Muurahainen opettaa juristia
Juristit ja biologit yhdessä etsimässä keinoja modernisoida 1800-luvun sopimuskäytäntöjä? Ajatus on villi, mutta todellinen. Parvi-hankkeessa rikotaan perinteisiä ajatusmalleja, jotta maailmaan saataisiin uusi orgaaninen sopimuskulttuuri.
Oikeustieteilijä Jaakko Salminen sekä biologit Kari Kaunisto, Kalle Rainio ja Ilari E. Sääksjärvi, miettivät yhdessä, mitä ihminen voisi oppia parven yhteistyöstä hyötyviltä eläimiltä.
Muurahaisten maailma näyttää harmoniselta. Yksi joukko hoitaa munia, toinen hakee ruokaa, kolmas rakennustarvikkeita, neljäs suojelee yhdyskuntaa. Tämä kaikki ilman sopimuksia. Voisivatko muurahaiset opettaa ihmisiä sopimaan?
Ajatus on villi, ja erikoinen on myös sen synnyinsija: Turun yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta. Muun muassa Olkiluoto 3:n rakennustyömaan sopimusprosesseihin perehtyneet tutkijat yrittivät selvittää, miten 1800-luvulla luotu sopimusjärjestelmä voitaisiin tuoda nykyaikaan. Joku heitti ilmaan ajatuksen parvitutkimuksista, toinen keksi ottaa yhteyttä oman yliopiston biologeihin.
– Moni ajattelee, että itsekkyys on sopimisen keskeinen inhimillinen piirre. Näin tulee jatkossakin olemaan, mutta entä jos löytäisimme luonnosta tavan, jossa parviälyä hyödyntäen voitaisiin tasoittaa pahimpia itsekkyyshuippuja. Sopimisen tavan, jossa ymmärretään, että oman edun kannalta välillä parasta on joustaa, oikeustieteellisen tohtorikoulutettava Jaakko Salminen sanoo.
Pois yhden johtajan mallista
– Muurahaisyhteisössä otetaan huomioon myös eri yksilöiden elämäntilanne. Kun lehdenleikkaajan leuat tylsyvät, se siirtyy toisiin tehtäviin, esimerkiksi hoitamaan toukkia, eläkeläiseksi, Sääksjärvi sanoo.
Irti 1800-luvun sopimuskulttuurista
Jaakko Salmisen mukaan sopimusjuridiikkaan on löydettävä uudenaikaisia tapoja hahmottaa useista sopimuksista koostuvia monimutkaisia kokonaisuuksia. Nykyiset syntyivät 1800-luvulla tilanteessa, jossa sopijapuolia oli tyypillisesti vain kaksi.
Nyky-yhteiskunnassa se ei välttämättä riitä. Yritykset pilkkovat toimintojaan yhä pienempiin kokonaisuuksiin, kilpailuttavat ja ulkoistavat ne. Loppuvaiheessa kaikkien pitäisi kuitenkin pelata yhteen.
– Kun kaksi osapuolta tekee sopimusta, on välillä vaikea ottaa huomioon ympärillä olevia asioita, kuten muita sopimukseen vaikuttavia toimijoita ja näiden kanssa tehtyjä toisia sopimuksia. Kuitenkin jousto suhteessa kokonaisuuteen on joissakin tilanteissa jokaisen toimijan kannalta paras vaihtoehto, Salminen sanoo.
Hän lähestyy asiaa autotehdasesimerkin kautta.
– Jos joku alihankkija ei sopimuksesta huolimatta pysty toimittamaan autoon tiettyä osaa, saattaa olla järkevämpää, että kaikki joustavat. Jos kaikki pitävät tiukasti kiinni sopimuksistaan, tilanne saattaisi pahimmillaan johtaa koko tuotantoketjun kaatumiseen.
Esimerkki ei ole kaukaa haettu. Salminen näkee, että amerikkalaisen autoteollisuuden ahdingon takana oli osin juuri perinteinen sopimusjuridiikka, joka ei tarjonnut systemaattista joustovaraa.
Teksti: Erja Hyytiäinen
Kuva: Hanna Oksanen