Tutkimusapurahoja Turun yliopistoon – orgaanisessa kemiassa tutkitaan aihiolääkemenetelmien kehittämistä

12.03.2014

Magnus Ehrnroothin säätiö myönsi tänä vuonna Turun yliopiston tutkijoille 16 apurahaa.

​Anna Leisvuoren tutkimus on jatkoa yliopiston orgaanisen kemian ja kemiallisen biologian laboratorion tutkimukselle, jossa on jo monen vuoden ajan tutkittu ja kehitetty erilaisia biologisesti hajoavia suojaryhmiä.

​Magnus Ehrnroothin säätiö on 6. maaliskuuta 2014 jakanut apurahoja matematiikan, tähtitieteen, fysiikan, kemian ja lääketieteellisen kemian perustutkimukseen. Turun yliopistoon myönnettyjen apurahojen yhteissumma oli 116 000 euroa.

Yksi turkulaisista apurahan saajista oli kemian laitoksella väitöskirjaa työstävä Anna Leisvuori. Hänen tutkimuksensa käsittelee antiviraalisten nukleosidien aihiolääkestrategioita. Tutkimus kuuluu orgaanisen kemian alaan, mutta sen lähtökohdat tulevat biologian puolelta.

Leisvuori kertoo, että antiviraaliset nukleosidit ovat nukleosidianalogeja, eli niiden rakenne poikkeaa luonnollisista DNA:n ja RNA:n rakenneosina toimivista nukleosideista.

– Ne saattavat toimia lääkeaineina viruksia vastaan. Esimerkiksi tutkimuksessa käyttämäni antiviraalinen nukleosidi ribaviriini voi estää hepatiitti C -viruksen lisääntymisen.

Aihiolääke on lääkeaineen epäaktiivinen johdos, josta aktiivinen lääkeaine vapautuu elimistössä kemiallisen tai entsymaattisen reaktion kautta. Leisvuoren tutkimilla aihiolääkestrategioilla voidaan muokata antiviraalista nukleosidia siten, että niiden kulkeutuminen solun sisälle paranee. Antiviraalisten nukleosidien on päästävä solun sisälle voidakseen toimia viruksia vastaan, mutta kulkeutuminen solun sisälle ei aina ole tehokasta.

– Tutkimukseni tarkoituksena on ollut syntetisoida eli valmistaa biohajoavilla suojaryhmillä varustettuja antiviraalisia nukleosidimonofosfaatteja ja tutkia suojaryhmien irtoamista. Tutkimani suojaryhmät ovat biologisesti hajoavia eli ne irtoavat lääkeaineesta entsyymien avulla, kertoo Leisvuori.

Leisvuoren tutkimus on jatkoa yliopiston orgaanisen kemian ja kemiallisen biologian laboratorion tutkimukselle, jossa on jo monen vuoden ajan tutkittu ja kehitetty erilaisia biologisesti hajoavia suojaryhmiä.

 

Maria Ojanen

Luotu 12.03.2014 | Muokattu 19.07.2021