Kielen ja hyvinvoinnin tutkimuskeskus LaWe tuottaa uutta tietoa kielen ja hyvinvoinnin välisistä yhteyksistä

05.09.2018

Kieli- ja käännöstieteiden laitoksella perustettiin torstaina 23.8.2018 Kielen ja hyvinvoinnin tutkimuskeskus LaWe (Centre for the Study of Language and Wellbeing). Keskuksen tavoitteena on tukea, edistää ja nostaa esille kielen ja hyvinvoinnin yhteyksiä koskevaa tutkimusta, edesauttaa sen soveltamista yhteiskuntaa palvelevaan tarkoitukseen sekä tuottaa aiheeseen liittyviä tapahtumia ja julkaisuja.

​LaWe-keskuksen perustamiskokoukseen osallistuivat muun muassa (vas.) Markku Nikulin, Attila Kriszan, Annekatrin Kaivapalu, Meri Lindeman, Milla Luodonpää-Manni, Jenny Paananen, Camilla Lindholm, Hanna Jokela, Annmari Sahlstein, Angela Bartens, Maiju Alanen ja Leena Kolehmainen. Kuva: Paula Pehkonen.

LaWe haluaa luoda uusia monitieteellisiä hankkeita ja toimintaa verkostoitumalla niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. LaWen tavoitteena on myös aktiivinen yhteistyö julkisen ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. 

Tutkimuskeskuksen toiminta käynnistyy tapahtumilla, joissa aiheesta kiinnostuneet tutkijat voivat tutustua toisiinsa. Syksyllä LaWe järjestää tutustumisseminaarin, jossa myös ryhdytään valmistelemaan ensimmäistä yhteisjulkaisua. Vuoden 2019 alkupuolelle on suunnitteilla kielentutkijoille tarkoitettu hyvinvointipäivä, jossa kielentutkimus ja hyvinvointi kohtaavat konkreettisesti kirjoitusretriitin kautta. Keskus järjestää Turussa 23.–25.5.2019 ADDA 2 – Approaches to Digital Discourse Analysis -konferenssin yhteydessä kansainvälisen työpajan. 

Kielen ja hyvinvoinnin tutkimuskeskuksen toiminnasta tiedotetaan syksyn kuluessa valmistuvan verkkosivuston, sosiaalisen median ja sähköpostilistan kautta. Verkkosivustolle kootaan ajankohtaisen tiedon lisäksi aiheeseen liittyvää tutkimusta ja julkaisuja.

Tutkimuskeskuksen johtoryhmään valittiin Milla Luodonpää-Manni (pj., kieli- ja käännöstieteiden laitos), Attila Kriszan (englanti), Jenny Paananen (suomen kieli ja suomalais-ugrilainen kielentutkimus), Leena Kolehmainen (saksan kieli), Camilla Lindholm (pohjoismaiset kielet, HY), Camilla Wide (pohjoismaiset kielet), Veronika Laippala (kieli- ja käännöstieteiden laitos), Hanna Jokela (suomen kieli ja suomalais-ugrilainen kielentutkimus), Annmari Sahlstein (kieli- ja viestintäopintojen keskus) ja Annekatrin Kaivapalu (suomen kieli ja suomalais-ugrilainen kielentutkimus). 

>> Sähköpostilistalle ja samalla keskuksen jäseneksi voi ilmoittautua tästä linkistä

Lisätietoa keskuksesta ja sen toiminnasta:
Milla Luodonpää-Manni, tutkijatohtori, johtoryhmän pj., mikalu@utu.fi

MV​​​​​​​​​​​​​​​​​​

Luotu 05.09.2018 | Muokattu 07.09.2018