Eturauhas-, virtsarakko- ja munuaissyöpä voidaan tunnistaa virtsasta

22.11.2013

Eturauhas-, munuais- ja virtsarakon mahdollinen syöpä voidaan selvittää koepalan sijaan virtsanäytteestä. Näyte paljastaa myös kasvaimen aggressiivisuuden ja sitä kautta hoitotarpeen.

​Professorit Kim Pettersson (vas.) ja Guido Jenster sekä tohtorikoulutettava Sami Blom näkevät, että eturauhassyövän hoidossa päästään henkilökohtaisempaan ja sitä kautta tehokkaampaan hoitosuunnitelmaan.

​Turun yliopisto isännöi marraskuun lopulla The Second Spotlight on Diagnostics -symposiumia. Yli 300 alan tutkijaa kokoontui pohtimaan muun muassa eturauhassyövän uusia tutkimusmenetelmiä,  merkkiaineita  ja hoitokeinoja.

Jos henkilön epäillään saaneen eturauhassyövän, nykymenetelmin asian tutkiminen alkaa PSA-verinäytteillä. Jos arvot ovat koholla, otetaan biopsiaksi kutsuttu kudosnäyte.

– Yksi tämän hetken suurimmista ongelmista on, että liian monen syöpä hoidetaan. Monella eturauhassyöpä kasvaa niin hitaasti, että olisi parempi jättää se rauhaan. Potilaat kuitenkin toivovat hoitoa vaikka se saattaakin aiheuttaa esimerkiksi impotenssia tai virtsaamisongelmia, Turun yliopiston biotekniikan professori Kim Pettersson totesi.

Ratkaisevaksi kysymykseksi nouseekin riittävän tiedon saaminen. Syövän aggressiivisuus voidaan paljastaa virtsanäytteestä.

– Kaikki kasvaimet jättävät jälkeensä pieniä rakkuloita, eksosomeja. Ne ovat luonnollisia pienoisbiopseja, jotka siirtyvät virtsaan ja verenkiertoon, Pettersson kertoi.


Petterssonin kanssa tutkimusmenetelmää kehittänyt, hollantilaisen Erasmus Medical Centerin professori Guido Jenster  totesi, että eksosomit paljastavat  sekä syövän laadun että sen aggressiivisuuden. Sitä kautta voidaan todeta, millaiseen hoitoon potilas reagoisi todennäköisimmin.

Menetelmä on jo valmis, mutta Jensterin mukaan patologit eivät vielä hyväksy sitä kudosnäytteiden korvaajaksi.

Turusta johdetun valtakunnallisen DIA-NET tohtoriohjelma tohtorikoulutettava Sami Blom esitteli uusia keinoja, jotka otetaan käyttöön syöpädiagnoosin varmistuttua.

– Syöpä on monimutkainen järjestelmä eikä maailmassa ole kahta täysin samanlaista syöpää. Silti meidän syöpähoitomme perustana on ollut kuvitteellinen keskivertosyöpä. Nyt pyrkimyksenä on selvittää tarkemmin kyseessä olevan syövän ominaisuudet ja valita hoitokeinot sen mukaan, Blom totesi.

Hän esitteli useamman eri eturauhassyöpään sairastuneen miehen syöpänäytteitä, joista jokainen näyttää proteiinivärisävyiltään erilaiselta. Syövän kartoittamisessa selvitetäänkin  muun muassa kasvaimen proteiinit, niiden sijainti ja määrä. Sen avulla päästään henkilökohtaisempaan hoitoon.

– Olemme tutkineet tätä eturauhassyövän kautta, mutta menetelmä sopii kaikkien syöpien hoitoon, Blom sanoo.

Teksti: Erja Hyytiäinen
Kuva: Erja Hyytiäinen, Sami Blom

Luotu 22.11.2013 | Muokattu 27.11.2013