Turun yliopisto järjestää Tieteen päivät Turussa 14.1.2023

27.10.2022

Turun yliopiston Tieteen päivillä kuullaan mielenkiintoisia yleisöluentoja, joita voi seurata paikan päällä tai etäyhteydellä. Koko perheelle suunnatussa ohjelmassa tutustutaan eläinmuseon kokoelmiin, kuunnellaan tiedesatua ja osallistutaan nuoren tutkijan työpajaan. Tieteen päivät järjestetään vuonna 2023 ensimmäistä kertaa samaan aikaan useammalla paikkakunnalla.

Tieteen päivät esittelee tiedettä mielenkiintoisella ja helposti ymmärrettävällä tavalla suurelle yleisölle. Tapahtuma tarjoaa tietoa, elämyksiä ja uusia oivalluksia tieteestä ja tutkimuksesta kaikenikäisille.

Turussa Tieteen päiviä vietetään lauantaina 14.1.2023, mutta sen lisäksi perjantaina 13.1.2023 järjestetään erityisesti tutkijoille suunnattuja englanninkielisiä luentoja.

Saman viikon aikana Tieteen päiviä vietetään Helsingissä, Jyväskylässä, Mikkelissä ja Rovaniemellä. Rinnakkaisista tapahtumista lähetetään verkon välityksellä ohjelmaa kaupungista toiseen. Tieteen päivien teemana on alku, jota lähetytään kymmenien eri tieteenalojen näkökulmista.

Tieteen päiville ja sen oheistapahtumiin on vapaa pääsy. Turun yliopiston järjestämiä Tieteen päiviä tukee taloudellisesti Suomen Kulttuurirahasto ja Tieteen tiedotys ry.

Luotu 27.10.2022 | Muokattu 29.10.2022