Saksankielinen teos kääntyy suomalaisille osana opintoja

Helsingin Sanomien kriitikko Pertti Lassila päättää Enzensberger-esseekritiikkinsä sanoihin: Hyvä suomennos on Turun yliopiston suomentajaseminaarin yhteistyötä.

 

Sanat saavat saksan kääntämisen ja tulkkauksen linjan lehtorin Leena Laihon sekä käännösurakkaan osallistuneet ensimmäisessä  käännöksessa kääntäjänä, toisessa kakkosohjaajana toimineen Elina Billhardtin sekä toisessa kääntäjänä toimineen Minna Takun hymyilemään. Ei ole lainkaan tavallista, että suomentajaa kiitetään, usein kriitikko jättää suomentajan kokonaan unholaan.

 

– Me olemme osoittaneet, minkälaista kielen ja kulttuurin tuntemusta kääntäminen vaatii, Laiho toteaa tyytyväisenä. 

Käännöstyö on prosessina paljon suurempi kuin maallikko voisi kuvitella. Esimerkiksi Enzensbergerin kohdalla pohjatyöt veivät aikaa.

Ensin opiskelijoiden on selvitettävä itselleen, millaisessa yhteiskunnassa Enzensberger esseensä kirjoitti, millaiseen arvomaailmaan hän tukeutui, millaisia olivat hänen aiemmat teoksensa ja millaisen kritiikin kirjailija nyt käsillä olevista teoksista sai.  Vasta sen jälkeen saattoi sukeltaa tekstiin.

– Käännös ei ole yksi yhteen lähtöteoksen kanssa, filosofisesti tarkasteltuna ei edes välttämättä sama teos. Kääntäjän pitää tehdä satoja ratkaisuja alkaen esimerkiksi siitä, haluaako kääntää teoksen niin, että se on kotoutettu meidän ajattelumaailmaamme vai käännetäänkö se vieraannuttavasti eli niin, että alkuperäiskielen kulttuuri korostuu, Leena Laiho sanoo.

Älykkyyden sokkeloissa -esseen käännöstyöhön osallistunut Elina Billhardt kuvaa ensimmäistä vaihetta eräänlaiseksi kieleltä toiselle siirtämiseksi. Laiho antaa sille nimenkin: naiivi kääntäminen. Siinä sanat puetaan suomeksi, termit selvitetään ytimiään myöten, faktoja tarkistetaan asiantuntijoilta. Esimerkiksi Enzensbergerin kohdalla apua haettiin niin islamin tuntevalta professori Jaakko Hämeen-Anttilalta kuin matemaatikoiltakin. Ratkaisevasti projektin toteutumiseen vaikutti runoilija Markku Into, joka on itsekin Enzensbergeriä kääntänyt, joskin esseiden sijaan runoja.

 

Kun naiivi käännös oli valmis, alkoi todellinen käännöstyö. Jokainen sana ja yksityiskohta oli mietittävä, kuvaavatko ne parhaalla mahdollisella tavalla kirjailijan tavoitetta, joka sekin on tulkintakysymys. Kun omat ajatukset oli ammennettu paperille, tuotos tuotiin ryhmän ruodittavaksi.

 

– Opiskelijalle prosessi oli samaan aikaan raskas, hauska ja antoisa. Jokaisen oma osuus lähiluettiin ryhmässä ja tehtiin parannusehdotuksia. Teksteihin palattiin kerta toisensa jälkeen. Siinä oli hyväksyttävä se, että omaan tekstiin tehtiin muutoksia. Yhteisenä oli sellainen kyllä me pystymme parempaakin -ajatus, Kauhunkylväjät -esseen käännösurakkaan osallistunut Minna Takku kuvaa.

Oppiaineen käännösurakoiden juuret ulottuvat vuoteen 1997. Tuolloin eräs Sveitsissä vaihdossa ollut opiskelija törmäsi Ulrich Knellwolfin teokseen ja ehdotti Leena Laiholle sen kääntämistä opiskelijatyönä. Teokselle löydettiin kustantaja, ja Laiho sisällytti sittemmin Mustat aurinkolasit – 13 karmivaa tarinaa -nimen saaneen teoksen kääntämisen syventäviin opintoihin kuuluvalle kurssille.

 

– Kun tietää, että teos todella julkaistaan, työhön sitoutuu aivan eri tavalla, Billhardt sanoo.

 

– Ja motivaatio on aivan eri luokkaa, Takku täydentää.

 

Motivaatiota kaivattiinkin, sillä useimmiten työtä tehtiin 6-7 tunnin seminaareissa perjantaisin. Väliaikoina kukin hioi tekstiään kerta toisensa jälkeen.

 

Suomentamisen opiskelun ja oppimisen rinnalla kääntäjäopiskelijat ovat avartaneet saksankielisen kirjallisuuden valikoimaa Suomessa. He ovat tuoneet suomalaisten luettavaksi teoksia, joita valtakustantajat eivät oma-aloitteisesti valikoi.

 

– Tämä on yvv:tä parhaimmillaan, Laiho sanoo viitaten yliopiston kolmanteen tehtävään: yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen.

 

Ja opiskelija, hän saa ainutlaatuisen kokemuksen, jonka avulla on helpompi lähteä etsimään todellista työtä. CV:ssä on jo merkintä yhdestä julkaistusta käännöksestä ja prosessi on opettanut, että minusta on tähän.