– Syrjäytyminen on prosessi, joka alkaa usein jo varhaislapsuudessa. Tukitoimia tulisi kohdentaa vahvemmin koulu-uran alkupuolelle. Yksi keskeinen taitekohta on siirtyminen alakoulusta yläkouluun, jolloin monen lapsen myönteinen suhde koulunkäyntiin muuttuu kielteiseksi, Järvinen sanoo.
Kasvatustieteiden tiedekunnan apulaisprofessori Tero Järvinen on tutkinut nuorten koulutusvalintoja, koulu-uria sekä koulutuksesta syrjäytymistä vuonna 1999 hyväksytystä väitöskirjastaan lähtien. Yksi suuri tutkimushanke on ollut selvittää, miten 1985 ja 1995 peruskoulun jälkeen koulutuksen ulkopuolelle jääneet nuoret ovat kiinnittyneet työelämään seuraavien 15 vuoden aikana.
– Koulupudokkaista puhuttaessa pitää muistaa, että kyseessä ei ole mikään homogeeninen joukko. Yllättävän moni, yli 50 prosenttia, koulupudokkaista selviää kunnialla työelämään. Osa menestyy jopa paremmin kuin toisella asteelle jatkaneet ikätoverinsa, Järvinen sanoo.
Noin 20 prosenttia koulupudokkaista ei pääse seuraavan 15 vuoden aikana kiinni työelämään. Viiden vuoden välein tehtyjen tilannekatsausten mukaan he eivät olleet koulutuksessa tai töissä. Loppu, reilu neljännes koulupudokkaista kytkeytyy yhteiskuntaan epätyypillisen työn sekä jatkuvasti vaihtelevien työllisyys- ja työttömyysjaksojen kautta.
Seurantaan 12 maan koulunsa päättäjät
Yksi merkittävä tekijä siihen, löytääkö koulupudokas paikkansa yhteiskunnassa, on aikuiskoulutukseen osallistuminen.
– Suomessa on hyvin toimiva aikuiskoulutusjärjestelmä, joka tarjoaa aidosti toisen mahdollisuuden nuorena koulutuksen keskeyttäneille, Järvinen sanoo.
Tänä vuonna käynnistynyt, 12 maan suurtutkimus tuo enemmän tietoa koulutusjärjestelmien vaikutuksesta koulupudokkaiden työuraan. Siinä tutkitaan kaikkien peruskoulutuksena päättäneiden nuorten koulu-uria ja valintoja seuraavien viiden vuoden aikana.
– Tutkimuksessa keskeistä on koulutuksellisen tasa-arvon ja syrjäytymisen näkökulma, Järvinen sanoo.
Suomessa tutkimukseen osallistuvat turkulaiset yhdeksäsluokkalaiset. Vastaava tutkimusta tehdään useammassa Euroopan maassa, Pohjois-Amerikassa, Australiassa ja Aasiassa.
– Kaikille tutkimukseen osallistuville tehdään aluksi matemaattista ja kielellistä osaamista mittaavat testit, jotta voimme vertailla lähtökohdaltaan samantasoisia ryhmiä. Sen jälkeen seuraamme heidän tilannettaan viiden vuoden ajan, Järvinen kertoo.
Tutkimukseen osallistuu myös rehtoreita ja opettajia. Tavoitteena on tutkia, miten eri maiden koulujärjestelmät toimivat ja muun muassa tuottavat tasa-arvoa. Jo nyt tiedetään, että järjestelmillä on vaikutusta. Esimerkiksi kun Suomessa 1994 koululaisille annettiin vapaus itse valitsemaansa peruskouluun, suurten kaupunkien koulut alkoivat eriytyä. Syntyi haluttuja ja torjuttuja kouluja. Tällä on pitkällä aikavälillä vaikutusta opettajien haluun hakeutua kouluihin, opetuksen tasalaatuisuuteen ja resurssien jakautumiseen.
