90-luvulla, koska se oli ennen 89:ää tavallaan tabu. Jossa päädyttiin siihen, että siinä vaiheessa kun Neuvostoliitto puuttui tähän kansannousuun toisen kerran, niin Unkarissa alkoi kansainvälisen oikeuden määrittelemä kansainvälinen konflikti, jonka perusteella voitiin tuomita sitten taannehtivasti oikeestaan näitä kansannousuun osallistuneita. Se on yksi ja se on klassinen tapaus, jota aika paljon (kansainvälisessä) politiikassa käydään kyllä läpi. Jugoslavian mainitsin ja ajatellaan, jos mietitään tätä Ukraina-tapausta, niin kyllä siinäkin aika olennaisesti merkitsee Kroatian 95 vastahyökkäys. Eli tavallaan Kroatian piti ajaa serbit omalta alueeltaan, jotta se konflikti saatiin poistumaan. Tätä analogiaa ei oo juurikaan meillä käytetty. Mut jos mietitään muita, niin miksi kukaan ei puhu esim. Kyproksen konfliktista? Kypros on edelleenkin jaettu ja miehitetty maa, vaikka kysymys on EU-maasta. Eli jo 60-luvulta lähtien Turkin ja Kreikan suhteet Kyproksessa. 74 tää miehitys. Ja sit tietysti tuoreimpia nyt, mietin, että voidaanko me ajatella, et jos puhutaan Euroopasta, niin missä se Euroopan itäraja nyt sitten meneekään. Se menee itse asiassa Tbilisin keskellä virtaavassa joessa, niin sen takia mä en ottais tähän nyt sitten kuitenkaan Georgiaa tai Armeniaa ja Azerbaidžania, mutta ehkä niistäkin voisi puhua. Eli kyllä esimerkkejä riittää.

    Jukka Heikkonen: Oiskohan täs yks sellanen tekijä, et ihminen pyrkii aina unohtamaan epämiellyttävät asiat, niin niitä ei tavallaan sitte haluta ees muistaakaan, niin mitä on nähty. Kun onhan nitä paljon ollu.

    Erja Hyytiäinen: Ja tekniikka, teknologia on kehittynyt aika tavalla. Jukka, osaatko piirtää jotain mielikuvaa siitä tai kuvaa siitä, että miten toisen maailmansodan jälkeen sodassa käytettävä teknologia on muuttunut kehittynyt?

    Jukka Heikkonen: Niin siis sodankäynnissähän on aina pyritty hyödyntämään sitä viimeistä teknologiaa. Että ajatellaan siitä, et siinä saadaan etua suhteessa vastustajaan. Ja jos ajattelee toisen maailmasodan jälkeen, ni kyl se varmaan informaation kerääminen eri tietolähteistä on ollu se suurin tekijä, mikä siinä on ollu. Et satelliitit on tullu, sitte yleensä tutkien käyttö on tehostunu ja kaikki tämmönen, mikä kaikki tieto, mikä vaan voidaan kerätä, niin sitä pyritään hyödyntämään ja siitä kaivamaan se informaatio. Nyt viime vuosina erityisesti jos ajattelee tätä tekoälyn kehitystä, niin sitä on saatu hyödynnettyä nimenomaan tunnistamaan erilaisia kohteita. Tehty autonomisia, itsestään liikkuvia sotavälineitä ja vastaavia. Ne on osoittanu hyvin tehokkaiksi. Ei siinä, jos ajattelee tulevaisuutta, niin loppujen lopuks autonomiset järjestelmät tulee selkeesti yleistymään. Että ihmisen käyttö tavallaan ohjaamaan jotain laitetta tai systeemiä tulee selkeesti vähentymään.

    Heino Nyyssönen: Mä ottaisin mieluummin perspektiivin historiaan ihan muutamalla esimerkillä. Se, mikä tietysti Ukrainassakin on nähty, tää siviileihin kohdistuva sodankäynti. Siitä on tietysti esimerkkejä vähän jo aikaisemminkin. Erityisesti Espanjan sisällissota, Guernican pommitus, miksei sitten toisen maailmansodassa Goebbels julistaa totaalisen sodan. Et näitä esimerkkejä on muitakin. Mut sit jos aattelee kokonaisuutena jotaki vähän sodankäynnin historiaa, niin siinä suurin ja oikeastaan aika mielenkiintonen, että pyritäänkö ns. kaksintaisteluihin, joka ois viisasta oikeestaan, että menkööt presidentit keskenään nahistelemaan, vai pyritäänkö mobilisoimaan koko kansakunta hyvin laajasti. Tässä mielessä juuri toinen maailmansota oli hyvin, et se kosketti hyvin monia ihmisiä. Tällä hetkellä sota Ukrainassa koskettaa kaikkia. Mut tavallaan on ollu semmonen aaltoliike historiasta, välillä on tosiaan ritareiden kaksintaisteluita ja välillä taas näitä muita vastaavia. Ja ehkä sitten vielä tuohon teknologiakysymykseen mainitsen sen, että oon ihan samaa mieltä, kuin mitä esitit tuosta. Ehkä pyritään siihen, et omat tappiot ois hyvin pieniä. Ja aikanaan ku väiteltiin neutronipommista, niin se ideahan oli siinä, et neutronipommi tuhoaa kyllä elämän, mutta jättää ne rakennukset pystyyn ja tässä mielessä Putin käy hyvin vanhanaikaista sotaa.

    Jukka Heikkonen: Joo siis sehän on yllättäny aika monet sotilasasiantuntijat nimenomaan, että tää Venäjän hyökkäys oli massiivinen maahyökkäys ensivaiheessa. Kun jos ajatellaan sitä, mitä Persianlahden sodat oli, niin pyrittiin ohjuksilla ilmateitse ensin tuhoamaan kaikki strategiset kohteet ja sitten vasta tuli maahyökkäys. Kun nyt tässä lähti oikeastaan samaan aikaan maahyökkäys todella massiivinen. Et se oli vähän niinkun toisen maailmansodan toistoa tämä Venäjän toiminta.

    Heino Nyyssönen: Se tässä onkin mielenkiintoista juuri ja miksi tämä ehkä on koskettanu niin monia ja verrattuna esim. Syyriassa käytävään sotaan. Ja ajatellaan näitä pakolaiskysymyksiä sitä kautta. Syyrian sota on sisällissodan tyyppinen, siinä on monia osapuolia. Mut tää on hyvin klassinen sota ja hyvin perinteinen. On jopa aika selkeät rintamalinjatkin. Ja oikeastaan juuri niinku sanoit, se on ollu yllättävää se, et tässä mennään hyvin voisko sanoo vanhanaikaisen käsikirjoituksen mukaan.

    Jukka Heikkonen: Sitten toiselta taas ilmavoimien käyttö Venäjän puolelta on hyvin rajoittunu. Nähtävästi se on niin, että Venäjän sotakoneisto ei teknisesti ole ollut niin mahtava ja hyvässä hapessa kun on ajateltukaan. Että sitten on jouduttu käyttämään näitä perinteisiä menetelmiä tässä sodankäynnissä.

    Heino Nyyssönen: Usein sanotaan, että lähdetään ns. soitellen sotaan.

    Jukka Heikkonen: Kyllä.

    Erja Hyytiäinen: Onko tässä, Laura, eroa sitten tavallaan eettisen pohdinnan kannalta se, että kuka niitä päätöksiä tekee ja kuka niitä käytännön toimia ikään kuin tekee? Muistelen, että olet perehtynyt myös sotilaan ammattietiikkaan?

    Laura Puumala: Joo, eli tässä sodan etiikassa yleensä voidaan erottaa ensinnäkin sodan etiikka ja sit sotilasetiikka, josta ehkä tämä sotilasetiikka on sit enemmän sen just yksittäisen sotilaan tekemiä päätöksiä ja toimia. Samoin täs oikeutetun sodan traditiossa nää sodan säännöt tai periaatteet jaetaan niihin ad bellum- ja sit in bello –periaatteisiin, joista tää in bello koskee koskee sodankäyntiä. Siellä sitte tavallaan velvoitetaan myös jokaista yksittäistä sotilasta jokaisessa yksittäisessä operaatiossa, mahdollisesti jopa yksittäisis aseenkäyttötilanteissa harjoittamaan sitä omaa harkintaa sen suhteen. Siellä on sitten tietenki eri asioita, mitä siinä kuumassa sodankäynnissä ja siellä, kun tilanne on jo päällä, otetaan huomioon. Versus sit se, että mitä pitää esimerkiksi valtionpäämiesten huomioida ennen ku se päätös on tehty ja toki sen aikanaki sit jatkuvasti. Eri eri keinoin siellä etsitään rauhaa eri tasoilla tavallaan. Ja jotenki tässä tietenki, ku puhuttiin jo vähän tost teknologiasta, niin siinä sit myöski usein puhutaan tällasest vastuukuilusta. Siellä kun joku käyttää vaikka jotakin tekoälyasetta tai muuta teknologiaa, ni kenellä on vastuu siitä, et onko se vastuu sillä vaikka tekoälyaseella, jos se on niin edistynyt. Vai onko se vastuu sillä, joka sitä käyttää tai on ottanut sen käyttöön. Vai onko se sillä, joka on sen kehittänyt tai ohjelmoinut. Eli siellä tavallaan nää on varsin yhteen liittyviä kysymyksiä. Mut sit kuitenki selkeesti ku siellä on erilaisii toiminnan tasoja, niin siel syntyy tällasii jopa kuiluja.

    Heino Nyyssönen: Mä haluaisin mielelläni nostaa tähän kaksi asiaa ja tavallaan oikeestaan pikkusen kyseenalaistaa tota sun näkemystä. En niin, että oisin jotenkin eri mieltä tai muuta, vaan pikkusen (problematisoida). Oikeastaan se raju argumentti tässä on se, että eihän sodassa ole sääntöjä. Eli eikö voida ajatella näin, et oikeastaan sota on tämmönen politiikan ääritilanne juuri, jossa tämä ovelin ja ehkä röyhkein voittaa? Mutta mä heti myönnän kyllä samalla, että tää on siinä mielessä hyvin vaarallinen näkemys, että juuri että mitä kaikkea tällä voidaan oikeuttaa. Itse mä näkisin ehkä noi sodan säännöt enempiki niin, et onkohan semmoinen ohjekirja tavallaan, johon voidaan esimerkiksi jälkikäteen vedota ja pyrkiä esim. rankaisemaan sotarikoksista, niin kuin tässäkin sodassa on käyny aika paljon. Mut juuri tavallaan kysymys, että minua on itseäni askarruttanu se, että jos ajatellaan voimakäyttöä, että voiko siinä oikeasti olla sääntöjä. Mulla ei siihen ole oikein vastausta. Mut se toinen puoli, minkä mä haluaisin tässä nostaa esiin, niin mietin sitä poliisin tehtävään yleensäkin. Että mietitään, kuinka herkässä Yhdysvalloissa se poliisin liipasinsormi onkaan. Tästähän on niin paljon meillä televisiosarjoja ja kaikkea muuta, kun verrataan sitten pohjoismaiseen poliisikoulutukseen tai johonkin tällaiseen, niin ehkä tämä kysymys on vähän sama asia sotilaillakin. Ei me mun mielestä voida lähteä esim. semmoseen näkemykseen, mitä ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja tässä taannoin toi esiin, et oikeastaan pitäs vaan tappaa niin paljon venäläisiä ku ennättää. Eli pikemminkin tätä kautta tulee nää hyvin hankalat kysymykset nähdäkseni esiin. Eli mä nostasin tän poliisikysymyksen tähän framille niin sanotusti.

    Laura Puumala: Ja jonkin verran on mun mielestä vertailevaa tutkimusta just sotilaan ammattietiikasta ja poliisin. Toi, mistä siin aiemmin puhuit, tää on hyvin tyypillinen tavallaan vasta asetelma, poliittinen realismi, oikeutettu sota, joista sitte oikeutettu sota pyrkii seisomaan siellä poliittisen realismin ja absoluuttisen pasifismin välissä. Jotka oikeutettu sota ehkä näkee molemmat jokseenkin absurdeina lähtökohtina sen etiikan pohtimiseen. Et tavallaan se on varsin hedelmätön näkökulmaa eettisesti tarkasteltuna, et ei ole mitään rajoja tai anything goes –tyyppisesti. Kun taas sitte ite ehkä jos tulee enemmän sieltä oikeudetun sodan traditiosta, niin kyseenalaistaa myös tavallaan ne säännöt ja et onko nyt nämä ne säännöt. Mut tavallaan ennemminki katsoo sitä, et jos oletetaan, et jotenkin moraalista harkintaa siellä pitää käyttää, niin miten me sitä arvioitais. Ja täs just ehkä mieluummin ite puhun eettisistä periaatteista. Ettei tuu sellast kuvaa, et nää on jotaki sääntöjä tai lakeja tai artikloja. Kun sitte usein tulee myös semmonen käsitys, et niillä sitte esim. viedään oikeuteen tai siellä tuomitaan jotain. Että mä jotenki itse tykkään käsittää ne oikeutetun sodan periaatteet sil tavalla, et niillä ainaki haluttaisiin ikään ku ohjata sitä moraalista harkintaa ja toimintaa ennen ku se maito on jo maassa. Et tavallaan jos me pystyttäis harkitsemaan meidän toimintaa ennen kuin tehdään niiden perusteella, niin sit ehkä oisi vähemmän syytettävää ja nostettavaa sit jälkikäteen puitavaksi. Mut tietysti varmaan kaikki oikeutetun sodan traditionki kannattajat lienevät myöntävät, että ei ehkä ole koskaan maailmanhistoriassa ollu sellasta sotaa, joka ois täyttänyt oikeasti ne kaikki periaatteet täydellisesti.

    Heino Nyyssönen: Must toi on oikein hyvä lähtökohta siinä mielessä, et tässä tavallaan tehdään voisko sanoo ennaltaehkäisevää työtä. Eikä niinkään et tosiaan ku se maito on joko kaatunu. Et ne omat ei keissini, mitä oon tarkastellu, on juuri nimenomaan näitä jälkikäteen. Eli oon puhunu jopa menneyspolitiikasta. Sitten meitä tullaan ikävästi semmosiin asioihin ku esimerkiks voittajan oikeus. Tai Nürnbergin oikeudenkäyntiä on arvosteltu siitä, et siitä tartuttiin kuitenkin taannehtivasti näihin asioihin. Ja oikeastaan useampi keissi sieltä sanotaanko Itä-Euroopan suunnalta löytyy näistä. Että oikeestaan tää jälkikäteiskysymys liittyy myös valtaan tietyssä määrin. Et jos me puhutaan erilaisista niinku Jugoslavia-tuomioistuimista tai muista vastaavista, niin siinä tää vallan ja oikeuden suhde, niin se on aika hankala ja saattaa kestää vuosikymmeniä ennen kun näistä asioista saadaan jotain ratkaisuja.

    Erja Hyytiäinen: Niin, tässä oikeestaan tuli mieleen, et nytkin on jo puhuttu siitä, että keiden pitäisi päätyä sitten oikeuden eteen ja muuta. Mikä merkitys sillä on, että jälkikäteen asiat oikeudessa käydään läpi?

    Laura Puumala: Täs on, niinku mä sanoin, niin hyvä erottaa nää eettiset periaatteet ja sitte lait, vaikka todella paljon kansainvälisestä oikeudesta sotiin liittyen pohjaa näihin oikeutetun sodan periaatteisiin. Ja mä uskon, et se on tärkee käydä myöskin jälkikäteen siis varmasti monesta syystä, mut myös sen takia, et me nähdään, et näillä on käytännössä jotakin voimaa näillä meiän eettisillä periaatteilla ja harkinnoilla ja rajanvedoilla siitä, et mikä nyt on oikeutettuu ja mikä ei. Ettei se jäisi vaan sellaseksi filosofiseksi pohdinnaksi, mistä sit oikeasti ei ikinä seuraa mitään. Ja varmasti myöskin siinä, Heino varmaan tietää tästä enemmän, mut jotenki siitä, et miten siitä taakasta, pääseekö siitä eteenpäin tai siitä traumasta ja voidaanko jostakin oppia joskus jotain.

    Jukka Heikkonen: Onhan siis niin just, et jos jotain sovitaan, niin jos ei siitä tule sen sopimuksen rikkomisesta mitään seurausta, niin ihan turha sopia yhtään mitään. Et kyl mä oon samaa mieltä tosta, että on ehdottomasti käytävä sitten se jälkipuintikin.

    Heino Nyyssönen: Niin mielelläni kun tuon allekirjoittasin, tiedän, kuinka hankalaa, tai tiedän ja tiedän, mutta onhan niitä keissejä, kuinka hankalaa tämä on. Ja voidaan puhua myöskin tämmösestä unohtamisen politiikasta. Hyvin mielenkiintosta on se, että armahdus ja unohdus, amnesia ja amnestia, ne on hyvin lähellä jo sanoina toisiaan. Et tässä mennään jopa antiikin Kreikkaan saakka. Eli sisällissodan jälkeen kiellettiin puhumasta menneestä, eli oli tällanenkin keissi. Mut oikeestaan tohon Lauran (nostama) taakka, niin juuri tämä saattaa kestää vuosikymmeniäki. Meille ehkä tunnetuin keissi on nimenomaan Saksa taas ja Venäjä hyvin erilainen, jossa pikemminkin on pidetty vaan tätä toisen maailmansodan voittajamyyttiä ja hyvin jopa absurdilla tavalla pyritty toistamaan sitä nyt Ukrainaa vastaan. Mut oikeestaan mitä mä itse oon löytäny tapoja, miten näitä asioita voi käsitellä, niin on tietysti joku tämmöinen symbolinen tapaus. Voidaan ajatella tietysti erilaisia symbolisia korvauksia tai rahallisia korvauksia. Mut sitten oikeestaan tähän, kun miettii tätä (oikeus rankaisu), niin mä erittelisin yhtäältä tän oikeudellisen ja toisaalta tämmösen nimeämisen tai tutkimuksen, historian tutkimuksen. Että esim. sen Unkarin tapauksessa silloin 90-luvun alussa parlamentissa käytiin semmosta väittelyä, että pitäskö näitä kansannousun kukistamiseen osallistuneita rangaista jopa taannehtivalla lailla, eli vastoin oikeusvaltiokäsitystä. Ne on yksi niitä ongelmia, mitkä näkyy nykypäivänä. Kun taas sitten sanotaanko maltillisempia ratkaisuja kannattavat oli sitä mieltä nimeäminen tai syyllisten julkistaminen riittää. Eli ei tarvitsisikaan käydä oikeuskäsittelyjä, jotka saattaa olla hyvin hankalia, vaan yksinkertasesti lisätä tutkimusta ja kertoa myöskin näitä, et mitä on oikeasti tapahtunu. Tähän vois vielä lisätä sen, et kyl mä itsekin joskus koin sen vähän absurdiksi, kun Saksassa joku mummo joutuu edelleenki oikeuteen, vaikka ikää on 80–90 vuotta. Unkarilaiset yritti ratkaista tätä dilemmaa sillä, että jos oli 70-vuotias, niin sitä vanhempi ei tarvitse mennä vankilaan. No se kyllä muutettiin se laki myöhemmin. Mutta että tässä tulee hyvin mielenkiintosia, hyvin hankalia kysymyksiä vastaan.

    Erja Hyytiäinen: Hypätään pikkasen takasin tonne Jukan alueelle, teknologiaan ja ja tekoälyyn ja vaikka mihin. Miten sinä näet tulevaisuuden sodankäynnin? Miten se muuttuu? Tossa mainitsittekin, et tämä Ukrainan sota on vähän vanhanaikasen tyyppinen.

    Jukka Heikkonen: Niin, siis länsimaat varmasti hyödyntää siellä täl hetkellä ukrainan sodas hyvin paljon tiedustelutietoa, jota sitte annetaan Ukrainalle. Vaikka eihän sitä ole sinänsä sanottu, että näin tehdään, mutta luultavimmin tehdään. Että kyl se, niinku mä taisin tässä jo sanoakin, niin selkeesti tämä data ja informaatio, sen käyttö tulee lisääntymään sodankäynnissä. Ja toisaalta sit nää autonomiset järjestelmät tulevat yleistymään. Varsinkin lennokit, lennokkiparvet, maakulkuneuvot, jopa panssarivaunut, hävittäjät ja vastaavat, niis tulee yhä enemmän ja enemmän autonomiaa. Kerätään siis enemmän dataa ja hyödynnetään tekoälyä niitten toiminnassa. Ja sit siihen liittyy myös tämä logistiikka, joka on hyvin tärkeä sodankäynnin osa. Eli tavallaan et millä tavalla syötetään asetarvikkeita joukoille ja millä tavalla huolto ja muu pelaa siellä. Että siinä sitte tietenki tämä puoli, kun tää tekniikka kehittyy yhä enemmän tähän suuntaan, ni siinä käy niin, et se, jolla on eniten rahaa, tulee pärjäämään siinä parhaiten. Se on yleisesti ottaen nykyiselläkin tekoälyn kehitystä katsoo, ni isot jätit sitä dominoi tällä hetkellä. Siel on nää Googlet, Microsoft, jos katotaan vaikka Open AI:tä, niin Microsoft sijottaa siihen nyt yli 10 miljardia dollaria rahaa. Että tekoälyn kehitys sinänsä jo nykypäivänäkin on sellaista, et kellä on eniten rahaa, niin se pystyy kehittämään sitä parhaiten. Ja kuka omistaa myös dataa. Eli se, jolla on rahaa, yleensä omistaa parhaiten dataakin.

