TyöElämän HuippuOsaajaksi -valmennuksessa annettiin eväitä itsensä kehittämiseen muuttuvassa työelämässä

04.02.2020

Yliopiston TEHO – TyöElämän HuippuOsaajaksi -valmennuksella annetaan kaikille itsensä ja työnsä kehittämisestä kiinnostuneille yliopistolaisille opastusta ja välineitä työelämän haasteisiin vastaamiseen ja uuden oppimiseen.

TEHO − TyöElämän HuippuOsaajaksi -valmennukseen osallistuneet Janne Loikkanen, Mirkka Ruotsalainen, Katariina Husman ja Elisa Lehtinen

Kuvaaja/Tekijä

Hanna Oksanen

Nykyinen työelämä on yhä haastavampaa ja vaativampaa, ja elinikäisen oppimisen tavoitetta painotetaan niin yhteiskunnassa yleisesti kuin työpaikoillakin. Yliopistossa henkilökunnalle tarjotaan runsaasti työkaluja ja koulutusta itsensä kehittämiseen.

Yksi esimerkki tästä on yliopiston henkilöstöpalveluiden järjestämä TyöElämän HuippuOsaajaksi (TEHO) -valmennus. Valmennuksen tavoitteena on antaa osallistujille kokonaiskuva siitä, mitkä ovat nykyisessä ja tulevaisuuden työelämässä välttämättömiä taitoja, auttaa heitä tunnistamaan omat osaamisalueensa ja kehittämiskohteensa sekä antaa vinkkejä työelämätaitojen, asiantuntijuuden ja työn kehittämiseen.

– Ensimmäinen valmennusryhmä aloitti marraskuussa 2019 ja heidän valmennuksensa päättyy helmikuussa 2020. Valmennus koostui neljästä puolen päivän mittaisesta lähitapaamisesta sekä välitehtävistä ja pienryhmätyöskentelystä lähipäivien välillä. Ensimmäiseen valmennukseen tuli runsaasti hakemuksia ja valmennus aiotaankin järjestää uudelleen tämän vuoden aikana, kertoo koulutusassistentti Tarja Saksi henkilöstöpalveluista.

Kurssin valmentajana toimineen Essi Karvosen (HRS Advisors) mukaan TEHO-valmennuksen tavoitteena on vastata työelämän uusiin osaamisen vaatimuksiin syventämällä osallistujien itsetuntemusta ja kehittämällä taitoja mm. vuorovaikutuksessa, itsensä johtamisessa ja ajanhallinnassa.

– Maailmamme muuttuu hurjaa vauhtia, ja tämä näkyy erityisesti työelämässä. Organisaatiot muokkaavat yhä tiheämmällä syklillä tapojaan sopeutua nouseviin trendeihin ja uuden oppiminen on nostettu yhdeksi tulevaisuuden tärkeimmistä työelämätaidoista, Karvonen painottaa.

Oman osaamisen kehittämistä tuetaan ja kannustetaan

Valmennuksen osallistujilla oli varsin erilaiset taustat, ja moni heistä painottikin, että valmennus tarjosi lisähyötynä mahdollisuuden verkostoitua yliopiston sisällä.

Monet osallistuneista olivat hakeutuneet valmennukseen toisaalta, koska kokivat työnkuvansa yliopistolla niin monipuoliseksi ja alati kehittyväksi, että halusivat aktiivisesti itseään kehittämällä pyrkiä pysymään mukana muuttuvassa työkulttuurissa ja eri projektien vaihtelevissa työnkuvissa. Toisaalta he painottivat myös itsensä kehittämisen tärkeyttä työn mielenkiinnon säilymisessä: oppimalla uutta he voivat kehittää työnkuvaansa ja haastaa itseään.

– Toimin tiiviissä vuorovaikutuksessa tutkijoiden ja kollegojeni kanssa, mutta vastuu asioiden selvittämisestä ja kehittämisestä on minulla itselläni. Työtehtäväni elävät ja muuttuvat jatkuvasti, samoin verkostot joissa työskentelen. Siksi koen, että minun on tärkeää kehittää omaa osaamistani ja työntekijätaitojani jatkuvasti. Yliopistolla on kiva olla töissä, koska oman osaamisen kehittämistä tuetaan ja kannustetaan, kertoo valmennukseen osallistunut tutkimuskoordinaattori Mirkka Ruotsalainen.

– Vuorovaikutukseen liittyvät taidot tulevat varmasti korostumaan tulevaisuudessa, ja yhdessä tekemistä tarvitaan. Toisaalta kuitenkin myös itsensä johtaminen ja itsenäisen suunnittelun kyvyt ovat tärkeitä tulevaisuudessa. Osana työtäni ohjaan ja koulutan opiskelijoita samoista teemoista kuin mihin olen TEHO-koulutuksessa paneutunut osallistujan roolissa. Tämä näkökulman vaihdos on tuonut tuoreutta ajatteluun, pohti valmennukseen osallistunut suunnittelija Janne Loikkanen.

Luotu 04.02.2020 | Muokattu 04.02.2020

Lisätietoja: