Marja Vauraksen dekaanikautta juhlittiin Educariumilla

13.12.2019

Kasvatustieteiden tiedekunnan dekaani Marja Vauras päättää kautensa vuodenvaihteessa. Vaikka Vauras jatkaa yhä työtään tiedekunnassa Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen professorina tutkimus- ja opetustehtävissä, hänen pitkää dekaanikauttaan muisteltiin lämmöllä Educariumilla järjestetyssä juhlassa torstaina 12.12.

Tiedekunnan järjestämään juhlatilaisuuteen saapui sankoin joukoin osallistujia Turusta ja Raumalta. Vapaamuotoinen iltajuhla alkoi onnittelumaljalla ja opiskelijoiden musiikkiesityksellä. 

Marja Vauraksen muotokuva paljastetaanMusiikkiesityksen ja ruokailun jälkeen paljastettiin dekaanin muotokuva. Tämän jälkeen tilaisuudessa kuultiin lukuisia juhla- ja kiitospuheita.

Akateemiset neulootikot luovuttavat torkkupeiton väistyvälle dekaanilleAkateemiset neulootikot olivat laatineet väistyvälle dekaanille torkkupeiton.

Dekaani Marja Vauras lähikuvassaOpettajankoulutuslaitoksen väki antoi Vaurakselle kukkatervehdyksen. Dekaani oli silminnähden liikuttunut puheenvuoroista.

Tilaisuudessa kuultiin lukuisia muita puheenvuoroja sekä opiskelijoiden tervehdys. Monet leikkimielisistä lahjoista liittyivät Vauraksen intohimoihin, kissoihin ja puutarhanhoitoon. Illan aikana Vauras kiitti muun muassa paikallaolijoita, varadekaaneitaan sekä opiskelijoita. 

Risto Rinne pitämässä puhettaProfessori Risto Rinne kiitti Vaurasta pitkästä yhteistyöstä. Rinne on toiminut tiedekunnan varadekaanina koko Vauraksen kauden, yli 12 vuoden ajan.

Omaa kauttaan väistyvä dekaani muisteli muiden tapaan lämmöllä ja kertoi olevansa luottavainen tiedekunnan tulevaisuuden suhteen. Professori Jukka Husu aloittaa tiedekunnan dekaanina 1.1.2020.

Luotu 13.12.2019 | Muokattu 13.12.2019