    Heino Nyyssönen: Tästä on tietysti myös historiassa paljon esimerkkejä. Mietitään nyt esimerkiks, kuinka toinen maailmansota kehitti monenlaista teknologiaa, jota hyödynnettiin sodan jälkeen. Että näin se tuntuu menevän.

    Jukka Heikkonen: Siihen tulee tietysti sit nää eettiset kysymykset sillä tavalla niinku nykyiselläkin puhutaan tekoälystä, et mitä tekoälyjärjestelmä saa yleensä tehdä. Nythän se on menny huolestuttavasti vähän siihen suuntaan, että nää tekoälyn kehittäjät itse miettii sen, että mitä se voi tehdä ja mitä ei voi tehdä. Että vähän tää poliittinen päätäntä on minusta vähän jääny jälkeen siitä, että jollain tavalla sitäki pitäs regularisoida siihen suuntaan, että mitä tekoälyjärjestelmä saa tehdä, mitä ei. Mut siinä on tietysti haasteena tämä, että jos puhutaan vaikka tästä syväoppimisesta, joka tällä hetkellä on se kuuma peruna tekoälyalalla, niin ne on tavallaan vähän sellasia black box –järjestelmiä, et ne ottaa sisään jonkun syötteen, tuottaa jonkun ulostulon. Mutta sitä ei pystytä välttämättä selittämään, et miten se tapahtuu, et mitä se tekee sen matkan varrella. No nyt jos haluttaisiin jotenki säännellä sitä, että mitä se järjestelmä saa tehdä, mitä ei, ni se on aika vaikeassa tilanteessa, koska me ei tarkalleen tiedetä, mitä se tekee se itse järjestelmä. Et tää on suuri haaste tällä hetkellä. Sellanen selitettävyys puuttuu monelta eri järjestelmältä.

    Laura Puumala: Ja täst just tulee se vastuukuilu, mihin aiemmin jo viittasin, et kun me ei tiedetä. Se saattaa olla tekoälylle täysin oikea päätös, et se toimii juuri niin kun sen kuuluukin toimia, mut sit me ei saada sieltä, ihmiset, sitä tietoa, et mihin se perustuu. Ja kuitenki vastuu perustuu aina siihen, et sä tietoisesti tiedät, mitä sä teet ja teet jotain juuri siitä syystä. Ja sit toisaalta jostain syystä me ei myöskään haluta pitää sitä tekoälyä moraalisubjektina eli moraalisena toimijana, joka voisi olla moraalisesti vastuussa. Joku voi olla kyllä sen vika, mutta et onko hän nyt sit moraalisesti –

    Jukka Heikkonen: Ei se oikeestaan voi olla moraalisesti mitenkään vastuussa. Sehän on itse asiassa hyvin tyhmä laite, jos puhutaan (tekoälylaite). Se tekee just sitä, mitä on sen käsketty tai opetettu tekemään. Ei yhtään sen enempää. Ei se ymmärrä yhtään sitä, mitä se tekee itse.

    Heino Nyyssönen: Taas puhutaan politiikasta, niin on hyvä ehkä tuoda sekin näkökulma, että politiikassa joudutaan aina tekemään päätöksiä ei riittävän informaation perusteella, vaan käytettävissä olevan informaation perusteella. Mua sitä kautta kiinnostaa myöskin nämä asiat, miten paljon meidän mielipiteitämme kenties manipuloidaan sun muuta. Tekoälyalgoritmit sun muuta, minkälaisessa kuplassa itse kukin meistä elää. Ja musta nöyryyttä on tavallaan tunnustaa elävänsä kuplassa ja koettaa koko ajan kyseenalaistaa näitä Platonin luolan rajoja. Niitä mä koetan opettaa myöskin omille opiskelijoille, et se teidän todellisuutenne ei välttämättä ole se ainoa todellisuutenne. Eli tää manipulaatio juuri pitkälti siitä, koska me joudumme kysymään vähän sitä, että ajattelevatko venäläiset oikeasti noin tai jotain muuta vastaavaa. Tää onki itse asiassa hankala kysymys sit loppujen lopuks. Mä oon Unkarin tapauksessa joutunu sitä aika paljon pohtimaan esimerkiks juuri et miten Fidesz saavuttaa sen enemmistönsä. Sillä on hallussaan tiedotusvälineet sun muuta. Mutta tää menee vähän siihen, että pitääkö meidän pitää kansalaisia tyhminä vai johtuuko se kenties jostakin muusta.

    Laura Puumala: Niin, näis tuntuu aina olevan jotenkin näis tekoäly- ja tekoälyn etiikkajutuissa se, et ne samat ongelmat pätee myös ihmisen älyyn ja ihmisen etiikkaan. Et me tehään niin jotenki sellaset tiukat rajat just sille tekoälylle ja sen etiikalle, et eihän me pystytä itekään niitä täyttämään. Ja ne samat ongelmat, et kuka nyt on vastuussa, pätee myös meihin. Tai niinku tekoälyaseissa joskus keskustellaan tälläsest jotenkin kunniallisesta kuolemisesta ja tappamisesta, et se ei jotenki kunnioita ihmiselämää tai ihmisyyttä, et jos nyt joku drone sit suorittaa sen kohteen neutraloinnin niin sanotusti. N itää on jotenki kunniaton kuolema ja sen takia meidän ei pitäs niitä käyttää. Mutta kyllähän sama ongelma on myös ihmisen kanssa, et kyl meil on aika paljon anekdootteja varsin kunniattomista tappamisista ja kuolemista, missä sit ehkä ihmisil enemmän erilaisii tunnekaappauksii tai muita, jotka sit johtaa siihen, et ei välttämättä sitä vastapuolta niin hirveesti kunnioiteta. Mut jotenkin meille tulee nää ongelmat selkeämmiksi täs kun me mietitään sitä tekoälyy tai muuta. Se on jännä juttu.

    Jukka Heikkonen: Sit siin on sellainen ulottuvuus tietenkin, et tulevaisuudessa tulee nää etäohjattavat laitteet, ni se kontakti sillä, joka ohjaa sitä etäohjattavaa laitetta, sil ei oo enää mitään kontaktia siihen, jonka se tuhoaa siellä tai tappaa. Miten se muuttaa sitten ihmisen käyttäytymistä ja muuta, et siit tulee vähän niinku tietokonepeliä pelaisit.

    Heino Nyyssönen: Näistä puhuttiin, minua arvioni on, että ensimmäistä kertaa Persianlahden sodan yhteydestä, et kuinka sota olikin muuttunut tietokonepeliksi, eli juuri näitä vastaavia. Todennäkösesti tää nyt jatkuu sitten tän tyyppiset kuviot.

    Laura Puumala: Just näin. Ja kun aiemmin puhuttiin siitä, et meillä edelleen on aika, jopa sotilailla, semmonen esto siihen lähitappamiseen, niin se saattaa itse asiassa tälläsen, käytät droonia vaan jostakin paljon kauempaa, ohjaat sitä tai tarkkailet jopa vaan sen toimintaa, niin se tulee paljon ehkä helpommaksi ja herkemmäksi, vähemmän traumatisoivaksi myös.

    Jukka Heikkonen: Jos aattelee nyt tätä Ukrainan sotaa, niin YouTubehan on täynnä nyt niitä videoita, joissa drooni pudottaa jonku pommin ja tappaa ihmisiä samaten kun nämä panssarintorjuntaohjukset tuhoaa panssarivaunuja. Siellä näkee selkeesti, että ihmisethän kuolee siinä. Ihmiset käyttää sitä viihteenä nykypäivänä ja katselee sitä, että tuolla tapahtuu tuollaista. Sekin on vähän huolestuttava ilmiö minusta kokonaisuudessaan.

    Heino Nyyssönen: Epäilemättä, mutta aattelin kuitenki vielä mainita senkin klassikon, että sodassa totuus kuolee ensin. Että medialukutaitoa me epäilemättä tarvitaan.

    Erja Hyytiäinen: Tuolla Jukka puheenvuorossasi viittasit myös näihin autonomisiin järjestelmiin. Itse asiassa sinun johdollasi Turun yliopiston data-analytiikan tutkijat ovat yhteistyössä Maanpuolustuskorkeakoulun sotatekniikan laitoksen kanssa kehittämässä Laykkaa. Mikä se on?

    Jukka Heikkonen: Siis Laykkahan on alun perin kapteeni Christian Anderssonin Maanpuolustuskorkeakoulun sotatekniikan laitoksen keksimä maakulkuneuvo, joka olisi hyvin monikäyttönen. Sitä voitaisi käyttää esimerkiksi tuhoamaan panssarivaunuja, mutta myös lääkintämiehen apuna tai logistiikan apuna kuljettamaan tavaraa ja vastaavaa. Me ollaan oltu sitten mukana täs tutkimuksessa lähinnä tän maanpuolustuksen tieteellisen neuvottelukunnan rahoituksen turvin. Eli meidän rooli on ollu siinä kehittää Laykkaan tätä tekoälypuolta, eli tilannekuvan luomista, ympäristön tarkkailua eri sensoreilla luomaan tietoa, mitä tapahtuu ympäristössä ja tekemään sen perusteella myös annetun tehtävän kannalta oikeita päätöksiä. Se on sinänsä onnistunu ihan hyvin ja nyt on demonstroitu sen käyttö sekä lääkintämiehen apuna, eli se pystyy seuraamaan lääkintämiestä, kantamaan vaikka jotain lääkintätarvikkeita ja toisaalta myös on demonstroitu, että miten hyvin se pystyy toimimaan autonomisesti panssarivaunun tuhoajana. Tähän liittyy tietysti just nää eettiset kysymykset siitä, että kun se on tekoälypohjainen, niin mitä se saa tehdä ja mitä ei voi tehdä. Että se kai tän panssarivaunun tuhoamisen osalta vielä on vähän epäselvää, että onko se tavallaan kansainvälisten sopimusten mukainen toiminta. Kun siinä, jos ajatellaan muutenkin miinojen käyttöä, ni pitää aina olla valvottavissa. Tähän kyllä saa sen valvottamistoiminnankin mukaan, että se ei sinänsä ole este siinä. Tässä lyhykäisesti se. Se on siis maakulkuneuvo, hyvin pienikokoinen, neljällä pyörällä kulkeva. Kulkee hyvin erilaisissa maastoissa, on lunta tai metsää tai vastaavaa. Siitä on nyt tulossa, onko se neljäs sukupolvi, vielä enemmän keskitytään siihen maastokulkuneuvokulkuisuuteen, eli se toimi vielä paremmin ojien ylityksessä ja vastaavassa tilanteessa.

    Erja Hyytiäinen: Eli kun sanoit hyvin pienikokoinen, tarkoitatko auton kokoo vai kenkälaatikon kokoa?

    Jukka Heikkonen: Se on noin metrin pitkä, ehkä 70 senttiä leveä ja puoli metriä korkea. Sitä suuruusluokka. Siis hyvin pieni, vaikeasti havaittavissa oleva kulkuneuvo. Mutta kuitenkin monikäyttöinen, sitä voidaan hyödyntää monessa jopa siviilipuolen tehtävissä pelastuslaitoksen apuna tai vastaavassa. Autonominen järjestelmä.

    Erja Hyytiäinen: Ja nyt kun se on demovaiheessa, niin milloin se kenties saadaan käyttöön?

    Jukka Heikkonen: Se on taas sitten Maanpuolustuskorkeakoulun asia aprikoida sitä puolta. Mutta periaatteessa se, mitä nyt on demonstroitu, ni se olis ihan käyttökelpoinen, tuotteistettavissa oleva laite tällä hetkellä, jos ajatellaan vaikka miina-Laykka käyttönä, panssarivaunun tuhoajana, niin se ois jo ihan täysin tuotteistettavissa oleva tälläkin hetkellä.

    Erja Hyytiäinen: Laura, mitä ajatuksia tämä herättää? En tiedä, oletko kuullut Laykasta aiemmin, mutta mitä ajatuksia herättää?

    Laura Puumala: Joo, aiemmin en ollu kuullu tästä kyseisestä projektista. Mut tietysti tässä on jo yleisellä tasolla tullu nää ehkä tärkeimmät tekoälyyn liittyvät huolet, eli tää vastuukuilu ja sit tää kunnioittamiskysymys. Mut mun mielestä täs just hyvin tuli esiin se, että kun näitä kehitetään, niitä voidaan myös käyttää eri tarkoituksiin kun näinä ns. tappajarobotteina, mihin sit usein hyvin tunteikas keskustelu kiinnittyy, tähän tehtävään ja tämmöseen nimeämiseen. Et voisi olla ihan kannattavaa miettiä sitä, et josko siel just lääkinnässä tai muun logistiikan apuna on jotain tällasta, mikä ei väsy ja ei pelkää ja ei traumatisoidu ja näin eteenpäin. Et voisko siinä olla myös eettisii hyötyjä tavallaan ja mikä on näiden suhde. Ja tietysti sit se, että tavallaan ku mietitään, että mitä se tekoäly saa tehdä ja mitä ei saa tehdä, mihin sitä saa käyttää ja mihin ei saa käyttää, niin mun mielestä mielenkiintoista on se, että eroaako tää jotenki siitä, et mihin sitä ihmissotilasta saa käyttää ja ei saa käyttää ja mitä se saa tehdä tai ei. Ja jos se eroaa, niin mihin se ero sitte perustuu. Et onko se perusteltu, et nyt kone ei saakaan tehdä jotain ja millä perusteella se on perusteltu. Tässä just niinku aiemmin sanoit, niin ehkä huolestuttavaa on se, et jos siellä vain se ohjelmoija tai kehittelijä miettii sen etiikan sinne sisään. Pitäskö siihen ottaa laajempaa keskustelua ja näkökulmaa ja laajemmin tutkijoita mukaan eri aloilta kehittämään sitä osa-aluetta.

    Heino Nyyssönen: Mulla ei oo tuohon oikeastaan minkäänlaista vastausta, mutta mieleen tuli kaksi anekdoottia, joita näissä yhteyksissä olen huomannu käytettävän aina silloin tällöin. Toinen voisko sanoa tämmönen erityisesti Yhdysvaltain sisäpolitiikkaan liittyvät aseet eivät tapa. Eli pikemminkin nää Kansallisen kivääriliiton ihmiset vetoaa siihen, et ei teknologia sinänsä ole pahasta, vaan se on se ihminen, joka siellä taustalla on. Tähän ehkä liittyen on myöskin toinen, joka kansainvälisen politiikan suhteen on sitten tuotu esiin, vähän toisenlainen näkemys, et jos jollakin toimialalla on vasara, niin kaikki ongelmat alkavat näyttää nauloilta. Eli kyl tässä epäilemättä on tän tyyppisiä eettisiä, moraalisia ongelmia.

    Jukka Heikkonen: Kyllähän tää, jos ajattelee sen Laykan käyttöä nimenomaan panssarivaunun tuhoajana ja miina-alustana, niin tuohan se merkittäviä voisko sanoo hyötyjä ja etuja verrattuna perinteisen miinaan. Perinteinen miinahan ei mitenkään valikoi kohdettaan. Eli se laitetaan sinne maahan, jos on kyse vaikka panssarimiinasta, laitetaan maahan ja siihen kun tulee kohde päälle, se räjähtää. Kun taas tää miina-Laykka, sehän koko ajan tarkkailee ja tutkii, et onko tämä kohde nyt varmasti se, mikä meidän pitää tuhota. Se varmentaa todella moneen kertaan. Lähestymisvaiheessakin se vielä katsoo, vaikka se on siinä metrin päässä, se vielä yrittää tarkentaa sitä, et oliko tämä nyt varmasti se kohde. Jos ei se ole, niin se ei tee sitä toimenpidettä. Että kyllä se siinä mielessä voisi sanoa jollain tavalla on eettisempi laite jo nykyisellään kuin perinteinen miina.

    Erja Hyytiäinen: Hyppään vähän toiseen aiheeseen, vielä ehdimme yhden aiheen. Eli Laura sinä olet kirjoittanut, luin artikkelin rauhantyön merkityksestä myös sodan aikana. Ja nythän on paljon keskusteltu tän Ukrainan sodan aikana myös siitä, että miten kansalaisyhteiskunnat ovat toimineet ja voineet toimia. Mikä merkitys sillä on?

    Laura Puumala: Mun mielestä sil on valtava merkitys. Jos ei se nyt täysin ratkaise sodan lopputulosta, ni mun mielest sillä on valtava eettinen merkitys. Ja tavallaan se, ettei unohdettais sitä, et ensinnäkin rauha on se tavallaan sodan päämäärä. Mut et se ei ole vain päämäärä, vaan se on myös oikein käytettynä ja resursoituna mahdollisesti todella tehokaskin keinojen joukko. Ja ne keinot ei välttämättä oo mitenkään hepposia, joskus ne on jopa vahingollisia. Eli siinäkin täytyy toki sit myös käyttää sitä eettistä harkintaa, et milloin ne väkivallattomat keinot kannattaa ja milloin ne tuottaa enemmän haittaa kun hyötyä. Mut et kylhän täs sit toisaalta on ollu nähtävissä myös sellasta vahvaa me vastaan ne, länsi vastaan Venäjä –asettelua, mikä ei ehkä tue tällast konfliktiin transformaatioprosessia. Vaikka se toisaalta on valtavan haluttavaa ja hyvä, hieno asia, miten länsi on täl taval yhdistynyt ihan täysin. Se on hyvä ja oikein, mut et se saattaa olla toisaalta haasteellinen tekijä siinä, et miten me tuettaisi sitä niin sanotun vastapuolen kansalaisyhteiskuntaa siel myöski toimimaan.

    Heino Nyyssönen: Tässä on ollu vähän erilaisia näkemyksiä, että pitääkö tämä sota on nähnyt esim. vain Putinin sotana vai myöskin venäläisten sotana ja se johtaa sit hyvin erilaisiin näkökulmiin. Että riittääkö se, että Putin poistuu näyttämöltä joko luonnollisen poistuman tai jonkun muun avulla, vai onko sitten niin, että jos tässä on Venäjän sodasta kysymys, niin pitääkö esimerkiksi estää toisinajattelun tulo maihin sun muuta. Tää liittyy tän tyyppisiin kysymyksiin. Itse mä kyllä jatkasin tohon ja ottasin kopin tosta Lauran me – he, niin vähän ollut ärsyyntyneenä siihen, et kun meillä käytetään aika usein ”tämä argumentti nyt toimii Putinin puolesta, toimii Putinin pussiin”. Et kyllä meidän mun mielestä pitää voida pitää yllä moniarvoista ja myöskin vois sanoo jossakin määrin jopa Venäjää ymmärtävää keskustelua Suomessa edelleenkin. Et jos aatellaan, niin tää on siinä mielessä hyvin ikävä tilanne, joka saattaa vaikuttaa ja vaikuttaa varmaan vuosikymmenii. Et itse oon joskus aatellu näin, että tosiaan ja Venäjälläkin joitain kertoja opettaneena, että onko niin, että minunkin elinikäodotteella Venäjän matkat ovat jo kaikki tehdyt.

    Laura Puumala: Se on just näin. Mä en oo itse kiinnostunut väittelemään jonkun kanssa siitä, et kumpi osapuoli nyt on oikeutettu tai ei. Mä luulen, et meillä täällä on siitä selkeä konsensus ja jos jonkun kanssa ei ole, niin mä en usko, että edes oikeutettua sotaa tutkimalla ja siitä väittelemällä saa sen toisen ikään ku pyörtämään, kääntämään kantansa. Mut niinku tavallaan se, että pitäis pystyä jollain tavalla miettimään, et millasella diskurssilla me saadaan jotenki freimattua sellanen tarkoitusperä ja päämäärä, joka voitaisiin nähdä jotenkin yhteisenä. Ettei se ois kilpailua, jossa yhden voitto on väistämättä toisen voitto. Et miten me päästään siitä nollasummapelistä eteenpäin tämmösen positiivisen summan kompromissiin, missä molemmat ehkä voittaa vähän tai häviää mahdollisimman vähän.

    Heino Nyyssönen: Tässä mielessä mä olin ehkä pikkuisen pettynyt tuohon Kiinan, jos mennään ihan ajankohtaiseen politiikkaan, rauhansuunnitelmaan, että hyvää siellä oli kyllä se, että ydinaseita ei saisi käyttää, mutta että sielläkään sitten näissä kritiikeissä ei oo näkynyt, mikä se olis positiivinen rauha sitten. Että nää tuntuvat olevan niin etäällä toisistaan. Mut kyl meijän kuitenkin pitäisi pystyä tuottamaan erilaisia vaihtoehtoja. Se on erittäin vaikeeta eikä vaan jäähä näihin tavallaan tämmösiin juoksuhautoihin. Eli minun ikävä kysymykseni tällä hetkellä on, jos länsi on aika yksiselitteisesti tuominnut tämän Kiinan viimeperjantaisen, joka sattu muuten juuri tähän vuosipäivään, kun näistä puhuttiin, no missä se lännen suunnitelma sitten on. Ei se ei riitä sanoa vaan se, että sota loppuu heti, kun Putin sen lopettaa.

    Jukka Heikkonen: Sota aina päättyy joka tapauksessa joskus rauhaan. Että mikä se rauha sit tässä tilanteessa on, niin se on kyllä aika vaikea sanoa. Että jos Venäjä häviäisi tuon sodan, niin en mä usko, et sielläkään se poliittinen tilanne rauhoittuisi millään tavalla. Ja vastaavasti jos Ukraina taas häviäisi tilanteen, niin länsimaalaispuolella ei se tilanne rauhoittuisi tälläkään puolella. Et kyl se vaikee tää must tää tilanne on.

