Kaksi kansainvälisen liiketoiminnan tohtorikoulutettavan paikkaa avoinna

31.03.2016

​Turun kauppakorkeakoulussa on haettavana kaksi kansainvälisen liiketoiminnan tohtorikoulutettavan tehtävää alkaen 1.8.2016. Tehtävät täytetään enintään neljän vuoden määräajaksi. Tehtäviä täytettäessä määräajan kestossa huomioidaan hakijan tohtorin tutkintoon sisältyvän väitöskirjatyön ja jatko-opintojen vaihe. Tehtävät sijoittuvat markkinoinnin ja kansainvälisen liiketoiminnan laitokselle.

Työsuhteissa on ensisijaisesti kyse jatkokoulutuspaikasta. Tehtäviin kuuluu kansainvälisen liiketoiminnan alaan kuuluvan jatkotutkinnon tekeminen, kansainvälisen liiketoiminnan opetusta sekä opetusta tukevia tehtäviä kuten opetuksen suunnittelua ja koordinointia sekä hallinnollisia tehtäviä. Tohtorikoulutettavan tehtävään otettavalta edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa ja tutkimussuunnitelmaa. Lisäksi edellytetään korkeakoulututkinnon suorittamisen yhteydessä tai muutoin osoitettua kykyä ja motivoitumista jatko-opintoihin ja tohtorin tutkinnon suorittamiseen tutkimussuunnitelman mukaisesti.

Lisätietoja
Luotu 31.03.2016 | Muokattu 31.03.2016