Tutkijalta: Pussy Riotin juuret ovat Venäjän feminismissä

09.10.2014

Feminismi on elänyt Venäjällä vahvimmin taiteen ja tieteen ympäristöissä. – Mitä tiukempi on kontrolli, sitä radikaaleimmiksi ja spontaaneimmiksi mielenilmaukset ovat muuttuneet, sosiologian apulaisprofessori Suvi Salmenniemi kirjoittaa.

 

​Venäläinen feminismi sai alkunsa kun Anna Filosofova, Nadežda Stasova ja Marija Trubnikova perustivat 1800-luvun puolivälissä köyhille naisille asuntoja ja lastenhoitoapua sekä työtä ompelimossa tarjonneen "Edullisen majoituksen yhdistyksen".

Vuosisadan lopulla Filosofova ja Stasova olivat mukana perustamassa tsaarinajan merkittävimmäksi feministiseksi toimijaksi kasvanutta "Venäläisten naisten keskinäisen hyväntekeväisyyden seuraa". Se auttoi naisia työllistymään, tarjosi asuntoja ja sairaanhoitoa sekä osallistui kamppailuun naisten äänioikeuden puolesta.

Naiskysymys oli keskeisesti esillä myös 1800-luvulla syntyneissä maanalaisissa sosialistivallankumouksellisissa liikkeissä, mutta pikku hiljaa sen merkitys hiipui liikkeen toiminnassa. Kuitenkin liikkeessä ja erityisesti sen terroristisiivessä toimi huomattavan paljon naisia. Radikaalit naiset omistautuivat vahvasti poliittisille tavoitteille ja alistivat henkilökohtaisen elämänsä niille.

Naisliike jakautui maltillisiin ja radikaaleihin

Venäläinen kulttuuri, eritoten sen ortodoksinen juonne, tarjosi naisille itsensä uhraamisen ja asketismin kulttuurisen mallin, jota sittemmin myös neuvostovaltio kannusti naisia vaalimaan. Tämä itsensä uhraamisen malli yhtäältä alisti naisia, sillä se edellytti heiltä usein paljosta luopumista ja äärimmäisiä valintoja, mutta samalla siihen liittyvä ajatus naisten moraalisesta ylemmyydestä myös avasi heille uusia toimijuuden mahdollisuuksia.
 

Venäjän ensimmäinen avoimen poliittinen feministinen järjestö Naisten tasa-arvon unioni perustettiin vuonna 1905, ja muutamaa vuotta myöhemmin sen pohjalle luotiin Yleisvenäläinen naisten tasa-arvon liitto.

Yhteiskuntaluokka ja käsitys yhteiskunnallisen muutoksen keinoista sekä päämääristä jakoivat kuitenkin naisliikettä. Feministien poliittinen ohjelma oli liberaali ja maltillinen: he keskittyivät naisten aseman parantamiseen ja ajoivat tavoitteitaan rauhanomaisin keinoin.

Marxilaiset radikaalit puolestaan näkivät sukupuolen sijaan yhteiskuntaluokan ensisijaisena alistuksen mekanismina. Heidän mukaan naisten emansipaatio toteutuisi vain poistamalla luokkaan perustuva sorto.

Naiset uhkana vallankumouksen aatteiden leviämiselle

Vuoden 1917 bolševikkivallankumouksen vaikutus oli kahtalainen: yhtäältä naiset saivat viimein tavoittelemansa äänioikeuden, toisaalta se merkitsi myös feminististen järjestöjen tukahduttamista. Feminismistä tuli vuosikymmeniksi eteenpäin poliittisesti epäilyttävä "porvarillinen ideologia".

Kaikki yhteiskunnalliset järjestöt alistettiin Kommunistisen puolueen alaisuuteen toteuttamaan sen määrittelemää politiikkaa. Vuonna 1919 puolueen alaisuuteen perustettiin naisosasto Ženotdel, jonka tehtävänä oli levittää vallankumouksen ideologiaa naisille.

Osaston tarvetta puolsi bolševikkien mukaan se, että naiset miellettiin poliittisesti miehiä "takapajuisemmiksi" ja siten uhaksi yhteiskunnalliselle muutokselle. Vuonna 1930 Stalin julisti "naiskysymyksen" lopullisesti ratkaistuksi ja Ženotdel lakkautettiin.

Neuvostoliitossa vainottiin Maria-yhteisöä, perestroika salli julkisen keskustelun

Neuvostoliitossa oli myös pyrkimyksiä valtiosta riippumattomaan yhteiskunnalliseen toimintaan ja virallisen poliittisen linjan kyseenalaistamiseen. Tällaisia, ankaran painostuksen kohteiksi joutuneita, toisinajattelijoiden yhteisöjä syntyi erityisesti 1950-luvun loppupuolelta lähtien.