    Erja Hyytiäinen: Ja tähän tavallaan keskusteluun tulee, aika paljon on keskusteltu myös siitä, et voimmeko me ymmärtää Venäjää. Toiset sanoo, et emme voi ja toiset sanoo, että kyllä voimme, jos perehdymme. Heino, mitä sinä sanot ja onko se ratkaisevaa?

    Heino Nyyssönen: Minulle ehkä aika semmonen peruskokemus aikanaan oli se, et kun mä läksin sinne Unkariin tutkimaan, eli sain Suomeen etäisyyttä ja pikkuhiljaa tajusin, että kuinkamoisessa kuplassa me täällä Suomessakin elämme. Ja ehkä vähän vastaavasti viime pääsiäisenä olin Irlannissa ja huomasin, et kuinka eri tavalla tiedotusvälineet käsitteli tätä sotaa kun meillä. Et kannattaa myöskin muistaa todellakin se, että se, millä tämä sota täällä meillä Suomessa näyttää, ei tarkota sitä, että se näyttäytyisi samalla tavalla monissa muissa. Eikä pelkästään Venäjän tapauksessa. No itse oon vähän ihmetellyt kyllä sitä, et kyllähän meillä nykyisin Venäjän tuntijoita tuntuu olevan, eli jokaisella on jotakin sanottavaa Venäjästä. Mutta aika harva sitä on tutkinut ja ilmeisen aika harva silloin myöskin vieraillu. Eli tässä kyllä minusta meillä olis tekemistä. Omille opiskelijoille oon käyttäny tämmöstä kun puhun konstruktivismista, niin tällaista lähtökohtaa, jossa olen etsinyt itseni ja elefantin. Tää klassinen kysymys, kuvassa olen minä ja elefantti. Tää klassinen pointti on siis se, et jos siinä oli saksalainen, hän kysyy, et kuinka hän voisi hyötyä elefantista. Ranskalainen ehkä ajattelisi jotain romantiikkaa. Mutta suomalaisen, heikon itsetunnon muka omaavan kysymyshän on se, että mitä se ajattelee minusta. Tämä ei yleensä kulttuurintutkimuksen (selittää) hyvin nopeasti. Minusta tää on hyvin viisas lähtökohta. Vaikka meitä nyt on monta kertaa syytetty suomettumisesta ja ylilyönneistä, niin kyllä siinä pyritään naapurimaan ajatuksia ennakoimaan myös näinä sodan aikoina. Sillä on paljon pointtia. Mut ikävä kyllä tällä hetkellä on menty tämmösen iltapäivälehtien tasoon, jossa otsikot on suurinpiirtein se, että mitä Putin tekee seuraavaksi. Me emme pääse hänen päänsä sisään, se on pelkkää spekulaatiota. Mutta kyllä väittäsin kuitenkin, että erilaisten ajatustapojen, erilaisten kuplien tutkiminen on näinä aikoina vielä tärkeämpää ehkä ku aikaisemmin.

    Erja Hyytiäinen: Kyllä. Ja ihan tähän loppuun vielä kysymys, et minäki oon tuossa lähteny ajatuksissa automaattisesti siitä, että tulevaisuudessa on sotia. Olen kysynyt tulevaisuuden sotateknologiasta ja vaikka mistä. Mut et onks semmonen tulevaisuus mahdollista, et meillä ei olis sotia?

    Heino Nyyssönen: Reinhart Koselleck, kuuluisa saksalainen historioitsija on jotenkin määritelly elämää niin, että on aina olemassa joko edistys tai kriisi. Tää on musta yhä mielenkiitonen kahtiajaottelu. Kansainvälisen politiikan klassikot on sitä mieltä, et sotia on niin kauan kun meillä on niin sanotusti pahoja ihmisiä. No sitten toinen koulukunta on sitä mieltä, että se liittyy maailmanjärjestykseen. Ja mä sanoisin äkkiä ainakin, että ilmeisesti erilaisia konflikteja on joka tapauksessa niin kauan kun meillä on epäoikeudenmukaisuutta maailmassa. Ja ikävä kyllä sitä riittää.

    Jukka Heikkonen: Eiks usein sanota, et historia on paras ennuste tulevaisuuteen. Historian aikana näitä sotia on ollu aika paljon, ni kyllä sen perusteellakin näyttää, et tulee niitä jatkumaan.

    Laura Puumala: Joo, kyl se näin on. Ainakin meille merkityksellisessä tulevaisuudessa varmaankaan ei päästä sodista eroon. Mutta silti on ja juuri siksi on äärimmäisen tärkeetä mun mielestä miettii sitä, et kun meil näit sotii on ja tulee, niin miten me voitais tukea esimerkiksi erilaisen teknologian kehityksen tai sen historiantutkimuksen kautta sitä, että tuetaan niiden oikeutuksen miettimistä ja sitä eettistä harkintaa ja rajaamista myös moraalin kautta. Eikä vaan turvallisuuspoliittisista tai resurssiperspektiiveistä.

    Heino Nyyssönen: Ja ainakin mietitään, et se liipasinsormi olisi mahollisimman –

    Laura Puumala: Epäherkkä.

    Heino Nyyssönen: - nimenomaan.

    Jukka Heikkonen: Juuri näin.

    Erja Hyytiäinen: Kiitoksia. Tämä oli ihan äärettömän kiinnostava keskustelu. Kiitoksia väitöskirjatutkija Laura Puumala, data-analytiikan professori Jukka Heikkonen ja valtio-opin yliopistonlehtori, dosentti Heino Nyyssönen.

    Laura Puumala: Kiitos.

    Heino Nyyssönen, Jukka Heikkonen: Kiitoksia.

    Erja Hyytiäinen: Ja kuukauden päästä meillä onkin aivan toisenlainen aihe. Sen paljastamme nettisivuilla utu.fi/tiedelinja piakkoin. Sieltä löytyy myös nuo aiemmat Tiedelinjat. Kiitoksia.

    Haastateltavat: Kiitos.

    Voiko ympäristökriisin ratkaista yksilön valinnoilla?

    Äänitteen kesto: 60 min

    Litterointimerkinnät

    Haastattelija: Eeva-Maria Soikkanen
    Vastaaja 1: Oskar Karlström
    Vastaaja 2: Leena Erälinna
    Vastaaja 3: Elina Jaakkola

    [alkutunnus]

    Eeva-Maria Soikkanen: Tervetuloa Tiedelinjalle. Tällä kertaa meidän aiheenamme on kiertotalous, joka on käsitteenä monelle tuttu, mutta silti usein vaikea määritellä. Kiertotaloudessa tuotteet ja materiaalit ovat tehokkaassa käytössä mahdollisimman pitkään. Kiertotalous on esimerkiksi tavaroiden vuokrausta ja korjaamista, mutta myös biotaloutta, jätteiden minimointia ja kestävää ruokataloutta. Kiertotalouden vastakohta on lineaarinen talous, jossa tuote valmistetaan, kulutetaan ja heitetään pois. Kiertotalous herättää meitä siis ajattelemaan, voisiko yhteiskuntamme toiminta perustua lineaarisen kuluttamisen sijaan jatkuvaan kiertoon. Aiheesta on tänään keskustelemassa kolme Turun yliopiston asiantuntijaa, kiertotalouden apulaisprofessori Oskar Karlström, biodiversiteettiyksikön kehityspäällikkö Leena Erälinna ja markkinoinnin professori Elina Jaakkola. Minä olen koordinaattori Eeva-Maria Soikkanen ja apunani on kollegani Antti Tarponen, joka huolehtii tekniikasta.

    Lähdetäänpä liikkeelle perinteiseen tapaan, eli kukin asiantuntijamme kertoo, mistä näkökulmasta he ovat kiertotalouteen perehtyneet. Lähdetään liikkeelle vaikka sinusta, Oskar. Miten olet tutkinut asiaa?

    Oskar Karlström: Kiitos ja kiitos kutsusta, kiva olla täällä. Mun tausta on kemiantekniikka ja tuotantotalous Åbo Akademista ja sit 15 vuotta oon tutkinut eri jätevirtoja, että mitä näitten jätevirtojen kanssa voi tehdä. Paljon eri teollisuuksien kanssa mä oon tehny, jossain vaiheessa sadan eri teollisuusyrityksen kanssa olin tehnyt yhteistyötä. Ja paljon, jos on kyse todella hankalista jätteistä, että mitä näitten jätteiden kanssa voi tehdä ja mitä ei voi tehdä ja voiks mitään tehdä. Että tää on mun tausta. Nyt tänään mä oon Turun yliopiston tuotantotalouden yksikössä mukana ja tää kiertotaloustalous sopi tosi hyvin sinne.

    Eeva-Maria Soikkanen: Kiitos. Entäs Leena, mikä on sinun näkökulmasi?

    Leena Erälinna: No kiitos. Mä tosiaan oon tehnyt projekteja ja hankkeita erilaisissa biotalouden kiertotalouksiin liittyvissä asioissa ruokahävikkiin liittyen, ruokaketjuun liittyen ja maatalousmuoveihin liittyen. Elikkä sitä kautta oon tarkastellut tätä kiertotalouden näkökulmaa. Siihen oleellisesti liittyy myös ravinteiden kierrätys. Ja tää on sellainen asia, mikä mua henkilökohtasesti kiinnostaa.

    Eeva-Maria Soikkanen: Kiitos. Entäs Elina?

    Elina Jaakkola: Mä oon tosiaan markkinoinnin professori ja meillä markkinoinnissa tutkitaan erilaisia vaihdantaan liittyviä ilmiöitä. Eli miten kuluttaja toimii ja miks ne toimii niinku ne toimii, tai muut markkinoitten toimijat. Tän kiertotalouden suhteen meillä on käynnissä nyt tutkimushankkeita, joissa tutkitaan erityisesti kokemuksia kiertotalouskontekstissa. Eli miten erilaiset ihmisten kokemukset vaikuttaa siihen, että miten he on valmiita toimimaan kiertotalouden toimintamallien mukaisesti. Se on tämä mun tulokulma nyt tässä kohti.

    Eeva-Maria Soikkanen: Kiitos esittelyistä. Seuraavaksi voitais keskustella siitä tai pääsen teiltä kysymään, mikä on mahtavin kiertotalouteen liittyvä keksintö tai idea, johon te olette törmänneet Suomessa tai maailmalla? Leena vois vaik alottaa.

    Leena Erälinna: Tietenkin mua kiinnostaa kaikki, missä pystytään kierrättämään. Ja erityisesti maatalousmuovien osalta voin sanoo, että Suomessa oli ensmäinen teollisuuden mittakaavan laitos, joka halus kierrättää käytettyjä maatalousmuoveja. Nehän on hyvin pitkälle samaa muovilajiketta ja tää on ollu mun mielestä hieno keksintö. Toinen ehkä vois olla sahateollisuuden sivuvirroista tehty biohajoava, muoviton pakkausmateriaali, joka kestää rasvoja ja nesteitä. Must tää on ihan loistava keksintö, et me päästäis muoveista eroon, me pystyttäis hygieenisesti pakkaamaan elintarvikkeita ja niin edelleen. Et nää on. Sit mä vielä kolmantena sanoisin tän tekstiilien kierrätyksen, et must se on menny huimin harppauksin eteenpäin. Toivottavasti mä en nyt tyhjentäny pajatsoa, mut nää on sellai, mist mä innostun. Et nää on niitä asioita, mitkä mun mielest on hienosti Suomessa. En tiedä, miten muut, et ootteks te maailmalla nähny näitä enemmän sitte?

    Elina Jaakkola: Itse asiassa mäki haluaisin nostaa suomalaisen esimerkin. Eli tämän, mikä on kaikille tuttu, eli tää suomalainen pullojen ja tölkkien palautussysteemi. Täähän on itse asiassa, kun sitä rupee miettimään, ni aivan huikea juttu, miten hyvin se Suomessa toimii. Että varmaan ollaan siinä ihan maailman kärkikastia. Et taitaa olla yli 90 prosenttia suomalaista juomapakkauksista ku kiertää sen sikäli hyvin yksinkertasen systeemin kautta.

    Oskar Karlström: Koko ajan tulee uusia näitä kiertotalousideoita, mistä kuulee. Mä näen monet näistä tai kuulen monta tällaisia teollisuuden tasolla, että mitä tapahtuu. Pitää muistaa aina, et suurin osa jätteistä syntyy, et tavallinen kuluttaja ei koskaan näe nää jätteet, että ne syntyy, että ne on jossain muualla. Epäsuorasti mehän olemme vastuussa näistä jätteestä myös, mutta se on silti teollisuudessa. Yksi aika uus idea on kaivosteollisuudessa esimerkiksi, niin siellä on hiekka-altaat, todella suuria jätemääriä on kyse. Ollaan keksitty kannettavia ICT-menetelmiä, että voidaan ymmärtää paremmin, että mitä tässä hiekassa on, että onko tässä jotain arvokasta. Voiks siel olla kobolttia tai jotain sellaista. Yhtäkkiä tästä jätteestä on saatu tosi tärkeä, arvokas sivuvirta ja biodiversiteettinäkökulmasta todella järkevä. Yks toinen mielenkiintoinen, tää on vähän, jos ei tätä kemiaa ymmärrä tai muista nämä kemian peruskurssit, niin tämä voi olla vähän vaikea ymmärtää. Mutta teollisuudessa syntyy kalsiumpohjaisia sivuvirtoja, jotka jos ei voi käyttää, niin ne menee jätteeksi. Mut sit on tämmönen aivan uusi keksintö, että sijoitetaan nää kalsiumpohjaiset sivuvirrat mereen varovasti ja ilman, että se vaikuttaa biodiversiteettiin. Se hieman nostaa veren pH:ta ja sitten se meri imee todella paljon enemmän hiilidioksidia. Et se vähentää hiilidioksidipäästöjä. Että sitten 100 vuoden päästä voidaan ottaa pois nää kalsiumpohjaiset sivuvirrat ja käyttää jossain muualla. Että tällaisia tulee koko ajan vastaan. Mutta tavalliselle käyttäjälle mun mielestä merkittävin, mitä tapahtuu nyt, voi olla ehkä akkukennojen kierrätystä. Että litiumpohjaiset litiumioniakut, mitkä meillä on kännykässä, niin ei olla hyvin voitu kierrättää vielä, mutta Suomessa ollaan nyt keksimässä todella hyviä keksintöjä, et päästään eteenpäin tän kanssa. Esimerkiksi yrityksiä kuten Fortum ja Metso Outotec.

    Eeva-Maria Soikkanen: Kiitos näistä, aika konkreettisii ideoita ja keksintöjä. Seuraavaks mä haluisin puhuu teiän kanssa erästä ristiriidasta. Eli markkinataloushan ohjaa meitä jatkuvasti kuluttamaan. Me hamutaan uutta ja välillä myös luksusta. Silkkipaperiin kääritty vaate tai uuden puhelimen ”unboxaus” ovat kokemuksia, joita moni kokee tarvitsevansa ainakin välillä. Samalla me halutaan kuitenkin toimia tietoisina kuluttajina. Miten ihmeessä tää ristiriita voidaan ratkaista? Oskar?

    Oskar Karlström: Siis tämä on todella hyvä kysymys, vaikea kysymys. Ja tää ei oo mustavalkoinen, se pitää muistaa. Että monet tuotteet, siis mitä me käytetään ja kulutetaan, niin se itse asiassa ei ehkä aiheuta niin paljon päästöjä. Ja se voi olla jopa niin, että jos me korjaamme tän, niin tulee enemmän päästöjä kun jos me heitämme pois sen. Syntyy ehkä enemmän jätettä, mut voi olla, et syntyy vähemmän päästöjä. Että se on. Mut totta kai tää vastuullinen kulutus. Tää turha ylikulutus pitäs saada alas. Että hyvä esimerkki on betoni, maailman eniten käytetty rakennusmateriaali. Epäsuorasti me kaikki käytämme koko ajan betonia, 3 500 kiloa/vuosi/henkilö tai mitä se nyt on. 10 kiloa päivässä käytetään keskimäärin, koko maapallon kaikki ihmiset. Ja vois miettiä, et pitääks meidän käyttää. Noin seitsemän prosenttia kasvihuonepäästöistä liittyy tähän, et voisiks tää kulutus saada alas esimerkiks, et se ei olis, mitä se nyt on 10 kiloa päivässä, mut voisiks se olla seitsemän kiloa päivässä tai viisi kiloa päivässä. Ja se kuulostaa, että Suomessa me olemme vastuullisia, mut ollaanko me oikeasti vastuullisia? Kun betonia käytetään sairaaloihin, siltoihin, kaikkeen käytetään aina koko ajan betonia. Että ei se ole niin helppoa. Että jos regulaatiosysteemit sanois näin, et pitäis saada tää betoninkulutus alas, et mitä oikeasti pitäis tehdä.

    Leena Erälinna: Tohon mä voisin ottaa kantaa siihen, et mä usein ihan kuluttajina mietin tätä rakentamista. Et meillähän paljon rakennetaan ja puretaan. Ja tossa kun Kupittaalta tulin, niin siinähän kohtuullisen uusi Mikro-rakennus on purettu pois nyt uuden tieltä. Tehdään todella paljon. Ja jos katsotaan, niin hyvin vanhat rakennukset, yli 100 vuotta vanhat hirsirakennukset esimerkiks on täysin käyttökelposia nykyaikana. Et onko se meijän rakentamisen laatu myöskin jossain määrin, ajaako se tähän? Et mun mielestä tää oli Oskarilta erinomaisen hyvä huomio, että todella et näihin pitäs kiinnittää ehkä konkreettisemmin huomiota.

    Oskar Karlström: Tää on just näin. Ja vielä vastaus tähän, se on just näin ja hyvä pointti. Jos menee Roomaan ja siellä on näitä 2000 vanhoja roomalaista betonirakennuksia, Pantheon ja niin poispäin ja että ne on hyvässä kunnossa vielä. Mutta välttämättä se, mitä rakennetaan tänään, ei välttämättä 2000 vuoden päästä oo käyttökelpoista.

    Elina Jaakkola: Mä voisin lisätä tähän vielä vähän perinteisempää kuluttajan näkökulmaa. Et ku puhuit näistä, että joskus jokainen kaipaa semmosta elämystä, että saa avata jonkun ihanan ostoksen jostain kauniista silkkipaperista, niin eihän se tarve mene mihinkään. Et se on epärealistista olettaa, et ihmiset jotenkin luopuis siitä. Mutta ehkä nostasin tässä avainasemaan tämmösen, mikä näkyy jo isona trendinä, eli second hand- ja vintage-ostaminen. Että itse asiassa aika paljonkin jo näkee sellasta, että se käytetyn tavaran ostaminen, mikä ehkä ennen miellettiin, että se on vähän semmosta onnetonta ja vähän ehkä köyhyyden merkki, jos täytyy ostaa käytettynä, niin se ajattelutapa on aika hienosti nykyään muuttunu. Et sitä ehkä usein pidetään, et se on arvokkaampi se sopivasti patinoitunut nahkatakki, joka löytyy jostain vintage-liikkeestä ku joku massatuotettu, joka vaan napataan ketjuliikkeen henkarista. Niin jos tätä trendiä saadaan lisättyä, niin sehän on tässä ihan avainasemassa. Ja toinen ehkä, minkä nostasin, ni olis palveluiden käyttäminen. Eli sitä elämyksellisyyttä voi aika paljon myös hakea ostamalla palveluita eikä niitä tuotteita. Esimerkiks vaikkapa räätälinpalveluita. Eli monet nykyään löytää jotenkin sen elämyksellisyyden siitä, että kun on löytäny sen jonkun vintage-vaatteen, niin sit viekin sen jollekin ompelijalle tai räätälille, joka tekee siitä just itselle muodistetun ja omiin mittoihin sopivan. Ni siinä on sit sellasta ylellisyyttä, mitä ei myöskään sit sieltä ketjuliikkeistä saa hankittua. Niin jos tämmöset asiat lisääntyy, niin saadaan säilytettyä vielä se ihana ylellinen ostamiseen tai itsensä hemmottelun tunne, mut kuitenkin huomattavasti kestävämmällä tavalla.

    Eeva-Maria Soikkanen: Nyt sä vähän sivusit tässä palvelumuotoilua ehkä aavistuksen. Seuraavaks voitaiski puhua kiertotaloudesta ja palvelumuotoilusta, jotka on viime vuosina kietoutuneet yhä tiiviimmin toisiinsa. Eli palvelumuotoilulla tarkoitetaan kokonaisvaltaista suunnittelua, jonka tavoitteena on luoda helppokäyttöisiä palveluita, tuotteita tai prosesseja. Sä oot Elina joskus sanonut ehkä jossain haastattelussa tai televisiossa, en muista, et ottanu esimerkin kiertotaloudesta ja palvelumuotoilun yhdistämisestä kun ruokahävikki ja sen myynti. Ja sä mainitsit siinä, että kun yrityksellä on selkeä ja toimiva alusta myydä hävikkiruokaa ja toimittaa se kuluttajalle kotiovelle, kaikki toimijat voittaa. Tärkeää on, et se koko prosessi on suunniteltu ja helppokäyttöinen. Mitä muita mahdollisuuksia palvelumuotoilu antaa kiertotaloudelle ja samalla myös kuluttajalle tulevaisuudessa? Elina?

    Elina Jaakkola: Joo, tää on tosi kiinnostava kysymys. Eli tosiaan palvelumuotoilun pääideana on se, että asetutaan ikään kuin käyttäjän saappaisiin ja tutkitaan, että miltä se jonku tuotteen tai palvelun käyttäminen näyttää siellä ihan ruohonjuuritasolla. Niin se on mun mielestä hirveen hyvä ja ehkä vähän uudenlainen näkökulma myös tässä kiertotaloudessa. Että ku aika pitkään kuitenkin on jotenkin menty se edellä, et ihmisten toimintaan vaikutetaan niin, että heitä valistetaan taikka sitten asetetaan sääntöjä ja määräyksiä ja rajoituksia. Eli jotenki että kuluttajat ryhtyvät vastuullisemmaksi, jos heille vaan annetaan tarpeeksi tietoa siitä, että miten hyödyllistä olis olla nyt vastuullinen. Taikka sitten kielletään muovikassit ja kielletään muovipillit ja kielletään sitä ja tätä, niin sitten asiat hoituu. Mut ihan käytännössä jos ajattelee, että miten suuri osa näistä asioista, mitä meiän kuluttajan elämässä pitäis muuttua, niin ne on sellasta hyvin päivittäistä tekemistä. Et jaksanko nyt huuhdella sen muovisen jugurttipurkin, joka on hankala. Ja jaksanko viedä niitä kuudessa eri laatikossa olevia jätteitä juuri oikeisiin laatikoihin. Niin se on vähän taas sellasta epärealistista, että jos vaan mulle kerrotaan et se on hyödyllistä, ni sit mä jaksan sen tehdä. Että todellisuudessa ihmisten on hirveän vaikea muuttaa heidän päivittäisiä rutiinejaan hankalammaksi. Et se ei vaan onnistu. Ja palvelumuotoilun ideana on tässä se, että jos asiat tehdään mahdollisimman helpoksi, ni silloin se todennäköisemmin onnistuu. Ja siinä just lähdetään hakemaan erilaisia pullonkauloja ja häiriötekijöitä, jotka jotenkin estää sitä toivottua toimintaa ja lähdetään korjaamaan niitä. Eli jos asiat on mahdollisimman helppoja, niin silloin se toimii. Niinku sä mainitsit tän hävikkiruokayrityksen. Eli siinä on toimiva kännykkäsovellus, mitä kautta kuluttaja voi helposti katsoa, että onko jossakin lähikahviloissa ja ravintoloissa ylijäämäruokaa ja sit saa parilla kikkauksella sen sieltä ostettua ja noudettua ja kaikki voittaa. Ei mene roskiin sitä ruokaa ja kuluttaja saa vähän edullisempaa ja kuitenkin vielä oikein hyvää ravintolaruokaa. Ja kaiken lisäks tää on vielä ihan kannattavaa liiketoimintaakin.

    Oskar Karlström: Tää on tosi hyvä idea. Mutta pitää myös muistaa vaan, että siis kuluttaja ei suorasti oo vastuussa kaikista päästöistä. Myös epäsuorasti on vastuullinen myös siitä, mitä tapahtuu. On hyvä muistaa, että kasvihuonepäästöistä 40 prosenttia tulee rakennusalalta suorasti tai epäsuorasti. 30 prosenttia tulee ruuasta. Tää ruokaesimerkki on todella hyvä ja merkittävä. Mutta mikä muu ala, missä tää vois toimia, on esimerkiksi tämä koko rakennusala. Pitäs olla tosi helppoa talon käyttämisen jälkeen, että voitais ottaa, vähän niinku legopakkaus, et vois ottaa palat pois ja käyttää uudestaan. Mut ei ajatella näin, ku ylikäytetään betonia ja asfalttia ja you name it. Niin se on vähän vaikeeta implementoida tällaisia ajattelutapoja.

    Leena Erälinna: Mä myöskin sanoisin sitä, kuluttajana on kaikkein helpompaa ku se tehdään helpoksi. Et tavallaan se kierrättäminen pitäs alottaa sieltä jo keittiösuunnittelusta, jotta ne olis. Et nythän me yritetään löytää niitä kuutta eri rasiaa jostain, et mihin me tungetaan sitten nää kaikki. Ja sit se yksi tulee täyteen ja se yksi jää sinne haisemaan ja niin edelleen, et täs pitäis olla. Mut sit mä viel käyttäisin sitä ajatusta, et meijän pitäs saada jotenki tuupattua niitä. Et täl tuuppauksella, tän tyyppisellä me houkutellaan, et ne asetetaan, saadaan myös kuluttaja hamuamaan. Et mun mielestäni hyvin on tää vintage-ajatus menny myös sil tuuppauksella. Et jos mä ajattelen omasta nuoruudestani Pohjois-Karjala-projekti, ni se oli äärimmäisen onnistunu. Mut et sil siellä oli erilaisia keinoja, millä me käytetään. Ehkä täs kiertotaloudessa ei voida puhua, etteikö me tiedettäis ja tunnistettais sitä ongelmaa, mut ehkä meidän pitää se tehdä helpommaks. Ja ehkä meidän pitää myös lainsäädäntö tehdä jollain tavalla helpommaks ja vähän myös sitä kautta saada myös sitä porkkanaa, mutta myös keppiä. Mut et se tuuppaus olis mulle ehkä, en mä osaa sitä sanoo, et mikä se oikein. Mut et palvelumuotoilu ja tuuppaus, ni mä porkkanoilla yrittäisin saada tätä vietyy eteenpäin.

    Oskar Karlström: Se on varmasti näin. Et voi ajatella, et tää on kuluttajien ja yhteiskunnan ja yritysten ja regulaattoreiden yhteistyö, et kaikki tarvitaan.

    Leena Erälinna: Joo ja täs pitäis tehä sitä yhteistyötä ja puhuu koko arvoketjussa siitä asiasta. Et ei se riitä, et kuluttajille otetaan yksi homma ja sitten teollisuudelle yksi ja esimerkiks alkutuotannolle kolmas. Vaan se pitäs koko siin arvoketjussa saada se viesti ja pohdittua sitä, miten se saatais kaikkein helpoimmaks. Sit me tarvitaan myöskin ne uusiotuotteitten markkinat. Ei riitä, et me vaan kierrätetään, kuluttajat, vaan sitte pitäs et mitä sit sen jälkeen. Että just et mitä sille betonille sitte tapahtuu, et mihin se sit käytetään sen jälkeen, ku se on hajotettu.

    Oskar Karlström: En tiedä, jos tää on tämmönen palvelumuotoiluesimerkki, mutta vois ajatella, että ehkä se vois olla. Opiskeluajallani, aika monta vuotta sitten, aika menee nopeasti, niin meil oli tämmöinen asunto, kaksio, ja siellä tehtiin putkiremontti. Tää putkiremontin hinta oli, mitä se nyt oli, 40 000 euroa, aika kallis. Ja se tarkottaa, et on paljon päästöjä, kun tarvitaan paljon työvoimaa ja joka päivä ne tulee sinne. Et pitää muistaa, et jos jotain maksaa paljon, niin usein se tarkottaa myös et on paljon päästöjä. Ja sitten taloyhtiöllä oli kaksi vaihtoehtoa. Että tehdään perinteinen putkiremonttia, et otetaan pois kaikki putket ja sitten laitetaan samaan paikkaan, että ne ei näy ollenkaan, uudet putket. Ja se on se kalliimpi vaihtoehto. Toinen vaihtoehto on, että ei tehdä mitään, laitetaan vaan uudet putket pinnalle, mut se ei näytä niin hienolta. Ja se on todella paljon halvempi, et se olis ollu ehkä 10 000 euroa, eli kolme kertaa vähemmän. Ja päästöjä vois ajatella, siis ei pureta melkein mitään, se on halvempi, mut sitten käytön jälkeen on helppo ottaa pois myös. Että se on win-win kaikille, halvempi. Paitsi urakoitsijalle totta kai se ei oo win-win, kun ne hävii rahaa siellä. Mutta tällaisia pitäs miettiä pidemmälle eteenpäin.

    Leena Erälinna: Ja yksi pointti siinä, et ne putket jää siihen pinnalle, olis myös et sen pystyy jälkeenpäin korjaamaan kohtuullisen helposti.

    Oskar Karlström: Kyllä, joo.

    Elina Jaakkola: Ehkä oikeestaan nämä kaikki esimerkit, nyt kun mainitsin tuossa, et meidän tutkimuksessa on mietitty näitä kokemuksia, niin mä poimin tietenkin nyt näistä teijän esimerkeistä niit kokemusasioita. Että niissähän on paljon kyse siitä, että mitä me ollaan aikaisemmin, minkälaisia kokemuksia meillä on erilaisista asioista, niin se jotenkin lukitsee vähän niinku mielen olettamaan, että näitten kuuluu olla näin myös jatkossa. Eli näähän kaikki esimerkit kuvaa sitä, että erilaisten toimijoitten näissä arvoketjuissa pitäis muuttaa sitä niitten totuttua ajattelutapaa. Eli varsinkin tässä rakentamisen kontekstissa ainakin itsellä on sellanen mielikuva, että rakentaminen on aika ehkä konservatiivinenkin ala. Niin siellähän uudenlaisen toimintatavan omaksuminen vaadittas siellä ihan hirveän monenlaisten toimijoiden keskuudessa. Kaikkien pitäis tehdä asioita hiukan toisin, jotta se kierto onnistuis. Ja siellä voi olla aika vahvoja tämmösiä mielen lukkoja, että miten nämä on ennenkin tehty ja miten ne kuuluu tehdä. Lähtien nyt siitä, kuuluuko putkien näkyä vai ei, mutta myös varmasti aivan hirveän monenlaisiin yksityiskohtiin liittyen siinä koko ketjussa.

    Eeva-Maria Soikkanen: Seuraavaks hei mul ois teille tunnustus. Muhun iskee välillä kuluttajana aika iso epätoivo. Ja se voi olla, et tää tunne on aika monelle tuttu. Ajatus, että tarvitseeko meidän kaikkea palvelumuotoilla uudestaan tai brändätä vihreänä. Entä jos meidän vaan pitäisi muuttaa meidän suhdetta tavaraan? Esimerkiks mun neljävuotias poika, hänen muuten siisteissä housuissa on polvessa ommeltu reikä. Kukaan ei ottanu niit housuja edes ilmaiseksi. Tavara, tässä tapauksessa siis tää vaate, on siis menettänyt alkuperäisen ideansa eli tarkoituksen pitää meidät lämpimänä. Mä luin muutama viikko sitten Japanissa aikoinaan syntyneestä kintsugi-perinteestä, jossa korostetaan esineen arvoa korjaamalla sitä. Posliinia korjataan esimerkiksi kullalla. Tää näytettiin ihan konkreettisena videona, esimerkiks menny astia rikki, niin se juotetaan kiinni siis kullalla. Tän perinteen sanoma on, ettei rikkoutunutta tule heittää pois. Korjaaminen tekee siitä tässä tapauksessa entistä kestävämmän. Kulta korostaa sitä, että esine on mennyt rikki ja se on nyt entistä tärkeämpi omistajalleen. Jotenki tuntuu, et meijän suhde tavaraan on selvästi vääristynyt viimeisen 100 vuoden aikana. Kertokaa, millainen suhde meillä tulisi rakentaa materiaaliin ja miten tää muutos tulisi tehdä? Tämmönen viisi minuuttia aikaa. Leena alottaa.

    Leena Erälinna: Joo, mä voi aloittaa, koska varmasti oon joukon vanhin ja mulla on 20-luvulla syntyneet vanhemmat, jotka on kulunu sodan ja pula-ajan. Ja mä itse 70-luvulla nuoruuttani eläny, niin silloin oli kouluvaatteet ja sit oli kotivaatteet ja kaikki pukeutu vähän samanlaisilla. Et sit 80-luvulle kun tultiin, niin sit tavallaan maailma aukes ja ehkä vähän Eurooppakin aukes meille suomalaisille, niin meille tuli aikamoinen kulutushysteria. Ja must tuntuu, et me ollaan edelleen vähän siinä, et nyt kun me päästään kuluttamaan, niin nyt me kulutetaan. Et me vähän hullaannuttiin siihen, et nyt must on tultu järkevämmälle tasolle ihan selkeesti täst kiertotalouden ja tän ymmärryksen. Mut me vähän siinä. Et mä ehkä vielä edustan sitä puritaanist sukupolvea, et haluu ostaa hyvää ja laadukasta ja käyttää sitä paljon. Esimerkiks vaatteitten osa, mä inhoon käydä vaateostoksilla, ko mun mielest mikään vaate ei sovi mulle. Se on hirveen kätevää taloudellisesti ja ekologisesti. Mut et sanotaan, et vielä 90-luvulla, kun omat lapset oli pieniä, niin silloin kyllä vielä kierrätettiin pienis ringeissä. Mut et kirppiskäytännöt ei ollu niin jouhevia, tai vähän se oli se kirppis et siel on sit niitä kirppuja. Mut et nyt se on tullu paljon (-) [24:56]. Mä näen kyllä täs paljon enemmän hyvää. Mutta toki varmaan se laatuvaatimus on kohtuullisen suurta. Mut et mä ehkä suosisin sitä laadukasta. Lapsilla se on eri asia, et lapsil niit menee rikki ja niin edelleen. Mä otan täst viel yhden esimerkin. Ku mun mun vanhemmat muutti omakotitaloon tonne Paimion keskustaan, niin mun isä laitto kaikki rikkinäiset vaatteet, ku hän sota-aikana oli, niin semmoseen säkkiin ja meni niitten kanssa. Ja sitten kun hänestä aika jätti, niin mä otin sen saman säkin sielt koskemattomana. Hän ei vaan voinu heittää niit pois. Et omal taval siin on semmonen mielenmaisema ja ehkä mä oon periny vähän tätä.

    Elina Jaakkola: Mun mielestä tossa oli tosi hyviä pointteja. Että ajattelen itse vähän samalla tavalla, että jotenkin vielä kansakunnan takaraivossa on jostakin pula-ajalta peräisin oleva mentaliteetti, että runsas tavaramäärä on jotenki semmonen, joka tuo turvallisuudentunnetta ja se on tavoiteltavaa ja niin edelleen. Mutta mä oon samaa mieltä siinäkin, että tää on onneksi muuttumassa ja ehkä muuttunutkin. Että itse kun tietenkin opetan tuolla kauppakorkeakoulussa tätä uutta sukupolvea, niin siellä meijän opiskelijoitten opinnäytetöitten aiheet nykyään tosi paljon pyörii jonku vastuullisen kuluttamisen teeman ympärillä. Ja jotenkin sitä kautta on tullu itselle sellanen toiveikas olo, että kyl se ajatustapa on muuttumassa. Somessa pyörii kaikkia tällasia. Nyt on käynnissä tämmönen viiden vaatteen haaste, että missä saa ostaa vain viisi vaatetta vuodessa. Ja sitten nää somevaikuttajat siellä vertailee, et miten paljon parempi olo tulee siitä, että ostaa todella laadukkaan ja saa olla sit vähän kalliimpikin kun jos ei osta kun viisi vaatetta vuodessa. Että miten paljon enemmän heille tuottaa iloa se, että ostetaan harvemmin ja laadukasta ja päinvastoin pyritään eroon siitä roinasta ja elämää täyttävästä tukkeesta. Ja kaikki konmaritustrendit ja muuthan liittyy tähän myös. Eli jotenki ehkä kokisin, että, tää oli nimittäin erittäin hyvä pointti, et kyl koko suhteen siihen, et se ei riitä et kierrätetään vaan. Vaan että kyllähän se koko suhde siihen materiaaliin täytyy muuttua. Mut mä olen jotenki toiveikas, et näitten uusien sukupolvien myötä se on itse asiassa muuttumassa.

    Leena Erälinna: Mä voisin tarttuu tohon kuluttamiseen vielä. Totta kai meidän talous pyörii tän kuluttamisen ympärillä. Näinhän se on. Et tavallaan sekä palveluitten että tuotteitten kuluttamisen ympärillä, ni sitähän me, me pesemme toisillemme paitoja eräällä tavalla. Ja se luo ehkä osaltaan sitä hyvinvointia. Se, että meneekö, jakautuu se globaalisti tasan, niin se on tietenkin eri asia ja sitä täytyy miettiä. Mut et tavallaan me tarvitaan sitä. Mut et se, mikä osuus meillä mistäkin menee mihinkin. Meil menee noin 12 prosenttia palkasta nykysin elintarvikkeisiin ja mihin muualle me sit se loppu laitetaan. Matkustamiseen, palveluihin, tuotteisiin ja niin edelleen.

    Oskar Karlström: Joo, näin totta kai. Kulutus, ilman kulutusta meil ei oo veroja, ilman veroja meillä ei oo yhteiskuntaa ja ilman yhteiskuntaa meillä ei oo keksintöjä.

    Leena Erälinna: Eikä yliopistoja.

    Oskar Karlström: Eikä yliopistoja. Ilman yliopistoja ei tapahdu innovaatiota. Totta kai näin on. Pitää muistaa nää kaksi eri koulua, et kulutamme vähemmän, et tulee vähemmän päästöjä tai kulutamme enemmän ja sit tulee enemmän keksintöjä. Ja lopuksi sehän yleensä menee niin, että teknilliset keksinnöt on, mikä ratkaisee ongelmat. Saadaan päästöt alas, saadaan jätevedet puhtaammaks ja niin poispäin. Että totta kai se on näin. Mutta silti tänään maapallo ei voi kovin hyvin ja nyt pitäs saada tämä kulutus alas heti. Mut tää kulutus on, monet ajattelee jotenkin et kulutus on se, mitä on kotona. Se on, mitä me kulutamme. Jos meil on leluja. Mun yhel pojalla on keltainen muoviauto ja sit joku muu tulee kysymään, et tuohan ei ollenkaan oo vastuullista. Miks tää ei oo vastuullista? Tää auto on tehty raakaöljyn sivuvirrasta. Ei oo tehty raakaöljystä ku sivuvirrasta. Ei tää oo aiheuttanu mitään päästöjä, ku tää on tehty. Totta kai ku on tuotettu, se on vaatinut energiaa, työvoimaa, se on vähän. Mutta koko se auton hiilidioksidipäästö on alle kilon. Et se on tosi pieni määrä, tää tämä kulutus. Mut sitten meil voi olla työpaikassa 10 työhuonetta, jotka on tyhjiä, siks et kaikki tekee etätyötä. Tän aiheuttamat päästöt voi olla miljoonaa kertaa suurempi ku tän lelun. Et tää kysymys suhde tavaroihin pitäis muuttua, mutta pitäs myös oppia enemmän, et mitä tää kulutus tarkoittaa. Ja tää on yksi itse asias meijän uuden tuotantotalouden tässä koulutusohjelmassa tää on yksi tämmöinen, että mitä systeemitasolla tää tarkoittaa tää kulutus ja päästöt ja mitä kaikkea tää oikeasti tarkoittaa. Tämä on yksi meidän painopisteissä itse asiassa.

    Eeva-Maria Soikkanen: Selvä. Mennäänpä seuraavaan teemaan. Eli tuntuu todella pahalta katsoa uutiskuvia pulloja ja muovirojua täynnä olevasta Intian valtamerestä. Tällöin pientä toivoa tuo ylpeys esimerkiksi suomalaisesta pullonpalautussysteemistä. Minkä yhteiskunnallisen sektorin tulisi teistä muuttua eniten kiertotalouden näkökulmasta Suomessa? Toivoisin aika konkreettisia esimerkkejä. Elina vois vaik alottaa.

    Elina Jaakkola: No tää on kyl todella hankala kysymys. Et jos pitäis nimetä nyt sitte sen yksi. Ehkä Oskar olis varmaan parempikin tässä. Mut mä nyt kuitenki nostan muutaman asian. Jostakin luin, et suurimmat syyt siihen, et ku suomalaisethan ylikuluttaa, niinku nyt melkeinpä kaikki länsimaat tekee. Eli meidän ylikulutuksen suurimmat synnit liittyy energiantuotantoon ja liikenteeseen ja ruoantuotantoon. No sitte tietenkin, jos ajatellaan, että Suomi on kylmä ja harvaan asuttu kaukainen maa, ni on tosi hankala nyt sitte ihan täysin sitä energiantuotantoa laskea, tai liikennettäkään. Että monissa näissä on ollu sellasii malleja, mitä on mitä on yritetty. Esimerkiks liikenteen suhteenhan meiän pitäs ilman muuta siirtyä enemmän vaikkapa autojen yhteiskäyttöön. No sit kuitenki yhtäaikaa monissa kaupungeissa on yritetty. Että on ollu yrityksiä, jotka on tarjonnu tämmösiä autojen jakamispalveluita. Niin ne ei oo kauheesti menestyny vain sen takia, et ihmisiä ei ole tarpeeksi. Eli ne vaatii menestyäkseen suurkaupungin, jossa on niin paljon sitä käyttäjämateriaalia, että se ikään kuin kannattaa. Et meil on vähän rakenteellisia haasteita joissakin näissä isoissa kysymyksissä. Et ehkä sitte tosta ruoan puolesta, no siitä tietenki puhut, Oskarki tossa mainitsi jo monta asiaa siihen ruoan tuotantoketjun liittyen. Et ehkä sen verran voisin vielä puhua niistä ruokapakkauksista, mikä taas liittyy tähän meidän kuluttajien arkeen. Että siellähän ruokapakkaukset on aika isossa roolissa. Mä olin itse asiassa vähän yllättyny, ku mä tajusin, et mä oon jotenki aina kuvitellu et Suomi on tämmönen mallimaa, missä kaikki käyttäytyy niinku kuuluuki ja niinku on ohjeistettu, mut ei se olekaan näin. Että suomalaiset tuottaa muoviroskaa enemmän kun muut Pohjoismaat per capita ja lisäksi me ollaan vielä huonompia kierrättämään sitä kun aika monessa Euroopan maassa. Eli jotaki ongelmaa siinä on, että ehkä jos me saatas jotenki sitä osastoa parannettua, ni päästäs ainaki yhdestä isosta kuormitustekijöistä sen ruuantuotannon suhteen paremmille vesille.