– Pisa-tutkimuksessa alkaa jo näkyä merkkejä tästä muutoksesta, Järvinen sanoo.
Saksassa puolestaan on nähtävissä, että kun koululaiset valikoidaan jo hyvin varhaisessa vaiheessa eri ryhmiin, tasavertaisuus vaarantuu.
– Koulutusjärjestelmät, joissa oppilaat opiskelevat mahdollisimman pitkään yhtenäisen opetussuunnitelman puitteissa ja joissa koulutuksen sisällöt ja resurssit ovat pitkälle standardisoituja toimivat tasa-arvoa edistävästi.
Rinnakkaisista, erilaiset jatkokoulutusmahdollisuudet tarjoavista väylistä rakentuvat järjestelmät puolestaan ruokkivat eriarvoisuutta.
Vanhempien asema ei enää suojaa kuten ennen
Onnistunut työelämään kiinnittyminen ei ole kiinni vain yksilöstä itsestään. Järvisen vuonna 1985 ja 1995 peruskoulunsa päättäneiden koulupudokkaiden syrjäytymistä selvittänyt tutkimus paljastaa, että sosiaalinen tausta vaikuttaa siihen, ketkä karsiutuvat koulutus- ja työmarkkinoilta.
– Sosiaalinen tausta kantaa. Jos koulupudokkaan vanhemmilla on varallisuutta, korkeampi koulutus sekä hyvä ammattiasema, nuoren tilanne on parempi. Suurimmassa riskissä ovat ne nuoret, joiden vanhemmilla on heikko työmarkkina-asema, matala tulotaso sekä alhainen koulutus. Suurin riski on maahanmuuttajalapsilla, Järvinen sanoo.
Lama on muuttanut tätäkin näkymää. Se paljastuu vertailtaessa vuonna 1985 ja 1995 peruskoulunsa päättäneitä.
– Sosiaalisen taustan merkitys on kaventunut kymmenessä vuodessa. Heikommista oloista tulevien tilanne on entisenlainen, mutta hyväosaisuus ei enää suojaa kuten ennen. Samaan aikaan oman, aikuisena hankitun koulutuksen merkitys on kasvanut, Järvinen sanoo.
Tero Järvinen suhtautuu varauksellisesti oppivelvollisuusiän nostoon.
– Sen kustannuksia on vaikea arvioida, ja nuorten koulutuksellista syrjäytymistä on vaikea ehkäistä pelkästään järjestelmän rakenteisiin kajoamalla ja tämän kaltaisilla koko ikäluokkaan kohdistuvilla ratkaisuilla. Se on kunnille kallis ja merkitsee säästämistä perusopetuksessa. Tukitoimet tulisi kohdentaa koulutusjärjestelmässä alaspäin ja toisaalta enemmän työelämän suuntaan.
Yhdeksi kriittiseksi kohdaksi hän mainitsee ala- ja yläkoulun taitekohdan. Edes yhtenäiskouluilla ei ole pystytty poistamaan sitä, että osan koululaisista aiemmin myönteinen suhtautuminen kouluun muuttuu kielteiseksi.
– Siinä tapahtuu monia suuria muutoksia samanaikaisesti. Luokanopettajan sijaan tulee aineenopettajia, luokista tulee suurempia, samoin kouluyksiköistä, tulee murrosikä, Järvinen sanoo.
Hän näkisikin oppivelvollisuusiän nostoa tärkeämmäksi päästä muuttamaan koulutyytyväisyyttä juuri tuossa taitekohdassa. Se voisi poikia hyviä tuloksia peruskoulun päätyttyä. Nyt esitetty vaihtoehto on kuin ongelman korjaamista uudella ongelmalla.
– Oppivelvollisuusiän nostamisella koulukielteisille nuorille tarjotaan sitä, mitä he vastustavat, Järvinen sanoo.
Teksti: Erja Hyytiäinen
Kuvat: Erja Hyytiäinen ja Son of Groucho
