Turun yliopiston henkilöstölle luovutettiin ritarikuntien arvokkaat kunniamerkit

03.03.2022

Turun yliopiston henkilöstölle luovutettiin ritarikuntien kunniamerkit. ”Yhteistyöllä saadaan aikaan merkittäviä asioita”, sanoo Suomen Valkoisen Ruusun I luokan ritarimerkin saanut professori Ilkka Julkunen, joka on aktiivisesti tuonut esille tutkittua tietoa pandemian aikana. 

Tasavallan Presidentti, Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien suurmestari Sauli Niinistö myönsi Turun yliopiston henkilökunnalle kunniamerkkejä itsenäisyyspäivän yhteydessä joulukuussa. Rehtori Jukka Kola luovutti kunniamerkit yliopistolaisille Yliopiston päärakennuksessa pidetyssä tilaisuudessa torstaina 3.3.2022.

Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien kunniamerkkejä annetaan tunnustukseksi ansioituneille kansalaisille.

Pandemia on nostanut tieteen arvostusta

Professori Ilkka JulkunenVirusopin professori Ilkka Julkuselle myönnettiin Suomen Valkoisen Ruusun I luokan ritarimerkki. Julkunen on tehnyt pitkän tieteellisen uran virologian alalla ja monet hänen tutkimuskohteensa ovat olleet pandemiauhan aiheuttaneita zoonoosiviruksia.

Julkunen kertoo olevansa otettu tunnustuksesta ja arvostavansa sitä suuresti.

– Se on hieno huomionosoitus henkilökohtaisesti, mutta erityisesti myös koko tutkimusryhmällemme ja koko Suomen tiedeyhteisölle, joka on uurastanut pandemiatutkimuksen parissa ja pyrkinyt sen tehokkaaseen torjumiseen. Hyvällä yhteistyöllä saadaan merkittäviäkin asioita aikaan, professori Julkunen sanoo. 

Viime vuosina Julkunen on tutkimusryhmänsä kanssa tutkinut maailmanlaajuisen pandemian aiheuttanutta SARS-CoV-2-virusta. Tutkimusryhmän työ kohdistuu koronaviruksen geneettisiin ja toiminnallisiin ominaisuuksiin sekä elimistön immuunisuojaan.

Julkunen on pandemian aikana myös esiintynyt aktiivisesti mediassa ja antanut lukuisia asiantuntijalausuntoja päättäjille.

– Koronaviruspandemia on nostanut tieteellisen tutkimuksen ja siihen liittyvän asiallisen viestinnän arvoonsa. Vain tutkimuksen kautta saamme entistä paremmat diagnostiset menetelmät, lääkkeet ja rokotteet, joilla pandemiat ja muut epidemiat voidaan voittaa tulevaisuudessakin. 

Koronapandemia on koskettanut ja myös työllistänyt lukuisia yliopistolaisia viimeisen kahden vuoden aikana. Yliopistotasolla koronaan liittyvässä ohjaus- ja koordinaatiotyössä ovat tiiviisti olleet mukana kunniamerkkien saajista vararehtori Piia Björn, koronavalmiuspäällikkönä toimiva Mats Kommonen ja työsuojelupäällikkö Satu Alanko.

Kaikki kunniamerkkien saajat:

Suomen Valkoisen Ruusun I luokan ritarimerkki (SVR R I)

  • Björn Piia, professori, vararehtori
  • Husu Jukka, professori, kasvatustieteiden tiedekunta
  • Julkunen Ilkka, professori, lääketieteellinen tiedekunta
  • Niemi Johanna, professori, oikeustieteellinen tiedekunta
  • Rintamäki Eevi, professori, teknillinen tiedekunta
  • Wilenius Markku, professori, Turun kauppakorkeakoulu

Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkki (SVR R)

  • Laiho Anne, yliopistolehtori, kasvatustieteiden tiedekunta
  • Mickelsson Rauli, yliopisto-opettaja, yhteiskuntatieteellinen tiedekunta
  • Nelson Michael, johtaja, Kieli- ja viestintäopintojen keskus

Suomen Leijonan ritarimerkki (SL R)

  • Saarivirta Tuija, erityisopettaja, Rauman normaalikoulu

Suomen Valkoisen Ruusun ansioristi (SVR Ar)

  • Loikas Kari, laboratorioinsinööri, matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta
  • Kommonen Mats, tietoturvapäällikkö, hyvinvointipalvelut

Suomen Leijonan ansioristi (SL Ar)

  • Alanko Satu, työsuojelupäällikkö, hyvinvointipalvelut
  • Grönroos Sirkku, controller, Turun biotiedekeskus
  • Teräs Katariina, henkilöstöasiantuntija, humanistinen tiedekunta

Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali kultaristein (SVR M I kr)

  • Haarala Tiina, projektiasiantuntija, lääketieteellinen tiedekunta
  • Heikkilä Sari, toimistoassistentti, lääketieteellinen tiedekunta
  • Rautiainen Ritva, opetushoitaja, lääketieteellinen tiedekunta

Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali (SVR M I)

  • Ojansuu Sirpa, henkilöstösihteeri, henkilöstöpalvelut

 

Teksti: Heikki Kettunen, Tuomas Koivula
Kuvat: Suvi Harvisalo

Luotu 03.03.2022 | Muokattu 04.03.2022