    Leena Erälinna: Tää oli mun mielestä erinomainen nosto. Se, mitä mä toivoisin ja haluaisin ja uskon, et tapahtuu tulevina vuosikymmeninä, tai jos ei ihan vuosikymmeninä, mut et päästäis eroon fossiilitaloudesta. Se olis mun mielestäni, se liittyy osittain tähän muoviinki. Et kun nostin siinä alussa tän puupohjaisen pakkausmateriaalin ja puupohjaisten kierrätettävien, näitten, jota pystyttäis hyödyntää tässä, ni tää olis mun mielestäni ihan globaalisti iso juttu. Mutta must tuntuu, et sit taas näillä öljyntuottajilla ja näillä on osaltaan myös aika paljon valtaa ja se on pidetty aika monta kymmentä vuotta. Esimerkiks autojen kehitys, akkuteollisuuden kehitys on menny, sitä on himmailtu ehkä sieltä suunnasta. Tää on nyt vaan ihan tämmönen heitto, ei perustu mihinkään. Mutta mun mielestäni tää olis aika ratkaiseva asia.

    Oskar Karlström: Mä voin vielä kommentoida. Hyviä pointteja ja totta kai tämä on se pitkäaikainen tavoite, et käytetään vähemmän fossiilista ainetta, eli maakaasua, kivihiiltä ja raakaöljyä. Tää kuulostaa paljon helpommalta ku se oikeasti on, ku ollaan niin paljon enemmän sitoutuneet siihen. Kun monet näkee, että öljytuotannossa kun raakaöljystä saadaan nämä komponentit, niin vaan itse asiassa noin 4–6 prosenttia tästä, riippuen vähän, miten tätä tehdään, mut on tää nafta. Ja naftasta tehdään sitten kaikki muovituotteet. Tehdään bensaa, dieseliä, kerosiinia ja kemikaaleja ja tästä loppujätteestä tehdään bitumenia ja tehdään asfalttia. Et meillähän ei olis teitä ilman tätä raakaöljyä. Että miten me tulevaisuudessa oikeasti päästään pois tästä, se on todella monimutkaista. Ja tää, mitä oikeasti täällä tapahtuu, on vielä muuten monimutkaisempaa. Ei oo ihan varma, että mitä päästöjen kanssa tapahtuu, jos kierrätämme muovia. Meneeks ne oikeasti alas vai meneeks ne ylös. Koska se menee niin, että jos kierrätämme kaikki muovit, niin tän naftasivuvirran kanssa, niin mitä näitten komponenttien kanssa silloin tapahtuu. Worst case poltetaan ne heti. Et jos kierrätämme muovia, niin voi olla, että päästöt välttämättä, kulutus välttämättä ei mee parempaan suuntaan. Mutta se pitkäaikainen idea on totta kai, et kierrätämme kaiken, myös kemikaalit, ei vaan muovi. Ja sitten jos riittävän suuri osa näistä kaikista komponenteista, mitkä on olemassa raakaöljyssä, jos bensankulutus menee pienemmäks, se näyttää hyvä lupaavalta nyt ku on sähköautoja, diesel, kerosiini, asfaltti ja niin poispäin, niin tää on tosi suuri yhteistyö, mitä pitäis tehdä. Niin silloin vasta tää raakaöljyn kulutus vois oikeasti saada alas.

    Leena Erälinna: Se vaatii semmosen systeemitason muutoksen. Mut et kyllähän me ollaan nyt energiantuotannosta luovuttu fossiilisista aika pitkälle. Jos katsotaan, miten Suomessa sähkö- ja lämpöenergian tuotanto tulee, niin se tulee uusiutuvista tai sitten ydinvoimasta. Et siin mielessä me mennään tässä eteenpäin, et ehkä me ei tarvita sitä hiiltä sitte sinne taivaalle tupruttamaan. Et siin mielessä mä katson, et mä en halua missään nimessä et olis mustavalkosta maailmaa.

    Oskar Karlström: Ei.

    Leena Erälinna: Mut meiän pitäs ehkä siitä päästä eroon pikkuhiljaa. Ja täs on ehkä innovaatioina Suomen mahdollisuus meidän metsäsektorilla. Mä nään niin.

     

    Oskar Karlström: Se on just näin. Mut lisäkommenttia myös, kun puhutaan fossiilista aineista, pitäis puhua erikseen hiilestä, öljystä, maakaasusta. Että näillä on vähän eri tehtäviä maailmassa nyt, et nää ei oo samat. Mut paljon tapahtuu, Suomi tekee todella hyvän työn ja mä oon tosi positiivinen.

    Eeva-Maria Soikkanen: Äsken kysyin, et minkä sektorin tulis teistä muuttua eniten kiertotalouden näkökulmasta Suomessa, niin nyt on pakko kysyä, että mikä meillä Suomessa toimii erityisen hyvin kiertotalouden näkökulmasta?

    Oskar Karlström: Se ensimmäinen kysymys, mä en vastannu siihen, mut mä voin vastata nyt. Mutta missä tarvittais muutoksia, yksi hyvä esimerkki on asfaltti. Et mitä tehdään sen kanssa sitten, miten sen vois. Toinen mun mielestä mielenkiintoinen tai tärkeä on koko meidän energiasysteemit. Että kun nää ei toimi enää, niin miten kaikki voi kierrättää. Miten kaikki PVC, mitä käytetään, miten tän vois suunnitella, et se olis helppoa, että vois kierrättää PVC:tä, kuparia, lyijyä ja niin poispäin energiasysteemissä. Mut mitä toimii hyvin, on että tosi paljon toimii tosi hyvin. Kuultiin aiemmin tästä myös, että Suomessa paljon toimii hyvin. Esimerkiksi koko jätehuoltosysteemi on tosi. Ja siis kyl ne tietää, mitä ne tekee. Ne lajittelee niin hyvin kun ne pystyy ja ne myös ajaa tätä innovaatiota ja ne haluaa tehdä sen paremmin. Se myös on tosi tärkeää, että nää jätehuoltoyritykset et ne oikeasti haluaa päästä eteenpäin ja tehdä asiat paremmin, niin se sitten voi katalysoida innovaatioita koko yhteiskunnalle.

    Elina Jaakkola: Mä voisin ehkä jatkaa tuosta, kun tosiaan äsken sanoin, että pitäis näitä elintarvikepakkauksia ja sitä muovikuormaa vähentää. Ni ehkä tässä kohti Suomessa ollaan vielä vähän paremmassa tilanteessa kun monessa muussa maassa. Jos mietitte kouluruokailua ja työpaikkaruokaloita ja niin edelleen, niin meillähän on kuitenkin aika isosti sellanen tapa, et mennään johonkin ruokalaan syömään ja siellä syödään posliinilautaselta, joka sitten pestään. Jos menee muutamaan toiseen maahan, ni siellä itse asiassa tapa on se, että kaikki päivällä tapahtuvat ruokailut tapahtuu jostakin take away –rasiasta, jostakin styroksiboksista tai muovipussista otetaan joku leipä esille. Eli tämmönen aika simppeli asia, mutta isossa mittakaavassa kuitenkin tuottaa aika paljon vähemmän muoviroskaa. Tai se, että suomalaiset kuluttajat hyväksyy sen, että hedelmiä ja vihanneksia voi ostaa ihan sillä lailla irtona. Torilta jopa suoraan omaan rasiaan, mutta kaupastakin sieltä vaan poimien. Mutta ei tarvi ku mennä johonki tonne valtameren taakse supermarkettiin, ni joka ainut tomaatti on kääritty johonki omaa muovikääreeseensä ja mielellään vielä useampaan kertaan. Eli tämmösistä pienistäki asioista kyllä aika isoja vuoria sitä muoviroskaa syntyy.

    Leena Erälinna: Mä oon tässä ihan samaa mieltä. Et meil ollaan menty eteenpäin ja meillä se lajittelu toimii. Mut et vielä mä peräänkuuluttaisiin sitä, että sen lajittelun jälkeen me ollaan Suomessa ehkä siin mieles onnellisessa tilanteessa, että meillä on mahdollisuus polttaa sitten niitä, joita me ei pystytä hyödyntää sivuvirtoina. Mut et kun mennään Etelä-Eurooppaan, niin siellä esimerkiks hukutaan siihen muoviin ja siellä ei myöskään pystytä polttamaan. Ja osaks he käyttää muovia sen takia, koska heillä on puute vedestä, kasteluvedestä ja muusta vedestä. Ja siihen haihduntaan käyttää sitä muun muassa. Mut et Suomessa vielä arvoketjuna peräänkuuluttaisin sitä, et okei, me kuluttajapäässä osataan jo sitä kierrättää, mut entä sitten sen jälkeen. Et siihen me vaaditaan teknologiaa, innovaatioita, ehkä porkkanaa sitten käyttää sitä kierrätettyä muovia uudelleen, koska neitseellisen muovin hinta ja tasalaatuisuus saattaa olla parempaa, kun sitten muuta. Mut et meil pitää olla markkinat myös sille kierrätetylle tuotteelle, niille muovigranulaateille tai metalligranulaateille tai jollekin muulle. Tai sille betonille. Ni et meijän pitää löytää markkinat sille, muutenhan se ei toimi se systeemi. Et me tarvitaan kierrätykselle myös sitä kiertotaloutta.

    Oskar Karlström: Näin se on just ja tää on tosi hyvä kommentti. Mut tää kestää aikansa, se on vaikeeta. Usein nää toimituskirjat, puhutaan pääsysteemeistä ja taustasysteemeist, niin jos alihankkijat, jotka käytämme, on näissä taustasysteemeis ja ei voida ollenkaan vaikuttaa, mitä ne tekee, niin on vaikeeta oikeasti saada tällaisia kestävyysmurroksia.

    Leena Erälinna: Niin, aikaseks. Mut et tää vaatii aikaa, tää ei tapahdu sormii napsauttamalla. Ehkä tän meijän kierrätys kuluttajasektorissa on todella nopeasti ja ihmiset on mieltäny, et se on mun mielestä positiivinen asia. Ja must hyvin toimii esimerkiks tori.fi, mä saan ihan kaiken myytyy siellä.

    Oskar Karlström: Joo, se on hyvä.

    Leena Erälinna: Must se on positiivinen asia.

    Oskar Karlström: Mut vielä yksi lyhyt vastaus tähän, että tää ei oo heti kuluttajat, ku tää on ehkä teollisuudet. Mutta epäsuorasti kuluttajat on vastuullisia tästä, mikä toimii hyvin Suomessa, on jätevesihuolto. Se toimii tosi hyvin. Että muualla maailmalla ei toimi näin hyvin kun Suomessa. Että jos joku Afrikasta tuottaa kultaa, tuo maailmalle, et siellä tulee syanidipäästöjä, elohopeapäästöjä ja niin poispäin. Suomessa meillä on järkevää, siis myös, kun kierrätetään metalleja. Että kaikki tää jätevesi, mitä syntyy, niin puhdistetaan hyvin. Se on yksi myös tosi tärkeä pointti huomioida.

    Eeva-Maria Soikkanen: Moni asia siis toimii Suomessa aika hyvin kiertotalouden näkökulmasta. Mut entäs sitten suomalaisten ruokailutottumukset? Miten niiden tulisi muuttua tulevaisuudessa ihan kiertotalouden näkökulmasta? Voimmeko me edelleen syödä herkullisesti ja silti kestävästi? Leena.

    Leena Erälinna: Täs on moneen otteeseen tullu täst ruokahävikistä nyt puhetta. Kyl se on meijän suomalaisten helmasynti, erityisesti kuluttajien ja kotitalouksien. Meil syntyy Luken tutkimuksen mukaan semmonen 350–370 miljoonaa kiloa ruokahävikkiä vuodessa. Siit vähän reilu kolmasosa on kotitalouksien ruokahävikkiä. Täs on parantamisen varaa. Ja siin mä katson kyl Elinaa siin mielessä, et usein näissä ruokahävikeissä me ollaan mietitty, et minkä takia ja mikä on se syy? Eikö sitä ruokaa arvosteta vai onko se liian halpaa vai mikä siinä on, et miks se päätyy sinne. Tähänhän on paljon selityksiä. Pääosa siit kotitalouksien ruokahävikistä on hedelmiä, vihanneksia, teetä, kahvia ja kaakaoo, yli 50 prosenttia siitä. Mut et ku se on yli 100 miljoonaa kiloa, et se on ehkä semmonen kysymys, et siihen kuluttajakäyttäytymiseen ja asenteisiin ja siihen liittyen, et mikä siin on. Et onko se sitä suunnittelemattomuutta, onko se sitä et kaupat on aina auki, mul on mahdollisuus aina saada, sit mä muutanki mieleni et mä meenki kanssa syömään tai en valmistakaan ruokaa tänään kotona, vai mikä on siinä. Et tää on simmonen. Ja jos me halutaan syödä kestävästi sekä ekologisesti, ekonomisesti että sosiaalisesti, ni kyl mä nostaisin tän ruokahävikin vähentämisen ihan itse kullakin. En oo yhtään sen parempi kun kukaan muukaan tässä asiassa. Mut sit mä suosisin sesonginmukasta ruokailuu, suosin myös kotimaisia ja ravitsemussuositusten mukaan. Niin mä uskon, et nää kaikki kestävyyden eri elementit saatais täl taval katsottua.

    Elina Jaakkola: Sä oot kyllä aivan oikeassa. Itselläkin tuli ensimmäisenä tämä ruokahävikkiasia mieleen. Sehän on ihan järkyttävää, kun sitä ajattelee, että me ollaan huolissamme kaikesta, mitä siinä ketjussa tapahtuu ja ihmiset on huolissaan eläinten oikeuksista ja ihmiset on huolissaan kaikesta siitä vedenkulutuksesta ja energiankulutuksesta. Kaikesta, mitä tähän liittyy. Ja sitte ku kaikki tämä on ikään kuin uhrattu, on uhrattu ne eläimet ja se energia ja se valtava työ, mitä maanviljelijät tekee. Ja sit ku se ruoka päätyy meidän jääkaappiin, ni sit me lopuks heitetään se roskiin. Se on jotenkin niin kamala asia. Ja silti sitä tapahtuu itse kunkin meistä kotona aina silloin tällön. Ja tää oiskin kyllä tuhannen taalan kysymys, että miten tähän voidaan vaikuttaa. Kyllähän siihen jo yritettykin vaikuttaa, että siinä on ehkä taas tää tämmönen, onks se sit joku meidän luolamiesvaisto, että seisovassa pöydässä kahmitaan mahdollisimman paljon ruokaa lautaselle, ettei varmasti jäädä nyt nälkäiseksi. Tai kaupasta ostetaan paljon ja kaikkea, jotta vaan on sitten kaapissa tarpeeks ruokaa. Sitä en usko, että syy olisi suomalaisittain liian halpa ruoka, että Suomessa ei nyt ole mitenkään erityisen halpaa ruokaa. Kotitalouksien menoista aika iso osa kuitenkin menee ruokaan, et se ei voi olla se syy. Mut oisko se sit kuitenki joku, niinku sanoit, suunnittelemattomuuden puute ja ehkä osittain myös osaamisen puute. Että ei ehkä osata rakentaa sitä jääkaapin systeemiä ja sitä ruokahuollon systeemiä niin, että aina sujuvasti keksittäis, mitä näistä satunnaisista tähteistäkin vois nyt valmistaa. Että ehkä tässä vois katsoa koulujen kotitalousopettajiin päin. Että voisko siellä käynnistää jonkun opetuksen, ettei aina tarvii aloittaa ruoanlaittoa niin, et otetaan juuri se avaamaton pakkaus kanafileitä. Vaan se voi joskus, koska aika iso osa siit käytännön ruoanlaitosta onki sitä, että pitää vähän säveltää sillä tavalla, et saadaan sujuvasti kiertämään se jääkaapin puoliksi avattujen pakkauksien sisällöt. Ni ehkä joku tämmönen opettaminen, konkreettisten taitojen opettaminen vois jotenki auttaa. Mutta ei tähän kyllä mitään viisastenkiveä nyt ihan suoraan ole tarjota.

    Oskar Karlström: Ihan samaa mieltä kyllä. Yks yksityiskohta, mitä mä oon miettiny, mitkä liittyy, nyt tää tutkija tulee esille täällä. Mutta mä oon vähän miettiny, et miks kotona roskapussi painaa niin paljon. Et se on melkein puolet painosta sitä, mitä ostaa. Et voiks olla 50 prosenttia siitä, onks se hävikkiä. Mut sit jos miettii vähän, niin eihän se oo näin. Kun mä oon tarkasti miettiny tätä, kun esimerkiks kahvissa se, mitä painaa, sehän on vettä. Lisätään vettä. Tai jos tekee jonkun kastikkeen, niin 90 prosenttia ehkä painosta on vettä. Ja sitten jää vähän kastiketta, heitetään ehkä pois, ja sitten se painaa paljon. Mä oon ihan varma, et tutkijat tällä alalla on miettiny tätä. Et se varmasti on tää 50 prosenttia. Mut mä mietin vähän vielä, et voiks se olla näin suuri ku sanotaan. Mutta vähän mä oon tutkinu tätä elinkaariarviointinäkökulmasta esimerkiksi. Yleensä sanotaan näin, et se on 50 prosenttia, koko siis tässä tuotantoketjussa 50 prosenttia. Mut sit tää, mitä yksilö tekee, niin mä luulen et se ei oo ihan 50 prosenttia. En mä tiedä, jos te tiedätte paremmin. Ehkä se on joku 10 prosenttia.

    Leena Erälinna: Se on noin 25 kiloa/henkilö vuodessa.

    Oskar Karlström: Eli puol kiloo viikossa.

    Leena Erälinna: Niin, suurin piirtein. Se riippuu tietenkin, et mitä siihen. Mut et tää ruokahävikki pitää nyt erottaa. Tää ruokahävikki on sitä syömäkelpoista ja sit elintarvikejäte on sitä, mikä ei oo sitä, mitkä on ne luut ja appelsiininkuoret ja ehkä ne kahvinporot.

    Oskar Karlström: Mut jos laittaa esimerkiksi keittoa kotona, niin melkein koko massa tulee vedestä.

    Leena Erälinna: No se on, joo, mut et kyl se lasketaan sitten et sä syötkin sen keiton keittona. Et jos mennään nyansseihin. Mut et pienikin määrä sitten kerryttää nopeasti paljon. Et me mitattiin tuolla yhdessä opiskelijaravintolassa, niin se oli tosi pieni, se oli 25 grammaa keskimäärin, mitä tuol opiskelijaravintolassa jätettiin sitä syömäkelpoista ruokaa. Se on pieni määrä, mutta kun siellä käy todella paljon ihmisiä viikoittain syömässä, ni mehän kompostoitiin se ja hyödynnettiin ne ravinteet sitte siellä pellolla. Mutta uudelleenviljelyyn, elikkä hyödynnettiin ne ravinteet siellä. Mut et se on pieni määrä, mut niistä pienistä puroista syntyy iso määrä. Et se mun ikäpolven pitää syödä lautanen tyhjäksi ja se nyt näkyy, niin se siin osasta on. Mut et meis elää se, niinku Elina sano, se alkukantanen ihminen et sitä pitää hamstrata.

    Oskar Karlström: Mut tää on tosi hyvä pointti, et nää pienet määrät, ne kasvaa. Toinen esimerkki on, et jos kierrättää auton, niin tämä autoromutus ja siis tää kierrätyslaitos, niin 96 prosenttia voi kierrättää. Et se kuulostaa siltä, et 100 prosenttia melkein kierrätetään. Mut tää neljä prosenttia autosta, jos se painaa 2000 kiloa, niin neljä prosenttia on aika paljon. Ja jos sen ottaa sen x miljoona, niin yhtäkkiä siitä tulee jätevuori sitten. Että se on tää sama, et monet pienet palat, siitä syntyy suurempi pala sitten.

    Elina Jaakkola: Ehkä tässä on tässä hävikkiruuassaki sit sellanen taas, mä puhun tässä nyt näistä kokemuksista ja semmosista ajatustavoista, niin sellanen taas, että pää on pitäny naksauttaa vähän uuteen asentoon. Et jos ajattelee, että ihan kaupoissa, koska iso osahan tästä syntyy myös ihan siis kaupoissa, jossa se vanhaksi menevä, viimeisen käyttöpäivän tuotteita paljon menee roskiin, niin vielä jonkun aikaa punalaputettujen tuotteitten ostaminen oli ehkä vähän sellasta, että niitä vähän kaihdettiin. Et kaikki varalta kaivaa sieltä takaa aina sen pakkauksen, missä on eniten sitä päiväystä jäljellä. Vaikka olikin ajatus, että laitan sen jo tänään, mut otan kuitenkin periaatteesta sen kaikista uusimman sieltä, jotta se on varmasti tuoretta. No kyllähän me nyt tiedetään, että Suomessa se ruoka, jota ostetaan supermarketista ni on varmastikin turvallista. Vaikka se ei oliskaan se, missä sitä eniten sitä päiväystä on jäljellä. Ni ehkä on itsekin opetellu nyt sellaista toimintatapaa, että ei otakaan sitä, et ottaaki sellasen, missä on se päiväys aika lähellä, jos mä tiedän et mä aion sen nyt laittaa. Ja samalla lailla ihan jossakin somessa näkyy nykyään paljon ruokavaikuttajia, jotka puhuu resque-ruuasta ja oikein esittelee, että lähdenpäs nyt pelastamaan punalaputettuja tuotteita ja teen niistä jonkun mahtavan aterian. Eli että yritetään siinäkin kääntää sitä ajatustapaa siihen, et onkin itse asiassa ihan hienoa ostaa tällasia punalapputuotteita, koska sitä kautta voidaan sit välttää sitä ruokahävikkiä.

