Bengtskärin majakkaa kunnostetaan ja inventoidaan

05.11.2012

Turun Yliopistosäätiön omistamaan Bengtskärin majakkaan rakennetaan uudet asuintilat henkilökunnalle. Samalla rakennus inventoidaan Turun yliopiston kansatieteen oppiaineen voimin.

​Suomenlahden ulkoluodolla, Bengtskärin majakalla käy vilinä. Kesän matkailusesonki on vauhdissa, ja pieni yhteysvene tuo säännöllisesti uusia matkailijoita tyrskyiselle kalliosaarelle. Majakassa vierailee jopa 15 000 ihmistä kesässä.

Majakkaa pyörittävät Paula ja Per Wilson asuvat kesätyöntekijöiden kanssa majakkarakennuksen kolmannessa kerroksessa, joka on päässyt pahasti rapistumaan vuosikymmenten saatossa.

‒ Toiveena olisi, että pääsisimme rakennustöihin jo syksyllä, kun turistikausi tästä vähän hiljenee, Per Wilson kertoo.

Kerroksen suunnittelusta vastaava arkkitehti Kim Eklund kävelee mittanauha kädessään ympäri asuinkerrosta väistellen kattohirsiä, työkalupakkeja ja lattialla kulkevia johtonippuja. Hänen suunnitelmissaan on se, että aikoinaan umpeen muurattu pyöreä sumutorven paikka avataan ja tilalle tulee näköalaikkuna. Wilsoneille rakennetaan kaksi omaa huonetta ja majakan kesätyöntekijöille kunnolliset majoitustilat. Eklund pitää Museoviraston jatkuvasti tietoisena suunnitelmista ‒ onhan Bengtskär kulttuurihistoriallisesti korvaamattoman arvokas kivityön taidonnäyte.

Turun yliopiston kansatieteen lehtori Timo Virtasta on pyydetty mukaan inventoimaan museorakennusta.

‒ Inventoinnille on täällä suuri tarve. On tärkeää dokumentoida, mitkä Bengtskärin rakennuspiirrosten mukaiset suunnitelmat on aikoinaan toteutettu ja mitkä ovat jääneet vain piirroksiksi. Majakasta saatavaa aineistoa on myös hyödyllistä saada mukaan yliopiston opetukseen, Virtanen kertoo.

Hän aikoo ottaa keväällä opiskelijoita mukaan majakan inventointiprojektiin.

‒ Rakennuksen ja esineistön inventoinnin lisäksi olisi mielenkiintoista saada tietoa myös entisaikojen majakkaelämästä, Virtanen jatkaa.

Majakasta on säilynyt runsaasti alkuperäisiä piirustuksia ja dokumentaatiota. Majakka rakennettiin vuonna 1906 hämmästyttävän nopeasti. Rakennustyöt aloitettiin keväällä 120 työntekijän voimin, ja valo välkkyi majakan tornissa saman vuoden joulukuussa. 90-luvulla Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus kunnosti pahasti rappeutuneen rakennuksen pitkälti oppilastyönä. Matkailukäytössä majakka avautui 1995.


Per Wilson (oik.) esittelee majakan kunnostussuunnitelmia Turun Yliopistosäätiön asiamiehelle Pekka Kanervistolle.


Kolmannen kerroksen henkilökunnan majoitustilat kaipaavat remonttia.


Hannu Aaltonen

Luotu 05.11.2012 | Muokattu 05.11.2012