Sinilevätesteri kertoo mökkirannan uimakelpoisuuden

24.06.2014

Turun yliopisto ja VTT kehittävät edullista, nopeaa ja helppokäyttöistä mittalaitetta, joka paljastaa veden sinilevämyrkyt.

 

Kesän lähestyessä ja vesien lämmetessä alkaa uimavesien tarkkailu. Valtakunnallinen, Suomen ympäristökeskuksen julkaisema levätiedote kertoo yleiskuvan vesiemme tilasta ja Järviwiki vesistöjen tasolla sinilevien esiintymisestä.

Tätä tarkempaa tietoa veden laadusta ei kuitenkaan ole saatavilla.

– Kansalaisia kiinnostaa, sisältääkö esimerkiksi oman mökkirannan tai uimapaikan vesi juuri käyttöhetkellä myrkyllistä sinilevää. Myös viranomaiset ovat kiinnostuneita tarkasta tiedosta, jotta vesien turvallisuus voidaan varmistaa, sanoo tutkija Markus Vehniäinen Turun yliopiston biokemian laitokselta. 

 Turun yliopiston ja VTT:n yhteishankkeessa pyritään vastaamaan kuluttajien tarpeeseen saada ajankohtaista tietoa oman vesistönsä tilasta edullisella, nopealla ja helppokäyttöisellä tavalla.
 
Kehitteillä oleva laite mittaa vesinäytteestä yleisimpien sinilevämyrkkyjen, mikrokystiinin ja nodulariinin, määrää.
 
– Myrkkyjä esiintyy noin joka toisessa sinileväesiintymässä, eikä silmämääräisellä tarkastelulla pysty arvioimaan onko vedessä oleva sinilevä myrkyllistä vai ei. Vedessä saattaa olla vielä sinileväesiintymän kadottuakin myrkkyjä jonkun aikaa. Laitteella voidaan nopeasti varmistaa, että vettä voi näiltä osin turvallisesti käyttää, Vehniäinen sanoo.

Innovaatiot yhdistyvät kuumemittarin kokoisessa laitteessa

Turun yliopistossa on kehitetty mittaukseen sopivia reagensseja eli määritysaineita aiemmissa Tekes-rahoitteisissa CyanoTox ja NucleoTracker -projekteissa. Reagenssi-innovaatiot yhdistetään nyt VTT:n Waterchip-projektissa kehittämään mittalaitteeseen.

Kuumemittarin kokoiseen laitteeseen johdetaan vesinäyte, jonka sisältämiin myrkyllisiin bakteerikantoihin laitteen sisältämät vasta-aineet reagoivat. Testi paljastaa muutamassa minuutissa, sisältääkö vesinäyte myrkyllistä sinilevää vai ei.

– Voimme kehittää laitteen tarkkuutta yhdistämällä VTT:n ja Turun yliopiston osaamisen. Samalla valmistaudutaan laitteen kaupallistamiseen, kertoo erikoistutkija Liisa Hakola VTT:ltä.

Sinilevätoksiinit-hanke on saanut Tekesin rahoituksen vuosille 2014–2015.


Teksti: Tuomas Koivula
Kuvat: Stefe

Luotu 24.06.2014 | Muokattu 21.07.2021