    Leena Erälinna: Kaupoissa ja ruokaloissa se on 17 prosenttia suurin piirtein, ku syntyy ruokahävikkiä. Nyt ehkä vielä vähemmän siinä mielessä, että nyt kun meillä oli niin sanottu energiakriisi tai inflaatio tässä, niin nää punalaputetut tuotteet meni kuin kuumille kiville. Ja sit taas ruoka-apu jäi ilman ja hehän on nyt paljon siitä kertonu. Mut et mä kävin tossa tutustumiskäynnis yhden hypermarkettiin, jonka ruokahyllyissä siellä on 38 000 tuotetta. Kauppias oli vaan sitä mieltä, et tää viiminen käyttöpäivä ja tää parasta ennen, niin nää on sellasia asioita, mitkä ehkä sekottaa myös meidän pään ja mielen ja kuluttajien mielen.Et tää parasta ennen on ehkä semmonen, mistä vois ehkä luopua.

    Eeva-Maria Soikkanen: Nyt hei siirrytään viimeiseen kysymykseen. Ja nyt täs viimeises kysymykses saa heittäytyä villiksi. Otetaan lyhyt kierros. Minkä muutoksen tai keksinnön te toivoisitte et me nähtäis kiertotaloudessa 20 vuoden päästä? Voi lyhyesti mainita myös, et mihin tulis panostaa, jotta tää ois mahdollista. Elina?

    Elina Jaakkola: Mä toivoisin näkeväni semmosta, että kaikki turhat muovipakkaukset ja kääreet poistuis sellaisista paikoista, missä niitä ei välttämättä tarvita. Ja korvautus esimerkiksi, niinku tässä on puhuttu, jollakin puupohjaisella. Ja sitte että se muoviroska, mikä on edelleen välttämätöntä sen takia, että joskus vaan muovi on ylivoimainen materiaali, niin kaikki se kerättäs talteen yhtä tehokkaasti kun nyt kerätään vaikka niitä lasipulloja. Että en tiedä, vaatiiko se sen, että niissä olis pantti. Vai olisko se semmonen, että meillä oliski kaikilla kotona joku oma pieni jätepressi, joka perässäis sen pieneks ja helposti kuljetettavaks. Tai onko meillä joku vähän niinku keskuspölynimurin kaltainen jäteputki, mihin me vaan heitetään kaikki pakkaukset ja sit se putki jotenki analysoi, että minkä sorttista polymeeriä siinä nyt on ja suoraan toimittas sen johonki oikeaan paikkaan. Tämmönen palvelumuotoiluvisio.

    Eeva-Maria Soikkanen: Mahtava keksintö [nauraa].

    Oskar Karlström: Puuvilla, sehän on puhdasta selluloosaa. Ja biomassa, puussa on myös selluloosaa. Että se olis puusta ja on jo yrityksiä, jotka pystyy ottamaan selluloosakomponentit pois ja tehdä vaatteita näistä. On tällaisia eri startup-yrityksiä, paperiteollisuus on mukana myös näissä. Että jos tää menis eteenpäin, niin tää olis todella tärkeä kestävyysmurros. Jos päästäis pois enemmän puuvillasta, se vois olla yksi esimerkki.

    Eeva-Maria Soikkanen: Kiitos.

    Leena Erälinna: Mä haaveilen, et me saatais ehjä ravinnekierto. Täl hetkellä me kyllä se ruokahävikki pystytään biokaasulaitosten kautta hyödyntämään ja me pystytään hyödyntämään eläinten lanta. Mut meijän kuluttajien ja ihmisten kautta kiertyy paljon myös ravinteita ja tätä me ei pystytä hyödyntämään. Me louhitaan fossiilisella sitä fosforia ja me fossiilisella ilmasta sidotaan typpeä ja me tuodaan neljä miljardia kiloa ravinteita ruoan mukana vuosittain Suomeen. Meiän ravinnetaso on ihan. Mut me ei pystytä hyödyntää sitä yhdyskuntajätettä, koska siellä on antibiootteja, siellä on mikromuovia, siel on hormonii. Ja tähän mä haluaisin löytää ratkaisun. Silloin mä uskoisin, et myös meijän ympäristö kiittäis tästä. Me ollaan rikottu se systeemi ja tää on mun haave. En tiedä, tapahtuuko se 20 vuoden sisällä, mut mä katon tonne Oskariin päin.

    Oskar Karlström: Mä voin ihan lyhyesti vastata, että tän voi varmasti myös nähdä kiertotaloutena, mutta kaikki nämä ravinneaineet myös, mitkä valuu, kaikki nitraatit, nitriitit ja fosfaatit, jotka valuu Itämereen, pitäis saada pienentää. Tää on myös tämmönen, epäsuorasti se liittyy tähän.

    Leena Erälinna: Ne menee sieltä yhdyskunta-, siis jonnekin se aineen häviämättömyyden laki on. Vaikka se menee Kakolaan, niin ne ei silti sieltä haihdu mihinkään, vaan johonkin ne päätyy. Ja ehkä ne päätyy sinne Itämereen.

    Eeva-Maria Soikkanen: Tähän kysymykseen oli hyvä lopettaa. Mä kiitän teitä keskustelijoita, kuulijoita ja kerron vielä, että tänään oli keskustelemassa kiertotalouden apulaisprofessori Oskari Karlström, biodiversiteettiyksikön kehityspäällikkö Leena Erälinna ja markkinoinnin professori Elina Jaakkola. Seuraavan Tiedelinjan aiheena tai teemana on terveys, lääkekehitys ja diagnostiikka. Kiitos.

    Vastaajat: Kiitos.

    [lopputunnus]

    Tiedelinja-videoiden kuvaukset ja tallenteet

    Matkailu muuttuvassa maailmassa

    Kuvassa matkalaukkuja ja teksti Tiedelinja Matkailu muuttuvassa maailmassa > utu.fi/tiedelinja
    Suhteemme matkailuun on jatkuvassa muutoksessa. Tällä hetkellä suhdettamme matkailuun muokkaa muun muassa korona, ilmaston lämpeneminen ja digitaalisuus. Miten matkailu muuttuu tulevaisuudessa ja mitä tarkoittaa synkkä turismi? Entä onko massaturismin aikakausi jo ohi?

    Aiheesta ovat keskustelemassa yliopisto-opettajat Maija Mäki ja Tuomas Hovi humanistisesta tiedekunnasta sekä yliopistotutkija Juulia Räikkönen matemaattis-luonnontieteellisestä tiedekunnasta.

    >> Katso Tiedelinja: Matkailu muuttuvassa maailmassa

     

    Lemmikit ihmisen apuna

    Takaa kuvattuna ihminen ja koira rinnakkain. Päällä tekstinä Tiedelinjan aihe Lemmikit ihmisen apuna.


    Koiran arvellaan kesyyntyneen ihmisen kumppaniksi jopa 30 000 vuotta sitten, muut lemmikit asettuivat ihmisen rinnalle sen jälkeen. Miten lemmikit ovat auttaneet ihmistä, ja millaista apua niistä voisi olla tulevaisuudessa? Olisiko avustavasta koirasta jopa suurempi apu ikäihmisille kuin hoivarobotista? Miten ihmisen seuraan asettunut eläin on muokannut omia viestintätapojaan? Entä millaisia persoonia kissat ja koirat ovat?

    Tiedelinjalla lemmikeistä ja vähän muistakin ihmisen vaikutuspiirissä elävistä eläimistä keskustelemassa Turun yliopiston yleisen historian professori Taina Syrjämaa, Sote-akatemian koulutuksesta vastaava tutkimuspäällikkö Jussi Lehtonen ja ekologian ja evoluutiobiologian tutkijatohtori Milla Salonen.

    >> Katso Tiedelinja: Lemmikit ihmisen apuna

     

    Muuttuva masennus

     

    tiedelinja masennus

    Yhä useampi suomalainen sai 1980-luvulla masennusdiagnoosin. Mikä selittää tämän muutoksen? Entä miten masennuksen määrittely on vuosikymmenten aikana muuttunut? Mielenterveyspalveluiden kysyntä on noussut räjähdysmäisesti viimevuosikymmeninä ja hoitoala kärsii samaan aikaan isoista puutteista. Mitä muutoksia meidän tulisi tehdä, jotta pystymme auttamaan apua tarvitsevia?

    Keskustelemassa ovat tutkija Annastiina Mäkilä humanistisesta tiedekunnasta, tutkimuspäällikkö Jukka Vahlo kauppakorkeakoulusta ja psykiatrian professori Jyrki Korkeila lääketieteellisestä tiedekunnasta.

    >> Katso Tiedelinja: Muuttuva masennus

    Yhdessä yksinäisyyttä vastaan

    Tiedelinja-yksinäisyys

    Arvioiden mukaan 10–20 prosenttia suomalaisista nuorista kokee olevansa yksinäinen. Koronan myötä tilanne on vain pahentunut entisestään. Mitä me voimme tehdä yksinäisyydelle? Aiheesta ovat Tiedelinjalla keskustelemassa kasvatuspsykologian professori Niina Junttila kasvatustieteellisestä tiedekunnastamme, väestötutkimuksen apulaisprofessori Linnea Karlsson lääketieteellisestä tiedekunnasta sekä kaikkien tiedekuntien yhteisen Sote-akatemian tutkimuspäällikkö Miia Tuominen.

    Kolmikkoa yhdistää lasten ja nuorten hyvinvointiin liittyvän kiinnostuksen lisäksi vastikään Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoituksen saanut R-to-B eli Oikeus osallisuuteen: Yksinäisyyden ja ostrakismin vähentäminen lapsuudessa ja nuoruudessa -hanke.

    >> Tiedelinja: Yhdessä yksinäisyyttä vastaan

    Sote - miten uusi hyvinvointialuemalli muuttaa palveluja

      

    kuva sydänkayrästä.

    Vuoden 2023 alussa toimintansa aloittavat uudet hyvinvointialueet, jotka saavat vastuulleen sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestäminen. Miten muutos näkyy kansalaiselle, mitä haasteita vielä on edessä ja mitä etuja uusi malli tuo. Aiheesta tiedelinjalle keskustelemassa kansanterveystieteen professori Sakari Suominen, yrittäjyyden projektitutkija Satu Aaltonen ja Turun yliopiston Sote-akatemian tutkimuspäällikkö Miia Tuominen.

    Yksi hyvinvointialueiden luomisen tavoite on tiivistää terveys- ja sosiaalialan välistä yhteistyötä. Palvelujen siiloutumisen vaara ei kuitenkaan ole ohi, sillä haasteen tuo esimerkiksi lasten hyvinvointiin tähtäävät palvelut, sillä osa niistä on hyvinvointialueiden, osa kuntien vastuulla. Toinen merkittävä haaste on ongelmatilanteiden ja esimerkiksi sairauksien ennaltaehkäistystä, jotka on jätetty kuntien tehtäväksi.

    Uudistus haastaa ammattilaiset: uusi toimintamalli kaipaa lisäkoulutusta. Lounais-Suomessa sitä on tarjolla muun muassa Turun yliopiston Sote-akatemian ja avoimen yliopiston kautta. Tutkijat korostavat myös käytännön sote-työtä tekevien vahvaa mukaanottoa uusien toimintatapojen rakentamisessa.

    >> Lue lisää Turun yliopiston Sote-akatemiasta

    >> Katso Tiedelinja

     

    Tekoälyn vastuullisuus

    Tekoälyä osoittavat numerosarjat ja aivot.

    Tekoälyvallankumous on jo keskuudessamme, mutta miten sitä käytetään vastuullisesti? Aiheesta keskustelemassa tietojenkäsittelytieteen professori Tapio Salakoski matemaattis-luonnontieteellisestä tiedekunnasta, erikoistutkija Milla Unkila Turun kauppakorkeakoulun johtamisen ja organisoinnin laitokselta sekä  apulaisprofessori Mika Viljanen oikeustieteellisestä tiedekunnastamme.

    >> Tiedelinja: Tekoälyn vastuullisuus

    Nykypäivän vanhemmuus

    Pienen lapsen kämmen lepää aikuisen kämmenellä.

    Miten olla hyvä vanhempi? Mistä saa tukea vanhemmuuteen ja miten välttää liialliset odotukset? Nykypäivän vanhemmuudesta Tiedelinjalla keskustelevat tutkimuskoordinaattori Terja Ristkari Lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksesta sekä viime vuonna aihepiirin tiimoilta tohtoreiksi väitelleet asiantuntijamme, opettajankoulutuslaitoksen projektitutkija Marko Lähteenmäki ja Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiön projektitutkijana juuri aloittanut Suvi-Sadetta Kaarakainen.

    >> Tiedelinja: Nykypäivän vanhemmuus

    Terveysteknologilla kohti terveempää elämää

    ihmisen käsi kohtaa robotin käden

     

    Terveysteknologia on yksi vahvimmassa kasvussa oleva kehitys- ja vientiala. Missä sen juuret ovat ja miten sen avulla pääsemme kohti terveellisempää elämää. Tuoko robottien mukaantulo hoivaan ja hoitoon eettisiä ongelmia, entä miten uudet materiaalit auttavat meitä kohti tehokkaampaa hoitoa. Auttaako terveysteknologia ratkomaan sote-alueiden haasteita? Asiasta tiedelinjalle keskustelevat materiaalitekniikan apulaisprofessori Emilia Peltola, terveysteknologian professori Pasi Liljeberg ja kliinisen hoitotieteen professori Sanna Salanterä.

    >> Tiedelinja: Terveysteknologialla kohti terveempää elämää

    Hyvä, paha ydinvoima

    Kelatianen radioaktiivisen säteilyn merkki mustalla pohjalla.

    Ensimmäinen kokeellinen ydinreaktori rakennettiin 1942 Chicagon yliopistossa. Ensimmäinen sähköntuotantoon tarkoitettu ydinreaktori otettiin käyttöön Moskovan lähettyvillä Obninskissa 1954. Suomessa sähköä tuottaa tällä hetkellä neljä ydinreaktoria, viideshän on testikäytössä Eurajoella ja se on määrä ottaa sähköntuotantoon kesällä. Aiemmat ydinvoimalat Eurajoella ja Loviisassa otettiin käyttöön vuosina 1977–1982. Suunnitteilla on uusi ydinvoimala Pyhäjoelle Hanhikiven niemelle.

    Miten ydinvoimala toimii, miten siihen on eri aikakausina suhtauduttu ja mikä vaikutus ydinvoiman käytöllä on taistelussa ilmastonmuutosta vastaan. Aiheesta Tiedelinjalla ovat keskustelemassa dosentti, fysiikan yliopistotutkija Tom Kuusela matemaattis-luonnontieteellisestä tiedekunnastamme, tohtori Janne Korhonen kauppakorkeakoulumme johtamisen ja organisoinnin laitokselta sekä kulttuurihistorian dosentti Petri Paju humanistisesta tiedekunnastamme.

    >> Katso Tiedelinja: Hyvä, paha ydinvoima

    Aluevaalit - keitä valitsemme ja mistä päättämään

    Tervyedenhoidon toimintoja kuvattu toisiinsa kytkeytyvissä rattaissa.

     

    Aluevaalit tuovat Suomeen jotain aivan uutta: aluehallinnon joka vastaa sosiaali-, terveys- ja pelastustoimien järjestämisestä uusilla hyvinvointialueilla. Mistä oikein on kyse, siitä Tiedelinjalla ovat keskustelemassa valtio-opin tutkijatohtori Juha Ylisalo, taloustieteen professori Janne Tukiainen ja taloustieteen professori Mika Kortelainen. Asiantuntijat keskustelevat muun muassa siitä, mitä tehtäviä uusille hyvinvointialueilla on annettu, mistä ne saavat rahansa ja tehtävänsä, mikä päätösvalta valtuutetuilla on sekä miten eri puolueet eroavat painotuksiltaan. Tutkijat myös avaavat myös sitä, miten tutkittu tieto ohjaisia kehittämään alueita, jotta ne toimisivat kustannustehokkaasti tuottaen samalla laadukkaita palveluja.

    > Katso tallenne YouTubessa

    Mihin kaikkeen suolistomikrobit vaikuttavat?

    Vatsa, jonka päällä kädet muodostavat sydämen ja navassa on kukka.

    Ihmisen suolistossa on biljoonia bakteereita, ja niiden rinnalla mikrobistossa elää tulehdusreaktioita aiheuttavia haitallisia mikrobeja. Viime vuodet ovat lisänneet merkittävästi ymmärrystämme siitä, miten suuri vaikutus mikrobistolla on koko hyvinvointiimme. Uudet tutkimukset kertovat esimerkiksi suolistomikrobien vaikuttavan aivojen kehitykseen tai ylipainon kertymiseen.

    Mihin kaikkeen suolistomikrobit vaikuttavat ja mitä voimme itse tehdä saavuttaaksemme hyvän mikrobiston ja sitä kautta terveellisemmän elämän? Aiheesta Tiedelinjalla keskustelemassa tutkijatohtori Anna Aatsinki, bakteeriopin professori Pentti Huovinen sekä datatieteen apulaisprofessori Leo Lahti.

    > Katso tallenne YouTubessa

    Uusi kieli haltuun – millaisin opein?

     

    Eri kielillä kirjoitettuna sana Tervetuloa.

    Suomessa on viime vuosina oltu huolestuneita siitä, miten kielivarantomme kapenee. Yhä useampi opiskelee äidinkielen ohella vain englantia, ruotsi, saksa, ranska ja muut kielet ovat menettämässä osaajiaan. Samaan aikaan tarjolle tulee uusia kieliä, esimerkiksi Turun yliopistossa on aloitettu kiinan kielen tutkintokoulutus.

    Miten monta kieltä aivomme voivat oppia? Onko kielenopiskelussa oikotietä ulkoaopiskelun sijaan? Miten oppimisympäristö vaikuttaa, entä rakastuminen? Aiheesta Tiedelinjalle keskustelemassa kieli- ja käännöstieteiden laitokselta Saksan kielen apulaisprofessori Minna Maijala, kasvatustieteiden tiedekunnasta opettajankoulutuslaitoksenyliopistonlehtori Riia Kivimäki sekä tietotekniikan laitokselta fonetiikan professori Maija S. Peltola.

    Ohjelmassa keskustellaan myös siitä, mitä tarkoittaa eettinen kieltenopetus sekä kielitoinen opetus. Ohjelmassa saa myös vinkkejä maksuttomien kieltenopetusoppaiden luo.

    >> Katso YouTubessa Tiedelinja: Uusi kieli haltuun – millaisin opein?

    Uudet energiaratkaisut ja niiden houkuttelevuus

     .11. klo 18.00 Uudet energiaratkaisut ja niiden houkuttelevuus

    Aurinkopaneeleja sinustä taivasta vaten.

    Uusia energiaratkaisuja kehitetään koko ajan. Millaisia vaihtoehtoja meillä on tarjolla nyt, entä tulevaisuudessa? Ja miten voimme edistää kestävämpien energiavalintojen tekemistä. Aiheesta ovat Tiedelinjalla keskustelemassa Turun yliopiston materiaalitekniikan yliopisto-opettaja Sami Jouttijärvi, Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen projektitutkija Joni Karjalainen sekä psykologian professori Paula Salo.

    Sami Jouttijärvi on tutkimustyössään keskittynyt kaksipuoleisten aurinkopaneelien hyödyntämiseen aurinkosähkön tuotannon sekä sähkönkulutuksen yhteensopivuuden parantamiseen Pohjoismaiden olosuhteissa.

    Joni Karjalainen tekee väitöstutkimusta uusiutuvan energian teknologioiden käyttöönotosta Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Työtä kehystää YK:n kestävän kehityksen tavoite 7 kohtuuhintaisen, luotettavan, kestävän ja nykyaikaisen energian saamiseksi kaikille.

    Paula Salo johtaa CLIMATE-NUDGE -tutkimuskonsortiota, jossa selvitetään, millaisilla tuuppaustoimilla voidaan ihmisiä ohjata tekemään ilmastonmuutoksen hillitsemisen kannalta hyviä valintoja. Hän kertoo ohjelmassa, miten voimme kannustaa tekemään ympäristön kannalta kestävämpien energiavalintoja.

    >> Katso tallenne

    Ulkonäön vaikutukset elämäämme

    Kasvoja pallossa.

    Minkälainen yhteys ulkonäöllä ja elämässä menestymiselle on suomalaisessa yhteiskunnassa? Kysymystä Tiedelinjalla lähestyvät eri näkökulmista taloussosiologian erikoistutkija Iida Kukkonen, oikeustieteen professori Johanna Niemi sekä etnologian tohtorikoulutettava Johanna Latva.

