Juslenian louhinta aiheuttaa poikkeusjärjestelyjä Yliopistonmäellä

25.09.2018

Juslenian louhintatyöt alkavat koeräjäytyksillä torstaina 27.9. klo 8.30 – 8.45 ja perjantaina 28.9.2018 klo 8.30 – 8.45. Varsinaiset louhinnan räjäytykset alkavat maanantaina 1.10.2018. Tammikuun 2019 loppuun saakka kestävien räjäytystöiden aikana opiskelijoilta ja henkilökunnalta toivotaan varovaisuutta erityisesti työmaan läheisyydessä.

​​Juslenian työmaan Horttokujan puoleinen pääty perjantaina 21.9.2018.

​Räjäytyksiä suoritetaan arkipäivisin kahdesti päivässä klo 8.30 – 8.45 ja 13.30 – 13.45 välisinä aikoina. Teknisen tai ulkopuolisen häiriön seurauksena räjäytykseen varattu aika saattaa ylittyä.

Tulevasta räjäytyksestä ilmoitetaan kolme minuuttia kestävällä tihentyvällä työmaalta annettavalla äänimerkillä. Myös räjäytyksen päättymisestä ilmoitetaan yhtenäisellä pitkällä äänimerkillä.

Äänimerkin jälkeen tulisi työmaan viereisissä rakennuksissa (Eläinmuseo, Natura ja Feeniks sekä Henrikinkadun työmaan kohdalla sijaitsevat asuinrakennukset) poistua ikkunan välittömästä läheisyydestä.

– Rakennusten käyttäjiä ja tilapalveluita on informoitu vielä erikseen erityisjärjestelyistä. Kyseessä on puhtaasti varotoimi, jolla henkilökunnan ja opiskelijoiden turvallisuus maksimoidaan, kertoo työmaan vastaava työnjohtaja Ari Ahlqvist.

Työmaan lähiympäristö suljetaan räjäytysten ajaksi henkilövartioinnilla. Räjäytysten aikana työmaan läheisyydessä on kulku ehdottomasti kielletty. Suljettava alue ja vartijoiden paikat esitetään viikon 39 aikana louhinnan turvallisuussuunnitelmien valmistuttua.

Työmaaliikenne kasvaa louhintatöiden myötä

Louhintatyön kiviaineksen siirtämiseen vaaditaan arvioiden mukaan noin 4 000 kuormaa.

– Alustavien suunnitelmien mukaan kuljetamme kuusi kuormaa kiviainesta tunnissa. Kuorma-autoja on liikkunut jo nyt paljon työmaan läheisyydessä ja kampusalueella, mutta liikenne mäellä kasvaa louhintatöiden myötä entisestään jonkin verran, Ahlqvist toteaa.

Työmaaliikenteen on tarkoitus kulkea Henrikinkatua alaspäin Kerttulinkadun kautta Hämeenkadulle. Poikkeustilanteissa saatetaan joutua käyttämään myös Rehtorinpellonkatua. Kadun kapeuden ja tiheän opiskelijaliikenteen vuoksi reittiä pyritään kuitenkin pääosin välttämään.

Louhintatyöstä pidettiin kaksi infotilaisuutta Fennicumin ensimmäisen kerroksen luentosalissa maanantaina 24.9. klo 15.00 ja 16.00.

Luotu 25.09.2018 | Muokattu 25.09.2018