Luovan kirjoittamisen kirjoituskilpailu

13.01.2015

Turun yliopiston Luovan kirjoittamisen oppiaine julistaa kirjoituskilpailun nykyisille ja entisille opiskelijoilleen. Kilpailun tarkoituksena on tukea erityisesti kirjoittamisessaan pitkällä olevia opiskelijoita, jotka haluavat ylittää julkaisukynnyksen.

Kilpailun kuusi parasta kirjoittajaa saavat käyttöönsä oman editorin, jonka kanssa käsikirjoituksia kehitetään tapaamisissa ja lähiluvussa kevään mittaan. Toukokuussa näistä kuudesta käsikirjoituksesta valitaan lopulta yksi, joka on mahdollista julkaista syksyllä 2015 yhteistyössä kustannusyhtiö Savukeitaan kanssa, mikäli kustannusyhtiö ja kirjoittaja molemmat niin haluavat.

Kilpailulla haetaan kokonaista, ennen julkaisematonta, suomenkielistä ja aikuisille suunnattua romaani-, runo- tai lyhytproosateosta. Kilpailuun voivat osallistua kaikki Turun yliopiston Luovan kirjoittamisen opiskelijat, jotka eivät ole julkaisseet omaa kaunokirjallista teosta. Omakustanteet ja antologioihin osallistuminen eivät ole este kilpailuun osallistumiselle. Kilpailija voi osallistua vain yhdellä käsikirjoituksella.

Kuuden parhaan käsikirjoituksen valinnan tekee raati, johon kuuluvat kirjailija Kari Levola, kirjailija ja Luovan kirjoittamisen yliopisto-opettaja Niina Repo sekä kirjailija, Luovan kirjoittamisen yliopisto-opettaja Petri Tamminen. Valittujen käsikirjoitusten editoreina toimivat kirjailija Kirsti Ellilä, kirjailija ja kirjoittajakouluttaja Niina Hakalahti sekä kirjailija Kari Levola. Lopullisen voittajan valitsevat yhdessä editorit ja Kustannusyhtiö Savukeitaan edustaja Ville Hytönen.

Kilpailutyöt toimitetaan sähköpostitse pdf-tiedostoina osoitteeseen petri.tamminen@utu.fi. Liitä mukaan yhteystietosi puhelinnumeroineen. Kilpailuaikaa on 8. helmikuuta 2015 asti.

Kilpailun työryhmässä ovat Turun yliopiston Luovan kirjoittamisen oppiaine, Luovan kirjoittamisen kannatusyhdistys, kirjailijaeditorit sekä Kustannusyhtiö Savukeidas.

Luotu 13.01.2015 | Muokattu 13.01.2015