Saaristomerellä kuteva silakka oppinut syömään makean veden hankajalkaista

06.05.2014
Uutinen

Saaristomerellä kuteva silakka on oppinut syömään makean veden suurta hankajalkaista Limnocalanusta.

​Eläinplanktonhaavilla otettu näyte paljastaa preparaattori Katja Mäkiselle ja silakkatutkimusryhmän vastuulliselle johtajalle Jari Hänniselle, että piilevän värjäämässä Saaristomeren vedessä uiskentelee myös makean veden isokokoista hankajalkaista.

Muutos on merkittävä, sillä silakan perinteisesti pääravintona käyttämät suolaisen veden hankajalkaiset ovat katoamassa pohjoiselta Itämereltä. Sen myötä muun muassa Airistolta pyydetyn silakan koko on kutistunut neljänneksellä viimeisen 30 vuoden aikana. Tiedot pohjaavat tänä vuonna 50-vuotista toimintaansa juhlivan Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitoksen pitkäaikaisseurantoihin.​

Saaristomeren tutkimuslaitoksen silakkatutkimusryhmän vastuullisen johtajan Jari Hännisen mukaan silakkakannan muutoksen takana on ilmastonmuutos.

Ilmaston lämpeneminen on aiheuttanut sen, että Atlantilta saapuu tuulien mukana aiempaa enemmän kosteaa ilmaa, joka tiivistyy Itämeren valuma-alueella ja sataa maahan. Lopulta se päätyy Itämeren pääaltaaseen lisäten makean veden osuutta altaassa. Makeutumista vauhdittaa se, että makeasta vedestä täyttyneeseen altaaseen ei Tanskan salmien kautta pääse talvimyrskyjen myötä tunkeutumaan suolaista vettä.

– Itämereen saapuu nyt enemmän makeaa vettä kuin koskaan. Suolaisen veden eläinplanktonlajien runsaus on vähentynyt eikä silakalle enää käytännössä ole tarjolla suolaisen veden isokokoisia hankajalkaisia. Noin 30 vuodessa silakan koko muun muassa Airistolla on pienentynyt 25 prosenttia, Saaristonmeren tutkimuslaitoksen asemanjohtajana toimiva Hänninen sanoo.

Koon pieneneminen on ollut selvimmin nähtävissä Suomenlahden ja Itämeren pääaltaan silakkakannoissa. Laitoksen tuoreen, vielä tekeillä olevan tutkimuksen mukaan Saaristomerellä kutevat ja Selkämerellä syönnillä käyvät silakat ovat muuttamassa tilannetta.

– Selkämerellä silakan kääpiöitymistä ei ole tapahtunut yhtä selvästi kuin Suomenlahdella tai Itämeren pääaltaalla, sillä siellä silakat ovat oppineet toisenlaiseen ravintoon. Ne syövät makean veden isokokoista hankajalkaista Limnocalanusta, Hänninen sanoo.

Perämeren muikku levittäytyy etelään päin

Saaristomeri on Suomen tärkein yksittäinen silakan lisääntymisalue. Tähän mennessä muualla kuin Saaristomerellä kuteneet silakat eivät vielä ole kuitenkaan oppineet syömään makean veden hankajalkaisia koska planktonyhteisössä tapahtunut muutos ei vielä näy esimerkiksi Suomenlahden alueella. Hänninen kuitenkin korostaa, että ilmastonmuutoksen myötä makean veden hankajalkaislajiston on pitkäaikaisennusteissa uumoiltu levittäytyvän tulevaisuudessa aina Gotlantiin saakka, jolloin tilanne voi muuttua. 

Veden makeutuminen saattaa tuoda kalastajille myös uutta saalista järvilajeista. Suomenlahdella sekä Perämeren pohjukassa on perinteisesti elänyt muun muassa maivaksi kutsuttua makean veden muikkua. Veden makeutuessa Perämeren muikun on ennustettu levittäytyvän yhä laajemmalle alueelle.
 
– Maailmalla ei ole tilannetta, jossa samalla vesialueella ilmenisi lohikaloihin kuuluvaa muikkua ja sillikaloihin kuuluvia silakoita, mutta en pidä todennäköisenä sitä, että ne kilpailisivat samasta ravinnosta. Muikut syövät pieniä vesikirppuja, silakka on valikoivampi ravinnon suhteen, se valikoi suuria hankajalkaisia, Hänninen sanoo. 

Saaristomeren tutkimuslaitoksen silakkatutkimus täyttää 30 vuotta

Turun yliopiston perusti Saaristomeren tutkimuslaitoksen vuonna 1964. Laitoksen yhtäjaksoinen silakkatutkimus käynnistyi 30 vuotta sitten.
 
Silakka on Itämeren ekosysteemin valtalajeja ja taloudellisesti Suomen tärkeimpiä kalalajeja. Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitoksessa silakkatutkimuksen tavoitteena on lisätä silakan biologiaa koskevaa tietämystä.
 
– Itämeren tilan muuttuessa tarvitaan monipuolista tietoa lajin ominaisuuksista ja niihin vaikuttavista tekijöistä, jotta kalakannan tilan kehitystä voidaan ennustaa ja selittää siinä tapahtuvia muutoksia. Tutkimusaineisto on Itämeren piirissä ainutlaatuinen, tutkimuslaitoksen preparaattori Katja Mäkinen kertoo.
 
Lisääntymisen onnistuminen on tärkein edellytys sille, että laji säilyy elinvoimaisena omassa elinympäristössään. Silakkatutkimus keskittyikin alkuvaiheessaan silakan lisääntymistä koskeviin kysymyksiin: missä ja milloin silakka lisääntyy, miten lisääntyminen onnistuu ja mitkä tekijät säätelevät lajin lisääntymismenestystä.
 
Lisääntymisalueita koskevan tutkimuksen ohella tutkijat ovat seuranneet silakkapopulaation ominaisuuksia Itämeren tilan muuttuessa. Viime vuosina tutkimus on suuntautunut ilmaston muutokseen ja sen seurauksiin Itämeressä. Tutkimuksessa selvitetään muun muassa eläinplanktonissa ja silakkakannassa tapahtuvia muutoksia, silakan ravinnonkäyttöä sekä ravinnon vaikutuksia kalan rasvoihin, joista etenkin omega-3-rasvahapot ovat ihmisen terveydelle välttämättömiä.
 
– Tutkimusaineiston ytimen muodostavat 30 vuoden aikana kerätyt aikasarjat, joiden avulla on mahdollista tehdä ennusteita silakkakannan ja koko ekosysteeminkin muutoksista, jos esimerkiksi Itämeren suolapitoisuus alenee sateisuuden kasvun seurauksena, Mäkinen sanoo.
 
Silakkatutkimusryhmässä on työskennellyt lukuisia tutkijoita ja opiskelijoita vuosien aikana. Tällä hetkellä tutkimuksen vastuullisena johtajana toimii dosentti Jari Hänninen ja jäseninä dosentti Marjut Rajasilta, professori Ilppo Vuorinen ja dosentti Jukka-Pekka Suomela. 

 

Erja Hyytiäinen

Luotu 06.05.2014 | Muokattu 07.05.2014