Pietarilaisista taiteilijoista koostuva toisinajattelijoiden joukko pyrki herättämään kriittistä keskustelua ”naiskysymyksestä” ja tuomaan esille neuvostoliittolaisen tasa-arvopolitiikan kääntöpuolen. 

Vuonna 1980 naiset julkaisivat Maria-nimisen maanalaisen lehden ja perustivat samaa nimeä kantavan epävirallisen naisryhmän. Ryhmän keskushenkilöt joutuivat pian viranomaisten hampaisiin, ja heidät karkotettiin Neuvostoliitosta lähteen juuri ennen Moskovan olympialaisia vuonna 1980.

Maria-yhteisö sinnitteli vielä pari vuotta, kunnes se lopullisesti nujerrettiin. Osa sen jäsenistä pakeni ulkomaille, osaa vainottiin viemällä heiltä työpaikka ja asunto sekä uhkaamalla lasten huostaanotolla. Yksi ryhmän aktiivisimmista jäsenistä tuomittiin useaksi vuodeksi vankilaan.

Vasta Mihail Gorbatšovin aloittaman perestroikan ja glasnost-politiikan myötä feministinen ajattelu murtautui julkiseen keskusteluun. Perestroika ei kuitenkaan antanut ääntä vain feministiselle kritiikille, vaan myös patriarkaalinen retoriikka vahvistui julkisuudessa. Julkisessa keskustelussa naisia kannustettiinkin vetäytymään työmarkkinoilta kotilieden lämpöön.

1980-luvun lopulla feministinen naisliike aktivoitui osana laajempaa demokratisoitumiseen tähtäävää liikehdintää. Maahan perustettiin useita naisjärjestöjä ja luotiin venäläisiä ja läntisiä aktivisteja yhdistäviä verkostoja.

Järjestöt Venäjän valtion suurennuslasin alla, kapina kytee ruohonjuuritasolla

1990-lukua voi hyvällä syyllä kutsua "sukupuolen vuosikymmeneksi" niin aktiivisesti uudenlainen naisliikehdintä Venäjällä virisi. 2010-luvun Venäjä sen sijaan vannoo vakauden ja valtioehtoisten uudistusten nimeen.

Valtio on vahvistanut yhteiskunnallisten liikkeiden ja kansalaisjärjestöjen valvontaa ja pyrkinyt ohjaamaan niiden kehitystä aiempaa tarmokkaammin. Samanaikaisesti ulkomainen rahoitus kansalaistoiminnalle on merkittävästi vähentynyt ja läntisten ja venäläisten aktivistien välinen yhteistyö vaikeutunut.

Feminismi on jäänyt Venäjällä pienehkön asiantuntija- ja tiedeyhteisön liikehdinnäksi, eikä siitä ole kehittynyt laajempia kannattajakuntia keräävää yhteiskunnallista liikettä . Kuitenkin samalla kun monet 1990-luvulla perustetuista naisjärjestöistä on ajautunut vaikeuksiin ja niiden toiminta on hiipunut, Venäjällä on versonut myös uudenlaista ruohonjuuritason feminististä aktivismia.

Yksi esimerkki tällaisesta "uuden aallon" feminismistä on moskovalainen feministikollektiivi Pussy Riot, joka on tullut tunnetuksi erityisesti helmikuussa 2012 moskovalaisessa kirkossa esittämästään Vladimir Putinia kritisoivasta ”punk-rukouksesta”. Kolme ryhmän jäsentä pidätettiin ja kaksi heistä tuomittiin vankeusrangaistuksiin.

Pussy Riotin kohtalo muistuttaa 30 vuotta aikaisemmin toimineen Maria-ryhmän kohtalosta: molempien ryhmien poliittiset mielenilmaukset nujerrettiin voimatoimin. Näiden ryhmien kohtalo kertoo siitä, miten poliittisesti tulenarkaa feminismi Venäjällä on.

Se kertoo myös feministisen kamppailun historiallisesta jatkumosta sekä siitä, miten jokainen naissukupolvi vuorollaan koettelee vallan, vapauden ja vastarinnan rajoja.

Suvi Salmenniemi

Kirjoittaja on sosiologian apulaisprofessori Turun yliopistossa. Hän on toimittanut yhdessä Arja Rosenholmin ja Marja Sorvarin kanssa teoksen Naisia Venäjän kulttuurihistoriassa, Gaudeamus, 2014.

Kuvat: Igor Mukhin, Erja Hyytiäinen

Luotu 09.10.2014 | Muokattu 26.07.2021