VIBu valloittaa maailmaa

22.02.2013

Turun kauppakorkeakoulussa kehitetyssä yrityssimulaatiossa harjoitellaan kansainvälistä liiketoimintaa aidosti globaalissa toimintaympäristössä.

Kauppakorkeakoulun opiskelijoita VIBu:n parissa.

​VIBu (Virtual Teams in International Business) on Turun kauppakorkeakoulussa kehitetty uudenlainen virtuaalinen oppimisympäristö.
 
Tässä yrityssimulaatiossa opiskelijat eri puolilla maailmaa muodostavat kansainvälisiä tiimejä ja huolehtivat virtuaaliyritystensä pyörittämisestä yli kieli-, kulttuuri- ja aikavyöhykerajojen.
 
Aivan kuten kansainvälisten yritysten työntekijät nykypäivänä työssään tekevät. 
 
– Monipuolisessa oppimisympäristössä opiskelijat harjoittelevat niin liiketoimintaprosessien kuin tiimi- ja johtajuusteorian käytäntöjä. Samalla hioutuvat neuvottelu- ja kommunikointitaidot monikulttuurisessa toimintaympäristössä, VIBun kehittäneet Timo Lainema ja Eeli Saarinen kertovat.

Simulaatio herättää teorian eloon

Ensimmäisiä yrityssimulaatioita on Laineman mukaan kehitetty jo 1950-luvulla. Valtaosa simulaatioista on toiminut siten, että kaikki yrityksen toimintaa koskevat päätökset, esimerkiksi vuoden mittaisella toimintajaksolla, tehdään kerralla. Tämän jälkeen ohjelma tekee laskelmat ja syöttää sitten ulos tulokset.
 
Lainema korostaa, että simulaatioista on näin jäänyt puuttumaan päätöksiä tekevien ryhmien välinen interaktiivisuus sekä ajallisesti jatkuvasti muuttuva toimintaympäristö. 
 
VIBun erikoislaatu onkin juuri näissä teemoissa, yhdistettynä aidosti kansainväliseen yhteistyöhön. 
 
– VIBussa prosessit ovat läpinäkyviä ja sisäinen kello raksuttaa siten, että session aikana simuloidaan usean kuukauden mittainen jakso yritysten elämää. VIBu kuvaakin yritysten tosielämää aiempia simulaatioita konkreettisemmin, kun opiskelija voi nähdä päätöstensä vaikutukset prosessin edetessä, Lainema kertoo.
 
– Simulaatioon osallistuneilta opiskelijoilta on saatu paljon innostunutta palautetta siitä, miten kursseilla opittujen liiketoimintaosaamisen teorioiden näkee ensimmäistä kertaa tulevan todeksi ja toimivan käytännössä, jatkaa Saarinen.

VIBu tuo yhteen opiskelijat ja yritysjohtajat

Paikallisesti kehitetystä hankkeesta alkaneen VIBun maine kiiri muutaman vuoden kehittelyn jälkeen nopeasti eteenpäin. Nyt simulaatiota käytetään korkeakouluissa jo viidellä mantereella.
 
VIBu kasvaa ja kehittyy edelleen. Seuraavana tavoitteena on tehdä johtamiskoulutuksen puolella sama, mitä tähän asti on toteutettu opiskelijoiden kanssa.
 
– Simulaatio viedään kevään kuluessa mukaan johtamiskoulutuksen ohjelmiin, jolloin tosielämän yritysjohtajat ottavat opiskelijoiden muodostamat tiimit VIBussa johtaakseen, tarkentaa Saarinen.
 
Kaksikon mukaan uuden portaan tuomisesta simulaatioon hyötyvät sekä opiskelijat että johtajakoulutettavat. Samalla monipuolinen yrityssimulaatioympäristö rikastuu entisestään.
 
– Opiskelijat saavat imeä oppia ja kuulla palautetta työskentelystään oikeilta liike-elämän ammattilaisilta. Johtajakoulutettavat saavat opiskelijoilta palautetta virtuaalisesta johtamisestaan, minkä lisäksi monelle yritysjohtajalle VIBu tarjoaa relevanttia kokemusta yritysten uudenlaisista virtuaalisen kommunikoinnin ja toiminnan tavoista, sekä niiden haasteista, päättävät Lainema ja Saarinen.

Lue lisää:

Professori Jeff Younger Stern Business Schoolin tiimeineen osallistui VIBu:n demonstraatioon joulukuussa 2009: VIBu in Stern Business School (video)

 

Teksti: Liisa Reunanen
Kuva: Hanna Oksanen
Luotu 22.02.2013 | Muokattu 22.02.2013