Tutkimusalus Aurelialla selvitetään Saaristomeren salaisuuksia

05.11.2012

Meri ja merenpohjan kerrostumat kätkevät syvyyksiinsä loputtomasti tietoa luonnon ja ilmaston kehityksestä sekä ihmisen toiminnan vaikutuksista niihin. Tutkimusalus Aurelia on seilannut Saaristomerellä jo 20 vuotta avaten merellisten mysteerien verhoa.

​Aurelian saapuessa Seilin saaren postilaituriin aluksen kyydistä purkautuu touhukas ryhmä tutkimusinstrumentteineen ja -näytteineen. Aurelia on vienyt opiskelijat Stora Hästölle tutustumaan vedenalaiseen luontopolkuun, minkä jälkeen kurssilaiset ovat harjoitelleet näytteenottoa merenpohjasta.

- Nyt mennään laboratorioon ihmettelemään näytteitä. Vielä ei tiedetä mitä löytyy, mutta eivätköhän pohjanäytteet jotain paljasta! Tämä on osa meidän Baltic Sea Now -kenttäkurssia, kertoo laiturille hypännyt Annukka Österlund.

Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitoksen Aurelia-alus on seilannut laitoksen tutkimuskäytössä vuodesta 1992 alkaen. Seilissä sijaitsevan tutkimuslaitoksen lisäksi alus palvelee lukuisia yliopiston muita yksiköitä sekä ulkopuolisia tutkimus- ja opetusryhmiä.

Aurelian uran isoimpiin tutkimusprojekteihin lukeutuvat esimerkiksi ympäristöministeriön rahoittama vedenalaisen meriluonnon inventointihanke Suomenlahdella, Turun kaupungin sataman ruoppauksen ympäristövaikutuksia selvittävä tutkimus Airistolla, sekä tributyylitinan, eli TBT:n levinneisyyden kartoitus Saaristomerellä.

- Laivojen suojamaaleissa käytettiin aikoinaan myrkyllistä TBT:tä, jota on liuennut veteen ja kertynyt sedimenttiin. Aurelialla kerättiin merenpohjan sedimenttinäytteitä eripuolilla saaristoa, ja tutkimuksessa saatiin selville, että käytännössä koko Saaristomeri ja sen ravintoketju on altistunut myrkylle, asemanhoitaja Jari Hänninen Seilin tutkimuslaitokselta kertoo.

Hännisen mukaan sedimentin puhdistustoimenpiteiden toteuttaminen on levinneisyyden laajuuden vuoksi mahdotonta, mutta nyt pyritään kaikin tavoin estämään lisäaltistumisten syntymistä.

Aurelialla opitaan merentutkimuksen käytäntöjä

Hännisen mukaan Aurelia on kuluneena kesänä ollut pääsääntöisesti opetusryhmien ja vierailijoiden käytössä, ja laitoksen omaa tutkimusta on tehty paljon Seilin pienempien veneiden ja liikuteltavien instrumenttien turvin.

Seilin tutkimuslaitoksella vierailee paljon tutkijoita ja opiskelijoita, vierailijoiden majoitusvuorokausia lasketaan laitoksella olevan kolmisentuhatta joka kesä.

- Meillä tehdään paljon yhteistyötä muiden yliopistojen ja tutkimuskeskusten kanssa. Suuri osa vierailijoista on Turun yliopiston, Åbo Akademin tai muiden yliopistojen ja korkeakoulujen opetusryhmiä, mutta vierailee Seilissä paljon lukiolaisia ja peruskoululaisiakin. Parhaillaan odotan tänne Liedon alakoulun oppilaita, Seilin kirkkosatamassa vierailijoita vastassa oleva Hänninen kertoo.

Aurelialle tuli tänä kesänä ikää 20 vuotta. Hännisen mukaan Aurelian ylläpitoon sijoitetaan laitoksella paljon resursseja, sillä alus on tutkimus- ja opetuskäytössä omaa luokkaansa. Aurelian varusteisiin kuuluu lukematon määrä erilaisia instrumentteja kaikuluotaimesta ja näytteenottovälineistä pieneen laboratorioon.

- Aurelia on aivan ainutlaatuinen tutkimusalus, eikä toista sen kaltaista Suomen yliopistoista löydy. Vain meillä on mahdollisuus tehdä näin monipuolista merentutkimusta varhaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn, Hänninen kehaisee. Vain talven jäät pitävät Aurelian poissa vesiltä.

Teksti: Liisa Reunanen
Kuvat: Hanna Oksanen

Luotu 05.11.2012 | Muokattu 05.11.2012