Kirja-, Tiede- ja Ruokamessuilla yliopisto näkyy, kuuluu ja – maistuu!

19.09.2014

Turun yliopistolla on osasto Turun Kansainvälisillä Kirjamessuilla ja toinen Tiedemessuilla. Yliopiston asiantuntijat ovat myös hyvin edustettuina kaikkien kolmen messun lava- ja seminaariohjelmassa.

 



3.-5.10.2014 Turun Messu- ja Kongressikeskus täytyy odotettavasti yli 25 000 messuvieraasta.

– Messut ovat merkittävä tapahtuma Turun syksyssä, ja Turun yliopiston on luontevaa olla paikalla ja aktiivisesti mukana messujen tekemisessä, toteaa viestintäjohtaja Anne Paasi.

– Messuvieraat ovat myös poikkeuksellisen kiinnostuneita kulttuurista, tieteestä ja taiteesta sekä kaikesta ajankohtaisesta. Siksi haluamme panostaa sekä laadukkaaseen lavaohjelmaan että osastojemme tarjontaan.

Kirjamessuosastolla A62 (A-halli) löytyy yliopiston uusimmat ja tuoreimmat julkaisut. Myynnissä on myös vanhempaa tuotantoa sekä yliopistotuotteita, joista luvassa hyviä messutarjouksia. Aikuiskoulutuksen ja avoimen yliopiston omassa pisteessä voi tutustua syksyn monipuoliseen kurssi- ja koulutustarjontaan.

Ilot ja oivallukset Tiedemessujen teemana

Tiedemessujen puolella Turun yliopisto tuo messuille ja osastolle B9 (B-halli) ruokaelämyksiä ja – kokemuksia.

Tiedemessuosastolla testiin pannaan aistit. Halukkaat voivat osallistua funktionaalisten elintarvikkeiden tutkimuskeskuksen tutkimukseen. Aistiradalla messuvieraat taas pääsevät testaamaan ja arvioimaan omien aistiensa toimivuutta ja vahvuuksia. 

Uusinta tutkimusta esitellään osaston vierestä löytyvällä Tieto-lavalla.  Perjantaina keskustellaan suomen kielen tulevaisuudesta tieteen ja koulutuksen kielenä sekä pannaan vastakkain painetut ja e-materiaalit. Tutkimusjohtaja Anu Hopia paljastaa myös millä tavoin kokkaaminen on kemiaa. Lauantaina lavalla keksitään Suomi uudelleen Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen tutkimsujohtaja Olli Hietasen johdolla.

Sunnuntaina Turun yliopiston professorit, poliittisen historian Timo Soikkanen, biomateriaalilääketieteen Pekka Vallittu ja oikeustieteen Outi Korhonen paljastavat rehtori Kalervo Väänäsen vetämässä keskustelussa, millaisia ilon hetkiä ja oivalluksia työ tutkijana.

Myös muilla messujen ohjelmalavoilla, seminaareissa ja erilaisissa paneelikeskusteluissa yliopistolaiset ovat myös todella hyvin edustettuina: tieto- ja kaunokirjailijoina, asiantuntijoina, keskustelijoina, haastattelijoina ja haastateltavina..

Lähiruoka-hanke ja Lasten yliopisto myös mukana messuilla

Ruokamessujen puolella C-hallissa Turun yliopiston koordinoima Varsinais-Suomen ruokaketjun kehittämishanke, VARRU, on koonnut Varsinais-Suomen tuottajatorin. Tuottajatorilla on tarjolla alueen herkkuja hampusta ja kvinoasta jäätelöön ja mansikkamehuun. VARRUn omalla Lähiherkku-lavalla pääsevät ääneen alueen tuottajat ja elintarvikeyrittäjät sekä selvitetään alueellisen seutukokkikilpailun voittaja.

Tänäkin vuonna mukana messuilla on myös Lasten yliopisto. 7-10 -vuotiaille koululaisille suunnatuista huippusuosituista tiedeluennoista TIETO-lavalle lehahtavat lauantaina klo 10.30   Pöyhkeät perhoset ja liehuvat lepakot, ja sunnuntaina klo 11.30 NAM vai YÖK? –luennolla pohditaan miksi toisen herkkuruoka on toisen inhokki.

Opiskelijat messuille perjantaina kaksi yhden hinnalla

Opiskelijalippu messuille maksaa 11 euroa, perjantaina 3.10. voimassa olevalla opiskelijakortilla sisään pääsee kaksi opiskelijaa kymmenellä eurolla. Aikuisten lippu messuille maksaa 15 euroa, lapset 7-15 -vuotiaat 5 euroa.
 

 Turun Kansainväliset Kirjamessut, Tiedemessut ja Ruokamessut järjestetään Turun Messu- ja Kongressikeskuksessa pe 3.10. - su 5.10.2014.  

 
 Julkaistu 19.9.2014
Luotu 19.09.2014 | Muokattu 26.07.2021