    Se, miten ihmisen ulkonäkö vaikuttaa niin työ- kuin yksityisessä elämässä on usein vaiettu aihe. Vallalla on käsitys, että kauniit ihmiset pärjäävät muita paremmin, mutta asiasta on vaikea keskustella. Onko kauneus etu, miten se määritellään, miten toiveet ulkonäöstä ovat muuttuneet ja mitä sanoo laki?

    Tiedelinjalla aihetta käsitellään monitieteisestä näkökulmasta. Iida Kukkonen on kollegoidensa kanssa kirjoittanut teoksen Ulkonäköyhteiskunta – Ulkoinen olemus pääomana 2000-luvun Suomessa. Hänen oma tutkimuksensa keskittyy ulkonäön vaikutukseen työelämässä.

    Johanna Niemi on laajentanut perinteistä, normien tulkintaan liittyvää oikeustieteellistä pohdintaa tarkeastellen oikeutta yhteiskunnallisena ilmiönä. Hänen erikoisalaansa ovat muun muassa tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysymyksiin.

    Johanna Latva tekee parhaillaan väitöstutkimusta naisten hiuksettomuudesta, miten naiset sen itse kokevat ja miten hiuksettomuuteen suhtautuminen on muuttunut.

    >> Katso tallenne

    Elämää kaupungeissa ennen, nyt ja tulevaisuudessa

    Turun kaupunki ilmasta kuvattuna kevätasussaan.

    Millaista elämää kaupungeissa on eletty ennen ja mihin suuntaan elämä kaupungeissa kehittyy? Teemaan pureudutaan Tiedelinjalla, jossa aiheesta ovat keskustelemassa Suomen historian oppiaineen projektitutkija Topi Artukka, akatemiatutkija, tekniikan historian dosentti Tiina Männistö-Funk ja kaupunkitutkimuksen tutkimusjohtaja Sampo Ruoppila. Kaupunkien elämää katstoaan Suomen vanhimman kaupungin, Turun, näkökulmasta muita kaupunkeja unohtamatta.

    Topi Artukka väitteli tohtoriksi aiheenaan "Tanssiva kaupunki – Turun seurapiiri sosiaalisena näyttämönä 1810-luvulla". Seurapiirien ja seurustelun sekä säätyläisten ja sivistyneistön historiasta Artukka on nyt siirtynyt Köyhyyden ja osattomuuden kertomattomat kokemukset -hankkeeseen.

    Männistö-Funk johtaa Koneen Säätiön rahoittamaa Keiden kaupunki -tutkimushanketta, jossa tutkijat tarkastelevat suomalaisten kaupunkien historiaa, nykypäivää ja tulevaisuutta tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden näkökulmasta historiantutkimuksen ja taiteen keinoin.

    Ruoppila johtaa Turun kaupunkitutkimusohjelmaa, joka tarjoaa työkaluja kaupungin päätöksentekoon ja kehittää yliopistojen ja kaupungin välistä tiedonvaihtoa. Ohjelman avulla kanavoidaan yliopistotutkimuksesta näkökulmia, ideoita ja neuvonantoa (policy advice) kaupungin johtamiseen.

    >> Katso tallenne
    >> Lue lisää Keiden kaupunki -hankkeesta
    >> Turun kaupunkitutkimusohjelma

    Ruska - kasvien kemia ja kauneus

    29.9. Ruska – kasvien kemia ja kauneus

    Maalaismaisemassa keltainen vaahtera.

    Mikä saa puut kellastumaan ja punastumaan, miksi toiset puut ovat värikylläisempiä, miten syksyn kauneus näyttäytyy taiteessa? Tiedelinjalla kasvien kemiasta ja kauneudesta keskustelevat luonnonyhdisteiden kemian professori Juha-Pekka Salminen, taidehistorian tutkija Johanna Frigård sekä dosentti Otso Suominen, joka toimii asemanjohtajana biodiversiteettiyksikkömme Lapin tutkimuslaitokselle Utsjoen Kevolla.

    Juha-Pekka Salminen paljastaa Tiedelinjalla muun muassa, miksi leppä pudottaa lehtensä vihreänä, tammi pitää tiukasti kiinni ruskeista lehdistään, mutta vaahteran lehdet hehkuvat keltaisina ja punaisina. Otso Suominen piirtää kuvan maailmanlaajuisesta ruskasta ja muun muassa ruskaturismista. Johanna Frigård tuo esille värien käytön sekä ruskan kuvataiteessa.

    >> Katso tallenne

    Syövän hoito, ennen, nyt ja tulevaisuudessa

    Syövän hoito on muuttunut vuosisatojen saatossa ja tutkimus vie hoitoa vauhdilla eteenpäin. Miten syöpää hoidettiin 1700-luvulla, tänä päivänä ja tulevaisuudessa. Aiheesta keskustelemassa Turun yliopiston immunologian professori, akateemikko Sirpa Jalkanen, tulevien syöpälääkärien koulutuksesta vastaava Turun yliopiston kliinisen syöpätautiopin professori Heikki Minn ja kulttuurihistorian professori Marjo Kaartinen, joka on tutkinut rintasyövän hoitoa 1700-luvun Englannissa.

    Tutkijamme keskustelevat syövän hoitotapojen muutoksista, miten hoidon teho on viime vuosikymmenten aikana muuttunut ja miten hoidot kehittyvät.

    Turun yliopistossa tehdään maailman mittakaavassa huippututkimusta syöpähoitojen ja -diagnostiikan parissa. Suomen Akatemia rahoittaa koko maassa kymmentä lippulaivahanketta, jotka on arvioitu luovan tulevaisuuden osaamista ja kestäviä ratkaisuja yhteiskunnan haasteisiin sekä edistävän taloudellista kasvua. Yksi lippulaivoista on Sirpa Jalkasen johtama InFLAMES.

    Professorin työnsä lisäksi Turun yliopistollisen keskussairaalan syöpäosaston ylilääkärinä toimiva Heikki Minn tuntee syövän hoidon ja syöpäpotilaiden arjen. Hänen oman tutkimuksellinen mielenkiintonsa on kohdistunut molekyylikuvantamiseen sekä sädehoidon kehittämiseen. 

    Marjo Kaartinen julkaisi 2013 teoksen Breast Cancer in the Eighteenth Century. Ohjelmassa Kaartinen kertoo, miten varhaiset kirurgit pyrkivät pelastamaan potilaita radikaalein keinoin. Hoitomuotojen lisäksi Kaartinen on tutkinut potilaiden ja heidän perheidensä tunnereaktioita sairauteen ja sen hoitoon.

    >> Katso tallenne

    Pelaaminen – laudalla, tietokoneella, pelikentällä

    Kaksi poikaa ulkona pelaamassa Pokemonia.

    Pelaaminen tuo parhaimmillaan suurta iloa elämään: yhdessä tekeminen vahvistaa sosiaalisia suhteita, pelaaminen helpottaa stressiä ja tarjoaa positiivisia kokemuksia. Pelata voi monella tapaa: perinteiset lauta- ja pihapelit pitävät pintansa, digitaalinen palaaminen avaa koko ajan uusia maailmoja ja kentällä sitä vasta pääseekin pelaaminen, vaikka pallon perässä juosten.

    Pelaamisesta, sen muodoista ja muutoksesta ovat Tiedelinjalla keskustelemassa tohtorikoulutettava Katriina Heljakka, digitaalisen kulttuurin professori Jaakko Suominen ja liikuntakasvatuksen professori Pasi Koski.

    Turun yliopiston johtamassa pelitutkimuksen huippuyksikössä työskennellyt Katriina Heljakka tutkii leluja, leikkimistä ja pelaamista. Tuo kolmikko kietoutuu vahvasti yhteen: Heljakka on todennut pelaamisen olevan entistä hyväksytympää leikkiä aikuisten keskuudessa.

    Pelitutkimuksen huippuyksikköä johtava digitaalisen kulttuurin professori Jaakko Suominen puolestaan on keskittynyt muun muassa digitaalisten pelikulttuurien historiaan, retropelaamiseen sekä muihin historiankäytön muotoihin pelikulttuurissa.

    Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen Rauman kampuksella työskentelevä liikuntakasvatuksen professori Pasi Koski on puolestaan tutkinut liikuntasuhdetta. Sen muotoutumisessa meidän aikanamme on  liikunnallisilla peleillä keskeinen rooli.

    >> Katso tallenne

    Hämähäkit, käärmeet, linnut – tunteita herättävät eläimet

    Kyy luikertelee kuivissa heinissä.

    Hämähäkit, käärmeet ja linnut herättävät meissä pelkoa, iljetystä ja ihastusta. Kesäkuun 5. päivä vietettävän Maailman ympäristöpäivän alla tutustumme tarkemmin suomalaisiin tunteita herättäviin eläimiin sekä siihen, miksi ne tunteita meissä herättävät. Teemasta keskustelemassa biologi, Turun yliopiston biodiversiteettiyksikön erikoistutkija Kari Kaunisto ja kulttuurihistorioitsija, tutkimuspäällikkö Otto Latva.

    Kaunisto julkaisi tänä vuonna kollegansa Veikko Rinteen kanssa teoksen Hyönteisiä Suomen luonnossa. Kirjassa esitellään yli 100 Suomessa esiintyvää hyönteislajia. Mukana on uusimpia tulokkaita ja vieraslajeja sekä harvinaistuneita hyönteisiä. Hyönteisten ohella hän tuntee laajalti myös muun suomalaisen eliöstön.

    Latva on meri- ja ympäristötutkimukseen sekä kulttuuriseen eläintutkimukseen erikoistunut historioitsija. Hän toimii tällä hetkellä tutkimuspäällikkönä meren ja merenkulun tutkimuksen temaattisessa kokonaisuudessa Turun yliopiston Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksella.

    Voit lähettää oman kysymyksesi tutkijoillemme etukäteen sähköpostilla viestinta@utu.fi tai voit kysyä Tiedelinjan aikana zoomin chat-toiminnolla.

    >> Katso tallenne

    3D-tulostus ja sen tulevaisuuden mahdollisuudet

     Laite tulostaa #D-muodossa oranssia pienoismallia.

    Ainetta lisäävässä valmistusmenetelmässä eli 3D-tulostuksessa digitaalisessa muodossa oleva 3D-tiedosto tulostetaan fyysiseksi kappaleeksi. Siinä, missä perinteisessä valmistusmenetelmässä kappale syntyy yleensä materiaalia poistamalla, 3D-tulostuksessa se syntyy lisäämällä materiaalia kerros kerrokselta.

    Millaisia mahdollisuuksia 3D-tulostus antaa meille tulevaisuudessa, siitä Tiedelinjalla keskustelevat konetekniikan professori Antti Salminen, biomateriaalitieteen professori Pekka Vallittu ja Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen tutkimusjohtaja, dosentti Jari Kaivo-oja.

    Salminen on vuosia tutkinut 3D-tulostamisen mahdollisuuksia ja kehittää nyt 3D-tulostusta laajassa yhteistyössä Teknologiakampus Turussa. Salminen on perehtynyt 3D-tulostuksen mahdollisuuksiin, rajoitteisiin ja tulevaisuuteen.

    Vallittu on tehnyt maailmanlaajuisestikin vertailtuna uraauurtavaa työtä uusien biomateriaalien kehittämisessä. Hänen johdollaan Turun kliinisessä biomateriaalikeskuksessa on kehitetty jo 1990-luvulta komposiittimateriaaleja, joista valmistetaan hammas- ja luuvaurioiden hoidossa käytettäviä lääkinnällisiä laitteita, kuten hammassiltoja ja luuimplantteja. Lasikuidun ja biolasin yhdistäviä bioaktiivisia implantteja käytetään jo nyt laajasti kallon luuvaurioiden hoidossa. Implanttien valmistuksessa hyödynnetään 3D-tulostusta ja tulostus on tullut myös hammasmateriaalien käsittelyyn.

    Kaivo-oja on toiminut Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamassa Valmistus 4.0 (Manufacturing 4.0, MFG 4.0) -hankkeen vastaavana tutkijana. Viime vuonna ensimmäisen vaiheen monitieteisen tutkimushankkeen tavoitteena oli tutkia ja selvittää valmistavan teollisuuden tulevaisuutta monelta kantilta. Hanke jatkuu uudella tutkimusosiolla vuonna 2021-2023 (https://mfg40.fi/).  Projektin painopiste on 3D-tulostuksessa ja teollisessa automaatiossa, sekä niiden mukanaan tuoman valmistavan teollisuuden murroksen ymmärtämisessä ja siihen varautumisessa.

    Hanke tunnistaa teknologiaennakoinnin kautta laajemminkin Teollisuus 4.0-kehityksen tuomia uusia haasteita suomalaiselle teollisuudelle ja yhteiskunnalle. Hankkeeseen liittyy osaamista ja koulutusta kartoittava tutkimusosio (koordinaattorina Prof. Juhani Rautopuro Jyväskylän yliopistosta) ja sosiaaliturvajärjestelmää käsittelevä osio (professori Heikki Hiilamo, Helsingin yliopisto ja THL). Hanketta johtaa professori Kari Ullakko Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta. 

    >> Katso tallenne

    Katastrofit ja niiden jälkeinen uusi nousu

    Suoja-asuun pukeutunut henkilö kastelee maapalloa.Katastrofit ovat aina muuttaneet maailmaa. Voimmeko jo nyt nähdä, millaiseen muutokseen korona yhteiskuntamme sysää? Auttaako tässä kokemukset aiemmista kriiseistä kuten maailman sodista tai vaikkapa kaksoistorni-iskuista. Aiheesta keskustellaan 28.4. kello 18 Turun yliopiston Tiedelinjalla.

    Katastrofeista ja niiden jälkeisestä uudesta noususta ovat keskustelemassa juuri Suomen historian oppiaineesta tohtoriksi väitellyt Mari Välimäki, yleisen historian dosentti Pertti Grönholm. sekä tulevaisuuden tutkimuskeskuksen tutkimuspäällikkö Marko Ahvenainen.

    Välimäki on juuri julkaissut dosentti Marko Nenosen ja Turun yliopiston alumnin, yrittäjä Rami Kankaan kanssa teoksen K niin kuin katastrofi. Tietokirjassa tuodaan esille, millaista tulevaisuutta koronaviruksen aiheuttama poikkeustila ennustaa. Teos tarjoaa seitsemän pohdittua ennustusta siitä, miltä yhteinen tulevaisuutemme näyttää koronakriisin valokeilassa.

    Grönholm on tutkinut kriisien, sotien ja traumojen käsittelyä niin historiankirjoituksessa, historiapolitiikassa kuin populaarikulttuurissakin. Grönholm on Historioitsijat ilman rajoja -yhdistyksen hallituksen jäsen. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää historiatietoisuutta, historiaan liittyvää keskustelua sekä historiatiedon käyttöä konfliktien ehkäisemiseen ja ratkaisuun.

    Ahvenainen on mukana STN-rahoitteisessa WISE-hankkeessa, jossa kehitetään monimutkaisiin yhteiskunnan ja ympäristön kriiseihin soveltuvia päätöksentekotapoja. WISE pyrkii lisäämään Suomen sietokykyä ja sopeutumista murroksiin, joissa esimerkiksi ilmastopakolaisuus, energiakriisi ja poliittinen epävakaus toteutuvat samanaikaisesti.

    Lähetä oma kysymyksesi etukäteen viestinta@utu.fi tai kysy illan aikana chatissa.

    >> Katso tallenne

    Työelämä – hyvä työkaveruus ja ulkopuolella jättävä ostrakismi

    Ihmisiä istuu pöydän ympärilläTyöpahoinvoinnin hintalappu Suomelle on mysteeri, mutta suuruusluokasta asiantuntijat ovat yksimielisiä. Rahassa se nousee kymmeniin miljardeihin euroihin, yksilöille koituvaa pahoinvointia ei voi rahassa mitata. Asian korjaamiseen on kuitenkin keinoja. Millaisia, siitä puhuvat Tiedelinjalla johtamisen ja organisoinnin professori Satu Teerikangas, Kieli- ja viestintäopintojen keskuksen yliopisto-opettaja Marianna Hoikkala sekä kasvatuspsykologian professori Niina Junttila.

    Vuosien ajan työhyvinvoinnin edistämiseksi on kehitetty esimiestyötä, mutta hankkeessa esille nostettiin työkaveruus. Satu Teerikankaan johtama Yhteistyön työyhteisö – TYÖ2 -hanke tutki työkaveruutta suomalaisessa työelämässä. Hankkeessa tutkijat tunnistivat työkaveruuden peruspilarit sekä neljä myönteistä vuorovaikutusta ilmentävää työkaveruuden ydinarvoa, joita ovat valoisuus, inhimillisyys, luottamus ja rohkeus.

    Marianna Hoikkalan erityisalaa on vuorovaikutusosaaminen ja hän opettaa yliopistolla muun muassa työelämän vuorovaikutukseen liittyviä tekijöitä. Hoikkala osaa käytännön esimerkein kertoa, miten voimme parantaa viestintää ja sitä kautta työhyvinvointia.

    Niina Junttila on tutkinut ulkopuolisuutta ja on kiinnostunut työpaikkaostarakismista eli tilanteesta, jossa joku työyhteisön jäsenistä jätetään tai hän kokee jäävänsä yhteisön ulkopuolelle. Työpaikkaostrakismi on yleisempää kuin häirintä, kiusaaminen, haukkuminen tai fyysinen väkivalta ja sen vaikutukset ovat häirintää suurempia. Työssään ostrakisoidut vetäytyvät, sairastuvat, pärjäävät huonommin ja haluavat irtisanoutua.

    >> Katso tallenne

    Elintarvikkeiden prosessointi ja toimien vaikutus terveyteemme

      

    Kaupan maitotuotehylly.

    Sana prosessoitu saa elintarvikkeet kuulostamaan luonnottomalta ja terveyden kannalta hieman epäilyttäviltä, mutta ovatko ne sitä? Tiedelinjalla prosessoiduista elintarvikkeista ja niiden vaikutuksesta terveyteemme ovat keskustelemassa Turun yliopiston Funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskuksen johtaja, professori Seppo Salminen sekä elintarvikekemian professori Kati Hanhineva.

    Seppo Salminen tunnetaan kansainvälisesti erityisesti probioottitutkijana. Yleisen tietämyksen mukaan probiooteilla on suuria terveyshyötyjä, niiden prosessoidussa ruuan lämpökäsittelyssä ne tuhoutuvat. Nykyisin probiootteja lisätäänkin tuotteisiin. Miten ne vaikuttavat meidän terveyteemme.

    Professori Kati Hanhineva on perehtynyt pohjoisten elintarvikkeiden koostumukseen sekä elintarvikkeiden aineenvaihdunnallisiin terveysvaikutusmekanismeihin. Hän on tutkinut, millaisia kemiallisia muutoksia elintarvikkeissa tapahtuu sekä ruoanvalmistus- että ruoansulatusprosessin aikana. Hän tutkimus myös kasvipohjaisten tuotteiden vaikutusta terveyteemme. Tulosten mukaan runsaasti kasviksia sisältävä ruokavalio madaltaa sairastumisriskiä kroonisiin sairauksiin.

    Mistä me saamme tietoa tietyn ruoka-aikaan terveellisyydestä, onko meidän syytä kiinnittää ravintoon enemmän huomioita, pitääkö meidän pelätä geenimuunneltua ravintoa, onko syytä karttaa runsaasti lisäaineita sisältäviä tuotteita?

    >> Katso tallenne

    Turun akateemiset juuret – elämää Turun Akatemiassa

    Reliefia, jossa pöydän ääressä istuva kuningatar Kristiina allekirjoittaa Turun Akatemian perustamisasiakirjan.

    Turun akateemiset juuret juontavat vuoteen 1640. Ruotsin vasta 13-vuotias kuningatar Kristiina allekirjoitti Turun Akatemian perustamisen. Järjestyksessä se oli Ruotsin suuravallan kolmas, aiemmin perustettiin vain Uppsalan sekä Tarton akatemiat. Turun palo ja sen tuhot saivat tsaari Aleksanteri I siirtämään akatemian Helsinkiin ja siellä se sai nimen Keisarillinen Aleksanterin-Yliopisto Suomessa. Suomen itsenäistyttyä yliopiston nimeksi tuli Helsingin yliopisto.

    Tiedelinjalla palaamme Turun akateemisille juurille.  Millaista oli elämä, tutkiminen ja opiskelu Turun Akatemiassa? Miten Akatemia muokkasi Turkua ja millaista tutkimusperintöä se jätti jälkeensä? Millaista oli opiskelijoiden elämä 1600–1800-lukujen Turussa.  Aiheesta Tiedelinjalla keskustelevat historian dosentti Jukka Sarjala, Suomen historian tohtorikoulutettava Mari Välimäki ja Biodiversiteettiyksikön professori Ilari Sääksjärvi.

    Muun muassa teoksen Turun romantiikka. Aatteita, lukuvimmaa ja yhteistoimintaa 1810-luvun Suomessa -teoksen kirjoittanut Sarjala on perehtynyt Akatemiassa tehtyyn tutkimukseen ja aikakauden elämään. Välimäki tutkii väitöskirjassaan Akatemian opiskelijoiden esiaviollisia suhteita. Tie meren yli -hankkeessa hän on tutkinut myös opiskelijoiden liikkumista 1600-luvun Ruotsissa. Turun Akatemia oli Ruotsin suurvallan kolmantena perustettu yliopisto Uppsalan ja Tarton jälkeen. Sääksjärvi on perehtynyt erityisesti Akatemian aikaan kerättyihin eläin- ja kasvinäytteisiin, joista osa on säilynyt ja on Biodiversiteettiyksikön suojissa. Sääksjärvi tuntee myös akatemianaikaisten tutkimusmatkailijoiden reitit ympäri maapallon.

    >> Katso tallenne

    Miten meille markkinoidaan?

    Paistokärryssä useita leipiä.

    Kun astut sisään ruokakauppaan, ilmassa leijailee niin herkullinen leivän tuoksu, että askeleet vievät kuin varkain leipähyllyille. Somessa vastaan tullut arvonta innostaa osallistumaan, ja pian saatkin tarjouksen saman yrityksen palveluista. Vaalikentillä poliitikko tarjoaa turvaa tuovaa heijastinta omalla vaalinumerollaan. Nämä ovat jo kaikkien tunnistamia tapoja markkinoida tuotteita, mutta mitä muita keinoja markkinoinnissa käytetään. Miten markkinoinnissa hyödynnetään eri aisteja, tunteita ja järkeilyä. Asiasta Tiedelinjalla keskustelevat markkinoinnin professori Jaana Tähtinen, taloussosiologian professori Pekka Räsänen ja markkinoinnin yliopistonlehtori Ulla Hakala.

    Ulla Hakala on perehtynyt yritysten brändeihin ja brändäykseen sekä markkinointiviestinnän rooliin brändin rakentamisessa erityisesti B2C-kontekstissa.

    Jaana Tähtinen on erityisesti yritysten välisen markkinoinnin tutkija. Hän on tutkinut muun muassa tunteita yritysten välisissä liikesuhteissa sekä liikesuhteiden ja verkostojen johtamista, mutta myös ironian käyttöä festivaalin someviestinnässä.

    Pekka Räsänen on tutkinut muun muassa suomalaisten kulutuskäyttäytymistä sekä elämäntapaa. Yritysten palvelujen ja tuotteiden kuluttamisen rinnalla Räsänen on tutkinut puolueiden markkinointiin liittyviä tekijöitä.

    >> Katso tallenne

    Valintakokeet ja mitä niissä mitataan

     

    Avoinaisia kirjoja pinossa päällekkäin.

    Suomalaisiin yliopistoihin haetaan useampien eri väylien kautta, muun muassa pääsykokeen sekä muita muotoja täydentävävän soveltuvuuskokeen kautta. Mitä valintakokeissa mitataan, miten oppimaan haluavia pystytään pistämään järjestykseen ja mikä etu valintakokeista on? Kuka päättää, mitä kysytään ja miten varmistetaan, että arviointi on tasapuolisia?

    Aiheesta keskustelemassa Turun yliopiston koulutuksesta vastaava vararehtori Piia Björn, kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntapäällikkö Anu Warinowski ja Koulutussosiologian tutkimuskeskus RUSEn erikoistutkija Sakari Ahola.

    Koulutuksesta vastaava vararehtori Piia Björn on erityispedagogiikkaan suuntautunut kasvatustieteiden tohtori. Hän saapuu Tiedelinjalle kertomaan valintakokeista laajalla katsantokannalla vastaten muun muassa kysymyksiin, kuka valintaperusteista päättää, mihin korkeakoulut pyrkivät valintakokeilla ja mikä on valintakokeiden kohtalo, kun todistusvalinta lisääntyy.

    Erikoistutkija Sakari Ahola on tutkinut laajalti opiskelijavalintoihin liittyviä tekijöitä, muun muassa sitä, miten hyvin valmennuskurssit auttavat valintakokeissa, mikä on paras tapa valita opiskelijoita yliopistoon, miten todistusvalintaan siirtyminen on vaikuttanut pääsymahdollisuuksiin, opintojen etenemiseen sekä koulutuksen periytyvyyteen.

    Anu Warinowski veti 2017–2020 opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa Opettajankoulutuksen valinnat – ennakoivaa tulevaisuustyötä eli OVET-hanketta, jonka yksi tavoite oli laatia esitys kansallisesti yhtenäiseksi soveltuvuuskokeeksi. Uudistustyö pohjasi tuoreimpaan tutkittuun tietoon.  Työ eteni rivakasti, ja yhteinen soveltuvuuskoe otettiin käyttöön keväällä 2020.

    >> Katso tallenne

    Katse taivaalla - avaruuden kertomaa

    Kaksi ihmistä seisoo pimeässä illassa vuorilla ja katsoo tähtitaivasta.

    Avaruus on kiehtonut ihmistä aina. Mitä me näemme tähtitaivaalla, entä jos otamme avuksi kaukoputket, tai mielikuvituksen. Aiheesta keskustelemassa Turun yliopiston Tiedekeskuksen koordinaattori, tähtitieteilijä Pasi Nurmi, Suomen ESO- eli European Southern Observatory -keskuksessa työskentelevä akatemiatutkija Talvikki Hovatta sekä kulttuurihistorian erikoistutkija Petri Paju.

    Tähtitieteilijöistä Pasi Nurmi avaa meille maailmankaikkeuden suuren mittakaavan rakennetta. Sitä, miten koko maailmankaikkeus on rakentunut galaksien muodostamasta seinämien, superjoukkojen ja tyhjien alueiden kokonaisuudesta. Talvikki Hovatan päätutkimuskohteena ovat aktiiviset galaksit ja niiden lähes valonnopeudella liikkuvat hiukkassuihkut. Hän on myös mukana useissa eri kansainvälisissä yhteistyöprojekteissa, joissa aktiivisten galaksien säteilyä tutkitaan eri aallonpituuksilla. Nurmi esittelee meille muun muassa, mitä tähtitaivaalla voi paljain silmin nähdä, Hovatta kertoo muun muassa siitä, miten maanpinnalta voi kaukoputkin nähdä kaukaisiin kvasaareihin.

    Kulttuurihistorian erikoistutkija Petri Paju katsoo humanistin silmin avaruuteen. Hän työstää kollegoidensa kera parhaillaan teosta Kuviteltu avaruus. Mitä ihmiset ovat aiemmin ajatelleet avaruudesta, entä nyt, ja mitä siellä oletetaan olevan.

    >> Katso tallenne

     

    Saako tätä tutkia?

     

    Kuva vauhdissa olevasta maailmanpyörästä

    Kuka saa tehdä tutkimusta ja puhua kenenkin asioista? Mitä asioita saa tutkia? Mitkä pitää jättää liian kiistanalaisina tai hömppänä syrjään? Osaa näistä kysymyksistä tutkijat pohtivat toden teolla, osaan he joutuvat vastaamaan, vaikka asia tutkijalle itselleen olisi hyvinkin kiistaton. Tiedelinjalla pohditaan, mitä tutkija saa tutkia. Keskustelemassa ovat kulttuurihistorian professori Marjo Kaartinen, valtio-opin dosentti ja yliopistonlehtori Heino Nyyssönen sekä kollegiumtutkija, filosofi Elisa Aaltola.

    Marjo Kaartinen on tutkinut muun muassa spiritismiä ja esoteriaa eli salaiseen viisauteen pohjautuvia liikkeitä, joissa korkeampi tieto on mahdollista saavuttaa vain liikkeen sisäpiirissä tai se paljastetaan vain niille, jotka käyvät lävitse monimutkaiset initiaatiorituaalit. Heino Nyyssönen joutui toukokuussa tutkijana poikkeuksellisen voimakkaan hyökkäyksen kohteeksi, kun Unkarin hallitus vaati häneltä anteeksipyyntöä Nyyssösen todettua Unkarin alkavan näyttää diktatuurilta. Aaltola on tutkinut muun muassa eläinten moraalisia oikeuksia eikä ole pelännyt puhua vaikeasta asiasta suoraan.

    >> Katso tallenne

    Tekniikka Varsinais-Suomen kasvun avaimena

    Ilmakuva Turussa sijaitsevasta Meyerin telakasta

    Kuva: Turun kaupunki/Jaska Poikonen

    Varsinais-Suomessa yliopistot, kaupungit ja kunnat sekä teollisuus taistelivat usean vuoden ajan saadakseen Turun yliopiston laajemman tekniikan alan koulutuksen. Valtio myöntyi siihen 2019 ja yliopisto sai oikeuden aloittaa tänä vuonna kone- ja materiaalitekniikan diplomi-insinöörikoulutuksen. Kuluvan vuoden alussa Jussi Kantola valittiin konetekniikan professoriksi, Kati Miettunen materiaalitekniikan professoriksi. Apulaisprofessori Pauli Kallio on jo pidempään työskennellyt Turun yliopistossa etsien kestävän bioenergian ratkaisuja. Tiedelinjalla keskustellaan, mitä konetekniikan, materiaalitekniikassa ja biotekniikassa tutkitaan ja miten se auttaa niin Varsinais-Suomea kuin koko maailmaakin.

    >> Katso tallenne

    Minne vastavalittu Yhdysvaltain presidentti maataan vie?

     

    Vapauden patsaan kasvot

    Yhdysvallat on valinnut presidentin seuraavalle neljälle vuodelle. Mihin maa hänen johdollaan on menossa? Mitkä ovat keskeisiä kysymyksiä sisäpolitiikassa, entä suhteissa ulkovaltoihin? Jättikö presidentinvaalikampanja yhteiskuntaan haavan? Asiasta keskustelemassa Pohjois-Amerikan tutkimuksen John Morton -keskuksen johtaja, professori Benita Heiskanen, Itä-Aasian tutkimus ja koulutuskeskuksen johtaja, professori Lauri Paltemaa ja muun muassa Jakautunut kansakunta: Yhdysvaltojen poliittinen historia -teoksen kirjoittaja, tutkijatohtori Markus Kantola.

    >> Katso tallenne

    Kohti halloweenia: ystävämme lepakot

     

    lepakko lepää männyn rungolla

    Ainoat lentävät nisäkkäät, lepakot, ovat valloittaneet paikkansa kauhuelokuvissa ja halloweenin vietossa. Mutta millaisia otuksia ne ovat. Sitä selvitämme Tiedelinjalla Turun yliopiston biologian laitoksen yliopistonlehtorin Eero Vesterisen ja tohtorikoulutettava Miika Kotilan sekä biodiversiteettiyksikössä työskentelevän ympäristöekologian dosentin Mia Röngän kanssa.

    Vesterinen on perehtynyt lepakoiden ruokailutottumuksiin. Ne ovat yllättävän nirsoja, mutta niille maistuvat ihmisen tuholaishyönteisiksi nimeämät herkut. Mutta mitä tapahtuu, jos hyönteisravintoa ei ole riittävästi. Kotila puolestaan tutkii lepakoiden kaikuluotausääniä ja niiden vaihtelua lajin, tilanteen ja ympäristön mukaan. Rönkä julkaisi dosentti Thomas Lilleyn ja kuvittaja Nadja Sarellin kanssa alkusyksystä lasten tarinallisen tietokirjan Lepakon vuosi. Kirja tarjoaa monipuolisesti tietoa näiden kiehtovien yön otusten elämästä – myyteistä ja uskomuksista uusiin tutkimustuloksiin.

    > Katso tallenne YouTubessa.

    > Katso video Lepakot tieteen ja taiteen siivin

    Naiset yrittäjinä kautta aikain

     

    nainen torilla myymässä hedelmiä ja vihanneksia

    Yhdistääkö yrittäjiksi ryhtyneitä naisia jotkin ominaisuudet? Milloin naiset ryhtyivät yrittäjiksi? Miten yhteiskuntamme puhuu yrittäjyydestä? Entä yrittäjänaiset itse omasta toiminnastaan?  Millaisia businessnaisia Turussa on toiminut? Näistä ja monista muista naisyrittäjyyteen liittyviin kysymyksiin pureutuvat Suomen historian professori Kirsi Vainio-Korhonen, taloussosiologian yliopisto-opettaja Arttu Saarinen ja yrittäjyyden oppiaineen tohtorikoulutettava Riikka Franzen. Illan aluksi Kirsi Vainio-Korhonen johdattaa aiheeseen kertomalla naisyrittäjyydestä 1700-luvulta tähän päivään kertoen myös Turun yrittäjänaisista, Arttu Saarinen avaa yrittäjyyspuheen sukupuolittuneita elementtejä ja Riikka Franzen kertoo siitä, miten naisyrittäjät luovat uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja miten he aiheesta puhuvat.

    > Katso tallenne

    Miten huolehdin aivoistani

     

    aivojen hermoradat

    Perimä ja ympäristö vaikuttavat aivojen rakenteeseen ja toimintaan, mutta myös ihmisen omalla  toiminnalla on vaikutuksia aivoterveyteen. Miten voin pitää aivoistani huolta? Entä jos ne vaurioituvat esimerkiksi tapaturman tai sairauden vuoksi, onko minulla mahdollisuus jollakin tavalla kuntouttaa aivojani? Miten opin suhtautumaan asiaan, jos aivoni eivät täysin kuntoudukaan. Asiasta keskustelemassa Turun yliopiston FinnBrainin Aivokuvantamisosatutkimuksessa työskentelevä tutkijatohtori Jetro Tuulari, hoitotieteen tohtorikoulutettava Sunna Rannikko sekä neurologian emeritusprofessori Seppo Soinila.

    > Katso tallenne

    Tieteelliset läpimurrot

     

    kädet, joiden välissä kulkee energiavirta, takana avaruus

    Tiede etsii mahdollisimman paikkansapitävän tietoa ja varmistaa sitä yhä uudestaan ja uudestaan. Aina välillä tieteessä tehdään todellisia läpimurtoja, avataan uudenlainen ymmärrys tutkitusta aiheesta. Yksi sellainen saavutettiin kaksi vuotta sitten, kun avaruudesta tulevien korkeaenergisten neutriinojen alkuperä pystyttiin ensimmäistä kertaa paikallistamaan. Neutriinojen sanotaan olevan uusi aisti maailmankaikkeuden havaitsemiseen. Turun yliopistossa toimivan Suomen ESO-keskuksen tähtitieteen akatemiatutkija Elina Lindfors ja kvanttiteorian saloja avaava fysiikan yliopistonlehtori Teiko Heinosaari keskustelevat omiin kokemuksiinsa pohjaten tehdyistä läpimurroista ja mitä voimme tulevaisuudessa odottaa. Asiasta keskustelemassa myös tieteen historiaan perehtynyt yleisen historian tohtorikoulutettava Janne Mäkiranta.

    >> Katso tallenne

    Cityeläimet

    kettu ruohikossa

    Aiheesta keskustelevat kaupunkieläimistä kolme kirjaa kirjoittanut ympäristötieteen lehtori Timo Vuorisalo, juuri tohtoriksi susien paikoista väitellyt sekä ihmisten ja eläinten välistä yhteyttä tutkinut kulttuurihistorioitsija Heta Lähdemäki sekä puutiaisia tutkinut ja niiden elämää myös Turun keskustassa selvittänyt biologi Jani Sormunen.

    >> Katso tallenne

    Arkeologian löydöt

    Arkeologian kaivausvälineitä ämpärissä.

    Arkeologisissa kaivauksissa etsitään muinaisten ihmisten toiminnasta jälkeen jääneitä merkkejä: luunpalasia, keramiikka, koruja, jopa käymäläjätteen seasta löytyneitä kasvijäänteistä. Tiedelinjalla arkeologian professori Visa Immonen, tutkija Anne-Mari Liira ja tutkijatohtori Mia Lempiäinen-Avci keskustelevat Tiedelinjalla arkeologisista kaivauksista, löytyneistä aarteista ja mitä ne meille kertovat. Immonen on kiinnostunut erityisesti keskiajan arkeologiasta, Liira on erikoistunut ihmisten luiden tutkimiseen ja Lempiäinen-Avci on yhdistänyt biologian ja arkeologian menetelmiä tutkiessaan esimerkiksi kaivauksissa löydettyjen kasvijäänteiden DNA:ta.

    Ennen iltaa voit lähettää kysymyksiä asiantuntijoiden vastattavaksi tapahtuman Facebook-sivuston kautta tai alla olevasta linkistä.

    >> Katso tallenne

    Miten pääsemme jaloillemme koronan jälkeen

    Korona

    Miten pääsemme niin yksilöinä kuin yhteiskuntanakin takaisin jaloillemme koronan jälkeen? INVEST-tutkimushanketta vetävä sosiologian professori Jani Erola pohtii sitä, miten pidämme kaikki mukana eikä eriarvoistumiskehitys lisäänny, farmakologian ja lääkekehityksen professori Ullamari Pesonen avaa lääkekehitystä ja Centre for Collaborative Researchin tutkimuspäällikkö Taina Eriksson kertoo kauppakorkeakoulun käynnissä olevasta tutkimuksesta, jossa on selvitetty erityyppisten yritysten selviytymistapoja korona-aikana.

    Tutkitut niksit herkulliseen ruokaan

    Makaronit ja kuplia keitinvedessä.Herkulliseen ruokakokemukseen voi vaikuttaa monella tavalla. Funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskuksen (FFF) professori Anu Hopia on kiinnostunut ruuanvalmistuksen kemiasta, ravintolapiireissä puhuen molekyyligastronomiasta. Tiedelinjalla Hopia kertoo, millä tieteellistä tietoa hyödyntävillä arkipäivän keinoilla voimme tehdä aina vain herkullisempaa ruokaa. Aistilan tutkija Terhi Pohjanheimo kertoo, miten muut aistimme voivat tukea tai heikentää makuaistimme tuottamaa mielihyvää. Ruokakulttuurin historiaan erikoistunut kansatieteilijä Marja Hartola tuo keskusteluun pidemmän ajan perspektiivin.

    Ennen iltaa voit lähettää kysymyksiä asiantuntijoiden vastattavaksi tapahtuman Facebook-sivuston kautta tai alla olevasta linkistä.

     

    >> Katso tallenne

    >> Anu Hopian molekyyligastronomia.fi -blogisivusto

    >> Moniaistinen keittokirja 5DCookbook

    >> Ilmoittaudu Aistilan koehenkilöksi

    Monimuotoista puutarhaa rakentamassa

    Perhonen oranssissa kukassa.

    Jos unelmanasi on luoda puutarha, joka on mahdollisimman monimuotoinen niin kasvistoltaan kuin hyönteisiltään, kannattaa kuunnella tämä Tiedelinja. Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan puutarhuri Simo Laine, tänä vuonna filosofian tohtoriksi ekologiasta väitellyt Jussi Lampinen sekä eläinmuseon museomestari Anssi Teräs kertovat, miten mahdollisimman monimuotoisen puutarhan voi luoda ja miksi se on tärkeää. Keskustelussa käsitellään niin kasvien kuin hyönteisten monimuotoisuutta puutarhassa.

    Ennen iltaa voit lähettää kysymyksiä asiantuntijoiden vastattavaksi tapahtuman Facebook-sivuston kautta tai alla olevasta linkistä.

    >> Katso tallenne

    >> Katso TiedelinjaExtra-video: Näin rakennat perhosbaarin

    Meemien maailmassa

    meemit

    Meistä jokainen törmää internetissä leviäviin meemeihin. Mistä ne kertovat, miksi ne leviävät niin innokkaasti ja mikä niiden voima on? Aiheesta keskustelemassa folkloristiikan professori Anne Heimo, suomenkielisiä internetmeemejä kognitiivisen kielitieteen näkökulmasta väitöskirjaansa varten tutkiva Kukka-Maaria Wessman ja visuaaliseen kulttuuriin perehtynyt yliopistontutkija Petri Saarikoski.

    >> Katso tallenne

    Kulkutautien historia

     

    Kulkutautien historia

    Tartuntatautien historia on yhtä pitkä kuin ihmisen ja eläimen yhteiselo. Eläimistä saatavien tuotteiden lisäksi ihminen sai kotieläimistä mikrobeja, jotka synnyttivät tauteja. Tuhkarokko tuli tiettävästi koirasta, isorokko lehmästä tai apinasta, influenssa sioilta. Tartuntatautien historiasta keskustelevat yleisen historian tutkijatohtori Pia Koivunen ja tutkija Mika Kallioinen ja bakteeriopin professori Pentti Huovinen.

    >> Katso tallenne

    Nordic noir

    nordic noir

    Poliisin näkökulmasta kirjoitettu ja Pohjoismaissa tapahtuva elokuvagenre tunnetaan termillä Nordic noir sekä Pohjoismainen noir. Tunnusomaista on myös tapahtumien sijoittuminen synkkään maisemaan. Millaisia nordic noir -sarjat ja -elokuvat, niiden tarinat ja musiikki ovat, siitä keskustelevat Turun yliopiston luovan kirjoittamisen yliopisto-opettaja Niina Repo, digitaalisen kulttuurin yliopisto-opettaja Rami Mähkä ja musiikkitieteen tohtorikoulutettava Kaapo Huttunen.

    >> Katso tallenne

    Nukkuminen ja unet

    Uni ja nukkuminen

    Uni palauttaa elimistön rasituksesta ja väsymyksestä ja tasapainottaa hermoston toimintaa. Se vahvistaa vastustuskykyä aktivoidessaan sairauksien ja tulehdusten torjuntamekanismeja elimistössä. Unessa mieli käsittelee tietoa ja tunteita. Unesta sekä fysiologisena ilmiönä että uniennäöstä keskustelevat ma. keuhkosairausopin professori Tarja Saaresranta, uniennäköä tutkiva psykologian tutkijatohtori Nils Sandman sekä iän vaikutusta uneen tutkiva kansanterveystieteen projektitutkija Saana Myllyntausta.

    >> Katso tallenne